Jokainen turha moraalipaniikki kolmessa osassa

Sexpo teki kannanoton siitä kuinka tulli oli ollut huolissaan alaikäisiltä näyttävistä seksinukeista. Sen kannanoton mukaan nukeilla on tehtävä pedofiilisten rikosten ennaltaehkäisyssä. Nukke nähtiin purkautumiskanavana joka ei ole oikea ja normaali tavallinen ihminen. Tämä aiheutti paljon paheksuntaa. Sexpo nähtiin aika monen puolella pedofilian puolustajana.

Kun mietitään näiden nukkejen tapaisia asioita, ne ovat monista varmasti kuvottavia. Tässä kohden on syytä miettiä minkälaisia erilaisia yhteiskunnallisia vaihtoehtoja on tarjolla;
1: Vapautus. Otamme vapaamielisen asenteen ja hyväksymme tuottajia tekemään sellaisia tuotteita kuin haluavat ja asiakkaita ostamaan niitä. Tuotteita saa tehdä ja ostaa. Nukke ei ole oikea lapsi ja tätä kautta pedofiileja tulisi rangaista vasta kun he molestoivat ns. normaaleita ihmisiä.
2: Säätely. Eli hyväksytään että asioita saa valmistaa. Mutta niitä myydään jollain standerdeilla. Ostaminen tehtäisiin luvanvaraiseksi ja esimerkiksi pedofiilit päätyisivät nukkeostoksensa kautta johonkin valvontarekisteriin. Eli käsiteltäisiin hieman kuten tuliaseita.
3: Kielto. Estetään maahantuonti ja valmistaminen, mutta omistamisesta ei rangaista. Käytännössä tämä tarkoittaa useimmiten kriminalisointia jossa kielletään ostaminen ja valmistaminen ja asetetaan jonkinlainen sanktio – sakko tai vankeus – niiden omistamisesta. Mutta hyvin harvoin, kuten esimerkiksi homojen avioliiton kieltämisen kohdalla, asia voidaan vain kieltää.

Toki aika usein valitaan näiden ulkopuolelta pelkkä asian paheksuminen joka ei ole säätelynhaluista, sensuristista sanan vahvimmassa mielessä. Tämä ei kuitenkaan ole yhteiskunnallinen ratkaisu asian yhteydessä. Tämänlaiselle valittamiselle ja motkottamiselle oleva tila on kenties tärkeä mutta se on kuitenkin muualla kuin poliittisessa ympäristössä.

Tässä kohden olen kiinnittänyt huomiota siihen miten pedofiilien nukkekohun rakenne toi mieleeni toisen keskustelun. Se koskee seksirobotteja. Ei alaikäisen näköisiä seksirobotteja. Vaan seksirobotteja. Tämä ei ole sinänsä yllätys. Sillä tavallaan seksirobotti on vain hyvin teknillistetty seksinukke.; Sinziana Gutiun ”Sex Robots and the Roboticization of Consent” (2012) on tässä hyvinkin relevantti. Gutiu on kirjoittanut seksiroboteista feministisessä näkökulmassa. Siinä korostetaan että seksirobotit ovat korostetusti fantasioita. Siis siinä mielessä että naisen analogeiksi tehdyt seksirobotit vastaavat miesten toiveita. Tätä kautta seksirobotti on miestä miellyttämään tehty ja aina halukas. Ja tämä voi vääristää ajatuksia naisista.

Peruslogiikan voisi tiivistää seuraavalla tavalla; Gutiun argumentaation ytimessä on viittaaminen symboleihin ja symbolien tosissaan ottamisen seurauksiin. Näkökulma ei perustu vanhoillis-kristilliseen ajatteluun seksistä jossa ajatellaan että mikä tahansa ei-lisääntymiskeskeinen ja perheenlisäykseen yhteydessä oleva seksiaktio on moraaliton. Sen sijaan siinä on ajateltu ajatusta seksistä vapaamielisemmästä suunnasta. Se problematisoi seksirobottejen asiallisuutta seuraavalla tavalla;
1: Symbolisuusoletus; Seksirobotit representoivat symbolisesti naisia. Ja näihin liittyy ongelmallisia seksuaalinormeja.
2: Seurausoletus; Seksirobottien käyttäminen normalisoi näitä ongelmallisia seksuaalinormeja ja tätä kautta teot siirtyvät myös tosimaailmaan. Gutiu korostaa että seksirobotit tukisivat seksuaalisia stereotyyppejä ja edistäisi pornotähtityylisiä ratkaisuja. Lisäksi ne käyttäytuisivät eroottisesti tavalla jolla ne olisivat aina suostuvaisia. Robottien käyttäminen normalisoisi asioita. Asian luvallisuus ja asian vapaus olisi viesti muulle yhteisölle. Toisaalta ihmisille tulisi vääränlainen käsitystö seksiin suostumisesta.
3: Suojeluoletus; Jos jokin sinällään ei-haitallinen asia tuottaa negatiivisia seurauksia meidän tulisi tehdä jotain asian vuoksi.

Toki tällä kaavalla voitaisiin tavallaan tiivistää joka ikinen moraalipaniikki ikinä. On hyvä huomata että kolmas kohta ei ole johtopäätös vaan se on itse asiassa yksi premisseistä. Sillä se ei ole suora seuraus kahdesta ensimmäisestä premissistä.

On ajallemme hyvin tyypillistä tehdä tämänlaisia toimintatapoja; Jokin asia joka esittää itselle epämieluisia moraalinäkemyksiä otetaan tämän asian symbolina. Ja sitten esitetään että symbolilla on jokin syy-seuraussuhde itse asiaan joten sitten ne eivät enää olisikaan ”ihan eri asioita”. ; Toisaalta merkittävää on myös se, että syy-seuraussuhteet nostetaan esiin hyvinkin viitteenomaisesti. Ja mielenkiintoista onkin huomata että esimerkiksi pedofiilien nukkejen kohdalla Sexpo esitti että korrelaatiot menevät siihen suuntaan että nuket vähentäisivät pedofiliaa jolla olisi uhri.

Toisin sanoen fantasiat ja tosiasiat liitetään yhteen yhdeksi ja samaksi. Normaalisti ajattelemme että mielikuvitus ei ole totta ja että terve ihminen osaa erottaa mielikuvituksen todellisuudesta. ; Tässä mielessä on huomattava että esimerkiksi alaikäistä esittävä nukke tai seksirobotti on esine. Ja asia on todellakin kuten Gutiu sanoo siinä mielessä että ne ovat symbolisessa ja fantasiointisuhteessa todellisiin oikeisiin naisiin.

Teoilla on symbolinen ja fantasioiden suhde aitoon väkivaltaan. (Esimerkiksi siksi että tosielämässä väkivaltaan liittyvä tappion mahdollisuus on itselle ikävämpi kuin jokin aivan liian kauan jatkuva latausruutu.) Itse näen että vaikka pelit todella tekisivät muutamasta ihmisestä väkivaltarikollisen useammin kuin passivoisi heidät – mitä pidän varsin epätodennäköisenä – niin silti se ei olisi syy kieltää pelejä ihmisiltä. Itse asiassa tiivistänkin asian niin että tarpeettomat moraalipaniikit seuraavat aina samaa kaavaa. Niissä oletetaan symbolin ja asian välille korrelatiivinen yhteys. Ja tämä – usein peräti lähinnä oletettu - tilastollinen korrelaatio nähdään samana kuin näiden kahden asian yhdeksi ja samaksi laittaminen. Eli korrelaatio tarkoittaisi käytännön tasolla sitä että symboli ja viittauskohde olisivat yksi ja sama. ; Vahvimmillaan tämä tietenkin menee siihen että symbolit nähdään ihan samaksi loppuun asti. Tällöin moraalipaniikki muistuttaa saatanapaniikkiin liittyneitä roolipelivainoja. Roolipelejen sisältöä ei enää monesti koettu saatananpalvonnan symboliksi joka totuttaa saatananpalvontaan ja innostaa kokeilemaan oikeaa saatananpalvontaa. Vaan roolipelit itsessään olivat saatananpalvontaa. Joka sitten ajateltiin jotenkin vastustamisen arvoiseksi asiaksi.

Näkisinkin että tässä on käsissä aika universaali kaava asiattomille moraalipaniikeille. Enkä sano että asiallisia moraalipaniikkeja ei voisi olla. Ne ovat kuitenkin ennemmin sitä että symbolisuus kierretään, osoitetaan sormella että ”pedofiilipappi” ja jatketaan ”sille täytyy tehdä jotain”. Ja Profit.

Syy tähän on tavallaan yksinkertainen. Jos moraalipaniikissa on jokin asiallinen ja järkevä ydin, siinä on oikeita väärintekijöitä ja oikeita uhreja. Vasta kun tämänlaisia perusteita ei ole, ja halutaan silti paheksua ja sensuroida, on turvauduttava huonompiin keinoihin. Kuten symbolien näkemiseen itse asiana.

Kuinka Leijonakorujen käyttäjät ovat tehneet sen itse...

Suomen vaakunassa oleva leijona on erikoinen. Ei pelkästään siksi että leijonaa ei ole maassamme tavattu luonnonvaraisena. Vaan siksi että leijonakorujen ja leijonavaakunasymbolien käyttäminen koetaan usein rasistiseksi.

Tämän voi todentaa helposti. Kun menee ulos ja kantaa vaikka Suomen vaakunalla koristettua lippistä, ihmiset tulkitsevat sinut rasistiksi. He voivat sanoa tämän tulkinnan jopa ääneen. Leijonakorut koetaan yleisesti rasistisina.

Kuitenkin toisaalta Suomen leijonavaakuna on alkuperältään kaikkea muuta kuin rasistinen. Se on "vain" maan tunnus. Toki on hyvä tiedostaa että suomalaisen (etninen) rasismi on varmasti vanhempaa kuin leijonavaakuna. Suomi ei ole ollut kovin kauaa itsenäinen. Rasismi on sen sijaan paljon tätä vanhempaa. Mutta kyse ei ole siitä että rasistit olisivat perustaneet maan ja ottaneet symbolin. Eli Suomalaisten rasismi ei ole vaakunan synnyn takana.

Vaakunan provenienssi ei pidä sisällään rasismia. Vaakunaa ei ole valittu rasistinen vertailu mielessä. Kuitenkin symbolin käyttö johtaa rasistiksi identifioitumiseen. Mikä on vähintään jokseenkin omituista.

Siis olen toki sitä mieltä että jos symboleja katsotaan alkuperän kautta niin Suomen vaakunassa ei sinällään ole mitään rasistista. Silti jokainen vähänkin ideologioiden muutoksista, sosiologiasta tai ryhmäytymisen psykologiasta tietävä tietää että asiat eivät ole eivätkä voi olla noin yksinkertaisia. Symboleihin ladataan merkityksiä jotka elävät ja muuttuvat käyttöyhteyden mukana. Toisin sanoen ; Alkuperä ei paina juuri mitään. Itse asiassa symbolien merkitykset elävät ajassa. Ja niiden merkitys on intersubjektiivista. Yksi yksilö voi sanoa mitä hän yrittää viestiä symbolilla (vaikka kansallistunnetta), mutta viestillä on aina konteksti ja viitekehys. Ja viesti voidaan tulkita hyvin erilaisella tavalla (rasismiksi). Ja jos asia käsitetään väärin, kyse ei ole siitä että tulkitsijat ovat tyhmiä. Päin vastoin. Viestin lähettäjä on ollut vihjeetön eikä ole ymmärtänyt viitekehystä. Viestinnässä on usein niin että vikaa voidaan etsiä molemmissa päissä. Mutta ei tässä tapauksessa.

Symbolit ja tilannetaju ovat sellaisia että tulkintavirheestä syyttävä on samassa tilanteessa kuin ihminen joka keksii että äänne/kirjoitusasu "kissa" hänellä tässä tapauksessa tarkoittaa jotain ihan muuta kuin nelijalkaista maukujaa. Sanojen merkityssisällöillä on jaettu intersubjektiivinen merkitys joka on toinen. Ja jos käyttää kissaa uudelleenmääriteltynä, on lähinnä väärässä. Jos tulkitsijat ymmärtävät että tarkoitat nelijalkaista maukujaa sanoessasi "kissa" he eivät ole tyhmiä. Sen sijaan jos et käytä symboleja ja sanoja intersubjektiivisen sisältönsä mukaan, niin sinä joko tiedät tai sinun pitäisi tietää että väärintulkintahan siitä syntyy. Ja muun odottaminen ja vihamielinen reagointi kertoo että et ole vilpittömällä mielellä liikkeellä. (Joko valehtelet tai olet ignorantti ääliö tavalla joka vie mieltä tahallisuuteen ihan sillä että kognitiosi riittää hengittämiseen.)

Esimerkiksi kristinuskon yhteydessä kala merkitsee jotain aivan muuta kuin muinaisille sumerilaisille. Ja hakaristiä on käytetty hyvän onnen symbolina mutta natsit ovat tämän itämaisen symbolin sisällön omineet niin että kaikki asiayhteydet Suomen ilmavoimien tunnuksesta joulutorttuihin "luovat väkisinkin mieliyhtymiä". Ja hakaristin kun laitat hihaan niin tuskinpa annat kuvaa ympäristöösi siitä että "olen itämaiseen taikauskoon hurahtanut hyvää onnea muille toivova": Toki voit oikeasti tarkoittaa tätä ja yrittää. Mutta se kertoo että olet niin vihjeetön että sinua voi kuvata lähinnä ilmaisuilla "jäinen mega-autismi". (Tjsp.)

Toki tämä on rasismiaiheen kohdalla muutenkin vaikeaa.

Esimerkiksi "Neekeri" -sanan merkitys on monille ollut melkoisen viaton. Mutta nykyään kun sanaa käyttää tunnustaa suoraan ideologista puolta. Tai jos ei tajua tätä niin on "aika vajaa" sellaisella tavalla että ei kyllä tule ikävä tulevia polvia tämä kuolemassa kadonnut kognitio. Tämän ymmärtämisen vaikeus toki yhdistyy siihen leijonasymboliin. Moni "neekeri" sanaa puolustava on koviten selittämässä että leijonavaakuna ei ole alunperin tai sisällöltään mitenkään rasismiin liitoksissa.

Tässä unohtuu se, että leijonasymbolin, etenkin leijona-kaulakorujen jne. "eivirallisen krääsän" käyttäjät ovat tupanneet olla tietynlaisia. Kun aiemmin avoimesti uusnatsistiset piiritkin ovat käyttäneet leijonasymbolia, siihen on syntynyt merkitys. Merkitys ei ole syntynyt akateemisesti siten että mikä on leijonasymbolin tausta. Vaan se on syntynyt käytännössä. Induktiivisella päättelyllä kokemuksista. "Ihminen joka käyttää leijonakaulakorua ei-valtionjuhlayhteydessä on tilastollisesti yliedustuksellisesti tiettyä ihmisryhmää". Tästä syntyy aivan järkevä jengitunnuksen ja logon tunnistus. Symbolin käyttäjä, symbolin käyttökonteksti ja se miten symbolien käyttäjät tunnisteaan ja tulkitaan luovat intersubjektiivisen merkityksen. Joka ei ole yksilön mielipideasia, jokin jota vastaan voi yksilö tulla sanomaan että "se on näin eikä toisin". (Symbolit eivät ole objektiivista tietoa, vaan asioihin ladataan sosiaalis-yhteisöllisiä merkityksiä.)
1: Aivan kuten liivijengienkin tunnistamiseen. Eikä tässäkään mikään liivijengin PR -puhe auta. Ihmiset kun kuuntelevat myös esimerkiksi poliisia lähteenään. Jos PR -puhe ja käytäntö ovat ristiriidassa näiden muiden lähteiden kanssa, syntyy helposti tilanne jossa PR -puhe on todiste siitä että paitsi että liivijengit ovat mitä ovat, niin tämän lisäksi ne myös peittelevät tätä olemistaan ja valehtelevat mediassa... Kierointa on että tämä symbolienrakennusprosessi etenee huolimatta siitä mitä liivijengit ovat tai eivät ole. Liivijengien pelko ja uhkaavuus riittää. Luottamus poliisiin riittää. On huvittavaa huomata että samalla ilmapiirillä saadaan rakennettua myös "matujen yliedustus rikostilastoissa" -tulkintoja...

Keihin viha kohdistetaan?

Jännittävintä tässä on se, että jos leijonasymbolia väitetään ei-rasistiseksi, niin tämä olisi helppoa todistaa. Intersubjektiivisen merkityksen vuoksi tämä vaatii testin. Jos menee leijonakorujen ja vastaavan tilpehöörin kanssa kadulle eikä siitä koskaan synny tulkintoja tai huuteluja rasismista, niin sitten sillä symbolilla ei ole rasismimerkitystä. Mutta koko leijonakorun puolustus syntyy siitä että tätä tulkintaa tavataan monia ihmisiä häiritsevällä tavalla.

Ja jostain syystä tulkintavirheen taakse syytetään suvakkeja. Mikä on erikoista. Koska he eivät käytä leijonasymbolia. He eivät ole se ryhmä joka on alkanut käyttämään tunnusta ja käyttäytynyt tämän tunnuksen kanssa tietyillä tavoilla. Eli luonut induktiivisen näkemyksen siitä mitä yliedustus tuosta ihmisryhmästä nyt tuppaa tekemään.

Ja jostain syystä näyttää siltä, että vaikka leijonakorun ei-rasistisuutta puolustavat kovasti korostavat että he eivät ole rasisteja niin symbolin ei-rasistisuutta korostavat eivät ole mitenkään näkyviä tahoja rasisminvastustuksessa.

Sen sijaan intoa maahanmuuttokritiikin innokkaampaan kulmaan löytyy. Ja tämän puolen normaaliongelmana on ollut se, että he laajemminkin tuntuvat joutuvan korostamaan sitä miten eivät ole natseja vaikka tiettyä analogisuutta löytyykin.

Tästä syntyy kysymyksiä. Sellaisia kuin "Miksi ei saada äänekkäitä natseja haukkunutta ei-natsia puolustamaan joukolla leijonakorujen ei-rasistisuutta?" Ongelma on se, että kun katsoo näitä "ei olla natseja, ei olla rasisteja" -ihmisiä, niin jostain syystä he samanaikaisesti ovat (1) Ihmisiä jotka laajakirjoisesti ja äänekkäästi kritisoivat internetissä ja livenä niitä ihmisiä joiden kanssa eivät identifioidu. (2) Ihmisiä jotka eivät vastusta rasisteja tai rasismia tai natseja missään internetissä, vaan ainut rasismiin ja natsismiin liittyvä vastustus on sitä kun he sanovat "ei olla niitä".

Jostain syystä ei nähdä mielenosoituksia tai muita vastaavia ryhmittymiä joissa rasisteja kritisoisi ryhmä joka kantaisi leijonakoruja ja huutaisi siitä että miten he eivät ole rasisteja. Ja iskisivät sitten rasisteja vastaan kuin osoittaakseen että rasisti heidän ryhmässään on entinen jäsen. Tosiasiallinen havaittava tila on se, että leijonakorujen ei-rasistisuutta puolustavat eivät potki kaveripiireistään natseja. Eivät edes kritisoi julkisesti natseja ja rasisteja, vaan ovat aina moittimassa "suvakkeja". (Etenkin jos he löytävät rasismia näistä "ehdottomasti vain kansallismielisistä" tyypeistä. Mutta tämä on sentään aavistuksen ymmärrettävää.)

Miksi leijonatunnuksen ei-natsiutta ylikoorstava ja symbolin nyky-yhteiskunnassa olevia konnotaatioiden olemassaoloa kiistävät tyypit jotka vaikuttavat olevan keskivertoa enemmän Godwinin lakia lietsovassa ilmapiirissä? Leijonakorujen käyttäjien vihastuminen rasismisyytöksistä onkin sellaista että heidän tulisi tajuta että he ovat tehneet sen itse. Ihan itse. Ja se on vaatinut pitkäjänteistä työtä. Työtä jossa jokainen kaikista aika selvästi rasisti ja natsi joka selittää olevansa "kansallismielinen" tai jopa "vain kansallismielinen" on mädättänyt sitä arvokkuutta, sisältöä ja kunniakkuutta jota symboliimme on sisältynyt.

Tämä pitkäjänteinen maamme symbolin omiminen on ollut rasisteille tärkeää koska natsit ja rasistit ovat halunneet määrittää omista näkemyksistään poikkeavan "huonoksi kansalaisuudeksi" (joka näkyy siitä että "suvakit" nähdään "kansanpettureina" joita jopa "tulisi rangaista"). Ja tämä itsessään voidaan nähdä sananvapauden vihollisuudeksi. Ja tätä kautta epäkansallismieliseksi teoksi. Tämä mädätystyö jossa hyvän ja hienon maamme arvokas tunnus on saastattu kun ei ole mietitty miten sitä käytetään. (Samalla tavalla kuin armeijan baretin arvokkuus on niin tärkeää että sotilas miettii aina mitä tekee baretti päässä koska baretin ja ryhmän kunniaa ei saa tuhota vaikka tekemällä sotarikoksia.) Tästä voi oikeasti pahastua syvästi. Ja tästä ei voi vihata suvakkeja. Ei vaikka olisi maahanmuuttokriittinen. Tästä Suomen hienon symbolin turmelemisesta voi syyttää vain rasisteja ja natseja. Niitä rottia!

---

Näyttääkin siltä että leijonakorun ei-rasistisuutta puolustavan jengin ja rasismin suhde on sama kuin Intelligent Designillä ja kreationismilla. Ne voisivat teoriassa olla eri asia. Määritelmällisesti ne voisivat olla hyvinkin eri asia. Kuitenkin käytännössä ID:läiset pitävät sisällään runsaan määrän kreationisteja. YEC -kreationistiksi paljastuminen ei lopeta ID -suhdetta ja YEC kreationisti voi olla ID:isti koska hän mahtuu "isoon telttaan". (Valitettavasti ei freudilainen symboli tässä käyttöyhteydessä.) Lisäksi ID:läiset puolustavat asiaansa argumentein jotka ovat kreationismia pienin laimennuksin, mutta jotka eivät tuo yhtään oleellisesti eri argumenttirakenteella toimivaa perustelua asiaansa ajaakseen. Ja ID ei koskaan selitä miksi kreationismi on huonoa idioottien soopaa, vaan ainut kreationismikritiikki joka heiltä löytyy koostuu siitä että he itse eivät ole kreationisteja. Muuten vaan koko ajan sekoittuvat heihin kun kulkevat samoissa jengeissä lobbaamassa samoja lakiesityksiä jne...

Siniristitön lippumme

Viime päivinä on keskusteltu Finlandia -hymnistä ja Maammelaulusta. Siitä että kansallislaulumme voitaisiin vaihtaa ; "Finlandia-hymni on hieno ja arvokas sävellys, jonka säätäminen Suomen kansallislauluksi olisi hieno tapa juhlistaa itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaa, lujittaa suomalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja kunnioittaa Suomen kansan perinteitä, puoluehallitus linjaa."

Mielestäni Finlandia -hymni ei sovi kansallislauluksi koska se ei ole kovin helppo yhteislauluksi. Se on kuitenkin symbolisesti Suomeen sidottu, kulttuurisesti tärkeä ja itse asiassa oikein kaunis kappale. Lisäksi ihmiset osaavat sen sanat paremmin kuin Maamme -laulun hirvittävän monet säkeistöt. Kenties vakuuttavin argumentti on tietenkin se, että Finlandialla on minuun itseeni hyvin läheinen ja merkityksellinen suhde.

Tämä muistuttaa siitä että kansalliset symbolit on vaihdettavissa. Monet pitävät esimerkiksi Suomen vaakunaa jonain jota ei voi rukata uusiksi. Teoriassa pystyy. Tätä tehdään harvoin, mutta se on mahdollista. Itse asiassa hyvin monissa maissa lippuja, vaakunoita ja kansallislauluja löytyy tuskastumiseen asti. (Jos ette usko, suosittelen tutustumaan "Napoleonin kompleksien" keskeneräiseen mutta massiiviseen kansallissymboliprojektiin.)

Itse olisin huvittunut jos samassa yhteydessä tehtäisiin, ihan siksi että voitaisiin, ottaa pois se kovasti symbolinen ja keskusteluissa esiintynyt risti siitä Suomen lipusta. Tämä vaihto olisi mahdollista tehdä. Sillä olisi siinäkin mielessä arvoa, että nykyinen SSS -politiikka on esittänyt #koultuslupaukseen liittyviä toimia jotka alleviivaavat sitä että se arvostaa puhdasta mieltä joka on mahdollisimman tabula rasa. Ja jos kristinusko on ollut maan perustalla ja meillä on ollut historian varrella valtionkirkko sanan vahvassa mielessä, voidaan huomata että kirkko on jokin joka kritisoi nykyhallitusta harvinaisen tiukasti. Joten kenties valtio on syytä siivota kirkosta, ei tosin niistä syistä joita vapaa-ajattelijat kannattavat. Lisäksi valkopesu voisi olla etnisyyteen koskeva kanannotto joka viehättäisi monia niistä joista esimerkiksi suomen kansalaisen pärjääminen kauneuskilpailuissa on jotain joka olisi syytä tehdä etnisyys edellä.

Lipun valkopesemisen ainut huono puoli olisi siinä, että sen jälkeen se voisi tarpeettomasti sekoittua Ranskan armeijan sotalippuun.

Monikulttuurisuuden lähestymisestä

On mielestäni hyvä huomata, että kun puhutaan monikulttuurisuudesta, näyttää olevan enemmänkin niin että kaikki jossain määrin kannattavat monokulttuuria. Monikulttuurisuuden kriitikot korostavat kulttuurien erojen olennaisuutta. Ja tällöin käy niin, että he korostavat sitä että ihmiset eri kulttuureissa ovat oleellisesti erilaisia. Monikulttuurisuuden takaa taas löytyy usein yleishumanistisia ajatuksia siitä että ihmisillä olisikin jokin yhdistävä perusta.

Itse lähestyisin tätä Peircen kuvaamalla semiotiikalla; Peirce jakoi kohteet ikoneihin, indekseihin ja symboleihin. Monikulttuurisuuden kannalta nämä kohteet voidaan jossain määrin asettaa erilaisiin hierarkioihin.
1: Ikoni on yksinkertaista symboliikkaa. Merkki muistuttaa kohdettaan. Viitaussuhde on suoraan siten että ominaisuudet ovat samanlaisia. Esimerkiksi jos piirretään yksinkertainen kalliopiirros hirvestä, ihmiset ymmärtävät että kyse on hirvestä vain katsomallas itä. Ikonot näyttävät luonnollisilta ja ne ovat ymmärrettäviä.
2: Tätä kompleksisempi on indeksi. Se viittaa johonkin kohteeseen jonkin syy-seuraussuhteen kautta. Tämä tarvitsee usein jonkinlaisen kontekstin. Tämän tason mutkikkuus näkyy hyvin itseäni viime aikoina kiinnostaneesta/askarruttaneesta ongelmasta, käsitteellisen analyysin kömmähdyksistä, jossa näyttää siltä että kontekstiin ollaan jämähdetty ja indeksiä kohdellaan kuin ikonia. Tai sitten kontekstiin ollaan jämähdetty eikä ymmärretä että samalla ilmiöllä tai sanamuodolla voi olla monia erilaisia syy-yhteyksiä joten ne vaativat kontekstin. Indeksin kohdalla viitattu objekti kuitenkin on välttämättä olemassa ja indeksi liittyy objektiin jonakin tosiasiana niin että on olemassa konkreettinen ilmiö tai muu yhteys.
3: Symbolilla ei välttämättä ole todellisuusvastinetta. Se voi olla mielikuvitusta. Ja monessa kulttuurissa erilaiset symbolit on vain sovittu. Esimerkiksi se, että leijona symbolisoi vaakunassa Suomea on vain valittu. Kuva voisi olla jotain muutakin, mutta se ei vaan satu olemaan koska on toisin sovittu.

Voidaan ajatella että jos ollaan yleishumanisteja voidaan vaikka tehdä vertailevaa uskontotiedettä ja huomata että monissa uskonnoissa on itse asiassa samoja perusarvoja. Niiden tärkeysjärjestyksessä on eroja, mutta niiden perushenki on sama. Tämä viittaa siihen että niillä on jokin syvempi yhteinen tekijä. Ne siis joko eivät ole vain symboleja. Tai jos ovat niin ne ihmispsykologian vuoksi ovat kuin ne olisivat jotain konkreettisempaa, vaikkapa ikoneja. Tässä mielessä homo religiosus -ihmiskuva on helppoa liittää yleishumanismiin. Ihmiet uskovat Jumalaan ja sitovat uskontoon samanlaisia arvoja joten ei tarvitse riidellä.

Mielestäni monikulttuurisuuskysymys voidaan tätä kautta palauttaa vanhaan tekstiini jossa kuvasin sitä miten Frasier Cranen tapa hoitaa kultturellisti asiat monikulttuuriudessa perustuu siihen että puhutaan keveistä asioista. Tämä viittaa siihen että kulttuurisia asioita voidaan pitää yllä hyvinkin monenlaisia niissä tilanteissa joissa ne ovat symboleja asioille joita pidetään monissa kulttuureissa yhteiskunnan tasolla melko mitättöminä. Näin näistä ei tule riitaa.

Toisin sanoen monikulttuurisuus olettaa että erimielisyydet ovat enimmäkseen symbolien tasolla. Perusarvot ja yleishumanistiset periaatteet olisivat vaikka meihin evoluution ohjaamaa altruismia. En pidä tätä teoriaa kovin huonona.

Silti mieleen tulee "Unabomber" Ted Kaczynskin näkemys jossa korostuu se, että tosiasiassa yhteiskunnat ovat valtakoneistoja jotka sallivat ihmisille vapauksia mitättömissä asioissa. Jos haluat olla juutalainen tai kristitty, se ei kiinnosta yhteiskuntaa. Mutta yritäpä jättää verosi maksamatta niin johan kiinnostaa.

Voidaankin sanoa että on tavallaan erikoista että moni monikulttuurisuuden kannattaja vastustaa hyvinkin syvästi evoluutiopsykologiaa. (Syynä on eksistentialismin ajatukset perimmäisestä vapaudesta, fenomenologiset ajatukset siitä että jokainen lokero jolla ihmistä määritellään on vankila, astetta relativistisempien ajatukset siitä että ihmiset ovat konstrukteja eli perimmiltään kokonaan symbolisia...) Se olisi varsin joutuisaa sovittaa heidän malliinsa.

Se ei tosin yllätä että moni monikulttuurisuuden vastustaja korostaa enemmän kulttuurievoluutiota. Heidän tulee torjua ajatus siitä että ihmisissä olisi lajityypillisesti vaikka sellaista altruistista käytöstä joita monet evoluutiopsykologiset mallit ennustavat. (Osa heistä on myös suoraan sanoen kreationisteja tai kreationistihenkisiä ja korostavat oman kulttuurinsa ja uskontonsa erinomaisuutta. Samalla kun leikkivät hassusti sitä että se muka olisi enemmän kuin jokin symboli.)

Toki mukaan mahtuu niitäkin jotka hyväksyvät evoluutiopsykologian mutta jotka vastustavat monikulttuurisuutta. He kuitenkin edustavat hyvin vanhahtavaa toien maailmansodan jälkeistä evoluutioajattelua joka korostaa vain taistelua. Heidän kuvaansa voi pitää liian simplistisenä. He ovat koherentteja siinä mielessä että jos ihminen on paha ja kulttuuri kasa symboleja, on rauhanomaisuus nojaamassa illuusioille. Uskonto voi tällöin olla renessanssiajan ateistien tapaan jopa "valehtelua joka pitää rahvaan kansan kurissa", jossa ateismi on kenties totta mutta sopii vain harvalle, älylliselle totuuttarkastavalle eliitille. (Uskomiseen uskomiseen kykeene toki teistikin.) Valitettavasti heidän koherenttiutensa ei oikein vakuuta koska heidän kuvansa itse tieteenalasta on jäänyt ajastaan jälkeen.

Ristiin rasistiin

"Rajat kiinni!" -mielenosoituksessa oli esillä isoja ristejä. Kirkko otti siihen kantaa. En tiedä edustaako evankelisluterilaisen kirkon twitteri oikeasti kirkon virallista kantaa. (Mitä ilmeisimmin ei.) Mutta selvää on että tämänlaisella viestinnällä on merkitystä. Viesti oli kokonaisuudessaan "Jos jokin on väärä paikka ristille ja muille kristinuskon symboleille, niin #rasistimielenosoitus." Tätä voi pitää positiivisena asiana. Ja moni pitääkin : "Uskonnon ei tarvitse olla ongelma, kunhan sen harjoittajat haluavat huolehtia heikommista ja puolustaa kaikkien vapautta.".

Vastapuolella on tartuttu rasismi -sanaan. Reijo Tossavainen esitti kysymyksen arkkipiispalle. (Blogissaan joka vaatii rekisteröitymistä palveluun johon arkkipiispa ei tietääkseni ole rekisteröitynyt. Mutta avoimet kysymykset ovat sellaisia että niitä käyttävät lähinnä "tietynlaiset ihmiset" ja "tietynlaisin motiivein" käytännössä poikkeuksetta.) Tossavainen vetosi enemmistön mielipiteeseen. "Arvelen, että ev.lut. kirkon rasisteiksi leimaamien ihmisten joukossa oli enemmän kirkkoon kuuluvia kuin maahanmuuttoa puoltavien joukossa. Mielipidekyselyjen mukaan suomalaisten ja samalla kirkon jäsenten selvä enemmistö kannattaa maahanmuuton rajoittamista tai rajojen kokonaan sulkemista. Miksi kirkon johto suhtautuu avoimen myönteisesti niiden maahantuloon, joista merkittävä osa suhtautuu joko kielteisesti tai hyvin kielteisesti kristittyihin ja kristilliseen kirkkoon?" Tossavaisen tulkinta vaikuttaa intuitiivisesti uskottavalta, joskin kaipaisin väitteen tueksi ns. evidenssiä.Ihan siksi että vaikutelmat ja tunteet eivät ole perusteluja tai tosiasioita vaan tunteita ja vaikutelmia.

"Rajat kiinni!" sen sijaan lähti rakentelemaan kunnianloukkaussyytettä kirkolle. "Meidän mielestämme kirkko ei todellakaan älähtänyt, vaan leimasi Rajat Kiinni! -kansanliikettä ja sen mielenosoittajia "rasistimielenosoitukseksi" ja syyllistyi täten kunnianloukkaukseen." ... "Jätämme tutkintapyynnön valtionkirkon kunnianloukkauksesta".

Mielestäni ristiä saa kuljettaa. Ja sen mauttomuudesta saa siitäkin sanoa omat mielipiteensä. Ei mielipiteenvapaus tarkoita sensuuria jossa kritiikkiä ja vastenmielisyyden tunteita ei saa esittää. ; Mielenosoitus on performanssi ja jos siihen on varattu lupa niitä saa tehdä. On tavallista että niitä propataan. Ja näille ei yleensä tarvitse pyytää ennakkotarkastusta.

Ja ihan suoraan kantaa ottamatta siihen onko Rajat kiinni! rasistinen vai ei. (Koska se on tai ei ole riippuen rasismin määritelmästä. Joita on olemassa useita.) Näen että ristillä on oleellinen perinne rasismikulkueissakin. Etenkin jos sen ymmärtää polttaa. Vihaamiensa ihmisten takapihoilla. Näin ollen kirkko ei kenties ymmärrä rasismin historiaa tässä twiittauksessaan vaan lähestyy symboliaan vain sitä kautta että se olisi sen institutionaalisessa hallinnassa. Mikä on tietenkin aika rajoittunutta.

Mutta on vaikeaa ymmärtää tuota kunnianloukkauspuolta. Rajat kiinni! kun toistuvasti esittää että se puolustaa jotain joka ei ole poliittisesti korrektia. Eli toisin sanoen jos jotakuta vituttaa niin sananvapaus voittaa. Tässä kulttuurissa kunnianloukkausta ei oikein voi olla. Päättäkää kummalla hevosella ratsastatte. Kunnianloukkaussyytteiden vetäminen ei ole kyllä muuta kuin poliittisen korrektiuden rakastamista, sitä että laissa olevia hyysäysperinteitä käytetään hyväksi heti kun hyysäys ja poliittinen korrekitus on omalla puolella. Ja tämänlainen ei tässä ole sovelias näkökanta koska Rajat kiinni -ilmiötä tulee lähestyä sen omien arvojen kautta. Silloin sen pitää hyväksyä että joku ilmaisee dissaavansa heitä. Siinä yleistetään aivan samalla tavalla kuin jos syytetään kaikkia maahantulijoita vaikka maahantunkeutujiksi jotka raiskaavat ja tuhoavat ja tappavat ja paloittelevat. Tai että jos yksi tekee niin koko ryhmää tulee rangaista kollektiivisesti tästä.

Jos jonkun mielestä Rajat kiinni! -tyypit ovat rasisteja niin se on samaa mielipideklusteria sen kanssa että ateismi=nihilismiä tai vastaavaa. Näitä virheitä kannatetaan yleensä. Ne ovat kenties virheitä mutta ne ovat myös mielipiteitä. Jos niistä voisi haastaa oikeuteen voitokkaasti, olisin henkilökohtaisesti merkittävän rikas mies. Provosoivia mielipiteitä toistuvasti heittelevä "Rajat kiinni!" -ryhmä joka itse suuttuu ja haastaa oikeuteen melko kevyesti muotoillusta lauseesta synnyttää vahvan mielikuvan niistä tyypeistä jotka tykkäävät lyödä muita mutta jotka eivät kestä jos heitä itseään yhtään edes tönäisee. Heille on nimitys. Kategorinen nimitysjoukko joka koskee mielestäni joka ikistä tälläistä ihmistä. Pelkuri. Rassukkaraukka. Munaton. Epämiehekäs. Antisankari. Epäsuomalainen.

---

Good luck with that. Tuskin menee läpi. Olen valmis lyömään viinapullon vetoa että ei mene tämä syytös lakituvassa voittoon. Noin niinkun siltä pohjalta mitä maallikkona tuota lakia tunnen. (Osittain siksi että on olemassa nollaa paljonkin suurempi riski että minut oikeasti sen mukaan tuomitaan jossain elämäni vaiheessa...

Merkittävä teko ja sen symbolinen merkitys

Herodotos kertoo miten Persian kuningas Dareios kysyi kreikkalaisista hautaamistavoista. Kreikkalaiset korostivat että polttohautaus oli tärkeää. Koska se oli kunnioittava tapa käsitellä ruumiita. Darius oli kuitenkin tekemisissä myös nykyajan Intian tienoilla asustavien callationslaisten kanssa. Ja kun hän kysyi heiltä voisivatko he polttaa vainajansa kunnioituksesta he olivat pöyristyneitä koska se tarkoittaisi ruumiiden kohtelemista roskana. Heistä vainajat piti kunnioittavasti syödä. Mikä taas oli kreikkalaisista hyvin pöyristyttävää.

Ylläoleva kuvaus on monikulttuurisuuden ytimessä. Monesti tekoja pidetään symbolisina. Ja symbolien merkitystä pidetään ikään kuin objektiivisena asiana. Tämä näkyy hyvin vahvasti siinä miten joitain asioita vain pidetään "itsestäänselvinä". Ajatus on hieman sukua objektiiviselle moraalille siinä mielessä, että senkin kohdalla aika moni toteaa että moraali on objektiivinen ja noudattaa juuri sen oman kulttuurin oppeja, dogmeja ja tapoja. Eri kulttuurissa olevat ovat yhtä ehdottomia omien kulttuuriensa kanssa.

Mutta tässä ei ole kysymys puhtaasti moraalista vaan merkityksestä. Voidaan jopa nähdä, että vainajan kunnioitus oli se eettinen viesti jota Herodotoksen kuvauksessa toteutui kaikilla. Tämä voisi olla yhdistävä yleisinhimillinen teema. Joka taas voidaan liittää moraaliin vaikka "Sam Harrisin tapaan" määrittelemällä moraali jonkinlaiseksi yleisinhimillisyydeksi jota voidaan lähestyä ihmisen lajinmukaisen laumakäyttäytymisen, aivotutkimuksen ja muun vastaavan kautta. Tai joksikin joka kuvaa sitä omaatuntoa jota vaikka Luterilaisuuden Jumala on ohjelmoinut kaikkiin ihmisiin.

Jos kunnioitus on yhdistävä niin se mikä merkitsee kunnioittavaa käytöstä on sitten se joka eroaa. Tällöin ero ei enää ole välttämättä moraalissa vaan symboleissa. Ja tässä kohden ei voi oikein tehdä muuta kuin viitata C. S. Peirceen, joka määritteli että symbolit toimivat sillä että niissä on kolme komponenttia. On symboli ja teko tai rituaali, joka sitten jonkun tulkitsijan kautta määrittää mitä se tarkoittaa. Ja tämä tapahtuu jossain kontekstissa tai yhteisössä jossa tämä tietty tulkinta oikeutetaan. Tässä mielessä kommunikaatio ja sopiminen lataavat symboleihin eri merkityksiä eri kontekstissa.

Mistä seuraa hieman yllättäen se, että monikulttuurisuus ei väistämättä tarkoita samaa kuin moraalirelativismi. Ei vaikka jokaiselle rituaalille antaisi arvon. Tässä mielessä "maassa maan tavalla" voidaankin tulkita jonain muuna kuin kädenojennuksena kulttuurirelativismille. (Tulkinta jota rehellisesti sanoen ällistyttävän harva on tekemässä.)

Tragediahierarkia

Your mother was a hamster
and your father smelt
of elderberries!

Sosiaalinen media synnyttää nopeasti trendejä, megatrendejä ja antitrendejä. Tämä on tärkeää, sillä sosiaalisen median yksi tärkeimmistä funktioista on näyttää, miten hyvä ihminen sosiaaliseen mediaan postaava itse on.

Tähän liittyen voin näyttää ohessa oman osallistumiseni tämänlaiseen muoti-ilmiöön. Facebook liitti yhden klikin ominaisuuden, jonka avulla voi muuttaa profiilikuvansa väliaikaisesti Ranskan lipun trikolorin väreihin. Ominaisuus oli varmasti opittu menneisyydestä ; Profiilikuvien modifiointi on tärkeä osa "ottaa osaa" ties mihin.

Luonnollisesti tästä syntyi antiteesi. Tiedostamisen eräs tärkeimpiä, mutta implisiittisiä, ominaisuuksia näyttää olevan elitismi. Tiedostavan täytyy jotenkin olla muita parempia. Tämä on tietenkin sinänsä kannatettava asia, että minäkin aivan oikeasti arvostan sitä, että asioita järjestetään tiedolla ja osaamisella. Olen siinä mielessä meritokraatti että elitismi ei ole minusta lähtökohtaisesti epäeettistä, huonoa tai edes epätoivottavaa. ; Koska facebook teki kampanjaan osaaottamisesta liian helppoa, se ei tietenkään voinut olla tiedostavaa. Liian helppo on vain kritiikitöntä muodin seuraamista. Tai näin ainakin käy helposti jos hipsteriltä kysytään.

Tähän trikoloriin otettiinkin paljon kantaa.

Sen nähtiin olevan jotain muutakin kuin kannanotto Pariisissa kuolleiden puolesta. Sen ei toki nähty olevan kaikkia islaminuskoisia vastaan. Vaan sen sijaan se nähtiin priorisointiharhana jossa toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. Tämä ajatus on itse asiassa mielestäni onnistuneesti tiivistetty tragediakarttaan. Tietyillä alueilla tapahtuneet iskut nähdään relevantteina ja toisia ei.

Esimerkiksi Vesa Linja-aho otti asiaan kantaa "... pari viikkoa sitten ISIS murhasi 200 venäläistä lentokoneeseen niin siitä ei tullut vastaavaa solidaarisuusryöppyä. Miksi? Johtuiko tekotavasta vai uhrien kansallisuudesta vai siitä että rivilänsimaalainen voi kuvitella itsensä istumaan pariisilaiseen kahvilaan muttei venäläiseen lentokoneeseen?" Ja Martti Muukkonen totesi, että "Löytyykö täältä jotain sellaista applikaatiota, joka laittaisi profiilikuvan päälle Libanonin lipun Beirutin iskun muistoksi?" Molemmat edustavat varmasti jonkinlaista arvostettua tiedostavaistoa. (En käytä sellaisia termejä kuten "suvakki" tai "vihakki". Ne kun ovat banaaleja mutta eivät hirveän hauskoja.)

Suuressa mittakaavassa nämä huomiot ovat tosia. On ilmiselvää että pelkästään ISIS on iskenyt moneen paikkaan ja niiden kohdalla ei ole tehty samaa. Länsimaisuus uhreissa nostaa aina näkyvyyttä. Toisaalta Suomessa uutisoidaan eniten jos uhreina on Suomalaisia. (Jopa omissa suomalaisissa nettitutuissa oli niitä jotka klikkasivat itsensä olevansa "safe". Eli olleensa kaupungissa mutta olevansa nyt elossa. Ja tämänlaisen tiedottaminen on järkevää Suomessa, joten painottumiselle voi olla muitakin syitä kuin abstrakti ihmisarvon kunnioittaminen koko ihmiskunnan jokaisessa yksilössä.)

Minä en edes tiennyt koko Libanonin iskusta ennen kuin tuli muodiksi, että siitä tehtiin Ranskan terrori-iskuihin verrattava kohde. Joten kenties Ranskan terrori-isku toikin Libanonissa tapahtuneelle näkyvyyttä. Ja koko Libanon -asiasta tiedetään ylipäätään lähinnä tätä kautta. Selvästi ei ole muodikasta ääneen tunnustaa, että montaako ihmistä joku toinen vertaa. Ei ole ollut kohteliasta diplomaattisesti keskustalla esimerkiksi siitä, montaako venäläistä sotilasta yksi suomalainen sotilas vastaa. Tai montaako valkoihoista hukkunutta turistia tarvitaan että tsunamikatastrofista tulee ilmiö jota muistellaan kaikenmaailman kriisejä kertaavissa ohjelmissa. (Vai riittääkö Aki Sirkesalo.) Virallisesti ihmiset yleensä arvostavat ihmisarvoa abstraktiona, mutta käytännössä asiat eivät ole näin yksiselitteisiä.

Monitulkintaisuusongelma

Mutta toisaalta syynä voi olla se, että symboli tosiasiassa harvoin symbolisoi vain yhtä asiaa. Ja liput ovat siitä ikäviä, että kansallissymboleihin ladataan järkyttävän paljon erilaisia viestejä. Vesa Linja-aho otti tähän kantaa selittämällä, että "Ranskan lipun värit solidaarisuudenosoitukseksi uhreille. Idea oli suora kopio kivasta sateenkaarikampanjasta keväältä ja tulipa itsekin tuota nappulaa painettua. Siinä missä sateenkaarilippu symboloi positiivisia asioita, valtion lipun käyttö ei ole noin suoraviivaista. Joillekin lippu symboloi Ranskan valtion harjoittamaa siirtomaasortoa ja sodankäyntiä."

Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomen lippu. Käytännössä se on Suomen symboli. Sitä voisi pitää myös kansallismielisyyden symbolina. Tämä ei vielä tarkoittaisi mitään negatiivista. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa pitämään Suomen lippua profiilissaan, käy helposti niin, että sinut tulkitaan sen sijaan natsiksi. Sillä jostain syystä uusnatsit ovat pitäneet niin heimohenkisesti Suomen valtioon liittyviä symboleita tunnuksenaan, että mielikuvat värittyvät tätä kautta.

Libanonin lippu on esimerkiksi siitä tulenarka, että sitä ei ehkä kannata läimiä mihinkään että ei esittäisi vahingossa symbolina jolla tuetaan hirmuhallitsija Assadia. (Jokainen joka esittää että Lähi-idän tilanne on niin yksinkertainen, että sen kuin vaan vastustaa ISISiä, niin ei voi olla kovin väärässä, ei selvästi ole kovin tietoinen kokonaiskuvasta.)

Samoin Venäjän lipun välttelyssä voi olla kysymys siitä, että esimerkiksi Venäjän toimet Ukrainassa - tai Putinin toimet oikein missään - eivät miellytä monia. Ja tämänlaiset ulkopoliittiset ja johtajiin liittyvät teemat liittyvät helposti nimenomaan maan lippuun. (Etenkin jos maalla on maine, jonka mukaan maan johtaja johtaa maata autoritaarisesti.) Näin ollen voi syntyä antipatioita jotka vaikuttavat epäsuorasti lipun välttelyyn. Toki tässä helposti käy niinkin että maan symboli alkaa symbolisoimaan koko kansaa ja tämä voi aivan oikeasti vähentää sympatiaa venäläisiä kohtaan.

En itse näe asiaa aivan noin suoraviivaisesti. Sillä yleensä symbolin tarkoituksella on vakiintuneita tulkintakenttiä. Monitulkintaisuus ei tarkoita samaa kuin viestin katoaminen. Tämä näkyy jopa siinä miten tätä trikolorimeemiä on kritisoitu ; Ei ole sanottu että jos klikkaat meemiä niin sitten olet oikeasti tarkoittanut että tuet vaikka Ranskan sotimista. Vaan on vihjattu että sinut voidaan ymmärtää väärin. En suhtaudu tähän hirveän vakavasti.

Toki ymmärrän että etenkin kirkollisten tahojen antipatiat trikoloria kohtaan voivat johtua muustakin. Ranska on sekulaari maa, ja ranskassa kannatetaan laïcité -näkemystä joka on sekulaari sellaisella tasolla että Suomessa jopa vapaa-ajattelijoilla on usein laïcité -henkisiä tavoitteita mutta lievemmällä tasolla kuin miten niitä toteutetaan Ranskassa. Sekularismia dissaavat ihmiset eivät tietenkään mielellään halua ottaa käyttöön trikoloria jonka alkuperäisiin merkityssisältöihin on ladattu laïcitén henkeä - ja jopa Ranskan vallankumouksen asenteita ja ajatuksia, joita sellaisinaan ei nykyään taida kannattaa kukaan terve. Tämä sekulaarihenkisyys on siitä hankala että osalle ateisteista se on todella ollut yksi tärkeä lisäsyy ottaa tämä Ranskan trikolori käyttöön.

Ja monitulkintaisuus voi olla osasyynä siihen miksi erityisesti tiedostavaiset kristityt ovat mielellään derailanneet tälläistä väärän ideologian läpitunkemaa symboliikkaa pois. Tämä on toki siitä ironista, että siinäkin alkaa olemaan se henki että jos katsotaan saman suuruusluokan terrori-iskuja niin tässäkin toiset uhrit ovat tärkeämpiä kuin toiset. ; Oma kantani on se, että jokainen pitäkööt niitä symboleja joita haluaa. Jos ei pidä siitä trikolorista, niin ei ota sitä käyttöön. Jos pitää Libanonin lipusta, niin harvapa sitä facebookin klikkiapuvälineen apua on aidosti tarvinnut niihin "sateenkaarimeemeihinkään". Että menee ja tekee niin sitten saa olla tyytyväinen omiin tekoihinsa.

Tämä "antaa mennä vaan" -asenne johtuu suoraan sanoen siitä, että siinä vaiheessa kun tämänlaista arvokeskustelua aletaan käymään on selvästi törmätty tilanteeseen jossa symbolit painavat asiaa enemmän. Libanonissa on kuollut ihmisiä. Venäjällä on kuollut ihmisiä. Ranskassa on kuollut ihmisiä. Ja ihmiset puhuvat symboleiden käytöstä jotka viittaavat eri asioihin. Jos viestinä on aidosti osoittaa myötätuntoa ja tukea kuolleille, ja tavoitteena on kunnioittaa uhreja, ei tämänlaiseen metatasolla käytävään vaahtoon edes pidä mennä. ; Kuten Milan Kundera sanoi : "Kypsyyden merkki: kyky vastustaa symboleita. Mutta ihmiskunta sen kuin nuortuu nuortumistaan." No, sosiaalinen media ei ole koskaan ollut kovin kypsää tai aikuista. Kyllä tälläinen arvokeskustelupahastuminen mahtuu kissavideoiden lomaan. Olisi vain hurjan typerää olettaa että tämä vaikuttaisi tai muuttaisi asiaa mihinkään suuntaan. Paitsi tietysti siihen että saa osoittaa oman tiedostavaisuutensa olemalla jotenkin fiksumpi kuin joku muu. (Mikä tuntuu aina pirun kivalta hänelle itselleen.)

---

Itse en vaihtanut profiilikuvaani mitään Libanonin lippua tai Venäjän lippua, sillä jokainenhan sen tietää, että vaakaraidat lihottavat ja pystyraidat hoikistavat! Prioriteetit kuntoon, ihmiset! Käyttäkää symbolejanne tärkeiden ja oleellisien asioiden kautta! Vaakaraitaa käyttävät vain anoreksiaansa piilottelevat!

Yhteen symboliin redusoituminen

Johanna Tykkyläinen kirjoitti otsikolla "Katsopa uudelleen". Siinä käsitellään sitä että KKK -kaapuun pukeutuneen henkilön lipunheiluttelusta on tehty iso numero. "Miksi lipun heiluttelusta tehdään niin iso asia? Tuona iltana tapahtui samalla paikalla paljon vakavampia ja huolestuttavampia juttuja, jotka kertovat pahemmasta, kuin siitä, että lippua käytetään väärin." Kysymys on relevantti. Nähdäkseni KKK -kaavun kohdalla arvokeskustelua ja paheksuntaa ei tosin ole keskitytty lipun väärinkäyttöön. Se on ollut se mihin poliisi on keskittynyt. Koska asia nyt vain on rikos ja poliisin tehtävänä ei ole päättää että "laki on tyhmä joten sen noudattamista en valvo". Virkamiehen mielipiteenvapaus onkin tällä tavalla rajoitettua. Poliisi valvoo lakia eikä omia mielipiteitään. Kaikki muut taas ovat kiinnittäneet huomiota KKK -klaanin kaapuun. Joka on symboli siinä mielessä missä Suomen lippukin on symboli.

"Onko kenties helpompi puhua elottoman symbolin väärinkäytöstä kuin vihasta? Onko helpompi loukkaantua omasta puolestaan suomalaisena kuin niiden puolesta, joita KKK-asuun pukeutumisen on tarkoitus loukata?" Tykkyläiselle pitäisi vastata että on. Olen elänyt tiedostaen että ihmisiä ei ohjailla järjellä. Eikä heidän toimintansa selity järjellä. Sen sijaan tunteilulle on aina tilaa. Ja tätä tunteilua ohjataan ennen kaikkea symboleilla. Kenties on olemassa jokin Milan Kunderan mallinen aito aikuisuus ja kypsyys joka kestää symboleiden manipuloivaa voimaa. Mutta jos on, niin se on hyvin harvinaista. Massojen mielipiteitä käsitellään. Tykkyläinen on tässä varmasti kanssani huolissaan samoista seikoista ja hakee tolkkua. Minä vain olen ... no, kyynisempi kuin hän. Enkä näe kysymystä retorisena kysymyksenä joka herättää tietyn vastauksen.

"Suomessa lipusta on tullut pyhä esine, jolle on oma laki. Virallisen lipun mittasuhteista on tarkat ohjeet, kuten myös sen tangossa pitämisestä. Sitä pitää kohdella kunnioittavasti ja varovasti. Se ei saa edes koskea maahan, muuten se pitää polttaa, millä lukemattomia leiriläissukupolvia on peloteltu kautta aikojen." Rinnastus on tavallaan osuva. Mutta tosiasiassa tässä on Tykkyläisen tekstin ongelmallisin kohta. Tämän analogian rakentaminen on hänelle oleellisen tärkeä lopputekstin jälkeen. Ja tässä on tehty sellainen piilo-oletus jota voi helpostikin pitää huolestuttavana. Se nimittäin koskee Pyhän ja suojelun välistä yhteyttä.
* On toki totta että lippua kohdellaan kunnioittavasti. Ja että se tältä osin on hyvinkin perustellusti analoginen uskontojen Pyhän suojelun kanssa. Suomessa on erillistä "jumalanpilkkalainsäädäntöä".
* On pienemmässä määrin totta myös että ihmisiä on lakikirjassa "peloteltu" jopa puolella vuodella vankilaa. (Lakikirja ei toki tosiasiassa mitään pelottele, mutta se pelottelee sitä samalla tavalla kuin maahan pudonneen lipun käsittelyohje pelottelee partiolaisia. Tykkyläisen käyttämällä "pelottelun" mallilla. Jossa on jokin sisältö kuitenkin, vaikka se onkin hitusen liioitteleva, käsitteen voi ymmärtää ja jossain määrin hyväksyäkin.)
* Kuitenkin tuon Pyhä -sanan käyttämisessä on konnotaatioina se, että vain yliluonnollilsia asioita tulisi erityissuojella. Olen uskonnottomana usein tullut siihen tilanteeseen että uskonnoissa olisi jotain erityistä joka ansaitsee suojelun. Tämä on Pyhyys. Ja se on määritelty yliluonnolliseksi. Tilanne onkin tästä sitten mennyt siihen että ihmisillä ei ole "samanlaisia oikeutuksia". Ei vaikka laki teknisesti kieltää syrjinnän ja eriarvoistamisen. Sillä ihmiset tekevät kuten Juha Molari on tehnyt, eli määritellyt että Pyhä vaatii erityistä suojelua ja ihmisten Pyhyyden kokemuksia tulee suojella. Ja että ateisteille ja muille ei-yliluonnollisiin uskovilla ei ole mitään tälläistä Pyhyyttä. Ja siksi he eivät tarvitse mitään suojelua. Itse näen että ihmisille tärkeät mielipiteet loukkaavat ja ovat heille henkilökohtaisesti tärkeitä riippumatta siitä sidotaanko siihen yliluonnollista. Mutta maailma toimii kuten Molari. Tykkyläisen lausunnossa onkin konnotaatioita siihen suuntaan että lipun kunnioitus on naurettavaa koska siihen ei liity tuota yliluonnollista elementtiä. Joka on kyllä aivan käsittämättömän pelle asenne.

"Lipulle lauletaan lauluja, joiden sanoja syvemmin pohtiva niitä tuskin kykenee allekirjoittamaan. Ainakin minua Siniristilippumme-laulun sanat häiritsevät: ”Siniristilippumme, sulle valan vannomme kallihin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin.” En vanno mitään lipulle." Näkemys on toki helppoa rinnastaa vaikka siihen miten minä suhtaudun uskontunnustukseen. Jota en muuten myöskään vanno. En vaikka minua raahataankin kirkkoon ja sosiaalinen paine painostaa tähän vahvemmin ja useammin kuin Tykkyläistä on painostettu lippuvalaan.

Toki Tykkyläinen tiedostaa jotain "Ja on paaaaaljon asioita, joita haluan enemmän, kuin elää ja kuolla lipun puolesta. Lippu on symboli – vertauskuva, joka on osa sitä, mitä se symboloi." Lipun puolesta kuoleminen ja maan puolesta kuoleminen ovat hieman eri asia. Vaikka tosiasiassa "Lippulaulu" yrittää nimenomaan hämärtää näiden kahden välistä eroa. Maan puolesta kuoleminen rinnastetaan lipun puolesta kuolemiseksi. Koska juuri näin symbolit toimivat. "Tässä tapauksessa Suomea. Joku raja tulisi kuitenkin pitää näiden kahden välillä. Suomi valtiona on paljon enemmän kuin lippu. Ei maamme kärsi siitä, jos lippu leirillä vähän käväisee maassa. Maamme kärsii, kun porukka ottaa väkivallalla vastaan apua tarvitsevia ihmisiä ja heidän auttajiaan." Tämä on tietenkin hyvin totta. Mutta yhtä hyvin voisi sanoa että se, että minä - vaikka jumalanpilkkapäivän kunniaksi - pilkkaisin Pyhää Henkeä, tai tekisin loukkaavia pilakuvia Jeesuksesta tai Muhammadista, tuottaisi kärsimystä maahan. Sen sijaan se että ihmisiä laitetaan vankilaan tämänlaisista tuottaa eettisen tahran.

Voin siis olla Tykkyläisen kanssa yhtä mieltä siitä että "Ei maata pilaa, että lippua heilutellaan rasistisessa mielenosoituksessa. Maata pilaa se, että yleensä on rasistinen mielenosoitus." mutta samalla en voi olla huomaamatta että yhden symbolin alle redusoidaan ihmeellisiä asioita "Jos haluaa kaiken sen hölmöilyn keskellä lippua katsoa, niin voisi kiinnittää huomionsa lipussa olevaan ristiin. Se kertoo, mistä kaikki maassamme oleva hyvä on lähtöisin. Se myös kertoo, mikä on ainoa toivo, että pahakin saataisiin fiksattua. Kristus ennen kaikkea." Nähdäkseni risti nimenomaan on symboli joka ei kerro että eläisimme jossain kristittyjen maassa jossa ateistejen pitäisi muuttaa Pohjois-Koreaan. Ja jos maamme olisi tämänlainen kristillinen maa - eli lipun risti konkretisoisi symbolisesti tätä kristillisyyttä nykyajassa eikä vain kristillistä historiaa -niin siinä tilanteessa ollaan hyvinkin ilmapiirissä joka palautuu siihen rasistiseen mielenosoitukseen. Ongelmana ei ole se että lipussa on risti. Ongelmana olisi se että maassa olisi kulttuuri joka vihaisi uskonnonvapautta, mielipiteenvapautta ja jossa kontrollivaltaa yllettäisiin teokraattisesti islamilaisista rosvokalifaateista oppia hakien ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Siksipä sinisen ristin poistamista - eli Suomen lipun muuttamista ranskan sotalipuksi - ovat ehdottaneet lähinnä kristityt jotka naureskelevat sille että ateistit haluavat poistaa kultuuristamme kristittyjen öyhöttämistä. Ja kristityt hyppäävät into piukealla symbolien perään, koska miksipä ei. Vain kristitty pystyy näkemään rinnastuksen relevanttina. Sillä heillä ei ole Kunderan symbolikypsyyttä ja aikuisuutta. Ei edes silloin kun ajavat pintatasolla tämänlaista symboliaikuisuutta. Mutta heidän oppinsa onkin jossain määrin "lapsiksi jälleen". Ja silloin lelu muuttuu todelliseksi. Koska, no, tämänlainen vaatii toimivaa symbolifunktiota.

---

Asian huvittavuutta voi lisätä se, että suvaitsevaisuutta korostava liberaali papisto on siirtynyt siihen että Raamattu ja kristinusko eivät ole konkreettisia tosiasioita vaan metaforia, tarinoita, eksistentiaalisia puolia avartavia vertauksia ja vastaavia. Eli kristinusko itsessään olisi yksi suuri symboli. Perinteiset fundamentalistit sentään kokevat että Jumalan olemassaolo, Jeesuksen historiallisuus ja se vaelsiko Mooses todella 40 vuotta erämaassa ja onko Araratvuorella Nooan Arkin jäänteitä merkitsevät jotain. He ovat kenties erehtyneet mutta he eivät sentään pidä kristinuskoa pelkkänä symbolina..

Sormet sanoo SSS

Hennalan Ku Klux Klan -asuinen mies on synnyttänyt hirvittävän määrän erilaisia "pikameemejä". Olen itsekin jakanut monia tällaisiä sosiaalisessa mediassa. Toisaalta voin huomauttaa että Hikipediassa on jo vuonna 2011 ladattu PerusSuomalais -Ku Klux Klanilaiskuva, joten tässäkin suhteen on osattu olla edellä aikaansa.

Tämänlainen meemitulva johtuu tietenkin siitä että Ku Klux Klan -asu on voimakas symboli. Mitään erityisen vakavaahan pelkässä pukuun pukeutumisessa ei ole. Se osoittaa tässä mielessä lähinnä tilannetajuttomuutta. Jos ei muuten niin siitä ironisesta syystä, että Ku Klux Klan oli maahanmuuttokriittinen tavalla jossa kritiikin kohteena olivat suomalaiset. "Yhdysvaltalainen ääriliike KKK kun vihasi suomalaisia ja 1920-luvulla se vastusti suomalaisten muuttoa Oregonin Astoriaan. KKK paheksui erityisesti suomalaisten väkivaltaisuutta ja rajua alkoholinkäyttöä. Järjestö veti puoleensa lähes sadan vuoden ajan niitä, joita pelotti satamakaupungin laaja, väkivaltainen suomalaisväestö."

Tässä mielessä onkin selvää että asia on esillä symbolisista syistä. On helppoa yleistää yksittäistapauksesta kun tarina on tarpeeksi vahva. On kuitenkin syytä huomata että relevantteja pelonaiheitakin olisi ; Esimerkiksi siinä, että turvapaikanhakijoiden bussia heiteltiin ilotulitteilla ja SPR:n työntekijää oli heitetty kivillä. (Itse olen liittänyt SPR:n vastaan käymisen jonain muuna kuin "ääriliikettä vastaan asettumisena tavalla jossa pitää hakea kompromissia ja kultaista keskitietä". Olen liittänyt sen esimerkiksi sotarikoksiin. Jos tässä kontekstissa joku pyytää tulemaan puoliväliin matkaa, niin järkevä on se joka ei siihen puoliväliin mene. Asiallisen ja läpipaskan keskimatkalla kun on normipahuus.) Kouvolassa hätämajoitukseen on heitetty polttopulloa. Ja tilanne voidaan sitoa myös yleiseen tietyn skenen ilmapiiriin jota kohtaavat esimerkiksi SPR:n lipaskerääjät.

Tähän rinnastettuna KKK -kaavun näkyvyys on "jonkin terveen järjen mukaan" ylimitoitettu.

On helppoa huomata että kyseessä on yhden miehen hölmöily, joka edustaa peräti sitä harmittominta osaa kritisoitavasta toiminnasta. (Toisaalta ei voi sanoa että polttopullosta oltaisiin kohkauduttu ja kerrottu yliampuvia tarinoita. Itse vihjaan että kenties tästä pitäisi eikä kaavusta.) Ja se kantaa lähinnä sen vuoksi että ihmisiä ohjataan järjen sijaan tunteilla. Ja tätä kautta symbolit ovat merkittäviä ohjailijoita. Ku Klux Klan on jotain jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä. Jopa Timo Soinin lausunto on sen tyylinen että hän korostaa, että "Siihen ei liity mitään hyvää". (Joskin on hieman erikoista miten hän virittää red herringin punaviherkuplaan joka ei ole tässä tapauksessa ns. aihe. Mutta tämäkin voidaan nähdä osana etääntymiskampanjaa. Jossa vältetään assosiaatioitumista Ku Klux Klanilaisiin.)

Symboliarvo vaikuttaa tietenkin globaalistikin.

Suomen maine sai kolauksen YK:ssa asti. Toki tähän liittyvä paljon käsitelty Maria Lohelan kannanotto on ymmärrettävä reaktio, mutta se on strategisesti typerä. Käytännössä tilanteen pahennus. Kun tälläisessä tilanteessa tuomitaan media, ollaan kansainvälisesti hankalassa tilanteessa. Jos Suomesta syntyy kuva maana jossa ongelman tiedottaminen mediassa on oleellisempi asia kuin itse ongelma, ei se ainakaan paranna Suomikuvaa. Kaikki tietävät että media on monesti pelleä ja kiinnostuu symboleista asioiden sijaan. Ja jos yhden nuoren miehen kautta YK:hon asti vedetty leimaus tuntuu kohtuuttomuudelta, niin silti on selvää että journalistien vapautta pidetäään hyvin tärkeänä.

Jos ongelmien esilletuloon reagoidaan siten että ei puututa ongelmiin vaan venkoillaan niiden kanssa vastuuta paeten ilman että astutaan selvästi tuomitsemaan tätä leimaavaa tahoa, niin siitä tehdään päätelmiä. Jos mediakohun alla ties mitkä mattiputkoset ovat ehdottamassa journalistien lähdesuojan purkamista ja esittää samassa yhteydessä mustia listoja ja rajoituksia ja ukaaseja siitä mitä he saavat ja eivät saa kirjoittaa, niin ei se ainakaan sitä kuvaa maasta kohenna.
1: Jostain syystä monella PS:äläisellä on muuten ollut siitä erikoinen suhde että he ovat dissanneet "punavihreää mediaa" ennen vaaleja ja se on nähty vallassaolevan käsikassarana. Ja tämänlaisia kytköksiä on pidetty epäreiluina, huolestuttavina ja kaameina. Ja nyt vaalejen jälkeen se vaatii että vaalitulos tarkoittaa sitä että se saisi ikään kuin hallita sitä mediaa. Tässä ei ole kenties tajuttu että media on autonominen - sanan hyvässä ja huonossa mielessä - ja se joko on tai ei ole samaa mieltä hallituksen kanssa ihan omin päinsä. Tässä tilanteessa medialle vittuilu tuskin ainakaan muuttaa heitä myötämielisemiksi. Sen verran vihjaan.

Tässä perussuomalaisten tilanne on siitä jännittävä, että se on aiemmin lähinnä jättänyt irtautumatta. Se on venkoillut vastuustaan ja osallisuudestaan eikä ole selvästi asettautunut näitä toimijoita vastaan. On kuitenkin liioiteltua sanoa että tämä tekisi perussuomalaisista ryhmänä kollektiivisesti syyllisen. Sama ilmapiiri nimittäin on kostautunut heille itselleen. Joku voisi sanoa että "sitä saa mitä tilaa" lukiessaan siitä, miten perussuomalaiset ovat ottaneet sensuuria ja varovaisuutta ja että vihan kohteena eivät olekaan alati kirjastopuukotuksia suunnittelevat false flag -punaviherkuplassa elävät punaviherstalinistit. "Perussuomalaisten äänestäjien pettymys purkautuu rajulla tavalla puolueen kansanedustajiin ja ministereihin." ... "Tultiin tuuppimaan eli otettiin vähän kontaktia. Hän oli puolueeseen pettynyt henkilö. Aina on olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kun suunsoitto ei toimi ja muut keinot loppuvat." Keinovalikoima on "Haistattelua, uhkailua ja kadulla tönimistä". Tämä muistuttaa siitä, että ääriryhmien rapsuttelu tuottaa populistille helposti kannatusta mutta tämä porukka myös toisaalta iskee helposti omaan nilkkaan. Äärimmäiset ihmiset eivät ole "sillä tavalla hallittavissa", että riskejä ei olisi.

Mutta koska Ku Klux Klan on tehokas symboli, sitä voidaan käyttää myös toiseen suuntaan.

Tästä hyvänä esimerkkinä on "Takkirauta" -blogi, jossa kirjoitettiin tempauksesta "pukeutumisrikoksena". "Se, että vetää päälleen Ku Klux Klanin kaavun julkisella paikalla, osoittaa ihmisestä että hän on täysi jurpo. Kenellekään ei jää epäselväksi se signaali, minkä se kantasjastaan antaa. Vaatteet nähkääs on aatteet. Mutta Rikoslaki ei tunne rikosnimikettä "jurpo"."

Kuitenkin on syytä huomata että joitain rikosnimikkeitä voidaan kuvitella. Itselleni ensimmäisenä tuli mieleen eräs tietty lakipykälä, rikoslain 17 luvun §13a "Laiton naamioituminen". Tämä on nähdäkseni Suomen lain omituisimpia pykäliä. Ja sitä on varmasti suunnattu enemmän vasemmistoradikaalien, anarkistien ja vastaavien "naamahuiveilua" vastaan. Tässä tilanteessa kohde on tavallisuudesta poikkeava mutta se on kuitenkin lain kirjaimen mukainen. Se mikä on laissa määritelty rikokseksi on "rikosnimike". (Toki tämä ei ole "jurpo". Vaan "laittomasti naamioituva". Mutta tämänlaisen alleviivaaminen olisi nyt vain hoopoa.)

Tämän lakipykälän kohdalla minun on sanottava että se on ollut "käytännössä kuollutta kirjainta" vaikka pykälä onkin kohtuu uusi. (Muistan kun se astui voimaan. Muistan siksi, että vastustin ajatusta.) Kuolleen kirjaimen kohdalla on kuitenkin muistettava se, että mikään ei ole yhtä helposti nekromantioitavissa kuin kuollut kirjain. Kun minä olin lapsi, ei käytännössä voitu kuvitellakaan "jumalanpilkkatuomiota". Pykälän poistopyrintöjä - joita olen ajellut sanan poliittisessa mielessä - korsotettiin juuri sillä että on turhaa puuttua asiaan koska asiaan liittyvä laki oli "kuollutta kirjainta". Se kuitenkin manattiin Halla-ahoa vastaan. Toki tässäkin tapauksessa tuomion kohde oli "epätavanomainen" siinä mielessä miten yleensä on mielletty pykälän aihepiiri. Jos näistä pykälistä ei pidä, ne on syytä poistaa kokonaan.
1: Itse olen sitä mieltä että näiden lakien nostaminen esiin jotta saadaan tuomita tiettyjä ihmisiä on kyseenalaista. Jopa Halla-ahon tilanteessa. Se tuo jossain mielessä mieleeni sen kuinka joku selittäisi verolainsäädännön oikeutusta sillä että sillä saatiin Capone kiinni. Toki oli hyvä saada mies kiinni. Mutta kenties kannattaisi miettiä sitä mikä on ammattimaisen rikollisuuden todistusvaatimus jos on tiedetty että Capone on syyllinen mutta todisteita ei ole saatu. Mikä on evidenssi jolla todella tiedetään. Ja jos tämä on pätevää niin pitäisikö kenties muuttaa sitä mikä on juridisesti määritetty todisteeksi?

Ja kun lehdistä sitten saatiin kuulla, että kaavun takaa paljastui varsin uskottavan tyylinen henkilö, nuori 19 -vuotias jolppi, ei tuomiona ollut "jurpo" vaan syitä voidaan nähdä muutakin kautta. Koska tilaisuus oli mitä oli, paikallaolijoilta on syytä ottaa tietoja "Turvapaikanhakijoita vastaan käytettiin ilotulitusraketteja ja heitä heiteltiin kivillä, kun he olivat saapumassa hätämajoitusyksikköön Hennalassa perjantain vastaisena yönä." Lisäksi puheet pukeutumisrikoksesta nojaavat tilanteeseen joka olisi asiallinen jos kyseessä olisi vangitseminen eikä esimerkiksi kuuleminen "Hänet otetaan ainakin kuulusteluihin, ja tutkinnanjohtaja tekee ratkaisun, onko pidättämisen edellytyksiä." Lisäksi, siis jurpouden lisäksi, epäilynä, siis poliisin tutkinnan kohteena ollaan ihan juridisista asioista. Joita en edes maininnut yllä "Tapahtumaa tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Selvittelyssä on myös, onko syytä epäillä jotakuta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliisi tutkii asiaa rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi." Suomen lipun häpäisy on tietenkin tässä tilanteessa syytteenä varsin golden. Samalla on selvää että lakeja voi pitää tyhminä mutta demokraattisessa maassa näitä säännöksiä noudatetaan tai yritetään muuttaa keskustelulla. (En ole heittänyt polttopulloja vaikka se "jumalanpilkkahässäkkä" on vielä olemassa.)

Selvää on että tässä ei ole kyseessä mikään ajojahti. Ei voi sanoa että ihmistä ei saisi epäillä rikoksesta tai kuulustella häneltä tietoja jos hän on pukeutunut jurposti. Jurpous ei ole rikos mutta jos jurpo tekee rikoksia niin tuomio ei muutu mielivallaksi jossa jurpous on rikos. (Ei vaikka jurpous olisi jossain syy-seuraussuhteessa siihen rikolliseen aktioon ryhtymisessä.) Sivistysmaa tunnetaan siitä että siinä samat lait koskevat kaikkia. Siksi jurpot eivät niissä saa erityiskevennyksiä rikkoessaan voimassaolevia pykäliä vastaan.

Rituaaleista taideperformansseihin

Teemu Laajasalo on pahastunut. Syynä on se, että "Taiteiden yössä" suosikkiyhtye Jape Lovén ja vapaa -ajattelijat suoritti performanssin jossa pestiin kaste pois. Vapaaehtoiset saivat siis kastellun pään ja tämän kerrottiin olevan kasteen poispesu. "Kyseessä on interaktiivinen performanssi, jossa halukkailla on mahdollisuus osallistua symboliseen kasteenpesuun." Tämä "Katumajärven jää" -kappale oli Laajasalolle epämiellyttävä performanssi.

Mielestäni kyseinen performanssi on hyvä taide-esitys. Se oli kantaaottava ja siihen reagoiminen kertoi yllättävän paljon. Laajasalo tuli paljastaneeksi kovin monta asiaa kirkosta ja itsestään:

Kasteesta ja kastamisesta valittamista pidetään pikkumaisena. Laajasalon reaktio kuvaa sitä vallitsevaa kulttuurimme tilaa. Ateistien puolella mikä tahansa merkityksen lataaminen on väärin. Puuttuminen ja pahastuminen on pikkumaisuutta. Uskovaisen puolella teolla on symbolista merkitystä ja se on kaunis osa kulttuuria. Esimerkiksi Laajsalo ei muutu pikkumaiseksi valittaessaan ilman shampoota tehdystaä vapaaehtoisesta tukanpesusta. "Jos haluaa oikeasti tehdä performanssin ja ravistella pyhiä arvoja kannattaisi tutustua Turkan, Teemu Mäen tai jonkun muun mestarin taiteeseen. Tällainen vapaa-ajattelijoiden performanssi on pikkusievää ja kiusallista jostain paitsi jääneiden nynneröiden piipitystä." Jo Laajasalon oma, hyvin voimakas ja pejoratiivisilla termeillä ladattu kertomus todistaa päinvastaisesta. Itse asiassa se todistaa että tässä ravistellaan keskeisiä tabuja hyvinkin ankarasti. Koska muuten Laajasalo ei välittäisi. Ja selittäisi että "Ja vaikea on ajatella, että kirkkoa kunnioittavat ja omat rakkaat lapsensa ja lapsenlapsensa kasteelle tuoneet perusdemarit iloitsisivat puoleen poliitikon Jape Lovénin halusta pilkata ihmisten uskoa ja kristittyjen sakramenttia." Joko siinä ravistellaan monille tärkeää tabuarvoa tai ei. Laajasalo keikailee sisällöllisesti ristiriitaisilla teemoilla samanaikaisesti. Vain dissaava asenne on pysyvä. Joka on reaktiona hyvin paljastava.

On itse asiassa huvittavaa, että butthurtiuden ja asenteellisuuden mestari Laajasalo - mies joka kirkon piirissä voi hakata ja vittuilla eriuskoisille ja selvitä tästä "huumori" -termin ylikäytöllä samaan tapaan kuin PerusSuomalaiset selviävät sariiri-ironia-känni-läppä-hetkenmielijohde -tematiikalla kaikeasta. Ja kirkon piirissä asia menee yhtä täysillä kuin huumorrii -asenne menee läpi nuivimpiin perussuomalaisiin. Laajasalo on toki hyvä asiantuntija tunnistamaan kokemusasiantuntijuudellaan pikkusievyyttä ja kiusallista nynneröiden piipittelyä. Mutta fiksuutta hänestä saa kaivaa katuporalla eikä löydä. Siksi onkin huvittavaa että Laajasalo ei tuo esiin omaa ilmiselvää ns. butthurtiuttaan vaan sen sijaan määrittelee asian siten että hän kristittynä pastorina astuu määrittelemään mikä on hyvää ja fiksua ateismia. Laajasalo ei siis enemmänkin nostaa esiin sen keiden pitäisi pahastua "Laajasalo sanoo uskovansa, että eniten kampanjasta ovat harmissaan monet fiksut epäilijät ja ateistit. Heitä hävettää tällainen." Mutta Laajasalo onkin trolli, tosin ei taitava tai osaava sellainen.

Laajasalo ei ymmärrä mitä eroa on uskonnollisella rituaalilla ja taideperformanssilla. Hänestä mikä tahansa rituaalinen toimenpide olisi uskonloikkaus tai vastaava. Tämä on hyvin kiinnostava huomio, sillä Laajasalolle teemana on se, että ei ymmärretä että kasteenpesu on sosiaalinen eikä teologinen performanssi. "Tahatonta komiikkaa tietenkin syntyy siitä, että uskonnollisia toimituksia vastustava järjestää uskonnollisia toimituksia. Ja vielä yrittäen peruuttaa jotain joka ei ole peruutettavissa. Katekismus opettaa, että kasteen vaikutus ja merkitys säilyvät jatkuvasti." Laajasalo siis todella olettaa että ateisti joka ottaa tukanpesun uskoisi, että kaste olisi jotain yliluonnollista ja pysyvää. Että jokin oikeasti olemassaoleva maaginen tässä pestään pois. Ei. Pikemminkin tämänlainen hiustenkastelu nykykulttuurissa demonstroi että ei uskota kasteessa olevan mitään. Se on samantyylinen temppu mitä joku voisi tehdä kummitusten kanssa. Jos joku selittää että jossain talossa on niin voimakas kummitus että se tappaa kaikki tietyssä kummitustalossa yöpyvät, on talossa yöpyminen demonstraatio siitä että ei usko tähän kummitukseen. Laajasalo näkee kasteen vain jonain oikeana rituaalina eikä siksi osaa edes tulkita tuota aktiota. Tämä ei ole poikkeuksellita kristityille. He ovat jumiutuneet teologiaansa ja dogmatiikkaansa syvästi eivätkä kykene irtautumaan niiden iskostamista skeemoista. Ja tätä kautta he eivät osaa tulkita suunnilleen mitään mitä ateistit tekevät.

Lisäksi on hyvin vaikeaa nähdä miten tämä tukanpesu riistää lasten kastamisen. Tässähän kastettiin vapaaehtoisia aikuisia. "Armas Maasalon rakkaassa lasten jouluvirressä puhutaan turvallisen Jumalan johdatuksesta ja jokapäiväisestä hoidosta ja pyydetään ’ettei meiltä maailma, riistäisi kasteen armoa.’ Sitä riistämistä vapaa-ajattelijat selvästi haluaa tässä demonstroida. Mutta ei taivastoivo, kasteen armo tai pelastus performansseilla häviä." Huvittavinta tässä on tietenkin se, että Laajasalo itse asiassa reagoi sosiaaliseen epäuskonosoitukseen selittämällä että "meidän taika on vahvempi kuin teidän". Onkin mielenkiintoista huomata että kirkko yleensä korostaa sitä että rituaalit antavat merkitystä. Ja korostavat että on tärkeää erottaa taikauskoinen fundamentalismi asiallisesta ja "vaikeammin kritisoitavasta" sofistikoituneesta teologiasta joka puhuu merkityksestä ja merkityksettömyydestä. Kuitenkin kastekysymys tässä kohden selvästi ei käsittele sitä sosiaalista merkitystä joka ateistilla voi olla "kasteen poispesussa". (Liitit minut instituutioonne rituaalisella keskisormennäytöllä joten olkaa hyvä - palautamme palveluksen. Tunkekaa hyvät aikomuksenne Helvettiinne jonka portaat tiettävästi on niistä rakennetut.) Sen sijaan korostetaan että kaste olisi todellinen taikarituaali jossa tapahtuu jotain yliluonnollista ja vahvaa jota ei voi pestä pois merkityksillä.

En tiedä mitä Laajasalo tavoittelee kritiikissään, mutta selvästi hän osoitti miten pikkumainen kirkko - ja etenkin hän itse - on. Ja miten vahvasti se haluaa kieltää kaikenlaisia hyvin mitättömiä asioita. Ja miten kun sen tabuja ravistellaan, sen perussävynä on pahastua koska asia on tärkeä, niin arvokas ja tärkeä. Mutta samalla tämä merkitys kiistetään ja sanotaan että oikeasti pitäisi käsitellä muita aiheita, koska muiden toiminnan määrittely ja ohjaaminen on se mitä asiallinen taideperformanssin kritiikin kohde aina harrastaa. Mutta tietenkin kaikki on mahdollista kulttuurissa joka toisaalta pesee kaiken konkreettisen kritiikin pois puhumalla rituaalien sisältämästä merkityksistä ja niiden kokemisista. Mutta toisaalta sitten on ensimmäisenä korostamassa rituaalien reaalista ja todellista puolta heti kun näihin merkityksiin isketään vaikka taideperformanssin voimin.

Teemu Laajasalo ei ymmärrä, että Streisand efekti on vahva. Että jos jotain haluaa kieltää tai ohjata muualle niin sitten ihmisille tulee tarve katsoa. (Joka on manipuloivampi sensuurin muoto, komentelu siitä mistä saa ja kannattaa puhua jos aihe on itselle epämieluisa.) Hänen venkoilunsa onkin tuonut vapaa-ajattelijoiden rituaalille arvoa ja merkitystä. Se, että hän haluaisi että tehdään jotain ihan muuta on demonstroinut monille - esimerkiksi minulle - että aluksi aivan tyhmältä vaikuttanut pinnallinen rituaali oli sittenkin jotain tärkeää. Ja joka teki juuri jotain jota nimenomaan hyvä taide tekee. Raapii arvoja ja paljastaa tabuja. Tabun paljastuminen näkyy tälläisissä asioissa lähes suoraan butthurtin määrässä. Näin ollen vapaa-ajattelijoiden päänkastelu olisi ollut itsessään tyhmä, absurdi ja merkityksetön. Mutta Laajasalon oma reaktio loi performanssin ympärille auran, ja latasi sen täyteen merkitystä. Laajasalo paljasti että hänelle kaste on taikauskoinen yliluonnollinen temppu eikä vain liberaali moderni ehdottomasti ei-taikauskoinen rituaali jossa kysymys on sosiaalisesta suhteesta vauvaan ja siihen miten vanhemmat ja suku saavat tähän merkitystä perinteiden kautta.

Montezuma

Italo Calvino on kirjoittanut novellin jossa haastellaan Montezumaa. Novellin ydinteemana on ymmärtäminen. Ja sen loppupuolella korostuu se, että eurooppalainen voi kauhistella Atsteekkien ihmisuhrauksia. Atsteekit taas voivat kokea julmana sen, että eurooppalainen järjestelmä ei uhraa muutamia ihmisiä suoraan kun taas sen rattaat voivat passiivisesti murskata suuremman joukon ei-määrättyjä ihmisiä.

Calvinon lopputeesinä - tai ainakin lopussa olevana teesinä - oli merkitys. Atsteekeille sotimista tehtiin jotta saatiin uhreja jotta kaikki voisivat hyötyä. Tämä oli jaettu uskomus myös vihollisten kanssa. Ilman tätä merkitystä ihmisuhrit muuttuvat vain murhalahtaamoiksi. "... jos maailmasi merkitys olisi kadonnut, silloin myöskään temppeleiden luuhuoneiden pääkalloläjillä ei olisi ollut enää merkitystä, ja alttarikivistä olisi tullut pelkkä teurastuspenkki, jota viattomien veri tahrasi." Atsteekeille rituaaleissa oli symboliikkaa, merkitystä ja syviä uskomuksia siitä miten tämä vaikuttaa ihmisten elämään. He kunnioittivat noita merkityksiä eivätkä halunneet niiden katoamista.

Ajatus on siitä kiinnostava, että nykyään kun katsotaan vaikka uskontokeskustelua, tärkein asia on juuri siinä että ateisteille rituaalit ovat onttoja, tylsiä ja vain vallanosoittamista näkyvyydellä. Kristityille rituaalit ovat merkityksellisiä ja syviä. Kristitty helposti näkee ateistit "jollain tavalla sokeina". Ja kritiikkikin on tietenkin epäsopivaa ja väärää koska se ei osu siihen tärkeimpään kohteeseen, eli merkitykseen. Valta on korkeintaan väline joka oikeutetaan tärkeimmällä, merkityksellä. Siksi vallasta puhuva ei keskity oleelliseen ja symboleja pilkkaava osoittaa huonoa makua.

Mutta toisaalta niinpä Montezumakin olisi voinut nähdä että uhreja säälivä kritisoija vain "kitisisi" eikä ihmisuhrikriitikko voisi hänestäkään oikein muuta kuin "ottaa pyhän pois ja olla antamatta mitään tilalle".  Ja riskeerata prosessissa koko ihmislajin olemassaolo. Sillä yhteiskuntahan oli rakentunut, pysynyt koossa ja pyörinyt siihen astikin niin hyvin. Vaihtoehtonahan olisi ollut lähinnä maailmanloppua ja kaiken vaarantamista..

Luontevan läsnäolon symbolinen merkitys

Piispa Askola korosti että on ollut tärkeää että kirkko on mukana Pride -tapahtumassa. Tausta on ymmärrettävä "Evankelisluterilainen kirkko on entistä aktiivisemmin mukana tällä viikolla vietettävässä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pridessa. Seurakunnilla ja kristillisillä yhteisöillä on viikon aikana kymmenkunta omaa tapahtumaa, ja esimerkiksi lauantaina Kaivopuistoon viritetään kolmen seurakunnan yhteinen konttikirkko." Askola on mielestäni hyvin oikeassa selittäessään että läsnäololla on "symbolinen merkitys" ja että "suhtautumisessa avioliittolain muutokseen mitataan kirkon kykyä keskustella ja kuljettaa eteenpäin vaikeita asioita." Muutoin hän tiivistää tilannetta seuraavalla tavalla ; "Askolan mukaan suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin on kirkossa osalle edelleen vaikeaa, mutta ilmapiiri on tullut kaiken kaikkiaan oikeudenmukaisemmaksi. Hän kiittää tästä paitsi arkkipiispa Kari Mäkistä myös erityisesti vähemmistöihin kuuluvia kirkon työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, jotka ovat alkaneet puhua avoimesti omasta taustastaan."

Tämä on hirvittävän mielenkiintoista. Sillä kirkon läsnäoloa perustellaan useimmiten sillä että on "luontevaa olla paikalla". Puhutaan läsnäolosta ja yhteistyöstä. Tämä koskee yleensä rituaalivaltaa, eli esimerkiksi sitä että kirkko näkyy kaikille kansalaisille kuuluvan koulutuslaitoksen juhlissa. Samoin se kuuluu näennäisesti uskontovapaan maan eduskunnan yhteyteen rituaaleissa eri tavalla kuin muut uskonnot. (Samoin armeijan ja sotilasvalan yhteydessä uskonnolla on "luonteva läsnäolo", vaikka se ei enää ole niin vahvasti sidoksissa tähän kansankirkkokompleksiimme.)

Ensinnäkin tämä toki korostaa sitä että tämä "luontevuus" itse asiassa ei poissulje symbolisuutta. Jostain syystä vallalla on keskustelukulttuuri jossa laulu on JOKO perinnettä TAI uskonnonharjoittamista. Vaikka käsittääkseni valtaosa uskonnoista paitsi tuottavat ja ylläpitävät perinteitä, ovat isossa mielessä itsekin oppeineen ja aatesuuntauksineen perinteitä. Luontevuus vihjaa enemmänkin siihen että kirkko on joko sitoutunut asemaan tai on ikään kuin niin ilmiselvästi vallassa että tämä symboliarvo katsotaan ilmiselväksi ja kyseenalaistamattomissa olevaksi. Luontevuus on kenties myös vihje siitä että tuo asia edustaa jotain jota uskonto todella arvostaa. (Etenkin koulutuksen ja kasvatuksen, pienemmässä määrin sotimisen ja ihmisen päähän ampumisen kohdalla.)

Toisaalta tämä voidaan nähdä toisenlaisessa yhteydessä. "Napoleonin komplekseihin" kirjoitettiin mielestäni hyviä huomioita kertova teksti. Joka koskee juuri näitä lainmuutoksia. Hän käsittelee sitä miten uskonnot mukautuvat hyvin erikoisilla strategioilla. Usein tässä keskitytään siihen että historia kirjoitetaan uudestaan. "Kristityillä on ilmeinen tarve osoittaa aina olleensa retroaktiivisesti oikean ja hyvän asian puolella: ei ole tavatonta kohdata esityksiä, joissa orjuuden lakkauttaminen tehdään kristittyjen ansioksi mainitsematta sitä, että tämä kiista käytiin juuri kristittyjen kesken. Kaikki kansalaisoikeuksien ja -vapauksien edistysaskeleet ja koko valistus on jo omittu kristillisyydeksi, vaikka iso osa sitä oli juuri vastareaktiota sille, mitä kristilliset instituutiot olivat siihen mennessä vuosisadat toitottaneet." Tässä homojen tilanteessa ensimmäiset merkit historian uudelleenkirjoittamisesta ovat näkyvissä "Kun kristityt Suomessa selittävät historiaansa, he tulevat mainitsemaan näyttävästi arkkipiispa Kari Mäkisen anteeksipyynnön seksuaalivähemmistöille. Vähemmän näyttävästi he tulevat selvittämään, mitä tekoja ja politiikkaa arkkipiispa tarkalleen ottaen pyysi anteeksi."

Jopa tässä Askolaan viitanneessa uutisessa voidaan nähdä oleellinen. Kirkko on ottanut "luontevaa läsnäoloa" joka on peräti "symbolista" ja "kantaaottavaa" siinä vaiheessa kun lakimuutos saatiin läpi. Myös Kari Mäkiseen viitataan. Tosiasiassa Kari Mäkinen lupasi "Homoillan" jälkeen tehdä asialle nopeasti jotain. Vieläkään ei ole tehty. Samoin sitä ihaillaan Kari Mäkisen rohkeutta kun hän pyyteli anteeksi homoseksuaaleilta "selittelemättä ja kiertelemättä". Mutta samalla ei katsota kaikkea muuta, kuten sitä mitä kirkko itse teki (eli tällä hetkellä tekee) samanaikaisesti. Mäkistä ihaillessa saattaa unohtua myös hänen mielenkiintoinen Huomentasuomen -casensa jossa syntyy vaikutelma että hän kyllä mielellään sanoo asioita mutta ei tarkoita niitä. Kirkko luottaa siihen asiaan että keskivertoisen ihmisen muisti yltää parin viikon takaisiin somekohuihin. Siitä on hyötyä kun luodaan uusi pseudohistoria.
1: Minä olen siitä miellyttävä ihminen että koska olen kaunainen tyyppi, opin asioita konflikteissa, olen käsittääkseni kyvytön antamaan edes pikkumaisinta asiaa anteeksi, olen hyvin pitkävihainen. Ainut mikä estää minua olemasta totaalinen on se että minulla on niin huono muisti.

Se, millä on todella merkitystä eikä pelkästään symbolista merkitystä on sitten aivan oma asiansa.

Kuten "Napoleonin Komplekseissa" huomautetaan. On asioita joiden kautta uskonnon todellinen luonne näkyy. Kristityt harjoittivat varsin sortaviakin keinoja. Niistä ei ole luovuttu vapaaehtoisesti kristinopin innoittamana vaan niistä on luovuttu vasta kun yhteiskunta ja lainsäädäntö on ulkopuolelta pakottanut. "Vastustamiseenkin nämä tahot tyytyivät vasta aikana, jolloin eivät voineet enää vainota ja fyysisesti tuhota homoja; ne alkoivat varovasti siirtyä kohti neutraalia asennetta vasta, kun asian vastustaminen alkoi käydä niille sosiaalisesti ja rahallisesti kalliiksi. Ne kristilliset yksilöt ja varsinkin instituutiot, jotka millään tavalla näkyvästi tukivat kamppailua homoseksuaalien yhdenvertaisuuden puolesta, olivat mukana myöhään, eivät edustaneet uskonnollisen viiteryhmänsä enemmistöä, ja olivat lisäksi johdonmukaisesti uskontonsa perustekstit vakavasti ottavien uskonveljiensä ja -sisartensa paheksunnan kohteena."

Tämä on valitettavasti sitä historiaa jota löytää kun lukee pölyisiä kirjoja eikä valtion virallisen kansankirkon PR -lausumia ja tarinointeja. Nämä löytyvät esimerkiksi kristittyjen tuottamasta materiaalista kuten kirkolliskokousten lausumista ja muusta vastaavasta aineistosta. Myös kristittyjen lehtiin kirjoittamat mielipidekirjoitukset ovat historiallista aineistoa jotka kertovat ajankuvasta. Tässä ajankuvassa pelkkä Mäkisen anteeksipyyntö ilman sitä Huomentasuomea ja sitä anteeksipyydettävää on vain kirsikanpoimintaa. Todellinen merkitys - eikä vain se symbolinen merkitys jolla ihmisten tunteita manipuloidaan - on helppo mitata. Esimerkiksi siitä mitä on tehty ja ei ole tehty. Onko oltu ensimmäisinä ja vahvoja toimijoita vai tultu mukaan sitten kun muut ovat tehneet työn. Pidän esimerkiksi "Napoleonin kompleksien" huomautuksesta "Jos homojen asema olisi ollut tärkeä Suomessa edes niille kristityille, joille se muka oli näinä aikoina tärkeä, oli heillä mahdollisuus tehdä lutherit ja perustaa omaa teologista näkemystään vastaava uskonyhteisö. He eivät tehneet näin, ja se kertoo heistä jo paljon." Tällä detaljilla on jo todellista arvoa.

Nähdäkseni kirkko voisikin lopettaa "luontevan läsnäolonsa" kaikessa kaikkia kansalaisia koskevassa rituaalivallassa (eduskunta, koulu) ja sen sijaan tehdä tekoja jotka vaikuttavat kaikkien kansalaisten (myös koululaisten ja kansanedustajien) elämään ja asioihin. Kirkko laulaa ja leikkii ja "on läsnä". Sitten kun joku muu on ensin järjestänyt asiat. Sen jälkeen kun tomu on laskeutunut, kirkko saapuu paikalle ja kertoo miten kaikki tämä kaunis ja hyvä olisi jotenkin heidän ansiotaan ja miten kaiken tämän päätteeksi Suomi on jotenkin erityisen kristillinen maa.

Tässä mielessä kirkon läsnäolo Pridessä pitää sisällään symbolisen merkityksen. Kirkko viestii tällä asioita jotka ovat mielestäni hyviä. Mutta valitettavasti tässä läsnäolossa on myös oikea viesti. Se ei ole aikaisemmin ollut kirkosta "luontevaa". Siksi kirkko tekee oikeita asioita mutta väärillä tavoilla ja ehdottomasti aivan liian myöhään. Ehkä sen takia sen parissa joudutaankin korostamaan symbolisia merkityksiä todellisen aidon ja syvän merkityksen sijaan. PR -puheilla kun voi luoda symboleja joiden avulla valkopestä historiasta muutoin tulevat mielikuvat. Aito asia ei voi vääristää historiaa, mutta symbolinen merkitys valkopesee viattomasti ilmeisesti myös lähihistorian.

Olen luullut että Jumalan armo ja rippi perustuvat syntien tunnustamiseen ja että tämä on se anteeksiantomenettely jota kristinoppi kannattaa. Näissä totuus ja tunnustus ovat tärkeitä. Siksi on enemmän kuin irvokasta että käytännössä kristinusko tarkoittaa arvokannanotoissa enimmäkseen (lähi)historian uudelleenkirjoittaminen symbolisilla merkityksillä ja historianvääristelyillä. Niissä ei tunnusteta eikä soviteta. Niissä ei "selitetellä eikä kierrellä", vaan kiistetään.

Lippunne symbolisoi sitä että näette punaista...

Heraldiikka on vähäsen kiinnostavaa. Sitä ei voi pitää nykymaailmassa kovin merkittävänä taitona. Ja sen kiinnostavuuskin on vähän niin ja näin. Kuitenkin ne ovat siitä tärkeitä että niihin liittyy symboliikkaa. Ja tämän ymmärtäminen voi tuoda hupia asioihin.

"Borgia antaa epämääräisen
kemikaalikoktailin" ...
"Red Bull antaa siivet
- ja harpun"...

Asioilla on sisältö ja sisältö tuo asioihin merkitystä. Maailma voi näyttää hyvin erikoiselta jos ottaa heraldiikan kuten muutkin symbolit. Ja kun niihin liittyvää näkee jossain muualla, voi sitten yhdistää sitä näihin sukuihin. Esimerkiksi jos tuntee brändin "Red Bull" voi miettiä heraldista vitsiä siitä miksi sen tunnuksena ei ole se mikä voisi olla, Borgioiden punainen härkä. Vitsi ei tietenkään ole hauska. Mutta jokapäiväinen huono kirjurinhuumori on joka tapauksessa revittävä jostain.

Toisaalta poliittiset symbolit astuvat erikoisilla tavoilla lippuihin ja tunnuksiin. Tätä kautta voin avata jotain joka on varmasti hieman samanlaista kuin se kun kansanuskomuksiin uskovan mielestä käy kun Borgian härkä näkee itsensä peilistä. Siitä voi myös seurata sitä mitä tapahtuu kun joku muukin kuin härkä näkee punaista. (Punaisen näkemisellä on toki yllättävän syvää merkitystä muutoinkin.)

Otetaan vaikkapa USA. Siellä on osavaltioita. USA on myös tunnetusti se valta joka oli kylmässä sodassa se joka ei ollut kommunisti. He näkivät punaista kun näkivät kommunistin. Koska osavaltioilla on lippuja, sieltä irtoaa yllättävää kirjurinhuumoria. (Voisin ottaa esimerkkejä vaikka Kentuckyn osavaltiosta, jonka lipussa oleva sinetti on jotain joka sellaisenaan kelpaisi homoseksuaalien avioliiton tunnukseksi. Mutta otan tässä nyt punaisemman linjan sen sijaan että olisin muodikas ja ajankohtainen ja ottaisin kantaa siihen että USA:ssa homoseksuaalien juridinen avioliitto sai juuri hyvin laajan siunauksen.)

Jos esimerkiksi otetaan arvoisa Kalifornian osavaltion lippu, voidaan huomata että siinä lukee "California Republic". Osavaltio ei tietenkään ole oma tasavaltansa, se on osa suurempaa liittymää, liittymää joka toki on demokraattinen. Mutta vuoden 1846 jälkeen lipun nimeke on itse asiassa ollut virheellinen. Miksi liberaalimaineinen osavaltio on sitten ollut konservatiivinen. Se on hyvin ymmärrettävää. Sillä vaikka on typeränoloista ylipäätään kirjoittaa mitään lippuihin koskaan, niin tässä tapauksessa sen miltei (miltei) haluaisi antaa anteeksi. Sillä ilman tuota nimilappua se sopisi lipuksi suurelle Venäjänmaalle jonka seuraava vallankumous muuttaa Neuvostoliitoksi jälleen...

Ja kun kommunistivihjauksia on harjoitettu, voidaan ottaa Arizona. Arizonan lipusta syntyy hyvin hämmentäviä mielikuvia. Se on jotain joka kelpaisi maan tai paikan lipuksi jos Japani olisi jatkanut Pearl Harborin linjoilla koko Amerikan Yhdysvaltojen kohdalla. Ja olisi sitten vaihtanut keisarinvallan jonkin kommunistijuntan alaisuuteen. Sellaisella maalla voisi olla tälläinen lippu. On hyvin hämmentävää miksi Arizona on tämänlaisen lipun säilyttänyt. Toki sen lippu on vuodelta 1917, eli ajalta jolloin kommunismi oli vasta nousussa. Mutta se, miksi lippua ei ole vaihdettu sen jälkeen on kyllä ällistyttävää. Etenkin kun Arizona ei ole maineeltaan paikka, jossa kommunisteja halattaisiin yhtään.

Risti pois Suomen lipusta?

Kaikessa missä halutaan osallistua vähemmän uskonnon osallistuttamiseen saadaan kuulla Suomen lipusta. Jaakko Heinimäki on kertonut lipusta. Teemu Laajasalo on kertonut siitä. Käytännössä kaikki tuntevat sen.

Luultavasti jossain on näppäimistössä sellainen nappi jota painamalla tämä lippuesimerkki kirjoitetaan, niin usein sitä näkee. Tätä teoriaa tukee se, että vertausta näkee erityisen usein ihmisiltä joiden tuotoksista paistaa sellainen kognition taso, että on kyseenalaista osaavatko he lainkaan lukea saati kirjoittaa. Vertaus menee suurin piirtein näin;

"Seuraavaksi voitaisiin kai sitten harkita sitä, että itsenäisen Suomen lipusta poistetaan ristikuvio. Sehän on kansalaisten selkeän enemmistön tunnustaman uskonnon maailmanlaajuinen tunnusmerkki."

Olipa aiheena "Suvivirsi" tai armeijassa oleva velvollisuus osallistua uskonnonharjoittamiseen voidaan kuulla. Samoin jos vaaditaan poliittista korrektiutta jossa kielletään Muhammad -pilakuvat, kuulemme. Varmaa kuin Godwin. Ellei varmempaa. Se on niin varmaa että tavallaan olemme lukeneet Suomen lipun ristittömyydestä ennen kuin olemme lukeneet siitä.

Mikä tahansa muutos vaikka aamunavausjärjestelmissä on sama kuin Suomen lipun muuttaminen. Eroa ei ole lainkaan, toinen kun on vakiintunut kansainvälinen Suomen tunnus joka on rekisteröity ties minne ja joka symbolisoi maatamme ja sen historiaa. Ja toinen on se lippu.

Henkenä on se, että jos Suomen lipun, vaakunoiden ja muiden kansallistunnusten osalta on noudatettu heraldiikkaa, ja tämä on alun perin sidottu johonkin symbolisesti. Niin se sitten tarkoittaa sitä että lippu tarkoittaa maan aitoa ja oikeaa tunnustuksellisuutta. Eli käytännössä teokratiaa jossa symbolin alkuperä naulaa maan niin että lainsäädäntö missään uskontoa koskevassa asiassa ei ole enää mitenkään kansalaisten muutettavissa ajan varrella.

En tosin itsekään kannata ajatusta jossa Suomen lipusta poistetaan risti. Sekoittuisimme liian helposti ranskan armeijaan.

Eutanasian ottamisesta

"The ideal death, I think, is what was the ideal Victorian death, you know, with your grandchildren around you, a bit of sobbing. And you say goodbye to your loved ones, making certain that one of them has been left behind to look after the shop."
(Terry Pratchett)

Terry Pratchettin kuolemasta kerrottiin uutisia. "Tieteis- ja fantasiakirjailija Terry Pratchett on kuollut. Hän kuoli kotonaan 66-vuotiaana. Kirjailija sairasti Alzheimerin tautia vuodesta 2007 lähtien." Uutisia jotka eivät olleet ennenaikaisia "Pratchett kuoli kotonaan perheensä ympäröimänä. Alzheimerin tautia sairastanut kirjailija oli 66-vuotias." Uutisissa kiinnostavaa oli se, mistä ei puhuttu ja mistä puhuttiin. "Kustantajan mukaan Pratchett kuoli alzheimerin tautiin, joka hänellä todettiin 2007."

Huomiotaherättävää oli, että uutiset eivät korostaneet eutanasiaa. Hän on nimittäin tullut tunnetuksi eutanasian puolesta käymäänsä kamppailuun. Alzheimer on ollut tässä keskustelussa tärkeänä symbolisena osana. Hän ei tavallaan ole puhunut ulkopuolisena, vaan ihmisenä jolla on konkreettinen tarve asialle. Oikeus kuolemaan oli hänelle tärkeä. Hän myös avoimesti korosti harkitsevansa eutanasiapalveluiden käyttämistä.

Ensin ajattelin että lehdistö haluaa estää aiheesta käytävää arvokeskustelua. On itse asiassa melko tyypillistä että joistain asioista vaietaan. Tämä voi olla hyväkin. Ihmisen kuoleman välineellistäminen on aina hieman likaista. Jopa silloin kun sitä tehdään sellaisten asioiden puolesta joita itse kannatan. Kuten tämä eutanasiakysymys sattuu olemaan. On aivan hyvä rauhoittaa ilmapiiri tältä osin. Onneksi bioetiikkaan keskittynyt BioEdge kertoi asian todellisen laidan. Pratchett oli kuollut täysin luonnollisesti. Eutanasiaa ei tehty.

Tämä täsmennys oli hyödyllinen koska ilman sitä olisin ihmetellyt miten hän voi kuolla niinkin suunnitellunoloisesti kuin mitä lehdistölle annetut kuvaukset ovat kertoneet. Eutanasiaan jumiutunut mieli olisi tuskin muutoin nähnyt sitä että myös pitkäaikainen sairaus tekee kuoleman suunnittelusta varsin ohjattua. Kuolemaa ei voi torjua, mutta kuolemisen puitteita ehtii rakentamaan paljon paremmin kuin takaapäintulevien luotien kohdalla.

Samalla tämä tietysti korostaa sitä miten vaikeaa ihmisen on tosiasiassa tuhota itseään edes eutanasiatilanteessa. Moni esittää että ihmiset haluaisivat kuolla harkitsemattomasti. Tämä ei kuitenkaan ole kovin uskottavaa. Elämä on kaiken kaikkiaan sen verran täynnä kärsimystä ja on muutoinkin monin paikoin sen verran onnetonta, että se että ihmiset eivät ylipäätään halua tehdä itsemurhaa vaatii selityksen. Esimerkiksi evoluutioteorian, joka korostaa että lisääntyminen ja henkiinjääminen ja niihin liittyvät eloonjäämisvaistot ovat kaiken ytimessä. Kipu ja kärsiminen ovat itsesuojelumekanismeja. Ilman tämänlaista biologista ohjelmointia moni varmasti tappaisikin itsensä.

Toki kuolintavan valinta on symbolinen. Samalla tavalla kuin puheetkin olivat symbolisia. Että aina kannattaa rämpiä ja yrittää. Toivoa ei pidä menettää koska kenties aina on mahdollisuus. Tai jos ei, niin kohtalo kuitenkin pelaa paremmin.

"Most gods throw dice, but Fate plays chess, and you don't find out til too late that he's been playing with two queens all along."
(Terry Pratchett)