Pseudotieteitä ja muita on helppoa lähestyä hölmöysteoriat edellä. Itsekin helposti sanon että jokin mielipide on idioottiutta. Tässä voi syntyä sitten ironisiakin hetkiä kun tiedostaa että esimerkiksi itse TJT itse sanoo sinulle että hän ei ymmärrä miten joku voi olla evolutionisti sen jälkeen kun on tutustunut kreationistien nerokkaisiin argumentteihin. ; Itse kuitenkin näen että matala älykkyysosamäärä ei ole oikeastaan edes se asia jota kannattaa katsoa kun mietitään sitä miksi ihmiset uskovat hölmöihin asioihin. Käytän tässä enemmänkin nelikenttää jossa tarkastellaan kahta akselia. Tähän liittyy kaksi hyvin erilaisesta ympäristöstä tulevaa konseptia.
Ensinnä katson kuinka vahvasti ihminen assimiloi tai harrastaa akkomodaatiota. Tämä on Piagetin psykologiassa oleva malli jossa, hyvin ankarasti karkeistaen, katsotaan sitä miten ihminen käsittelee informaatiota suhteessa omaan maailmankuvaansa.
1: Assimilaatiossa joka tarkoittaa uusien käsitteiden lisäämistä yksilön olemassa olevaan sisäiseen malliin. Olemassa oleva malli ei assimilaatiossa muutu, vaan pysyy entisellään. Uusi käsite liitetään siihen uutena tietona.
2: Akkomodaatiossa yksilön olemassa olevien sisäisten mallien muuttumista niiden ollessa ristiriidassa ulkoisten kokemusten kanssa.
Tämä akseli katsoo toisin sanoen sitä miten vahvasti ihminen suojelee vallitsevaa näkemystään esimerkiksi ad hoc tai post hoc -selityksin. Rakenne on tavallaan analoginen paradigmojen ja tieteen välillä. Jos tehdään muutoksia paradigman sisällä kysymys on assimilaatiosta ja jos ollaan valmiita vaihtamaan paradigmaa on kyseessä akkomodaatio. Tämä on tietenkin siitä kiinnostavaa että vaihtaminen ei ole sinällään automaattisesti kunniakasta, mutta niin ei jääräpäisyyskään.
Toinen asia jota sitten katson on sitä onko ihminen intuitiivinen vai rationaalinen. Tai Kahnemanin tunnetuksi tuomalla tavalla; Käyttääkö hän Systeemi1 vai Systeemi 2 ajattelua. Tähän liittyvän ja aika vallitsevan kaksoisprosessiteorian mukaan, ihmisen järkeily perustuu kahteen toisistaan erilliseen, mutta toisiaan tukevaan järjestelmään, joita kutsutaan arkisesti intuitioksi ja reflektioksi. Ensimmäinen tyyppi (T1) huolehtii perustavista kognitiivisista tehtävistämme. Se on nopea, tehokas ja alitajuinen, ja suurin osa ajattelustamme ja päätöksenteostamme nojaa siihen. T1 toimii automaattisesti ja säästäväisesti eikä se ole suoranaisesti tietoisen kontrollin alaisuudessa. Haitalliset kognitiiviset vinoumat (engl. bias) voivat helposti kaapata T1:n. Järkeilyn voidaan ajatella koostuvan systeemistä, joka koostuu perusteista ja niihin pohjautuvista johtopäätöksistä. Se ei ole yhtä herkkä vinoutumille, joskin sekään ei itse asiassa ole konemaisen virheetön.
Tässä ovat akselit. Joista saadaan nelikenttä.
Assimilaatio + intuitio
Akkomodaatio + intuitio
Assimilaatio + reflektio
Akkomodaatio + reflektio
Tämä skaala ei tavallaan ole loukkaava. Voidaan sanoa että niissä on tiettyjä ongelmia ja etuja. Esimerkiksi intuitio on tunnetusti tietynlaisille virhepäätelmille altis. Mutta se toisaalta on nopea ja tärkeä normaalielämässä. Se ei kuitenkaan ole idiotiaa vaan päinvastoin mahdollistaa nopean päätöksenteon. Joskus on tärkeämpää rakentaa hyvä optimointialgoritmi kuin varmistaa että on saatu juuri ehdottomasti paras mahdollinen ratkaisu.
Totuus ja objektiivisuus ei välttämättä ole selviytymisessä se tärkein asia. Intuitioihin kuitenkin liittyy tietyiltä osin voimakkaampi emotionaalinen side: intuitiomme eivät vain kerro meille sen, että me olemme oikeassa, vaan että minä olen jollakin tapaa aktiivisesti kyseisen intuition takana, jolloin intuition yhdistyy tunto kognitiivisesta kompetenssista ja erityisestä itseluottamuksesta. Intuitioilla on näin meihin lähes vastustamaton auktoritatiivinen voima. Se tuntuu kuitenkin samalla jotenkin vapaalta.
Jos nyt palataan siihen nelikenttään niin voisin sanoa että oman kokemukseni perusteella siihen miten itse karkeasti leimakirveilen kun katson pseudotieteilijöitä tarkemmin;
1: Assimilaatio + intuitio ; Tämän lokeron tyypin voisi karkeistaa tyypiksi jolle asiat ovat nopeasti ilmiselviä. He tulevat puuskahtelemaan asioita niinsanotusti arkijärjellä. Tutkimukset tukevat omaa intuitiotani tässä. Intuitiiviseen, vähän vaivaa tekeviä nopeita ratkaisuja tukeva, ajattelu on liitoksissa konservatiiviseen asennoitumiseen. Eikä siksi että konservatiivit tukisivat tälläistä ajattelua vaan nimenomaan sitä kautta että tämänlaiset ajatusprosessit johtavat helposti konservatiivisuuteen. Kun meillä on nopeaa intuitiota käyttävä ihminen jonka ajattelutavat muuten haluavat liittää uudet tiedot vanhaan tietoon syntyy monille tuttuja puuskahtelijoita jotka vahvistavat omaa maailmankuvaansa äärimmäisen vahvasti. Koska heille asiat ovat ilmiselviä.
1.1: Tässä epäsymmetria on siinä että he kokevat että he ovat varmalla pohjalla. Jalat maassa. Asiasta ei tavallaan edes kannata keskustella. Tai tarvitse. Mutkikkaampi on norsunluutorneilua. Etenkin jos se tuottaa vääriä ja epämieluisia lopputuloksia. Kaikki muut tietävät nämä puuskahtelijat puuskahtelijoiksi ja he voivat ulospäin vaikuttaa jopa paljon typerämmiltä kuin he oikeasti ovat.
2: Akkomodaatio + intuitio ; Silloin kun ihminen vaihtaa maailmankuvaansa helposti ja käyttää intuitioitaan, siitä syntyy helposti hörhömäinen vaikutelma. Itselleni tästä mallista tulee mieleen esimerkiksi sen tyypin vaihtoehtoajattelijat jotka tuottavat sirpalemaisia teorioita ties mistä ja jotka saadaan helposti pienelläkin impulssilla nappaamaan teorioita. Jopa omikseen. Mielessäni on eräs okkultismista kiinnostunut elämäntapataiteilija jonka suggeroin erään kerran uskomaan teoriaan jonka kyhäsin itse persiestäni ja hän jotenkin vielä uskoi että hän itse oli kehittänyt oman teoriansa. Hän tekee tätä muutoinkin. Kuulee ideioita ja unohtaa mistä on sen kuullut ja käsittelee tätä hyvinkin intuitiivisesti.
2.1: Tässä korostuu se, että he ajattelevat olevansa luovia. Mutta toisaalta he kuitenkin päätyvät intuitiosysteemien kautta ennustettaviin lopputuloksiin. Jotka sisältävät tietynlaisia viitteitä maagisesta ajattelusta ja jo tuhat kertaa toistettujen ideoiden varianteista. Tässä tilanteessa epäsymmetria on siinä että he näkevät olevansa luovia ja vapaita ajattelijoita mutta ulkopuoliset kokevat että he eivät ole luovia – he vain vaihtavat mieltään kuin tuuliviirit. Mutta he kuitenkin ovat omalla tavallaan perinteisellä tavalla outoja ajattelijoita. Intuitioista onkin turhaa olettaa tulevan mitään out of box -ajattelua.
3: Assimilaatio + reflektio ; Tämä on nähdäkseni yleisin ja relevantein kun puhutaan taitavasti tehdystä ja tätä kautta keskustelunarvoisesta pseudotieteestä. Tässä mieleeni tulee erityisesti vanha kirjoitelma Pandas Thumbissa jossa puhutaan tortucoista. Eli sellaisista pseudotieteilijöistä jotka ovat vaivaa näkeviä ja teräviä. Heidän ongelmakseen ei nähty se että heidän päätelmänsä olisivat epäloogisia vaan siinä että he ovat puolueellisia. Heillä on perusteoria jota he kannattavat ja heidän elämäntyönsä on tämän tietyn asian todistaminen. He käytännössä tekevät pseudotieteestään niin hienon kuin se vain voi olla. Ja tämä on heille sama kuin tae siitä että kaikki muut ymmärtävät heidät väärin.
3.1: Tässä epäsymmetria on siinä että he näkevät että heillä on vankasti perusteltu vaivalla rakennettu maailmankuva joka on mietitty ja harkittu. Ulkopuolinen näkee helposti pakkomielteisyyden ja maailmankuvaan solahtamisen jossa tyyppi älykkäästi ja ovelasti keksii mitä tahansa jotta ei joutuisi taipumaan tosiasioiden edellä.
4: Akkomodaatio + reflektio ; Tämä mukailee perinteistä tiedemiesihannetta. Robert Mertonin Cudos -ehdon mukainen ajattelija. Mertonin mukaan tieteellä on eetos, sosiaalinen hyvejärjestelmä, joka ylläpitää tieteen tavoitteiden toteutumista yksilöiden ja ideologioiden paineista ja rikkomisyrityksistä huolimatta. Hänestä ne ovat seuraavat: Tieteen perustelu ei ole henkilösidonnaista, vaan tapahtuu yleispäteviin kriteereihin. Näin kansalaisuus ei ratkaise teorian hyvyyttä. Toki tässäkin kohdassa otetaan huomioon se, että joskus voi olla vahvoja syitä epäillä kannanottoa. Jos olet vaikka huumeissa, voi näkemillesi avaruusolennoille ja vaaleanpunaisille elefanteille löytyä muukin syy, kuin se että olet ollut silminnäkijänä. Tämä on tietenkin henkilökohtainen ominaisuus, ja se vaikuttaa arvioinnin painoarvoon. Mutta näiden ottamisen pitäisi aina olla hyvin perusteltuja. Tutkimustulokset on julkaistava ja pistettävä avoimesti muiden saataville. Tutkija saa nimen ja maineen, mutta itse tutkimus on yleistä omaisuutta. Tuloksia ei saa varastaa tai vääristellä, eikä niillä saa ajaa omaa agendaa. Järjestelmällinen epäily, jossa johtopäätöksiä ja arvioita lykätään, kunnes niille on hyvää pohjaa.
4.1: Syvällinen analysoija joka on valmis muuttamaan mieltään tarvittaessa. Vaikuttaa myös olevan taruolento.
John Ziman PLACE -normissa taas otti mukaan sen, että käytännössä tutkimuksia tehdään sen mukaan miten niille saadaan rahoitus. Tämän vuoksi seuraavat piirteet kuvaavat "uutta eetosta" paremmin. Suuri osa tiedosta on salattua, ja sitä käytetään esimerkiksi yksinoikeudella. Tutkimuksia voidaan myös tilata ja niitä suojataan esim. teollisuusvakoilulta, tai muuten vaan kilpailijoilta. Tiedon omistaa jokin yhtiö, ei niinkään tutkimuksen tekijä. Tietoa käytetään paikallisesti, ja ongelmat eivät ole yhtä laaja -alaisia. Ne keskittyvät ongelmanratkaisuun teoreettisen edistymisen sijasta. Itse työn tekeminen on johdettua, eli tieteentekijä toimii komennusketjun osana. Hän ei ole yksilönä tutkimassa ja miettimässä. Tutkimus ei ole teoreettisesti generoitua, vaan toimeksiannettua. Rahoittajan päämäärä, ei tutkijan kiinnostus tai teoretisoimishalut päättävät tutkimuksen sisällöstä. Tutkija on asiantuntija, jonka osaamista lainataan. Häntä ei valita sen vuoksi mitä hän osaisi luoda, vaan sen mukaan mitä hänellä on jo, se mitä hän hallitsee.
Jos päädyt tähän tieteilijän ruutuun, kannattaakin miettiä uudestaan. Jos luulet itse kuuluvasi tähän lokeroon, mieti kahdesti uudestaan. Sillä pahin asia on se, että Dunning-Kruger -efektin mukaan kaikista varmimpia itsestään ovat kaikista toopeimmat. Tällöin asenteen lisäksi saatetaan tarvita myös niitä loukkaavia älykkyyttä tai muuta kompetenssia kyseenalaistavia juttuja. Toisaalta itsen lokerointi on kenties vaikeinta. Yleensä jokainen kokee olevansa fiksu ja vain muut tietävät millä tavalla emme ole. Usein tuskastuttavallakin tavalla.
Viitteet:
Michael Shermer, ”Why People Believe Weird Things” (1997)
Hakkarainen, Lonka & Lipponen, ”Tutkiva oppiminen - Järki, tunteet ja kulttuuri oppimisen sytyttäjinä” (2004)
Daniel Kahneman, ”Thinking, Fast and Slow” (2011)
Eidelman, Crandall, Goodman & Blanchar, ”Low-Effort Thought Promotes Political Conservatism” (2012)
Pandas Thumb, ”An Ill Wind in Tortuca”
Robert Merton, ”The Sociology of Science” (1973)
John Ziman, ”Real Science: What It Is and What It Means” (2000)
Kruger & Dunning, ”Unskilled and Unaware of It: How Difficulties in Recognizing One's Own Incompetence Lead to Inflated Self-Assessments” (1999)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti