Historiallista miekkailua lähestyttyessä ongelmana on se, että sen ajan muodin "standardin" mukaista miekkaa on kutsuttu miekaksi. Siksi se on muuttunut hyvinkin paljon ajan saatossa. Ei ole sattumaa että minulla on kaksi "käyttömiekkaa", jotka ovat molemmat määritelmälliseti pitkiä miekkoja. Eivät puhtaasti yhdenkäden tai kahdenkäden miekkoja. Kuvassa ne ovat vierekkäin, joten on helposti huomattavissa että ero on yllättävän suuri.
Koko vaikuttaa paljon myös siihen, miten miekkaa käytetään. Esimerkiksi Fiore dei Liberi käytti "Fior di Battagliassa" (1400 -luvulla) "melko lyhyttä miekkaa". Miekan lyhyys ja keveys tarkoittaa sitä että miekalla ns. "voi kikkailla". Sen vuoksi lähes puolet Fioren tekniikoista ovat sellaisia että käsi otetaan pois miekan kahvalta. Joko pommelilla lyödään päähän tai vapautunut käsi voi esimerkiksi tarttua toiseen. Tai sitten käsi siirtyy pitämään miekkaa terältä.
Myös Joachim Meyerillä oli "Gründtliche Beschreibung der kunst des Fechten" (1570 -luvulla) miekka. Se taas oli kooltaan huomattavasti massiivisempi. Sen vuoksi sitä käytettiin vahvemmin kahdella kädellä. Läheskään yhtä moni tekniikka ei perustu siihen että miekka on vähän aikaa yhdessä kädessä.Tekniikoiden täytyy tietysti sopeutua vallitseviin käytänteisiin. Jos kikkailu ei onnistu, kikkailun on syytä jäädä pois. Itse asiassa toimivan tekniikkavalikoiman ja miekan suhde toisiinsa on kaksisuuntainen. Jos pidät tietyntyyppisestä actionista vaikka siksi että sillä on ajan henkeen sopiva kuva (näppärä pistely vai miehekäs huitaisu). Tämä määrää minkälaiseksi miekkaa kannattaa muokata. Ja toisaalta jos on muodikasta kantaa tietynlaista miekkaa, on luonnollista että gentleman harjoitteli niin että ei saattaisi itseään häpeään ja häviöön muodikkaan aseensa kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti