En ole kirjoittanut hirvittävän paljoa ajan teoriasta. Toki aiemmin kirjoitin esimerkiksi A ja B -teoriasta. Syynä on tavallaan "se väärä". Minulla ei ole hirvittävän vahvoja antipatioita kumpaakaan näkemystä kohtaan. Mutta on kuitenkin kenties oleellista nostaa esiin jännittävä seikka. Sellainen joka osuukin sitten niiden ärsytysasioiden keskelle.
Jos otetaan ajatus universumin synnystä ja teologiasta, on siellä joukossa monenlaisia näkemyksiä siitä että syy-seuraus sidotaan tapahtumien alkuun. Näiden alkusyyargumentit on sitten rakennettu erilaisia argumentteja. On Platonin ensimmäistä syytä, kosmologisia argumentteja ja causa sui -näkemyksien yhteyteen. Näiden joukossa on myös William Lane Craigin Kalam -argumentti.
Tässä keskityn erityisesti viimeksimainitsemaani, en kuitenkaan tekemällä siät mitä olen sen kanssa tehnyt aiemmin. Tässä blogauksessa en nosta esiin sitä että miten tämä argumentti on sisäisesti väärässä, vaan nostan fokuksen siihen mitä tämä tarkoittaa kokonaisuuden kannalta. Sen sijaan otankin vahvemmin kantaa siihen että Kalam -argumentti itse asiassa olettaa hyvin tietynlaisen aikakäsityksen. Ja tällä on hyvin suuria vaikutuksia, yllättäviä. Alkusyyargumentit toimivat käytännössä väistämättä ajan A -teoriassa.
A -teoria, alkusyyargumenttejen premissi.
Kertauksen vuoksi.
* Ajan A teorian mukaan vain nykyhetki on tosi. Tulevaisuutta ei ole vielä olemassa. Tulevaisuudella ei ole mitään olemassaoloa ennen kuin etenevä aika saavuttaa sen. Tulevaisuus ei ole olemassa, olemassaoleva nykyhetki vain muuntuu ja näin olemassaoleva muuttuu ja nykyhetkestä tulee erilainen. Ei siis ole mitään tulevaisuutta johon olisimme matkalla.
* Ajan B -teorian mukaan jokainen ajanhetki tulevassa ja menneessä ovat olemassa. Ihminen havaitsee nykyhetken, mutta ihminen muutenkin havaitsee asioita jotka ovat "lähellä". Ja havaitsee vain osan havaittavista asioita. Nykyhetki ei tässä kosketa lainkaan sellaista kysymystä kuin olemassaolo. Tulevaisuus ja menneisyys ovat todellisia.
Syy-seuraussuhde on A -teoriassa olemassaoloon vahvasti liittyvä näkemys. Kausaalisuhde vaikuttaa ja tekee asioita. Asiat ovat olemassa koska niillä on aikaisempi syy. Itse asiassa alkusyyargumenteissa ei ajatella että asiat vain putkahtavat esiin, vaan niissä oletetaan hyvin spesifi A -teorian muoto. Sellainen jossa asiat eivät putkahda ilmoille ja katoa ilmoilta ilman syytä. Aika on siis paitsi A -teoriallinen niin myös kausaalinen.
B -teoriassa ajalla ei ole mitään tekemistä olemassaolon kanssa. Siksi on luontevaa että alkusyyargumenteissa nojataan tiettyyn ajan teoriaan. Tavallisesti tätä ei kuitenkaan nosteta kovin voimakkaasti esiin. Kyseessä on sitoutuminen tiettyyn ajan teoriaan. Tällä ei tietenkään ole kovin suurta vaikutusta minun kaltaisilleni ihmisille jotka pitävät A -teoriaa hyvänä ja joista syy-seuraussuhde on aivan järkevä periaate siitä huolimatta mitä Humen ajatukset induktion ongelman kanssa tekevätkin induktioille ja luonnonlakiajattelulle. B -teorian kannattajalla ei sen sijaan ole mitään syytä uskoa alkusyyargumentiperheiden monenlaisiin toisistaan hieman poikkeaviin argumentteihin.
Oleellista on kuitenkin tiedostaa että toimiakseen alkusyyargumenttejen täytyy ensin olettaa tämä tietty ajan teoria. Se on suoraan tämän asenteen ja argumentaation premisseissä. Jos tätä oletusta ajasta ei tehdä, koko argumentti romahtaa. (Alleviivaan kohdan, koska tämä on tärkeässä osassa aivan pian.) Mutta niillä on paljon merkitystä. William Lane Craig on itse asiassa miettinyt tämän vuoksi paljon ajan filosofiaa. Hän on itseasiassa korostanut A -teorian hienoutta tässä asiassa. Hän korostaa että B -teoriassa ensimmäisessä ajanhetkessä ei ole mitään kovin erityistä olemassaolon kannalta. Ja tämä tarkoittaa sitä että hän on hyvin tietoinen siitä miten oleellista on hyväksyä A -teoria a priori ennen kuin Kalam -argumentti toimii. Tämän Craig toki voi tehdä, koska loogisissa argumenteissa on premisseistä vedetyt johtopäätökset. Ja A -teoria ei ole huono. Oleellista onkin lähinnä se, että tämä premissi A -teoriasta on tehty. (Alleviivattu kohta on tärkeä.)
Suhteellisuusteoria, alkusyyargumenttien vaatiman A -teoriamallin syvä haastaja
Suhteellisuusteoria kuitenkin tuottaa tyylipuhtaalle A -teorialle syvin vaikeuksia. Suhteellisuusteoriassa tapahtuu nimittäin erikoisia asioita samanaaikaisuuden kanssa. Tästä on esitetty hauska paradoksi jossa juna menee tunneliin. Jos juna on pysähtyneenä tunnelissa se on hieman tunnelia pidempi. Jos juna sen sijaan menee eteenpäin, tilanne muuttuu. Jos joku katsoo tunnelissa lähes valon nopeudella kiitävää junaa, hänen näkökulmastaan juna kiitää heitä kohti ja tämä kutistaa junaa. Siksi yhtenä ajanhetkenä koko juna voikin olla tunnelissa. Samalla junassa istuva kuitenkin kokee että juna pysyy samana ja heitä kohtaan syöksyvä tunneli sen sijaan kutistuu, joten nyt juna onkin huomattavasti pidempi kuin tunneli. Jos siis otetaan hetki jolloin tunnelin ovet sulkeutuvat täsmälleen samanaikaisesti niin että ovi avautuu juuri ennen junan nokan siihen törmäämistä, niin onko tämä mahdollista ajoittaa niin että sulkeutuva ovi ei leikkaa junan viimeisintä vaunua tai jopa kahta vaunua erikseen? Ongelmana on tietenkin se, että fysikaalisesti joko juna selviää ehjänä tai ei. Joko seuraa ruumiita tai ei.
Tämä ongelma on ratkaistu. Se on näitä klassisia suhteellisuusteorian haasteita jotka ällistyttävät. On kenties vain helpompaa opetella niiden erikoiset ratkaisut ulkoa, mutta vastaukset ovat kuitenkin suoraan siinä mitä suhteellisuus tarkoittaa. Ratkaisu koskee sitä että "samanaikaisuutta" ei itse asiassa ole olemassa fysiikassa samassa mielessä miten se tapahtuu arkijärjen mukaan. Yhdessä referenssissä samanaikaiset tapahtumat eivät ole samanaikaisia toisessa. Ovien avaaja-sulkija joutuu joko katsomaan asiaa olemalla junankäyttäjän näkökulmassa tai itse tunnelin näkökulmassa. Ja nämä eivät ole keskenään identtiset. Se mikä on toisessa samanaikaista onkin toisessa jotain jossa ensin tapahtuu jotain ja sen jälkeen jotain muuta. Ja tässä välissä ei vaihdeta mitään todellisuuksia, asiat tapahtuvat siten kuten ne tässä universumissamme tapahtuvat.
Ajan A -teoriassa tämä näkökulma on omituinen. Sillä jos yhdessä ajan referenssissä asiat tapahtuvat samanaikaisesti ja toisessa peräkkäin, syntyy omituinen ajatus jossa toinen asioista on samanaikaisesti sekä olemassa että ei-olemassa ; Näkökulmassa jossa asiat tapahtuvat samanaikaisesti molemmat ovat olemassa. Mutta siinä näkökulmassa jossa ne tapahtuvat peräkkäin on tilanne jossa ensimmäinen tapahtuma on olemassa ja jälkimmäinen ei. Tämä on hyvin vakava ristiriita, sillä yleensä ajatellaan että olemassaolo on sellainen että asia ei samanaikaisesti ole olematon ja olemassa. Ei voi olla niin että asia on todellinen ja epätodellinen samanaikaisesti. Jokin asia on joko tosi tai epätosi. (Tai itse asiassa voidaan täsmentää että jos tämänlaisen ratkaisun kehittää niin sitten emme tarvitse mitään alkusyyargumenttiakaan. Joka on tämän blogauksen perusargumentin kannalta kiero täsmennys.)
B -teorialle tässä ei tietenkään ole mitään ongelmaa koska aika ei ole suhteessa olemassaoloon tai totuusarvoon. Suhteellisuus hyväksytäänkin tässä mallissa paljon sujuvammin. William Lane Craig tunnustaa tämän tilanteen aivan avoimesti. Hän onkin tehnyt ratkaisun jota monet ihmettelevät ; Hän kyseenalaistaa mielellään koko suhteellisuusteoriaa. Hänestä suhteellisuusteoriaa on syytä epäillä. Hän korostaa että hänellä on A -teorian mukainen näkemys, jossa on ohitettu suhteellisuus. Ihmisen kannalta suhteellisuus on illuusio. Craigista on kuitenkin absoluuttinen aika, Jumalan aikareferenssi. Ihminen ei kenties tunnista tai tiedä tätä referenssiä mutta se on olemassa. Craig palauttaakin - fyysikoista vanhentunutta - Lorenzin aikanäkemystä omiin argumentteihinsa. Ja näin suhteellisuus esimerkiksi junaesimerkissä on illuusio.
Moni reagoi tähän varmasti suunnilleen samaan malliin kuin minäkin. Craig on esiintynyt julkisuudessa moittimassa kreationisteja. Evoluution kiistäminen on hänestä pelleä mutta hän itse on valmis hyväksymään suhteellisuusteoriadenialismin. Mielenkiintoista on toki se, että Craigin tapa tehdä tämä suhteellisuusteorian torjunta ei perustu siihen että hän suoraan osaisi nähdä asioita tämän "Jumalan aikapreferenssin kautta". Hän vain olettaa että jokin sellainen on. Tämä on tieteelliseti katsoen hyvin samantyyppinen asenne mikä on niillä joillain - jopa kreationistien mittapuulla kahjoilla - tyypeillä, jotka selittävät että fossiiliaineisto on joko Jumalan tai eksytysdemonien voimasta haudattu kallioihin jotta maailma vaikuttaisi siltä että se olisi vanha.
1: On selvää että Craigin syyt eivät koske fysiikkaa tai fysikaalista ajan tutkimusta. ; Kun huomioidaan että tässä käytännössä hylätään empiirisen fysiikan tämän hetken vahvin paradigma. Ja tämä tehdään falsifioimattomissa olevalla ajatuksella siitä että vaikka aikareferenssit toimivat suhteellisuusteorian kaavoilla eikä oikeaa aikareferenssiä voida erottaa tieteen avulla muista, niin jokin näistä kuitenkin on kuitenkin oikea. Suhteellisuusteoria vain illuusio koska Craig uskoo niin jostain ei-fysikaalisista syistä.
Craig siis tunnustaa tämän inkonsistenttiuden suhteellisuusteorian kanssa. Joten tätä ei tietenkään kannata nähdä kovin merkittävänä moitteena. Craig itse asiassa sekä tunnistaa haasteen että käsittelee sitä. Ja tämä on se mielenkiintoinen asia. Sillä tämä hänen soveltamansa strategia on erikoinen. Craig nimittäin argumentoi miksi hän kannattaa Lorenzin näkemystä. Syy ei ole fysikaalinen vaan maailmankuvallinen. Mutta argumentti on yksinään koherentti ja sellainen jonka aivan järkevä filosofi voi tehdä. Se, mikä tässä onkin kiinnostavaa on kokonaisuus.
Kun peruskysymys on se, miksi Craig ei hylkää A -teoriaa suhteellisuusteorian ongelmista riippumatta, on siihen vastaus. (Kysymys tässä ei ole suoraan suhteellisuusteoriasta vaan siitä miksi hän ei luovu A -teoriasta suhteellisuusteorian tulosten vuoksi. Vasta kun hän ei luovu A -teorista hän tarvitsee Lorenzin näkemyksiä. Tässä on syytä olla erityisen tarkkana.) Craig argumentoi että hänellä on vahvat syyt luottaa siihen että on olemassa yksi absoluuttinen näkökulma. Se on se, että Kalam -kosmologinen argumentti on niin voimakas. Craigista kaikista tärkein ongelma on universumin alun selittäminen. Ja tässä Kalam on hänelle rakas ja tärkeä argumentti. Ja Kalam -argumentti osoittaa että täällä on olemassa Jumala. Joten on aivan järkevää olettaa että Jumala on kuten ihmiset ja tunneliin syöksyvät junat. Että hänelläkin on aikareferenssi. Joka tarkoittaa sitä että Craig oikeuttaa ajan A -teorian Kalam -argumentilla.
Heitä, teologi, voltti.
Se mitä tässä tarvitsee tehdä on se, että otetaan alleviivatut kohdat yhteen. Craigin on pakko premissoida ajan A -teorian voidakseen todistaa Kalam -argumentin. Ja oikeuttaakseen ajan A -teorian hän joutuu premissoimaan Kalam -argumentin. Kyseessä on hyvin omituinen, pitkällinen ja raastava kehäpäätelmä. Jossain mielessä Craigin ongelma onkin jossain muussa kuin pelkästään niissä tosiasioissa että (a) hänen Kalam -argumenttinsa on itse asiassa varsin huono argumentti ja (b) hänen ajan teoriansa on hyvin ad hoc ja jos ei huono niin ainakin heiveröinen. Hänen ongelmansa ylittää tämän. Kun hänen ajatuskuvionsa pistetään yhteen syntyy jättimäisen kokoinen ja täysin falsifoitavuuden ulkopuolella oleva virhepäätelmä. Huonot osaset laitetaan yhteen ja rakennetaan vielä suurempi virhe. Eräässä mielessä voisi jopa onelineröidä ; Craigin maailmankuvassa kokonaisuus on huonompi kuin osiensa summa.
Jossain määrin onkin surullista että Craigia ihaillaan niin pidäkkeettömästi. Luultavasti syynä on se, että he innostuvat erilaisista sanapeleistä siinä vaiheessa kun evidenssit oman asian puolesta ovat loppuneet. Jossain määrin tämän innostuksen voi nähdä samaan tapaan miten kreationistien intoilu "Kent Hovindin parhaista". Kun ollaan varmoja omien dogmien oikeellisuudesta, eikä parempia argumentteja oman asian puolesta ole, ja on samalla hirvittävä into julistaa ja olla oikeassa yli muiden, niin tässä kombinaatiossa kelpaa vähän heikompikin argumentti. Oikeastaan mikä tahansa menee läpi tässä eetoksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti