Mahtikirkko

Suurmoskeijan rakennuttaminen on jakanut runsaasti mielipiteitä. Karkeasti leirijako menee maahanmuuttokeskustelun linjojen mukaan. Ne jotka kannattavat maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kannattavat moskeijaa. Ne, jotka vastustavat maahanmuuttoa vastustavat sitä.

Kuitenkin kysymys on mutkikkaampi. Esimerkiksi uusin "Uskomaton" -lehti (saatavina ilmaiseksi "Voima" -lehden liitteenä) kuvaa sitä miten on eri asia antaa humanitaarista apua ihmisille ja kannattaa sitä että heille annetaan apua ja turvaa kuin tukea tämänlaista rakentamista. Tässä mielessä uskonnottomien lehden kyseisen jutun kanta asettuukin melko selvästi siihen puoleen että he kannattavat maahanmuuttoa ja humanitaarista apua, mutta se vastustaa kirkon rakentamista.

Tässä kohden tilanne on kuitenkin erikoinen.

Sen mitä olen aiheeseen liittyviä mielipiteitä pumpannut, vastaan on tullut esimerkiksi pornolehtien Raamattuun vaihtamisesta tuttu Tommi Paalanen. Hänen perusteensa ovat sellaista mallia että islamin arvomaailma on vastenmielinen. Ajatus kirkkojen torjunnasta onkin varmasti luonteva sekulaarille joka haluaa kirkon ja julkisen tilan erottamista. Itse taas näen että uskonnolliset rakennukset kuuluvat yhteiskuntaan ja jos osiltaan vastenmieliset uskonnot eivät saisi perustaa uskonnollisia pytinkejä, niin vähässäpä olisivat ne maassamme olevat uskonnolliset pytingit. (Paalasen omaa toimintaakin on toki moitittu usein vastenmieliseksi.)

Vastaavaa asennetta löytyy myös uskovaisilta. Esimerkiksi 19.4.2017 Metro -lehden tekstiviestipalsta koostui viestittelystä jossa korostettiin että jos annetaan suurmoskeijalle lupa niin sitten pitäisi rakentaa yhtä suuri buddhalaistenkin temppeli. Hänestä torjuisimme buddhalaisten paikan lähtökohtaisesti joka on itse asiassa varsin kyseenalainen ja kaikkea muuta kuin ilmiselvä ajatus. Viesteissä nousi esiin myös se, että jos moskeija rakennetaan niin se ei saisi olla suurempi kuin Helsingin Tuomiokirkko.

Itse en ole sekulaari ja kantani esimerkiksi kirkon sisäiseen avioliittokäytänteeseen on yksinkertainen ; Syrjikööt sisäisesti ketä huvittaa kunhan eivät vaadi minulta rahaa. Tässä mielessä muslimit rahoittavat omat moskeijansa eikä minulla ole sen suurempaa ongelmaa tästä. Jos buddhalaiset rahoittavat oman temppelinsä "niin siitä vaan".

Toki on selvää että kirkkorakennukset ja moskeijat ovat vallannäytöllisiä symboleita. Uskonnot mittaavat kikkeleitään. Suurmoskeijan on esitetty olevan jopa kaksi kertaa Helsingin Tuomiokirkon kokonen. Minusta tämänlainen on rahantuhlausta mutta syntynyt pytkinki on teoriassa nähtävyys (käyn kirkoissakin, katsos) joten se voi tässä mielessä olla panos-tuotos -suhteeltaan huomattavasti parempi turismitulonlähde kuin Guggenheim ikinä olisi voinut olla. ; Toisaalta tämä ei ole paljon ja kenties tämän alueen voisi hyötykäyttää jotenkin toisella tavalla. Olisinkin kiinnostunut tietämään mitä taloudellista hyötyä, työllistymistä tai muita konkreettisia suunnitelmia on tarjota sille maalle jolle suuri temppeli rakennetaan.

Näin ollen näkemykseni latistuu aika viileästi kaavoituskysymyksen tapaisiin byrokratioihin. Niistä ei hirveästi mitään keskustelua saada irti; Kristittyjen ja muslimien rakennukset ovat "joidenkin toisen ideologian rakennuksia" ja molemmissa ideologioissa minua mitä ilmeisemmin pidetään vastenmielisenä kerettiläisenä. (Se miten tästä tehdään seurauksia, niin muslimit eivät ole tehneet minulle vielä mitään pahaa. Vielä. Kristityt sen sijaan ovat jo nyt kerinneet. Jo nyt.) Mielestäni uskonnottomien humanistien pitäisi huutaa enemmän siitä että yksikään kirkkorakennus ei saisi olla suurempi ja prameampi kuin kaupungin suurin luonnontieteellisiä kirjoja sisältävä kirjasto. (Sellaisessa olisi itse asiassa jotain viehättävää.) Voitto olisi kuitenkin symbolinen.

Olen toisaalta elänyt Järvenpäässä jossa on ollut moskeija (pienmoskeija).

Se oli Suomen pohjoisin moskeija. Siitä ei ole seuranuut mitään. Se on ollut tässä mielessä enimmäkseen tylsä. Sitä tosin ovat tarvinneet tataarit jotka tuskin edustavat sitä muslimisuuntausta josta nyt ollaan huolissaan.

Tässä kohden puhutaan tietenkin muslimiterroristeista. Terrorismin tutkija on ainakin huolissaan siitä, että kuka moskeijan rahoittaa. Tahojen taakse nähdään puolueellinen ja aggressiivinen ja poliittinen islam. Ja aina kun uskonto ja politiikka yhdistetään puhutaan jostain joka samanaikaisesti "kuuluu demokraattisessa yhteiskunnassa olevaan julkiseen tilaan" että on "hemmetinmoinen ongelma ja riski jo pelkästään olemassaolollaan." ; Itse tosin näen että moskeijan rakentaminen on jokseenkin eri asia kuin muslimien valvonta. Pelkään enemmän "yksittäisiä aktivistisoluja". Sellaisia jotka ovat esimerkiksi pitäneet suomenkielistä ISIS -blogia. Minun on vaikeaa uskoa että he voisivat pitää oppitunteja tai vastaavia jossain suurmoskeijassa. Moskeijast tulee pikemminkin nähtävyys tältä osin. Näin ollen intressi ei ole ihan sama asia kuin terrorismin lisääntyminen tai edes se onko muslimeilla jotain aggressiviisia suuntauksia maassamme.

Itse olen kuitenkin ainakin toistaiseksi periaatteessa kielteinen tämän kanssa.

Syy on kenties erikoinen. Mielestäni monikulttuurisuus on näppärä idea. Mutta en pidä ns. "salaattikulho" -mallista. Tämä on ikävä asia siinä mielessä että heimohenkinen ihminen mielellään synnyttää sellaisia. Kannatan kunnon "melting pot" -mallia. Tämä tarkoittaa sitä että ei rakenneta keskittymiä. Jos keskittymät alkavat syntymään ne helposti myös ruokkivat toisiaan. Sillä (1) jos olet keskittymässä jossa olet outo ja vähemmistö niin mielelläsi muutat sieltä pois jolloin asuinalueet eriytyvät helposti tietylle kulttuuripiirille. (2) Toisaalta jos olet vähemmistönä jossain ja haluat kaltaistesi seuraan niin helposti muutat sinne alueelle jossa on samanhenkisiä ihmisiä.

Tässä mielessä kannatan seka-astuttamista. Joka tarkoittaa sitä mitä se tarkoittaa. Moni kannattaa "Muslimien lähettämistä huitsinnevadaan", mutta tässä on enemmän NIMBY -asennetta kuin todellista hajauttamisen henkeä. Todellinen hajauttmainen kun vaatisi sitä että osa maahanmuuttajista asetettaisiin asumaan myös ns. "paremmille alueille". Sillä muuten syntyy samanlaisia ongelmia kuin on tapahtunut kun köyhiä, alkoholiongelmaisia ja muita on päästetty soljumaan edullisille alueille. Siellä on niitä "särkyneiden kortteleiden kujia".

Siksi en yleensä ottaen luota niihin kaupunkeihin joissa on Chinatown. En siksi että chinatownit olisivat erityisen vaarallisia. Mutta ne usein merkitään karttoihin. Vaarallisia alueita ei samalla tavalla helposti mainosteta.

Moskeija varmasti toimii houkuttimena. Muslimit muuttavat lähialueelle. Ja sitten siellä on oma erillinen asuinalueensa. Ja tässä on sitten helppo muhia jos on sitä muslimivähemmistöä joka on aggressiivista. ; Tässä mielessä kokonaiskuva onkin se että on ihmisiä jotka ovat tyhmistä syistä kanssani samaa mieltä. Tämä ei ole heille ansioksi. Sillä filosofit eivät yleensä arvosta arvauksella saatuja tuloksia ; Toisin sanoen jos arvaat jonkin asian ja tosiasiat ovat sen puolella, se ei ole viisautta tai tietoa. Se, että olet oikeaa mieltä vääristä syistä johtuu siitä että tosiasiat ja toimintaehdot sattuvat tuurilla olemaan puolellasi. Se ei ole millään tavalla ansiokasta.

Tässä mielessä ymmärrän tavallaan miksi emme halua suurmoskeijaa Suomeen edes tiettyjen muslimien rahoilla. Sitä en tosin ymmärrä miksi kansana myymme näille samoille tahoille aseita.

Pieni ajatus : Liberaalien kovat arvot

Liberalismi liitetään mielikuvissa pehmeisiin arvoihin. Että se on hyssyttelyä ja halaamista. Tämä on toki ymmärrettävä siltä kannalta, että moni kunnon konservatiivi korostaa ns. moralista selkärankaa. Tai kuten "Syvemmältä" -blogi asian ilmaisee : "Kristittyjen tulee olla mulkkuja ... tietyissä tilanteissa". Liberaalit hakevat usein oikeuksia ja he taistelevat tätä "mulkkuutta" vastaan.

Kuitenkin toisaalla kun katsotaan asiaa konservatiivien soveltaman arvotyhjiöargumentiston puolelta, ei ole tavatonta että arvojen koveneminen on huolestuttava piirre jota vastaan kristitty taistelee. Esimerkiksi NIMBY -ilmiö jossa mielenterveyskuntoutujien kuntoutumispaikkaa ei haluta itsen lähelle nähdään lähimmäisenrakkaudettomuutena. Arvojen kovenemisen taakse nähdään arvotyhjiö ja liberalismin nähdään ajavan tätä.

Tämä yhtälö on tietyllä tavalla hämmentävä. Yksi lisähämmennys syntyy tietysti siitä että maksimaalisia oikeuksia hakee myös talousteoreettinen vapaan kaupankäynnin korostamista ajava uusliberalismi. Ja uusliberalismin mysteeri on siinä että vaikka kaikki konservatiivit eivät ole uusliberaaleja, niin uusliberaaleissa on valtavan kokoinen konservatiivinen siipi. Esimerkkiksi USA:n fundamentalistiskristillinen oikeisto on vahvasti konservatiivista ja uusliberaalia. Ja mikä metkointa - hekin hakevat liberaalien tapaan oikeuksia, talouselämää ilman rajoituksia. Maksimaalisia oikeuksia minimaalisin rajoituksin.

NIMBY -asenne taas sitten on nimenomaan sitä, että rajoitteita halutaan laittaa. Muiden ihmisten vapautta halutaan rajoittaa koska sitä pidetään itselle kiusallisena.

Tämä nelikko vaatii taatusti jonkinlaista purkamista ; (1) Yksi tapa on erottaa intentiot seurauksista ja talouselämä etiikasta. Tällöin liberaali voi hakea pehmeästi oikeuksia mutta ajaakin maksimaalista kilpailua jossa heikoin sortuu ja lopputuloksena on kovat arvot. Ja että taloudessa käy samoin, mutta tämä on kaunista ja hyvää. (2) Toisaalta konservatiiveilla voi olla syvä sisäinen kaksoisstandardi ; Muiden ikäväksi koetut rajoitukset ovat kovia arvoja, kun taas omat rajoitteet, mulkkuudet, ovat peräti jotain ihailtavaa.

Kalkkeutunut muumio

Passiivinen tupakointi on kammottava asia. Jokainen tietää tämän. Siksi tupakointia rajoiteaaan. Tähän on tiettyjä perusteita. Savu kun on ilmassa joka taas leviää ilmastointikanavien ja avoimien ikkunoiden kautta asuntoihin. Passiivisessa tupakoinnissa omia haluja toteutetaan tuottamalla vahinkoa ja ärsytystä muille. Tupakka on terveysriski. Tämänkaltaiset syyt ovat riittäviä tuottamaan ärsytystä ja lakirajoitteita toimiin.

Siksi minua inhottaa naapurini. Hän loisii verovaroilla. Valtio maksaa hänen vuokransa ja hänen pankkinsa hoitaa maksut automaattisesti. Itse hän sen sijaan vain retkottaa kotonaan kaikki päivät. Tämä olisi vielä hyväksyttävää, jos hän olisi varovainen asuja. Mutta ei! Hän harrastaa aivan passiivisen tupakoinnin kaltaista toimintaa.

Tämä lättähattu on päättänyt mädäntyä. Jokaisen kotiinsa kuolleen pitäisi huolehtia siitä, että kuivaa ja muumioituu niin että ei aiheuta hajuillaan mitään häiriöitä naapurustolle. Moni ei ymmärrä tätä, ja he jäävät röhnöttämään kotiinsa kuukausiksi sen sijaan että olisivat aktiivisia ja toimivia osasia yhteiskunnassa. Haisevista muumioista onkin erityistä terveydellistä haittaa sekä astmaatikoille, hengitystiesairauksista kärsiville että lapsille. Muumioituva naapuri alentaa asuntojen arvoa. Muumioitumisen kieltämiseksi kenenkään ei tarvitse olla lapsi, sairas eikä sairastua. Se voitaisiin kieltää jo siksi, että sen tuottama hajustus on tavattoman epämukavaa, harmillista ja vahingollista niille ihmisille, jotka eivät halua kärsiä toisten tuottamista ongelmista.

Siksi onkin törkeää että osa näistä muumioitujista norkoilee kotonaan jopa vuosia! Siksi asialle olisikin tehtävä jotain!

Kohteliaisuutta on turha odottaa. Muumioitujat ovat sellaista yhteiskunnan pohjasakkaa jolla ei ole omaatuntoa tai sympatiaa naapurin kärsimyksiä kohtaan. Mikään puhe ei mene perille. Melko tehokasta on vaatia muutosta asuntöyhtiön kokouksissa. Niihin tulee ihmisiä vain melko harvoin, joten kahden kolmasosan määräenemmistön hankkiminen on helpompaa. Näiden tuomat normit tuovat kuria ja rotia talonyhtiöön. Kaikista tehokkainta on tietysti levittää talonyhtiöön närkästynyttä tunnelmaa ja muistaa lähettää lehtiin mielipidekirjoituksia ja lähettää ahkerasti viestejä kaikille mahdollisille tekstiviestipalstoille. Myös suomi24 valittaminen on havaittu tehokkaaksi ratkaisuksi!

Tämä blogi ei kerro mistään

"Oh, hi. A hundred episodes. That's a lot. During the course of which George, Elaine, Kramer and I have had many experiences, both positive and negative. Well, mostly negative. There've been some relationships that haven't worked out ambitions that were unfulfilled hopes dashed some property damage, hurt feelings I know one guy got deported. Physical injury, and all right, maybe even a death or two. But we've persevered. Because we're people. Real TV people."

("Seinfeld", ep. "Highlights of a Hundred")

Tämä blogi muistuttaa jossain määrin Seinfeld -televisiosarjaa. Sen keskiössä oli neljä varsin itsekeskeistä hahmoa jotka lähinnä juttelivat keskenään. Sarjan kerrottiin kertovan "ei mistään". Ja itse asiassa "Highlights of a Hundred" -jaksossa George yrittää saada läpi televisiosrajaa. Kun ohjelmantuottajat kysyvät mistä sarja kertoo, George kertoo olevan "Show about nothing". Vastaus on lattean epäilevä "nothing" ja George vastaa tähän ikään kuin alleviivaten "Nothing" Henkenä on tietysti olla "metainen". Sillä Seinfeld oli itsessään juuri tälläinen sarja. Osa pitää Seinfeldiä tämän vuoksi nihilistisenä sarjana. Mutta kuten Georgen alleviivauksesta voi arvata, kysymys on kuitenkin enemmän ZEN kuin voisi luulla.

Sarjan hahmoja kuvataan usein jonain joilla ei ole omaatuntoa. He ovatkin pikkumaisia ja itsekeskeisiä. Heillä ei ole mitään yleviä periaatteita. Kuitenkin kun mietitään esimerkiksi jaksoa jossa Kramer boikotoi liikettä siksi että tämän neonvalo häiritsee hänen nukkumistaan. Ja heti kun hänen ystävänsä Seinfeld suostuu vaihtamaan hänen kanssaan asuntoa, Kramer lopettaa boikottinsa ja siirtyy kyseisen liikkeen asiakkaaksi, peräti varsin innokkaaksi asiakkaaksi. Tämä kuvastaa sitä että hän on individualisti jonka elämässä ei ole suuria periaatteita, mutta kuitenkin hän on eettinen ja pyrkii vaikuttamaan asioihin omalla toiminnallaan lain sallimin keinoin. Kramerin ja muiden Seinfeldin hahmojen etiikka on käytännöllistä eikä periaatteellista. Ja olisi väärin sanoa tätä nihilismiksi. Itse asiassa Kramerin toiminta voidaan redusoida individualistisen kulttuurin tapaan soveltaa vanhaa klassista Harm principleä. Kramer ei päätä Seinfeldin puolesta että tämän pitäisi häiriintyä neonvaloista vain siksi että ne ärsyttivät häntä iseään. Neonvalo joka on hänelle itselleen ongelma on kuitenkin harmi jonka puolesta hän taistelee yksilönä. Muut joko tulevat mukaan tai eivät. Toki tämä redusoituu käytökseksi joka on samalla täysin egoistista ja NIMBY -henkistä "Jonkun Toisen Ongelma" -maailmaa. Tämä on itse asiassa melkoisen zen, jollain omituisella ja urbaanilla ja pinnallisella tavalla.

Sama varmasti koskee blogianikin. En ole rajautunut mihinkään tiettyyn aiheeseen. Mutta kuitenkin jotkin teemat nousevat esille. "Seinfeldissäkin" saadaan esimerkiksi aikaan kauppiaalle vaikeuksia herättämällä aborttikeskustelu ateriaa tilatessa. Ja tämänlainen tilanne kuvaa myös "tämän paikan" henkeä. Perussävy on jotenkin negatiivinen ja ihmisyyden huonoja puoliakin unohtamaton. Ihmisyys ja kaikki sen omituisuus ja semi-ironisuus mutta ongelmien tiedostamisen muuntumattomuus itsekasvuksi on aiheena molemmissa. "Seinfeldin" parissakin esimerkiksi otettiin kantaa sekä hissipoikien väheksyntään että siihen miten "luuletko olevasi parempi ihminen" on hissipoikien identiteetin ytimessä sellaisella omituisella tavalla jossa kaikki - esimerkiksi se että kysyy onko tämä lukenut urheilusivut - nähdään vainoamisena - koska ei oleteta että hissipoika voisi olla kiinnostunut maailmantaloudesta - ja että tämä jotenkin tekee hissipojasta paremman ihmisen.

"Seinfeld" voidaan myös liittää usein soveltamaani keinoon. Sillä sarjan yrityksenä on olla komediallinen ja siinä on traagisia sävyjä. Jorge Gracian "The Secret of Seinfeld's humour" kuvaa sitä miten se on hauska juuri siksi että se käsittelee pieniä asioita. "How can a show that deals with what appear to he ordinary, everyday occurrences have such great appeal to a generation of Americans that seems to thrive on sex, violence, and catastrophe?" Georgen metavitsi sarjasta joka "ei kerro mistään" sai täydennyksen retorisesta kysymyksestä jossa kysyttiin mitä televisiokanavan päättävässä elimessä oleva henkilö itse oli tehnyt sinä aamuna. Ei oikein mitään oli vastaus. Tottakai hän oli tullut töihin ja matkalla oli teknisesti ottaen tapahtunut jotain. Sillä ei vain nähty merkitystä. Ja Seinfeld iskee juuri tähän merkityksettömyyden tunteeseen. Ja juuri tämän vuoksi se on hauska. Ei koska se on nihilistinen vaan koska se on äärimmäisen zen. Gracian mukaan Seinfeldin huumori johtuu oivalluksesta jossa surun ja ilon ydin on jollain tasolla löydetty. "We laugh at something because we see in it the significance of the insignificant, and that we cry at something else because through it we grasp the insignificance of the significant." Seinfeldin huumori onkin juuri tälläistä. Se ei itsessään ole jotain joka nojaa häijyydelle tai ylenkatseelle.

Gracian maailmassa klassinen komediasarjojen häijyily ja ikonoklasmi on tragiikan serkku. Se on hyvin lähellä surullisuutta. Sen kaavaksi voidaan sanoa erään varsin karuja juttuja heittävän stand-up koomikon ajatus siitä, että "huumori on kipu kertaa aika" , eli juttu muuttuu hauskaksi vasta kun voi erkaantua siitä kuvasta mitä ikonoklasmi murskaa - ja se nostaa esille sen miten moni komediasarja on häijy ja nauraa vallanhalusta tai siitä että on jonkun asian yläpuolella (ei siis ulkopuolella, vaan juuri yläpuolella). 

Minäkin kritisoin hyvin usein asioita joita ihmiset pitävät tärkeinä - paitsi siksi että ikonoklasmi on hauskaa toisin kuin Gracia esittää - niin myös siksi että aiheet nostavat esiin surua jolle pitää tehdä jotain. - Tietyt tilanteet/olosuhteet tekevät minusta ikään kuin Kramerin jonka täytyy boikotoida sitä naapurin kauppaa. Siksi tämä blogi on myös traaginen. Toisaalta nostan usein esimerkkien kautta varsin arkisia ja mitättömiä asioita huomion keskelle. Nämä ovat paitsi arvokeskustelullisia kannanottoja, myös huvin lähde.

"Seinfeld" kuten itsekin kirjoittajana olemme kuitenkin jollain tavalla "brändäytyneet". Syynä on se, että ei mistään puhuminen on itse asiassa "vain aihe". Ja se, että syntyy kommunikaatiota, tekstejä, ajatuksia tai vitsejä on "vain skene". Seinfeldissä on tietty asenne ja tekotapa joka sävyttää vahvasti koko sarjan. Ja sama koskee itseäni kirjoittajana. Tyylikeinojen valinnat eivät tietysti ole identtisä, mutta ne ovat riittävän samanlaisia. Molemmat ovat jossain määrin urbaanien jossain määrin egoismiin asti hedonististen individualistien tuotoksia maailmassa jossa valtava osa tärkeinä pidetyistä asioista on menettänyt sisältönsä ja muuttunut traagiseksi, joksikin johon suhtaudutaan negatiivisesti niin että voidaan sanoa että vaikka aiheena ei ole mikään, niin sitä kuitenkin tulee käsiteltyä "mostly the negative". Ja että ne pienet ja pinnallisiksi ja mitättömiksi nimetyt asiat ovat oikeasti sitten merkityksellisiä.

James Nestorin pieni kirjoitelma "The Tao of Seinfeld" korostaakin sitä että vaikka "Seinfeld" -sarjaa on kuvattu lähinnä "apofaattisesti" sen kautta mitä se ei ole - "irony is that “Seinfeld” writers were guided by two principles: no hugging and no learning" - se kuitenkin on jotain enemmän. "If you look carefully, the show speaks volumes about what our culture is all about. ‘Seinfeld’ tells us more about ourselves in the ’90s than the New York Times." Ja kuitenkin Seinfieldin ja filosofian suhteesta kirjan kirjoittanut korostaa että "The book is ‘Seinfeld and Philosophy,’ not ‘The Philosphy of Seinfeld,’" ... "I’m not claiming that there’s some abstruse philosophy behind the show, just that the two can be linked in some way. I would never recommend ‘Seinfeld’ over classic philosophy texts. It is just a good pedagogical tool to get students interested in philosophy. I don’t take this stuff too seriously. I hope no one takes these essays too seriously." Ja jotenkin sekin on oikein. Sillä sarjahan ei kerro mistään.

Täytyy vain toivoa että sama osuu tähän blogiinkin. Että ihmiset ymmärtävät että 3900 blogikirjoitusta on paljon. Ja että niiden aikana blogisti on esillenostanut monia kokemuksia ja tuntemuksiaan, sekä positiivisia että negatiivisia. Enimmäkseen negatiivisia. Että matkan varrella on ollut huolia, murheita ja turhia toiveita. Tunteet ovat vahingoittuneet kirjoituksilla ja kirjoittaessa ja tunteiden vahingoittuminen on edeltänyt kirjoittamista kannustimena. Että vahingoittunut tunne -elämä on kirjoittamisprosessin oleellisin toimiva osanen. Ja tottakai matkan varrella on nostettu jopa esiin kuolema tai parikin. Mutta blogisti on selvinnyt vaikeuksista ja sinnittelee elämineen. Koska hän on ihminen. Oikea internet -ihminen.

DINK-NIMBYT

Lapsiperheille suunnatussa "Babblessa" on valitusta DINK -ihmisistä. Tiedättehän niistä ihmisistä jotka muuttavat yhteen mutta eivät hanki lapsia. Toki DINK -talouksia on useanlaisia. Sellaisia joissa lapsia ei esimerkiksi vain synny yrityksistä huolimatta. Sellaisia joissa päätetään että ei hankita lapsia "toistaiseksi" koska esimerkiksi työ ja ura ovat hankalassa vaiheessa. Sellaisia, jotka pelkäävät jotain perinnöllisiä sairauksia ja välttelevät lastenhankintaa tämän vuoksi. Niitä jotka päättävät että lapset eivät sovi heille. Ja on jopa sellaisia DINK -pareja jotka ovat oikeasti vain ystäviä, mutta jotka ottavat tämän elämäntavan koska se on taloudellisesti erityisen kätevää tai pienessä määrin jopa pakollista.

Artikkeli ei tosin erottele näin tarkasti. Heistä DINK -ihmisten valinta siitä missä he asuvat olisi oltava tietynlainen. "My best friend is married, no kids. He moved in to his childhood neighborhood, across from his old school which is now closed. It sits empty because too many empty nesters sucked the demand dry. Meanwhile, the edges of our city have kids being bused as schools are bursting at the seams." Siinä jopa esitellään että dink -elämäntavassa asuinpaikka pitäisi valita juuri tällä vaaditulla tavalla. "If you don’t want to have kids, get out of neighborhoods with schools. Move downtown, or to a chic restaurant district where you need half the space and your “no curfew” lifestyle won’t be cramped by strollers on the streets." Dinkkuus liitetään hyvin tietynlaiseen ihmistyyppiin. "Yes, a recent study shows that married couples without children are happier than those with, but selfishness will do that to you." ... "These people are most likely the type of whiners that are now having children banned from a food court in Australia. These are the type of people who are complaining about kids on airplanes. Married couples who have no kids are the types of people who are trying to get kids kicked out of restaurants." Ahneus-ihmisvihamielisyysteemaa korostetaan ja Dink -parejen kohdalla korostetaan että he saavat elämäntavastaan etua. Lapsiperheen elämä on kuluttavaa ja vaatii pirusti varoja ; "You’re a DINK (pardon the double entendre). You’ve got two incomes and half the expenses. When you have kids, a weekend escape isn’t just a quick flight for 2, it’s a flight for 4, and you can’t get the king sized bed, you need the suite, and then the dinners are not for 2, they’re for 3, or 4, or 5. What might cost you $800 for a quick getaway will cost me $1500."

Tämä on sinänsä mielenkiintoinen teema, koska siinä voidaan muistuttaa siitä että tosiasiassa monin paikoin sinkkuasuminen on hyvinkin vaikeaa. Yksiöt ovat monesti hirvittävän kalliita. Asunto on kulu jonka sinkku maksaa ja tosiasiassa tämä on ns. kiinteä kustannus joka on maksettava riippumatta kulutuksen määrästä. Tämä on oleellinen yksityiskohta, koska tosiasiassa monesti aviopareissa molemmat käyvät töissä. Itse asiassa naisten työhön meneminen on tajuttu esimerkiksi asuntomarkkinoilla ; Asunnoista voidaan vaatia enemmän koska jos tuloja on enemmän, on siitä enemmän löysää leikattavaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että ollakseen reiluja olisi ihmisten jotenkin tehtävä huonoja investointilaskelmia ja toisen -vanhoillisissa perheissä naisen, modernimmin jomman kumman - olisi jäätävä huoltamaan kotia. Käytännössä työssäkäyvien parien - myös perheellisten - suuri määrä johtaa siihen että monien asioiden hinnat nousevat. Silloin on joskus jopa pakko elää DINKkuna.

Toinen asia on tietysti se, että alueet joita tässä puolustetaan ovat tietynlaisia. On selvää että lapsiperheiden ei ajatella asuvan slummissa, vaan rauhallisissa lähiöissä joissa on lähellä koulu ja muut palvelut. Artikkelissa DINKkuja liitetään auttamattomasti siihen elämäntapaan jossa eletään vauhdikkaasti modernia huumaelämää. Eli pitäisi nauttia ydinkeskustoista ja vastaavista. Tosiasiassa moni dinkkupari kuitenkaan ei viihdy tässä hulinassa - ja juuri tämä johtaa siihen että rauhallisten alueiden lapset asuvat kauempana toisistaan ja kouluja lopetetaan kun lähialueella ei ole lapsia. Kirjoittaja ei kuitenkaan näytä ymmärtävän, että se mitä hän itse asiasa tekee on se, että hän ensin moittii että dinkut ovat ahneita pintaliitelijöitä ja opportunisteja ja ihmisvihamielisiä juppeja. Sitten hän kuitenkin moittii siitä että valtaosa heistä ei eläkään tämän mallin mukaan ja selittää miten dinkkujen elämäntapa toimii kun he kannustuvat opportunistiseen ahnusteluun. Hänen kannattaisi kenties enemmänkin falsifioida mallinsa dinkuista ja palata sitten ajattelemaan.

Mikä voi olla vieras asia monelle ; NIMBY -asenne jossa asioita suvaitaan kunhan ne sijoittuvat jonnekin muualle kuin omaan naapurustoon on yleistä. NIMBY ajatteleekin eri asioista, juoppoparantolasta hullujenhuoneeseen, että ne ovat tärkeitä ja arvostettavia mutta että niiden on oltava jonkun toisen ongelmia. Sama "pseudosuvaitsevaisuus" kattaa muitakin asioita. NIMBYys liittyykin tässä kohden myös artikkelista paistavaan DINK -nimbyyteen. Vapaus valita asuinpaikkansa ja halu eriyttää oma "samanlaisten ihmisten asuinalue" on sille erityisen voimakas. Nähdäkseni kuitenkin asuinpaikan valinta on hieman kuten työpaikan valinta. Sitä helposti rajoittavat monet seikat ja esimerkiksi tulotason kautta tapahtuvaa alueellistumista tapahtuu helposti.

Mutta toisaalta ... Keravalla näyttää tältä.

1: Tosin esimerkiksi Keravalla tykätään sotkea tätä ja laittaa vuokra-asuntoja omistusasuntojen lähelle, koska ajatellaan että tämä estää slummiutumista. Itse olen kokenut tämän hyvänä, sillä lapset ovat minulle hieman kuten eläimet. Ne ovat periaatteessa mukavia, mutta niiden kanssa eläminen on tuskastuttavaa ja johtaisi kaltaiseni haahuilijan kanssa ongelmiin. Siksi pidän ennen kaikkea muiden lapsista ja eläimistä. Tämä ei johdu vastuuntunnon puutteesta vaan nimenomaan vastuuntunnosta ja itsetuntemuksesta!

Nostin tätä teemaa esiin sen vuoksi että tosiasiassa länsimaisessa kulttuurissa on nykyäänkin aika voimakas perhemalli. Se koostuu tarkasti määritellyistä detaljeista kuten seurustelusta ja avioliitosta ja lasten hankkimisesta. Jos tästä jää osa puuttumaan, eletään monista "vajaassa perheessä" jota tulee jollain tavalla sääliä. Näyttääkin siltä että lapseton pari kohtaa hieman tämänlaisia asioita, riippumatta siitä ovatko he homoseksuaaleja jotka eivät voi saada lasta ja ovat siksi vajaassa perheessä perverssisti ennaltatietäen, vai ovatko he hedelmättömiä vammaisia vai tietoisesti lapsettomiksi jääviä tunnevammaisia sosiopaattiopportunistimisogynistejä - vai muuten vain kypsymättömiä ja vajaita lapsi-ihmisiä kyvyttöminä täysivaltaisuuteen ja vastuunkantoon. (Tämäkin muuten ajaa varmasti joitain sinkkuja dinkkuuteen. Dinkkuus joka syntyy siitä että kyllästyy siihen "onko sulla jo joku" -sukulaishöpinään. Sitten haistetellaan ahneudesta jos tämän jälkeen ei sikiä!)

Asiaa ei paranna se, että tässä vaiheessa mukaan tuodaan erikoisia piirteitä. Esimerkiksi dinkkujen täytyy perustella lapsettomuuspäätöksiään esimerkiksi tarjoamalla analyysejä aborttiteemaan. Ehkäisy-selibaattiteemat voivat myös tulla joskus esiin, mutta ne ovat harvinaisempia, ilmeisesti siksi että vaikka ne ovat asian kannalta oikeasti relevantimpia aiheita, ne ovat kuitenkin niin lähellä seksin harrastamisen eksplisiittistä kuvailua että ihmiset eivät halua kuulla niistä. Aborttikysymys on kuitenkin hyvin syvä ja vaikea teema, josta keskustelu NIMBY -asenteella selkeästi pohjimmiltaan valintaa kyseenalaistavan ja päätöstä haastavan "äitylin" - sekä mies että nainen voi olla tälläinen pseudomukava ärsytysolento - kanssa on turhan  ... "skismaattista". Tässä kohden normaalit hyvän tavan sensurointiteemat unohdetaan helposti. Kysymykset ovat hyvin henkilökohtaisia.
1: Ja vastaus "joo teemme abortin" on itse asiassa jotain jota ei muka saisi sanoa koska se on kauhean epäeettistä ja rinnastuu siihen että haluaisit tappaa äitylin oman pikku vauvelin. Miksi sitten kysyvät? Ainiin, se ei ollut "kysymys" ensinkään vaan kysymykseksi naamioitu "haastaminen". Jotkut retoriset kysymykset eivät ole enää edes kysymyksiä joihin ei tarvitse vastata. Ne eivät enää edes ole kysymyksiä.
2: Samoin ajatus siitä että ajaa vasektomiaa vapaaehtoisena lapsettomillekin miehille nähdään jotenkin karmeana. Eli halu nostaa esiin ongelma ja korjata siihen liittyviä piirteitä ovat "kielletty juttu". On mielenkiintoista että aborttiteema nostetaan esiin mutta siihen pitäisi ottaa joku lukittu tietty "äitylin" valitsema näkökulma. Eikä ottaa esille sitä että asiassa on todellakin haastetta ja että juridiikka tekee omituisia jarrutuksia tässä kohden ikään kuin vaatien tietynlaista perhemallia. Ei lapsettoman vasektomia ole kastrointia kun ei se lapsiperheen isillekään ole. Ei lapsettoman vasektomia ole myöskään eugeniikkaa koska eugeniikassa valtio päättää kenelle se tehdään ja asettaa myös toimeenpanon kun taas tässä ihminen tekee sen itse ja valtio vain suorittaa sen.
3: Myös adoptioaihetta ei oikein tykätä. Jotenkin nähdään että adoptio on lähinnä jotain jonka olemassaololla kielletään abortteja. Tämän teeman ulkopuolella ei ole eettisesti soveliasta adoptiota. Adoption pitäisi siis olla jonkinlainen yhteiskunnan pakkotoimi jota vastaan olisi "luonnollista" taistella.
4: Itse olen innokas informoimaan ihmisiä kohteliaasti. Esimerkiksi olen iloinen voidessani tiedottaa DINK -NIMBY -"äityleitä" siitä että tämä ei kosketa heidän elämäänsä ollenkaan paitsi korkeintaan tiilen kautta. Mutta voin kuitenkin valaista että en kannata aborttia vaan uhraan vauvan mieluummin Baalille. Kiitos mielenkiinnostanne, menkäähän toki opettamaan vauvelianne puklaamaan WC -pönttöön. Älkää unohtako vetää. Yrittäkää muistaa ottaa vauvan pää ensin pöntöstä, mutta toki ymmärrämme että joskus vanhemmat tekevät virheitä. Hauskaa päivänjatkoa. (Vakavasti. Tämä on tehokkaampi ja mielenkiintoisempi kuin se, että sanoo että lapsen saantia yritetään minimoida kaikella sillä ennaltaehkäisyllä jota on tarjolla, mutta jos tästä huolimatta käy toisin kuin on odotettu, niin sitten eletään sen kanssa.)

DINKkuelämään kuuluukin tämän vuoksi hyvin omituinen "eheytymisen" ajatus. Se itse asiassa muistuttaa sitä fundamentalistikristittyjen homoseksuaalisuuteen liitettämää ajatusta siitä että homoseksuaalisuus on valinta ja jokin vaihe josta eheydytään (Kristuksella). Siksi ei riitä että sanoo että emme halua kakaroita. Asiaa täytyy kysyä uudestaan, sillä "kypsyminen" ja "aikuistuminen" tarkoitta sitä että tässä asiassa on tietty mielipide. (Mikä on lähtökohta-asenteena niin lapsellinen että pitäisi mielestäni harkita ja ottaa vakavan arvokeskustelun aiheeksi se voiko tämänlaisia ihmisiä päästää lisääntymään vai onko kysymys jonkinlaisesta henkisestä pedofiliasta joka pitää kriminalisoida. Ei nyt ihan, mutta...)

Tästäkin asiasta on tietysti kirjoiteltu. "Asking questions about why I don’t want kids is really none of your business, but at least it’s a dialogue. Telling me straight up that I will “change my mind” because you are so sure that I will suddenly realize one day that my decision is the wrong one - that’s not only rude, it’s an attack. And think about how painful that kind of statement might be to a woman who can’t have kids, and who has thus far been politely humoring you so she can get another glass of white wine before they shut down the open bar? You can see this bullying in the media coverage of those who are “childfree by choice” (which sounds like a dull and defensive name for an otherwise fun group of people.)" Ja tässä muodossa se muistuttaa fundamentalistien tapaa "varmistaa" ja "kysyä uudestaan". Ei riitä että kertoo että on ateisti. Tämä tila ja status kyseenalaistetaan ja haastetaan. Sillä ollaan varmoja että terve ja kypsä ihminen voi pitää tässä kohden vain yhden mielipiteen. Muu on lähtökohtaisesti väliaikainen hairahdus josta parannutaan kun vaan juntataan omaa kantaa riittävästi ja "annetaan kypsyä".

Ajatus tuntuu olevan että jokainen ihminen olisi "natural born parent". Että vanhemmuus sopisi ihan kaikille. Että lisääntyminen olisi jonkinlainen velvollisuus yhteiskunnalle, joka joka ikisen ihmisen tulisi haluta täyttää. Toki yhteiskunta tarvitsee lapsia, mutta ei se tarkoita sitä että vähestönkasvun nykytilassa pitäisi edes tukea tätä puolta. Näyttää pikemminkin siltä että ihmiskunta ylikasvaa luonnon kasvukyvyn yli kuin olisi jossain vaarassa ajautua sukupuuttoon.

Ajatuksena on se, että jos lapsien saaminen on biologista ja luonnollista, se johtaisi myös onnellisuuteen. Näin Lapset tuottavat onnellisuutta. Esimerkiksi Nylén korostaa että hänen uskoontulonsa kannalta oleellista on ollut oman lapsen syntymä. Onnellisuustematiikka värittää vanhemmuuden perustelua. Toki ajatus siitä että luonnollinen toiminta tuottaa onnellisuutta on ollut ominaista esimerkiksi sellaiselle suurelle ajattelijalle kuin Aristoteles. Mutta tosiasiassa asia ei ole näin yksinkertainen. Schopenhauerin elämäntahto kuvaakin lapsien luonnetta kohtuu hyvin. ; Schopenhauer näki että elämäntahto tähtää siihen että syntyy mahdollisimman hyviä lapsia. Ja että tämä johtaa usein konfliktiin yksilön itsensä kannalta. Schopenhauer esimerkiksi korosti sitä miten elämäntahdolle tärkeää on että puoliso paikkaa omia puutteita jotta jälkeläisestä tulisi tasapainoinen. Ja näin ollen elämäntahto vetää yhteen ihmisiä jotka sopivat toisilleen melko huonosti. Avioliittotilastojen valossa Schopenhauer näyttää olevan vähintään puoliksi oikeilla jäljillä. Itse korostan että lapsi on osalle potentiaalisesti Nietzsheläisen onnellisuuden lähde. Hänellä ponnistelu ja tuska liittyi saavuttamiseen ja onnellisuuteen.

On hyvä muistaa siitä mitä psykologia sanoo aiheesta - kuten jo ensimmäiseksi lainaamani rant tiesi lähteistäen kertoa - lapsiperheet eivät ole niin onnellisia, tutkimusten mukaan. Ihmiset eivät yleensä ottaen ole kovin hyvin arvioimaan sitä miten onnellisia he olisivat muussa tilanteessa kuin ovat nyt. Lapsen onnellistava vaikutus on tutkimusten valossa jonkin asteista itsepetosta.
1: Klassinen tapa pyyhkiä tämä pois on viitata pitkän jänteen onnellisuuteen, siihen että ei tarvitse olla yksin. Ja vastoin yleistä luuloa ei ole mitenkään selvää että jos hankit lapsia, että he hoitavat sinua kun olet vanha. Klassinen modernin ajan piirre onkin se, että vanhat laitostetaan, sen sijaan että elettäisiin jossain vanhassa maailmassa jossa vanhusten hoito oli heidän jälkeläistensä vastuulla. Itse asiassa väitänkin että etenkin jos olet huono vanhempi, olet pahassa jamassa koska pilaat onnellisuuslukemasi ja jäät silti yksin.

Lapset. Sotkevat. Levittelevät legoja.
Ja ennen kaikkea rikkovat paikkoja.
Lapsi näkyykin lompakossa
ja infrastruktuurissa hieman samaan
tapaan kuin anarkismi.

On mielenkiintoista on seurata kuinka pro-vanhemmuus -vanhemmat (aka. "äitylit" tahi "mummukat") käsittelevät sitä miten lapsi pilaa elämän sen sijaan että olisi jokaiselle ihmiselle hyvän elämän ydinasia (kuten he itse pitävät sitä omalla kohdallaan). Moni ahdistuu yllättävän pinnallisista piirteissä. Että lapsi vaikuttaa ulkonäköön ja muuhun. "I feel that by having a child I have ruined the following: My marriage. My looks. My prospects. My security. My intellect. I can't think that this can possibly be normal because otherwise people wouldn't have multiple kids, and most people do. I honestly thought I would be a good mother. I had no reason to think otherwise. I would NEVER have subjected an innocent child to me in this state if I knew this was going to happen. I'm not an inherintly evil person. I thought I was a loving and gentle and kind person until now. And having a child is irreversable. What the hell can I do now?" Reagointi korostaa että näihin suhtaudutaan melko empaattisesti, koska nämä ihmiset ovat kuitenkin tehneet "oikean ratkaisun". Ongelmat ovat väliaikaisia ja terapoitavissa "You aren't an awful mother; you are EXHAUSTED. Everything seems bleak now because you are so tired. It is a traumatic transition, from childlessness to having a child. Things WILL get better. Almost certainly you have not damaged your intellect. That will bounce back when you have more sleep. Other problems will start to get easier too. Meanwhile, be kind to your self, get all the help you can. Be kind to you partner too, if possible. And make sure he is kind to you!" Ei siis nähdä että tämä on lapsien tuoma ongelma, vaan äidin heikkoutta. Sävy lastenhoitoon onkin tässä kohden yllättävän Nietzscheläinen. Pro-Lapsi -elämä voidaan nähdä yli-ihmisopin seuraamisena. Tämä itse asiassa miellyttää minua, sillä olen jossain määrin Nietzschen linjoilla. Ongelmana on vain se, että "äitylit" myyvät asenteitaan pehmoisina ja leppeinä ja että lapsi on kivan höpöhöpöelämän lähde. Aristoteeliseen maailmankuvaan tämä kenties sopisi. Mutta Nietzshen maailmaa on - syystäkin - moitittu tiukkuudesta ja kovuudesta. (Ja kovia NIMBY -äitylit ovatkin. Herran tähden sentään!)

Tämänkaltaiset ongelmat ovat tietysti monesti vain ajallisia ongelmia. Ja terapia on hyvä ohje,. Mutta on aivan oikeasti hyvä huomata että osa lapsista syntyy perheisiin joissa tilanteita ei ole mietitty ja tästä tulee ongelmia. Lapsienhankinnan puolia ei mietitä ennen kuin on myöhäistä. Ja lapsen kanssa tämä on myöhäistä syntymän jälkeen. Asioita pitäisi harkita, ja harkinta tarkoittaa myös mahdollisuutta antaa tilaa vaihtoehdolle "ei". Ilman tätä puolta harkinnalla ei olisi merkitystä! (Osa on harkintadinkkuja joille lapsi on "ehkä tulevaisuudessa". Ei heitä voi tässä kohden unohtaa kun äityli pitää sitä kaikkialla muualla normimallina. Että dinkkuelämäntavan ihannoitsijoiden tulee vain kypsyä ja kasvaa aikuisiksi ja sitten he eheytyvät.)

Ja itse asiassa osa ihmisistä "ei pääse ohi" tämänlaisista asioista sinä aikana kun lapsia on taloudessa. Sillä tosiasiassa vanhemmuus ei sovi kaikille. Ja tämä ratkaisu on varsin ikävä lapsille. Lapset saavat kuulla vihjeitä, vihjailuja, asenteissa olevia ilmeilyjä ja jopa eksplisiittisesti esitettyjä lausuntoja siitä miten nämä ovat pilanneet esimerkiksi vanhemman mahdollisuudet harrastaa ja harjoittaa kykyjään. Lapsi saa kuulla olevansa syyllinen. On kenties kyseenalaista onko parempi tehdä itsemurha kuin elää tälläisessä perheessä mutta ei ole vaikeaa tajuta että tosiasiassa on parempi olla syntymättä kuin syntyä tälläiseen perheeseen. Lisäksi lapsesta saattaa tulla rasite parisuhteelle. Kun pitäisi erota, niin ollaan yhdessä "lasten vuoksi". (Joka voi tässä tilanteessa olla hyvin omituista ja esoteerista "lasten parasta". Ei ainakaan kovin ilmiselvästi perusteltua "lasten parasta" ole se aina.)

Kaikille ihmisille lapset eivät yksinkertaisesti sovi. Joidenkin elämän lapset pilaavat. Ja jotkut tuhoavat lasten elämän. Yleensä kun ollaan tässävaiheessa tämä tapahtuu molempiin suuntiin. Syntyy jopa itseään ruokkiva kehä. Siksi voi olla rakentavaa ja jopa yhteiskunnalle hyödykästä korostaa että lisääntyminen on valinta eikä velvollisuus. Etenkin omasta vauvasta innostuneille "perhearvoäityleille" tämä voi olla vaikeasti muistettava asia.

Kuinka (paljon) natsin saaminen naapuriksi vähentää asunnon jälleenmyyntiarvoa?

"Opettaja 4.11.2011" sisältää kolumnin, jossa käsitellään vihapuhetta. Sitä näkyy yllättävän runsaasti esimerkiksi kouluaineissa ja se liitettiin esimerkiksi Norjan verilöylyihin. Kolumnisti muistutti että vihapuhe voidaan määritellä "Vihapuhe on Euroopan neuvoston ministerikomitean mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuviha, antisemitismi tai muunlainen viha, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Vihapuhe on sellaista puhetta, jossa kansanryhmää halvennetaan tai uhkailaan rodun, ihonvärin, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai muun senkaltaisen ominaisuuden pohjalta." Kolumnisti muistuttaa myös että vihapuheen levittelijöillä on usein torjuva asenne koko termiin "Vihapuheen levittäjät väittävät, että termiä vihapuhe ei voi määritellä." Vihapuheen löytymispaikaksi kuvataan "hommaforumia" joka vastasi kritiikkiin seuraavasti "tituleerattiin "neekerimunanlutkuttajaksi", "stalinistiksi" ja "natsiksi"." (Onko joistakuista muistakin kuin minusta tuo viimeinen kohta jotenkin ns. "hauska"?)

Syiksi kolumnisti näki "minäpuheen". Eli "minäpuhe" johtaisi kohti "vihapuhetta". Siksi kolumnisti esittää vihapuheaiheen kannalta relevanttina että "Minäpuhetta lietsoo kaikenlainen ihmisten puhutteleminen kuluttajina, jotka ovat omien valintojensa herroja." ... "Toinen vihapuhetta edesauttava ilmiö saattaa olla tunteiden korostaminen mediassa. Erilaisten tositelevisio-ohjelmien rahaotoksia (money shot) ovat ne, joissa osanottajat eivät kykene peittelemään kyyneleitään. Näinä keinotekoisuuden aikoina on vielä jotain autenttista: tunteet! Vihaan, siis olen." Osansa saa myös kirkko "2002 seurakuntavaaleissa evankelisluterilainen kirkko aktivoi jäseniään uurnille tunnuksella "Sinä ole tärkeä". Ei siis "Jumala on tärkeä", "Jeesus on tärkeä" tai "Lähimmäinen on tärkeä". Jos keskeinen yhteisvastuuta yhteiskunnassa korostava taho lähti mukaan, kuinka sitten muut voisivat olla immuuneja minäpuheelle?"

Toki tätä kuvaa voidaan hieman moittia siitä että tiedämme että nimenomaan kollektiivisuuspuhe on johtanut täsmälleen samoihin tuloksiin. Mussolinia, Hitleriä ja Stalinia yhdistää "kansapuhe", jolla he saivat joukot taakseen. Mutta selvästi vihapuhe että minäpuhe ovat meidän ajallemme tyypillisiä. Vaino on kenties samaa ja se vain muokataan kulttuuriinsopivaksi kielellä. (Mainio ajatus, joka perustuu siihen että kieli ei määrittele todellisuutta, vaan värittää sen eettisesti.)

Näin voidaan ottaa esille esimerkiksi vammaiset. Viimeaikoinahan vammaisuus nousi esiin. "Hommaforum ja vammaiset" -jutussa näytetään karkeasti mistä on kysymys. Alkukimmoke oli "Taina Kovalainen esiintyi Yleisradion ajankohtaisohjelmassa laukomassa uhkakuvia vammaisten vaikutuksesta asuntojen jälleenmyyntihintoihin." Hommaforumilla tätä näkemystä oltiin puolustettu - vaikka näkemys toki muutoin saikin kovaa kritiikkiä. Sellaista kuten "Miksi Suomessa mm vammaiset homot, maahanmuuttajat ja muslimit ovat lähtökohtaisesti ihania ja hyviä ihmisiä?"
1: Vammaisien vastustusta on oikeutettu eugeniikassa kollektiivisesti rodulla. Mutta tämä näkemys on selvästi "minäpuheella väritettyä". Näin perinteinen vammaisten alempiarvoistamisen asenne on saatu "päivittettyä nykyajan kielelle".
2: Toki "hommalaisten" lausunnoissa voidaan huomata eräs totuus. Vammaisia käsitellään "silkkihansikkain". Heidän oletetaan kompensoivan puutteensa jollain toisella ominaisuudella. Idea on hieman vastaava kuin ajatuksessa siitä että "seksikäs nainen ei voisi olla fiksu". Ihmiset keskiarvoistavat tämänlaisilla värityksillä. Kuitenkin vammaisissa on oikeasti variaatiota. Ja esimerkiksi omalla kohdallani aspergeristatustani on ikään kuin "helppo" käyttää tekojen oikeuttajana, jonain joka tekee käytöksestäni luvallista ja soveliasta. Tosiasiassa se kuitenkin selittää sen ja vain sen, miksi käyttäydyn kusipäisesti. Asioita ei ole hyvä sekoittaa. Vammainenkin on ihminen, jolloin hänellä voi olla häijykin luonne. Vammaista ei saisikaan edes pakottaa tämänlaiseen "sinun on pakko olla kiltti koska olet muutoin tiellä, vaivaksi ja laskemassa asuntojemme jälleenmyyntihintaa."
3: Kuitenkin kritiikin luonne ja aiheen kohde ovat omituiset. Kun joku vastustaa ihmistä siksi että se vaikuttaa asunnon jälleenmyyntiarvohintaan, ei aiheena ole se ovatko nämä ihmiset kusipäisiä vai eivät. Kukaan ei halua kieltää "kusipäitä ylipäätään", terveetkin voivat olla hankalia naapureita. Kysymys ei ole edes vammaisten idealisoinnista, vaan siitä että saako lakia noudattavan ihmisen asumista rajoittaa. Näin sinänsä tosiasiallista seikkaa käytetäänkin varsin omituisessa kontekstissa, sellaisessa jossa sen soveltamista ei voi kutsua hirvittävän viisaaksi ; Taloudellisen argumentin kritiikistä hypätään eettissävytteiseen kertomukseen jossa kerrotaan että vammaiset eivät ole täydellisiä enkeleitä vaan ihmisiä. Kritiikin aiheena ei kuitenkaan ollut se, että alunperin vammaisia oltaisiin pidetty tavallisina ihmisinä, vaan nimenomaan se taloudellinen sävy jossa ihmisen arvo ja vaikutus redusoitiin yhteen piirteeseen ; Asunnon välityshintaan. Vammainen ei riko mitään taloa, ja itse asiassa asunnon hinnan romahduskin kertoo lähinnä siitä että asunnon hinnasta valittavan asennevamma on yhteiskunnallisesti levinneempi kuin uskallamme tunnustaa. - Vain harva uskaltaa, koska se on hieman kuten julmat aggressiontunteet joita suurella osalla ihmisistä on. Suuri osa ihmisistä osaa kuitenkin hävetä niitä ja se on se joka tekee heistä hieman eettisempiä.
4: Toki jälleenmyyntiargumentaatiota käytetään aika ahkerasti. Esimerkiksi alkoholistit - ja jopa Hurstin leipäjono - ovat kohdanneet kritiikkiä joka perustuu tämänlaisiin "taloudellis-symbolisiin arvoihin ja oikeuksiin." Kysymys ei siis ole pelkästään vammaisista, maahanmuuttajista vaan yleisemminkin ottaen köyhistä. - Tämän mainitsematta jättämistä tosin lieventää se tosiasia on myös se, että suomalaiset köyhät saavat helposti vähemmän palstatilaa.

Vammaisten kohdalla on sama kuin juoppojen ja monien maahanmuuttajienkin kanssa. Suurin osa ihmisistä on NIMBY -ihmisiä. Heistä asia täytyy hoitaa, mutta kaukana heistä itsestään. Minä taas olen niitä ihmisiä joiden elinpiiriin nämä ihmisryhmät ovat yleensä ottaen kuuluneet. Korsossa oli köyhiä, alkoholisteja ja narkomaaneja. Keravalla lähstöllämme on päivittäisnäkynä isohko lauma kehitysvammaisia. He toki kuulostavat joltain jolta zombielauma voisi kuulostaa jossain elokuvassa. Mutta he ovat kuitenkin ihmisiä, ja minusta he nimenomaan saavat olla tuolla. Sillä toisin kuin narkomaaneista, vammaisista ei ole konkreettista vaaraa. He eivät saa pieksentäraivokohtauksia sen useammin kuin tavallisetkaan ihmiset, ja heidän toimintakykynsä tämänlaisen tilanteen kohdalla on huomaattavasti vähäisempi. Näin ollen heistä on minulle vähemmän vaaraa kuin esimerkiksi riehaantuneista potkulautapojista jotka voivat säikyttää minut hyppäämään miltei auton alle, kuten eräs päivä miltei kävi.

Tästä voidaankin päästä lapsiin. Sillä lapsia yhdistää jokin joka ylläoleviakin. Se on puolustuskyvyttömyys. Tämä johtaa eettiseen periaatteeseen nimeltä avuttomuuden periaate. Sen taustaideana on se, että heikompiosainen ei voi puolustaa itseään, joten vahvempien osaksi jäisi tämä. Sen voi ymmärtää sitä kautta, että jos joku ei lyö käsiasetta kantavaa motoristia turpaan se ei ole mikään hirvittävän suuri saavutus, koska siinä on yrittäjälle itselleen iso riski. Sen sijaan jos jättää lyömättä vaikka kyvyt selvästi antaisivat siihen tilaa osoittaa että tämä ihminen on erikseen valinnut olla lyömättä. Eikä jätä tätä tekemättä kyvyn puutteen tai pelon tai muun vastaavan vuoksi.

Avuttomuuden periaate ei tee avuttomista parempia tai idealisoi heistä täydellisen hyviä. Se perustelee asian sillä että heidän kohtelunsa näyttää mitä teemme silloin kuin rajoitteita ei ole.

Ja tottahan toki me kaikki aina "ajattelemme lapsia". Kuitenkin tässä on taustalla perinne joka selittää että lasten piekseminen on hyväksyttävää. Tässäkin on kaksi perinnettä. "Minäkeskeinen" selittää että lapsi itse hyötyy kurituksesta koska "joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee." Ja se toinen jonka mukaan kurittamalla lapsista saadaan tottelevaisia ja heidän egoistinen uppiniskaisuutensa saadaan pois, josta taas nähdään olevan hyötyä yhteiskunnalle, Kollektiiviselle Kansalle. Tämän "kurituslinjan" kannattajia löytyneekin sekä "hommafoorumin minäpuhelinjalla" että "yhteiskunnallista yhteisvastuuta kantavissa tahoissa".

Tämä näkyy tietysti yhteiskuntatasollakin ; Teippaus-oksennuksensyöttötapauksista tulleet tuomiot ovat jotain, joka herättää ainakin minussa halun tehdä pienen kokeilun, jossa nämä kivat hoitotädit kohtaisivat samantapaista asianmukaista kohtelua. Jos minä menisin tästä nyt teippaamaan aikuisia tarhan tätejä ja toimimaan vastaavalla tavalla, se olisi sovinistista kammottavaa väkivaltaa, julmaa kidutusta jossa itsemääräämisoikeuden hallinnan jälkeen on siirrytty vakavaan henkiseen ja puolifyysiseen väkivaltaan. Tai Sadomasokismileikiksi (joka alle 18 vuotiaiden kanssa on tietysti pedofiliaSM -ää!).

Tässä mielessä "vihapuhelinja" puolustaa itseään, eli se on itsepuolustuskykuinen. Mutta se lyö niitä jotka eivät kykene itseään puolustamaan.

Tässä mielessä onkin hyvä huomata että vihapuheen määritteleminen on vaikeaa mutta sen sisällön ymmärtäminen mahdollista - aivan kuten herjaamisenkin kohdalla tiedämme että pilkaamisen määritelmä voi olla vaikeasti lähestyttävä, mutta kuitenkin se on relevantti sana jota ei voida käyttää ihan miten vaan. Samoin tässäkin on hyvä huomata että "avuttomuuden periaatteessa" jokin taho määritellään alemmaksi, heikommaksi. Ja tämäkin voi olla vaikeaa. Siksi maailmasta löytyy niitäkin "suvaitsevaitsemattomuutta suvaitsevia" jotka ovat muutakin kuin "suvaitsemattomia valepuvussa". Nämä näkevät natsismin, vihapuheen ja vastaavan heikkoutena, säälittävänä ja alempana. Valitettavasti vihapuhelaiset osaavat kuitenkin puolustaa itseään sen verran tehokkaasti ja äänekkäästi että he eivät todellakaan kaipaa mitään rapsutusta.

Avuttomia ovat vain ne joilla ei ole valtaa. Valta taas rakentuu (a) "minäpuheessa" ja "minun mielipiteiden ja tunteiden" ympärillä "vahvimman lain mukaan" ja (b) "kollektiivipuheessa" se taas seuraa keskiarvoa, jolloin massasta tulee voimaa (ja valta voi keskittyä tunteiden manipuloijalle joka määrittää keskiarvon sijainnin ihmisten puolesta ja ihmiset ikään kuin muuttavat sitten mielipiteitään ohjailussa niin että se keskiarvo on todellaki siellä). Näin ollen vihapuhepiirit voivat kenties ottaa itselleen marttyyrinkaapua. Mutta heillä on liian suuri näkyvyys ja vaikutusvalta, ja ihmiset ovat aivan liiankin hyvin perillä heidän sanomistensa sisällöistä, jotta sitä voisi kutsua miksikään vainoksi ~ Se on vähän kuin pseudotieteilijä jonka kirjoja on myyty runsaasti. Heitä ei tiedemaailma ja skeptikot vainoa. He ovat vain tahoja jotka ovat näiden tyyppien kanssa erimielisiä

Kuoleman maku

Unkuri nosti esiin reagointeja samoihin asioihin. Niiden takaa näyttää paistavan kuilu yhteiskunnan välillä. Töölöläinen murehtii huumeruiskua, ja tässä kohden muistutetaan että asioita tulee suvaita ja sietää, koska ne ovat osa elämää. Taustalle voidaan laittaa jopa "herravihaa" ja sitä että "kansaa pidetään sivistymättömänä". Joka tapauksessa voidaan nähdä suvaitsevaisuuden utopiaa kannattava ylevyyttä korostava puoli. Ja kyyninen seassaelijä, joka näkee yhteiskunnassa epävarmuutta pelottavia asioita ja muuttuukin niiden kaltaisiksi, ikään kuin sopeutuen ympäristöönsä.

Voidaan sanoa että utoopikot näkevät että spurgut ja muut ovat elämään kuuluva asia, joiden suvaitseminen on sitä että elämä otetaan kokonaisuutena. Erilaisia ihmisiä pidetään helposti jopa mielenkiintoisina. Näin laitapuolen kulkijoissa näkyy elämän laajaa kirjoa jonka pitäisi opettaa suvaitsevaisuutta. Narkomaani on utopiassa hieman kuten vammainen, joka tuo moninaisuutta maailmaan. Variaatiossa on elämän maku, jokin joka rikkoo kaavamaisen byrokraattisen kone -elämän. Kuitenkin monelle lähialueella asuvat narkomaanit ovat pelottavia, niissä on elämän maun sijasta kuoleman maku. Oman kuoleman.

On hyvä ottaa mukaan kohtaaminen. Esimerkiksi spurgujen kanssa. Moni voi pitää alkoholisteja elämäntapataiteilijoina, joita tulee tukea. Jos siis haluaa estää alkoholistiparantolan oman talonsa kulmalta on inhottava NIMBY -ihminen. Lähietäisyydeltä spurgut näyttävät epäesteettisiltä. He örisevät tavalla jossa ei saa selvää onko heillä mitään mielenkiintoisia näkemyksiä ja ovat helposti muutenkin pelottavia. Jos spurgujen elähdyttävästä vaikutuksesta on sanottava jotain hyvää, heillä on kuitenkin selvästi yhtenäinen tyyli, jossa yksityiskohdat, kuten haju, täydentävät tyylistä eheän kokonaisuuden.

Harvassa ovat ne ihmiset jotka pystyvät säilyttämään utooppisen asenteensa esimerkiksi spurgujen kanssa. Vielä vaikeampaa se on narkomaanien lähistöllä. (Enkä puhu mistään ganjahipeistä jotka ovat aika usein ihan riittävän mainioita.) Kohtaaminen voi opettaa ihmisyyttä, mutta katujen ja elämän vilinässä tähän ei käytännössä riitä aikaakaan. Spurgu näyttäytyy useimmille vain esteettisen vaikutuksensa kautta. Heistä saadaan ensivaikutelma, jota sitten toistetaan.

Tästä päästäänkin sujuvasti graffiteihin. Pihlajarinteen läheltä löytyy seuraavanlainen graffiti:Se kuvastaa selvästi ksenofobista ja ahdistunutta näkemystä. Islam pelottaa, ne nähdään uhkaavina. Tätä pahaa vastaan ikään kuin hyökätään laittamalla tuon graffitin tapaisia viestejä. Nyt pahaa vastaan on ikään kuin taisteltu ja teko on varmaan nähtä jollain tavalla jopa ylevänä. Islamin epäeettisyydestä on varoitettu lisäksi kaikkia, joten viesti on nähty informoivana.
Kuitenkin, kun islamilainen näkee tämän, se taatusti herättää hänessä vastavuoroista epävarmuutta muita kohtaan. Tuollaiset viestit ikään kuin kertovat että sopeutuminen on mahdotonta ja heidät vain halutaan pois. Tämänlainen tuo uhkan ja pelottavuuden tunnetta.

Näin syntyy helposti itseäänruokkiva kehä. Epävarmuudesta seuraa pelkoa. Pelosta syntyy vihaa, viha laskee aktion toteutumista, joka lisää epävarmuutta. Lopulta kaikki dissaavat toisiaan, eikä ketjua voida kovin helposti rikkoa ; Suvaitsevaisen rooli tämänlaisessa "sopeutujien maailmassa" on saada puukosta ja kuolla.

Näkymättömän miehen paikka jossain muualla.

Ylläoleva kuva on napattu Helsingin rautatientorin metrotunnelista. Siinä on jotain hyvin kuvaavaa. Yhteiskunnassa köyhyyteen suhtaudutaan hyvin paljon juuri tällä tavalla. "Eskon sänky" ja kehotukset pysäyttää köyhyys on esitetty kaupallisen mainoksen vieressä ja "Asiaton oleskelu kielletty" -kyltin alla.

Ihmiset ovat oikeasti kohtuu huolissaan köyhyydestä. Heistä sille pitäisi tehdä jotain. Mutta "aina jossain muualla". Tähän ei voi nostaa esiin kuin humoristista kirjallisuutta. Sillä todella raastavat asiat on joskus syytä pehmentää huumorilla. Tai ainakin humoristit käsittelevät teoksissaan usein aika kipeitä asioita.
1: Douglas Adamsin "Linnunradan käsikirja liftareille" esittelee "Jonkun Toisen Ongelmakentän", joka on käytännössä näkymättömyys. Asia ei ole oikeasti näkymätön, mutta ihmiset eivät näe sitä. Kodittomien kohdalla tilanne on juuri samanlainen. Heidät nähdään mutta asiasta ei välitetä koska asia olisi jonkun toisen hoidettava.
2: Terry Pratchettin "Kiekkomaailma" -kirjasarjassa Kuolema on konkreettinen ja näkyvä hahmo. Mutta koska ihmisiä pelottaa, he eivät suostu hyväksymään näkemäänsä. Siksi esimerkiksi "Viikatemies" -kirjassa käy niin että parimetrinen luurankorenki viikatteen kanssa on kaikista vain työmies Ville Uksi, joka on vain kovasti hoikkavartinen. Eikä missään tapauksessa mikään pluurankeli.

Vartijanhommissa kodittomat, alkoholisoituneet ja pahalta haisevat miehet ovat tietysti työsarkaa jota ei voi olla huomaamatta. Heistä kuitenkin aika usein halutaan eroon. Spurgu kun pelottaa asiakkaita pois. Siksi vartija joutuukin usein -nimenomaan kaupan kehotuksesta- hoputtamaan heidän ostoksiaan enemmän kuin oikeastaan keidenkään muiden ihmisten. Joskus vartijan on syytä tehdä kauppareissu juopon kanssa siksi, että asiakkaat kokevat että asia on järjestyksessä ja "jo hoidossa". Oikeasti spurgu ja vartija tietävät paremmin. Valtonva ei oikeastaan merkitse mitään epäilyä teoista, vaan on enemmänkin "herkkien mammojen pelkojen hyssyttelyä".

Toki joskus vartijaa suorastaan pyydetään poistamaan alkon mannekiini liikkeestä, vaikka poiston juridiset ehdot eivät toteudukaan. Silloin, ainakin minun kanssa, saatiin käydä aika huolestuttavia keskusteluja. Toki minä olisin ihan mallia "ilman väkivaltaa häiritsevä" -seuraavaa puliukkoa ohjaamassa tiukan kohteliaasti kassan kautta ulos. Sen tosin tekisin keski -ikäiselle kukkahattutädillekin. Ja tottakai olisin ensimmäisenä pamputtamassa ihmisiä väkivaltaisesti ja aggressiivisesti kohtelevaa spurgua - sekä työn että huvin puolesta.
1: Tähän ei tosin tullut tilaisuutta. Osasin nimittäin varoa sitä erästä tenukeppiä, jonka tapana oli ottaa selville vartijoiden toimialueet, houkutella tämä sen ulkopuolelle ja sitten käydä kimppuun. Voimankäyttö ei ole vartijoiden tärkein ominaisuus. Ei firmankaan puolesta, vaikka olinkin töissä ns. "pahamaineisessa" FPS:ässä.

Kaiken kaikkiaan sitä voisi kuitenkin ihan oikeasti miettiä, että mitä ihmettä pitäisi tehdä ihmisille, joiden oleminen on määritelty oleskeluksi. Ja oleskelu määritelty asiattomaksi sellaiseksi (ilmeisesti raha vaikuttaa tähän jotenkin.) Nykyinen ratkaisu näyttää olevan se, että näkymättömälle miehelle tarjotaan ratkaisuksi näkymätöntä kättä. Se vain tuntuu olevan kovin kylmää sellaista.

Kaukaa rakastaminen.

"Ihmisen on vaikeaa luottaa vieraaseen ja aidosta säälistä on krooninen pula. Heimot käyttävät vain huolellisesti määriteltyjä sopimuksia ja muita käytäntöjä. Ne kuvittelevat helposti joutuneensa kilpailevien ryhmien salaliittojen uhreiksi ja vakavissa kiistoissa niillä on taipumus esittää kilpailijansa epäinhimillisinä ja murhata heidät. Ne vahvistavat oman ryhmän uskollisuuta pyhillä symboleilla ja seremonioilla. Niiden mytologiat ovat täynnä uhkaavista vihollisista saatuja eeppisiä voittoja."
(Edward. O. Wilson, "Konsilienssi", sivu 284)

Legismiin, eli näkemykseen jonka mielestä ihmiset tarvitsevat vahvan ja tarkan lainsäädännön, perustuu näkemykseen jossa ihminen on pohjimmiltaan epäsosiaalinen. Tämän vuoksi kautta se olisi altistettava erilaisille ulkopuolelta tuleville laeille, jotka pitäisivät ihmisen kurissa. Tätä kautta ihmisten moraalia vahditaan kahdella tavalla: Ihmisten toimintaohjeet joko siirretään uskontoon tai sitten ne byrokratisoidaan.

Tätä näkemystä edustavat esimerkiksi ne kristityt, jotka korostavat perisynnin tulkintaa, jossa sen katsotaan tarkoittavan sitä että ihminen on muuttunut pahaksi. Perisynnin vuoksi olemme epätäydellistyneet ja kaikkinainen synti on myös alkanut houkuttamaan. Tähän liitettin jopa kollektiivisen koston idea: Sen vuksi esimerkiksi tuttu kotoinen Luterilainen kirkkokin piti jumalanpilkasta oikeana tuomiona kuolemantuomiota. Se ei ole tietenkään ainut maa, jossa jumalanpilkkaamisesta on rangaistu ankarasti. Islamilaisissa maissa tuomio "samasta rikoksesta" saa nykyäänkin "saman tuomion". .

Myös kiinassa noudatettiin tätä näkemystä. Jukka Hankamäki korostaa tätä. Hän kirjoittaa siitä miten maahanmuuttajia ei ole hyvä tuoda maahan, koska ihminen ei pidä ulkopuolisista ja vain kaukaa voimme välittää ristiriitoja. Voimme sen sijaan arvostaa heitä kaukaa. Vain lähellä heistä tulee ongelma. Hänestä "ero on parempi kuin huono liitto". Hän muistuttaa että kiinassa saatiin aikaan mahtava saavutus, kiinan muuri, kun kansa yhdistyi vastustamaan yhteistä vihollista. Yhtenäiskulttuurin vahvuus on yksimielisyys, ja yhteistyö on voimaa.

Tähän liittyy vahvasti ksenofobia, vieraanpelko. Ihminen luonnostaan epäilee vieraita asioita. Luottamus on heikoilla. Tätä usein myös tuetaan institutionaalisesti: Esimerkiksi heimouskonto voi varoitella vieraista, ja tätä kautta pelkoa heihin vahvistetaan. Legismiin tämä liittyy luontevasti, koska jos ihminen tarvitsee lakia ja lainsäädäntö on "meidän", ja muilla on toinen ei "niillä" ole "meidän" lakia. Siispä heiltä puuttuu valvonta, joten he ovat odotusarvoisesti pahoja.

Yhtenäiskulttuurin perustelut ovat tietysti kaikille tutut. Se synnyttää sisäistä yksimielisyyttä ja sisäistä rakkautta. Kaikilla ryhmillä on "rakkaus keskuudessaan" : Sisäpiirin edestä taistellaan, uhraudutaan ja sitä puolustetaan. Se myös vähentää sisäisiä ristiriitoja. Tämä on tietysti totta. Sherifin "Robbers Cave" näytti ihmisen tunteiden koko kirjon. Pieni ryhmä syntyi helposti. Toiseen ryhmään syntyi ilkeämielistä ja aggressiivista kilpailuhenkisyyttä välittömästi. Ja vasta ulkoinen vihollinen liitti kilpailevat ryhmät yhteen. Toisin sanoen ihminen on helposti jonkinlainen rasisti - tai ainakin toiseuttaja. Hankamäki viittaa siihen, että kaukaa olisi parempi rakastaa. En kuitenkaan usko että rakkaus kaukana oleviin olisi se, mikä toteutuu. Etäisyys estää vain pahanteon. Ja siksi sotia varten varustaudutaan vain niiden maiden varalle, joiden on mahdollista hyökätä. Kautta historian tämä on käytännössä ollut rajanaapurimaat.

Ongelmana on tietenkin rajanveto: Yhtenäiskulttuurin nimissä on kautta aikojen perusteltu erilaisia ihmistyyppejä koskevia kieltoja. Esimerkiksi homoseksuaalisten on nähty hyökkäävän yhteiskunnan ydintä, perhettä, kohtaan. Se on tätä kautta uhannut koko yhteisöä. Sen vuoksi se on haluttu kieltää. Sekin on yhdistänyt ihmisiä. Myös noitavainot nousivat paikoin Saksassa hysterian tasolle. Se siis yhdisti ihmisiä valtavasti. Niitä harva pitää kuitenkaan oikeutettuina. Oma kommenttini on siksi se, että "hyvä av(i)oliitto on aina parempi kuin asumusero."

Ehkä syynä on se, että luotan että ihmiset ovat luonteeltaan "riittävän moraalisia" kyetäkseen tulemaan erilaisten kanssa toimeen. Se, että ksenofobia on ihmisissä helposti ensimmäinen reaktio, ei tarkoita että yhteiskunta ei voisi tehdä asialle mitään vaan että se tulisi ottaa pakottavana voimana huomioon. Toki homoseksuaalejenkin oikeuksien puolustaminen on aikaansaanut vastustusta ja sisäisen hajaantumisen lisääntymistä, joka on harmittomimmillaan sitä että rukoillaan ryhmässä eduskuntatalon edessä kun jotain tälläistä lakia on käsitelty. Kuitenkin näkemykset ovat jo minun elossaoloaikanani muuttuneet paljon. Minusta hyvään suuntaan. Kiinan muuri on tietysti mahtava saavutus, kuten myös Kiinan nykyisin harjoittama vahva nettisensuuri. Ideakin on juuri sama. En silti näkisi tätä lähtökohtaisesti riittävän hyvänä perusteluna, joka jotenkin tekisi Kiinasta moraalisemman paikan, pikemminkin päin vastoin.

Siksi minusta on olennaista tunnistaa toiseuttava sääli sympaattisesta myötätunnosta. Tämä on helppo tuoda esiin NIMBY (Not In My Back Yard) -asenteella. "NIMBY -ihmiset" säälivät esimerkiksi alkoholiongelmaisia ja muita vähäosaisia. He samalla tekevät säälillä näistä alempiarvoisia ihmisiä, toiseuttavat ne. Tämä nousee esiin sillä, mitä tapahtuu jos vaikka alkoholiparantolaa aletaan suunnittelemaan alueelle: Heistä oikea paikka on yksinkertaisesti "jossain muualla", eli mahdollisimman kaukana niistä paikoista jossa hän asuu ja joissa hän liikkuu. Parantolan rakentamista he voivat kuitenkin tukea, jos se tehdään kauas. Tässäkin on takana sitä, että valmistumisen myötä alkoholiongelmaiset siirtyvät muualle, ja sitten niitä ei tarvitse enää "katsoa katukuvassa". Sen sijaan aidon myötätunnon kohdalla tätä kauko-lähirakkauden eroa ei ole. En siis usko että "kaukaa" varsinaisesti "rakastetaan", vaan tämä kunnioitus on jotain hieman muuta, se on jopa lähempänä vihaa. Se vain teeskentelee rakastamista.

Toki ymmärrän, miksi Hankamäki, joka on avoimesti ja rohkeasti homoseksuaali, saa näkemykseensä pontta. Minäkin olen homoseksuaalejen ystävieni kautta saanut huomata, kuinka islamilaiset ovat usein vahvasti homoseksuaalisuuden vastustajia. Kun ollaan nuivia, ihminen on tyypillisesti nuiva takaisin. Kun juuri on sanut "luvan olla olemassa", tuskin haluaa ensimmäisenä siirtää maahan ihmisiä, joiden mielestä "ei saisi olla olemassa".

---

Kuva: Albrecht Dürer, "Jumalanpilkkaaja".

Terveen järjen kritiikki

"Sokrates: Pitääkö urheilijan kuunnella kaikkia kehuja, moitteita ja mielipiteitä, vaiko vain lääkärin ja valmentajan, siis yhden miehen?
Kriton: Vain sen yhden.
Sokrates: Hänen on siis paikallaan pelätä tämän yhden miehen moitteita ja ilahtua hänen kiitoksistaan, mutta olla välittämättä siitä, mitä muut sanovat, vai mitä?
Kriton: Sehän on selvä.
Sokrates: Hänen pitää siis toimia ja harjoitella, syödä ja juoda siten kuin hänen asiantunteva ohjaajansa katsoo parhaaksi, ei siten kuin muut sanovat."
("Kriton")

Aristofaneen komediassa "Pilvet" esiintyy filosofi, joka on hullu. Hän epäilee yleisiä mielipiteitä ja maalaisjärkeä pidemmälle kuin olisi tarvetta. Filosofi saapui riippuvassa korissa, koska ylhäältä näkee paremmin. Hän ei peseytynyt eikä hoitanut taloaan. Hän miettii sellaisia mitättömiä asioita, kuin iniseekö hyttynen suullaan vai takamuksellaan. Ai niin. Hänen roolihahmon nimenä oli Sokrates. Nimi ei ollut sattumaa. Aristofaneen esittämä kritiikki oli jo tuolloin vanhaa: Siinä kritisoitiin vanha näkemys siitä että älymystö etenee kauemmas tavallisista kysymyksistä ja menettää otteensa todellisuuteen. Sen mukaan liika analysointi vie hulluuteen. Aikaisemmin tätä oltiin rinnastettu Thaleeseen, jonka esitettiin olleen niin ajatuksissaan että eräs palvelustyttö tahallaan laittoi tämän jalkojen eteen esteitä että tämä kompastelisi ja katsoisi vaihteeksi myös maailmaa.

Nämä esittävät että : Liika ajattelu vieraannuttaa todellisuudesta, eikä suinkaan tee sitä tutuksi. Sisältää väiteen siitä että ihminen osaa todellisuuden valmiiksi sopivalla tarkkuudella, ajattelua tai tutustumista ei tarvita ja esittää että tärkeät asiat ovat itsestäänselviä, ja kaikki tietävät ne.

Orjien omistaminen oli kreikassa tavallista. Sitä ei paheksuttu. Naisilla ei ollut mitään tekemistä politiikan kanssa ja he olivat joko isiensä tai puolisoidensa vallan alla. Spartalainen sotilas tappamassa vihollista edusti hyvettä. Eikä tämä jäänyt mihnekään muinaiseen kreikkaan. Nykypäivänäkin väännetään rajustikin kättä esimerkiksi naispappeudesta ja homoseksuaalien oikeuksien rajoista. Ne olivat sovinnaistapoja. Kun niitä kyseenalaistettiin, niitä pidettiin itsestäänselvyyksinä eikä niistä poikkeamista pidetty hyvänä.

Tämä oli maan tapa. Sokrates (ei ollut kulttuurirelativisti vaan) hyökkäsi sovinnaisuustapoja vastaan kyseenalaistamalla ne. Hänhän ei suoraan esittänyt että toiset ovat väärässä, vaan sen sijaan kyseli taustasyitä ja perusteluja asioille. Näin urheus, hyve ja muut asiat jouduttiin käsittelemään ja miettimään. Moni itsestäänselvyys ei ollutkaan itsestäänselvyys. Vaikka me helposti ajattelemmekin että sovinnaisuustapojen takana täytyy olla jokin järki, tämä ei ole välttämätöntä. (Toki niissä voi olla takana järki.) Jokaisesta vain tuntuu että jos moni uskoo siihen, siinä pitää olla järkeä. Tämä tulkittiin häiriöksi. Seurauksena oli epäsuosio, joka tässä tapauksessa johti kuolemantuomioon.

Jokaisessa yhteiskunnassa on erilaisia käsityksiä siitä, miten tulee uskoa, mitä pitää totena ja miten käyttäytyä, että ei joutuisi epäsuosioon. Pieni osa näistä on kirjattu lakeihin. Vielä pienempi osa näistä on kirjattu etiketin kaltaisiin käyttäytymissääntöihin. Suurin osa on asiaan liittyvää tapaperinnettä. Osa on lajityypillisiä heuristiikkoja. Itse asiassa osa arkijärjestä on jopa lajityypillisiä tapoja ajatella väärin. Suuri osa on kulttuurisidonnaista. Se on sitä mihin kasvetaan, jota koko yhteiskunta opettaa ja mitä sanotaan "common senseksi", sen noudattaminen on "maalaisjärkeä" , ja sitä pidetään yhteiskunnassa synonyyminä "terveelle järjelle". Tästä saa hyvän esimerkin siitä, kun katsoo ihmisiä jotka tulevat maahan ulkomailta. Jopa se, että junan oven vihreä nappi avaa oven voi olla vaikeaa. Samoin toiminta kaupassa on erilaista: Ulkomailla on normaalia että miehet suutelevat poskelle. Suomessa se tarkoittaa että olet homo. Näkemyksien kanssa tilanne on jopa tiukempi ja niiden kanssa toimiminen vaikuttaa yhtä paljon. Sopivaisuussääntöjen rikkomista pidetään epäkunnioittavana ja aggressiivisena.

Tämän vuoksi on esimerkiksi ihmistyyppi, joita yksi työkaverini Järvinen pitää "NIMBY -ihmisinä" ja hän vitsailee runsaasti tämän kustannuksella. Ne ovat näitä ulospäin pullantuoksuisia pehmotätejä, joiden "Arvot ovat suoraan Tarzankirjoista". Heillä onnistuminen mitataan mittarilla "omakotitalo, kaksi lasta, koira ja tauluteevee josta tulee tositeevee". Tälle tyypillisiä piirteitä on se, että ihmiset luokitellaan onnistujiin - jotka ovat arvoiltaan ja tavoitteiltaan samanlaisia kuin heidän sisäpiirinsä - ja muut ovat luusereita, joita ei suinkaan vihata, vaan joita kohtaan osoitetaan kylmäverisestä sääliä. Tästä säälistä on hauskana esimerkkinä se, että alkoholistejen hoitamista pidetään näiden piirissä arvokkaana ja hyvänä asiana. Mutta anti olla jos alkoholiparantola pitäisi rakentaa johonkin paikkaan. Nämä ihmiset, joita on tasaisesti siellä täällä, kun reagoivat siten että se pitäisi laittaa jonnekin muualle kuin heidän lähistölleen. Tiedämme kaikki minne nämä sitten päätyvät. Minun seurakseni Korsoon ja muihin ihaniin "halvan asumisen" paikkoihin. Tavallaan, tämän kokemuksen kautta, ymmärrän näitä NIMBY -ihmisiä. Mutta he eivät yleensä voi ymmärtää minua. He eivät ole asuneet, he ovat siirtäneet tämän mahdollisuuden muualle, ulkoistaneet kokemuksen minulle. (Kiitos? siitä.)

Tosiasiassa tämä on vain yksi tyyppi, ja hieman vastaavantapaista toimintaa on joka paikassa.

Lähes kaikissa ideologioissa on näkemyksiä joita ei kyseenalaisteta. Minullakin on niitä. Ja lähes jokainen meistä rikkoo jonkun piirin sovinnaisuustapoja. Minä löydän tietysti paljonkin. Jotkut kutsuvat sitä oman tien kulkemiseksi, minä sanon vain filosofi Seppo Rätyä lainaten: "Vittuillakseni heilutin". Kaikki vastustus ei kerro siitä että kohde on marttyyri tai nero tai taiteilijatyyppinen toisinajattelija joka edustaa vapautta. Joskus hän on vain kusipää.

Omakohtaisesti olen huomannut että avoliittoa pidetään vieläkin monissa paikoin pahana asiana. Itse asiassa eräät vanhemmat sukulaiset ovat kommentoineet että "susiparina" ei ole hyvä elää ja muistutetaan että ei ole hyvä elää laillistamattomassa parisuhteessa jos lapsia tulee. Äpäriä. Eikä niille voi sanoa edes että "You bastard!", se vähän niinkuin tekisi heidän pointtinsa täydeksi. Naimattoman miehen ja naisen yhteiselo on ollut laillista vasta vuodesta 1926 kun laista poistettiin salavuoteuden rangaistavuus. Poliittisesti korrektia se ei ole vieläkään. Epäilijät lukekoot kriittistä analyysiä kristillisiä kannanottoja asiasta, lievempienkin näkemysten mukaan ero "avon" ja "avion" välillä on selvä. Onneksi en ole kristitty, joten minun ei tarvitse välittää siitä mitä Raamattu asiasta sanoo, vain lakituvalla on merkitystä. Tunnustan että en ole kunnon kristitty. Kaikille tämä ei näytä riittävän. En tiedä miksi muiden vakaumuksen pitäisi merkitä. "Nuorempi polvi" (jotka ovat jotain 50 ja risat ja tästä alaspäin) näyttävät kuitenkin poikkeuksetta suhtautuvan asiaan suopeammin, tai ainakin he ovat osanneet toimia kuten äitini ja ovat vain vaienneet: Kykenen muistamaan avoliittoa pahana pitävät puheet, mutta en ole niitä kuitenkaan kuullut silloin kun se on ollut kohdallani ajankohtaista.

Mikä nämä kuitenkin erottaa "maalaisjärjestä"? Yksinkertaisesti kannattajien lukumäärä. tai oikeastaan heidän prosenttiosuutensa "valtaapitävistä". Vaikka NIMBY -luokittelu on käytetty, se on kuitenkin enimmäkseen karrikatyyriltä maistuva, se ei taida olla riittävän yleinen saadakseen yleistä kannatusta. Kyseessä on laajemmassa määrin stereotypiahahmo, ei todellisuus. Sama koskee tietysti näitä muitakin asioita vastaan taistelevia. Siinä vaiheessa kun avoliittoon suhtauduttaisiin laajasti samaan tapaan kuin nämä yksittäistapaukset, alkaisin rikkomaan sovinnaisuussääntöjä.

Kuitenkaan asiat eivät saisi olla pelkästään käsiäänestystä. Ihmiset voivat olla väärässä. Useakin ihminen voi olla väärässä. Syynä voi olla se, että kaikkea ei ole tultu ajatelleeksi. Tai se, että juuri mitään ei tulla ajatelleeksi.

Tästä hyvä esimerkki voisi olla ruukunvalanta. Jokainen meistä osaa vääntää jonkinlaisen savilätyn levylle ja pistää sen uuniin. Siltä voi jopa syödä. Mutta jos minun pitäisi valmistaa perinteinen kreikkalainen ruukku, jossa savi kovettuu hematiitiksi (Fe₂O₃) ja jonka lasite on sintraantunut magnetiitiksi (Fe₃O₄) en osaisi sitä tehdä. Sokrates ja monet muutkin filosofit ovat olleet sitä mieltä että ymmärtäminen on kuten tuo saviruukun teko. Me voimme päästä helpolla ja pitää hienon ruukun tekoa turhanpäiväisenä. Kyllähän siitä lätystäkin syö. (Millä korostan sitä että monesti se auttaa ihan OK tasoisesti.) Mutta ei se ole kovin kummoinen levy kuitenkaan. (Millä korostan sitä että harva arkijärkeä seuraava tunnustautuu olevansa epälooginen, epärationaalinen tai jopa typerä, vaikka kaikkihan me olemme.) Tästä hyvänä esimerkkinä on de Montaignen esittämä asia siitä, että harva yltää aivan huipulle. Siksi on hyvä että ihminen osaa ottaa oppia niiltä jotka ovat häntä itseään viisaampia. Tämä tarkoitti sitä että virheitä voitiin huomata, ja jos joku siteerasi väärin jotain asioita, tästä tuli huomauttaa. Mutta pääasia oli siinä että asia oli mielenkiintoinen ja hyvä.

Montaigne oli tässä kohden realisti: Hänestä asiat olivat vaikeita. Niitä ei siis voinut sanoa kovin helposti. Mutta toisaalta hän ilkkui (aiheesta) sellaisia ajattelijoita joiden maine syvällisinä tuli siitä että muut eivät ymmärtäneet mitä he sanovat. Mysteerisyys kun ei tässä kohden tarkoita kuin lukijan hämmennystä. Voit vakuuttua vain jos ymmärrät. Montaignesta oli sääli että tavallinen kansa koki kunnioitusta jopa kelmimäisiä hengellisiä teeskenteleviä vaikeaselkoisia mystikkoja vastaan mutta jättivät rehdit ja suorapuheiset ja selkeyteen pyrkijät vähemmälle kunnioitukselle. (Mikä on yksi esimerkki siitä miten ihmisen arkijärki johtaa häntä harhaan.) Eli asiat olivat vaikeita ja niitä ei voinut esittää selkeästi eikä tajuta helposti. Mutta ne tuli pyrkiä käsittelemään mahdollisimman selkeästi ja helppotajuisesti.

Tämänkaltainen ajattelu on tietynlaista elitismiä. Mutta ei mitä tahansa elitismiä - jota tosin arkijärjen seuraajaksi esittäminen ja sen oikeaksi laittaminenkin on. Syynä on se, että ajatellaan että kuka tahansa voi ajatella ja miettiä. Se on vain vaikeaa. Kun arvio perustuu siihen että tarkastellaan perusteluja, ei ole väliä onko näkemys suosittu vai epäsuosittu. Ei ole väliä sillä onko sanojan asema hyvä. Itse asiassa arkijärjen mukainen tai sen vastainen ei vielä tarkoita mitään. Jos sille on loogiset perustelut, silloin itse asiassa tämä arkijärjen asia on hyvä. Siksi ideologioiden pitäisi "periaatteessa olla" iloisia saamastaan kriittisestä kohtelusta: Jos se on todellakin niin hyvä kuin sen seuraajat uskovat, ei kriittinen tarkastelu löydä siitä sellaista aitoa vikaa, joka perustuisi asiaan eikä kritisoijan omiin ennakkoluuloihin. Tosiasiassa tilanne on toinen, koska arkijärki kertoo että "kriittinen tarkastelu on kyseenalaistamista joka taas on vastustamista".

Ongelmana on se, että tiettyjen asioiden kyseenalaistaminen, vaikka kyseessä olisi vain niiden perusteiden kaivelu eikä olla välttämättä edes niitä kumoamassa, on sellaista että sitä pidetään helposti epäkohteliaana ja häiritsevänä. Lisäksi niiden kanssa erimielisyyttä pidetään usein syynä välttää seuraa ja harva ihminen aidosti on välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Tämä on helppoa vain tekemällä se "terveen järjen kautta", jossa toiseutetaan se ikävä vastakritisoija, jolloin he eivät enää ole ihmisiä joita ymmärtää ja joita sympatiseerata vaan riistaa, vastustuksen kohteita, ja silloin sitä ollaan "ojasta allikossa". On hyvä muistaa että konventioiden seuraaminen voi olla ideologista vainoa. Mutta myös itsensä "toisinajattelijaksi" asettaminen ja konventioiden vastustaminen vain vastustamisen vuoksi on aivan yhtä dogmaattista. Pitäisi olla kriittinen mutta ei niin kriittinen että ei muutu vastustamakseen asiaksi.

Valinta kiltteyteen.

"It is always the same: once you are liberated, you are forced to ask who you are."
(Jean Baudrillard)

Yleisesti ottaen ihmiset pitävät vaihtoehdoista. He kokevat kontrollin tunnetta kun he saavat valita. Valintaan vaaditaan sitä, että on vaihtoehtoja, ja että siitä kumpi toteutuu voidaan vaikuttaa.
1: Valintoja joissa on selvästi oikea ja väärä.
2: Valintoja, joissa valitaan kahdesta hyvästä.
3: Valintoja, joissa valitaan kahdesta pahasta.
4: Valintoja, joilla ei oikeasti ole väliä.
5: Valintoja jossa et tiedä mitä valitset, ja joiden seurauksia ei voida arvioida.
6: Valintoja, jotka näyttävät kuuluvan eri luokkaan kuin mihin ne luokittelit valinnan hetkellä.
7: Valintoja, joiden luonne ei koskaan selviä.
8: Valintoja, joiden ei edes huomaa olevan valintoja.

Lisäksi eri vaihtoehtojen toteuttaminen saattaa vaihdella. Toiset vaihtoehdot ovat helpompia saavuttaa kuin toiset. Sartre katsoi että pohjimmiltaan valitseminen on vapautta ja vapaus taas on vastuuta. Ja valtaa. Sartren näkemyksessä myös valitsematta jättäminen on valinta, joten pohjimmiltaan me joudumme koko ajan valitsemaan ; Ja siitähän elämässä oikeastaan on kysymys. Jokainen almu kerjäläiselle on valinta. Jos annat, seuraa jotain, ja jos et anna seuraa jotain muuta. Jokainen hymy ventovieraalle, ja toisaalta jokainen mökötys huonoina aamuina, voi vaikuttaa merkittävästi - toisaalta suurin osa tuskin merkitsee paljoakaan.

Tuntemattoman hymy unohtuu miltei aina, sanoo siihen Tommy Tabermann mitä tahansa. Tosin on vaikeaa sanoa, onko se "miltei" silti sen kaiken arvoista.

Aika harvoin oikeat vastaukset voidaan tarkistaa kokeista ja niistä annetaan arvosana, jota voisi käyttää tulevissa kokeissa apuna. Elämänkoulu on suurelta osin yhtä tenttiä ilman tentinpalautusta ja kokeenkorjausta.

Ihmiset katsovat yleensä että oikeus sananvapauteen ja puolustavat sananvaltaansa. Sananvastuusta taas tuskin on kuultukaan. - Paitsi kun jonkun muun "pää pitää saada vadille". Näin käy koska maailma on omalla tavallaan täynnä NIMBY (Not In My Back Yard ~ Ei Minun Takapihallani) -ihmisiä. Ihmisiä, jotka eivät halua nähdä asioita joista eivät pidä eivätkä siedä niitä. Malliesimerkistä käy Töölöön suunniteltu alkoholistejen hoitola. Tietenkin kaikki pitävät asiaa hyvänä. Mutta Töölöläiset eivät halua sitä nurkilleen. He ajattelevat että "Menkööt muualle" - hehän eivät vastusta asiaa vaan sen tapahtumispaikkaa. Minun on helppo Korsosta naureskella. Kunnes muistan että mitä mieltä olin siitä kun ongelmalähiötä Koivukylästä, katunimeltään "särkyneiden sirpaleiden korttelista", purettiin rakentamalla uusi kerrostalo vuokra -asunnoiksi, joihin osa niistä ihmisistä siirrettiin. Nämä ihmiset olivat tähän asti "Jonkun Toisen Ongelma", enkä miettinyt ratkaisuja heidän mietintöihinsä.

Sillä todellisuudessa asia on juuri kuten Douglas Adamsin "linnunradan käsikirja liftareille" -viisiosainen trilogia sanoo: "Jonkun Toisen Ongelmakenttä" on käytännössä näkymättömyyskenttä. En miettinyt että siirrettiinpä ihmisiä tai ei, he ovat jossain. Ja aina heidän ympärillään on kuitenkin muitankin ihmisiä. Aivan kuin maailmassa olisi pohjimmiltaan niin että minä ja ne ihmiset jotka minä tunnen, olisivat jollain lailla arvokkaampia kuin muut. Aika itsekeskeistä.

Ja vaikka luulisi että se, että joku tekee hyvän työn, tarkoittaisi että seuraavaksi olisi jonkun vuoro, niin näin ei käy. Hyvistä töistä syntyy odotus. Kuten Terry Pratchett on asiasta sanonut "Paras ojankaivaja palkitaan isommalla lapiolla." Siksi töölöläinen alkoholiongelmaisten hoitopaikan rakentamien vastustajan saataakin ajatella täydestä sydämestään että Veikko Hursti perheineen on hyvä kun tekee niitä joulujuhlia. He kuitenkin odottavat että Hurstit tekevät niitä jatkossakin, eivätkä itse tee asialle siksi mitään.

Valitseminen koko ajan on raskasta, ja siksi ihminen haluaa mielellään sälyttää osat ratkaisuista eteen päin. Saatat toimia väärin, tai oikein, etkä aina tiedä mitä olet tekemässä. Ja joskus tuntuu olevan vain vääriä vastauksia tai että vastausta ei ole. Tästä seuraa ikävää oloa, epävarmuutta.

Tässä vaiheessa uskonnot, ideologiat ja johtajat ovat tärkeitä. Ne antavat valmiiksi pureksittuja ratkaisuja puolestasi, jotta sinun ei tarvitsisi pureskella. - Sinun tarvitsee vain valita että valitset sen uskonnon. Ja mitä totalitarisempi tämä on, sitä enemmän vastuuta se ottaa pois. Sillä siitä niissä on pohjimmiltaan kyse ; Jos joku kertoo kannanotot puolesta, eli eivät niinkään sano mitä ON, vaan miten TULISI olla, ne polttavat ihmisiä. Joskus tätä tapahtuu myös kirjaimellisesti. Mutta aina ne tarkoittavat sitä, että ihminen uhraa vapaaehtoisesti valinnanvapautensa - tosin siitä uhraako hän tätä kautta vastuunsa on oma kysymyksensä - päivä kerrallaan.

Ihminen Uhraa Totuudelleen: Julistaa tai muuten työskentelee tämän puolesta sen parasta ajatellen. Ja sitä nämä ovat aina. Kaikki muu, mikä niihin liittyy on korkeintaan kiltteyttä, Jotain, jolla aate perustellaan käännytettäville koska nämä arvostavat niitä asioita jo valmiiksi, eikä niinkään sitä mitä se muuttaa ihmisissä. Jotain jolla tullaan toimeen naapurien ja erilaisten ihmisten kanssa. Tietenkään kaikki ideologiat eivät vaadi seuraajiltaan kuin jäsenyyden, mutta voidaan kysyä, ovatko nämä enää muuta kuin jäsenluetteloita. Ideologioiksi niitä on ainakin vaikea sanoa.

Sillä, jos joku todella tietää mikä on oikein ja mikä on väärin, ja tietää miten asiat ovat, hän ei taatusti sano, että "tässä on tilanne jossa on erilaisia toimintatapoja - ruvetaan argumentoimaan." Totuus on aina luonteeltaan vaihtoehtoja rajoittavaa. (Luulet olevasi vapaa, mutta et voi lennättää pikkusormeasi kädestäsi irrallaan kuin pääskystä.) Siksi onkin jännittävää, että ideologiat toisaalta elävät siitä että niitä suvaitaan, mutta niiden perimmäinen luonne ei koskaan voi olla täysin suvaitseva. (Tämän vuoksi minusta tulisi kauhea uskovainen.) Ehkä ne ovat parhaimmillaan silloin kun ne ovat lähimmillään kiltteyttä.

Ja kun puhutaan kiltteydestä, minusta tuntuu että toisille hyvät valinnat näyttävät helpommilta. Moni minusta hyvää tekevät tyypit sanovat että he toimivat intuitiolla ~ He tuntevat sydämessä mikä on oikea ratkaisu. Heillä on varmaan sitä luontaista sympatiakykyä, jonka varaan Humen mukaan hyvyys rakennettiin. (Itse kuitenkin tarkoitan vain kiltteyttä. Sen vastakohta on ilkeys. Hyvyys ei välttämättä ole sama asia kuin kiltteys eikä ilkeys välttämättä tarkoita pahaa) Itseltäni tämä vaisto näyttää puuttuvan. Se tarkoittaa sitä että joudun tekemään asian eteen enemmän työtä. Ei että se olisi mahdotonta. Toisaalta kiltitkin ihmiset voisivat valita ajelehtimisen sijasta päättää toisin, joten en ole ottamassa heiltä mitään kunniaa pois; Ja pohjimmiltaanhan kyse on siitä, että toiset ovat pohjimmiltaan kiltimpiä kuin toiset. Minä olen luonnostani "väärässä päässä". (Ei enempää, ei vähempää.) Ja kuten muutkin, voin joko toimia tunteiden mukaan ja kellua toiminnan virrassa tai uida toiseen suuntaan - Tai vähintään olla epärehellinen tunteilleni ja teeskennellä.