Idän ihme, länsimaisen ajattelun kauhu.

Ylläolevassa videossa on "Idän Ihmeet" -bändin "Täyttäkää kirkot" -kappale virallisine musiikkivideoineen. Kaappale, kappeli, kappaleessa oli Poen henki vahvana. Etenkin musiikkivideon puolella esiintyvä teema jossa sivullisia ihmisiä väkisin kaapataan kirkkoon ja jossa he sitten liittyvät mukaan punkhenkiseen tanssiin - vaikka osa heistä on esimerkiksi kultturelleja haahuilijoita joiden kulttuurillisiin viehtymyksiin tämä tuskin kuuluu - on kaiken kaikkiaan joka kuulostaa joltain jota vapaa-ajattelijodien pahimmat kauhukuvat koostuvat. Voisi luulla että video olisikin jonkinlaista kirkon rienaamista. Mutta tosiasiassa lähempi tutkimus - tai oikeastaan jo minimaalinen wikipediatasoinen säälittävä pintaraapaisu - kertoo että bändi soittaa ns. gospelia.

Kuitenkin siinä on jotain joka todella kuvastaa jossain määrin yleistä kansankirkollista eetosta. Koulujen kirkossakäyminen on esimerkiksi jotain jossa voidaan havaita ajattelua joka sidotaan enemmän siihen että vanhemmat kuuluvat kirkkoon kuin siihen mihin lapsi todella uskoo. Sama tematiikka on mukana vahvemmin koulujen uskonnossa ; Jos vanhemmat eivät ole evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä he saavat valita haluavatko mennä ET:hen vain evankelis-luterilaisen opetukseen. Mutta jos  vanhempasi kuuluvat kirkkoon, et saa niin vain valitakaan ET:tä. Lapset kaapataan kirkkoon jossain määrin yhteiskunnan pakottamina. Oikeastaan ainoastaan mustat nahkatakit ja pakut puuttuvat. (Ja tätä kautta kaikki. Ei tätä analogiaa voida liian pitkälle viedä.)

Kirkon virallisen idean mukaan kasteessa ihminen liitetään kirkkoon. Ja melko vahvasti ; "Kaste on tärkein kirkollisista toimituksista, ja kirkon jäseneksi voi tulla vain kasteen kautta. Kaste on uskonelämän perusta. Siinä kastettava tulee osalliseksi Jumalan armosta ja rakkaudesta. Jumala vahvistaa kastetun uskoa Pyhän Henkensä avulla. Kaste on aina voimassa. Sen liitto on varma silloinkin, kun oma uskomme horjuu." Tämä sitten liittyy siihen että jumalanpalveluksilla ja muulla evankeelisella toiminnalla nähdään olevan jotain jota tarvitaan uskonelämän pysymiseen että etenkin kun se on heikoilla. Mistä todellakin seuraa se, että "kirkosta vieraantuminen" nähdään hyvinkin helposti jonain joka vaatisi entistä enemmän uskontoa. Eli kirkon kanta on se, että jos usko on sinulle tärkeä tarvitset Jumalan sanaa. Ja jos uskosi horjuu tai kirkko ei merkitse mitään niin sitä enemmän tarvitsisit Jumalan sanaa. Homo religiosus -ihmiskuva on tässä niin läpitunkeva että oikeastaan ainoastaan mustat nahkatakit ja pakut puuttuvat.

Näin ollen vieraantuminen koetaankin jonkin yleisinhimillisen elementin puuttumisena. Ateistit ovat siis jossain määrin säälittäviä olentoja, jonkinlaisia puoli-ihmisiä tai vammaisia. Tämä on jouheva jatko kaikelle homo religiosus -ihmiskuvan mukaiselle maailmalle. Usein tätä yritetään sitten tukea korostamalla sitä miten kaikissa kulttuureissa on uskontoja. Tai viittaamalla kognitiiviseen uskontotieteeseen jossa uskonnolliset konseptit opitaan helpommin kuin matematiikka. Näistä vedetyt johtopäätökset ovat hieman liioiteltuja eikä ainakaan minun yliopistossa opiskelemani kognitiotiede lisännyt arvostusta näitä argumentteja kohtaan. Mutta kenties se on sen sijaan merkkinä siitä että tietyt ihmisryhmät tuppaavat taipua reifikaatioon ja vähäiseen ajatteluun. (Jotka hämääntyisivät tilastollisesti odotetummin ebolalaskuissani jotka eivät ole vaikeaa matematiikkaa vaan psykologisia ansoja.) Ja kun tämä liittyy vahvasti asenteeseen jossa "me tiedämme sinua itseäsi paremmin mitä perimmiltäsi ajattelet" -asenteeseen niin se ei ainakaan lisää uskoa kyseisen ihmisryhmän eettisyyteenkään. Ja jos rationaalisuus ja etiikka puuttuvat on turhaa luulla että jotenkin kannustuisin tukemaan tämänlaista järjestelmää, saati maksamaan jäsenmaksua ja identifioitua tämänlaiseen toimintaan. (Tälle on joko nollatoleranssai tai se hyväksytään ; Joko olet kiusaaja tai sääliö tai sitten et siedä tällaistä asennevammailua. Piste.)

Mutta tästä päästään pyhyyden kokemukseen. Homo religiosus -ihmiskuvan mukaan jokaisella ihmisellä on jonkinlainen uskontokokemus. Tämä voidaan liittää myös kalvinistisiin suuntauksiin ns. sensus divinitatis -konseptin kautta. Tällöin ihmiset todella havaitsevat Jumalisuusasioita. Tässä mielessä kansankirkko on hyvinkin samansuuntainen. Tätä kautta voidaan ymmärtää "Suomenmaassa" ollutta emeritusprofessorin haastattelua. Juha Pentikäiseltä löytyy tanakkaa sanottavaa ; "Pentikäinen sanoo olevansa ehdottomasti sananvapauden kannattaja ja pitävänsä tärkeänä, että sen puolesta osoitetaan mieltä. Sananvapaus ei ole kuitenkaan vapautta ilman mitään rajoja, hän korostaa. Pentikäisen mielestä niin eurooppalaisilta kuin yhdysvaltalaisiltakin puuttuu uskontojen sisälukutaito. – Puuttuu pyhyyden tunto ja taju. Siksi sopivaisuuden rajat ylittyvät helposti, hän sanoo. – Profeetan kuvaaminen ja pilakuvien tekeminen hänestä, se osui kuin silmään muslimeille. Muhammadistahan ei saisi kuvaa tehdä." Hän korostaa tässä yhteydessä uskonnonopetuksen tärkeyttä "Uskonnottomiksi julistautuneissa maissa, kuten Ranskassa ja Yhdysvalloissa, uskontoa ei opeteta lainkaan. Suomessakin opetusta ollaan vähentämässä. – Olen erittäin pahoillani opetusministeri Krista Kiurun loppuunsaattamasta uudistuksesta, jossa uskonnon asemaa heikennettiin. Se on aikamoista piittaamattomuutta". Ajatus on siinä mielessä konu että minun sukupolveni uskonnottomat on uskonnonopetettu ja heitä on moitittu uskonnon osaamattomuudesta. Ja toisaalta väkivallantekijät ovat islaminuskoisia jotka on opetettu omaan uskontoonsa. Toki uskonnonopetuksen korostaminen sopii hyvin yhteen "kirkon virallisen eetoksen kanssa". Uskonnonopetukseen pakottaminen "yhteiskuntarauhan" tai vastaavan nimessä on siitä erikoista että siinä näytetään panostavan siihen että "Kun sinua nyt lyödään niin sinun täytyy ymmärtää että vian täytyy olla ensi sijassa sinussa". Tämä asenne on jo hyvin lähellä mustia nahkatakkeja ja pakuja.

Mutta onko asia todella niin että kaikilla ihmisillä todella on tämä sisäänrakennettu Pyhän tunne? Olen itse useinkin viitannut Jonathan Haidtin huomioihin ihmispsykologiassa. Hän on ollut sen tyyppinen ajattelu että kristityt ja konservatiivit ovat hyvin mielellään hyväksyneet hänen oppinsa. Tässä mielessä häneen vetoamisensa on siis jotain jossa käytän jotain joka ei ole antiteististä filosofiaa. (Esimerkiksi homoseksuaalisuuskannanotoissa olen käyttänyt hänen mallejaan maailmankuvien ymmärtämisen apuvälineenä.) Hänen perusajatuksensahan on se, että liberaalien etiikka nojaa tiettyihin konsepteihin. Konservatiiveilla on sitten nämä liberaalien konseptit ja näiden päälle joitain muita, kuten Pyhyyden kokemus. Haidt pitää näitä vahvasti esitietoisina, eikä siis jonain joka vain opetellaan. Hän on kertonut myös paljon siitä miten onnellisuus, asennoituminen ja monet muut vastaavat ovat jopa synnynnäistä, sellaista että geenit - tai psyykenlääkitys - vaikuttavat niihin enemmän kuin ympäristö. Ja sitten Haidt selittää että ihmiset enemmän selittävät asiat jälkikäteen kuin oikeasti noudattavat periaatteitaan. Teologisesti korrekti taso on siis lähinnä jotain jolla omat jo tehdyt päätökset legitimoidaan. Tämän lisäksi Haidt opettaa että toinen järjestelmä ei ole suoraan välttämättä parempi kuin toinen. Molemmilla on moraalintunto ja oikeudentunto. Ne vain ovat erilaisia. Ja tähän kaikkeen liittyy ymmärryskuilu. On todellakin niin että osalla on Pyhän kokemuksia joita toiset eivät ymmärrä. Ja tämän vuoksi konservatiivi osaa mallintaa liberaalin ajattelua ja kiertää Poen lain haasteet. Liberaali taas ei yhtä helposti erota aitoa konservatiivia tämän olkiukosta.

Tämä kokonaisuus tarkoittaa sitä että kenties enemmistö ihmisistä saa Pyhän kokemuksia. Kenties ihmiskunnassa on ollut kaikissa kulttuureissa näin. Mutta silti osa ihmisistä on täysin näiden Pyhän kokemusten ulkopuolella, tavalla jota ei voi opettaa. Itseni kohdalla tämä on siitä merkittävää että esimerkiksi rukoilu on minusta tuntunut sikatyhmältä. Ja edes silloin kun olin opillisesti uskomuksiltani kristitty ei minulla ollut mitään Pyhyyden Kokemuksia. Kristityt ajat ovat tuoneet mieleeni hyvin kahlitsevia opetettuja ajatusratoja. Näissä ei kuitenkaan ole Pyhyyden kokemusta. Eikä ole koskaan ollutkaan. Mieli vain pyörii tiettyjen mekaanisten mallivastausten parissa. (Toki tunteita liittyy asiaan. Esimerkiksi kristillisyysmyönteinen ajattelu herättää minussa automaattisia impulsseja tappaa itseni. Se on ikään kuin paluuta siihen mindsettiin mikä minulla oli silloin kun lopettelin kristillisyyttäni. Tämä ei johdu opista eikä ole pilkkaa. Tämä on täysin irrationaalista ja jokseenkin omituista. Mikä ei tee siitä epätotta. Ilmiö johtunee aivojen tottumisesta siihen että tietyt asiat ovat olleet yhdessä aikaisemmin.) Vähän siihen tapaan missä aika monet osaavat yksinumeroisten lukujen kertotauluja automaattisesti, mekaanisesti ja automaattisesti tulee "tiettyjä oikeita vastauksia". Minulle uskonnonopetus on jossain määrin juuri sitä eetosta missä on mustat takit ja pakut.

Minulta puuttuvat siis ne kokemukset joita Douglas Adams kuvaa "Sielun pitkä pimeä teehetki" -teoksessaan seuraavasti "Kerran hän oli mennyt siihen osaa puistoa ja kiertänyt sen alueen näkymättömiä rajoja pitkin, joka näkyi hänen ikkunaansa. Se oli saanut hänet tuntemaan, että alue oli hänen omansa. Hän oli jopa taputellut plataaneita omistavasti ja istahtanut sitten niiden alle katselemaan kuinka aurinko laski Lontoon taivaalta pahasti tuhotun horisontin ja kotiinkuljetuksia välttävien pizzaravintoloiden taakse. Kotiin palatessaan hänellä oli syvällinen tunne jostakin, vaikka hän ei ollutkaan varma mistä. Silti hänestä tuntui, että nykyaikana oli syytä olla kiitollinen kaikista syvällisistä tunteista, vaikka kuinka epämääräisistä." Tietyssä määrin voidaan sanoa että ajattelen enemmän vaikeita kuin pyhiä asioita. Teen monille kognitiivisesti rasittavia suoritteita. Mikä tarkoittaa jossain määrin sitä että en ajattele syvällisiä vaan sen sijaan ajatukseni ovat syvältä. Kasvatuksen, yrityksen, koulutuksen tai halun puuttumisen kautta tätä ei voi selittää. Kaikkia näitä minulla on ollut tarjolla ylenmäärin, luultavasti yhden elämän tarpeiksi. Mitta on ainakin täyttynyt, joten kenties useammankin. Kenties olen yrittänyt monen muun puolesta.

Itse tosin kannatan uskonnon opettamista kouluissa, ihan sen takia että jos katsotaan kreationismin voimaa USA:ssa, syynä on se että moni haluaa saarnata uskontoa vain aivan kaikkialla. Ja kun laki rajoittaa tätä yhtään missään he ajattelevat että tämä laki pitää kiertää, esimerkiksi valehtelemalla että kyseessä ei ole ollenkaan uskonto vaan päin vastoin tiede. Joka taas kuuluu kouluopetukseen. Syyni ei kuitenkaan ole "homo religiosus" -ihmiskuvan mukainen meininki jossa pakotusta ei myönnetä pakottamiseksi koska käytössä on sellaisia omituisia ajatuksia kuin että uskonto on jotenkin perustava ja tärkeä joka ikiselle ihmiselle ilman ainuttakaan poikkeusta. Ja että kyseessä on peruspalvelu ja sen tarjoaminen eikä mikään pakottaminen. Syyni on se, että tiettyjen ajatussuuntausten perästä nousee sen verran sankka sauhu että mikään uskonnonvapaus ei yllä niihin. Ihan siksi että esimerkiksi fyysinen koskemattomuus ja oikeus olla saamatta tappouhkauksia ovat perustavampia kuin halu murjoa muita uskontonsa nimessä. Siksi voimme tarvita ladaa. Toki toiveena on että nahkatakkimiehet eivät kuulu kuvioihin, koska silloin olisi vaikeaa erottaa mikä ero on sillä mitä puolustetaan ja sillä miltä yritetään suojella.

Ikuisen elämän tylsyydestä

"Ex faece urinaque et inter utraque haec elementa narcimur. Pikkuhädästä ja isosta sekä niiden lomasta me syntynhet olemma."
(Markus Kajo, "Ihmisen käsikirja")

Jos minua katsotaan humanistin vinkkelistä olen jossain määrin Michel Montaignen ja Heideggerin lomassa.
1: Edellinen korosti sitä että kultturelleina pidetyt ilmiöt ovat usein pömpöösejä. Ja itse asiassa vajaita. Niiden ytimessä on eräänlainen sensurismi ; Ihmiselämästä leikataan paljon pois. Etenkin kusi ja paska. Montaignen maailmassa elämää pitää rikastuttaa ymmärtämällä kaikenlaista. Minkään inhimillisen ei tulisi olla vierasta.
2: Jälkimmäinen kertoi paljon siitä miten rajallisuuden tiedostaminen on tärkeää. Elämässä niukkuus tekee arvokkaaksi. Ja kuolevaisuuden tiedostaminen luo tärkeän perspektiivin jota ilman elämä ei ole yhtä merkityksellistä.
+: Minä tosin puhun molempia enemmän epäonnistumisesta ja rajallisuudesta. Kakka on hauskaa ja liittyy termodynamiikan ja aineen ja energian säilymislakien määräämään rajallisuuteen. Ja joskus epäonnistumiseenkin. En suhtaudu paskaani sillä tekijän ylpeydellä jolla voisi. (Poikkeus : Jos se on blogissa.)

cornu copulation - elämä on ikuista tulemista

Länsimainen kulttuuri on itse asiassa yllättävän paljon nimenomaan runsaudensarven perässä. Tästä saa jonkinlaisen aavistuksen katsomalla "Nietzsche lyhyesti" -blogin tapaa käsittellä niukkuutta. "Humanistit ovat kautta aikain yrittäneet voittaa ja peittää niukkuutta. Suurin humanisti, Jeesus, ravitsi 5000 miestä murtamalla kaikille riittävät eväät kahdesta kalasta ja viidestä leivästä. Immanuel Kantin (On Education 2003, 65) mukaan ”lapsi voi kehittää oman yksilöllisyytensä ainoastaan osana yhteisöä (…) voimme ottaa nämä sanat motoksemme. Meidän ei tule olla ongelmallisia toisillemme: maailma on tarpeeksi suuri meille kaikille.” Kantin toteamuksesta nousee mieleen lapsena laulettu virsi: "Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on. Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton". Humanismiin liittyykin liian usein suoranaista silmien ummistamista maailman niukkuudelta. Utopioihin nojaava humanismi yrittää karistaa ja kieltää niukkuuden." Tämä on ainakin minulle hyvä muistutus. Sillä yhdistän niukkuuden kieltämisen "korkoa korolle" -kasvuun ja kerskakulutukseen. Samassa yhteydessä teksti tosin tuo esiin sen että Nietzsche käsittelee niukkuutta hyvinkin paljon ; "niukkuus on Nietzschelle kaiken elämän perustassa. Nietzschen maailmassa ihmiset eivät asusta Jumalan kämmenellä vaan tyhjän taivaan alla niukkoine resursseineen ja risteävine haluineen ja tarpeineen. Koska kaikki on niukkaa ja niukkuus synnyttää valtaa, kaikki on tahtoa valtaan. Niukkuuden filosofina Nietzsche julistautuukin useaan otteeseen antihumanistiksi, traagiseksi filosofiksi ja asettaa päävastustajakseen Jeesuksen, jolla on jalat tukevasti taivaassa."

En kuitenkaan voi olla miettimättä sitä että Nietzschellä oli myös ikuisen paluun idea. "Nietzsche lyhyesti" -blogisti on tietenkin käsitellyt tätäkin. Aika on haaste Nietzschelle "Olemisen staattisuus rikkoontuu tulemiseksi, kun silmänräpäys vaihtuu seuraavaksi." Ja sitten tämä pulma pitää poistaa päiväjärjestyksestä ; "ongelma ratkeaa, kun aika poistetaan yhtälöstä. Kun ei ole enää aikaa, jäljelle jää vain oleminen. Nietzsche poistaa ajan yhtälöstä, tukeutumalla ajatukseen ikuisesta paluusta. Jokainen hetki on ikuisuus, sillä elämä kiertää kehää ja kaikki asiat toistuvat samanlaisena ikuisesti. Tämä tekee jokaisesta silmänräpäyksestä olevaa. Ja jos jokainen hetki on olevaa, ei mikään ole tulevaa." Eräässä mielessä Nietzshekin ei tavoittele ääretöntä aikaa vaan ajattomuutta tai ajan ulkopuolelle menemistä. Itselleni aika on kuitenkin niukkuuselementti. Olen siis kaiken kaikkiaan hieman kuin Nietzsche, joskin pessimistisempi ja kyynisempi. Ja tässä mielessä humanistisempi. Tämä on itsereflektiivisenä huomiona omituinen, ja se kertonee siitä että jollain tavalla ollaan menty pohjasta läpi niin paljon että se on vähän kuin olisi mennyt ympäri. Minulle elämä on, kokemuksellisesti ja melko lailla väkisin, yhtä tulemista. Siis silloin kun se ei ole hirvittävän tylsää.

Elämä ilman loppua.

Koen vierautta ääretöntä ja rajatonta elämää kohtaan. Tätä kautta niin ikuinen paluu kuin ikuinen elämäkin tuntuvat vieraannuttavilta. Rajallinen elämä on minulle lähinnä mielikuvitusjatkumo. Kun ihminen ei halua kuolla, hän ei halua kuolla tänään eikä huomenna. Ja ajattelee että jos X toimii kun X=1 ja X toimii kun X=N+1 niin idea kantaa X=∞ asti.

Itselleni mahdollisuudella itsemurhaan on kuitenkin äärimmäisen suuri merkitys ; Se kertoo että elämää ei voi tiivistää ehdottomaan statementiin. Ei mihinkään sen tyyliseen kuin "Elämä on lahja". Se että emme ole tehneet itsemurhaa on statement siitä että elämä on elämisen arvoista. Ja tämä statement on statement toistaiseksi. Näin ollen päättelyketjun kohta X=N+1 ei ole toimiva eikä mitään äärettömään kurottamista olisi siinäkään tapauksessa että ihminen ei biologisista ja fysikaalisista syistä voisi kuolla mitenkään. Päin vastoin ; Jos elämä ei ole ehdottoman arvokasta, ääretön elämä tarkoittaa käytännössä sitä että ihminen jossain vaiheessa tekee itsemurhan.

"Philosophical Disquisitions" -blogi kertoi tuoreesti juuri siitä miten ikuinen elämä olisi jotain joka ei välttämättä olisi toivottavaa. Siinä pidennettyä elämää lähestytään Bernard Williamsin ajatuskokeen kautta. Tässä käsitellään ikuisen elämän eliksiiriä erikoisella tavalla ; Eliksiiri pidentää elämää 300 vuotta. Ja sen jälkeen saa päättää nauttiiko seuraavan annoksen joka pidentää elämää jälleen 300 vuotta. Ja tätä voi jatkaa ikuisesti. Williamsin kohdalla esitetään että elämään tylsistyy ja siksi eliksiiriä ei välttämättä halua nauttia kovin montaa kertaa.

Kristitty ei tietenkään voi hyväksyä tätä ajatusta. Mutta tosiasiassa Williams ei argumentoi siitä että ikuinen elämä olisi aina ja väistämättä epämielekästä. Sen sijaan hän mietti mitä ehtoja paratiisille voi antaa. Moni esittää että rajallinen ja epätäydellinen ihminen ei voisi vaatia Jumalalta ehtoja. Itse olen sitä mieltä että mikäli täydellinen, ääretön, kaikkivoipa ja kaikkivaltias Jumala on olemassa, niin nimenomaan rajallinen ihminen voi valittaa. Jos ihminen rajallisuudessaan vaatii vääriä ehtoja, niin hän voi esittää niitä vain koska hän on epätäydellinen. Ja oman rajallisuuden tunnustaminen on tässä jopa hyvä asia. Ja sen mukaan toimiminen. Williams on kenties ajatellut jotain tämänlaista sillä hän asettaa ehtoja joilla ikuinen elämä voisi olla mielekäs. Ja niiden puute tekisi ikuisesta elämästä eimielekkään. Lainaamani blogi tiivistää nämä ehdot erinomaisesti.

"Williams’s Conditions: An immortal human life must:
(a) preserve a sense of self over time, i.e. it must be the same self that is living the life in question;
(b) be such that the state of being in which the self will be, should it survive, allows the self to satisfy those aims it has in wanting to survive."

Moni kristitty ei hyväksy tämänlaisia ehtoja rukousten kohdalla. Mutta itse asiassa naturalismin kritiikkiin on usein livahtanut ajatuksia joissa asetetaan ehtoja mielekkäälle elämälle. Aiemmassa blogauksessani mietin rajallisuutta ja käytin tässä William Lane Craigin argumenttia jossa hän esittää tietyn äärettömän elämän merkityksettömänä. Joten kenties ehtojen asettelu ei olekaan niin antikristillistä.

Toisaalta niukkuuden kohdalla jännittävää on että universumin koolla on väliä, maantieteellinen niukkuus on monelle tärkeää. Jos universumi on nimenomaan pieni ja ihmisen ja maapallon paikka universumissa keskeinen, se jotenkin lisää elämän merkittävyyttä. Vaikka luulisi että maantieteellinen runsaus tekisi elämästä hauskempaa. Tässä mielessä kykenen ymmärtämään monia paremmin Williamsin ajatuskokeen tylsistymisen hengen. Toisaalta minä tylsistyn todella helposti. Olen useamman vuoden kieltäytynyt petaamasta sänkyäni - vaihdan kyllä vuodenvaatteet mutta en taittele - ja tämä petaamattomuus tuntuu monesti todella hyvältä. Sitä on ilmeisesti saatu riittävästi yhden elämän tarpeisiin. Ja tätä kautta olen sitä mieltä että b -premissi on hyvin vakavasti otettava.

Itse kuitenkin näen Williamsin ajattelussa yllättävän puutteen

 En nimittäin hyväksy ollenkaan kohtaa a. Itse asiassa jos a -kohta ei päde, olisi ikuinen elämä mahdollisesti hyvinkin merkityksellinen. ; Tämä on mitä ilmeisemmin tiedostettu Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistisessa etsivätoimistossa". Tässä teoksessa nimittäin esitetään kaksi äärimmäisen pitkäikäistä olentoa.
1: Professori Urban "Reg" Chronotis on aikamatkustaja joka on elänyt niin kauan että on unohtanut suurimman osan kaikesta. Hän käyttää aikakonetta mutta hän ei muista miten on opetellut tai oppinut sen käytön. "Ilmeisesti lapsena" hän ilmaisee. Chronotis esittää myös lausunnon siitä miten hän ei eroa tavallisesta ihmisestä siinä miten paljon hän muistaa vaan siinä miten paljon hän on unohtanut. Ainoana uhkana hän näkee sen että hajut ja korvakorut jäävät hänen muistiinsa lähtemättömästi joten kenties hän lopulta ajautuu tilanteeseen jossa hän ei käsitä miksi hän muistaa hajuja ja korvakoruja. Ja miten hän sen sitten tulkitsee. Hän on hahmona huumorintajuinen, elämänhaluinen ja muita ilahduttava.
2: Nimettömäksi jäävä kummituksenomainen hahmo joka on haaksirikkoutunut maan päälle ja näin aikaansaanut elämän. Hän muistaa kaiken, joskin hänet on pakotettu elämään ikuisuudessa jossa jokainen miljoona vuotta on kuin sekunti. Ja jokainen sekunti on tuskallisempi kuin edellinen. Hän näkee ympärillään limaliskoja ja hän on kokenut vuosimiljoonien mudassakahlaamisen ankeana. Hän on alun perin saapunut maapallolle siksi että hän on ollut idealisti. Hän on halunnut luoda utopian ilman sotaa. Maailman jossa on korkeakulttuuria, taiteita ja tieteitä. Koska hän muistaa miten hienoa musiikki voi parhaimmillaan olla, kaikki esitetty klassinen taidekin on jotain jossa on korkeintaan kömpelöitä aavistuksia siitä mitä musiikki voisi olla. Ja tätä kautta näistäkään ei ole lohtua. Ikuisuus ja muisti yhdessä kauneudentajun kanssa on kyynistänyt hänet ja kummituksen tahtona onkin peruuttaa koko banaali epäonnistuminen nimeltä elämä. Elämä jonka huipentumana on aivan liian usein humalainen joukko jotka humalaisia asioita juomisesta.

Itse näkisin että ikuisuus muuttuu kestettäväksi jos kaikkea ei muista. Toivonkin että mikäli erehdyn ja Jumala jotenkin ehdottoman varmasti on olemassa, niin että hän säilyttää tuonpuoleisessa kenties näkyvimmän piirteeni. Huonon työmuistin. Toivon että hän täydentää sitä poistamalla toisen näkyvimmän piirteelläni, eli säilömuistiin kasautuvista kaunoistani. Jos minulla on äärettömiin venytetty minuus, olisi miellyttävää jos identiteetti olisi rajallinen, siten että muisti kattaa jonkinlaisen jatkuvuuden tunteen. Mutta ei sen enempää.

Olkoon paratiisini täynnä niukkuutta. Jos aika ja tila ovat äärettömiä, olkoon edes muisti niin lyhyt että luulen eteneväni siksi että muistini on lyhyempi kuin kehä jota kierrän.

Pieni ajatus ; Evoluutiopsykologian mannermaisista kipinöistä

Termi "evoluutiopsykologia" herättää erikoisia mielikuvia. On erityisen kiinnostavaa miten (a) osa sen vastustajista näkee sen eugeniikan eufemisminä (b) osa sen kannattajista näkee sen pelkästään seksuaalivalinnan kautta vaikka luonnonvalinta pitää sisällään monta muutakin asiaa. Siksi esille näyttää usein tulevan keskusteluja rasismista ja sellaista materiaalia josta Henry Laasanen olisi ylpeä.

Feminismi ja muu mannermaisen filosofian suosima seikka

Toisaalta evoluutiopsykologia ärsyttää monia feministejä. Jos ottaa esille Niemelän ja Tammisalon "Keisarinnan uudet (v)aatteet" on se nostanut esiin naistutkimuksen ja evoluutiopsykologian. Ja selvästi näiden välille saatiin melko vahva vihollisuussuhde. Tämä hämmentää mieltäni. Koska niin usein sitä saa kuulla virallisen selityksen jonka mukaan feminismi tarkoittaa tasa-arvon kannattamista. Mutta selvästi tässä tasa-arvossa sitten pitää sitten ottaa kantaa tiettyjen ominaisuuksien perinnöllisyysasteen voimakkuuteen. Tämä hämmentää koska jonkun ominaisuuden tilastollinen jakauma ja sen periytyvyysaste eivät kerro kuin korkeintaan siitä onko naisten ja miesten ominaisuuksissa keskimäärin jotain eroja.

Ja sitten mukaan voivat iskeä ne ns. mannermaisen filosofian ystävät joiden mielestä evoluutiopsykologia luokittelee ihmisiä. Ja kaikki luokittelu on väärin. Tässä yhteydessä kävin tuoreesti varsin hämmentävän keskustelun jossa käsiteltiin kysymystä siitä miksi ihmiset kostavat toisilleen. Oma selitykseni aiheesta liittyi altruismin peliteoriaan ; Ollakseen kannattavaa rangaistuksen tulisi hyödyttää jotenkin. Ja ihmisen hypersosiaalisissa piireissä tarkoituksena on ennaltaehkäistä vapaamatkustusta ja pettämistä. Ylikompensointi tekee huijaamisesta peliteoreettisesti kannattamatonta. Keskustelukumppani pahastui tästä selityksestä. Hänestä oli tärkeää ymmärtää että ihminen suuttuu koska jokin paha teko uhkaa MINUA. Ja ihminen suojelee MINÄÄ. Siksi kostaminen on nähtävissä pelon kautta, MINÄ koetaan uhatuksi. (Suurilla kirjaimilla kirjoittaminen ei ole minun ratkaisuni.) Tämänlainen selittäminen on yleistä. Teot redusoidaan tähän piirteeseen. Mutta sitten toisaalta ei selitetä miksi ihmisillä on tämä MINÄ ja miksi tätä MINUUTTA ja MINÄÄ ylipäätään täytyy puolustaa. Ihmisen toiminta kahlitaan rajoittaviin konsepteihin jotka ovat essentiaalisia. Mutta tätä ei pidetä kahlitsevana, toisin kuin evoluutiopsykologiaa.
1: Tosin moni kritisoi evoluutiopsykologiaa siksi että jotkut ihmiset tekevät toisin. Mikä on ällistyttävää kun periytyvyysaste on yleensä ottaen tilastollinen käsite. Tiukkaa geneettistä determinismiä jossa kasvatus ja ympäristö ei vaikuttaisi mitenkään kannattaa todellakin harva. Kenties ei ainutkaan asiaan kunnolla tutustunut.

Kenties siksi että tässä pelätään enemmän aitoa selittämistä kuin rajoittamista. Sillä jos minun pitää katsoa miten paljon enemmän tiedämme kostosta tuollaisen essentiaalisen MINÄ -konseptin avulla tulee mieleeni lainaus Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistisesta etsivätoimistosta" ; "...ihminen jonka saattaa olla vaikeaa tietoisesti laskea päässään 3 x 4 x 5, pystyy vaivattomasti differentiaalilaskentaan  ja koko joukkoon sen sukuisia laskutapoja niin ällistyttävän nopeasti että kykenee ottamaan kiinni ilmaan heitetyn pallon. Ne, jotka väittävät sitä 'vaistoksi' ovat vain antaneet tälle ilmiölle nimen osaamatta selittää sitä." Itsekkyys on käsite joka kuvaa tiettyjä toimintatapoja. Se, että voimme katsoa miten ihmiset usein toimivat antava rajoitteet ja kuvauksen näille toimintamalleille. Se, että tämä tiivistetään MINÄ -konseptin varaan on reduktiivista mallintamista. Se, mikä evoluutiopsykologiassa eroaa tähän nähden on se, että teleologisesta selittämisestä luovutaan. Kun MINÄ saadaan murrettua käytökseen voidaan miettiä miten tämä MINÄ ylipäätään on ihmisissä. Ja tässä vaiheessa on aivan asiallista siirtyä puhumaan muusta kuin ihmisen psyykestä. (Mikä on nähdäkseni lähes väistämättömästi hyvä ratkaisu.) Selitystä ei enää haetakaan ihmisten tavoitteellisista attribuuteista koska tässä ei selitetä käytöstä käytösmalleilla vaan sitä miksi ihmisillä on tämänlaisia käytösmalleja.
1: Onhan se toki nöyryyttävää kun kaikessa ei olekaan aina kyse MINUSTA. Egoismia on monenlaatuista. Evoluutiopsykologiassa sen voi unohtaa, etenkin itsekkäiden geenien kohdalla. Ne kun eivät niin vahvasti välitä yksilöistä.

Feminismin kohdalla onkin varmasti niin että evoluutiopsykologia ärsyttää lähinnä niitä feministejä jotka ajattelevat samaan tapaan naiseudesta kuin mitä tuossa ajateltiin minuudesta. Evoluutiopsykologia nähdään kahlitsevana ja tätä kautta heteronormatiivisena. Osan, kuten minun, on vaikeaa nähdä tässä vielä kuitenkaan automaattisesti tasa-arvosta luopumista. Jos mietitään vaikka älykkyysosamäärän maantieteellistä jakautumista, voi syntyä tilanne joissa toiset geneettiset klusterit saavat tilastollisesti hieman parempia tuloksia. Erojen tunnustaminen ei tarkoita samaa kuin normatiivisella tasolla tapahtuva eriarvoistuminen.
1: Miksi ylipäätään palvoa älykkyysosamäärää? Oma tulokseni on sen verran mairitteleva että kehtaan sanoa että jos se on ainut millä brassailla niin heikolla tasolla ovat ihmisen ansiot. Etenkin jos ei viittaa omiin tuloksiinsa vaan gloriaa haetaan tilastollisen korrelaatin kautta epäsuorasti. Jakauma on olemassa ja puolet ihmisistä ovat keskivertoa tyhmempiä.

Ongelmana näyttääkin olevan se, että ihmisarvoa jotenkin sidotaan ominaisuuksiin. Olen hieman ihmeissäni miksi mannermaisen filosofian ystävät ovat kaikista vahviten leikkaamassa humen giljotiinia pois filosofisista työkalulaatikoista. Eli sanomassa että se että jokin ihmisryhmä on tilastollisesti katsoen jotenkin sanoo jotain siitä miten tätä ihmisryhmää pitää käsitellä eettisesti. (Se kun tarkoittaisi että tiede voisi ratkaista etiikkaa. Ja tätä vastaan tässä linjamassa aika usein ei olla. Korostetaan mekaanisen tieteen irrallisuutta hyvyydestä ja sitä miten kauneus ja hyvyys eivät tiivisty kaavoihin.) Jos ihmisen erilaiset ominaisuudet eivät tee heistä eriarvoisia - kuten vanhat sloganit kuten "kaikki erilaisia - kaikki samanarvoisia" ja "erilaisuus on rikkautta" esittävät - ei evoluutiopsykologia itsenään voi olla eriarvoistavaa. Kuten monista on.

---

Kirjoittaja ei mielellään puhu rodusta vaan useiden eri ominaisuuksien korrelaattien muodostamista geneettisistä klustereista. Sillä pitkä sivistyssana joka vähentää väärinkäsityksiä on hyvä. Rotu -sana kun vie mielikuvat helposti ihonväriin ja vastaaviin piirteisiin. Muutaman kirjaimen kirjoittaminen lisää antaa lisäksi snobistisen vaikutelman jolla ylpistellä.

VEMMEL

Yhtä taistelua on elämä. Ponnistelua kulttuurimme ja
elämäntapamme säilymisen puolesta. Perinteet, tavat ja kieli.
Jatkuvasti ovat uhattuja. Talvisodan henkeä tarvitaan nykyään
ihan joka päivä. Kaupassakäymiseenkin. Ja tietoverkossa.
Siellä vaanii pahin vihollisemme, virtuaali. Ja anglismit⁰.

Moni on huolissaan siitä että kielemme purskahtelee täyteen anglismeja. Tämä kauhistelu on kenties oikeutettua, mutta turhaa se joka tapauksessa on. Sillä yksi yleisimmistä syistä on käyttää anglismeja koska meillä ei ole käsitteitä.

Törmäsin tähän työprojektissani jossa käsitellään hyvin uutta teknologiaa. Oma suhtautumiseni tähän renessanssin jälkeiseen syntiseen teknologiaan oli viitata siihen sanalla "gimmick".¹ Yritin tietoisesti hakea sille suomenkielistä vastinetta. Mutta sitä ei ollut. Oli pakko käyttää kirottua lontoonkieltä vain sen vuoksi että ilmiölle ei ole näppärää sanaa.² Olin siis vahvasti pakotettu tekoon joka on monista kielelle ja kulttuuriperinnöllemme yhtä paha petos kuin se kun Carl Olof Cronstedt antautui Suomenlinnan Venäläisille. Ellei pahempikin.

Toisaalta moni käsite on "unohdettu" ja esimerkiksi Douglas Adamsin ja John Lloydin "The Meaning of Liff" "tavallaan yritti" tuoda englannin kieleen käsitteitä ottamalla (a) paikannimiä joilla ei ole itsessään sisältöä ja liittää ne (b) asioihin ja ilmiöihin, jotka ovat tuttuja ja tehdä tämän (c) tavalla jossa sananmuoto tekee yhteydestä jotenkin erityisen uskottavan.³

Itse taas yritin rikastaa suomen kieltä lisäämällä siihen sanan. Päätin ottaa "gimmickin" suomennokseksi sanan "vemmel". Vemmel ei toki ole paikannimi. Mutta minä en apinoikaan mitään ulkomaanelävien kotkotuksia vain siksi että ovat eksoottisia!
* Ensiksikin "vemmel" -sana se on reduntanttia ja jo lähes unohtunutta kieltä joka itse asiassa liittyy teknologiaan. Nimittäin hevosen valjastamisessa on käytetty vemmel -nimistä osaa joka mahdollistaa sen, että hevonen voi paremmin kuljettaa raskaita taakkoja mutkikkailla ja kuoppaisilla teillä. Tälle osalle on kuitenkin myös yleisemmin käytetty nimi "luokki". Joten "vemmel" voidaan ottaa uuteen käyttöön ilman että kieli köyhtyy niinkin jokapäiväisessä aiheessa kuin hevosen valjastamisaiheessa.
* Toiseksikin sana "vempele" viittaa vielä nykyarkikielessäkin ymmärrettävästi jonkinlaiseen laitteeseen. Vemmel taas maistuu sanana tästä jonkinlaisena pienennettynä versiona. Näin sen henki sopii kuvaamaan nimenomaan laitetta jonka näkyvin piirre on "gimmick".

Koska sinä olet viimeksi käyttänyt sanaa "vemmel"? Käytä pois - tai kielemme kuihtuu kuin monen maatiaissuomalaisen⁴ nuoren mieli pakkoruotsin pakkokokeen edessä!

---

0 "Anglismi". Siitä erikoinen sana, että sillä on usein negatiivisia konnotaatioita. Monesta se, että jokin sana on anglismi tarkoittaa että se on väärä, huono ja epäkultturelli. Tekosiveä ja paha jollain sellaisella tavalla joka tavallisesti on varattu sitä tilannetta varten jossa käsitellään perussuomalaisten suhdetta laittomiin maahanmuuttajiin. Anglismi on kuitenkin itsessään anglismi, maahanmuuttajasana. Monikulttuurisesti ei kunnioiteta, ja anglismi onkin terminä hieman samanlaisessa tilanteessa kuin joku vinkeänvärinen maahanmuuttaja olisi pyrkimässä PerusSuomalaisten poliitikoksi.
1 "Gimmick" on markkinoinnissa tuotteeseen liittyvä uniikki piirre, jota voidaan pitää omalaatuisena, outona tai uudenlaisena. Se on usein ihan hyvä piirre koska se saa tuotteen erottautumaan muista vastaavista tuoteista. Ja se vetoaa usein tiettyyn kohderyhmään tätä laajempaa tuotteistoa käyttävien joukosta. Gimmick -termi pitää kuitenkin sisällään myös asenteellisen viestin siitä että tämä uusi piirre on enemmän "identiteettiä" ja "karismaa" kuin mitään todella oleellista. Käyttämisen kannalta sillä on hyvin vähän tai ei ollenkaan merkitystä.
2 Teknologia ja tietotekniikka tuokin maailmaan uusia ilmiöitä, joten olisi hieman omituista, jopa pahaenteisen pelottavaa, jos jossain kielessä olisi ikään kuin valmiina odottamassa termi jollekin huippumodernille ilmiölle.
3 Kirja on sittemmin tehty "suomenkieliseksi versioksi" nimellä "Elimäen kootut tarkoitukset". Kirjat tuottavat varsin kelpoa huumoria sekä kielellisellä että ilmiöiden oivaltamisen ja huomioiden tekemisen saralla.
4 Pakko olla jokin tämänlainen sana suomalaiselle. Kun on riikinruotsalainen jonka stereotyyppista, sukkahousuista, mielikuvaa symbolisoi varsin osuvasti koreileva riikinkukko. Mikään putipuhdas, supisuomalainen tai puli-ties mikä ei ole kelpo sana tähä tilanteeseen ollenkaan. Pakko olla käsite tällekin!

Ensimmäinen kilpikonna

"Lentämisen taidon tai oikeastaan niksin voi oppia. Kikka on siinä, että oppii paiskautumaan maata kohti osumatta siihen."
(Douglas Adams, "Linnunradan käsikirja liftareille")

Kaikki tietämämme asiat putoavat alaspäin, jos niiden alla ei ole tukea. Siksi maanpiirikin putoaisi alaspäin jos sitä ei olisi tuettu. Maanpiiri ei kuitenkaan putoa, joten se on tuettu. Maailmassa ei ole reaalisia äärettömyyksiä, joten jossain täytyy olla ensimmäinen tuki. Kutsumme tätä kilpikonna Suureksi A'Tuin:iksi, tuettomaksi tukijaksi. Näin ollen voimme olla rationaalisia Terry Pratchett -faneja.

Arkikokemuksessa gravitaatio vetää asioita alaspäin. Siksi taivaankappaleiden ylhäälläpysymisen taakse on nähty pysyviä rakenteita kuten Seppo Ilmarisen taivaankansia tai väliainetta jossa taivaankappaleet kelluvat. Newtonin suuri oivallus ei siis ollutkaan se, että omenat putoavat alaspäin, vaan se että sama voima joka vetää omenan maahan, on se voima joka pitää kuun leijumassa ilmassa.

Kiertoradan ajatus voidaan kuvitella siten, että ammutaan omena tykillä. Jos voimaa on vähän, omena lentää kaaren ja putoaa maahan. Jos voimaa on hirveästi, se sinkoaa ulkoavaruuteen. Mutta jos voimaa on juuri sopivasti, omena jää kiertoradalle. Radalle jossa maan vetovoima kaareuttaa sen kulkua niin että omena jää ikuisiksi ajoiksi paiskautumaan maata kohti osumatta siihen.

Tämän vuoksi Suurta A'Tuinia ei tarvita. Syyseuraussuhteessa ikuista regressiota vältetään alkusyyargumentaatiolla. Kvanttifysiikan maailma, tapahtumien reduktiotasolla aivan perustalla olevat ilmiöt, eroavat syyseuraussuhteiltaan arkikokemuksen mukaisesta syyseuraussuhteesta melko paljon. Suunnilleen yhtä paljon kuin ajatus siitä että kuu leijuu ilmassa maan vetovoman vuoksi. Eikä sitä liikkumatonta liikuttajaakaan tarvitse kovin vakavasti ottaa.

evankeljumi

"Metron" tuore kolumni käsittelee journalismia. Se edustaa varsin klassista "media turmelee nuorison", paitsi että tavallisesti syytteessä on viihde joka luo eskapistisia utopioita ja ihmisten mielenterveys ja käsitys realismista muuttuu harhautuneeksi ja jopa väkivaltaiseksi. Nyt syytteessä on faktuaalisempi media. "Samaan aikaan Suomessa ihmetellään hyväosaisten lapsien lisääntyneitä mielenterveyshäiriöitä. Niistä syytetään kasvaneita suorituspaineita, ontuvaa koulujärjestelmää, lukuisia harrastuksia ja välinpitämättömiä vanhempia. Kukaan ei kohdista keihäänkärkeä mediaan, joka täyttää netin, television, radion ja iltapäivälehtien lööpit toinen toistaan karmivimmilla tositarinoilla. Sellaisilla, joita ei edes tunneherkän aikuisen pää kestä."

Tässä ei selvästi huomata, että omat tiedeuutiset, taideuutiset, kulttuuriuutiset ja vastaavat ovat neutraaleja ja mukavia. Ja niitä on jatkuvasti. Itse asiassa uutisiin on laitettu lempeitä human intrest "uutisia", joissa tiedottaminen on oikeastaan hylätty ihmetuuban tieltä. En siis hyväksy edes sitä teesiä että ikävät uutiset olisivat erityisen ylitsepursuavia. Sen sijaan kiinnostavat ja tärkeät uutiset. Niissä on vinouma. Ja tämän vinouman lähde on nähdäkseni ns. todellisuus ; Luonnossa tapahtuu asioita ja ihmiset tekevät toisilleen asioita. ja väritämme nämä tunteilla. Ja mikä ikävintä, kun viimeksi katsoin, jokainen meistä joutuu elämään tunteineen siinä todellisuudessa. Paitsi ilmeisesti ne, jotka ovat menossa paloturvalliseen kaappiin ja joille on vain oma hyvinvointi, oma turvallisuus, oma kulpa. ja maailmasta ei niin väliä. Minun puolestani nämä ihmiset saavat mennä paloturvalliseen kaappiinsa ja lopettaa uutisten lukemisen. (Minun puolestani saavat vaikka tiivistää kaapin oven sisäpuolelta oikein oikein ilmatiiviiksi.)

"Raivon Ensyklopedia" otti kantaa aiheeseen. Kirjoittaja on toinen, mutta sisältö sama. En voi tässä sanoa oikein muuta, kuin kompata. "Olen pahoillani, että olet pahoittanut mielesi massiivisesta luonnonkatastrofista, joka on raunioittanut kokonaisia kaupunkeja ja tappanut tuhansia. Tämän ylimielisemmäksi ei ilmiö nimeltään first world problems voi käydä: on silleen tiätzä tosi masentavaa, ihan downeria, edes joutua kuulemaan ja tietämään köyhien ihmisten ahdingosta valtavien luonnonmullistusten keskellä." Kuolemista kertominen kertoo siitä että ihmiselämää arvostetaan. Uutisoinnissa voidaan tuoda tietoa joka aktivoi auttamista. Esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavulla työskennellessäni uutisointi Haitin maanjäristyksestä auttoi varainkeruuta. Ilman uutisia tätä ei voitaisi tehdä.

Ikävistä asioista uutisoinnin voidaankin nähdä olevan jotain jossa omasta heikkoudesta ei tehdä oman toiminnan hallintaa vaan tästä tehdään kaikkien muiden rajoite ; Henkenähän on vaatia mediaa kirjoittamaan tietynlaisia tekstejä siksi että ihmiset nähdään heikkoina ja ylhäältäpäin manipuloitavina hahmoina jotka eivät itse osaa hyväksyä heikkouksiaan vaan tosottavat täysillä jyrkänteeltä jos joku ei heitä kädestä pitäen holhoa. Ja siksi jos joku - yleensä kirjoittaja itse tai hänen lempisuojeluporukkansa - on heikko vaikka ikäville uutisille, niin sitten ikäviä uutisia ei saisi näyttää mediassa. "Aikuiset ihmiset osaavat olla jotenkin sujut ympäröivän todellisuuden kanssa. Mene jonnekin terapiaan, perkele. Ja toinen juttu: jos et kestä tietää asioista, niin kukaan ei pakota seuraamaan uutisia. Joten mitä helvettiä valitat?"

Toki tässä jää jäljelle vielä retoriikka. Ja siinä ei oikeastaan ole kysymys hieman eri asioista. Tässä uutinen tuo esiin ihan samoja asioita. Mutta ne kerrotaan eri tavoilla. Kenties klassisin esimerkki tästä on lento-onnettomuuksista puhuminen. Usein korostetaan, että niin ja niin moni kuoli. Lennolla olleiden yhteismäärä kerrotaan. Hengissä selvinneet ovat yksinkertaisen laskutoimituksen - erotus, joka opetetaan ekaluokalla - takana. Kuitenkin voitaisiin uutisoida ihan sama tapahtuma siten, että kerrotaan paljonko ihmisiä on yhteensä ja korostettaisiin paljonko jäi henkiin. Kuolinluvut olisivat tässäkin ilmituotu. ; Tosin esimerkiksi maanjäristysten kohdalla harvan omatunto heräisi auttamaan ja passivisoiva vaikutus tekisi maailman huonommaksi. Mitä optimistisempi kuvaus, sitä vähemmän ikäviin tilanteisiin liittyvää myötätuntoa ja sympatiaa syntyy.

Tosin ymmärrän jos nämä aidot myötätunnin tunteet ovat omassa hyvinvointikuplassaan eläville kärsimystä välttämällä viihtymistään tavoitteleville - eli Schopenhauerilaisessa kuplassa eläville ja Nietzschen halveksumille "viimeisten aikojen ihmisille" - entiteeteille ovat äärimmäisen vieraita. Aidosti tunneherkkä ei näe toisen ihmisen ongelmaa egoistisesti vain omana kärsimyksenään ja vaadi sitä että ongelman korjaamisen sijaan korjattaisiin sen ilmituovat piirteet. Sillä vahva ja empaattinen aidon hyveen ihminen ei sorru omaa uutisenlukukärsimystään korostava ressentiment -marttyyri. Hän sublimoi ja aktivoi myötätunnolla korjausaktioita. (Menee vaikka hyväntekeväisyyslaitokseen töihin vaikka palkka ei olisi ns. "paras mahdollinen".) Lehdistön vaikeneminen on maailman kärsimyksen kannalta sama kuin jos auton bensiinin vähyydestä valittava häiritsevä merkkivalo ja piipitysääni ruuvattaisiin irti. Toki se poistaa ikävän fiiliksen, mutta valitettavasti se ei muuta sitä että se bensiiini on yhä lopussa.

Ei pidä ampua viestintuojaa jos viesti on ikävä. Maanjäristyksen uhri ei ole kotonaan lehteä rapisteleva pumpulissa elävä tunteidensa käsittelyyn kykenemätön hysteerikko joka sekoittaa hysteerisyyden terveeseen tunne -elämään. ; Vielä ikävämmäksi koko jutun tekee tietysti se, että hysteerikko ei puhu aktioistan oikealla nimellä ja kutsu uutisten rajaamista sensuuriksi. Sen sijaan puhutaan suojelusta. Eikä tässä mainita sanallakaan siitä että suojelu on totuudelta suojelua ja maailmasta eristämistä. Eskapismin vihaaminen kun on nuorisonturmellusta kauhistelevissa mediakriittisissä teksteissä aina siinä lujimmassa ytimessä. (En tosin tiedä onko tämä viimeisin kohta niin suuri heikkous kuin poikkeama valittamisen konventiosta sen kenties kliseisimmässä muodossa.)

Tosiasiassa poliittinen uutisointi usein noudattaakin kaavaa jossa uutiset on tulkittu hyvän tai huonon kautta. Politiikassa jako hyviin ja huonoihin on tietysti puoluekohtaista, mutta journalistin käsitykset nousevat joskus esiin ja joillain lehdillä on jopa oma journalistinen linja. Silloin poliittinen saavutus on toisessa lehdessä huono uutinen ja toisessa hyvä uutinen. Demokraattisessa maailmassa enemmistö päättää ja tätä kautta vaikka uutinen on samanaikaisesti hyvä ja huono, useammalle ihmiselle tulee päätöksissä hyvä uutinen. - Ja hyvien uutisten ylimäärä tietysti panee niin sanomattomasti vituttamaan kaltaistani negaation sävyttämää kyynikkoa.

---

Otsikon tarkoituskirjoitusvirheistetty puujalkavitsi piilee siinä että evankeliumi tulee etymologialtaan kreikan sanasta εὐαγγέλιον (euangelion) joka kääntyy karkeasti ottaen muotoon "hyvä sanoma" tai "hyvä uutinen". Niissäkin usein korostetaan kuitenkin kristittyjen uhristatusta ja marttyyriyttä ja sitä miten luonnonilmiöiden ja kanssaihmisten etiikka sekä ihmisen liharuumiselämä ovat niin ikäviä että tarvitsemme siltä armoa ja pelastusta. Jota haetaan tarvittaessa Rooman Colosseumin muinaishistoriasta asti lietsoen. Ja tavallaan juuri näin se homma etenee.

Mietteitä

Unkuri miettii, Sipura miettii. Sen siis täytyy olla ajankohtaista mutta ei muodikasta ja ehdottomasti ei trendikästä. Eli se, mitä tekee kaltaiseni tee-se-itse-snobbaileva pseudointellektuelli joka haluaa olla pinnalla olematta pinnallinen.

Mietin sitä, että jos ihminen miettii ja jos hän mietiskelee, on jälkimmäisessä syvällisempi sävy. Kuitenkin jos joku ensimmäinen kävelee ja toiseksi käveleskelee, on tässä vähättelevä sävy. Ja jos yksi tekee ja toinen teeskentelee, on tekemistä enää lumeeksi. Oleskelu on vähän kuin halpahintaista olemista, jonkinlainen eksistentialistinen epäonnistuminen jossa olemassaolo on tuhrittu hedonistisella pinnallisella ajanhaaskaustekemisellä joka on ikään kuin peittänyt olemisen alleen. Mietiskely on kenties vaatimatonta tai se opettaa että vähemmän on enemmän.

Mietin Kari Mäkisen kantaa siitä, että tehokkaan yhteiskunnan tulisi ottaa oppia vanhuksilta, etenkin kun elinikä kasvaa ja ihmiset elävät pitkään. Hän on pahoillaan siitä että elämänkokemus ja perimätieto on hylätty ja keskitytään uuteen tietoon joka täsmentyy ja muuttuu nopeasti. Että kertaamisen ja pysyvyyden tarjoaman vakauden sijasta keskitytään muutokseen, uutuuksiin ja kaikkeen jossa on nopeutta ja joustavuutta. Samalla hän moittii että vanhukset nähdään verovarojen kuluttajina ja tätä kautta riskeinä jotka rikkovat yhteiskuntaa. Mäkisestä kulttuuri tukee nuoruuden ominaisuuksia sen sijaan että käyttäisi hyväkseen vanhuuden tuomaa kykyä luopua ja peilata elämää taaksepäin. En tiedä mitä nuoruutta Kari Mäkinen tarkoittaa. Ilmeisesti keski-ikäistä uraputkessa elämistä. Sillä nuori, joka opiskelee yhä vanhemmaksi, on yhä pidempään puheissa lähinnä rasite. Ja ainakaan itselleni luopuminen ja ruumiiseen vammojen kautta pikavanhennuksia tuoneet kivut eivät ole mitenkään kasvattavia. Ei vaikka elämäni keskiössä onkin vanhuuden arvot, kipu ja luopuminen ja muistaminen.

Mietin miten joissain ihmisissä on rasvaa vain puheissa jotka koskevat toisten vaimoja, tyttöystäviä, äitejä tai tyttäriä. ; Vaikka koenkin olevani varsin tiiviisti mukana seksuaalisesti suvaitsevaisessa kulttuurissa jossa seksuaalisuuden toteutus ja siihen liittyvä kokeilu ja tunnustelu ovat asiaankuuluvia, kourii tämä sydäntäni kuin katolinen pastori kuoripojan ahteria. Voiko näille rasvaisille ihmisille sanoa että "läski"? Edes sanojen "pian" ja "tummenee" kanssa?

Mietin, miten ihmiset osaavat luokitella toisiaan hyvin. Hikipedian vandalismi -artikkeli osaa nimetä minut erityisen nimityhmäilyvandalismin vastaiseksi. Olen torpannut ties keitä, ja estolistani ja muut ovat varsin pitkiä. Mitään en ole sanonut, olen vain tehnyt. Nämä pienet jutut jossa jotain koulukaveria pilkataan homoksi tai idiootiksi ja julkaistaan vitseinä, yleensä koululaitosten atk -luokan tietokoneilla peräti, ovatkin suuri inhokkini. Tämänlainen kiusaaminen on loukkaus paitsi toista ihmistä, myös huumoria, kohtaan. Ne vievät uskoni siihen että lapsissa on tulevaisuus. Tosin olen armelias. Jokainen näistä peukalollatapettavista nimityhmäilijöistä on elossa. Heissä ei kenties ole tulevaisuutta, mutta heillä on yhä sellainen.

Mietin miten kaikkia ihmisen vaikutuspiirin ulkopuolella olevia eläimiä kuvaa luonnollisuus ja vapaus. Ihmisen on vaikeaa toteuttaa näitä, ja ne ovat eläimillekin inhimillisiä konstruktioita. Hyvin moni haluaakin eläimelliseksi. Tosin kun metsästys tulee mukaan kuvioihin he jotenkin korostavat että ihminen on vapautunut luonnosta. Että hän on harkitseva intentionaalinen olento joka tarkoittaa sitä ei saisi metsästää vaikka pitäisi vapautta ja luonnollisuutta elämännuorinaan. Mutta toisaalta mikä tahansa on mahdollista ihmisille jotka rakastavat luontoa siitä huolimatta mitä tämä heille teki.

Mietin sitä, että miten sama miekkailutunti voikin antaa sekalaista palautetta omasta taidosta. Kun aiheena oli potkiminen, nöyrryin koska tiedostin sen, että potkimisen tarkoitus ei ole tarjota luovaa tapaa kaataa itsensä. Kun tässä välissä leikittiin tikarilla, kokeneemmat tyypit ottivat 20 cm tavallista pidemmän etäisyyden. Ja sitten potkittiin.

Mietin sitä miten Douglas Adams teki vitsejä näkymättömyydestä ja tiedostamisen puutteesta. Jonkun Toisen Ongelmakenttä oli erityisen tehokas näkymättömyyskenttä. Lisäksi tarjolla olivat erikoiset Joo Jantan aurinkolasit jotka tummenevat vaaran uhatessa. Jostain syystä Douglas Adams ei kehittänyt Jonkun Toisen Syy -generaattoria jolla mikä tahansa asia saataisin esille ja jonka piilottaminen olisi mahdotonta. Nykyään juuri mitään ei ole tarjolla ilman Jonkun Toisen Syy -generaattoria. Ilmeisesti Jonkun Toisen Ongelmakenttä on niin muodikas ja tämä on ainut mahdollinen tapa nähdä yhtään mitään.

Mietin sitä, miten minulla on pienet kädet. Käteni ovat pienemmät kuin suurella osalla naisia. Vain hyvin hyvin harvalla miehellä on yhtä pienet kädet. Näin kuitenkin vielä omianikin pienemmät kädet. Ne olivat peräti ammattisoturin kädet. Ja miehen kädet. Ne olivat myös muumioituneet kädet jostain vuodelta 1000 ennen ajanlaskun alkua. Näin ne Tampereella muumiomuseossa. Tämä oli jotenkin kannustavaa.

Mietin miten monella on rohkeutta sellaisella erityisellä itsereflektoidussa muodossa, jota kaikkien muiden voi olla vaikeaa tunnistaa rohkeudeksi, mutta josta kuitenkin tulee näille ihmisille rohkeusidentiteetti. Korostetusti tässä puhutaan siitä että ihminen uskaltaa ottaa rohkeasti esiin jonkun mielipiteen tai aiheen joka on sillä hetkellä muutenkin muodikkaasti ja yleisesti kritisoitu. Ja miten hän uskaltaa räväkkään rohkeasti eli tahdittomasti kutsumaan tätä rajuilla adjektiiveilla ja alatyylisillä huomautuksilla. Ja miten vastaan paneminen kuitataan rohkeasti eli röyhkeästi "jos  ei miellytä niin vaihda kanavaa" -tyylisillä lausunnoilla. Ei sillä, että en tunnistaisi näitä piirteitä itsessäni vahvasti. En vain näe sitä rohkeutena tai hyveellisyytenä. Tässä sitä kaikki ollaan Nalle Wahlroosin ja Jari Sarasvuon ideologisia äpärälapsia tältä osin.

Tasa-arvon nyrkkisääntö

"Gay marriage is inevitable because all the arguments against it crash on the rock of equality. This is between 2 people, not between them and governments or them and the church. When gay marriage is finally allowed, it will have an enormous effect on those who support it and absolutely no effect on those who oppose it."
(Journeyman Philosopher, "Gay marriage")

Yllä oleva lausunto on karkeasti suomentaen se, että homoavioliittoihin päätyminen on jotain joka tulee tapahtumaan koska kaikki sitä vastustavat argumentit romahtavat yksilöiden tasa-arvokysymykseen. Valtiot ja kirkot ovat instituutioita, ja sen vaikutuksissa on huomioitava se, että kun homoavioliitot tulevat voimaan se muuttaa tätä kannattavien elämää unsaasti mutta ei ole minkäälaista muutosta niiden elämään jotka ovat sitä vastaan.

On hyvä, että se keskittyy "mielensäpahoittajien" molemminpulisen valituskuoron sijasta konkreettiseen elämään. Homoliittojen vastustajien ympäristö ei muutu. Heitä ei pakoteta naimisiin samaa sukupuolta olevien kanssa. Se, jos joku pahoittaa mielensä siitä että joku muu on esimerkiksi jotain mieltä tai elää jonkinlaista elämää ei ole konkreettinen elämää koskeva muutos, vaan abstrakti asennevamma. Näitä ei yleensä kannata sekoittaa toisiinsa ; Jokaisella on yhä oikeus pitää homoseksuaalisuutta moraalittomana, laki ja omat ideologiset mieltymykset ovat tässä mielessä piirun verran eri asioita, vaikka ovatkin toki monessa paikassa yhteennivoutuneita. (Joskin voisi olla mielenkiintoista yrittää kieltää S -mallin mersut tai Ferrarit siksi että inhottaa se kun naapurilla on se eikä itsellä, ja tämän kateuden vuoksi pahoittaa moni mieliään. On periaatteessa ihan sama pahoittaako mieltään kateudesta vai kontrolloivasta ideologisesta pikkumaisuudesta.)

Tämä voi olla jopa yllättävää, koska hyvin usein jos nähdään että jokin asia on "jonkun toisen ongelma", se on peräti syy välttää siihen puuttumista. Ihmiset ovat yleisesti ottaen yllättävän haluttomia auttamaan lähimmäistään monissa tämänlaisissa tilanteissa. Mutta syynä on se, että tavallisesti nämä toisen ongelmat vaatisivat jotain muutosta omaan elämään, siinä pitäisi ottaa riskiä tai käyttää aikaa johonkin. Näin ollen kun asia halutaan jättää "jonkun toisen ongelmaksi" syynä ei ole hienotunteisuus ja kontrolloimisen välttäminen vaan se, että vaihtoehdossa on omaa panostusta. Näissä tilanteissa päteekin Douglas Adamsin "Linnunradan käsikirja liftareille" -sarjan JTO (Jonkun Toisen Ongelmakenttä) joka tarjoaa käytännössä näkymättömyyden.

Homojen avioliittoja vastustaessa ei sen sijaan tarvitse kuin kokea moraalista ylemmyyttä. Siinä ei joudu käärimään hihojaan, panostamaan ja uhrautumaan ja heittämään itseään likoon. Sillä vaikka "jonkun toisen ongelmakenttä" joskus antaakin näkymättömyyden, "jonkun toisen asiakenttä" taas on sellaista joka tarjoaa täyden näkyvyyden ja kuuluvuuden jota paksut seinätkään eivät estä. (Ihmisten etiikka näyttää tässä kohden toimivan luonnostaan väärin päin. On mukavaa juoruta ja uteliaasti penkoa ja tuomita moraaolisessa ylemmyydessä mutta vaikeaa auttaa kun sille on tarvetta.)

Itse asiassa tämä "kenen elämää tilanne muuttaa" on hyvä nyrkkisääntö arvokeskusteluissa ja valtakeskusteluissa arvioidessa. Se näyttää onko kysymys valtarakenteen rakentamisesta vai vallitsevan eriarvoistavan kontrollirakenteen purkamisesta ; On selvää että ylläolevassa tilanteessa vastustavaa taistelua ei käydä omista oikeuksista. Se on siis määritelmällisesti puuttumista. Ja kirkkoon ja uskontoon vetoaminen ovat vain aukrotiteettiin vetoamista ja institutionalisoimista. Kun asiasta joka ei muuta omaa elämää mitenkään mutta joka vaikuttaa toisten elämään rajoittavasti, tehdään numero jostain joka on enemmänkin jonkun toisen ongelma.

Pintapuolisesti ajatellen asennoitumistavan voisi nähdä olevan puutteellinen : Voitaisiin nähdä että esimekriksi murhaaminen on yleensä "jonkun toisen ongelma", ihminen itse ei tee murhia ja on silti laittamassa murhaajia vankilaan. Tässä puolustuksena on kuitenkin se, että sitä kenen tahansa on periaatteessa mahdollista joutua murhatuksi. Näin asia vaikuttaa ihmisten elämään riskien tasolla ja he eivät puhu toisten puolella. Ihmisillä on "vapautta murhasta". Näin kontrollin näkeminen asettuu kenties oleelliseen rooliinsa.

Kätevyydestään huolimatta tämä nyrkkisääntö on hieman vaikea monissa kysymyksissä ; Esimerkiksi julkisten uskontorituaalien kohdalla vastakkai on se, että jossain on uskonnollinen tilaisuus. Näin sen poisottaminen muuttaa uskovaisten elämää, leikkaa pienen siivun heidän "vapaudestaan uskonnonharjoittamiseen". Uskonnottomilla taas on vastassa "vapaus uskonnosta" joka on suuruudeltaan identtinen. Molemmat voivat tietysti kotonaan harjoittaa ja olla mitä mieltä tahansa, joten on selvää että kysymys kohdistuu nimenomaan vain tähän tiettyyn tilanteeseen.

Lisäksi nyrkkisäännössä on monesti ongelmia. Esimerkiksi tämän nyrkkisäännön sisällä alaikäisten lapsien naimisiin laittaminen vertautuu hyvin voimakkaasti homoseksuaaleihin. Sen vastustajiin se ei yleensä vaikuta. Pedofiilien vastustajat selvästi muuttaisivat elämäänsä kun taas niiden vastustajien elämä ei muuttuisi. Näissä tilanteissa on selvästi sovellettava esimerkiksi Harm Principlen kaltaisia lisätyökaluja, joissa katsotaan aiheutuuko niistä vahinkoa jollekin osapuolelle. Lasten oikeus olla joutumatta pedofiilien kynsiin on lasten oikeus. Näin ollen nyrkkisäännössä on otettava huomioon muitakin kulmia kuin "puolesta ja vastaan", asiassa on kolmaskin osapuoli jonka toiminta muuttuu hyvin radikaalisti. Näin ollen päätös ei koske vain pedofiileja ja pedofilian vastustajia. (Homoseksuaalisuusargumentti on yksinkertaisempi koska siinä osapuolet ovat "kahden keskenään oleellisesti analogisen homon symmetrisiä" kun taas pedofiliatapauksessa siinä on "lapsen ja aikuisen epäsymmetria".) Tämä näyttää että nyrkkisääntö on karkea muistisääntö, jota on osattava laajentaa ja soveltaa uusissa konteksteissa.

Siksi uskoisin että tämä on työkalu jota voidaan käyttää monesti, mutta ei aina. Ja silloin kun sitä voidaan käyttää, se pitäisi ottaa erityisen vakavasti.

Kun kaikki tiet vievät Roomaan - ja kuljet niitä kaikkia

Hawkingin "Suuri Suunnitelma" käsittelee melko paljon kvanttifysiikkaa. Siinä selitetään Feynmanin suhtautumista kaksoisrakokokeen antamiin erikoisiin tuloksiin. Sen tulokset ovat arkijärjen ja klassisen fysiikan kannalta omituisia ; Kokeissa ammutaan hiukkasia seinään jossa on kaksi rakoa ; (A) Jos ensimmäinen rako on auki, hiukkaset osuvat tiettyyn kohtaan seinässä. (B) Jos toinen rako on auki, hiukkaset osuvat toiseen kohtaan seinässä. (C) Mutta jos molemmat raot ovat auki, tulee yllättäen osumia myös sellaisiin kohtiin joihin ei ole osuttu kummankaan yksittäisen portin ollessa raollaan. ~ Eli kun ollaan kohdassa C ja meillä on tietyissä alueissa osumia, ja jos näistä poistetaan A ja B -tilanteen osumat, niin jäljelle jää vielä omituisia osumispaikkoja.

Tämä on kvanttifysiikan omituisuuksia Feynmanin ajatus lähestyy tilannetta "ikään kuin skenaarioiden kautta". Tässä hän lähestyy sitä että kaksoisrakokokeen omituiset osumapaikat ovat interferenssikuvioita jotka syntyvät siten että on ikään kuin tietoa koko koejärjestelmästä. Eli hiukkanen "tietää" onko toinen portti auki vai ei. Feynmanin tulkinnassa hiukkasella on meidän kannaltamme tarkka tila vain lähtöhetkellä ja silloin kun se mitataan. Tällä välillä hiukkasella ei ole täsmällistä paikkaa. Näin se itse asiassa kulkee kaikkia mahdollisia reittejä pitkin samanaikaisesti. Hiukkanen saa tätä kautta interferenssin itsensä kanssa. Feynmanin polkuintegraalireitit tutkivatkin tätä mahdollisten reittien maailmaa todennäköisyyksien avulla ; Hiukkasta kuvaavalla aallolla on voimakkuus ja huipun sijainti. Eri mahdollisten reittien vaikutukset lasketaan yhteen. ; Näin esimerkiksi siommat kappaleet kulkevat tietynlaista rettiä koska näiden reiteistä valtaosa kumoaa toisensa, jäljelle jää siksi vain marginaalisempi "mahdollisuusavaruus". (Siksi kaksoisrakokokeen tulokset ovat erilaisia jos ammuksina käytetään jalkapalloa, vaikka se toistuukin hiukkasilla - ja jopa pienillä molekyyleillä kuten fullereenipalloilla.)

Hawking ottaa tämän lähtökohdakseen ja huomauttaa että (a) Multiversumi ei tässä mielessä ole kovinkaan metafyysinen tai havaitsematon konsepti. Sillä ne ovat ikään kuin vaihtoehtoisia maailmoja jotka noudattavat Feynmanin ajatuskulkuja. (b) Universumin syntyä koskevaa hienosäätöä pohtiva antrooppinen periaate muuttuu huomattavan paljon triviaalimmaksi. - Perinteisesti kun on ajateltu että heikkoa antrooppista periaatetta voidaan soveltaa esimerkiksi maa -planeettaan ; Ei ole ihme että elämme "kultakutrivyöhykkeellä" koska jos maa olisi muualla emme voisi olla sitä tarkastelemassa. Emme katso satunnaisesti valikoitua planeettaa koska sillä on elämää. Kun universumissa on monenlaisia ja monia planeettoja, on selvää että jokin niistä on "kultakutrivyöhykkeellä". Koska planeettoja on useita ja universumeita kenties vain yksi, ei ole ajateltu että tämä logiikka toimisi universumin syntyyn yhtä vakuuttavasti. (c) multiversumimalli ja se että ne sidotaan Feynmanin "kaikkiin mahdollisiin reitteihin" voidaan ikään kuin leikkiä "kaikilla mahdollisilla maailmoilla" tavalla joka on paljon lähempänä sitä että tiedämme useista erilaisista planeetoista.

Mutta minä en pinnallisena ihmisenä tietysti mieti tämänlaisia syvällisiä asioita, vaan olen konkreettisempi ja arkisempi.

Sillä siinä missä Markus Kajolle tulee sinikäyrästä (tuosta arkipäiväisestä keskustelunaiheesta) mieleen lapsuuden maidonhakureissut maitotonkkineen, on minulla mielikuva joka syntyy Feynmanin polkuintegraalimaailmaa miettiessä. Mieleeni tulee myös maidonhakureissut ja laajemmin kaikki reissut, hakureissut ja niihin liittyvä suunnistamiseni. Koska olen kaupungissa jossa kenelläkään lähipiirissäni ei ole lehmiä, en tietysti muista mitään alumiinistista maitotonkista.⁰

Minulla on nimittäin omituinen piirre eksyä uusissa paikoisa. Liikkumiseni suhteen muistutankin hyvin voimakkaasti vesipäästäisiä ; Etologi Konrad Lorenz tutki näitä ihmeellisiä eläimiä. Ne vilistivät luonnossa hyvin nopeasti. Syyksi Lorenz löysi sen, että ne olivat opetelleet reitit mekaanisella tavalla ulkoa. Ne eivät siis vilistäessään oikeastaan ollenkaan katsoneet mihin menivät. Tästä seurasi se, että ne kykenivät tekemään mutkikkaita ja erittäin nopeita suoritteita. Samalla nämä otukset olivat pulassa jos niiden reitin varrelta vaikka otettiin kivi pois. Ne nimittäin yrittivät hypätä tältä kiveltä jota ei ollut ja kun eivät onnistuneet, niin palasivat hieman takaisin ja yrittivät hypätä uudestaan tältä olemattomalta kiveltä jonka juuri äsken olivat ihan itse kokeneet olemattomaksi.

Koska pidän kävelemisestä, etenkin kesäaikaan (ja nuorempana pyöräilystä) tämä on tietysti johtanut siihen että olen eksynyt elämäni varrella vain aivan helvetin monta kertaa. Eksyn säännönmukaisesti jos minun täytyy löytää uusi paikka. Eksyn jopa silloin kun tämä uusi paikka on yleisesti ottaen näkyvä ja helposti löydettävissä paikassa jonka ympärillä ei ole labyrintteja joissa on minotauruksia.¹ Tämä on toki on opettanut joitain suunnistuskikkoja, mutta kuitenkin usein tuntuu että näissä reiteissä on aina tullut jotain uutta ja tärkeää. Eli olen aina eksynyt oikeaan paikkaan.

Optimistisempi voisi ajatella että tämä kertoo siitä että maailma on kaunis ja ihana paikka, jossa on ihmeitä joka paikassa. - Ja sanoa että koemme erityisen merkityksellisenä kokemamme vain siitä egoistisesta syystä että olemme kokeneet ne itse. Koska olen perusluonteeltani kyynisempi - ja itsekeskeisempi ja ajattelen että valtaosa maailmasta on tylsää ilman minua - hylkään tuon optimistisen ja äärimmäisen epärealistisen ja ehdottoman väärän teorian ja lähestyn asiaa siten, että olen kenties liikkumisineni hyvinkin lähellä Feynmanin kaikkia reittejä kulkevaa hiukkasta, jonka toimintaa ohjaa koko systeemin tiedot.² Näin olen kuin Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistisen etsivätoimiston" Dirk Gently ; (sen lisäksi että tämä on ihmisenä yllättävänkin kammottava hahmo) olemme samanlaisia koska hänkin liikkuu "holistisesti" siten että esimerkiksi mielioikun vuoksi seuraa aivan satunnaista autoa monta kilometriä. Ja päätyy tätä kautta jonnekin muualle kuin mihin hän olisi kenties strategiaa suunnitellessaan olisi halunnut, mutta joka päätyi tämän seurauksena aina niihin paikkoihin joihin hänen olisi pitänyt tähdätä kun hän suunnitteli strategiaa. Hän ei päässyt mihin halusi vaan sinne minne pitikin.

Toki tässä on ongelmana se, että olen liikkuessani näkyvä kappale, ja täten selkeästi "makrofysikaalinen kappale" joka joutuu havainnoinnin ("mittaustilanteiden") kohdalle toistuvasti. Mutta tässä on hyvä huomata että aivoni voivat eräiden saamieni lausuntojen pohjalta olla hyvinkin "mikrofysikaalisia kappaleita". Tämän pohjalta rakennan sosiaalisesti hyväksyttävän³ tekosyyn eksymisilleni: Olen selvästi matkalla kohti päätepistettä mutta matkaan sinne kaikkia mahdollisia reittejä pitkin.⁴ Monesti maallinen tomumajani kulkee rajoitettuja reittejä, Feynmanin polkuintegraalien kautta kuljen todennäköisesti omia epätodennäköisiä polkujani. Mielessäni sitten kuljenkin kaikkien niiden muiden reittejen kautta ja tässä prosessissa muun muassa teen interferenssin itseni kanssa. Näin ollen kun menen kioskille joudun kulkemaan kaikkien mahdollisten maailmojen sisällä ja kaikkien mahdollisten reittien kautta. Ei ole ihme jos ottaa aikansa, jos paikka jonne haluan on uusi. Ja samalla pitää oikeasti päästä sinne minne pitää joka voi olla muualla kuin se kioski! Joku voisi - ja voikin - pitää tämänlaista "holistista elämäntapaa"/"skenaarioiden muissa maailmassa elämistä" ahdistavana, absurdina ja abstraktiona, mutta itse haluaisin ajatella niin että saan vähän kuin elää monta elämää. Ahdistusta on kenties enemmän, mutta se johtuu siitä että näin elämässä on enemmän substanssia.

---

0 Ja agrologikoulutukseeni liittyvät kokemukseni lehmien kanssa muistuttavat lähinnä siitä miten jos lehmä joudutaan leikkaamaan vaikka vaikean synnytyksen vuoksi auki, niin lehmä on rakennettu likimain ainoastaan pötsistä. Jota ei saa puhkoa, vaan jonka päällä pitää tarpeen vaatiessa maata ettei valtoimenaan pulppuile. Tämä ei ole mukava mielikuva jos pitää esimerkiksi maitoa juoda. Siksi mietinkin yleensä maidon kanssa kaikkea muuta kuin lehmiä, kauniimpia ja miellyttävämpiä asioita. Kuten teurastamista, joka on tehokkaasti ja nopeasti tehtynä kauhistuttavalla tavalla esteettinen ilmiö. Toisin kuin se keisarinleikattu nauta.
1 Sokkeloiden ratkaisemiseen minulla on lapsuudessani keksimä ns. "Wolfenstein -menetelmä" jota käytän kun yritän peleissä ratkoa erilaisia sokkeloita. Niissä olen siis kotonani ja saatan jopa löytää jonnekin, en tosin välttämättä maaliin)
2 Älkää ottako tätä skientistisenä kannanottona vaan metaforana. Tämä jatko tästä blogauksesta on äärimmäisen epätieteellistä, koska tieteellisyys ei ole sen juttu. Jos et ymmärrä mikä se juttu on, niin se on sinun lukemisenymmärrysongelmasi - ja kirjoitustaitojeni kautta minun ongelmani.
3 Sosiaalisesti hyväksyttävä siinä mielessä että se ei turvaudu epäkohteliaaseen työhypoteesiin siitä että olisin esimerkiksi puolisokea, tyhmä, huonomuistinen.. Tai puolisoni selityksen mukaan en osaa valita suoria reittejä kun sompailen asioilla, vaan vaihdan liikennetilanteen, maisemien ja muiden alla mielelläni spontaanisti suuntaa. Hänellä on todella sosiaaliseti epähyväksyttävä näkemys tähän ongelmaan. Naisilla näyttää olevan tämänlainen ongelma. Ja kaikilla tutuillani tuntuu olevan sama vaiva. Huoh. ihmiset.
4 Siitä huojuminen ja mutkittelevat reittivalinnat.

Ne levyt usein radiossa soivat - tai ne voivat olla muitakin

Douglas Adamsin "Dirk Gentlyn holistinen etsivätoimisto" kuvaa musiikkiin liittyviä muistikokemuksia ja tunteita osuvasti. Kirja kuvaa sellonsoittajaa, joka tunnemyrskyn aikana voi soittaa jotain kappaletta ja rauhoittua tätä kautta. Ja toisaalta jos hän myöhemmin soitti samaa kappaletta, tämä tunnemyrsky voi tulla takaisin.

Tämänlainen tunne lienee tuttu useimmille. Ainakin omakohtaisesti tietyt asiat liittyvät toisiin asioihin. Esimerkiksi en normaalisti kuuntele countrymusiikkia, mutta murheellisina aikoina nautin siitä. Syynä on luultavasti se, että "pahimpina vuosinani" kuuntelin countryä, ja alakulotunnelma jotenkin liittyy olennaisesti juuri tähän genreen. Toisin kuin esimerkiksi "ranteidenviiltelymusiikki" joka on mielessäni lähes koomista. HC -punk taas sopii hyvin hassuttelumusiikiksi.

Tänään puolisoni oli käynyt "levykaapillani" ja nosti esiin ja käyttöön vanhoja "Clannad" -levyjäni. Nämä ovat vanhoja levyjä, ajalta jolloin harrastin enimmäkseen kasetteja (eli jolta ei ole jäljellä juurikaan todistusaineistoa koska kasetit eivät ole kestäneet aikaa tallennusmenetelmänä eikä säilytysvarmuudessaan). Tästä muistin mistä olin ensimmäisen kerran kuulin kyseisestä bändistä Anna Korkolaiselta. Muistan jopa tähän liittyvän tilanteen. Jota en ollut miettinyt ollenkaan useampaan vuoteen. Tapaus ei ollut suuri, ja se oli jopa ajalta ennen kuin edes tunsin puolisoni ollenkaan. (Mitä voi itse asiassa voi olla joskus vaikea käsittää.)

"Science Daily" kertoikin että tämänlainen kokemusmaailma on ihmisille normaalia. Musiikin kuuntelu yksinkertaisesti tuo mieleen erilaisia muistoja. "Most people have this idea that music can be a powerful memory cue," Harris said. "You hear a song on the radio and it brings up memories of senior prom or graduation. That's why oldies stations are so popular - not because the music is good but because it reminds us of specific times in our lives." (Tosin Clannad on myös hyvää.)

---

Otsikko on, luonnollisesti, viittaus "Leevi and the Leavingsin" "Rin Tin Tin" -biisiin.

Omnia mea mecum porto

Monesti ihmisyys nähdään jonain perustavanlaatuisena ytimenä jota kulttuuri ei rakenna eikä ota pois. Tällöin korostuu jonkinlainen luonnollinen tila, peri-ihmisyys. Tällöin kulttuuri nähdään helposti ensi sijassa kahlitsevana laitoksena, valtapelien ja orjuutusten ja manipulointien rakentajina. Kulttuuri on keksintöjä ja mielivaltaa, illuusioita ja toiveajattelua joka kätkee Totuuden. Esimerkiksi alkuun laittamani Soundgardenin "Black hole sun" pitää sisällään näkemystä jossa kulttuurin luoma suojakuori on vain harhaa. Tämän pinnallisuuden karsiminen pois nähdään jonakin hyvänä asiana. Tämä on jotain jota nuorisomusiikin angstiset mielenilmaukset levittävät yleisesti. Ja se on samalla jotain jonka en voi kiistää jollain tavalla viehättävän minua. Asenteessa on jotain jota voisi sanoa jopa ruman esteettiseksi.

Toki tämä näkemys ei ole jäänyt vain rockandrollrunouteen ; Esimerkiksi Rousseau oli sitä mieltä että ihminen oli ennen yhteiskuntajärjestystä ja kahlitsevia lakeja jalo villi, jonka kulttuuri on ikään kuin ajanut pois tästä tositilasta. Osa, kuten Michel de Montaigne sen sijaan suhtautuu sivistykseen ja kulttuuriin astetta lievemmin, mutta pitävät monia sivistyksen piirteitä kuten logiikkan kiemuroiden opiskelua ja latinankielen pänttäämistä jonain jolla ei tee elämässä hirveästi mitään. He korostavat sitä että tosiasiassa ihminen on kokonaisuus, jossa on muutakin kuin tämä kulttuurin luoma teeskentelyn silaus.

Modernimmista ajattelijoista tämä on pakko liittää esimerkiksi ateismiin. Sillä Bertrand Russell näyttää miten ajatus uskonnon kulttuurisista normeista ja ideoista on jotain jonka hän näkee turmelevan ihmisyyttä. Hän sanoi että "Luullakseni uskonto perustuu etusijassa ja pääasiallisesti pelkoon. Se on osittain pelkoa tuntematonta kohtaan, osittain sitä, että ihminen toivoo, että hänellä olisi eräänlainen isoveli seisomassa rinnallaan jokaisen vaikeuden ja kiistan kohdatessa. Pelko on koko jutun perusta - salaperäisyyden pelko, häviämisen pelko, kuoleman pelko. Pelko on julmuuden alku, eikä sen vuoksi olekaan ihme, että julmuus ja uskonto ovat kulkeneet käsi kädessä." Tämä ajatus onkin varmasti tuttu monelle eiateistillekin ; Todellisuus on pelottava paikka, jopa teologit joutuvat painiessaan pahan ongelman kanssa hyväksymään sen että maailma on kamala ja selittämään miksi tämä ilmiselviö ei riko rakastavaa kaikkivaltiasta vastaan.

Kun maailma on pelottava, ei ole ihmeellistä hakea suojaa ja turvaa. Vaikka pahan ongelman ratkaisujen kanssa joutuu painimaan kummallisten älyllisten ongelmien kanssa, kuten sen kanssa että Raamatun mainitsemat Vanhatestamentilliset Jumalan käskemät kansanmurhat ovat jotenkin hyviä kansanmurhia. Mutta nämä ovat jotain menneisyyden ihmisiä koskevia älyllisiä huolia, luonteeltaan hyvin erilaisia kuin itseä ja omia rakkaita koskevat tunneperäiset huolet.

Onkin ymmärrettävää että ihminen luo ympärilleen erilaisia illuusioita, joilla sitten rakennetaan elämä. ~ Eskapistiset epätodet fantasiat harhauttavat ikään kuin tosielämästä. Ja tämän jälkeen seuraat sellaisia omituisia ilmiöitä kuin uskontoja tai sisustusvinkkejä. Tässä mielessä ihmiset harrastavatkin naurettavia ja absurdeja asioita, joista osaa vain jostain syystä pidetään aikuisten ja kypsien ihmisten absurdeina naurettavuuksina ja toisia ei. Tämän myöntämisen jälkeen tuntuu taatusti helpolta kutsua näitä asioita pinnalliseksi ; Ne eivät perustu totuuteen vaan toiveajatteluun ja pilvilinnojen rakentamiseen. Ja ne ovat oikoteitä, helpompia ratkaisuja kuin se raskaampi tie. Nietzsche liitti juuri tämänlaiseen asenteeseen tarinansa viimeisten aikojen ihmisistä, jotka ovat nihilistisiä pienten ilojen kerääjiä ja kärsimyksenvälttäjiä, jotain jonka yli ja ympäri kunnon yli-ihminen sitten kasvaa. Nietzsche sanoi että "Jokainen joka luo on kova." Ja tämänlainen eskapistinen pinnallinen muiden keksimän tarinan omaksi otaminen on pehmyttä.

Tätä kautta näkemys voidaankin huipentaa Luther Burbankin lainaamiseen. Hän sanoi että "Tiede, päin vastoin kuin uskonto, ei koskaan johda hulluuteen. Useimpien ihmisten uskonto on sitä, mitä he haluaisivat uskoa, ei sitä, mitä he uskovat. Ja vain aniharvat heistä pysähtyvät tutkimaan sen perusteita."

Mutta sitten on se tiede. Kun otamme huomioon ihmisen kognitiiviset kyvyt, olemme saaneet selville sen, että ihmiset ovat luonnostaan hyvinkin numerotaidottomia. Olemme tottuneet elämään "keskinkertaisessa maailmassa". Siksi ihmiset eivät hahmota miljoonia vuosia, valovuosia ja muita vastaavia isoja ilmiöitä. Samoin hahmotuskyvyn yli menevät sellaiset asiat kuin hyvin pienet numerot ja asiat. Ihmiset ovat siis suhteettomuudentajuisia ; Jossain vaiheessa hahmotuskaala eksyy ja iso tai pieni numero on enää vain numero. Tämän voidaan nähdä jopa kyseenalaistavan Burbankin. Tästä kyseenalaistamisesta voitaisiin ottaa esimerkiksi Douglas Adamsin "Linnunradan käsikirja liftareille" jossa on laite joka antaa ihmisille ymmärryksen suhteessa todellisuuteen. Kun erästä tiedemiestä syytettiin todellisuudentajuttomaksi, hän rakensi tämänlaisen laitteen ja laittoi siihen tästä suhteellisuudentajuttomuudesta valittavan henkilön - joka kirjan mukaan ihan ilmiselvästi sekosi prosessissa.

Tämänlaiset pienet ajatuskokeet nostavat esille sen toisen puolen. Ihminen on kiistämättä hyvin voimakkaasti - jos nyt ei peräti sivistysolento niin ainakin - kulttuuriolento. Syynä on ollut se, että ennen kun meillä oli kulttuuria - en tiedä onko meillä vieläkään sivistystä - ihmiset elivät vähemmässä kulttuurissa. Ja arvatkaa mitä? He eivät pitäneet siitä. Siksi he rakensivat sitä kulttuuria itselleen suojaksi.

Tämä huomio muuttaa skaalan hyvin erilaiseksi. Tällöin maailma näyttää hyvin Lovecraftmaiselta. Hänen kauhumaailmassaan ihmiselämä ja tieteen hahmottamat luonnonlait ovat vain marginaalinen sirpale. Sen ulkopuolella on ihmisjärjelle käsittämätöntä omalakisuutta joka näyttäytyy ihmisille kaaoksena. Tarkalleen ottaen kaaoksena josta ilmestyy esimerkiksi Cthulhun kaltaisia olentoja jotka tulevat ja syövät ihmiset kunhan vain "tähtien asento on oikea" (eikä meille lukijoille tietysti kerrota että mikä on se asento tai koska tämä tulee). Tässä maailmassa kulttuuri on suojakuori ; Ihminen tarvitsee irrationaalisuutta irrationaalisessa maailmassa. Ei siksi että se toimii vaan siksi että sen kanssa on kivempaa. Pääasia on totuuden ja kauneuden tai omaperäisyyden sijasta se, että on kivaa eikä pelota.

Tämä maailma näyttäytyy siis jossain määrin perustellulta. Ei totuusarvon vaan ihmisen elämänmukavuuden kannalta. Tämä on hedonismia - joka näkyykin uskontoon uskomisen kannattamisena, eli niiden uskonnollisten argumenttien määrässä jossa Blaise Pascalin tapaan ei todisteta että Jumala on todennäköinen, vaan vedotaan siihen että uskomisesta olisi positiivisia vaikutuksia, että se olisi "hyvä diili" riippumatta siitä että sen totuudellisuus ei ole kovinkaan todennäköinen. Ja tämä hedonismi yhdistääkin monia kulttuurin, uskonnon ja viihteen elementtejä. En malta olla hakematta osasia Rauno Räsäsen lauselmista(mukavasti hampsien ja valikoiden ja omaa väliin tunkien). Esimerkiksi uskonnollisen toiveajattelun ja taikauskon taustalla on aina totuusväitteitä mutta "Totuuspuheen ytimestä löytyy siis perimmäinen järjenvastaisuus kuin musta aukko, jonne kaikki teoriamme katoavat." Ja kun näillä taikauskoilla ei ole aksiomaattista luonnontieteellistä kaavamallia jota seurataan, eikä näitä oikein voida tarkistaakaan mitenkään jää jäljelle oikeastaan uskonvaraisuus ja luottamus siihen että oma uskonnon ja näkökulmanvalinta toimii, vaikka pohjimmiltaan "Ihan sama siis vaikka heittäisi lanttia. Ja tästä sattumasta/kohtalosta sitten tehdään joku laki [miten olisi moraaliprobabilismi (esim. mutatis mutandis Pascal) tai moraalinen onni (Bernard Williams)]?"

---

Otsikko kääntyy jotakuinkin muotoon "Kannan kaiken omani itsessäni". Se muistuttaa että sen ulkopuolella voi olla jotain muuta ja erilaistakin.

Itsekritiikkiä ja tasapuolisuutta, herrat symppisuskovaiset!

Ilkka Wiio on ottanut kantaa. Hän on varsin leppoisa ja herttaisenoloinen mies, joka kertoo että ateistit ovat ikäviä kun syyttelevät uskovaisia ja toisaalta välttelevät vastuuta. Hän on hyvällä ja vakaalla pohjalla esittäessään, että syyttelyssä on tapana turvautua kaksoisstandardeihin. "kyllä minä vähän "mieleni pahoitin", kun Yki vastasi viimeisen kirjoituksensa kommenteissa, että ei pidä Kiinan ja ent. Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksia ateismin aiheuttamana. Todellinen syy jäi ainakin minulle epäselväksi. Jos tälle tielle lähdetään, niin silloin pitää tasapuolisuuden nimissä todeta, että Euroopan sodat viimeisen 2000 vuoden ajalta eivät ole kristinuskon aiheuttamia. Itse asiassa minä historiaa lukeneena voin esittää niille aika monta muutakin syytä. Mutta ateistit haluavat aina osoittaa uskonnon sotaisan vaikutuksen kaikkeen ihmiseen käytökseen." Tästä ei tietysti oikein voi olla muuta kuin yksimielinen.

Vastakkainhan tässä on näkemykset;
1: Ideologiaa tulkitaan sen sosiaalisin sisällöin. Tällöin puu tunnetaan hedelmistään. Näin kommunismi ja kristinusko ovat ristiretkien, noitavainojen ja Kiinan murhakekkereiden takana.
2: Ideologia on kirjainta, ja jos kristitty rikkoo kristinuskon sääntöä hän ei ole "todellinen kristitty". Ja samoin ateisti voi viitata siihen että henkilökultti nostaa ihmisen erehtymättömäksi Jumalan asemaan ja että tämä on itse asiassa naamioitua uskontoa.

Eli tilanne on juuri kuten Wiio opettaa ; Kaksoisstandardit ovat huonoa ajattelua, joka kertoo perustelujen sisäisestä epäkoherenttiudesta, joka taas ei ole hyvä asia jos väittää olevansa yhtään rationaalinen. Ateistit käyttävät tässä kaksoisstandardia koska he käyttävät muihin kohtaa 1 ja pesevät ikävien toimijoiden vastuun kohdalla 2. ~"Ei oikea ateisti" viuhahtaa pöytään turhankin helposti. Kommunismin ja uusateismin vertailtavuuden olennaisten piirteiden puuttuminen on toki jonkinlainen argumentti, samoin kuin uskon normeihin vetoaminen. Kysymys on siitä kumman lähtökohdan hyväksyy ; Onko ideologia käytännön seurauksiaan vai kirjattuja ihanteitaan.

Wiio opettaakin että joko kristityt joutuvat kantamaan syyllisyyden samanaikaisesti ateistejen kanssa hirmutöistä, tai sitten molemmat vapautuvat taakasta. Muu on kaksoisstandardia jossa historian kautta rakennetaan asenteellisia tarinoita jossa omanmielisille varataan sankarin ja vastapuolelle konnien osa värittämällä asiat asenteellisesti, eli ei tosiasioita, järkevyyttä tai oikein mitään muutakaan hyvää, kaunista tai hyväksyttävää.

Se, mikä tässä on mielenkiintoista on Wiion osuminen yleiseen uskontodiskurssiin. Hänenlaisensa leppoisat papit kun korostavat sitä, miten suvaitsemattomuutta on suvaittava. Eli fundamentalistejen näkemyksiä on kunnioitettava. Vaikka fundamentalisteista on helppo löytää niitä joista kaikki paha on ateismista (Joista esimerkiksi Jokelan murhat ovat valtaosasta heistä suora merkki kaikkien ateistien riskaabeliudesta ja koko ideologian vaikutuksesta yleisesti.) Mutta jotka kuitenkin haluavat pestä vastuun kaikesta pahasta mitä kristityt ovat tehneet nyt tai menneisyydessä (Breivik oli väärällä tavalla uskova, ei hänen tarinansa rukoilunsa pomminrakentamisessa ja siihen liittyvästä ihmetarinan rakenteesta jossa rukouksen jälkeen onnistuminen nähdään Jumalan merkkinä on vääränlaista uskontoa.)

Wiion kaltaiset leppoisat papit ovatkin aina ajamassa sitä leppoisuutta niiltä ateisteilta. Keskusteludiskurssi heillä on se, että jos fundamentalisti huitoo Jokelasta, niin he pitävät tätä uskovaisen mielipiteenä jota tulee kunnioittaa. Mutta jos ateisti huitoo yhtä mauttomasti ja typerästi uskovaisista, rynnistää leppoiston pappi paikalle toppuuttelemaan että kannattaisi olla asiallinen ja sillai kivampi. Tämäkin on kaksoisstandardi. Tähän hakuisuutta löytyy itse asiassa jo antamassani linkissä.

Kun aiheena on ateistin sanomiset muistutetaan kivasti että "Minulle syntyi sellainen ikävä sivumaku, että Yki oli aivan yhtä hanakka puolustelemaan ateismia, kuin kristityt kristinuskoansa. Kaikki epämiellyttävä yritettiin selittää pois tai muiden syyksi." ja lopussa heitetään sillai leppoisasti hyökkäys ateisteja vastaan moittimalla heitä rivien välistä vihjaillen elämänpilaajiksi "Otan vain pari koekysymystä yleisesti mietittäväksi. 1. Mitä ateismi voi tarjota ihmiselle, joka suree kuollutta läheistään? 2. Mitä ateistilla on tarjota ihmiselle, jolla elämä on mennyt vähemmän onnellisten tähtien alla? 3. Jos joku kärsii elämän tyhjyydestä ja tarkoituksettomuudesta ja kokee, ettei elämällä ole sisältöä eikä merkitystä, niin mitä ateismi tarjoaa tähän ongelmaan? Minusta ateismi on vähän liian pitkään saanut elellä jonkinlaisessa "syytesuojassa". Pitäisikö nyt tasapuolisuuden nimissä ryhtyä osoittamaan kaikki sen heikot kohdat?"

Tosiasia on, että ateismi ei ole koskaan ollut missään suojassa yhtään missään. Sitä on moitittu vuosia ja melkoisen vahvasti. Jokelan kouluampumisen aikoihin ei näkynyt Wiioa toppuuttelemassa. Sen sijaan oli esimerkiksi Pasi Turunen into piukeana kertoilemassa miten murhaaminen on ateismin hedelmä. Wiio elää mitä ilmeisesti lepposien pastoreiden onnelassa jossa kun hän itse ei pilkkaa ateisteja eikä itse kohtaa omakohtaisesti pilkkaa ateismista (koska ei ole sellainen) eikä kohtaa uskovaisten vihaista aggressiivisuutta, se tarkoittaa että tätä väkivaltaa ei tapahdu.

Samoin tosiasia on, että ateistit ovat ottaneet kantaa Wiion "kysymyksiin". Pieneksi esimausteeksi kelvannee esimerkiksi Dawkinsin eulogi Douglas Adamsille. Wiion käsityksiin on siis vastattu ateistejen sisäisen logiikan mukaisesti. Eikä niitä ole väistetty jonain heikkouksina. Eikä ole mitään pakotetta että niihin olisi vastattava Wiion uskovaisstandardeilla koska ne on uskonnottoman silmiin rakennettu keinotekoisesti, esimerkiksi valehtelemalla leimallisesti erilaisin keinotekoisesti määriteltyihin homo religiosus -kusipäisyyksin.

Wiion kysymysten perusheikkoushan on toisaalta jo siinä että ne ovat uskomiseen uskomista (uusateistien ymmärtämisen kannalta olennainen luokitelma joka on sellainen että jos Wiio ei ole huomioinut sitä kysymyksissään hän ei itse asiassa kohdista kritiikkiä mitään ateismia kohtaan, vaan hyökkää jotain rakentamaansa olkiukkoa vastaan.) Uskomiseen uskomisessahan uskovaiset yrittävät ohittaa uusateistista olennaisen, eli sen miten Jumalan olemassaolo on tieteellisesti todistettu asia, ja jossa tätä näkemystä väheksytään ja pilkataan ja keskustelu siirretään red herring -strategialla siihen että sepustetaan pitkästi miten uskonto on hedonistille ihanteellinen näkemys joka parantaa elämänlaatua. (Tämä on totta koska uskovaiset vainoavat, kiusaavat ja vittuilevat uskonnottomia ns. aivan helvetisti. Esimerkiksi heittämällä "argumentteina" noita Wiion kysymyksien kaltaisia heittoja jotka kertovat uskonnottomalle lähinnä sen miten huonosti reflektioitu uskonnottomuus uskovaisien pienen pään sisällä on.) Ateistin vastaus murheeseen on läsnäolo ja myötäeläminen, eikä epätieteellisen fantasian rakenteleminen.

Kun katsoo lähihistoriaa, riittää kun katsoo miten "eroa kirkosta" -palvelu ja tätä leppoisampi "Jumalaa ei todennäköisesti ole" -bussikampanjat nostivat ääntä, meteliä ja raivokuolaa, niin huomaa miten Wiio on ns. vihjeetön ja pihalla siitä mitä hän ihan vakavalla naamalla väittää. (Esityksen sanomiseen ei leppoispastoreiden taholla näköjään tarvita ns. kommentin aihepiirin tuntemista edes minimaalisella tasolla.) Samoin Wiio ei huomaa miten ateisteja pilkataan toistuvasti täysin valheellisesti "militanteiksi", vaikka samanlaisten laukominen uskovaisilta on sallittua. Tai itse asiassa enemmän. Uskovaisilta se on leppoisana ja suvaitsevana pidettyä. Jotain jota on hyvä laittaa jopa aamusaarnaan lapsille.

Kenties syynä on se, että Wiio on oman kaksoisstandardinsa sumentama. Malliksi voidaan nimittäin ottaa kouluopetus. Siinä on aiheita jotka on uskonnollistettu (ne eivät itsessään käsittele uskontoa, mutta uskovaisilla on niin vahvoja mielipiteitä ja ryntäysintoja niistä että niihin on pakko ottaa teologiasävyinen kanta, ja sitten muihin näkökulmiin ei päästä koska tästä sitten kuolataan ja vouhkataan niin voimakkaasti että muulle ei jää tilaa tai aikaa.) Ja jotta saataisiin vähän haastetta, en töki mitään vanhoja vaan otan esille aivan tuoreen asian. Koulussa halutaan seksuaalikasvatukseen ottaa uusia apuvälineitä. Perinteiset banaanit on haluttu korvata konkreettisilla muoviesimerkeillä.

Kommentit näyttävät miten asia väritetään. Yksi tärkeimmistä kannoista näyttää olevan selittää että sukupuolielimistä ei opeteta rakennetta ja toimintaa, ja niistä kerrotaan vain että niitä ei pidä hävetä mutta niitä ei saa näytellä, ja kirjasta rakenteen katsominenkin on näyttelemistä. Ja että niitä saa käyttää vain avioliitossa. Muussa korostetaan sitä miten "luonto vetää tikanpoika puuhun". Toki himot heräävät joka tapauksessa ja seksiä kokeillaan ja harjoitellaan. Mutta tosiasiassa ongelmana onkin ehkäisyyn ja sukupuolitauteihin liittyvät opettamiset ; Raskauden ehkäisystä liikkuu todella naurettavia urbaaneja legendoja ja harhaluuloja. Ja erehtymiset näissä voivat johtaa eihaluttuihin lopputuloksiin. - Ja tutkimukset näyttävät että kristillinen perhearvosysteemi ei tässä auta. Heillä nuoret eivät käytännössä pidättäydy, vaan elävät "olisi se hienoa, mutta tuli töpättyä" -maailmassa. Ja heiltä ehkäisy unohtuu tavallista useammin. Tikanpoikaratkaisu lisää siis modernin maailman ongelmia verrattuna siihen vaihtoehtoon.

Esimerkiksi nimimerkki "moraali" esittää että "Miksi painotetaan vain yhtä osaa asiasta, vain sitä fyysistä puolta? Mikä on näissä asioissa oikeasti vanhempien vastuulla kasvatuksesta. Jos nuorta kasvatetaan ottamaan vastuuta oman parisuhteen rakentamisesta kohti avioliittoa (mies ja nainen), ei siinä mikään työkalupakki oikeasti anna eväitä. Nyt painotetaan liikaa asian marginaalipuolta." Tässä näkökulmana on se, että kokonaisuus dikotominen ; Joko näytetään sukupuolielimien rakennetta ja kerrotaan seksistä ja ollaan hedonistisia pornofriikkejä joilla parisuhde=parittelu. Tai sitten puhutaan perheestä ja piilotetaan kaikki seksiin vivahtavakin. Tosiasiassa nämä eivät sulje toisiaan pois, joten näkökulma on typerä, joka viittaa siihen että halu sensuroida asia on niin kova että mikä tahansa roska joka liittää lauseeseen "koska" kelpaa. Tätä linjamaa komppaa ja täydentää vielä nimimerkki "ei hyötyä" joka tiedottaa että "Vääristää seksuaalisuuden teknikseksi asiaksi, aivan turhaa. Ei oikeastaan opeta mitään! On myös olemassa nuoria jotka eivät halua harrastaa seksiä vielä tai vasta avioliitossaan. Myös heitä voitaisiin kunnioittaa ja heidän vakaumuksestaan puhua. Aina ei ole parasta kun on paljon kokemusta, voin sen sanoa kokemuksesta joita on ollut liikaa. Itse olisin toivonut että seksiä olisi ollut vasta kun menin naimisiin, olisi ollut aika mahtavaa." Tässä rakenteen näyttäminen laitetaan yhteen seksihurjastelun kanssa. Jos ihminen ei kykene erottamaan sukupuolielinten rakenteeseen ja toimintaan liittyvien ilmiöiden kuvailua itse seksuaalisesta aktiosta, niin täytyy kyllä suoraan sanoen olla konseptit melkoisen sekaisin.

"Ei hyötyä" -nimimerkin suvaitsevaisuus kuitenkin nostaa vielä enemmän huvia. Sillä tässä kohden on selvä kaksoisstandardi. Uskovaiset ovat kovasti tuohtuneita, koska ateistit eivät pidä siitä että koulussa on uskonnontunteja joissa opeteaan kristittyjen näkemyksiä ja vakaumuksia. He eivät halua tutustua aiheeseen. Samoin tuohtumusta nostaa joulujumalanpalvelukseen osallistuttaminen, suvivirsi ja muut vastaavat aiheet. Näissä kannustetaan voimakkaasti siihen että on olennaista että ateistinuortenkin tulisi osallistua mukaan. Sitä saatetaan esimerkiksi kertoa että ei sitä voi matikantunneiltakaan lintsata vain siksi että aihe on tylsä eikä siitä pidä. Uskonnon painotetaan olevan vain tutustumista, eli siellä ei harjoiteta uskontoa vaan opetellaan uskonnosta.

Kuitenkin seksuaalivalistusaiheen ympärillä uskonnollinen keskustelukenttä näyttää laajasti unohtavan tämän "oppiminen-osallistuminen-tutustuminen" -iskulauseet. Siinä missä uskonnossa asia on pakko tunkea niillekin jotka pitävät sitä tärkeänä, seksuaalisuuden kohdalla aletaan puhumaan siitä miten kukaan ei saa osallistua tietynlaiseen koulutukseen siksi että se ei sovi joidenkuiden vakaumukseen. Siinä missä ateistien vakaumuksen kunnioitus tarkoittaa sitä että heidän herkkänahkaisuuttaan pilkataan, uskovaisten vakaumuksen kunnioituksen tulee tarkoittaa sitä että nuoret, joiden omassa ruumiissa tapahtuu asioita jotka taatusti kiinnostavat siinä iässä - ja joista on todellakin konkreettisen elämän kannalta hyvä tietää - halutaan jättää koulutuksesta pois.

Esimerkiksi itse harrastin seksiä vasta melko pitkästi lukion jälkeen, mutta koin seksuaalikasvatuksen hyvin tärkeäksi. Siitä on ihan oikeasti hyötyä tosielämässä. Lisäksi teinin kohdalla ruumis muuttuu - itselläni tämä tapahtui myöhään verrattuna likimain kaikkiin muihin. Näistä muutoksista on hyvä tietää muutakin kuin epäkoherentisti heittämällä että "älä häpeä mutta pistähän piiloon koko asia, älä utele kiusallisia!" Tälle kontrastina; Olen nähnyt monesti kuinka ateisti on selittänyt että en pidä uskontoa nolona, hävettävänä tai idioottimaisena vaan jotain joka on henkilökohtaista ja jota ei saisi siksi näyttää julkisesti, on uskovainen sanonut ne sanat jotka hänen pitääkin sanoa. Sellaisia kuin "Vainosensuuria!" ja "Kohteliaisuuksiin naamioitua epäkunnioitusta!" Kirjaimellisen tason pohjalla olevat konnotaatiot tämänlaisissa "sensuroi mutta älä häpeä" -asenteessa ovat sen verran heilahtelevat.

Seksuaalivalistus on itse asiassa tärkeää etenkin uskovaisilla ; Itse asiassa samasta syystä kuin ateistien perheen vesojen olisi hyvä käydä uskonnonkurssi. Koska kotona ei opita, ja asia kuitenkin tulee yhteiskunnassa vastaan (Uskovainen heittää vakaumuksensa naamallesi joka tapauksessa, eikä seksuaalisuuttakaan oikein pakoon pääse.) Eli seksuaalivalistus on tärkeää etenkin jos aiheet ovat muuten vaikeita perheessä, eli asiasta ei oikein haluta keskustella, on koulu hyvin tärkeä kouluttajana. Muuten oppi jää siihen mitä nuori itse hakee - ja tämä taas on yleisesti ottaen likimain varmasti pornoa, koska muuta materiaalia ei ole niin kovin helposti googletettavissa.

Se, jos seksuaalisuus korostetaan liberaalien maallistuneiden mielipiteiksi - kuten suosittu strategia näyttää olevan tuossa pari päivää sitten - muuttaa tilanteen vielä pahemmaksi. Sillä jos liberaalit todella pitävät seksiä tärkeänä, sen väheksyminen ja "marginaaliksi" ja turhanpäiväiseksi tai muuten merkityksettömäksi kutsuminen on hyökkäys vakaumusta kohtaan. Jos Jeesusta pitää kunnioitttaa, eikä uskovaisia saa pilkata ja heille tärkeitä asioita ja arvojaan väheksyä, vaan niitä pitää ihan pakolla aina kaikkialla silittää, rapsuttaa ja kunnioittaa ja niiden kulttuuriarvoa korostaa, niin sitten sama koskee tätäkin. Esiin nousee siis voimakas kaksoisstandardi jossa eri ihmiset asetetaan eri asemaan. Toisien vakaumusta ja tärkeinä pitämiä asioita ja elämäntapaa on pakko kunnioittaa - ja toisien kohdalla "on pakko" muuttuu "ei saa eikä pidä" -ksi. Jos tämä nähdään ateistisuuden ilmentymänä, tämä suhde seksuaalikasvatukseen on samaa kuin suhtautuminen ateismiin. Jos jotain asiaa moititaan pahana ja ateistisena ja tätä vastustetaan näillä argumentein, on selvää että tässä on sitä miten ateisteihin suhtaudutaan noin yleisemminkin.
1: Vaikka tosiasiassahan ateismi on karkeasti sanoen vain kannanotto yhteen totuusarvokysymykseen, kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Uskonto sen sijaan uskonnollistaa monia asioita. Eli se on paitsi tämä yksi väite, myös mielivaltainen niputus arvostelmia, tosiasiaväitteitä ja muuta vastaavaa jonka kautta syntyy kannanottoja infrastruktuuriin, siihen miten elämä tulisi elää ja niin edespäin. Uskovaiset pitävät tätä "merkityksen antona" ja "toivona", kun taas ateisteille tämä näyttäytyy päsmäröintinä, kontrollina ja muuna. Ateistille uskonnollistaminen on vain mielivaltaisesti päätetty mielipidenippu ; Väitekasa jossa ytimessä on että "jos hyväksyy mielipiteen x" niin sitten täytyy hyväksyä hirveä mielipidenippu a,b,c... vain koska joku väittää niin ilman että mitään ehdottomasti välttämätöntä syy-yhteyttä mielipiteen x ja a väliin ei näytetä, todisteta ja perustella.
___1.1: En toki väitä että ateismi ja liberalismi olisi todella esittämässä kannanottoja seksuaalietiikkaan. Sen sijaan nostan esiin vain sen, että tämä koetaan ateistiseksi. Itse asiassa katson että tämä "ateistiseksi" syyttäminen on mielivaltainen niputus ; Jos mielipide a on uskonnollistettu, erimielisyys tästä määritetään "joko meidän puolella tai meitä vastaan" -hengessä ateistisuudeksi. Kun tätä ateistisuutta vastaan hyökätään silläkin innolla mitä tuon linkkini takaisista kommenteista on löydettävissä (en edes valikoinut pahimpia, vaan niitä laadukkaimpia kommentteja) on selvää että tämä kertoo uskovaisten asenteista ateismia kohtaan enemmän kuin ateismista itsestään. Mutta tästä asenteesta se kertoo monia olennaisia asioita.

Jostain syystä Wiioa ei näy puolustamassa ateisteja. Ei tässä aiheessa eikä missään muuallakaan. Eikä muuten ketään muutakaan. Toki Wiion tapaan moni muistuttaa kaikenlaisesta ateistien kaksoisstandardisoinneista ja epäreiluudesta. Kaksoisstandardeista muistutetaan kuitenkin jos ja vain jos se komppaa jotakuta uskovaa. Tämä taas kuvaa hyvin nykyistä kirkon strategiaa selvitä. Kuvaavaa onkin että Wiio ei ole mikään tiukan linjan uskova. Hän on itse asiassa niin myönteinen uskonnottomia kohtaan, että vastaavan tasoista suvaitsevaisuutta on hemmetin vaikeaa löytää. Suomessa ei ole montaa yhtä leppoisaa pastoria. Kun hänen strategiansa reiluudesta on tämänlainen, saa itse asiassa parhaan kuvan siitä, miten hemmetin huonolla tolalla uskonnottomien asema suomessa on yhä. Asioita voidaan vastustaa vain siksi että ne ovat maallistuneita ja ateistisia. Tämän argumentin halutaan hallitsevan jopa kouluopetusta. Jotain, joka koskee joka ikistä suomalaista.

Wiio onkin strategianvalintoineen varsin ovela heppu. Hymyilevä ja sympaattisen oloinen tyyppi saa tietysti karismallaan huomion pois omista kaksoisstandardeista. Tällä tavaääa sitä on hyvä vilkutella rikkaa toisten silmässä vaikka on malka omassa. Sympaattiselle hymylle en anna pisteitä jos reiluus ja itsekriittisyys ja tasapuolisuus ovat ihanteina. Mutta ehkä ne ovatkin vain jotain jota uskovaiset vaativat muilta. Uskovaisten itsensä ei niitä tarvitse käyttää koska he ovat "eri juttu". Silloinhan kaksoisstandardia ei ole, kun ei ole kysymys verrattavista asioista. ~ Ilmankos homojen avioliittoa verrataankin uskisten parissa koirien kanssa naimisiinmenoon ja evolutionisteja verrataan raivoisiin eläimellisiin apinoihin. Eihän ne ole oikein ihmisiäkään kun ne ovat se "eri juttu".

Ehkä siksi Wiiokaan ei näe uskonnottomiin kohdistuvaa retoriikaltaan voimakasta, ilmaisussa korostetun alleviivattua ja sisällöltään laajaa sekä sisällältään törkeää raivoa. Wiiolle uskonnoton on "eri juttu" joka ei oikein osaa elämästäkään nauttia. Eikä varsinkaan kuolemasta, joka sentään on kristittyjen suurin riemun ja ilon aihe ja johtaa tanssi-iloihin toisten haudoilla. (Muutenhan murheen kanto läheisen kuollessa ei olisi mikään mihin uskonto tarjoaisi riemun ja lohdun ja pyykisi surun pois ja toisi ilon tilalle.)

---

Seksuaalikasvatusta koulussa näyttää vastustavan sellaiset ihmiset, joiden suhtautuminen sukupuolielimiin näyttää olevan "hyi" ja "yök". Mikä kuvannee heidän omia taitojaan ja kykyjään tässä osiossa. Lisäksi samat tahot näyttävät kovasti pelkäävän sitä että jos homoseksuaalit pääsevät naimisiin, niin yhteiskunta lakkaa lisääntymässä. Minä näen tämän yhteyden huvittavana yhteensattumana. (Me evolutionistit tietysti kutsumme yhteyksiä yhteensattumiksi) Joku toinen voisi nähdä siinä jopa jotain syvempiä tunnustuksia.