Vihreälle liikkeelle Taivaan Isän Kämmenestä

En ole pitänyt vihreää liikettä minään keskusmääriteltynä perinteisenä ideologiana. Sen sijaan, että olisin määritellyt vihreyden ideologisen aatteen rakenteen, olen pitänyt sitä sosiologisemana ilmiönä. Jonain jota ymmärtää paremmin vaikkapa katsomalla mitä markkinatutkimukset ovat kertoneet tähän liittyvistä arvoista. Tässä oli taustana se, että vaikka elän Etelä-Suomessa paikoissa joissa on paljon vihreitä, en ole törmännyt kovin yhtenäiseen tai monoliittiseen ideologiaan. Ja markkinatutkimusnäkökulma näytti tuovan esiin juuri tätä.

Tai sitten olen vinoutunut. Sosiaalipsykologiassa on nimittäin havaittu että ihmiset katsovat omaa sisäryhmäänsä huomattavasti eri tavalla kuin ulkoryhmiä; Oman ryhmän jäsenten ideologista eheyttä korostetaan keskustelujen tasolla niin vahvasti että helposti unohdetaan että ihmiset kuitenkin käytännössä näkevät oman viiteryhmänsä enemmän yksilöllisinä kuin ulkoryhmänsä. Ulkoryhmä on joko mielipiteiltään dogmaattinen.

Siksi onkin kenties relevanttia tai ainakin avartavaa ottaa käsittelyyn Juha Ahvion ”Vaarallinen vihreä valhe”. Teos on siitä hyvin nimetty, että nykyään jos lukee tiedekirjoina tai analyyttisinä kirjoina myytäviä teoksia, joiden nimessä on jokin nimetty vastustettava ryhmä ja miten tämä on valetta, teos on taatusti suhteettoman surkea. Ahvion teos on tosin siinä mielessä harhaanjohtavasti nimetty, että teos ei itse asiassa ole aivan niin camp kuin mitä sen nimi antaisi ymmärtää.

Siinä asiaa lähestytään taatusti ulkoryhmän kautta. Ahvion teoksessa on monia erilaisia taustavirtauksia. Yksi niistä on yritys sitoa vihreää liikettä melko monoliittimaisesti teosofiseen uskonnollisuuteen. Tätä kautta luodaan nykyajan poliittisiin intresseihin sävytettyjen ajatuspaja -ajatelmien tapainen systeemi jossa vastapuolen näkemys leimataan ”uskonnoksi”. Ahvion teosta lukiessa syntyy pohjavire, joka vähintään vihjailee että vihreä liike on ymmärrettävissä oleelliselta osaltaan nimenomaan uskonnollisfilosofisesti ja että tämä liittää sen lähinnä kahteen asiaan: monismiin, jonka mukaan kaikki olevainen on yhtä ja panteismiin, jonka mukaan tämä jakamaton ykseys eli kasvit, eläimet ja ihmiset ovat jumalia. Ajatellaan myös, että itse maapallo eli Gaia-maaäiti on elävä olio ja jumala. Näin vihreä liike saadaan assosioitua New Age -henkiseen okkultismiin.

Ahvion mukaan vihreän uskonnon kolme perusoppia ovat, että maapallon luonnonvarat ehtyvät, maapallolla on liikaa ihmisiä ja että ihminen on uhka luonnolle. Ja että mikään näistä ei pidä paikkaansa.

Ahvion keskustelun teemana on se, että vihreän liikkeen ihmisvihamielisiä tavoitteita on laskea ihmiskunnan väkilukua, jota varten vihreät kannattavat abortteja, eutanasiaa, sterilisaatioita ja homoseksuaalisuutta. Lisäksi uskonnonfilosofian monismin kautta perustellaan että vihreät suosivat ylikansallisen YK-johtoisen maailmanhallituksen syntymistä. Ja miten sellaisella voimakeskittymällä halutaan antaa kaikille maailman valtioille monenlaisia pakotteita.

Juha Ahvio liittää vihreän liikkeen maailmankatsomuksellisia lähtökohtia, jotka eivät ole kovin hyvin peräisin vihreiden omista puheista tai toiminnoista. Teoksen luomassa ilmapiirissä nämä lienevät jonkinlaisia ansioita kirjoittajalle itselleen koska tätä kautta hän ikään kuin selventää ja paljastaa asioita jotka jäävät julkisessa keskustelussa usein pimentoon.

Kuitenkin Ahvio mielestäni osaa löytää jotain kiinnostavia asioita. Hänen teesinsä voidaan tiivistää ja jäsentää kahteen teemaan joita hän toistaa varioiden:
1: Maapallon luonnonvarat ehtyvät, joten luonnonvarojen kulutusta pitää radikaalisti vähentää. Tähän liittyy vahvasti se että maapallolla on liikaa ihmisiä sen kantokykyyn nähden. Tätä hän liittää Malthusin ajatteluun. Hänhän päätteli että maailmassa on rajallinen määrä resursseja joka oman aikansa resurssien ja teknologian valossa päätteli, että väestönkasvun myötä kullekin ihmiselle riittävän ravinnon määrä vähenee. Mielestäni tämä Malthusin esiintuominen on kiinnostavaa kahdella tavalla; Ensinnäkin ekologiassa Malthusilainen ajattelu on itse asiassa näppärä malli; Se selittää populaatioiden kokoja ja niiden romahtamisia. Toinen kiinnotsava seikka on se, että vaikka teos ei itse asiassa ole evoluutiodenialistinen, Ahvio tässä selvästi kuitenkin virittelee assosiaatioita vanhoille kunnon kreationisteille. Malthus on aika monelle tottuneelle kreationistille näppärä dogwhistle jossa vinkataan darwinismiin ilman että joudutaan menemään evoluutiodebattiin. Jonka aika poliittisessa keskustelussa ei ilmeisesti ole nyt kun pitää käsitellä muita asioita. Ahvio tahtookin tässä korostaa että vihreille ihminen ja erityisesti ihmisten liiallinen lisääntyminen on uhka elollisen luonnon tasapainolle ja elinvoimaisuudelle. Tämän teesin kanssa on itse asiassa vaikeaa olla erimielinen. Vihreät sekä kannattavat tätä näkemystä että pitävät sitä totena aikamoisen usein.
2: Toinen teema on sitten hieman kontroversiaalimpi siinä mielessä että ne eivät tunnu sopivan kuin tarkasti cherry pickaamalla valittuihin vihreisiin. Ahvio korostaa että vihreistä ihmisen olemassaololle ei tule antaa etusijaa suhteessa muuhun luontoon, koska ekologismin perustana olevan eettisen näkemyksen mukaan ihmiset ja eläimet ovat samanarvoisia. Vihreään ekologismiin liitetään ”lajismin” kritiikkiin. Eli ei saataisi asettaa yhtä lajia (spesifisti ihmiset) luonnon kaikkien muoden lajien (geneerisesti eläimet jne) edelle.  Ahvio tältä pohjalta viittaa myös että vihreä ekologismi olettaa, että kaikkeus on perimmältään yhtä (monismi) ja että luonnolla on kaikki ne ominaisuudet, jotka on perinteisesti luettu Jumalalle (panteismi). Vihreä aate on saanut vaikutteita teosofiasta ja antroposofiasta.

Tätä toista teemaa Ahvio liittää myös siihen ajatukseen jonka mukaan monistisesta uskosta kaikkeuden perimmäiseen ykseyteen on suorana seurauksena suositus, jossa yksi valtakeskus, globaalinen hallinto, ohjaa koko ihmiskunnan suhdetta luonnonvarojen käyttöön. Globaali yksi hallinto olisi seurauksena.

Ahvio puhuutässä monesta asiasta. Vihreä liike ei hänestä ole huolissaan pelkästään saastuttamisesta vaan myös kontrolloimattoman väestönkasvun vaikutuksesta ympäristöön ja palautumattomien luonnonvarojen kuluttamisesta. Koska ihmiskunnan liikakasvu uhkaa luonnon tasapainoa, vihreän ideologian kannalta suositeltavimpia ovat sellaiset seksuaalisuuden muodot, jotka eivät johda lapsen syntymään. Tässä suhteessa homoseksuaalisuus on seksuaalisuuden ihannemuoto, koska homoseksuaalinen suhde on absoluuttisen steriili eikä näin uhkaa luontoa ylikuormituksella. Sen sijaan ydinperheen arvoihin perustuva perhemuoto on ongelma, koska siellä lasten saamista pidetään myönteisenä arvona: ydinperhemallin lapsimyönteinen arvomaailma on uhka luonnon tasapainolle. Vihreä ideologia on Ahviolle aborttimyönteinen koska ei-toivottujen lasten elämän lopettaminen jo äidin kohtuun merkitsee luonnon kuormituksen vähentämistä ja palvelee näin kokonaisuuden etua.

Mukaan liitetään jopa viitteitä uuspakanallista Artemis-kulttia, jonka mukaan luonnon puhtauden suojelu voi vaatia ihmisuhreja abortin muodossa, koska näin vähennetään ihmislajin luonnolle tuottamaa rasitusta. Uuspakanallisen ajattelun mukaan ihminen on valinnan edessä: voidakseen pelastaa puhtaan luonnon tuleville sukupolville, on mielekästä uhrata sellaisten lasten elämä, joille ei muutenkaan pystyttäisi takaamaan ”ihmisarvoista elämää”. Näin abortista tulee pyhä uhri Artemiille, eläinten suojelijalle.

Lisäksi hän esittää, että vihreä ideologia sisältää Ahvion mukaan ristiriidan. Siinä puolustetaan eläinlajien oikeutta elää niiden luontaista kehitystä tukevassa elinympäristössä mutta samalla vihreä ideologia heikentää ydinperhettä, jonka on tutkimuksissa osoitettu olevan ihmislapsen kehitystä parhaiten tukeva elinympäristö.

Ahvion teos ei ole hirveän paksu. Silti siinä tuntuu olevan aika vähän kunnon substanssia. Pääteesit voidaan tiivistää muutamalla tavalla. Ja ne varioivat samaa kahta pääteemaa. Näiden teemojen kohdalla on yleensä jotain fiksua. Mutta Ahvio joutuu kuitenkin jarruttelemaan jotta hänen ajatuksensa eivät ns. lennä lapasesta kohti varsin korkealentoisia väitteitä. Näistä puuttuu juuri se mikä minun vihreässä videossa oli. Sidokset oikeaan käytökseen ja oikeisiin mietteisiin.

Ongelmat ovat monenlaisia. Esimerkiksi kun Ahvio liittää abortin vihreään liikeeseen, hän ei suinkaan pysy vain siinä miksi ja millä argumentein vihreät puolustavat aborttia. Hänen tarjoamansa näytteet viittaavat tasan siihen että aborttia myydään naisen ruumiin itsemääräämisoikeutena. Esimerkiksi hän osaa lainata vihreiden nuorten periaateohjelmaa jossa ”Ruumiillinen koskemattomuus ja itsemääräämisoikeus ovat yleismaailmallisia oikeuksia. Oikeus aborttiin kuuluu kaikille”.

Ahvion teos kuitenkin luo paralleeria siihen että malthusilainen ajattelu olisi jotenkin sovellettu. Aborttia kannattavissa puheissa ei kuitenkaan ole tavattu esittää ajatuksia joissa lapsi pitää abortoida koska se saastuttaa. Lapsettomuutta tällä argumentistolla on toki tuettu. Konteksti on siis hyvin erilainen kuin on kuvattu. Ahvion lausuntoja on luontevaa nähdä vain kontekstissa jossa ”pahat darwinistit jaluaa murhata vauvoja ja kutsua tätä jälkiabortiksi” on rationaalisen ihmisen kuvaus oikeista maailmassa toimivista ideologioista eikä mustamaalaava olkiukko.

Mustamaalaavuus on siitä hauska että Ahvion ”vihreä totalitarismi” -argumentti on sen suuntainen että jos tartumme ajatukseen jossa monismi johtaa totalitariaan koska yksi Todellinen Voima yhdistää niin täytyy muistaa että kristinuskolle demokratia ei ole ollut kovinkaan luonteva ratkaisu. Yksi Jumala on ollut argumenttina sille että maallistuneet voimat ottavat keskusjohtoisia hahmoja ja rakentavat kuningaskuntia. Peräti imperiumeja joissa käännytetään eriuskoiset jotta kaikille saadaan komennettua se yksi Oikea Uskonto. Tälle yhteydelle on paljon aatehistoriaa. Mutta järkevä ihminen tajuaa että modernin ajan Ahviot eivät ole monarkisteja jotka ajavat totalitariaa. Tai siis.. ole ainakaan monarkisteja. Paitsi ne jotka ovat. Mutta heitä on tosi vähän.

Lisäksi Ahvion olisi kannattanut jättää New Age syrjään. Niin herkullinen ”epäjumalanpalvelus-kerettiläisyyskortti” siihen on saatu kristityille ladatuksikin. Sillä tätä kautta mukaan tulee isompi ongelma kuin pelkkä tarvittava folion määrä.

Nimittäin jos on Gaia -tyyppinen kaveri niin on hyvin vaikeaa saada heitä uskomaan Malthusilaiseen malliin. Ne nimittäin ovat ekologisesti toistensa vastateesejä. Sanotaan näin, että nuorempana minulla oli aika läheisenä tuttavuutena eräs ammattihomeopaatti joka ilmeisesti halusi kanssani lähempääkin tuttavuutta, mutta olin silloin nuori ja siveä. Hän dissasi esimerkiksi ilmastonmuutosta juuri siksi että hän näki että siinä halutaan kontrolloida ihmisiä vaikuttamalla tunteisiin kuolevista jääkarhuista.

Koska Gaia -mallissa maa ylläpitää omaa elämäänsä, ei ole mahdollista voittaa luontoa ja muun olettaminen on egoistista. Tähän liittyy myös ajatuksia esimerkiksi gaiahypoteesista James Lovelockin kehittämä ekologinen hypoteesi, jonka mukaan biosfääri on itsesäätelevä järjestelmä, joka pystyy kokonaisuutena säilyttämään Maa-planeetan elämiseen soveltuvana asuinpaikkana Ollaan tavallaan hyvinkin samalla tavalla ”jumalan kämmenellä”. Ei anneta maailman enää tuhoutua suurkatastrofissa. Tämänlaisia asioita ei ole vaikeaa kuulla jos pyörii vähänkin New-Age hörhöttelyissä tai niiden sivustoissa. Toki ymmärrän että jos ideana on saada tutkintoja alasta jossa voidaan leimata henkilöitä koskaan kuuntelematta heitä itseään kivasti kotoa nojatuolin kautta niin sitten ei ole ihme että kirjoittaisi kokonaisia kirjoja New Ageudesta tajuamatta tälläisiä pikkuasioita.

Malthusilainen ajattelu taas tosiaan sopii meille pessimistisille naturalisteille joilla on makua luonnontieteellisemmästä ekologiasta ja jotka pitävät evoluutioteoriaa kuvauksena luonnossa tapahtuvasta asiasta.

Toinen asia sitten on se, että ihmettelen miten Ahvio dissaa Malthusilaista ajattelua. Hänhän itse on kirjoittanut ihan kirjan maahanmuuttokriittisyydestä. Ja jos ajatellaan esimerkiksi argumenttia jossa ”Suomi ei ole maailman sosiaalitoimisto”, niin sen takana on varsin Malthusilainen ajattelutapa jossa on olemassa rajallinen resurssisto josta ei voi vaan mitekään saada kaikkia Jumalan kämmenelle siten että kaikille tilaa riittää kaikille paikkoja on.

Ahvion kuvaukset ovat siksi enemmän asenteellisia ja nojaavat filosofiatasolla aatehistorian varassa toimiviin köykäisiin analogioihin joita ei sidota oikeisiin ihmisiin ja aatevirtauksiin. Lopputulos on yhtä ongelmallinen kuin hänen esittämänsä näennäisparadoksi vihreiden arvostamasta lajinmukaisesta käytöksestä ja ihmisten ydinperhemallista luopumisesta. Sillä vihreä liike ei pidä ydinperhettä luonnollisena – siellä voi törmätä esimerkiksi kommuuniasumisideaaleihin juuri siihen vedoten että kyläyhteisöt ovat olleet ennen se joissa lapset ovat kasvaneet. Näitä asuinympäristöjä on suomessa. Esimerkiksi minusta aika huruista biodynaamista viljelyä koskien yksi samaan aikaan koulussani aloittanut jätti opinnot kesken ja muutti tälläiseen kyläyhteisöön olemaan luonnollinen. Vihreä liike on siis ristiriidassa itsensä ulkopuolelta tuotujen premissien kanssa. Joka ei tietenkään mitenkään tee siitä loogisesti epäjohdonmukaista. Lisäksi jos tietää perheen historiasta niin tietää että isä-äiti-lapsi -kolmio on todellakin modernin maailman luomus. Itse näen siinä ansioita juuri siksi että se on moderni ja teknokraattinen. Ei siksi että se olisi luonnollinen perustila. Teknokraattina iloitsen että elän maailmassa jossa ihmiset välttävät maksimaalista lisääntymistä samalla kun elävät maailmassa jossa ajatus siitä että puolet lapsista kuolee vauvoina olisi jokin luonnonlaki. Kuten pitkään ajateltiin…

---

Viitteet:
Juha Ahvio, ”Vaarallinen vihreä valhe” (2017)
James Lovelock, ”Gaia: A new look at life on Earth” (1979)
Juha Ahvio, ”Avoimet rajat ja maahanmuutto” (2016)

Uskonnon haitoista; Miten kristinusko syvällisesti uhkaa tulevaisuuttamme

Uskontoa puolustetaan usein. Sitä pidetään arvostettavana. Näitä pidetään ei-tieteellisinä ja henkisinä väitteinä joita ei voi todentaa. Tässä uskonnon pahuus on kiinnostava. Esimerkiksi kristinuskon aikanaan tekemiä noitavainoja ei pidetä relevantteina koska siihen aikaan ei oltu oikeita kristittyjä. Paitsi kun ne samat kristityt pitää sitten saada kiitetyksi siitä miten luostarilaitos on alkuna ja perustana lääkäreille ja kouluille ja kirjastolaitoksille. Joista ei voida kiittää pakanakulttuureita vaikka pakana Hippokrateen vala on yltänyt Päivi Räsäsenkin pro-life -huulille.

Usein uskontoa tuomitaan ja pidetään haitallisena lähinnä jos ne suoraan käskevät tappamaan pikkulapsia ja vastaavaa. Ja tässä kontekstissa usein korostuukin että uskonnot tekevät aina ja kaikkialla käytännössä pahaa. Ja tällä ei ole mitään merkitystä koska vikana on ihmiset ja instituutiot. Vika ei ole uskonnossa vaan siinä että uskontoa ei ole instituutioiden sisällä. Tämä on kiehtovaa koska se ohittaa suurimman osan minun harrastamastani kritiikistä. Joka on nimenomaan sitä että ihmisen arvot ovat ne joita hän toteuttaa elämässään. Mistä on tullut muodikasa viime aikoina kun Jordan Peterson on selittänyt miten arvot ovat what you act out. Tässä ideaali ja PR -puhe on bullshittiä jos se ei yllä toimiin asti.

Mutta kenties onkin järkevämpää katsoa myös oppikysymyksiä. Ja katsoa miten ja millä ehdoin uskonnot ovat haitallisia myös ollessaan oikeaoppisia. Koska olen jo maininnut suoran ihmisten surmaamisen, otan tämän kriteerin otettuna ja katson muita piirteitä.

Mutta käytännössä ne ovat samanlaisia omaan kokemukseen perustuvia näkemyksiä kuin mitä oma äitini kertoo. Hän arvostaa kristillistä vakaumustaan ja on esimerkiksi huolipuhunut minusta pastorilleen. Tästä on esitetty erilaisia erämaakausiteoriota ja vastaaviakin. Mikä on tietenkin uskonnon antamaa turhaa toivoa äidilleni. Että se etsikkoaika kolkuttaa pahamaineisen ja kaunaisen antiteistin sydämeen joskus ; Äitini kertoo, miten hän on saanut voimaa uskonnosta. Ja tämä jaksaminen näkyy esimerkiksi siinä, miten hän oli kerran juuttunut järven pohjaan jalastaan ja oli temponut. Rukoiltuaan hän oli päässyt irti. Tästä on jäänyt sitten tarina mallia post hoc ergo propter hoc. Hänelle kokemus on tietenkin vakuuttava.

Itselleni tulee taas mieleen Marcus Tullius Ciceron kertoma tarina Diagoraasta. Siinä oli temppeli, jossa rukoiltiin suojelusta hukkumista vastaan. Sinne kerättiin tietoja niistä jotka olivat rukoilleet ja pelastuneet laivojen onnettomuuksista. Tämän piti vakuuttaa. Kuitenkin Diagoras (Meloslainen aka "Jumalaton".) kysyi yksinkertaisen kysymyksen; "Missä on niiden henkilöiden laatat, jotka ovat rukoilleet ja silti hukkuneet?" Kuolleet eivät mainostaneet kokemuksiaan haudasta, mutta pelastuneet olivat keskuudessamme. Se, mikä erotti nämä kaksi toisistaan oli silkka onni. Luultavasti uimataito olisi ratkaisevampaa ja rukoilulla ei ole väliä.

Näillä syntyy helposti kulttuuri jossa rukoilu muuttuu samaksi kuin jonkin tekeminen. Tämä on passivoivaa. Luotan veden alla ponnistelun nostavan selviytymistodennäköisyyksiä verrattuna ponnistelemattomiin. Mutta rukoilleet ja hukkuneet eivät ole parantaneet selviytymistodennäköisyyksiään rukoilemalla vaan ponnistelemalla.

Passivoivalla vaikutuksella on tietenkin sellainen jännittävä piirre, että uskontohan on perinteisesti tunkenut rukousta ja vaikutustaan esimerkiksi ihmeparannuksiin. Lääketiede on tavallaan tunkenut uskonnon alueelle ja antanut meille jotain jota mikään kristinusko ei ole ikinä tehnyt. Jos otetaan verrokiksi kaksi pistoolilla ammuttua, joista toinen kohtaa kirurgin ja toisen puolesta pelkästään rukoillaan on rukouksella parantunut yhtä todennäköinen kuin se joka on saanut avukseen homeopaattisia peräruiskeita. Joskin homeopaattiset peräruiskeet olisivat vähemmän nöyryyttäviä katseltavaa ulkopuolisille.

Jos rukous on käytännössä sitä mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että pahan voittamiseksi riittää, että hyvät ihmiset eivät tee mitään, ei uskontojen oppien haittavaikutukset jää tälle tasolle. Todellakaan. Itse asiassa voidaan nähdä että uskonnoissa on mahdollista nähdä piirteitä jotka haittaavat meitä kaikkia. Mahdollisesti uhaten koko olemassaoloamme.

Tässä ongelmana on nimenomaan se, että uskonto on huolissaan siitä että sen alueelle tungetaan. Ja tämä tarkoittaa sitä että tiede tekee kannanottoja jotka on nähty uskonnon määräysvallan alle. Rukousparannus ja lääketiede ovat kuitenkin jotain jotka nykymaailmassa ei ole kovin usein keskenään kilpailevia. Toki on eräitä rukousparantajia jotka näkevät Jumalaan luottamisen niin vahvaksi että pitävät maallisen lääketieteen pariin menoa epäluottamuksena Jumalaa kohtaan. Mutta nämä ovat harvinaisempia.

Uskonnossahan on monesti tieteellisiä väitelauseita, sellaisia kuin post hor egro propter hoc voimananto joka löytyy hengelllisen kielen takaa heti kun pyytää esimerkkejä siitä mitä tämä oikeasti tarkoittaa. Näissä on tavallaan kaksitahoinen ongelma; Ensinnäkin jos uskonto on sellainen että se näkee että esimerkiksi evoluutioteoria on sen oppia vastaan, se helposti haittaa tieteentekoa ihan sinällään. Toisaalta vaikeammin huomattaaa olisi se jos uskonto todella ennustaisi että evoluutioteoria on totta. Silloin se tekee tehdystä löydöksestä kyseenalaistamattoman ehdottomuuden joka ei itse asiassa sovi tieteelliseen toimintaan lainkaan. Vaikka tässä tapauksessa uskonto usein ottaakin kunniaa siitä miten se on fiksu kun on tämänkin nykytieteen hyväksymän ennustanut. ; Uskonto tällöin helpottaa keksimistä mutta vaikeuttaa koettelua.

Eli jos uskonto tekee minkään kannanoton mistää joka on nyt tai tulevaisuudessa tieteen kysymys tai ottaa kantaa mitkä kysymykset ovat ja eivät ole tieteen kysymyksiä se on suoraan tai epäsuoraan haitallista tieteen kehityksen kannalta.

Mutta tämäkin on abstraktia. Kenties suorin vaikutus on kuitekin suoraan opeissa ja niiden suorissa ja epäsuorissa vaikutuksissa. Tästä hauska esimerkki on Susanna Kosken tuore kolumni. Siinä hän oli huolissaan siitä että uskonto astuu alueelle jossa sille ei ole osaamisaluetta. Koski ei ole huolissana kirkon ja sen sisällä olevien virtausten suhteesta vaikka homoseksuaalisuutene, vaan ilmastonmuutokseen. Jossa kirkko on inostunut IPCC:n, eli alan tutkijoiden kannasta. Koski oli sitä mieltä että hän kykenee metsästyksen harrastajana sanomaan relevantisti kantaa ilmastonmuutokseen. Toisin kuin pastorit. Ja tässä hän voi siis asettua IPCC:n yli. Koskella on toisin sanoen mielenkiintoinen suhde siihen kenellä ja millä ehdoin on kykyä päättää tiedekysymyksistä.

Kannanotto on siitä kiinnostava, että uskonnon kanta ilmastonmuutokseen on hyvinkin relevantti. Ja tässä ongelmana on nimenomaan kristinuskon eskatologia. Kristinuskon ytimessä, jopa lujemmassa ytimessä kuin ajatus homoseksuaalisuuden syntisyydestä, on nimenomaan lopun ajan teologia. Jeesuksen paluun odotus on hyvin keskeinen osa tätä uskontoa. Tässä on kaksi piirrettä jotka haittaavat ilmastonmuutokseen reagoimista;
1: Nooan tulvaan liittyvässä teologiassa Jumala lupaa olla pyyhkimättä maailmaa enää. Tämä johtaa erikoiseen tapaan suhtautua ympäröivään todellisuuteen. Syntyy erityinen antrooppisen periaatteen alamuoto jossa universumi yleisesti ja maapallo spesifisti ovat olemassa ihmisten olemassaoloa varten. Ja tämä on uhkaamaton tila. Tällöin ilmastonmuutokseen tarttuminen on epäluottamusta Jumalaa kohtaan.
2: Toisaalta eskatologiassa on kuvattu lyhytjänteinen maailma jossa ilmastonmuutoksella ei ole väliä. Koska se korkeintaan kertoo että Harmageddon on tulossa. Jos ilmastonmuutos on tosi se on lopunajan merkki eikä sillä ole väliä koska paratiisiin tempaudutaan joka tapauksessa.

Tässä mielessä kirkko on tavallaan nimenomaan sellainen että jos se tekee ilmastonmuutoksen kannalta hyvää se voidaan ohittaa juuri samasta syystä miksi moni ohittaa noitavainot. Eli sen kautta mikä on osa oppia ja mikä on suoraan sitä vastaan. Ilmastonmuutoksessa on liian pitkä aikajänne jotta se sopisi uskontoon jonka perusongelmana on se, että pelastus on sidottu oikeaan mielipiteeseen eli uskoon ja armoon. Se on yksilöllinen eikä yhteisöllinen. Ja sen aikajänne on lyhyt lopunajan odotus eikä idea jossa ihmiskunnan tulisi selvitä miljoonia vuosia.

Onkin mielenkiintoista katsoa miten uskonnolla on konkreettista vaikutusta ilmastonmuutosta koskeviin mielipiteisiin. Kartoituksissa näkyy että ilmastonmuutoksen vastustaminen on itse asiassa jotain joka on aika vahvasti ideologisesti sitoutunutta. ; Ilmastonmuutoksen kannattamiseenkin liittyy tietenkin ideologisointia. Mutta oleellista onkin se, että tiede on ensin. Ja tietty kanta on sitä vastaan. Ja siksi ilmastonmuutoksen kannatus on sellainen että se kantaa monenlaista ideologiakirjoa ja ideologia ei selitä juurikaan sitä miksi tämä mielipide ylipäätään valitaan. Ilmastonmuutoksen vastustaminen taas on nimenomaan ideologisesti painottunutta. Politiikka ja uskonto ovat merkittäviä.

Ja tätä kaikkea voidaan itse asiassa pahentaa.

Suomessa on ihmisiä joiden mielestä kristinuskon vaikutus on erityisesti rakenteissa. Tässä nojataan hyvin usein Max Weberin sosiologiaan. Ja tässä korostuu esimerkiksi se, miten länsimaiden työnteon kulttuuri, erityisesti kapitalismi, on yleisesti ottaen liitoksissa protestanttien työetiikkaan. Erityisesti kalvinismiin. Suomessa Weberin näkemyksistä on tehty olkiukkoargumentti jossa sen ytimen väitetään liittyvän myös luterilaisuuteen. Merkki tästä on se, että käsite luterilainen työetiikka on aika laajassa käytössä. Weber puhui kuitenkin kalvinismista. Oletetaan kuitenkin että soveltaminen olisi edes jotenkin vähän asiallista koska lutherkin oli protestantti.

Tämän ongelma paistaa hyvin vahvasti esiin tuoreessa kohukirjoituksessa. Ronja Salmen kirjoituksessa korostui ”kaksoisstandardissa elävä” vihreä jonka kohdalla nähtiin paheeksi että tavat eivät noudattaneet ihanteita. Ja tämä liitettiin monien mielessä vihreiden nuorten yleiseksi ongelmaksi vaikka joku voisi sanoa että eihän tämänlaiset ongelmat ole uskonnossakaan mitenkään relevantteja kun ne ei ole oikeita seuraajia jos ei noudata ihanteita ja oppeja pilkulleen…

Tekstissä vastustettiin liberalismia ja elitismiä jossa ei saakaan enää lentää neljästi vuodessa ulkomaille. Mikä on tärkeä asia koska hyväosaiset tuhlaavat moninkertaisesti luonnonvaroja; Väkiluvun sijaan on kiinnitettävä huomiota ensimmäisen maailman ongelmiin koska ne ovat ilmastonmuutoksen keskiössä ensinnä henkilöä kohden tulevien kulutusten vuoksi. Että sen vuoksi että heillä on teknologiaa ja kykyä muuttaa käytöstä enemmän kuin jossain alueilla joissa tekniikka on alkeellista ja kehityspotentiaalia vähän ja henkilöä kohden tuleva kulutus on jo leikkaantunut murto-osaan ihmistä kohden.

Mutta jos luovutaan lentämisestä, luovutaan tarinasta, jolla luodaan oma identiteetti. Tässä on tiiviisti sanoen se, miksi ilmastonmuutoksen torjuminen on länsimaissa yksilötasolla niin hidasta, vastentahtoista ja usein jopa välttelevää. Oikeistolaiset eivät halua että isketään autoiluun. Koska auto edustaa vapautta. Koska itse asiassa auto on vapautta. Ja tämä on todella tärkeä ja iso asia. Meille on lapsesta asti opetettu, että pitää kouluttautua hyvin, että saa hyvän työpaikan. Ja kun saa sen hyvän työpaikan, niin sitten voi sillä rahalla ostella itselleen kaikkea mukavaa, kuten autoja. Ja jos duuni väsyttää liikaa, niin aina voi lentää etelään lomalle ja jo vain jaksaa taas.

Tarvitsemme insentiivejä työntekoon. Ja nämä ylläpitävät Weberiläistä kalvinistista työilmapiiriä joka kattaa tiettävästi Suomenkin luterilaisen työmoraalin nimellä. Tämä ajattelu on kristiaanien mukaan yhteiskuntamme keskeisiä kantavia rakenteita. Tämä on hyvän elämän tarina, jota meille kerrotaan lapsesta asti ja jota pääosa meistä pyrkii toisintamaan elämässämme joka päivä. Tänä syksynä, kun IPCC-raportti lopulta tuntui nykäisseen monia hereille ilmastonmuutoksen suhteen, ja tätä kautta tarina on mennyt rikki. Omakotitalot, citymaasturit ja lennot Aasiaan eivät enää olekaan hyviä juttuja ja tavoiteltavia palkintoja, vaan elinympäristöämme kuormittavia ongelmia. Tarinan päämäärä, eli omalla työnteolla saavutettava hyvä, onkin yhtäkkiä muuttunut pahaksi.

Kyse ei ole siitä, että pääseekö joku lentämään ulkomaille. Kyse on siitä, että jos meiltä viedään työntekomme motivaatiotekijät, auton tuoma vapaus ja ulkomaanmatkustelun tuomat ilot ja se, että voi muna pystyssä paneskella Firenzen yössä niin mitä järkeä työnteossa on? Mikä enää motivoi työntekoon, jos sen myötä ei voi toteuttaa vapauttaan ostamalla asioita? Tämä korostuu etenkin itselläni koska suhtautumiseni työntekoon on hyvin stoalaista. En minä silmät kirkkaana mene suorittamaan. Itse asiassa olen hyvin aikaansaava ja ahkera nimenomaan siksi että olen kompartmentalisoinut elämäni. Työstä tulee raha muuta varten. Työssä ei kannata kannustaa puhumaan uskonnosta, seksistä tai politiikasta koska työ on irrallinen magisteria.

Kun tajuamme, että palkinnoissamme ei ole mitään järkeä vaan ne ovat vahingollisia ja vaarallisia, alamme pohtia koko työmme mielekkyyttä. Ja sen myötä meille saattaa pikkuhiljaa valjeta, että itse asiassa koko työkin on täysin järjetöntä ja se on olemassa vain siksi, että saamme pidettyä talouskasvun yllä. Mutta talouskasvussakaan ei ole tässä mittakaavassa mitään järkeä, sillä se on vastuussa siitä, että planeetta on muuttumassa meille mahdottomaksi paikaksi asua ja voida hyvin. Tämä taas osoittaa että kalvinistinen työetiikka joka on työelämän takana on sekin varsin heikoilla. Uskonto menee tässä hyvin syvällisellä tavalla uhatuksi. Kaikki kalvinistisen työetiikan ongelmat kun ovat uskonnon noudattamisen ja sen asenteiden noudattamisen seurausta. Kun act out kristinuskon periaatteet, syntyy tälläinen ongelma. Josta moni ei välitä koska eskatologia sanoo että Jeesus kuitenkin palaa ennen kuin tuhoudumme koska Jumala on luvannut niin Raamatussa. Ja pahinta on että vääräoppistuneet kristitytkin saattavat altistua rukoilulle käytöstapamuutosten sijaan. Ja haluaa kantaa oman vastuunsa vetoamalla johonkin armoon, joka tulee etenkin katuville ja vilpittömille.

Lopputuloksena on hyvin syvällinen ongelma. Joka demonstroi että uskonto voi olla hyvin haitallinen ja vastustettava asia jos se täyttää tietyt ehdot.

Tiiviisti;
- Koska yhteiskuntamme kerran on kristinuskon ansiota ja työelämämme ja koko yhteiskuntamme toiminta rakentuu sen ansiosta Weberiläiselle luterilaiselle työmoraalille, on se luonut meille yhteiskunnan jossa ilmastonmuutos on relevantti ongelma. ; Järjestelmä on kokonaisuutena kristinuskon syytä ja ansiota koska ei voida kuoria kirsikoita. Jos kerran kristinuskoa voidaan kiittää, on ongelmatkin aivan samalla tavalla sen syytä.
- On helppoa olla denialisti koska ilmastotuho rikkoo Nooalle annettua lupausta vastaan. Tämä avaa samanlaisen teologisen portin ilmastonmuutosdenialismille kuin evoluutiodenialismin kohdalla on käynyt kreationismin kohdalla. Jolloin ongelmaa ei myönnetä eikä muuteta sitä systeemiä jonka olemassaolo on "oman ideologian vika".
- Jos tästä tasosta selvitään, on vastassa ajatus siitä että se on lopun ajan merkki. Joka kannustaa käännyttämiseen mutta ei tapojenmuutokseen. Lyhytjänteistä ja yksilökeskeistä.
- Lopuksi sitten selitetään vilpittömästi armeliaisuutta ja odotetaan että kulttuurin pohja vain antaa anteeksi niin että koko tästä tuhon portaikosta, aina ongelman luomisesta sen kiistämisen kautta muuhun kikkailuun, tulisi vain ohittaa.

---

Viittaukset:
Marcus Tullius Cicero, ”De Natura Deorum” (45–44 eaa.) [suom. ”Jumalten luonteesta”] 
Susanna Koski, ”Kirkon ei tule toimia ympäristöjärjestöjen keppihevosena” 
Sonya Sachdeva, ”Religious Identity, Beliefs, and Views about Climate Change” (2016)
Max Weber, ”Die protestantische Ethik und der Geist des Kapitalismus” (1905) [suom. ”Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki”]
Ronja Salmi, ”Suomessa ei pysy järjissään marraskuussa ilman lentämistä – ja se on meidän parikymppisten luonnonystävien tragedia” 
Horisontti, ”Piispa Seppo Häkkinen: Kohukirja edustaa kirkon perinteistä, turvallista opetusta”
Wisecrack, ”Why South Park Apologized”

Tieteen kaikkivoipuusnäkökulman sijaan tiedepuolustus on tärkeää aivan muista syistä.

Olen skeptikko ja skientisti. Tämä yhdistelmä on monista varsin pelottava. Syy on nähdäkseni ymmärrettävä. Aika moni skeptikko ja skientisti suhtautuu asioihin sellaisella asenteella että antipatia on ymmärrettävää. Ja itsekin olen ärsyttävä. Joskin hieman eri tavalla kuin mihin tässä viittaan.

Näkökanta ja sen puolustaminen nähdään usein turhaksi koska nykyaikana aika harva on tiedettä vastaan tai vihaisi teknologiaa. Ironista kyllä, itse olen teknofoobinen verrattuna moneen sellaiseen ihmiseen joka selittää tieteen rajallisuudesta käyttämällä uusinta kivaa mobiiliteknologiaa siihen että voi jakaa energiahoitopaketteja kavereilleen facebookissa. Tässä kohden moni näkeekin että olisi tärkeämpää vastustaa skientismiä koska se on syrjivä ja rajoittava ja kylmä ja kova. Tässä korostetaan sitä että vastassa ei olisi tiede vaan skientismi eli usko siitä että kaikki tieto mikä meillä on on tieteellistä tietoa.

Itse näen että skeptikkoyhteisössä ollaan tässä kohden todellakin osa ongelmaa. Mutta ei sellaisella tavalla joka ilahduttaa skientismikriitikoita.

Otan tästä esimerkiksi rokotedenialismin. Otan tämän esimerkiksi sen vuoksi että itse en koe suuria tunteita lääketieteeseen. Olen pessimistinen kaveri joka painii suisidaalisten ajatusten kanssa, ja tätä kautta pitkä ja terve elämä on jotain joka kuuluu tasaisesti onnellisille ihmisille joilla on tulevaisuutta kohden toivoa ja odotuksia. Tai muuta varmuutta. ; Terve ruokavalio ei tässä mielessä kiinnosta. Riskini kuolla muista syistä ennen sydäntautia on kuitenkin mahdollista. Voisin ottaa esimerkiksi vaikka kreationismin josta tiedän paljon. Mutta tämän vlogauksen viestin takia on hyvä ottaa vastaesimerkiksi rokotekriittisyys.

Rokotedenialismi on omasta mielestäni oppi joka on sekä epätosi sekä seurauksiltaan niin yksilöille kuin yhteiskunnalle hyvin haitallinen. Rokottamatta jättäminen jättää ensinnä rokotettavat ilman suojaa ja toisaalta se iskee rokotteiden tarjoamaan ryhmäsuojaan sitä kautta että tosiasiassa rokote ei johda kaikilla immuniteettiin. Rokotedenialismista on helppo pahastua. Etenkin jos on omia lapsia, toisin kuin itselläni.

Onkin selvää että rokotedebatissa molemmat puolet ovat kuitenkin kiinnostuneita samoista asioista. Lasten hyvinvoinnista. Tässä rokotekriittinen saattaa moittia rokotteita ottavaa vanhempaa siitä että antaa jonkun big pharma -eliitin jäsenen myrkyttää lapsensa ja piikittää heihin autismia. Toisaalta rokotemyönteinen näkee lapsen jättämisen taudeille alttiiksi lapsen vanhemman uskomuksen vuoksi enemmän kuin ongelmallisena ; Tässä mielessä ongelmat muistuttavat niitä ongelmia joita monissa uskonnoissa tulee. Jehovan Todistajien aikuisten ihmisten verensiirtokiellot voivat järkyttää vähän. Mutta jos vanhempien usko vaarantaa heidän lapset, se herättää suuria tunteita verensiirtoihin luottavassa tavallisessa ihmisessä. ; Rokotedenialismissa molemmat puolet haluavat hyvää lapsille. Ja tämä hyvä on aikalailla samaa; Lapsen terveyttä. Tässä mielessä se eroaa vaikkapa ytimeltään uskonnollisemmasta kreationismista jossa eri osapuoli on hyvin erimielinen siitä mitä tämä "hyvä" ja "asianmukainen" tarkoittavat.

Kun katsotaan rokotekriittisyyttä on selvää että perusongelmana on se, että jokin auktoriteettitaho pistää sinuun ja lapsiisi aineita joiden toimintaperiaatetta ja seurauksia et ymmärrä. On ikään kuin vain auktoriteetti joka väittää jotain. Lisäksi esimerkiksi narkolepsiakriisissä moni näki että perinteinen lääketiede oli erehtynyttä ; Ensin rokotetta pidettiin turvallisena ja myöhemmin – rokotekriittisten mielestä liian myöhään – havaittiin että narkolepsiaa todellakin syntyi. Ja kun tämän tunnustaminen ei johtanut siihen että rokottamisesta luovutaan syntyy tietenkin epäilyjä. Näin siitä huolimatta että rokotetta käytetään koska hyödyt ovat yleisempiä ja suojelevat vakavammilta ongelmilta kuin mitä narkolepsia on yleisyytensä ja haittojensa vuoksi.

Tässä mielessä rokotedenialismi on toki liitoksissa ihmisiin jotka luottavat vaihtoehtohoitoihin. Mutta usein vaihtoehtohoitojen kannattajat eivät ole kategorisen vastahankaisia koululääketiedettä kohtaan. Heillä on hyvin spesifejä yksittäisiä asioita joista he ovat erimielisiä. Näin ollen he ajattelevat että lääketiede johtaa joskus toimiviin löytöihin ja on tätä kautta yksi keino saada tietoa. Ja tätä on syytä täydentää joillain toisenlaisilla tietämisen tavoilla koska tiedemiehet erehtyvät joskus – esimerkiksi tästä narkolepsiakysymyksestä.

Näin ollen moite ei kohdistu tieteeseen vaan skientismiin. Lisäksi valtaosa moitteista ei ole edes tieteellistä metodia koskevaa vaan koskee rahanhimoa. Lääketieteessä on taloudellisia intressejä ja tätä kautta on herkullista kuvitella salaliittoja joissa tietämättömiä koijataan rahanhimo mielessä. Ihmiskunta tuntien näitä asioita ei ole vaikeaa kuvitella.

Mutta tosiasiassa tuossa yllä on se miksi skeptismiä tarvitaan. Ylläkuvattu ei ole leppoisaa maailmankuvariippumattomuutta vaan koko ongelman ydinmehu. Taustalla on koko ajatus siitä miksi tiedettä tarvitaan ja miksi tiede toimii. Ja jos tietyt asiat hylätään niin tosiasiassa tiedeaiheen tuloksisto muuttuu pelkäksi vaihtoehtoisten totuuksien maailmaksi.

Kun me mietitään empirian historiaa, se on todella uusi. Empirististä käännettä ja tieteen nousua juhlitaan ja korostetaan. Eikä ihme. Sen keksiminen oli vaikeaa. Vain hyvin harva kulttuuri on kyennyt keksimään ajatuksen meidän tuntemastamme empiirisestä tieteestä. Ihmiset ovat muissakin kulttuureissa olleet fiksuja ja ovat tarkkailleet ympäristöään. Mutta hyvin erilaisilla tavoilla. Asenne on ollut intuitiivisempi.

Tästä hyvä esimerkki on miten tiedonhaku on ollut heikkoa. Aristoteles esitti että painavammat esineet putoavat nopeammin kuin kevyet esineet. Ajatus on varmasti intuitiivisesti ollut hyvinkin uskottava. Painavat esineet painavat enemmän ja ovat raskaita. Joten voisi kuvitella että ne myös putoaisivat vauhdikkaammin. Siksi Aristoteleen sanaan uskottiin parisen tuhatta vuotta ennen kuin se osoitettiin virheelliseksi. Ja se opittiin virheeksi siten että otettiin Aristoteleen teoria, eripainoisia punnuksia, riittävän korkea putoamismatka jotta erot voitaisiin havaita selvästi. Koeasetelma oli hyvin helppo tehdä. Mutta silti ilman empirististä otetta jossa otetaan teoria ja vaaditaan sen testaamista ei tätä keksitty pitkään aikaan. Vaikka ihmiset olivatkin aivan järkeviä ja tarkkaavaisia olentoja.

Tarvitsemme tiedettä koska se on oppimisen metodi. Ja tarvitsemme oppimisen metodia siksi että muuten maailmankuvamme ja intuitiomem otetaan sellaisinaan ja sitten niistä syntyy pitkäaikaisia väärinkäsityksiä.

Tässä tieteen ”mielipiteenmuutokset” ovatkin tärkeä todiste siitä miten meillä on päädytty siitä että emme osaa pudottaa kiviä torneista muuten kuin sotatilanteessa siihen että voimme jakaa reikiparannuskvanttiparannusideaaleja facebookissa. Tiede toimii siksi että intuitiomme eivät usein toimi ja tiede on ainut keino joka kykenee korjaamaan näitä intuitioita sellaisella tavalla joka tuottaa testattavia todellisuuksia ja kokemuksia kuvaavia ennusteita. (Empiriahan on tavallaan ihmiskokemusten ennustamista; Kun ihminen asettuu kokemaan koejärjestelmän X hän kohtaa tietynlaisia aistiärsykkeitä ja niihin liittyviä kokemuksia. Tässä on tietenkin vahva korostus siitä että empiriaa kutsutaan kokemusperäisen tiedon hankinnaksi.)

Ihmiset ja heidän intuitionsa ovat siitä ikäviä että he ajattelevat tiedettä samanlaisena tiedonhankintavälineenä kuin heidän omia kokemuksiaan. Näin ollen tieteen tiedon tarkistaminen johtaa helposti ajatukseen siitä että tiedemiehet vain arvailevat. Tässä unohtuu helposti se, että tieto on usein tarkentunutta. Voidaan esimerkiksi sanoa että Aristoteleen ajatus putousnopeuksista korvautui ajatuksella jossa korostetaan sitä että kaikki esineet putoavat samaa vauhtia ja sitten tiedemiehet ovat lähteneet linnut ja laskuvarjot mielessään arvailemaan että tosiasiassa esineiden muoto ja painopiste vaikuttavat putoamiseen oleellisesti. Tämä voi näyttää siltä että tiede vaihtaa mielipiteitään. Mutta tosiasiassa vanha tiede on korvattu paremmalla ja tarkemmalla tieteellä. Tämä on tietenkin vaikeaa muistaa kun asiaa lähestyy konkreettisesti ja siten että korosteaan että asiat ovat Totuuksia ja että Totuus on ikuinen ja muuttumaton. Siinä se että ensin korosteaan A -vitamiinin olevan vitamiini ja siksi elintärkeä kun taas sitten aletaan puhumaan ihon kesimisestä ja jääkarhunmaksasta jolloin se olisikin myrkkyä. Tämä vaikuttaa epäluotettavalta. Koska asia nähdään Totuuteen suhteessa olevana mielipiteenä, eikä tietona joka tarkentuu ja jota korjataan. Tässä mielessä homeopatian ”ikuinen ja muuttumaton faktasto” vaikuttaa varmasti mukavalta. Aristoteleen putoamisopin fanitkin varmasti pitäisivät siitä että tietoa ei muuteta jollain uudella Galileolaisella arvailulla ja mielipiteenmuutoksella ja arvailulla.

Ongelmana onkin se, että tämä arvailu nähdään joksikin joka antaa tilaa monipuoliselle tulkinnalle niin että jokainen saa oman maailmankuvansa perusteella päättää mikä on itselle sopiva totuus. Että järkevän mielipiteenvapauden mukaan kaikilla on lupa valita itselleen mieluisin tulkinta.

Tästä on lopputuloksena se, että eri poliittiset ryhmät alkavat lobbaamaan omia harhaoppiklimppejään. Esimerkiksi oikeistolaiset ovat kannattaneet ilmastonmuutosdenialismia ja siellä olevat tietyt fragmentit ovat tukeneet holokaustia koskevaa revisionismia tai kreationismia. Toisaalta liberaalit ovat ottaneet oikeistolaisia vahvemmin osaa rokotekriittisyyteen ja toisaalta heistä löytyy enemmän erilaisten New Age -terapioiden kannattajia. ; Näissä kohden usein käy niin että oikeistolainen näkee että jos osa liberaaleista kannattaa hörhöilyjä niin sitten liberaalit ovat hörhöjä. Ja vastaavasti jos oikeistolaisissa on hörhöjä niin sitten oikeistolaiset nähdään kategorisesti hölmöinä. Omista ystävistä nähdään että hörhöt ovat kuitenkin poikkeus. Media joka pitää erimielisyydestä antaa hörhöille tietenkin lukumääräänsä enemmän näkyvyyttä. Asiaa mutkistaa se että vaikka itse sattuisit kuulumaan siihen joukkoon joka on todellakin hörhöä, niin heidänkin kohdallaan korostuu se miten he pitävät niitä oman puolen hörhöttelyjä vakavasti otettavana tieteenä ja tätä kautta vähemmän ongelmallisena. Näin ilmastonmuutos-kreationistihörhö voi pitää itseään vakavana tieteestä kiinnostuneena rationalistina kun taas vastapuolen liberaali joka uskoo pelkästään rokotuksen aiheuttavan autismia on hänen kirjoissaan - sinänsä ymmärrettävästi mutta vähän huvittavasti - hörhö.

Tässä syynä on se, että kun tiedettä ei jakseta lukea, päädytään helposti siihen että ei vastusteta tiedettä. Mutta tieteelle tulee rooli auktoriteettina jos ja vain jos ja vain silloin kun se tukee niitä asioita joita itse pitää luotettavana. Muuten voidaan korostaa vaikka täydellisen konsensuksen puutetta tai vedota muutamaan staraan. Jolloin käy niin että poliittinen mielipide painottaa sitä että ne tieteen teoriat jotka eivät vastaa niitä omia intuitioita ovatkin huonoa tiedettä. ; Tässä mielessä on hyvä muistaa että aika moni kreationisti on insinööritieteiden kannattaja ja jopa pahin nuoren maan kreationisti pitää suunnattomasti termodynamiikka -sanan ylilausumisesta tavalla joka ei vastaa fyysikoiden näkemyksiä termodynamiikasta. Suuri osa tiedevastaiseksi tulkitusta onkin sitä että vastustetaan spesifejä omaan maailmankuvaan sopimattomia teorioita.

Tässä kohden ongelmana onkin se, että tiedettä tarvitaan juuri näistä intentioista vapautumiseen. Ja toisaalta kun meillä on vahva maailmankuva se itse asiassa painottaa meitä ottamaan asiasta vahvan mielipiteen jolloin arviointimme tehdystä tieteestä vinoutuu sekin. Jos jokin teoria uhkaa maailmankuvaamme vahvemmin, tartumme helpommin vaikka miten marginaaliseen yksinäiseen toisinajattelijatutkijaan. Turvaudumme intuitioon vahvimmin juuri siellä missä siitä on tietämyksemme kannalta eniten haittaa ; Tartumme puolustamaan ja vastustamaan vääristä syistä ja tätä kautta jo intomme osallistua keskusteluun on helposti todiste siitä että pitäisi keskittyä johonkin ihan muuhun aiheeseen. ; Tässä mielessä emme kenties koskaan ole täysin neutraaleja. Mutta tosiasiassa tiedettä tarvitaan koska joissain asioissa olemme todella paljon maailmankuvallisempia kuin toisissa. Olemme joissain asioissa hyvin epäneutraaleja vaikka toisissa olisimme järkeviä ja kykeneviä tuottamaan analyyttistä sisältöä josta on asian arvioinnissa hyötyä.

Tässä mielessä tiedekeskustelu on usein sivistyssanarikkainta mutta puupäisintä. Jopa lukkiutuneempaa kuin uskontoa koskevat näkemykset. Ja se ei ole ihme.

Tässä mielessä olisikin syytä muistaa että usein tiededenialismi narratoituu. Koska hyväksymme heikommatkin mallit jos ne rapsuttavat meidän omaa maailmankuvallista korvasyyhyämme. ; Itse esimerkiksi kiinnitän huomiota siihen kiinnitetäänkö huomiota dataan vai ihmisiin. Denialismi elää usein salaliittoteorioilla. Intelligent Design -liike esimerkiksi mainosti sitä että heillä oli vähän tutkimuksia koska heidän oppinsa oli uusi ja darwinistit vainosivat heitä. Mainio teoria mutta todisteet vainosta puuttuivat. Ja ID -tutkimuslaitokset, kuten ISCID, sitten eivät saaneet kuitenkaan tutkimuksia julkaistua vaikka ne olivat pelkästään ID -myönteisiä. Samoin rokotekriittinen Wakefield lietsoi ajatusta big pharmasta ja tulosten manipuloinnista, vaikka hänen oma tutkimuksensa havaittiin tutkijaetiikan ja vakuttavuuden kannalta kyseenalaiseksi. ; Jos hyvät paradigmankorjaukset ja uudet nousevat teoriat nousevat siitä että puhutaan datasta eikä datan piilottamisesta, niin useimmat pseudotieteet tunnistaa ennen kaikkea siitä että he haluavat puhua datan sijaan ihmisistä. Kreationismin kohdalla halutaan helposti puhua naturalistien pahuudesta, toisinajattelijoiden vainoamisesta ja arvotyhjiöydestä ja kytköksistä natsismiin. Rokotekritiikissä halutaan ennen kaikkea puhua ihmisistä jotka haluavat rahaa ja myrkyttää lapsia. Fiksut tiedonhaluiset tutkijat ja avomieliset etsijät puhuvat datasta ja omien teorioidensa falsifiointikriteereistä. ALhaiset kakkosluokan ajattelijat puhuvat erimielisistä ihmisistä.

Salaliitoissa on kyse vähän samasta kuten vieraissakäynnistä. Mustasukkaiset ihmiset toki luottavat intuitioihinsa mutta usein lähinnä rikkovat parisuhteensa ja ajavat vastapuolta kohti vieraissakäymistä. Kuitenkin monet ovat varsin kykeneväisiä käymään vieraissa tavoilla joissa tätä yritetään salata. On melko selvää että terve ajatus on että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Toisin todistaminen taas keskittyy tosiasioiden setvimiseen. ; On katsottava todisteita jotta toinen jää rysän päältä kiinni. Nuuskiminen ja siitä saadut tulokset ovat tässä se joka erottaa tunteilevat paranoidit ja aidosti petetyksi tulleet. Näin siitä huolimatta että joskus joku käy vieraissa ja on niin maan maar ovela piilottamaan jälkensä.

Jos huomaa että on mennyt keskusteluun jossa oman ajatuksen puolustus on sitä että selittää miksi omalle asialle ei ole todisteita, sen sijaan että näyttää todisteita siitä että vastapuoli on piilottanut tietoa niin että siitä on parempaa tietoa tarjolla, niin on syytä lopettaa keskustelu. Jos syyttää vastapuolta ”tiedon monopolista” joko tulosten vääristelyn, kätkemisen tai toisinajattelijoiden vainoamisen kautta sanoo että itsellä on tarjota vain selityksiä todisteiden puutteelle mutta ei itse todisteita. Vaino todistetaan sillä että löydetään nykytietoa parempi tieto jonka toinen on kätkenyt. Mutta jos oma maailmankuva on kovin tietyn asian perään, tämänlaiset tuntuvat vakuuttavammilta; Jos joutuu ylipäätään puhumaan siitä miten tieteen status quo on omaan näkemystä vastaan, on antanut lähinnä tunnustuksen siitä että oma näkemys ei edusta sitä tiedemiesten nykyään suosimaa kantaa. Toki jokin näistä voi olla tuleva uusi paradigma. Mutta jokaista uutta paradigmannousua kohden on hyvin lukuisa määrä hörhöttelyjä joiden tausta-asenne on oman maailmankuvan lobbaaminen ja se että faktoja sovitetaan omaan poliittiseen tai ideologiseen agendaan sivistyssanakirja edellä.

Jos nappaa itsensä kiinni tämänlaisesta, kannattaa yksinkertaisesti vaihtaa aihetta. Muualla on kenties tarjoamassa lisätietoa. Mutta tämänlaisessa asiassa argumentaatio ei aja muuttamaan omaa mielipidettä. Joten sitä joko ei opi mitään kun johtopäätöksen tietää jo valmiiksi. Tai sitten ajautuu olemaan pitkäjänteisellä ja yhä saivartelevammalla ja foliohattuisemmalla tavalla väärässä. Pahinta on vielä se, että salaliittoteorioissa usein tulee loukanneeksi vastapuolta. Ja tätä kautta he eivät ainakaan halua muuttaa mieltään.

Esimerkiksi itselleni on syntynyt sellainen vaikutelma että ”skientismiä” ei sallita ”erilaiseksi maailmankuvaksi” ja sitä halutaan vastustaa ja mollata typeräksi, kylmäksi ja puutteelliseksi. En ole ainakaan toistaiseksi kokenut tämän luovan sellaista oloa että haluan kuunnella enemmän ja tarkemmin vastapuolen näkökantaa. Päinvastoin, virheet ja loukkaukset vaikkapa syrjimisestä ovat pikemminkin nostattaneet puolustuskannalle. Tässä ilmapiirissä eivät valistusihanteet elä. Itse asiassa itse olen käyttänyt skeptikkopalstoja lähinnä trollaamiseen. Koska siellä ihmiset vetävät ”skeptikkojen haastamisia” ideologiapohjalta ja loukkaavin salaliittoargumentein, ideanaan tuhota väärä skientistinen lattea kylmä maailmankuva ja takoa nöyryyttä tiederunkkareihin, on selvää että asenteet ovat sen verran innostuneita että tämä tärkeyden kokemus ja tärkeily pakottavat rakentelemaan trooleja ja lietsomaan. Kun ihmisiä ei saa harkitsemaan kantojaan tai muuttamaan mieltään missään asiassa, on ainut keino hämmentää ja heittää läskiksi.

Eli näin lopuksi ja lyhyesti; Itse olen skientisti siksi että en usko että on tieteestä poikkeavaa tapaa saada omia virheitämme korjaavaa tietoa. Intuitiomme ovat ilman tämänlaisia mielipiteitä pelkän oman maailmankuvan kuvauksia ja siihen liittyvän vallan lisäämispyrintöjä. Tiede ei ole mielestäni täydellinen keino saavuttaa tietoa. Näen että aika moni korostaa liikaa huomiota siihen että onko huomio skientismissä vai tieteen kunnioittamisessa. Huomio pitäisi kiinnittää siihen missä sitä tiedettä pitäisi käyttää. Kyseenalaistamaan omia ennakkokäsityksiä. Falsifiointiperiaate muuttuu tässä näkökulmassa psykologisten vinoumien käsittelymekanismiksi eikä pelkästään joksikin abstraktimmaksi normatiivisen tieteenteon dogmiksi. Aina kun tiedemaailma on omaa mielipidettä vastaan ei pitäisi tuudittautua siihen että monet mielipiteet ovat tiedemaailman mukaisia. On helppoa kokea itsensä tiedemaailmaa fiksummaksi toisinajattelijaksi. Indiivi ainutlaatuinen lumihiutale on tietenkin miellyttävää olla. Tämänlainen egoismi johtaa kuitenkin usein lähinnä siihen että rakennetaan suvaitsevaisuutta sellaiseen asenteeseen jonka seurauksena kivien putoaminen pysyy kylttuurissa harhakäsityksenä useita tuhansia vuosia.

Skientismi on kenties monista liikaa. Itse toki en usko että tiedeverkon ulkopuolella on tietoa. Mutta usein skeptikkojen maailmankuvallisuutta käsitellään latteutena tavalla jossa allaviivataan sitä että tosiasiassa skientismin kohdalla ei ärsytä se, että se on niin rajoittunutta. Vaan enemmän se että tiede toimii ja se on ansainnut lähes kaikkien luottamusta sillä, että se toimii. Skientisteissä ärsyttää se että heistä löytyy tyyppejä joilla on omasta mielestä vastenmielisiä mielipiteitä. Skientistien rahanahneus, halu myrkyttää lapsia ja naturalismien arvotyhjiö viittaavat että erimielisten ideologioiden latistaminen on tärkeä innoke haukkua skientistejä. Väärä mielipide evoluutiosta ärsyttää kreationismia samasta syystä kuin evoluutikkoa ärsyttää kreationismi. Tässä ei ole kysymys siitä että skientistien vastapuoli olisi toisinajattelijuutta ja sananvapautta puolustava uuden tiedon airut. Tunnereaktioon oleva syy on yleensä maailmankuvallinen ja poliittinen. Ja jo tämä tunnereaktio on sinällään vihje siitä että keskustelua ei pidä aloittaa. Se pitää lopettaa. Tai muuttaa pelleilyksi ja trollaamiseksi. Koska jos trollaa ja vetää läskiksi, niin silloin keskustelu sentään vastaa sille asetettuja ihanteita. Tai ainakin tavoitteita.

Mitä mieltä sää on?

Minulle sanottiin että Suomen pitäisi olla opportunistinen ja tukea ilmastonmuutosta. Että globaalia uhrautuvaisuutta emme tarvitse. Että ajetaan vaan tänne Suomeen lämpimät ja kauniit kelit.

Ei ottanut huomioon, että Suomalainen kulttuuri on sitä että emme pidä ihmisistä ja tykkäämme valittaa. Jos Suomeen tulee lämmintä, kaikki haluavat tulla tänne ja se olisi kauheaa.

Ja toisaalta kauniissa kelissä ei voi valittaa. Suomalainen olemisen asenne vaatii taustalleen Suomalaisen ilmaston. Ja ennen kaikkea sään, joka saa sinut.

Ilmastonmuutoksen tukeminen onkin Suomen kulttuurille pahin yksittäinen kriisimme ikinä. Pahempi kuin uhista muuten suurimmat - eli suvivirsikohu ja islamisaatio - yhdessä.

Itsekiduttajan ongelma ja ilmastonmuutos

Warren Quinn kirjoitti pienen pulman itsekiduttajasta. (Julkaisu on ihan relevanttia filosofiaa.) Tässä pulman ytimessä on itsekiduttaja (joka ei pidä kitumisesta). Hän joutuu tilanteeseen jossa hänet laitetaan laitteeseen joka antaa kivuliaita sähköiskuja. Laitteessa on säätönappeja 1 tuhanteen. Ja siirtämällä osoitinta ylöspäin, se antaa kovemman sähköiskun. Muutos on niin pieni että ihminen ei erota eroa joka on vain yhden suuruinen. Mutta suurempia harppauksia tehden erot tulevat kyllä esiin. Itse asiassa laite tuottaa myös hirvittäviä tuskia. Kerran viikossa itsekiduttaja saa kokeilla miltä erilaiset säädöt tuntuvat. Hän joutuu kuitenkin tekemään yhden valinnan. Joko hän menee ottamaan iskun jonka säätö on yhden suurempi kuin edellisellä viikolla ja saa 10 000 dollaria. Pienempiin numeroihin ei voi palata. Esimerkissä ei ole keinoa jolla tämän voisi lopettaa. Joten kokeeseen astuva joutuu elämään koko loppuelämänsä tässä tilanteessa. Tässä mielessä on motivoivaa jättää palikkaa nostamatta, koska muutoin sitä joutuisi kärsimään ilmaiseksi kauan täydestä tonnin tärskystä ilman että tästä saa rahaa.

Tämä esitetään usein rationaalista valintaa koskevana päätöksenä. Toisaalta siinä on vahvasti toisenlainen sävy ; Se käsittelee sitä mitä eroavaisuus ylipäätään tarkoittaa. Tässä mielessä pulma muistuttaa Sorites -paradoksia. Tätä korostaa se, että Quinnin ajatuskokeeseen liitetään ajatus siitä että jos edellisellä viikolla on kestänyt iskun ja yhtä kovempi on sellainen että eroa ei huomaa edelliseen nähden, on jouhevaa ajatella että tuskan kokemuksen väli +1 on merkityksetön. Eli kun joutuu kestämään iskun niin siitä voi saman tien ottaa rahaa.

Ongelma tavallaan muuttaa muotoaan kun havaitaan että toimijan ei pidä katsoa kahden pisteen erottamattomuutta jonain joka todistaa että kokemukset todella ovat yhtä huonoja tai hyviä. On tavallaan virhe ajatella että kärsimys olisi sama vaikka emme voisi erottaa niitä toisistaan. Se, että jotkin vaikuttavat samalta ei tarkoita että ne ovat sama. Induktiivinen lähestymistapa suuremmilla otoksilla ja isommilla hyppäyksillä kertoo että ero on kuitenkin olemassa. Tässä mielessä vapaa kokeilu antaa arvokasta informaatiota joka häviää jos joudutaan elämään ilman tätä kokeilun mahdollisuutta. Vaikka ajatuskokeessa kokeilu voi tuntua jopa tyhmältä : Jos ihminen kärsii ja joutuu valitsemaan ottaako isomman numeron niin mitä väliä sillä on että ottaako hän sähköiskuja ikään kuin ilmaiseksi. Epistemologisesti ero on suunnaton. Ja kertoo että omaan kokemukseen liukuvissa asioissa ei pidä luottaa vaan pitää katsoa isompia mittakaavoja ennen kuin sanoo että jokin asia pysyy samana tai muuttuu.

Tämä sama ongelma voidaan tietenkin liittää ajatukseen ilmastonmuutoksesta. Jos ajattelemme että ilmastonmuutos on jotain joka syntyy siitä että tuotamme itsellemme varallisuutta ja muuta hyvinvointia ja tämän seurauksena nostamme maapallon lämpötilaa niin vähän että emme käytännössä huomaa sitä. (Ajatuksen yhteys todellisuuteen ei minusta ole läpeensä ansioton, vaikka se voi ehkä olla jossain määrin monia asioita huomiotta jättävä.)

Tässä mielessä Quinnin kysymykseen annetut erilaiset filosofiset vastaukset voisivatkin toimia jonain jonka kautta tarkastella sitä miten meidän kannattaa suhtautua ilmastonmuutokseen. Ainut ongelmahan tässä on toki siinä että Quinnin näkemys on rationaalista päätöksentekoa koskeva pulma..

Mockumentarismi ja reagointipakko

Kreationismista on tulossa dokumentti "We Believe In Dinosaurs". Nimeäminen on kiinnostava, sillä kreationistit eivät ole pääasiassa teorioita dinosauruksista. Mutta toisaalta kreationismissa on kova fiksaatio dinosauruksiin. Ja tätä kautta nimi kuvaa oleellisesti ideologiaa juuri sillä tasolla jolla se toimii. Jostain syystä virallinen kuvaus ideologiasta ei pidä sisällään dinosauruksia yhtä paljon kuin se paketti jolla kreationismi kääritään. Ja kun käärepaperin avaa, on sielläkin usein hämmentävä määrä dinosauruutta. (Vaikka Raamatussa niillä onkin hämmentävän pieni osuus kokonaisuudessa ja sivumäärässä.)

On tavallaan hauskaa vilkaista Pauli Ojalan dinoglyfejä joiden perusviesti on siinä, että ihmiset ovat eläneet dinosaurusten kanssa ja tarinat lohikäärmeistä ovat dokumentteja ja silminnäkijäkertomuksia dinosauruksista. Kreationistit ovat pykänneet myös omia nähtävyyksiään joissa kertovat maailmankuvastaan. Ja ne tuppaavat olemaan dinosauruspuistoja. Jos Kent Hovind on "Dr Dino" niin ID -piirien kirjat evolutionismin maailmankuvasta voidaan kuvittaa vihaisilla tyrannosauruksilla. (Dinosaurus on symbolina leimaamassa evolutionisteja julmiksi.) Dokumentissa on kuitenkin otettu keskiöön dinopuistot. Mukana on ainakin Ken Ham, ja jossain määrin hänen Nooan arkki -projektinsa.

Ham on ollut mukana dokumenttiin liittyvissä haastatteluissa. Mutta toisaalta hän on sittemmin tuominnut dokumentin ennen kuin on sitä nähnyt ; Syynä on se, että dokumentissa on haastateltu mm. entisiä kreationisteja. Hamin mielestä dokumentti on tältä pohjalta "mockumentary". (Koska tätä sananvapaus ja eri puolten kuuntelu tarkoittaa niille, jotka siitä kaikista koviten huutavat.) Reagoinnin voimakkuus on jännittävä, koska Ham ei ole edes voinut nähdä kyseistä dokumenttia vielä.

Panda's Thumbissa on tähän liittyen kirjoitus. Ham oli pahastunut kun hänen teoriansa dinosauruksista oli kuvattu väärin. Washington Post oli sanonut että Hamin mielestä dinosaurukset olivat kuolleet tulvassa. Ham on reagoinut tähän voimakkaasti. Hänen mukaansa dinosaurukset olivat arkissa, mutta kuolivat pian tulvan jälkeen. "To most of us, it might not seem to make much of a difference whether he’s claiming dinosaurs died during the mythical flood or immediately after, but to stridently religious creationists like Ham, the Post article might as well have claimed he believes in the world of Harry Potter." Ilmeisesti "dinojen mahtuminen arkkiin" on niin vanha ja kulunut pilkka että siitä irtautuminen on kreationisteille tärkeää. Vaikka suurimmalle osalle ero on hyvin mitätön.

Hamilla on muutenkin ollut sellainen tapa, että hän on usein tarkka medianäkyvyydestään. Hän ilmaisee itseään omien kanaviensa kautta. Mutta toisaalta hänellä on ollut tapana jakaa informaatiota heti asiavirheen edessä. Kommenteissa muistetaankin siitä, miten näin on käynyt aikaisemminkin; "When the media incorrectly reported that tax payer dollars were going towards the building of the ark, he spent an inordinate amount of time explaining exactly how it was being funded and the tax breaks they would receive etc. It just made him look even worse."

Ham on mielestäni tässä hyvin inhimillinen. Kenelläpä ei olisi jonkinasteista kokemusta SIWOTI -syndroomasta - siitä että on korjattava jotain kun joku on väärässä internetissä. Itse olenkin huvittunut siitä miten tätä voidaan käyttää hyväkseen. Esimerkiksi eräs hikipediatoverini on aktivoinut keskustelua ja perusteluyhteyttä ilmastonmuutosdenialistien kanssa siten, että on epäillyt näitä kommunisteiksi. (Koska hän tiedostaa että ilmastonmuutosdenialismi korreloi vahvasti juuri kommunismia vihaavien ideologioiden kanssa.)

Itsekin olen huomannut että parhaita ja systemaattisimpia vastauksia ei saada kysymällä. Kysymällä ihmiset tuottavat lyhyttä kiertelyä, epämääräisyyksiä - tai parhaimmillaan jonkin "ideologisesti korrektin" mallivastauksen joka kuvaa hämmentävän vähän heidän toimintaansa käytännössä. Sen sijaan kun käyttää provokaatiota ja trollausta kuulusteluvälineenä, saa hyvinkin osuvaa kuvausta siitä miten ihmisen maailmankuva oikeasti jäsentyy.

Varovaisuusperiaate -nelikenttä

Pascalin vaaka on hyvin vanha ja hyvin huono argumentti. Se ei ole argumentti Jumalan olemassaolon todennäköisyydestä vaan varovaisuudesta. Se on perustaltaan heikko argumentti. Sen voi kääntää ympäri ja tehdä monia kommervenkkeja jotka pitävät argumenttirakenteen ja yhtä todet premissit mutta joita ei oikein ota vakavasti. Näyttääkin siltä että vaikka Pascal itse piti sitä argumenttina joka iskee lähinnä ei-hengellisiin täytyy sinun olla teisti jotta ottaisit Pascalin vaa'an vakavasti.

Tässä klassikkoargumentissa on kuitenkin yksi älyllinen puoli joka koskee siinä olevaa äärettömyyden käsittelyä. Kun tämä äärettömyys otetaan pois, jää jäljelle periaate johon törmää hyvin maallisissa asioissa. Ja tämä blogaus on omattu tälle argumentille. (Pascalin vaa'asta löytyy jo riittävän monesta blogauksestani.)

Tällöin käytetään monenlaisia sanoja. Olen joskus kuullut tässä yhteydessä puhuttavan "varovaisuusperiaatteesta". Idea näyttää toistuvan, vaikka sillä ei ilmeisesti ole teknistä nimeä jota käytettäisiin ajatustavan levittämisessä kovin usein.

Ennen kaikkea kun puhutaan geenimanipuloinnin vastustamisesta tai ilmastonmuutoksesta. Ja kuten teologiassakin, tässäkin kohden, käy helposti niin että ihmisen ajatus siitä onko ilmastonmuutos tai geenimanipuloinnin vaarat totta painavat siinä miten vahvasti tämä varovaisuus otetaan.

Karkeimmillaan argumentin voi esittää nelikenttänä. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen kohdalla voidaan luoda nelikenttä jossa otetaan jaottelu jossa yhdellä akselilla on se, onko ilmastonmuutos totta vai ei. Ja toisella on se teemmekö asialle jotain vai emme.

Argumentti korostaa, että jos ilmastonmuutos ei ole totta emmekä tee mitään estääksemme ilmastonmuutosta, säästämme hieman rahaa. Jos taas ilmastonmuutos ei ole totta ja teemme jotain, menetämme vain hieman rahaa. Jos taas ilmastonmuutos on totta ja teemme jotain, menetämme hieman rahaa ja pelastumme. Mutta jos ilmastonmuutos on totta ja emme tee mitään kuolemme kaikki.

Argumenttirakennetta voi nähdä strategisena viisautena joka on kriittinen sen suhteen että se antaa avomielisesti tilaa mietiskellä vaihtoehtoja. Tosiasiassa tämä on vain yksi tapa muotoilla asenteita siten että siihen ei liity lainkaan itse asian käsittelyä.

Tämä on hyvin erilainen asenne kuin millä itse lähestyn asioita. Mielestäni ilmastonmuutoksen kohdalla on hyvä puhua hiilidioksidista ja luonnontieteistä. Samoin geenimanipuloinnin tai ydinvoiman kritiikki ei voi perustua siihen että keksitään jokin "tuntematon uhka" ja sitten tämän varaan tehdään jokin nelikenttä.

Toki tämä rakenne takaa sen että asioita voisi tehdä monella tavalla. Joku voisi esimerkiksi tehdä näille maailmanpelastajille vasta-argumenttina nelikentän joka käsittelee maahanmuuton uhkia Suomalaisille. Siinä ei välitettäisi joukkoraiskaako ja ISIS dekapitoiko maahanmuuttajajoukkio ihmisiä oikeasti vai ei. Koska nelikenttään voitaisiin tehdä "kriittistä pohdintaa avomielisesti harkitseva" näkökulma juuri samalla hienolla tavalla kuin ilmastonmuutoksenkin kohdalla.

Jos ilmastonmuutos ei ole totta niin "matu raiskaa ja tappaa" -kulmalle voidaan tehdä samanlainen. Ja tämä graafikin näyttää että varmuuden vuoksi pitäisi torjua kaikki. Koska kuviteltavissa oleva riski on samanlainen mahdollisuus kuin todellinen riski.

Varovaisuusperiaatteen takana oleva nelikenttä ei välitä tästä. Ja jostain syystä tätä pidetään sen vahvuutena. Se on kuitenkin täsmälleen samoissa ongelmissa kuin itse Pascalin vaakakin. Nelikenttä ei välitä todennäköisyyksistä ja totuuksista. Nelikenttä ei toimi pitipä ilmastonmuutos paikkaansa tai ei. Varovaisuusperiaatteen nelikenttä ei ole hyvä argumentti vaikka geenimanipulointi olisi oikeasti vaarallista. Varovaisuusperiaate ei tee maahanmuuttokritiikistä ylevää vaikka jokainen musulimi olisi väkivaltainen ISIS -terroristi joka harrastaa dekapitaatiota ja taharrush gamaeta burkineissa ranskan nudistirannoilla. Koska se on paska argumentti. Se vetoaa enemmän siihen että ihmiset pelkäävät pahinta, jopa silloin kun se on turhaa. Ja heidän toimiaan voidaan manipuloida tämän pelon avulla.

Minulla ei ole kunnioitusta ihmisiin jotka käyttävät tätä ajattelutapaa ei-ironisesti.

Entä sitten, jos ilmastonmuutoksen rajoittaminen on bisnestä?

Kauppalehdessä oli Olli Herralan kolumni ilmastonmuutoksesta. Kirjoittaja on todennäköisesti ilmastonmuutosdenialisti. Tämä paistaa tietyistä sanavalinnoista ; "Itse saan likimain näppylöitä, kun ilmastouskovaisimmat kolumnistit paasaavat lihansyönnin vahingollisuudesta ja hehkulamppujen haitoista." Toisaalta se näyttää kuitenkin puuttuvan ennen kaikkea ilmastonmuutospolitiikkaan, jota pitää pitää irrallaan tiedekysymyksestä. Koska kirjoitus on ennen kaikkea poliittinen eikä tieteellinen kirjoitus ja ehdotetut poliittiset toimenpiteet ja ilmiö ovat eri asioita, on tässä mielessä kenties hyvä vilkaista sitä puolta enemmän.

Lisäksi tässä vastaan tulee erikoinen tilanne. On syytä tiedostaa että kauppalehti on melko neoliberaali. Se ylipäätään kannattaa markkinapolitiikan suitsutusta. Tässä mielessä onkin ällistyttävää huomata miten "Se on myös mahdollisuus tehdä bisnestä. Usein jopa muiden veronmaksajien tuella." Ja tätä pidetään jostain syystä huonona asiana. Vaikka periaatteessa vastaavilla argumenteilla on selitetty miten näkymätön käsi ratkaisee markkinatalouden kaikki ongelmat. Koko teksti alkaakin tässä valossa näyttäytymään hyvin erikoisena. Kun esimerkiksi kolumnisti sanoo, että "Tiedätte varmaan nämä puheet hirmuisesta ilmastonmuutoksesta. Tottahan toki, koska kollektiivinen pelko myy." on hyvä huomata että mainonnassa luodaan tarpeita kertomalla tarinoita. Ja tämä on aivan normaalia markkinointia. Näkymättömän käden ei pitäisi vaarantua tällä.

Kun normaalisti selitetään että jos markkinatalouteen tunkee ihmisiä vaarantavia asioita, niin ihmiset sitten hoitavat tämän ongelman boikoteilla tai olemalla ostamatta. Nyt kun näyttää siltä että ihmiset menevät ja markkinavoimat ohjautuvat tehokkaasti, on kyse "pelottelusta" joka on tietenkin huono asia. Tämä viittaa siihen että
1:  Joko näkymätön käsi ei toimi, eli toisin sanoen hyysäyspolitiikkaa ei tarvita koska homo economicus ei olekaan rationaalinen toimija vaan menee hoopoilemaan massoina ihan mihin vaan kun vaan sopivasti pelotellaan. Toisin sanoen olisi hylättävä oikeistolainen markkinavetoinen politiikka koska se on altis kohkaamiselle. Ja tämä voi mennä naurettavuuksiin. Poliittiset premissit rationaalisia ostopäätöksiä tekevän homo economicuksen takana olisi hylättävä ja otettava, ihmiskunnan parhaaksi, jokin hyysäävämpi politiikka. Sellainen joka pitää paniikkikoohottajia kurissa ja antaisi tuen talouskasvulle ja kehitykselle.
2: Tai sitten näkymätön käsi toimii ja "earth hourin" tapaiset sosiaalisen median levittämät ei-poliittiset rahaa tekevät kampanjat ovat itse asia osoitus siitä että markkinavoimat ovat hoitamassa sellaisia asioita joista kyseinen kolumnisti itse ei pidä siksi että hän ja hänen marmoripihvi-elämäntapansa jäävät tässä jalkoihin. Eli ongelmana on se että näkymätön käsi toimii ja tämä pyyhkii tehottomia ja markkinavoimiin sopimattomia oikeistolaisia pois.

Onkin kiinnostavaa että oikeistolaiselle markkinavoimat rajoittavat itseään. Ja tämä tapahtuu tietenkin aina jotenkin ostajien tunteiden ja ostopäätösten kautta. Mutta kun jotain kaupankäyntiä rajoitetaan, tämä esitetään aina kuitenkin jotenkin ei-markkinavoimaisena. Kenties taustalla on sama ongelma kuin siinä, että jos valtio ostaa hallintopäätöksellä asioita tai ryhtyy tukemaan jotain kaupankäyntiä, tätä ei pidetä ongelmana. Valtio nähdään kaupantekijätahona jota ohjataan. Ja miksi ei nähtäisi, suuryrityksiä ohjataan samalla tavalla. Tämä itse asiassa on korostunut SSS -politiikan kautena. Kun yhteiskunnan varoja on käsitelty kuin suuryrityksiä. Mutta jos tehdään rajoituksia ja boikotteja, tämä nähdään hyysäämispolitiikkana. Vaikka periaatteessa hallitus on yhä maa-yritys. Ja boikotit, ostamatta jättämiset ja rajoittamiset ovat nimenomaan osa markkinavoimien käyttöä. Ja itse asiassa ne löytyvät oikeistolaisesta argumentaatiosta aina kun puhutaan filantrokapitalismista, tihkumisteoriasta tai siitä miten näkymätön käsi korjaa ongelmat.

Ilmastonmuutoksen ehkäisy

Kauheasti puhutaan ilmastonmuutoksen ehkäisystä. Miten on vaikeaa ja hankalaa. Ihan helppoa on. Sen kun vaan alkaa ilmastonmuutos käyttämään kondomia kuten muutkin. Aika yksinkertaista. Kohtuu edullista.

Poststrukturalismi elää ja voi hyvin - mutta ei tavalla jota olet tullut ajatelleeksi

"Takkiraudassa" käsiteltiin postmodernismia, filosofiaa ja feminismiä. Näistä rakennettiin varsin erikoinen klimppi. Siinä on paljon kaunista. Se esimerkiksi moittii postmodernismia. Jota itsekin mielelläni moitin. Mutta paljon siinä oli myös ihmeellistä. Karkeasti ottaen siinä on paljon tosia detaljeja joita on käsitelty tavalla jossa johtopäätös ja kokonaisuus on varsin kaamea. Tässä pääsyynä on se, että asioita jotka ovat erilaisia käsitellään samanlaisina. Ja tämä samanlaisuus on sellaista että se on lopputuloksen kannalta oleellisissa kohdissa.

Perustalla on se, että tehtiin tiukka jako kahteen.

Tehtiin jako puhtaasti humanistisiin ja puhtaasti luonnontieteellisiin. Ja tämä määritellään samaksi kuin jako strukturalisteihin ja poststrukturalisteihin. "Luonnontieteilijät, mukaanlukien lääkärit ja insinöörit, ovat polaarisessa oppositiossa poststrukturalismiin nähden. He lähtevät siitä olettamuksesta että on olemassa objektiivinen, subjektiivisesta havainnoitsijasta riippumaton todellisuus, joka toimii omien lainalaisuuksiensa varassa riippumatta siitä, mitä havainnoitsija asiasta ajattelee." Tai oikeastaan tässä ei määritellä että ne ovat kaikki vaihtoehdot mutta tekstissä niitä käytetään kuin ne olisivat sellaisia. "postmodernismi kiistää tämän kaiken. Syystä että vain aniharva heistä a) ymmärtää luonnontieteistä yhtään mitään ja b) vielä harvempi heistä hyppää. Ja ruukinmatruunan silmissä postmodernismi perustuu sekopäisen peikon logiikalle."

Tässä lausutaan varsin omituisia. Esimerkiksi "relativismi ei ole muuta kuin nihilismiä frakki päällä. Juuri tämä relativismi on yksi syy länsimaiden nykyiseen alennustilaan. Menettäessään uskonsa absoluuttiin ja objektiiviseen totuuteen se on menettänyt samalla myös uskon itseensä ja oikeutukseensa." Joka on lähinnä demonstrointia sille, että hän ei (a) tunne kritiikkinsä kohdetta, ennen kaikkea nihilismin ja postmodernismin monenlaisia määritelmiä ja (b) hänen tapanaan on rakentaa argumentteja esittämällä tunteenomaisesti eri asioita synonyymeiksi ja sitten jatkamalla tästä. Ja jos tämän huomaa niin koko kokonaisuus romahtaa kuin korttitalo. Esimerkiksi moraalissa nihilismi on kaikkien arvojen kiistämistä. Relativismi on enemmänkin moniarvoisuutta. Synynymisaatio saadaan varsin omituisilla piilotetuilla aksioomilla joissa relativismi ei ole moraalia koska tosimoraali on määritelty klassisen objektiivisen moraalin mukaan niin että voi olla vain yksi ihmiskunnasta riippumaton oikea moraali ja muut ovat väärässä.
1: Esimerkiksi filosofeja kiinnostaa epistemologian ja ontologian jako eri kategorioiksi. Ja ajatus siitä että relativismi tarkoittaisi nihilismiä on siinä mielessä erikoinen että se vaatii lisäoletuksen siitä että se toimii oletusmaailmassa "jos jostain ei ole tietoa, se ei ole olemassa". Jos uskoo että todisteiden puute ei ole todiste puutteesta ei mielivaltaisuudesta ei voi päätellä että todisteiden puute on todiste puutteesta. Eli jos meillä on poststrukturalistien teesi jonka mukaan vaikka moraalia koskevat arvioit ovat lähtökohtasidonnaisia ja riippuvat siitä miten sen peruskäsitteet on määritelty, ei voida marssia suoraan ovet paukkuen nihilismiin jonka mukaan mitään moraalia ei ole edes olemassa. Toki on mahdollista olla sellainen, että hänestä todisteiden puute on todiste puutteesta jolloin voidaan tietysti ajatella että mielivaltaisuus on demonstraatio olemattomuudesta. Mutta tämä toimii vain sellaisella "skientisminmakuisella taustaoletuksella" joka on aika vieras poststrukturalisteille.

Sen lopputuloksena on "Ruukinmatruuna on vakaasti sitä mieltä, että yhteiskunta tulisi mainiosti toimeen ilman filosofeja ja humanisteja ja että heidän kouluttamisestaan on lähinnä haittaa. Mutta sellainen yhteiskunta olisi äärimmäisen kylmä ja kova, eikä ruukinmatruuna haluaisi elää putkiaivoisten luonnontieteilijöiden putkiaivoisessa yhteiskunnassa. Mutta kukapa osoittaisi, ettei filosofikeisarilla ole vaatteita?"

Filosofian turhuudesta ; Mitä siitä voisi sanoa?

En jaksa kiinnittää huomiota siihen miten "hyöty" on määritelty. Koska jos putkiaivoisten yhteiskunnassa on ikävää elää niin luulisi että tämän kestäminen olisi "hyötyä" aika monilla "hyödyn" määritteillä. (Koska tiedostan mikä ajatussuuntaus tässä "hyöty" -sanassa on ja pääsen palauttamaan asiasta myöhemmin tässä tekstissä.)

Sen sijaan voidaan lähteä siitä että tosiasiassa filosofia on yliopistossa humanistisessa laitoksessa. Mutta läheskään kaikki filosofit eivät ole poststrukturalisteja. Siellä on esimerkiksi loogikoita. Toisaalta myös löytyy humanisteiksi laskettavia teologeja jotka ovat aika usein ottaneet kantaa esimerkiksi objektiiviseen moraaliin tavalla joka ei ole postmoderni.

Jos otetaan esimerkiksi Ruukinmatruunan arvostama asia joka tässä hänen erikoisessa tekstissään tunnetaan strukturalismina. Hän lähestyy sitä aika validilla määritelmällä. "strukturalismiin, eli ajatuskantaan, jonka mukaan on olemassa tosiasioita joiden pohjalta voidaan muodostaa loogisesti tosia päätelmäketjuja eli struktuureja." Esimerkiksi Duhemin ja Quinen ympärille rakennetussa tieteenfilosofiassa ei hyväksytä ainuttakaan puhtaasti 100% a priorista maailmankuvallista premissiä, ja siinä tiedeverkon ulkopuolella ei ole mitään tietoa. (Joskin hänen maailmassaan on mahdollista rakentaa keskenään yhteismitattomia tiedeverkkoja jotka ovat yhtä tosia, joten se voi vaikuttaa poststrukturalismilta. Ei olekaan tavatonta törmätä ihmiseen joka näkee tässä "nihilismin frakissa".)

Mutta jos katsotaankin asiaa strukturalismin hyödyn kannalta, niin tiedetään että filosofit ovat erityisen hyviä yhdessä asiassa. Kriittisessä ajattelussa. Mitä enemmän filosofiassa on harjaantunut, sitä paremmin tietyt päättelytehtävät sujuvat. Esimerkiksi Jonathan Livengood on tehnyt tähän liittyen tutkimusta. Kriittinen ajattelu liittyy juuri siihen että tunnistetaan ja arvioidaan niitä mitkä "Takkiraudan" -blogin synynymisaatiomyllyssä on kutsuttu struktuureiksi. Itse asiassa filosofian arvosanoilla pärjätään hyvin verrattuna muihin koultuuksiin kun arvioinnissa käytetään LSATia, analyyttistä kirjoittamista, GREä jne.  Itse asiassa se on niitä oppiarvoja jotka pärjäävät hyvin monessa eri osiossa. Filosofiasta on siis hyötyä juuri jos haluaa välttää sitä "sekopäisen trollin logiikkaa" (Terminä Ruukinmatruunan käsissä suunnilleen yhtä akateemisen tarkasti käytetty ja terävä analyysityökalu kuin "nihilismi". Joka erikoista kyllä tässä tapauksessa on tavallaan samanaikaisesti sekä moite että kehu. Tavallaan. Ruukinmatruunan ajattelussa tietyt asiat toimivat ja toiset eivät. Ja ne jotka toimivat toimivat aina. Ja ne jotka eivät toimi eivät näytä toimivan koskaan.)

Syynä tähän on tietenkin se, että filosofia ei ole feminismiä ja poststrukturalismia. Ja tässä mielessä voisi olla hieman asiatonta jatkaa tästä pidemmälle. ; Luultavasti "Takkirauta" on tässä vain määritellyt filosofit uusiksi erikoisella tavallaan. Niin että strukturalistiset loogikot ja tieteenfilosofit ja vastaavat ovat sitten jotenkin "luonnontieteilijöitä tai sellaisiin oleellisesti verrattavissa". (Tämänlainen suvaitseminen vaatii, ironista kyllä, pluralismia juuri sellaisella tavalla jossa on relativismin sävyjä. Relativismissahan asioiden määrittelyä on lähestyttävä siten että kohde voi premissoida ne miten haluaa ja rakentaa niistä lopputuloksen.)

Perinteinen postmodernismi on kuollut ; tjsp.

Kun katsotaan postmodernismiin liittyvää kirjoittelua, voidaan huomata että "Philosophy Now" nostaa esiin Alan Kirbyn jonka mukaan postmodernismi on kuollut. Samassa teemassa kirjoitetaan myös "Prospect" -lehdessä, jossa mietitään mitä postmodernismin jälkeen. Senkin asetelma on siinä että postmodernismin suosio on laskenut jyrkästi. Kysellään jopa, että "muistaako kukaan edes muistamaan postmodernismia"?
1: Omalla tavallaan kuvaavaa onkin että jopa "Ruukinmatruunan" oma blogi muistuttaa tästä hyvin. Hän mainitsee nimeltä tiettyjä postmodernisteja tai sellaisiksi nimettyjä. (Kysymys on kiinnostava koska kaikki heistä eivät itse ole tunnustaneet olleensa postmodernisteja. Mutta heitä kyllä silti on usein kutsuttu sellaisiksi.) Minun ei tarvitse kuin laittaa syntymävuodet tähän yhteyteen ja tätä kautta voidaan nähdä "jotain" ; Jacques Derrida (1930), Jean-François Lyotard (1924), Jacques Lacan (1901), Luce Irigaray (1930), Jean Baudrillard (1929), Michel Foucault (1926) ja Julia Kristeva (1941). Onkin kuvaavaa että postmodernismia nähdään ties missä, mutta sitten kun katsotaan tausta-ajattelijoita ei löydetä kovin tuoretta materiaalia.

Toki puheet postmodernismin kuolemasta ovat liioiteltuja. Ja merkittävin asia on tietekin siinä että ironinen itsetiedostus elää hyvin internetissä riippumatta siitä mitä jotkut akateemiset tekevät uraputkessaan. ; Tosin sielläkin ajatus siitä että ei ole minkäänlaisia struktuureja on enemmänkin muuttunut käytännön elämässä. siihen suuntaan että omasta identiteetistä on tullut dogmaattisuuden lähde. Tässä ollaan itse asiassa käytännössä aivan yhtä ehdottomia kuin esimoderneina aikoina.

Tämän huomaaminen on vaikeaa. Ja ymmärrettävistä syistä. Postmodernismiin liitetään vahvasti ajatusta subjektiivisuudesta ja moniarvoisuudesta. Ja tässä unohdetaan usein se vanha vitsi jonka ateistit muistavat hieroa uskovaisten naamaan kenties tarpeettomankin usein. (Tosin voiko se olla tarpeettoman usein kun huomio ei mene tiedostamisen asteelle? Kenties he hierovat sitä tarpeettoman hellävaraisesti heidän naamaansa! Tai tälläiselle vaihtoehdolle on ainakin annettava tilaa.) Hyvin monessa uskonnossa on dogmaattinen näkemys objektiivisesta moraalista. Ja tätä kautta he näkevät että heidän uskontonsa ulkopuolella ei ole moraalia. Muut uskonnot ovat tietenkin väärässä vaikka ne uskovat omaan objektiiviseen moraaliinsa. Eri uskonnot luovatkin pluralismia jossa eri dogmat riitelevät keskenään. Tässä on hyvin vahva strukturalistinen asenne ilman esimerkiksi luonnontieteellä olevaa pohjaa.

Nykyaika ei ole suinkaan moraalin kieltämistä vaan sitä että moraalia lähestytään oman itsen kautta. Siksi humanistit esimerkiksi tuomitsevat uusnatseja kuin uusnatsit voitaisiin tuomita objektiivisesti tai jotenkin sellaisella tavalla jossa heidän tuomitsemisensa on paremmin perusteltua kuin ei-perusteltua. Nykyajan postmodernina näkyvä mekkalointi - ja näin itsenäisyyspäivän aikaan myös mellakointi - on luonteeltaan samaa mihin objektiiviseen moraaliin nojaavat - ja tätä kautta antiteesissä poststrukturaismin kanssa olleet - eri uskonnot kykenivät.

Kuolleiden hevosten hakkaaminen on tietenkin aina nautinnollista. Ja minäkin esimerkiksi kritisoin kreationismia. Vaikka esimerkiksi itse William Dembskikin on lopettanut ID:seen keskittymistään. (Ja samanaikaisesti jopa ID -puolella on samalla tunnustettu Dembskin argumenttien tiettyjen oleellisten osien tietyt ... sanotaanko suoraan ... kaikkien tuntemat virheet.) Tässä on kuitenkin syvempikin syy.

Anti-intellektuellismi elää.

Anti-intellektuellismilla on melko vankka ja kasvava kannattajakunta. Ja erikoista kyllä poststrukturalismin dekonstruointiin liittyviä menettelytapoja on napattu mukaan kulttuuriin joka on hyvin vahvasti postmodernia vastaan. (Tätä voi olla vaikeaa huomata jos ei osaa ajatella kriittisesti ja analyyttisesti vaan riehuu synynymisaatio edellä teeskennellen että edustaa sellaista persoonallisuustyyppiä joka opettelee asian kunnolla ennen kuin ryntää siitä huutamaan heti kun on lukenut aiheesta pari blogausta. Etenkin jos tämä persoonallisuustyyppi ei ole tieteellisesti validi vaan on vain hieman laadukkaampi kuin horoskoopit. Mutta mikä tahansa on mahdollista ihmiselle jonka mielestä antiikin kreikan Polybiuksen anakykloosi on tämän hetken yhteiskuntatieteiden paradigma, jokin josta jopa hommalaiset kutsuvat "osin todennettavissakin" ja josta ei löydy muuta kuin viittauksia Takkiraudan omaan blogiin. Onhan se, samaan tapaan kuin postmodernismi. Onhan se joskus historian varrella ollut aika suosittu näkemys.)

Karkeasti ottaen "maailmankuvallisuudesta" puhuminen voi olla vaikeaa huomata koska keskiverto konservatiivi tunnistaa postmodernismin nimenomaan feminismin yhteydessä. Eikä huomaa että jos "sukupuoli" korvataan "uskonnolla", "skientistisellä maailmankuvalla" tai "liberalismilla" ja päättelytavat pidetään ennallaan päädytään kohti tiettyjä asioita. Ja kun tämän tekee ei voi olla kovin ihmeissään että vastaan tulee nimenomaan konservatiivi. Joka on postmodernismia vastaan kunnes se uudelleennimetään ja muotoillaan anti-intellektuellismiksi. Tällöin se sopii tietenkin hyvin yhteen USA:n konservativismille tyypilliseen hallituksen epäilyyn. Yliopistokin on vain yksi instanssi jonka kautta tulee maailmaan kaikkia ikäviä ihmisiä jotka väittävät tietävänsä jotain jota arkijärkeään käyttävä omasta mielestään fiksu ja filmaattinen Dunning-Kruger -ihme on erimielinen. Ja sitten puhutaankin siitä miten tiedemaailmassa on liberaali bias.

Syynä on luultavasti ihan se, että konservatiivit ovat jossain määrin "vallankaapanneet" kieltä. ; Kun liberaalien argumentointitapa on selvästi toiminut ja he ovat saaneet aikaan "moraalisia vallankumouksia" sillä tavalla joka merkitsee konservatiiveille (eli poliittisia). Ja kun nämä keinot ovat toimineet niin konservatiivit ovat alkaneet käyttämään niitä itse. Kun asia toimii intressien lobbaamisessa, ei koherenssilla tai kriittisellä ajattelulla ole niin väliä. Ei etenkään jos pitää koherentisoimista "idealismina" jota harrastetaan jossain "tieteen norsunluutornissa". Ja miettii vain "käytäntöä ja hyötyä".

Ajatus on tietenkin itselleni varsin helppo tunnistaa sen takia että olen hakannut kuollutta hevosta nimeltä kreationismi.

Sen ID -muunnoksessa kun oli mukana vahvasti se, että yhteys postmodernismiin on jopa tunnustettu. Liikkeen perustaja Phillip Johnson korostikin että hän dekonstruoi evoluutioteoriaa. Ja hänen puheissaan toistuikin vahvasti teema jossa evoluutio on kulttuurinen maailmanselitys jolla on jalansijaa yliopistoissa ja että se ei halua luopua sille annetusta vallasta. Ja näin esimerkiksi postmodernista dekonstruktiosta tuttu demarkaatio-ongelman ylilaajentaminenkin tuli tätä kautta tutuiksi myös niille jotka eivät perustajajäsenen tapaan tiedostaneet postmoderneja juuriaan vaan nimenomaan dissasivat feministien aikaansaamaa moraalikatoa. - Samaa asennetta kohdistettiin muihinkin asioihin joille he näkivät poliittisesti epämiellyttäviksi. Konservativismi korreloi kreationismin kanssa ja ilmastonmuutokseen liittyvät vaateet olivatkin sitten varsin pian dekonstroinnin kohteita ja "skientistisiä". Kun moni ID -kreationisti teki samaa evoluutiolle ja ilmastonmuutokselle niin tämä kertoi vain siitä miten toisinajattelijoilla oli "nenää harhaopeille".
1: Ja täsmälleen samaa ajattelutapaa harrastavat kreationistitkin. He eivät tosin korosta premisseihin suhtautumisensa asenteen postmoderneja juuria. Ja ID-liikkeestä poiketen heillä mukana oli sekin että dekonstruktiota harrastettiin myös arkeologiaan ja historiantutkimukseen. Kenties siksi että YEC -kreationismissa on vahva ajatus siitä että maapalloa mitataan 10 000 vuoden tai vastaavien aikajanalla eikä eliökuntaa tarkastella esimerkiksi miljoonissa vuosissa.)
2: Tämä toki rapistui ID -piireissäkin herja-argumentaatioksi. On kuitenkin kiinnostavaa huomata miten kristillisissä piireissä ei tarvitse olla edes pesunkestävä kreationisti voidakseen selittää "naturalistisista premisseistä" ja niiden painolasteista. Ja siitä miten näiden premissien lopputuloksena Jumala torjutaan a priori ulkopuolelle ja siksi nämä tulkinnat ovat maailmankuvallisia.

Kreationismi on tietenkin vain filosofisesti äänekkäimpiä fundamentalistis-kristillis-konservatiivis-oikeistollisin maustein pyöriviä liikkeitä. (Oikeistolaisuus, konservatiivisuus ja edes fundamentalistikristillisyys ei ole sinänsä paha asia. Ja kreationisteissa on variaatiota. Kysymys on "tilastollisesti näkyvistä korrelaateista".) Ne kuitenkin heijastavat kannattajakuntansa yleisiä ajatustapoja ja asenteita. Ja tätä kautta ne toivat tutuksi ajatusmalleja. Itse asiassa ne toivat esiin ajatusmalleja jopa hyvin tarkasti koska kreationistit ovat kuitenkin siinä mielessä hyviä tyyppejä että he pitävät pilkunviilaamisesta ja asioiden eksplisiittisesti esiintuomisesta. Joten he usein kuvaavat normaalin konservativiin asenteita paremmalla pieteetillä kuin muutoin konservatiivit tekevät. Kuolleen hevosen piiskaamisesta on tässä mielessä hyötyä. Siitä oppii jotain muuta.

Loppuheitto;

Lopuksi voisin ottaa vielä asenteellisuutta. (Sen jakamisesta tulee hyvä mieli minulle itselleni.) En pidä "postmodernismista" lähinnä siinä osin missä se iskee "skientismiä" vastaan. Sen kritiikeissä on tässä kohden toki jotain filosofista pohjaa, mutta niiden tulokset tulkitaan liian pitkälle.

Karkeasti ottaen olen pitänyt relativismia jokseenkin perusteltuna jos kysymyksessä on metaetiikka. Eli kysymys etiikan taustoista. Siinä taustaoletukset moraalissa ovat mielivaltaisia. Eli a priori päätetään joitain lähtökohtia joita ei kyseenalaisteta ja tästä sitten jatketaan eteenpäin. (Aivan tyylipuhdas nihilismi sen sijaan olettaa että nämä premissit ovat paitsi mielivaltaisia niin myös vääriä. Joka on aivan yhtä mielivaltaista.) En ole pitänyt sitä läheskään yhtä validina luonnontieteissä. (Kritiikit tuntuvat nojaavan oletukseen jossa skientismin tulisi olla samaa kuin looginen positivismi. Joka on vielä astetta vanhempi juttu kuin postmodernismi. Jos viittaa loogiseen positivismiin relevanttina kritiikin kohteena nykyajan maailmankuvissa tai filosofiassa on käytännössä irrelevantti tai syyllistyy olkiukkoon eli siihen että vastapuolesta luodaan valheellinen helposti kritisoitava kohde jonka kritisoimalla ohitetaan se että se oikea vastapuoli ei olekaan yhtä helposti kritisoitavissa.)

Konservatiiveilla on olemassa sellainen siipi jonka mukaan evoluutioteoria ja ilmastonmuutosteoria ovat vääriä. (Tähän klikkiin liittyy, "crank magnetismin tapaan", holokaustin kiistämistä.) Näissä epäillään luonnontieteitä. Onkin huomattavaa että konservatiivien anti-intellektuellismi perustuu siihen että he periaatteessa kunnioittavat tiedettä mutta ovat kuitenkin antistrukturalisteja heti kun joku on heidän kanssaan erimielinen. Ja lopputuloksena on se, että uskontoa koskevat kysymykset ja etiikka ovat objektiivisia ja ehdottomia kun taas luonnontieteet ovat dekonstruoinnin kohteina. Eli heistä uskontoasiat ovat itse asiassa objektiivisempia kuin luonnontieteet. Luonnontieteitä taas koskee relativismi.
1: Tämä on toki jotain josta ääneenlausuttuna he ovat erimielisiä. Hekin ymmärtävät että on aika hoopoa pitää uskonasioita ja moraalia tieteellisempinä aiheina kuin vaikka gravitaatiota. Mutta kun katsoo heidän argumentaatiotaan, tämä on se mitä heidän metodinsa huutavat. Metodi taas on tärkeämpi. Ja jos omat mielipiteet eivät sitten tuolla pintatasolla seuraa omia päättelyjärjestelmiä niin sitten oma ajattelu ei ole ollut reflektoitua ja järkevän ihmisen ajattelua. Järkevä ihminen korjaa metodinsa niin että se vastaa näitä heidän päänäkemyksiään. Tai sitten hylkää päänäkemyksen siksi että hyviksi arvioidut perustelutavat vievät päättelyn sinne minne ne vievät. Jos näin ei tee, ratsastaa kahdella hevosella jotka ovat kulkemassa eri suuntaan.

Tässä kohden kysymys onkin niin että luonnontiededenialismissa ollaan relativisteja nimenomaan "gravitaatiota" ja muita naturalistisia konsepteja kohtaan. Mutta moraalia sen sijaan pidetään ehdottoman objektiivisena ja jonain joka ei ole mielipide- tai maailmankuvakysymys. Vaan joka on olemassa ikuisesti ihmisten mielipiteistä riippumatta. Ja tässä mielessä konservativismissa onkin paljon juuri sitä "sekapäisen trollin logiikkaa". Oman ideologian dogmat ovat objektiivisia moraaliarvoja. Ja jos tiede on niitä vastaan niin sitten sitä vastaan kritisoidaan sananvapauden, poliittisen korrektiuden vastustamisen ja akateemisen vapauden nimissä.

Ja näitä konservatiiveja on paljon. Heitä ei tunnista "postmodernisteiksi" sillä että he tunnustaisivat olevansa postmodernisteja. Sillä näennäisesti he vastustavat "postmodernismia" ja siihen liittyvää moraalikatoa.
1: Ja he voivat tehdä sitä jäämättä kiinni housut kintuissa koska ihmiset eivät jaksa analysoida. Ja heidän identiteettinsä ei luo mielikuvaa poststrukturalistisesta postmodernistista. Kuten kreationisteja koskevassa Salem -hypoteesissakin on todettu, he eivät ole humanisteja vaan insinöörejä. Kuten myös erityisen monet radikalisoituvat, jopa terroristisoituvat, fundamentalistit ovat insinöörejä. Ongelma voisi yllättää kunnes muistaa desisionismin, jossa omiin lähtökohtiin heittäydytään ja tästä tehdään itsen määrittävä valinta. Ja niiden ympärille sitten koherentisoidaan maailmankuva. Joka on hyvinkin täynnä ehdottomuutta ja rakennetta. (Ainoastaan sen lähtökohdat ovat mielivallassa.) Insinöörit, etenkin Diplomi-Insinöörit, joutuvat tankkaamaan monia juttujaan ulkolukuna ja lisäksi heille opetetaan itseluottamusta niin että kun he osaavat sen yhden asiansa, he osaavat monta..

Heidät tunnistetaan siitä että he käyttävät dekonstruoinnin menetelmiä samalla asenteella kuin poststrukturalistit. He vain valikoivat kohteensa niin että dekonstruktio koskee vain vihollisia kun taas heidän omat näkemyksensä ovat oikeita jos ne ovat vain koherentteja. Fiksuimmat heistä kiemurtelevat asian edessä ja viittaavat vaikka "pluralismiin". Mutta menetelmistään poststrukturalisti tunnetaan!

Uskonnollisesta denialismiklikistä

Washington Postissa oli kirjoitus uskon ja denialismin suhteesta. Asian ytimessä on se, että esimerkiksi ilmastonmuutosdenialismin ja evoluutiovastaisuuden välillä on yhteys. Ja moni ajattelee että yhdistävä linkki näiden kahden välillä olisi uskonto.

Artikkelin mukaan näyttää siltä että ilmastonmuutos syntyy perimmiltään ei-uskonnollisesta mielipiteestä. Mielipiteestä, joka kenties voi olla ankara ja dogmaattinen mutta ei kuitenkaan uskontoa. Ilmastonmuutosvastaisuus liittyy vahvasti vapaan markkinatalouden kannattamiseen. Yhteys uskontoon on enemmänkin yhteys tietynlaiseen uskonnolliseen klikkiin. Pikaista maailmanloppua odottavat kristilliset suuntaukset korreloivat ilmastonmuutoksen vastustamisen kanssa.

Artikkeli keskittyi kuitenkin Rosenaun laajasta aineistosta tehtyyn analyysiin jossa on asetettu erilaisia uskonnollisia näkemyksiä kartalle jossa suhtaudutaan evoluutioon ja ilmastonmuutokseen. Ja kun katsotaan yhteyksiä voidaan huomata että opit jotka kannattavat voimakkaammin evoluutiota kannattavat myös ilmastonmuutosta ja jos epäilee yhtä niin todennäköisesti epäillään myös toista. Rosenau oli ottanut vakaumuksissa huomioon myös ideologian kannattajien määrät. Ja tässä jännittävä huomio oli se, että evoluutiota ja ilmastonmuutosta kannattavia uskonnollisia suuntauksia oli enemmän ja ne olivat suurempia kuin ne tunnetut evoluutiota ja ilmastonmuutosta epäilevät äänekkäät mutta kooltaan marginaaliset klikit.

Toisin sanoen uskonto ja evoluutio ja ilmastonmuutos eivät sodi keskenään. Evoluutio ja ilmastonmuutos ei vain sovi tiettyihin marginaalisiin uskonnollisiin käsityksiin.

pseudotieteiden hyöty länsimaiselle älyllisyydelle

Intelligent Designin ahkera puuhamies, "Discovery Instituteen" palkattu Casey Luskin on ottanut kantaa siitä miten ID on hyödyttänyt evolutionisteja. Hänen kommenttinsa ytimessä on faktantarkastus. Hänen ID -ystävänsä Klinghoffer on läiminyt toveriaan selkään ja korostaa, että "Much as they hate us - and I don't think that word is too strong in some cases - Darwinists need us, if nothing else, for quality control. Some will remain fat, happy, and complacent no matter how we check their facts for them, but there can be no doubt that others are more careful about their claims for the all-powerful, all-knowing Darwinian theory because they fear the "creationists" are always watching and will catch them out when they err. That's healthy." Larry Moran taas murisee vastaan siitä, että tämä näkemys on ID;n vastareaktiota sille, miten se on epäonnistunut tavoitteissaan. "One of the few remaining questions concerns the function of IDiots. The Intelligent Design Creationist Movement has been a spectacular failure. The Wedge Document is a joke. They've failed to get creationism into American schools. People are abandoning Christianity. Their books have all been trashed by critics. One wonders why they're still around. They must be thinking the same thing"

Moranin lausunnossa on toki vänkä pointtinsa. Asiaa korostaa se, että ID -läisten kritiikkiä lukiessa on havaittavissa melko vahvasti sellainen ilmiö että "Biologists who look at any of their articles for even only 2 seconds find a myriad of errors." ID:läisten evoluutioteorian osaaminen on tosiaan sen verran heikkoa että sen bashaaminen opettaa faktantarkistusta ja virheenspottaamista. Mutta lähinnä siten että ID:läisten väitteet joutuu usein tarkastamaan primaarilähteistä koska mukaan on eksynyt karkeita ja luultavasti tahallisia misquoteja ja asiavirheitä. Ja ne virheet ovat loppujen lopuksi niin yksinkertaisia, että vähemmän kokenut voi ottaa ne haasteena ja opetella tätä kautta virheentarkistustaitoja siinä hengessä että ei välttämättä kannata heti ensimmäisenä mennä altaan syvään päähän uimaan.

Mutta näkisin että ID on jotain johon voidaan suhtautua kuten postmodernismiin ; Osa näkee tämän, ymmärrettävästi, jonkinlaisena akatemiaan pesiytyneenä märkäpaiseena. Mutta sitten on kuitenkin niitä ihmisiä, kuten E. O. Wilson joka "Konsilienssi" -kirjassaan kritisoi postmodernismia, pitää sitä hedelmättömänä ja huonona tapana tehdä tiedettä. Mutta sitten kuitenkin sanoo (s 54.) "Kaikesta huolimatta nostan hattua postmodernisteille. Hurjan romantiikan nykyisinä vaalijoina he rikastuttavat kulttuuria." ... "Tarvitsemme aina postmodernisteja tai heidän kapinoivia vastineitaan. Sillä onko parempaa keinoa vahvistaa järjestäytynyttä kuin puolustaa sitä jatkuvasti vihamielisiä voimia vastaan? John Stuart Mill oli oikeassa todetessaan että sekä opettaja että oppija nukahtavat vahtipaikalleen kun tantereella ei ole vihollista."

Olisi tietysti hupsua ajatella että tiede hyötyisi itsessään ID:stä. ID:läiset ovat minun silmissäni jonkinlaisia historianelävöittäjiä. He ovat tiedemaailmalle suunnilleen samaa mitä keskiaikainen miekkailukoulumme on Suomen Armeijalle. Tiedettä ei vie eteenpäin pelkästään se, että asioista ollaan erimielisiä. Erimielisyyden laadulla on paljon pointtia. Se, että joku nyt vaatisi että akatemiaan saataisiin lisää keskustelua siitä miten maa on litteä, ei argumentilla olisi mitään pohjaa.
1: Itse asiassa ID:n kohdalla sen vaikutukset voivat olla jopa negatiivisia. Kun kaiken maailman pilkkuvirheitä, manipulatiivista sitaattilouhintaa, ja olkiukkojen rakentamista sitaattien kontekstin hämäämisellä on tulvillaan kaikessa mitä ID:läiset tuottavat, on itse asiassa vaikeaa löytää niitä asiallisia kritiikkejä. On paljon helpompaa vain ohittaa koko juttu sillä että katsoo viestin lähdettä Goldmanin metodilla, ja toteaa että todennäköisesti sen takana ei ole mitään substanssia. Tätä kautta ID voi jopa kannustaa älylliseen laiskuuteen jossa tietty näkemys yhdistyy siihen kesmimääräiseen ryönään jota arvon Intelligent Designin kannattajat yleisesti ottaen tuottavat.

ID:n "evoluutikoille" tarjoamat edut ovat viestinnällisiä. Ne koskevat laajempaa kulttuuripiiriä joka on pääasiassa nimenomaan muuta kuin tieteenteko. Innovaatiot ovat tieteen popularisointia koskevia. On tärkeää keksiä miten viestiä ihmisille tiedeasioista, jotka ovat vaikeita, mutta joiden takana on kuitenkin validia tieteellistä ajattelua. Tämä on tarpeen kun niiden vaihtoehdoksi esitetään jotain joka antaa intuitiivisen olon tiedosta ja ymmärryksestä. Ja tämä vaihtoehtokin esittää olevansa tiedettä.

Tämän viestinnän ytimeen voidaan laittaa vailla Charles Negy. Hän on viime päivinä saanut näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja sen jälkeen muussakin mediassa. Syynä on hänen luova tapansa käyttää "bigot" -sanaa. Negy moitti sitä miten moni harjoittaa tätä asennetta. Ja että nämä ihmiset eivät edes ymmärrä että mitä yliopisto on. He ajattelevat sitä jonkinlaisena peruskoulun jatkumona. Ja kieltäytyvät kyseenalaistamasta maailmankuvaansa. Ja näiden yhdistelmänä on vaihtoehdottomuus. "It is not uncommon for some-to-many American students, who typically, are first-generation college students, to not fully understand, and maybe not even appreciate the purpose of a university. Some students erroneously believe a university is just an extension of high school, where students are spoon-fed “soft” topics and dilemmas to confront, regurgitate the “right” answers on exams (right answers as deemed by the instructor or a textbook), and then move on to the next course." ... "Another purpose of a university, and my course in particular, is to engage in open discussion in order to critically examine beliefs, behaviors, and customs. Finally, another purpose of a university education is to help students who typically are not accustomed to thinking independently or applying a critical analysis to views or beliefs, to start learning how to do so." ... "The purpose of a university is to engage in dialogue, debate, and exchange ideas in order to try and come to some meaningful conclusion about an issue at hand. Not to shut ourselves off from ideas we find threatening."

Tämä on tietenkin vaatinut myöhemmin täsmennyksiä. Negy on esimerkiksi kertonut mitä eroa on sillä että on maailmankuva josta on ylpeä ja sillä että on maailmankuvassaan "bigot". Tämä on tarpeen sillä esimerkiksi "Thinking Christian" -blogia pitävä kristitty Negyn kollega korosti että me kaikki olisimme "bigoteja" koska me kaikki uskomme siihen mihin me uskomme. Blogisti on tässä sinänsä oikeassa. Että meillä kaikilla varmasti on joitain maailmankuvallisia sokeita pisteitä. Ja tätä kautta me jossain määrin olemme bigoteja. Mutta tämä ei tarkoita sitä että kaikki olisivat bigoteja samoissa aiheissa. Itse asiassa jos maailmankuvan vahvuus ja Dunning-Kruger -efekti lasketaan yhteen voidaan melko helposti havaita että Negyn alkuperäisen kirjoituksessa olleen maininnan arvo oikein korostuu. "One characteristic of the critical, independent thinker is being able to recognize fantasy versus reality; to recognize the difference between personal beliefs which are nothing more than personal beliefs, versus views that are grounded in evidence, or which have no evidence." Ja tämän jälkeen vastaväite siitä että bigotry olisi yleisinhimillinen piirre kaikissa asioissa on selvästi virheellinen. Itse asiassa se tuo mieleen joitain muita aiheeseen liittyviä strategioita. Jotka kyllä tuppaavat kehottamaan punakynän yliviivausta siihen "ajattelevaan" siitä "kristityn" edestä. (Kenties järkevintä olisi että me emme keskustelisi aiheista joihin meillä on tunnesidos. Mutta toki ongelmana on se, että me haluamme kaikki puhua erityisesti juuri siitä. Jolloin kohtaamme kyllä bigotryä itse kussakin kohtaamassamme ihmisissä enemmän kuin mitä he noin yleisesti ottaen ovat "bigoteja".)

Tiedeviestinnässä onkin kenties oleellisinta keskittyä nimenomaan "faktantarkistustasolta" syvemmälle. Ihmisille pitäisi opettaa kriittisen ajattelun keinoja. Ei sitä että opetetaan lainauksia ja osataan name dropata nimi sen yhteyteen. Ei sitä että jokin on tosi koska joku sanoo niin. Nimen tulee olla korkeintaan viite johonkin jolla voi tarkistaa että asia todella on näin. Ja rehellisesti sanoen tämä on aiheena kuivaa kuin käntty. On todella vaikeaa saada ihmisiä intoutumaan tämänlaatuiseen asiaan. Siksi "maailmankuvasota" tai "kulttuurisota" jota käydään on kaiken kaikkiaan innostava ja rakentava. Se tekee asioista edes jotenkin kiinnostavia.

Tieteen ongelmana on se, että se vaatii ajattelua joka taas on usein työlästä ja vaikeaa ja siksi tylsää. Erityisen suuria ongelmia tässä on evoluution ja ilmastonmuutoksen kohdalla. Sillä ne käsittelevät pitkän aikavälin asioita joiden käsittelyssä ihmiset ovat heikoilla. Siksi niihin keräytyy erilaisia luuloja jotka eivät pidä paikkaansa. Ja kun niiden takana olevia teorioita ei jaksa opetella, ei oikeastaan ymmärrä mistä niiden kohdalla on kysymys. Ja kun käsitystä ei ole, pienikin erimielisyys sotkeutuu "relevantiksi erimielisyydeksi". Tätä demonstroinee "veritasium" -kanavan video, jossa selvitetään että kaduntallaajille ilmastonmuutos käsitetään yleisesti otsonikerroksen aukoksi, joka on eri ongelma kuin ilmastonmuutos. Ja ilmastonmuutosta yritettiin ratkaista kierrätyksellä joka ratkaisee aivan eri ongelmia.
1: Toki olen itse tunnetusti hyvin varovainen ilmastonmuutosasiaan liittyvissä lausunnoissa, koska en ole jaksanut paneutua. Tiedemiesten konsensus ei ole sinällään argumentti, vaan se vain viittaa siihen että hyviä argumentteja luultavasti on. Etenkään kun en tykkää "luottaa ihmisiin". Ja ollen tätä kautta osa tätä naureskeltavaa massaa. Ja varmasti osa ongelmaakin tätä kautta. Luonnollisuus - New Age -hipeillä on paljon enemmän syytä motivoitua näihin aiheisiin.

Ei ihme että tässä viestinnän tasossa erilaiset lobbyistit pääsevät helpolla. He voivat esimerkiksi teeskennellä toimivansa "norsunluutornissa työskentelevien" faktantarkistamisena. Vaikka tosiasiassa tiedemaailmassa tiedemiehillä on asioista yksimielisyys ja faktat näitä "skeptikoita oikeasti denialisteja" paremmin hallussa. Ja nämä denialistit ovat sitten oikeasti töissä ideahautomoissa joissa lähtökohta jo palkkaamisessa on se, että tässä haetaan tiettyä lopputulosta, ja argumentit yritetään rakentaa tästä näkökulmasta. Ja USA:ssahan tälläisiä lobbausjärjestelmiä on ties kuinka paljon. Esimerkiksi "Discovery Institute".