"Evoluution painolasti" eli miten ID saavutti valta-asemansa perimmiltään herja-argumentaatiolla

WTF - pelastetaan, jotain..

Nostalgiatrippasin "Panda's Thumbin" vanhoja juttuja. Törmäsin siellä erikoiseen tilanteeseen jossa uutta lakimuutosta käsiteltiin Discovery Institutella erikoisesti ; Henkenä oli se, että eräs lakiuudistus ei ollut Intelligent Designiä. Ja jokainen joka vastusti sitä oli paha darwinisti. Ideaa vedettiin "akateemisen vapauden" nimellä. Tämä oli muistutus niistä ajoista jolloin ID -rintama vielä aidosti kykeni lobbaamaan ajatuksiaan. Ja sen perushenki oli juuri sitä mikä on ollut sille tyypillistä.

Karkeasti ottaen sen pääideana on ollut ajaa asioita asenteella jossa "kysymys ei ole uskonnosta" mutta sitten jos asiaa on vastustanut niin rajoittaa uskonnonvapautta. Jos ID:tä kannattaa ja on sen kanssa samaa mieltä on omilla aivoillaan ajatteleva ja kannattaa vapautta. Jos taas on erimielinen, on dogmaattinen omiin peruslähtökohtiinsa jumittunut idiootti. Kaiken takana on vahva ajatus siitä, että kun totuus tiedetään, niin silloin omilla aivoilla ajattelevat löytävät tämän totuuden. Ja tästä poikkeaminen täytyy selittää ideologialla. Tämä asenne vainoaa monia aivan fiksuja ihmisiä.

Tämän purkaminen on monisyistä, puuduttavaa ja kompleksista. Kaikesta muodostuu vieläpä kokonaisuus joka nivoo kaikkien osioiden virheet yhdeksi omituiseksi vyyhdiksi jossa henkenä on se, että ID:läinen joutuu puolustamaan itseään argumenteilla tavalla jossa eri asioiden yhteensopivuus on varsin heikkoa. ID yrittää pärjätä kaiken kritiikkinsä alla, ja näin rakennettu kokonaisuus on sitten täysin rikki olevaa päättelyä.

Mihin ID nojaa - tai oikeastaan nojasi?

Intelligent Design itse asiassa nojaa filosofisesti hyvin vahvasti mielenkiintoisille savijaloille. Tämä on itse asiassa korostunut sitä mukaa kun liikkeen vaikutusvalta ja medianäkyvyys ovat huvenneet. Tavallaan kysymys ei ole pelkästään siitä minkälaisia argumentteja on käytetty, vaan sellaisista argumenteista jotka ovat yleistyneet tai vähentyneet prosessissa. Silloin kun ID oli uusi ja trendikäs, se korosti usein, huomattavasti nykyistä useammin, olevansa nimenomaan tutkimusohjelma. Nykyisin keskustelu taas nojaa entistä vahvemmin ajatukseen maailmankuvista ja siitä että kaikilla tulkinnoilla on tietyt premissit joiden takaa ne jäsentävät maailmaa. ID:n taustalla on käynyt erikoisia asioita. Siellä toki ensin selitettiin että tutkimuksia ei saatu aikaiseksi koska heitä vainottiin. Sittemmin he perustivat omia tutkimusryhmiään jotka sitten sammahtivat. Näiden ryhmien steriiliys - eli tutkimusohjelman hedelmättömyys - ovat melkoisen ilmiselviä. Tutkimuksien puute pitäisi selittää sillä että ID:läiset vainoavat omiaan.
1: Tietyllä tavalla tämä heijastelee myös ID:n ajatusratojen kulkua. Kun esimerkiksi Behe esitti ensimmäiset versiot RC -rakenteista, hänen vahvuutensa oli viitata konkreettisiin piirteisiin jotka olivat rakenteeltaan tunnistettavia. Hän tarkasteli osia ja niiden irrottamista ja sitä hajoaako toiminnallisuus prosessissa. Valitettavasti tämä puoli osoittautui pätemättömäksi ja hän onkin "The Edge of Evolutionin" jälkeen siirtynyt painottamaan neutraalien muutosten määrää jotta uusi piirre saadaan syntymään. Polun "mahdottomuus", jossa henkenä on se että "puolikas silmä ei voi muuttua kokonaiseksi vähittäin" muuttui siihen että kehityspolku vaatisi niin monta neutraalia mutaatiota että se ei tulisi tapahtumaan. Valitettavasti on hyvin vaikeaa laskea miten monta eri neutraalia mutaatiota jokin rakenne perimmiltään todella vaatii. Joten väitteet siitä että jotkut ovatkin evoluutiolle mahdottomia rakenteita ovat muuttuneet hyvin vaikeasti todennettaviksi. Eli selvästi havaittava ja tunnistettava piirre oli väärä ja tämä on paikattu vähemmän virheellisellä mutta epämääräisellä piirteellä. Itse näkisin että tämä tarkoittaa sitä että Behen väitteet ovat yhä vähemmän empiiristisiä ja yhä enemmän jollain aivan muulla tavalla filosofisia.

Savijalat ; Yksi mahdollisesti triviaali syytös on paras koko ilmiön selittäjä.

ID seisoo savijaloilla. Ja niiden ydin on yhä vahvemmassa määrin ollut "maailmankuva" -sanan ylikäyttö. Tässä henkenä on tehdä postmodernista Derridatyylisestä dekonstruktiosta väline jossa selitetään evoluution kannattajien intressejä. (Mikä ei ole yllätys sillä vaikka nykykreationistit tyypillisesti vihaavat postmodernismia ja relativismia, he usein nielevät täysin hyväksyen ja nyökyttäen Phillip Johnsonin ajatukset. Ja Johnson, ID -liikkeen perustaja ajatteli nimenomaan sitä että ID on jotain jonka pitää käyttää postmoderneja ajatuksia.

Tämän asenteen voi tiivistää Sami Liedeksen mainioon tiivistelmään. "Nähdäkseni naturalistinen tiede päätyy premissiensä vuoksi väistämättä tulokseen, jossa elämä on syntynyt ja kehittynyt tavalla tai toisella enemmän tai vähemmän sattumalta. Tässä ei ole mielestäni mitään yllättävää. Se seuraa melko suoraan naturalistisista premisseistä, jotka a priori sulkevat pois suunnittelijan, ilmankin minkäänlaista evoluutiotutkimusta. Näin ollen se päätyy aina näistä premisseistä lähtien vähiten epäuskottavaan tulokseen ja jättää ongelmakohdat "tulevaisuudessa selvitettäväksi"." Tämä on itse asiassa uskottava ajatuskulku. Jos olet dogmaattinen ateisti niin tottakai otat tietyn asenteen kysymyksiin. Tämä voidaan tiivistää itsensä Richard Dawkinsin lausumaan siitä että ennen evoluutioteoriaakin oli ateisteja, mutta heidän olonsa oli hieman huonoa sillä he eivät voineet olla "intellectually fulfilled atheists". Evoluutioteoria selitti sen mitä aikaisemmin selitettiin Paleyn kelloseppävertauksella. Ja tekee sen tarkemmin ja ilman Paleyn argumenttia haitanneita "kyllähän sä tunnistat suunnittelun kun sä näet sitä" -tyylisiä elementtejä jotka ovat periaatteessa vakaumuksen tunkemisia premisseihin. Kun tunteilua ja omaa vakaumusta kutsutaan intuitioksi voidaan tietysti tehdä mitä vain. Näin ollen evoluutio on jossain määrin oleellinen ateismille.

Valitettavasti tämä asenne on ID:ssä viety liian pitkälle. Siellä väliin on vedetty synonyymit. Evoluution kannattaminen = evolutionismi, joka tarkoittaa samaa kuin naturalismi joka tarkoittaa samaa kuin ateismi. Jotta tämä olisi pätevää tässä nuolen pitäisi kulkea siihen suuntaan että jos kannattaa evoluutiota pitäisi olla ateisti, naturalisti ja ties mitä muuta.

Ensimmäinen ongelma ; ID ei ole yhtään parempi.

Tässä ID:läisillä onkin selkeästi kaksi hyvinkin selkeää ja valtavaa ongelmaa, jotka nivoutuvat yhteen.
1: ID on itse jotain johon voidaan iskeä hyvin samanlaisella argumentaatiolla. Voidaan hyvinkin nähdä että jos uskot vahvasti Jumalaan, näet että mikä tahansa naturalistinen selitys jossa on "sattuma" tai "luonnonlaki" eivät voi olla tosia, joten niihin on emotionaalinen uskonnollinen vastenmielisyys jota vastaan taistellaan millä tahansa keinoilla. Jopa silloin kun todisteita päinvastaisesta ei ole. Esimerkiksi Dembski ei esitä että hän voisi selittää mitään niistä mysteereistä joita hän yrittää luonnosta manata esille. Hän esittää että selitysten tekeminen ja muu työ kuuluu vastapuolelle. "As for your example, I’m not going to take the bait. You’re asking me to play a game: “Provide as much detail in terms of possible causal mechanisms for your ID position as I do for my Darwinian position.” ID is not a mechanistic theory, and it’s not ID’s task to match your pathetic level of detail in telling mechanistic stories. If ID is correct and an intelligence is responsible and indispensable for certain structures, then it makes no sense to try to ape your method of connecting the dots. True, there may be dots to be connected. But there may also be fundamental discontinuities, and with IC systems that is what ID is discovering."
2: Jos ID -argumentit analysoidaan voidaan huomata että ne eivät ole yleensä ottaen kovin positiivisia todisteita hakevia. Heidän tapansa nähdä analogioita koneiden ja luonnon kanssa ovat varsin viitteellisiä. Heidän argumentaationsa nojaakin vahvasti "evoluutio ei voi tuottaa" -henkeen. Dembskin CSI -filtteri ei toimi ilman että "eliminoidaan" (se, mitä, vaihtelee tilanteen mukaan, mutta "eliminoinnin" henki on niissä aina vahvana). Eli "evoluutio ei voi tuottaa tuota ja tuota rakennetta". Näissä ongelmissa on syytä tajuta että mahdottomuusväite kumoutuu hyvin abstraktisti. Jos jotain väittää mahdottomaksi ja nojaa argumentaationsa tähän, riittää että esittää jonkin mahdollisen syntytavan. Tätä ei tarvitse edes todistaa. Sillä kun ID -argumentti nojaa ajatukselle jossa todistetaan inkonsistenssi luonnonlakien ja sattuman kykyjen kanssa, riittää että esitetään jotain joka on konsistentti näiden kanssa. Tässä ei tosiasiassa oleteta että "jos nyt ei tiedetä jotain, niin se tullaan löytämään". Sillä tosiasiassa evoluutiota - kuten mitään muutakaan teoriaa - ei kumota sillä mitä ei tiedetä vaan sillä mitä tiedetään. Ei, kun tehdään mahdollinen syntytapa, kumotaan väite siitä että tämä olisi ehdottomasti mahdotonta. ID on toimiva jos ja vain jos se pystyy todistamaan että naturalistista tietä ei ole eikä tule. Kun Dembski lurittaa CSI -filtteristään tai Behe moniosaisista solukoneistaan, he eivät esitä argumenttia jossa selittävät "emme tunne miten vaikkapa nyt bakteerin siimamoottori on syntynyt". He väittävät että niissä on essentiaalisesti jotain sellaista että "olemme todistaneet että tälläistä selitystä ei voida edes kehittää koska se on luonnonlakien kannalta mahdotonta". ID -läiset eivät selvästi oikein ymmärrä Aukkojen Jumala -argumentin kritiikkiä ongelmineen, eivätkä siksi ymmärrä että tosiasiassa naturalistit eivät a priori oleta että sattuma ja laki toimivat, päin vastoin, he ovat havainneet että luonnossa on paljon piirteitä joita on yritetty selittää ties millä. Ja yleensä asiat ovat menneet niin että todennäköisyys ja kokeellinen induktio ovat ne keinot joilla saadaan yllättävän hyviä tuloksia. Tieteenfilosofit yleisesti ottaen korostavat että luonto näyttää epäuskottavan tarkasti olevan sellainen että matemaattinen mallinnus sopii sen tutkimiseen. Joten voidaan sanoa että tästä on a posteriori evidenssiä. Jos asia jää mysteeriksi on aivan oikeasti todennäköisempää olettaa että se keino jolla ennen on saatu ratkaisut on se oikea.
1: Maailmalla ei ole velvollisuutta olla sellainen, että kaiken voi selvittää tietyistä premisseistä käsin. Maailmalla ei itse asiassa olisi edes velvollisuutta olla sellainen, että siitä voitaisiin tietää mitään. ID:läiset ovatkin pulassa siinä mielessä että he ovat tämän huomion takia pahassa pakkoraossa jossa he joutuvat lähinnä valitsemaan tavan jolla ovat idiootteja. A priori -oletus ei nimittäin selitä miksi naturalistinen tiede toimii. Vaihtoehtona on levätä sen ajatuksen varassa että "Suunnitteluhypoteesi" on liian epämääräinen ja että ilman naturalistista oletusta tieteen teko ei ole mahdollista. Tämä valitettavasti tuhoaa ajatuksen ID:stä tutkimusohjelmana, etenkään sellaisena joka vaatii naturalisteilta yhtään minkään selittämistä.

ID -piireissä ylläolevaa on melko suuresti tunnustettu. Heistä kysymys onkin juuri avomielisyydestä. Siitä, että "ollaan yhtä huonoja". Toki tämä esiintyy erilaisina asenteina eri tilaisuuksissa. Ei ole vaikeaa vierailla ID -luennoilla joissa selitetään että "evoluutioteoriaan uskovat ovat hoopoja koska eivät ota huomioon informaatiota". Eli evoluutiota ei pidetä rationaalisena. "Maailmankuva" -sana onkin siitä erikoinen pejoratiivinen käsite että ID:piireissä usein tunnustetaan että kaikkia rajoittaa maailmankuva. Mutta maailmankuva -syytökset ja maailmankuvaan liittyvä intressianalyysi koskee aina vain evoluutiota ja "evolutionismia". ID "ei ota kantaa" Suunnittelijan motiiveihin tai vastaaviin ja se kieltää näiltä osin itsensä analysoimisen ideologisessa viitekehyksessä. Evoluutio onkin ID:stä paitsi maailmankuva niin myös väärä ja huono maailmankuva. Ei siis ole vain tilaa "tulkita maailmaa evoluutiokriittiseen johtopäätökseen päästen" vaan myös siihen että darwinismi on häviämässä oleva paradigma koska se ei voi selittää ties mitä rakenteita joita luonnossa on ID:läisten mukaan havaittu. Ja joita se ei edes voi selittää koska eliminatiiviset argumentit.
1: Paremmuuuteen siirrytään usein viittaamalla siihen miten ID:läinen ei ota oletuksia. Henkenä on että naturalisti olettaa että jos jotain ei tiedetä ja osata selittää nyt niin se osataan selittää joskus tulevaisuudessa. Tämä on tietysti väärä syytös, tosiasiassa tiede perustuu tietämiseen, tuntematon ei heivauta mihinkään. Vasta kun tuntematon on tutkimushaasteen sijaan jotain jota ratkaistaan uusilla keinoilla se mullistaa paradigmoja. Tuntematon ei ole mitään, joten tuollainen premissi on itsenään ylimääräistä ja tarpeetonta. Mutta jos se hyväksytään ja mietitään asiaa parsimonian kautta, ID väittää että se on tehokas koska se ei ole yhtä runsaasti premissoitu kuin "naturalismi". Tämä poistaa maailmankuvallisuuden ja muuttaa asian ratkaistavaksi. Ja sen varassa voidaan hyväksyä osittainen maailmankuvallisuus yhdessä sen kanssa että päihitetään vastapuoli. Kuitenkin ID:läinen tässä olettaa että tunnettujen luonnonlakien lisäksi ja päälle on erityinen älykäs voima. Tämä on luonteeltaan uudenlainen ja erilainen. On siis erilaisia perusvoimia ja sattuman ja lainomaisuuden kautta katsovat eivät ole riittävän kompleksisia. Tämä tarkoittaa sitä että ID -teoriassa otetaan pakosti premissi siitä että älykäs syy ei redusoidu lakiin ja sattumaan ja että tälläinen elementti on relevantti olettaa ja vaikuttaa. Mikään parsimonian malli ei tee tästä niukkaoletuksellista. Sillä älykäs syy on (a) lukumäärällisesti oletus todellisuuteen eli lisäoletus. Se on myös sisällöltään poikkeuksellinen oletus Luonnonlaki ja sattuma ovat ID -läisistäkin valideja joten tämä on selvästi kyseenalaisin ja erilaisin ja uutta. Kun tiedostetaan että tässäkin vaaditaan niiden lisäksi oletus siitä että "jos jotain ei tiedetä niin naturalismi ei voi sitä koskaan ratkaista" -oletus vaaditaan jotta voidaan nähdä että tuntematon olisi viite einaturalistisesta älystä. Joten parsimonia on se asia jonka viimeisenä nostaisin esiin jos olisin ID:n kannattaja.

Onkin syytä painua tarkempaan käsiteanalyysiin.

Käytännössä riittää että kiinnittää huomiota siihen että evoluutio=naturalismi ja naturalismi=ateismi ovat usein hyvin heikosti todistettuja. Ergumentit ovat yleensä sellaisia miten ateistien on järkevää uskoa evoluutioon ja dissata ID:tä. Ajatus on kuitenkin siitä heikko että siinä tehdään kategoriavirheitä heti jos väitetään että ateismi tällä perusteella on evoluution ominaisuus. Se, että kaikki kissat ovat eläimiä ei tarkoita että kaikki eläimet ovat kissoja. Ja itse asiassa tämän päälle ei usein tiedosteta että jos evoluutio=naturalismi=ateismi -väite tehdään, niin tehdään ekvivokaatio "naturalismi" -sanan kohdalla. Eli tätä heikkoa ja henkilöön käyvää ja syyttävää argumentointia täydennetään hyvin ankaralla virhepäätelmällä. 
1: Sillä "naturalismi" on joskus selitetty tavalla jossa korostuu että siinä on (a) "lainomaisuus" eli induktiivinen päättely ja peittävän lain mallin soveltaminen ja (b) "sattuma" eli jonkinnäköinen todennäköisyyteen liittyvä elementti. Esimerkiksi Dembski eliminoi "luonnolliset prosessit" juuri tällä keinolla. Joka tekee siitä by definition sen miksi naturalismia väitetään. Jos "Älykkäät" syyt saadaan eliminoimalla "luonnolliset syyt" ja eliminointia tehdään noin, on selvää että tässä määritellään mitä on se "naturalismi" jota kritisoimaan, ylittämään ja päihittämään  "älykäs syy" asetetaan.
2: Kuitenkin tosiasiassa naturalismi tarkoittaa ateismia lähinnä vain silloin kun naturalismi tarkoittaakin toista naturalismin määritelmää. Eli ajatusta jossa kaikki on ainetta ja energiaa, jotain jossa ei ole erillistä mieltä tai paranormaalia tai yliluonnollista. Näiden välinen ero on valtava. Sillä tosiasiassa jo kummitus joka kummittelisi videokameroissa tietyssä paikassa erityisen usein olisi jotain joka on sekä paranormaali mutta joka noudattaisi tiettyä tunnistettavaa sääntöä. Eli se olisi induktiivinen, jopa silloin kun kummitus ei esiintyisi "Joka päivä kello 12" vaan satunnaisemmin. Älyllinen syy onkin eliminoitu jos ja vain jos olettaa a priori että äly ja tietoisuus ei voi redusoitua aivoihin ja jos jokin löytö päinvastaisesta löytyy niin se tarkoittaa sitä että joku Jumala on lurittanut CSI -informaatiota luonnonlakien hyvyysfunktioihin. Ja tämä johtaa juuri siihen että ID tekee a priori päätelmiä ja hautaa vastatodisteet.
+: Kokonaisuus onkin hauska. Tiede käyttää tiettyjä matemaattisia mallinnuksia. Näiden käyttämistä kutsutaan "naturalismiksi" joka on rajoittunut maailmankuvallisesti joihinkin pirun taustapremisseihin. Että matematiikan aksioomat ovat rajoittavia ja jotain jotka on vain hyväksyttävä maailmankuvallisesti a priori. Joka tarkoittaa sitä että ID ei ole matematiikan mukainen. ID:läinen korostaa että tottakai naturalisti löytää vain naturalistisia vastauksia. ID:läinen ei kuitenkaan voi selittää miksi näitä vastauksia saadaan niin paljon, joka johtaa siihen että kenties käytettyjen menetelmien teho onkin vahvistettu a posteriori -elementillä jolloin ne eivät olekaan a priorisia argumentteja. Seuraava mitä ID:läinen pettymyspäissään tekee on se, että hän lähtee viittaamaan Dembskiin joka on "matemaattisesti todistanut" asioita. Mutta ei luovu samalla siitä että evoluutio on maailmankuva.

Ja se menee pahemmaksi.

ID on nuljahtanut liian vahvasti teoriaan jonka mukaan evolutionismi on ateismia ja naturalismia. Jotain jossa a priorisesti kielletään Jumalan olemassaolo. Eli jos evoluutio on totta, olisi teismistä pakko luopua. Tässä tilanteessa luodaankin ID:lle tyypillinen ajatus siitä että evoluutioteoria on täynnä erilaisia implikaatioita. Tässä esitetään usein eettis-teologisia implikaatioita. Esimerkiksi yleinen tuomio on että evoluutio tarkoittaisi "might make it right" -oppia jossa eugeniikka on piilotettuna premisseihin. Ja jos näistä premisseistä ei ole tietoinen on harhaanjohdettu pelle. Eli jos uskovainen uskoo evoluutioon, hän on tyhmä ja harhautettu. Joku joka ei tiedosta näitä pimeitä ja pahoja implikaatioita. Ja ateismi ja naturalismi olisivat yksiä näiden seurauksia.

Tämä on mahdollista jos ja vain jos evoluution totenaolo falsifioi Jumalan. Triviaalissa mielessä se tekeekin niin. Voidaan sanoa että jos jokin kreationistinen jumalakäsitys pitää evoluutiota mahdottomana, niin tässä tapauksessa evoluution todistaminen falsifioi sen.

Valitettavasti tämä ei ole kovin uskottavalla tasolla.
1: Jos katsotaan evoluutiota käsitteleviä osaajia, on ID -puolella tarjota lähinnä Behe. Muut ovat usein juristeja tai insinööritieteistä. Sellaisista joissa evoluutioteorian hallinta ei ole ammattitaidon ytimessä. Evoluution puolella ID -kriitikoissa on sitten sellaisia henkilöitä kuin Kenneth Miller, joka on lähestynyt esimerkiksi Behen RC -rakenteita nimenomaan evoluutioteorian kannalta selittäen. Hän lähestyy asiaa ID -ongelmana.
2: Kenneth Milleriä täydentämään on sitten hyvä ottaa esimerkiksi Junkkaala joka lähestyy asiaa teologisemmin. Hänen mielestään kristinuskolla ja evoluutiolla ei tarvitse olla ylitsepääsemätöntä ristiriitaa. Tämä kuuluu hänen osaamisalueeseensa. Suomesta evoluutiota kannattavia teistejä ovat Jorma Topparin ja teologian tohtori Eero Junkkaalan kaltaiset ihmiset. Heitä on paljon. Ja he ovat lähestyneet asiaa teologisesta kulmasta.
+: Toisin sanoen evoluutiota voidaankin lähestyä tavalla jossa kristinusko ei haittaa evoluutioteorian teoriasisällön hallintaa. Ja teologian puolellakaan ei nähdä haastetta siinä että kristinusko voidaan yhdistää evoluutioon jollain tavalla. Kun evoluutio ei kumoa Jumalaa eikä toisaalta teismi estä naturalistista suhtautumista luontoon, on vaikeaa nähdä miten on niin ilmiselvää että "evoluutionaturalismi on sitä että a priori oletetaan että Jumalaa ei ole".

Deismi on a priori kakkaa joten evoluution on pakko olla ateismia

Itse asiassa pahimmillaan tilanne on kuitenkin kun tiedostetaan ID:n suhde deismiin. Phillip Johnson kirjoitti oikein kirjan evoluution maailmankuvasta "Darwin on Trial" Se suomennettiin kreationistien innossa nimelle "evoluution maailmankuva". Ja sen aukkona on se, että darwinismiateisminaturalismin implikaatioita pohtiessaan Johnson käsittelee deismin mahdollisuuden yhdellä virkkeellä. "Tämä on virhe numero kaksi. Emilio haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan." Tämä on perimmiltään se argumentti jonka varassa "evoluutio on ateismia" -väite nojaa. Tämä on halpa toiveajattelulla perustelu, se miten asioiden halutaan olevan ja miten ne ovat mieluisampia ratkaisevat. Deismi ei myy Pelastusta. Tämä on ilmiselvä teologinen kannanotto.
1: Mutta tässä kohden onkin huomattava, että ID:n "suuri teltta" (Big Tent) on tosiasiassa siitä omituinen että sen dogmaa ei tunnisteta siten että se suoraan sanoo mitä se kannattaa. Se nähdään sitä kautta mitä se vastustaa. ; "Natsit ja evoluutio" -viestejä heittävät ID -istit ovatkin siitä hauskoja että he ensin mielellään moittivat evolutionisteja ja heittävät päälle maksimaalisen määrän historiallista painolastia. Mutta sitten seuraavaksi he selittävät miten asiallisia miehiä ID:läiset ovat kun eivät ota kantaa teologisiin kysymyksiin. - Kokonaisuus on kuitenkin se, että ID:läiset haukkuvat evolutionisteja joiden evoluutioajatus johtaa siihen että olemme "vain eläimiä" ja tältä pohjalta vihjataan että evoluution maailmankuva johtaa usein ellei väistämättä eugeniikkaan ja kansanmurhiin. Mutta samanaikaisesti he eivät ota kantaa ID:n niihin implikaatioihin joihin kelloseppäanalogian voi viedä, eli niihin ajatuksiin jossa Suunnittelija jonka motiiveja ei voida tietää tarkoittaa teleologisessa mielessä Jumalaa joka ei voi toimia moraalin opettajana. Ja jossa jos olemme vain koneita, niin sittenhän murha on vain verrannollinen vandalismiin.

ID herjaa vastustajiaan, ja lähinnä piilottaa herjauksensa sivistyssanoihin.

Evoluutio on evoluutiouskoa ja ismi jossa käydään identiteettiin ja persoonaan. Jos tämä ei muuten onnistu niin syyttämällä että evoluutio on henkilökohtainen maailmankuva on syytös tutkijan asennetta kohtaan. Ollakseen pätevä argumentin pitäisi olla muotoa "jos ja vain jos". Kuitenkin he maalaavat yhden ainoan spesifin skenaarion jossa jos tietty asenne on ilmoilla ja päättelevät tästä seuraavasta "Niin sittenistä" koko tieteenalaa leimaavan viestin. Kun yksi tapa päätyä evoluutioon on dogmaattinen niin koko tieteenala on dogmaattinen. Tässä maalataan melko omituisia intressejä vastustajien päälle. Tämä on sekä herjaamista (siinä vastustajaa loukataan, monesti epätodella syytöksellä jossa haukutaan petollisuudesta ja kaikesta sellaisesta joka on ajojahtia jos se kohdistuu Puolimatkan tutkijanintegriteettiin) että ad hominem -asennetta (jossa evoluutio on väärä koska sen kannattajilla on tietty maailmankuva).

Tosiasiassa hauskaa onkin se, että ID korostaa että demarkaatiokriteereitä ei ole lyöty lukkoon. Siksi esimerkiksi falsifioitavuuskysymys on "irrelevantti" koska siitä ei ole yksimielisyyttä. Näiden mukaan meneminen nähdään jopa "naturalistien peliin menemisenä". Tätä syöttiä ei tarvitse - tai edes pidä yrittää - ottaa. (Kuten Dembskin sitaattiin ylemmäs laitoinkin.) Samalla se kuitenkin korostaa foundationalista tiedekuvaa jossa ajatellaan että olisi väistämätöntä että ajatukset lähtisivät presuppositionistisesti premisseistä ja sitten tulkittaisiin havainnot tässä viitekehyksessä ilman a porteriori -elementtejä. Kuitenkin foundationalismille on vaihtoehtoja, joten ID on tehnyt tästä demarkaatiokriteerin. Sen jonka olemassaolon se kieltää oikeuttaakseen ja tehdäkseen mahdolliseksi "maailmankuva-smaailmankuva" -argumenttejaan. Tosiasiassa jos tämä ongelma voitaisiin todella ratkaista ja päätyä yhteen, tietoteorian suurimmat ongelmat olisi käytännössä lopullisesti ratkaisu. Jolloin meillä olisi demarkaatiokriteeri. Joten tämän tulkintakentän valinta lähtökohdaksi on varsin kyseenalainen, sisäisesti ristiriitainen.

Kaiken kaikkiaan ; jos tiede voi ratkaista asiat suoraan, niin ei olisi tilaa "eri tulkinnoille" eikä tätä kautta erimielisyyskään olisi suoraa "maailmankuvallista vainoamista" joka on tietenkin nykyään vahvin todiste siitä että evoluutio on ideologista. Kun ID -teoria ei toimi tutkimusohjelmana eikä oikein muutenkaan, niin syynä on nimenomaan, väistämättä ja ilman mitään vaihtoehtoja syväluotaava vainoaminen. Jota ei tehtäisi ilman maailmankuvallisuutta.

Ja siksi evoluutio=evolutionismi=darwinismi=naturalismi=ateismi.

Ei koska se olisi järkevä tai edes todennäköinen vaihtoehto. Vaan koska tietyt ihmiset tietävät maailmankuvallisesti olevansa oikeassa, tekevät maailmankuvallisia väitteitä maailmasta ja tulkitsevat havaintoja tämän päälle. (Ja jos falsifioitavuudesta ei tarvitse välittää, niin tämä tulkinta voidaan aina tehdä koska falsifoimattomuus tarkoittaa juuri sitä että mikään kuviteltavissa oleva havaintojen tila ei kumoaisi tätä näkökulmaa.) Ja sitten he menevät tästä pidemmälle ja syyttävät että kaikki erimielisetkin tekevät aivan samoin. Ja jos joku on erimielinen ja näkee perustelut heikkoina, he ovat vainoajia. Seuraavaksi nämä tyypit sitten kertovat siitä että tämä vainoaminen on odotettavissa koska tuo erimielisten maailmankuva on sellainen vainoajien ja pahojen ihmisten maailmankuva.

Tämän ID -asenteen (evoluution maailmankuvallisuuteen ja epämoraalisuuteen liittyvän) vuoksi ID yhteiskunnasta onkin tullut kammottava, ja ("Wedge" -dokumenttiin) täytyy kirjata tavoitteita joilla tämän vastustavan maailmankuvan asema saadaan hakattua alas ja marginalisoida se yhteiskunnasta taiteita myöten. Kun vihollinen on darwinismi ja sen destruktiiviset yhteiskunnan vaikutukset täytyy saada korjattua, täytyy perustaa tavoitteita huutava instituutio jonka alaotsikko nimetään avoimesti "renewal of science and culture". Ja sitten isketään heikoimpaan lenkkiin jonka tuhoaminen kiilaa koko puun nurin, akateemiseen evoluutioteoriaan. Joka ei ole ajojahtia ja vainoamista koska ID on Totta eikä pahaa evoluutioteoriamaailmankuvaa.

---

Näyttää siltä että ID -liikettä kuvaakin kova "pata-kattila". Aina kun ID-läinen haukkuu evolutionistia, hän näyttää kuvaavan sitä miten hänen oma maailmankuvansa toimii. Väite siitä että sama vainoaminen ja a priori -jäsennelty presuppositionisti koskisi darwinistejakin on projisointia. Ei se ainakaan tosiasia - tieteenfilosofinen, teologinen tai empiirisen luonnontieteen mukainen - ole. And then they wonder why we call them IDiots!

"ei-välttämättä-jumalten" (voi olla avaruusolentokin) hämärä

"And the people bowed and prayed / To the neon god they made. / And the sign flashed out its warning / in the words that it was forming. / And the sign said / the words of the prophets are written on the subway walls / and tenement halls. / And whispered in the sound of silence."
(Simon & Garfunkel, "Sounds of Silence")

Kenneth Miller kirjoitti vähän aikaa sitten siitä miten Behen argumentti on muuttunut aikojen saatossa. Viesti ei ollut Behen kannalta kovin iloista luettavaa. Tämä nostatti paljon kommentteja. Myers korosti että Beheen ollaan väsyneitä. Larry Moran taas korosti että Behen argumentin heikentyminen ja heikentyminen on merkittävää koska Behen argumentti oli tieteellisin ja paras Intelligent Design -liikkeen parissa nousseista esityksistä. (Että kun paras on noin heikoilla, ei muullakaan mene kovin hyvin.)

Tämä on toiminut jonkinlaisena lähtölaukauksena monille. "The Skeptical Zonessa" nostettiin esiin koko ID -liikkeen raju heikkeneminen Ytimessä on Elizabeth Liddlen lausunto siitä että ID on kuolonkorinoissaan. Liddlen pointti nousee Beheä laajemmasta ilmapiiristä. Hän korostaa että Dembski on jäänyt täysin vaille näkyvyyttä. Häntä ei löydy kristillisten opistojen puolelta. Hänen viimeisin kirjoituksensa "Design Inferencessä" on yli vuoden alla. Meyerin kirjaa yritettiin markkinoida väkevästi mutta se ei saanut kiinnostusta tai kehittänyt ID:tä eteenpäin. Behellä ei ole paljoa mitään sanottavaa. "Uncommon Descent" -blogi on muuttunut echo chamberiksi kun kaikki kriitikot on vihdoin onnistuttu bannaamaan. Ja tämän rakentava voima näkyy siinä että sivu näyttää 6 vuotta vanhoja juttuja "uutisina". "Biologic Institute" esittelee valikoituja tutkimuksia joilla ei ole mitään tekemistä "Biologic Instituten" kanssa. "Bio-Complexityn" rappiotilasta ei ole edes miellyttävä puhua. Isoilla nimillä ei ole debatteja tai julkisuuskierroksia. Pienemmät taas pysyvät omissa suljetuissa ryhmissään joissa on vahva sensuuri ja konsensus. Ja he eivät poistu sieltä. ID -keskustelu jota ID -läiset käyvät koostuu siitä että he puhuvat uskonnosta ja kolikonheitosta.

Tämä alamäki on tietenkin ollut näkyvissä jo kauan. Eikä suunta ole näyttänyt muuttuneen. Ylläoleva kuvaa laajakirjoisesti sitä miten ID ei ole ottanut tuulta tieteessä eikä kulttuurissa. Vaikka se rakennettiin näiden asioiden uudistamiseksi. ID:n nykytila muistuttaakin pahinta pulushakkia. Jos tästä on ollut mitään epäselvyyttä aikaisemmin, niin kannattaa vierailla Jeffery Shallitin "Recursivity" -blogissa ja lyhyesti vilkaista että mitä "Uncommon Descentin" näkyvin kirjoittaja, Barry Arrington, on tehnyt. Hän on ensin demonstroinut sitä että hän ei ymmärrä miten matemaatikot käsittelevät informaatio -käsitettä. Hän ei tiedosta miten Kolmogorovin ja Shannonin informaatiomallit eroavat toisistaan. Hän ei ymmärrä mikä on todennäköisyyden ja satunnaisuuden suhde. Ja tältä pohjalta hän julistaa itsensä voittajaksi. Ja kun hän on niin huono että asialle ei voi mitään, hän yrittää salata asiat puoleltaan poistamalla taktisia kirjoituksia. Jotka onneksi löytyvät internetin tallenteita nappaavista uumenista niin että sinä ja minä voimme milloin vain halutessamme lukea niitä ID -argumentteja joita ID -läiset ensin korskeasti mainostava, pitäen niitä kaiken kritiikin kestävinä neronleimauksina. Ja joita he eivät sitten anna kritisoida. Ja sitten kun kritiikit syntyvät muualle he poistavat omilta sivuiltaan nämä voitokkaat argumentit jotta voivat syyttää kriitikoita siitä että he panevat sanoja heidän suuhunsa. Niin että näitä virheettömiä neronleimauksia ei enää kykene lainkaan löytämään. Paitsi tietysti silloin kun voidaan.

Vuosikausia asiaa seuranneena ei voi sanoa oikein muuta kuin että tätä on ID. Ja tätä se on ollut aikojen varrella yhä enemmän ja enemmän. Tätä on ID. Siis sen lisäksi että se on uhkailevaa torjumista ja torjuvaa uhkailua. Ei siinä ole mitään opittavaa tai nähtävää. Intelligent Designin luonne ei ole kovin vaikeasti ymmärrettävä. Se ei ole opettavaista eikä sivistynyttä. Eikä pelissä pärjää olemalla sivistynyt, koska he vetävät sinut tasolleen ja yrittävät voittaa silkalla kokemuksella. ID on vähän kuin autokolari josta ei vain voi olla katsomatta pois.

"I am just a poor boy. / Though my story's seldom told, / I have squandered my resistance / for a pocketful of mumbles, / Such are promises. / All lies and jest. / Still, a man hears what he wants to hear / and disregards the rest."
(Simon & Garfunkel, "The Boxer")

Mikä on evoluution suhde uskoon?

Monesti evoluutiokeskustelussa tulee mieleen jako jossa ateistiset evolutionistit taistelevat kreationisteja vastaan. Ja kreationistit puolustavat uskontoa ja uskoa evoluutiota vastaan. Mielikuva on hyvin vahva ja tästä voi syntyä sellaisia käsityksiä että evoluutio olisi jotenkin erityisen ateistista.

Ajatus siitä että evoluutio jotenkin nivoutuu ateismiin voidaan perustella.

Kreationistien ajatusmaailma etenee usein siten että Jumala on itsessään selitysmalli. Silloin rakennetaan argumentti jossa "Joko evoluutio tai Jumala" ja sitten selitetään että "Ei evoluutio" ja näin saadaan lopputulos. Kreationistien logiikka on sinänsä sisäisesti koherenttia ; P1: AVB (A tai B) ; P2: ¬B (Ei B) ; J: A (Siis A). Sen ongelmana on vain se, että molemmat premissit ovat melkoisen heikkoja. Ilman premissiä 1 argumentti muuttuu Aukkojen Jumala -argumenttivirheeksi. Ja virhe premississä P pakottaisi siihen että lopputulokseksi pitäisi päätellä että Jumalaa ei ole.

Toisaalta evolutionistien puolella kysymys on siitä että jos Jumalaa ei ole, elämälle on oltava luonnontieteellinen selitys. (Tai selitys sille miksi se on jonkinlainen illuusio, jota tietä oikein kukaan ei tiettävästi ole ottanut vakavasti.) Tähän liittyen onkin otettava Dawkinsin ajatus siitä että ennen evoluutioteorian kehittämistä oli mahdollista olla ateisti, mutta ei lujatasoisesti rationaalisesti ja tieteellisesti perusteltu ateisti. Tässä mielessä evoluutioteoria on, jos ei todistamassa, niin ainakin antamassa tilaa, älyllisesti ylpeälle ateismille.

Kuitenkin

Suomessa Eero Junkkaala on sitten mukavasti korostanut sitä että evoluutioon nojaavat ateistit tekevät saman virheen kuin kreationistit. Eli olettavat että evoluutio käsittelisi Jumalaa. Hänestä evoluutio kartoittaa luomakuntaa eikä Luojaa. Tämänlaatuinen ajattelu on hyvin tyypillistä luterilaisuudelle, jossa usko ja tiede laitetaan eri kategorioihin. Junkkaala ei ole tässä edes yksin. Itse asiassa voidaan nähdä että hän edustaa kristittyjen teologien valtavirtaa. Sitä teististä evoluutiota ajavaa linjamaa jota esimerkiksi "The Clergy Letter Project" ilmentää. Siinä kristityt tukevat evoluutioteoriaa. Suurelle osalle ihmisistä evoluutio ei tuokaan uskonkriisiä. Aina löytyy sellaisia ihmisiä kuin Dennis Alexander jotka kirjoittavat sellaisia kirjoja kuin "Creation or Evolution - Do We Have to Choose?" ja jotka sanovat että valintaa ei tarvitse tehdä. Samoin Intelligent Designiä suuressa ID -oikeudenkäynnissä, "Kitzmiller v. Dover Area School District":issä evoluution asiantuntijana ID:tä kritisoinut Kenneth Miller on kristitty joka on kirjoittanut "Finding Darwin's God" -teoksen. He muistuttavat että evoluution suhde uskontoon on enemmänkin se, että se falsifioi hyvin partikulaarisia uskonnon muotoja. Ja näitä falsifioituja kreationistioppeja he pitävät sitten tieteellisesti heikkoina elleivät suorastaan naurettavina.

Ja silti

Kun sitten katsotaan aihepiiriä tarkemmin, voidaan huomata, että asialla on myös toinen puoli. Valtaosa teistisen evoluution kannattajista on enemmänkin teistejä kuin evoluutikkoja. Kenneth Miller on merkittävä ja hieno mies, mutta samalla poikkeus. Valtaosa teistisen evoluution kannattajista on siis enemmänkin kuin Junkkaala. Eli teologi joka hyväksyy evoluutioteorian. (Edellä mainitsemani Dennis Alexanderkin on biokemisti ja psykiatri.)

Toisella puolella sitten näyttää olevan toisensuuntainen konsensus. ; Asia korostuu kun katsotaan tutkijoiden vakaumuksista tehtyjä tilastoja. "Disbelief in God and immortality among NAS biological scientists was 65.2% and 69.0%, respectively, and among NAS physical scientists it was 79.0% and 76.3%. Most of the rest were agnostics on both issues, with few believers. We found the highest percentage of belief among NAS mathematicians (14.3% in God, 15.0% in immortality). Biological scientists had the lowest rate of belief (5.5% in God, 7.1% in immortality), with physicists and astronomers slightly higher (7.5% in God, 7.5% in immortality)." Näistä huomiotaherättävää on toki se, että huippututkijoissa uskonnottomuus on "kaiken kaikkiaan yliedustettuna". Mutta tätä merkittävämpää on enemmänkin se, että biologit ovat kaikista uskonnottomimpia. Tästä onkin vedetty melko tiukka johtopäätös "As we compiled our findings, the NAS issued a booklet encouraging the teaching of evolution in public schools.... The booklet assures readers, 'Whether God exists or not is a question about which science is neutral'. NAS president Bruce Alberts said: 'There are many very outstanding members of this academy who are very religious people, people who believe in evolution, many of them biologists.' Our survey suggests otherwise.""

Vähän samaa viestiä kertoo myös Nobel palkittujen tutkijoiden tekemä lista jossa oli monia nimiä. Viestissä sanottiin suoraan "Logically derived from confirmable evidence, evolution is understood to be the result of an unguided, unplanned process of random variation and natural selection." Toki tätä pehmennettiin korostamalla Jay Gouldin NoMa -periaatteen kaltaista ajatusta "Differences exist between scientific and spiritual world views, but there is no need to blur the distinction between the two. Nor is there need for conflict between the theory of evolution and religious faith. Science and faith are not mutually exclusive. Neither should feel threatened by the other."

Mitä tästä voi sanoa?

Teistisen evoluution kohdalla on mahdollista että tämä luokkakuntaero on hyvin tärkeä. Teologit eivät yleensä lähde falsifioimaan Jumalaa, eivät edes pidä sitä falsifioitavissa olevana. Mutta he kuitenkin samanaikaisesti ikään kuin vaativat ateistiselta puolelta että Jumala tehdään sen kaikissa versioissa mahdottomaksi. He korostavat miten Jumala ei ole ristiriidassa. Tämä on enemmän loogista koherenssia ja/tai maailmankuvan eksistentiaalista yhteensovittamista. ; Biologian puolella premissisetti on sitten aivan toisenlainen. Siellä konsepti on turha jos sitä ei voi soveltaa. Ja tällöin teistien vaatimus voi näyttää tyhmältä ja Jumalan kieltäminen järkevältä.

Voi syntyä jopa sellainen eroavuus että teologit pitävät aika usein Intelligent Designiä sofistikoituneempana kreationismina. Mutta monet luonnontieteellisesti suuntautuneet - mukaan lukien itse - korostan että tosiasiassa YEC on validimpi ja kiinnostavampi. Sillä ID brassailee hienoilla sanoilla, mutta se ei tee sen argumenteista sovellettavia. Siinä missä YEC:läinen esittää suoria metodisia väitteitä ajoitusmenetelmistä ja vastaavista, ID tarjoaa jotain CSI -informaatiota jota on luritettu DNA:han mutta jonka tarkkaa määrää he eivät kykene laskemaan. YEC esittää ennusteita maailmasta ja on siksi väärässä. ID ei ole edes väärässä. Joten heille YEC on parempaa, jotain joka yrittää olla silta luonnontieteen ja uskonnon välillä ja joka epäonnistuu yrityksessään. ID sen sijaan luo sillan lähinnä klassisen traditionaalisen teologian ja paskanjauhannan välille.

Se, kumpi tässä pitää ottaa vakavasti on hyvin mielenkiintoinen. Suhtautumista tähän voidaan arvioida varsin helposti.
1: Jos otetaan keskivertoinen teisti, jopa Junkkaalan tapainen teisti, he tuomitsevat suoraan esimerkiksi Dawkinsin näkemyksen. Ja heistä syy on siinä että Dawkins lähtee hyppimään alalle jota ei osaa. Eli teologiaa harrastamaan ei pidä tulla biologin papereilla. Että filosofia 101 olisi hyvä käydä ensin.
2: Samalla ajatuksella voidaan kuitenkin esittää että kenties asia onkin myös niin että Junkkaala ja muut eivät osaa evoluutiota. Ovathan hekin oman osaamisalueensa ulkopuolella.
+: Nähdäkseni on melko loukkaavaa väittää että suurin osa biologeista olisi idiootteja. Ja heidän suuri ateismin määränsä vihjaa että tämänlainen pilkka on pakko heittää jos esittää että evoluutio johtaa ateismiin jos ja vain jos ei ymmärrä teologiaa. Ja samoin on aika loukkaavaa väittää että Junkkaala on teistisen evoluution kannattaja vain koska hän ei osaa ja ymmärrä evoluution implikaatioita.

Tässä kohden alkaakin korostumaan se, että nykymaailmassa tiedekeskustelussa on vakiona se, että on positiivista että teisti hyppii tulkitsemaan luonnontieteitä. Mutta toisin päin tekeminen on sitten vähemmän positiivista. NoMa -periaate toimii yllättävän usein siten, että teologi sanoo sen kun luonnontieteilijä sanoo jotain Jumalasta luonnontieteen valossa. Mutta hyvin harvoin sitä sanotaan siinä vaiheessa kun käsille otetaan luonnontieteen teoria ja sitten mietitään mitä Jumalan olemassaolo tarkoittaa tälle konseptille. Ja tämä on se syy minkä vuoksi uusateismi hoidetaan sofistikoituneessakin teologiassa sanomalla taikasana "se on fundamentalismia".

Ja tämän vuoksi katsoin nimilistoja ja tilastoja. Sillä totuus ei ole kysymys jota ratkaistaan käsiäänestyksillä. Ja tässä koko tematiikka tiivistyy siihen että kenen auktoriteetti yltää paremmin niille alueille jolle häntä ei ole koulutettu. Tässä tilastot kuvaavat jotain. Eivät sitä mikä on tieteen suhde teologiseen uskontoon. Mutta vakaumus, usko. Se luterilaisen teologian ydinmehu, saadaan sen sijaan tarkasteluun. Tilastot heijastavat yksilöiden sisäisiä tiloja ja tästä saadaan irti yllättävän paljon. Ja juuri sellaista jota dogmatiikka ja premissejenpyörittely ei oikein mitenkään muuten paljasta.

---

Alussa olevaa kuvaa ei voi ymmärtää ennen kuin on nähnyt riittävän monta "Jeesus ratsastaa dinosauruksella" -kuvaa. Joka on yleinen kreationismissa. Ja kreationismi harrastaa dinosauruskitchiä ja dinosaurusfetisismiä aivan kaikkialla. Dinosauruksia on lähes useammin kuin evoluution rinnastamista natsismiin. Tuossa kuvassa Tom Green - tai kovasti hänen näköisensä mies - ratsastaa leijonalla. Alakuvassa pachycephalosaurus ei tarvitse pyöräilykypärää graffitissa joka on vähintään yhtä anakronistinen kuin Jeesus velociraptorin selässä.

Evoluutio "tiimikysymyksenä"

Teististä evoluutiota promotoiva "God of Evolution" -sivusto lähestyi kreationismia siitä näkökulmasta että YEC pitää evoluutiota pelastuskysymyksenä (~salvation issue). Olenkin törmännyt toistuvasti kreationisteihin jotka harjoittavat sen tyyppistä retoriikkaa kuin "evoluution hylkääminen on välttämätön mutta ei riittävä ehto kristillisyyteen". (Suomessa näkemys on peräisin useimmiten AiG [Answer in Genesis] -järjestön Ken Hamilta ja joskus harvemmin ICR:ltä [Institute for Creation Research].) Tällöin huomio on tietysti siinä että mikä mielipide ihmisellä on evoluutiosta. Tässä ei sitten usein korosteta sitä laatua jolla tämä irtautuminen tehdään.

Ihmisille on hyvin luontevaa toimia täten. Se, miten johonkin tulokseen päädytään ei paina yhtä paljon kuin se että ollaan tiettyä mieltä. Tämän vuoksi toistuvasti erilaiset kristityt esittelevät "tieteellistä maailmankuvaansa" tai yrittävät tiedottaa että "eivät ole kuin fundamentalisteja" koska he "uskovat evoluutioon". Ikään kuin olisi jokin ihme ja yllätys että kristitty voi uskoa evoluutioon. Tai että tätä edes tarvitsisi tuoda esille.

Nähdäkseni siinä että itseään kristityksi identifioiva voi kannattaa evoluutioteoriaa. Sen pitäisi olla jopa ilmiselvää. "Skepticblog" esimerkiksi kirjoitti tuoreesti siitä kysymyksestä miten vähän kreationisteja itse asiassa on. Amerikoissa trendiä seurataan galluptutkimuksessa jonka kysymykset on leimattuja. Asiaa on kysytty kauan samalla tietyllä kysymyksellä : "Which of the following statements comes closest to your views on the origin and development of human beings: human beings have evolved over millions of years from other forms of life and God guided this process, human beings have evolved over millions of years from other forms of life, but God had no part in this process, or God created human beings in their present form at one time within the last 10,000 years." Kysymystä ei voida vaihtaa koska tiedetään, että kysymyksen muotoilu vaikuttaa siihen miten niihin vastataan. Ja vakiokysymys kertoo oikeaa tietoa trendeistä. Eli siitä onko kreationismin suosio nousussa vai laskussa. Kysymyksen vaihtamien sotkisi datan tältäosin. Toisaalta tiedetään että kysymykset on muotoiltu siten että kristitty helposti ylivastaa siihen niin että hänet lasketaan kreationistiksi tavallista useammin. "Gallup poll only gives us three possibilities, and load two of the answers with “God”, which is an obvious bias right from the start." Kreationismin suosio ei siis olekaan niin suurta kuin voisi luulla. Joka korostaa sitä että teistisen evoluution kannattajia on varsin paljon. Joten kenenkään asioita seuranneen ei pitäisi hämmästyä lainkaan jos kuulee jonkun olevan teistinen evoluutikko.

Silti olen viimeisen kuukauden aikana törmännyt kahteen ihmiseen jotka ajattelevat vakavasti että olen "antiteisti" sen vuoksi että sekoitan "evoluutiokysymyksen" liian vahvasti aiheeseen. Olen ajatuksesta hieman huvittunut. Nähdäkseni tämä paljastaa lähinnä sen mitä he luulevat minun kannattavan ja eikannattavan ja mistä syistä. "Emme ole fundamentalisteja" on ikään kuin turvasatama monelle kristitylle ja heidän on vaikeaa käsittää että kreationismikritiikin ulkopuolellakin on aivan rationaalista ja hyvin tehtyä uskontokritiikkiä.

Nämä ihmiset eivät selkeästi ole keskittyneet asioihini kovin suurella pieteetillä. (Mistä ei voi tietysti ketään syyttää. Heillä on varmasti tärkeämpääkin tekemistä.) Esimerkiksi Kenneth Miller "Finding Darwin's God" -kirjoineen on minulle suuri nimi. Hän oli myös moittimassa Intelligent Designiä aina oikeudessa asti. Joku suomalainen Junkkaala on tässä kaliiberissa pelkkä piipertelijä. (Mikä ei ole Junkkaalan väheksyntää vaan mittakaavaistamiskysymys.) Junkkaalaa on jopa esitetty minulle jonkinlaisena demonstraationa ihmistyypistä jonka pitäisi jotenkin yllättää minua. (En käsitä mistä tämä ajatus on saanut pohjansa. Ja rehellisesti sanoen se on hyvin loukkaava. Minkä sortin ignorantikkona minua oikein pidetään?)

Otin Kenneth Millerin esiin sen vuoksi että hän on hyvä evoluutiossa. Sillä minulla ei ole väliä siitä mitä mieltä on, vaan mitä osaa. Moni esittää minulle "kannatan evoluutiota" (tai jopa "uskon evoluutioon") -lausuntoja kuin kysymys olisi jostain mielipiteestä joka määräisi ikään kuin jotain "puolia". Ikään kuin kristitty olisi heti jotenkin samalla puolella ja fiksu kun edustaisi oikeita mielipiteitä. Ikään kuin asia ratkaistaisiin sillä mitä mielipiteitä ihmisellä on eikä sillä miten hyvin hän ajattelee.

Sosiaalisissa ryhmittymissä tätä kenties tehdäänkin ja näitä on asiallistakin tehdä. Mutta tässä kohden en voi kysyä muuta kuin että "mitä väliä"? Mielipiteet ovat arvottomia jos niiden takana ei ole osaamista ja ymmärrystä. Evoluution kannattaminen ja vastustaminen on tiimikysymys lähinnä (1) pseudoskeptikoille jotka eivät osaa tieteellistä ajattelua mutta haluavat halveksua itseään tyhmempiä (2) kreationisteille joille se on "salvation issue" ja (3) muille halveksittaville idiooteille.

Kristitty voi osata evoluutionsa. Mutta hyvin usein näitä "kannatan evoluutiota" -ihmisiä kuvaa kuitenkin se, että he eivät esimerkiksi huvikseen laskeskele Kimuran yhtälöitä. Heidän osaamisensa evoluutiomekaniikasta on vähintään ympäripyöreää ellei peräti koostu niistä evoluutio-olkiukoista joita kreationistit liittävät evoluutioteoriaan ja joita nämä kreationistit sitten kumoavat. Jos taidot puuttuvat, kannanotto asiasta on merkityksetön. He "uskovat" johonkin "evoluutioon". Ei siihen voi sanoa muuta kuin Reggae OK. Kunnioitan kreationistejakin näitä ihmisiä enemmän, sillä he sentään ovat miettineet asiaa (huonosti). Näiden ignoranttien "evoluutioon" "uskovien" idioottien on aivan turha rinnastaa itseään Millerin tai Junkkaalan tapaisiin fiksuihin teistisiin evoluutikoihin. Sillä kysymys ei ole siitä mitä mieltä on vaan siitä prosessista jolla siihen on päädytty.

Jaksottaisesti tasapainottomat kreationistit

Kenneth Miller ja Joe Levine ovat tehneet biologian oppikirjan, joka on saanut kovasti kritiikkiä. Tämä on ollut liitoksissa kreationismiin. Kuvaavaa on, että 11 kriitikosta 6 on tunnettuja nuoren maan kreationisteja. Heistä yksi, Ide Trotter, on hyvä ottaa esiin. Sillä hän on harrastanut strategiaa joka on tuttu klassisen kreationismin soveltama keino. Mutta hän painottaa sitä mielenkiintoisesti.

Jokainen joka on keskustellut minkäänlaisen evoluutiodenialismin kanssa, oppii että kreationistit viittaavat usein Gouldiin. Jaksottaisen tasapainon malli on jotain jota kreationistit pitävät oleellisen hyvänä huomiona. Trotter toimii tässä tavalla joka on tuttu. "His comments concentrated largely on two areas: punctuated equilibrium or “sudden appearance,” whose frequency, Trotter said, was underemphasized in M&L, and on Trotter’s contention that natural selection cannot explain the origin of evolutionary novelty. You’ll recognize both of these comments as common tropes of both intelligent design and garden-variety Biblical creationism, and they show Trotter’s true motivations." Tosiasiassa gradualismin ja jaksottaisen tasapainon mallin välillä oleva kiista on yksityiskohdissa. Ja Gouldia lainataan säännönmukaisesti väärin. Siksi saattaa helposti syntyä ihmetystä jonka itse jaoin Jehovan Todistajien materiaaliin tutustuessani. Gould oli tunnettu evoluution kannattaja ja paatunut kreationistien vastustaja. Hänen sanansa kuitenkin näyttivät usein siltä kuin hän olisi kreationistien puolella evoluutiota vastaan. Syynä on väärinlainaamisen ihmeet ; Tavallisimmukklaab Gouldin suhde "Hopeful Monsteriin" ja saltationismiin nähdään väärin. Ajatellaan että jaksottaisen tasapainon malli opettaa että yhdessä sukupolvessa tapahtuu kerralla jättimuutoksia. Kuitenkaan tämä ei ole Gouldin mallin mukaista. Fossiloitumisen harvinaisuus ja muutostahdissa olevat muutokset johtavat siihen, että joka ikistä välivaihetta ei ole nähtävillä ja tästä syntyy fossiilirekordiin isoja muutoksia.

Karkeasti sanoen klassisessa kreationismissa Gouldin jaksottaisen tasapainon malli nähdään yksinkertaisesti huonona ja epätoivoisena yrityksenä peitellä tosiasiat jotka on havaittu. Että luonto puhuu siitä että tyhjästä poksahtaa täysin uusia ja innovatiivisia eläimiä sen sijaan että ne syntyisivät varhaisemmista muodoista vähitellen.

Trotterin kanta on kuitenkin sinänsä mielenkiintoinen, että hän ei mainitse edes Intelligent Designiä. Hän pitää asiaa ikään kuin se olisi vain evoluutioteorian sisäinen asia. Kuitekin kun Trotterin ja hänen kanssaan samanmielisten argumentit käy läpi, ei voi olla huomaamatta että syytteet "virheistä" ovat itse virheellisiä. Peräti tavalla joka muistuttaa sitä, että Doverin tappion jälkeen edes Intelligent Designillä ei ole kovin suuria mahdollisuuksia päästä kouluopetukseen. (Joka taas on kreationismin keskeisiä tavoitteita.) "Trotter’s comments pretend to be scientific but are obviously motivated by creationism, and an attempt to inject it into public schools by pushing “sudden change” and “no novelty through selection” into the public-school curriculum." Eli Trotter yrittää tehdä Intelligent Designille saman mitä Intelligent Design teki klassiselle kreationismille.

Jossain määrin hupaisaa on tietysti se, että jos puhutaan omintakeisuudesta, näitä muutoksia tuntuu kuvaavan samantapainen henki joka koskee evoluutiota ja sen innovaatioiden uutuutta. Kreationistit eivät näe analogisuutta näkemyksissään. Intelligent Designkin oli ehdottomasti jotain aivan uutta ja erilaista. Evoluutiopuolella taas nähdään analogisuus ja nähdään että ajatteluperinne ja valitut strategiat ja ne argumentit joiden perustalle asiat rakennetaan eivät ole kovinkaan uniikkeja tai uudenlaisia verrattuna niihin varhaisempiin ideoihin. Uusi kreationismin versio on kenties jonkinlainen hirviö jota levitetään toiveikkaasti. Mutta minkäänlainen "ideologinen hopeful monster" se ei siitä huolimatta ole. Kreationismia tuntuu kuvaavan erittäin syväluotaava Lack of Originality.

En ajattele, että olisimme Kansasissa enää

Markku Ruotsila kirjoitti "Tieteessä Tapahtuu" -lehdessä valistuksen perinteestä ja tiedevastaisuudesta. Hän aloittaa tosiasioista. Siitä, että tiedevastaisuus on vahva liikehdintä USA:ssa. "Valtiovallan erinäiset virastot ovat pitkään muo kanneet tieteellisten neuvottelukuntien raportteja omiin tarkoitusperiinsä ja kieltäneet asiantuntija-avustajiaan puhumasta julkisesti muista kuin heille sopivista tutkimustuloksista. Samanaikaisesti pyrkivät vaikutusvaltaiset painostusjärjestöt estämään tieteellistä tutkimusta pitämällä muun muassa kantasolututkimuksen kiellettynä; evoluution kyseenalaistaa kahdeksan kymmenestä amerikkalaisesta; kreationismiin uskoo ja sitä haluaa koulujen opettavan puolestaan kuusi kymmenestä. Myös skeptisyys ilmastotieteilijöiden ilmastonmuutoksesta esittämiä tietoja kohtaan on laajalle levinnyttä. Skeptikot ovatkin kyenneet estämään valtiolliset toimet ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi."

Hän korostaa, että syy tästä sälytetään leimallisesti oikeistokonservatiivien päälle. Kuitenkin tosiasiassa oikeistokonservatiivinen puoli ei ole tiedevastaista. Oikeistokonservatiivit lisäävät tutkimusmäärärahoja enemmän kuin liberaalit vastineensa. Konservatiivit myös arvostavat tiedettä. "Yhdysvaltain kaltaisessa, edelleenkin hyvin uskonnollisessa, maassa on aksiomaattinen oletus, jonka mukaan uskonnollisuus itsessään tuottaa tiedevastaisuutta ja määritelmällisesti haastaa valistuksen aatteita. Jos tämä otetaan lähtökohdaksi, oikeana kriteerinä tiedevastaisuuden arvioimisessa ei voida pitää tosiasiatietoja tieteenteon menestyksestä Yhdysvalloissa tai sen saaman valtiollisen rahoituksen kehityskaarista eikä edes mielipidetiedusteluissa julkituotuja tavallisen kansan käsityksiä tieteen hyödyllisyydestä." Vasemmistolla on sen sijaan vastassaan tiedevastaisuutta. ; "Tiedejournalistit Alex Berezow ja Hank Campbell toteavat kirjassaan Science Left Behind, että vasemmistolainen tiedevastaisuus näkyy siinä, miten helposti sivuutetaan kaikki tieteen kertoma esimerkiksi ydinvoiman ja geenimuunneltujen elintarvikkeiden turvallisuudesta, luomuruuan ja vaihtoehtoisen homeopaattisen lääketieteen turvattomuudesta sekä niistä huomattavista rasitteista luonnolle, joita nykymuotoinen vaihtoehtoinen energiantuotanto itse asiassa aiheuttaa. Kaikissa näissä asiakysymyksissä tiedevastaiseksi sanottu Yhdysvaltain oikeisto hyväksyy tieteelliset tutkimustulokset, mutta tiedemyönteiseksi ilmoittautuva vasemmisto ei." Ruotsila selittää että usein se, mitä vastustetaan ei olekaan tiede, vaan skientismi. "Sekä Yhdysvaltain vasemmistossa vaikuttava tieteenvastaisuus että oikeistolainen uskontopohjainen tieteenvastaisuus ovat rinnakkaisia ilmentymiä tästä jälkiteollisesta todellisuudesta. Kummassakin tapauksessa katsotaan, että tieteellinen tieto on vain yksi inhimillisen tiedon lajeista eikä välttämättä aina tärkein."

Ruotsilan huomiot ovat erikoisen hienoja. Itsekin olen skeptikkona huomannut, että usein tieteellinen lähestyminen lääketieteen kysymyksissä ja Ruotsilan mainitsemissa aiheissa kohtaa "liberaalin puolen" vastustusta. Skeptikot kyllä moittivat heitä, ja yleisesti ottaen niillä on tietty kannattajakunta. En kuitenkaan näkisi että kreationistien ja homeopaatikkojen välillä olisi jotain yleistä suojaeroa. Tosiasia on, että kaikkia poikkeavia maailmankuvia lellitään. Skeptikkous nähdään aika usein vähemmistöjen kiusaamisena.

Joitain eroja tosin on. Liberaalin huuhaapuolen henkenä on selkeä tiedevastaisuus ; Ajatellaan että tiede latistaa aiheena olevan kysymyksen (kuten paranemisen, terveyden...) latteaksi. Että tiede on sitä että stereotypisoidaan luontoa. Vastaan tulee se, että luonnontieteellistä näkökulmaa näissä kysymyksissä ajava on skientisti. (Ei siis vain tässä kysymyksessä tiedettä seuraava, vaan laajamittaisesti skientisti.)  Ja skientisti on perustaltaan kova, kylmä ja hyväksikättävä. Joskus saa törmätä jopa erikoiseen feminismiin, jossa tiede edustaa kovaa ja välineellistävää maskuliinitsa kankea joka ikään kuin symbolisesti raiskaa herkän ja kaikista lokeroinneista vapaan Energiavärähtelyllisen Äiti Maan. Liberaali puoli rakentaa pseudotieteensä tiedevastaisuudella joka halaa intellektuellismia.

Ruotsila ottaa tosin erikoisen askeleen evoluution kohdalla. "Amerikkalaisen herätyskristillisyyden apologeettiset juuret ovat lujasti 1600-luvun skottilaisessa valistusfilosofiassa, ns. common sense -realismissa, joka kuului valistuksen maltillisempiin ja uskontomyönteisempiin versioihin. Sen edustajat luottavat edelleenkin skottilaisen valistusfilosofian perusteeseihin omaa Jumalalta saatua järkeäänkäyttävän ihmisen kyvystä ymmärtää Jumalan luomakuntaansa asettamat lainalaisuudet." Kysymys johtaa oleellisesti kreationismiin. Kun mietitään mitä kreationismi itse asiassa sanoo, niin se pohjimmiltaan sanoo sen, että Jumalakysymyskin on tieteen kysymys. Kokemukseni mukaan liberaalit tiedevastaiset vastustavat tieteellistä metodia. Konservatiivipuolen pseudotieteilijät taas arvostavat tiedettä ideaalina, mutta eivät halua että siitä seuraa vääriä mielipiteitä. Väärä mielipide tulkitaan epätieteeksi ja huijaukseksi, jota vastaan hyökätään generoimalla tieteellissävyinen vastaisku. Näin syntyy pseudotieteitä jotka teeskentelevät olevansa tieteellisiä, mutta jotka eivät sitä ole. Common sense -teologia johtaa siihen että tiedevastaisuuden sijasta on puhuttava anti-intellektuellismista, jota kuvaa (pietistinen) asenne jossa asiantuntija enemmän valitaan sen mukaan että hän rapsuttaa omaa suosikkinäekemystä. Ruotsilan huomio on tässä kohden nähdäkseni oleellisen oikein.

Tosin en malta olla ihmettelemättä sitä miten Ruotsila hyppää tieteen metodista tiedeaiheeseen. Hän antaa runsaasti tilaa Alvin Plantingalle. Ruotsila ei näytä huomaavan, tai ainakaan tuovan esiin, että tosiasiassa vaikka tiedevastaiset konservatiivit eivät näe kuilua tieteen ja uskonnon välillä, he varsin kevyesti tulkitsevat tieteen valehteluksi ja epätieteeksi heti jos se ei anna oikeita tuloksia. Ruotsila näyttää tekevän itsekin evoluutioteoriasta poliittista, tai pelkästään poliittisen kautta esiin nostettavaa "Uusdarwinistit eivät ole vain tyytyneet poistamaan selitysmalleistaan empiirisesti todistettamattomia ja siksi epätieteellisiä mainintoja Jumalasta ja yliluonnollisuudesta. Päinvaston, he väittävät a priori, että mitään muuta tietoa ei voi olla kuin täysin maallinen tieteellinen tieto ja että kaiken inhimillisen toiminnan tulee pohjata vain ja ainoastaan tälle tiedolle. Tällainen maailmanselitys ei ole tieteen keinoin todistettavissa, mutta se on peruuttamattomassa ja syvässä ristiriidassa sen kilpailevan raamattupohjaisen maailmankuvan kanssa, joka ottaa kaiken ajattelun aksiomaattiseksi ennakko-oletukseksi käsityksen Jumalasta maailman Luojana, joka on ilmoittanut tahtonsa Raamatussa ja luonnonlaeissa."  ... "Tieteen ja uskonnon vastakkainasettelusta alettiin Yhdysvalloissa puhua vasta, kun darwinilaiset evoluutioteoreetikot alkoivat esittää spekulaatioitaan siitä, miten ihmislaji kehittyi luonnonvalinnan ja mutaatioiden kautta yhdestä kaikille eläinlajeille yhteisestä esi-isästä. Itse mikroevoluution ajatus oli useimmiten hyväksyttävissä konservatiivisimmillekin kristityille, mutta makroevolutiivinen väite ihmisen synnystä muulla kuin ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ilmoitetulla tavalla ei, sillä tämä väite ravisutti koko kristinuskon soteriologista (pelastusopillista) ydintä."

On selvää, että tässä ei puhuta tieteestä vaan aiheesta. Kysymyksenä on se, ovatko tietyt kysymykset tieteen ratkaistavissa. Evoluutio joka tutkii ihmisen alkuperää on periaatteessa aivan yhtä tutkittavissa oleva aihe kuin "isyystestit". Selvästi tässä "tiede" tarkoittaa muuta kuin tieteellistä metodia. Tiede tarkoittaa tiettyjä aiheita. Joihin ei saa antaa tiettyjä tuloksia. Kysymys on siis juuri anti-intellektuellismista jossa ei arvosteta tiedettä vaan mielikuvaa tieteestä. Ja jotka ovat parempia aksiomaattisessa teologiassa kuin tieteessä. Huomaamatta näyttää silti jäävän kategoriavirhe. Kun esimerkiksi aiemmin kirjoitin maakeskisyydestä, jota puolustettiin uskonnollisesti, meidän on pakko tunnustaa että tässäkin kunnioitetaan tieteen ideaalia, mutta käytännössä tehdään pseudotiedettä. Ja pseudotiedettä tehdään juuri siksi että kannatetaan tieteen ideaa tajuamatta sen ydintä. Pitäisi oikeastaan puhua "tapatieteellisistä" tai vastaavista, jotta asian sisältö osuisi Ruotsilan omaan kielipeliin.
1: Kategorisesti kysymys on uskonnollistamisesta. Eli jos jokin asia tai kysymys mielletään uskontoon liittyväksi, ajatellaan, että se olisi uskonnon yksinoikeus. Tämä on kuitenkin suunnilleen sama kun sanoisi että "Koska kissa on eläin, ei koira voi olla eläin koska koira ei ole kissa!" Logiikka heittelee omituista häränpyllyä. Toki tämä on uskovaisille tavallista ; Esimerkiksi tänään kuulin uskovaiselta, että siviilivihkimiseen kutsutut juhlapuhujat lainaavat uskonnollista seremoniaa ja siksi uskontoa ei saisi kritisoida jos tälläiset kelpaa. Samoin ateistilasten nimenantojuhlat olivat lainaa kastejuhlasta, (vaikka kasteessa ei sitten olekaan kysymys siitä että lapsi saa nimen, kun sanoin että minun nuoruudessa ET lapsia kiusattiin kun heitä ei oltu kastettu eikä heillä siis ollut nimeä. Että kakkapylly ja ralliautoilijan hikinen villapaita olivat hyväksyttäviä nimiä. Kristittyä ei olisi kuulemma kun väärinkäsitys. Mutta idea tietysti lipsuu). Eletään maailmassa jossa kaikki kuorolaulu varastaa gospelilta, kaikki lasimaalaukset ovat ikonon kopioita, uskonnollisesti neutraalit takkimerkit, koristeet ja mitkä tahansa järjestöjen tunnukset ja symbolit ovat kalpeita krusifiksejen haamuja. Ateisti ei ilmeisesti voi lukea iltasatua koska tämä lainaa iltarukoukselta, ei pestä käsiään koska tämä on plagioitu Pontius Pilatukselta, eikä tietenkään edes voi tehdä ideologisia kansanmurhia koska uskonnoilla on niihin etuoikeus.

Ajatus "itseään puolustavista uskovaisista jotka ovat ideologiahyökkäyksen alla" on fundamentalistiselta Ruotsilalta odotettavissa oleva syytös, joka näyttää erityisen omituiselta, kun tajutaan että evoluutio on tieteenala. Ja itse asiassa kreationismikeskustelussa ja Intelligent Designissä on pakko nostaa esiin sellaisia hahmoja kuin metodologista naturalismia tieteenteon keinona (ei metafyysisenä absoluuttitotuutena) perusteleva -ja nimenomaan kansantajuisen evoluutiokannatuksen kannalta oleellisen näkyvässä kreationisminbashauksen perustasosivustolssa nimeltä "talk.ogiginsissa" vaikuttava - agnostikko John Wilkins tai Doverin oikeudenkäynnissäkin evoluutiota puolustanut kristitty Kenneth Miller, joka on kirjoittanut sellaisen kirjan kuin "Finding Darwin's God". (Paitsi jos olet adventisti joille katoliset eivät ole kristittyjä, Miller ei silti ole heillekään ateisti!). Itse asiassa jos katsotaan talk.ogitinsia ja muita vastaavia evoluutiopuolustussivuja, usein korostuva teema on metodologisessa naturalismissa. Että tiede on sitä. "Kuten uskontofilosofi Alvin Plantinga on tiivistänyt, näissä keskusteluissa darwinistinen ja uusdarwinistinen evoluutio-ajattelu tulkitaan metafysiikaksi eikä empiiriseksi tieteeksi, koska sen edustajista useat kannattavat maailmankatsomukseksi luokiteltavaa tieteellistä naturalismia (eli sekularistista “tieteellistä maailmankuvaa”) eivätkä pelkästään tieteenteolle määritelmällistä metodologista sekularismia." Teorian värittäminen kannattajakunnallaan on toki ad hominem. Mutta tämän mukanaolo ei yllätä, kun muistetaan mikä Plantinga on miehiään. Plantingan koko warrant -ajattelu perustuu erikoiseen näkökulmaan jossa evoluutioon ja skientismiin samanaikainen uskominen ei olisi mahdollista mutta jumalaan uskominen ja skientismi ovat ristiriidattomia. Hän ei tee tätä perustelua sitä kautta että Jumalan olemassaolosta sanottaisiin juuta tai jaata. Jumalaa ei perustella todennäköiseksi tai epätodennäköiseksi. Warrantin ytimessä on se, että vaikka jumala voi a priorisesti olla olemassa tai ei olla, niin tiedepohjainen ateismi ei ole järkevä keskustelunaihe. Tämän jälkeen on turha puhua siitä miten "darwinistit" sensuroisivat keskustelukenttää a priori tehduin ennakkoehdoin ja ennakkovaatimuksin, kieltäen lähtökohtaisesti toisen näkemyksen järkevyyden tai kehittelyn.
1: Plantingan warrantissa ei edes ole mitään sellaista jota ateistin tarvitsisi ottaa vakavasti. Olen käynyt jo hänen argumenttinsa puutteet niin monelta taholta läpi tässä blogissa, että en edes sano mitään tämän enempää. Vasta-argumenteista on vain runsaudenpula. Perustaltaan Mikä Tahansa Jumala ei tarjoa TURVAA, itse asiassa täytyy olettaa hyvin tietynlainen Jumala. Ja tämä vaatii enemmän säätöä tiloissa kuin Plantinga antaa naturalisteille. Ja hän itse liittää tämän todennäköisyytteen, joten omalla laskelmallaan warrant on paremmin naturalisteilla kuin teisteillä. Evoluutio sentään takaa sen, että tulkintamme on turvallista. Jumala voi periaatteessa mahdollistaa sellaiset muistin ja havainnoinnin häiriöt jotka tappavat meidät heti. Meidät on voitu luoda 5 sekuntia sitten ja kaikki muistot ovat kiusantekijäjumalan harhaa. Tästä poistuminen vaatii taustaoletuksia. Ja warrant Plantingan esittämässä muodossa ei itse asiassa edes ole naturalistien oppi, vaan se on lainattu teistien luotettavuusvaatimusperinteestä. On helppoa esittää maailmankuva ristiriitaiseksi tuomalla siihen joidenkin muiden ehtoja.

Itse asiassa jos konservatiivien tiedevastaisuutta pitäisi jotenkin kuvata, se on hämmentävä. Intelligent Designin kohdalla oikein korostui kaksoisstandardi jota Plantingakin yritti tuoda peliin. ; Tunnettua on, että ID korostaa että se ei ole uskontoa, mutta sen kritisoiminen on uskonnonvastustamista ja uskonnollisten näkemysten kieltoa. Samoin demarkaatiokriteerit ovat hämmentäviä joten ei oikein tiedetä miten kreationismia voisi kritisoida tieteellisyyskriteereiden keinoin. Kuitenkin demarkaatio -ongelma lennähtää kuin savuna ilmaan heti kun pitää perustella että evoluutio on kakkaa. Sama näkemys oli siinä että Doverin oikeudenkäynnissä korostettiin sitä että "both sides must be heard", ja että keskustelu, kaikkien näkemysten ja maailmankuvien kunnioittaminen. Mutta samat tahot sitten ovat kovasti sensuroimassa evoluutiota aina kun vain saavat tilaisuuden. Sananvapaus koskee vain heitä. Ja erimielisyys on liberaalia biasta. Tasapuolisuus tarkoittaa sitä että uskovaisia kuunnellaan ja että perustana täytyy olla se, että ateistit ovat a priorisesti väärässä eivätkä he voi olla älyllisesti tyydytettyjä, vaan heitä on katsottava typeryksinä.

Ja Ruotsila itsekin näyttää edustavan yhtä standardia Jumalaa voi yrittää todistaa tieteellä, mutta jos tätä yrittää kritisoida tieteellä, on skientisti joka yrittää ratkaista tieteellä kysymystä johon tämä ei voi vastata. ; No, toki Plantingakin uskoo reformoidussa epistemologiassaan, että jumala-aisti (sensus divinitatis) antaa meille empiirisen havainnonkaltaisen kokemuksen Jumalasta, ja että tämä tekee Jumalasta empiirisen kuten Pisan tornista putoavista kivistä. ~ Eli kysymys Jumalasta ei olisi a priorinen maailmankuvakysymys, vaan jumala voitaisiin todistaa ja kysymys ei ole siitä onko tieteen ulkopuolella mitään. Tämän tematiikan herra Plantinga on varannut toisiin tilanteisiin. ; Kaava on Jumala on Tiedettä ja ateismi on vain maailmankuva ja ateismin todistaminen leikkii hengenasioilla joihin tieteellä ei ole asiaa, paitsi tietysti jumalatodistusten muodossa.

Plantingalla kaksoisstandardipeli (lue: epäreiluus, röyhkeä asenteellisuus, presuppositionistinen narsistihymyily) on syvempi, suoraan peruskäsitteisiin koodattu ; Hänestä osa aistii paremmin kuin muut. Plantingan tematiikassa maahamme onkin salakuljetettu kalvinistisia näkemyksiä siitä, että toiset ovat uskontosokeita, ja että heidän näkemyksistään Jumalasta ei ole väliä. Sensus divinitatis on keino luoda kaksoisstandardi jossa toiset intuitiot ja mielikuvat ovat tärkeitä ja Tosia, kun taas vastapuolta kohdellaan ikään kuin vammaisdiskurssissa, sokeutena. ; Tämä tietysti tukee reformistista (kalvinistista) teologiaa jossa vasta uudelleensyntyneen kristityn emootiolla on väliä, ja muiden emootiot ovat sitä että ollaan predestinoituja helvettiin ja saatanan viekotuksien kuunteluun.

Ateismikritiikin sietämätön kahjous

Luin Timo Eskolan "Ateismin sietämätön keveys" -teoksen. Se ilmaisee itse tavoitteikseen (sivut 8-9) sen, että uusateismi on uusi, näkyvä ja runsas ilmiö. "Uusateismi näkyy kaikkialla. Media on viikosta toiseen täynnä kristinuskoa vastustavia kirjoituksia ja haastatteluja. Tähtitieteilijät ja filosofit kirjoittavat uskonnonvastaisia kirjoja. Biologit vaativat kristinuskon käsityksiä pois maailmankuvan muodostamisesta. Vapaa-ajattelijat innostavat ihmisiä eroamaan kirkosta tietokoneen hiirtä klikkaamalla." Kirja perustelee olemassaoloaan ja tarvettaan myös sillä että tälle ei oikeastaan pistetä kampoihin. "Kymmenien ateististen kirjojen vastapainoksi ei vielä ole suomeksi julkaistu juurikaan itse uusateismia arvioivia kirjoja. Sellaiselle on kuitenkin tarvetta." Eskola moittii että ateismi on kuitenkin huono ja ansaitsee siksi tämän kritiikin "Ateismin periaatteellinen ongelma on siinä, että useimmat sen väitteistä eivät ole erityisen hyvin perusteltuja eivätkä edes johdonmukaisia." Eskola täsmentää että kirja ei ole apologeettinen, eikä se siksi pyri todistamaan Jumalan olemassaoloa logiikalla. Kyseessä on siis ateismin arvioiminen ateismin omien kriteerien kautta. "Tämän teoksen tarkoituksena on arvioida ateistien näkemysten perusteluja ja niiden johdonmukaisuutta. Kyseessä ei siis ole perinteinen kristillinen apologia, joka pyrkisi osoittamaan uskonnon näkemykset tosiksi."

Kirjan tavoitteet epäonnistuvat totaalisesti.

Ylläoleva kuvavertaus on hieman pilkallinen. Se ei kuvasta kirjan Nietzscheä vaan symbolisoi sitä, että jos hänen uusateismiaan vertaa uusateistien teoksissa käyttämään argumentaatiorakenteeseen, niin huomaa että "kyllä ne vähän samalta näyttää, mutta jos pitää niitä samana asiana ja väittää tätä vakavalla naamalla, ei ole vakavasti otettava ajattelija vaan enemmänkin koomikko." Se viittaa siihen että Eskola käsittelee uusateismia jonain jota tietääkseni kukaan uusateisti itse ei sitä harjoita. Eskola rakentelee olkiukkojärjestelmän, jota hän piiskaa. Hänen koko strategiansa perustuu red herringiin. Siihen että huomio siirretään syrjään aatehistorian kautta.

Strategia on varsin laaduton. Se muistuttaa rakenteellisesti lähinnä sitä jos uskontokritiikkiä tehtäisiin siten että:
1: Selitettäisiin että koska monet kristityt rakentavat tiedekuvansa NoMa -periaatteeseen ja osa taas kannattaa William Craigin tapaan sitä että Jumala paitsi voidaan todistaa niin on myös evidenssin tukema ja tätä kautta riittävän hyvin todistettu (ja osa ei vain hyväksy tuloksia), on heidän sisällään ambivalenssia joka kertoo että ideologia on tyhjä ja sisäisesti ristiriitainen. Näitä ristiriitoja on helppo rakentaa, mutta ne eivät ole tietenkään kristinuskon kritiikin kannalta relevantteja. Ihan sen takia että Craig ei kannata NoMaa eivätkä NoMalaiset luota niihin metodeihin joilla.
2: Ei käsiteltäisi parhaita ja laadukkaimpia teologeja, vaan luotettaisiin vain katujulistajien järjestöihin ja muihin vastaaviin eiakateemisiin organisaatioihin. Ei haettaisi tietoa kirjoista vaan nettisivuista jotka sitten viittaavat näihin kirjoihin. Tämänlainen näkökulma on kenties sosiologisesti perusteltu, silloin jos halutaan nähdä miten kristityt toimivat kentällä ja mietitään miten järkeviä jonkun katujulistajan näkemykset ovat. Mutta koska kirjan tavoite ei ole tämä vaan suurempi, on selvää että metodinvalinta ja aineistonhaku edustaa varsin aivokääpiötasoista ennakkomietintää.
3: Kristinuskon sisäistä koherenttiutta ei käsiteltäisi kristinuskon määrittein vaan sen ulkopuolelta. Eli selitettäisiin miten joku voisi olla ateistisin syin erimielinen. Ja tämä erimielisyys olisi samaa kuin uskonnon sisäisen koherenssin puute.
4: Kristinuskoa ei käsiteltäisi oikein. Eli jos aiheena olisi vaikka Plantingan warrant -näkemys, siirryttäisiin puhumaan  Descartesista, jonka ajattelusta Plantinga onkin kieltämättä saanut paljon vaikutteita. Aatehistoriaan siirtyminen johtaa tietysti siihen että kritiikkiä löytyy helposti. Sitten vain implisiittisesti oletetaan että näitä ei ole huomioitu, ja käyttäydytään kuin kritiikki olisi jo tunnettua ja satoja vuosia vanhaa.

Ylläoleva kaava on tietysti vain analogia, ja sellaisena väite. (Eskolan kirjakin on perussävyltään varsin väittävä, ja se rehellisesti sanoen ansaitsisi tämänlaisen tarkemmin kohdentamattoman kritiikin.) Avaan tuota kuitenkin hieman.

 ***

Ensinnäkin Eskola käsittelee omituisen paljon pahan ongelmaa. Tämä on ensimmäinen vihje siitä että hän on täysin pihalla siitä miten uusateismi eroaa klassisesta ateismista. Häneltä puuttuu tarkkanäköisyys käsittelemäänsä aiheeseen ja tätä kautta laatu vaikuttaa luonnollisesti koko kirjaan. Loppupuolella hän ohittaa ateismin kannalta oleelliset vaiheet. Hän käsittelee turhankin seikkaperäisesti Nietzscheä. Kertoo Sartesta ja Camuksesta. Ja ponnahtaa kertomaan postmodernista ihmisen identiteetistä ja yleisestä särkymisestä. Tämä on hyvin omituista koska Sarte ja Camus - saati Nietzsche - edustavat vanhaa ateismia. Kun taas uusateistit ovat tunnetusti hyvinkin postmodernisminvastaisia. (Esimerkiksi jos haluaa tietää yhden asian Suomalaisten uusateistejen nokkamiehestä Jussi K. Niemelästä, olisi tiedettävä se, että hän on hyvin tiukasti postmodernisminvastainen ja hänestä ihmisarvot eivät ole kulttuuririippuvaista etiikkaa jonka levittely olisi jotain kulttuuri-imperialismia.) Kokonaisuus on koominen koska se käsittelee suunnilleen kaikkea muuta paitsi sitä.

Itse asiassa kokonaisuus on sitä että se ei oikeastaan koskekaan uusateismiin. Sen sijaan se leikkii siihen liittyvillä mielikuvilla implisiittisesti väitäen niitä joko aivan samaksi asiaksi tai oleellisesti samanlaiseksi. (Mursujahan ne on Nietzschen rinnalla tietysti.) Lopputuloksesta on selvää että tarkastellessaan maailmaa Eskola ei kykene erottaamaan edes laajempaa kontekstia. Ateismi, anti-teismi, uskontokritiikki, uskonnottomuus, nihilismi, vapaa-ajattelu, evoluutioteorian kannattaminen, materialismi, jumalan kuoleman teologia, ontologinen naturalismi, epistemologinen naturalismi, positivismi, skientismi ja tieteellinen maailmankuva ovat sulassa mössössä keskenään. Tältä pohjalta Eskola yrittää esittää että ateismissa on tieteen sijasta lähinnä agenda ja tavoitteet, koska ateismihan on ihan selvä ideologia, ja tätä kautta voidaan soveltaa postmodernia ajatusmaailmaa samalla kun näennäisesti pysytään siitä etäällä koska se on harhaoppista. Ja ateismia ei nähdä oikein muuna kuin uskontojen vastustamisen ja tuhoamisen kannalta.

Tämä on sinänsä murheellinen soppa, että ateistien empiirisessä maailmankuvassa ei ole kysymys positivismista, vaan siitä että Jumalalle ei ole empirististä teoriaa ja muut esitykset eivät heitä kiinnosta eivätkä he haluaisi että uskonnosta tehtäisiin jotain johon olisi velvollisuus ottaa kantaa tai olla kiinnostunut. Että ateismi falsifioitaisiin tuottamalla Jumalatodistus (vaikka ID -kreationistinen todistuskin) - ja kun sellaisia ehdotetaan on ateistin ainakin periaatteessa ja teoriassa velvollisuus joko kumota se tai kääntyä teistiksi. Ja loppu on itsepuolustusta kritiikkiä vastaan. Sellaista joka sanoo että ilman uskontoa on nihilistipaska ja vaaraksi yhteisölle kun moraali roikkuu tyhjän päällä. Sellainen syytös voi herättää puolustushaluja. Samoin Eskola ei huomaa että uusateistit - toisin kuin vaikka vanhoilliset "freudateistit" tai kommunistiset ateistit - hakevat sekularismia, eivät uskonnon tuhoamista. Sitä että ei osallistuteta uskonnollisiin tilanteisiin vaan saadaan olla ateisteja. Sen sijaan Eskola moittii sekularismia "asiallisen maailmankuvakeskustelun sammuttamiseksi". Mikä on hoopoa, koska kun viimeksi katsoin asiallista maailmankuvakeskustelua ei oikein tuppaa tapahtumaan. Ja että Eskolalle koko konsepti on aivan vieras ja ainakaan hän ei tuskin edes kykenee sellaista tuottamaan parhaalla yrittämiselläkään.

***

Temppu on sama, kuin jos minä kritisoisin luterilaisia viitaten katolisten käytäntöihin. Viittaisin noitavainoihin merkkeinä "pahoista yhteiskuntavaikutuksitsa" ja sitten kun alettaisiin puhumaan anekaupasta, niin hyppäisin suoraan valistusateisteihin ja selittäisin miten niissä oli huonoja puolia. Ja loppulauselmassa väittäisin että tällä oli jotain oleellista merkitystä. Se, että kirjoittaa kirjan aiheesta X, ja sitten kirjoittaa aiheen vierestä siten että kirjoittaa kaikesta X:ään assosioidusta mutta joka ei ole X ja jättää koko X:n käsittelemättä ja kirjoittamatta ei tarkoita että olisi jotenkin tehnyt jotain merkittävää X:n parissa. Sisältö ei vastaa aihetta jos kanteen asti laitetaan että tämä kirja käsittelee X:ää. Lopputulos on pakosti korkeintaan olkiukkoilua ja irrelevantismia.

Päällimmäisin kritiikki on siinä että uusateismi -sanaa on käytetty viittaamaan tietokirjailijoihin Richard Dawkins, Daniel C. Dennett, Sam Harris, Christopher Hitchens ja Victor J. Stenger. Eskola sen sijaan käsittelee Nietzscheä, darwinistista kritiikkiä, jonkin verran ateismin historiaa joka nivoo mukaan esimerkiksi Sartren, Camusin ja jopa Spongin. Ja ainut moderni materiaali on vapaa-ajattelijoiden materiaalia. (Vaikka he ovat eri asia kuin uusateismi.) Eskola ei sen sijaan läpikäy uusateistien gurujen arugmentteja. Eskola heittää sen sijaan heistä, tarkalleen ottaen lähinnä Dawkinsista, vain hyvin ylimalkaisia johtopäätöksiä. Argumentteja ja perusteluja ja niiden pohjalla olevia väitteitä ei tuoda esiin. Uusateistien teksteihin tehtyjen viittauksien ja lainauksien puute on ällistyttävällä tasolla. Kirjojen argumentaatioon ei viitata, korkeintaan esiintyy kirjan nimi, mutta ei että mistä sieltä asia löytyy. Väitteet ovat ylimalkaisia.

Eskola ei siis osaa tunnistaa ja rajata käsittelemäänsä aihetta. Hän ei viittaa sen tekijöihin eikä esilletuo heidän argumenttirakenteitaan. Esimerkiksi Dennettistä nostetaan esiin lähinnä se, että hänestä uskonnollinen kokemus on ihmismielen sisäinen asia. Eskola ei huomaa, että tämä on tärkeä argumentti siinä mielessä että se selittää miksi ihmisyhteisöissä on uskontoa. Sen sijaan hän näkee tämän vain yhden tavoitteen kautta "Kirjassaan "Breaking the Spell" (2006) Dennett puhuu uskonnosta ihmisten kykyjen alueena vedoten kognitiiviseen uskontotieteeseen. Tosin hänen tarkoituksenaan on osoittaa niiden avulla uskontojen ja niiden edustamien arvojen täysi suhteellisuus." Myöhemmin hän moittii tätä "reduktioksi" ja pitää sanan käyttöä itsessään kritiikkinä.

***

Eskola moittiikin ateismin lähtökohtia kautta matkan erikoisesti. "Reduktio" on vain yksi kohta, jossa ei huomata katsoa sitä onko metodi sisäisesti koherentisti käytetty. Ateisti itse voi nähdä reduktionistiksi syyttämisen jopa kunnianosoituksena ja kertoa että kyllä, tässä on kyseessä reduktio ja olemme siitä ylpeitä. Eskola taas korostaa sitä miten monessa muussa näkemyksessä reduktionismia pidetään heikkona. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että tässä ei tarkastella ateismia sellaisenaan, vaan kirja on enemmän "miten kristitty ei voi kristillisestä maailmankuvastaan hyväksyä ateismia ja sen perusoletuksia." Tämä taas ei ollut se kirjan tavoite, joten Eskola fails massively.

Evoluutiokritiikissä tämä nousee erityisen vahvasti esiin. Eskola toki moittii ensin snobbailevasti Dawkinsia dilentantiksi (s. 13) "Dawkinsin odottaisi keskittyvän nimenomaan maailmankuvan kysymyksiin, hän kirjoittaa paljon uskonnon olemuksesta. Hän esiintyy siis joko teologina tai uskontotieteilijänä, olematta koulutuksensa puolesta tietenkään kumpaakaan." Tämä unohtuu kun hän lähtee mestaroimaan evoluutioteorialla.

Hänen "epistemologiansa" on melko huvittavaa. (s 24) "Aatteellisessa keskustelussa Dawkins on todennut että uskonto pyrkii sijoittamaan Jumalaa näihin aukkoihin. Sama keskustelu käytiin Suomessakin jo kymmeniä vuosia sitten professori K. V. Laurikaisen puolustettua (mahdollisesti jumalallista) elämänvoimaa evoluution käyttövoimana. Häntä syytettiin turvautumisesta aukkojen Jumalaan. Kysymys ei metateoreettisesti ole kuitenkaan näin helppo. Kristitty tutkija saattaa kyllä itselleen perustella luonnon ihmeellisyyden tietyllä luomisvoimalla. Mutta mitä tekee evolutionisti? Dawkins joutuu itsekin täyttämään aukot jollain. Käytännössä hän sijoittaa niihin evolutionismin - ilman perusteita." Eskola viittaa tässä "Dawkins on itse myöntänyt että evolutionismin kaikissa tärkeissä avainkohdissa on puutteita. Informaation kasvua on vaikeaa todentaa, solunsisäiset toiminnot ovat lisäksi niin monimutkaisia, että niiden hyppäyksellistä syntyä sattuman kautta on vaikeaa perustella. Lukemattomien toimintojen samanlaisuus ja keskinäinen riippuvuus aiheuttaa myös teoreettisia ongelmia koska evoluution hyppäysten on täytynyt tapahtua yhtä aikaa."

Eskolan "informaation" kuvaus viittaa ID -liikkeen RC -rakenteen kuvaukseen. Valitettavasti tämän kritiikki on tunnettua - Nobelisti Müller itse asiassa esitti tämänlaisten rakenteiden löytymisen evoluution todisteeksi. "Ongelma" ne ovat vain kreationisteille. Esimerkiksi Kenneth Miller ja muut vastaavat kristityt evoluutioteorian kannattajat ovat selittäneet miksi tämä ei ole oikeasti mikään ongelma. Behen kehitelmä on pysähdyksissä, konsepti ei ole hioutunut ja osoittanut tehojaan vaikka sille on annettu kymmeniä vuosia aikaa - ja ID:läiset ovat perustaneet runsaslukuisesti omia tutkimuslaitoksiaan, joten selkeästi mikään evolutionistien vainokaan ei ole rajoitteena ja esteenä sille miksi RC -tutkimuksia ei massasynny. Kun katsotaan evoluutiotutkimusta, Behe on marginaalissa. Evoluutiota tutkivat eivät ole, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, samaa mieltä. Näin ollen voidaan sanoa että rationaalinen ihminen voi todellakin hyväksyä että tässä ei ole mitään ongelmaa ilman että olisi sisäisesti epäkoherentti.

Eskola sotkee tietoteoreettisia konsepteja hyvinkin omituisesti. Hän ei näytä ymmärtävän mikä on Aukkojen Jumala -tyyppisen rakenteen ja induktion ennustaman havaitsemattoman tilanteen välinen ero. Olen joskus yrittänyt selittää tätä eroa lumisateella tai sääennusteilla ; Kun taivaalta putoaa hiutale, on käytännössä mahdotonta kuvantaa sen lentämää reittiä ja jälkikäteen kertoa missä se on syntynyt. Induktiivinen ennuste on, että se on syntynyt taivaalla. Koko induktion idea on siinä että on yksittäisiä havaintoja joista tehdään peittävän lain mukainen ennuste, joka käsittelee myös niitä asioita joita ei ole koeteltu. Sääennusteiden ennuskyky menneisyyteen että tapahtumakelaus takaperin ovat haastavia (niitä ei voida tehdä kovin pitkälle). Mutta emme voi sanoa että esimerkiksi 12 000 vuotta sitten ei olisi ollut säätä. Ja että vuodenajat ja auringon kallistuskulmat ja esimerkiksi sen aikaiset kasvien jäänteet eivät antaisi meille mahdollisuutta tehdä estimaatteja asiasta. Kreationistien klassinen "Not good enough" -huutelu onkin tämän omituista. (Joskin humanisteille tyypillistä ja tässä mielessä jossain määrin ymmärrettävää.) He eivät ymmärrä että "Dawkins on tunnustanut" lähinnä sen, että kreationistien vaatimukset tarkkuudesta ovat mielettömiä. Hän ei väitä että nämä tehdyt päätelmät eivät olisi tieteenmukaisia päätelmiä. Ne eivät siis ole vain ad hoc -malleja joita tungetaan rakosiin. Tässä mielessä "havaitsematon fossiili" on aukko fossiilirekordissa ja se oletetaan induktion säännön mukaan siten että siinä on toiminut sama mikä muuallakin. Kreationisti taas olettaa että tässä kohden on tapahtunut ihme, joka siis vain liitetään tapahtumaan väittämällä sellainen siihen ilman että olisi rakennettu havaintosarja josta vedetään induktio jonka mukaan nämä osuisivat juuri siihen mitä tämä väitetty ilmiö tekee.
1: Tosin vaikka Eskola olisi aivan täysin oikeassa aukkojen evoluutiosta, niin siitä huolimatta hänen argumenttinsa olisi tu quoque -argumenttivirhe. Se, että tyhmä_A hokaa että hänen kaverinsa tyhmä_B on tyhmä ei tee hänestä itsestä viisasta, tai edes näitä toisia viisaampaa jos tyhmä_B:kin tajuaa että se tyhmä_A on tyhmä. Maksimaalinen viisaus heillä olisikin tunnutsaa Sokrateen hengessä että he kaikki tietävät sen että eivät tiedä. Mutta tähän ei tyhmä suostu, tietenkään. Koska tämä ei hyväile riittävästi egoa, tue omaa vakaumusta, ja rakenna hierarkiaa jossa on parempi kuin toinen. Kun asiavirhe yhdistyy argumenttivirherakenteeseen pitääkin kysyä että miksi tyhmä painoi asian ylipäätään paperille. Siinä ei voi miettiä muuta kuin sitä miten joku tappoi täysin funktionaalisen puun Eskolan asiavirhe+päättelyvirherakenteen vuoksi..

Eskolan väite pysyykin itse asiassa kasassa vain sen takia että hän ei lähteistä Dawkinsiin. Hän vain väittää että Dawkins on tunnustanut jotain tälläistä. Ajatus on toki jo itsessään totaalisen typerä. Sillä Dawkins on havaintojen mukaan varsin snobistinen ja arrogantti. Se, minkä hän viimeiseksi tekisi on se että tunnustaisi että koko hänen teoriansa olisi väärä. Tämä muistuttaakin sitä, mihin aikanani törmäsin Jehovan Todistajien Gould -suhteessa. Heidän kirjansa olivat pullollaan Gould -sitaatteja joiden pohjalta evoluutiossa ei olisi pohjaa eikä sisältöä. Auki jäikin vain se, että miten ihmeessä Gould olisi voinut olla evolutionisti eikä kreationistien puolella sen jälkeen kun on esittänyt avoimesti nuo kritiikit omasta alastaan. Selitykseksi paljastui se, että lausunnot olivat cherry pickingiä, tai sitten ne olivat vääristeltyjä. ("Out of context" -lainauksia ja kreationistikliseitä käsittelevät artikkelit netissä olivat tässä kohden peräti tehneet työn puolestani.)

***

Lisäksi Eskola väittää että evolutionismi tarkoittaa automaattisesti "vahvimman lakia". (s 88) "Darwinistit ja evoluution kannattajat ovat vuosikymmeniä suhtautuneet perin ristiriitaisesti nimenomaan evoluutioteorian sosiaaliseen puoleen. Historiaa tuntevat ajattelijat ovat aina tiedostaneet, että aatteellisessa evolutionismissa yhdistyy kaksi erilaista puolta: biologinen tutkimus ja kuvitelma ihmiskunnan älyllisestä sekä taidollisesta kehittymisestä. Moni tieteelliseen biologiaan painottunut tutkija on halunnut sanoutua irti sosiaalisesta olemassaolon taistelusta. Myös uusateistit pitävät etäisyyttä ihmisten väliseen luonnonvalintaan. Toisaalta juuri evoluutioteorian peruslauselmiin kuuluva ajatus vahvemman eloon jäämisestä on synnyttänyt kiistan siitä, onko teoriaa edes olemassa ilman sen implikoimaa rasistista väkivaltaa." ... "Maailmankuvan muutos oli väistämätön seuraus tästä. Darwinin maailma ei enää ole miellyttävä. Se on sen sijaan raaka ja julma. Darwinin taisteleva luonto edustaa samalla tavalla kovia ja säälimättömiä arvoja kuin Nietzschen herramoraali. Ilmiöt ovat rinnakkaisia."

Eskolan varsin rajuissa väitteissä näyttää olevan suuria vaikeuksia. Ja se itse asiassa näyttää että hän ei ole tutustunut ollenkaan ns. evolutionisteihin. "Eevokkejen mekka" joka on netissä avoimesti, "Talk.Origins" nimittäin ratkaisee ongelmaa filosofisesti. Eskola jää varsin tyhjän päälle koska he eivät selvästi pelkästään irtaudu rasismista, vaan perustelevat sen miksi se ei kuulu. Eskola ohittaa kaiken tämän ja vastaa horse laugh -päättelyvirheellä, sanoen likimain pelkästään "onpas naurettavaa ja ilmiselvästi ovat typeriä kun noin tekevät". Tämä Eskolan strategia (väitä-torju väitteellä - horse laugh - kutsu itseäsi voittajaksi) ei kuulu asialliseen argumentointiin.

Olen kuluttanut aika paljon aikaa tämän paskasti perustellun kreationistikliseen käsittelyyn. (Niin paljon että joudun linkkaamaan "metalinkin" joka käsittelee ja tiivistää asioita linkaten muihin teksteihini jotka kaikki lienevät enemmän tai vähemmän oleellisia. Kaiken kaikkiaan myös lähteet tämän taakse nousevat aika raskaiksi, koska jokainen metalinkin takana oleva linkki on sysätty aivan asiallsiiin evoluutiota kuvaaviin lähteisiin. Eskolakin olisi vonut tutustua edes osaan niistä kun evoluutiosta kerran halusi kirjoittaa.) Nyt huomautan vain että uusateisteissa on kahdenlaisia tapoja suhtautua etiikkaan (jaottelu jota btw. et löydä Eskolan kirjasta. Miksi ei kun hän analysoi uusateismia ja sen käsitteistöä nimenomaan?):
1: Niitä Dawkinsin kaltaisia jotka nojaavat individualistiseen etiikkaan. Heille pohjalla on Humen giljotiini. Luonnollisuus ei ole yhtäläisyysmerkit etiikan kanssa. Tällöin etiikalla ei tietysti ole dogmaattista pohjaa ja se ei ole ehdoton, tätä mallia voisi kutsua relativistiseksi etiikkakäsitykseksi.
2: Sam Harris taas nojaa luonnolliseen etiikkaan. He nojaavat tosin siihen että tosiasiassa evoluutio ei ole samaa kuin taistelu. Karkeasti sanoen metaforat menevät sekaisin joka ikiseltä ääliöltä joka muuta väittää. (Vähän siihen tapaan kuin moni kohkaa sen kanssa että "itsekäs geeni" nimenä tarkoittaisi samaa kuin se, että geenillä olisi tietoisuus ja  intentio vaikka oikeasti kysymyksessä ei ole tämä.) Kun mietitään tässä kohden evoluution vaikutusta, niin yhä enemmän ja enemmän esille tuleekin se, että yhteistyötä ja muita vastaavia piirteitä selitetään juuri evolutiivisin konseptein. Olemassaolon kamppailu kun ei tarkoita kamppailua vaan hengissä selviämistä. Kyseessä ei ole se, kuka repii eniten vaan siitä kuka lisääntyy parhaiten. Tässä mallissa Harris ohittaa humen giljotiinin ja määrittää että etiikka on ihmisen lajinmukaista käytöstä. Näin ollen Eskolan selitys siitä miksi ateisteilla on paljon nimenomana kristillisen etiikan näkemyksiä voidaan määrittää sitä kautta että ne ovat "yleisinhimillisiä", toisin kuin ne variaatiokäsitteet kuten homoseksuaalisuuden vastustaminen ja vastaavat joissa on erimielisyyttä, jotka on selitettävissä uskonnon harjoittaman perusihmisyyden muokkaamisen kautta.

***

Eskola ottaa etiikkakäsityksen ytimeensä tavalla joka koskee koko ateismia. Hänelle uusateismi on itse asiassa pääasiassa eettinen liike. Hän kirjoittaa "uusateistien eettisestä umpikujasta" (alk. s. 114) "Uudet ateistit kuten Dawkins, Dennett ja Harris kiistävät ankarasti, että ateismi johtaisi moraaliseen nihilismiin. Tämä kiistäminen kuitenkin vain enemmänkin todetaan kuin perustellaan. Tarkasti ottaen ateismi edellyttää ainoastaan sen, että ei uskota Jumalaan." Tämä on Eskolalta melko raju väite. Hän itse ensin nimittäin paasaa siitä että ateismi liittyy evolutionismiin ja modernismiin. Nämä ovat teknisesti ottaen muuta kuin se että "ei uskota Jumalaan". Hän siis harjoittaa kaksoisstandardointia ja käyttää eri kohdissa eri perusteluehtoja. Tämä on erittäin suuri puute, ja kuvastaa valistuneelle filosofiansa tuntevalle evoluutiosta edes lukion ekan peruskurssin tuntevalle sitä että kirjan tekijä on jonkinlainen kädetön amatööri jolla on agenda ja joku joka maksaa hänelle tämän agendan ympärillä tehdystä sivistyssanakakanheitosta, jossa idean rationaalisuuden puute korjaillaan sillä että asia kuvaillaan vetoavin sivistyssanoin. Eskola ei tietysti argumentoi. Tämä on selvää kun katsotaan miten hän käsittelee etiikan perusteet (114) ; "Dawkinsin mukaan geeni elää ikään kuin omaa, päämäärätietoista elämäänsä ja varmistaa oman itsekkään eloonjäämisensä ohjelmoimalla eliöitä kuten tahtoo. Hänen mukaansa geeni siis tuottaa ominaisuuksia niin, että yksilön toiminta sosiaalisessa ympäristössä onnistuisi paremmin. Tämä tuskin enää mahtuu sattuman ja lukemattomia sukupolvia kestävän sokean luonnonvalinnan kaavaan." ... (s. 115)  "Altruismiin vedoten Dawkins uskoo kykenevänsä selittämään koko moraalin darwinistisesti. Kyseessä ei ole ihmisystävällisyys vaan eloonjäämisen taktiikka, kuten hän sanoo. Perheen sisällä toimivan ystävällisyyden hän selittää siten, että geeni antaa monistuksessa edun omalle kopiolleen ja siksi ohjelmoi eliön suosimaan geneettisiä sukulaisiaan. Selitys on tietysti huvittava, koska vasta kilpailijan suosiminen olisi käsitteellisesti altruismia. Geenin omat kopiot kaiketi - siis kyseisen teorian puitteissa - ovat vain tietyn geenin sokea jatke monistuvassa jälkeläisketjussa." ... (s. 115) "Jossain vaiheessa Dawkins kuitenkin ilmeisesti pelästyy omia ajatuksiaan. Jos moraali on pelkkää geenien itsekkyyttä, se ei voi olla kovinkaan tietoista. Se ei jätä paljonkaan tilaa persoonallisuudelle tai ratkaisujen valinnalle erilaisissa elämäntilanteissa. Siksi hän varoittaa itseään ja muita : "Älä hetkeäkään pidä tälläistä darvinisointia myötätunnon ja anteliaisuuden jaloja tunteita halventavana tai alentavana"(Jumalharha, 231) Dawkins löytää Nietzschen itsessään eikä pidä näkemästään. Hän tietää näkemysten loogisen seurauksen, mutta väistää sitä viimeiseen asti."

Kyllä. Eskolan perustelu perustuu siihen että altruismi on naurettavaa koska evolutionisteilla on hänestä väärä määritelmä. On toki totta että klassisesti altruismi on itseä haittaavaa toimintaa. Kuitenkin altruismin tutkimus evoluution kohdalla koskee yhteistyötä, erilaisten riskien ottamista, panostamista ja jopa oman elämän uhraamista muiden yksilöiden edestä. Nämä eivät ole "aidosti altruistisia", mutta tämä on oikeastaan irrelevanttia koska yhteisöissä ei normaalisti esiinny sellaisia. Dawkinsin näkemyksen pointtina taitaakin olla se, että yksilön julmasti maahan tallaamiseksi tarvitaan uskontoa. Ilman sitä ihminen ei uhraisi itseään tyhjän vuoksi. Sosiaalisuus ja yhteistyö eivät siksi ole evoluutiolle mikään ongelma.

Dawkinsin ajatus yhteistyöstäkin voidaan ymmärtää varsin helposti. Ja se ei ole sitä miten Eskola sen väittää olevan ; Tätä voisi kuvailla siten miten eräs ihminen kuvasi tapaani käsitellä yhteistyön tekemistä. Hänestä se, että joku auttaa koska hyötyy vastapalveluksella on kenties teknisesti totta, mutta se on triviaalisti totta koska se ei poista teon eettisyyttä ja vilpittömyyttä. Hyvyys on hyvyyttä vaikka sitä tukisikin ahne motiivi. Jos ihmiset saadaan ahneella motiivilla tekemään hyvää, niin sen parempi ahneudelle.

Huvittavaa lisäsävyä saa, kun muistaa sen että mukaan liitetyt eugeniikka ja vastaavat eivät oikeastaan sovi evoluutoteorian rakenteisiin. Eugeniikassa sovelletut toimenpiteet eivät nimittäin tue niitä tavoitteita joilla niillä ajettiin. Björklundin matemaattisia evoluutiolaskelmiakin hieman sisälläänpitävä teos "Evoluutiobiologia" valaisee evoluution ja eugeniikan suhdetta luvun verran. Pääsääntö ja oppi on se, että jos ihmisiä halutaan jalostaa kuin karjaa, ei eugeniikan soveltamat kikat todellakaan ole niitä. (Se on toki tehtävissä, mutta tämä on seuraus mikroevoluutiosta jonka olemassaoloa paatuneinkaan kreationisti ei kiellä.) Luonnonvalinnan ideana on se, että vammaisten karsimisessa ei ole väliä ; Jalostuslaskuja tehdessä ei voi oppia oikeastaan muuta kuin sen, että eugeniikassa tehdyt kastroimiset kohdistuivat yleensä ottaen ihmisiin jotka eivät muutoinkaan olleet lisääntymismenestyksen huipulla. Vammaisiin kohdistuu valintapainetta muutoinkin, joten vaikutukset ovat olemattomat. Jos taas kysymys on kahden valtaapitävän välisestä kamppailusta jossa kaksi "laadukasta herrarotua kilpailee", ei sitä edes voi perustaa heikomman aineksen karsimisella.

Muutenkin on hupaisaa miettiä tätä siinä vaiheessa kun Eskola saa apologeettavaiheen päälle ja menee pahan ongelman kimppuun. Hänestä uusateistejen näkemys on yksiselitteisesti väärä. Pahan ongelma ei ole kristinuskolle oleellinen, koska langenneessa maailmassa jumalisen tilan toteutuminen ei tietenkään ilmiselvästi tapahdu. Eli uskolla ei ole tämän kanssa vaikeuksia. Nähdäkseni tämä Eskolan selitys sanoo nimenomaan sen klassisen seikan että maailma on turmeltunut ja tätä kautta aivan yhtä karmea kuin evoluutionkin julma maailma. Vapaa tahtokin on erikoisessa suhteessa maailmaan. Se näyttää olevan lähinnä riski tehdä syntiä. Tämäkään ei jätä paljoa tilaa persoonallisuudelle, kun homokysymyskin käsitellään dogman kautta.

Eskolan tapa tasapainoilla tilanteessa jossa "individualismi on nihilismiä jossa ei ole objektiivista moraalia ja kaikki tapamme itsemme" ja jossa "lajinmukainen yhtenäinen etiikka ei jätä tilaa persoonalle" on tietysti klassinen "kruuna me voitamme klaava te häviätte" -peliä. Se ei ole reilua tai asiallista käyttäytymistä. Jos käyttäytyy tällä tavalla ei pidä ihmetellä jos ei saa sitä Eskolan kaipailemaa asiallista maailmankuvakeskustelua. Et voi potkia toisia häijysti palleille ja vaatia että toisten on vain kohteliaasti hymyillen pyydettävä lisää asiattomuuksia ja potkuja. Eskolalla on perustelut vähissä, mutta häijyys on täyslaidallisvaihteella koko matkan. Hän vain peittää tämän asennevamman heittämällä kirosanojen sijasta sivistyssanan. Se, sanooko minua "sosiopaattipaskapääksi" vai "egoistiseksi nihilistiksi" on aivan yksi ja sama.
1: Paitsi että ei ole. Sivistyssanakikkailija on nimittäin paitsi häijy - kun kiertelee sanavaihdoilla sen sijaan että jättäisi sanomatta kun tajuaa että lausunto on häijy - myös valehtelijamanipulaattori joka peittelee heikkouksiaan retoriikan kuorrutuksen taakse..

***

Eskolalta löytyy esimerkiksi lopusta näkemys jolla hän ottaa itselleen auktoriteettiaseman. Hän on laittanut kirjaan epilogin (alk.s. 212) jossa hän selittää että "Uusateismilla ei mene hyvin. Silloinkin, kun se on pohtimassa biologiasta nousevien näkemysten merkitystä ihmisille, se ajautuu vaikeuksiin. Ensinnäkin ateistit, jotka toimivat enimmäkseen luonnontieteen alueella, näyttävät olevan varsin valmistautumattomia perustelemaan maailmankuvaansa koskevia väittämiä. He eivät ole harjautuneita filosofiassa eivätkä osaa soveltaa darwinismin periaatteita maailmankuvan rakennusaineiksi. Toiseksi heidän lähtökohtansa on 1800 -luvun skientismissä, joka muualla päin yliopistoa on jo täysin hylätty." Kuitenkin Eskolan oma asiantuntemattomuus evoluutiosta ei onnistu kaivamaan esiin sen perusluonnetta. Ja ilman tätä tietoa sitä ei voi soveltaa. Olkiukkoevoluutiolla rakentuu väistämättä ja välttämättä olkiukkoväitteitä kaikessa evoluutioon liittyvistä soveltamisista. Eskola mestaroi alueella jota osaa vähemmän kuin keskivertolukiolainen. Dawkinssin snobbailusyytös onkin häneltä erinomaista projektiota ; Omat synnit nähdään muissa.
1: Hupaisaa on myös se, että ateismi nähdään nimenomaan positivistina. Kirjan viimeinen lause on itse asiassa kuvaava "Uusateistien hellimä maailmankuva, positivistisen tiedon ja täydellisyyttä kohti kehittyvän ihmisen maailma on useimmille nuoren polven edustajille nykyään pelkkä kirosana." Tämä on omituista koska vanhoillisin ja tunnetuin ateistiklisee on toistaa falsifioitavuudesta. Se taas on fallibilismia, joka korvasi positivismin. Jumalauta sentään, perustieteenhistoria, Eskolan mielilapsi, kertoo sen että Popper, fallibilismin kehittäjä, oli avainasemassa kun positivismi kuvattiin ja heitettiin romukoppaan. Samanaikaisesti Helsingissä kastetut lapset ovat vähemmistössä. Uusateismi on leimallisesti nuorten juttu samalla tavalla kuin vapaa-ajattelijuus on vihaisten 1960 -luvulla messunneiden komukoiden rävellyskenttä.

Projektion voisikin siksi laittaa siten että otetaan Eskolan oma lausunto uusateismista (s 13) "Uusateismi on voimakkaiden iskulauseiden ja voimakkaiden väitteiden aate. Se ei kuitenkaan ole yksi yhtenäinen ideologia. Ateistit ovat keskenään täysin eri mieltä siitä miten uskontoa tulee vastustaa. Heillä ei ole myöskään yhtenäistä elämänkatsomusta kristinuskon korvaajaksi. Siksi ateismi on akateemisesti tarkasteltuna varsin hajanainen ilmiö." ja katsotaan että tämä käsittelee hänen oman kirjansa metodistiikkaa.

Miten kirja onnistuu muilla ehdoin.

Ylläoleva kuvaus perustuu siihen että peilasin kirjaa sen esipuheeseen ja kunnianhimoiseen tavoitteeseen. Sen ulkopuolella on kuitenkin paljon. Ja tämä on itse asiassa melko positiivista ja hyvää. Mielestäni tässä kohden on huomattava että uusateismilla on teologisesti korrekti versio. Siinä se selittää että se on naturalistinen näkemys jumalateorian epäonnistumisesta. Se ei ole skientistinen siinä mielessä että tieteellä voitaisiin selvittää kaikki. Se on vain sitä mieltä että jos sitä ei voi selittää tieteellä, se ei ole ihmisen selvitettävissäkään. Tämä korostaa sitä että Dawkins ei ole suinkaan falsifioimassa Jumalaa, vaan selittämässä että Jumala on turha kysymys. Eli ei ole testattavia Jumalamalleja. ; Tässä kontekstissa pahan ongelma on tietysti virhe. Uusateistien näkemys perustuu siihen että niin kauan kuin luonnontiede ei Jumalaa todista, ei ole heidän vaatimuksensa mukaista Jumalaa. Teologia on tässä mielessä turhaa.

Kuitenkin uusateismi on reaktiivinen. Toisin sanoen se kohtaa erilaista kritiikkiä. Huomattavaa on, että valtaosa kritiikistä ei ole William Lane Craigin röyhkeää pilkallisuutta jossa lähtökohtana on se, että Jumalatodistukset ovat niin päteviä että Jumala on todistettavissa ja todistettu ja siksi jos olet ateisti, olet ignorantti, tietämätön, maailmankuvasi sokeuttama, valehtelijamanipulaattori tai idiootti. (Craig ilmaisee tämän tietysti sivistyssanoin, -uskonkysymyksien kohdalla totaalinen täsysmääräinen ihmisperse ja paskapää kun on.)

Valtaosa teologeistakin esittää että Jumalatodistukset eivät ole riittäviä siihen että ateismi olisi irrationaalista tai ehdottomasti falsifioitua. Heille ytimessä on etiikka. He selittävät että ilman ateismia ei ole etiikkaa. He vetoavat yhteisöllisyyden romahtamiseen. Ja siihen että vahvimman laki ja muut viidakon lait eivät ole kovin kannustavia tai kivoja. Että vaikka ne olisivat tottakin, niin lohtua ne eivät anna. He voivat selittää että pahan ongelman ratkaiseminen siten että ottaa  pahan maailman tilana jota ei kompensoida tuonpuoleisessa tuntuu raivostuttavalta koska maailmassa olevat kusipäät ja ihmisperseet saavat havaintojemme mukaan toimia elämässään varsin vapaasti ilman että heille kostetaan tästä häijyydestä oikein mitenkään.

Tässä kohden reaktiivisuus tarkoittaa sitä että eettiset kysymykset tulevat mukaan kuvioihin. Koska uusateistien jäsenet pääsääntöisesti ottavat kantaa heille esitettyihin - sinällään likimain poikkeuksetta laaduttomiin ja naurettaviin - haasteisiin, on selvää että nämä kannanotot tulevat mukaan siihen mitä he sanovat. Toki tässä erimielisyys tarkoittaa sitä että jokainen vastaa lähinnä omasta puolestaan. Mutta en malttaisi olla jättämättä evoluutiopsykologian ja kognitiivisen uskontotieteen osaa poiskaan uusateismista. Ne liittyvät siihen oleellisesti.
1: Siksi asiallista uusateismin kritiikkiä ei voi kirjoittaa reagoimatta peliteoreettiseen altruismilaskelmatieteeseen (helpoimmillaan vaikka Ridleyn populaariteoksiin), evoluutiopsykologiaan (esimerkiksi Kurzbahniin) ja uskontojen muistirakenteisiin (Vaikkapa Boyerin tuotantoon). Joka vaatii käytännössä niiden tieteellisyyden arviointia jossa ei naureta johtopäätöksille koska ne tuntuvat uskovaisesta epäintuitiivisilta. Vaan jotka arvioidaan sen kautta että miten niiden väitteet ovat kestäneet empiiristä koettelua tavalla jossa on mukana vaikkapa korroboraatiota.

Tätä kautta Nietzschen tematiikka muuttuu itse asiassa relevantimmaksi kuin voisi luulla. Hän nimittäin miettii yksilön ja etiikan suhdetta. Nietzsche ei toki itse ajanut sitä että oltaisiin heikkoja nihilistejä. Herramoraali ei ollut moraalittomuutta. Se vain määriteltiin eri tavalla kuin klassinen objektiivinen moraali. Kysymys siitä onko individualismi yhteisön tallaamista on kysymys johon uusateisti vastaan altruismilaskelmiin viitaten että "ei". Vain kristityt ja muut jotka eivät näitä lähtökohtia hyväksy asettavat yksilön ja yhteisön ehdottomasti vastakkain.
1: Uusateistille ylisosiaalisen ihmisen konfliktit johtuvat uskonnosta. Itse ajan sitä että konfliktit johtuvat ihmislajin sosiaalisuuden rajoitteista. Olemme heimo-olentoja. Joka tarkoittaa karusti sitä että suojelemme pientä porukkaa ja vittuilemme vihollisille. Näin Eskolan kirjankin synty saa tavallaan selityksen. Samoin minun vastineeni siihen.

***

Eskolan huomiot etiikasta ovat omituisia jos kyseessä olisi vain luonnontieteellinen väite Jumalasta. Mutta jos ihminen on moraalinen olento jolla on maailmankuva ja yhteisö. Siinä tapauksessa kysymykset ovat enemmän kuin kohtuullisia. Itse asiassa jos Eskola olisi määritellyt kirjansa tavoitteet toisin - kuvastanut  että se on kristityn yleistä rähinää ateismi-ilmiötä kohtaan joka ei moiti ateismia saati että käsittelisi uusateismia, vaan joka enemmänkin antaa selityksen mistä syin ihminen joka on jo valmiiksi sitoutunut kristilliseen objektiivisen moraalin kreationistifundamentalismiin ei voi omista lähtökohdistaan hyväksyä montaa ateismiin, etenkin ruohonjuuritasolla vellovaan ateismiin, liittyvää argumenttia ja toimintaa.

Positiivista onkin se, että Eskola ei väitä että ateistit olisivat pahoja. Hän korostaa oikein takakannessa asti, että "Uusateismi lainaa etiikkansa kristinuskolta ja ihmiskuvansa modernismista." Ateisteilla on siis omatunto, joka toimii vaikka he eivät myönnä siinä olevan linkki Jumalaan.

Toki Eskola esittää asian varsin omituisella muotoilulla Esimerkiksi sanomalla/huutamalla että "Ateismin suuri kertomus on hylätty. Ateismin tukena ollut filosofinen positivismi on todettu filosofien keskuudessa kuolleeksi. Siksi ateismin koko olemassaolo on uhattuna. Sen viimeinen, aggressiivinen hyökkäys kristinuskoa vastaan on myrskyä tyynen edellä. Ateismin kohtalona yhteiskunnassa on marginalisoituminen ja katoaminen." ... "Jostain syystä uusateistit eivät missään nimessä edes halua soveltaa omaa darvinistista käsitystään todellisuudesta enää ihmisen elämän määrittelemiseen. He pyristelevät kynsin hampain irti omasta teoriastaan ja palaavat suoraan perinteisen kristillisenihmiskäsityksen äärelle."

Mutta kun tästä kaapii asiattomuudet lapiolla pois, löytyy sieltä kuitenkin viisauden jyväkin. Etiikka on uusateismin kannalta oleellinen kysymys. Se esiintyy empiristis-tieteellisenä. Ja se käyttääkin asiaankuuluvia käsitteitä. Kuitenkin maailmankuvassa on maailman toimintaperiaatteen lisäksi etiikka. Ja niiden nivominen yhteen ei ole kovinkaan helppoa. Etenkään koska humen giljotiini on sellainen että voit olla aivan huippufilosofi ja kannattaa sitä silti. Se ei ole tyhmä konsepti missään tapauksessa siis.

Itse, em. humen giljotiinin ystävänä (ja objektiivisen moraalin vihaajana) korostan että uusateistejen olisi oleellista kysyä kaikilta ateisteilta että millä he tietävät että mikä on moraalista ja mikä on oikein, jos vastustetaan sekä kulttuurirelativismia että objektiivista moraalia. Luonnollinen käytös on tietysti tähän se teknisesti oikea vastaus, mutta ihmetyttää jo se, että miten tämä luonnollisuus tunnistetaan. Nähdäkseni kaikki me olemme kulttuurin kasvatteja. Eikä esimerkiksi se, että orjuus on aikaisempina vuosisatoina ollut kaikkien kulttuurien mielestä hyväksyttävää (tällekin on annettu jopa teologisia oikeutuksia) ei ole kovin vakuuttava enää after the fact.
1: Siinä missä uskovaisen kysymys "Eikai determinismin menettäminen nyt niin rankkaa ole? Varsinkin jos pitää tieteestä, mutta ei pidä ateismista." saa minulta A.W. Yrjänän vastauksen "Determinismin menettäminen ei liene tieteelliseltä kannalta katsottuna niinkään kiinnostaavaa erityisesti teologisten implikaatioidensa vuoksi." Saa moraaliin uskova uusateisti kohdata ihmettelyn siitä että moraalijaotteluissa on aina mukana se pahuus. Eli sitä on hyvä ja sen "vastavoima". Ja kun näin on, niin voimmeko tietää mikä on hyvä ja paha? Että tunnustetaanko että tämä on nyt vaan henkilökohtainen uskon hyppy ja epätieteellinen suuri veikkaus. Että onko se niin että henkilökohtainen usko rauhoittaa ja ateismi kasvattaa. Samoin voisin kysyä edelleen A. W. Yrjänämäiseen sävyyn että "Hyvän ja sen vastavoiman dikotomiastako on johdettavissa vaatimus välittömään nautintoon? Tai oikeus heittäytyä välinpitämättömäksi vain sen vuoksi, ettei voi "täysin tietää"."

Eskolan kirjasta saa hyvän jos miettii sitä sitä kautta että kun ihminen on (biologisestikin) sosiaalinen ja moraalinen eläin, uusateismi joutuu reagoimaan etiikkaan. Ihminen ei ole luonnostaan nihilisti, joten etiikan kysymykset ovat hänen mukanaan joka tapauksessa. Hän joutuu reflektoimaan tunteitaan ja tekojaan. Ateisteille tämä ei oel haaste siksi että sen näkemys olisi lähtökohtaisesti epätieteellinen, moraalin nakertava tai epäkoherentti. Ei siksi että se edustaa darwinismia ja Nietzscheläistä yli-ihmisyyttä tai vapaa-ajattelijoiden kommunismia. (Ne kaikki ovat aika passé uusateismissa. Lähinnä kaltaiseni filosofiset agnostikonryönät ja vastaavat penkovat tämänlaisia asioita.) Sen takia että hän on eettinen olento joka joutuu punnitsemaan asiat joka tapauksessa. Kysymys siitä onko ylivoimaista ja inhaa pakottaa ihminen tekemään moraalipäätökset itse - individuaalina ilman että joku opettaa hänelle dogmat ja nyrkkisäännöt - on itse asiassa kysymys joka voidaan kysyä, ja joka kenties jopa pitää kysyä.

Näin ollen voisinkin sanoa että Eskolan kirja ei ollut aikani haaskaamista. Sen suurin tappio oli ensimmäisillä sivuilla. Se ilmaisi tavoitteensa väärin. Sisältö ei onnistunut siinä mihin kirja sen virallisen tarkoituksen mukaan pyrki vastaamaan. Muutoin se oli luettava. Ja itse asiassa Eskolan teksteissä ärsyttävyyttä herättivät lähinnä erityisen raskaat ja kovat syytökset ja tietty horse laugh -rakenteen toistuvuus. Kun tätä teosta vertaa niihin joissa hän moittii vaikkapa "Jumalan kuoleman teologiaa" eli Spongia ja vastaavaa, voi huomata että Eskolalla ei ole oikeastaan varsinaista asennevammaista vihaa ateisteja kohtaan. Hän vääristelee oman ideologian innossaan ajatellen että vääräoppisuuden olisi oltava väärin, eikä siksi että haluaisi erityisesti torpata ateisteja. Hän on enemmän kristinuskonvastaisuutta moittimassa ja uskoa puolustamassa kuin moittimassa ateismia. (Vaikka tavoitteisto sanoo juuri päinvastaista. Mutta tämä ei ole huono asia minun silmissä.) Aivan selvästi hänellä oli enemmän hampaankolossaan vääräoppisia teologeja vastaan. Ateisteja kohdeltiin ehkä olkiukoin, mutta ei selkeästikään viha sydämessä.

Itse asiassa tämän tajuamisen jälkeen Eskolan kirja on itselleni hyvin arvokas. Se kun pakottaa itseni korostamaan sitä puolta joka blogissani ei usein tule esiin. Eli se, että en ole uusateisti. Enkä edes hirveän uusateistimielinen. (Olen vain enemmän vastaan sitä asennevammaista olkiukkoroskaa jolla heitä vääristellään toistuvasti ja aina. Niitä joissa tuomitaan mielipide tai korkeintaan siihen liittyvät mielikuvat eikä itse sen argumentteja.)

Uusateistien ja oma suhtautumiseni ihmisyyteen ovatkin itse asiassa oleellisesti erilaiset. Uusateistit ovat positiivisia. Sam Harris ajattelee että jokainen ihminen on luonnostaan sosiaalinen ja hyvä. Heille lajityypillinen etiikka on jopa aivoissa niin syvällä että niitä ei tiedosteta. Näin ollen ne selitetään ideologisesti mutta ne eivät ole ideologisia. Itse olen pessimistisempi. Näen että ihmisen lajityypillinen käytös on heimohenkistä avuliaisuutta jossa on konflikteja ulkopuolisiin. Ja että arvokeskustelu ja debatti ja kahakat ovat seurausta siitä että ihmisten aivot eivät ylläpidä riittävän suuria heimoja jotta siihen mahtuisi koko ihmiskunta. Arvot ovat "pohjimmiltaan vain" biologian ohjaamaa heimojen valtakäytöstä jossa ideologia on vain sen yksi, kenties näkyvin, ilmenemismuoto. Ja pelottavinta on, että tämän ulkopuolellakaan ei ole mitään. Moraali on pelkkä sosiaalinen konsepti, ja siinä kaikki. (Eikä Jumalan olemassaolokaan voi ratkaista tätä ongelmaa.) Etiikkani on siis olemassaolevaa ja maailmassa näkyvää, mutta ei yhtä objektiivista ja mahtipontista mutta sitäkin nuhjuisempaa ja joka paikkaan nöftäävämpää ja läpitunkevampaa. (And says "fuck you" a lot.)

Absoluuttisessa mielessä humen giljotiini pätee. (Ilman episteemistä tasoa olemassaolevakin objektiivinen moraali on ihmisen toiminnan mielessä täysin ontto ja sovelluskelvoton, ilmaan jäänyt dogmisto johon vetoaminen ajautuu sisäisiin ristiriitoihin tai jopa yleiseen kaikenkattavaan typerehtimiseen)Objektiivisen moraalin voi vaikka olettaa olevaksi, mutta se jää ihmiselle arvoitukseksi silloinkin. Asioita ja normeja voi määritellä hyväksi käytökseksi, olettamalla Jumalan tahto juuri tietyksi tai lajinmukainen käytös juuri tietynlaiseksi. Siltikään objektiivisesta perustasta seuraa "viiteryhmäsidonnaisuus". Absoluuttista moraalia ei ole ihmisen tiedossa ja varmistettavissa. Tässä mielessä kaikki ovat tyhjän päällä. Yksilötasolla on omat tunteet ja muu vastaava. Ja siinä mielessä ne ovat ehdottomia. Jaettavia ne ovat sitten vain hyvin rajatussa mielessä. Olemme eettisiä ja eetittömiä. (Riippuen näkökulmasta.) Tämä ei ole ristiriita, koska moraalin tarkastelukulman mukana muuttuu kaikki.

Näin esimerkiksi minä reagoin kohtaamaani häijyyn kohteluun kuten biologia koodaa ja ympäristö on opettanut. Moraalini kristinuskon ulkopuolella olemisessa kumpuavat siitä että olen sinne jo pakotettu. Eikä muillakaan ole pätkääkään parempia perusteluja kannalleen. (Kusipäisyys syntyy moraalisesta oikeutuksesta ja jokainen on jollekulle toiselle kusipää. Ihan ideologioista riippumatta.)

---

Kirjoittaja on evolutionisti ja agnostikko, jonka mukaan uusateismi on erehdys, joka syntyy kun vedellään liian pitkälle ja oiotaan mutkissa. Hän kannustaa kuitenkin siihen että asioita kritisoidessa tärkeintä on kritiikin kohteen tunteminen, eikä olkiukkoilu jossa lähinnä esilletuodaan sitä että ilmiö tuntuu kirjoittajasta vastenmieliseltä. Tosin kirjoittaja on siitä härö, että kun hänen eteensä tuodaan kirja "Eettinen johtaminen" hän miettii ensimmäisenä että onko se Eettine joku Venäläinen kaupunki jota voi johtaa diktaattorimaisesti kuin täysivaltainen sosiopaatti-kusipää.