"The ideal death, I think, is what was the ideal Victorian death, you know, with your grandchildren around you, a bit of sobbing. And you say goodbye to your loved ones, making certain that one of them has been left behind to look after the shop."
(Terry Pratchett)
Terry Pratchettin kuolemasta kerrottiin uutisia. "Tieteis- ja fantasiakirjailija Terry Pratchett on kuollut. Hän kuoli kotonaan 66-vuotiaana. Kirjailija sairasti Alzheimerin tautia vuodesta 2007 lähtien." Uutisia jotka eivät olleet ennenaikaisia "Pratchett kuoli kotonaan perheensä ympäröimänä. Alzheimerin tautia sairastanut kirjailija oli 66-vuotias." Uutisissa kiinnostavaa oli se, mistä ei puhuttu ja mistä puhuttiin. "Kustantajan mukaan Pratchett kuoli alzheimerin tautiin, joka hänellä todettiin 2007."
Huomiotaherättävää oli, että uutiset eivät korostaneet eutanasiaa. Hän on nimittäin tullut tunnetuksi eutanasian puolesta käymäänsä kamppailuun. Alzheimer on ollut tässä keskustelussa tärkeänä symbolisena osana. Hän ei tavallaan ole puhunut ulkopuolisena, vaan ihmisenä jolla on konkreettinen tarve asialle. Oikeus kuolemaan oli hänelle tärkeä. Hän myös avoimesti korosti harkitsevansa eutanasiapalveluiden käyttämistä.
Ensin ajattelin että lehdistö haluaa estää aiheesta käytävää arvokeskustelua. On itse asiassa melko tyypillistä että joistain asioista vaietaan. Tämä voi olla hyväkin. Ihmisen kuoleman välineellistäminen on aina hieman likaista. Jopa silloin kun sitä tehdään sellaisten asioiden puolesta joita itse kannatan. Kuten tämä eutanasiakysymys sattuu olemaan. On aivan hyvä rauhoittaa ilmapiiri tältä osin. Onneksi bioetiikkaan keskittynyt BioEdge kertoi asian todellisen laidan. Pratchett oli kuollut täysin luonnollisesti. Eutanasiaa ei tehty.
Tämä täsmennys oli hyödyllinen koska ilman sitä olisin ihmetellyt miten hän voi kuolla niinkin suunnitellunoloisesti kuin mitä lehdistölle annetut kuvaukset ovat kertoneet. Eutanasiaan jumiutunut mieli olisi tuskin muutoin nähnyt sitä että myös pitkäaikainen sairaus tekee kuoleman suunnittelusta varsin ohjattua. Kuolemaa ei voi torjua, mutta kuolemisen puitteita ehtii rakentamaan paljon paremmin kuin takaapäintulevien luotien kohdalla.
Samalla tämä tietysti korostaa sitä miten vaikeaa ihmisen on tosiasiassa tuhota itseään edes eutanasiatilanteessa. Moni esittää että ihmiset haluaisivat kuolla harkitsemattomasti. Tämä ei kuitenkaan ole kovin uskottavaa. Elämä on kaiken kaikkiaan sen verran täynnä kärsimystä ja on muutoinkin monin paikoin sen verran onnetonta, että se että ihmiset eivät ylipäätään halua tehdä itsemurhaa vaatii selityksen. Esimerkiksi evoluutioteorian, joka korostaa että lisääntyminen ja henkiinjääminen ja niihin liittyvät eloonjäämisvaistot ovat kaiken ytimessä. Kipu ja kärsiminen ovat itsesuojelumekanismeja. Ilman tämänlaista biologista ohjelmointia moni varmasti tappaisikin itsensä.
Toki kuolintavan valinta on symbolinen. Samalla tavalla kuin puheetkin olivat symbolisia. Että aina kannattaa rämpiä ja yrittää. Toivoa ei pidä menettää koska kenties aina on mahdollisuus. Tai jos ei, niin kohtalo kuitenkin pelaa paremmin.
"Most gods throw dice, but Fate plays chess, and you don't find out til too late that he's been playing with two queens all along."
(Terry Pratchett)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti