Olen tutustunut viime päivinä ahkerasti roomalaiseen tapakulttuuriin. Yhteiskunta on ollut siitä erikoinen että siinä ei näy jälkeäkään modernin länsimaisen kulttuurin oikeudenmukaisuuskäsityksistä. Etenkin Montesquieun vallan kolmijako -opin puuttuminen on hyvin leimaavaa. Senaatissa lakia säätävät ovat sotilaina ja syyttäjinä ja puolustajina oikeudessa.
Toinen suuri ero oli maailmaan suhtautumisessa. Kun Rooman tasavaltaa uhannut kapina - se joka kukistettiin Caesarin ollessa tuoreesti valittuna pontifex maximuksena eli jolloin hän ei ollut vielä diktaturisoitunut - hän ehdotti vankeusrangaistusta. Siihen asti rangaistuksena oli ollut sakkoja, ruumiillisia rangaistuksia, kuolemanrangaistusta ja maanpakoon ajamista, yhteiskunnasta erottamista. Caesarin uran tuossa vaiheessa julistettu kuolemantuomio oli sekin käytännössä kuollutta kirjainta, se oli olemassa mutta sitä ei oltu toteutettu. Kapinallisia ei voitu häätää koska he olisivat vain marssineet joukkojensa luo. Ja suunnitelma oli pöyristyttävä. Senaatti vakavasti suunnitteli teloitusta, joka kertoo miten vakavasta tapahtumasta oli kyse. Caesar esitti vankilaa. Ja se oli roomalaisille uusi omituinen ajatus. Merkittävää oli että vartijoiden järjestämisen kohdalla oltiin huolestuneita. Tiedostettiin myös että vankilat maksaisivat. Rangaistusta pidettiin kuitenkin kiitettävän julmana. Paljon pahempana kuin nopeaa hengiltä iskemistä.
Tässä ilmapiirissä on mielenkiintoista katsoa oikeudenkäyntijärjestelmiä. Ne olivat eräässä mielessä jotain joka sekoitti lainvalvonnan senaatissa tehtävien päätösten ohjailuun - koska roomalaisilla oli ennakkotapaustyylinen lähestymistapa lain hienosäätöön. Sen lisäksi ne olivat vaalityötä.
Roomassa voitiinkin huomata muutamia toituvia teemoja. Oli ikään kuin kolme strategiaa joilla saattoi saada menestystä lakituvissa. Niissä samaa peliä pelattiin hieman eri säännöin.
1: Syyttäjäksi menevät haluavat saada mainetta ja näkyvyyttä. Tätä tekivät yleensä nuoret miehet ja sellaiset jotka tarvitsivat näkyvyyttä. Heillä ei kuitenkaan ollut tätä ennestään. Maineella sitten hankitaan rahaa ja menestystä muualla. Syyttäjä ei onnistuessaan saanut ystäviä, ja hävitessään ei mitään.
2: Puolustajaksi menevät ne, jotka olivat jo vakiinnuttaneet asemansa. He joko puolustivat liittolaisiaan tai saattoivat tulevia kumppaneita kiitollisuudenvelkaan. Tämä tarjoaa kukkaroon vakautta ja ylläpitää hallussa olevia saavutettuja etuja. Voitokas puolustusasianajaja ylläpitää ystävyyttä ja rakentaa uusia.
3: Osa oli melkoisen populistisia. Esimerkiksi Caesar sai itselleen kansansuosiota valitsemalla sellaisia oikeustapauksia jotka myötäilivät yleistä oikeustajua. Jossa otettiin sellaisia juttuja joissa saattoi olla hyvinkin nimekkäitä ja vaarallisia vihollisia. Tällä saadaan äänestäjiä. Tosin tästä helposti seuraa se, mihin Caesarkin joutui. Hänen tulotasonsa olivat tämän vuoksi kuitenkin hieman riskaabelit ja ollessaan ehdolla pontifex maximukseksi hän oli vararikon partaalla. Hän oli joutunut lainaamaan rahaa, ja vain voitto takasi tulot joilla hän saisi ne maksettua takaisin.
+: Toki muitakin tapoja oli, mutta ne eivät olleet kannattavia asianajoa tekevälle itselleen.
Nähdäkseni tämä on sitten jotain joka ei ole oikastaan muuttunut mitenkään. Ja tässä mielessä ei ole yllättävää miten Perussuomalaistenkin rakenne on muuttunut ajan mittaan. Miten niin kovin syyttäväinen ja nälkäinen Soini on muutamassa vuodessa lihonut yhdeksi vanhaksi patriisiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti