Näytetään tekstit, joissa on tunniste keihäs. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keihäs. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. heinäkuuta 2014

"Mutta tikarit ovat nopeampia"

Luvassa on tasainen taisto?
Hyvin monesti ajatellaan että tikarit ovat nopeampia kuin miekat. Tätä asiaa tukee tietysti moni asia ; Ensinnäkin rosvon ja tikarimiehen stereotyyppi on nopea ja taipuisa mies, kun taas miekkamies on lihaksikkaampi. Ja sitten ajatellaan että tämä voisi olla asevalinnan seuraus. Toiseksi hyvin monissa roolipeleissä annetaan pelitasapainon vuoksi tikareille jotain nopeuslisäyksiä. Ja kolmanneksi moni on varmasti tutustunut monenlaisiin etujen ja haittojen esilletuomiseen. Ja tämä taatusti herättää mielikuvia siitä että asevalinta olisi enemmänkin jonkinlainen mieltymys.

Mutta tietenkään asia ei ole näin yksinkertainen. Jos nimittäin katsomme miten nopeasti ihminen voi lyödä, on katsottava ensin käsiä. Suurin nopeuden rajoite joka tapauksessa on se nopeus joka ihmisen omista käsistä lähtee. Tämä on relevanttia koska lisäpaino voi todellakin hidastaa tätä vauhtia. Kuitenkin tämä on esimerkiksi hyvin painotetun yhdenkädenmiekan kohdalla melko irrelevanttia, koska ase on itse asiassa kohtuullisen kevyt. Raskaus näkyy korkeintaan siinä miten kauan toimintaa jaksaa tehdä.

Toisaalta painon jakautuminen on pituutta relevantimpaa. Esimerkiksi minä pystyn lyömään omalla "1½ kädenmiekallani" (longsword) yhden käden otteella nopeammin kuin tätä lyhyemmällä ja suunnilleen saman verran painavalla mutta tätä paljon lyhyemmällä sotanuijallani (flanged mace). Syynä on painopiste. Sotanuijassa on puuvarsi jonka päässä on tiivis kasa metallia. Miekassa painopiste on melko lähellä kädensijaa. Tikari on tässä mielessä usein hyvin painotettu. Ja sen verran kevyt että painotuksella ei ole vielä juurikaan mitään merkitystä.

Mutta tärkein asia on kuitenkin ulottuvuudessa. Ja ulottuvuus vaikuttaa oleellisesti siihen miten aseen nopeutta pitää ylipäätään arvioida. ; Karkeasti ottaen ulottuvuuskysymys voidaan pilkkoa osiin. Tässä kohden on oleellista huomata että on ulottuvuus johon voidaan lyödä ilman että astutaan askelta. Ja on ulottuvuus johon voidaan lyödä niin että samalla astutaan. Kävelyn kanssa etäisyys on suurempi, mutta sen vauhti ja suunnanmuuttelukyky on pienempi. Sillä kävellessä kuitenkin liikutetaan koko ihmisen massaa. Ja näin on olemassa "nopeita senttejä" jotka ovat ulottuvilla ilman kävelyä ja "hitaita senttejä" jotka vaativat lisäksi liikkumista.

Se, mitä tikarin kanssa ajatellaan on se, että pelkästään käden heiluttelu on nopeaa. Ja tässä paino on kenties jonkinlainen hidaste. (Yhdenkäden miekan kohdalla nopeusero tikariin voi olla triviaali ellei olematon, mutta toki tikari on "nopeilla senteillä" huomattavasti rivakampi kuin vaikkapa hyvinpainotettu kahdenkädenmiekkani tai huonostipainotettu sotanuijani.) Joten oikeasti tikarin heiluttelu on vain kevyttä. Siinä ei mietitä sitä että tikarin ulottuvuus on pienempi. Ja sen vuoksi on pirusti sellaista etäisyyttä jolta miekkamies voi lyödä tikarimiestä ilman että tämä astuu eteenpäin, mutta jossa tikarimies ei voi lyödä miekkamiestä ilman astumista. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimiehen on jotenkin ylitettävä nämä "hitaat kymmenet sentit". Ja tämä tekee normaalissa tilanteessa tikarimiehen osan vaikeaksi.

Toki tikarimies ei ole täysin avuton. Sillä kun häntä lyödään, on väistämätöntä että vastapuolen kärki tulee johonkin johon tikarimies yltää. Tikarimies ulottuu siis torjumaan vaikkakaan ei lyömään. Ja ennen kaikkea tämä torjuminen vaatii vain "nopeita senttejä". Ja ylen edullista on sekin että torjunnan perusideana on se, että oman aseen kahvan läheinen osa toimii tehokkaana torjumisvipuna ja jos kärki on kaukana kädensijasta sitä on helpompi kääntää syrjään. Näin tikari ulottuu torjumaan sitä miekan osaa josta on kätevintä torjua. Tämä tarkoittaa sitä että tikarimies ei voi tehdä muuta kuin torjua ja että hänen kannattaa myös tehdä näin. Sillä jatkona hän voi astua lähemmäs ja lyödä.
1: Nämä ovat "hitaita senttimetrejä" ja on selvää että niiden aikana miekkamies saattaa kenties ehtiä vaikka nostamaan oman kätensä torjuntaan ("nopeita senttejä") tai astumaan kauemmas ("hitaita senttejä"). Jos miekkamies on ylikurottanut palaaminen voi olla hidasta, ja jos hän ei ole valmistautunut hän voi yllättyä ja reaktioaika on tikarimiehen puolella. Ja siitä saadaanko torjuntaan yhdistettyä aseenhallintaa jolloin miekkamiehen haluama torjunta vähintään vaikeutuu. ; Kaiken kaikkiaan tikarimies voi tehdä jotain ja hänellä on mahdollisuus mutta etu on silti kaiken kaikkiaan selvästi miekkamiehen puolella.

Tikari on kuitenkin nopeampi kuin miekka - tai etenkin keihäs. Se on se jos tikarimies on päässyt aivan lähelle. Etenkin keihään kohdalla on niin että sitä on hitusen vaikeampaa käyttää aivan lähietäisyydellä. Tällöin tikarin kanssa voi huitoa keihästä vapaammin. Ja keihäsmiehen onkin parasta astua kauemmas. Joka on "hitaita senttejä" ja tikarimieskin voi niitä käyttää. (Tällöin ongelmana on tietysti se, että miten tikarimies pääsee niin lähelle ensin.) Vastaavia tilanteita voi olla myös kapeissa tiloissa joissa asetta ei mahdu kunnolla käyttämään. Tässä tosin on vaikeaa se, että tikarimiehen olisi joka tapauksessa selvitettävä miten hän pääsee vihollisen aseen ohi. Esimerkiksi kapeassa tunnelissa miekkamies - tai etenkin keihäsmies - voi pistää kauas ja tilaa väistämiseen ei juurikaan ole. Ja tämän läpi/ohi pitäisi sitten päästä. Tekniikat ovat odotettavia vaakasuuntaisia pistoja, koska muuta ei ole luvassa, mutta tilanpuute takaa että ne ovat vaarallisia ja vaikeasti väistettäviä. (On siis pakko torjua ja ottaa vastapuolen asetta hallintaan.) ~ Noin karkeasti ottaen tikari päihittää nopeudessa ja muussa vahingonaiheuttamisessa hilparin puhelinkoppipainissa, mutta ensin olisi selvitettävä miten hilparimies houkutellaan koppiin josta hänellä ei ole pakopaikkaa.

Siksi kun mietimme tikareja, ei ole syytä katsoa vain sitä ovatko ne siistejä. (Tottakai ne ovat siistejä!) Eikä kannata antaa tulla johdatetuksi massaviihteen ja roolipelien stereotypioiden kautta.
* On hyvä muistaa että roolipelit hakevat usein pelitasapainoa. Tässä tasapainossa faktuaalisuus ei ole niin tärkeää. Sillä jos pelaaja tykkää veitsistä on hänelle hyvä antaa veitset ja mahdollisuus siitä huolimatta että hän on tämänlaisen valinnan tehnyt. Sillä roolipelihahmossa tärkeintä on tyyli. Hahmon on "oltava siisti" tai muuten mieluinen ja sillä on voitava tehdä kivoja asioita. Tosielämään tämä pluralismi ei kuitenkaan seuraa.
* Ja kenties se elokuvan tikarimies on aina nopea siksi että tässä mitataankin miestä eikä asetta. Kenties miekka vs. tikari on niin epäreilu että tikarimiehet ovat aina suhteessa niin paljon kovempia kuin vastapuolensa. Sillä näemme vain elossajääneet sankarit, emme niitä jotka ovat kuolleet. Tai koska käsikirjoittaja tykkää.

Tikarit ovat toki nopeampia kuin miekat - jos heittelet niitä kaukaa. Ne vain eivät tee kovin paljoa vahinkoa, ja sitten sinulla ei enää ole sitä tikaria jonka olet heittänyt.

lauantai 14. elokuuta 2010

Gladiaattorit.

Gladiaattorit Rooman Colosseumilla ovat tietysti eräänlainen taistelijoiden arkkityyppi. Jokainen tuntee heidät. Valitettavasti heidän taistelutaitojensa yksityiskhdat, kuten käytetyt tekniikat, ovat hyvin vaikeasti lähestyttäviä.

Välineinä kun on lähinnä maalaukset ja kaiverrukset, sekä heidän käyttämänsä varusteet. Tiedetään esimerkiksi että gladiaattoreita varustettiin tietyillä tavoilla: Näin ohjelmaan saatiin vaihtelua. Taisteluissa oli vakiintuneita perinteitä: Tietyn tyyppiset gladiaattorit pistettiin taistelemaan keskenään, joka kertoo siitä että nämä paritustavat olivat mielenkiintoisia ja voittajaltaan ennalta -arvaamattomia.

Harjoittelun rajuudesta kertovat muun muassa gladiaattorien ruumiit, joissa esimerkiksi kypärien vaikutukset olivat voimakkaat : Heidän niskansa lihakset olivat muotoutuneet aivan uusiksi : Lihassyyt olivat ristikkäin samaan tapaan miten säärilihaksen käy pahassa penikkataudissa.

Yhtenä mielenkiintoisena yksityiskohtana otan kuitenkin sen, että hyvin monella gladiaattorityypillä oli yläruumis paljaana. Tätä pidettiin osittain urheuden merkkinä. Toinen syy on sekin mielenkiintoinen: Useilla gladiaattoreilla oli säärisuojukset, pieni tai keskikokoinen kilpi ja jokin pistoon soveltuva ase (joka voi olla vaikkapa kolmikärkinen fuscina -atrain, keihäs, gladius - joka on minun silmissä "nysämiekka"- tai pugio, tikari) Ja päätä koristi kypärä.

Tämänlainen varustus ei itse asiassa välttämättä kaipaa kovinkaan paljoa haarniskaa. Kun gladiaattorien taitoja on yritetty selvittää, ovat harjoittelijat huomanneet esimerkiksi sen, kilven taakse voidaan mennä siten että vain sääret ja hieman päälakea jää suojattomaksi. Kun näihin pistetään metallia on edessä lyönnille tarjottuna vain kasa metallia. Muuten näkyy vain miekan terää. Myös monessa kypärässä oleva leveä niskaosa on muutakin kuin koristeellinen muoto -osa : Jos tälläistä metallimuuria lähtee kiertämään, olisi helppo tapa hypätä ja lyödä yläkautta niskaan. Tälläisen kypärän kanssa ei tarvitse kuin hieman koukistaa päätä taaksepäin, niin tämänlainen toiminta muuttuu paljon vaikeammaksi.

Näin varustus alkaa näyttämään aivan erilaiselta. Pragmaattinen liikkuvuus muuttuu yhtä tärkeäksi kuin se symbolinen rohkeus.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Demonis-Jumalallinen.

Usein myyteissä hyvään ja pahaan liittyy samanlaisia asioita, ne vain selitetään eri tavoin. Esimerkiksi jos paha surmataan, voi olla että siinä paikassa ei enää ruoho kasva. Ja toisaalta jos joku oikein hyvä tapetaan, voi tarinassa käydä ihan samoin.

Hieman tämänkaltainen on Longinuksen keihääseen liitetyt tarinat. Populaarikulttuurissa se on saanut erikoisia sävyjä. Se esiintyy "Hellboy" -sarjakuvasta "Wolfenstein 3D" -peliin ja "Indiana Jones" -elokuviin asti. Sen väitetään olevan keihäs jolla Jeesusta pistettiin ristillä (Johanneksen evankeliumi 19:31-37). Longinuksen keihäiksi väitetään kolmea eri keihäänkärkeä.

Tästä keihäästä on tullut olennainen osa natseihin liitettyä mytologiaa.

Idea tuli tutuksi Trevor Ravenscroftin "The spear of Destiny" -kirjaan. Hän väittää tässä että Hitler oli salatieteisiin tutustuja joka oli haalinut tämän keihään itselleen. Tavoitteeena oli maailmanvalta. Hitlerin itsemurhalle teos antaa sen selityksen, että keihäs päätyi juuri silloin liittoutuneille.

Ravenscroftilla tässä päälähteenä taas oli Walter Johannes Stein, joka esitti löytäneensä Hitlerille kuuluvia okkultistisia kirjoja jossa oli itsensä Hitlerin muistiinpanoja. Stein kertoi myös kohdanneensa itse Hitlerin. Tässä yhteydessä Hitleriin liitettiin myös okkultistiset voimat. Hitler oli tehnyt "ylimaallisia transsitiloja" ja tätä kautta hänen maallinen mahtinsa olisi selitettävissä yliluonnollisella/paranormaalilla avulla. Ongelmana tässä on vain se, että Ravenscroftkin on joutunut tunnustamaan että Steinin rakennela perustuu Steinin omiin henkimaailman harrastuksiin. Stein on saanut tietonsa transsilla. Ja Hitlerkin oli kohdattu yliluonnollisin keinoin.

Tässä tarinassa Longinukseen viittaava keihäs on "yksi kolmesta" ja sen uskotaan olevan 700 -luvulta, eli se on hyvin paljon liian nuori voidakseen olla Jeesuksen lävistänyt pistin. Samoin naula joka siinä on ja jota on väitetty ristinnaulaksi on katsottu liian moderniksi ollakseen roomalaisten ajanlaskun alussa käyttämä.

Itseä kuitenkin ihmetyttää natsiokkultiikkamyyttiin liittyvä voimakas suosio.

Okkultismin harjoittaminen kun kytketään natseihin innolla. Mutta melko heikoilla todisteilla. Ja samoin kuilu "yksilö on kiinnostunut okkultismista" muuttuu muotoon jossa okkultismissa on oltu (1) perinteessä hyviä ja siihen perehtyneitä (2) isolla joukolla toimimassa (3) ja okkultismia on yritetty käyttää aktuaalisesti toiminnassa ja (4) tässä on vielä onnistuttu eli okkultismi on myös toiminut. Jokaisen numeron kohdalla on "arvailukynnys".

Ja lähteitä on käytetty melko oudosti. Steiniin rinnastetaan, mutta yleinen on myös "mutkan kautta tehty lähde", eli Ravenscroft. Näin lähteistö voi näyttää pidemmältä, mutta niitä lähteitä on silti vain yksi. Tietenkin Ravenscroftiinkin on viitattu ahkerasti, joten "kahden polven lainauksia" lienee niitäkin varsin runsaslukuinen määrä. Ilkeästi voisi sanoa että yleensä näyttää että lähdeviitteiden seurailu ja seikkailu kirjasta toiseen johtaa käytännössä "yhteen sylttytehtaaseen". Ja tämän laatu on varsin kyseenalainen.

Innolle lienee perustelun heikkouden vuoksi ideologinen syy - muutenhan linkittäjät pitäisi tulkita laiskoiksi/typeriksi ja tässä olen hieman haluton.

Fundamentalisteista yllättävän moni näyttää arvostavan tämänkaltaisia rinnastuksia. Toki ymmärrän että Hitler on helppo liittää vihollisiin - myös sielunviholliseen. (Tätä varten meillä on käsitteet natsikortti ja Godwinin laki.) Kuitenkin natsit liitetään usein myös ateismiin, joka on tällä hetkellä "ideologisesti fiksumpi leimakirveen paikka". Ja ateistit eivät okkultiikalla leiki saati koeta käyttää sitä maailmanvalloituksessa.

Hieman huvittaa tietysti se, että Longinuksen keihään uskomusperinteessä sillä on nähty hyviä ja parantavia ominaisuuksia ja pahoja ominaisuuksia. Nyt emme näytä uskovan että Jeesuksen pyhyys tarttuu, vaan näemme pahan joka keihäässä vaikutti.