Mitä oikeuksia "suvakit" varastavat?

Ei ole tavatonta kuulla siitä, miten tavallisilta ihmisiltä viedään mitäkin oikeuksia. Joskus nämä ovat perusteltuja. Mutta toisinaan kuulee että feministit, "suvakit", homoseksuaalit ja liberaalit ja ties ketkä vievät ties mitä oikeuksia ns. "tavallisilta ihmisiltä". Tämä lausunto ei toki ole ainut tapa vastustaa "suvakkeja" tai "feministejä". Mutta se on kuitenkin sen verran yleinen että näen tarpeelliseksi ottaa sen käsittelyyn.

Olen melko usein ihmetellyt tätä. Lähin mielikuva joka tulee, saadaan katsomalla vanhaa arvokeskustelupropagandaa joka koskee naisten äänioikeutta. ; Sävynä on erikoinen yhdistelmä jossa "suffragetit" nähdään toisaalta (1) naisina jotka ovat avioliitossa ja käskevät miehensä pukemaan mekon päälle ja tekemään kotityöt, (2) naisina jotka kieltävät miehiltä äänioikeuden ja (3) naisina jotka ovat naimattomia vihaisia vanhojapiikoja joiden suut olisi ihanaa lukita ja estää leukojen liikkuminen.

On selvää että suffragetit eivät vieneet mitään oikeuksia ; Jos ennen on ollut maan tapa, että naiset tekevät tietyt asiat ja miehet tietyt asiat, niin tämän purkaminen ei pakota miehiä tekemään kotitöitä. Eikä naisten äänioikeus ole sama kuin että tästä edespäin vain naiset saisivat äänestää. Sellainen vaihtoehto toli olisi ollut teoriassa mahdollinen ja olisi käänteistä sovinismia. Suffragettien ajama naisten äänioikeus oli kuitenkin eri asia. Siksi esimerkiksi nykyään kaikilla, niin miehillä kuin naisillakin, on äänioikeus. Naisten äänioikeus ei ollut miesten äänioikeuksista pois.

On selvää, että esimerkiksi homojen avioliitto ei estä yhtään heteroa menemästä naimisiin. On muutenkin hyvin vaikeaa nähdä miten liberaalit estäisivät yhtään mitään. Liberaalit ja muut vastaavat tahot pikemminkin avaavat pakotteita.

Kuitenkin samalla voin ymmärtää miksi näin sanotaan.

Jos katsotaan ihmisten mielipiteenilmaisua ja mielipiteenvapautta, siinä on monia eri asteita. Usein tätä lähestytään dikotomisesti ; Jokainen asia on ikään kuin sananvapauden puolella tai sitä vastaan. Ja tämä vapaus nähdään sitten jonain joka kuvaa hyvin laajakantaisia piirteitä. Jos se on sananvapauden piirissä, se on hyvyyttä. Ja enemmänkin ; Jos se ei tunnu hyvältä, se ei voi olla sananvapauden piirissä ja sen täytyy olla jonkinlainen oikeuksien poisottaminen.

Olen kuitenkin tottunut elämään uskonnottomana ja skeptikkona. Ja tähän liittyvä yleinen reagointi on opettanut minulle miten asiat voivat olla ärsyttäviä vaikka minun sananvapauksiini ei puututtaisikaan. Tässä arvokasta kontrastia tulee suomeen vainoja paennut skeptikko, intialainen Sanal Edamaruku. Hän kuvasi haatattelussaan sitä, miten vaino eroaa näistä ikävistä kokemuksistani. Kontrasti on vahva "Mumbain katolisen kirkon edustajat sanoivat julkisesti televisiossa, että en tule koskaan enää näkemään päivänvaloa. Että saan maksaa tästä, joko laillista tai laitonta kautta." ... "Edamaruku on maanpaossa. Intiassa häntä odottaa nyt pidätys ja mahdollinen tuomio jumalanpilkasta, pahimmassa tapauksessa lynkkaus, jos väki ehtii paikalle ennen lakia. Kolme Edamarukun kollegaa on salamurhattu." ... "On hyvä, että Suomessa on vastavoima pidäkkeettömälle huuhaalle, mutta toisaalta skeptikon tehtävä on aika epäkiitollinen. Siitä saa helposti ilonpilaajan maineen." ... "Suomessa skeptikon suurin vaara on lähinnä saada itselleen rasittavan näsäviisaan maine."

Skeptikkona oleminen on siitä inhottavaa, että tämä maine tulee. Ja se ilmaistaan. Tämän ilmaisu on tietenkin sananvapauden piirissä. Joten tosiasiassa usein kuulemani ärsyttävät ja jopa loukkaavat asiat ovat jotain jota on siedettävä jos pitää sananvapaudesta tai oikeuksista ylipäätään. Tämä on kuitenkin samalla hyvin raskasta. Uskonnottomana olen tottunut siihen että saan kuulla kannanottoja moraalin perustasta ja siitä miten minulla ei ilmeisesti ole sellaista eikä voi olla sellaista. Ei-skeptikko kristitty ymmärtää tämän skeptikon kokemuspiirin jokaisen kerran kun hän pahastuu siitä että joku kertoo sellaisen mielipiteen että "Raamattu on satukirja." ja "Uskovaisuus on mielisairaus". Nämä ovat mielipiteitä ja vakaumusasioita. Ja niiden ääneensanominen on ärsyttävää. Ja kun kliseen kuulee muutaman tuhat kertaa se on varsin ärsyttävä.

Tässä mielessä YLE:n näkökulman juttu muslimeista voikin olla valaiseva. Otsikossa sanotaan että "Kauppakeskuksen Id-juhla osoitti, kuinka kipeästi Suomen muslimit kaipaavat hyväksyntää". Kyse ei ole sananvapaudesta vaan siitä että saa ylipäätään olla. Kun yleinen toistettu aineisto on jotain, se tietysti vaikuttaa niihin islamilaisiin jotka eivät ole terroristeja tai halua sellaisiksi tullakaan. "Tavallisesti uutiset keskittyvät normaalitilan poikkeuksiin tai negatiivisiin asioihin, kuten Lähi-idän kaaokseen. Muslimien rooli päivittäisessä uutistulvassa on tavallisesti kaaoksen aiheuttaja tai sen uhri. Maailmassa on voimia, jotka tekevät hirmutekoja ja kutsuvat sitä islamiksi. Osa länsimaalaisista uskoo viestin, osa käyttää tilannetta hyödykseen saadakseen huomiota ja vaikutusvaltaa. Ja pelonlietsojille riittää aina kuulijoita." Yleinen ongelma ei ole islamilaisuuden sensuuri vaan ulkopulelle, eräänlaiseen hyväksyntäosattomuuteen, ajaminen. "Olen jutellut viime aikoina paljon suomalaisten ja ulkomaalaisten muslimien kanssa. Heitä ahdistaa. Ei ole normaalia joutua vuodesta toiseen perustelemaan, miksi islam ei käske alistamaan vaimoa tai tappamaan vääräuskoisia, vaikka jotkut näin haluavat uskontoa tulkita." Julkisen ja yhteisen juhlan avulla "Hän tunsi olevansa himpun verran hyväksytympi osa suomalaista yhteiskuntaa."

Tämä kontrasti on se ero joka on vaikea tunnistaa. Ja tämä vaikeus on varmasti takana kun ajatellaan aivan vakavasti, että miten liberaalit vievät ties mitä oikeuksia. ; Tässä unohtuu se, että kritiikki ja äänekäs erimielisyys ei ole sananvapauden sensuroimista. Kritiikki itsessään on mielipide. Kritiikin kielto on se joka prosessissa olisi sitä sensuuria.

"Ei kaikki miehet" -korttia heiluttava antifeministi kokee varmasti samaa. Samoin jos sinulla on maahanmuuttoa koskevia mielipiteitä - olivatpa nämä mitä tahansa - saat taatusti kuulla aika usein sihen liittyviä asioita. Vikana ei ole se, että heidän sananvapauttaan olisi erityisesti loukattu. He ovat saaneet sanoa sanottavansa ja heitä on vain tämän näkemyksen vuoksi väheksytty.

Andrea Liandson korostaa poliittisesti korrektia ilmapiiriä sanoessaan, että homoseksuaalien avioliitto loukkaa kristittyjä, hän korostaa poliittisesti korrektia ilmapiiriä jossa asioita ei pidä sanoa ääneen siksi että ne loukkaavat jotakuta. Mutta koska hän puolustaa uskovaisten tabuja tätä ei kutsuta poliittisesti korrektiksi. Ja siksi saattaa näyttää siltä että vain liberaalit haluavat sensuroida loukkaavia ilmaisuja.

Ongelmana ei ole se, että "suvakit" olisivat varastaneet yhtään mitään.

Jos mietitään nykymaailmaa, on selvää että suvakit eivät ole viemässä mitään oikeuksia. Ihminen saa homojen avioliittoonpääsyn aikana olla ihan mitä mieltä tahansa. Laki on jotain joka ei välitä mielipiteistä kuten ei ole välittänyt tähänkään asti. Jos olet homo joka haluaa naimisiin, et ole päässyt vaikka tämä pääsemättömyys kuinka loukkaisi. Eikä tämä ole ollut sinällään sananvapausloukkaus.

Ongelmana voi kuitenkin olla se, että olemme eläneet sensuristisessa yhteiskunnassa ja tottuneet siihen. Kun mietitään tämän hetken räävitöntä keskustelukulttuuria USA:ssa ja Suomessa, on syytä muistaa että USA:ssa ja Suomessa on ollut aiemmin vahvasti sensuroitu media. Erityisesti kristittyjen näkökulmaa suosinut media.

Liberaalit vapautuivat kirjaimellisesti. Harva enää muistaa että "Doorsin" kappaleita haluttiin sensuroida televisiossa koska tietyt jalkoväliin symbolisesti viitanneet sanat ovat olleet liikaa moralisteille. Sama kohtalo on Suomessa koskenut Rauli "Badding" Somerjoen "Fiilaten ja Höyläten" -kappaletta. Tähän on liittynyt myös vahvaa hymistelykulttuuria. Jonka muistan omasta lapsuudestani ja jota minun ei ole ikävä. Se oli erikoinen yhdistelmä kristillis-vakaumuksellista moralismia ja liberaalia hymistelyä. Ja se ei nähdäkseni ollut kovinkaan toimivaa.

Itse muistan kasvaneeni yhteiskunnassa jossa koulukiusaamisen uhrina oleminen tarkoitti sitä että jos asiasta jäätiin kiinni, niin sitten piti jäädä koulun jälkeen kuuntelemaan kiusaajan näkökulma asiaan. Ja minun piti antaa anteeksi että me pääsemme kotiin. (Anteeksipyyntö ei muuten vieläkään merkitse minulle mitään muuta kuin "haluan kotiin enkä halua viettää aikaani tuonlaatuisen ihmisroskan kanssa". Uskon sitäkin vahvemmin kompensaatioon potut pottuina - ja korkoa koroille kasvavaan korvaamiseen tässäkin.) Tässä ilmapiirissä loukkaavuus oli suurin synti. Ihmisiä piti sietää jopa niin että "suvaitsemattomuutta suvaittiin" niin että kousaajaakaan ei saanut ei-suvaita. (Samoin ei saanut olla "loukkaava" uskonnoille, erityisesti kristinuskolle. Loukkaava tässä tarkoitti sitä että ei hymissyt ja hymyillyt tai osoittanut ääneen olevansa samaa mieltä. Eli suunnilleen samaa mitä nykyäänkin.)
1: Kokonaisuudesta jäi vähän sellainen maku että kiusattua rangaistaan prosessilla jossa kiusaajaa kuunnellaan ja ymmärretään ja lopuksi hänelle annetaan armon käydä oikeudesta. Kiusattu joutui taipumaan ymmärtämiseen tai on "huono uhri", sellainen joka ei sovi hymistelevään narratiiviin. Ja seuraavana päivänä kiusaaja kostaa "saamansa jälki-istunnon" jotta ymmärtäisi että tiedon vuotamattomuus olisi tärkeä asia. Tässä ei muistu mieleen että sen täsmälleen saman "jälki-istunnon" istui myös kiusattu. Prosessi ei nähdäkseni estänyt kiusaamista, lähinnä demonstroi että sille ei voi tehdä mitään. Koulun puoli asiasta oli siinä että opettaja teki parhaansa jotta hänen oma perseensä ei olisi tulilinjalla ja osallistui siksi prosessiin jossa oli tehtävä kaikki jotta rehtori voisi pestä kätensä koko asiasta. Moralismi oli tehotonta, eivaikuttavaa ja hampaatonta ja se kohdistui kiusaajaan. Liberaali hymistely esti puuttumiset sortorakenteisiin ja tätä kautta ylläpiti järjestelmää jonka konkreettiset ja merkittävät seuraukset kiusattu joutui kokemaan. Se oli sellaista suvaitsevaisuutta joka suvaitsi suvaitsemattomuutta. Ja jokainen jonka mielestä pitäisi olla suvaitsevainen suvaitsemattomiakin kohtaan tukee tätä järjestelmää. Ja jos ei tunnusta tätä yhteyttä on joko tyhmä tai valehtelija. Hänellä on toki lupa tyhmään mielipiteeseensä ja sen sanomiseen. Todeksi se ei tietenkään muutu vain siksi että hän saa tämän kaiken tehdä.

Itse suosinkin sananvapautta jossa on mukana suvaitsemattomien kontrollia. Kiusaajien kiusaaja on eri asia kuin sellainen joka kiusaa sellaista joka ei kiusaa. Eikä tässä ole mitään ristiriitaa, jota siihen on liitetty, sillä näen että suvaitsevaisuus tarkoittaa sitä, että toteuttaa tahtoaan ja tavoitteitaan niin että ei puutu toisten vastaaviin oikeuksiin. Kiusaaja puuttuu toisten vastaaviin oikeuksiin joten kysymys ei ole "samasta asiasta" jota pitäisi "suvaita samalla tavalla". Ehei. Olisi loogisesti ristiriitaista kohdella niitä jotka puuttuvat toisten vastaaviin oikeuksiin kuin he vain ajaisivat omia tahtojaan ja tavoitteitaan. Siksi ei ole ristiriitaista kannattaa suffragetteja jotka tahtovat antaa äänioikeuden naisille ja olla suvaitsematta niitä jotka haluavaat pitää äänioikeuden pelkästään miehille. (Omituista olisi toki jos ajaisi äänioikeutta vain naisille mutta ei miehille, sen vertaaminen olisi oleellista.)

Ei ihme että tähän ilmapiiriin totuttuaan kristilliset tahot ovat olleet helisemässä. He eivät ole enää olleet aina se yleisin tai suosituin tai muodikkain näkökulma. He eivät ole se yksi oikea näkökulma johon muut ovat mahdittomia ja mitättömiä. Tämä on pakottanut esiin sen, että he ovat oppineet arvostamaan sananvapautta. (Vähemmistöt tai arvokeskustelukonfliktiin pakotetut oppivat sen aika nopeasti.) Samanaikaisesti heitä ei ole totutettu kestämään sananvapauden seurauksia ja he kokevat näin ollen koko ajan ja kaikkialla vainottuja.

Tosiasiassa he eivät ole. He vain elävät sitä ärsyttävää elämää mitä kaikki muutkin. Ja tämä ärsyttää jos on aiemmin elänyt jonkinlaista muuta elämää. Sellaista jossa on itse vallassa ja jossa saa loukata toisia niin että nämä eivät saa lyödä takaisin. He ovat tässä asemassaan vieraantuneet elämästä ja asioista. Mieleeni tulee lähinnä Heinrich Himmlerin elämän viimeinen pakoyritys. Hän laittoi silmälapun päälleen, tekaisi itselleen "Heinrich Hitzingerin" nimellä tarvittavat henkilödokumentit. Ja jäi kiinni sen vuoksi että liian makeaan elämään tottuneena hän ei osannut käyttäytyä kuten tavallinen saksalainen. Jonottaminen kärsivällisesti oli paapotulle pikku-Heinrichille liikaa ja epäilykset heräsivät. Näin Himmler joutui erityisen mielenkiinnon kohteeksi ja tämän vuoksi hän jäi kiinni. Ja siinä jonottaessaan Himmleristä varmasti tuntui että nyt ne kiusaavat ja vainoavat häntä aivan tarpeettomasti.