Hajatelmia ympäristön vaikutuksesta uskontoon...

Tulin miettineeksi Piero di Cosimo de' Mediciä ; Hän oli katolinen kristitty pankkiiri. Ja hän eli aikana jolloin koronkiskontaa pidettiin katolisuudessa vakavana syntinä. Tämän on nähty olevan jopa osaltaan takana siinä että hän mesenoi taiteita ; Hän ikään kuin "osti taivaspaikkaa" syntitaakastaan.

Tämä muistuttaa siitä että uskonto ei tosiasiassa useinkaan tee sellaisia rajoitteita joita ei kierretä. Vaikuttaa siltä että ihmiset rikkovat varsin tavanomaisesti niitä sääntöjä joita uskonto heille määrää - silloin kun ne eivät sovi heille itselleen.

Tässä mielessä nykyaikana voidaan tavata kristillisyyttä korostavia ihmisiä jotka osaavat mainita uskonnon kun haluavat rajoittaa homoja. Mutta jotka eivät vahingossakaan toru itseään tai toista kristittyä kultaisen säännön rikkomisesta.

Onkin itse asiassa nähtävissä että kenties maailma ei olekaan niin yksioikoinen kuin monet luulevat. Usein ajatellaan että ideologiat määrittelevät yhteiskunnan. Kuitenkin näyttää siltä että kenties yhteys on aivan toiseen suuntaan. Kenties yhteiskunnan muutokset johtavat tapojen muuttumiseen.  ; Toisin sanoen ihmiset tekevät kuten heitä miellyttää ja he valitsevat uskonnot ja doktriinit sitä kautta miten paljon ne antavat heille lohtua ja oikeutuksia tehdä sitä mitä tekevät.

Tässä näkökulmassa uskonto oikeuttaa mutta ei luo rakenteita

Esimerkiksi orjuuden kohdalla se, että orjuus muuttui taloudellisesti kannattamattomaksi oli takana siinä että sitä vastustavaa puhetta oli esillä yhä enemmän ja enemmän. Ei ollut mitään insentiiviä säilyttää orjuutta. Nykyään orjuutta voidaan pitää ei-kristillisenä. Kun taas orjuuden aikana vanhan testamentin orjienpitosäännöt toimivat referenssinä orjuuden oikeuttamiselle.

Jos tämä näkökulma on tosi, niin tämä voi näkyä hyvinkin dramaattisissa asioissa. Kun esimerkiksi puhutaan lasten uhraamisesta, voidaan huomata että sitä on tapahtunut kulttuureissa joissa ihmisiä kuolee nälkään ; Nykyisessä yltäkylläisyydessä ei tarvitse edes miettiä kenet uhrataan. Mutta on selvää että heti kun nälänhädät alkavat kolkuttelemaan, kulttuureissa ilmenee kannibalismia ja lapsensurmia. Yleistä on että aikuinen on vahva ja voi tappaa lapsen. Lapsen mahdollisuudet ovat pienemmät. Varmasti on monen aikuisen lohdullisuudelle kätevää jos vallitseva ongelma - nälänhätä - ratkaistaan sillä tavalla jolla sitä on muutenkin lähestynyt - lapsensurma. Lapsensurma muuttuu ongelmanratkaisuksi ja kenties jopa hyveeksi.

Tällä asetelmalla on seurauksia siihen miten tulkita uskontoja.

On aika luontevaa tulkita ihmisiä heidän uskontojensa kautta. Tämä menee helposti Weberiläiseen ajatteluun jossa korostuu esimerkiksi se että yhteiskunta rakentuu uskonnon varaan. Ja että protestanttisessa työmoraalissa luodaan perusta kapitalismille. Tässä näkökulmassa on helppoa mennä myös siihen että ihmisten teot tulkitaan heidän uskontojensa kautta. Näin esimerkiksi Sipilän politiikkaa voidaan nähdä Sipilän uskonnon kautta. Ja nähdä hänen kristillisyytensä ja hänen yhteiskunnanpelastuksensa välille yhteys. ; Ja tässä ensimmäinen mieleen tuleva tulkinta ei ole se, että tässä olisi uskonnollistettu käytänteitä jälkikäteen.

Mutta samalla kapitalismi on huomattavasti vanhempi innovaatio kuin protestantismi. Protestantit toki loivat uutta kieltä jota sitten sovellettiin työelämäänkin. Kalvinia leppeämpi Luther voidaan esimerkiksi nähdä miehenä joka teki palvelu -ajattelun kautta Jumalan palvelun ja ihmisen palvelun välille yhteyden. Ja tämä teki luvalliseksi, jopa uskonnollisesti hyväksyttäväksi, tehdä asioita jotka ennen olivat syntiä. ; Mutta kenties Luther ei suinkaan luonut rakenteita joissa sallitaan vaikka pankkiirina toimiminen. Kenties yhteiskunta oli jo muuttunut niin että pankkiirit olivat oleellinen osa tämän järjestelmän toimintalogiikkaa. Ja tätä kautta oli paljon ihmisiä joita se vanha uskonto ei tyydyttänyt. Ja jotka siksi olivat halukkaat ottamaan uuden opin vastaan. (Ei heitä mikään latinan kielen sanoista kinastelu ainakaan innostanut mihinkään 30 -vuotisiin sotiin.)

Yhteiskuntarakenteiden murtuessa vanhat uskonnot muuttuvat epätyydyttäväksi. Ei siis ihme jos työn kautta identiteetin tarjoava luterilainen oppi on menettänyt suosiotaan aikoina jolloin työ on tuurilla saatavaa ja silti uhattuna ; Jos työ on jumalisuuden ilmituomista, se tuskin viehättää kun eletään erilaista aikaa. Aikaa josta Andrei Sergejeff kertoo. Kun entisiä työpaikkoja ei ole koska teknologia ja robotiikka on ne tuhonnut, on ainut tapa olla luterilainen olla jonkinlainen omaa syntisyyttään korostava luddiitti.

Kun Luther ei tehnytkään filosofiaa vasaralla..

Lutherista kerrotaan tarinaa jossa hän naulaa teesinsä Wittenbergin linnankirkon oveen. Tämä tarina on siitä kiinnostava että Luther ei itse koskaan kerro tapahtumasta missään tunnetussa lähteessä. Ja toisaalta tapauksesta ei tunneta myöskään silminnäkijäkertomuksia. ; Tarinaa oli kuitenkin pidetty käytännössä totena hyvinkin kauan ; Luthertutkija Erwin Iserloh huomasi tarinan lähteettömyyden vasta 1960 -luvulla.

Toki naulaaminen antaa vahvan kuvan toiminnan miehestä. Näin siitä huolimatta, että kirkon ovia on tiettävästi käytetty ilmoitustaulun tapaisina asioina. Se, että joku käy kiinnittämässä ilmoitustauluille lappua muuttuu tietenkin herooiseksi kertomukseksi rohkeasta miehestä. Tätä twistiä hauskempaa on kenties vain se, että tätä ilmoituksen kiinnittämistä ei olisi edes tapahtunut..

Sipilä Jumalan sijaisena

Sipilän lähettämät viestit on tuomittu kansainvälisessäkin mediassa. Tässä mielessä Sipilä on reagoinut ongelmaan ja tätä tehdessään hän on luonut uuden ongelman. Tässä kohden perusongelmana on se, että tälläinen toiminta on autoritaarista. Vertailukohdiksi tulevat melko autoritaariset hahmot kuten Silvio Berlusconi.

Mielikuvat ovat niin vahvoja että se iskee vahvasti Sipilän puolustajien nilkkaan ; Saadaan sellaisia vastauksia mitä saa vaikka "potuntervaaja" -blogin kautta. Jos YLE:n kommunistisuusmetaforalla yritetään iskeä; "Kyllä! Todellakin! Nimenomaan Venäjällähän julkisrahoitteinen media on aina ja etenkin viime vuosina kritisoinut valtaapitäviä paitsi erittäin voimakkaasti, myös tyystin epäreilusti! Ajojahti on ollut hirvittävää katseltavaa! Putin ja muut ressukat vapisevat voimattomina median säälimättömässä kuristusotteessa, kun TV-kanava ja nettisivu ja toimittaja toisensa jälkeen lataa heitä kohti täyslaidallisen. Iskua tulee iskun jälkeen! Kun Venäjän mediakarhu ärähtää, siinä Putinia viedään kuin ämpäriä tunkiolle! Ja ihan sama meininki on ollut kommunistivaltioissa kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa, DDR:ssä ja nykyisin esim. Kiinassa. Niissähän vapaa ja riippumaton tiedonvälitys on aina ollut arvossaan ja jopa liiankin vahvassa asemassa hallitsijoihin nähden!"

Tässä kohden voidaankin nähdä että Sipilällä on tiettyjä sokeita pisteitä. Perhe ja raha. Ja uskonto. Hän onkin hyvä esimerkki siitä miten monien ihmisten kohdalla tärkeimmät asiat ovat juuri niitä joista he väistävät. Tässä kohden onkin nähtävissä että Sipilän johtajakäsitys on sidottavissa näihin vaiettaviin asioihin. Jos itse olen kirjoittanut siitä että uskonnollisissa piireissä opitaan ei-teologisia käytänteitä, ovat jotkut nähneet Sipilän taakse jopa astetta enemmän. Hänen johtajakäsityksensä on teologinen. "Kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti vuosi sitten kohutun televisiopuheensa, sen kaava noudatti luterilaisen papin saarnaa." ... "Italialaisen filosofin Giorgio Agambenin mukaan kristinusko on jättänyt perinnöksemme kaksi vallan paradigmaa: suvereniteettiin perustuvan poliittisen teologian ja jumalallisen taloudenhoidon." ... "Pääministeri Juha Sipilän suhtautumisessa valtaan kaikuvat luterilaisuuden perusopit. Kuten suomalaisille on vuosisatojen ajan opetettu, esivalta on Jumalan asettama. Sen kautta toteutuu Jumalan maailmallinen hallinta, Martti Luther on määritellyt. Tässä ajattelussa ”isä” on keskeinen hahmo, maalliset isät ovat taivaallisen isän sijaisia." ... "Agamben on väittänyt, että kolminaisuusoppi onkin ennen muuta hallinnointimekanismi. Paradigmat eroavat toisistaan yhtä paljon kuin polis, poliittinen yhteisö eroaa kodista, oikoksesta. Oikos (josta myös termi ekonomia juontaa juurensa) ei perustu demokraattiselle debatille tai läpinäkyvyydelle, vaan yksinvallalle ja välttämättömyydelle."

Nämä ovat toki tulkintoja. Mutta samantapaisia tulkintoja joita tehdään esimerkiksi kun viitataan Weberin ajatukseen siitä että uskonto luo yhteiskuntarakenteen ja jossa uskonto on oleellisen tärkeää yhteiskunnan pysyvyydelle.
1: On ihmisiä joille yhteiskuntakeskeisyys on tärkeä. Esimerkiksi postmodernilla tekotaiteella ei ole mitään arvoa jos se ei tue yhteiskuntajärjestystä. Ja siksi omia arvoja ruokkivalle ja itselle miellyttävälle kansallisromanttiselle taiteelle keksitään oikeuksia vaikka vetoamalla kansallisen yhtenäisyyden luomiseen. Sama pakkokätevöittäminen koskee/rajoittaa/glorifioi uskontoakin.

Näissä usein kuulemme sitä miten on tärkeää osata uskontoa että ymmärtää maailmaa. Vuoropuhelu, yhteiten arvojen rakentaminen... Nämä näkökulmat muistetaan kuitenkin jos ja vain jos nämä ovat hyödyllisiä. Jostain syystä uskonniollisen viitekehyksen ymmärtäminen on asiatonta militantismia jos sitä käytetään selittämään sitä miksi (teoriassa) sivistysvaltion (sanan täydessä mielessä) pääministerin suhtautuminen (periaatteessa) avoimeen tiedonvälitykseen on niin (aivan tasantarkkaan selvästi) epädemokraattinen ja autoritaarinen. Siinä vaiheessa ei saa puhua uskonnollisen viitekehyksen tarkastelusta. Koska näitä viitekehyksiä käytetään vain uskonnon komppaamiseen ja sen vallan lisäämiseen. Eihän sitä saa huomata että tällä ihanuudella on läpeensä kuppaisen ruttoinen puoli, ja että sillä on ilmentymiä joiden oikea paikka ei ole parhaassa mahdollisessa maailmassa.
1: Sipilä jossain mielessä osoittaa että pahan ongelmaan ei ole mitään ratkaisua. Voimme kuvitella valtion joka olisi olemassa ja jossa hän ei olisi pääministerinä. Kaikkivaltias kaikkihyvä Jumala on siis aika mielekkäällä tavalla kyseenalaistunut..

No, onko?

Hyvänä nyrkkisääntönä on se, että jos clickbait -uutisotsikko on esitetty kysymysmuodossa, on turvallisinta vastata siihen "ei". Tämä tilanne on erityisen relevantti kun Ilta-Sanomat kirjoitti "Onko tässä paras meemi Patrik Laineesta koskaan?" Patrik Laineen nimeä on liitetty ties mihin. Hän on niin "Kimalaine" kuin "Maalaine". Hänen naamaansa liimataan ties mihin yhteyteen, kunhan siihen voidaan liittää jokin "lainen" josta viimeinen "n" otetaan pois. Odotan vain hetkeä kun hän on "Akvinolaine". Tai siis oikeasti en.

Meemi on sinällään yhden pisteen vitsi. On ikävää että siitä on tehty ilmiö. Suomen evankelis-luterilainen kirkkokin otti osaa tähän meemi-ilmiöön. Kuvana oli "luterilaine". Meemi on yhden pisteen vitsi ja saa monet varmasti miettimään sitäkin, että pitäisikö kirkko erottaa valtion lisäksi myös huumorista.

Asialla on kuitenkin toinen puoli. Kuva ei ole hirveän hauska eikä photoshoppausta ole tehty hirveän taidolla. Mutta se on kuitenkin villitykseen mukaan menemistä. Lisäksi se on jopa hienompi kuin monet jotka löytyvät Ilta-Sanomien jutusta. Itse asiassa IltaLehti reagoikin "Pyhä Jysäys, Batman", tyylisenä reaktiona ev.lut. kirkon viestiin. Tämä tietenkin sopii siihen, miten esimerkiksi "Turun ja Suomen arkkipiispan vaakuna kuvastaa evankelis-luterilaisen kirkon primus inter pares -johtajan asemaa: lattea symboli hiipassa ja iltapäivälehden väreissä."
1: Joskin samalla kirkon  viestinnässä temppu on ollut kenties ollut "melkein liian radikaali" monista. Onhan YLEkin kertonut siitä, miten tweettaus "Ei ole kirkolliskokouksen hyväksymä linjaus." (Sisältö on toki huomattavasti otsikkoa asiallisempi. "Ei ole kirkolliskokouksen hyväksymä linjaus, että Patrik Laine on Pyhä Patrik. Tämä oli ihan vain meemikuva. Ei sen syvällisempää, Lohikoski naureskeli." Mutta elämme maailmassa jossa YLE saa tehdä tuollaisia temppuja joten miksi en siis minä? Pyhä Patrik tätä nykyajan journalismia. Ei tätä voi voittaa. On kenties pakko laskeutua samalle tasolle jotta ei vaikuta besserwisser-elitistiltä.)

Asiaan on reagoitu myös ateistien palstoilla ja ryhmissä. Mikä kertoo että Lutheriin liittyy aika vahvoja merkityksiä. (Toki tunteisiin vetoamisesta kertoo sekin, miten aiemmin osa ilvesläisistä uhkasi erota kirkosta kun vastaavaa esitettiin Tampereella.) Osa tiedusteli että miksi Laineelta ei oltu kysytty lupaa kasvojensa käyttöön. Sama kysymys tietenkin voitaisiin kysyä ateistivaikuttaja Kimmo Laineen versiosta "pastafarilaine". Ja aivan kaikista muista vastaavista meemikuvista.

Meemi sisälsi viestin siitä että kirkko on moderni. Sellaisella jännällä tavalla jossa ollaan hitusen tyhmällä tavalla "hauskoja". Kirkko ei ole tässä ainutlaatuinen toimija. Se on osa kaikkea. (Esim. itse teen hyvin usein ihan samaa.) Oli myös kuvaavaa että meemiin oli laitettu "hashtagiksi" että "armoa". Tuon tasoisen vitsin keksijä taatusti sellaista tarvitseekin. Täytyy kuitenkin aina muistaa että ns. paskat vitsit ovat monesti tärkeitä sosiaalisesti. Ne eivät ole hirmu hyviä ja täten ne eivät tuota hirveästi iloa. Mutta ne madaltavat kynnystä. Poistavat pingotusta. Ei synny vitsikisoja joiden tehtävänä on jokin hauskimman tittelin kerääminen. (Jokaisella taitaa olla joku tuollainen sukulainen. Itse olen lisäksi tuollainen sukulainen muille.) Eli minusta kuva oli onnistunutta viestintää, tavallaan. Meeminä se oli toki paska. Vitsinä yhden pisteen vitsi. Ei paljon. Mutta ei nollan pisteen sentään.

Paavin ei-denialismiudesta

Tämänhetkinen paavi Francis esitti julkisesti että evoluutioteoria ja Big Bang -teoria ovat tosia. "Big Bang theory and evolution in nature "do not contradict" the idea of creation, Pope Francis has told an audience at the Vatican, saying God was not “a magician with a magic wand.”" Nämä ovat tietenkin siitä hyviä kannanottoja että ne osoittavat että Paavi on edes minimaalisesti rationaalinen ihminen.

Alkuällistys

Ensivaikutelmani tiedottamisesta olikin pieni ällistys siitä että tämänlaisia ylipäätään tarvitsee ilmituoda. Ei siis se, että yllättyisin että paavilla on tuollaisia mielipiteitä ja että uskova kannattaa evoluutioteoriaa. Olen kuitenkin tankannut melko paljon ID -debatissa evoluutiota puolustanutta Kenneth Milleriä jolla on sellaisia kirjoja kuin "Finding Darwin's God".

Perusluuloni on ollut, että Big Bang -teoria on kehitetty 1920-1930 -luvuilla. Eli on sata vuotta vanha tämän hetken tieteen paradigma. Ja evoluutioteoria on vielä tätä huomattavasti vanhempi. Se, että joku kannattaa noinkin vakiintuneita teorioita ja joutuu  tämän eksplisiittisesti sanomaan ääneen vaikuttaa suoraan sanoen ... ällistyttävältä. Jos keskustelun alla olisi jokin modernimpi teoria, sellainen josta on kiistelty sanotaan 30 vuotta sitten, olisin huomattavasti vaikuttuneempi.
1: Mutta syynä on tietenkin se, että esimerkiksi universumin inflaatioteoriasta ei ole tullut samanlaista asennekysymystä. Evoluutioteorialla on "uskonnontappajan maine". Ja Big Bang taas on haasteellinen, se jakaa mielipiteitä. Osa näkee että se demonstroi miten Luominen on rationaalinen ajatus. Ja osa taas näkee Big Bangin pahana naturalismina. Kaikista teorioista ei tehdä teologisia kannanottoja. Eikä katolinen kirkko siksi joudu puolustautumaan niitä vastaan. Universumin inflaatioteoriasta ei ole tehty haastajaa uskonnolle. On normaalia että jos ihmisen maailmankuvaa uhkaa tälläisillä niin niitä vastaan puolustaudutaan. Sitä kutsutaan "kritiikkiin vastaamiseksi". Ja se on hyvin tärkeää. Kenties jopa ylevä ihanne. Ellei peräti jokaisen järkevän ihmisen velvollisuus jotta häntä ylipäätään voidaan kutsua järkeväksi ihmiseksi missään relevantissa mielessä.

Toisaalta kysymys siitä että katolisen kirkon johtaja ottaa kantaa tieteen teorioihin herättää kysymyksiä. Kysymyksiä siitä että esimerkiksi Ilkka Niiniluodon tieteenfilosofianopetusta seuranneet muistavat tieteeseen liitettyjä attribuuttilistoja, ja mukana on ollut tieteen autonomisuus. Eli se, että tiedemaailma päättää sisäisesti tuollaisista asioista eikä esimerkiksi kirkolla ole valtaa päättää tutkimusten lopputuloksista.

Toisin sanoen ; Kantani oli että on aika surullista elää aikana jolloin tämänlaisten asioiden tarvitsee olla ylipäätään uutisia. Kahdella tapaa ; (a) Uskonnollisilla johtajilla on suunnattomasti valtaa ja medianäkyvyyttä (b) Uskonnoissa on niin paljon tiededenialismia että siitä on ylipäätään tarve irtautua tavalla joka on muutakin kuin nollainformaatiota.

Mutta kun tiedemyönteisyys ja tiedevastaisuus eivät olekaan joko-tai;

On kuitenkin hyvä muistaa että katolinen kirkko on ainakin nykyään tiedemyönteinen. Tässä mielessä Paavi voi fanittaa tiedettä samalla tavalla kuin vaikka minä voin fanittaa tiedettä. Eli minun ei tarvitse olla tutkija voidakseni ottaa kantaa teorioiden totuusarvoihin omassa elämässä ja vaikka lehdistössä. Ei välttämättä tarvitse olla lehmä sanoakseen että maito maistuu hyvältä. Kirkon puolella mukana onkin varmasti sävyjä joissa on puolustauduttava. Sillä kirkkoa pidetään helposti tiedevastaisena. Katolisella kirkolla on taakkanaan esimerkiksi se, miten he kohtelivat Brunoa ja Galileita. Lisäksi katolisesta kirkosta on leivottu useassakin otteessa vihollista ; Renessanssiajalla on luotu ajatuksia kirkkoinstituution syrjivistä asenteista. Ranskan vallankumouksessa oli ajatuksia uskonnon ja tiedevastaisuuden yhteydestä. Ja 1800 -luvulla luotiin laajempaakin myyttiä jossa korostettiin katolisen kirkon tiedevastaisia puolia. Lisäksi kotimaassamme luterilaisen kirkon uskonnonopetus on usein painottanut nimenomaan katolisen kirkon kauheuksia. Vielä minun kouluaikanani oli aivan asiallista tietoa korostaa katolisen kirkon kauheuksia. Nyt kun uusateistit sanovat ihan samoja asioita he ovat täysin ignorantteja. Sillä kritiikki on kontekstoitu ylipäätään uskontoon eikä vaan katoliseen kirkkoon jota vastaan luterilaisuudella on ideologisia kaunoja.
1: Esimerkiksi noitavainoissa korostetaan usein katolisuutta. Inkvisiitio oli kuitenkin mainettaan lempeämpi laitos. Mutta jos katsotaan että Suomessa ei opetettu Suomessa tapahtuneita noitavainoja. esimerkiksi Jan Guilloun "Noitien asianajajassa" kuvaamaa noitavainoa, voidaan huomata että protestanttisilla alueilla oli noitavainoja ja niitä kuvasi lynkkaushenkisyys. Näin ollen ensin haukuttiin katolisia ja tämä todisti että katoliset olivat kauheita. Ja nyt kun tämä myytti on murrettu se kertoo että uusateistit ovat väärässä..


On syytä muistaa että katolinen kirkko on tehnyt ideologista kontrollia teorioista. Samoin on syytä muistaa että katolinen kirkko rakensi ja synnytti ensimmäiset yliopistot 1100-luvulla. Vuoteen 1500 mennessä Euroopassa oli jo n. 60 yliopistoa, joiden opetuksesta n. kolmannes keskittyi luonnollista maailmaa tutkiviin tieteisiin. Ja katolinen kirkko oli näiden suurin - ja monasti ainoa - sponsori. ; Niiniluodon kuvaama yliopistojen autonomisuuskin on instituutiotasollaan perua sille ajalle jossa yliopisto ja akateeminen elämä noudatti teologien johtamaa määrittelemää yliopistoaineiden hierarkiaa. Yliopisto ei ollut maallisen vallan alla, ja tämä on nykyajan autonomian takana.

Ongelmana itselleni ei ole tiedemyönteisyys vaan tiedevastaisuuskuva.

Ihmiset ovat olleet aika idiootteja aina. Nykyään denialismia on. Vaikka eletään aikaa jolloin uskonto on tieteen rahoituksen kannalta melkoisen irrelevantissa roolissa. Esimerkiksi ev.lut. kirkko ei luo yliopistoja nyt taantuman aikana eikä rahoita evoluutiotutkimusta ; Nykyajan ongelmana onkin se, että tuo keskiaika ei ole enää voimassa. Menneisyydestä tarinoita kertovat narratistit tietenkin kuvittelevat että kun kirkko luo jotain niin sitten se ei voi vapautua kirkosta tai ainakin tästä tämän asian tukemisesta tulee kirkon essentiaalinen arvostusominaisuus ikuisiksi ajoiksi. He voivat uskoa tuota myyttiä lähinnä koska se tekee heidän olonsa helpoksi.
1: Ja voi kyllä he tekevätkin. Modernista ajasta voi vihjata sen verran että kun Kari Tikkanen otti kirkon tutkimuskeskukseen yhteyttä kreationismista. Tutkimuslaitos lähetti mailia että eivät tutki asiaa koska ei relevantti eikä koske Suomea. Epäilivät että ei kannata tutkia kun ei ole varmaa onko yhtään nuoren maan kreationismia koko maassa. Ajan narratiivina peräti oli että koulujemme uskonnonopetus suojelee kreationismilta. Että sekulaari USA on ihan eri asia. Sitten kun 2000 -luvun alkupuolella tuli lehtiin paljastus kun mielipidetutkimus Korkeasaaressa paljasti että kolmasosa epäili evoluutiota, tilanne muuttui nopeasti. (Ja pian tuli eurobarometri joka huuteli vastaavaa viestiä.) Se siitä kreationismilta ja fundamentalismilta suojelusta. Narraatio ei toki kuollut näiden havaintojen edellä eikä virhettä koskaan tunnustettu julkisesti jälkikäteenkään. Tosin uskoisin että kirkon tutkimuslaitos nykyään tunnustaa kreationismin olemassaolon ja käsitteleekin sitä jotenkin..

Toki Galileon ja Brunon kohtelu viittaavat siihen että kirkko ei ollut pelkkä ei-ideologinen taho. Ja pelkästään tiedemyönteinen ja älyllisyyden ajama. Että maailmankuva ei ohjaa mitenkään. Nykyajan narraatiossa korostuukin jostain syystä se että nykytiedemaailma ja maaallinen tiede on maailmankuvallista, mutta kirkon historia koostui rehellisistä tiedemyönteilijöistä joita nämä rajoitteet eivät kosketa sellaisella tavalla joka koskaan nousee narraatioihin erikseen ääneen mainittaviksi tosiasioiksi jotka vaikuttaisivat yhtään mihinkään. Selvästi ideologista valtaakin on käytetty. Tässä mielessä en näe että asiat ovat ollet niin eri tavalla kuin nykyään. Paavikin näkee että evoluutioteoria ja Big Bang on sovitettava uskontoon. Hän korostaa niiden sopusointuisuutta ja ristiriidattomuutta.

Ja tämä johtaakin viimeiseen ajatukseeni ; Kun uskonnossa loukkaannutaan siitä että uskontoa pidetään taikauskona, syynä on usein se että he arvostavat tiedettä. Kriitikot taas helposti näkevät että jopa nykyajan ^?modernisti^? evoluutioteoriaa kannattava paavi tosiasiassa sovittaa oppikysymystä senkin kohdalle. Ikään kuin sillä onko katolinen kirkko ristiriidassa vai ei olisi jotain joka olisi evoluutioteorian tai Big Bangin totuuden kannalta jollain tavalla relevanttia.

Monesti tässä onkin takana se, että kreationisteja ja fundamentalisteja halveksutaan. Ja tässä halveksunnassa heistä luodaan valhekuva joka ei pidä paikkaansa. Tässä helposti unohtuu se, että pseudotieteilijä on pseudotieteilijä koska luottaa tieteen arvovaltaan ja kannattaa tiedettä idean tasolla. Se, mitä he käytännössä tekevät on sitten ajattelua jota itse kutsun presuppositionistiseksi. Eli kun he tietävät että tiede on hyvä ja totuuden tiellä ja he tietävät että heidän maailmankuvansa on hyvä ja totuuden tiellä, he näkevät että nämä ovat sopusoinnussa ja hakevat after the fact todisteita sille että tämä asiantila on paikkaansapitävä. Tietämäni kreationistit ovat kiinnostuneita tieteen periaatteista enemmän kuin moni maallinen itseään tiedemyönteisenä pitävä passiivisesti evoluutioteoriaa - mitenkään sen sisältöä merkittävästi tuntematta - kannattava. He ovat älykkäitä ja halukkaita saivartelemaan asiat miten päin tahansa.

Ja se mitä kognitiotiede ja psykologia voivat ihmisille opettaa on suunnilleen se, että tämänlaista sovittelua harjoittaakseen ei tarvitse olla fanaattinen kulttilainen. Ihmiset tekevät sitä aika helposti. Ihminen helposti ajattelee että kulttilainen tai kreationisti on jotenkin mielenvikainen tai höyrähtänyt. Itse näen että he ovat maailmankuvallisesti jämähtäneitä tyyppejä joilla on pakkomielle ja aivan liikaa aikaa. (Ja nämä piirteet eivät ole niin kaukana itsestäni että voisin jotenkin elvistellä näiden yläpuolelta.)

Jos tiedevastaisista kreationisteista on loukkaava stereotyyppinen kuva niin voi ajatella että paavin näkemys evoluutioteorian ja katolisen teologian ristiriidattomuudesta on jotain joka helposti nähdään "ihan eri asiana". Itse näen että niissä on aika paljonkin samaa. Oma maailmankuva asetetaan teorialle litmuksen testiksi. Se, että loppupäätelmä tukee tiedemiesten antamia kuvia on lopputulosta eikä tekemisen asennetta kuvaava. Ja itse näen että tekemisen asenne on tärkein ja oleellisin. Ja että on omituista että vielä nykyäänkin kirkollinen johtaja voi korostaa että jokin teoria on ristiriidaton hänen oppinsa kanssa ja luoda tästä jotain teemoja joissa tässä tulee gloriaa hänen omalle maialmankuvalleen. Ja josta voidaan vielä vetää ristiriidattomasti sekin että tässä annetaan rapsutusta niille katolisille joista ilman tätä yhteyttä evoluutio tai Big Bang -teoria olisi jotenkin harhaoppinen..

Tätä voi miettiä siitä että miettii mitä Herra Martti Luther sanoi aurinkokeskeisyydestä. Hänestä se oli harhaoppi ja "Raamattua" vastaan. Luther oli tässä mielessä aikansa ID -kreationististara. Uskonnollinen periaatteessa fiksu tyyppi joka arvostaa älyllistä ajattelua ja akteemista fiksuutta. Ja joka käyttää tätä puolustamaan ideologisista syistä jotain jonka historia ja sen ajan paras tiede tunnisti pseudotieteeksi. Luther oli kiistatta nerokas, ärhäkkä ja periinantamaton. Sellainen joka näyttää että kun riittävän älykkäälle annetaan riittävästi kärsivällisyyttä ja aikaa niin hän kyllä keksii mitä tahansa oikeuttaakseen oman kantansa. Evankelis-Luterilainen kirkko on denialistin perustama. Tällä on toki merkitystä nykyluterilaisuuteen aivan yhtä paljon kuin se, että yliopistot ovat olleet alkujaan katolisten pykäämiä instituutioita.

Oppia ikä kaikki!

Kautta aikojen tärkein syyni vastustaa evankelis-luterilaista kirkkoa on jo kauan ollut se, että olen luullut että se on nimetty Lex Luthorin mukaan. Ja hän on despoottinen ja mitä ilmeisimmin kaiken muun pahan lisäksi kenties antisemiittikin. Olen kokenut tämänlaisen perustajajäsenen ominaisuuksien olevan oleellinen jo symboliarvoltaan, enkä ole halunnut tukea mitään mikä on liitoksissa tämänlaisiin ihmisiin.

Mutta olin yksinkertaisesti lukenut väärin. Sisäinen oikolukijani petti ja lukuvirhepaholainen hämmensi mieleni harhautumaan täysin sivuraiteille. ; Jokainen muu on tiennyt, että ev.lut -kirkko on nimetty Martti Luterin mukaan. Hänestä minä en ole kuullut mitään pahaa.

Mestari Luther ja mielen bondagea

Olen mielenfilosofisesti kompatibilisti. Tämä tekee minusta hyvin erikoisen aatetoverin Martti Lutherin kanssa. Tämä voi vaikuttaa monien mielestä erikoiselta.

Mutta tosiasiassa minun ja Mestari Lutherin välillä on enemmänkin yhteistä. Kenties näkyvimpänä retoriikka. Ilmaisumme ovat räävittömiä elleivät peräti raakoja. Tähän liittyy myös jonkinlainen vihainen ihmisoikeuspuoli. Kiinnostus räävittömyyden kanssa jännitteiseen käsitteellisempään ajatteluun. Ja se, että molemmat viskomme mustepulloilla tai muilla esineillä jos tarve tulee.

Itse asiassa oikeastaan ainut syy miksi minua voi olla vaikeaa nähdä samanmielisenä Lutherin kanssa on siinä, että taistelen kovasti kirkkoa vastaan. No. Tarkemmin miettien Luther taisi tehdä jotain tämäntyylistä itsekin.

---

Jos kirjoittajan mukaan perustetaan uskonto, haluan että se on oppiin kirjataan dogma siitä että jokaisen on heitettävä se toinen kivi. Ja heitettävä sillä sitä joka heitti ensimmäisen.

Merkittävä teko ja sen symbolinen merkitys

Herodotos kertoo miten Persian kuningas Dareios kysyi kreikkalaisista hautaamistavoista. Kreikkalaiset korostivat että polttohautaus oli tärkeää. Koska se oli kunnioittava tapa käsitellä ruumiita. Darius oli kuitenkin tekemisissä myös nykyajan Intian tienoilla asustavien callationslaisten kanssa. Ja kun hän kysyi heiltä voisivatko he polttaa vainajansa kunnioituksesta he olivat pöyristyneitä koska se tarkoittaisi ruumiiden kohtelemista roskana. Heistä vainajat piti kunnioittavasti syödä. Mikä taas oli kreikkalaisista hyvin pöyristyttävää.

Ylläoleva kuvaus on monikulttuurisuuden ytimessä. Monesti tekoja pidetään symbolisina. Ja symbolien merkitystä pidetään ikään kuin objektiivisena asiana. Tämä näkyy hyvin vahvasti siinä miten joitain asioita vain pidetään "itsestäänselvinä". Ajatus on hieman sukua objektiiviselle moraalille siinä mielessä, että senkin kohdalla aika moni toteaa että moraali on objektiivinen ja noudattaa juuri sen oman kulttuurin oppeja, dogmeja ja tapoja. Eri kulttuurissa olevat ovat yhtä ehdottomia omien kulttuuriensa kanssa.

Mutta tässä ei ole kysymys puhtaasti moraalista vaan merkityksestä. Voidaan jopa nähdä, että vainajan kunnioitus oli se eettinen viesti jota Herodotoksen kuvauksessa toteutui kaikilla. Tämä voisi olla yhdistävä yleisinhimillinen teema. Joka taas voidaan liittää moraaliin vaikka "Sam Harrisin tapaan" määrittelemällä moraali jonkinlaiseksi yleisinhimillisyydeksi jota voidaan lähestyä ihmisen lajinmukaisen laumakäyttäytymisen, aivotutkimuksen ja muun vastaavan kautta. Tai joksikin joka kuvaa sitä omaatuntoa jota vaikka Luterilaisuuden Jumala on ohjelmoinut kaikkiin ihmisiin.

Jos kunnioitus on yhdistävä niin se mikä merkitsee kunnioittavaa käytöstä on sitten se joka eroaa. Tällöin ero ei enää ole välttämättä moraalissa vaan symboleissa. Ja tässä kohden ei voi oikein tehdä muuta kuin viitata C. S. Peirceen, joka määritteli että symbolit toimivat sillä että niissä on kolme komponenttia. On symboli ja teko tai rituaali, joka sitten jonkun tulkitsijan kautta määrittää mitä se tarkoittaa. Ja tämä tapahtuu jossain kontekstissa tai yhteisössä jossa tämä tietty tulkinta oikeutetaan. Tässä mielessä kommunikaatio ja sopiminen lataavat symboleihin eri merkityksiä eri kontekstissa.

Mistä seuraa hieman yllättäen se, että monikulttuurisuus ei väistämättä tarkoita samaa kuin moraalirelativismi. Ei vaikka jokaiselle rituaalille antaisi arvon. Tässä mielessä "maassa maan tavalla" voidaankin tulkita jonain muuna kuin kädenojennuksena kulttuurirelativismille. (Tulkinta jota rehellisesti sanoen ällistyttävän harva on tekemässä.)

Mustesäiliö

Nykyään tulee muistaa, että kristinusko ei ole taikauskoista. Esimerkiksi demoneihin uskomista pidetään typerehtimisenä.

Kuitenkin Luther itse oli toista mieltä. Lutherin kerrotaan heittäneen hänet keskellä yötä herättänyttä paholaista rohkeasti mustepullolla. Wartburgin linnassa on jopa ollut seinässä tahra tinaa, jota on ylläpidetty, ilmeisesti juuri musteenviskelytarinan viehättävyyden vuoksi. Tahra on siis tullut mustepullosta eikä sen sisällöstä. Joka on kiinnostavaa koska ainakin minulle mustepullosta mieleen tulisi nimenomaan lasinen pullo. Mutta seinässä oli ollut tinasta jäänyt jälki.

Nykyisin Wartburgin seinässä ei kuitenkaan ole tahraa. On jäänyt hieman auki onko tahra vain yksinkertaisesti kadonnut ajan saatossa. Vai onko se pyyhitty hienovaraisesti pois, ihan sen vuoksi että tahran synty on voinut olla pelkästään tarinaa, se on voinut olla jopa väärennetty.

Lisäksi tahra seinässä voi kertoa tarinaa jota ei haluta kertoa. Ajatus siitä että Luther olisi symbolisempi ja olisi ajanut demonin sillä musteella joka on Raamatun kansien välissä on moderniin mieleen viehättävämpi. Toisaalta se että tahra on ollut seinässä kertoo sekin omaa rumaa tarinaansa. Pullo ei selvästi osunut demoniin. Koska muuten tinainen tahra olisi demonissa eikä seinässä. Tämä taas kertoisi noloa kertomusta Lutherin sihdistä.

Nykyään ei saa nähdä demoneja jos haluaa saada kunnioitusta. Minä kuitenkin heitin varmuuden vuoksi seinää printterin mustekasetilla. Jos minusta vaikka tulee suurmies, vastoin kaikkien odotuksia ja yhteis- sekä ihmiskunnan parasta. Seinään ei tullut tahraa vaan naarmu.

Uskonpuhdistus (eli pesänlikaamisesta)

Kirkkohallitus on iltalehden mukaan kieltänyt uskonpuhdistus -termin luterilaisten juhliessa 500 -vuotisjuhlaansa. Taustalla on se, että katolinen kirkko on suhtautunut termiin kyräillen. Tosin sen mielestä on asiatonta ja epäkunnioittavaa juhlia kirkon hajaannusta.

Oikeasti kyseessä ei ole kielto, kyseessä on enemmänkin muutamaa yksittäistä kohtaa koskeva sanavalinta "Suomessa puhutaan kansainvälisesti yleisen linjan mukaan reformaation merkkivuodesta, ei esimerkiksi uskonpuhdistuksen juhlavuodesta. Syitä on monia. Yksi tärkeimmistä on ekumenia. Merkkivuosi kuuluu luterilaisia laajemmalle joukolle. Lutherin löydöt ovat kristittyjen yhteistä omaisuutta. On mielekästä löytää merkkivuodelle terminologia, joka ei loukkaa tai sulje ulos ketään." Taustalla on ajatus jonka mukaan se voi olla jonkinlainen toivomuskin ; "Uskonpuhdistus asettaa sanana uskon ristiriitaiseen asemaan. Kristillinen usko ei tarvitse puhdistusta. Uskon ympärille syntyneet käytännöt sen sijaan tarvitsevat sitä usein. Lutherkin vetosi aitoon evankeliumiin vastustaessaan myöhemmin kehittynyttä anekauppaa väärinkäytöksineen. Uskonpuhdistus tullee pysymään käytössä reformaation rinnakkaisterminä." Mutta sanavalintakysymys on silti kiinnostava. Ja takana oleva katolisten asenne on sekin huomioitava.

Periaatteessa jollain tasolla ymmärrän miksi termiä halutaan muuttaa. Ei suinkaan vaadita että luterilaiset luopuisivat näkemyksistään. Vaan muuttaisivat sitä miten kutsuvat asioita. Jos jossain puhutaan puhdistamisesta, niin se pitää sisällään viestin siitä että jotain likaista on yritetty siistiä. Siksi uskonpuhdistuksessa on erilainen viesti kuin uskonmuutoksessa. ; Itse toki näen uskonpuhdistuksen lähinnä siltä kannalta että ei Luther vastustanut katolista instituutiota, vaan enemmänkin halusi puhdistaa uskon. (Tai siis hänestä usko oli tietysti aina puhdasta.) Kohteena ei ollut katolinen kirkko vaan katolisessa kirkossa olevat ikävät käytänteet.
1: Näiden kahden välillä on vaikeaa nähdä eroa joskus, moni ei käsitä että minun kirkkokritiikissä iso osa kohdistuu niihin käytänteisiin ja paskiaismaisiin yksilöihin joita kirkko helmassaan ja johtokunnassaan kehtaa pitää ja jopa maksaa palkkaa. Vaikka näiden ihmisten paikka ei ole sivistynyt yhteiskunta, saati sellainen joka kantaa minkään tasoista kytköstä etiikan miettimiseenkään.

Tämänlainen termikikkailu kuitenkin näyttää miten kirkkohallitus puuttuu mitättömiin first world problem:eihin On keksitty keinotekoinen ongelma johon annetaan keinotekoinen vastaus. Peruskäsitteen bannaaminen sujuukin nopeammin kuin kirkon ongelmallisten käytänteiden lopettaminen. Kirkkohallitus ei ole innolla tekemässä muutoksia jotka ovat rakenteellisia ja jotka kohdistuvat ihmisiin eivätkä johonkin viestinnässä vilahtaviin abstrakteihin sanavalintoihin. Mielestäni kannattaa priorisoida oikeisiin ongelmiin ja halkoa hiuksia sanoilla sitten kun toiminta on täysin eettistä niin että "talossa tehty" on sellaisia että ne kaikki kehtaa levittää näkyviin ja todeta ylpeänä että me tehtiin tämä. Jos ei, niin sanavalintamuutos ei tätä häpeällisyyttä korvaa.

Tämä on hyvä esimerkki siitä miten kaikki uudelleenrakentuminen on usein jonkin muun tuhoamista tai muuttamista tai hajauttamista. Tämä on tietenkin siitä kätevää että muutosvastarintaiselle riittää aina näkemyksiä siitä mikä milloinkin "tuhoaa yhteiskunnan perustavat arvot". Mutta toisaalta se näyttää että kyseessä on useimmiten eräänlainen illuusio. Luterilaiset juhlivat olemassaoloaan ja aloittavat sen olemassaolonsa alusta. Eivät he juhli "hajaannusta". Asia on hajaannusta toisessa kontekstissa, juuri siinä jossa luterilaiset eivät sitä juhli.

Toisaalta ihmettelen minkälainen Lutherin seuraaja on sanoillasievistelijä. Lutherin oma viestintä kun oli varsin kiinnostavaa. Luther olisi varmasti itse vastannut vatikaanin ininälle jotain sen tyylistä että "Listen, you ass, you are a particularly crass ass, indeed, you are a filthy sow!" (Joka on Lutherin "On the Councils and the Church":ista) Ja selittää katolisten vaateista että "Why would anyone tolerate such things from someone like you, a rotten paunch, crude ass and fart-ass?" (Joka taas on Lutherin "Against the Roman Papacy, an Institution of the Devil":istä) Että siinä teille vastaus, parempaa ette ansaitse! Että kiitos absurditeetistanne, menkää panemaan omia pikkupoikianne, tai mitä siellä Teidän helvetinkartanoissanne nykyään teettekään.

Toki Lutherin viestien sisältökin on innostavaa, esimerkiksi "Juutalaisista ja heidän valheistaan" käsittelee juutalaisuutta uskontona eikä rotuna, mutta tärkeää ja kiinnostavaa onkin katsoa miten siinä halutaan kohdella otosjoukkoa joka koostuu ihmisistä. Mikä johtaa siihen että uskonpuhdistus oli itse asiassa aika väkivaltainen prosessi. Yhteiskunnassa tapeltiin urakalla. Irtautuminen ei tapahtunut rauhanomaisesti. Luther tuskin suhtautui tähän kovin iloiten, mutta tapahtumat ovat tosia. Ja tässä mielessä uskonpuhdistus on kuten moni muukin etninen puhdistus. Tai muunlainen vastaava puhdistus. En tiedä mikä fiksaatio kuvottavilla ja vastenmielisillä ihmishirviöillä on hygieniaan. (Olipa tämä rotuhygieniaa tai uskon puhtautta.) Ja tämän jälkeenkään en ymmärrä miksi eivät aloita puhdistamista siitä mikä sitä ansaitsisi. Eli omasta sisimmästään. Mutta nämä tahot tekevät usein sen että "siivoavat" jotain vihaamaansa ryhmää ja pitävät kulissit kunnossa. (Sellaisessa kontekstissa "uusien askelien keksiminen poliittisen korrektiuden absurdisoimiseksi" -tyyliset proseduurit ovat tietysti hyvin kuvaavia.)

---

Olen karkeasti ottaen sitä mieltä että luterilaisuudessa parasta on se, että se ei ole katolisuutta. Ja katolisuudessa on parasta se, että se ei ole kalvinismia. Jos katolisuutta puhdistaa, on käytännössä varmasti tekemässä parannusta, lähtötaso huomioiden. Kalvinismi osoittaa että ihan aina näin ei kuitenkaan ole.

Kaksoisstandardisen rykmentin oppi

Uskonnonvapaus on viime vuosien aikana ollut se aihe joka on ollut kenties vahviten uskontokeskustelun ytimessä. Tuoreessa "Seurakuntalaisessa" esimerkiksi Ville Auvinen esitti että Lutherin kahden regimentin oppi ei ole identtinen sekularismin kanssa. "Jumala ja hänen tahtonsa ovat molempien regimenttien yläpuolella, niin hengellisen kuin maallisen. Siksi tarvitaan sellaisia päättäjiä, jotka elävät ja toimivat aralla tunnolla Jumalan edessä." Hänestä sekularismi olisi uskonnonvapauden vastainen koska "Olisi aika kohtuutonta vaatia, että kristillisen uskon omaava päättäjä ei saisi harkinnassaan ja päätöksenteossaan noudattaa omaa arvomaailmaansa, vaan hänen pitäisi pystyä toimimaan uskonnottomana. Naturalistinen ateisti saisi kuitenkin toimia naturalistisen maailmankuvansa mukaan, liberalisti avoimen liberaalisti ja marksilainen saisi vapaasti esittää marksilaisia näkemyksiään ja perustella niillä ratkaisujaan."

Asia vain ei ole näin yksioikoinen. Nähdäkseni uskovaisilla on tässä kohden ollut ilmoilla hyvin vahva kaksoisstandardi. Uskovaiset korostavat, aivan ymmärrettävästä, esimerkiksi YK:n ihmisoikeusjulistusta jossa jokaisella on oikeus puhua uskostaan. Tämä ei tietenkään tarkoita teokraattista valtaa käyttää uskonnollisia perusteluja ideologisessa mielivallassa politiikassa. Eikä tätä tietenkään oikein kukaan kristitty haluakaan. - Tosin joskus näyttää siltä että teokratiaa vastustetaan lähinnä nimessä. Ateisteja ollaan halukkaita kehottamaan-lähettämään Pohjois Koreaan mielipiteensä vuoksi koska maassa pitää elää maan tavan mukaan tai mennä maasta pois.

"Suvaitsemattomuuden suvaitseminen" vs. provokatiivisuus oikeuttaa kostamisen

Oma kantani on melko lähellä Auvisen ajatusta. En kannata sekularismia ainakaan sanan kovin vahvassa kulmassa. Sen sijaan kannatan sellaista ajatusta että kaikkea saa esittää omasta kannastaan, mutta mitään ei ole pakko arvostaa ja kaikessa on koko ajan vallalla mahdollisuus asettaa verbaalisia vastaiskuja.

Valitettavasti Auvinen on väärässä väittäessään että "naturalistiset ateistit saavat". Sillä jumalanpilkkalaki takaa että eivät saa. Tähän voidaan liittää Helsingin Sanomissa ollut Jani Kaaron kolumni. "Sananvapaudella on tänä päivänä monia uhkaajia, mutta mielestäni tämä loukkaantumisen kulttuuri on yksi pahimpia. Se rajoittaa sananvapautta kahdella ilmeisellä tavalla. Kuvitellaanpa, että käytän sananvapauttani sen täydessä mitassa, ja argumenttini loukkaavat jotakin ryhmää. Tämä ryhmä hyökkää kimppuuni loukattuine tunteineen, ei argumentteineen. Keskustelu kiertyy loukattujen tunteiden ympärille. Se on täynnä paheksuntaa ja vaatimuksia anteeksipyynnöstä. Koska argumentit jäävät sivuosaan, hulabaloo ei edistä hedelmällistä keskustelua millään tavalla."

Tähän on sitten reagoitu. Siihen on saatu kommentoija "Minun on vaikea nähdä, miten Charlie Hebdo on pyrkinyt keskusteluun ivansa kohteiden kanssa. Päätavoitteena on ollut vastustajalle nauraminen yhdessä samanmielisten kanssa. Vahvistaa omaa heimotunnetta. Myöskään Muhammedin piirtäminen koirana ei ole keskustelunavaus sen enempää tavallisten, rauhallisten Pohjoismaissa asuvien muslimien kuin militanttien islamistienkaan kanssa. Sen ainoa viesti heille oli, että piirtäjä piti islamin profeettaa koiran arvoisena. Keskustele nyt sitten näistä lähtökohdista! Kirjoittaja arvostelee poliittisen ottamista henkilökohtaiseksi, koska tuolloin politiikan kritiikkikin muuttuu henkilökohtaiseksi ja ruokkii loukkaantumisen tunnetta. Kun liikutaan uskonnon alueella, niin tätä ei voi välttää. Uskova määrittää itsensä ensijaisesti muslimiksi ( tai kristityksi, juutalaiseksi yms) ja toissijaisesti joksikin muuksi. Tällöin uskonnon pilkka on tämän henkilön oman syvimmän identiteetin, persoonan, pilkkaa. Tämä ei merkitse, ettei uskontoja saa arvostella tai kyseenalaistaa. Se on kuitenkin tehtävä,varsinkin herkässä ja tulenarassa tilanteessa, aidosti keskustellen ja argumentoiden, ei rienaten."

Valitettavasti tämä identiteettiteoria ei toimi ateisteille tai uskonnottomille. Arvokeskustelussa kun tuntuu vallitsevan sellainen ajatus että kaikki täytyy läpikattaa objektiivisella moraalilla ja metaeettisellä kannanotolla jossa ateistilla on joko arvotyhjiö tai peräti epäeettinen maailmankuva. Tätä ei pidetä rajoittavana koska monen ihmisen positiivisen uskonnovapauden kuvaus tarkoittaa juuri sitä että saadaan kertoa että oma vakaumus sanoo että ateisti ei saa ottaa kantaa arvokeskusteluun olematta naurettava pelle. Jos ateistilla on mielipide, tätä leimataan naturalismiksi ja seuraava asia on että "ilman Jumalaa et voi sanoa mitään moraalista olematta sisäsesti ristiriitainen" ja keskustelu loppuu tähän liittyvään öyhötykseen. Tai sitten tila medikalisoidaan virallisen ortodoksikirkon tapaan siten että ateismi on mielenterveyden häiriö..

Onkin hyvin mielenkiintoista miten identiteetin pilkkaaminen ohitetaan ateistien kohdalla usein ja toistuvasti. Provokatiivisuus nousee tässä vahvasti esille, ja hyvin erikoisella tavalla. Jos ateisti loukkaantuu vaikka suvivirrestä ja hän haluaa pysyä niistä erossa, häntä haukutaan sensuristiksi joka on "militantti". Sekularismi on myrkkysana. Ja jopa maltilliset uskovaiset nostavat esiin "suvaitsemattumuuden suvaitsemisen". Jossa korostetaan että he eivät ole fundamentalistien kanssa samaa mieltä mutta mielipidekirjo ja jopa räväkät ja täräkät mielipiteet ja niiden muotoilut täytyy sallia ja mahdollistaa. Uskonnonvapaus, sananvapaus, YK.

Mutta mitä tapahtuu välittömästi kun uskovaisille epämieluisa ja ärsyttävä mielipide nousee esille? Silloin väkivallan oikeutuspuheeseen nousee "sitä saa mitä tilaa" -periaate. Jossa korostuu äärimmäinen sensurismi. Pitää miettiä varpaisillaan miten ilmaisee pitävänsä evoluutiosta. Kuten eräs kreationisti minulle asian muotoili henkilökohtaisessa sähköpostissa ; "Voisitte olla ajamassa sitä, että lapsille ja nuorille ei enää koulussa syötettäisi teorioita, jotka saavat heidät epäilemään Jumalan olemassaoloa ja elämään elämää harhassa, joka johtaa monet ikuiseen kuolemaan. Ajattelisitte heitä edes senverran, että pitäisitte suunne kiinni, vaikka itse evoon uskoisittekin." Selvästi tässä ei ole kysymys muotoilusta vaan mielipiteestä. Ja tämän oikeuttajia ei tarvitse kaukaa hakea.

Kuten muistamme, Pride -kulkueen - eli kulkueen joka ei ole kammottava satiirinen pilakuva - on jotain jota kaasutettiin ja tämän jälkeen Asmo Maanselkä on esittänyt että kaasutus oli odotettavissa koska pride oli myös provokaatio. Samalla linjalla oltiin kristittyjen parissa muutoinkin. Itse asiassa kristittyjen joukosta löytyy yllättävän suuri osio ihmisiä joista kolmas maailmansota on asia jota kannattaa hakemalla hakea koska eskatologia. "“This confrontation is willed by God, who wants to use this conflict to erase his people’s enemies before a New Age begins" "Telegraph" tosin muistuttaa että kristityt eivät ole tässä yksin ; kolmasosa muslimeista ymmärtää uskonnon nimessä tappamisen.

Kaksoisstandardi rakentuu.

Suomessa tuntuukin olevan vallalla aatesuuntaus jossa Teemu Laajasalo saa huumorimiehen maineella hokea "ateistit ovat fundamentalisteja" -tyylisiä iskulauseita televisiossa välittämättä mitään siitä missä sävyssä hän asioita ilmaisee. Kirkolla on myös kirkollisten sisällä oikein kehuttu ateisteja "tasa-ajattelijoiksi" toistuvasti haukkuva "kirkkovene" -ryhmä. Tämä ei ole provokaatiota vaan korkeintaan suvaitsemattomuuden suvaitsemista.

Siksi on niin että Oinonen voi käyttää koira-allegoriaa ilman että tämä on provokatiivista. Hän saa sanoa että homojen avioliiton kannattaminen on eläimiinsekaantumiseen rinnastettavaa. Vaikka homous onkin monille hyvin keskeinen osa identiteettiä. (Erikoista on että mitä enemmän homouden muoti-ilmiöyden, homoelämäntavan ja homosaation tyylisiä ajatteluja ajaa sitä vahvemmin tunnustaa että homoseksuaalisuus on ideologiaan rinnastettava. Monien kristittyjen homovastustajien maailmassa siis identiteetin keskeisyys on hyvinkin oleellinen asia.) Samoin kun Päivi Räsänen oli Hyvinkään ammuskelun kohdalla selittämässä siitä miten uskonnottomuus hänestä aikaansaa sydämettömyyttä, hän ei iskenyt ihmisen identiteettiä vastaan provokatiivisesti vaan esitti vain keskustelevan mielipiteensä, mukavan vihjailevasti luonnolliseti. Joka oli "Jokelan ja Kauhajoen surmaajat ilmoittautuivat myös ateistikseiksi. Tämä ilmiö on käänteinen kristinuskon lähimmäisenrakkaudelle."

Mutta sitten jos bussiin laitetaan mainos joka sanoo vain "Jumalaa ei todennäköisesti ole" niin tästä loukkaannutaan aivan käsittämättömän vahvasti ja pitkään ja tätä pidetään liian pitkälle menevänä. Tai jos kerran vaihdetaan raamattuja pornolehtiin, niin tästä jaksetaan puhua vuosia. Puhumattakaan Raamatun pudottamisesta lattialle "Uutisvuodossa". Tämä on sellaista ihanaa provokatiivisuutta jota halutaan kostaa. Jostain syystä esimerkiksi "Nightwishin" yhteistyö Richard Dawkinsin kanssa oikeuttaa levyjen tuhoamiseen ja muuhun vastaavaan. Eikä Auvinen tai kukaan muukaan kristitty "Seurakuntalaisessa" paheksu sitä miten ateistien identiteetti on heille tärkeä ja sitä pitäisi kunnioittaa. Vain Raamatun heittäminen lattialle merkitsee, koska tosiasiassa kristittyä ei kiinnosta "identiteetti" vaan kristittyjen kaikenkattava koulaitoksen ja armeijan ja poliittisen päätöksenteon läpitunkeva täydellinen ja rajoittamaton ja ehdoton oikeus vittuilla ilman että heille itselleen vittuillaan. Omantunnonvapaus joka tarkoittaa lupaa sanoa mitä vain kenelle vain yhdistettynä oikeuteen provosoitua ja tähän vedoten sensuroida ja latistaa-tallata muita.

"Napoleonin Komplekseissa" onkin hauska ajatuskoe jossa vakioituneet kristillisten aktiivien strategiat otetaan käyttöön ja suunnataan fundamentalisteihin itseensä. Fundamentalistit kokisivat tätä tenttaamisena, savustamisena ja painostamisena. Jotain jossa vihataan ja kiusataan. Kun nämä ihmiset tekevät vastaavaa muille, heitä ei moitita. Jopa kristilliset liberaalit tuntuvat päin vastoin korostavan "suvaitsemattomuuden suvaitsemista" jossa kirkon moniäänisyys on rikkaus ja jossa fundamentalisteilla on lupa sanoa mielipiteensä. Ja että näitä fundamentalisteja tulee sitten kohdella kunnioittavasti. Joka ei vaadi sietämistä vaan sitä että pitäisi mielenkiinnolla ja rakentavuudella vastata heille. Eli noudattaa niitä hyviä tapoja jotka eivät ole heille itselleen mieluisia. Ja johon heitä ei edes vaadita.

Trollaajia ja lynkkaajia.

Se, mikä tässä kaikessa kiinnostaa onkin se, että sen voisi tiivistää trollikeskustelun ytimeen. Marko Forss oli tuoreessa iltalehdessä trolliasian vuoksi. "Hän kertoi syyksi ajanvietteen. Mies suhtautui yhteydenottooni asiallisesti ja ymmärsi itsekin menneensä liian pitkälle. Tapauksessa ei ole Forssin mukaan syytä epäillä rikosta, sillä videot oli poimittu netistä ja kuvat olivat lavastettuja." Kommenteista löytyy sitten miellyttiviä ajatuksia, kuten "Kerro nyt vaan tyypin nimi niin saa mitä tilasi." Asenne on kuin suoraan "provokaatio-argumentista".

Olisikin syytä ymmärtää että jokainen "provokatiivisuuspuheen" käyttäjä on itse asiassa tuttu internetin maailmasta. Siellä on kaikenlaisia lynkkaajia. Sellaisia jotka melko pienin perustein lähtevät liian pitkälle. Nähdäkseni kirkon edustajat ovat yleisesti ottaen olleet tässä järkeviä. He ovat korostaneet esimerkiksi pedofiilien kohdalla sitä että rikos on kammottava mutta pedofiilin lynkkaaminen jonkun epämääräisen nettisyytöksen vuoksi on asiatonta. On korostettu malttia ja sitä että syntiselle kuuluu armo ja että pedofiilin rankaisu kuuluu poliisille eikä oikeuden omaan käteen ottamiselle. Esivallan kunnioitus on kuulunut regimenttioppiin tältä osin oleellisesti. Itse dissaan pedofiileja sen verran paljon, mutta ymmärrän miksi lynkkamismentaliteetista ei pidetä. Sitä vaan jotenkin toivoisi, että ateistien mielipiteenilmauksilla olisi vahvempi oikeus ja pienempi pelko lynkkaamisesta.

Mutta kirkko huolehtii syntisestä ja lynkkausmentaliteetista muualla. Ateistien tulisi huolehtia tekstinsä "provokatiivisuudesta", koska se ei ole keskustelua. Toisin kuin se, että sanoo jotain "jonka ainoa viesti heille oli, että piirtäjä pitää kristinuskon Jumalaa ainoana moraalin lähteenä" Se, että tätä pitää arvottomana ei kuitenkaan ole samanlainen statement. Vaikka molemmat ovat dogmaattisia eiedistyviä ja eikeskusteltavia lähtokohtia maailmankuvalle. Maailmankuvan kyseenalaistamattomia premissejä joita haltuaan huutaa mutta joiden kyseenalaistamisesta ei pidetä. (Mutta toisten tulee sietää ja suvaita suvaitsemattomia kun toisen taas pitää miettiä miten voivat provosoida ansaitun kostoiskun jossa heidät tapetaan tai ainakin kaasutetaan julkisessa kulkueessa.)
 
Mutta näin ei käy. Jopa "Raamattujen vaihtamisesta pornoon" -tempauksesta on muistettava se, että tämä symbolinen teko poiki tappouhkauksia tempauksen järjestäjille. Ja kaikki silti muistavat tapaukesta vain sen että miten kauheita militantteja ateistit olivat kun vaihtoivat Raamattuja pornolehtiin. Tappouhkaukset taas ohitetaan, niitä ei ole pidetty edes muistamisen arvoisina asioina. Tämä kaikki tiivistää sen, miten kristinuskossa on tällä hetkellä YK:hon vedottu oikeus julistaa kaduilla ja turuilla ja vittuilla mediassa ääriprovokatiivisesti. Ateisteilla on jumalanpilkkalakia ja arvon tappouhkaus-lynkkausmentaliteettiheimolaisia. Ja jos vääräoppisia vastaan isketään vaikka kaasuaseen kanssa, niin asia kuitataan sitä kautta että "mitäs provosoit niihiihii". Samalla joku ääliö kirjoittaa näkyvään kristillieen lehteen siitä miten ateisti-naturalistit saavat vedota omaan maailmankuvaansa mutta kristitty eivät. Helvetin hienoa. Loistavasti vedetty. Tässä kaikessa kunnioitus oikein kohisten kasvaa.

On nimittäin hyvin rakentavaa kuulla siitä miten mielipiteiden tulee olla vapaita, kun samalla koko ajatuksen henkenä on se että ateistien ja muiden kansalaisten mielipide sekularismiin tulisi valita "Seurakuntalais" -lehteen kirjoittavan kirkkohihhulin käskystä ja määräyksestä. Valitan. Jumalanpilkkalaki ja "provokatiivisten mielipiteiden hienotunteinen sensurointi" on sekularistinen uskontosensuristinen lausunto, juuri siksi uskonnonilmausasioita halutaan rajoittaa koulussa ; Uskovaiset kun hyvin usein esittävät provokatiivisia näkemyksiä ja mielipiteitä maailmankuvansa kautta ja tätä halutaan rajoittaa. Että oltaisiin hienotunteisia sen sijaan että tungettaisiin vastenmielisiä mielipiteitä ja lausuntoja toisen korvista väkisin sisään. Tämä sekulaarius sitten vain on jotain jota kannatetaan kristinuskolle. Tasapuolista teeskentelevässä maassa ei kuitenkaan voi olla niin että yksi saa sanoa mielipiteensä ja toinen ei. Joko sekulaari tai provokatiivimaailma tuleekin toteuttaa. Ei niin että kikkaillaan sen mukaan mikä itselle sattuu sopimaan. Sillä silloin syntyy välttämättä ja väistämättä kulttuuri jossa yhtä tyyppiä hakataan ilman että hän saa puolustautua.
1: Eli sellainen jossa elämme nyt. Nytkän kristityt saavat sanoa mediassa mitä tahansa moraalittomuusihmisvihasyytöksiä, eläimiinsekaantumisrinnastuksia ja kaasuiskujen rakastamisia menettämättä poliittista valta-asemaansa. Mutta jossa bussiin laitettu mielipidejuliste on niin repivä että siitä täytyy vuosia raivota ja syyttää plakaatin levittäjää militantiksi sarjatulella.

Itse tosin sanon tähän kaikkeen vain sen, että sitten kun kristityt sisäisesti ovat ensin valinneet linjan ja kontrolloivat sen tämän niin että ainuttakaan lipeämistä ei tule ilman että tätä vastaan hyökätään kristittyjen omista riveistä vahvasti ja ankarasti. Eli luovat maailman jossa joko "suvaitaan suvaitsemattomuutta" jossa on nollatoleranssi "provokaatio-oikeutus -argumenteille" tai jossa sitten suojellaan identiteettiä ja tunteita ja sensuroidaan suvivirttä myöten loukkaava aineisto koulusta ja katukuvasta. Kun he ovat tehneet tämän, niin sitten he voivat vaatia samaa muilta. Tätä ennen en kunnioita tai arvosta kristinuskoa tai islamia. Sen sijaan siedän näiden oppien halveksuttavia ihmisiä ja annan heidän pitää typerät mielipiteensä. Kritisoin ärsyttävin verpaaliripuloinnein jos ja kun keittää yli. Ja satirisoin pyhiä vakaumuksia yhtä innolla kuin jotkut selittävät että ilman Jumalaa ihminen on vain eläin, arvotyhjiössä elävä vihainen nihilisti ja eugeniikkaa moraalilakinaan pitävä natsi. (Ja muita sisäisesti ristiriitaisia oksymoronikonsepteja.) Sillä tämä on linja jota itse kykenen noudattamaan myös vastapuolen kanssa. Metsä-vastaa -maailmankuva ei kenties ole kaunis. Mutta se on sentään reilu ja tasapuolinen. Joten se on parempi kuin yksikään tietämäni kristitty missään maassamme tällä hetkellä näyttää kykenevän.

Mitä alkuperäinen luterilainen valtionkirkko opettaa meille

Modernin luterilaisuuden kohdalla tärkeää näyttää olevan (a) sen korostaminen että luterilainen kirkko ei ole valtionkirkko vaan kansankirkko ja (b) ajatus siitä että luterilaisuus on tärkeä osa perinteitämme muun muassa siksi että luterilaiset opettivat kansamme lukemaan ja (c) luterilainen kirkko tarjoaa perinteitä ja arvoja jotka ovat pysyviä ja liittävät meidät menneisyyteemme.

Ajatus on monista viehättävä. Mutta on kenties todella kaunista katsoa luterilaisen kirkon historiaan. Jos lukutaito on tärkeä essentiaalinen osa kirkkoa niin sitten on kaikki muukin. Ei voi olla niin että kermaa kuorimalla valikoidaan faktat ja hylätään toiset. Alkuperäinen luterilainen kirkko oli täydellisesti ja täsmällisesti valtionkirkko. Luterilaisuus tuli muuten Suomeen Ruotsin vallan aikana, kuningas Kustaa Vaasan mahtikäskyllä.

Toisaalta voimme käyttää evankelisluterilaisen kirkon lähteitä, kuten vaikkapa "vähä katekismusta" "Luterilaiset tunnustuskirjat" -sivulta, pääsemme tekemään historialliseen aineistoon tutustumista digitaalisen version ja käännöksen avulla. jos katsomme vähä katekismusta. Siellä lukee suoraan jotain joka lähentelee sitä mitä moni moderni kristitty näyttää nykyäänkin uskovan. "Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa. Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. Sillä vaikka ketään ei voi eikä sovikaan pakottaa uskoon, niin kansaa on silti ohjattava tietämään, mitä ne ihmiset pitävät oikeana ja vääränä, joiden keskuudessa he haluavat asua, hankkia elantonsa ja elää. Kaupunkiin asumaan hakeutuvan on nimittäin tunnettava kaupungin laki, jonka suojaa hän aikoo nauttia, ja noudatettava sitä, riippumatta siitä, uskooko hän todella vai onko hän sisimmässään roisto tai lurjus."

Nämä ovat niitä tapoja ja arvoja joilla lukemaan opettava kristillinen kulttuuri on perinteisessä arvostuksessaan meille antanut. Näillä ohjeilla Alkuperäinen Evankelis Luterilainen kirkko on käsitellyt erilaisten uskontojen kohtaamista. Nykyaikainen kristitty korostaa että kysymys ei ole mistään tunnustuskirjasta tai kirkon virallisesta kannsta, vaan kyseessä on 1500 -lukulainen papiston käytännön ohjekirjaksi tarkoitettu teos. Ja että nykyään ei olla noin julmia ja jyrkkiä. Tässä on hyvä täsmentää että perinteiden ja pysyvien arvojen nimessä kyseessä on itse asiassa käännös itsensä Martti Lutherin teoksesta. Tuo on täsmälleen sitä samaa luterilaisuutta kuin mitä se lukemaan opettaminen. Jos tuo kohta on niin 1500 -lukua ja siksi turhaa, niin miksi ihmeessä sitten suu hymyssä muistutetaan siitä lukutaidon opettamisesta kun nekin asiat ovat muuttuneet vuosisataisesti?

Mutta kenties tähän kaikkeen saadaan älykäs ja mielenkiintoinen vastaus asiaan tutustuneelta superoppineelta. On taatusti opettavaista ja fasinoivaa katsoa mitä kenttäpiispa Särkiöllä on sanottavaa tuosta kohdasta. "Kysyjä odottaa tässä 1500-luvun alkukymmenien yhteiskunnalta nykyajan demokratiakäsitystä. Kustaa Vaasan tultua Ruotsin kuninkaaksi hän omaksui reformaation aatteet ja tuli siten kirkon pääksi Augsburgin uskonrauhan periaatteen mukaan “Kenen maa, sen uskonto”. Ei se tainnut olla mikään kansanedustuslaitoksen äänestyspäätös. Alamaisten oli toteltava suvereenia hallitsijaa. Luterilaisuus toi kuitenkin mukanaan – osana renessanssin murrosta kohti yksilön korostusta – lukutaidon ja opinkäynnin. Ilman luterilaisuutta kirjakielen,. suomenkielisen kirjallisuuden ja koulunkäynnin syntyminen olisivat lykkääntyneet jonnekin tulevaisuuteen. Kyllä luterilainen uskontulkinta on siis vaikuttanut yksilön oikeuksiin, vaikka demokratian edellyttäminen 1500-luvun feodaaliyhteiskunnalta onkin liian moderni vaatimus." Argumentti on itse asiassa kulttuurihistoriallisesta kulmasta järkevä. On selvää että asiat kehittyvät ja yhteiskunnat arvomaailmoineen muuttuvat. On aika ongelmallista moittia mennyttä aikaa nykyajan kriteereillä. Mutta valitettavasti Särkiöllä on ongelma. Hän ei edusta jotain joka on vain maallista kulttuuria. Minulle kristinuskoa on perusteltu juuri sillä että se ponnistaa tämänlaisen kulttuurirelativismin yli. Kirkon arvot ja perinteet tarkoittavat monille sitä että Jumalalla on objektiivinen moraali joka takaa sen että se mikä on hyvää tänään on hyvää huomenna. Ja ikuinen moraali on ollut hyvää viime viikolla. Ja 1500 -luvulla. Jos kristinusko tarjoaa objektiivisen moraalin niin tottakai niitä menneitä aikoja on mitattava nykyajan mittareilla. Sillä moraali ei muutu. Särkiön argumentti vaatii äärimmäistä kulttuurirelativismia, sellaista jossa jopa suurin osa nykyisistä humanismin suuntauksista on kauheita. Niissä kun YK:n ihmisoikeusjulistuskin on jotain ehdotonta, joka tekee siitä kulttuuriin ja aikaan sidottua maailmankuvallista kulttuuri-imperialismia.

Jos Jumala on olemassa, meillä ihmisillä on pääsy objektiiviseen moraaliin "Raamatun" uskontekstien kautta. Tällöin moraali on ikuista ja ihmiselle tiedotettua. Täydellisen kaikkihyvän ja kaikkitietävän Tiedottajan henkistämissä sivuissa on kaikki ikuinen ja pysyvä moraali. Jos Jumalaa ei ole, "Raamattu" ja siitä tehdyt tulkinnat koostuvat ihmisten epämääräisistä moraalisepeämisistä ja niiden uudelleentulkinnoista. Ja silloin voidaan nähdä että ihminen oppii sillä ainoalla tavalla millä ihmiset muutoin oppivat. Empiirisesti kokeilemalla. Yritys-erehdysmeiningillä. Tällöin "Raamattu" on periaatteeessa arvoton. Tai ei ainakaan merkittävämpi kuin "Myrkky" -lehden vuosikerta. Tällöin on asiallista muistuttaa että ei ole syytä tuomita instituutiota historiansa kautta koska ajat olviat erilaiset ja tieto oli erilaista ja etiikka oli erilaista ennen. Molempia ei voi saada, ne ovat yhteensopimattomia. Jos ihminen ei voi tietää objektiivista moraalia, Jumala ei osaa viestittää enkä kirkkoinstituutiolla tai Pyhillä kirjoilla tee mitään. Moraali on joko ikuista ja pysyvää tai kulttuurisidonnaista. Mutta ei molempia samanaikaisesti. Augsburgin uskonrauhan perusteet ovat nekin jotain jotka on muodostettu kulttuurissa jossa kristinuskolla instituutioineen on ollut valtaa politiikassa ja muussakin. Joten on aika erikoista vedota siihen että tavat eivät olleet kristillisiä koska kristityt olivat säätäneet asiat sellaisiksi ideologiaansa miettiessään.

Mainitut vaihtoehdot
huomioiden voin sanoa vain,
että kaikesta lieveilmiöistään
huolimatta suosittelen
katolista kirkkoa.

Siksi Särkiön pitäisikin niellä luoti. Ottaa käyttöön keskimääräisen homovastustajan ja evoluutiodissaajan ja muun äärikonservatiivin työkalupakki. Ja selittää että tuo Lutherin maininta itse asiassa on ehdotonta hyvyyttä. Joka pilkku siinä on täydellistä etiikkaa josta poikkeaminen on täyttä pahuutta. Ja se että ihmiset eivät usko tätä on vain hairahtumista moderneissa hupsutuksissa. Materialistisesta rappiosta ja pinnallisen hedonismin uhista mielellään puhuvat kirkonmiehet voisivat nostaa asian esiin tässä yhteydessä. Objektiivinen moraali voitaisiin pelastaa vain ja ainoastaan tuolla. Tai sitten olisi rehellisesti tunnustettava että Luterilainen kirkko ei ainakaan ole se Totuuden tie ja ihmisten pitäisi vaikka palata katoliseen uskoon tai ryhtyä kalvinisteiksi tai jotain.

Mutta tätä ei jostain syystä tehdä. Ei Särkiö eikä kukaan muukaan. Niin. Kyllä minäkin olen sitä mieltä että uskonto ei ole mikään perustarve joka tarjoaa pääsyä pysyvään moraaliin joka on objektiivista ja eettistä. Mutta kun tätä selittää kenttäpiispa, siis henkilö joka tekee uskontoa työkseen, niin kyllä tämä vastauksen laatu hieman hämmästyttää. Hänelle on annettu hyvin korkea armeijan status. Vaikka armeijassa ylennyksiin liittyy vaatimuksia. Huvittavaa on että pakkoarmeijalaisena minun piti jäädä viikonlopuksi ampumaan ampumaradalle kun tulokseni olivat liian huonoja. (Tosin lopulta ampumaradalle ei menty. Mutta en päässyt kotiin. Sen sijaan järjestin itseni kasarmin esitelmöintitiloihin joissa pelasin playstationia jättiscreeniltä. Niin kuin muutama säälittävä turvakamera ja lukittu ovi estäisi yhtään mitään.) Samalla laatuvaatimus-rankaisumaailmalla Särkiö ei luultavasti kävisi koskaan kotonaan. You are so grounded!

Paratiisi ja koeaika

Jehovan Todistajilla on hyvin omintakeinen tuonpuoleinen.
* Ensinnäkään heillä ei ole ajatusta pysyvästä sielusta. Kun ihminen kuolee, hän lakkaa olemasta. Ihmiset heräävät kuolleista koska Jumala muistaa heidät ja osaa rakentaa heidät uudestaan.
* Toiseksikaan heillä on hyvin spesiaali Taivas jonne pääsee rajoitettu 144 000 ihmistä.
* Suurinta osaa ihmisistä koskee pelastus jossa tuonpuoleinen elämä on hyvin tämänpuoleinen. Ihmiset elävät ikuisesti maan päällä ilman sairauksia ja kuolemaa.
* Ja tähän maanpäälliseen pelastusmaailmaan ei pelasteta pelkästään Jehovan todistajia vaan myös ne ihmiset jotka eivät ole kuulleet Jehovan todistajista. Pelastus on itse asiassa niin laaja että tuntuu omituiselta että Jehovan Todistajia moititaan kliseisesti siitä että "taivaspaikat ovat jo täynnä". Kun tosiasiassa kritiikkiä pitäisi hakea siitä suunnalta miltä Kylliäisen "kaikki pääsevät taivaaseen" -mallia on moitittu. Jehovan Todistajat eivät nimittäin esimerkiksi ota kantaa siihen antaako Jehova Adolf Hitlerille mahdollisuuden vai ei.
* Jumala ei herätä henkiin lähinnä niitä jotka ovat tienneet Jehovasta ja kieltäneet vakaumuksensa. Jumalattomat jotka eivät halua muuttaa mieltään eivät nouse. Joten tosiasiassa ovelta ovelle kiertävät julistajat eivät teknisesti pelasta vaan mahdollistavat Gehennaan joutumisen. Joka tarkoittaa sitä että ihminen kuolee ja sitten heitä ei nosteta henkiin. Ei Helvettiin tai muuhunkaan.

Muitakin erikoisuuksia on.

Mutta tässä nostan esille sen miten heillä on tuhatvuotiskausi. Joka on koeaika maan päälle pelastetuille. 144 000 ovat Hallitsijoita ja he eivät elä koeajalla. Mutta maan päälle nostetut saavat sitten harjoitella paratiisielämää tuhat vuotta. Ja sitten osa heistä palaa Gehennaan ja osa jatkaa elämäänsä maan päällä ikuisesti.

Tuhatvuotiskauteen liittyy tiettyjä hankaluuksia jotka ovat yhtä oleellisia ja syviä kuin "kierrämme ovelta ovelle tuomitsemassa ihmisiä Gehennaan" -paradoksi. Sillä kun Jehovan Todistajilta kysytään onko tuhatvuotiskauden jälkeen mahdollista kapinoida Jehovan tahtoa vastaan, tulee vastaukseksi melko lailla se että "ei voi".

Tämä kysymys on vapaan tahdon kannalta oleellinen. Sillä Jehovan Todistajat korostavat että vapaa tahto on ehdottomasti tärkeä asia. Sillä vedotaan siihen että Aatami ja Eeva elivät paratiisissa täydellisinä ihmisinä. Mutta kuitenin tekivät synnin. Mahdollisuus synnintekoon on muualla Jehovan Todistajien teologiassa hyvin tärkeä. Ilman sitä oltaisiin koneita. Jehovan Todistajat eivät arvosta mitään predestinaatiolta maistuvaa. (Mikä selittynee liikkeen Amerikkalaisesta taustasta. Mutta on niitä harvoja asioita jotka ovat aidolla ja syvällisellä tavalla kunniaksi järjestölle.)

Toki Vartiotorniseuran virallisista selityksistä voi huomata että he tunnistavat tämän ongelman. Heidän kysymyspalstansa puolella tätä on kysytty. (Palsta on käytännössä opin päivittämisen kannalta oleellisin tekstiosio heidän tuotannossaan, sen kautta oppimuutokset tulevat järjestöön ; eikä niitä tietenkään yleensä kutsuta oppimuutoksiksi.) Vastaus koostui minun silmiini vahvasti Platonin ihmiskuvan kautta rakennetuksi. He korostivat että tuhatvuotiskauden jälkeen Paratiisissa ihmisillä on tieto tekojen seurauksista ja muista vastaavista asioista. Eli ihmisten synninteko johtuu tiedon puutteesta. Joka taas haastaa ajatukset siitä että Jumala olisi kaikkikykyinen. Ja herättää kysymyksiä siitä miksi Aatamilla ja Eevalle ei oltu annettu kaikkea tätä tietoa Paratiisielämäänsä.

Taustasyy ongelmille.

Näiden ongelmien taustalla on itse asiassa hyvin klassinen ongelma. Kun mietitään Jumalaa kaikkitietävänä ja rakkaudellisena ja täydellisen hyvänä "etiikan mittarina" joudutaan väistämättä painimaan sellaisen konseptin kanssa kuin Leibnizin "paras mahdollinen maailma". Ennen Leibniziä ongelmat olivat toki kenties syvempiä. Sellaisia joissa kaikkivoipaisuus törmäsi ongelmiin kuten "Voiko Jumala luoda niin suuren kiven että ei kykene nostamaan sitä". Leibnizin "paras mahdollinen maailma" käsittelee sen sijaan loogisesti ristiriidattomampia asioita. Siinä kaikkivoipaisuus koskee siis tietyssä määrin "rajoitetumpaa kaikkivoipaisuutta" kuin mikä kiviongelmassa on esitelty.

Tässä rajoitetummassa mielessä paratiisi tuottaa käytännössä väistämättä ongelmia. Jehovan Todistajilla ongelmia tulee paratiisin hierarkioista. Hierarkiat kun paljastavat jotain siitä "mikä ylipäätään lasketaan mahdolliseksi". Heidän maanpäällinen paratiisinsa ilman 144 000 ja koeaikoja olisi itse asiassa hyvä keino kiertää "paras mahdollinen maailma" -ongelmia.

Sillä paratiisin konsepti kertoo mikä on mahdollista. Ja kaikki muut kristilliset järjestelmät kärsivät tästä. Jos maan päällä on syntiä koska meillä on vapaa tahto ja ilman vapaata tahtoa asiat ovat kaiken kaikkiaan huonommin kuin sen kanssa, väitetään että (a) Paratiisissakin olisi syntiä (b) tai sitten Paratiisissa ei ole vapaata tahtoa. Kuitenkin ajatus siitä että paratiisissa olisi syntiä tuntuu monista mahdottomalta. Ja ajatus siitä että vapaa tahto puuttuisi iskee suoraan siihen argumenttiin että maailmassa on syntiä koska Vapaa tahto on niin hieno ja arvokas konsepti että sen nimissä voidaan oikeuttaa monenlaista holokaustista pornorunkkaukseen.

Eli maanpäällistä maailmaa koskevat selitykset voivat olla intuitiivisia mutta ne eivät tosiasiassa käsittele "aitoja mahdollisia maailmoita". Ja koska näin ei ole ei tämä argumentti tosiasiassa paljasta mitään siitä että "ei ole mahdollista ilman". Joten me emme eläisi parhaassa mahdollisessa maailmassa. Joka taas haastaa Jumalan kaikkivoipuuden ja/tai kaikkihyvyyden (ja kenties myös kaikkirakkaudellisuuden). Tämä ongelma on läsnä kaikessa kristillisyydessä joka ei tunnusta heidän Jumalakonseptinsa vajavaisuutta siinä maailmallisessa kontekstissa jonka heidän uskontonsa esittää. Ja tämä ongelma on jotain joka on pahempi ongelma kuin delfiini. Sillä sitä ei oikeastaan voi ylittää eikä alittaa. Moni silti yrittää kieroilla.

Mielestäni helpoin tapa ratkaista asia olisi se, että korostettaisiin että Jumala on kaikkivoipa mutta vain enimmäkseen hyvä. Näin voitaisiin sanoa että Pelastus tapahtuu vain Jumalan kautta. Ja samalla voitaisiin hyväksyä se miten katkeralta, pikkumaiselta ja vastenmieliseltä Vanhan Testamentin Jumala vaikuttaa. Ei tarvitsisi kieroilla vaan olla kuten Martti Luther joka sanoi että jos Jumalaan katsoo Jeesusken ohi, tämä näyttää Paholaiselta.

Vaikene!

Internetissä on, jälleen kerran, puhuttu siitä miten Jumalasta puhuminen on todiste Jumalan olemassaolosta. Aihe on hyvin yleinen.

Tällä kertaa keskiössä oli se, että (a) igteistit, eli ihmiset jotka eivät välitä Jumalasta - eivät edes sen vertaa että olisivat agnostikkoja -  ovat niitä jotka parhaiten osuvat ajatukseen siitä että Jumalaa ei ole olemassa. (b) Ja tätä jatkettiin sillä että koska Raamatun mukaan alussa oli Logos, teisti etsii totuutta, ateisti ja agnostikko on totuuttarakastava koska on tosiasiassa uskova joka on vain vihainen Jumalalle. Mutta igteisti joka ei tähän logokseen usko ei tietenkään voi myöskään rakastaa totuutta joten he eivät voi olla kiinnostuneita tieteestäkään.

Ajatus igteismin ja totuuden suhteesta on omituinen. Sillä argumenttina oli nimenomaan se, että koska kristinuskon määritelmien mukaan heidän Jumalallaan on logosluonne, sitä ei voi olla millään muulla. Tässä on samantyylinen perusongelma kuin siinä että alkusyyargumentissa alkusyy on vain nimetty Jumalaksi. Kuitenkin joku voisi uskoa universumin syntyyn vaikka kvanttifluktuaatiolla ilman että kyseessä olisi teismi. Vaikka mikä tahansa big bangin syy onkin ensimmäinen syy ja siksi muka kutsuttu Jumalaksi. Kyse on enemmän Jumalan määrittelystä tavalla johon vastapuoli ei suostu kuin mistään varsinaisesta argumentista. Luonnontieteellisyyteen ei tarvita muuta kuin ajatus siitä että ihminen havaitsee säännönmukaisuuksia maailmassa. Siksi tuo b -kohta ei oikeastaan ole mikään argumentti. Se kertoo lähinnä millä teistit oikeuttavat oman tieteenrakkautensa. Ei että ei-teisteiltä puuttuisi tämä tieteenrakkaus.

Ateismikysymys on sitten hieman erikoisempi. Siinä katsottiin että oikeutus keskustella Jumalakysymyksestä vaatisi kiinnostusta ja olisi homo religiosus -suhteenotto. Toki ateisti voi mainita tämän esimerkiksi siksi että hän uskoo uskovaisiin ihmisiin. Esimerkiksi minulle Jumalakysymys ei ole niin innostava. Minua sen sijaan kahlitsevat kristillisen ajattelun minuun iskostamat ajatuskehät. Sekä ärsyttävät hyvin monet instituutiot ja ihmiset jotka toimivat maailmassa oikeuttaen kusipäisyyttään uskonnollisella vakaumuksellaan. Uskon sosiaaliseen kanssakäymiseen ja valtapeliin ja siihen että minulta udellaan uskonnollilsta vakaumusta sellaisella asenteella että "nämä ovat niin perustavanlaatuisia kysymyksiä että jokaisella pitää olla vastaus niihin." Vastaamattomuus nähdään yleissivistymättömyyden puutteeksi ja törkeydeksi ja typeryydeksi ja ignoranssiksi. Vastaaminen taas menee tähän "ootkin oikeesti uskovainen hähää". (Oikeasti. Tämänlaista asenneilmapiiriä pidetään älykkäänä keskusteluna eikä sinä että ollaan vastenmielisiä idiootteja.)

Erikoisinta tässä on se, että tosiasiassa argumentoinnissa vedettiin ateistisuuden "nihilistisyyteen". Että ateisteilla ei ole objektiivisia arvoja ja velvoitteita tai objektiivisia kiinnostuksenkohteita joihin pitäisi mennä. Tämä on dogmaattisen ajattelun puutetta ja antiuskonnollisuutta. Ja olen tässä itse asiassa samaa mieltä. Jos katsomme Friedrich Nietzscheä, hän oli varmasti ateisti mutta hän ei luottanut siihen että tietäisimme maailmasta. Hän piti luonnontieteitä - mukaanlukien evoluutioteoriaa - liian "apollonisina". Samoin Sartre keskitti huomionsa eitieteen puolelle, eksistentialismissa eksistenssi on tärkeämpää kuin essenssi. Ateisteilla ei siis ole välttämätöntä tieteenrakkautta. (No, eipä sitä ole kristityilläkään. Mystiikan perinteessä ja kaikessa missä myönnetään transsendenssi korostetaan että tämänpuoleinen on pintaa joka häiritsee syvän perimmäisen totuuden ymmärtämistä. Ei ole vaikeaa löytää propositionaalisen tiedon kritiikkiä puhtaasti kristillisestä aineistosta.)

Mitä tämä viistämättömyyden puute sitten tarkoittaa? Kristityt viittaavat vastaavaan tilanteeseen usein etiikassa. He korostavat että ateisteilla ei ole objektiivista moraalia. Tässä he eivät kuitenkaan sano suoraan että ateistit eivät voisi toimia mitenkään. Että jos jokin asia nähdään hyvänä tai pahana tai jos ateisti kokee asian hyvänä tai pahana niin hän ei voisi toimia näin. Esimerkiksi Jokelan kouluampumisen kohdalla saatiin kuulla että tämä olisi ateismin seuraus. Sillä ateismi oli nihilismiä jossa ei tarjota jarruja tai väistämättömyyttä. Sävy oli että koska ateismi ei velvoita ihmistä mihinkään on Auvisen ateismi ihan yhtä lailla ateismia kuin Suomen humanistiyhdistyksen puheenjohtajan ateismi. Ja niin kauan kuin asia on koherentti ateistisen sisällön kanssa, voi tehdä mitä vain. Silloin on sisäisesti eheä rationaalinen ateisti.

Jos sama logiikka toimii tietoon tai tieteeseen tai mihin vain, ei ateistilla tosiasiassa olisi mitään rajoitteita. Hän voisi puhua tai olla puhumatta ateismista. Mutta jos tämä logiikka toimii pitäisi sitten hyväksyä että Pekka-Eric Auvinen oli sisäisesti ristiriitainen ateisti koska nihilisti ei voi olla vihainen. Ja että nihilisti ei voi tehdä moraalisesti oikeutettua työtä. Että jo se että Auvinen lähti ateistina kirjoittamaan moraalista oikeutusta ja ideologiaa ylös viittasi että hän uskoi objektiiviseen moraaliin. Eli hän olisikin oikeasti ollut perimmiltään nimenomaan kristitty.

Uskoisin että vaikka nämä ateistienmollaamiskulmat ovat yleisiä, ei juuri kukaan, kenties ei yksikään, kristitty käy näitä teitä loppuun asti. Hän ei kohtele samoja argumentteja samalla tavalla vaan vaihtaa argumentistoaan aina sitä mukaa mitä ideologiaa on moitittava ja mitä kehuttava. Tämä on laadutonta keskustelua, huonoa argumentointia ja vittupäistä antisosiaalista ihmisyyttä. ; Siis kaiken kaikkiaan jotain joka muistuttaa siitä että Kristinusko on maailman paras uskonto. Se on rikas ja muunteleva. Tarjolla on sekä maailmasta vetäytyneitä askeetikkomunkkeja että Lutherin kaltaisia räväköitä saksalaisia nautiskelijoita. Ja se rationalismi, joka on kasvanut tiedettä kunnioittavien nerojen kavalkaadiksi. Sellaisten kuin Newton, Faraday ja Einstein (joka oli kyllä ateisti, mutta laskemme hänet tässä kristityksi). Ja miten "Raamattu" on Iso Kirja, tuo hurjasti myynyt teos jolla on saavuttamaton ensisijaisasema. Asema jota uhkaavat lähinnä "Harry Potter" ja "Fifty shades of Grey". Kristinuskon sisältö ja merkitykset elävät ja hengittävät rikkaasti, eettisesti ja intellektuellisti, niin tieteessä kuin arjessa.

Ja Kyllä. Samanaikaisesti kristityn identiteetillä tallustaa maan päällä myös ainakin miljardi aivan totaalista idioottia. Sellaista, joilla ei riitä älyä, kykyä eikä vaivannäköhalu tutustua tieteesee - saati tieteellististä aiheista keskusteluun tieteellisesti. Mutta joilta löytyy vankka mielipide siitä että älyllisesti rehelliset eikristityt eivät saisi olla kiinnostuneita ja puhua tieteestä, koska tämähän tekisi heistä kristittyjä.

---

Voiko ihminen ylipäätään puhua vain asioista joihin heillä on vahvoja tunteita ja mielipiteitä? Kun katsoo internettiä, etenkin kristittyjä puhujia siellä, voi kyllä syntyä mielikuvia siitä että tämä olisi totta. Sen verran vähän sitä puhutaan järkevistä asioista järkevästi ilman tohkeilua ja vouhkaamista. Mutta jos tämä ei pidä paikkaansa ja ihminen voi käyttää sananvapauttaan ja on oikeutettu puhumaan ilman että vaahto lentää suusta - ja niin että tästä ei pilkata omaa itseä ja kiistetä että "ei sinulla mitään tuollaista maailmankuvaa ole, valehtelet itsellesi ja muille, me tiedämme kyllä tasan tarkkaan vakaumuksesi paremmin kuin sinä itse" -  niin sitten en enää ymmärrä yhtään mitään siitä miksi helvetissä nuo rumat apinat jaksavat metelöidä niistä darwinisteista.

Naisten valtaa, miekkoja ja anakronismeja

Taide ja etenkin taidehistoria muistuttaa siitä, että jos taiteilijat kenties ovatkin vapaita ja paheellisia, niin silti taiteen sisällöstä päättävät yllättävän paljon erilaiset mesenaatit. Ne jotka päättävät tukea ja tilata vapailta ja paheellisilta taiteilijoilta päättävät mitä vapautta ja paheita tukevat. Tässä mielessä yllättävän suuri osa taiteesta koostuukin teoksista joiden tärkein anti on seksissä tai väkivallassa. Ja naisissa. Ja mitä enemmän, sitä enemmän.

Pää lautasella,
parhaimmillaan
härkäpapujen ja
mukavan chiantin
kanssa. tstststs..

Salome on ollut suosittu aihe maalaustaiteessa. Hänhän liittyy lujasti kristilliseen kulttuuriin, sillä hänen tanssinsa vuoksi Herodes suostui mestaamaan Johannes Kastajan. Kuitenkin "Raamattu" ei mainitse häntä nimeltä ja nimi onkin haettu Josefuksen "Juutalaisten muinaisajoista". Salome on osittain suosittu juuri siksi, että hän on jonkinlainen femme fatale, eli jonkinlainen telaketjufeminismi jossa on riittävästi karismaa jotta sovinistikaan ei kehtaa häntä siitä loukata. Ajatus siitä miten tanssilla voidaan saada miesten pää pyörryksiin ja valtaa - ja se miten tätä voidaan käyttää väkivaltaan kuvastaa tietysti hieman naisen valtaa että ennen kaikkea niitä pelkoja joita miehet ovat naisissa kokeneet. ; Naisellinen valta on epäsuoraa, mutta mies kuitenkin kiedotaan oman sormen ympäri. Jos ei muuten onnistuta, niin seitsemän hunnun ympärille. ; Ja kun tämänlainen tarina on kulttuuria, se on sovinnainen syy oikeuttaa muutoin epäsovinnainen työ. Taloa voi koristaa mukavilla paljailla rinnoilla kun kyseessä on antiikin kulttuuri ja kristinuskon hieno historia. Ja luultavasti tämä tekosyy on toiminut lähes yhtä hyvin kuin lupaus postittaa vastaavanlaatuinen kuvallinen aineisto huomaamattomassa kirjekuoressa myöhemmin, sillä vaikka Johannes Kastajan kuolema on hyvin marginaalinen osa Raamattua, on Salome kuitenkin ollut melkoisen suosittu aihe.

Tiedäthän: Aivot itse eivät
tunne kipua, jos tämä
huolestuttaa sinua.

Toisaalta jos naiskuvasta haluaa saada vielä astetta väkivaltaisemman on otettava Judit. Tämä apokryyfikirjallisuuden sankaritar nimittäin surmaa Holoferneen omakätisesti. Hän lähtee diplomaattisesti neuvottelemaan rauhaa, mutta Holofernes pitääkin juottaa sen sijaan humalaan. Sammuneelta kun on helpompaa leikata pää. Siksi esimerkiksi Hans Baldung on saanut lisättyä tauluihin seksin ja irtopäiden lisäksi teräaseita. Juditkin on toki kierompi kuin maskuliinisemmat heerokset. Mutta hänen välineensä ja omatoimisuutensa on kuitenkin monta askelta "Beauvoirlaisempaa". (Siinä mielessä että Beauvoir ajatteli että naisten tulisi enemmän tehdä mitä miehetkin koska samanlaisuus on kuitenkin jollain ovelalla tavalla samanarvoisuutta.) Siinä nainen selvästi käyttää miehisiksi koettuja keinoja vapauspyrinnöissään. Itse asiassa Juditin ja Salomen välinen ero on hyvin pieni taidekuvissa. Salome kuvataan usein hieman itämaisemmin. Ja Judit pitää itse miekkaa kun taas Salometeemaisissa kuvissa miekka joko puuttuu tai on jonkun miehen kädessä. Tämäkin aihe on suosittu vaikka apokryyfikirjallisuus ei ole edes virallista kristillistä kaanonia. Luther esimerkiksi korosti että Juditin tarina oli niin täynnä anakronistisuutta, että sen täytyi olla tahallista. Ja se kertoo että tarina on nimenomaan hengellisiä teemoja selväntävä tarina eikä historiankuvaus. Tarinan sisältö on siis se miksi se on tehty, eikä sitä saisi pitää dokumenttina. Maalauksiin aihe sopii, tunnetuin syin. Kukapa ei haluaisi miekan kuvaa seinälleen? Ja ainiin, ne muut syyt.
1: Toki tässä Judit -genressä erityisen hienoa on se, että miekka on usein läsnä. Ja näin sen ääressä voi mitata todellista hyvää makuaan. Jos huomio kiinnittyy tisseihin tai verenpurskeisiin, on henkilö banaali. Oleelliset prioriteetit ja erinomainen maku sen sijaan huomataan siitä, että kuva on erinomainen keskustelunavaus siitä mitä eroa on messerillä ja falchionilla. Ne ovat itse asiassa hyvin lähellä toisiaan. Molemmat ovat yksiteräisiä yhden käden aseita. Molemmissa terä usein hieman paksunee ennen kärkeä, mikä siirtää niiden painopistettä kauemmas kädensijasta. Molemmissa terä on hieman kaareva, ja kärjessä on "leikkausta" joka rakentaa aseeseen pistokelpoisen terän ja toisaalta mahdollistaa että kääntöpuolta käytetään leikkuuaseena joka on "enemmän vesurityyppinen" kuin "puhtaasti viiltävä" ja näin aseeseen saadaan variaatiota siihen mihin sitä voi käyttää tehokkaasti. Helpoin tapa lähteä liikenteeseen on katsoa kahvaa. Jos kahva on selkeästi veitsentyylinen, kyseessä on messer. Jos siinä taas on selkeämmin miekankahva, se on todennäköisemmin falchion. Messer on myös pohoisemmassa euroopassa suositumpi, kun taas Etelä- ja Länsieuroopassa falchion on suositumpi. Kuvassa on esimerkiksi ehdottomasti falchion.

Sinä yhä joskus heräät
eikö vain? Heräät pimeässä
ja kuulet karitsojen huudot.

Naisellisen teräaseen valta voidaan liittää myös kolmanteen kohtuullisen toistuvaan maalausteemaan. Lucretian itsemurhaa kuvaavat teokset ovat olleet suosittuja. Esimerkiksi Lucas Cranach oli renessanssimaalari joka maalasi suurelta osin pönöttäivien renessanssiylimysten muotokuvia. Sellaisia muotokuvia joiden yleisteemana näyttää olevan jonkinlainen jollain salaperäisen hienovaralisella tavalla näiden ylimysten creepyyden ilmituominen. Hänen spesialiteettinaan näytti olevan uncanny valley:ssä olevien hahmojen piirtäminen. Ensin voisi luulla, että hän ei osaa maalata. Mutta kun katsoo hänen muita teoksiaan, voi huomata että hän maalasi hirvittävän määrän maalauksia Lucretian itsemurhasta. Ja niissä maalatut eivät näyttäneet kuin joltain jonka näköiseksi voisi kuvitella pahantahtoisten tuonpuoleisten riivaajahenkien lihatekele jonka nämä ottavat kun yrittävät naamioida läsnäolonsa ihmisten maailmassa. Tämä muistuttaa vähintään siitä, että emokulttuuri on vanhempi kuin voisi luulla. Toisaalta tämä kyllä kuvastaa myös siitä miten naisen valta maailmaan ja itseensä nähdään.
1: Cranachia ei muuten kannata ottaa dokumentaarisesti. Sillä jokaisessa hänen maalauksessaan Lucretia näyttää tekevän itsemurhan ns. rondel -tikarilla. Tämä taas on ilmestynyt yleisesti käyttöön vasta kun panssaroinnista tuli hyvin yleistä. Ja Lucretia joka itsemurhan tekee liittyy tunnetusti rooman valtakuntaan. Oikeasti itsemurha pitäisi tehdä gladiuksella tai vastaavalla rooman ajan teräaseella. Maalauksissa ase on vain tuhat vuotta väärässä paikassa!

---

Tämä nyt vaan oli tälläinen juttu.

Protesti protestanteille

Hannu Kiuru kuvasi kohtaamistaan pahoinpitelijänsä kanssa. "Totean siihen väliin, että et kai sinä nyt kuitenkaan näkövammaisia sentään lyö? Mies ilmoittautuu uskovaiseksi ja selittää, että vammautumiseni johtuu siitä, että olen tehnyt paljon pahaa toisille ihmisille. Näin olen joutunut suuriin velkoihin, jotka minun on maksettava. Hänellekin kuulin olevani 16.000 euroa velkaa ja hän haluaa ne rahat nyt." Tunnistan teologisen argumentin sellaisen kohdatessani, selvästi kukaan ei pahoinpitele ateistisesti tuon tyylisellä argumentilla. Tuonlaatuinen lähestymistapa vaatii uskontoa.

Tarkalleen ottaen asenne viittaa menestysteologiaan. Näkemykseen jossa Jumalan tarjoama siunaus vaikuttaa myös elämässä. Suuri osa pelastusteologiasta on jotain jota on itse asiassa yllättävän vaikeaa nähdä millään lailla kristilliseksi. Essek Kenyon, joka on opin kannalta tärkein on lainaillut monista eri kulttuureista ja hänen New Agen ja esoterian makuinen uskonsisältönsä on niin eklektistä että sitä on vaikeaa pitää kristittynä. Siinä on kristillisiä aineksia ja kokonaisuus on ikään kuin sivutuote siitä kun asioita jotka tavallisesti eivät ole yhdessä liitetään yhteen.

Mutta korostetun kristillistäkin menestysteologiaa on. Suomessa tämänlaista toimintaa on ajanut esimerkiksi helluntailaisuuden kanssa läheisessä ideologisessa suhteessa ollut "Sana ja Ylistys", jonka johtohahmona toiminut Veli Saarikalle on ... sanotaan nyt tietynlaisessa kulttimaineessa. Helluntailaisuus taas on nimenomaan protestanttinen liike.

Rotestanttilaulu

Pizarro harrastamassa
katolista ulkopolitiikkaa.
Tänään vuorossa on
uskonasioista keskustelu
eriuskoisten kanssa.
Atahualpa on hyvin pian
hyvin kiinnostunut antamaan
katoliselle kirkolle kooltaan
varsin merkittävän kolehdin.

Ja tämän ei pitäisi yllättää. Sillä vaikka usein katolisen kirkon kauhutekoja paheksutaan, ja katolisen kirkon osuus esimerkiksi noitavainoissa, ristiretkissä, miekkalähetyksessä ja "siirtomaapolitiikassa" ovat ymmärrettävästi jotain jota kauhistellaan, niin samalla protestanttien tekosia jotenkin kaunistellaan. Etenkin näin Suomenmaassa. Kuulemme miten katolisen kirkon vuoksi ei tunnettu "Raamattua" eikä osattu lukea. Ja että vasta prostestanttien ja Lutherin mukana ihmiset saivat tietoa. Tämä on varsin puolueellista tietoa. Sillä jostain syystä tässä kohden unohtuu että Suomeen asti yltänyt noitavaino oli pahinta juuri protestanttien alueella. No, teloitettiinhan heitä sentään lukutaitoisina ja niin oppineina että osasivat ulkolukumaisesti hokea esimerkiksi uskontunnustuksen. Upeaa!

Kansankirkon retoriikassa tuppaa unohtumaan myös se, että syy siihen miksi Suomi ei ole katolinen maa on varsin yllättävä. Luterilainen kirkko ei levinnyt sen vuoksi että ihmiset syvästi vakuuttuivat ja tulivat vapaaehtoisesti sen uskoon. Se harjoitti pikemminkin vallankaappauspolitiikkaa jossa jo olemassaoleva katolinen järjestelmä otettiin oman uskonsuuntauksen käyttöön. Ja tämän syynä on Kustaa Vaasa. Joka taas ei miettinyt niinkään teologiaa kuin kirkonkellojen sulattamista. Toki kuulemme usein miten uskontoa käytetään poliittisena välineenä ja tämä on kauheaa ja väärin eikä ollenkaan teologian mukaista. Jostain syystä tästä asiasta vaietaan. Katolisen kirkon synnit ovat niin tuttuja että vähänkin vanhempien ateistien tarvitsee niihin viitatessaan muistaa lähinnä jo kouluaikana käymiään luterilaisia uskonnontunteja. (Ja protestanteista näyttääkin varmasti että moni sekoittaa asioita tässä kohden pahasti.) Luterilaisen kirkon parissa tapahtuneet asiat - silloinkin kun kyse ei ole siihen liittyvistä kauhuteoista vaan vain pelkästään vähän noloista asioista - loistavat oppikirjoista poissaolollaan tänäkin päivänä. Tämä on erikoista koska meille kerrotaan että on tärkeää oppia ennen kaikkea yksi uskonto jotta osaa ja tiedostaa omat juurensa ja osaa tätä kautta sitten ymmärtää myös muita uskontoja.

Mutta Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on yksi erinomainen etu. Se ei ole kalvinistinen.

Kalvinismi on aina, jos ei suoraan menestysteologinen, niin ainakin hyvin lähellä sitä. Sillä siinä on normit jotka on tavattu tiivistää TULIP -muistisäännöksi.
1: Total Depravity, eli ihminen on halveksittava. Jumala on hyvä, mutta ihminen synnin turmelema ja läpeensä paha ja ansioton. Unohda ehdoton ihmisarvo, sillä sellaista ei ole.
2: Unconditional Election, eli ihmiset pelastuvat ennaltamäärätysti ja Jumalan armosta, jossa ansio ei paina.
3: Limited Atonement, eli vain osa ihmisistä pelastuu. Jeesus ei kuollut ihmiskunnan vaan kalvinistien vuoksi.
4: Irresistible Grace, jossa pelastukseen predestinoitu on pelastettu ehdoitta. Koska pelastus ei perustu armoon, on pelastunut pelastunut siitä huolimatta miten hän elää elämänsä.
5: Perseverance of Saints, jossa Jumala pitää huolen omistaan jolloin predestinaatio heijastuu siihen että saavuttaa menestystä ja vaurautta jo tässä elämässä. Joka luonnollisesti on se dogmi joka tuo opin lähelle pelastusteologiaa.

Jean Calvin kohtaamisessa
Miguel Serveton kanssa.

Kun katsoo noita kalvinismin oppeja, voi niiden avulla lähinnä tiedostaa sen miltä kohtaaminen käytännössä joka ikisen kalvinistin kanssa tuntuu. Nuo ihmiset ovat todella jotain joiden persoonaa ja käytöstä henkii se, että he uskovat olevansa Total Depravityssä. Ja jos koko ihmiskunta olisi heidänlaistaan tämä uskondogmi olisi hyvin helppoa uskoa ehdottomaksi totuudeksi.

En mielelläni tuomitse ihmisryhmiö ideologioden kautta. Itse asiassa perusteesini on, että yleensä ideologiat ovat melko irrelevantteja. Kusipäät ihmiset ovat kusipäitä olivat sitten kristittyjä tai ateisteja. (Tai fundamentalistiagnostikkoja.) Mutta käytännössä kalvinismissa on jotain sellaista että jos esittää sellaisia termejä kuin "kalvinistinpaskiainen" on pakotettu pyytämään anteeksi sitä että ilmaisussa on liiallista toisteisuutta. Siinä tuntuu olevan jotain sellaista joka todella vaikuttaa konkreettisesti ihmisiin. Ideologia ei yleensä vaikuta. Mutta kalvinismi on omituinen poikkeus. Eikä hyvällä tavalla.
* Kalvinismissa on jotain jota ei voi ymmärtää oikeastaan muuten kuin sitä kautta että se on perimmiltään lakimiehen kehittämä. Ja kalvinisteista se, että he todella ottavat lakimiehen vakavasti ja rakentavat hengellisen todellisuuskäsityksensä lakimihene oppien varaan välittämättä etiikasta. (Aligment Lawful Evil. Jos hyvin käy. Jos huonosti käy predestinoitu korostaa ehdotonta pelastustaan ja on Chaotic Evil.)
* Kalvinismi on uskonto jonka perustaja Calvin käyttäytyi sen verran karseasti, että jopa hänen seuraajansa joutuvat vetoamaan hänen kohdallaan Irresistible Grace -oppiin sen sijaan että selittelisivät toimia eettisiksi. Sillä Calvin oli melkoinen mies. Hänen toimiaan on vaikeaa ymmärtää muuten kuin psykologialla - tarkemmin, erilaisilla "sosiopaatin", "psykopaatin" ja "persoonallisuushäiriön" kaltaisten termien hokemisella. Ja kalvinistin voi ymmärtää sen kautta että hän seuraa tuonlaista miestä hyvillä mielin.

Kontrastiksi on syytä mainita että Lutherin kohdalla häntä on joskus syytetty väärin. Hänen julmuuttaan on jopa liioiteltu. Esimerkiksi hänen lausuntojaan on vääristelty kirjassa "Luther, exposing the Myth", jossa Lutherin väitetään kannustaneen ihmisiä tappamaan kapinoivia maanviljelijöitä. "To kill a peasant is not murder; it is helping to extinguish the conflagration. Let there be no half measures! Crush them! Cut their throats! Transfix them. Leave no stone unturned! To kill a peasant is to destroy a mad dog!" Ja että tämä oli syy maajussien nujertamiseen. Ajatus siitä että ruhtinaat todella olisivat pyytäneet lupaa ja totelleet alamaisina jotain munkkia on varsin hoopo.  Etenkin kun Luther kirjoitti lausuntonsa kapinan alkamisen jälkeen. Ja itse asiassa Lutherin lausunto oli muutamaa astetta mainittua lempeämpi. Lutherin kirje on kuitenkin käännetty hieman eri tavalla. ”Therefore let everyone who can, smite, slay and stab, secretly or openly, remembering that nothing can be more poisonous, hurtful or devilish than a rebel. It is just as one must kill a mad dog : if you do not strike him, he will strike you and a whole countryside with you.” Eli yhteiskuntapuoli oli vahvasti esillä. Tosin Luther samassa viestissä korosti myös armeliaisuutta, sitä että vain katumattomat kapinalliset on syytä lyödä. Ikään kuin viimeisenä keinona. ”Therefore, my good lords, see to it that ye set free, save, help and have mercy upon the poor people : then stab, slay and kill the rest, who can.” Calvinille tämänlaisia liennytyksiä on tarjolla vain niukasti. Itse asiassa mitä enemmän hänen sanomisiaan ja etenkin tekemisiään seuraa, ei voi kuin hämmästellä sitä miten vaikka odotukset olivat matalalla, herra onnistuu silti jotenkin olemaan vielä vähän kauheampi. Lutherista ensivaikutelma on järkyttävä ja ihminen paljastuu lähemmin katsoen. Calvinille käy juuri päin vastoin.

John Ogilvie kohtaa
uskonpuhdistuksen.
Teologisessa debatissa
luterilainen tuntee oman
oppinsa, seuraa sydäntään
ja osaa tätä kautta
ymmärtää myös oman
oppinsa kanssa erilaisia
hengellisiä vakaumuksia.

Kun ihmisellä ei ole itseisarvoa, ei ole ihmeellistä että kaikenlaista tapahtuu. Vähimmillään menestysteologia "tuoteperheineen" vie empatian kärsimyksen edessä. Sillä sellainenhan on tavallaan epäeettistä ja asioiden näkemistä vain puolittain. Kalvinismi on tässä erityisen tehokas, koska sen ytimessä olevat perusopit yhteisvaikuttavat toisiinsa hyvin ikävästi. Ei riitä että ihmisellä ei ole itseisarvoa arvoa, vaan sen lisäksi menestys on merkki predestinoitumisesta, ja kaikkiin eipredestinoituihin on syytä suhtautua pelkällä epäilyksellä koska ihmiset ovat vain pahoja ja huonoja. Lopputulos on ikävä ; Jos kalvinisti ei ole paha, hän ei ole oikeasti kalvinisti eikä oikeasti usko ja seuraa kalvinismin oppeja. Tämä on erityisen hankalaa kun muistetaan että kalvinismi on protestanttinen liike. Ja niiden parissa ihmisen omaa uskoa on tupattu korostamaan. Siksi katolisen kirkon noitavainoissa oli instituutio ja oikeudenkäynnit. Protestanttisissa maissa noitavainoja ei oltu keskusorganisoitu, ja ne keskittyivät oman vakaumuksen seuraamisesta johtuviin lynkkausorgioihin joiden ytimessä oli moralismin ja kauhistelun ja juorukoneiston ympärille rakentunut koneisto.

Siksi ei pidä ihmetellä että jos joku hakkaa vammaisen teologisin syin ja keksii päästään velan ja määrää sille jopa suuruuden, niin tälläiseen tekoon kykenee lähinnä kalvinisti. Tämä ei tietysti olisi kovin merkityksellistä nykysuomessa, jonka valtionkirkon tärkein - kenties ainut - ansio on se, että se ei ole kalvinistinen, mutta internet ja globalisaatio tarkoittaa käytännössä esimerkiksi sitä että USA:n uskonnollisten piirien argumentteja ja uskonnollisia ajatuksia kopioidaan käyttöön. Ja siellä kalvinismi on yleistä. Sen vuoksi suomeen virtaa esimerkiksi kreationismin mukana vaikutteita ja asenteita jotka eivät ole pelkästään pseudotieteellisiä. (Ja nämä ihmiset sitten ovat niitä jotka pelottelevat yhteiskunnan vallitsevien arvojen romahtamisesta ja siitä seuraavasta moraalikadosta. He itse eivät sentään elä moraalikadossa, koska he ovat moraalikato itse.)

---

Pahoittelen että otan toistuvasti esiin tätä Hannu Kiurun pieksentää. Puolisoni ihmetteli kuinka voin olla niin vihainen tuosta tapahtumasta, kun en edes pidä koko ihmisestä. Että ei siinä ole mitään järkeä välittää vihollisesta noin vahvasti. Etenkin kun en yleensä välitä juurikaan muista kuin lähimmistä perheenjäsenistä. Nukuin hyvin vähän koska minulla oli tärkeämpää tekemistä. Kuten rageaminen.