Agnostismini ulottuvuudet.

Agnostismi tarkoittaa kannanottoa Jumalan olemassaoloon. Kysymys on tietysti juuri niin mutkikas kuin Jumalan määritelmäkin. Sen voi aloittaa humoristisesti : "Apeiron" -blogissa kun nousi esiin outo todennäköisyysnäkökulma: "ei ole mielekästä sanoa Korkeimman Olennon olevan olemassa 50% todennäköisyydellä. Kritiikin esittäjän mukaan tämä tarkoittaisi, että Korkein Olento on puoliksi olemassa ja puoliksi olematon. Koska tällainen väite on mieletön, argumenttini on jo lähtökohtaisesti virheellinen." ... "Väittäessäni Korkeimman Olennon olevan olemassa lähtökohtaisesti 50% todennäköisyydellä, tarkoitan että käsitteelliset perustelut kummankin vaihtoehdon puolesta ovat tasavahvat. Tämä on mielestäni eri väite, kuin väite että Korkein Olento on puoliksi olemassa ja olematon." Kritiikin konteksti ei tosin ole agnostismi, eikä sitä muutenkaan kannata ottaa liian vakavasti. On kuitenkin hyvä lähteä aivan alusta.

Agnostismin merkitystä voidaan lähestyä sitä kautta, miten Jumalaa puolustetaan. Otan esiin muutamia esimerkkejä jotka ovat hyvin erityyppisiä. Pääosa tuntemistani kannanotoista "sopivat soveltaen yhteen" johonkin näistä tyypeistä.

Kansanperinteen mahti.

Usea on esittänyt - jopa historiallisiin faktoihin viitaten - että käytännössä lähes kaikki ihmiset ja kulttuurit ovat uskoneet Jumalaan ja siksi usko on muutakin kuin naurettavaa taikauskoa. Tosiasiassa tämä on suosioon vetoamista, kyseessä on päättelyvirhe joka ei kerro lopputuloksesta mitään.

Monessa kulttuurissa on uskottu myös siihen että metsissä kulkee kummallisia hengellisiä petoja, jotka surmaavat ihmisiä. Sellaisia kuin vaikkapa suomalainen näkki. Nämä metsän henget ovat hyvin vallitsevaa kansanperinnettä universaalisti. Tämä on fakta, mutta se ei tarkoita että se olisi totta. Toki kansanperinteessä on myös faktoja ja tietoa. Mutta pelkkä perinteisyys ei ratkaise kysymystä.

Syytös siitä että kansanperinne olisi automaattisesti väärässä on ad hominem ; Siinä näkemys tuomitaan siksi mitä se edustaa, ei siksi miten hyvin se on perusteltua. Valitettavasti myös se, että syyttää että joku on väärässä siksi että on toisinajattelija jonka kanssa harva on erimielinen tekee kuitenkin täsmälleen saman. Ad hominem -koukkua välttääkseen on turvallista olla epävarma, ja pidättätyä kannanotosta ennen kuin asiasta on tietoa. Se ratkaisee ovatko valtaosat ihmisistä olleet hupsuja vai järkeviä.

Kannattavuus/mukavuus ~ Uskomiseen uskominen.

Uskomiseen uskominen ei varsinaisesti todista Jumalaa. Se ei tee Jumalan olemasaolosta todennäköisempää. Sen sijaan se vetoaa siihen miten mukavia ja hyviä asioita uskomiseen liittyy. Jumalaan uskomisesta yritetään tehdä kannattavaa, riippumatta siitä onko Jumala totta vai ei.

Tässä vedotaan usein ja helposti siihen miten Paratiisi on houkutteleva. Tässä malliesimerkkinä olkoon Pascalin vaaka, jonka mukaan jos Jumalan olemassaolo on todella todella epätodennäköistä, häneen uskominen olisi kannattavaa koska palkinto on valtava. Pieni tieteenfilosofi sisälläni sanoo kuitenkin että jos Jumala on epätodennäköisesti olemassa, häneen uskomisensa ei ole perusteltua. Jos Jumala on epätodennäköinen on todennäköisempää että Jumalaa ei ole. Siksi matalan todennäköisyyden olettaminen Jumalalle on samaa kuin sanoisi suoraan että on rationaalista olla ateisti.

Yhteiskunnallisia ulottuvuuksiakin tällä lähestymistavalla on : Uskomisen hyötyjä yhteiskunnalle korostetaan. Hyvän yhteiskunnallisen teorian omistaminen - joka vain sidotaan ad hoc Jumalaan - ei kuitenkaan todista Jumalaa vaan sen yhteiskunnallisen teorian hyvyyttä. Tätä kautta asian miellyttävyydestä tehdään todiste. Kuitenkin tiedämme is - ought -ongelman, jonka mukaan oleminen ja toivottavuus ovat toisistaan irrallisia asioita. Tässä pitämisestä tehdään olemista, joten pohjimmiltaan tässä tehdään perusteeton virhepäätelmä.

Kokonaisuutena tämä pakottaa agnostismiin. Koska näkemys viittaa irrelevantteihin asioihin. Nämä eivät puhu juuta eikä jaata Jumalan olemassaolosta, joten jos keskustelu keskittyy näihin, ei "vastaus, lopputulos, tieto, ymmärrys..." lähesty tai mene kauemmas. Irrelevantismi johtaa vastauksen hylkäämiseen muodossa tai toisessa.

Transsendentti Jumaluus.

Tässä puolustuksessa Jumalan tieteen ulkopuolisuus nousee vahvasti esiin. Tämä puolustus sovitetaan usein esimerkiksi ateistien joulupukki/joulutonttukliseeseen, jossa Jumalauskoa rinnastetaan joulupukkiuskoon. (Tästä löytyy harvinaisen laaja versio.) : Analogiasta on vaikeaa sanoa miten se sopii tai ei sovi, koska Jumalan luonne ei ole propositionaalisesti ymmärrettävä. Näin ollen joulupukki joko on tai ei ole samanlainen kuin Jumala.

Ongelmana tässä on kuitenkin se, että emme voi tietää miten hyvin ateistien kuvaus sopii. Uskova korostaa aina että se kuvaus sopisi huonosti, mutta aivan yhtä hyvin kuvaus voisi olla erinomainen.

Mielenkiintoista on myös se, että vaikka transsendentti muistetaan Helvetin etiikan kohdalla "kerettiläisten" kanssa tapellessa, eteen tulee usein Herran mysteerisyys, ja jopa epäily siitä miten tuonpuoleinen on järjestetty. Näin ollen ikuinen kidutus vääryytenä voi edustaa inhimillistä huonoa etiikkaa tai olla jopa ajatuksena väärä. Kuitekaan tätä vertauskuvallisuutta ei muisteta kun uskon puolustajat varoittelevat Helvetillä. Ja se helposti unohtuu myös silloin kun puhutaan Jumalan rakkaudesta. Yleensä ottaen transsendentti näyttää olevan kritiikki -immunisoiva suoja, jota käytetään vain silloin tällöin, tilanteen mukaan ; Näin uskova voi kritisoida muita mutta hän itse on kritiikin kohteena mahdoton, itseoikeutetusti ja itsemääritteisesti.

Tosiasiassa transsendentti voidaan nähdä myös siten, että transsendentti tarkoittaa epätietoisuutta. Jokin ylittää ihmisen tiedon rajat. Tällöin kannanotto puolesta ja vastaan on yhtä järkevä. Tätä kautta on hyvinkin viisasta ottaa epäselvä kannanotto, olla agnostikko.

Tähän liitetään usein myös nöyryys. Transsendentin logiikan kannattaja muistuttaa että hän on nöyrä, koska tunnustaa järjen rajat. Tätä kautta siihen liittyy myös yllättävän paljon käytetty ad hominem -strategia jossa erimielisiä pilkataan ylpeiksi ja siksi heitä ei tarvitsisi ottaa vakavasti. Jos tämä on tärkeä asia, voidaan aina muistuttaa siitä että uskova ei ole "läpinöyrä"; Siinä missä uskonnoton kenties uskoo vain logiikkaan, ja tätä kautta päätyy ihmisen tiedonsaantikyvyn tason ylikorostamiseen, uskoo uskova saavansa ymmärrystä transsendentista maailmasta, eli osaavansa vielä logiikkaa ja tiedettä enemmän. Todellinen vaatimattomuus vaatisi tunnustamaan tietämättömyytensä niissä asioissa jotka ylittävät (transsendentin määritelmän tapaan) by definition inhimillisen ymmärryksen ja tiedonhankinnan.

Ja tällöin ei suinkaan tulla mystikoiksi jotka arvailevat Jumalan luonnetta ja esittävät hämäriä vertauksia joiden osuvuudentaso on sattumanvarainen ja jota kutsutaan uskoksi. Vaan agnostikoiksi.

Tämä on siksi kenties minunkaltaiselle egoboostaajalle jopa "tasoittava elementti", joka tekee minusta edes vähän siedettävämmän. Uskon tai ateismin varmuus voisi tehdä jopa nykyistä huonomman sosiaalisesti.

Maailmankuvallinen keskustelu.

Tässä Jumaluskosta yritetään tehdä uskottavaa rakentamalla jonkinlainen oletusverkko, joka tekee tulkinnasta mahdollisen. Näin samoihin havaintoihin saadaan erilainen tulkinta. Tämä johtaa kuitenkin perspektiivien pluralismin ongelmaan. Jos jollakulla toisella on erilainen maailmankuva, ei niiden paremmuutta voida verrata koska kyseessä ovat erilliset loogiset systeemit. Tämä keskustelu ei johda ratkaisuun. Tässä uskova ja ateisti pakotetaan vain vetoamaan siihen että joku irrationaalisin syin valitsisi juuri hänen logiikkansa.

Tätä valintaa ei voida perustella, koska muutoin kyseessä ei olisi maailmankuvallinen keskustelu, vaan puhuttaisiin jostain jonka molemmat jakavat, kuten yleensä on silloin kun puhutaan luonnontieteellisistä asioista. ~ Ihmiset eivät noin yleisesti ottaen keskustele maailmankatsomuksellisin syin gravitaation olemassaolosta, eikä siinä tarvitse vedota siihen että asiasta on erilaisia maailmankuvia ja niiden tulkintoja.

Tämä tulkintatapa vetoaa, ei perustele. Tätä kautta se voi pohjimiltaan vain vedota tunteisiin tai tuuriin. Agnostikko hyväksyy tietämättömyyden eikä väitä arpomista tai fiilispohjalla menoa tiedoksi tai ymmärrykseksi.

Jumalan Todistettuna.

Tässä näkemyksessä Jumalaa väitetään todistetuksi. Se on silloin "antitranssendentti", koska sen olemassaolosta voidaan saada tietoa. Tässä keskiössä on usein hienosäädön ajatus tavalla tai toisella.
1: Tätä on lähestytty ahkerasti teoreettisesti. Tässä malliesimerkkinä on ateistien todennäköisyysargumentaatio, jossa todennäköisyyttä lasketaan siitä minkälaisia vaihtoehtoja on. Teistiseltä puolelta vastaava on Plantingan puolella.
2: Empiirisellä puolella tässä taas on malliesimerkkinä antrooppinen periaate, jossa universumin tietynlaisuus nähdään todisteena.

Näissä ongelmana on - sekä laskelmissa että havaintoihin sidottuna- se, että jos laskuissa lähestytään jonkun ilmiön syntytodennäköisyyttä ilman Jumalaa, unohdetaan helposti että se, että Jumalan olemassaolo johtaa todennäköisesti tiettyyn tulokseen ei vielä tarkoita paljoa, koska itse Jumalan olemassaolon kompleksisuuskin olisi otettava huomioon. Parempi selitys on se, joka on todennäköisempi.

Koska Jumalan kompleksisuus on tuntematon, on hyvä tunnustaa tietämättömyys asiasta. Tämä ei tarkoita sitä että ruvetaan uskomaan tai ateistiksi kun molemmat ovat mahdollisia, vaan sitä että ruvetaan agnostikoiksi.

Tässä on muistettava empiirisen kompleksisuuden ongelma: Esimerkiksi gravitaatiossa ei voida tietää alkujaan miten todennäköinen se on selityksenä. Kuitenkin olemme tutkineet vetovoimaa maan päällä ja saaneet siitä tuloksia. Siksi voimme soveltaa tutkitusta löydettyä eitutkittuun ja olettaa että samat lait toimivat sielläkin missä ihmiset eivät ole käyneet. Näin ollen se on parempi selitys planeettojen kierrolle kuin vaikkapa kuvitteelliset kiertohenget, jotka kuljettavat planeettoja radoillaan, ja gravitaatio ei oikeasti vaikutakaan asiaan mitenkään. Tämä ajattelutapa ei tee Jumalaa kovin uskottavaksi.
1: Asia ei helpotu, vaikka käytettäisiin älyä analogiana. Gravitaatio vaikuttaa ihmissoluissa ja kivissä ja kaikessa mitä tutkimme. Mutta äly näyttää olevan aina elämän seuraus ; Vain jos kohde on elävä, se voi mutta ei välttämättä ole, elävä. Tätä kautta olisi varsin erikoista pitää sitä elämän syynä. Gravitaation valta voidaan ulottaa muualle, älyn ei.

Tässä mielessä voidaan miettiä ad hoc -pelastuksia joita Jumalalle on laitettu. Ne tekevät siitä transsendentin, joten se itse asiassa kumoaa "mielekkään Jumalan", mutta synnyttää tilan transsendentille Jumalalle. (Jonka agnostisuuteen johtavuuden käsittelin jo aiemmin.)

Tätä kautta tässäkin kumoamisessa on olennaista miettiä sitä, miten olennainen tämä kumottu määritelmä on Jumaluuden luonteelle. Tämä olennaisuus taas riippuu vahvasti Jumalan määritelmästä ; Itse olen "niinkin rohkea" että en pidä näitä kovin olennaisina. Todistetun Jumalan suhteen olen tiukasti ateisti, mutta tälläinen Jumala ei ole kovin olennainen koko Jumaluuden määritelmäkirjossa. Näin ollen on syytä olla Jumala -absurdikko.

Kuitenkin on myönnettävä, että uskontoon oleva henkilökohtainen suhde ja kokemusmaailmani painaa ratkaisussani erittäin paljon. Se ei ole perusteltua. Tässä mielessä se kuvaa suhdettani hämähäkkeihin. - Joku onkin ehkä huomannut että uskontoon liittyvissä artikkeleissani on aika usein hämähäkkisymboleita. Minusta hämähäkit ovat kiehtovia, kauniita ja ihmeellisiä otuksia. En halua murskata niitä ja tappaa niitä. Sen sijaan otan niistä kuvia. Samanaikaisesti tiedostan että ne ovat myrkyllisiä petoja jotka ovat paikoin todella inhottavia enkä niiden kiehtovuudesta huolimatta voi itse omin sormin mennä niitä tökkimään. Siksi kai päädynkin ennemmin kuvaamaan niiden toimintaa jossa ne purevat saalista ja käärivät sen verkkoihinsa syömistä varten.