Thomas Biskupin tekemästä "ADOM" -pelistä on vuosien tauon jälkeen tullut uusi versio. Sen (bug)fixlistissä on erikoinen virheenkorjaus. "Being interrupted by nothing" Pelissä on jonkin verran useita vuoroja kestäviä jatkuvia toimintoja, jotka aloitetaan ja jatketaan tekemistä kunnes se saadaan tehtyä loppuun. Tällä säästetään pelaajaa toistuvalta nakuttelulta, yksi painallus riittää. Pelissä muu maailma luonnollisesti pyörii tästä huolimatta ja tämä automaatio on syytä katkaista. Tähän tarvitaan jonkinlainen häiriö, kuten päälle hyökkäävä hirviö, uhkaava hahmon nälkä tai muu vastaava. (Pelissä on erittäin monia vaikuttavia elementtejä, ja niiden kaikkien listaaminen ei liene tässä relevanttia.) Tässä on kuitenkin ollut jonkin verran häiriöitä. Toiminta on joskus loppunut kesken sattumalta ja ilman häiriötä. Tämä on nyt korjattu. Virhe on todella ZEN. Jokin ihmismielessä sanoo että ei-minkään ei pitäisi olla relevanttia. Kuitenkin algoritmissä oli selvästi jotain joka korjattiin. "Interrupted" -vaihde meni joskus päälle ilman syytä koska koodissa oli jotain.
Tämä on mielenkiintoinen ongelma, joka liittyy vahvasti ateismikritiikkiin. Ateismia moititaan usein siitä että he reagoivat uskontoon vaikka eivät usko Jumalaan. Jos Jumalaa ei ole, sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä. Tässä vastapainoksi on tietysti korostettu sitä että uskonto on silti olemassa. Tämä vertautuu siihen että tosiasiassa ADOM -pelissäkin koodissa oli jotain. Se ei vain ollut ns. relevantti interruptauksen syy ja siksi tämä on nähtävänä lähinnä häiriönä. Esimerkiksi Hitchens korosti että keskustelussa monia aiheita uskonnollistetaan. Että vikana on jo se, että uskontoa pidetään niin tärkeänä että siihen on pakko reagoida. Hitchensin maailmassa uskonnollistaminen on suunnilleen sama kuin se, että joku vaati että tälläinen häiriö poistetaan pelistä sen sijaan että se olisi ominaisuus. (Jumalallisemman selityksen sijasta hahmon toiminnan keskeyttämiselle voi antaa syitä jotka tekisivät hahmosta vähemmän sankarin ja enemmän yksilön ; Voidaan ajatella että hahmo päivähaaveilisi. Kyllä sitä itse kunkin toimet aina tälläiseen katkeavat.) Hitchensin suhde uskontoon oli se, että sitä tuputetaan kaikkiin aiheisiin liikaa. Että oikein mistään ei voi jutella ilman että se Jumalakortti iskeytyy jossain vaiheessa keskusteluun. Näin joka aiheessa keskustelu ajautuu teologisiin kiemuroihin. Oleellinen kysymys onkin - Jumalan olemassaolon vatvomisen lisäksi tai jopa sen sijasta - se, että haluaako ylipäätään osallistua tälläiseen keskusteluun. Tähän eiuskonnolliseen keskusteluun ei nykymaailmassa vain sitten anneta mahdollisuutta. "Being interrupted by nothing" on se joka kuvaa ateistia missä tahansa keskustelussa. Eli vaihtoehtona on erakoitua koko yhteiskunnasta yksinäisyyteen tai kestää tämänlaista.
"Interrupted because there is something and they just don't admit it."
Hyvin yleinen tapa ajatella ateismia onkin esittää että tosiasiassa ateistit vihaavat Jumalaa tai jollain tavalla uskovat tähän. Yksi tähän vahvasti liittyvä argumentti on ns. "toiveajattelukortti". Toiveajattelu on tietysti siitä erikoinen ja inhottava vedottava, että se ei perustu todellisuuteen vaan viittaa yksilöllisiin tunteisiin. Uskovaisia syytetään usein toiveajattelijoiksi joita kannustaa vain se, että Taivas ja Paratiisi ovat ihania. Että niihin halutaan ja vaihtoehto on liian kova. Tämä ei tietenkään oikeasti käsittele Taivasta ja Paratiisia olemassaolevina paikkoina, ne ovat tai ovat olemassa ihan ihmisten mieltymyksistä riippumatta. Tässä mielessä intressien mukaantuominen onkin lähinnä jonkinlainen keino tuoda ad hominemia prosessiin.
Kuitenkin myös ateisteja syytetään toiveajattelusta. Tämä on erikoista koska usein ateismia syytetään kuivaksi, tylsäksi, ikäväksi ja paskaksi elämäntavaksi joka on raskas ja angstin sävyttämä. Toiveajattelu jossa ei ole toivoa tuonpuoleisesta nähdään vahvaksi syyksi moittia ateismia. Argumentin ydin on siinä että ateisti haluaa tehdä syntiä mutta ei halua joutua helvettiin. Stephen Law toi tähän liittyen vastineensa. Hän huomautti että tosiasiassa ajattelutapa on hyvin omituinen. Sillä ateisti joka on toiveajattelussa suhteessa helvettiin on itse asiasa uskovainen joka kapinoi. Jos olet oikeasti ateisti, tässä ei ole enää mitään järkeä. Hän vertaa tätä tilannetta ketjukirjeeseen, joiden lupauksiin ja uhkauksiin ei uskota, vaan niitä pidetään vain ... ketjukirjeinä. "I once received an email chain message claiming that if I forwarded the message to two friends I would receive good fortune, but if I failed to forward the message I would be cursed with bad luck. The appealing thought that I would receive good luck if I did as instructed was obviously intended to incentivize action. But then so too was the unappealing thought of bad luck if I didn’t. The email waved both a carrot and a stick at me, the stick providing me with at least as much incentive as the carrot." ... "Feser is correct that an atheist like Nagel won’t want it to be true that hell awaits those who fail to believe. But then neither do I want it to be true that, as a result of my failing to forward that email message, I will receive bad luck. It does not follow, in either case, that the unpleasant character of the threat functions, on balance, as a disincentive - making it less likely the message’s recipient will do as they are instructed (believe the Christian message; forward the chain email)." ..."On the contrary, the inclusion of such threats makes it more likely the recipient will do as instructed, not less. I binned that email message not because of the unappealing threat that it contained, but despite the unappealing threat it contained. Feser is mistaken: those who fail to believe the Christian message do so not because of threats of eternal damnation, but despite them."
Lawn mukaan esimerkiksi ateisti Nagel on toki itse korostanut olevansa ateisti koska toivoo että ateismi on totta. Ongelmana on se, että tästä tehdään jotain joka koskisi kaikkia ateisteja tai edes enemmistöä ateisteista. "is this the view of most atheists? Surely the Christian message is one of hope. It provides numerous attractive reassurances, especially about death and justice. In particular, it promises that we can be reunited with our dead loved ones beyond the grave, that we and they can live in joy forever, and that people will ultimately get their just deserts. These are appealing beliefs for most of us." Law siis korostaa että toiveajattelu on nimenomaan uskovaisten puolelta.
"Interrupted by lack of interruption".
So to be it. Ottakaamme Lawn lähtökohta. Näin uskoo moni uusateistin kriitikko. Lawhan on lisäksi eräs julkisista uusateismin puolestapuhujista ja sen piirissä vaikuttaneista "julkkisfilosofeista". Uusateistit ovat korostaneet iloista elämäntapaa. Miten se siis voi olla hyväksi jos Lawkin myöntää että kristinusko on toiveajattelua? Eikö se tarkoita sitä että kristinuskon mukana on enemmän iloa ja valoa? Että uusateismi on ahdistavaa. Law siis korostaisi että uusateismi ei ole onnellisuutta vaan jotain aivan muuta. Angst! Ahdistus! Synkkä ja paska ja murheellinen elämä! Arvotyhjiö ja nihilismi! Kristinusko sen sijaan tuo iloa ja valoa!
Siksi uusateistejen kritiikkiin tuodaankin helposti Sartresta ja muita eksistentialistisisa ateisteja. Heidän filosofiansa kun sitoutuu juuri siihen että uskonto on toiveajattelua ja ateismi on raskasta. Otetaan esille vaikkapa Jonathan Haught. Hän kuvastaa sitä että hänestä uusateistit ovat ignorantteja ja huonompia kuin humanistiset mannermaista filosofiaa harjoittaneet ateistit. Uusateisteihin Haught suhtautuu väittämällä "that they are pale imitations of great atheists like Nietzsche, Camus and Sartre." Syyt ovat seuraavia : "They wanted us to think out completely and thoroughly, and with unrelenting logic, what the world would look like if the transcendent is wiped away from the horizon. Nietzsche, Sartre and Camus would have cringed at “the new atheism” because they would see it as dropping God like Santa Claus, and going on with the same old values. The new atheists don’t want to think out the implications of a complete absence of deity. Nietzsche, as well as Sartre and Camus, all expressed it quite correctly. The implications should be nihilism."
Tämä on ajatuksena hyvin korni. Sillä jos me mietimme, niin uusateismi nimenomaan argumentoi että uusateismi ei ole nihilismiä. Uusateisteja moititaan siis siitä että heidän emotionaaliset suhteensa ateismista eivät ole oikeita. Uskovaiset siis määrittelevät mitkä ovat "ateistejen humanismin" ydin. Uskovaiselle tunnetusti kelpaakin vain ateisti jonka olemassaoloa kuvaa sekä angst että nihilismi - että uusateismin kohdalla militantismi. (Joka on mahdotonta, et voi olla vihainen nihilisti. Viha on arvolatautunutta.)
Lisäksi esimerkiksi Nietzsche ei väittänyt että ateismi tarkoittaa nihilismiä ; Hänen übermenchinsä voidaan liittää oleellisesti samanlaiseksi Kierkegaardin uskon ritarin kanssa. Ja Kierkegaardin uskon ritari määrittää itsensä. Sartrellakaan angst ei tarkoittanut nihilismiä, vaan sitä ensivaikutelmaa jonka saa kun tajuaa olevansa vastuussa omista tekemisistään. Tästä piti kasvaa yksilönä. Haught siis olkiukottelee aivan totaalisesti jopa näitä kehumiaan ateisteja. Hän sekoittaa urheuden ja nihilismin. Hän sekoittaa raskauden ja elämänarvottomuuden yhdeksi ja samaksi. Olen hyvin pahoillani, mutta Haught on oikeassa sanoessaan eksistentiaalisista ateisteista että "Yes, they did. And they thought it would take tremendous courage to be an atheist. Sartre himself said atheism is an extremely cruel affair. He was implying that most people wouldn’t be able to look it squarely in the face." ja juuri sen takia hän on väärässä sanoessaan niitä nihilistisiksi. Kierkegaardin uskon hypyn tekevä ihminen on juuri samanlaisessa tilanteessa ja minä en pidä heitä nihilisteinä. (Kenties idiootteina, koska he tekevät totaalisen irrationaalisen loikan by definition ilman perusteita, mutta en nihilisteinä. He ovat rohkeita ja täynnä arvovalintoja. Päin vastoin, he ovat nihilismin antiteesi.)
Uusateismia kuvaakin se, että he ovat ihmisoikeusasioilla. Haughtkin ohittaa erikoisesti sen että Sam Harris on korostanut sitä että ateistisella ihmisellä on moraali. Ja peräti sellainen moraali joka ei ole kulttuurirelativismia. Hän ei siis aja nihilismiä ja argumentoi ateistisesta etiikasta hyvinkin ahkerasti. Se, mikä uusateistit yhdistää nihilismiin onkin itse asiassa se, että he yleensä haistattavat paskat ns. ihmisestä riippumattomalle objektiiviselle moraalille (Harris korostaa etiikkaa lajinmukaisena käytöksenä - Haught joka korostaa osaavansa evoluutiota ei tietysti puhu tästä koska evoluutioteoria selittää esimerkiksi yhteistyön synnyn paremmin kuin hyvin, kuten vaikka aivan taviksenkin järkeä mukaileva Ridleyn "Origins of Virtue" opettaa.). Useat teologit taas ovat sellaisia että heille tässä kohden on dikogomia "joko objektiivinen moraali tai nihilismi". Tämä on kuitekin uusateismin määritteissä väärä dikotomia ja siihen liittyvä uskovaisten mekastelu on lähinnä puuduttavaa ja irrelevanttia kategoriavirheilyä.
Lisäksi on koomista että tässä ollaan fiksoituja juuri eksistentialismin tiettyihin puoliin. Sillä tosiasiassa humanismi tuntee uusateismiin paremmin sopivia teorioita jotka ratkaisevat myös sen kuolemasuhdetta. Uusateismi on individualistinen, joten se ei jo määritelmänsä vuoksi voi syöttää yhtä ja tiettyä oppia - tälläisen vaatiminen on siis sitä että vaatii uusateismia olemaan sisäisesti ristiriitainen jota se voisi olla rationaalisen ihmisen järjestelmä.
Kuitenkin ateismi voidaan liittää vastaaviin a-liikkeisiin, kuten anarkismiin. Ja huomata että sillä on tarjolla useita vaihtoehtoja. (Ja individualismi kieltää uusateisteja sanomasta että mitä näistä olisi pakko seurata ja mitä ei. Ei ole dogmaa. On kuitenkin vaihtoehtoja. Dogmattomuuden vaihtoehto ei olekaa nihilismi tai vaihtoehdottomuus tai tyhjyys. Uskovaisille aivan vieras konsepti, ilmeisesti.) Esimerkiksi epikurolainen suhtautuminen kuolemaan sopii elämäniloiseen uusateismiin hyvin. Vaatimus siitä että uusateistejen pitäisi sitoutua angstiin ja nihilismiin kertookin siitä että uskovaisilla on kovia vaatimuksia muiden maailmankuvien määrittelyssä. Uskovainen ei katso onko määritelmät konsistentteja vaan määrää ulkopuolelta mitä ehtoja pitää olla. Tämä kertoo lähinnä siitä mitä Adorno sanoi ; Hänestä ideologisessa vihassa on yleensä kysymys siitä että joku käyttäytyy vääräoppisesti mutta on silti onnellinen. Uusateisteissa ärsyttääkin juuri se, että he eivät ole uskovaisia mutta ovat silti elämänmyönteisiä. ~ Uusateismin humanismia ei ole tiiviisti määritelty, mutta sen saa kyllä kummutettua katsomalla heidän toimintaansa. Heille kuolema on vain yksi hetki, elämän päätös, ja että kuolemassakin tuskaa on lähinnä kuoleminen. Kuollut ei tunne kipua. Joten eutanasia on uusateisteista oleellisempi kysymys kuin se, että murehtisi kaikkina elämänsä päivinä sitä että yksi niistä on viimeinen. ; Law ei ole masennuken filosofi. Eikä uusateismikaan. Syy on melkolailla ilmiselvä. Sen tajuamattomuus kertoo että teologit eivät ole niin sofistikoituneita eikä uusateistien ymmärrys uskonnosta ja filosofiasta niin perseestä kuin uskonmiehet väittävät. Päin vastoin, herää vahva epäilys siitä että uskon puolelta kumpuava kritiikki on tyhjää, iskulauseita.
"There is nothing so don't be interrupted. - so continue being Christian."
Tästä päästään Tillichiin. Uusateistejen kohdalla onkin erikoista että vaikka he tunnustautuvat skientisteiksi, jotka määrittelevät onnellisuudenkin epikurolaisesti tarpeiden kautta, heidät sidotaan aina eksistentialismiin. Tämä on sidottavissa ns. kulttuurisotaan. Mannermainen filosofia käy kinaa analyyttisen filosofian kanssa, ja uusateismia halveksitaan ikään kuin sivutuotteena. Kulttuurisotaan osallistuvat humanistit halveksuvat luonnontieteitä (mutta eivät luonnontieteilijöitä.) Tästä seuraa se, että he määrittelevät ehtoja luonnontieteilijöille ja pahastuvat aivan helvetisti jos suunta kääntyy toisin päin. On siis niin että humanistilla on alue jonne luonnontieteilijöillä ei ole asiaa vaatimuksineen, muta humanistit voivat kyllä tehdä ihan mitä tahansa tulkintoja luonnontieteen teorioista - usein niitä jotenkin olkiukottaen peräti.
Klassisessa uusateistin kanssa keskustelussa käykin niin että kun Hitchens selittää että uskontoaihe on ylirelevantti ja Harris sanoo että uskonfanaatikot menevät keskimääräisen uskon suojiin ja normiuskovat suojelevat heitä pahantekoineen lähinnä pesemällä kätensä itse teoista ja suojelemalla uskonveljiä. Ja näin saadaan selitys siitä miten enemmistö uskovaisista "ei ole tuollaisia". Niin uskovainen vastaa vetämällä esiin Tillichin. Ja selittävät että uskonto ei ole tämänlaista. Ja että Dawkins ohittaa Tillichin eikä käsittele tämän teologiaa puheissaan joten Dawkins on ignorantti. En tiedä mitä tähän tilanteeseen voisi sanoa.
Paitsi, että Tillichin mukaan tuleminen on ymmärrettävää. Hän on yrittänyt vapauttaa uskonnon mytologiasta. Ei ole vaikeaa nähdä miksi uskovainen näkee Dawkinsin vastustamassa myyttiä. Hänhän kritisoi (kreationististen) uskontojen tosiasiaväitteitä jotka sitoutuvat aina myytteihin. On helppoa olla huomaamatta sitä, että tosiasiassa esimerkiksi Dawkins ei vastusta myyttiä siksi että se on myytti. Päin vastoin, myytti näyttää olevan se ainut asia jonka hän pitää uskonnossa relevanttina. Hän moittii myyttejä siksi että ne esittävät epätosia väitelauseita. Kun Tillichin kannattajat korostavat uusateisteille että uskonto ei esitä myyttisiä väitelauseita, ja Dawkins sanoo suunnilleen sen, "että sen pahempi uskonnolle". Nämä eivät ole keskusteluasioita, vaan mielipideasioita. Niistä voi olla erimielinen jos haluaa tai samanmielinen. Ne eivät tarjoa rakentavaa mielipiteenmuodostusohjelmaa, joten miksi niistä pitäisi muka väitellä ja liittää tämä vääntely tieteelliseen kontekstiin?
Tillichin kohdalla hänen peruskannanottonsa on se, että Jumalaa ei voi käsitellä olemassaoloväitteen kautta. Eli ei ole relevanttia kysyä että onko Jumala olemassa vai eikö ole. Hänestä tämä on aivan yhtä järkevää kuin puhua siitä että onko atomi punainen. "Systematic Theology" :ssaan hän esittää että "It is as atheistic to affirm the existence of God as it is to deny it. God is being-itself, not a being." Kysymys on tietyllä tavalla absurdi.
1: Kuten teologiankin puolelta voidaan huomata, Tillichin oma suhde voidaan nähdä absurdiksi ja sisäisesti kategoriavirheileväksi. "For Tillich, God is both “the power of being in everything and above everything”. I’d say that’s absurd - for Tillich, God is both immanent and transcendent. But it’s impossible to be both immanent and transcendent. To be sure, if Tillich wants to claim to remain within Christianity, then he’s got to affirm the transcendence of being-itself. But it makes very little sense to do so. Much of Tillich’s first volume of Systematic Theology looks like a pantheistic or pagan theology onto which a superficial layer of exhausted Christian ideology is painted. That paint peels off easily."
2: Uusateistille oleellisemmalta kulmaltakin Tillich on absurdi. Sillä hän ei tosiasiassa todista Jumalaa tietynlaiseksi vaan väittää tätä sellaiseksi. Tämä on tietysti väite, jonka kanssa voi olla erimielinen. Tillichin oletus itse asiassa peräti perustuu siihen että hän tietää että mitä voidaan tietää ja mitä ei (myös ne teoriat joita ei ole vielä keksitty.) Onkin huvittavaa, että yleensä teologit syyttävät skientistejä siitä että nämä käsittelevät tiedettä kuin se voitaisiin määritellä tietyillä demarkaatiokriteereillä. He korostavat tieteen monisäikeisyyttä ja epämääräisyyttä. Tälläisissä kohden tässä ei näytä olevan mitään ongelmia, vaan samat ihmiset voivat muistuttaa että mitä tiede sanoo ja voi sanoa ja mitä ei. ; Dawkins voi sanoa että hän on erimielinen tästä perusoletuksesta. Ja keskustelu on siinä. Esimerkiksi Tillich kumoutuu jo sillä että ajatellaan, että tiede ei olekaan sitä että tutkitaan konsepteja jotka ovat jossain paikassa. Tiede tutkii korrelaatioita ja intreraktioita. Kun Tillich puhuu yhteydestä, voidaan sanoa että interaktio aivosolujen kanssa on kuitenkin varsin naturaali tapahtuma, joten asia on nimenomaan tieteen piirissä tai ei ainakaan periaatteessa sen ulkopuolella. (Minkä kanssa teologit leikkivät mielellään eivätkä huuda että "vastenmielistä skientismiä".)
3: Jos Tillich taas on oikeassa, niin kysymys on rehellisesti sanoen "why bother". Sosiaalisuuden ja yhteyden tunteita kun saa ilman Jumalakonseptiin sitoutumistakin. Tillich näyttääkin sitoutuvan lähinnä protestanttiseen teologiaan joka taas sitoutuu etatismiin. Ja tämä taas on suoraan konfliktissa uusateismin sekulaariutta ja yksilöllisyyttä korostavan kannan kanssa. Näin ollen on vaikeaa nähdä miten uusateisti voisi olla samoilla linjoilla tämänlaisen "uskonnosta riisutun uskonnon" kanssa. Heille jäljelle ei jää mitään oleellista. Tillich on itse kuvannut näkemystään ateismin sijasta mallilla "non-theistic". Ero ei tunnu uskovaiselle kovin oleelliselta, mutta erot ovat suuria. Kun uskovainen loukkaantuu siitä että Tillich ignoroidaan, hänen itsensä tulisi ensin huomata että hän itse ignoroi uusateismin oman filosofian ja tunkee jotain joka on sen määritteissä epäkiinnostavaa. Ei voi vaatia toiselta poistumista ignoranttiuden valtakunnasta kun itse liikutaan siellä ja yritetään Tilliciin vedoten rakentaa sinne taloakin.
Tillichin mukaantuonti uskontokeskusteluun tehdään uskovaisten puolesta yrityksenä olla diplomaattinen "sillanrakentaja" ja että uusateistien ja teologien ja uskovaisten välillä ei ole skismaa niin paljon kuin esimerkiksi Dawkins esittää. Ne ovat kuitenkin uusateisteille aivan turhia asioita ja niiden sisällöt ovat hyvin vieraita. Ei siinä mielessä että niitä ei osattaisi, vaan siinä mielessä että niitä ei tunneta omiksi tai tärkeiksi.
"Being interrupted because atheism itself is nothing."
Uusateismi kohtaakin seuraavaksi sen että se on tyhjä ja sisäisesti ristiriitainen.Esimerkiksi Haught moittii Dawkinsia siitä että tämä sitoo evoluutioteorian ateismiin. Hän itse kuitenkin selittää non sequitureja evoluutioteoriasta. Hän itse osoittaa mainion ironisuuden siitä että uusateistit että kreationistit uskovat että tiede voi ratkaista Jumalakysymyksen. "He says both sides place too much faith in science. “Ironically,” Haught writes, “ID advocates share with their ideological enemies, the evolutionary materialists, the assumption that science itself can provide ultimate explanations.”" ... "They have a belief, which I call “scientific naturalism,” that there’s nothing beyond nature - no transcendent dimension - that every cause has to be a natural cause, that there’s no purpose in the universe, and that scientific explanations, especially in their Darwinian forms, can account for everything living. But the idea that science alone can lead us to truth is questionable. There’s no scientific proof for that. Those are commitments that I would place in the category of faith. So the proposal by the new atheists that we should eliminate faith in all its forms would also apply to scientific naturalism. But they don’t want to go that far. So there’s a self-contradiction there" Hän itse kuitenkin olettaa tietävänsä mitä tiede voi selittää ja mitä ei voi selittää ; Hän nimittäin tekee teologisia väitteitä evoluutiosta ja perustaa tämän vain siihen että hän olettaa että Jumala pitää paikkaansa ja sitten presuppositionistisesti tulkitsee että minkälainen Jumala ja teologia pitää tämän jälkeen paikkaansa. Ajatus on aivan yhtä perseestä kuin se, että olettaisi että Jumalaa ei ole ja tulkitsisi tästä. "Haught believes Darwin is “a gift to theology.” He says evolutionary biology has forced modern theologians to clarify their thinking by rejecting outdated arguments about God as an intrusive designer. Haught reclaims the theology of his intellectual hero, Jesuit priest and paleontologist Pierre Teilhard de Chardin, who died more than half a century ago. Teilhard believed that we live in a universe evolving toward ever greater complexity and, ultimately, to consciousness."
Olenkin aivan yhtä ironinen siitä, että hän hän on juuri yhtä pelle kuin kaikki uusateistit. Uusateismin syöpä on siinä että se raiskaa evoluutiota tekemällä tästä erilaisia maailmankuvallisia tulkintoja jotka ovat "voi olla" -tarinointia. Ne ovat yhteensopivia tieteen kanssa, eivät itsessään tieteellisiä. Se, että tämän tunnustaa olevan tulkintaa ja vetää siihen päälle NoMa;n ohittamista, ei todellakaan tarkotia että hän olisi kuivilla. Päin vastoin. Hän tunnustaa ajattelunsa aukkouden. "I think he’s too simplistic. I don’t think we want to remain stuck in this standoff position. First of all, Gould defines religion as simply concern about values and meanings. He implicitly denies that religion can put us in touch with truth." ... "Yes, I’m talking about what is real, or what has being. The traditions of religion and philosophy have always maintained that the most important dimensions of reality are going to be least accessible to scientific control." Selvästi hän esittää että tieteellä on jotain sanottavaa Jumalasta. Näin ateismin yritys tehdä samaa ei ole sen kummenpaa skientismiä. Heikkoudet ovat samat. Evoluutio ei yksinkertaisesti ole ateismia eikä teismiä, se ohjaa päin vasotin agnostistiseen suhteeseen Jumalaan. Ja kaikki poikkeama tästä on maailmankuvallisiin oletuksiin perustuvaa bullshitteryä.
Itse asiassa tämä johtaa erikoiseen ongelmaan ; Nimittäin siihen että uusateismi on filosofisesti parempilaatuinen kuin Sartren eksistentialismi ikinä. Sillä klassista ateismia on kuvannut se, että se on yrittänyt kuvata tuntemuksia joita saadaan kun oletetaan että Jumalaa ei ole. Tästä syntyy kehäisyys jossa ateismi on vain premissi. Uusateismi sen sijaan tekee ateismista johtopäätöksen. Heidän suhteensa tieteeseen kun ei ole sitä että he ensin olettaisivat että tiede on ateistista. He olettavat että tiede toimii. Eivät enempää eivätkä vähempää. He olettavat että jos on interaktiota vaikka ihmisen ja Jumalan välillä, tässä tapahtuu vähintään neuronin välähdys. Kun Jumalasta ei saada todisteita tätä kautta, he päättelevät että on aivan järkevää olettaa että Jumalaa ei ole. Tämä ei ole skientismiä loogisen positivismin mielessä.
Itse asiassa tässä kohden heillä on "reasonable thought" johon uskonmies asettaa "impossible expecations"it. Uskova vaatii skientisteiltä ehtoja (täysi oletusvapaus) joita skientistit itse eivät pidä relevantteina. (Uusateisteja kiinostaa se, kumman maailmankuva on laajemmin tieteellisellä tutkimuksella katettu. Eli kumman maailmankuvasta isompi määrä on tieteellisen tieteen sisällä ja vähempi sen ulkopuolella. Mikä on uskovaisten argumentti tätä vastaan?) Vaatimus jossa premissi määritetään uskoksi - ja leikitään sitten sanaleikkimäisesti että "tiedeusko" - on temppuna huonoa filosofiaa, epäinhimillistä ja moukkamaista käytöstä, humanistiklisee ja sellaisenaan tylsä juttu muutenkin. Temppu jolla ei ole ollut relevanssia Popperin loogisen positivismin kumoamisen jälkeen. Ja se ohittaa esimerkiksi (a) Quinen filosofian jossa ei ole absoluuttista tietoa mutta jossa tiedeverkon ulkopuolella ei ole perusteltuja väitteitä (ja jossa tiedeverkko tukee itseään kun metodit, teoriat ja kaikki ovat sen mukana. Se on holistinen järjestelmä jossa ei ole "ensimmäistä näkökulmaa"). (b) Skientismisyytökset ohittavat myös ateismipuheistaan julkisuutta saaneen Hawkingin malliriippuvaisen realismin perusluonteen ; Kenties tiede on vain inhimillistä suhdetta maailmaan, vääristymineen, mutta se on parasta mitä meillä on ja vain sen kautta meillä on merkityksiä ja suhteita todellisuuteen. Voimme luottaa tieteeseen ja vain tieteeeen monellakin tavalla ilman että kyseessä on looginen positivismi.
Uusateistit eivät elä loogisen positivismin maailmssa tai edes maailmassa jossa falsifioidaan kaikki Jumalat. Heillä on luottamus tieteeseen ja muut puolet pidetään eitodistettavina uskonkysymyksinä. (Kenties jopa tiede itse on sitä, eli jos et luota tieteeseen niin sitten uusateisteihin ei ole asiaa ja saat olla epäuskossasi onnellinen. Uusateistit eivät vain pidä sinua sen jälkeen keskustleunsa kannalta relevantteina.) Siksi heillä on bussimainoksessaankin sana "There is propably no God." Perusongelma yritetään yleensä peittää sillä että ateistien kriitikot rinnastavat skientismin loogiseen positivismiin. Premissit muuttuvat tällöin "uskoksi" ja "vakaumukseksi" joka on itse asiassa sanaleikki. Lisäksi se on irrelevantti red herring, koska kaikki kuitenkin nykyään - Dawkinsista Haughtin kautta ärjyimpiin kreationisteihin - perustelevat olevansa rationaalisia koska he sitovat näkemyksensä tieteeseen. Tiede siis toimii. Ja vaikka emme ole warrantin takaamia erehtymättömiä, voimme kuitenkin tietää että se toimii aikasta hyvin. (Muuten emme saisi sillä niin hyvin tuloksia.) Kun uusateismia syytetään sisäisesti ristiriitaiseksi ei tajuta että tässä mokaillaan isoimmalla kautta ; Vääristelemällä vastapuolta ja kun vääristely korjataan olisi pakko tunnustaa että itsekin oltaisiin samoilla soilla ja oltaisiin irrationaalisen ihmisen maailmankuvan ytimessä.
Loppukannanotto
Uusateismin kritiikki ei käytännössä ole koskaan mitään muuta kuin uusateismin olkiukottamista. Kritiikin kohdetta ei ymmärretä. Yhtenä syynä on kenties se, että McGrath kirjoitti "Dawkins delusion" -kirjan jossa aihe ohitettiin tulkitsemalla se humanistisesta perspektiivistä (kirjoitusvirhelistausta unohtamatta) sen sijaan että sitä oltaisiin arvioitu itsenään. Ja monet ovat sittemmin lukeneet tämän ja ohittaneet sekä Dawkinsin alkuperäisen teoksen että muut uusateistien julkaisemat kirjat. Uusateismi on leimallisesti "God delusion" ja tämä tulkitaan vain suhteessa eksistentialistiseen mannermaiseen filosofiaan. Sitä ei siis arvoida sen omilla ehdoilla vaan ehdot tuodaan uskonnon ja humanismin puolelta. Tarkalleen ottaen vieläpä niin että mikä tahansa humanistinen teoria ei käy vaan uskovaiset kertovat mitkä teoriat kelpaavat.
1: Suomessa McGrathia on kutsuttu koska uusateistien suhteen käyty keskustelu on huomattu epätyydyttäväksi. Olen huvittunut. Kun keskusteluperinne sukkaa, he yrittävät korjata sen aloittamalla sen uudestaan alusta samat perusvirheet toistaen.
Humanistinen fiksaatio haittaa keskustelua hyvin vakavasti. Koska se kontekstoi kaiken hyvin omituisesti. Kun esimerkiksi uskovainen selittää että ateismi johtaa angstiin, ja uusateisti korostaa että ei johda, tämä nähdään huonoutena. Samoin jos uusateisti korostaa fundamentalistiterroristeja, uskonnon epäeettisyyksiä, noitavainoja ja vastaavia, uskovaiset pahastuvat ja palauttavat stalinkortin ja natsikortin ja eugeniikkakortin. Sillä he eivät tajua että uskontoa puolustetaan sitomalla uskonto etiikkaan. Se, että on pahoja uskovaisia yksinkertaisesti falsifioi tämän teorian. Samoin kaikki puheet uskonnon elämään tuomasta voimasta, ilosta ja valosta ohittuvat kun selviääkin että monet vähemmistöt ovat uskonnoissa latistamisen ja väheksynnän ja eheyttämisen alaisia. (Homojen kiusaamista pidetään suomessakin OK -toimintana monin paikoin.) Uskonnollinen väkivalta kertoo että uskonto ei ole ratkaisu etiikkaan, ja että monia kiusataan niin että ei se mikään ilon ja valon ratkaisu ole. Ateistit, hyvin usein ja joitain poikkeuksia lukuunottamatta, korostavat että uskonto on etiikan kannalta irrelevantti. Kommunstinen ja perinteisempien vasemmistolaisten vapaa-ajattelijoiden puolella on korostettu enemmän uskonnon automaattist valheellisuutta ja pahuutta. Dawkins - joka edustaa itse asiassa uusateismin jyrkkää linjamaa ja näkemyksiltään harvinaisenkin tiukkaa puolta - esittää että uskonto voi syntyä evoluution sivutuotteena ilman että siihen välttämättä liittyy yhtään ainutta positiivista piirrettä. Ja tätäkään ei edes vertailla siihen että uusateistit olisivat yhtään tätä parempia.
1: Tämän voi kumota vääräksi osoittamalla että uskovaiset eivät voi tehdä pahoja tekoja ja että fundamentalismiterrorismia ei ole olemassa. Period. Kaikki vähempi on irrelevanttia koska argumenttina ei ole väittää että uskonto on pahuutta, vaan etät uskonnosta ei välttämättä&automaattisesti seuraa mitään hyvääkään.
Se, mikä näyttää kelpaavan on lisäksi omituisen sisäisesti ristiriitainen ; Uusateistien pitää olla toiveajattelevia, mutta uusateistien täytyy samalla tunnustaa että kyseessä on angstaava masentava ja raskas elämäntapa. Tämä ei johtune siitä että uskovaiset tai humanistit olisivat lähtökohtaisesti ilkeitä. Syynä on se, että he ovat tutustuneet yhdenlaiseen filosofian tekoon ja syventyneet tähän. Kun heillä tämän jälkeen on kädessään "tämä vasara" he näkevät kaikki ongelmat "nauloina". Tässä tulee ymmärtämättömyyttä, olkiukottamista ja kategoriavirheilyä. ; Teologit eivät ole tutustuneet kovinkaan hyvin muuhun kuin mannermaisen filosofiaan. Mannermaisen filosofian premisseihin fiksoitumisen vuoksi sivutuotteena syntyy käytännössä. Tätä kautta on ymmärrettävää että (a) Eli ateistien olisi pakko tehdä tiliä Jumalakonseptin kanssa, koska ateismia ei nähdä suhteessa "ei mihinkään" kuten pitäisi vaan se kuvataan yksinäisyytenä ja jumalanikävän ja korostetaan että (b) ateisteilla olisi vaikeuksia kuolemasuhteensa kanssa, kun ovat hedonisteja eivätkä mieti toivottomuutta ja sitä että he kuolemalla kuolevat.
Fiksoituminen eksistentialismiin on tietysti siinä määrin erikoista, koska tämä on mannermaista filosofiaa. Ja uusateistin kriitikot osaavat mainiosti syyttää itsekin siitä että uusateismi on "anglosaksista" ja "skientististä". Tässä nähden olisin kuitenkin tyytyväinen jos he osaisivat viedä tämän huomion loppuun asti. Tätä ei nimittäin yleensä ottaen tehdä. Kuitenkin uusateisteja käsitellään toistuvasti kuin he olisivat mannermaista filosofiaa.
Itse asiassa uskovaisten kohdalla näyttää olevan iso ongelma siinä että he yrittävät samanaikaisesti sanoa että ateismi on nihilismiä, että ateismi on toiveajattelua. Samanaikaisesti tämä ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Siksi en uskokaan että rationaalinen keskustelu nykyisessä tilassa uskovaisten ja uusateistejen välillä on edes mahdollista. Jotta tämä voitaisiin tehdä olisi uskovaisten luovuttava olkiukottamisistaan. Ja tämän tehtyään he luopuisivat "McGrathismista", eikä heillä olisi jäljellä enää yhtään argumentteja - eikä rehellisesti sanoen oikein mitään omaa teologiaakaan, heillä kun on sille aivan eri lähtökohdat. He eivät ole kiinnostuneita uusateismin ehdoista eikä uusateistia kiinnosta miksi niillä muilla ehdoilla pitäisi olla väliä. He kun eivät yritä olla kristittyjä vaan ateisteja.
Uusateistit pysähtyvät koska uskonto on valtava ideologinen koneisto joka "pakottaa pysähtymään". Uusateismia kuvaava ärsyyntyneisyys voidaankin käsittää juuri sitä kautta että se yrittää vapautua uskonnosta, mutta heitä yritetään syöstä yhä syvemmin ja tiiviimmin teologiseen keskusteluun. Ateisti ei voi rakentaa omaa maailmankuvaansa vaan hänen olisi tehtävä se uskovaisen ehdoin. Olla nöyrä ja surullinen paskasta elämäntapavalinnastaan. Sillä eihän se ole uskonnonvapautta eikä mitään jos siihen ei kuuluisi sitä elementtiä että uskovaiset ovat parempia ja onnistuvampia ihmisiä!
Kaiken kaikkiaan ateismin ongelma nykypäivänä tiivistyykin siihen, että he eivät usko Jumalaan, mutta heitä kuvataan kuin he olisivat jumalanikäväisiä uskovaisia. Uusateismin perusidea on juuri se, että ateisti on ateisti eikä ole menossa pois, ja että yhteiskunta toimii aivan liiaksi kristittyjen ehdoilla. Kristityt kuitenkin sitten sitouttavat heidät kristilliseen keskusteluun jossa on krisittyjen ehdot ateisteille ja kristittyjen näkemys kristinuskosta. Ja lopputulos on sitä että pitäisi oikeasti välittää olemattomasta (being interrupted by nothing) ja lisäksi tämän olemattomuuden pitäisi jotenkin iskeä ateistien elämään sen sijaan että se olisi aika neutraali asia kun pääasia olisi siinä mitä elämässä on eikä se mitä siinä ei ole (being interrupted by nothing). Kaiken tämän sivussa pitäisi päättää ovatko asiallisempia ne kristityt jotka ovat halukkaita päästämään ateistit jonnekin jota ei ole (paratiisi/helvetti/seurakunta) vai ovatko asiallisempia ne jotka eivät ole halukkaita päästämään ateisteja jonnekin (ne samat) jota ei ole. Tässäkin ei mikään pitäisi värittää elämää niin helvetisti.
Sitten sitä ihmetellään miksi ei haluta ottaa osaa uskonrituaaleihin vaan ollaan sekulaareja. Sitten ihmetellään että miten niin uskontoa tungetaa joka läpeen niin että aborttiaiheestakan ei muka saisi keskustella ilman että otetaan teologialle oleellinen määrä keskustelua. Että "Religion poisons everything" on loukkaus. Loukkaantumisesa unohtuu se, että uskovainen joka vetää näitä keskusteluja ja asioita esiin on edustamassa ei mitään (nothing) ja vaatii että muut ihan hirveästi kohkautuisi ja reagoisivat kun se on yleisinhimillistä (being interrupted). ~ Itse sanoisin että uskontoteemassa on virhe. Se on sama virhe kuin ADOMissa. Virhe on todellinen ja sen korjaaminen on kenties tärkein yksittäinen korjattava asia maailmassa jossa ei ole nälänhätää vaan ns. "1st. world problemseja".
Kirjoittaja ei ole minkään sortin ateisti. Hän on myös hyvin angstinen. Ja rypee kuolemassa, tosin toiveajatteluna. Ei silti usko Jumalaan, vaikka perimmiltään haluaisi Tämän olevan Totta. Hän kuitenkin haluaa tästä jotain luonnontieteellisiä näyttöjä. Ja tämän vuoksi häntä pidetään tietysti skientistinä. Tämä lisää angstia ja ärsyyntymistä, koska häntä nyt ärsyttää että muut kertovat millä ehdoin asioihin saa ja ei saa uskoa - siis ilman että tämä on vahvasti päätelmään naulattua tieteenfilosofiaa, that is. Mutta ei siksi että agnostismi on paska maailmankuva. Vaan sen takia että kristinusko on paska ja muiden elämänlaatua oleellisesti huonontava maailmankuva. Kirjoittaja katsoo että hänen elämässään koulukiusaaminen on masentanut vähemmän kuin kristinuskon tekemät. Mutta hän ei tuomitse kristinuskoa vaan ihmiset. Kaikki ihmiset ovat perseestä ja kaikki ideologiat joissa on yli 150 jäsentä alkavat heijastamaan jollain tavalla nimenomaan niitä ihmisten paskimpia puolia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haught. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haught. Näytä kaikki tekstit
maanantai 3. kesäkuuta 2013
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
Vuorin vilauttelu.
"Takinkääntäminen" on kaikille tuttu ilmiö. Sanontaan liittyy voimakkaita mielikuvia petturuudesta. Mutta kuten tunnettua, ei niin ikävää asiaa että sitä ei voi pahentaa.
Jussi K. Niemelä nosti tietoisuuteeni kirkon edustajien reagoinnin velloneessa homokeskustelussa. "On totta, että kokonaista viisi piispaa on suhtautunut myönteisesti samaa sukupuolta olevien siunaamiseen, mutta näistä kaksi - arkkipiispa Mäkinen ja Porvoon piispa Vikström - vetivät sittemmin sanansa takaisin ja ovat nyt pelkän rukoilemisen kannalla. Tämä tuntuu varmasti monista loukatuista vielä pahemmalta kuin avoin solvaaminen ja ihmisarvon polkeminen." Tämänlainen toiminta ei tunnukaan kovin järkevältä tai eettiseltä. Kun takinkääntö onkin vain "vuorin vilauttelua", on selvää että intressit mielipiteen vaihtamiseen on pelkkä PR -temppu.
Tämä tuo tietysti mieleen Intelligent Designin kannattajat. Siinä missä perinteinen kreationismi muistuttaa Räsäsen toimia, jossa oma luultavasti loukkaava mielipide huudetaan totuutena, Intelligent Design leimautuu Mäkis-Vikström -linjaukseen.
Moni kannattaa näkemystä jossa Intelligent Design on vain kreationismia valepuvussa. Mutta asiaa voidaan lähestyä muutakin kautta. Vuorinvilauttelu näkyy erityisen vahvasti heidän suhtautumisessaan teistiseen evoluutioon, eli näkemykseen jossa elämä on syntynyt ja kehittynyt evolutiivisesti, mutta evoluution takana on Jumala.
Varhaisvaiheissa Intelligent Design oli vahvasti teististä evoluutiota vastaan. Esimerkiksi Phillip Johnsonin "Evoluution Maailmankuva" -kirjan sivu 21 "vastaa" teististä evoluutiota kannattavalle Emiliolle että "Emilio haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-Jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan."
Tässä hengessä Kenneth Miller sai melko kovaa kritiikkiä. Hän on evoluutikko ja kristitty. Hänen kirjansa "Finding Darwin's God" selittää miten Kvantti-indeterminismi voisi antaa Jumalan vaikuttaa mutaatioiden syntymiseen, yksittäisten neuronien aktivaatioon tai vaikka solujen tai organismien elossapysymiseen. Näin ei muuttaisi yhtään luonnonlakia eikä tieteen saavutusta. Millerin mukaan tästä seuraa myös se että tälläinen "kvanttiaukkojen Jumalan" olisi pysyvästi tutkimuksen saavuttamattomissa, koska kvanttifysiikan rajoitukset tulevat tietämisessä vastaan. Näin ollen aukossa toimiva Jumala olisi puhdasta uskoa, ei tiedettä.
Milleristä ei pidetty, koska Intelligent Design seisoo ja kaatuu sen mukana, että on että se on tiedettä, ei uskoa. Teististä evoluutiota ei katsottu hyvällä.
Sittemmin ID:läisten näkemykset tässä kohden lientyivät.
Se, että Intelligent Designin lähtökohdissa on, että Suunnittelun toimintatapaa ja Suunnittelijan motiivia tai persoona ei ole aihepiirissä ollenkaan, johti yhdessä tiukentuneen poliittisen tilanteen kautta siihen että teististä evoluutiota alettiin katsomaan paremmin. Koska Suunnittelijan käyttämästä metodista ei tiedetä, on mahdotonta vain kieltää teistisen evoluution mahdollisuutta ; Kun Intelligent Designin kannattajat yleisesti rakentavat argumentaationsa sen varaan että ohjaamaton evoluutio ei voi tuottaa "jotain" ei tarkoita että evoluutio ei ohjattuna voisi tuottaa sitä "jotain".
Tämä tuli vastaan etenkin kun alettiin puhumaan evoluutioalgoritmeista. Ne kun tuottavat tiettyjä tuloksia. Tässä kohden evoluutioalgoritmien toiminnan kerrottiin johtuvan siitä, että niihin on ohjelmoitu tietoa. Etenkin Dembski nojasi tähän ajattelutapaan hyvin voimakkaasti. Hänestä informaatio tulee algoritmin koodaamisesta, algoritmi itse ei tuota sitä. Kun normaalisti ollaan teististä evoluutiota vastaan, tässä kohden selitys oli heille tärkeä vaihtoehto ja mahdollisuus. Näin ollen teistinen evoluutio oli argumenteissa jokin joka sallitaan. Teistiset evoluutikot olivat siis Intelligent Designin kannattajia.
Kuitenkin tila oli tässäkin kohden On/Off. Asia sallitaan argumentatiivisista syistä, mutta muuten se kiistettiin vahvasti. Tämä on helppo huomata. Vaikka evoluutioalgoritmeihin ladattu informaatio on olennaisessa roolissa Dembskin argumentaatiossa, hän kuitenkin samalla kirjoitti vuonna 2004 kirjan "Design Revolution", jossa hän perusteli "evoluutio/luominen" -vastakkainasettelua sillä, että Suunnittelija alennettaisiin "evoluution aikaansaaneeksi prosessiksi" johtaisi siihen, että Suunnittelija ei selittäisi mitään ja jäisi sitä kautta tieteen ulkopuolelle. Sama koskee universumin hienosäätäjää ja salakuljetettua luonnonvalinnannformaatiota. Tässä vaihtoehtoon kuitenkin selvästi viitataan. Suunnittelijan selitysvoimaa ei kuitenkaan kielletä evoluutioalgoritmien yhteydessä, vaikka se olisikin looginen seuraus.
1: Tälläisen "iteroimislogiikan" ongelma on itse asiassa Intelligent Designissä ovela. Informaation syntymisen syy voidaan aina siirtää informaation synnyttäjän syyn kyselyksi. Tästä syntyy sellainen logiikka, jossa mikään syntymekanismien tuntemisen määrä ei riittäisi "vakuuttamaan". Jos löytyy ratkaisu, he väittävät että tämä ratkaisu vaatii taakseen älyllisen alkuperän. Näin esimerkiksi jos evoluutio selittää jotain, viittaa se vain Jumalan ohjelmointivoimaan tässä asiassa. Selitysmalli ei siis itse asiassa edes mitenkään kumoa evoluution toimivuutta, vaan viittaa itse evoluutiotapahtuman ulkopuolelle. Tämänlainen "ikuisesti jatkuva" utelu on epätieteellistä ja kaiken kriittisen tarkastelun ulkopuolelle. Kysymyksessä on se, että vastapuolelta vaaditaan mahdotonta ja itseä pidetään oletusarvoisesti "voittajana" ja "oikeassa olijana".
___1.1: Iteraatiologiikassa on kysymys määritelmäkikkailusta. He määrittelevät Suunnittelijan esimerkiksi siksi, joka rakentaa tilanteen sellaiseksi että evoluutio voi ratkaista ongelman. Se on pohjimmiltaan causa sui -logiikka, jossa Jumala määritetään alkusyyksi, biologinen kompleksisuus on heidän määritelmässään kaksiosainen (1) se vaatii alkusyyn, jonka (2) on oltava älyllinen. Kuitenkin tässä jää monta asiaa ulkopuolelle ; Jos seurataan logiikkaa ja ajatellaan että nykyfysiikan tuntemus kvanttifluktuaatiosta toimii, saadaan alkuräjähdyksestä Jumala. Onko alkuräjähdys ja kvanttifluktuaatio siis älyllinen ja rakastava toimija? Tietenkään se ei ole välttämätöntä, joten itse asiassa se osasto mitä tällä määrittelyhaulla haluttiin todistaa, jääkin tämän määritelmän ulkopuolelle. Jos haluan todistaa Jumalan voin tietysti määritellä varpuset Jumalaksi, mutta tämä ei ole oikein järkevä tapa lähestyä asiaa.
Argumentit palasivat menneisyyteen, jyrkkenivät.
Näkemykset jyrkkenivät tästä. Syy ei ollut tieteellinen, vaan sosiologinen ; Intelligent Design halusi poliittisia muutoksia. Mutta teistiset evoluutikot eivät liittyneet heidän rintamaansa "ateisteja vastaan". Teistisen evoluution kannattajia alettiinkin syyttämään ikävyydestä ja väärinkäsitysistä ; He kannattavat Jumalaa mutta ovat keskustelussa Darwnin puolella.
Teistiset evoluutikot eivät rajoita ateismia ja tämä nähdään aktiivisesti vikana. Tässä kohden muistutetaan yhteydestä ja kristillisyydestä. Esimerkiksi vaikutusvaltainen - tai oikeastaan Se Vaikutusvaltaisin - Intelligent Design Discovery Institute on selittänyt aiheesta seuraavaa kuvaavassa alaotsikossa "Misconstruing ID as Disallowing Any Evolution" : "Hess thus stated: "Intelligent design cannot allow that evolution is a process chosen by God." That's absolutely false: ID doesn't claim that evolutionary processes can never be at work in the world around us." Muutoinkin jutusta selviää, että teististä evoluutiota ei olla Intelligent Designin puolella mitenkään rajattu pois. Moitetta sen sijaan saa se, että moni teistinen evoluutikko on kovin yksillä napeilla asiassaan. Intelligent Design keskustelee eri vaihtoehdoista laajemmin. Tätä kautta on selvää että Intelligent Designin kannattaja voi olla teistisen evoluution ystävä, vaihtoehtoa ei ole rajattu pois.
Otin asian esiin, koska tuoreesti Darrel Falk huomasi. Hän luuli että hän olisi rauhanomaisesti tekemään yhteistyötä, mutta huomasikin että kyseessä oli kinastelu, jossa oli selvää että "Design theorists are no friends of theistic evolution."
Tiukentuneet syyt ovat sosiologisia. William Dembskin kirjoitelma asiasta auttaa ymmärtämään uusvanhaa tiukkaa linjaa : "Shocked alumni are welcome to prove me wrong. Christians in general need to consider this: The only thing theistic evolutionists have to say to a Richard Dawkins who uses evolution as a club to beat believers is that he’s making a category mistake, trying to get science to do the work of theology (to which Dawkins would respond "so much the worse for theology"). By contrast, ID takes the club out of Dawkins’ hands and breaks it, showing that the theory of evolution on which he relies is all washed up." Ideana on se, että evoluution kannattaminen ei tarkoita ateismia, mutta ateismi tarkoittaa evoluution kannattamista. Syy teistisen evoluution vastustamiseen on siinä että sen kannattajat ovat "väärällä puolella" julkisessa keskustelussa. Teistinen evoluutio ei ole intelligent designin vastainen teoria, mutta ilmiönä teistisen evoluution kannattaminen liittyy vahvasti intelligent designin vastustamiseen. Tätä pidetään jotenkin erityisen oleellisena syynä tiukalle kannalle.
Kirjoittajasta on hämmentävyyteen asti mielenkiintoista huomata, miten moni teistisen evoluution kannattaja on vaikutusvaltainen Intelligent Designin vastustaja ; Jo mainitun Kenneth Millerin ja Peter Hessin lisäksi vaikkapa John Haught, Michael Dowd, Denis Alexander ja Francis Collins ovat nimekkäitä ja aktiivisia Intelligent Design -kriitikoita sekä näkemyksiltään teistisen evoluution kannattajia.
Jussi K. Niemelä nosti tietoisuuteeni kirkon edustajien reagoinnin velloneessa homokeskustelussa. "On totta, että kokonaista viisi piispaa on suhtautunut myönteisesti samaa sukupuolta olevien siunaamiseen, mutta näistä kaksi - arkkipiispa Mäkinen ja Porvoon piispa Vikström - vetivät sittemmin sanansa takaisin ja ovat nyt pelkän rukoilemisen kannalla. Tämä tuntuu varmasti monista loukatuista vielä pahemmalta kuin avoin solvaaminen ja ihmisarvon polkeminen." Tämänlainen toiminta ei tunnukaan kovin järkevältä tai eettiseltä. Kun takinkääntö onkin vain "vuorin vilauttelua", on selvää että intressit mielipiteen vaihtamiseen on pelkkä PR -temppu.
Tämä tuo tietysti mieleen Intelligent Designin kannattajat. Siinä missä perinteinen kreationismi muistuttaa Räsäsen toimia, jossa oma luultavasti loukkaava mielipide huudetaan totuutena, Intelligent Design leimautuu Mäkis-Vikström -linjaukseen.
Moni kannattaa näkemystä jossa Intelligent Design on vain kreationismia valepuvussa. Mutta asiaa voidaan lähestyä muutakin kautta. Vuorinvilauttelu näkyy erityisen vahvasti heidän suhtautumisessaan teistiseen evoluutioon, eli näkemykseen jossa elämä on syntynyt ja kehittynyt evolutiivisesti, mutta evoluution takana on Jumala.
Varhaisvaiheissa Intelligent Design oli vahvasti teististä evoluutiota vastaan. Esimerkiksi Phillip Johnsonin "Evoluution Maailmankuva" -kirjan sivu 21 "vastaa" teististä evoluutiota kannattavalle Emiliolle että "Emilio haluaa vaihtaa Raamatun Luoja-Jumalan deismin hengettömään Alkusyyhyn. Se on kuin vaihtaisi oikeaa kultaa väärään rahaan."
Tässä hengessä Kenneth Miller sai melko kovaa kritiikkiä. Hän on evoluutikko ja kristitty. Hänen kirjansa "Finding Darwin's God" selittää miten Kvantti-indeterminismi voisi antaa Jumalan vaikuttaa mutaatioiden syntymiseen, yksittäisten neuronien aktivaatioon tai vaikka solujen tai organismien elossapysymiseen. Näin ei muuttaisi yhtään luonnonlakia eikä tieteen saavutusta. Millerin mukaan tästä seuraa myös se että tälläinen "kvanttiaukkojen Jumalan" olisi pysyvästi tutkimuksen saavuttamattomissa, koska kvanttifysiikan rajoitukset tulevat tietämisessä vastaan. Näin ollen aukossa toimiva Jumala olisi puhdasta uskoa, ei tiedettä.
Milleristä ei pidetty, koska Intelligent Design seisoo ja kaatuu sen mukana, että on että se on tiedettä, ei uskoa. Teististä evoluutiota ei katsottu hyvällä.
Sittemmin ID:läisten näkemykset tässä kohden lientyivät.
Se, että Intelligent Designin lähtökohdissa on, että Suunnittelun toimintatapaa ja Suunnittelijan motiivia tai persoona ei ole aihepiirissä ollenkaan, johti yhdessä tiukentuneen poliittisen tilanteen kautta siihen että teististä evoluutiota alettiin katsomaan paremmin. Koska Suunnittelijan käyttämästä metodista ei tiedetä, on mahdotonta vain kieltää teistisen evoluution mahdollisuutta ; Kun Intelligent Designin kannattajat yleisesti rakentavat argumentaationsa sen varaan että ohjaamaton evoluutio ei voi tuottaa "jotain" ei tarkoita että evoluutio ei ohjattuna voisi tuottaa sitä "jotain".
Tämä tuli vastaan etenkin kun alettiin puhumaan evoluutioalgoritmeista. Ne kun tuottavat tiettyjä tuloksia. Tässä kohden evoluutioalgoritmien toiminnan kerrottiin johtuvan siitä, että niihin on ohjelmoitu tietoa. Etenkin Dembski nojasi tähän ajattelutapaan hyvin voimakkaasti. Hänestä informaatio tulee algoritmin koodaamisesta, algoritmi itse ei tuota sitä. Kun normaalisti ollaan teististä evoluutiota vastaan, tässä kohden selitys oli heille tärkeä vaihtoehto ja mahdollisuus. Näin ollen teistinen evoluutio oli argumenteissa jokin joka sallitaan. Teistiset evoluutikot olivat siis Intelligent Designin kannattajia.
Kuitenkin tila oli tässäkin kohden On/Off. Asia sallitaan argumentatiivisista syistä, mutta muuten se kiistettiin vahvasti. Tämä on helppo huomata. Vaikka evoluutioalgoritmeihin ladattu informaatio on olennaisessa roolissa Dembskin argumentaatiossa, hän kuitenkin samalla kirjoitti vuonna 2004 kirjan "Design Revolution", jossa hän perusteli "evoluutio/luominen" -vastakkainasettelua sillä, että Suunnittelija alennettaisiin "evoluution aikaansaaneeksi prosessiksi" johtaisi siihen, että Suunnittelija ei selittäisi mitään ja jäisi sitä kautta tieteen ulkopuolelle. Sama koskee universumin hienosäätäjää ja salakuljetettua luonnonvalinnannformaatiota. Tässä vaihtoehtoon kuitenkin selvästi viitataan. Suunnittelijan selitysvoimaa ei kuitenkaan kielletä evoluutioalgoritmien yhteydessä, vaikka se olisikin looginen seuraus.
1: Tälläisen "iteroimislogiikan" ongelma on itse asiassa Intelligent Designissä ovela. Informaation syntymisen syy voidaan aina siirtää informaation synnyttäjän syyn kyselyksi. Tästä syntyy sellainen logiikka, jossa mikään syntymekanismien tuntemisen määrä ei riittäisi "vakuuttamaan". Jos löytyy ratkaisu, he väittävät että tämä ratkaisu vaatii taakseen älyllisen alkuperän. Näin esimerkiksi jos evoluutio selittää jotain, viittaa se vain Jumalan ohjelmointivoimaan tässä asiassa. Selitysmalli ei siis itse asiassa edes mitenkään kumoa evoluution toimivuutta, vaan viittaa itse evoluutiotapahtuman ulkopuolelle. Tämänlainen "ikuisesti jatkuva" utelu on epätieteellistä ja kaiken kriittisen tarkastelun ulkopuolelle. Kysymyksessä on se, että vastapuolelta vaaditaan mahdotonta ja itseä pidetään oletusarvoisesti "voittajana" ja "oikeassa olijana".
___1.1: Iteraatiologiikassa on kysymys määritelmäkikkailusta. He määrittelevät Suunnittelijan esimerkiksi siksi, joka rakentaa tilanteen sellaiseksi että evoluutio voi ratkaista ongelman. Se on pohjimmiltaan causa sui -logiikka, jossa Jumala määritetään alkusyyksi, biologinen kompleksisuus on heidän määritelmässään kaksiosainen (1) se vaatii alkusyyn, jonka (2) on oltava älyllinen. Kuitenkin tässä jää monta asiaa ulkopuolelle ; Jos seurataan logiikkaa ja ajatellaan että nykyfysiikan tuntemus kvanttifluktuaatiosta toimii, saadaan alkuräjähdyksestä Jumala. Onko alkuräjähdys ja kvanttifluktuaatio siis älyllinen ja rakastava toimija? Tietenkään se ei ole välttämätöntä, joten itse asiassa se osasto mitä tällä määrittelyhaulla haluttiin todistaa, jääkin tämän määritelmän ulkopuolelle. Jos haluan todistaa Jumalan voin tietysti määritellä varpuset Jumalaksi, mutta tämä ei ole oikein järkevä tapa lähestyä asiaa.
Argumentit palasivat menneisyyteen, jyrkkenivät.
Näkemykset jyrkkenivät tästä. Syy ei ollut tieteellinen, vaan sosiologinen ; Intelligent Design halusi poliittisia muutoksia. Mutta teistiset evoluutikot eivät liittyneet heidän rintamaansa "ateisteja vastaan". Teistisen evoluution kannattajia alettiinkin syyttämään ikävyydestä ja väärinkäsitysistä ; He kannattavat Jumalaa mutta ovat keskustelussa Darwnin puolella.
Teistiset evoluutikot eivät rajoita ateismia ja tämä nähdään aktiivisesti vikana. Tässä kohden muistutetaan yhteydestä ja kristillisyydestä. Esimerkiksi vaikutusvaltainen - tai oikeastaan Se Vaikutusvaltaisin - Intelligent Design Discovery Institute on selittänyt aiheesta seuraavaa kuvaavassa alaotsikossa "Misconstruing ID as Disallowing Any Evolution" : "Hess thus stated: "Intelligent design cannot allow that evolution is a process chosen by God." That's absolutely false: ID doesn't claim that evolutionary processes can never be at work in the world around us." Muutoinkin jutusta selviää, että teististä evoluutiota ei olla Intelligent Designin puolella mitenkään rajattu pois. Moitetta sen sijaan saa se, että moni teistinen evoluutikko on kovin yksillä napeilla asiassaan. Intelligent Design keskustelee eri vaihtoehdoista laajemmin. Tätä kautta on selvää että Intelligent Designin kannattaja voi olla teistisen evoluution ystävä, vaihtoehtoa ei ole rajattu pois.
Otin asian esiin, koska tuoreesti Darrel Falk huomasi. Hän luuli että hän olisi rauhanomaisesti tekemään yhteistyötä, mutta huomasikin että kyseessä oli kinastelu, jossa oli selvää että "Design theorists are no friends of theistic evolution."
Tiukentuneet syyt ovat sosiologisia. William Dembskin kirjoitelma asiasta auttaa ymmärtämään uusvanhaa tiukkaa linjaa : "Shocked alumni are welcome to prove me wrong. Christians in general need to consider this: The only thing theistic evolutionists have to say to a Richard Dawkins who uses evolution as a club to beat believers is that he’s making a category mistake, trying to get science to do the work of theology (to which Dawkins would respond "so much the worse for theology"). By contrast, ID takes the club out of Dawkins’ hands and breaks it, showing that the theory of evolution on which he relies is all washed up." Ideana on se, että evoluution kannattaminen ei tarkoita ateismia, mutta ateismi tarkoittaa evoluution kannattamista. Syy teistisen evoluution vastustamiseen on siinä että sen kannattajat ovat "väärällä puolella" julkisessa keskustelussa. Teistinen evoluutio ei ole intelligent designin vastainen teoria, mutta ilmiönä teistisen evoluution kannattaminen liittyy vahvasti intelligent designin vastustamiseen. Tätä pidetään jotenkin erityisen oleellisena syynä tiukalle kannalle.
Kirjoittajasta on hämmentävyyteen asti mielenkiintoista huomata, miten moni teistisen evoluution kannattaja on vaikutusvaltainen Intelligent Designin vastustaja ; Jo mainitun Kenneth Millerin ja Peter Hessin lisäksi vaikkapa John Haught, Michael Dowd, Denis Alexander ja Francis Collins ovat nimekkäitä ja aktiivisia Intelligent Design -kriitikoita sekä näkemyksiltään teistisen evoluution kannattajia.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Vihataanhan byrokraattejakin.
NoMa -periaatteessa (Non-overlapping magisteria) Gould esitti tieteen verkostona. Se kattaa tietyt asiat, sen miten maailma toimii. Mitä siinä havaitaan. Uskonnolle hän antoi toisenlaisen verkon, kuten asioiden merkityksen ihmisille. Likimain voisi sanoa että tiede tutkii tietoa tietoa ja uskonto merkitystä.Tämänlaista ajattelua sovelletaan paljon. Ei kenties ihan tällä nimellä. Moni uskovainen korostaa sitä miten ateistejen tulisi muistaa että uskonto on yksi aspekti, joka poisjättämällä pois jäisi jotain olennaista. Tälläinen on esimerkiksi "aikaisempi tuttu" John Haught.
Jostakin syystä uskonnon tapaa tuottaa juuri omanlaistaan laadullista tietoa on puolustettu ahkerasti. Tämän tiedon kerrotaan olevan erilaista, mutta samanarvoista - eikä keskenään ristiriitaista.
Jostain syystä samanlaista ajattelua ei kuitenkaan sovelleta byrokratiaan tai poliittisiin ideologioihin. Jos ideologia värittää uskonnoissa asiat eettisesti, ja esimerkiksi Raamattu on lähtökohta vaikka sille onko murha tai homoseksuaalisuus paha asia, tätä pidetään ymmärryksenä jota uskonto antaa. Mutta jos poliittinen ideologia värjää henkilön ajatukset, hän innostuu siitä niin että ajaa asioita vain sen kautta ja arvottaa asiat vain sen kautta, tätä pidetään sinä että ideologia saastaa koko henkilön toiminnan.
Sama lähtökohtasidonnaisuus nähdään uskonnossa syventymisenä ja arvokkaana, mutta politiikassa mielivaltana ja ongelmana, näkemys on idealismin pilaamaa. Poliittiset ja ideologiset intressit nähdään epäilyttävinä, jonain jotka vääristävät näkemyksiä ja tuovat niihin totuuden sijasta valtapeliä.
Tämä epäsymmetria on erikoinen. Olisikohan siinä kenties takana muutakin kuin perusteltuja syitä?
Kirjoittaja on niitä jotka epäilevät vähän kaikkia.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
Pehmoateisteja ja HC -sosiaalipornoa.
Helsingin Sanomissa oli viitattu professori John F. Haughtin näkemykseen. Otan tästä esiin pari asiaa:
1: Haughtista 9/11 -terrori -iskut synnyttivät "uusateismin". Syynä oli tietysti se että aikaisemmin uskonnot nähtiin harmittomana. Nyt terrorismille nähtiin syyksi fanaattinen uskonnollisuus. Uusateistit saavat moitetta siitä että nämä lyövät vain uskonnon kauheimpia ja jyrkimpiä muotoja. Hänestä "Raamatun" lukeminen kirjaimellisesti on "alkeellista". Siksi ateistejen pitäisi kritisoidakin huipputeologeja.
2: Hänestä uskonto ei ole tiedekysymys, ja kreationistien virhe on mennä siihen leikkiin että Jumalaa voitaisiin testata tieteellä. Hänestä tiede vaatii oletuksia, ja että siksi uskonasioiden rajaaminen tekisi tieteenteon mahdottomaksi. Hänestä kaikki asiat viittaavat yhteen. Hän välttää yhteen metodiin keskittymistä (explanatory monism) vaan maailma on hänestä liian mutkikas tähän. Siksi hän on pluralisti jonka mielestä evoluutiobiologia ja kulttuurihistoria täydentävät toisiaan ja uskontokin saa tätä kautta selitystä. "Erilliset näkökulmat eivät kilpaile keskenään tai ole yhteensovittamattomia."
Ykkoskohta.
Ykköskohtaa on helpompi moittia. Aloitankin siksi siitä.
Ensinnäkin hän näyttää sekoittavan teologian ja uskonnon. Kun tämän huomaa, tajuaa että lausunto olisi sama kuin esittäisi että valtaosa kristityistä on tosi löppöistä sakkia, kun eivät osaa Tillichin tai kenenkään muunkaan huipputeologin näkemyksiä yhtä hyvin kuin käsiensä selkämyksiä, vaan tyytyy uskomaan ja poimimaan rusinat pullasta.
Haugh tavallaan sensuroi ääriuskonnollisten muotojen kritisoinnin. Tämä liittyy yleiseen uskonnolliseen diskurssiin jossa väärin tekevää ja äärimmäisellä tavalla toimivaa uskovaa suvaitaan uskovaisten piirissä melko paljon. Kritiikkiä ei tehdä koska tämä uskovakin on uskova ja seisoo tai kaatuu Jumalansa kanssa. Näin uskonnossa helposti suvaitaan äärimuotoja ja annetaan siksi fanatisminkin kukkia. Tästä on pakko mainita Haughtin moittima Harris. josta Helsingin Sanomatkin kirjasi että "Sam Harris menee uskon arvostelussaan niin pitkälle, että asettaa kirjassaan Uskon loppu (2007) kyseenalaiseksi koko uskonnollisen suvaitsevaisuuden käsitteen." Harriksen perusteluna on juuri se, että pienen joukon pilkkaamisesta väännetään koko uskonnon asia. Näin fanaatikot ikään kuin pääsevät suvaitsevaisuuden nimissä piileskelemään. Minusta onkin aika erikoista että tätä perustelua ei mainita, koska se osuu hyvin juuri Haughin omaan lausumiin. Hänhän kieltää uskontokritiikin tietyt keskittymiskohdat ja ikään kuin pyrkii ohjaamaan keskustelua haluamaansa suuntaan.
Toki tässä ongelmassa on perää, ainakin meillä Suomessa. Luterilainen kirkkomme on varsin liberaali. Ateistit ovat kampanjoissaan napsineet USA:sta argumenttinsa. Tätä kautta ne osuvat niihin kreationisteihin ja äärimuotoihin. Kuitenkin tätä yhdistetään paikalliseen "eroa kirkosta" -aktivismiin joka ainakin minun silmistä näyttää siltä että fanaattisesta poikkeuksesta tehdään "kokonaisuuden ongelma". Toisaalta se, että tämän fanatismin ongelman vakavuuden kieltää on myös rusinoiden poimimista pullasta, ja siksi sitä miettii miksi Haught keskittyy pehmoateistejen roimimiseen sen sijaan että ottaisi käteen kovia teologisia argumenttejaan ja lähestyisi niillä uskovaisia. He sentään jakavat saman pyhän kirjan, uskonnon ja kaikki. Heidän suhtautumisensa huipputeologian mielekkyyteen on varmasti toinen kuin ateisteilla jotka eivät näin tee.
Tosiasiassa fanaatikkoja täysyisi ruoskia aktiivisemmin uskovaisten puolelta. Mitään sensuuria ja suojaamista ei tulisi suvaita. Mutta sitten sen mukana täytyisi todella tulla se, että ateistit eivät moittisi niitä asiallisia niiden asiattomien tekojen vuoksi.
Kaiken kaikkiaan olen tietysti täysin samaa mieltä siitä että terrori -iskut WTC torneihin todellakin dekonstruoi näkemyksen jossa uskonnollisuus on auttamatta hyvä asia. Toki moni muukin asia aikaansaa terrorismia. Mutta mielenkiintoista onkin se, miten uskonnossa olevaa riskiä hyssytellään. Se, että "muutkin tekee" on perustelu lapsille. Vanhemmat tuntevat tähän sopivan vertauksen kaivoon hyppäävistä muista. "Maan tapa" ei tarkoita samaa kuin se, että toiminta tulee sallia. Joka ikiseen tuhotaho tulee ottaa vakavasti ja kritisoiden. Hengen pelastus painaa ainakin minun vaa -assa paljon enemmän kuin se, pilkataanko jonkun uskontoa jossain vai ei. Ja jos jonkun uskonnolliset tunteet loukkaantuvat tästä, sen pahempi uskonnollisille tunteille.
Kakkoskohta.
Kakkoskohtdassa minulla tulee mieleen vain se, että mukana on selvästi lisäaspekteja. Tieteessä on ehdottomasti oletuksia. Ja ehdottomasti jokainen tiedonhankinnan metodi on "kielto" ja "rajoite". Jos jokin asia sanoo että "asia on näin eikä noin", kysymys on aina nimen omaan rajoittamisesta. Onhan logiikkakin ehtojoukko joka kieltää tietyt ratkaisut typerinä ja leimaa toisiin oikean. Se kuitenkin rakentuu aksioomille joita ei todisteta vaan jotka oletetaan.
1: Selitysmonismi on ateistista reiluutta. Sitä että mahdollisimman laajasti kaikille pidetään samat vaatimustasot eikä joitain asioita "päästetä helpolla". Tämä ei tarkoita että eri selitysmalleja ei olisi tai tarvittaisi. Sammakkoa voidaan tarkastella käyttäytymisen kautta, sen biologisten rakenteiden kautta kappaletasolla, solutasolla... Sama sammakko on fysikaalinen massallinen kappale, kemiallinen seosjoukko ja kvanttifysikaalinen hiukkaskasa. Eli esimerkiksi reduktion kautta eri näkökulmat täydentävät toisiaan, mutta "vain tietyillä ehdoilla".
2: Haughtin näkemyksessä yhdenlaisiin selitysmalleihin jämähtäminen on väärä koska hänen maailmankuvansa on sellainen. Totuus maailman luonteesta ikään kuin johtaa siihen että "selitysmonismi" on suppeaa. Ateistin maailma ei ole tälläinen joten selitysmonismi ei suinkaan johda samaan lopputulokseen. Haught vetoaa oman maailmankuvansa oletusten kautta saamaansa tietoon, jota hän itse pitää totuutena. Se että muut eivät jaa tätä tarkoittaa sitä että heillä on eri maailmankuva. Nämä odottaisivat perustelua siitä miksi tämä elementti on tärkeä. Kiistatta esimerkiksi sammakoita punnitsemalla saadaan yksi näkökulma näihin olentoihin ja tätä pidetään tärkeänä. Mutta sammakon sielusta puhuminen taas on asia joka on paljon vähemmän ilmiselvä.
Kysymys onkin siitä, että uskonto on olennaisesti erilainen suhteessa moneen muuhun asiaan. Psykologiassa oireyhtymän tunnistaminen on erilaista kuin "Jumalan joka ei ole tosiasiaväite". Siksi esimerkiksi huoneenlämpötilasta käydään vähän keskustelua. Siitä ollaan enemmän yhtä mieltä. Huonetta käsitellessä lämpötilakysymyksen ohitus on huono jos haetaan kokonaiskuvaa. Siksi kysymys on oikeastaan siitä että minkä tuo "lämpötilan kaltaisen" pakollisen jutun ottaa teologia mukaan messiin? Toki ateisteillakin on omia oletuksia, mutta ne voivat olla ihan yhtä hyviä.
Eikä ateistin tietenkään tarvitse alistua mihinkään vaatimuksiin ruveta HC:ksi Camuksen malliin. Se olisi epäreilua, koska uskovaisilta ei sitä vaadita. Sanoohan Haught itse että on virhe "pitää Jumalaa jonkinlaisena tieteellisenä hypoteesina, jonka totuutta voidaan testata." Minusta ateisti voi huitaista ja sanoa että tiedekin vaatii sen verran uskoa ja toivoa että kyllä näitä ateistisiakin juttuja voi oletella ilman mitään lisäoletuksia. Näin olettelemalla minun maailmankuvani laajenee ja saan siksi laajemman kuvan todellisuudesta ja kokonaisuudesta. End of discussion.
Kaiken kaikkiaan.
Ateistit voivat perustella muutamaan asiaan panostamisen keskittymisellä. Se on antanut tutkimuksessa isoja tuloksia. Sen sijaan joka paikkaan hosuminen antaa riitteenohuen yleissivistyksen ja sitä kautta ei saada tutkimusta isosti etenemään. Siksi on tieteen etenemiselle kannattavaa keskittyä muutamaan asiaan. Ja samalla kun keskitytään fanatismiin, asiallinen uskontokin voi jäädä rauhaan. Uusateismi voi tätä kautta sanoa keskittyvänsä olennaiseen, siihen joka eniten auttaa ja parantaa tieteetekoa ja maailmaa sen sijaan että sepeäisi joka paikkaan ja tekisi tästä kaikkeahyväileviä koherentteja maailmankuvaverkkoja. Aika ei riitä kaikkeen, joten jotain on pakko jättää joka tapauksessa pois.
1: On tavallaan jopa ihan perusteltua jättää tieteen tutkimuksen ulkopuoliset kysymykset pois ja keskittyä niihin joita voi tutkia. Tätä kautta syntyy tutkimusta siitä mitä voidaan tutkia sen sijaan että tuhlattaisiin aikaa siihen että kirjoitettaisiin sanoja Jumalasta joka ei mahdu sanoihin tai tehtäisiin tutkimuksia jostain jota ei voi tutkia - joka on siis jo määritelmällisesti epäonnistuminen. Totuusarvo jota ei voi testata joko otetaan tai jätetään, ei sitä voida todistaa. Sen voi saman tien jättää sanomatta, vaikka arpoa vastauksen nopalla ja keskittyä sen jälkeen muihin asioihin. Sellaisiin joissa päästään "puusta pitkään". Tämä sopii siihen kuvaan minkä olen uusateismista saanut. Uskontoa on heille (1) vaarallista ja/tai tiedevihaavaa jota vastaan taistellaan (2) turhaa uskontoa joka on epämääräistä ja irrelevanttia häsellystä jossa ei ole mitään substanssia eikä siksi ole kiinnostavaa.
___1.1: Etenkin maltillisille uskovaisille tämän tajuaminen näyttää olevan hyvin vaikeaa ja ehkä siksi he loukkaantuvat rinnastuksista fanatismiin ja vaativat uusateisteja kiinnostumaan väkisin tietyistä puolista uskonnosta. He ajattelevat omalta kannaltaan ja kokevat että ateistit tekevät uskonnosta olkiukon - ja tämä voisi kertoa siitä että ateistit eivät ymmärrä uskontoa. Mutta osittain syynä onkin se, että uskovaiset ovat hyvin kiinno omassa kiinnostuksessaan eivätkä siksi kykene näkemään sitä miksi "uusateistit" kohdistavat asioita siten kuin kohdistavat. Avainsana on siinä että koko käsite "kiinnostava" ja siihen sidottu "tärkeä" on monin paikoin subjektiivinen mieltymyskysymys.
Kirjoittaja on agnostikko jota sekä uskonnollinen keskustelunohjausvaltapeli että ateismiaktivismi huvittavat. Silloin kun eivät itketä.
1: Haughtista 9/11 -terrori -iskut synnyttivät "uusateismin". Syynä oli tietysti se että aikaisemmin uskonnot nähtiin harmittomana. Nyt terrorismille nähtiin syyksi fanaattinen uskonnollisuus. Uusateistit saavat moitetta siitä että nämä lyövät vain uskonnon kauheimpia ja jyrkimpiä muotoja. Hänestä "Raamatun" lukeminen kirjaimellisesti on "alkeellista". Siksi ateistejen pitäisi kritisoidakin huipputeologeja.
2: Hänestä uskonto ei ole tiedekysymys, ja kreationistien virhe on mennä siihen leikkiin että Jumalaa voitaisiin testata tieteellä. Hänestä tiede vaatii oletuksia, ja että siksi uskonasioiden rajaaminen tekisi tieteenteon mahdottomaksi. Hänestä kaikki asiat viittaavat yhteen. Hän välttää yhteen metodiin keskittymistä (explanatory monism) vaan maailma on hänestä liian mutkikas tähän. Siksi hän on pluralisti jonka mielestä evoluutiobiologia ja kulttuurihistoria täydentävät toisiaan ja uskontokin saa tätä kautta selitystä. "Erilliset näkökulmat eivät kilpaile keskenään tai ole yhteensovittamattomia."
Ykkoskohta.
Ykköskohtaa on helpompi moittia. Aloitankin siksi siitä.
Ensinnäkin hän näyttää sekoittavan teologian ja uskonnon. Kun tämän huomaa, tajuaa että lausunto olisi sama kuin esittäisi että valtaosa kristityistä on tosi löppöistä sakkia, kun eivät osaa Tillichin tai kenenkään muunkaan huipputeologin näkemyksiä yhtä hyvin kuin käsiensä selkämyksiä, vaan tyytyy uskomaan ja poimimaan rusinat pullasta.
Haugh tavallaan sensuroi ääriuskonnollisten muotojen kritisoinnin. Tämä liittyy yleiseen uskonnolliseen diskurssiin jossa väärin tekevää ja äärimmäisellä tavalla toimivaa uskovaa suvaitaan uskovaisten piirissä melko paljon. Kritiikkiä ei tehdä koska tämä uskovakin on uskova ja seisoo tai kaatuu Jumalansa kanssa. Näin uskonnossa helposti suvaitaan äärimuotoja ja annetaan siksi fanatisminkin kukkia. Tästä on pakko mainita Haughtin moittima Harris. josta Helsingin Sanomatkin kirjasi että "Sam Harris menee uskon arvostelussaan niin pitkälle, että asettaa kirjassaan Uskon loppu (2007) kyseenalaiseksi koko uskonnollisen suvaitsevaisuuden käsitteen." Harriksen perusteluna on juuri se, että pienen joukon pilkkaamisesta väännetään koko uskonnon asia. Näin fanaatikot ikään kuin pääsevät suvaitsevaisuuden nimissä piileskelemään. Minusta onkin aika erikoista että tätä perustelua ei mainita, koska se osuu hyvin juuri Haughin omaan lausumiin. Hänhän kieltää uskontokritiikin tietyt keskittymiskohdat ja ikään kuin pyrkii ohjaamaan keskustelua haluamaansa suuntaan.
Toki tässä ongelmassa on perää, ainakin meillä Suomessa. Luterilainen kirkkomme on varsin liberaali. Ateistit ovat kampanjoissaan napsineet USA:sta argumenttinsa. Tätä kautta ne osuvat niihin kreationisteihin ja äärimuotoihin. Kuitenkin tätä yhdistetään paikalliseen "eroa kirkosta" -aktivismiin joka ainakin minun silmistä näyttää siltä että fanaattisesta poikkeuksesta tehdään "kokonaisuuden ongelma". Toisaalta se, että tämän fanatismin ongelman vakavuuden kieltää on myös rusinoiden poimimista pullasta, ja siksi sitä miettii miksi Haught keskittyy pehmoateistejen roimimiseen sen sijaan että ottaisi käteen kovia teologisia argumenttejaan ja lähestyisi niillä uskovaisia. He sentään jakavat saman pyhän kirjan, uskonnon ja kaikki. Heidän suhtautumisensa huipputeologian mielekkyyteen on varmasti toinen kuin ateisteilla jotka eivät näin tee.
Tosiasiassa fanaatikkoja täysyisi ruoskia aktiivisemmin uskovaisten puolelta. Mitään sensuuria ja suojaamista ei tulisi suvaita. Mutta sitten sen mukana täytyisi todella tulla se, että ateistit eivät moittisi niitä asiallisia niiden asiattomien tekojen vuoksi.
Kaiken kaikkiaan olen tietysti täysin samaa mieltä siitä että terrori -iskut WTC torneihin todellakin dekonstruoi näkemyksen jossa uskonnollisuus on auttamatta hyvä asia. Toki moni muukin asia aikaansaa terrorismia. Mutta mielenkiintoista onkin se, miten uskonnossa olevaa riskiä hyssytellään. Se, että "muutkin tekee" on perustelu lapsille. Vanhemmat tuntevat tähän sopivan vertauksen kaivoon hyppäävistä muista. "Maan tapa" ei tarkoita samaa kuin se, että toiminta tulee sallia. Joka ikiseen tuhotaho tulee ottaa vakavasti ja kritisoiden. Hengen pelastus painaa ainakin minun vaa -assa paljon enemmän kuin se, pilkataanko jonkun uskontoa jossain vai ei. Ja jos jonkun uskonnolliset tunteet loukkaantuvat tästä, sen pahempi uskonnollisille tunteille.
Kakkoskohta.
Kakkoskohtdassa minulla tulee mieleen vain se, että mukana on selvästi lisäaspekteja. Tieteessä on ehdottomasti oletuksia. Ja ehdottomasti jokainen tiedonhankinnan metodi on "kielto" ja "rajoite". Jos jokin asia sanoo että "asia on näin eikä noin", kysymys on aina nimen omaan rajoittamisesta. Onhan logiikkakin ehtojoukko joka kieltää tietyt ratkaisut typerinä ja leimaa toisiin oikean. Se kuitenkin rakentuu aksioomille joita ei todisteta vaan jotka oletetaan.
1: Selitysmonismi on ateistista reiluutta. Sitä että mahdollisimman laajasti kaikille pidetään samat vaatimustasot eikä joitain asioita "päästetä helpolla". Tämä ei tarkoita että eri selitysmalleja ei olisi tai tarvittaisi. Sammakkoa voidaan tarkastella käyttäytymisen kautta, sen biologisten rakenteiden kautta kappaletasolla, solutasolla... Sama sammakko on fysikaalinen massallinen kappale, kemiallinen seosjoukko ja kvanttifysikaalinen hiukkaskasa. Eli esimerkiksi reduktion kautta eri näkökulmat täydentävät toisiaan, mutta "vain tietyillä ehdoilla".
2: Haughtin näkemyksessä yhdenlaisiin selitysmalleihin jämähtäminen on väärä koska hänen maailmankuvansa on sellainen. Totuus maailman luonteesta ikään kuin johtaa siihen että "selitysmonismi" on suppeaa. Ateistin maailma ei ole tälläinen joten selitysmonismi ei suinkaan johda samaan lopputulokseen. Haught vetoaa oman maailmankuvansa oletusten kautta saamaansa tietoon, jota hän itse pitää totuutena. Se että muut eivät jaa tätä tarkoittaa sitä että heillä on eri maailmankuva. Nämä odottaisivat perustelua siitä miksi tämä elementti on tärkeä. Kiistatta esimerkiksi sammakoita punnitsemalla saadaan yksi näkökulma näihin olentoihin ja tätä pidetään tärkeänä. Mutta sammakon sielusta puhuminen taas on asia joka on paljon vähemmän ilmiselvä.
Kysymys onkin siitä, että uskonto on olennaisesti erilainen suhteessa moneen muuhun asiaan. Psykologiassa oireyhtymän tunnistaminen on erilaista kuin "Jumalan joka ei ole tosiasiaväite". Siksi esimerkiksi huoneenlämpötilasta käydään vähän keskustelua. Siitä ollaan enemmän yhtä mieltä. Huonetta käsitellessä lämpötilakysymyksen ohitus on huono jos haetaan kokonaiskuvaa. Siksi kysymys on oikeastaan siitä että minkä tuo "lämpötilan kaltaisen" pakollisen jutun ottaa teologia mukaan messiin? Toki ateisteillakin on omia oletuksia, mutta ne voivat olla ihan yhtä hyviä.
Eikä ateistin tietenkään tarvitse alistua mihinkään vaatimuksiin ruveta HC:ksi Camuksen malliin. Se olisi epäreilua, koska uskovaisilta ei sitä vaadita. Sanoohan Haught itse että on virhe "pitää Jumalaa jonkinlaisena tieteellisenä hypoteesina, jonka totuutta voidaan testata." Minusta ateisti voi huitaista ja sanoa että tiedekin vaatii sen verran uskoa ja toivoa että kyllä näitä ateistisiakin juttuja voi oletella ilman mitään lisäoletuksia. Näin olettelemalla minun maailmankuvani laajenee ja saan siksi laajemman kuvan todellisuudesta ja kokonaisuudesta. End of discussion.
Kaiken kaikkiaan.
Ateistit voivat perustella muutamaan asiaan panostamisen keskittymisellä. Se on antanut tutkimuksessa isoja tuloksia. Sen sijaan joka paikkaan hosuminen antaa riitteenohuen yleissivistyksen ja sitä kautta ei saada tutkimusta isosti etenemään. Siksi on tieteen etenemiselle kannattavaa keskittyä muutamaan asiaan. Ja samalla kun keskitytään fanatismiin, asiallinen uskontokin voi jäädä rauhaan. Uusateismi voi tätä kautta sanoa keskittyvänsä olennaiseen, siihen joka eniten auttaa ja parantaa tieteetekoa ja maailmaa sen sijaan että sepeäisi joka paikkaan ja tekisi tästä kaikkeahyväileviä koherentteja maailmankuvaverkkoja. Aika ei riitä kaikkeen, joten jotain on pakko jättää joka tapauksessa pois.
1: On tavallaan jopa ihan perusteltua jättää tieteen tutkimuksen ulkopuoliset kysymykset pois ja keskittyä niihin joita voi tutkia. Tätä kautta syntyy tutkimusta siitä mitä voidaan tutkia sen sijaan että tuhlattaisiin aikaa siihen että kirjoitettaisiin sanoja Jumalasta joka ei mahdu sanoihin tai tehtäisiin tutkimuksia jostain jota ei voi tutkia - joka on siis jo määritelmällisesti epäonnistuminen. Totuusarvo jota ei voi testata joko otetaan tai jätetään, ei sitä voida todistaa. Sen voi saman tien jättää sanomatta, vaikka arpoa vastauksen nopalla ja keskittyä sen jälkeen muihin asioihin. Sellaisiin joissa päästään "puusta pitkään". Tämä sopii siihen kuvaan minkä olen uusateismista saanut. Uskontoa on heille (1) vaarallista ja/tai tiedevihaavaa jota vastaan taistellaan (2) turhaa uskontoa joka on epämääräistä ja irrelevanttia häsellystä jossa ei ole mitään substanssia eikä siksi ole kiinnostavaa.
___1.1: Etenkin maltillisille uskovaisille tämän tajuaminen näyttää olevan hyvin vaikeaa ja ehkä siksi he loukkaantuvat rinnastuksista fanatismiin ja vaativat uusateisteja kiinnostumaan väkisin tietyistä puolista uskonnosta. He ajattelevat omalta kannaltaan ja kokevat että ateistit tekevät uskonnosta olkiukon - ja tämä voisi kertoa siitä että ateistit eivät ymmärrä uskontoa. Mutta osittain syynä onkin se, että uskovaiset ovat hyvin kiinno omassa kiinnostuksessaan eivätkä siksi kykene näkemään sitä miksi "uusateistit" kohdistavat asioita siten kuin kohdistavat. Avainsana on siinä että koko käsite "kiinnostava" ja siihen sidottu "tärkeä" on monin paikoin subjektiivinen mieltymyskysymys.
Kirjoittaja on agnostikko jota sekä uskonnollinen keskustelunohjausvaltapeli että ateismiaktivismi huvittavat. Silloin kun eivät itketä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)