Tuomo vaan.

inuttelu on nykyään yleinen tapa. Joku voisi katsoa että se on osa tapainturmellusta. Ainakin vanhemmassa polvessa moni ajattelee että teitittely kertoo kunnioittavasta lähtökohdasta. Toisaalta sinuttelu on alentunutta hierarkisuutta, joka korostaa sitä että ihmiset ovat samalla tasolla. Sinuttelu on jalustanpoisto.

Etiketti ja nimien käyttötapa on mutkikasta. Samoja ihmisiä kutsutaan eri tilanteissa eri nimillä. Retoriikassa nimien käytöllä on tärkeä rooli. On esimerkiksi aivan eri henkistä kutsua vaikkapa uutistenlukijaa ja "Suomen luotettavinta miestä" Arvi Lindiä "Herra Lindiksi", "Arvi Lindiksi", "Arviksi" - saati "Arskaksi". Niillä jokaisella on ikään kuin rooli, joka osoittaa puhuttavan sosiaalisesta asemaa ja sen suhteesta asiasta sanojaan.

Esimerkiksi sukunimellä kutsuminen on yleensä sävyltään virallisempaa. Etunimen läheisempää. Ja joskus mukaan laitetaan tietysti titteleitä. Ja tällöinkin sukunimi ja etunimi ovat hieman erilaisia. "Tohtori Tolonen" kuulostaa kunnioittavalta, ja "Tohtori Phil" ystävällisemmältä.

Japanissa etuliitteitä käytetään paljon. Kaikki etuliitteet ovat kunnioittavia. Läheisyydestä kertova yobisute -ohje taas antaa luvan olla käyttämättä mitään etuliitteitä, ja lupa tälläiseen on sekin kunnia. Tämä voi tuntua yliampuvalta, mutta on Suomessa on ajateltu erillisiä sinunkauppoja. (Tosin vanhemmat henkilöt ovat voineet sinutella ilmankin.) Teitittelynkauppoja ei kuitenkaan tunneta, joten tunteiden viilenemisen mukanaan tuoma peruuntiminen ei ole ainakaan "tunnetun hyvän tavan" mukaista.

Olen huomannut että jotkut blogit saavat referaatteja blogin nimellä. Toiset taas saavat viittauksia sukunimellä. Ja jotkut etunimellä. Minun blogi kuuluu jostain syystä viimeisimpään luokkaan. Sukunimi, lempinimi tai etunimen ja sukunimen vastaava ei kulu. Syynä voi olla joko se luonne, joka minusta saa. Mutta toisena syynä voi olla se, että lukijani tuskin ovat valikoituneet satunnaisesti. Tämänlainen kirjoittelu vetoaa tietynlaisiin ihmisiin. (Ne jotka eivät käytä etunimeä käyttävät blogin nimeä. He ovat yleensä täysin eri ihmisiä.)

En ole kovin tottunut kuulemaan etunimeäni juuri missään. Virallisissa tahoissa olen liikkeellä sukunimellä. Muutoin monenlaiset lempinimet -ja jopa pilkkanimet- kuluvat etunimeä enemmän. Tosin itse asiassa olen yllättynyt miten vähän nimiä käytetään kommunikaatiossa ylipäätään. Yleensä se, kenelle sanat viitataan tuodaan esiin eleillä tai muulla eisanallisella tavalla.

Siksi tämä varsin konsistentti tapa hieman ihmetyttää. En ole suoranaisesti pahastunut, koska se etunimihän voi kertoa siitä että olen jotenkin rempseän maalaisesti "Tuomo vaan", enkä mikään "lapseen tai muuhun nuorempaan rinnastettava" jota voidaan sinutella ilman sinunkauppoja (Myös "Tuomo vaan", sanaparilla on kaksoismerkitys.)

Se kuitenkin eroaa runsaasti normaalielämästä. Siksi se hämmentää. On hieman vaikeaa tietää miten etunimeä käyttävään pitäisi suhtautua.

Tässä on takana se, että aspergerin syndoomaisena olen ikään kuin luonnostani "Dr. House -tilassa". Hän ei ole "sankarini", mutta koen hänen käytökseensä tiettyä samastumista. Kun sarja alkoi pyörimään, sain opiskelu ja työpaikallani vihjailuja siitä että kommunikointini on joskus pelottavissakin määrin sarjassa tavatun kaltaista. Tämä ei ole välttämättä se, mitä haluaa kuulla, mutta sarja auttoi näkemään tilanteessani jotain hyvääkin.

Tämän tilan ulkopuolella on kuitenkin vain hämmennystä jota voi hallita vain rituaaleilla. Etiketti on tässä ihan kätevä apuväline. Kun opettelee miten kaupassa käyttäydytään, osaa käyttäytyä kaupassa.

Ja jos tilanteeseen ei ole suoraa reagointitapaa, on reagointi yleensä oikea, kun on melko avoin ja suora. Tästä seuraa helposti Housemaisuutta, etenkin jos on tapaani vahvasti pessimismiin taipuvainen.

Käytöstavat.

"Aika iso mies vaikka onkin hippi."

Näin minusta tokaisi pieni, kenties 6 -vuotias, poika Keravan aseman kohdalla junassa. Lausunto oli minusta sangen huvittava. Sinänsä minulle hipeistä tulee ensimmäisenä mieleen kannabista polttelevat, psykedeelistä tai new-age -musiikkia kuuntelevat, kaupallisuutta markkinataloutta ja teollisuutta ja vietnamin sotaa vastustavat pitkätukkaiset kukkaislapset ja jotka ovat varustautuneet halvoilla Landola -kitaroilla, leillä, kukkakuvioisilla kasvivärjätyillä vaatteilla ja LSD -piikeillä. Tältä kannalta pojan arvio meni aika paljon metsään, mutta luulen kuitenkin, että lapsi sai minusta juuri sen ensivaikutelman, jonka annan kaikille muillekin. (Ensivaikutelmaanhan vaikuttavat itse havainto kohteesta, siihen liittyvät loogiset päätelmät ja siihen intuitiivisesti liitetyt ennakkoluulot ; Karkeasti voisi sanoa että ensivaikutelma - "rationaalinen huomiokyky" = ennakkoluulo. Eli siis jotakuinkin sama kuin tuo hippiassosiaationi..) Hän vain lausui sen ääneen.

Käyttäytymisessä euroopassa on ongelmallista se, että toisaalta avoimuutta arvostetaan. Suorapuheisuutta pidetään parempana kuin valehtelemista. Toisaalta taas kannattaisi käyttäytyä myös hyvin - jos ei muuten, niin sinusta pidetään kun käyttäydyt tilanteeseen soveliaasti eli henkilöitä loukkaamatta. Etiketin noudattaminen olisi ristiriidatonta suorapuheisuuden kanssa vain jos ihmiset olisivat täydellisiä. (Näin ei, kenties onneksi, ole.)

Tästä on seurannut se, että ihmisillä, jotka ovat yleensä sanoissaan ja mielipiteissään avoimia ja jotka lisäksi - tai tämän vuoksi - ovat tapojensa puolesta epäsosiaalisia, on itse asiassa vaikeaa. Ei ole mitään käytösmuottia, ja toisaalta ihan mitä tahansa ei saa kuitenkaan tehdä. Näin sosiaalien peli on kompleksisempaa.

Vanhoilla "hyvillä tavoilla" on se puoli, että niitä noudattamalla pärjää, vaikka olisikin laillani "sosiaalisesti rajoittunut". Esimerkiksi Japanissa etiketti on tärkeää, mutta siinä pysyminen takaa sen että voit toimia rutinoituneesti yhteiskunnassa, vaikka et olisi sosiaalisesti lahjakaskaan. Esimerkiksi kun japanissa puhutaan toisen kanssa, käytetään erilaisia lisämääreitä, jotka lausutaan nimen perään. (-chan= tykkäämissana, jota käytetään tyttöystävästä tai jostakusta johon muuten vain liitetään lapsenomainen söpöys, -kun = pojan nimen perään laitettava lisämääritelmä joka osoittaa jonkinlaisen sukulaisuuden tai muun läheisyyden, senpai/sempai = sana, joka liitetään kokeneempaan työtoveriin, kohai = sana joka liitetään vähemmän kokeneeseen kollegaan, on kuitenkin kohtelias. -sensei= opettaja, lääkäri, tohtori. ~ "One who has come before". -san= kohtelias ilmaus, kuten mr. tai ms. joka sopii kaikkiin tilanteisiin. -sama, kuin edellinen, mutta on asetetta kunnioittavampi. -dono= vielä edellistäkin kunnioittavampi, erikoistilanteisiin sopiva.) Euroopassakin kohteliaisuussanoja ja liitteitä on käytetty. (Tosin ne ovat sir tai madam -kaltaisia etuliitteitä jotka kertovat sekä sukupuolesta että statuksesta. Lisäksi on jännittävää, että euroopassa naisten aviosääty on ratkaiseva etuliitteessä. Miesten aviosääty ei selviä. Herra on aina herra, mutta neiti muuttuu aika usein rouvaksi.) Näiden käyttö on kohteliasta, ja elämässä selviämisen kannalta on usein merkityksetöntä, onko niiden soveltaminen aitoa välittämistä vai teeskenneltyä suorittamista. (Tosin japanissa on ollut lisäksi "sinunkaupat", nimeltä yobisute. Se osoitetaan jättämällä kunniottavat määreet pois. Jos yobisute on ansaittu, tämä on kunnioittavaa, jos sitä taas ei ole ansaittu, se on suorastaan herjaavaa. Ennen Suomessakin Teititeltiin vaikka henkilöä oli vain yksi, kunnes saatiin lupa sinunkaupoille. Nykyisin tapana taitaa olla suorat "säkaupat" kaikkien kanssa. Poissaolevat ihmiset yksilöinä tai ryhminä taas ovat "ne" tai "se" kuten esineet. Tämä on ulkomaalaneläviltä kuullemieni juttujen mukaan suorastaan ennenkuulumattoman röyhkeän tuntuista.)

Sosiaalinen peli ei kuitenkaan ole nykyisin loppunut, vaikka etiketti on löyhtynyt. Nykyisin, kun yhteiskunta pelaa niin valtavalla tarjonnalla, että niiden takana olevia loogisia suhteita ei kukaan kerkeä tarkistamaan - mikä johtaa paitsi Barry Schwartzin vaihtoehtojen paradoksiin, myös siihen että rationaalisuudesta on pakko joustaa ja tämän vuoksi siirrytään mielikuvapuolelle. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäytymisen variaatiosta syntyy se, että mielikuvan tuottaminen on silti erittäin tärkeää - mahdollisesti jopa tärkeämpää kuin ennen. (Sosiaalinen rankaisusysteemi on vain hieman erilainen.)

Itseni kannalta tällä on merkitystä, koska olen monesti kuin tuo junan poika. Vaikka minut tunnetaan hyväluonteisena - ja kenties yllättäen paikoin jopa kohteliaana supliikkimiehenä - minulle sattuu aika usein samantapaisia sammakoita. Syynä virheisiin on useimmiten se, että luen sosiaalisen tilanteen väärin ja yleisin virhe on sopimattoman mielipiteen tai tosiasian esittäminen. Ja tietenkin tilanteeseen sopimattoman vitsin laukaisu. (Huumori kun on myös tilannetajua vaativa suorite.) Syy onnistumisiin taas on siinä, että osaan hyvien tapojen sisällön. Sosiaaliset tilanteet ovat toisin sanoen minulle työläitä.

Syynä on kenties se, että peruskoulussa keskityin hieman vääriin asioihin. En toki ollut hirvittävän ahkera koulutyön tekijä - perehdyin vain ja ainoastaan minua kiinnostaviin aiheisiin ja sitten esimerkiksi saksan kielen kanssa minulla oli valtavasti turhaa työtä, joka päätyi vain siihen että edellispäivänä luetut asiat unohtuivat seuraavana päivänä. (Isosisar -raukka joutui tenttimään minulta saksan sanoja ja kielioppia. Mutta turhaa työtä oli.) Mutta vielä vähemmän keskityin siihen mikä mielestäni on peruskoulun tärkein asia. (Koulun merkityksestä minulla on hauska anekdootti pienestä sisarestani, joka sai lapsena kuulla että koulussa opetellaan lukemaan ja laskemaan. Kolmannella luokalla hän osasi lukea sujuvasti ja mielestään laskeakin. Siispä hän ei lainkaan käsittänyt mitä hän tekee koulussa. Nykyään hän opiskelee yliopistossa.) Nimittäin siihen sosiaaliseen peliin. Minulla oli aika vähän kavereita, lisäksi olin outo ja vähäkaverisuuden ja koulukiusaamisen vuoksi outouteni ja vähäkaverisuuteni tietenkin vain lisääntyi.

Laitan asiat tärkeysjärjestykseen näin, sillä olen ollut huomaavinani, että melko usein ihmiset eivät osaa edes peruskoulun biologiaa, tai yläastetasoista matematiikkaa kertaamatta. Neliöjuuri ei kävele kadulla kovin usein vastaan. Sen sijaan sosiaalista peliä tarvitaan joka ikinen päivä. Sen vuoksi vaikka minulla onkin ihan hyvä koulutodistus, olen sitä mieltä että paremminkin olisi voinut ajan käyttää.

Toisaalta ovat sammakkoni tuottaneet minulle jotain hyvääkin. Jaakko Honkakoski kiinnitti minuun kommenttitasoista huomiota, koska lausuin hänen ulkonäköään koskevan huomautuksen. "Paskanväriset kengät." Kun tästä sitten huomasimme että vihasimme samaa henkilöä jonka nimikirjaimet ovat J.K. - ja otetaan huomioon se, kuinka suhtauduin pienikokoisuuteeni yläasteen alussa siten, että kirosin menetettyä uramahdollisuutta sirkuksen kääpiönä kun kääpiöraja sitten viimein ylittyy - on selviö että "this is the beginning of a beautiful friendship".