Miksi sinäkin koet olevasi väärinymmärretty toisinajattelija?

Pseudotieteitä ja muita on helppoa lähestyä hölmöysteoriat edellä. Itsekin helposti sanon että jokin mielipide on idioottiutta. Tässä voi syntyä sitten ironisiakin hetkiä kun tiedostaa että esimerkiksi itse TJT itse sanoo sinulle että hän ei ymmärrä miten joku voi olla evolutionisti sen jälkeen kun on tutustunut kreationistien nerokkaisiin argumentteihin. ; Itse kuitenkin näen että matala älykkyysosamäärä ei ole oikeastaan edes se asia jota kannattaa katsoa kun mietitään sitä miksi ihmiset uskovat hölmöihin asioihin. Käytän tässä enemmänkin nelikenttää jossa tarkastellaan kahta akselia. Tähän liittyy kaksi hyvin erilaisesta ympäristöstä tulevaa konseptia.

Ensinnä katson kuinka vahvasti ihminen assimiloi tai harrastaa akkomodaatiota. Tämä on Piagetin psykologiassa oleva malli jossa, hyvin ankarasti karkeistaen, katsotaan sitä miten ihminen käsittelee informaatiota suhteessa omaan maailmankuvaansa.
1: Assimilaatiossa joka tarkoittaa uusien käsitteiden lisäämistä yksilön olemassa olevaan sisäiseen malliin. Olemassa oleva malli ei assimilaatiossa muutu, vaan pysyy entisellään. Uusi käsite liitetään siihen uutena tietona.
2: Akkomodaatiossa yksilön olemassa olevien sisäisten mallien muuttumista niiden ollessa ristiriidassa ulkoisten kokemusten kanssa.

Tämä akseli katsoo toisin sanoen sitä miten vahvasti ihminen suojelee vallitsevaa näkemystään esimerkiksi ad hoc tai post hoc -selityksin. Rakenne on tavallaan analoginen paradigmojen ja tieteen välillä. Jos tehdään muutoksia paradigman sisällä kysymys on assimilaatiosta ja jos ollaan valmiita vaihtamaan paradigmaa on kyseessä akkomodaatio. Tämä on tietenkin siitä kiinnostavaa että vaihtaminen ei ole sinällään automaattisesti kunniakasta, mutta niin ei jääräpäisyyskään.

Toinen asia jota sitten katson on sitä onko ihminen intuitiivinen vai rationaalinen. Tai Kahnemanin tunnetuksi tuomalla tavalla; Käyttääkö hän Systeemi1 vai Systeemi 2 ajattelua. Tähän liittyvän ja aika vallitsevan kaksoisprosessiteorian mukaan, ihmisen järkeily perustuu kahteen toisistaan erilliseen, mutta toisiaan tukevaan järjestelmään, joita kutsutaan arkisesti intuitioksi ja reflektioksi. Ensimmäinen tyyppi (T1) huolehtii perustavista kognitiivisista tehtävistämme. Se on nopea, tehokas ja alitajuinen, ja suurin osa ajattelustamme ja päätöksenteostamme nojaa siihen. T1 toimii automaattisesti ja säästäväisesti eikä se ole suoranaisesti tietoisen kontrollin alaisuudessa. Haitalliset kognitiiviset vinoumat (engl. bias) voivat helposti kaapata T1:n. Järkeilyn voidaan ajatella koostuvan systeemistä, joka koostuu perusteista ja niihin pohjautuvista johtopäätöksistä. Se ei ole yhtä herkkä vinoutumille, joskin sekään ei itse asiassa ole konemaisen virheetön. Tässä ovat akselit. Joista saadaan nelikenttä.

Assimilaatio + intuitio
Akkomodaatio + intuitio
Assimilaatio + reflektio
Akkomodaatio + reflektio

Tämä skaala ei tavallaan ole loukkaava. Voidaan sanoa että niissä on tiettyjä ongelmia ja etuja. Esimerkiksi intuitio on tunnetusti tietynlaisille virhepäätelmille altis. Mutta se toisaalta on nopea ja tärkeä normaalielämässä. Se ei kuitenkaan ole idiotiaa vaan päinvastoin mahdollistaa nopean päätöksenteon. Joskus on tärkeämpää rakentaa hyvä optimointialgoritmi kuin varmistaa että on saatu juuri ehdottomasti paras mahdollinen ratkaisu.

Totuus ja objektiivisuus ei välttämättä ole selviytymisessä se tärkein asia. Intuitioihin kuitenkin liittyy tietyiltä osin voimakkaampi emotionaalinen side: intuitiomme eivät vain kerro meille sen, että me olemme oikeassa, vaan että minä olen jollakin tapaa aktiivisesti kyseisen intuition takana, jolloin intuition yhdistyy tunto kognitiivisesta kompetenssista ja erityisestä itseluottamuksesta. Intuitioilla on näin meihin lähes vastustamaton auktoritatiivinen voima. Se tuntuu kuitenkin samalla jotenkin vapaalta.

Jos nyt palataan siihen nelikenttään niin voisin sanoa että oman kokemukseni perusteella siihen miten itse karkeasti leimakirveilen kun katson pseudotieteilijöitä tarkemmin;
1: Assimilaatio + intuitio ; Tämän lokeron tyypin voisi karkeistaa tyypiksi jolle asiat ovat nopeasti ilmiselviä. He tulevat puuskahtelemaan asioita niinsanotusti arkijärjellä. Tutkimukset tukevat omaa intuitiotani tässä. Intuitiiviseen, vähän vaivaa tekeviä nopeita ratkaisuja tukeva, ajattelu on liitoksissa konservatiiviseen asennoitumiseen. Eikä siksi että konservatiivit tukisivat tälläistä ajattelua vaan nimenomaan sitä kautta että tämänlaiset ajatusprosessit johtavat helposti konservatiivisuuteen. Kun meillä on nopeaa intuitiota käyttävä ihminen jonka ajattelutavat muuten haluavat liittää uudet tiedot vanhaan tietoon syntyy monille tuttuja puuskahtelijoita jotka vahvistavat omaa maailmankuvaansa äärimmäisen vahvasti. Koska heille asiat ovat ilmiselviä.
      1.1: Tässä epäsymmetria on siinä että he kokevat että he ovat varmalla pohjalla. Jalat maassa. Asiasta ei tavallaan edes kannata keskustella. Tai tarvitse. Mutkikkaampi on norsunluutorneilua. Etenkin jos se tuottaa vääriä ja epämieluisia lopputuloksia. Kaikki muut tietävät nämä puuskahtelijat puuskahtelijoiksi ja he voivat ulospäin vaikuttaa jopa paljon typerämmiltä kuin he oikeasti ovat.
2: Akkomodaatio + intuitio ; Silloin kun ihminen vaihtaa maailmankuvaansa helposti ja käyttää intuitioitaan, siitä syntyy helposti hörhömäinen vaikutelma. Itselleni tästä mallista tulee mieleen esimerkiksi sen tyypin vaihtoehtoajattelijat jotka tuottavat sirpalemaisia teorioita ties mistä ja jotka saadaan helposti pienelläkin impulssilla nappaamaan teorioita. Jopa omikseen. Mielessäni on eräs okkultismista kiinnostunut elämäntapataiteilija jonka suggeroin erään kerran uskomaan teoriaan jonka kyhäsin itse persiestäni ja hän jotenkin vielä uskoi että hän itse oli kehittänyt oman teoriansa. Hän tekee tätä muutoinkin. Kuulee ideioita ja unohtaa mistä on sen kuullut ja käsittelee tätä hyvinkin intuitiivisesti.
     2.1: Tässä korostuu se, että he ajattelevat olevansa luovia. Mutta toisaalta he kuitenkin päätyvät intuitiosysteemien kautta ennustettaviin lopputuloksiin. Jotka sisältävät tietynlaisia viitteitä maagisesta ajattelusta ja jo tuhat kertaa toistettujen ideoiden varianteista. Tässä tilanteessa epäsymmetria on siinä että he näkevät olevansa luovia ja vapaita ajattelijoita mutta ulkopuoliset kokevat että he eivät ole luovia – he vain vaihtavat mieltään kuin tuuliviirit. Mutta he kuitenkin ovat omalla tavallaan perinteisellä tavalla outoja ajattelijoita. Intuitioista onkin turhaa olettaa tulevan mitään out of box -ajattelua.
3: Assimilaatio + reflektio ; Tämä on nähdäkseni yleisin ja relevantein kun puhutaan taitavasti tehdystä ja tätä kautta keskustelunarvoisesta pseudotieteestä. Tässä mieleeni tulee erityisesti vanha kirjoitelma Pandas Thumbissa jossa puhutaan tortucoista. Eli sellaisista pseudotieteilijöistä jotka ovat vaivaa näkeviä ja teräviä. Heidän ongelmakseen ei nähty se että heidän päätelmänsä olisivat epäloogisia vaan siinä että he ovat puolueellisia. Heillä on perusteoria jota he kannattavat ja heidän elämäntyönsä on tämän tietyn asian todistaminen. He käytännössä tekevät pseudotieteestään niin hienon kuin se vain voi olla. Ja tämä on heille sama kuin tae siitä että kaikki muut ymmärtävät heidät väärin.
     3.1: Tässä epäsymmetria on siinä että he näkevät että heillä on vankasti perusteltu vaivalla rakennettu maailmankuva joka on mietitty ja harkittu. Ulkopuolinen näkee helposti pakkomielteisyyden ja maailmankuvaan solahtamisen jossa tyyppi älykkäästi ja ovelasti keksii mitä tahansa jotta ei joutuisi taipumaan tosiasioiden edellä.
4: Akkomodaatio + reflektio ; Tämä mukailee perinteistä tiedemiesihannetta. Robert Mertonin Cudos -ehdon mukainen ajattelija. Mertonin mukaan tieteellä on eetos, sosiaalinen hyvejärjestelmä, joka ylläpitää tieteen tavoitteiden toteutumista yksilöiden ja ideologioiden paineista ja rikkomisyrityksistä huolimatta. Hänestä ne ovat seuraavat: Tieteen perustelu ei ole henkilösidonnaista, vaan tapahtuu yleispäteviin kriteereihin. Näin kansalaisuus ei ratkaise teorian hyvyyttä. Toki tässäkin kohdassa otetaan huomioon se, että joskus voi olla vahvoja syitä epäillä kannanottoa. Jos olet vaikka huumeissa, voi näkemillesi avaruusolennoille ja vaaleanpunaisille elefanteille löytyä muukin syy, kuin se että olet ollut silminnäkijänä. Tämä on tietenkin henkilökohtainen ominaisuus, ja se vaikuttaa arvioinnin painoarvoon. Mutta näiden ottamisen pitäisi aina olla hyvin perusteltuja. Tutkimustulokset on julkaistava ja pistettävä avoimesti muiden saataville. Tutkija saa nimen ja maineen, mutta itse tutkimus on yleistä omaisuutta. Tuloksia ei saa varastaa tai vääristellä, eikä niillä saa ajaa omaa agendaa. Järjestelmällinen epäily, jossa johtopäätöksiä ja arvioita lykätään, kunnes niille on hyvää pohjaa.
     4.1: Syvällinen analysoija joka on valmis muuttamaan mieltään tarvittaessa. Vaikuttaa myös olevan taruolento. John Ziman PLACE -normissa taas otti mukaan sen, että käytännössä tutkimuksia tehdään sen mukaan miten niille saadaan rahoitus. Tämän vuoksi seuraavat piirteet kuvaavat "uutta eetosta" paremmin. Suuri osa tiedosta on salattua, ja sitä käytetään esimerkiksi yksinoikeudella. Tutkimuksia voidaan myös tilata ja niitä suojataan esim. teollisuusvakoilulta, tai muuten vaan kilpailijoilta. Tiedon omistaa jokin yhtiö, ei niinkään tutkimuksen tekijä. Tietoa käytetään paikallisesti, ja ongelmat eivät ole yhtä laaja -alaisia. Ne keskittyvät ongelmanratkaisuun teoreettisen edistymisen sijasta. Itse työn tekeminen on johdettua, eli tieteentekijä toimii komennusketjun osana. Hän ei ole yksilönä tutkimassa ja miettimässä. Tutkimus ei ole teoreettisesti generoitua, vaan toimeksiannettua. Rahoittajan päämäärä, ei tutkijan kiinnostus tai teoretisoimishalut päättävät tutkimuksen sisällöstä. Tutkija on asiantuntija, jonka osaamista lainataan. Häntä ei valita sen vuoksi mitä hän osaisi luoda, vaan sen mukaan mitä hänellä on jo, se mitä hän hallitsee.

Jos päädyt tähän tieteilijän ruutuun, kannattaakin miettiä uudestaan. Jos luulet itse kuuluvasi tähän lokeroon, mieti kahdesti uudestaan. Sillä pahin asia on se, että Dunning-Kruger -efektin mukaan kaikista varmimpia itsestään ovat kaikista toopeimmat. Tällöin asenteen lisäksi saatetaan tarvita myös niitä loukkaavia älykkyyttä tai muuta kompetenssia kyseenalaistavia juttuja. Toisaalta itsen lokerointi on kenties vaikeinta. Yleensä jokainen kokee olevansa fiksu ja vain muut tietävät millä tavalla emme ole. Usein tuskastuttavallakin tavalla.

---

Viitteet:
Michael Shermer, ”Why People Believe Weird Things” (1997)
Hakkarainen, Lonka & Lipponen, ”Tutkiva oppiminen - Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä” (2004)
Daniel Kahneman, ”Thinking, Fast and Slow” (2011)
Eidelman, Crandall, Goodman & Blanchar, ”Low-Effort Thought Promotes Political Conservatism” (2012)
Pandas Thumb, ”An Ill Wind in Tortuca”
Robert Merton, ”The Sociology of Science” (1973)
John Ziman, ”Real Science: What It Is and What It Means” (2000)
Kruger & Dunning, ”Unskilled and Unaware of It: How Difficulties in Recognizing One's Own Incompetence Lead to Inflated Self-Assessments” (1999)

Asfalttiviikunaa vaille

On sanottu että paavin asennetta kenties parhaiten mittaavat Vatikaanin omistuksessa olevat patsaat. Joissain patsaissa on mahdollista liittää tai ottaa pois erillinen viikunanlehti. Ja se, onko niissä kulloinkin patsas sellaisenaan vai sensuurilehden kanssa kuvaa paljon yleisemmästä ilmapiiristä.

Selvästi pahastumisella tälläisissä asioissa onkin voimaa. Tästä esimerkkinä on Wanksy niminen anonyymi katutaiteiluja joka piirtää pippelinkuvia teille. Hän etsii teissä olevia kuoppia ja piirtää niiden päälle ja ympärille näitä piirroksia. Tämä tiettävästi toimii nopeasti ja tehokkaasti. TIlanne on kiinnostava koska tiellä oleva kuoppa voi johtaa onnettomuuksiin joissa tulee fyysisiä vammoja. Pippelipiirroksessa kuitenkin tulee korkeintaan vammoja asenteisiin. Jostain syystä jälkimmäiset koetaan ilmeiesti sellaisiksi joihin tulee vastata nopeammalla reagointitarpeella.

Tilanne onkin sellainen että kenties Külli -tädin pitää lähteä Keravalle piirtelemään hoitamattomiin teihin uljaita brontosauruksia tai muita vastaavia eläimiä. Tämä voisi tukea kotikaupunkini imagoakin. Siellähän on haettu ajatusta jossa Kerava voisi olla Suomen graffitipääkaupunki. Tämä status on tavallaan ymmärrettävä. Vaikka siinä onkin hieman sellainen maku kuin vanhassa hehkulampunvaihtovitsissä jossa Windows ei vaihda hehkulamppua vaan määrittelee pimeyden ominaisuudeksi...

Skientismistä ja tekno-optimismista

Lasken itseni vähintään jonkinasteiseksi skientistiksi. Tässä kohden monella saattaa tulla mieleen ajatus siitä että olettaisin että tieteellinen tieto olisi täydellistä. Itse asiassa Quinen kannattajana näen lähinnä niin että tieteellisen tiedon ulkopuolella ei ole mitään olemassaoloa ja ilmiöitä koskevaa tietoa. (Esimerkiksi matematiikka on abstraktia eikä se sellaisenaan kosketa ns. tosiasioita. Matematiikka joka on puhdasta ei ole fysiikkaa. Fysiikka joka on puhdasta vaatii muutakin kuin matematiikkaa. Esimerkiksi.)

Katson että kysymys on siitä että tiede tarjoaa episteemisiä vastauksia, ne sisältävät tietoa. Eivät täydellistä tai lopullista tietoa. Tieto ei puhdista ontologiaa. Mutta siinä on tietoa. Muut asiat sisältävät sen sijaan ontologisia väitteitä ja niihin sitoutumisia. Jotain joka kertoo enemmän asenteesta kuin tiedosta. Ne voivat kenties olla totta, mutta kysymys onkin siitä että jos olemme, niin olemme tuurilla oikeassa. Väitelauseen totuus johtuu hyvästä onnesta eikä siitä että se on parhaan mahdollisimman tiedon tuottama päätelmä.

Tässä kohden on syytä ottaa esille se miten skientismiä usein kutsutaan tiedeuskoksi.

Tässä kohden näen että uskonnon monet konseptit voisivat periaatteessa olla tiedettä. Vanhatestamentillinen Jumala ihmetekoineen voisi varsin hyvinkin olla tutkimuskohde. Valitettavasti nykyään ei vain suosita näitä tutkittavissa olevia Jumalia.

Itse asiassa näyttää siltä että modernina aikana yhä vahvemmin viitataan Jumalaan ilmiönä jonka oikeutuksia on haettava Platonin suunnalta ; Platon käsitteli "Valtiossa" uskontoja ns. jalona valheena (γενναῖον ψεῦδος). Uskonnot olivat jotain josta oli hyötyä yhteiskunnalle ja siksi siihen liittyviä epätosiakin asioita saatiin sanoa ääneen. ; Modernina aikana jumalatodistuksia pidetään vääristelynä ja naurettavuutena, ja esimerkiksi uusateisteissa ärsyttää se että he ovat monista liikaakin "joko empirismi tai ei mitään" -asenteella liikkeellä.

Toisin sanoen ei uskota jumalan todistamiseen tieteellä ja tämä tehdään niin voimakkasti että jopa vaatimus tästä nähdään jonkinlaisena uskonnon ytimen vääristelynä. Aikanamme puhutaan hyödystä ; Pascalin vaaka, paratiisin ihanuudet, se että uskonnon harjoittaminen on yhteisöllistä. Se, että uskonnon harjoittajat ovat onnellisempia ja elävät pidempään.

Toisaalta korostetaan että uskonnosta luopuminen uhkaisi yhteiskuntaa tai että uskonnon katoamisen myötä katoaisi muitakin asioita, kuten moraalisuus. (Tässä reagoinnissa on aika voimakas jatkokysymys ; Jos todistamattoman Jumalan hylkääminen tuhoaa moraalin, niin eikö tämä moraalikin sitten ole vain jalo vale? Aika harva kysyy tätä koska usein vastapuolikin kannattaa moraalia ja iskee enemmän siihen että metaeettisesti lausunto on itse asiassa aikamoista roskaa. Moraalin katoaminen on enemmän uskovaisten vakaasti esittämä ja toistama väite kuin mikään johtopäätös. Asia yritetäänkin usein enemmänkin muotoilla kauniiksi vaikka lainailemalla Tolstoita kuin rakentamalla perusteluketju joka todella näyttää että ei ole olemassa ainuttakaan moraalisuuden mallia joka jäisi jäljelle kun teismistä luovutaan. Mikä vaaditaan jos väite tosiaan on että ilman uskontoa on vain arvotyhjiö ja nihilismi.)

Toisin sanoen uskomiseen uskominen on vahvaa ; Jumalaa ei todisteta todennäköisesti todeksi konseptiksi vaan pikemminkin kerrotaan että miten Häneen uskomisensa on jotenkin muuten hyvä diili.

Ja minä ymmärrän tämän. Käytännöllisyys ei ole tiedollinen argumentti mutta se on kuitenkin jotain jonka kautta on ymmärrettävää että joku seuraa asioita jotka eivät varsinaisesti ole mitenkään todistettuja sanan täydessä - tai edes oikein missään - merkityksessä. Sitä minä en ymmärrä että miten skientisteissä tuntuu olevan samantyylistä henkeä. Tieteeltä vaaditaan hyötyjä ja se oikeutetaan hyödyn kautta. Tieteenkin arvona näyttää olevan yhteiskunnallinen kannattavuus. Kun ihminen arvostaa tieteitä, hän hämmentävän usein arvostaa nimenomaan insinööritieteitä joka tekee saavutuksia. Tässä mielessä minulla herää kysymys että miksi tiedettä tulisi käsitellä kuin jaloa valetta?

Tekno-optimismiin.

Suomessa tässä kohden mieleen tulee Esko Valtaoja. Hänen tekno-optimisminsa tuo usein mieleen yritysten optimismikonsultit. Nämäkin innostavat ja tekevät kaikenlaisia vastaavia asioita.
1: Itse asiassa jos nykyajan Suomesta pitää hankkia yhtenäiskulttuurin ydin, sen taustalla olisikin varmasti optimismi. Toki moni hakee ei-hengellistä paratiisia. Jos uskonto lupaa aktiiveilleen tietyin ehdoin taivaspaikan, seitsemän neitsyttä tai paikan Valhallan salista, moni hakee saavutuksia tämänpuoleisesta. Kokoomuslaiset korostavat positiivisuutta ja sitä että yrittämällä onnistuu. Tätä pidetään osittain tosiasiana ja osittain jalona valeena, sillä optimismin romahtamisen nähdään ajavan maita taantumaan. Yrityksissä vierailevat konsultit edustavatkin usein juuri tätä yrityskuvaa. Pitää olla innovatiivinen ja rohkea. Ja jopa maahanmuuttokriitikot jotka tuntuvat olevan kyynistä sakkia luottavat kuitenkin yksinkertaisiin ratkaisuihin kuten "rajojen kiinni" laittamiseen ja EU:sta eroamisen taikaluotina joka ratkaisee kaikki ongelmat.

Tekno-optimismissa onkin kysymys juuri siitä että luotetaan että tiede vie meidät tähtiin. Luodaan profetioita tulevaisuudesta. Ja niissä kerrotaan paitsi että tieto kertyy ja tiede edistyy, niin kerrotaan että tiede edistyy paljon. Tämä on mielestäni hyvin kiinnostava kysymys. Sillä tekno-optimismissa on kaksi osaa. On se insinööritieteellinen osa. Että se kulttuurinen asennetta heijastava optimismiosa. ; Voidaan esimeriksi uskoa että ei ole mahdotonta että ihmiset menevät tähtiin. Ihmeet joita luvataan eroavat uskontojen ihmeistä siten että tekno-optimistien odotukset eivät sellaisenaan riko tietämiämme luonnonlakeja. Fysiikan lait eivät sellaisenaan estä tähtimatkailua. (Suhteellisuusteoria asettaa rajat siihen kuinka kauan matkaan menee.) Tässä mielessä se eroaa voimakkaasti esimerkiksi kreationistien Jumalasta joka heidän mukaansa by definition rikkoo termodynamiikan toista pääsääntöä luodessaan elämän. (Koska heistä elämän synty väistämättä rikkoo termodynamiikan toista pääsääntöä. Evoluutio ei heistä siihen pysty joten tarvitaan Jumala. Ergo.)

Tässä kohden on kenties hyvä viitata David Deutschiin.

Hän on lennokas tiedemies joka on tunnettu lennokkaista teorioistaan. Hän on myös tekno-optimisti. Hänen perusargumentaationsa on tässä kohden siitä kiinnostavaa että hän virallisesti korostaa että tulevaisuus on ennustamaton. Tieteen rajoja ennustettaessa kun täytyy sitoutua tieteen teorioihin. Ja näiden paradigmat voivat mutta kun tietoa saadaan lisää.

Tässä mielessä hän korostaa että pessimistit uskovat että tulevaisuus on huono ja he tekevät profetioita. Ja optimistit taas odottavat parasta ja tekevät tätä profetioita. Hänestä ajatukset tieteen edistyvyydestä eivät ole oikeastaan tekno-optimismia. ; Deutschin mukaan ongelmana onkin juuri tieteen epätäydellisyys. Voidaan listata vääriä ennusteita joita fiksut ihmiset ovat tehneet. Koska takana on jokin idea joka keksitään vasta myöhemmin. Deutsch ei luota vakaviin yrityksiin eristää ei-tiedettyä vastausta tunnetusta tiedosta.

Toisaalta Deutsch vaikuttaa kuitenkin tekevän ennusteita. Hän esimerkiksi väittää että tieteen rajoja ja mahdollisuuksia kuvaavat mallit rajoittavat enemmän kuin todellisuus. Ja että jos tieteen tulevaisuutta ennustetaan vallitsevan pohjalta painotutaan liikaa negatiivisiin ja huonoihin lopputuloksiin. Tämä on hyvin erikoista. On toki totta esimerkiksi se, että psykologisesti ihmiset helposti menevät mukaan pelotteluihin. Mutta toisaalta ihmiset hyppäävät mukaan myös sellaisiin optimistisiin asioihin jotka hivelevät heidän maailmankuvaansa. ; Lisäksi voidaan nähdä että jos meillä on nyt fysiikkaa joka ei periaatteessa estä aikamatkustusta, se ei tarkoita että tulevaisuuden tieteessä tämä olisi mahdollista. Kenties uusi teoria sulkee tämän mahdollisuuden. Tässä mielessä Deutschin ajatukset siitä minkälaisia tulevan tieteen teoriat ovat pitää sisällään niitä hänen korostamiaan profetioita.

Deutschin kohdalla voidaan havaita että hän kenties miettii tiedepessimismiäkin hieman liian vähällä lokeroinnilla. Voidaan nimittäin nähdä että tiedepessimismiä on kahta sorttia;
1: Pessimismiä siitä että tiede todella tuottaisi tuloksia enemmän ja enemmän. Ehkä tiedon määrän kasvattaminen muuttuu yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Ja tätä kautta tieto voi kasvaa mutta enemmänkin lähestyy jotain raja-arvoa kuin kasvaa rajatta. Deutschilla on tiedon kasautumisesta menneisyyteen perustuvia induktioita joiden perusteella hän uskoo tiedon eksponentiaaliseen kasvuun. Tässä kohden mieleen tulee Kurzweilin ajatukset tekoälyn singulariteetista ja älyn kasvusta. Tosin ilman tekoälyä. Ihminen tekisi vähän saman tiedon kasautumisen ilman tekoälyrobottiutta. ; Tämä on kiinnostavaa koska Deutsch toisaalla itse selittää että menneisyyden trendeistä ja teknologian tämänhetkisestä rakenteesta ei voi ennustaa tulevaisuutta ilman että se olisi profetia joka vaatii optimismia tai pessimismiä. Ja hän on selittänyt että optimismi ei olisi oikea sana kuvaamaan hänen näkemystään.
2: Tiedepessimismiä jonka mukaan tiede toimii ja tuottaa jotain joka tuhoaa meidät kaikki. Kuten luo jonkin superviruksen tai megapommin. Ydinpommi ei ole mikään tieteellinen epäonnistuminen. Ja tiede sanoo että sen pohjalta voitaisiin aikaansaada merkittävää tuhoa ihmiskunnalle.

Deutsch korostaa että teknologian ongelmana on usein se, että takana on tuntemattomia tuhoja. Tiede auttaa selviämään ja käsittelemään näkymättömissä olevia tuhoja. Tässä mielessä hän puhuu esimerkiksi kulkutaudista joka tuhosi kreikan kulttuuria. Antibioottien kanssa tämä tuho olisi voitu välttää. Tämä tieteellinen tieto kuitenkin puuttui. Toisaalta jos katsotaan tieten ongelmia, kuten radioaktiivisuuden tuottamia tauteja, niiden takana on usein ollut puutteellinen tieto eikä liika tieto. (Pelotellut tuhouhat taas ovat jääneet toteutumatta. Esimerkiksi ydintuhoa ei ole ollut ja ydinvoiman onnettomuudet ovat jääneet vähäisiksi.)

Loppukaneetti;

Ei tavallaan ole vaikeaa nähdä että teknologian hyödyt ja tieteen saavutukset painavat enemmän kuin tieto. Elämme hyödyn ja hedonismin maailmassa jossa tieto ja uskontokin ovat valjastettuja tämän tavoitteluun. Hedonismi ja ajatus hyvästä yhteiskunnasta johtaa helposti siihen, että asioihin suhtaudutaan optimistisella asenteella. Jos hedonismi - olipa tämä kärsimyksen välttämistä tai nautinnon tavoittelua - on asioiden ytimessä, onnettomuus ja surullisuus olisivat merkkejä huonosta elämästä.

Tieteen kohdalla voidaan nähdä että se on edistänyt maailmaa. Sillä on hienoja saavutuksia. Sellaisia joita voidaan tarkastella objektiivisemmin kuin vaikkapa Jeesuksen ristinkuoleman aikaansaamia parannuksia itse kunkin elämässä. Tässä mielessä on ymmärrettävää että se myös viittaa näihin.

Kuitenkin kun tekno-optimisteja kuuntelee tarkemmin saattaa syntyä vaikutelmia siitä että takana onkin kaikkivoipaisuusasenteita joissa tiede on maailman hallitsemista eikä maailman ymmärtämistä tai ihmistä mahtavampien luonnonlakien sisällön tietämistä. Ja tässä takaovesta livahtaa helposti jotain joka itse asiassa ei ole niinkään tietoa kuin asennetta. Tätä tekisi miltei mieli kutsua tiedeuskoksi. (Mutta sitä on paha kutsua sellaiseksi koska siinä ei ole Jumalaa, ei rituaaleja, ei ajatusta siitä että jollakulla on pääsy strategiseen tietoosi ja jota voisi lepytellä jotenkin koska muuten sinua rangaistaisiin pahoista teoistasi...)

Koska tiede kuitenkin sävytetään optimismilla, on mietittävä että missä määrin ja missä suhteessa nämä tulevaisuudenkuvien maalailut ovat lähinnä jaloja valeita joilla esimerkiksi hankitaan rahoitusta tutkimukselle sellaisilta ihmisiltä joille tieto ja ymmärrys eivät merkitse paljoakaan.

Hämmentävä asia ; Näkemys siitä mitä uskonto ja uskominen on vaihtelee enemmän kuin se, että miten jokin asia koetaan tai ei koeta uskonnoksi...

On aika tavallista, että esimerkiksi evoluutioteoriaa tai jotain muuta asiaa kutsutaan uskonnoksi. Prosessi lähtee siitä että sanotaan että "eivät ne ainakaan tieteeseen perustu". Ja sitten jos tästä löytääkin viitteitä jotka nojaavat siihen mitä tieteenfilosofiassa liitetään relevantisti siihen mitä empiirinen tieto ylipäätään voi olla, niin sitten astutaan siihen että ajatus on uskontoa koska se on "tiedeuskoa".

Toisin sanoen ensin usko määritetään ei-tieteeksi. Tämä on hyvin suosittu ajatus jossa taikausko ja perusteltu uskomus erotetaan toisistaan. Mutta sitten jos vastapuoli onnistuukin menemään tiedon maailmaan, tällä ei ole väliä. Koska usko määritellään uusiksi.

Toisin sanoen prosessissa tapahtuu ekvivokaatio -päättelyvirhe. Arkisemmin voitaisiin puhua moving the goalposts -argumenttivirheestä.

Jos tieteenmukaisuus on vain tiedeuskoa, niin miksi tätä "ei perustu tieteeseen" -heittä on ylipäätään käytetty siinä moitteessa. Uskonnoksi perustellaan vain viittaamalla relevantteihin asioihin. Ja relevanssin yksi tunnusmerkki on se, että jos argumentin ydin romahtaa niin sitten mielipide muuttuu. Jos se ei muutu, pitää kysyä että miksi tämänlaista kikkailua tarvitaan. Usein syyksi paljastuu se, että uskonto -sanalla on loogisen sisältönsä sijaan mielikuvia lietsovia konnotaatioita. Ja niitä halutaan liittää johonkin mielipiteeseen tai asiaan. Halutaan enemmänkin levittää asennetta kuin perustella tai keskustella asiasta ja sen sisällöstä. Toisin sanoen argumentin sijasta tämänlainen ekvivokaatiopelleilijä tuo esiin lähinnä sen että hänellä itsellään on asennevamma.

Ikonoklasmista ja protestantismista

Pauli Ojala on melko tunnettu kreationistiaktiivi. Hänen facebook -kuvansa on, ainakin tänä Herran päivänä 12.11.2016, kuva jossa hän näyttää pitkää nenää Charles Darwinin patsaalle Lontoon luonnonhistoriallisessa museossa. Kuva on tietenkin melko viaton. Mutta siitä heijastuu kuitenkin asenne.

Asenne joka on siitä kiinnostava että kysymys tälläiseen reaktioon ei ole pelkästään siitä että teoria on epätosi. Tieteessä on monia teorioita joita voi pitää epätotena mutta ei niiden keksijöitä silti lähdetä mollaamaan. Tämänlainen reaktio kertoo jostain. Minun viisaammat, vakaammat ja huomattavasti iäkkäämmät sukulaiseni saattaisivat jopa selittää että tämä reaktio tarkoittaa sitä että tuolla reaktionaiheuttajalla on jokin erityisen syvä vaikutus itseen. Että miksi antaa vihollisten vaikuttaa itseensä.

Asenne jota on itse asiassa aika vaikeaa löytää militanteiksi kutsutuilta ateisteilta. Jos katsotaan ateistien aktiiveja, sellaisia joita voi pitää melko nimekkäinä, ei heillä ole profiilikuvissaan "Raamatun" polttamista tai edes facepalmkuvaa Rio de Janeiron Sokeritoppavuoren Jeesuksen edessä. Tai muutakaan vastaavaa. Jos ikonoklastisia kuvia otetaan ei niitä laiteta profiiliin. Tämä on ymmärrettävää.
1: Vielä vähemmän jos niitä laitetaan niin niihin saa kehuja. Ojala oli saanut kanssakreationisteiltaan kannustavia kommentteja tästä kuvastaan. Että hyvin tehty ja hieno maku teillä! Kaikesta näkee että kysymys on vain herraskaisesta totuusarvoista ja tieteestä jossa vain korrelaatio ja falsifioitavuus ja testattavuus ovat ytimessä. Että ei mitään maailmankuvallista asennevammaa teillä ketään kohtaan. Hyvä mies ja erinomainen argumentti! Evoluutioteoria falsifioitu yhdellä kädenheilautuksella!

Yleensä profiiliin laitetaan jotain jota edustaa, ei jotain jota vastustaa. Siksi minullakin on profiilikuvissa ties mitä miekkailukuvia mutta ei kuvia joissa poltan "Raamattua". Koska on hauskempaa edustaa asioita jota on kuin niitä joita ei nimenomaan ole.

Olen viime aikoina puhunut ja miettinyt melko paljon Schmittin poliittisen vihollisuuden käsitettä. (Koska näin siihen liittyviä tunteita itsessäni ; On helpompaa toki nähdä ikäviä asioita niissä joita ei ole hän itse.) Ja tässä kohden ei ole kenties parempaa kohdetta kuvata poliittista vihollisuutta kuin protestantismi. Se on jopa nimeämistään myöten alleviivaavan antagonistinen. Protesti, vastustaminen, on ytimessä.

Ikonoklasmilla ja protestantismilla onkin hyvin pitkä ja vahva historiallinen yhteys. Tämän jonkinlaiseksi symboliksi on nousut Hollannissa sijaitseva Utrechtin Katedraali, jonka protestanttien tuhoamien katolisten pyhimyskuvien kuvia löytyy niin wikipedian ikonoklasmiartikkelista kuin de Bottonin "Religion for Atheists" -kirjasta. Alain de Botton kuvaakin teoksessaan sitä miten protestantismin kohdalla vaikutukset ovat olleet suuria, ja ne ovat iskeneet ennen kaikkea arkkitehtuuriin. Tässä protestantit voidaan jakaa kahteen leiriin;
1: Luterilaiset ovat passiivisia. He arvostavat hyvin yksinkertaista ja korutonta rakentamista. Rakennukset ovat funktionaalisia ja helposti tylsiä. He ajattelevat että tärkeintä on että reitti Jumalan luo haetaan tekstin kautta. Näin kuvitukseen ja arkkitehtuurin komeuteen liittyvät kokemukset ja tunteet vähennetään tai jopa vähätellään.
2: Kalvinistit ovat aktiivisia. Jean Calvin kannusti aktiiviseen kuvainraastoon. Hänen puheensa lietsoivat kuvainraastavia mellakoita.

Tässä kohden ei ole mikään salaisuus että kreationismissa on vahvoja kalvinistisia sävyjä. Voidaan jopa sanoa että tämä on luontevaa koska USA:n fundamentalismissa on paljon kalvinisteja. Tämä tekee kreationismista osittain niin vieraan ja oudon oloista suomalaisten kristittyjen silmiin. Niiden tausta-asenteet ovat hyvin erilaisia. Me olemme edellisissä sukupolvissa tottuneet siihen että jopa fundamentalistimme ovat luterilaisia fundamentalisteja. Mutta moni kreationisti ottaa kreationismin mukana tulevat kalvinistiset vaikutteet ja maailmankuvat sellaisenaan, tuskin edes tiedostaen mitä tekevät. (Yhteys tuskin on vieras niille jotka analysoivat teologisia oppeja koulukuntanäkökulmasta sen sijaan että yrittäisivät elää kristillisessä jengissä sen mukaan mitä sanotaan että pitää uskoa jotta voi elää siinä.)

USA:ssa tämä ikonoklasmi onkin klassista. Luterilaisten (yli)vallan alla Suomessa ei ole tavattu kirjarovioita tehdä. Mutta Amerikan Fundamentalistit ovat aina osanneet. Jos mietitään miksi John Lennonin "Suositumpi kuin Jeesus" -kommentti synnytti vinyylilevyjen polttorovioita, ei ymmärrä sitä että kalvinismiin ikonolasmi kuuluu olennaisena osana. Kalvinistiset fundamentalistit paitsi dissaavat "Harry Potteria", myös polttavat niitä.

Väärää mieltä olevien tuotosten tuhoaminen on heille oikeaoppisuutensa näyte. Tällä demonstroidaan että tässä on asiaa joka ei kuulu omaan identiteettiin. Poliittista vihollisuutta ei voisi vahvemmalla keinolla lietsoa, ylläpitää ja demonstroida. Ja koska tapahtumat ovat usein hyvinkin julkisia, mukaan saadaan sosiaalista painetta. Kanssauskovaisten on tehtävä samoin ja osallistuttava prosessiin. Tekemiseen ajaminen sekä luo tässä asenteita ja vahvistaa niitä. Kyse ei ole vain mielipiteen ilmaisusta vaan myös sen levittämisestä ja vahvistamisesta niissä joiden mielipide tässä on "tarpeettoman heikko".

Tämä ikonoklasmi näkyy esimerkiksi Manu Ryösön taannoisessa "puskuritarraepisodissa". Hän itse kuvasi sitä miten hänen ensimmäinen tunnereaktionsa jonkun toisen ihmisen puskuritarraan oli loukkaantuminen. Eli toisen ihmisen mielipide ja sen näkyvilläolo ärsytti häntä. Aivan kuten Pauli Ojalaakin ärsyttää se, että joku vääränmaailmankuvallinen arvostaa Darwinia ja että Darwinia arvostetaan niin paljon että hänen patsaansa saa olla luonnonhistoriallisessa museossa. Harhaoppisen saama suosio on itsessään loukkaavaa ja vaatii vastareaktiota. Ikonoklasmi tietenkin elää näistä asenteista. Ensireaktiot kertovat tälläisissä tilanteissa aika paljon. Sillä usein ateisti kohtaa ensireaktiostaan kärsivän kristityn joka sitten kivasti ja hienosti filosofioi pahan käytöksensä pois. Jossain kristittyjen kesken kun kohtaaminen on jo ohi. Pahat teot haetaan synninpäästöön kontekstissa jossa ei ole sitä jota on loukattu mahdollisesti ensireaktioon liittyvillä käytöksillä.

Kreationistit ovatkin, kuten aiemmin kirjoitinkin - ihan suomessa tehdyn tuoreen Petteri Niemisen väitöskirjan mukaan - hyvin ärjyjä vihollisiaan kohtaan. Halveksunta, pilkka ja ei-tieteellinen pitkän nenän näyttö symbolien ääressä ovat oleellista ydintä eivätkä koristelua. Nykymaailmassa fundamentalistit ovatkin omiensa keskellä "rohkeita" ja "poliittisesti epäkorrekteja" ikonoklasteja. Jotka sitten itsesensuroivat jälkikäteen itseään ja toisiaan kun tilanne menee julkisuuteen. (Oli ollaan "rohkeita" ja "uskalletaan sanoa asiat ääneen" hyvin erikoisella tavalla.)

Ikonoklasmi on tietenkin muuten voimauttavaa, jos kokee olevansa vainottu ja heikko. - Ja kalvinisti tuntee olevansa vainottu ja heikko koska heille pelkkä erimielinen puskuritarra ja sen olemassaolo ja näkyvilläolo on "loukkaavaa". Poliittisen vihollisuudenhan ei tarvinut olla totta tai järkevää tai todellista, se riittää että asia koetaan jollain Slunga-Poutsalo -relativismilla sellaiseksi. Kun ärsyyntyminen on pikkumaista ja vainotuksi tullaan puhtaasti omaa herkkänakaisuuttaan niin tottahan toki sitä koetaan itsensä vainotuksi. Koska kun on riittävän pikkumainen elämä on yhtä vainottuna olemiseksi kokemista. -

Valitettavasti tässä tapahtuu myös se mistä Napoleonin Kompleksit -blogissa on kirjoitettu. "Olen varsin tietoinen siitä, miten paljon julkaistaan moskaa, jolle olisi ehkä ollut parempi säilyä elävänä puuna salomailla humisemassa, mutta siitäkin huolimatta henkilö, joka pelkällä henkisellä työllään rakentaa ajatuksistaan kirjan – suurenmoisen, kelvollisen, keskinkertaisen, huonon, surkean – on ansainnut tietyn arvostuksen. Kirja edustaa ihmisen intellektuaalisia kykyjä ja mielikuvituksen rajatonta laajuutta, se on tekijänsä ilmaus siitä, että tämä haluaa olla läsnä maailmassa, haluaa olla osa älyllistä inhimillistä julkista elämää. Näitä jaloja ajatuksia on pakko silloin tällöin palautella mieleen, jotta kestäisi kaikkien horoskooppiterapiaopusten olemassaolon." ... "Tuli ei ole mikään argumentti. Joka polttaa kirjan, asettuu järjellisen argumentaation ulkopuolelle ja kiistää koko painotuotteen ja siinä ilmaistujen ajatusten, arvojen ja kysymysten olemassaolon oikeuden. Samalla tulee asettaneeksi niiden vastineeksi absoluuttisen luottamuksen omiin ajatuksiinsa ja uskomuksiinsa. Polttaminen on idiootin aggressiivinen ja uhkaava julistus omasta absoluuttisesta varmuudestaan. Kirjoja polttava tollo tekee selväksi, ettei halua edes osallistua mihinkään debattiin. Hänellä ei ole edellytyksiä rakentaa, vaan vain tuhota, ja kirja on ajatuksen monumentti."

Moni sekoittaakin keskenään luomisen ja tuhoamisen. Esimerkiksi jos piirtää pilakuvan profeetta Muhammadista, tämä on rakentava ja luova aktio. Tässä on mielipide ja ilmaisu joka on pilkkaa. Mutta tämä "Loukkaus" on vähän kuten Ryösön ensireaktioissaan loukkaavana kokema darwinkala -puskuritarra. Siinä on luotu ja tehty jotain ja osallistuttu tällä luovalla aktiolla. Kirjojen polttaminen ja pyhäinkuvien tuhoaminen on antikeskustelua, se on vain tuhoamista. ; Tässä mielessä Ojalan hyveeksi on sanottava että hän tuotti uuden taideteoksen valokuvauttamalla oman pitkän nenän näyttämisensä. Sen sijaan hän olisi voinut lyödä patsaan rikki lekalla. Toki syynä on todennäköisesti enemmän rohkeuden puute ja kiinnijäämisen riski kuin persoonan kauneus ja hyveellisyys. Mutta teot, eivät intentiot, painavat minun maailmassani.

Tapiolan Vainioilla Pölhön kanssa debattiin lyön

Tapiolan Seurakunta mainostaa ; "Meillä täällä Tapiolan kirkolla alkaa Alfa-kurssi. Alfa on kymmenen viikon mittainen kurssi, jolla tutustutaan kristinuskon perusteisiin avoimessa ja rennossa ilmapiirissä luentojen ja ryhmäkeskustelujen kautta. Alfa-kurssi on tarkoitettu elämän tarkoitusta etsiville, epäilijöille ja niille, jotka haluavat syventää kristinuskon tuntemustaan." Mainoksen ohessa on myös kuvallinen mainos jonka laitan sitaattioikeuteen viitaten oheen.

Tälläisissä mainoksissa on aina jotain hyvin omituista. Yhdeksi syyksi voidaan tietenkin nähdä se, että mainonnalla on jokin kohderyhmä joka en ole minä. Tämä selitys on minulle tarjottu esimerkiksi siinä miten kirkollinen viestintä jossa reagoidaan uskonnottomuuteen vaikuttaa asenteelliselta ja omituiselta. Kirkko on miettinyt viestinnän lukijan mukaan.

Itse näen että mainos on omituinen. Ei siksi että siinä laiha nainen kysyy että "söinkö liikaa?". Vaan siksi että mitä nuo kuvassa olevat kysymykset ovat. On melko selvää että tässä esitetään mielikuvaa jossa ihmiselämässä on pinnallisia kysymyksiä. Ja että kirkko tarjoaa vaihtoehdon tälle. Tämä on hyvin yleinen asennoitumistapa. Nähdään että kirkon ulkopuolella on vain keskakulutusta, alkoholin väärinkäyttöä, haureutta ja vastaavaa. Virhe on siinä että jos kirkko moralisoi niin sitten kirkon ulkopuolella ei voisi olla näiden dogmien mukaista käytöstä.

Muutenkin tämä asenne on sellainen että siinä vedetään pinnallinen-syvällinen -jakolinjaa jossa uskonnollinen vakaumus on se joka ajaa huonosta laatuun. Tämä vähintään väheksyy ellei peräti halveksu uskonnottomia. Saisivat tulla minulle päin naamaa tulla sanomaan että en mieti riittävän syviä kysymyksiä. (Tunkekoot kurssinsa keskiverron syvällisen alphalaisensa sitten siihen rinnalle ja sitten, vittu, vertaillaan. Akateemisen filosofian ja teologian kriteereillä. Aiheiden monipuolisuudella ja käsittelyn haastavuudella. Ja sillä kumman asenne on ajallisesti lähempänä kokonaisvaltaista elämäntapaa. I fucking dare you!)

Toki tämä varmasti iskee koska mainoksen kohderyhmänä on kristilliset nilli-nörpöt. Ne, jotka todella ajattelevat olevansa vakaumuksensa ansiosta ja sen vuoksi jotenkin syvähenkisempiä kuin kaikki muut. (Jos ihminen ylipäätään luulee että syvällisyys on aiheen valinta ja oikea vakaumus niin se kertoo heidän syvällisyydestään vain aivan kaiken.) Tässä mielessä minä en tietenkään ole kohderyhmää joten ei ihme jos mainos ei iske. (On minullakin toki vankasti taipumusta tiettyyn arroganttiin brassailuhenkeen ja olen varmasti nilli-nörppö; Mutta vähintään en ole kristillinen nilli-nörppö.)

Toisaalta tämä ei vähennä sitä että ymmärrän tämän näkökulman. Juuri tämä näkökulman ymmärtäminen tekee viestinnästä asenteellisen ja ärsyttävän. Tässä mielessä mainoksen rajaama kohderyhmä on hyvinkin väärä. Siinä ei puhuta kristillisestä vakaumuksesta vaan "kristinuskon tuntemuksen syventämisestä" (jota teen jatkuavasti ja joka on btw. pääsyitäni miksi en ole kristitty.) En kykene ymmärtämään miten yksikään "epäilijä" tarttuisi näin asenteelliseen ja loukkaavuushenkiseen mainokseen.

---

Pari päivää kirjoittamiseni jälkeen asiasta tuli myös palautetta. On kyllä hienoa että reagointeja nykypäivänä voi saada. Etenkin kun viestini "lajityyppi" ei ole sieltä kohteliaimmasta päästä. Ja vastine on kuitenkin hyvin asiallinen, eikä "samaa lajityyppiä". Tämänlaisen pistää kyllä mieleellään ja ilolla merkille.

Se on tuossa yllä. Viestintä on vaikeaa, koska usein mukaan tulee sellaisia sisältöjä joita ei ole tarkoittanut. Tässä mielessä on kuitenkin hieman passiivis-aggressiivista reagoida siten, että antaa ohjeet mainoksen näkymisestä. Tämänlaisissa kysymyksissä ei ole usein syynä pelkästään se, että jonkin asian näkyminen ärsyttää. Kysymys on myös siitä, että tämänlainen viestintä kuljettaa viestejä ja asenteita - olivatpa ne viestijän tavoitteissa tai eivät. Ja näiden kanssa esimerkiksi uskonnottomat joutuvat elämään. Näin ollen ei ole täysin reilua hoitaa asiaa siten, että poistetaan mainoksen näkyvyys. Se on vähän sama kuin SVL -kohuun olisi reagoitu siten että PS:t olisivat antaneet kikkoja joilla SVL:n mainosten ja kommenttien näkemisen voisi torjua omassa sosiaalisessa mediassa raksimalla yksitellen. Ja että siksi asiaa ei saisi moittia. Näitä tehdään jotta niistä opittaisiin ja tulevaisuudessa samaa virhettä ei toistettaisi. Ja mahdollisesti jopa niin että jos virhe tapahtuu niin siihen reagoidaan muutenkin kuin ilmoittamalla että mainonta katkeaa sitten kun mainoskampanja loppuu..

---

Kyllä. Päivän relevanteimmat jutut tähän. Mitään tämän tärkeämpää ei ole tapahtunut missään. Ei voi tapahtua. Tämä mainos on universumin merkityssisällön multihuipentuma.

Tyhmyyden ja rasismin korrelaatiosta

Vähän aikaa sitten julkaistiin tutkimus, jonka mukaan matala älykkyysosamäärä korreloi ennakkoluuloisuuden ja syrjivien asenteiden kanssa. Tämä on tietenkin saanut levitystä. Ja hyväksi esimerkiksi tästä valikoitu useisiin tutkimuksiin viitannut juttu jonka mukaan "Study Proves Prejudice Linked With Low IQ" Tähän linkittäneet eivät usein puhu korrelaatiosta vaan kausaatiosta. Eli että tyhmyys johtaa rasismiin. Rasismi on siis tyhmää.

Tämä on mielenkiintoinen asia. Se ei ole myöskään järin yllättävä. En kuitenkaan laittaisi suoraa syy-yhteyttä näiden kahden välille. On varsin vakiintunutta tietoa että liberalismi ja ateismi korreloivat älykkyysosamäärän kanssa. Konservativiisuus, uskonnollisuus ja vastaavat taas korreloivat toiseen suuntaan. Ja syynä on se, että älykkäät ihmiset osaavat tehdä asioita omillaan. Tyhmä voi taas tarvita apua ja tukea. Tässä mielessä itsellisyys on enemmän se joka korreloi älykkyyden kanssa ja moni muu asia seuraa tästä sitten ikään kuin "kaupantekijäisinä".

Älykkyyden ja syrjinnän kohdalla on nähtävissä että syrjintä vaikkapa rasistisesti on helppo. Matalammalla kognitiolla pärjää kun maailma on dikotominen ja koostuu tiukasti rajatuista ja ehdottoman kaikilta asioita relevantista "me-muut" -jaottelusta. Ei tarvitse käsitellä kompleksisia tilannekohtaisia asioita joissa on monta muuttujaa. Kun on vain yksi merkitsevä asia ja näkökulma joka taikaluodin tavalla ratkaisee kaikki ongelmat. Että "kun tämä on kunnossa niin sitten talous nousee, ihmiset ovat eettisiä ja......" Ja tätä kautta se on selitysmallina yhtä yksinkertainen kuin vaikkapa Jumala joka tuntuu käyvän järkeen ja intuitioon sille yksinkertaisemmallekin porukalle. Tässä mielessä rasismi tai teismi ei ole itsessään tyhmää, mutta tyhmyys kyllä auttaa siinä että on rasisti tai teisti. "Derogating people with different worldviews can help people maintain the validity of their own world view." on tässä asiallinen huomio. Mutta jos tästä yleistää niin että rasistit ovat tyhmiä ja kaikki uskovaiset idiootteja,  niin luo itse sellaisen luokitelman joka sopii samaan huomiolausekkeeseen.

Kuitenkin en voi olla hieman hihittelemättä. Sillä jopa tuo esimerkiksi antamani uutinen antoi itse datan jonka mukaan älykkyys ei ole se syy jonka seurausta syrjintä olisi. Se nimittäin aivan itse nosti esiin tutkimuksen jonka mukaan suvaitsevaisuutta voi kasvattaa 10 minuutin keskustelulla. Tämäkin tutkimus on toki ihan uskottava. Ja juuri tämä on se syy miksi matalaa älykkyysosamäärää ei oikein voi pitää syynä vaikkapa rasismiin.

Älykkyysosamäärä on melko vakio. Se ei kasva oikein mitenkään. Se ei pompsahda huippuunsa transseksuaalin kanssa keskustellessa joten älykkyys ei olekaan se "voimaelementti". Kenties typerä toimii mieluummin mukavuusalueella koska sen ulkopuolella tulee ongelmia jotka ylittävät omat kyvyt. (Mikä on tilannetajua ja sellaisenaan jotain jota miltei voi tavallaan kunnioittaa, paitsi tietysti että ei voi. Mutta melkein.)

Jostain syystä konservatiivisuus, uskonnollisuus ja yksinkertaiset lokeroinnit korreloivat matalan älykkyysosamäärän kanssa. Mutta silti esimerkiksi aborttimielipiteet liudentuvat jos oma lapsi tai muu lähiomainen tekee sellaisen. Ja homoihin ja transseksuaaleihin suhtaudutaan positiivisesti heti kun on sellainen aitona ystävänä eikä minään PR -tunnen -listalla jota on yritetty käännyttää. (Mallia Päivi Räsänen ja monet ystäväni ovat homoseksuaaleja. Monikohan näistä homoseksuaaleista on samaa mieltä tästä - eikä ole samalla niitä "eheytyneitä" homoja jotka kiertävät ihmisiä käännyttelemässä...)

Pokémon GO-NOT

Viime päivinä "Pokémon GO" -pelistä on tullut jonkinlainen muodikas harrastus. Itse en ole peliä kokeillut, se vaatinee sen tasoista mobiiliteknologiaa, että pidän sellaisen omistamista syntinä. Ja lisäksi haluan pelata yksin sisätiloissa, se on pelaamisessa parasta. Lisäksi jos haluan skannata ympäristöäni ja nähdä siellä jotain olentoja mitä siellä ei ole, toteutan intoni ennemmin hallusinogeeneilla tai jopa herännäiskristillisyydellä.

Muodikkuuteen on liittynyt myös kritiikin puolta. Osa tästä on melko järkevää ja perusteltua. Auschwitzin keskitysleirillä pokemoneja metsästäneet ovat ymmärrettävästi moitittava lieveilmiö. Samoin on ymmärrettävää varoitella jos ihmisiä kuolee siksi että he varomattomasti ja asiattomasti läpikuljeskelevat ja jäävät auton alle.

Osa moitteista on sitten omituisia. Peli on esimerkiksi tulkittu olevan islaminuskon opin mukaan haram Egyptissä. Myös aika vankasti ei-islamilaisella Venäjällä peliin on suhtauduttu erikoisesti. Tai oikeastaan "maan tavan mukaan". Mutta maa on varsin erikoinen suhtautumisissaan yleisesti. Kun maassa aiemmin torjuttiin homoseksuaaleja, monet kristityt iloitsivat. Kuulin jopa esityksiä siitä että tämänlaista olisi hyvä saada meillekin. Mutta Venäjän suhtautuminen on muuttunut myös uskonnonjulistamisen suhteen. Keinot ovat samoja ja tämä suututtaa esimerkiksi Sari Essayahia, ynnä monia muita sellaisia jotka joko kannattivat tai olivat ainakin hiljaa Venäjän homosensuurin kanssa. Pokemonien kohdalla Venäjällä on toteutettu tätä maan tavaksi muuttunutta käytännettä. "On sellainen tunne, että perkele on saapunut tämän mekanismin kautta ja yrittää hajottaa meidät henkisesti sisältäpäin, kommentoi peliä Venäjän federaation liittokokouksen puolustuskomitean varapuheenjohtaja Franz Klinzewitsch." ... "Monikansallisen videopeliyhtiö Nintendon julkaiseman Pokémon Go -pelin nähdään uhkaavan Venäjän sisäistä turvallisuutta."

Suomessa paheksunta on ollut tavallisenomaista. Täällä ollaan sen verran moderneja että esimerkiksi evankelis-luterilainen kirkko ei ole tuominnut peliä vaan on päinvastoin nähnyt että jos peli houkuttaa kirjon ja seurakunnan tiloihin niin hyvä. (Kirkko onkin ehkä tiedostanut että sillä on erityinen suhde öttiäisiin joita terve ihminen ei näe siinä.) Liisa Nyqvist kirjoitti "Helsingin Sanomiin" asti pelin heikkoudesta. Perusongelmana on hyötyajattelu: "Tuo kaupungilla poukkoilu on hauskaa ja näyttää hauskalta, mutta se hyödyttää ainoastaan Nintendo-yritystä – ei meitä suomalaisia millään tavalla." Toisin oli jonain menneinä aikoina. "Niinä vuosikymmeninä, joina Suomesta rakennettiin hyvinvointivaltio, lähes kaikki yli 15-vuotiaat ja vähän nuoremmatkin olivat töissä – paitsi jos olivat koulussa. Jos vakituista työtä ei ollut, hoidettiin lapsia, poimittiin marjoja tai tehtiin jotain muuta avustavaa työtä." Hän tekee tähän liittyen ehdotuksen. "Ehdotus Nintendolle: kehittäkää peli, jossa pelaajat etsivät marjoja metsästä. Yksi olio voisi olla varvullinen mustikoita tai puolukoita, yksi olio kymmenen hillaa. 10–20 oliosta kertyisi litra marjoja. Kaikki nuoret, joilla ei ole kesätöitä, metsään vaan Pokémon-hilloja keräämään. Myös mustikkasato on tänä vuonna runsas."

Nyqvistin mielipide on vallan kummallinen. Ei vain siksi että marjanpoiminta on monilla kaupunkialueilla mahdotonta. Ei vain siksi, että marjanpoiminta on tylsää. ei vain siksi että marjanpoimintapeli olisi todennäköisemmin niin tylsä että siitä ei tulisi Pokemonin kaltaista menestystä. (Miksi Nintendo tekisi ei-suosittuja pelejä. Miksi he olisivat tehneet jotain väärin kun he ovat peliohjelmia tuottava yritys jolla on käsissään megasupermenestys?)

Ymmärrän toki että tietokonepelaamisesta ei ole hyötyä Suomen kansantaloudelle jos sen ohjelmoijat ovat jotain muuta kansallisuutta. Mutta en ymmärrä miten kansantalous muuttuisi mihinkään suuntaan siitä, että pokemon -pelin sisällä ei kerättäisi pokemoneja vaan mustikoita. Virtuaalimarjat eivät nekään hyödytä kansantaloutta. Olisi helppoa tuomita Niqvist idiootiksi tai mielenvikaiseksi ihan sen vuoksi että tämänlainen symbolifunktion sotkeuma vaatii jo jotain hyvin erikoista. (Idioottien asioiden tekeminen ja sanominen silloin tällöin ei toki sinällään tee idioottia. Mutta idioottius kuitenkaan tekee sellaisesta paljon helpompaa.) Mutta en lähde tälle tielle koska tässä kohden on selvää että Nyqvist paheksuu enemmän pelin aihetta kuin sen tarjoama hyötyä. Olen toki tietoinen, että on olemassa ihmisryhmä jonka huomio ja symbolifunktio on sen verran häiriintynyt että aihe, eikä seuraukset, ovat niitä jotka kiinnostavat. Hyödyn sijaan moite kohdistuukin tätä kautta kansantalouden sijaan johonkin aivan muuhun.

Siitä mistä mielestäni on kyse onkin blogattu toisaalla: "Kokovartalofiilis" -blogiassa nelikymppinen Pokemonin pelaaja kuvasi sitä miten suhtautuminen tähän peliin on vähättelevää hyvin tietyllä tavalla. Asenteellisuus johtuu siitä että aikuisten halutaan tekevän tietynlaisia asioita. Moni ihminen ei rakasta vapautta eikä siksi halua että ihmiset viettävät tietynlaista vapaa -aikaa. Syynä ei ole vapaiden täyskielto. Ei, vaikka argumenteissa kieltämättä toistuukin hyödyllisyysteema ja kansantalouden tapaiset ajatukset. Sillä vapaa-ajanviettojen hyödyttömyys nostetaan esiin vain yksissä asioissa. Toiset taas ovat sitä oikeaa tapaa viettää vapaa-aikansa. "Lomakuvissa bissejen ja festaridrinkkien kanssa heiluminen on sellaista aikuisuutta, jota meillä pidetään tavallisena, hyvänä ja oikeana. Tavoittelemisen ja odottamisen arvoisena. Sen kansanhuvin rinnalla muut tavat olla aikuinen näyttävät tyhmiltä ja ovat lapsellista ajanhukkaa. Turhaa puuhastelua. Outoa vähintään." ... "Asetelmasta tekee hassun se, että ne samat tyypit, jotka tiuhimmin lataavat itsestään lomadokailukuvia, ovat usein ne samat, jotka ovat ensimmäisinä ilkkumassa, miten tyhmää on innostua milloin mistäkin uudesta jutusta. Jos minä mieluummin lataan Pokémon Go:n, koska haluan nähdä millainen se on ja haluan leikkiä sillä, tai jos käytän iltapäivää vaikka siihen, että treenaan miten tubekanavalle saa uuden logon, vesileiman tai muuta vastaavaa, niin se on monen mielestä omituista ja tyhmää aikuisen käytöstä. Sille voi ihan päin naamaakin vähän tuhahdella ja naureskella. Mitä sä nyt tollasia jaksat?"

Itse nostaisin alkoholismin sijaan esiin hieman toiset asiat. Nyqvistin tapaiset ihmiset todennäköisesti väheksyvät myös alkoholinkäyttöä. Mutta he arvostavat jalkapalloa ja luonnossa kävelyä. Moni korostaa että jalkapallon pelaaminen hyödyttää koska siinä tulee liikuntaa. Samoin luonnossa kävellessä ei tarvitse opetella biologiaa vaan pelkkä kävely sellaisenaan riittää. Se on hyödyllistä ja suositeltavaa. Mutta jos kävelemään tai juoksentelemaan menee siksi että saisi jonkun virtuaaliesinen GPS -teknologiavemputtimella, niin se muuttuu sitten pinnalliseksi ja vääräksi tavaksi liikkua. Tämä asenne-ero, jossa kansantalouden hyötyyn suhtaudutaan kaksoisstandardilla, on osa sitä ihme kulttuuria jossa esimerkiksi joukkueurheilusta ja oluellakäymisestä intoileva voi pitää minun elämäntavallani toimivaa miekkailijanörttiä kidultina.

Kansantalous, naurettavuus ja hyöty ovat tässä sivuseikka. Todelliset syyt ovat siinä että halutaan kontrolloida ihmisten elämäntapoja myös heidän vapaa-aikanaan. Näistä vaan tulisi noloja argumentteja ja siksi käytetään niitä jotka tuntuvat perustaltaan järkevämmiltä ja sellaisilta jotka voidaan hyväksyä. (Ei vaan sitten noudateta näitä argumentteja muualla missä niitä voidaan soveltaa. Ja tästä syntyy niitä kaksoisstandardeja. Koska syynä ei ole kansantalous, ei tätä skeemaa sovelleta laajasti. Domeenispesifiys sellaisenaan vihjaa siihen että kyse on jostain muusta kuin tästä argumentista.) Turhuus ja tyhmyyskin ovat tässä siviseikkoja. Tärkein vastustettavuuden syy on "outous". Kun jokin turha vapaa-ajanviettotapa ei ole tavallinen sitä ei suvaita vaan sitä halveksitaan. Halveksitaan, vaikka en keräilisi ulkona pokémoneja vaan sisätiloissa hienoja ja opettavaisia kemiallisia yhdisteitä.

Ovatko köyhät tragedia?

Jos katsotaan kreikkalaista ja roomalaista kulttuuria, niissä oli hyvin erilainen suhde epäonnistumiseen.
1: Kreikkalaisissa tragedioissa on toistuvana teemana se, että hyville ihmisille tapahtuu epäonnekkaita asioita. Näin opimme että hyville ihmisille voi tapahtua pahoja asioita. Ja että tämän vuoksi pitäisi olla myötätuntoinen epäonnisille.
2: Roomassa menestys tarkoitti voittamista. Ja voittaminen näkyi ennen kaikkea maineessa, rahassa ja sotilaallisessa menestyksessä. Epäonnistuneen sotapäällikön tai muun epäonnistujan odotettiin tekevän itsemurhan.

Vastaavaa jännitettä voitaisiin toki rakentaa muutakin kautta. Onhan meillä kristillisessäkin kulttuurissa tavattavissa:
1: Luterilainen, usein Jeesuksen vuorisaarnaa painottava, näkökulma jossa köyhät ja heikot ovat jotenkin parempia Jumalan silmissä, sillä he ovat nöyriä ja enemmän Jumalan mahdin kannatettavina ja Jumalan varassa.
2: Kalvinistinen tapa jossa epäonnistuminen nähdään jonkinlaisena vinkkinä siitä että epäonnistuminen on ansaittu.

On toki mielenkiintoista muistaa, että rooma oli menestynyt ja se taantui kristinuskon ollessa vallassa sen alueella. Kirkkoisä Augustinus kirjoitti rooman valtakunnan romahdusvaiheessa henkilökohtaisista epäonnistumisiaan. Ja korosti armon merkitystä monissa kiistoissa. Näkökanta ei ollut menestymisessä vaan armeliaisuudessa ja epäonnistumisissa rypemisissä.

Nykyään asenne on tietenkin siitä hankala että talouselämää hallitsee oikeistolainen politiikka. Ja kalvinistinen konservativismi on lyönyt tämän kanssa kättä. Tässä maailmassa Augustinus on lähinnä ruikuttaja. (Mikä hän tavallaan kyllä olikin.) Tästä on syntynyt erikoinen jännite. Sillä toisaalta oikeistolainen ajattelu korostaa sitä että on uskallettava yrittää ja epäonnistua. Mutta toisaalta samanaikaisesti se korostaa, että köyhät ovat köyhiä laiskuuttaan. Mitään muita syitä epäonnisuudelle ja köyhyydelle ei myönnetä tässä diskurssissa. ; Tämä kertoo siitä että suhtautuminen riskiin on hyvin omituista. Se ei ole konsistenttia kuten roomalaisilla tai kreikkalaisilla tai kalvinisteilla. Nykyinen markkinatalous on määritellyt riskin hyvin erikoisella tavalla. Voittaja uskaltaa ottaa ne ja voittaja ei voi epäonnistua. Huono ja väärä riski ei ole rohkeutta vaan laiskuutta.

Meidän tulisi tavallaan ratkaista ovatko köyhät tragedia vai ei. Tämä johtunee siitä että kulttuurissamme omaisuus on runsasta ja hyvin epätasaisesti jakautunutta. Tuloerot ja rahamäärät noudattavat Zipfin jakaumaa, koko  talousrakennetta kuvaavat "pitkät hännät", katsottiin sitten yrityksiä tai yksilöitä. Näin ollen myös verorahat joita tuloista nyhdetään ovat väistämättä epätasaisia. Ja kun maailma määräytyy sen mukaan kuka maksaa ja mistä maksaa, syntyy helposti tilanne jossa samanaikaisesti halutaan oikeuttaa se että rikas ja menestynyt on hyvä tyyppi. Menestys kuvataan sankarillisuutena juuri riskinoton ja rohkeuden avulla. Tämä kuvastaa ansaitsemista. Toisaalta riski johon liittyy epäonnistuminen on vieras koska se vaatisi eettisesti myötätuntoa ja lompakoiden avaamista huonosti menestyneitä kohtaan. Jota ei tietenkään haluta tehdä. Siksi ongelmat johtunevat siitä että köyhyyttä ei haluta nähdä tragediaksi vaan köyhien huonoksi luonteenpiirteeksi, mutta menestys halutaan nähdä sankaruudeksi joka on taisteltu ja jossa on ollut riskejä ja vaaroja niin että joillakuilla ei olisi vain ollut epäreilua mutkatonta suoraa tietä rikkauksiin.

Katsotaan tarkk'ampujasti

Uskonto on siitä jännittävä aihe, että sitä koskee erilaisia suosituksia ja säädöksiä. Ja silti välistä livahtaa kaikenlaista läpi. Esimerkiksi kuulin tilanteesta jossa uskonnontunnilla opettaja väitti, että ilman kristinuskoa meidät ampuisi tarkk'ampuja kotimatkalla. ; Tämä esimerkkitapaus muistuttaa siitä että monelle ateismin ja suoran pahuuden välillä on vahva yhteys. Ja tätä asennetta ei sensuroida, päin vastoin tästä kertominen nähdään sivistystehtäväksi ja opettamiseksi.

Tämä demonstroi toisaalta myös sitä että aika monet uskovaiset korostavat että kukaan uskovainen ei väitä että ateistit tappaisivat ihmisiä, vaan että ilman uskontoa ateistien moraalisuudella ei ole perustaa (foundation). Heistä on loukkaavan stereotyyppistä väittää että joku kristitty väittäisi että ateismi johtaa moraalittomuuteen.

Käytännössä jokainen ateisti kohtaa kuitenkin aika säännönmukaisesti ihmisiä jotka väittävät juuri tuollaisia asioita. Joten selvästi nämä olkiukotussyytteet ovat ainakin monin paikoin liioiteltuja. On syytä huomata että kaikki kristityt eivät näe että ateistit tappavat muita. Sen sijaan argumentisto voidaan nähdä aste-erojen kautta. Karkeistaen;
1: Metaeettinen perustan puute tarkoittaa sitä, että ateistien sisäinen omatunto ja moraalivaisto ovat ateisteille ongelma. He eivät voi selittää miksi he haluavat toimia eettisesti. Näin ollen moraalikokemuksista yritetään tehdä lavennettuja argumentteja joilla moraalinen ateisti olisi joko sisäisesti ristiriitainen asia. Tai ainakin sellainen että jos ristiriitaa ei olekaan niin ateistilla ei ole selitystä moraalisuudelleen. (Tässä toki unohdetaan että metaetiikan ongelmat koskevat myös teismiä ja Jumalan olettaminen ei oikeastaan ratko mitään. Ja toisaalta unohdetaan se, että evoluutiopsykologiakin on täynnä altruismiin ja sosiaalisuuteen keskittyviä malleja.)
2: Nähdään että moraali on päinvastoin kulttuurisesti syntynyttä. Joten ateisteilla on moraali koska kristityt ovat sen heille opettaneet. Näin ollen ateisteilla ei ole ansioita siinä että ovat hyviä. Ateismin hyvyydet tulevat humanismista joka taas nähdään kristinuskon ansioksi. (Tässä toki unohdetaan se näkökulma että aika monesti näyttää siltä että historian kirjat näyttävät että arvojen ottaminen on ollut hidasta ja kritisoitua. Ja kritisoivat tahot ovat olleet kristillisiä. Näyttääkin siltä että kristityt laajamittaisesti päättivät että Jumala haluaa humaaneja arvoja sitten kun humaaneista arvoista oli tullut yleisiä normeja.)
3: Yhteiskunnan romahtaminen nähdään "foundation" puutteen seuraukseksi. Eli arvopohja romahtaa ja sen jälkeen seuraa rikollisuutta. Eikä tätä trendiä voi estää ateismilla koska ihminen on perimmiltään paha ja tätä pitää säädellä siten että ihminen taistelee biologiaa ja luonnollista "omaksitunnoksi sekoittuvia biologisia ja itsekkäitä impulsseja" vastaan nimenomaan luomalla jotain uskontoja. Ja että tälläistä valtarakennelmaa on täysin mahdotonta rakentaa yhtään millään muulla kuin uskonnolla.
4: Ateismi on moraalittomuutta joka tarkoittaa sitä että annetaan valtaa Saatanalle. Nihilismi tarkoittaa sitä että mikään ei ole kiellettyä ja tätä kautta Saatana päätyy ohjailemaan asioita niin että yksilöt toimivat sen jälkeen pahasti.
5: Metaeettinen moraalisen perustan puute tarkoittaa päättelyvirheen ja kristillisen ajattelijan aivohäiriön vuoksi sitä että ateismissa onkin moraalijärjestelmä joka tarkoittaa väkivaltaa ja pahuutta. Amoraalisuus ja nihilismi tarkoittavatkin aktiivista pahuutta sellaisenaan. Ja siksi ateistit ovat julmia ja väkivaltaisia, mitä yrittävät teeskennellä muunlaisia julkisuudessa.

Tämä luokitusjärjestelmä on tärkeä. Koska se kuvaa harmaasävyisyyttä. Joka on olemassa. Tyypillistä on että ateisti näkee vain suuria numeroita (kenties siksi että numeron kasvaessa kristityn into kommentoida ääneen ateistille näkemyksiään kasvaa eksponentiaalisesti) kun taas kristitty kiistää niiden olemassaolon tyystin (kenties siksi että mitä suurempi numero niin sitä enemmän nämä kristityt häpeävät kertoa näitä kanssauskovilleen).

Että se voidaan nähdä jonkinlaisena "kusipäisyyden ja idiotian levelinä". Mitä suurempi numero, sitä kovempi kusipää. Arvostukseni näitä esittäviä ihmisiä kohtaan katoaa totaalisti tuolla skaalalla jo varsin varhain. Sen jälkeen onkin sitten vain keskusteltava siitä miten nämä ihmiset kompensoivat minulle minun ja heidän kohtaamisestaan johtuvan tarpeettoman tuskan. Eli miten he maksavat sen vaivan heidän asenenvammainen elossaolemisensta minulle tuottaa.

---

Minulla on vähän sellainen kanta että jos joku tulee minulle kertomaan että hänen mielestään minä olen rationaalisimmillani sellainen että voin tehdä mitä väkivaltaa mieleeni vaan juolahtaakin, niin hän ei saa hämmästyä jos otan hänen järkianalyysinsä todesta, nappaan häntä korvista kiinni ja puren täysillä naamaan siitä paikasta.

Niin pieni?

Samuli Suonpään mielestä uskonnon pitää olla poliittista. Hän on kuitenkin myös fundamentalismia vastaan. Hän onkin esittänyt, että "Poliittinen järjestelmä haluaisi pitää uskonnon yksityisenä. Niin pienenä, että se mahtuu ihmisten makuuhuoneisiin." Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys.

En tiedä miksi asiaa on kutsuttu "niin pieneksi". Onko tavoitteena vähätellä seksuaalielämän tärkeyttä? Onko tarkoituksena tarjota vähättelevää horse laughia niille jotka vastustavat uskonnon politisoitumista? Että fundamentalismi olisikin äärimmäisen privaattia. Ja siksi poliittista kristinuskoa kannattava Suonpää itse ei olisi rinnastettavissa fundamentalisteihin. Vaan sekulaari sensuristi sopisi paremmin fundamentalistien "kiellän kaiken" moralisointejen vertailukohdaksi?

Ensimmäinen asia on se, että fundamentalismi. (Tässä blogauksessa käytän arkiversioista käyttötapaa, käytän fundamentalismia suorastaan sanan pejoratiivisessa mielessä ; En siis kuvaa niinkään tiettyjä protestanttisia suuntauksia vaan enemmänkin tietynlaista asennetta.) On karkeasti ottaen poikkeuksetta hyvin vahvasti poliittista. Fundamentalistin oikeastaan tunnistaa fundamentalistiksi siitä että hän ei tyydy esimekriksi siihen että homoseksuaalisuus on hänestä itsestään väärin ja sitten hän itse ei harrasta sitä. Fundamentalismin tunnistaa siitä että hän haluaa tehdä tästä poliittista ja määritellä tietynlaisen avioliittolain. Eikä vain sellaista lakia joka antaa erilaisia mahdollisuuksia vaan sellaisen joka nimenomaan rajoittaa vapauksia. Että tässä asiassa ei saa tehdä päätöstä tai väärää valintaa.

Fundamentalismi on poliittista myös siinä mielessä että kreationismi voidaan helposti nähdä lähinnä jonain joka yrittää hyvin vahvasti vaikuttaa politiikkaan. Siihen mitä lapsille opetetaan koulussa. Tämä näkyi hyvin vahvasti siinä miten Doverin oikeudenkäynti käytännössä lopetti Intelligent Designin suuret mahdollisuudet. Toiveikas rummutus loppui ja haipui hävityn koulutuspoliittisen debatin jälkeen. Koska kyse ei ollut fundamentalistien kannalta ensi sijassa siitä mikä on uusi nouseva tieteen paradigma vaan siitä että he tiesivät totuuden, luottivat että kun se on totta niin tiede taatusti joskus tulee toditamaan tämän. Ja tavoittelivat enemmän sitä että he saavat valtaa kouluissa.

Kun katsotaan pinnallisimpia uskontoväittelyitä päästään esimerkiksi "Suvivirsikeskusteluun" joka koskee selvästi politiikkaa ja julkista elämää. Itse asiassa sekularismin kannalta tämä on varsin ilmiselvää. Kun sekulaari ateisti vastustaa jotain, hän iskee poliittista suuntautumaa vastaan. Fundamentalismi ei siis heillekään näytä olevan vain tai ainakaan suurimmaksi osaksi "taikauskoinen uskomus" vaan jokin poliittinen virtaus jota pitää rajoittaa. Tämä on tietenkin määritelmällisesti jotain joka on sekularismin ytimessä.

Suonpään kaltaisten ihmisten voikin olla vaikeaa nähdä, että fundamentalismi on sitä että uskonnosta tehdään niin poliittista ja politiikasta niin kaikenmääräävää että se yltää myös alueille joita normaalisti ollaan pidetty privaatteina. Jos Suonpää pitää makuuhuoneasiaa privaattina, niin tämä ei tarkoita sitä että poliittista valtaa privaattiin tunkeva muuttuisi jotenkin ei-poliittiseksi.

Toki Suonpää tässä viittaa myös SSS -politiikkaan. Viime aikoina on pahastuttu että kirkon puolelta on tullut kannanottoja esimerkiksi sosiaalipolitiikkaan ja ulkopolitiikkaan. Ja maan sisällä oleviin skismoihin. Jotka ovat poliittisia. Ne ihmiset joista on oikein tehdä valtiosta poliittista - ja joista uskonto itsessään on määritelmällisesti poliittista ja peräti on niin että jokainen uskonto luo valtiosta itsensä näköisen - ovat pahastuneita siitä että uskonto on poliittista. He todellakin haluavat nähdä uskonnon näissä aiheissa hyvinkin sekulaaristi. Ja tässä mielessä Suonpäällä on hyvä oivallus. (Ja tämä blogaus oli tavallaan ujutus.)

Entä jos ateismilla ja fundamentalismilla on oleellinen yhteys joka on liberaaleille uskovaisille epämieluisa?

"The Freedom of Thought Report 2015" on valmis ja ladattavissa ilmaiseksi internetistä. Sen tulos on siitä jännittävä, että sen mukaan Suomessa uskonnottomien asiat ovat yllättävän heikoilla. Maamme ei toki ole mikään Saudi-Arabia. Mutta maamme tila on kuitenkin sivistysmaiden vertailussa hämmentävän huono. Huonosti uskonnottomien kohtelussa on tosin pärjännyt myös USA.

Tämä tulos yllätti. Joskin tavallaan ei. Olen ajatellut että maamme suurimmat uskontoa koskevat ongelmat eivät olisi laissa vaan asenteissa. Mutta kenties ne riittävät. Ja kenties sivistysmaissa kaikki asiat ovat yleisesti ottaen "yllättävän hyvin". Ja Suomi pärjää heikosti ei siksi että maamme olisi absoluuttisesti kammottava vaan koska suhteellisesti monessa muussa maassa asiat ovat uskonnottomille vielä paremmin.

Mieleeni tulikin se, miten moni liberaalisti uskova ei pidä rinnastuksesta fundamentalisteihin tai kreationisteihin. Mutta samalla he mielellään rinnastavat ateisteja fundamentalisteihin. Ja tästä voidaankin päästä erikoiseen mutkaan. Usein esitetään fundamentalistit ja ateistit kilpailijoina. Heidät ikään kuin pannaan riitelemään identiteeteistä. Sen sijaan että heidät pistettäisiin yhteiselle puolelle. Siksi ateistien kiusaamiskokemuksiin on helppo reagoida siten että ateistithan ne kiusaavat. Tässä kohden onkin kaksi virallista sopivaa vihollista joiden sinänsä aitoja tekosia tutkitaan ja tuomitaan. Mikä on hyvä, kunhan ei unohdeta vaihtoehtoa.
1: Olen esimerkiksi kuullut lausuntoja siitä miten uskovaisten kokema kiusaaminen on tunnistettu mutta ei kovin puututtu ongelma. "Kotimaa" osasi huomauttaa aiheesta, että "Helsingin yliopiston eksegetiikan dosentin Niko Huttusen mukaan uskonnollinen vihapuhe on Suomessa kohtuullisen tunnistettu ilmiö, mutta uskonnonvastaisesta vihapuheesta puhutaan paljon vähemmän." Ja tässä nosteaan ateistit esiin "vastafundamentalisteina".
2: Samoin aihetta lähestytään toisesta suunnasta sinänsä ymmärrettävästä näkökulmasta jota esimerkiksi Linjakumpu kuvaa. Eli jonain jossa fundamentalistinen yhteisö on ikvää omilleen. Eli fundamentalistit nähdään pahantekijöinä. Joka on usein totta, ja ansaitsee puuttumista. Mutta entä jos ateistien ja fundamentalistien kokema asenneilmapiiri johtuukin joskus ellei jopa usein nimenomaan ei-fundamentalisteista. Eli siitä lempeästä suuresta enemmistöstä? Ajatus on ensivilkaisulla vähintään outo. Etenkin kun enemmistö ihmisistä on periaatteessa kovin passiivisia. Mutta jotain tässäkin näkökulmassa voi olla. Minusta siinä on ainakin jotain. ; Ainakin talouspoliittisissa kysymyksissä näyttää siltä, että on ollut tehokasta iskeä sosiaalibudjetti nollasummapeliksi jossa köyhät ja sairaat joutuvat kinaamaan maahanmuuttajien kanssa. Sen sijaan että mietittäisiin jakolinjaa rahanjaosta. Tämä on toiminut ilmeisen tehokkaasti. On helpompaa lietsoa vihaa "fundamentalistikuoppaan" ja saada se riitelemään keskenään kuin törmätä siihen vaihtoehtoon.

Asenne jonka kohteeksi ei halua joutua.

Kenties syynä onkin se, miten fundamentalisteja kohdellaan. Ja kohtelijoina eivät ole vain raivoateistit vaan myös muut. Kenties ongelmana onkin se, että fundamentalisteihin kohdistetaan sellaisia asenteita joiden pariin joutuminen on liberaalille uskovaiselle ikävää. Ja näitä asenteita ei haluta korjata koska ne nähdään reiluna koska "ne ovat fundamentalisteja".

Fundamentalistit ovat minulle esim. katujulistuksen yhteydessä kertoneet että jos he alkavat puhumaan siitä että he ovat kristittyjä, niin ihmiset katselevat vaivautuneesti varpaitaan. (Ymmärrettävästi. Teen sitä itsekin.) Että mitä käännytystä onkaan luvassa. (Odotus on sekin ymmärrettävää, asenne on silti tosi.) Pappisopiskelijoilta taas on tullut palautetta että heitä ärsyttävät suunnilleen nämä samat reagoinnit ja odotukset. Ja että jos biologianopiskelijaan suhtaudutaan kiinnostuneesti ja positiivisesti niin teologian opiskelijaksi tunnustautuminen tarjoaa "stigmaa". Liberaalia haittaa leimaaminen fundamentalistiksi.

Ja tässä leimaamisessa on kaksi puolta.
1: Se, että ei ole kivaa tulla olkiukotetuksi. (Esimerkiksi itse olen usein siinä tilanteessa että sanomieni päälle kerätään näkemysverkkoa jota siinä ei ole. Ja minun väitetään sanovan melko usein sellaisia asioita joita en sano. Ja näitä sitten koetaan tärkeäksi korjata. Tai ainakin sanoa että nämä kertovat että olen jotenkin itse fundamentalisti.)
2: Se, että ei haluta että itseen kohdistetaan niitä asenteita joita fundamentalistehin kohdistetaan. Rinnastus on inhottavaa koska sen mukana tulee asenne. Ja asenne ei ole arvostava, keskusteleva, kuunteleva tai muu vastaava. Tämänlaisen asenteen kohtaaminen on ikävää. Valitettavasti fundamentalistit ja fundamentalisteihin rinnastetut joutuvat elämään tämän asenteen kanssa joka ikinen päivä. (Heitä syytetään usein myös vihakseksi. Olisiko vihaan syy? Miten käy kun elää joka ikinen päivä näiden asenteiden kanssa joiden kohteena liberaali teologianopiskelija käy silloin tällöin vierailemassa, vieläpä tietäen että kyseessä ei ole hänen oma identiteettinsä. Identiteetti jonka kertominen ja jakaminen muiden kanssa on aika monille tärkeää. Ihminen kuitenkin on hypersosiaalinen eläin jopa kaltaiseni periaatteessa ihmisvihaisen evolutionisti-naturalistinki silmiin.)

Tämänlainen reagointi fundamentalisteihin ei ole varmasti kovin kaukaa haettua.

Olen syyllistynyt siihen jossain määrin itsekin. Ja tämä demonstroitui kun tuoreesti pääsin/jouduin tekemään ei-uskontoaiheista yhteistyötä melko vahvasti fundamentalistisen ihmisen kanssa. Kun keskustelussa kerroimme erilaisista tuotteista joita olimme ostaneet, hän mainitsi hankkineensa hengellistä aika vaikeasti löydettävää uskonnollista musiikkia. Tähän suhtauduttiin hyvin eri tavalla kuin siihen kun kerroin omasta absurdista ostoksestani, "Uncharted 4" -pelistä. Molemmat olivat varmasti enemmistön silmissä "juveniileja", "lapsenomaisia" ja "naurettavia". Mutta maallinen absurdius koettiin hauskana ja huvittavana kun taas fundamentalistinen oli jotain joka oli "huvittavaa".

Samoin itse armeijassa olin tilanteessa jossa olin B -tuvassa. Sinne päädyttiin joko fysiologisista syistä. (Kuten itse, painoin alle 50 kiloa siinä vaiheessa.) Sitten siellä oltiin "antennisyin". (Jotka ovat kohtuu haasteellista seuraa niille joiden pää leikkaa edes jotenkin ja jotka ovat paikalla fysiologisista syistä.) Ja sitten oli niitä jotka eivät suotu menemään siviilipalvelukseen mutta eivät suostu vakaumussyistä koskemaan aseisiin. (Yleensä fundamentalisteja.) Koska tarjonta oli mitä oli, nämä viimeiset olivat minulle varsin haluttava keskustelukumppani. (Ei siksi että olisivat vaan siksi että tarjonta oli mitä oli. Beggars can't be choosers.) Kun näistä fundamentalisteista eräs kuunteli musiikkia joka minusta kuulosti hyvin samanlaiselta kuin eräs toinen sen ajan maallinen bändi, vihjasin että hän piti tuosta bändistä vain siksi että sillä oli uskonnolliset sanoitukset. Redusoin musiikkimaun pelkästään ideologiaan. Toki se ei ollut merkitysketön. Mutta oli se silti yliampuva ja leimaava.

Ja siihen ei liity arvostusta. Kyse ei siis ole vain siitä mikä on fundamentalismia ja ei-fundamentalismia. Vaan sitä että sosiaalisessa elämässä tulee mukana asenteita. Ja nämä eivät ole satunnaisia vaan usein hyvinkin säännönmukaisia ja ennustettavia. Ja tästä syntyy kokonaiskokemus siitä mitä ihmiset ovat ja miten he sinua kohtelevat. Tämä asenne ei voi olla vaikuttamatta perusluoneteseen ja itsetuntoon. (Paitsi tietysti jos on sosiopaatti tai vastaava.)

Uskonnottomana tämä on itselleni hyvin tuttu.

Olen huvittunut siitä, miten uskonnottomia usein kuvataan jonain joiden identiteetti tiedetään "viimeistään viiden minuutin päästä". (Koska he kertovat siitä.) Tämä on toki siinä mielessä mahdollinen teoria, että jos edustaa vähemmistöidentiteettiä voi haluta samanmielisten seuraa. Tämä taas vaatii jonkinlaista signalointia. Jos edustaa valtauskontoa, kuten vaikka kristinuskoa, ei tarvitse tuoda esille tätä puolta samalla tavalla löytääkseen samanhenkisiä. Mitä enemmän on marginaalissa, sitä enemmän joutuu käyttämään heuristiikkoja ja mainontaa. Tässä mielessä esimerkiksi homoseksuaalien pukeutumiseen liittyvät seikat - ja erilaiset pukeutumiseen liittyvät symbolit jotka kertovat minkälainen homo he ovat ja mitä he hakevat - ovat paitsi heimohenkisiä niin myös hyvin käytännöllisiä.

Mutta itse olen ollut vuosia töissä ja silti työpaikan ihmiset ovat luulleet että olen seurakuntanuori. (Kenties se, että olen työskennellyt "Kirkon ulkomaanavussa" aikuisiällä uskonnottomana ja se että tämä näkyy CV:ssä vaikuttaa..) Samoin moni pitää minua ihan easy-going -kaverina. Siihen hetkeen asti kun vakaumusasiat jostain syystä nostetaan esiin ja otan kantaa esilletuoden oman näkemykseni. (Täytyy muistaa. Kun olen ulkona, en blogaa. Blogissa olen tässä mielessä huomattavasti avoimempi näistä asioista.) Se hetki kun uskonottomuus tulee esiin on kuvaava. Sitä saa esimerkiksi kuulla ihmetystä "kun ei ole vaikuttanut miltään fundamentalistilta". Ensireaktiot ja siitä seuranneet käytösmuutokset ovat kiinnostavaa seurattavaa. Tai ne olisivat kiinnostavia jos ne koskisivat joitakuita muita kuin itseä. Asenteet paistavat läpi ja ne ovat varsin vittumaisia. (Sitten ihmetellään miksi olen sellainen kuin olen ; Viihdyn omissa oloissani ja muutkin ihmiset pitävät minusta ja seurastani eniten sillä tavalla.)

Maailma on minulle hyvin kaavamainen. Tiedän suunnilleen että fundamentalisti tulee lähestymään minua C.S. Lewis -sitaatein. Tiedän suunnilleen miten koulutetut liberaalit uskovaiset reagoivat minuun.
1: Esimerkiksi liberaali kristitty pahastuu siitä että hänet ja kristinuskon keskiarvo sidotaan kreationismiin heti kun kreationismi mainitaan. Mika Niikon mainitseminen on heille sama kuin Niikko=kristinusko. Näitä voi odottaa. Vaikka aiheena olisi kreationismi tai asia mainittaisiin olemassaolevana ihmisryhmänä. On aika vaikeaa korjata ongelmia jos keskustelu ei koskaan nouse tästä pahastumistasosta pois. Kreationismiin liittyvät ongelmat ovat pysyviä jos niihin ei voi tarttua koska ryhmän mainitseminen koetaan koko ryhmää ja ennen kaikkea itseä koskevana loukkauksena.  On selvää että kreationismi marginaalissa pystyy tekemään konnantöitään ilman että niihin puututaan kun puuttumista ei saa tehdä kun maltillisesta suurimmasta osasta uskovaisia tehdään tällä reagoinnilla heitä suojaava muuri. Kun kreationistien tekojen kritisointi johtaa siihen että massauskonto pahastuu ja alkaa puhumaan itsestään, on selvää että kritisoidut teot voivat jatkaa tapahtumistaan ilman että mitään tapahtuu missään koskaan. En tiedä koska ja keiden kanssa tästä pahastumistasosta ja itseen ottamisesta päästään pois. Ilmeisesti pelko fundamentalistien asennoitumiskohteluun joutumisesta on kova. Olisi miellyttävää keskustella edes joskus siten että kokisi että keskustelukumppani ei ole luonut itsestä jotain olkiukkoviritelmää jota kohtaan heitetään mitä ihmeellisempiä syytöksiä. Syytöksiä joita ei voida sitoa esittämiini lausuntoihin ja sitoa niissä oleviin väitelauseisiin. Sitaattini eivät tue sitä mitä minun sanotaan sanovan... Mutta tämä on mahdollista koska olen fundamentalisti. Ja ollen fundamentalisti koska niin on päätetty sanomistani huolimatta. Minua kohdellaan kuin olkiukkoa. Joka on fundamentalisti.

Tästä demonstranttina on sinänsä liberaali ja esimerkiksi maahanmuuttokriitikkona ahkera Martti Muukkonen joka oli sitä mieltä että hän on tyytyväinen kun häneltä tulee lunta tupaan molemmilta ääripäiltä. Ja tätä hän tarkoitti sillä että niin fundamentalistikristityt kuin ateistitkin olivat häneen suuttuneita. Teoria on viehättävä mutta sen heikkous on siinä että esimerkiksi itse ärsytän laajakirjoisesti eri ihmisryhmiä. Mutta tämä ei tee minusta asiallista ja keskitietä kulkevaa malttikohtuullista, vaan kusipään. (Joka muuten olenkin. Kokemuspohjani perusteella ihmettelen lähinnä miksi en ole vielä traumatisoituneempi ja kusipäisempi.) Tässä ei voi muuta kuin lainata arvostamaani (kristittyä) Samuli Suonpäätä "Milloin muuten "mielensäpahoittaja" alkoi olla pilkkanimitys? Silloin kun mua kasvatettiin, korostettiin vielä, että jos mun puheitteni takia joku pahoittaa mielensä, mun kannattaa vähän miettiä käytöstäni ja ehkä pyytää anteeksi. Silloin se oli vielä sen vika, joka toista satutti. Ei sen, jota sattui."

Kenties tässä onkin taustalla se, mitä nostettiin esiin Suomen Kuvalehden "Rajalla". Siinä esitetään että homojen avioliittokysymyksessä on niin fundamentalistien kuin liberaalien homomyönteistenkin kohdalla kyse siitä että kuka hyväksytään ylipäätään. "Uskon, että kirkkoa repivässä avioliittokeskustelussa on kysymys juuri tästä jännitteestä. Se selittäisi latauksen, joka syntyy aiheen ympärille hyvin nopeasti. Kelpaanko minä ja minun tapani ymmärtää tätä maailmaa?" Itse en muista milloin olisin kokenut olevani arvostettu uskonnottomana kristittyjen puolella. Koulutettujen ja liberaalimaineisten kristittyjen olkiukko-otteisto sen sijaan paisuu päivä päivältä.
1: Ja minä en tunnetusti anna anteeksi yhtään mitään. Kaunaisuuteni on se piirre jota en kaikesta yrityksestä huolimatta ole kyennyt edes lieventämään. En tiedä antaneeni mitään koko elämäni aikana anteeksi. Monia asioita olen toki unohtanut. Osa niistä on niitä ikäviäkin. Mutta yleensä ne ovat niitä positiviisia. Muistan televisiokanavien asennuksenkin sitä kautta että se oli vaikeaa ja tässä oli konflikti asennuspalvelun kanssa. Ylipäätään ainut tapa jolla muistini saa fokusoitua niin pitkäksi aikaa että siitä syntyisi blogikirjoitus on minun ärsyttäminen.

Loppukaneetti;

En olisi keksinyt tätä jos en olisi lukenut metodikirjaa "Salattu, hävetty, vaiettu". Tässä erityisesti doupinginkäyttämiseen liittynyt luku vaikutti. Tutkimukseen osallistuneiden kohtaamat asenteet olivat jännittäviä ja ylipäätään haastattelujen saaminen ja niiden peruuntuminen oli sidottavissa siihen miten asiaa käytiin julkisessa keskustelussa. Doping on toki vakavasti ongelmallista ja "lain harmaalla ellei peräti mustalla alueella". Douppaajien identiteettiä koskevat pulmat ja se miten he olivat ulkopuolisen asenneilmapiirin vyörytettävissä on kuitenkin jotain jonka kanssa kykenin kokemaan yhteyttä. (Siitä huolimatta että doping on minulle huijaamista. Toisin kuin syömisen miettiminen ja luonnottomien ihmisteknologisten painojen nostelu.)

Ja tässä syntyi ajatus että kenties fundamentalistit kokevat paljon samaa. Ulkoinen asenne omaan identiteettiin on hyvin erilainen kuin yleisesti nähty kuva omasta identiteetistä. Ja tämä jännite on hyvin repivää. Etekin kun ulkomaailma ei arvosta lainkaan sitä mikä on itselle tärkeää. Ateisteja saa kohdella epäreilusti koska heidät laitetaan fundamentalismilokeroon.

Toki ateisteilla on puolellaan sekin haitta, että heidän oikeutensa puhua asioistaan kyseenalaistetaan. Fundamentalistikristittyjen julistustyö nähdään absurdilla tavallaan järkevänä. Eli ymmärretään että jos haluaa pelastaa ihmisiä ja on tämän pelastustyön vuoksi valmis tulemaan tuomitsemaan eläviä ja homoja, niin tämä olisi järkevää. Uskonnoton kuitenkin kohtaa yleensä sen että miksi uskonnottomalle yhtään mikään olisi tärkeää (nihilismi-arvotyhjiöargumentaatio) ja että on omituista että uskonnoton ylipäärään reagoi (reagoiminen leimataan C.S.Lewisin jumalanvihaamislokeroon vaikka väkisin).

Ateisti ja uskonnoton on siis fundamentalisti jonka käsketään kaiken lisäksi pistämään turpansa kiinni. Mahdollisimman totaalisesti. Ei ihme että pärjäämme huonosti uskonnonvapausvertailussa nimenomaan uskonnottomien kohtelussa. Se on huonosti tunnistettu ongelma. Sellainen jonka olemassaoloa ei oikein myönnetä olemassaolevaksi. Kenties siksi että tästä rakenteesta ei voida syyttää fundamentalisteja vaan nimenomaan sitä suurta itsensä fundamentalismista vertailemisesta pahastuvaa enemmistöä.

Asiaa ei auttanut se, että em. Huttusta lukiessa hän puhui siitä miten uskovaisten kokemaa kiusaamista ei oteta vakavasti koska he ovat ikään kuin jossain jonka nähdään turhaankin hakevan uhripositiosta. Ja esitti, että "Voidaan esimerkiksi ajatella, että "uskoviahan vainotaan aina"." Näin ollen sutta liikaa huutanut ei saisi apua silloin kun hätä on auki. Olen itse useankin kerran kuullut sellaisia reaktioita, että ongelmakohtien mainitseminen on turhaa ja hedelmätöntä koska "eräille ihmisille kirkko nyt ei edes voi toimia oikein". Huttusen kuvaamasta rakenteesta tuli tätä kautta myös ns. samastumiskokemus.

Viestintuojan ampumisesta

On usein vaikeaa olla viestintuoja. Tämä on tiedostettu kun on sanottu, että "älkää ampuko viestintuojaa". Joskus tässä ongelmana on se, että viestintuoja sitoo viestinsä itseensä ja viestin vastustaminen muuttuu viestintuojan vastustamiseksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on Martti Muukkonen. Hän ilmestyi noin vuosi sitten uskonnottomien palstoille. Hänen asenteensa oli yleensä ottaen se, että hän otti tutkintonsa aseeksi, ei argumentoinut ja esitti vain että tämä on hänen tieteenalansa lopputulos. Ja muut eivät voineet koskea asiaan. Koska mitään argumenttia asiasta ei ollut, ja muilla ei ollut samaa tutkintoa.

Tässä tilanteessa hänen viestinsä nojaa hänen omaan arvovaltaansa eikä muuhun. Ja näin syntyy "tilanteita". Jotka koostuivat esimerkiksi siitä että hän syytti Laura Nissiniä ihmiseksi joka ei suostu näkemään kristinuskossa mitään hyvää. Joka on ihmeellinen ajatus siinä mielessä että hän on ollut aktiivina Arkkipiispa Kari Mäkistä puolustavassa ryhmässä. En tiedä minkälainen sosiologinen todistusketju Muukkosella tässä asiassa oli, koska hän oli vain esittänyt tiiviisti johtopäätöksensä ilman sitä miten se oli saatu. Syy oli varmasti se, että jos joku pahastui hänen omasta asenteestaan - joka koostui esimerkiksi siitä että hän sanoi että ateistit ovat yhteiskunnassa vapaamatkustajia - niin vihan kohteena oli kristinusko.

Kun esimerkiksi syytin häntä asennevammailusta, hän kertoi että "Käytät hirvittävästi aikaa sellaisen asian vastustamiseen, johon ilmeisesti et edes usko." Valitettavasti kuitenkin uskon Muukkosen olemassaoloon, ja siihen että maailmassa on itse asiassa isokin liuta uskovaisia yksilöitä jotka ovat asennevammaisia, joten en tiedä mitä hän oikein tarkoitti. Etenkin kun minulla on kenties tarpeettomankin vahva usko siihen että se, mitä teen on nimenomaan oikein. On oikein, tai ainakin pirun nautinnollista, piinata niitä jotka esittävät väärää todistusta kauimmaisestaan. Muukkonen päätteli kuitenkin hienosti ja täysin tieteellisesti ja vertaisarviointiin kelpaavasti että "tilanteesi on sama kuin mistä Waltari puhuu: tuo Nasaretilainen ei jätä sinua rauhaan ja se vaivaa sinua." Jeesuksesta en tiedä, mutta minua Muukkosen harrastama autoritaarinen öykkärinä tomiminen vaivasi. Eikä se kieltämättä oikein antanut minulle rauhaa koska en pidä epäreiluudesta.

Otan asian esiin siltä kannalta että hän irtautui minusta ja ateismikriittisyydestään. Hän ei siis enää vaivaa minua. Ja tämä tapahtui puolijulkisesti. Välien katkeaminen ei ollut yllätys. Hän oli minusta autoritaarinen ihminen jonka henkinen Crohnin tauti on sellaista erityistä sorttia että hänellä on kaksi persereikää. On kuitenkin kuvaavaa että hän esitti keskusteluhaluista, minä olin se joka hakeutui hänen seuraansa ja hän oli se joka hakeutui pois. Sain ilmoitukseksi mm. lausunnon "Keskityn jatkossa enemmän tappelemaan noiden maahanmuuttokriittisten kanssa ja jäten teidät epäilijät rauhaan."

Tämä onkin osa hänen erityistä strategiaansa. Hän toistuvasti esitti, että hän on tyytyväinen kun hän saa vastustusta "molemmilta puolilta". Tällä hän tarkoitti sitä, että hänen toimintaansa moittivat niin fundamentalistikristityt kuin ateistitkin. Tässä asenteena olikin se, että hän oli määritellyt ääripäät. Ja hän näki että näiden ärsyyntyminen ja ärsyttäminen on hyve. Ymmärrän tämän tilanteen varsin hyvin, harrastan sitä itsekin. Valitettavasti hän luuli että tämä tekee hänestä ei-kusipäisen. Tässä hän on hyvin, hyvin, väärässä.

Muukkonen näyttääkin yllättyneen siitä että hänet otettiin niin huonosti vastaan. Hänen esiintuomissa tavoitteissaan löytyi konformismin hakua. Hän esitti haluavansa keskustella ja löytää yhteistä pohjaa. Käytännössä hän kuitenkin esitti olkiukkomaisia syytöksiä, joten hänen toimintansa selvästi eivät edistäneet näitä tavoitteita. Tätä voi tietenkin syntyä kun on määritellyt keskustelukumppaninsa "toiseen ääripäähän". Ja tulkitsee kaiken tätä kautta.
1: Esimerkiksi kun hän teidemme eroamiseen johtaneessa kinastelussa sanoi että katolisten ajattelun rinnastus noitavainoihin on ateistista propagandaa, korostin että olen aiemmin kuullut samaa propagandaa koulun uskonnonopetuksessa. Ja että antikatolisuudella on vankka historia osana luterilaisuutta ja herännäiskristillisyyttä. (Mikä ei ole uutinen.) Muukkonen tulkitsi minun tarkoittavan että "evankelisluterilainen uskonnonopetus on propagandaa". Eli tämä muuttui kategoriseksi. Tällä asenteella on varmasti helppoa kokea olevansa vainottu ja kaikkien ääripäiden kiusaama. Ja että tämä ääripää on mielipiteissään todella tuju ja ärjy ja ehdoton. 

Ilmiselvää olikin että hän rinnasti ateistejen kanssa keskustelua hyvin usein myös rasistien ja natsien kanssa keskusteluun. Hän teki ja tekee sitä yhä. Tämä rinnastus korostaa sitä että hän näkee ateistin tasapuolisen keskustelukumppanin sijaan jonain hyvin muuna. Onkin turhaa ihmetellä jos tässä käy huonosti. Muukkonen tosin oli kyseisellä ateismiin keskittyvässä ryhmässä vahva yhdistävä voima. Ryhmän miiteissä nimittäin käy myös kristittyjä, jotka hang-aroundaavat ja kinasteeveat arvon pakanoiden kanssa. Yhteisenä henkenä on ollut se, että miten Muukkosen tapa vääristellä asioita on aikamoisen asenteellista. Ja miten hän ei ole hyvä keskustelija.

On kuitenkin hyvin kuvaavaa muistaa se, että hän toisaalta puhui keskustelusta ja ymmärtämisen hakemisesta. Toisaalta hän kuitenkin pääasiassa oli jo määritellyt vastustajansa ja yritti sovittaa heidät väkisin C. S. Lewis -sitaattien maailmaan. Kun sama henkilö ensin sanoo haluavansa vain keskustella mutta sitten ottaa jokaisen itseensä tulevan kritiikin todisteena siitä että hän on asiallisella ja hyvällä tiellä, ollaan hyvin omituisella tiellä. Tiellä jossa keskustelutilanteen skismoja kuvataan sillä että hän keskustelee fundamentalistien ja natsien kanssa ja miten liberaalit ateistit ovat ryhmänä analoginen "toinen ääripää". Hän itse on keskellä ja muut nähdään vain tämän vapaamatkustavan ääripään edustajina. Ja puolustautua ei voi, koska argumentaatio on "sen puolustamista johon ei edes usko" ja suuttuminen ja pahastuminen on merkki siitä että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa. Kaikki Muukkosen toimintaa koskeva kritiikki muuntui kuten kunnon nihilointistrategiassa voi olettaakin ; Kritiikki muuttuu automaattisesti todisteeksi itselle. Jos vittuilee ja joku vihastuu, tämä on todiste siitä että pahastuja on ääriliikkeessä. Ja ääriliikkeessä oleminen on peruste sille, että hänelle vittuillaan. Tällä tavalla liikkeelle lähtien kehä on valmis.

Se, että syynä ei ole ryhmän uskonnonvastaisuus sai lisäpontta siitä että ryhmään tuli juuri uusi "kirkollinen". Hänen kanssaan tilanne on hyvin erilainen. En tiedä onko uuden jäsenen mukaantulo osana jotain kirkon viestintästrategiaa. Sillä on ällistyttävää miten uusi tulee taloon sopivasti juuri kun entinen poistuu. Kyseessä voi olla yhteensattuma. Mutta Samuli Suonpää on kuitenkin erinomaisen asiallinen ja hyvä viestijä. Ja reaktiot ovat olleet sen mukaisia. Hän ei ole räjäyttänyt raivoa. Häntä jopa kehutaan "johtohahmojen" puolelta. Eli jos kirkolla on sosiaalisen median strategia joka pitää sisällään sen, että yritetään keskustella sosiaalisessa mediassa uskonnottomien kanssa, niin vaihto Suonpäähän on ollut kiitettävän erinomainen. Toki ateismia "sosiologisena ilmiönä" että ateistikeskustelukumppaneita yksilöinä naama punaisena kovasti dissanneesta Muukkosesta ei oikein mitenkään voi edes huonontaa. (Kirkolle olisi kannattavampaa jopa ottaa minut muotoilemaan heille mainoslauseita ja antaa minulle vapaat kädet, myös pilkkaamiseen.)
1: Muukkosen kanssa olemisesta jäi minulle paha maku suuhun. Mutta toisaalta kun poliittisesti liberaali kirkkolainen julkisesti hyppii seinilläsi, niin siinä ei voi välttää sitä ajatusta että entä jos sitä todella on itse jotenkin äärimmäinen. Se, että en kyennyt näkemään miten tilanne ei olisi minun suuntaani epäreilu oli tässä vain vahvistus siitä että kenties olisin todella ajautunut omaan "kuplaani". No. Näyttää siltä että näin ei ole tapahtunut. Kirkollisen kanssa kohtuu hyvin toimeentuleva yhteisökin vihjaa että kenties äärimmäinen ei uskonnossa ja kirkossa mitään hyvää näkevä yhteisö oli Muukkosen omassa päässä. Kuten hänelle heitinkin "A man who argues with people who aren't even there is more fit to rap against this fucking chair!"

Onkin syytä muistaa että jos viestintuoja sitoo viestin itseensä, ja itse asiassa hänen viestinsä on hänen oma asennevammansa joka edustaa hänen persoonaansa, niin on kenties syytä nimenomaan ampua se viestintuoja. Sen sijaan että syyttäisi esimerkiksi sitä tahoa johon hän liittyy. Kirkko tuskin lähetti Muukkosen viestiä. Hän loi sen persoonallaan, esitti sen auktoriteetillaan, puolusti sitä egollaan. Ja koska hän unohti esitellä perusteluketjunsa ja antoi tarjolle vain sen että asia on vakvasti totta koska hän osaa tämän asian koska hän itse on tutkinnoltaan jotain, on selvää että tässä ei edes voi tehdä muuta kuin tehdä sen mistä hän valitti. "Käydä henkilöön". Jos hän ei halua että henkilöön käy, niin hän voi sitten tarjota esille jotain muuta kuin sen henkilöyden. Ja toisaalta hän voisi tulkita asioita niin että kun puhutaan asiasta niin ei sitten puhutakaan hänestä itsestään. Tämän oppiminen on toki vaikeaa. Ja jos sitä ei opi, on kenties oikea ratkaisu juuri se minkä hän teki ; Poistuminen. Omia epäonnistumisia ei kannata kuormittaa epäreilusti vastapuolen niskaan, ei vaikka ei itse kokisi tilannetta sellaiseksi.

NYT ja kupla otsassa

NYT -lehdessä oli kerrottu suomessa tehdystä tutkimuksesta. Siinä aiheena oli facebookystävien kautta tehty suhdeverkostoanalyysi. "Itkosen ja Jan-Erik Lönnqvistin Helsingin yliopistossa tekemässä tutkimuksessa kartoitettiin Facebook-käyttäjien kaveripiirejä ja niissä esiintyviä arvoja." Menetelmä on hyvä painaa muistiin "Vastaajan liberaaliutta tai konservatiivisuutta mitattiin niin sanottuun Schwartzin arvoteoriaan pohjaavalla kysymyspatterilla. Schwartzin teoriassa henkilökohtaiset arvot nähdään elämää ohjaavina tavoitteina, jotka poikkeavat esimerkiksi asenteista ja mielipiteistä." Keskustelua herättänein asia oli tietenkin lopputulos "Tutkimuksen keskeisin tulos oli siis se, että liberaalisti ja vasemmistolaisesti ajattelevilla oli suurin taipimus päätyä samoihin kaveriporukoihin toistensa kanssa kuin konservatiiveilla."

Tilanne on kiinnostava. Sillä tämänlainen tilanne vaatii jotain erikoista. Ei voi olla niin että konservatiivi olisi useammin tekemisissä liberaalin kanssa kuin liberaali konservatiivin. Sillä suhteet ovat symmetrisiä. Tämänlainen jakaumaero voi johtua monesta asiasta. Ja vaatii esimerkiksi sitä että konservatiivien ja liberaalien lukumäärät ovat jotenkin oleellisen erilaisia. Tai sitten konservatiivien sisällä on skismoja joita liberaaleilla puuttuu. Itkonen ainakin näyttää kannattavan tätä teoriaa; "Itkosen tulkinnan mukaan yksi syy voi olla se, että konservatiivisesti ajattelevia on niin erilaisia, ettei pelkkä konservatiivinen ajattelu välttämättä yhdistä heitä. ”Jos toinen on vaikka äärikonservatiivinen ortodoksijuutalainen ja toinen äärikonservatiivinen kristitty, ei heidän ajattelunsa ole silti todennäköisesti samanlaista.” Liberaalit taas saattavat jakaa samantyylisiä arvoja enemmän ja olla ”samalla tavalla liberaaleja” toistensa kanssa."

Toisin sanoen punavihreä hyväveliverkosto johtuu siitä että konservatiivit olisivat vääräoppisten konservatiivien suhteen änkyröitä. Näin tietenkin voisi käydä niin että tosiasiassa tutkimus kertoo että konservatiivit ovat niin kuplassa että liberaaliverkostot sosiaalisesti kaveeraavat keskenään.

Mutta tosiasiassa tässä unohtuu se että tutkimusmenetelmä itsessään voidaan nähdä joksikin joka luo tätä liberaalien sisäistä koheesiota. Ja se tekee tämän olemalla hyvin nurkkakuntainen ; Näin ollen tutkimusmenetelmässä on jaoteltu ihmisiä nurkkakuntaisella tavalla. Vastaus löytyy itse asiasssa kyselymetodista. Kysymyspatterissa "asennetta eikä mielipidettä" tavoittelee esimerkiksi seuraava kysymys;

"Kysymyspatterissa arvoja tiedusteltiin muun muassa seuraavanlaisilla väittämillä:
Hänestä on tärkeää olla rikas. Hän haluaa, että hänellä on paljon rahaa ja kalliita tavaroita.
Hänestä on tärkeätä, että kaikkia maailman ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti. Hän katsoo, että kaikilla pitäisi olla samat mahdollisuudet elämässä."

Tutkimusmenetelmä toisin sanoen ei tunnusta muunlaista liberaaliutta kuin vasemmistolaisesti asennoituvaa liberaaliutta. Talousliberalismi nimittyy konservatiivisuudeksi. Toisin sanoen kun liberaalius määritellän tavalla joka on "hyvin punavihreä" syntyy kupla joka näyttää sisäänpäinlämpiäväksi ihan vain sillä että konservatiivius määrittyy kasaksi erilaisia fragmentteja joilla on hyvin vähän jos ollenkaan tekemistä toistensa kanssa...