Nykyinen valokuvauslaitteisto tuo valokuvaamisen ihmeet käytännössä kaikkien ulottuville. Tämä tarkoittaa sitä että kuvaaminen on yleistynyt. Esimerkiksi Mika Sipura nostaa esiin valokuvaamiseen liittyvää mielikuvituksettomuutta ; Valokuvaaminen on harrastus, jossa ei vaadita intohimoja. Tosin hänkin kiittelee amatöörien kuvien kauneutta. Hän toi esiin ja tietoisuuteen "valokuvapoliisin", Puusan. Hänelle amatöörien valokuvaus on suorastaan passiivista. Ihminen on passiivinen kamerateline, kamera ottaa kuvan. Tämänlainen liittyy tietysti amatöörien tekemään taiteeseen ylipäätään. - Tosin kamera tekee toiminnasta vain amatöörien toiminnasta erityisen helppoa.Valokuvaamisen, taidekritiikki ja taiteen elitistisyys on tietysti kokonaisuutena varsin erikoinen kysymys.
Esimerkiksi Jamie Whyte on kirjoittanut "Crimes against logic" -kirjassa siitä miten tärkeässä taidepalkinto, "The Turner Prize", synnyttää aina rituaalisen debatin palkinnonjakoperusteista. Yleensä jotain pidetään taiteena koska se on esteettistä ja sommittelultaan erikoislaatuisen hyvää. Toinen pitää teosta samasta syystä ansiottomana, mielikuvituksettomana. Hän nosti esiin miten vuonna 2002 keskustelu oltiin korvattu Kim Howellin väliintulolla. Howell oli tuolloin kulttuuriministerinä. Hänestä ehdokkaat olivat "Cold mechanical conseptual bullshit", yksikään ei ollut palkinnon arvoinen. Taiteilija Keith Tyson tuli puolustamaan väitettä vastaan sanomalla että Howell itse ei ollut kummoinenkaan kuvaaja.
Whyte huomauttaa että tämä oli todennäköisesti totta. Mutta se oli kuitenkin irrelevanttia ; Huonokin taiteilija voi huomata että muiden teokset ovat huonoja. Tätä kautta taidekritiikki voisi varsin hyvin olla epäelitististä mutta taide elitististä. Kuitenkin Tysonin ajatus siitä että taiteessa täytyisi olla tietoa taiteen tekemisestä ja muusta asiasta ei tunnu täysin turhalta. Taidekritiikin antaja voi vähintään nähdä saman taulun eri tavalla. Onko tämä taidekritiikki sitten parempaa vai huonompaa.
Kuitenkin mielenkiintoinen kysymys on myös se, voiko hyvä taide olla sitten kaikesta huolimatta "kylmää mekaanista ja perinteistä hevonpaskaa". Tätä kautta kysymys siirtyy siihen mikä on ja ei ole taidetta. Kenties kuvaus tarkoittaa rumia kuvia. Mutta ehkä taidepalkinto voi mennä rumallekin kuvalle, jos sillä on vaikkapa vahva sanoma tai jokin muu ansio.
Tästä voi kuitenkin palata aktiivisuuteen.
Kameran kantaminen nimittäin voi avartaa ihmistä. Moni ajattelee että mekaaninen kameran kantaminen ei tee tarkkanäköisemmäksi. Mutta kuitenkin moni pitää kameraa mukanaan sen vuoksi jos jotain vaikka tapahtuisi. Tämä mahdollisuus saa ihmisen helposti katsomaan hieman ympärilleen.
Ainakin se, että itse kannan kameraa mukanani on innostanut kiinnittämään huomiota ympäröiviin asioihin hieman tavallista enemmän. Muutenhan esimerkiksi työmatkat ovat menneet ilman kovin kummoista ympäristöntarkkailua. Sitä on miettinyt jotain muita asioita ja keskittynyt niihin. Mahdollisuus ikuistamiseen voi nostaa muutoin väliaikaisen, vähäpätöisen ja pienenkin asian kiinnostavaksi.
Kameran kantaja on kenties muiden kantajien tavoin tahdoton orja, jolla ei ole tilaa omalle ajattelulle ja toiminnalle. Mutta orjakin joutuu vähintään kuuntelemaan mitä kannettava haluaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti