Moni ihminen on muutosvastarintainen. Tähän väliin on mahdollista heittää leimaavia käsitteitä kuten "teknofobia". Ja ne kertovat vähintään puolet totuudesta. Tämä koskee usein etenkin viihdettä. Työnteko koneistuksella on muuttanut yhteiskuntaa - ja siinä teknologian riskitkin ovat konkretisoituneet - mutta tähän suhtaudutaan suopeammin kuin viihteeseen. Näin voidaan oikeuttaa vaikkapa negatiivista suhtautumista tietokonepeleihin.
On ikään kuin ajateltu, että narraatio on vaarallista, koska tarinat ohjaavat ihmisiä. Se on sukua sille ajattelulle, jossa uskonto korostaa dogmaattista oikeaoppisuutta ja jättää yhteiskuntarakenteet sivuseikaksi. Yhteiskunnan ongelmien korjaamisen sijasta hyökätään kerettiläisyyden kimppuun. Ja lopputuloksena on teokratioiden ongelma ; Jos dogma itse luo ongelmat, niin ongelmia tahdotaan silti tulkita siten kuin ei oltaisi oltu riittävän oikeaoppisia ja siksi syntiä vastaan pitää taistella entistäkin vahvemmin.
Esimerkiksi "Don Quijote" on kirja jonka ideana oli varoitella ritariromanttisten kirjojen harhauttavista vaikutuksista. Sittemmin televisio ja tietokonepelit ovat saaneet oman osansa. Moderneinta puolta tämän linjaman ilmiö on ns. saatanapaniikkiin liittynyt roolipelien kammo. Ilmiö joka sittemmin on redusoitunut miltei koomisilta näyttäviksi "Harry Potterien" kirjaroviolle laittamiselta.
Tälle sensuristiselle ja pseudotieteelliselle asenteelle on usein käytännössä syynä vain ideologinen pakkomielteisyys yhdistettynä siihen sidotuilla turhanpäiväisillä ennakkoluuloilla ja peloilla. Siihen on helppo suhtautua kriittisesti ja jopa huvittuneesti. Tai sitten pelolla kun tiedostaa että tämäntapainen asenteisto vaikuttaa nykyaikana poliittisestikin ja määrittelee yhteiskuntarakenteita ongelman sijasta fantasiaan sitoutuneena. Sen jälkeen voidaan miettiä miksi jotkut puhuvat uskonnon ja valtion erottamisesta. Kun pitäisi miettiä tämäntapaisten asenteiden ja valtion erottamisesta. (Mutta uskonto onkin ideologia, se on helppo nähdä vastanarraationa sen sijaan että katsottaisiin mitä yhteiskuntarakennemuutoksia siihen liittyy.)
Mutta sitten
Viihde on joskus osoittanut riskinsä. Joku voi muistaa "Nuoren Wertherin kärsimykset". Tämä on surullisesta rakkaudesta kertova kirja, johon liittyi itsemurha-aalto. Kirjan lukijat tappoivat itseään surevisssa emootioissaan. (Nykyajan nuori tappaa itsensä lähinnä jos joutuu lukemaan kirjan kannesta kanteen.) Jotain oikeutustakin pelkojen takana siis voi olla. Massahysterioita tunnetaan suuntaan jos toiseenkin - onhan esimerkiksi mainitsemani saatanapaniikki tämänlainen. Tämäntapaiseen joukkoliikehdintään kyetään kunhan kuulutaan ihmislajiin, typerehtiminen ei ole kristittyjen yksinoikeus. (Joskin kun touhujaan katsoo, joskus näyttää siltä kuin he olisivat tehneet siitä jonkinlaisen tekijänoikeusasian.)
Pelimaailmassa ollaan yleensä nuivia väitteistä joissa pelaaminen johtaisi murhaamisiin. Syy on selvä ; Aiheella on peloteltu käytännössä pelaamisen alkamisesta lähtien, ja sille on ollut hyvin vähän mitään todisteita. Todisteet jäävät irrallisiksi anekdooteiksi joiden väitetään edustavan suuria linjoja. Joita suuret linjat, eli tilastotiedot, eivät sitten näytä.
Kuitenkin on yksi tapaus, jonka kohdalla osa pelaajista tekee poikkeuksen. Syy on luultavasti se, että tässä tarinassa pelaaja ei ole konna, jokin joka vain odottaa napsahdusta jotta pääsisi ampumaan sarjatulella ihmisiä kouluihin vain koska on pelannut darwinismisymboliikan läpitunkemaa roolipeliä ja on tätä kautta menettänyt todellisuudentajunsa ja kuvitellut itsensä todelliseen demonien maailmaan.
Tässä tarinassa pelaaja on uhri.
Otsikossa oleva "Polybius" -pelikonsoli on tämän tarinan ytimessä. Ja siitä voidaan käytännössä vain kertoa tarinoita, sillä tietoa siitä on hyvin vähän. Tiedetään että sen niminen Tempest -tyylinen peli oli olemassa 1981. Se oli julkinen vain vähän aikaa ja sitten se vedettiin pois. Pelissä oli erikoinen avaruus, jossa oli värikkäitä vilkkuvia kohteita ja erikoisia ääniä. Ja siinä oli suunnilleen se, mitä tästä tiedetään.
Muu on sitten mielenkiintoisempaa. Pelin kerrottiin olleen hyvin suositun, sellaisen jota pelaamaan jonotettiin, siihen aikaan vielä joutui tekemään niin. "Polybiuksen" pelaajien kerrottiin sitten olleen unettomia, nähneen painajaisia, masentuneen ja jopa tappaneen itseään. Kerrottiin, että pelin lähelle ilmestyi vakavahenkisiä miehiä jotka seurasivat pelaamista vakavan näköisinä, mutta eivät sanoneet mitään. Pian pelikone poistui.
Katoamisen ympärille liittyy vahvoja tarinoita. Pelikoneen kerrotaan olleen jonkinlainen aivopesukone. Koska itse laitetta ei ole ollut tutkittavana, on tämän ympärille kehittynyt rikas salaliittokulttuuri. Selitykset alkavat vilkkuvista värivaloista ja siihen liittyvien mielenterveysvaikutusten aikaansaamisesta, joka voi liittyä aseteknologian kehittämiseen. Usein esille nostetaan subliminaaliset viestit, joilla pelaajia on suoraan ohjattu. Pääkonnaksi päätyy yleensä USAN hallitus. Ja joka tapauksessa keskustelu päätyy MKULTRAan.
Ja ei, se ei ole mikään pelulamujen märkä uni kuten jokin "Mortal Kombatin" spesiaaliversio. ; Tämä ei ole huonosti perusteltu veto. Sillä USAn todella tiedetään kokeilleen aivopesumenetelmiä laidasta laitaan. Psykotrooppiset huumeet, totuusseerumi, hypnoosi, erilaiset keinot päätymättömistä ääninauhoista sähköshokkeihin ... ja monet muut vastaavat olivat kokeilussa. Huomattavaa oli, että usein koekaniineina käytettiin tavallisia ihmisiä jotka eivät tienneet, saati että olisivat suostuneet, tähän rooliinsa. ; MKULTRA oli sotilaallista tutkimusta, joten ainut syy miksi tiedämme siitä ylipäätään on "vahinko" tai "tietovuoto" ; Tämä osuus ei ole salaliittoteoriaa vaan salaliittotietoa. Ilman sitä emme esimerkiksi tietäisi Donald Cameronin laittaneet lievistä mielenterveyshäiriöistä kärsiviä lääkekoomaan ja hirveisiin koettelemuksiin jotta voitaisiin voittaa neuvostoliittolaiset kylmässä sodassa ja kylmässä ihmisten kohtelussa.
1: Tähän liittyen suosittelen Streatfeildin "Brainwash" -kirjaa. Se on siitä hyvä, että se läpikäy hyvin monia MKULTRAan liittyviä aiheita ja lähestyy niitä myös muuta kautta saatujen tieteellisten tutkimusten kautta. Ja karkeasti ottaen osa asioista toimi, osa epäonnistui. Osa kokeista oli lähes koomisia, osa oli pirullisen julmia. Tämänlaisia teoksia tarvitaan koska "musta psykiatria" on aihe, josta on myös julkisesti saatavia eivaltiontekemiä tutkimuksia. Ja aihepiiriin liittyy valtavasti karismaattisten ihmisten kertomia ihmeellisiä väitteitä jotka ovat yhtä tosia kuin jokin joka ei ole yhtään totta.
MKULTRA on toki varsin löyhä aihetodiste. Polybiusta ei ole onnistuttu liittämään tähän projektiin. Se kuitenkin kertoo sen verran että ajatus siitä että valtio ei kykenisi tekemään jotain tämänkaltaista on naïvi. USA on nimenomaan ollut valmis. Tässä mielessä Polybiussalaliittoteoria on mahdollinen. Vahvuutta voidaan hakea siitäkin että "Battlezone" -peli oli Atarin tuotantoa, ja se oli tehty yhteistyössä armeijan kanssa - henkenä oli että peli voisi auttaa sotilaiden kouluttamisessa. Armeijan ja peliteollisuuden yhteys ei sekään ole "aivan kaukaa haeettu".
1: Simulaatiolla harjoittelu on idea jota toteutettiin myös minun aikanani armeijassa ; Komppaniamme luuseri Jumpponen kulutti aikaansa it -kiväärisimulaattorin kanssa ja oppi ampumaan tankkeja kolmella luodilla. Minä taas seikkailin Aragornina keskimaassa kiitos Playstation II, joka tupaamme salakuljetettiin.
Pidän tätä salaliittoteoriaa kuitenkin melko ohkaisena.
Lähes kaikki argumentoinnissa käytettävä aineisto perustuu siihen että mitään suoraa aineistoa pelin rakenteesta itsestään ei ole. Tämä tietysti tekee kaikesta kannanotosta arvailua. Osa arvailuista voi kuitenkin olla astetta parempia kuin toiset eivät.
Pääsyy omaan salaliiton poissulkemiseeni on se, että peliin liittyvät puheet masennuksesta ja unettomuudesta ovat jotain jota on liitetty nörttikulttuurin ylle aina. Myös saatanapaniikissa nämä piirteet nostettiin esille. Niidenkään kohdalla näyttöä ei ole ollut. Kun joku näyttää pelotteluhysterialta, se todennäköisesti on täsmälleen sitä.
1: Voidaan sanoa että luonteva selitys tälle on se, että nörttinuorten elämäntapa on sellainen, että siihen voi liittyä kiusatuksi tulemista ja muuta vastaavaa joka liittyy masennukseen. Ja masennukseen liittyy esimerkiksi unettomuutta ja itsemurhan tekemistä. Voidaan mennä vielä pidemmälle ja sanoa että mainitut oireet ovat masennuksen oireita ja masennus on itsessään yleinen. Kun pelaaminen on kohtuu yleistä ja masennus on kohtuu yleistä, se että nuorella on molemmat näistä tapahtuu niin usein että ihminen kasaa helposti anekdootteja. Yhtä hyvin vanhemmat voisivat kuitenkin hakea syyllistä hammastahnasta. Sitäkin kun löytyy itsemurhanneiden nuorten talouksista. (Mutta hammastahnaa ei pelätä koska se ei kerro tarinoita.)
2: Huvittavaa on, että pelivastainen kulttuuri, joka on yleensä ollut hanakka tarttumaan pieneenkin epäilykseen ja vaaran vihjeeseen, ei ole 1980 -luvulla maininneet Polybiusta varoittelukirjoituksissaan. Suositummat pelit ja pelikulttuuri yhteensä ovat olleet sen moitteissa sitäkin enemmän - ja esimerkiksi Zelda -pelisarjaa on kohdeltu asenteella jota voi kuvata lausumalla "en ole pelannut tuota Zeldaa, mutta se on varmasti sekin jokin tapposimulaattori". Polybiuksesta vastaavaa ei löydy aikalaisten aineksesta. Muutenkin näyttää siltä, että anekdootit kuolemista ovat vielä tavanomaista abstraktimpaa mallia. Sitä ei sidota edes oikeisiin itsemurhiin, toisin kuin roolipelivainoissa joissa sentään oli "hammastahnayhteys" tiettyihin oikeasti itsemurhan tehneisiin nuoriin. Edes tätä post hoc ergo propter hoc -tyylistä tarinointia ei löydy Polybiuksen kohdalta.
Toinen syy on siinä, että MKULTRAssa tarkkailu tehtiin paljon paremmin kuin mitä Polybiukseen liittyvissä tarinoissa. Valvontaa tehtiin esimerkiksi "puoliläpäisevän peilin takaa". ; Tokin tässä kohden on hyvä miettiä sitäkin että jos valvontaa ei ole ollut, sellainen on voitu keksiä. Tämä kertoo kuitenkin siitä miten vähän evidenssiarvoa tarinoilla valvojista oikeastaan on. MKULTRAN piilovalvonnan ollessa olisi keksitty kuvitteellinen valvoja nörttisalaliittoteoriakulttuurin parissa! Ja lisäksi MKULTRAlla ei olisi ollut mitään pakkoa ottaa pelejä nopeasti ja vaivihkaa pois.
Itse näkisin, että asialle on varsin yksinkertainen selitys. Ja se on itse asiassa "animesta tuttu". Nimittäin epilepsia. Se on jotain joka tiedetään liittyvän välkkyviin valoihin. Etenkin jos ne tapahtuvat tietyssä rytmissä. Joka ikinen nykyään pelikonsolilla pelaamani peli on pitänyt sisällään jonkinlaisen disclaimerin jossa pelintekijät pesevät kätensä epilepsiaongelmista. Tämä tehdään koska välkkyvalot voivat aikaansaada kohtauksia.
Joskus tämä yhteys on ollut uusi vakava löytö. Ja usein se tiedosta huolimatta konkretisoituu. Ja pelit ja lastenpiirretyt aivan vahingossa aikaansaavat kohtauksia ihmisille.
Tämä sopii siihen, että polybiuksen aikaan pelit olivat ärsyttävän yksinkertaisia. Subliminaalisten viestien teorioissa näytetään unohtavan se, miten vähän nopeasti välähtävää ja ihmisen reagointikykyä nopeammin pois-piiloon menevää informaatiota sen ajan masiinat kykenivät tekemään. Samoin äänikomennot, olivatpa sitten takaperin tai etuperin, olivat varmasti haasteellisia "sellaisella alkeellisella piipperityylisellä" äänivalikoimalla. ; Kaikki mitä pelistä itse asiassa tiedetään, ovat juuri välkkyvalot, jotka sopivat epilepsiaongelmiin.
Myös puheet valvojista sopivat itse asiassa ohjelmointiyrityksen virkamiehiin. Heillä ei usein ole lupaa puhua asioista koska he ovat tarkkailemassa. Yrityksilläkin on yrityssalaisuuksia joita ei usein paljasteta, etenkin jos siitä voisi seurata kalliita oikeusjuttuja. Jos tarkkailussa tulee esille ongelmia, on juuri pelikonsolin tekijän etu vetää tuote vaivihkaa markkinoilta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cameron. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cameron. Näytä kaikki tekstit
lauantai 11. tammikuuta 2014
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Veitsen terälle
"Rachel : "Once you're declared insane, and anything you do is called part of that insanity. Reasonable protests are 'denial'. Valid fears 'paranoia'."
Teddy Daniels: "Survival instincts are 'defence machanisms'."
("Shutter Island")
Katsoin televisiosta Martin Scorsesen "Suljettu saari" ("Shutter Island")-elokuvan. Elokuva oli trillerinomainen tarina liittovaltion poliisista joka selvittää salaliittoa jossa lääkärit tekevät erilaisia ihmiskokeita mielisairailla. Salaliitossa näyttää olevan koko saari, mukaanlukien poliisin työpari jonka tupakat on kastettu psykotrooppisiin aineisiin. Loppuratkaisuksi paljastuu kuitenkin lopulta se, että poliisi itse on hullu.
Näin ollen häntä ei oltu salassa lääkitty. Päinvastoin, koko ideana olikin juuri se, että hänen oli annettu tarkoituksella olla ilman lääkitystä. Hallusinointi johtui lääkityksen puutteesta eikä myrkytetyistä sikareista. Psykiatrit kun olivat kovin pettyneitä siitä että paranemista ei tapahtunut ja ilman yritystä lobotomia olisi ollut ainut vaihtoehto. Yritys olikin siksi hieman epätoivoinen ja kuvasti nimenomaan hoitohenkilökunnan hyvää tahtoa. Tämä on mielenkiintoinen käänne koska juuri he esiintyivät elokuvassa uhkaavana voimana.
Tämä ei muutoin olisi erityisen originaali idea. Esimerkiksi "Perfect Getaway" -elokuva jonka katsoin viime viikolla oli psykologinen trilleri jossa alun sankareilta tuntuva pari paljastuikin elokuvan murhaajiksi. Näissä elokuvissa ongelmana on usein se, että ne eivät kestä toista katselukertaa. Koska niiden jännitys ja rakenne perustuu pelkkiin juonenkänteisiin. Elokuvien idea ikään kuin kuivuu sen jälkeen kun asian tiedostaa.
Scorsese ei kuitenkaan rakenna pääasiassa toimintaa, joten elokuva kestänee useita katsomiskertoja.
Toki jo ajatus salaliittoteoriasta on mielenkiintoinen. Saaren tapahtumat kun ovat jotain jonka kaltaisia on tapahtunut aivan oikeasti. On sinänsä mielenkiintoista että mielenvikaisen mieli rakentaa tapahtumia jotka liittyvät natsien suorittaman holokaustin kaltaisiin asioihin ja referoi siihen mitä esimerkiksi Sargant teki ja ennen kaikkea mitä julmuuksia Cameron teki mielisairaille MK-ULTRA -projektissa juuri siihen aikaan kuin Scorsesen elokuvakin on sidottu.
Elokuvan tositilaa ei siksi paljasteta fantasiaksi ja hallusinaatioksi sitä kautta, että ne ovat itsessään uskomattomia tai mahdottomia. Hallusinaatioiden reaalisuus tekee elokuvaan ulottuvuuden jota ei voitaisi saavuttaa millään pararnormaalien ilmiöiden avulla. - Vaikka tälläkin teemalla on tehty toimivaa elokuvaa, esimerkiksi "Kuudes aisti". Todellisenkaltaisten tapahtumien kautta voidaan tietysti nostaa esille myös kulttuurin kauhutekoja ja käsitellä niitä ikään kuin ne olisivat ihmiskunnan kollektiivisia traumoja. Elokuva kuitenkin keskittyy yhden ihmisen hulluuteen totuutena.
"Did you know that the word "trauma" comes from the Greek for "wound"? Hm? And what is the German word for "dream"? Traum. "Ein Traum". Wounds can create monsters, and you, you are wounded, Marshal. And wouldn't you agree, when you see a monster, you ... you must stop it?"
Kuitenkin Scorsese leikkii hieman erilaisilla vihjeillä joiden kautta elokuvan ratkaisu olisi voinut periaatteessa ratketa jo ennen elokuvan loppua. Esimerkiksi itse olin kovin pettynyt siitä miten poliisi ei tarttunut moniin ristiriitaisuuksiin joita elokuvassa selvästi oli. Esimerkiksi muistivihkoon aiemmin merkittävänä juonenkäänteenä piirretyt sanat olivat myöhemmässä kohdassa pyyhkiytyneet pois. Samoin esimerkiksi karkulaislääkärin puheissa tuntui vaihtelevan se taso jossa hän joutuu vaikeuksii koska kysyy kysymyksiä, ja että asia on siksi salassa useimmilta mielisairaalan työntekijöiltä. Samalla hän kuitenkin korostaa miten joka ikinen potilas ja joka ikinen hoitajakin on perillä asioista. - Itse tulkitsin nämä virheet ohjaajan huolimattomuudeksi, mutta tosiasiassa nämä ristiriidat olivat vihjeenä siitä missä on mielenterveydellisesti kyseenalaisia kohtia.
Samoin aina kun elokuvassa on palavia tulitikkuja, räjähdyksiä tai nuotioita on mukana hallusinaatioita. Ja aina kun kuvassa oli vahvana vesielementti, oli kohtaus realistinen ilman koristelua hallusinaatioilla. Tämä oli tarinan kannalta ymmärrettävä valinta koska tarinassa päähenkilö oli ennen kaikkea pyromaani joka taistelee sitä traumaa vastaan, että hänen vaimonsa hukutti heidän lapsensa. Näin vesi edustaa trauman tiedostamista ja tuli sen torjumista. Mitä enemmän tulta mielen kuvissa on, sitä vahvemmin oltiin hulluuden alueella.
Uskoisin että osa elokuvan katsojista jää uskomaan että oikeasti tarinassa on kysymys aidosta salaliitosta. Tämä tulkinta voisi jossain muussa elokuvassa ollut mahdollinenkin. Osa elokuvista kun voisi kätkeä totuuden viimeiseen käänteeseen. Tai jättää ratkaisun auki. Kuitenkin tässä kyseisessä elokuvassa ratkaisu lyödään melko lailla loppuun. Se ei itse asiassa jätä juurikaan tilaa millekään muulle.
Se kuitenkin loppuu nähdäkseni mielenkiintoisesti. Ja oikeastaan sen vuoksi vaivauduin tekemään tämän lyhyen ensivaikutelmankin ; Elokuvan loppukohtaus on melko selvä. Päähenkilö kävelee kohti lobotomiaa. Hän alkaa selkeästi toistamaan hulluutensa oireita. Aivan kuten psykiatrikin huomautti, hän on aikaisemminkin tiedostanut tilansa ja taantunut sen jälkeen nopeasti. Näin ollen hän muistuttaa rikkinäistä levyä. Ensin voisi ajatella, että kyseessä on juuri tämä. Mutta viimeinen kommentti näyttää pikemminkin siltä että päähenkilö on itse asiassa saavuttanut viimein mielenterveyden. Lause "Which would be worse, to live as a monster or to die as a good man?" kertoo sen, että hän kävelee lobotomialeikkaukseen tarkoituksella. Tiedostamisen kanssa eläminen on liian julmaa.
Teddy Daniels: "Survival instincts are 'defence machanisms'."
("Shutter Island")
Katsoin televisiosta Martin Scorsesen "Suljettu saari" ("Shutter Island")-elokuvan. Elokuva oli trillerinomainen tarina liittovaltion poliisista joka selvittää salaliittoa jossa lääkärit tekevät erilaisia ihmiskokeita mielisairailla. Salaliitossa näyttää olevan koko saari, mukaanlukien poliisin työpari jonka tupakat on kastettu psykotrooppisiin aineisiin. Loppuratkaisuksi paljastuu kuitenkin lopulta se, että poliisi itse on hullu.
Näin ollen häntä ei oltu salassa lääkitty. Päinvastoin, koko ideana olikin juuri se, että hänen oli annettu tarkoituksella olla ilman lääkitystä. Hallusinointi johtui lääkityksen puutteesta eikä myrkytetyistä sikareista. Psykiatrit kun olivat kovin pettyneitä siitä että paranemista ei tapahtunut ja ilman yritystä lobotomia olisi ollut ainut vaihtoehto. Yritys olikin siksi hieman epätoivoinen ja kuvasti nimenomaan hoitohenkilökunnan hyvää tahtoa. Tämä on mielenkiintoinen käänne koska juuri he esiintyivät elokuvassa uhkaavana voimana.
Tämä ei muutoin olisi erityisen originaali idea. Esimerkiksi "Perfect Getaway" -elokuva jonka katsoin viime viikolla oli psykologinen trilleri jossa alun sankareilta tuntuva pari paljastuikin elokuvan murhaajiksi. Näissä elokuvissa ongelmana on usein se, että ne eivät kestä toista katselukertaa. Koska niiden jännitys ja rakenne perustuu pelkkiin juonenkänteisiin. Elokuvien idea ikään kuin kuivuu sen jälkeen kun asian tiedostaa.
Scorsese ei kuitenkaan rakenna pääasiassa toimintaa, joten elokuva kestänee useita katsomiskertoja.
Toki jo ajatus salaliittoteoriasta on mielenkiintoinen. Saaren tapahtumat kun ovat jotain jonka kaltaisia on tapahtunut aivan oikeasti. On sinänsä mielenkiintoista että mielenvikaisen mieli rakentaa tapahtumia jotka liittyvät natsien suorittaman holokaustin kaltaisiin asioihin ja referoi siihen mitä esimerkiksi Sargant teki ja ennen kaikkea mitä julmuuksia Cameron teki mielisairaille MK-ULTRA -projektissa juuri siihen aikaan kuin Scorsesen elokuvakin on sidottu.
Elokuvan tositilaa ei siksi paljasteta fantasiaksi ja hallusinaatioksi sitä kautta, että ne ovat itsessään uskomattomia tai mahdottomia. Hallusinaatioiden reaalisuus tekee elokuvaan ulottuvuuden jota ei voitaisi saavuttaa millään pararnormaalien ilmiöiden avulla. - Vaikka tälläkin teemalla on tehty toimivaa elokuvaa, esimerkiksi "Kuudes aisti". Todellisenkaltaisten tapahtumien kautta voidaan tietysti nostaa esille myös kulttuurin kauhutekoja ja käsitellä niitä ikään kuin ne olisivat ihmiskunnan kollektiivisia traumoja. Elokuva kuitenkin keskittyy yhden ihmisen hulluuteen totuutena.
"Did you know that the word "trauma" comes from the Greek for "wound"? Hm? And what is the German word for "dream"? Traum. "Ein Traum". Wounds can create monsters, and you, you are wounded, Marshal. And wouldn't you agree, when you see a monster, you ... you must stop it?"
Kuitenkin Scorsese leikkii hieman erilaisilla vihjeillä joiden kautta elokuvan ratkaisu olisi voinut periaatteessa ratketa jo ennen elokuvan loppua. Esimerkiksi itse olin kovin pettynyt siitä miten poliisi ei tarttunut moniin ristiriitaisuuksiin joita elokuvassa selvästi oli. Esimerkiksi muistivihkoon aiemmin merkittävänä juonenkäänteenä piirretyt sanat olivat myöhemmässä kohdassa pyyhkiytyneet pois. Samoin esimerkiksi karkulaislääkärin puheissa tuntui vaihtelevan se taso jossa hän joutuu vaikeuksii koska kysyy kysymyksiä, ja että asia on siksi salassa useimmilta mielisairaalan työntekijöiltä. Samalla hän kuitenkin korostaa miten joka ikinen potilas ja joka ikinen hoitajakin on perillä asioista. - Itse tulkitsin nämä virheet ohjaajan huolimattomuudeksi, mutta tosiasiassa nämä ristiriidat olivat vihjeenä siitä missä on mielenterveydellisesti kyseenalaisia kohtia.
Samoin aina kun elokuvassa on palavia tulitikkuja, räjähdyksiä tai nuotioita on mukana hallusinaatioita. Ja aina kun kuvassa oli vahvana vesielementti, oli kohtaus realistinen ilman koristelua hallusinaatioilla. Tämä oli tarinan kannalta ymmärrettävä valinta koska tarinassa päähenkilö oli ennen kaikkea pyromaani joka taistelee sitä traumaa vastaan, että hänen vaimonsa hukutti heidän lapsensa. Näin vesi edustaa trauman tiedostamista ja tuli sen torjumista. Mitä enemmän tulta mielen kuvissa on, sitä vahvemmin oltiin hulluuden alueella.
Uskoisin että osa elokuvan katsojista jää uskomaan että oikeasti tarinassa on kysymys aidosta salaliitosta. Tämä tulkinta voisi jossain muussa elokuvassa ollut mahdollinenkin. Osa elokuvista kun voisi kätkeä totuuden viimeiseen käänteeseen. Tai jättää ratkaisun auki. Kuitenkin tässä kyseisessä elokuvassa ratkaisu lyödään melko lailla loppuun. Se ei itse asiassa jätä juurikaan tilaa millekään muulle.
Se kuitenkin loppuu nähdäkseni mielenkiintoisesti. Ja oikeastaan sen vuoksi vaivauduin tekemään tämän lyhyen ensivaikutelmankin ; Elokuvan loppukohtaus on melko selvä. Päähenkilö kävelee kohti lobotomiaa. Hän alkaa selkeästi toistamaan hulluutensa oireita. Aivan kuten psykiatrikin huomautti, hän on aikaisemminkin tiedostanut tilansa ja taantunut sen jälkeen nopeasti. Näin ollen hän muistuttaa rikkinäistä levyä. Ensin voisi ajatella, että kyseessä on juuri tämä. Mutta viimeinen kommentti näyttää pikemminkin siltä että päähenkilö on itse asiassa saavuttanut viimein mielenterveyden. Lause "Which would be worse, to live as a monster or to die as a good man?" kertoo sen, että hän kävelee lobotomialeikkaukseen tarkoituksella. Tiedostamisen kanssa eläminen on liian julmaa.
tiistai 29. marraskuuta 2011
Manipulaattoreita, kiduttajia ja riemuidiootteja! (All in the name of science!)
Psykologisia kokeita lukiessa pompahtaa esiin helposti esimerkiksi Milgram sähköiskuineen ja Zimbardo vankilakokeineen. Näissä tulokset ovat kammottavia, mutta ne sentään paljastavat jotain todellista tietoa ihmismielestä. Kokeet - tai oikeammin niiden seuraukset - ovat sen verran kammottavia, että kenties toivoisi että tämälaisia makaaberejä kokeita ei olisi tehty. Ne ovat kuitenkin valaisevia.
Tämän lisäksi historia tuntee kokeita joiden eettisyys on heikkoa. Esimerkiksi Donald Ewen Cameronin touhut eivät olleet toimintana kovin eettistä. Hän käytti avuttomia uhreja julmissa ja pitkäaikaisissa kokeissa. Hän ei myöskään onnistunut tavoitteissaan - skitsofrenia ei parantunut. Mutta kenties tästäkin opittiin sentään hieman. Samaan luokkaan voitaneen laskea yritykset parantaa homoseksuaalisuus kivuliailla sähköshokeilla aversion therapyn malliin.
Sitten on se kummallinen maailma jossa ei näytetä oikein oppivan mitään. Mutta joka ei ehkä täytä julmuuden määritelmää. Tästä esimerkiksi voisi laittaa Robert Heathin yrityksen parantaa homoseksuaalisuus 1970 -luvulla. Hän uskoi että aivotutkimus voisi toimia apuna tässä kullanarvoisessa projektissa. Hän teki kokeen jossa homoseksuaalin koehenkilön mielihyväkeskukseen asetettiin elektrodit ja tätä sitten stimuloitiin. Tuloksena oli seksuaalinen kiihottuminen. Pian koehenkilön annettiin itsestimuloida itseään elektrodilla. Näin saatiin aikaan rankka euforia. Tämän jälkeen koehenkilö laitettiin samaan huoneeseen naispuolisen prostituoidun kanssa. Ovet laitettiin lukkoon. Tunnin päästä tapahtui yhdyntä kun prostituoitu nainen teki aloitteen. Heath raportoi tämän positiiviseksi tulokseksi siitä että homoseksuaali voidaan hänen menetelmällään saada heteroseksiin. Tulos ei tietysti ole kovin relevantti vaikka siinä vilahtavat aivotutkimuksen kaltaiset hienot termit. - Ja siksi maailmassa on yhä homoseksuaaleja.
Näillä on tietysti merkitystä koska näissä kaikissa kokeissa on jotain riskejä jotka on hyvä ottaa huomioon nykyisinkin. Esimerkiksi esiin voi nousta varoitus siitä että jos kokeessa potentiaalistaa ikäviä seurauksia, kannattaa miettiä eettiset puolet kuntoon. Samoin kuin se, että jos koeaineisto on kivuliasta ja tuskallista, sen kanssa pitää olla hyvin varovainen. Ja tietysti se, että jos ennakkokäsitykset ovat niin sitoutuneet lähtökohtiinsa että on valmis tekemään kokeen osoittaakseen sen todeksi ja sitten ottaa kokeen miltei miten huonosti tahansa tapahtuneena todisteena tälle ennakkokäsitykselle, ollaan liikkumassa jossain riemuidiotian ihmemaailmassa.
Tämän lisäksi historia tuntee kokeita joiden eettisyys on heikkoa. Esimerkiksi Donald Ewen Cameronin touhut eivät olleet toimintana kovin eettistä. Hän käytti avuttomia uhreja julmissa ja pitkäaikaisissa kokeissa. Hän ei myöskään onnistunut tavoitteissaan - skitsofrenia ei parantunut. Mutta kenties tästäkin opittiin sentään hieman. Samaan luokkaan voitaneen laskea yritykset parantaa homoseksuaalisuus kivuliailla sähköshokeilla aversion therapyn malliin.
Sitten on se kummallinen maailma jossa ei näytetä oikein oppivan mitään. Mutta joka ei ehkä täytä julmuuden määritelmää. Tästä esimerkiksi voisi laittaa Robert Heathin yrityksen parantaa homoseksuaalisuus 1970 -luvulla. Hän uskoi että aivotutkimus voisi toimia apuna tässä kullanarvoisessa projektissa. Hän teki kokeen jossa homoseksuaalin koehenkilön mielihyväkeskukseen asetettiin elektrodit ja tätä sitten stimuloitiin. Tuloksena oli seksuaalinen kiihottuminen. Pian koehenkilön annettiin itsestimuloida itseään elektrodilla. Näin saatiin aikaan rankka euforia. Tämän jälkeen koehenkilö laitettiin samaan huoneeseen naispuolisen prostituoidun kanssa. Ovet laitettiin lukkoon. Tunnin päästä tapahtui yhdyntä kun prostituoitu nainen teki aloitteen. Heath raportoi tämän positiiviseksi tulokseksi siitä että homoseksuaali voidaan hänen menetelmällään saada heteroseksiin. Tulos ei tietysti ole kovin relevantti vaikka siinä vilahtavat aivotutkimuksen kaltaiset hienot termit. - Ja siksi maailmassa on yhä homoseksuaaleja.
Näillä on tietysti merkitystä koska näissä kaikissa kokeissa on jotain riskejä jotka on hyvä ottaa huomioon nykyisinkin. Esimerkiksi esiin voi nousta varoitus siitä että jos kokeessa potentiaalistaa ikäviä seurauksia, kannattaa miettiä eettiset puolet kuntoon. Samoin kuin se, että jos koeaineisto on kivuliasta ja tuskallista, sen kanssa pitää olla hyvin varovainen. Ja tietysti se, että jos ennakkokäsitykset ovat niin sitoutuneet lähtökohtiinsa että on valmis tekemään kokeen osoittaakseen sen todeksi ja sitten ottaa kokeen miltei miten huonosti tahansa tapahtuneena todisteena tälle ennakkokäsitykselle, ollaan liikkumassa jossain riemuidiotian ihmemaailmassa.
tiistai 11. tammikuuta 2011
(Neo)darwinismi-evolutionismi.
"Stop following me, you fucking freaks!"
(Nykyihminen apinamaisille "puuttuville renkaille")
Phillip Johnson kirjassaan "Evoluution maailmankuva" - huomauttelevat toistuvasti siitä että evoluutikot ovat muokanneet terminsä evoluutio monimerkitykselliseksi, jotta voisivat aina kritiikin kohdalla väistää ja sanoa että ei tarkoittanut sitä määritelmää. Tämä huomautus saa ainakin minut joka kerran huvittuneeksi, kun näen "evolutionismi" -sanan.
(ID)Kreationistit kun vastustavat hyvin usein asiaa jota he kutsuvat "evolutionismiksi", joka kulkee joskus nimellä "darwinismi" ja joskus "Neo-darwinismi". Se on se, mitä he itse asiassa vastustavat. Nämä sanat ovat jotain, jotka toistuvat ja niillä on kovasti sama sisältö. Tai oikeastaan sisältöjoukko.
Griffin esittää että "neo-darwinismia" kuvaa sellainen kuvaus kuin "sensationalistic-atheistic-materialistic". Muutoin "darwinismi" esiintyy ainakin seuraavan sisältöisinä (1) Darwinin alkuperäinen teoria ja sen kannattaminen, (2) makroevoluutioteorian kannattaminen, (3) evoluutioteoriaan uskovan maallikoiden liikehdintänä (4) evoluutioteorian puolustaminen sosiaalisena vaikuttajana poliittisessa maailmassa, (5) ateistista maailmankuvaa, (6) naturalismin/materialismin kannattamista filosofisena järjestelmänä, (7) tieteen popularisoinnin antama kuva evoluutioteoriasta, eli evoluutioteoria siten kuten Prisman dokumentit ja muut mediat sen esittävät, evoluutiota sellaisena, kuin se esiintyy oppikirjoissa, evoluutiota sellaisena mitä se esiintyy maallikoille suunnatuissa kirjoissa... (8) gradualismin / adaptationismin kannattamista, jossa korostuu jokaisen yleistyneen muutoksen hyödyllisyys eliölle. (9) Sosiaalidarwinististen käsityksien kannattamista nykypäivänä.
Kaiken kaikkiaan termi vaihtaa merkitystä aina tilanteen - ja jopa saman artikkelin eri lauseiden - yhteydessä. Minua tämä termi huvittaa suunnattomasti, koska sana esiintyy ID:tä puolustavien kirjoittajien teksteissä niin paljon, että jos sitä esiintyy vähemmän kuin 5 kertaa artikkelissa, pidän sitä jo mittarina siitä että ID -artikkeli on keskimääräistä laadukkaampi. Kuitenkin eri luokitelmat voidaan jakaa kahteen päätyyppiin:
1: Esimerkiksi Griffinin mukaan darwinismi kyseessä on maailmankuvallinen järjestelmä. Tällöin puhutaan siitä minkälainen käsitys arki -ihmisillä on evoluutioteoriasta, ja miten näitä näkemyksiä kannattavat ovat järjestäytyneet sosiologisesti. Tätä kautta evolutionismiin liittyy hänen mielestään eettinen ulottuvuus nihilismiä. Universumissa ei ole tarkoitusta.
2: Evoluutiota Puolimatka taas esittää että "darwinismi" ja Gouldin kannattama "punctuated equilibrum" olisivat toistensa vaihtoehtoja. Tämä ei ole kovin erikoista, koska myös Griffin esittää että darwinismi nojaisi korostetusti gradualistiseen, vähittäin tapahtuvien adaptaatioiden näkemykseen.
Evolutionismin vastustamisen yhteydessä korostuu itse asiassa yllättävän usein sosiologinen puoli. Usein ilmiötä käsitellään ikään kuin evoluutiokysymys olisi pelkästään tiedettä. Tätä kautta argumentaatio kulkee helposti keskustelemaan teknisistä evoluution ominaisuuksista. Tämä ei toimi, koska kreationistit tarkkailevat maailmaa myös - ellei peräti etenkin - politiikka mielessä. Heitä ei itse asiassa kiinnosta evoluutioteoria kovin paljoa. Se lienee yksi perussyy sille, että he osaavat yleisesti ottaen evoluutiota aivan helvetin huonosti.
1: Esimerkiksi Kirk Cameron vaatii että esiin tuotaisiin aitoja välimuotoja, kuten "krokoankkaa", joka olisi puoliksi krokotiili ja puoliksi ankka. Mutta jo Darwinin "Lajien synnyn" 9. luku kertoo alkupuolella kerrotaan miksi tämänlainen välimuoto ei olisi evoluutioteorian mukainen eikä sen odottama. Ei ole mitään suoraa ja lineaarista "kehitysten tikasta". Itse asiassa krokotiilin ja ankan yhteinen esi -isä ei välttämättä näytä juurikaan kummaltakaan, kun sekä krokotiili että ankka ovat sen jälkeen kumpikin muuntuneet omiin suuntiinsa. Cameron näyttää miten "evolutionistien teorioiden" väitetään johtavan johonkin. Kun virhe pomppaa 150 vuotta vastauksen antamisen jälkeen tuonkaltaisessa historiankin kannalta keskeisessä teoksessa, lienee selvää että Cameron ei ole tutustunut kritiikkinsä kohteeseen. Kun väitetään mitä evoluutikot väittävät, olisi minimikeino katsoa mitä evoluutikot väittävät. Eikä tuijottaa vain sitä mitä heidän vastustajansa väittävät heidän väittävän...
Evolutionismi nähdään korostetusti sosiaalisena ilmiönä. Ingelligent Designistien päämajan, Discovery Instituten, toimintasuunnitelma "Wedge -dokumentti" kuvaa tämän "materialismin" olleen yhteiskunnalle tuhoisaa ja siksi kelpo Intelligent Designistit asettivatkin kunnioitettavaksi tavoitteekseen kieltää koko idean yhteiskunnasta. Perusideana oli se, että kun yliopitojen akateeminen darwinismi ja kouluopetus saadaan pois, koko maailmankuva kuivuu.
1: Eettisesti tarkastellen koko ajatus on varsin mielenkiintoinen. Se on aivan sama, kuin jos sanoisi että jos teologia poistetaan yliopistoista ja kirkot suljetaan, niin se tekisi miellyttäviä asioita uskonnoille. Tosin jos tälläisiä kannattaisi, niin siitä seuraisi ns. "meteliä" juuri näiden Intelligent Designin kannattajien puolelta.
Evolutionismiin korostaminen tekee ymmärrettäväksi sen, miksi Wells teki sellaisen kirjan kuin "Icons of evolution". Siinä hän moittii monenlaisia asioita joita hän pitää evolutionisteille "ikonisina". Kirja ei suinkaan ota yleisimpiä evoluutioon liittyviä väärinkäsityksiä, vaan kirjaan pääsyyn on riittänyt se, että näkemyksellä on suosiota. Mikään muu ei selitä teollisuusmelanismin ottamista käsittelyyn. Esimerkkejä ei ole siis otettu siksi että ne olisivat epätieteellisiä tai typeriä. Kriteeri on ollut selvästi se, että näkemykset ovat "yleisessä tiedossa", jolloin niiden epätieteelliseksi ja typeriksi väittäminen kirjoissa ja kansissa saa aikaan tiettyä toivottavaa sosiologista muutosta kaduntallaajien suosiossa.
Sama selittää miksi kreationistien luennoilla on tavallisesti "Miten lukionkirjat ovat väärässä" -tyyppisiä asioita. Laatu on kyseenalaista. Esimerkiksi kun eräässä vaiheessa keräsin lukionkirjoja joissa olisi aidosti esimerkiksi Haeckelin sikiönkehityskuvia ja joissa olisi aidosti rekapitulaatioteorian kannattamista, ja pyysin että antavat kirjan nimiä ja sivunumeroita, tuli ankaran kiusaavan tutkimuksen vastaukseksi vain jotain epämääräistä "muistelen että jossain oli jotain, ainakin minun lapsuudessa" -henkistä. Myös käyntini kirjakaupoissa ja kirjastoissa siellä myytävänä, hyllyissä ja varastoissa olevien lukionkirjojen parissa tuottivat vesiperän. Sitä joka paikassa pursuvaa rekapitulaatiota ei sitten löytynytkään.
1: Hyvin usein näissä kreationistien lukionkirjojen moitinnassa syytetään hieman yliampuvasti esimerkiksi "rekapitulaatioteorian seuraamisesta". Asiallinen sikiönkehityksen vertaileva kuvaaminen menee heillä sekaisin Haeckelin sikiöväärennöskuvien kanssa. Esimerkiksi Pekka Reinikainen on ansioitunut tälläkin osastolla. Kun Lennart Nilssonin sikiövalokuvia aikanaa näytettiin eräässä "Prisma" -dokumentissa, Reinikainen lähetti tästä moitteita, joissa syytti Prisma -dokumenttia epätieteellisyydestä. Reinikainen ei ollut muistanut laittaa asioita kontekstiin ; Stephen Gould kirjoitti vuonna 1977 tutkimuksen "Ontogeny and Phylogeny", siinä hän otti aiheen esille : sikiönkehityksessä olevia yhteneväisyyksiä voidaan käyttää evolutiotodisteena rakennettaessa fylogeniapuita, aivan samoin perustein, kuin aikuisiakin yksilöitä voidaan järjestää siihen; Evoluutio ennustaa, että sikiönkehityksessä löytyy osia/jäänteitä varhemmista kantamuodoista ja näitä yhteneväisyyksiä voidaan tutkia ; Näin esimerkiksi Lennart Nilssonin sikiönkehityskuvia voidaan esittää evoluutioteorian todisteena nojaamatta samalla rekapitulaatioteoriaan. Rekapitulaatio on epätiedettä, mutta se ei tee alkionkehityksen tiettyjä samankaltaisuuksia ja näiden toimintaa tukevana todisteena evoluutiosta samaksi kuin pätemättömiksi. Eli nykyisin sikiönkehitys katsotaan yhteneväisten piirteiden-ei toiston kautta. On aivan eri asia väittää että "joillain eliöillä on tiettyjä yhteisiä piirteitä ja että nämä piirteet ovat havaintoja joista voidaan päätellä jotain", kuin väittää että "jokin toistaa tarkasti kehityshistoriansa." Ikävää luomisuskovaisten kannalta on se,että koska nämä ovat eri asioita, redusoituu kreationistien sikiökritiikki muotoon "Yksilönkehitystä ei saa tutkia ollenkaan koska Haeckel teki virheen". Sikiönkehityksessä on toisin sanoen niin, että Haeckelin teoria on falsifioitu, kuopattu ja hylätty. Koska sellaiset evoluutikot kuten Haldane ovat osoittaneet sen virheet.
Evolutionismi perusteltua?
Kuitenkin pidän evolutionismi -ajatusta tietyllä tavalla hyvinkin perusteltuna. Sillä on oikeasti sosiologinen liikehdintä, joka kannattaa evoluutioteoriaa, jota se ei osaa. Sillä ei tosin ole mitään tekemistä tieteessä olevan evoluutioteorian kanssa. Maailmankuva joka olisi "nihilistinen" on lainannut etiikkaa Humen giljotiinin unohtaen. Vaikka evolutionisteilla ei olisi vääriä käsityksiä evoluutiosta, heillä on maailmankuvassaan tosiasioiden lisäksi jotakin eettisiä väittämiä, joiden kautta tosiasiat tulkitaan ja väritetään haluttaviksi tai vastustettaviksi.
Tässä mielessä kannatan Gouldia, jonka "ihmeellinen elämä" -kirjassa moititaan lujasti muutamia evoluutioteoriasta kansan pariin levinneitä popularisointeja. Yksi niistä on jonossa oleva apinasta ihmiseen -jono, joka antaa evoluutiosta liian suoraviivaisen kuvan. Popularisoinnit korostava miten "Vaikeuksien ja taistelun kautta voittoon" -tarina on voimakas narraatio, mutta se ei ole evoluutioteorian ymmärtämistä auttava. Ja miten taksonomiassa ihminen keinotekoisesti järjestää puun juuri sillä tavalla, että ihminen näyttää olevan erikoisstatuksessa, vaikka jokaisella eliöllä on takanaan yhtä pitkä evoluutiohistoria ja huipulle voitaisiin siksi laittaa vaikka rotta. Tai jokin sieni.
Gould siis moitti sitä että ikonit eivät olleet evoluutioteorian mukaisia. Mutta antoivat ihmisille kuvan kuin he ymmärtäisivät evoluutiota paremmin niiden kautta. Ja ne levittivät tehokkaasti ja laajasti näitä vääriä mielikuvia evoluutiosta. Toisin sanoen hän osasi erottaa evoluutioteorian sisällön ja sen kannattajien näkemyksen (evolutionismin) toisistaan. Valitettavasti Gould on tässä kohden tehnyt parhaan työn. Työsarkaa nimittäin olisi paljon. On nimittäin hyvin paljon sellaisia jotka katsovat olevansa fiksuja evoluutioteorian kannattajia, mutta joilta löytyy yhtä kliseistä ja typerää materiaalia kuin Kirk Cameronilta konsanaan.
Kreatinistien kohdalla isoin ongelma näyttää olevan jonkinlainen "Dawkins -mania". Koska Dawkins on gradualisti ja aktiivinen evoluutioteorian popularisoija ja ateisti, kreationistien päässä nämä asiat yhdistyvät. Toki sama yhdistyminen näyttää koskevan niitä evolutionistejakin. Mutta tästä on aika pitkä harppaus vetää sellaisia johtopäätöksiä kuin että tieteellisenä teoriana olevaa gradualistista evoluutioteoriaa tarkastellen kyseessä olisi vain "jonkin maailmankuvan teologia". Teoria ja teorian kannattajan persooja ja teoriaan liittymättömät ainekset sekoittuvat toisiinsa. Sen lisäksi heitä haittaa yleinen pahuus asenteissa. Kohteliaista sanoista huolimatta heidän kantansa darwinismiin on "se on vaihtoehtoinen, kilpaileva, uskonto ja se on murskattava ja sen ikoneja pilkattava." Samalla he vaativat reiluutta ja tasapuolista kohtelua kun kyseessä on heidän oman statuksensa parantaminen. Se, että he kaiken tämän epäeettisen PR -kikkailun lisäksi tekevät ikonoklasminsa typerästi, huonosti ja epätieteellisesti on itse asiassa vain bonus.
No wonder we call them IDiots.
Kirjoittaja kannattaa neutraaliteoriaa, joka ei todellakaan ole adaptationismia. Hänellä on myös siitä kummallinen näkemys, että hänestä "God is unproven, not disproved." Ja että evoluutioteoriassa ei ole Jumalamuuttujaa, joten se on tässä kohdassa yhtä jumalaton kuin gravitaatioteoria ja tätä kautta evoluutioteoriakin on ensi sijassa agnostinen. Koko evoluutio vain on niin irrelevantti Jumalatodustusten kannalta. Tosin se antaa tilaa ateistille, koska se antoi keinon sovittaa ateistinen tulkinta tosiasioihin. Ennen Paleytä luonnossa oleva toiminta oli ikään kuin uskottavammin Jumalan tarkoituksenmukaisuutta.
(Nykyihminen apinamaisille "puuttuville renkaille")
Phillip Johnson kirjassaan "Evoluution maailmankuva" - huomauttelevat toistuvasti siitä että evoluutikot ovat muokanneet terminsä evoluutio monimerkitykselliseksi, jotta voisivat aina kritiikin kohdalla väistää ja sanoa että ei tarkoittanut sitä määritelmää. Tämä huomautus saa ainakin minut joka kerran huvittuneeksi, kun näen "evolutionismi" -sanan.
(ID)Kreationistit kun vastustavat hyvin usein asiaa jota he kutsuvat "evolutionismiksi", joka kulkee joskus nimellä "darwinismi" ja joskus "Neo-darwinismi". Se on se, mitä he itse asiassa vastustavat. Nämä sanat ovat jotain, jotka toistuvat ja niillä on kovasti sama sisältö. Tai oikeastaan sisältöjoukko.
Griffin esittää että "neo-darwinismia" kuvaa sellainen kuvaus kuin "sensationalistic-atheistic-materialistic". Muutoin "darwinismi" esiintyy ainakin seuraavan sisältöisinä (1) Darwinin alkuperäinen teoria ja sen kannattaminen, (2) makroevoluutioteorian kannattaminen, (3) evoluutioteoriaan uskovan maallikoiden liikehdintänä (4) evoluutioteorian puolustaminen sosiaalisena vaikuttajana poliittisessa maailmassa, (5) ateistista maailmankuvaa, (6) naturalismin/materialismin kannattamista filosofisena järjestelmänä, (7) tieteen popularisoinnin antama kuva evoluutioteoriasta, eli evoluutioteoria siten kuten Prisman dokumentit ja muut mediat sen esittävät, evoluutiota sellaisena, kuin se esiintyy oppikirjoissa, evoluutiota sellaisena mitä se esiintyy maallikoille suunnatuissa kirjoissa... (8) gradualismin / adaptationismin kannattamista, jossa korostuu jokaisen yleistyneen muutoksen hyödyllisyys eliölle. (9) Sosiaalidarwinististen käsityksien kannattamista nykypäivänä.
Kaiken kaikkiaan termi vaihtaa merkitystä aina tilanteen - ja jopa saman artikkelin eri lauseiden - yhteydessä. Minua tämä termi huvittaa suunnattomasti, koska sana esiintyy ID:tä puolustavien kirjoittajien teksteissä niin paljon, että jos sitä esiintyy vähemmän kuin 5 kertaa artikkelissa, pidän sitä jo mittarina siitä että ID -artikkeli on keskimääräistä laadukkaampi. Kuitenkin eri luokitelmat voidaan jakaa kahteen päätyyppiin:
1: Esimerkiksi Griffinin mukaan darwinismi kyseessä on maailmankuvallinen järjestelmä. Tällöin puhutaan siitä minkälainen käsitys arki -ihmisillä on evoluutioteoriasta, ja miten näitä näkemyksiä kannattavat ovat järjestäytyneet sosiologisesti. Tätä kautta evolutionismiin liittyy hänen mielestään eettinen ulottuvuus nihilismiä. Universumissa ei ole tarkoitusta.
2: Evoluutiota Puolimatka taas esittää että "darwinismi" ja Gouldin kannattama "punctuated equilibrum" olisivat toistensa vaihtoehtoja. Tämä ei ole kovin erikoista, koska myös Griffin esittää että darwinismi nojaisi korostetusti gradualistiseen, vähittäin tapahtuvien adaptaatioiden näkemykseen.
Evolutionismin vastustamisen yhteydessä korostuu itse asiassa yllättävän usein sosiologinen puoli. Usein ilmiötä käsitellään ikään kuin evoluutiokysymys olisi pelkästään tiedettä. Tätä kautta argumentaatio kulkee helposti keskustelemaan teknisistä evoluution ominaisuuksista. Tämä ei toimi, koska kreationistit tarkkailevat maailmaa myös - ellei peräti etenkin - politiikka mielessä. Heitä ei itse asiassa kiinnosta evoluutioteoria kovin paljoa. Se lienee yksi perussyy sille, että he osaavat yleisesti ottaen evoluutiota aivan helvetin huonosti.
1: Esimerkiksi Kirk Cameron vaatii että esiin tuotaisiin aitoja välimuotoja, kuten "krokoankkaa", joka olisi puoliksi krokotiili ja puoliksi ankka. Mutta jo Darwinin "Lajien synnyn" 9. luku kertoo alkupuolella kerrotaan miksi tämänlainen välimuoto ei olisi evoluutioteorian mukainen eikä sen odottama. Ei ole mitään suoraa ja lineaarista "kehitysten tikasta". Itse asiassa krokotiilin ja ankan yhteinen esi -isä ei välttämättä näytä juurikaan kummaltakaan, kun sekä krokotiili että ankka ovat sen jälkeen kumpikin muuntuneet omiin suuntiinsa. Cameron näyttää miten "evolutionistien teorioiden" väitetään johtavan johonkin. Kun virhe pomppaa 150 vuotta vastauksen antamisen jälkeen tuonkaltaisessa historiankin kannalta keskeisessä teoksessa, lienee selvää että Cameron ei ole tutustunut kritiikkinsä kohteeseen. Kun väitetään mitä evoluutikot väittävät, olisi minimikeino katsoa mitä evoluutikot väittävät. Eikä tuijottaa vain sitä mitä heidän vastustajansa väittävät heidän väittävän...
Evolutionismi nähdään korostetusti sosiaalisena ilmiönä. Ingelligent Designistien päämajan, Discovery Instituten, toimintasuunnitelma "Wedge -dokumentti" kuvaa tämän "materialismin" olleen yhteiskunnalle tuhoisaa ja siksi kelpo Intelligent Designistit asettivatkin kunnioitettavaksi tavoitteekseen kieltää koko idean yhteiskunnasta. Perusideana oli se, että kun yliopitojen akateeminen darwinismi ja kouluopetus saadaan pois, koko maailmankuva kuivuu.
1: Eettisesti tarkastellen koko ajatus on varsin mielenkiintoinen. Se on aivan sama, kuin jos sanoisi että jos teologia poistetaan yliopistoista ja kirkot suljetaan, niin se tekisi miellyttäviä asioita uskonnoille. Tosin jos tälläisiä kannattaisi, niin siitä seuraisi ns. "meteliä" juuri näiden Intelligent Designin kannattajien puolelta.
Evolutionismiin korostaminen tekee ymmärrettäväksi sen, miksi Wells teki sellaisen kirjan kuin "Icons of evolution". Siinä hän moittii monenlaisia asioita joita hän pitää evolutionisteille "ikonisina". Kirja ei suinkaan ota yleisimpiä evoluutioon liittyviä väärinkäsityksiä, vaan kirjaan pääsyyn on riittänyt se, että näkemyksellä on suosiota. Mikään muu ei selitä teollisuusmelanismin ottamista käsittelyyn. Esimerkkejä ei ole siis otettu siksi että ne olisivat epätieteellisiä tai typeriä. Kriteeri on ollut selvästi se, että näkemykset ovat "yleisessä tiedossa", jolloin niiden epätieteelliseksi ja typeriksi väittäminen kirjoissa ja kansissa saa aikaan tiettyä toivottavaa sosiologista muutosta kaduntallaajien suosiossa.
Sama selittää miksi kreationistien luennoilla on tavallisesti "Miten lukionkirjat ovat väärässä" -tyyppisiä asioita. Laatu on kyseenalaista. Esimerkiksi kun eräässä vaiheessa keräsin lukionkirjoja joissa olisi aidosti esimerkiksi Haeckelin sikiönkehityskuvia ja joissa olisi aidosti rekapitulaatioteorian kannattamista, ja pyysin että antavat kirjan nimiä ja sivunumeroita, tuli ankaran kiusaavan tutkimuksen vastaukseksi vain jotain epämääräistä "muistelen että jossain oli jotain, ainakin minun lapsuudessa" -henkistä. Myös käyntini kirjakaupoissa ja kirjastoissa siellä myytävänä, hyllyissä ja varastoissa olevien lukionkirjojen parissa tuottivat vesiperän. Sitä joka paikassa pursuvaa rekapitulaatiota ei sitten löytynytkään.
1: Hyvin usein näissä kreationistien lukionkirjojen moitinnassa syytetään hieman yliampuvasti esimerkiksi "rekapitulaatioteorian seuraamisesta". Asiallinen sikiönkehityksen vertaileva kuvaaminen menee heillä sekaisin Haeckelin sikiöväärennöskuvien kanssa. Esimerkiksi Pekka Reinikainen on ansioitunut tälläkin osastolla. Kun Lennart Nilssonin sikiövalokuvia aikanaa näytettiin eräässä "Prisma" -dokumentissa, Reinikainen lähetti tästä moitteita, joissa syytti Prisma -dokumenttia epätieteellisyydestä. Reinikainen ei ollut muistanut laittaa asioita kontekstiin ; Stephen Gould kirjoitti vuonna 1977 tutkimuksen "Ontogeny and Phylogeny", siinä hän otti aiheen esille : sikiönkehityksessä olevia yhteneväisyyksiä voidaan käyttää evolutiotodisteena rakennettaessa fylogeniapuita, aivan samoin perustein, kuin aikuisiakin yksilöitä voidaan järjestää siihen; Evoluutio ennustaa, että sikiönkehityksessä löytyy osia/jäänteitä varhemmista kantamuodoista ja näitä yhteneväisyyksiä voidaan tutkia ; Näin esimerkiksi Lennart Nilssonin sikiönkehityskuvia voidaan esittää evoluutioteorian todisteena nojaamatta samalla rekapitulaatioteoriaan. Rekapitulaatio on epätiedettä, mutta se ei tee alkionkehityksen tiettyjä samankaltaisuuksia ja näiden toimintaa tukevana todisteena evoluutiosta samaksi kuin pätemättömiksi. Eli nykyisin sikiönkehitys katsotaan yhteneväisten piirteiden-ei toiston kautta. On aivan eri asia väittää että "joillain eliöillä on tiettyjä yhteisiä piirteitä ja että nämä piirteet ovat havaintoja joista voidaan päätellä jotain", kuin väittää että "jokin toistaa tarkasti kehityshistoriansa." Ikävää luomisuskovaisten kannalta on se,että koska nämä ovat eri asioita, redusoituu kreationistien sikiökritiikki muotoon "Yksilönkehitystä ei saa tutkia ollenkaan koska Haeckel teki virheen". Sikiönkehityksessä on toisin sanoen niin, että Haeckelin teoria on falsifioitu, kuopattu ja hylätty. Koska sellaiset evoluutikot kuten Haldane ovat osoittaneet sen virheet.
Evolutionismi perusteltua?
Kuitenkin pidän evolutionismi -ajatusta tietyllä tavalla hyvinkin perusteltuna. Sillä on oikeasti sosiologinen liikehdintä, joka kannattaa evoluutioteoriaa, jota se ei osaa. Sillä ei tosin ole mitään tekemistä tieteessä olevan evoluutioteorian kanssa. Maailmankuva joka olisi "nihilistinen" on lainannut etiikkaa Humen giljotiinin unohtaen. Vaikka evolutionisteilla ei olisi vääriä käsityksiä evoluutiosta, heillä on maailmankuvassaan tosiasioiden lisäksi jotakin eettisiä väittämiä, joiden kautta tosiasiat tulkitaan ja väritetään haluttaviksi tai vastustettaviksi.
Tässä mielessä kannatan Gouldia, jonka "ihmeellinen elämä" -kirjassa moititaan lujasti muutamia evoluutioteoriasta kansan pariin levinneitä popularisointeja. Yksi niistä on jonossa oleva apinasta ihmiseen -jono, joka antaa evoluutiosta liian suoraviivaisen kuvan. Popularisoinnit korostava miten "Vaikeuksien ja taistelun kautta voittoon" -tarina on voimakas narraatio, mutta se ei ole evoluutioteorian ymmärtämistä auttava. Ja miten taksonomiassa ihminen keinotekoisesti järjestää puun juuri sillä tavalla, että ihminen näyttää olevan erikoisstatuksessa, vaikka jokaisella eliöllä on takanaan yhtä pitkä evoluutiohistoria ja huipulle voitaisiin siksi laittaa vaikka rotta. Tai jokin sieni.
Gould siis moitti sitä että ikonit eivät olleet evoluutioteorian mukaisia. Mutta antoivat ihmisille kuvan kuin he ymmärtäisivät evoluutiota paremmin niiden kautta. Ja ne levittivät tehokkaasti ja laajasti näitä vääriä mielikuvia evoluutiosta. Toisin sanoen hän osasi erottaa evoluutioteorian sisällön ja sen kannattajien näkemyksen (evolutionismin) toisistaan. Valitettavasti Gould on tässä kohden tehnyt parhaan työn. Työsarkaa nimittäin olisi paljon. On nimittäin hyvin paljon sellaisia jotka katsovat olevansa fiksuja evoluutioteorian kannattajia, mutta joilta löytyy yhtä kliseistä ja typerää materiaalia kuin Kirk Cameronilta konsanaan.
Kreatinistien kohdalla isoin ongelma näyttää olevan jonkinlainen "Dawkins -mania". Koska Dawkins on gradualisti ja aktiivinen evoluutioteorian popularisoija ja ateisti, kreationistien päässä nämä asiat yhdistyvät. Toki sama yhdistyminen näyttää koskevan niitä evolutionistejakin. Mutta tästä on aika pitkä harppaus vetää sellaisia johtopäätöksiä kuin että tieteellisenä teoriana olevaa gradualistista evoluutioteoriaa tarkastellen kyseessä olisi vain "jonkin maailmankuvan teologia". Teoria ja teorian kannattajan persooja ja teoriaan liittymättömät ainekset sekoittuvat toisiinsa. Sen lisäksi heitä haittaa yleinen pahuus asenteissa. Kohteliaista sanoista huolimatta heidän kantansa darwinismiin on "se on vaihtoehtoinen, kilpaileva, uskonto ja se on murskattava ja sen ikoneja pilkattava." Samalla he vaativat reiluutta ja tasapuolista kohtelua kun kyseessä on heidän oman statuksensa parantaminen. Se, että he kaiken tämän epäeettisen PR -kikkailun lisäksi tekevät ikonoklasminsa typerästi, huonosti ja epätieteellisesti on itse asiassa vain bonus.
No wonder we call them IDiots.
Kirjoittaja kannattaa neutraaliteoriaa, joka ei todellakaan ole adaptationismia. Hänellä on myös siitä kummallinen näkemys, että hänestä "God is unproven, not disproved." Ja että evoluutioteoriassa ei ole Jumalamuuttujaa, joten se on tässä kohdassa yhtä jumalaton kuin gravitaatioteoria ja tätä kautta evoluutioteoriakin on ensi sijassa agnostinen. Koko evoluutio vain on niin irrelevantti Jumalatodustusten kannalta. Tosin se antaa tilaa ateistille, koska se antoi keinon sovittaa ateistinen tulkinta tosiasioihin. Ennen Paleytä luonnossa oleva toiminta oli ikään kuin uskottavammin Jumalan tarkoituksenmukaisuutta.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Rivoja vitsejä.
"Ufopornoo, jonkun kotona." ... "Ufopornoo markantalonmiehen kattellessa."
(Ranuan Kummit, "Ufoporno")
Usein pornografia määritellään siten, että sen tarkoituksena on kiihottaa sukupuolisesti. Tämän mukana usein keskiöön nousee vertailu erotiikan kanssa. Erotiikassahan tarkoituksena on innostaa ihanteellisia romanttisia ajatuksia seksuaalisuuden kautta. Tämä tarkastelutaso on tärkeä.
Tänään mieleeni tuli kuitenkin myös muuta. James Cameronin "Avatar" -elokuva kun on saamassa sitä mukailevan pornoversion. "Hustler" tuottaa siis rainallisen sinisiä hahmoja vaakamambossa. "Avatar-pornoilu jatkaa Hustlerin todellisiin elokuviin ja tv-sarjoihin pohjautuvien pornoelokuvien sarjaa. Aikaisemmin eroottiseen käsittelyyn ovat joutuneet mm. Star Trek, The Jeffersons ja Beverly Hills 90210. Myöhemmin tänä vuonna Hustler aikoo julkaista myös mm. elokuvan This Ain’t CSI XXX: Chatsworth ja jatko osan This Ain’t Star Trek XXX:lle."
Yllä oleva lista vaikuttaa aiheiltaan sellaiselta että sen ei luulisi herättävän seksuaalisia intoja. Ainakaan minä en koe sinisyyttä minään erityisen seksikkäänä piirteenä. -Tuomitsen tällä tavalla rasistisesti ihmisiä ihonvärin perusteella. Toisinnot ovat selvästi yleisiä, ja "Hustlerin" kaltainen toimija tuskin ryhtyy tekemään asioita jotka eivät myös tuota rahaa. Ainakaan pitkää sarjaa.
Tästä tuli mieleeni että pornografiaksi kutsutussa olisikin paljon sellaista joka ei sovi pornografian "viralliseen määritelmään". Ne ovat ikään kuin näyteltyjä roiseja vitsejä. Pornopätkät ovatkin elokuvaparodioita. Tämä henki on tietysti hieman havaittavissa myös esimerkiksi armeijassa kiertäneissä pornolehdissä. Ne olivat siellä suosittuja, ja ne kiersivät ahkerasti. Mutta kyseisenlaisessa paikassa ei itse asiassa ns. toteuttaa seksuaalisuuttaan. Kasarmin olosuhteet eivät innosta tälläiseen.
Sen sijaan tarvetta räkättämiseen, jossa mies ottaa ikään kuin maskuliinisen roolin on tärkeässä sijassa. Pornolehti on ikään kuin roisin vitsin jatke. Pornoa katseleva ja hihittelevä inttipoika ei lue kiihottuakseen ; Hän ei ole suhteessa paperilla olevaan naiseen, vaan suhteessa muihin varusmiehiin.
Tätä kautta on tietysti saatavissa esiin toinen ja kolmas rajanvedon paikka. Erotiikan lisäksi vitsailuaspekti ja sosiaalinen miehekkyysstatus olisi otettava huomioon. Tämä on tietysti vaikeaa, koska monesti eiperverssit vitsitkin ovat aika huonoja. Siksi moni pornovitsikin on taatusti vitsinä huono ja mauton. Mutta se on silti vitsi.
(Ranuan Kummit, "Ufoporno")
Usein pornografia määritellään siten, että sen tarkoituksena on kiihottaa sukupuolisesti. Tämän mukana usein keskiöön nousee vertailu erotiikan kanssa. Erotiikassahan tarkoituksena on innostaa ihanteellisia romanttisia ajatuksia seksuaalisuuden kautta. Tämä tarkastelutaso on tärkeä.
Tänään mieleeni tuli kuitenkin myös muuta. James Cameronin "Avatar" -elokuva kun on saamassa sitä mukailevan pornoversion. "Hustler" tuottaa siis rainallisen sinisiä hahmoja vaakamambossa. "Avatar-pornoilu jatkaa Hustlerin todellisiin elokuviin ja tv-sarjoihin pohjautuvien pornoelokuvien sarjaa. Aikaisemmin eroottiseen käsittelyyn ovat joutuneet mm. Star Trek, The Jeffersons ja Beverly Hills 90210. Myöhemmin tänä vuonna Hustler aikoo julkaista myös mm. elokuvan This Ain’t CSI XXX: Chatsworth ja jatko osan This Ain’t Star Trek XXX:lle."
Yllä oleva lista vaikuttaa aiheiltaan sellaiselta että sen ei luulisi herättävän seksuaalisia intoja. Ainakaan minä en koe sinisyyttä minään erityisen seksikkäänä piirteenä. -Tuomitsen tällä tavalla rasistisesti ihmisiä ihonvärin perusteella. Toisinnot ovat selvästi yleisiä, ja "Hustlerin" kaltainen toimija tuskin ryhtyy tekemään asioita jotka eivät myös tuota rahaa. Ainakaan pitkää sarjaa.
Tästä tuli mieleeni että pornografiaksi kutsutussa olisikin paljon sellaista joka ei sovi pornografian "viralliseen määritelmään". Ne ovat ikään kuin näyteltyjä roiseja vitsejä. Pornopätkät ovatkin elokuvaparodioita. Tämä henki on tietysti hieman havaittavissa myös esimerkiksi armeijassa kiertäneissä pornolehdissä. Ne olivat siellä suosittuja, ja ne kiersivät ahkerasti. Mutta kyseisenlaisessa paikassa ei itse asiassa ns. toteuttaa seksuaalisuuttaan. Kasarmin olosuhteet eivät innosta tälläiseen.
Sen sijaan tarvetta räkättämiseen, jossa mies ottaa ikään kuin maskuliinisen roolin on tärkeässä sijassa. Pornolehti on ikään kuin roisin vitsin jatke. Pornoa katseleva ja hihittelevä inttipoika ei lue kiihottuakseen ; Hän ei ole suhteessa paperilla olevaan naiseen, vaan suhteessa muihin varusmiehiin.
Tätä kautta on tietysti saatavissa esiin toinen ja kolmas rajanvedon paikka. Erotiikan lisäksi vitsailuaspekti ja sosiaalinen miehekkyysstatus olisi otettava huomioon. Tämä on tietysti vaikeaa, koska monesti eiperverssit vitsitkin ovat aika huonoja. Siksi moni pornovitsikin on taatusti vitsinä huono ja mauton. Mutta se on silti vitsi.
lauantai 2. toukokuuta 2009
Sinisilmäenkeli.
Joskus tieteen nimessä on tehty pahoja asioita. Ensimmäinen joka minulle tulee mieleen on CIA:n aivopesuohjelmaan MKULTRA:an liittyvä Donald Ewen Cameron:in "Allan Memorial Institute" -sairaalassa tekemiin kokeisiin. Nämä tehtiin vuosina 1957-1964. Kokeissa potilaille syötettiin huumeita joilla tuotettiin jopa kuukausia kestäviä tajuttomuusaikoja. Heille annettiin runsaasti vahvoja, 30-40 kertaa normaalia kovempia, sähköshokkeja. Heille pakkokuunnellutettiin tauotta toistuvia nauhoja. Ja muita vastaavia "hyvin ikäviä asioita". Tyypillisesti potilaat tulivat sairaalaan pienistä häiriöistä, mutta käsittely pahensi ja loi uusia häiriötiloja. Nämä kokeet olivat julmia, koehenkilöiltä ei pyydettu lupaa. Kanadan hallitus maksoikin asian tiimoilta 90-luvulla 100 000 dollaria joillekin kokeiden uhrille. Tämä johtunee siitä että tämä sivuaa "niitä isoimpia" kiinnostuksenaiheitani, sitä miten ihmiset uskovat vääriin asioihin ja miten heidät saadaan uskomaan vääriin asioihin. Tästä ei voinut luikerrella karkuun edes sotatilalla, jota ei ollut. Hurray for USA!
Mutta tietysti on kuuluisampia kauhututkimuksia. Tietenkin tässä vaiheessa puheenaiheeksi nousevat natsit.
Josef Mengele oli filosofian tohtori ja lääkäri ja rautaristejä saanut sotilas. Erityisen kuuluisaksi hän tuli kun hänet liitettiin vuonna 1943 hauptsturmführeriksi Auschwitzin keskitysleirille. Siellä hän teki erilaisia luottamuksellisia "rotuhygienisiä tutkimuksia".
Nämä ovat aika kuuluisia, ja esimerkiksi "Salaisten kansioiden" jaksoissa natsien kadonneet tutkimukset olivat tietysti käytössä. Samoin "Unborn" -elokuvassa keskiössä oli se, että natsit tekivät okkultistisia ja puolitieteellisiä tutkimuksia, joissa kaksoset ja silmien värin vaihtuminen olivat keskiössä. Näin saatiin kauhuelokuva. Pahuus syntyi natsin uhrista.
Mengelen tutkimusten sisältö on epäselvää koska muisiinpanot tutkimuksista ovat kadonneet. Jotain tiedetään:
1: Mengele teki erityisesti kaksoistutkimuksia, joiden hän katsoi antavan tietoa sairauksien, rodun ja rotujen sekoittumisen suhdetta. Hän oli obsessoitunut kaksosiin ja kaikki kaksoset vietiin erityisesti heille varatuille tiloille.
2: Häntä kiinnostivat myös erikoisuudet, kuten kääpiöt ja geneettiset poikkeamat. lisäksi häntä kiinnosti nälkiintymisen ja huonon hygienian aikaansaama kasvojen alueen gangrenoottinen noma-haavauma.
3: Mengele kohteli testikohteitaan kaaoottisesti ; Joskus hän tarjosi lapsille makeisia ja oli ystävällinen setä. Hänen kaksosiensa hiuksia ja vaatteita ei takavarikoitu, mikä oli poikkeuksellinen etuasema. Heitä ei työllistetty raskaasti ja heidän ruokintansa ei ollut vajavaista. Toisaalta hän kohteli koehenkilöitä julmasti: Esimerkiksi kaksosia voitiin tappaa vain sen takia että heistä saataisiin ruumiinavausraportit. Samoin yrityksiin kuului yrityksiä luoda keinotekoiseisti siamilaisia kaksosia leikkauksilla. Tutkimuksissa yritettiin myös muuttaa silmien väriä siniseksi metyleenisinitipoilla ja silmään tehdyillä ruiskutuksilla. Tutkimuksissa tehtiin kastraatioita ilman puudutusta ja tyttöjä sterilisoitiin röntgensätein. Tutkimuksista selvisi hengissä vain murto -osa siihen osallistuneista kaksosista, vain noin 1 viidestätoista koehenkilöstä selvisi hengissä.
4: Kaikki kirjattiin ylös, kuolinsyyn tutkiminen ja kudosnäytteet virtasivat hänen mentorilleen von Verschuerille; Esimerkiksi jos kaksosilla oli eriväriset silmät, nämä lähetettiin erityisen mielenkiintoisina tutkimuskohteina eteenpäin. Mengele itse piti tutkimuksiaan tieteellisesti tarkkoina ja hyvinä. Tutkimuksissa oli kolmetuhatta kaksosta. Teoriassa otoksen pitäisi olla "riittävän hyvä".
Tutkimusten yksityiskohdat ovat epäselviä, koska Mengele pakeni tutkimustensa kanssa. Hän päätyi Brasiliaan, jossa hän kuoli vuonna 1979. Tosin vasta 1985 Wolfgang Gerhard -salanimen takana Brasiliassa aivohalvauksen saanut ja hukkunut henkilö liitettiin tähän "Kuoleman enkeliin" DNA -testein.
Yleisesti ottaen Mengelen tutkimuksia pidetään epäonnistuneina ja huonona tieteenä. Usein viitataan puutteelliseen taustateoriaan, mutta tosiasiassa tästä on ainoana tietona tutkimushenkilöiden lausumat. Mengelen taustateoriaa ei ole esitetty ulkopuolisille, joten ei voida olla aivan varmoja siitä ovatko ne olleet mielivaltaisia vai eivät. Tosin tämä on luultavaa sen pohjalta mitä tiedetään. Vaikeutena on tietysti se, että kun tutkimusten data on hävinnyt, ei tutkimusmekanismista ole kovin hyviä tietoja, joten tästä ei voida sanoa mitään. Kuitenkin jotain asioita voidaan varmasti sanoa. Ja niiden pohjalta Mengelen ovat huonoa tiedettä. Ja tämä voidaan tietää vaikka tutkimuksista ei tiedetä mitään varmaa.
1: Vertaisarvioinnin puute on kenties yksi vahvimmista syistä. Mengelen tutkimuksia ei ole vertaisarvioitu, joten ne ovat korkeintaan hänen yksityisiä puuhailujaan. Tätä osaa pidetään melkoisen tärkeänä. Tämä liittyy muun muassa tieteen autonomisuusperiaatteeseen sekä kriittisyysperiaatteeseen. Pohjimmiltaan tiedeyhteisö vertaisarvioinnin pohjalta päättää mikä tutkimus hyväksytään ja mikä ei. Samalla tutkimusmetodi asetetaan kriittisen tarkastelun alle; Tutkimuksen metodin on liityttävä fiksusti taustateoriaan.
2: Mengelen tutkimukset rikkovat julkisuusperiaatetta. Kun data on kadoksissa, tutkimusmetodia ei voida katsoa. Ehkä joku löytäisi niistä vielä vertaisarvioinnin läpäisyn jälkeenkin jonkun virheen. Kenties tämä voidaan tehdä vasta myöhemmän tieteen kehityksen pohjalta. Kun kukaan ei pääse tarkistamaan, voitaisiin tutkimuksen metodista ja sisällöstä ja koetuloksista väittää mitä vain. Näin julmista kokeista puhuessa voi olla kieroutunutta muistuttaa siitä että tämä kohta liittyy myös kokeen toistettavuusperiaatteeseen : Kun tiedot puuttuvat, ei koetta voida toistaa. Tällöin muut eivät voi varmentaa sen tuloksia.
3: Pragmaattisista syistä tutkimus, jonka metodi, taustateoria ja tulokset ovat salassa ovat turhia. On oikeastaan saivartelua miettiä ovatko ne tiedettä vai eivät. Yleensä tässä vaiheessa on fiksua ajatella että ne eivät olleet tiedettä, kunnes toisin todistetaan. Kadonnut tulos on sama kuin ei tulosta lainkaan.
4: Tutkimusten tiedetään rikkoneen törkeästi tieteen tutkimuksen eettisiä periaatteita. Vaikka tutkimuksista ei ole pöytäkirjoja, ruumiit ovat varsin hyviä aihetodisteita asiasta. Etiikkakohta voi kuulostaa erikoiselta kun aiheena on totuuden metsästys, mutta tosiasiassa tästä kohdasta ollaan melko tarkkoja. Tosin itse olen hieman sitä mieltä, että tärkein asia eettisissä periaatteissa on ennaltaehkäisy, eli kun tulokset on jo saatu ja koe tehty, voisi tästä joustaa. Tosin tekijä pitäisi "lynkata" jotenkin, koska muuten tämä kannustaisi tekemään rogue -tutkimuksia, jossa hullu tiedemies tekee epäeettiisä kokeita salassa ja saa silti tutkimukset ulos. Jos ihmistä kiinnostaa tiede eikä henkilökohtainen maine, hän voisi aivan hyvin tehdä jotain tämäntapaista. Mutta pääasia tässäkin kohdassa on se, että minulta ei kysytä. Onneksi, voisi joku sanoa.
Mutta tietysti on kuuluisampia kauhututkimuksia. Tietenkin tässä vaiheessa puheenaiheeksi nousevat natsit.
Josef Mengele oli filosofian tohtori ja lääkäri ja rautaristejä saanut sotilas. Erityisen kuuluisaksi hän tuli kun hänet liitettiin vuonna 1943 hauptsturmführeriksi Auschwitzin keskitysleirille. Siellä hän teki erilaisia luottamuksellisia "rotuhygienisiä tutkimuksia".
Nämä ovat aika kuuluisia, ja esimerkiksi "Salaisten kansioiden" jaksoissa natsien kadonneet tutkimukset olivat tietysti käytössä. Samoin "Unborn" -elokuvassa keskiössä oli se, että natsit tekivät okkultistisia ja puolitieteellisiä tutkimuksia, joissa kaksoset ja silmien värin vaihtuminen olivat keskiössä. Näin saatiin kauhuelokuva. Pahuus syntyi natsin uhrista.
Mengelen tutkimusten sisältö on epäselvää koska muisiinpanot tutkimuksista ovat kadonneet. Jotain tiedetään:
1: Mengele teki erityisesti kaksoistutkimuksia, joiden hän katsoi antavan tietoa sairauksien, rodun ja rotujen sekoittumisen suhdetta. Hän oli obsessoitunut kaksosiin ja kaikki kaksoset vietiin erityisesti heille varatuille tiloille.
2: Häntä kiinnostivat myös erikoisuudet, kuten kääpiöt ja geneettiset poikkeamat. lisäksi häntä kiinnosti nälkiintymisen ja huonon hygienian aikaansaama kasvojen alueen gangrenoottinen noma-haavauma.
3: Mengele kohteli testikohteitaan kaaoottisesti ; Joskus hän tarjosi lapsille makeisia ja oli ystävällinen setä. Hänen kaksosiensa hiuksia ja vaatteita ei takavarikoitu, mikä oli poikkeuksellinen etuasema. Heitä ei työllistetty raskaasti ja heidän ruokintansa ei ollut vajavaista. Toisaalta hän kohteli koehenkilöitä julmasti: Esimerkiksi kaksosia voitiin tappaa vain sen takia että heistä saataisiin ruumiinavausraportit. Samoin yrityksiin kuului yrityksiä luoda keinotekoiseisti siamilaisia kaksosia leikkauksilla. Tutkimuksissa yritettiin myös muuttaa silmien väriä siniseksi metyleenisinitipoilla ja silmään tehdyillä ruiskutuksilla. Tutkimuksissa tehtiin kastraatioita ilman puudutusta ja tyttöjä sterilisoitiin röntgensätein. Tutkimuksista selvisi hengissä vain murto -osa siihen osallistuneista kaksosista, vain noin 1 viidestätoista koehenkilöstä selvisi hengissä.
4: Kaikki kirjattiin ylös, kuolinsyyn tutkiminen ja kudosnäytteet virtasivat hänen mentorilleen von Verschuerille; Esimerkiksi jos kaksosilla oli eriväriset silmät, nämä lähetettiin erityisen mielenkiintoisina tutkimuskohteina eteenpäin. Mengele itse piti tutkimuksiaan tieteellisesti tarkkoina ja hyvinä. Tutkimuksissa oli kolmetuhatta kaksosta. Teoriassa otoksen pitäisi olla "riittävän hyvä".
Tutkimusten yksityiskohdat ovat epäselviä, koska Mengele pakeni tutkimustensa kanssa. Hän päätyi Brasiliaan, jossa hän kuoli vuonna 1979. Tosin vasta 1985 Wolfgang Gerhard -salanimen takana Brasiliassa aivohalvauksen saanut ja hukkunut henkilö liitettiin tähän "Kuoleman enkeliin" DNA -testein.
Yleisesti ottaen Mengelen tutkimuksia pidetään epäonnistuneina ja huonona tieteenä. Usein viitataan puutteelliseen taustateoriaan, mutta tosiasiassa tästä on ainoana tietona tutkimushenkilöiden lausumat. Mengelen taustateoriaa ei ole esitetty ulkopuolisille, joten ei voida olla aivan varmoja siitä ovatko ne olleet mielivaltaisia vai eivät. Tosin tämä on luultavaa sen pohjalta mitä tiedetään. Vaikeutena on tietysti se, että kun tutkimusten data on hävinnyt, ei tutkimusmekanismista ole kovin hyviä tietoja, joten tästä ei voida sanoa mitään. Kuitenkin jotain asioita voidaan varmasti sanoa. Ja niiden pohjalta Mengelen ovat huonoa tiedettä. Ja tämä voidaan tietää vaikka tutkimuksista ei tiedetä mitään varmaa.
1: Vertaisarvioinnin puute on kenties yksi vahvimmista syistä. Mengelen tutkimuksia ei ole vertaisarvioitu, joten ne ovat korkeintaan hänen yksityisiä puuhailujaan. Tätä osaa pidetään melkoisen tärkeänä. Tämä liittyy muun muassa tieteen autonomisuusperiaatteeseen sekä kriittisyysperiaatteeseen. Pohjimmiltaan tiedeyhteisö vertaisarvioinnin pohjalta päättää mikä tutkimus hyväksytään ja mikä ei. Samalla tutkimusmetodi asetetaan kriittisen tarkastelun alle; Tutkimuksen metodin on liityttävä fiksusti taustateoriaan.
2: Mengelen tutkimukset rikkovat julkisuusperiaatetta. Kun data on kadoksissa, tutkimusmetodia ei voida katsoa. Ehkä joku löytäisi niistä vielä vertaisarvioinnin läpäisyn jälkeenkin jonkun virheen. Kenties tämä voidaan tehdä vasta myöhemmän tieteen kehityksen pohjalta. Kun kukaan ei pääse tarkistamaan, voitaisiin tutkimuksen metodista ja sisällöstä ja koetuloksista väittää mitä vain. Näin julmista kokeista puhuessa voi olla kieroutunutta muistuttaa siitä että tämä kohta liittyy myös kokeen toistettavuusperiaatteeseen : Kun tiedot puuttuvat, ei koetta voida toistaa. Tällöin muut eivät voi varmentaa sen tuloksia.
3: Pragmaattisista syistä tutkimus, jonka metodi, taustateoria ja tulokset ovat salassa ovat turhia. On oikeastaan saivartelua miettiä ovatko ne tiedettä vai eivät. Yleensä tässä vaiheessa on fiksua ajatella että ne eivät olleet tiedettä, kunnes toisin todistetaan. Kadonnut tulos on sama kuin ei tulosta lainkaan.
4: Tutkimusten tiedetään rikkoneen törkeästi tieteen tutkimuksen eettisiä periaatteita. Vaikka tutkimuksista ei ole pöytäkirjoja, ruumiit ovat varsin hyviä aihetodisteita asiasta. Etiikkakohta voi kuulostaa erikoiselta kun aiheena on totuuden metsästys, mutta tosiasiassa tästä kohdasta ollaan melko tarkkoja. Tosin itse olen hieman sitä mieltä, että tärkein asia eettisissä periaatteissa on ennaltaehkäisy, eli kun tulokset on jo saatu ja koe tehty, voisi tästä joustaa. Tosin tekijä pitäisi "lynkata" jotenkin, koska muuten tämä kannustaisi tekemään rogue -tutkimuksia, jossa hullu tiedemies tekee epäeettiisä kokeita salassa ja saa silti tutkimukset ulos. Jos ihmistä kiinnostaa tiede eikä henkilökohtainen maine, hän voisi aivan hyvin tehdä jotain tämäntapaista. Mutta pääasia tässäkin kohdassa on se, että minulta ei kysytä. Onneksi, voisi joku sanoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)