Mikä minusta tulee isona?

Lapsena aikuiset kysyvät usein, että mikä lapsesta tulee isona. Tässä aikuiset eivät yleensä oikeasti halua kuulla sitä realistista oikeaa katsausta tulevaisuuteen. Niin moni prosentti ihmisistä päätyy esimerkiksi alkoholisteiksi ja työttömiksi, että jos nämä kaikki lapset olisivat kertoneet tämän, olisivat aikuiset pettyneitä.

Aikuiset eivät ilahdu siitä että tästä tulee kaupan kassa. He elävät tämän kanssa jos lapsi lopulta todennäköisesti päätyy johonkin vähäarvostettuun työhön. He haluavat kuulla unelmista. Kysymys tehdään sitä varten että nähdään että lapsella on suunta, toiveita ja unelmia.

Siksi lapsen pitää kertoa haluavansa hienoon työhön kuten papiksi, lääkäriksi tai presidentiksi. Tai sitten toiveen pitää olla utooppisen epärealistinen, kuten legoinsinöörin tai batmanin urat. Tai poniksi ryhtyminen. (Ja ponikin on prinsessa!)

Itse olen kolmenkympin iässä. Siinä vaiheessa ei enää yleensä kysytä, että mikä tulee isona. Paitsi jos on luuseri. Silloin selitetään että ihminen ei tule isona luuseriksi, vaan hän etsii itseään. Ja siksi heiltä yhä kysytään kysymystä siitä, miksi he haluavat isona.

Omalta kohdaltani kysymys saattaa kenties melkein olla relevantti. Olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ottaa elämääni tarkan suunnan. Unelman jota suuntaan kurottaa, jotta en päädy sanomaan kuolinvuoteellani tyhjille seinille että minusta tuli sekakäyttäjä ja psykopaattimurhaaja. Huomasin että elämästäni puuttuu tiettyjä asioita joita siihen kovasti kaipaan. Ja nämä haluni ovat syvällisen spesifejä sellaisella tavalla, että käytännössä vain yksi asia voi toiveeni tyydyttää. Toiveeni ovat unelmani ja niistä tulee tavoitteitani, joita kohden voin suuntautua ja saada elämääni sisältöä. Koska olen tiedostanut tarpeeni tiedän mitä minun on tehtävä.

Päätin että minusta tulee isona Jumala.

Tiedäthän Jumalan. Suuri ja mahtava olento. Älykäs. Istuu valtaistuimella. Tai oikeastaan ei istu, koska ei ole ihmisen näköinen. Se istuminen ja valtaistuin ovat vain metaforia. Jumalana olemisessa itseäni kiinnostavat erityisesti se, että voi saada lonkerot. Niiden avulla voisi tehdä kaikkea jännittävää.

Sanoinko "Jumala"? Tarkoitin "jättiläiskalmari".

Diili

Se, mikä demoneista ja Saatanasta opitaan, on se, että he tekevät diilejä.
1: Esimerkiksi"Faust" on suorastaan malliesimerkki siitä että vaikka Saatanan kanssa pelaamisella saisi ymmärrystä, viisautta ja tietoa, ei tällä siltikään päästäisi pitkälle. Näiden tarinoiden ytimessä on se, että Saatana on juristin kaltainen byrokraatti joka osaa saivarrella itselleen etua sopimuksissa olevien porsaanreikien kautta. Tämänlaisia sopimuksia on tarinoissa tehty myöhemminkin, melkoisen usein ja laajasti.
2: Juha Leinivaaran blogissa oli suomalaista kansanperinnettä, muun muassa juttuja joissa tavallinen suomalainen metsämies huijasi Saatanaa onnistuneesti. Tämänlainen tarina voi olla yllättävä, koska hyvin tavallisesti saatanan kanssa sopimusten tekemisessä on vakava varoittamisen ja pelottelun henki. Näin kansantarinan hengeksi voidaan nähdä jonkinlainen rienaava "ihminen on ovelampi kuin petosten prinssi." Tämä kansantarinatyyppi on toki yleinen. Esimerkiksi lapsena minua viehätti kansanastu "Kolme kolikkoa" jossa huijattiin siinäkin itseään Saatanaa - sadussa jopa taivaaseen päästiin vetämällä Pyhää Pietaria nenästä. Tämänlainen tarinaperinne onkin jopa yllättävän yleinen ja perinteinen.
Näissäkin tarinoissa on selvä "juristin henki" ; Ansasta selvitään jotenkin juonittelemalla. Saatana piestään tässä juuri siinä pelissä josta aikaisempi tarinatyyppi varoitteli mahdottomana.
3: Lisäksi on pakko ottaa esiin kolmas tarinatyyppi. Saatana onkin kuvattu hallittavissa olevana esimerkiksi elokuvassa "The Devil Went Down to Georgia" Saatana tekee sopimuksen kultaisesta viulusta. Elokuvassa Saatanan ideaksi kuvataan sielun anastaminen, mutta häntä ei voi ollenkaan kuvata epäreiluksi tai edes juonittelevaksi. Saatana pitää viulukilpailut, ei edes anna soittotaitoa sielua vastaan, soittaa huonosti ja antaa hyvän viulistin pitää kultaisen viulun. Näissä tarinoissa on usein se henki, että Saatana ikään kuin varoittaa liiankin alleviivaavasti olemassaolostaan. Näistä tarinoista nousee aina vahvasti sellainen henki, että Saatana ikään kuin enemmänkin varoittaa olemassaolostaan ja ajaa ihmiset muutokseen. Eli toimii juuri siten kuin hän ei haluaisi niitä sieluja, vaan toivoisi että ihmiset menisivät taivaaseen. Sielu Helvetissä olisi siis ikään kuin lohdutuspalkinto Saatanalle.

Tämä näyttää että tarinaperinne Saatanasta on hyvinkin monivivahteista. Erilaisia tarinoita näyttääkin yhdistävän lähinnä Saatanan omituinen reiluuskäsitys. Sopimuksia tehdessä demoni ei suinkaan riko sopimuksia vahvimman lailla. Pykäläntuijotus ja pilkunviilaus sekä saivartelu kuvaavatkin näiden tarinoiden luonnetta paremmin. Juristien ja postmodernien filosofien kannalta lienee mielenkiintoista että korkein paha esitetään tässä muodossa. ; Se on implisiittinen kannanotto jossa pahuus on byrokraatti.

Onkin arvattavaa että vaikka Saatana on kristillinen hahmo, on mukaan tullut perinnettä muualta. Etelänmaiden tarinoissa voidaan taatusti nähdä ainakin Islamilaisia vaikutteita ; Siellähän Satan on enemmän neutraali jinni, joka kieltäytyi kumartamasta Allahia ja joka kokosi taakseen niskuroivia jinnejä ja pahoja henkiä. Tämä eroaa kovasti kristillisestä tematiikasta jossa Saatana yrittää - ainakin likimain - syöstä Jumalan valtaistuimelta.

Kaikki tarinat voidaan tietysti sovittaa yhteen. Ja siihen löytyy hyvä välineistö nykyisestä viihdemaailmasta. "Tosi-TV" -ohjelmista esiin voidaan ottaa ainakin diili. Siinäkin on menestyjiä ja häviäjiä. Tämän tulkinnan jälkeen hävinneiden tarinat eivät kuvaa "mahdoton voittaa" -tilannetta vaan muistuttavat riskeistä. Voittajien tarinat ovat taas harvinaisia mutta suuresti mediatilaa ja rahaakin tuottavia. Saatanatarinoissa onkin aina kysymys siitä antaako Hjallis potkut vai ei. (Saatana on tällöin vain Hjallis Harkimon metafora.) Tämä selittää miksi epäonnistuminen oveluudessa ratkaisee - ja miksi juristin mieli tarvitaan voittamisessa - on niin tärkeää.

Täti toiveen toteuttaa.

"Mr.and Mrs. Arthur Castle, gentle and infinitely patient people, whose lives have been a hope chest with a rusty lock and a lost set of keys. But in just a moment that hope chest will be opened, and an improbable phantom will try to bedeck the drabness of these two people's failure-laden lives with the gold and precious stones of fulfillment. Mr. and Mrs. Arthur Castle, standing on the outskirts and about to enter the Twilight Zone."
("Twilight zone",ep. "The Man in the Bottle")

Tarinoissa yksi yleinen teema on toivomusten toteuttava voima, joka pilaa jollain tavalla toivojan elämän.
1: Ensimmäisessä versiossa toiveet tulevat demonilta ja toiveisiin liittyy jokin ikävä kontrahti. Yleensä sielu myydään paholaiselle jostain ehdosta kuten rikkauksista. Kuuluisin ja kliseisin esimerkki on tietysti kirja jolla on kammottavan pitkä nimi eli "Kertomus Tohtori Johann Faustenista, laajalti tunnetusta Noidasta ja Taikurista, Miten hän tiettynä aikana myi itsensä Paholaiselle, ... kunnes hän vihdoin sai hyvin ansaitun Palkkansa." jossa Faustus opiskelee okkultistiksi ja vaihtaa sielunsa paholaiselle tiedosta ja palveluista. Faust saa vartijakseen Mefistofeles -demonin, ja sovitun 24 vuoden ajan Faust oppii kaiken astrologiasta almanakantekoon ja silmänkääntöön ja tietoon taivaan ja maan asioista. Häntä ei pelasta rukoukset eikä mikään koska Saatana ei halua muuttaa tavuakaan sopimuksesta.
2: Toisessa versiossa toivomuksen antajalla on vain lähinnä mahtia. Hän ei ole paha, mutta toiveista tulee silti vain ikävyyksiä, koska ihmisten toiveet ovat epätäsmällisiä, väärin muotoiltuja ja niistä seuraa sellaisia asioita mitä nämä eivät ole tarkoittaneet. Tästä esimerkkinä on Aku Ankan taskukirjan "henki korkealla" nimijutussa pullon hengelle asetetut toivomukset tuottavat Akulle vaikeuksia, koska henki on eräänlainen pilkunviilaaja. X -filesissä jaksossa "Je Souhaite" djinni antaa toivomuksia, ja onnettomuudet johtuvat siitä että toiveita ei ole kunnolla määritelty : Näkymätön mies jääkin rekan alle. Hänet takaisin toivova saakin eräänlaisen puhumiskyvyttömän zombien ja niin edes päin. Näissä tarinoissa henki on enemmänkin neutraali toteuttava voima, ja rangaistus tulee tyhmyydestä.
___2.1: Joskus toiveet toimivat kuten ennalta, mutta niistä päästään pälkähästä siten että jollain tavalla pistetään toiveet hyllylle: "Twilight Zone" -sarjan jaksossa "The Man in the Bottle" kuvioissa on lampun henki joka toteuttaa toiveita samaan tyyliin. Sitä päädytään Hitleriksi WWII loppuun. Ja lopulta sitä pelastutaan siten että viimeinen toive on muotoa "none of this ever happened." Vastaava tarina on lastensatuna jossa nälkäinen mies toivoo ensin makkaran, aikaansaa vaimonsa kanssa kinan siitä että tuollaiseen haaskataan arvokas toive, jonka jälkeen mies toivoo että makkara olisi vaimon nenässä. Viimeinen toive menee tietysti siihen että toivotaan makkara kadoksiin.

Toisin sanoen tarinan henki on kaikissa mainitsemissani tapauksissa sama. Sama jonka Terry Pratchett "eric" -kirjassa mainitsee seuraavalla tavalla: "Demonisten voimien käyttäminen omien tarkoitusperien ajamiseen olisi vähän sama kuin yrittäisi hakata hiiriä hengiltä elävällä kalkkarokäärmeellä." Sinänsä on erikoista, että tarinoissa demonologiassa mainitut pahat henget ja demonit eivät tarinallisesti aina eroa toivomuksia täyttävistä djinneistä tarinan tasolla. Näissä tyypeissä on kuitenkin olennaisena se ero, että kun demonit ovat kyseessä, useimmiten rankaistaan uteliaisuudesta, siitä että tungetaan nenää väärään paikkaan. Kun taas henkien kohdalla rankaisu tulee älyllisestä typeryydestä ja epätäsmällisyydestä. Ja tästä erosta seuraa se, että Faust ja muut vastaavat kertomukset ovat usein tragedioida, mutta henkien toiveiden kanssa kommeltelu on komediaa. Tosin nämä komediat seuraavat juonenrakentamisessaan tragedian kaarta, joten niitä voidaan pitää tragedioina jotka naurattavat.

Syynä on luultavasti se, miksi minä kyllästyn moniin nyt TV:ssä pyöriviin superhahmojen ympärille rakentuviin hahmoihin ("Siskoni on noidasta" "4400":aan ja "Heroesiin") : Niissä kun on vain (1) harjoitteluvaihe joka on kiinnostava, koska henkilöt yrittävät tulla toimeen ihmekykyjensä kanssa ja (2) tehosterymistelyvaihe, kun superkyvyt pistetään koetukselle superkonnien kanssa ja saadaan paljon räimettä. Minua ei vain tälläinen jostain syystä jaksa kiinnostaa. Backslash joka sen sijaan toivomuksiin on ikään kuin liitettynä on dramaattinen elementti.

Eroja voidaan kutsua tietysti sanomaksikin : Ne kertovat siitä mitä kirjailija on halunnut sanoa. Kirja on aika selvä kannanotto Faustin tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä, jonka on arvioitu olevan pappismies. Se kertoo siitä miksi Faustille käy lopulta huonosti, vaikka hän onkin jalossa totuuden etsimistyössä ja tiedonhalu mielessä kuvioissa. Hän edustaa itse asiassa hahmoa, joka on valmis selvittämään totuuden hinnalla millä hyvänsä, muiden mielipiteistä välittämättä. Se, että hän on tavallaan tarinan konna ja samalla itsensä uhri kertoo ehkä hieman siitä miten ajat ovat muuttuneet. Tai sitten eivät. Ainakaan kaikkien kohdalla. Faustuksen lähtökohta on nimen omaan "onnistuja".

"Ne miellyttivät Tohtori Faustia kovasti, hän pohti ja opiskeli niitä yötä päivää. Eikä hän halunnut sen jälkeen nimittää itseään teologiksi, vaan hänestä tuli maailmallinen ihminen, joka kutsui itseään lääketieteen tohtoriksi, ja ryhtyi astrologiksi sekä matemaatikoksi. Ja helposti hänestä tuli lääkäri, hän auttoi vakavasti ihmisiä rohdoksilla, yrteillä, juurilla, vesillä, juomilla, lääkkeillä ja peräruiskeilla. Sitäpaitsi hän oli kehumatta sanoen puheissaan rehellinen ja Jumalan Kirjaan hyvin perehtynyt"

Se, että Faustin kirjoittajaksi on arvioitu pastoria, jolla oli henkinen asema kertoo varmaan omaa osaansa siitä, miksi hänen tarinansa asetelma on se mikä se on. Toiveissa on varoiteltu esimerkiksi laiskuudesta: "Ei ole ilmaista lounasta", joten jos toive toimii helposti, siinä täytyy olla jokin vakava backslash. Toinen taas varoittelee "Frankensteinin hirviön" elokuvaversioiden tapaan siitä miten käy kun ihminen rupeaa leikkimään mahtavilla luonnonvoimilla joita ei ymmärrä. Antiikkisimmat versiot varoittelevat siitä että tuho tulee koska niiden tiellä palvotaan vääriä jumalia.

Toisaalta taas juuri nämä kammoksutut elementit ovat juuri niitä, jotka minua ja varmaan muitakin lukijoita kiinnostavat eniten. Henget ja demonit ovat jännittäviä ja pelottavia olentoja, ja kukapa ei olisi toivonut paljon rahaa tai kukapa rampa ei haluaisi kultaista rullatuolia helposti ja ilman vaivaa. Tässä kohden kritisoitu kohde ikään kuin kiehtoo, ja luulen että näiden varoittelujen sanoma ei sen vuoksi välttämättä mene läpi.

Toisaalta ne voivat toimiakin, koska varoittelut ovat monelta osin sellaisia että ne eivä synnytä matkimishalua tai ihailua; Käsittelemme demoneja samalla tavalla millä käsittelemme kummituksia. Emme halua olla niitä, vaikka ne kiehtovat meitä. Emmekä usko niihin mutta pelkäämme niitä silti.

Toivottavasti emme kuitenkaan pelkää toiveidemme toteutumista, koska suuri osa elämästä kuitenkin kuluu haaveksimiseen ja siitä pettymiseen että tavoitteet, eli toiveet, eivät toteudu täysmittaisesti tai lainkaan. Ne harvinaiset onnistumisen hetket voivat tietenkin olla myös negatiivisia pettymyksiä kun ne eivät annakaan odotettua tai paranna elämänlaatua kuten olimme luulleet. Mutta yrittämisen lopettamisessa olisi silti jotain aika masentavaa. (Miltei yhtä masentavaa kuin se, että tästä jutusta näytti tulevan jonkinlainen itsekasvuoppaasta lainattu luku.)