Skientistien suhde pragmatismiin

Kun katsotaan maailmaa, siellä yleisesti saadaan suosiota enemmän olemalla "tavallisia" kuin olemalla "oikeassa". Tässä ei ole sinänsä mitään uutta tai ihmeellistä. Jo Michel Montaigne kirjoitti siitä miten eri kulttuurit pitävät "järkevinä" oman maan konventioita ja toisten maiden tekemät ratkaisut samoihin ongelmiin ovat "tyhmiä". Tyhmä ja järkevät vaihtuvat päikseen kulttuurin muuttuessa.

Mutta tätä ajatusta ei sovelleta yleensä tieteen kannattamiseen. Ei ainakaan siitä näkökulmasta mistä minä sen teen. (Eli tieteen kannattajan näkökulmasta. Skientismikritiikistä sitä toki löytää paljonkin.)

Tässä mielessä esimerkiksi ensimmäinen huomio voisi olla se, että pseudoskeptikoiden harrastama huuhaapilkka kohdistuu oikeaan aiheeseen väärin keinoin. He nauravat huuhaata tuottaville huru-ukoille. Huru-ukkoja pilkataan koska he ovat outoja.

Toisaalta ei niitä skientistejäkään moitita usein tavoilla jotka korostaisivat sitä paljon puhuttua avomielisyyttä ; Esimerkiksi evoluutiodenialismissa on tärkeää vedota "arkijärkeen" menevästi. Ajatus eläinten muuttumisesta ihmisiksi halutaan kuvata sellaisilla sanoilla että ne vaikuttaisivat typeriltä satu-uskoilta. (Yksi keino on kutsua sitä "eläinten muuttumiseksi ihmisiksi".) Moni skientisti vaikuttaa tiedeuskoiselta haihattelijalta. Ja käytännössä voi huomata että usein heitä mollataan juuri siksi, ei heidän dogmaattisuutensa tai sulkusilmäisyytensä, vuoksi.

Tieteen nähdään olevan naurettavaa esimerkiksi jos se antaa vastauksia aiheisiin joiden vastaaminen on "ilmiselvästi" vaikka uskonnon osa-aluetta. Tai kun se antaa arkijärjelle omituisia tuloksia. Skientisti uskoo outoja juttuja joten hänen uskovaisluonnettaan alleviivataan ja korostetaan. Maailmankuvallisuus on siitä jännittävää että sitä vastustetaan koska se on harhaoppinen. Skientistit ovat outoja kun eivät nojaa todistamattomiin mutta yleisiin perinteisiin ja kulttuurisiin konventioihin. Skientistit ovat outoja. Siksi heitä on hyvä vähätellä.

Ja usein skeptikot ja tieteenpuolustajat menevät tässä "pragmatismin kelkkaan", ja tässä he kategorisoivat samanlaisiksi asioita jotka ovat ihmisille yleensä oleellisesti erilaisia.

Tässä kohden koomikko Karl Pilkington onkin esittänyt asian mielestäni hauskasti. Hän ei esimerkiksi pidä tärkeänä universumin alkua tai tähtitiedettä koskevaa tietoa. Sillä ei ole mitään käytännön hyötyä. Hän on lähestynyt evoluutiota, ihmisiä ja etanoita siten että hänestä ei ole kiinnostavaa. Hän ruuttaa limaa nenästään, eikä biologia tässä mielessä tuota mitään kovin fiiniä. On kätevämpää tietää miten lattiakaivoon jämähtäneet etanat saa syövytettyä pois kuin oppia että sinulla ja etanalla on yhteinen kantamuoto.

Moni skientisti fasinoituu asioihin jotka nähdään "haihatteluksi". Joka taas nähdään helposti "abstraktina" joka on assosiaatioissa lähisukulaisuutta "maailmankuvalliselle kuvittelulle". Ja kun hän puolustaa tiedettä hän vetoaa lääketieteen saavutuksiin ja muihin vastaaviin insinöörityön tuotoksiin.  ; Ja evoluution kohdallakin käy monesti kuten sukututkimuksessa. On tavallaan fasinoivaa löytää miten kaukainen sukulainen on ollut rosvo, ryöväri, ties mitä ryönää, tai kasa ryömivää limaa. Tästä fasinoivasta löydöksellä vaan ei ole sinänsä oikein mitään ilmiselvää väliä tai merkitystä. Tai vaikutusta nykyelämänmenoon.

Arkesi on samanlaista ennen ja jälkeen tämän tiedon. Tieto ei ratkaise sitä miten saat naapurin (kaukaista sukuasi) siivoamaan roskakatoksensa niin että varikset (vielä kaukaisempaa sukua) eivät enää käy sotkemassa roskasäkkejä pitkin peltoja niin että tässä varisten tohinassa ympäriinsä pöllyävä bakteerimassa (tosi tosi kaukaista sukua) ei enää löyhkällään peittäisi koko tienoota ja asuntosi jälleenmyyntiarvo ei romahtaisi.

Lääketieteessä vertaileva tutkimusote onkin tuonut meille tehokkaita ja hienosti demonstroitavia saavutuksia. Sen vuoksi meillä on keinot jotka ovat tehokkaampia kuin homeopatia. Jos ei muuten niin siten että kun homeopatia on tehnyt kaiken voitavansa on kovasti viivästyneen hoidon aloittamisen vuoksi lisäsairastunut tyyppi. Ja kun lääketiede on tehnyt kaiken voitavansa, potilas on kuollut. (Hetkinen; Tämä ei kuulostanut kovin vakuuttavalta näin muotoiltuna. Mutta periaatteessa kyllä seison sanojeni takana.)

Skientisti näkee asiat hieman toisin. Hän näkee, että;
1: Tieteellinen metodi yhdistää lääketieteen ja abstraktit asiat kuten tähtitieteen ja evoluutioteorian.
2: Jotkut abstraktit löydöt muuttuvat konkreettiseksi tiedoksi ; Sähkömagneettinen teoreettinen havainto liikkeen, magnetismin ja sähkövirran välillä on johtanut verotettavaan tuloon ja erilaisiin innovaatioihin. Emme aina tiedä onko jokin tähtitiedetieto sittenkin relevanttia.
3: Tieto joko on tieteellistä tai ei-tieteellistä ja ollakseen kätevää sen on oltava tieteellistä tietoa.

Tätä on hyvin vaikeaa saada arkijärkeen nojaavan "terveen järjen" seulan läpi. Siinä katsotaan vaikutuksia ja saavutuksia hyvin erilaiselta kannalta. Siinä tuskin onnistutaan hyvin jos viekoittelevuus perustuu huonoon perusasetelmaan.

Helppo ja vaikea filosofius

Nykyään eletään aikaa jolloin anti-intellektuellismi on voimissaan. Tässä tiedettä ja logiikkaa itse asiassa arvostetaan mutta jos ja vain jos se on arkijärjen mukaista ja helppoa.

Tässä kulttuurissa joku saattaa esimerkiksi ilmoittaa osaavansa tehdä hienoa filosofiaa jossa ei ole sanahelinää. Hän tekee tämän referaatin kuvaamalla loppupäätelmän aforisminomaiseksi kauniiksi muotoillussa muodossa. Tämä on tiivistä ja tyylikästä. Ja esillä on väitelause josta sitten on maailmankuvallisesti samaa mieltä tai eri mieltä ilman argumentteja. Koska argumentteja näissä muotoiluissa ei ole.

Ja tämän tiiviyden, helppouden ja tyylikkyyden hinta vaan saattaa olla se, että hän ei tiedosta että filosofia on taito. Se on vaikeaa jos perusteluketju lähtee alkuoletuksista jotka kasvavat deduktiivisten tai induktiivisten - ja eksplisiittiseti kuvattujen päättelysääntöjen - kautta johtopäätökseksi. (Ja että näitä sääntöjä käytetään oikein eikä virheellisesti ja siten että esimerkiksi "koska" -sanan takana olevista ei todella johdeta annettua johtopäätöstä.)

Itse näen että perustelematon väitelause on vain premissi joka oletetaan. Väittäminen ei ole kannattamani filosofian ytimessä. Ja tähän loogiseen jargoniin liittyy vaikeutta. Joka tarkoittaa että joku putoaa kelkasta. Tämä ei ole minun ongelmani. Tämä on heidän ongelmansa. Se, että he eivät ymmärrä jotain ei ole argumentti sen puolesta että sisältö on huonoa. Päinvastoin; Sisällön ymmärtäminen on minimivaatimus jotta ymmärretään miten sen logiikka toimii tai on virheellistä. Tämä on mahdollista kuvata. Mutta se ei latistu siihen että tilannetta kutsutaan sanahelinäksi.

Tosiasiassa sanahelinää ovat lähinnä runollisesti muotoillut väitelauseet ilman esillepantua rakenteeltaan oikeaoppista argumentistoa. Jos aforistikko syyttää loogikkoa sanahelinästä, hän osoittaa lähinnä sen että hän on perin tyhmä ja ilkeä aforistikko.

Intelligent Designiä on yhä vaikeampaa erottaa kreationismista

ID on siitä hauska teoria että se ei ole keksinyt uusia tieteellisiä konsepteja sitten Dembskin "No Free Lunch" -teoksen. Sen näkyvyys on hyvin pientä. On tavallaan hauskaa seurata, miten kreationistit tuottavat yhteistyöprojekteina silloin tällöin kirjoja. Mutta ne ovat yhä populaarimpia, suuremmalla fonteilla kirjoitetumpia, ohuempia ja sisällöltään toisteisempia. ; Dembski ja Behe sentään kirjoittivat paksuja ja vaikeita teoksia joissa he hioivat klasissia kreationistiargumentteja niiden parhaimpaan mahdolliseen muotoon.

Tästä kenties vahvin esimerkki on Douglas Axen "Undeniable: How Biology Confirms Our Intuition That Life Is Designed". Teos on jotain joka selvästi alleviivatusti korostaa sitä että se on käytännössä täysin ja peittelemättä perinteinen kreationistiteos. Kirja ei ota kantaa maan ikään joten voidaan sanoa että se osuu johonkin joka voi olla joko YEC tai OEC -kreationismia. Mutta se on selvästi nimenomaan perinteistä kreationismia.

Douglas Axe ei teoksessaan itse asiassa tunnu edes yrittävän peitellä tätä. Kirjassa ei ole uusia argumentteja. Sen sijaan se on tyylillisesti ja filosofisesti paitsi yksinkertaisempi niin myös selvästi paluuta kohti perinteistä kreationistista kirjoittelua. Se on ohut kirja jossa on pilakuvia ja kevyttä tyyliä. Ja lisäksi teos on avoimesti kristusta evankelioiva. Axen teoksessa luoka on alleviivatusti ja eksplisiittisesti kristittyjen Jumala. Ei Behehenkistä saivartelua siitä että Jumala voisi olla avaruusolento. Tämä on kiinnostavaa koska ID -yhteisö on perinteisesti korostanut että ID ei ole uskontoa koska se ei ota kantaa Suunnittelijan persoonaan.

Toisaalta perinteistä kreationismia muistuttaa myös lähestymisessä käytetty tiedonfilosofia; ID saattoi joskus kevyesti sanoa että evoluutio on maailmankuva. Ja että kyseessä on maailmankuvien taistelu. ID:llä oli perinteisesti hyvin postmoderni ydin. Phillips Johnson käynnisti itse asiassa ID -liikkeen melkolailla sen ajatuksen perusteella että darwinismia dekonstruoitiin. Axe on sen sijaan perinteinen kreationisti. ; Luonnontieteet eivät tunne evoluutiota, eli aivan kuten 1980 -luvun kreationistimateriaalissa. Huomattavaa on myös se, että tieteenfilosofia on ehdollistunutta muutenkin hyvin kiinnostavalla tavalla. Axen teos on sarjakuvilla levitetyä asenteilua jota on totuttu tapaamaan evankeelisessa kreationistimateriaalissa. Toisaalta tässä on tuttua paluuta siihen että evoluutio on massiivinen salaliitto. (Eli aivan kuten esimerkiksi Kent Hovindilla.) Evoluutio ei siis ole vaan maailmankuva vaan ilmiselvästi väärässä oleva asia. Sellainen jonka väärässäolo on ilmiselvää kaikille joita ei ole täysin aivopesty.

Toisaalta jos Behe ja Dembski ja ID korostivat sitä että demarkaatio-ongelma on vaikea ja haastava ja tässä on erimielisyyttä, Axe pitää kysymystä helppona. Hänen ajatuksensa on se, että intuitio on tieteentekoa. Axen tiedonfilosofia on kuvattavissa lyhyellä suoralla lainauksella ; "We tend to overlook two key facts. One is that everyone validates their design intuition through firsthand experience. The other is that this experience is scientific in nature. It really is. Basic science is an integral part of how we live." Intuitio on tietenkin päätynyt myös teoksen nimeen. Tämä tieteen määrittely on hyvin lähellä sitä mitä YEC -kreationisti Ken Ham on käyttänyt vuosia materiaalissaan. Axe sanookin suoraan että kreationismin suosio on todiste siitä että se on tieteellistä. "Because everyone practices common science, public reception of scientific claims is arguably the most significant form of peer review. For professional scientists to assume that public skepticism toward their ideas can only be caused by public ignorance is just plain arrogant." Itse olen toki huvittunut koska suurin osa tieteestä on hyvinkin epäintuitiivista. Ja lähes kaikkeen löytyy denialismia joka on suositumpaa kuin (ID)kreationismi nykymaailmassa...

Oikeastaan ainut asia jota Axen kirja todistaakin on se, että ID on nykyään yhä vahvemmin kahta asiaa (1) huonoa tiedettä kun kreationismin kansansuosio katoaa ja katoaa vähintään samaa tahtia kuin ID -kirjallisuuden aivojen rasittavuustasot (2) ID on nimenomaan vakaumuksellista kreationismia jota yritettiin myydä myydä jonain muuna strategisena vetona poliittisista syistä kun esimerkiksi haluttiin vaikuttaa evoluution ja luomisopin opettamiseen kouluissa.

Nämä asiat tosin tiesin jo ennen kirjan avaamista. Ja Axen oman kirjan logiikan mukaan tämä on vähintään ironista. Hän nimittäin korostaa että uskottavuusarviointi on ihmisillä niin verissä että evoluution voi tuomita ilman että osaa evoluutioteorian konsepteja tai osaa sen teorioita tai edes ymmärtää niitä matemaattisia sääntöjä joilla esimerkiksi populaatiogenetiikkaa mallinnetaan. Axen logiikalla tämä oli tietoa. Toki kun tuomitsen kirjan näin joku voisi tuomita tämän intuitioni asennevammaksi. Mutta tälle tielle ei kannata mennä. Koska sen kanssa Axen tämä teoskin edustaisi pelkkää asennevammaa evoluutioteoriaa kohtaan. Asennevammaa joka johtuu siitä että evoluutioteoria ei sovi yhteen sen kristillisen maailmankuvan kanssa jota uskomaan hänet on tietenkin aivopesty, koska muutenhan hän tietenkin ymmärtäisi että se on lähtökohtaisesti naurettava...

Koskee minuakin?

Geoffrey R. O. Durson, Andrew Luttrellin ja Baldwin M. Wayn tutkimus "Over-the-Counter Relief From Pains and Pleasures Alike - Acetaminophen Blunts Evaluation Sensitivity to Both Negative and Positive Stimuli" on tuoreehko tutkimus. Sen mukaan parasetamoli - eli tietty useiden mutta ei kaikkien särkylääkkeiden vaikuttava aine - vähentää muita kohtaan suuntautuvia tunteita. Empatiakyky vähenee.

Onhan sitä toki puhuttu tunteista ja tuntemisesta arkikielessäkin, että ehkä kivunkokemuksella jne. on jotain merkitystä. Tässä mielessä kansanviisaudessa voi olla takana jotain huomioita todellisesta elämästä.

Asiahan on siitä kiinnostava, että itselläni on aika usein särkyjä ja vältän machobullshitinomaisesti kipulääkkeitä ja vastaavia. (En nauti särkylääkkeitä edes viinan kanssa.) Tämä vaikuttaa varmasti mielialaan ja ärtymiseenkin usein. (Toki ansioidun alalla varmasti ilmankin.) Mutta jos tämä uutinen olisi totta niin kenties minusta saadaan oikealla lääkityksellä hyvä normaali puuhiinrientäjä. Sellainen kunnon normaali tapaluterilainen kalvinistisen työmoraalin seuraaja, joka ei esimerkiksi suivaannu muiden vuoksi. Kaltaiseni moponkarkailuttaja-raivovammainen voisi ottaa psykopatian vakavastiotettavana mahdollisuutena joka ratkaisisi monia ongelmia.

Tai sitten tämä esitykseni on liioittelua joka johtuu vajaasta tieteenkäsittelystä. Mutta tästä poikkeaminen on tiettävästi tl;dr.

Tästä seuraa?

Logiikka on siitä erikoinen asia, että sitä voidaan testata antamalla epäintuitiivisia tehtäviä. Koska johtopäätös ei ole se mitä tosimaailma ja tottumus kertovat, vaan se mitä seuraa annetuista premisseistä, on loogikon pakko ohittaa tunteet.

Joskus tästä voi tulla kuitenkin takapakkiakin. Jos ihmisille antaa monia logiikkatehtäviä, he saavat logiikkamoodin päälle. Ja silloin heitä voi hämmentää. Esimerkiksi seuraavalla tehtävällä;

P1: Kalat osaavat uida.
P2: Minä osaan uida.
J: Minä olen _______.
Jos tehtävä on muiden seassa vaikka aikarajoituksella, ihminen vastaa helposti että "Minä olen siis kala". Koska premissit ovat tosimaailmassa todet, siitä pitäisi siis seurata että olen kala. Toki tämä olo voi syntyä ilman stressiäkin, ihan siksi että ihmiset eivät ole kovin tottuneita loogiseen ajatteluun. Tai ajatteluun logiikan säännöillä. (Se mitä arkikielessä puhutaan loogisena on enemmänkin "uskottavaa" ja "järkevän tuntuista".)

Jos kysymykseen jumittuu, syntyy joillekuille helposti olo siitä että logiikkatehtävässä on jotain väärin mutta ei osaa sanoa mitä. Eli on tunne siitä että jos premissit ovat tuollaiset niin siitä seuraa tuo johtopäätös logiikan joskaan ei tosiasian perusteella. Heille tämä voi näyttäytyä ajatuksena että logiikka on rikki. Oikeasti rikki on vain se ajatus että voi olla vaikeaa nähdä että vastaus on "minä olen uimataidoltani kalojen kaltainen". (Tai vastaavat muunnelmat.) Logiikka on sitä mihin logiikan säännöt rajaavat ilman lisätulkintoja ja lisäyksiä. Ei sitä mitä lähtökohdista tulee intuitiivisesti mieleen. Ja tämä on se joka tekee logiikasta vaikean sekä silloin kun vastaukset ovat epäintuitiivisia että silloin kun premisseistä tekee mieli vetää omituisia vastauksia.

Ajattelun outouttamisesta

Nykyaikana urvaanissa yhteiskunnassa hipsterit ja nörtit ovat "jokseenkin muodikkaita" vaikka he ovatkin samalla "outoja". (Tosin he ovat cool vain niin kauan kuin he ovat undergroundissa. Sitten kun he ovat mainstreamia se muuttuu jotenkin pointless.) Tässä on jotain poikkeuksellista. Ei vain sitä kautta että vielä 1990 -luvulla nörttejä halveksittiin. Nimitys oli pilkkanimi eikä alakulttuurinimitys. Nörtit rakensivatkin itseironisia "Irti elämästä" -järjestöjä kuultuaan riittävän monta kertaa siitä että heidän tulisi hankkia elämä.

Mutta evoluutiopsykologisesti tilanne on erikoinen. Sillä menneisyydessä ihmiset ovat usein tehneet fyysistä työtä ja ihminen on saavuttanut menestystä olemalla hypersosiaalinen eläin. Nörtit taas ovat individualistisia ja usein "ei-fyysisiä" ja vailla "sosiaalisia taitoja". Tämä setti on ollut evolutiivisesti ei-kannattava. Evoluutio on siitä jännittävä, että se vaatii aikaa. On selvää että sukupolven aikana tapahtunut asennemuutos ei johdu siitä että yhteisön genomi olisi hyvin erilaista.
1: Kulttuurin muutokset ovat niin nopeita että geeniperäinen evoluutio on näiden muutosten rinnalla "jokseenkin merkityksetöntä" ; Onkin nähtävä että genotyyppi ja fenotyyppi ovat lähinnä liitoksissa toisiinsa. Kuten Matt Ridley on kirjoittanut toistuvasti, esimerkiksi "Perimä: Ihmisen historia 23 kappaleessa" ja "Geenit, kokemus ja ihmisenä oleminen" -kirjoissa ; Geenit tarjoavat usein enemmän mahdollisuuksia ja potentiaalia. Ja tästä seuraa se, että geenit eivät suinkaan ole vapautta vastaan. Vaikka monesti esimerkiksi ihmisten geenien määrän vähyyttä korostetaan jos halutaan kuvata että ihmiset ovat vapaita, ollaan tässä hieman harhateillä. Kysymys "nature vs. nurture" on siksi oikeastaan väärä kahtiajako. Hyvin usein on kysymys molemmista. Esimerkiksi ollakseen joustavasti älykäs tarvitsemme aivot jotka kykenevät tälläiseen. Ja tämän rakentamiseen tarvitaan geenejä ja niiden säätelyä.

Nykyisessä ympäristössä nörttiys on hyöty. Nörttydessä on etuja, koska yhteiskunta on teknologistunut. Ja tässä yhteydessä näihin liittyvät sosiaaliset hierarkiat ovat nekin muuttuneet. Tämä kuvaa ihmislajin joustavuutta. Ja tässä älykkyydellä on suuri merkitys. Kykenemme oppimaan ja tämä tekee meistä joustavan lajin. Tämä on toki melko selvää kun katsoo älykkyysosamäärää. Monissa maissa tunnetaan ns. Flynnin efekti. Ja se on niin nopea että muutosta ei voi selittää evoluutiolla. Toisin sanoen kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset ovat ilmiön takana.

Tämä joustavuus unohtuu usein kun käsitellään ihmisten toimintaa. Kun tutustuu vaikka Joe Henrichin tarkastelua siitä miten ihmisten ajattelutavat vaihtelevat eri paikoissa, voidaan huomata että ihmisten kognitiiviset tyylit vaihtelevat aikamoisen paljon. Osassa alueilla harrastetaan paljon useammin analyyttistä ajattelua, kun taas toisaalla ollaan intuitiivisempia. Intuitiivisuus on jossain määrin "luonnollisempaa" ajattelua. "Generally, humans are intuitive thinkers, and analytical thinking – which is far more energy-intensive and difficult than intuitive reasoning – is reserved for relatively rare situations. But Henrich’s work shows that certain societies value and reward analytical thinking more than others." Tällä on merkitystä uskonnollisuuden kannalta. "The difference is, in part, exemplified by the distinction between analytical and intuitive reasoning. Several studies in the past few years have demonstrated that analytical thinking – that is, thinking that overrides intuitive hunches and parses information finely in order to produce logical, but often counterintuitive, answers – is anti-correlated with religious belief. Intuitive thinkers tend to rely on gut feelings and intuitions, and also to be more religious. Analytical thinkers override hunches and intuitions, and tend to be less religious." Tämä ei toki ole mitenkään erityisen yllättävää; On esimerkiksi havaittu että konservatiivisuus liittyy melko vahvasti siihen että mietitään vähemmän analyyttisesti. Tämä ei toki tarkoita sitä että konservatiivit eivät ajattelisi lainkaan. He vain luottavat oleellisesti erilaiseen päättelyjärjestelmään ja ajattelutapaan. Ajatteluprosesseissa kun on erilaisia tyylejä. Daniel Kahneman on kuvannut näitä varsin hyvin "Thinking fast and slow" teoksessaan. Samaa teemaa korostavat myös esimerkiksi konservatiivien suosiossa oleva Jonathan Haidt (jota itsekin kyllä arvostan). Hän on esimerkiksi ollut mukana tutkimusprojektissa joka näytti että liberaalit ajattelevat analyyttisemmin kuin konservatiivit. (Mikä on varmasti osaltaan selittämässä miksi liberaalius ja uskonnottomuus näyttävät kulkevan yhdessä aivan kuten konservatiivius ja uskonnollisuus.) Tätä kautta liberaalit ovat ajatuksiltaan joustavampia ja vähemmän sitoutuneita. Abstraktiot ja niiden väliset suhteet voidaan rakentaa loogisesti eheiksi sellaisilla tavoilla jotka muuten olisivat arkijärjenvastaisia ja epäintuitiivisia.

Tämä vihjaa siihen että vaikka aika usein ateisteja ja uskovaisia rinnastetaan toisiinsa, niin yhteydet eivät välttämättä ole niin vahvoja tai perusteltuja. Jos heitetään että ateismi olisi vain yksi uskonto, ollaan kenties ohittamassa jotain oleellista. Ja kun korostetaan että homo religiosus -ihmiskuva on tosi ja ihminen on luontaisesti ja irrottamattomasti uskonnollinen ihminen, niin tässä esitetäänkin puolitotuus - jos sitäkään. ; Tässä unohtuu helposti se, että nörtit ja ateistit ja hipsterit ovat kokemuksena "outoja". Ja tämä johtunee siitä että he ajattelevat hyvinkin oleellisesti eri tavalla.

Dogmaattisista ateisteista ja suvaitsemattomista ateisteista

Melko usein kuulee että ateistit ovat kuin fundamentalistikristittyjä. Näkökulma on tietenkin melko leimaava. Ja yhtenä syynä siihen on varmasti se, että ateisteista näkyvät vain hyvin tietynlaiset tapaukset. Samoin kuin kristityistä omaa vakaumustaan esilletuovat hyvin tietynlaiset tapaukset. ; Nettimeemit ja vastaavat kierrättävätkin suositusti ideaa jossa ateisti, vegaani ja feministi menivät baariin ja kaikki tiesivät tämän koska he eivät osanneet pitää suutaan kiinni tästä. Tämä toki kertoo enemmän niistä jotka tuovat vakaumustaan ilmi heti alkuun kuin koko ideologisesta ryhmästä. Mutta hiljaisia osataan harvoin ottaa otokseen, joten kokemus on, sanotaanko, ymmärrettävä.

Ateistien dogmaattisuus on kuitenkin jotain jota voidaan tutkia ja jota kannattaa tutkia. Ja sitä onkin tutkittu. Malgozata Kossowska "ja kumppanit" tekivät tuoreesti julkaistun (2016) tutkimuksen "Many faces of dogmatism: Prejudice as a way of protecting certainty against value violators among dogmatic believers and atheists". Hän tutki vakaumusta ja dogmaattisuutta yliopisto-opiskelijoiden parissa. (13% oli ateisteja.) Ihmisiltä kysyttiin kysymyksiä joissa heidän dogmaattisuuttaan mitattiin erilaisin kysymyksin. Kyseltiin kuinka ehdottomia ja vahvoja näkemyksiä ihmisillä oli vakaumuksestaan. Ja näitä sitten vertailtiin siihen miten suvaitsemattomia he olivat eriuskoisia kohtaan.

Esimerkiksi ateisteilta kysyttiin sellaisia kysymyksiä kuin "onko uskonnollisuus merkki heikosta persoonallisuudesta" ja uskovaisilta tradition voimaan ja Jumalan suosion saamiseen liittyviä kannanottoja. Näistä saatiin selville kuinka vahvoja ja ehdottomia näkemyksiä ihmisillä oli uskonnostaan.

Tutkimuksessa selvisi kaksi asiaa. Dogmaattisuus on todelakin hieman eri asia kuin suvaitsemattomuus. Mutta ne olivat kuitenkin kytköksissä. Dogmaattisuus ei tarkoita suvaitsemattomuutta mutta ollakseen suvaitsematon täytyy olla dogmaattinen. (Mikä kyllä sopi ainakin minun arkijärkeni antamiin arvailuihin.)

Dogmaattisuus syntyi ihmisille joilla oli erittäin heikko epävarmuuden sieto. Eli ihmiset jotka arvostavat tietämistä ja varmuutta mutta eivät pidä epätietoisuudesta ja epävarmuudesta olivat taipuvaisempia sitoutumaan vahvasti näkemyksiinsä. Ja tämä toimi olivatpa he ateisteja tai kristittyjä.

Jos ympäristö lietsoi epävarmuutta tai oli hostiili ja loi stressiä dogmaatikolle, hänestä tulee helpommin suvaitsematon. Esimerkiski ihmiset jotka olivat kokeneet stressiä jonka vuoksi he eivät olleet saaneet unta yöllä, he olivat taipuvaisempia olemaan suvaitsemattomia. ; Arkikokemus tuntuu seurailevan myös tätä puolta tutkimuksesta ; Käännynnäisien kohdalla heitetään että dogmaattisista ateisteista tulee dogmaattisia kristittyjä. Tai dogmaattisista kristityistä tulee dogmaattisia ateisteja.

Voidaankin jopa kysyä että onko kokemus esimerkiksi uusateistejen militanttiudesta yhteydessä siihen että tässä suuntauksessa nostetaan usein esiin sitä että uskonto on epäreilu. Jos uskonnon ongelmista puhumisella on yhteysi itse koettuun epäreiluuteen ei olisi lainkaan mahdotonta että vihaisina koetut ateistit ovat vihaisia. Ja viha johtuu siitä että heidän ilmituomansa ilmiöt, ongelmat ja asiat ovat reaalisia ja todellisia.

Most people listen and do not understood

- Whole thing is just common sense. Anyone can understood that even without explanations. It's clearly the Truth!
- I disagree. It's a brute fact.

Huonosti kokoonparsitut ideat

Jumaluskoa pidetään hyvin tavanomaisena ja arkisena ajatteluna. Tämä paistaa etenkin niissä lausunnoissa joissa uskonnollisuus on niin ihmiselle tyypillistä että uskonnollisuudesta poikkeamista täytyy redusoida vaikkapa autismiin tai valehteluun. ; Toisaalta sitä kuvataan myös että uskonto olisi jotain tieteelle rinnakkaista toimintaa. Molemmat haluavat ymmärtää. Arkijärki, tiede ja uskonto edustavat täten keskenään samansuuntaisia asenteita. Jumalusko, tiede ja arkijärki löisivät kättä.

Rinnastus jumaluskosta ja arkijärjestä ei ole huono. Olen itse tunnetusti korostanut sitä että arkijärki johtaa usein kohtuullisen tyhmiin tai ainakin virheellisiin toimintamalleihin. Olen niitä ihmisiä joista on luonnollista sanoa että "en usko kummituksiin mutta pelkään niitä". Jossa arkikokemus, ensimmäinen intuitio ja tietynlaisen miljöön face value ei ole sama kuin järkevien uskomusten lähde. Arkijärki ilmeneekin usein tämänlaisena epätosiin ohjaavana tunteiluna.

Toisaalta voidaan kuitenkin nähdä että vain osa arkijärjen toiminnasta on tuota ylläkuvattua. Arkijärki on laaja kirjo erilaisia heuristiikkoja. Ei ole ihme että ne kaikki eivät ole "vain hyviä tai vain huonoja".

Jos otetaan se mitä opitaan kognitiivisesta uskontotieteestä, voidaan jopa saada aikaan kuva jossa teismi ja muut selvästi erottuvat muusta arkijärjestä. On nimittäin huomattu että ihmiset käsittelevät tiettyjä aiheita skeemoina. Niitä kuvaavat tietyt lainalaisuudet. Näistä poikkeamisista yllätytään. Ne ovat yksinkertaisia intuitioita maailmasta. Ne voidaan nähdä tieteellisinä tai esitieteellisinä yksinkertaisina maailmaa koskevina mallinnuksina. Niillä on hyvä parsimonia.

Uskonto taas kuvaa nimenomaan näitä yllätyksen hetkiä. Ja niitä kuvaa usein skeemojen sekoittuminen jolloin puhutaan komplekseista ideoista. Ideana on karkeasti sanoen se että jos meillä on esineen skeema jonka mukaan luudat eivät puhu, niin puhuva luuta yllättää meidät sekoittamalla ihmisen skeeman ja esineen skeeman. Tämä yllätys tekee siitä kiinnostavan ja helposti muistettavan. Intuitioiden tämän puolen vuoksi ei ole yllättävää miksi monet tarueläimet ovat sellaisia kombinoivia asioita kuin härän ja kotkan sekoituksia.

Näitä kuvaa selvästi huono parsimonia ; Niillä haetaan selitystä. Mutta voi miten niillä haetaan selitystä. Ne selittävät poikkeustapauksia joita koetaan vetoavina ja jopa ainutlaatuisina. Ja kompleksi idea on itsessäänkin mallina sekä poikkeuksellinen että kompleksi. Monimutkainen ja poikkeuksellinen selittäjä manataan esiin viitaten johonkin yllättävään. Tämä on antiparsimoniaa.

Tässä mielessä on syytä lokeroida kolme eri käsitettä. Arkijärki, uskonto ja tiede. Niillä on aika vähän keskenään tekemistä. Ja heikoimmalla näyttää olevan uskonto.

Miten niin Ockham?

"Takkirauta" -blogissa vedottiin Ockhamin partaveitseen/Occamin partaveitseen hyvin erikoisessa kontekstissa. "Occamin partaveitsen mukaan yksinkertaisin ratkaisu on todennäköisin ratkaisu. Auschwitz merkitsee teodikean totaalista multihuipentumaa. Ruukinmatruunan ratkaisu on, että Jumala voi olla kaikkivaltias ja kaikkitietävä mutta ei kaikkihyvä eikä Rakkaus. Kaikkitietävyys- ja kaikkivaltiusdogmista lähtee se postulaatti, että Jumala joko aktiivisesti aikaansai Auschwitzin tapahtumisen - hän samanaikaisesti sekä tahtoi sitä että myötävaikutti sen tapahtumiseen. Joko Jumala on paha - josta päästään misoteismiin, jolloin ihmisen velvollisuus on aktiivisesti vihata häntä ja kamppailla häntä vastaan, vaikka se olisikin toivotonta - tai sitten Jumala yksinkertaisesti vain ei välitä, jolloin hän ei ole kunnioittamisen arvoinen."

Tässä tilanteessa ongelmana on se, että mitä tässä kontekstissa tarkoittaa "yksinkertaisin". Olen itse hyvin parsimoniakeskeinen, joten kysymys on tältä osin relevantti, kiinnostava ja ehdottoman tieteenfilosofinen. Kommenttinani on oikeastaan se, että periaattetta käytetään tuolla "Ruukinmatruunan tavalla" myös skeptikkopiireissä. Ja tällöin on syytä kutsua heitä pseudoskeptikoiksi.

Tilanteen ytimessä on se, että tieteellinen realismi tai malliriippuvainen realismi korvataan naiivilla realismilla. Ja tässä prosessissa todennäköisyyttä ja tavallisuutta korvaavat kokemusperäiset tiedot muuttuvat sellaisiksi että omat ennakkoluulot ja ennakkokäsitykset vaikuttavat niin että "omaelämänkokemuksellinen" intuitio määrää mikä on todennäköistä ja mikä ei.

Tieteessä asiat sidotaan joko suoraan todennäköisyyteen. Eli siihen että tapahtumilla on tietyt mahdollisuusarvot joita tunnetaan ja joita vertaillaan. Toisaalta kyseessä voi olla ei-todennäköisyysarvioon perustuva induktio jossa tunnetusta ilmiöstä oletetaan että se jatkuu tulevaisuudessa samanlaisena kuin menneisyydessä. Ja tästä poikkeaminen nähdään yksinkertaisuutena. Parsimoniaa voidaan toki lähestyä myös aivan sitä kautta kuinka monta toimijaa niihin vaaditaan ja kuinka "eksoottisia" nämä ovat.

Takkirauta ei selvästi tee tätä. Hän sen sijaan katsoo mikä on hänestä uskottavaa. Eli mitä intuitio pitää mahdollisena ja yksinkertaisena. En itsekään pidä monista pahan ongelman korjaamisideoista tai pidä niitä kovin vakuuttavina. Mutta tämän ytimessä on yleensä se, että ne vaativat hyvin maailmankuvallisia premissejä kuin siitä että niiden todennäköisyys tiedettäisiin. (Tai joskus ne voivat olla jopa non sequitureja. Kuitenkin premissisaivartelu - jossa paistaa se, että ensin on valittu haluttu lopputulos ja sitten etsitään tähän sopivat premissit - on se yleisempi.)

Ongelma on suuri. On esimerkiksi niin, että monista olisi epäuskottavaa että pelkurimainen "kukonlaulu" Pietari voisi rohkeasti henkensä uhalla saarnata Jeesuksesta tämän kuoleman jälkeen jos Jeesus ei olisi noussut kuolleista. Tässä unohdetaan, että samainen Pietari "Raamatunkin" mukaan hyökkäsi Jeesusta pidättäneen roomalaisjoukon kimppuun miekalla, tunnetussa korviarepivässä tarinassa. Kenties hän ei ollutkaan niin pelkuri. Toisaalta mitä on havaittu, esimerkiksi epäonnistuneiden maailmanlopun ennustusten kohdalla, on se että ihmiset eivät suinkaan ole analyyttisiä. Epäonnistuneet ennustukset itse asiassa paradoksaalisesti vahvistavat monien uskoa. Ei siis ole mitenkään ilmiselvää että tuo selitysvaihtoehto olisi jotenkin yksinkertaisempi.

Tätä kautta "yksinkertaisuus" on jotain joka viittaa psykologi Lee Rossin havaintoihin. Hän huomasi että monet ihmiset luottavat omiin intuitioihinsa ja elämänkokemukseensa sellaisella tavalla jossa he uskovat kokevansa maailman totena. Ja tämä kokemus on sama kuin harkittu ja punnittu miettiminen. Tässä intuitiivisuus ja ilmiselvyyden kokemus korvaavat kuitenkin juuri tämän harkinnan ja punnitsemisen. Tässä kontekstissa syntyy naiivia realismia.

Kun arkijärki ja omat subjektiiviset uskottavuusarviot korvaavat tieteellisen analyysin, on Occamin partaveitseen viittaaminen sama kuin sanoisi että "johan sen sanoo terve järkikin, että". Se on väite eikä argumentti. Itse asiassa jos itsestäänselvyyteen ja järjenmukaisuuteen viitaten kritisoidaan jotain näkemyksiä, se on rakenteeltaan horse laugh. Se vain kätketään sivistyssanan taakse. Se näyttää olevan vähemmän väärin. Mutta tosiasiassa siinä paitsi tehdään horse laugh, myös demonstroidaan että Occamin partaveitsen sisältöä ei ole ymmärretty. Eli se on tavallaan enemmän väärin. (Ja kenties manipulatiivisempaakin.)

Hienosteleva skientismi -kortti

On kiinnostavaa huomata että pseudotieteilijät käyttävät samaa kieltä kuin monet älyköt. Skientismistä ja tiedeuskosta puhuminen yhdistää näitä. Kuitenkin heidän tapansa käyttää termiä on hieman erilainen. Pseudotieteilijä ja arkijärjellä puhuja käsittää tiedeuskon analogiana, jossa ytimessä on harhaluulo siitä että tieteellisyys on tiettyjen mielipiteiden dogmaattista kannattamista eikä metodiin nojaamista. Jossa suvaitsemattomuus ja uskonnollinen vallankäyttö ovat kritiikin ja joidenkin asioiden kannattamisen puutteen selitys. Älymystö taas puhuu jostain aivan muusta puhuessaan skientismistä. Tämä on helppo unohtaa kun käytetyt sanat ovat kuitenkin keskenään identtiset. (Kenties siksi että pseudotieteilijät mielellään lainaavat ja väärinkäyttävät hienon kuuloisia termejä ja sisältö voi tätä kautta muuttua aika radikaalisti.)

Mutta nekin jotka näkevät skientismin enemmän tieteenfilosofisten periaatteiden ja tutkimuskäytänteiden kautta. Sen sijaan argumenttina on se, että kokeellinen testaus on rajoittavaa. Eli tieteellisyysvaatimus rajoittaa heidän mielestään tärkeisiin kysymyksiin vastaamista. Ja usein vastaamista tavoilla joista he itse pitävät. Tässä usein myös ollaan pettyneitä siitä että tiede ei vastaa loogisen positivismin ihanteita. Käytännössä myös akateemisessa puolessa tämä termi liittyy ennen kaikkea maailmankuvaerimielisyyksiin. Jota voisi kutsua eri aksioomistojen väliseksi kiistaksi, kunhan kiistan toinen osapuoli on empiirisyyteen painottunut ja toinen enemmänkin rationalismia.

Selittämällä että tiede on uskonto tai uskonnonkaltainen nojaa ennen kaikkea siihen että jos jokaisessa maailankuvassa on aksioomia, ei tieteellinen maailmankuva ole aksioomaton. Tässä voi olla taustalla viattomimmillaan se, että viestijän sanavarasto on pieni ; Silloin joku ei sano että tiedeusko on uskonto vaan sanoo että tieteen kannattajillakin on aksioomia.
1: Ja termin käyttäminen voi hämmentää maallikkoa sotkemaan "uskonto" -sanan arkimerkityksen "tiedeuskonto" -sanaan ja klassinen väärinkäsitys on valmis. Ilman ainuttakaan ilkeämielistä intentiota. Tapahtuu vain sanan "uskonto" konnotaatioihin juuttuminen. Ja koska uskonto on mitä on, se on kerännyt ymmärrettävästi termin ympärille negatiivisia konnotaatioita. Negatiivisten konnotaatioiden olemassaolo ei voisi olla paremmassa paikassa. Kenties "uskonto" -sanan konnotaatiot tuovat mukaansa sen että kriittinen lähestyminen on pseudotieteilijöille syy esittää "inkvisiitio" -termiä?

Kaikessa tietenkin on aksioomia. Siinä tilanteessa kaikki olisi uskontoa eikä olisi mitään muuta kuin uskontoa. Kuitenkaan harva tosiasiassa kannattaa ajatusta jossa tieteellinen konkreettinen empiirinen (fysiikka jne.) pettäisi. He menevät huoneeseen ja olettavat että sillä on jokin lämpötila. He eivät suostu siihen että heidän päätään kohti lyödään teroitettu kahdenkädenmiekka vaikka tieto miekan dekapitaatiovaikutuksista on empirian periaatteiden kautta saatu induktiivinen ennuste. (Tai jos suostuvat niin heillä on empirian periaatteiden kautta saatua tietoa tehokkaista viiltosuojista ja vastaavista.) Kaikki tietävät että tämä on aivan eri tasoista tietoa kuin jonkun sellaisen aksiomaattisen järjestelmän antama tieto jossa rukous tekee viillonkestäväksi ja jossa matotkin lentävät.

Onko uskonnon kutsuminen taikauskoksi tarpeettoman kohteliasta?

Monesti uskovaiset loukkaantuvat jos heidän näkemyksiään kutsuu "taikauskoksi". He toki keksivät itse mielellään hyviä selityksiä miksi he maailmankatsomuksensa vuoksi voivat syyttää jotain ihmisryhmää "pahaksi" ja tämä pitäisi ymmärtää.

Ja tätä pidetään hyvin tärkeänä. Kun esimerkiksi ortodoksit pahastuivat monien mielestä pikkumaisesti, moni selitti asian uskonnolle parhain päin. Sävy oli sen että uskontojen kohdalla on niin, että todennäköisesti melkeinpä millä tahansa uskonnollisella toimituksella on jokin tarkoitus. Ja jos ei ymmärrä tai ole halukas käsittelemään sen tarkoitusta, ei varmaankaan ole myöskään oikea ihminen arvioimaan, mitä menee rikki kun jotain tehdään väärin. Uskonto ladataan täyteen merkitystä ja siksi voidaan esittää lausuntoja joita joku voi pitää loukkaavina ja pikkumaisina.

Mutta esimerkiksi skeptikoille yliluonnollisuuteen uskominen on taikauskoa. Joten olisi kai periaatteessa niin että uskovainen joka loukkaantuu tästä ei ole oikea arvioimaan tätä. Koska jos ei ole halukas sisäistämään skeptikon maailmankuvallisia syitä sanavalonnalle, ei ole myöskään oikea ihminen pahastumaan jos jokin menee pilalle.

Itse huomautan tähän skismaan sen verran, että uskontoa ei pidä sekoittaa taikauskoon. Ihan sen takia että taikausko on usein asenteellisesti hyvinkin erilainen.

Hörhöjä ja kolhoja

Jos seuraa vaikka New Agea siitä syntyy mielikuva hörhöydestä. Tämä näkemys syntyy siitä että on muodikasta uskoa lähes mihin vain. New Age on taikauskoa koska siinä taikuus avaa uusia mahdollisuuksia. He laajentavat mahdollisen sellaiselle alueelle jonne useimmat ovat laittaneet mahdottomuuden. Taikausko onkin jotain joka laajentaa maailmaa ja lisää siinä olevien tapahtumien määrää. New Agessa jokainen tsäänssi on uusi mahdollisuus.

Kuitenkin jos katsotaan uskontoja, niissä asioihin ladataan enemmänkin kokemuksellista merkitystä. Ei vaihtoehtoja. Jumala on enemmänkin säätäjä. Joka määrää miten maailma toimii eli rajoittaa sen vaihtoehtoja. Joku joka ensin luo ihmisen joka pystyy tekemään asiaa x ja sitten sanoo että näin tekeminen onkin pahuutta. Ja joka sanoo että jos on valittava a ja b niin valitkaa a. Asiat on tehtävä tietyllä tavalla eikä muuten koska muuten merkitys menee rikki.

Näin ollen voikin selittyä se miksi monet kristityt ovat hyvin samanlaisia kuin pseudoskeptikot, eli ihmiset jotka haluavat identifioitua skeptikoiksi, mutta jotka eivät halua tutustua tieteeseen vaan lähinnä moikia sitä minkä jo aluksi tietävät olevan humpuukia. Pahimmat uskovaiset ja lähes kaikki pseudoskeptikot ovat tosikoita, ja tosikoita hirvittävillä mittasuhteilla. Heillä on ikään kuin arkijärki ja totuus. Vaihtoehdot tuomitaan automaattisesti höpöhöpöksi ja harhaksi. Jossain määrin uskontoa ja taikauskoa yhdistääkin vain uskominen taikaan.

Uskonto pitää avata mahdollisuuden sijaan merkityksellä.

Kenties uskonnon avaakin se, että he näennäisesti pitävät mahdollisuutensa auki mutta kuitenkin rajoittavat niitä.
1: Dan Ariely on kuvannut sitä miten jopa MIT -oppilaiden tasoiset ongelmanratkaisijat haluavat että heillä on mahdollisuuksia. Kun heille annetaan älypeli jossa pitää valita eri vaihtoehtojen välillä, on vaihtoehdoissa hyviä ja huonoja pinkkoja. Kerrotaan että tavoitteena on voittaa mahdollisimman hyvin. Jos valinnat pidetään auki, MIT:läiset vain valitsevat niitä jotka todennäköisesti antavat parhaita tuloksia. Mutta jos peliin lisätään elementti jossa huono vaihtoehto menee pois jos sitä ei käytetä, MIT:n oppilaat valitsivat sitä silloin tällöin, ilmeisesti jotta heillä olisi vaihtoehtoja. Vaikka näiden vaihtoehtojen aukipitäminen pienentää pelin tulosta.
2: Barry Schwartz taas on huomannut että ihmisillä on vaihtoehtojen paradoksi. He pitävät periaatteessa vaihtoehdoista mutta jos niitä todella tarjotaan heille liikaa, ihmiset ahdistuvat. Ihmiselle parasta on se, että on muutama asia josta valita.

Uskonto on jotain jossa luvataan vaihtoehtoja. Mutta koska hörhökerroin ja liiat vaihtoehdot ahdistavat, niin tosiasiassa näitä vaihtoehtoja karsitaan aivan älyttömästi. Näin syntyy illuusio valinnasta joka tuntuu merkitykselliseltä. Kuitenkin samalla oikeasti vaihtoehtoja ei ole paljoa joten ihmistä ei ahdista. Ja tämä tuntuu merkitykselliseltä. Siksi uskontoja syytetäänkin siitä että ne eivät ole avomielisiä. Sillä aidon avomielisyyden sijasta ne ovat valinneet merkityksen. Siinä ollaan kenties periaatteessa avomielisiä mutta tämä on usein hyvinkin näennäistä.

Miksi postmoderni taide ärsyttää monia?

Postmoderni taide nostattaa usein tunteita. Siihen reagoidaan. Kuitenkin samanaikaisesti sitä pidetään jotenkin eitaiteena jossa on merkityksettömiä tahroja. Se, miten turha voi herättää paljon tunteita onkin jossain määrin ällistyttävää. Mutta kenties tämä katoaa kun asiaa katsoo "epäfilosofisesti" ja näkee asiat tavallisen ihmisen perspektiivistä. Taiteilijat ja taidefilosofit voivat jopa ylpeillä vieraantuneensa. He ovat eksentrikoita ja kokijoita jotka nousevat banaalin massan yläpuolelle. Mutta jos me todellakin katsomme että taiteen tehtävä ei ole toimia egotrippinä tälle ryhmälle voidaan asiaa lähestyä banaalistakin tasosta.

Luultavasti syynä on se, että kun normaali -ihminen katsoo taidetta, hän kiinnittää huomiota seuraaviin piirteisiin:
1: Se, miten paljon harjoittelua vaatii se, että kykenee vaikkapa käyttämään pensseliä niin että teoksen saa ylipäätään tehtyä.
2: Se, miten paljon aikaa ja vaivaa teoksen valmistaminen vie.
3: Kuinka esteettisesti miellyttävää se on.
4: Onko teoksessa jokin idea tai sanoma. Sellainen joka joko rapsuttaa katsojan maailmankuvaa tai kenties joskus harvoin haastaa tämän jotenkin. (Ihmiset pitävät siitä että heitä miellytetään tai yritetään miellyttää.)

Tämä johtaa tietenkin varsin konventionaaliseen makuun. Usein estetiikka kiedotaan konventioihin jolloin saadaan kitchiä. Mutta tässäkin tapauksessa on huomattava että tosiasiassa kitchiä ei kenties arvosteta juuri siksi että se ei itse asiassa täytä kaikkia tai edes useimpia ylläolevista ehdoista.

Ja kun ihminen menee katsomaan modernia taidetta, eteen tulee usein teoksia joissa näitä elementtejä ei ole.
1: Maalari maalaa suuria yksinkertaisia kuvioita tai tahroja. Sillä teoksessa ei ole kysymys tekniikasta vaan ilmaisusta.
2: Teokset ovat vaivattomasti tehtyjä tai ne näyttävät sellaisilta. Moni teos näyttää suorastaan siltä että on kasattu kasa roskaa, väännetty tahroja tai laitettu jokin kone valuttamaan ja roiskuttamaan maalia.
3: Teokset ovat usein esteettisesti neutraaleja tai sitten ne ovat jopa rumia.
4: Ne ovat myös kryptisiä siinä mielessä että ne eivät edes yritä kertoa jotain tiettyä sanomaa tai asiaa. Kenties sanoma pitää katsojan ikään kuin itse keksiä jolloin merkityksenteko sysätään taiteilijalta katsojalle.

Itseäni on ärsyttänyt se, että monesti isoin vaiva on nähty mainonnan ylisanoihin. Olen nähnyt parikin sellaista näyttelyä joissa mainonta oli korkeatasoisempaa käsiterunoutta kuin itse näyttely. Näyttely ei ole antanut mitään paitsi ällistystä siitä että tätäkö varten on otettu kulkuväline ja kulutettu aikaa. Aikaa jona voi tehdä jotain rakentavampaa.

Mainonta asettaa kuitenkin lähinnä standardin, riman joka luvataan ylittää. Joten tämä tuntuu petokselta. Voi olla että maalari on hieman kuin kirjailija. Derridakin esitti että taiteilija on kuollut. Mutta jos sitä joutuu tämänlaisen kohtaajaksi, voi henkenä olla tuohtunut you wish. Ja tätä petetyksi tulemisen tunnetta ei pelasteta sillä että kerrotaan että katsoja on vain niin banaali ja typerä että ei mitenkään kykene kohoamaan taitelijan sfääreihin. Tämänlaatuinen tarina irtoaa toki "Keisarin uusista vaatteistakin". Petetyn olo ei poistu sillä että saa mollaamista. Vaikka kritiikki olisi osuvaakin, tästä seuraa kiukkuisuutta, turhautumista ja muuta vastaavaa.

Minulla on näihin asioihin melko Montaignelainen katsantotapa. Hänhän korosti filosofiaan ja lukemista niin, että jos hän lukee joskus filosofia jota hän ei ymmärrä, hän ei väkisin lue sitä vaan jättää lukemisen kesken. Koska joko filosofi on itselle liian vaikea. Tai sitten filosofi on liian vaikeaselkoinen. Montaignella ei ollut vaikeutta tiedostaa niin omaa kuin muiden ihmisten rajallisuutta. Hän oli epäonnistumisen ja saastan elämään kuulumisen visionääri joka ei arastellut arjen yököttävien ilmiöiden tarkastelua. Montaignen kanta oli hyvin pragmaattinen. Ei ole mitään tarvetta taistella siitä onko ei-ymmärretty filosofi nero vai humpuukimaakari. Ei ole tarvetta miettiä onko lukija liian tyhmä vai onko hän niin viisas että tiedostaa luetun onttouden. Koska jos katsotaan sitä onko syytä lukea tuota filosofia on joka tapauksessa sama. Jos filosofi on liian fiksu, kannattaa lukea jotain yksinkertaisempaa tai jotain muuta, sellaista jota ymmärtää. Ehkä joskus myöhemmin palata asiaan kun taidot ovat karttuneet. Ja jos filosofi on ympäripyöreä haahuilija, ei tätä siltikään kannata lukea.

Väitän että postmodernin taiteen galleristit vihaavat kaltaisiani ihmisiä. He kenties toivovat että asiakas on kuollut, eikä taiteilija. (Taiteilijan kuolema näkyy tiettävästi hintalapussa. Vaikka luulisi että hinta halpenisi kun galleristi ei edes myy omaa teostaan, eikä toisaalta joudu jakamaan myyntituloja kenenkään kanssa.)

---

Arki-ihmisen vaivannäön ja taidon ja sisällön vaatimus minulla on muuten blogini kommenteissakin. Ja tunnen itseni petetyksi jos tätä alitetaan. Että kommenteissa ei ole ideaa, vaivannäköä eikä se osoita oikein harrastuneisuuttakaan. Samoin minua tosin inhottaa se, jos minua ei oikein ymmärretä. Kenties olen liian supernerokas ja muuten vaan niin maan etevä ajattelija heidän ymmärrettäväkseen. Tai sitten he ovat niin neroja että en ymmärrä miten heidän kommenttinsa onkin äärimmäisen relevantti kaikkeen sanomaani. Molemmissa tapauksissa on varmasti järkevintä että he poistuvat paikalta. Koska tämä on minun asuinpaikkani, minä en voi poistua. Samoin kuin tyytymätön asiakas poistuu galleriasta ja galleristi jää katsomaan tyhjää palkkakuittia.

Are you talking to me?

Keijo Koivulahti tuli tietoisuuteeni lausumalla seuraavan totuuden. "Homoliittojen puolustaja on kaksinaismoralistisia idiootteja, kun homoliittoja puolustavat, mutta eivät kelpuuta samoja argumenttejä moniavioisuuden sallimiseksi." Ja kysymys on puhtaasti logiikasta eikä mistä tahansa doktriinista vaan automaattisesta ristiriitaisuudesta ; Asian varmistukseksi hän täsmensi vielä peräti että "...kritisoinkin vain tuollaisia kaksinaismoralisteja. Kaksinaismoralistit on yhtä vaaralliisia idiootteja kuin HC-uskovaiset. He ei perusta asiaa tunnettuihin tosiasioihin vaan vetää tunteella kuin karstulaiset amerikkaan...Ei taidolla vaan tuurilla. Loogisesti jos miettii asiaa, niin molemmathan pitäisi hyväksyä. Vain tunteella voi päätyä erillaiseen ratkaisuuun." Tämä on hyvin mielenkiintoinen lausuma. Sillä tämä kertoo hyvin yksinkertaistetusta ajattelusta.

Rehellisesti sanoen en tuolta pohjalta tiedä onko Koivulahti vanhan mallin konservatiivi joka haluaa vastustaa homojen avioliittoa. Vai onko hän sitä liberaalimpaa porukkaa joka haluaa laajentaa homojen avio-oikeuden jälkeen oikeuksia laajemmalle tavalla jota monet slippery slopea pelänneet ovat pelänneet. Mutta koska hänen lausuntonsa koskee logiikkaa, ei tällä ole merkitystä. Ei ole väliä missä intresseissä argumentti on esitetty. Se koskee logiikkaa joten kysymys on vain siitä mikä on automaattisesti ristiriidassa ja mikä ei.

Minun lienee hyvä ottaa tämä huomioon. Sillä siinä missä jotkut kannattavat sekä homojen avioliittoa että moniavioisuutta, minä kannatan homojen avioliittoa mutta en moniavioisuutta. Näin ollen Koivulahden kritiikki syyttää erityisesti minun kaltaisiani ihmisiä. Joita on varmasti monta.

Asiaa voidaan lähestyä aivan puhtaasti logiikan pohjalta. Kaksinaismoralismi viittaa siihen että argumentoija tekisi väistämättä loogisen ristiriidan jos hän kannattaisi homojen liittoa mutta vastustaisi polygamiaa. Näin ollen kyseessä on asiasta joka koskee loogista kalkyyliä. Ja tämä ei ole mielipidekysymys. Premisseistä voi olla erimielinen maailmankuvallisista syistä mutta peruslogiikan säännöt ovat kaikilla samat.

Ensin on syytä miettiä mikä on Koivulahden perustelun rakenne. Koska hän ei osaa kirjoittaa edes sanaa "argumentteja" oikein on syytä auttaa häntä ja tehdä hänelle ns. paras mahdollinen keissi. Sellainen jossa on vähemmän kirjoitusvirheitä mutta enemmän mittaa ja substanssia;
Premissi 1: Logiikassa yhtä todet premissit tarkoittavat että johtopäätökset ovat yhtä todet.
Premissi 2: Samoilla argumenteilla joilla puolustetaan homojen avioliittoa voidaan puolustaa myös moniavioisuutta.
Johtopäätös: Siksi jos kannattaa homojen avioliittoa on pakko kannattaa myös moniavioisuutta.
   Korollaari: Koska moni vastustaa moniavioisuutta vaikka kannattaa homojen liittoja he ovat ristiriitaisia.
      Jatkopremissi: Ristiriitaista ajattelua harrastaa vain idiootti
      Jatkopäätelmä: Joten homojen avioliittoa kannattavat ihmiset jotka eivät kannata moniavioisuuden laillistamista ovat idiootteja.

Argumenttirakenteessa on "selkeästi jotain pätevyyttä". Etenkin jos johtopäätös on tosi, siitä voidaan seurata loppuosa. Itse asiassa vaikka moni voisi pitää idiootti -sanaa tässä kohden ad hominemina, se ei teknisesti ottaen ole sitä. Se on jotain jota voidaan perustella. Tämä loukkaus on itse asiassa paras ja perustelluin kohta koko argumentaatiossa! Tämä on siinä mielessä herkkua ja kykenen arvostamaan argumentoijan asenteeseen liittyvää nokkavuutta. Tosin minun maailmassani nokkavuus pitäisi ansaita. Esimerkiksi osaamalla se alkuosa.

Suurin ongelma on premississä 2. Tai oikeastaan johtopäätöksestä joka ymmärretään väärin siksi että ei ymmärretä mitä premissi 2 tiukimmillaan merkitsee. Se on nimittäin johtopäätöksen kannalta vähän niin kuin esittäjänsäkin ; vajaa ja epäpätevä. Premissi1 ja Premissi2 eivät yhdessä yllä johtopäätökseen. Kognitiotieteilijä sisälläni huutaa että käytetty päättely on intuitiivisesti luontevaa mutta virheellistä. Se on jotain jota teemme arkijärjellä käyttäen Kahmenanin systeemi 1. Se ei valitettavasti ole nimenomaan se ajattelutapa jolla rakennetaan valideja argumentteja. Se olisi se systeemi 2. Tässä mielessä argumentti on jotain jota voi odottaa sellaisilta ihmisiltä joiden kyky laittaa "ä" ja "a" oikein sanoihin on rajoittunutta.
1: Toki itsekin teen kirjoitusvirheitä. Pirusti. Koivulahden asenne vaan ikään kuin oikeuttaa nillittämään takaisin. Sosiaalisessa mielessä keskustelukenttä on viritetty. Joten kannattaa miettiä kenties ensin että lähteekö muotoilemaan kömpelöä asenteenilmausta muotoilemalla sen naïvin kärkkäyden avulla alkeelliseen twittertyyliseen nettikommenttiasuun ja lähettää sen päin naamaa vittuilun kokemusasiantuntijalle. Kielioppinatsiuteni luettakoon vain ja ainoastaan tästä kulmasta.

Premissi 2 pitäisi olla "joka ikinen argumentti jolla homoavioliittoja puolustetaan soveltuu myös moniavioisuuden puolustamiseen". Se, että jotain asiaa voidaan puolustaa samoin yksittäisin argumentein ei tarkoita että molemmat olisivat hyväksyttyjä tämän ihmisen toimesta.

Tästä heikkoudesta voi ottaa hyvän esimerkin. - Itse asiassa homoavioliittojen vastustajien puolella kerrottiin sellaisesta argumentista että nykyinen laki on tasa-arvoinen koska jokaisella on lupa naida vastakkaista sukupuolta oleva. Tämä on teknisesti tosi argumentti jonka ongelmana on vain se, että samantapaisella argumentilla sekä on puolustettu että voidaan puolustaa rotusegregaatiota jossa jokaisella on oikeus naida saman rodun edustaja. Kun kaikilla on sama oikeus, ei tässä rikota tasa-arvoisuutta.

Tämän argumentin puute ei tarkoita sitä että jos vastustat homoavioliittoja sinun tulisi kannattaa segregaatiota. Se tarkoittaa vain sitä että tämä yksittäinen argumentti ei ole kovin vahva. Eli kannattaisi tarjota pöytään avuksi toisia argumentteja. Tämänlaisella argumentilla omaa kantaa voi vahvistaa jos käytössä on muitakin argumentteja. Mutta jos se on ainut argumentti. Niin voidaan sanoa että tässä tietyssä tapauksessa premissi 2 on hyväksyttävä. Kovin uskottava tämä tilanne ei ole.

Mutta Koivulahti ei lähde siihen että läpikävisi argumentteja jotka ovat heikkoja. Eli jotka tarvitsevat apua. Eli joiden kautta kenties syntyy kumulatiivinen argumenttirakenne jossa puutteelliset argumentit tukevat toisiaan ja kokonaisuudesta syntyy vahvempi argumentti. Mutta jotka eivät oikein "seiso yksinään". Hän esittää vain "ristiriita-öyhö, möyhö, kaksoisstandardi, hence olette idiootteja" -tyylisen lauseen. Sellaisen johon voi sanoa lähinnä "Voi Hyvää Päivää! - Miksi laitoitte tuon internettiin?"

Psykologisesti voin kuvitella mistä tässä on suunnilleen kysymys. Se on jotain jota syntyy kun dikotominen ajattelu kohtaa huonon analogian ja joka hakee voimaa heikosta analogiasta. Tämänlainen asenneilmaus - argumenttihan se ei selvästi ole - rakentuu sen tyyliselle ajatukselle että olisi jokin "perversiuden" käsite joka jotenkin syvän oleellisesti yhdistää sekä homoseksuaalisuutta että moniavioisuutta.

Let me demonstrate!

Kun katsotaan homoliittojen vastustajia, on "Oinosen hauveliargumentin henki ollut vahvana".  Näissä kielletään kategorisesti erot joiden kautta nähtäisiin ero jolla erotettaisiin (a) koiria täysikasvuisista ihmisistä (b) kahden ihmisen välistä suhdetta useamman ihmisen välisestä (c) alaikäisen suhdetta täysi-ikäisen suhteesta.

Syynä on tosiasiassa se, että mielessä on jonkinlainen "oikeaoppisuuden" käsite josta poikkeaminen on "perversio". Asiat luokitellaan dikotomisesti tämän yhden tietyn oppidogman kautta kahtia. Joko puolella tai vastaan. Tällöin mielessä on lähinnä ihanne ja ihminen katsoo vain sitä poiketaanko tästä vai ei.
1: Rehellisesti sanoen olen havaitsevinani samaa Tapio Puolimatkan lähettämästä homojen adoptiota ja lasten oikeuksia koskevasta kannanotosta. Kun Jyväskylän Yliopiston Rehtorin, Matti Mannisen, analyysi siitä miten Puolimatka ei käytä aineistoaan asiallisesti luetaan läpi, voi melko alleviivatusti huomata että Puolimatkalla on ollut käytössään vahva vahvistusharhainen lähestymistapa. (Vahvistusharha johtaa, silloin kun se haittaa tieteentekoa, tiettynlasiseen argumentointi rakenteeseen ja tiettyihin päättelyvirheisiin. Joten tämä ei ole loukkaus vaan huomio.) Puolimatkalla on selvästi ollut mielessään sellainen että heteropari on ylivoimainen perhemalli. Ja hän on tätä päätelmää hakiessaan (a) jättänyt oleellista tutkimusta syrjään ehdoilla joilla ei ole käsitellyt muuta aineistoa, eli tehnyt cherry pickingiä jossa relevanttia on se että hän saa oikeat tulokset (b) se, että jos jokin tilanne poikkeaa perhemallista ja tästä seuraa mitään negatiivisia vaikutuksia niin se todistaa että sama ongelma koskee myös homoja vaikka tämä tutkimus ei tätä asiaa oikeasti koskisikaan.

Koivulahden argumentti on yhtä järkevä kuin väittäisi että homoavioliittojen vastustajat jotka eivät aja selibaattia olisivat sisäisesti ristiriitaisia siksi että voidaan määritellä "seksisuhde" -tyylinen "kahden ihmisen suhde" jossa yhdistyy monenlaiset heteroista homojen kautta ties mihin. Ja jos vastustat yhtä niin sitten poikkaet muissakin. Eihän näin tietenkään ole. Tosiasiassa heterosuhteet ovat epäidenttisiä homosuhteiden kanssa (sukupuolijakauma) ja hetero ja homosuhteet epäidenttisiä pedofilian kanssa (ikä). Ja se, että sekä pedofiili että normiheteroseksuaali ovat samalla tavalla epäidenttisiä selibaatin kanssa ei merkitse sitä että jos vastustat pedofiliaa niin vastustat myös heterojen välistä seksiä.
1: Ei vaikka joku käsitesaivartelisi että tosiasiassa heteroseksuaalisuus voitaisiin määritellä omasta lähtökohdastani poikkeavasti siten että se olisi "ikäneutraali" ja siksi pedofiili voisi olla hetero. Jossa tekisi mieli letkauttaa että Koivulahden logiikalla tuo huomio tarkoittaisi sitä että jos kannattaa heteroavioliittoja niin sitten pitäisi kannattaa eri sukupuolta olevien avioliittoa pedofiilisuhteissa ja insestissäkin. Mikä on tietenkin typerää mutta noudattaisi täydellisesti sitä logiikkaa jolla Koivulahden tapaiset "ajattelijat" ovat liikenteessä.

Mutta miksi asiat menevät tuolla tavalla?

Tosiasiassa yllä on kuvaus joka osuu ihmisten intuitioihin. Se on demonstraatio. Argumentoinnin pinnallinen kuvaus josta puuttuu syvä mehu. (Sen voi kaivaa sieltä toki esiin, mutta harva viitsii tai osaa.) Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että asia olisi looginen. Onhan Koivulahden argumenttikin sellainen että se on intuitiivisesti ymmärrettävä. Ja sen ongelmat tulevat vastaan vasta kun sen argumenttianalysoi kunnolla jolloin voi huomata miten arkijärki harhauttaa niitä jotka eivät oikein ole viitsineet opetella ajattelemaan kunnolla.
1: Tämä ei ole mielipide vaan toteamus. Jos joku esittää että 2+2=5 standardinomaisessa kymmenjärjestelmässä niin ei osaa laskea kunnolla. Jos väittää että jossain on päättelyvirhe - loogisesti ristiriitaiseen ajatteluun viittaava kaksoisstandardi - eikä sitten osaa tehdä loogista analyysiä ei osaa argumentoida. By fucking definition.

Se minkä Koivulahden argumentti tekee on itse asiassa väärän analogian käyttäminen. Hänen mielessään homoseksuaalisuus ja moniavioisuus ovat keskenään analogisia. Ja siksi jos niistä toisella on attribuutti "eettinen tasolla joka riittää siihen että siitä pitäisi tehdä laillinen" niin tästä pitäisi voida päätellä että myös tämä attribuutti on yhteinen. Kuitenkin tosiasiassa tämä analogia toimii jos ja vain jos tämä on kaikkien homoliittoja puolustavien mielessä oleva konseptointitapa. Usein tässä ongelmana onkin se että analogian käsitemaailma on haettu homoseksuaalejen avioliittoa vastustavien puolelta. Jolloin rakennelma on väistämättä ns. olkiukko. Eli vastustajien väitetään sanovan jotain jota he eivät itse sano. Ymmärrän toki että tämänlaisia on helpompaa päihittää kuin niitä oikeita argumentteja. Mutta se on huonoa päättelyä ja paskaa perustelua. Johon Koivulahti on itse asettanut aivan validit korollaarit joiden mukaan hänen kannattaa harkita kaikkea osallistumistaan arvokeskusteluihin tai mihinkään mihin tarvitaan minkäänlaisia loogista päättelyä.

Puhtaan logiikan kannalta voidaan sanoa että argumentti nojaa samuuden käsitteeseen. Koivulahti esittää että "homoseksuaalisuus" on syvästi ja läpipääsemättä niin samanlainen "moniavioisuuden" kanssa että niiden välillä ei ole eroja. Kuitenkin jo pinnallinen käsiteanalyysi paljastaa että "homoseksuaalisuus" ei ole määritesisällöltään identtinen "moniavioisuuden" kanssa. Ne eivät ole synonyymejä. Jonka väistämätön seuraus on se että niiden välillä on epäanalogioita.

Ja joka ikinen epäanalogia on mahdollisuus laittaa erimielisyyskohta niin että näin tehdessä ajauduttaisiin välttämättä tai väistämättä loogiseen ristiriitaisuuteen. Joka taas on se jonka varaan koko Koivulahden möyhöttäminen nojasi. Hän tupelsi asennevammansa vain ja ainoastaan tämän kortin varassa. Ja siksi hän väistämättä hävisikin.

Hän ei tiedostanut että jos argumentin aiheena on homoseksuaalien avioliitto se ei ole sama kuin vaikkapa pedofiilien tai moniavioisuutta haluavien avioliitosta puhuminen. (Käsitteet eivät ole synonyymit.) Ja koska pedofiilien tai polygaamiokoiden avioliitosta puhuminen ei ollut aiheena ei ollut tarpeen ottaa esille niitä epäanalogisuuksia joita homoseksuaalien ja lastenpanijoiden tai haareminrakentelijoiden välillä on. Sillä ne eivät olleet aiheena. Sen sijaan on aivan perusteltua lähestyä tällöin asiaa siten että mitä yhteistä homoseksuaalisuudella on heteroseksuaalisuuden kanssa. Ja tässä yhteydessä osa argumenteista voi todellakin olla sellaisia että ne soveltuisivat myös tämän aiheen ulkopuolelle.

Liian dikotomisesti ajatteleva ei siis ymmärrä että jos puhutaan pariutuvien sukupuolesta, ei ole välttämätöntä puhua iästä tai lukumäärästä. Sillä voidaan ajatella että on implisiittisesti selvää että kun tässä ei olla purkamassa avio-oikeuteen liittyen lukumäärää tai ikää niin nämä ovat niitä asioita jotka vallitsevat ja pätevät. Ja kun tämä huomataan voidaan havaita että tosiasiassa nämä implisiittiset oletukset ovat mukana arvokeskusteluissa. (Ne ovat, eihän tässä segregaatiota tarvitse aina ottaa huomioon kun puhutaan siitä että onko heteroliitoissa kaikilla samat oikeudet. Voidaan olettaa että kun rotukysymystä ei ole nostettu esiin niin rasismiteemassa ollaan yhtä mieltä, ainakin toistaiseksi poliittitsen strategioinnin vuoksi jos ei muutoin.)

Argumentti ei olekaan että homot saavat mennä naimisiin koska homoja koskee a. Vaan koska he ovat sekä asiaa a että implisiittistä valtavaa joukkoa attribuutteja. Ei tarvitse mainita että osallistujien pitää olla vapaaehtoisia, täysi-ikäisiä, elossa ... ja muuta vastaavaa. Sillä ne ovat ilmiselvyyksiä.
1: Lisäongelmia tulee siinä että argumentaation ei tarvitse välttämättä pitää sisällään mitään suoraa referenssiä homoihin. Voidaan esimerkiksi ottaa oma argumenttini polygamiaa vastaan ja monogamian puolesta. Joka perustuu karkeasti ottaen seksuaalisen turhautumisen välttämiselle. (Jonka yhteiskunnalliset seuraukset ja yksilöitä koskeva kärsimys tiedetään Kiinan yhden lapsen politiikan seurauksesta.) Se ei suoraan mainitse homoseksuaalisuutta, mutta tosiasia on että tuo kieltoargumentti on jotain jota ei voi soveltaa homoseksuaaleihin. (Homoavioliitot päin vastoin purkavat esteitä ja estoja jotka liittyvät seksuaalisen tyydytyksen pitkäaikaistamiseen.) Itse asiassa päin vastoin. Joten tosiasiassa ei riitä että homoseksuaalien avioliittoa puoltavat argumentit huomioidaan pedofiiliaan laajentamiskysymyksessä. Pitää huomioida vielä erillinen yleisemmin ikärajoja koskeva arvokeskustelu joiden kombinaatio kertoo sitten koko totuuden. Joten kaiken kaikkiaan koko syytös "pakotetusta kaksoisstandardista" on niin naurettava että syntyy lähinnä myötähäpeää jokaista sellaista kohtaan joka on pitänyt sitä sadasosasekunninkaan verran validina argumenttina. Puhtaasti logiikan kannalta tuo argumentti ei toimi niin monella tasolla että se on jo jonkinlaista antilogiikkaa.

Loppukaneetti.

En voi sanoa muuta kuin että kaltaiseni homoliittojen puolustajat eivät ole tämäntasoiseen typerehtimiseen sortuneet. Tässä ei hoeta, että "jos kannatat heteroliittoja olet ristiriitainen jos vastustat homoliittoja". Vaan ollaan huomautelleet tasa-arvo -argumentin heikkoudesta eli sen yhteydestä segregaatioargumentointiin. Mutta ei tästä ole vedelty että jos ihminen vastustaa homoliittoja niin hänen tulisi tuolla tasolla myös kannattaa segregaatiota tai hän olisi kaksoisstandardissa elävä tyyppi joka ei erota selvää loogista ristiriitaa ajattelussaan. Ero on perustelullisesti valtava.

Vain homoseksuaalien avioliiton vastustajat ovat tähän asti kehitelleet tämänlaisia kyhäelmiä. (Joten jos on niin että Koivulahti paljastuu liberaaliksi on ikävää jos he ottavat käyttöön samantapaisia hävettäviä rakenteita.) Ja se, että esimerkiksi tietyt akateemisesti koulutetut kristityt eivät näytä keksivän mitään parempaa keppihevosta kertoo että heidän asiansa on vaikeaa. (No, lienee sitä vaikeaa keksiä oikeutuksia holokaustillekin. Koska se on useimpien eettisten mallien mukaan epäeettistä. Joten se että paras argumentti ja se johon kaikki näyttävät tarttuvan on tuon tasoinen epäajatuksellinen pieru kertoo että ei ole kovin vankalla pohjalla nuo heidän puolustuksensa.)

Jos akateeminen ihminen tekee tämänlaisen logiikkaa koskevan mokan.. Se tarkoittaa että hän on joko asiantuntematon jonka pitäisi kenties luopua titteleistään ja palata peruskoulun puolelle opettelemaan perusasiat kuntoon. Tai sitten he valehtelevat tietoisesti ja tarkoituksella, jolloin heillä ei ole mitään uskottavuutta ja on täysi syy olla edes kuuntelematta heitä. Koska miksi kuunnella huijaria argumentoinnissa jossa tavoitellaan laatua? Heidän voi vain sanoa että pussaa persettäni. Sillä jos jokin irtautuu argumentaatiosta, hänet myös voidaan ohittaa epäargumentatiivisesti.

Nopeita ja hitaita laskuja ebolalla

Numerot hallitsevat elämäämme. Ja koska kaikki eivät voi vain luoda narraatioita joita luodaan painotettuja todennäköisyyksiä soveltavasta kohinasta, on joskus syytä heittäytyä kuolemanvakavaksi. Niin kuolemanvakavaksi että ilmapiiriä ei rentouta edes se että ensin kertoo ebolavitsin. Ja tämän jälkeen alkaa nenäverenvuoto joka on ilmeisesti jotenkin tilannekoominen asia.

Kuvitellaan että meille on esitetty tarjous tehokkaasta ebolalääkkeestä. Suoraan ruiskuihin kerta-annostettu lääkeannos maksaa 2 euroa 20 senttiä. Pelkkä pullotettu lääke ilman ruiskua maksaa kaksi euroa enemmän kuin pelkkä ruisku. Lääkkeen tarvetta mitataan kaupantekijäiseksi tulevalla hienolla testipaketilla jossa joka ikinen ebolaa sairastava mitataan ebolaa sairastavaksi. Mutta toisaalta 3% ihmisistä joilla ei ole ebolaa tulkitaan virheellisesti ebolaa sairastavaksi. Lääkettä käytetään alueella jossa yksi kymmenestä tuhannesta sairastaa ebolaa. Lääkkeen tehokkuudesta on huomattu että kun sitä on annettu lääkkeeksi ebolaa sairastaneille 197 selvisi ja 95 ei. Kun eräässä erässä sitten oli ollut vahingossa pelkkää suolaliuosta oli ebolaa sairastavista potilaista 45 selvinnyt ja 20 ei.

Annetut tiedot kertovat yksiselitteisesti seuraavat asiat ; Kuinka paljon pelkkä puhdas ebolalääkeannos maksaa? Jos joku diagnosoidaan ebolalla mikä on todennäköisyys että hänellä on ebola? Onko lääke tehokas? Mikä on ihmishengen hinta? (Paljon rahaa kuluu että joko pelastetaan tilastollisesti yksi ebolapotilas enemmän tai myrkytetään sellainen.)

Osaatko sinä vastata näihin kysymyksiin? Anna vastausket sekä idea jolla sait juuri nuo tulokset. Voit samalla miettiä ovatko tehtävät matemaattisesti ja laskennallisesti vaikeita vai onko suurimpana haasteena ihmisen arkijärjen ja intuition psykologia?

Korttipeli ; Kun Smith&Wesson päihittää täys käden.

Ollakseni muodikkaasti interaktiivinen suosittelen että otat tämän blogauksen alun vakavasti. Varaat siihen aikaa ja leikit mukana. Siihen on syy. Aloitan asian pienellä korttitehtävällä. Kuvittele, että sinulle näytetään korttipakka. Ja sitten sinulle kerrotaan että toisella puolella on aina kirjain. Ja toisella numero. Lisäksi sinulle kerrotaan että aina jos kortissa on A -kirjain, sen toisella puolella on 4. Tämä A:n ja 4 yhteys sinun kuitenkin pitäisi varmistaa. Ja tätä varten sinulle läimitään eteen neljä korttia. Joista kahta sinun täytyy kääntää. Näiden kääntämisten tarkoituksena on siis koetella tätä väitettä. Että A:n takana on todellakin neljä.

Näet kortit edessäsi. Valitse niistä kaksi. Tökkäää vaikka sormella tai lyijykynällä näytölle. (Älä kuitenkaan piirrä kynällä näyttöön, ainakaan permanenttitussilla.) Suurin osa varmasti valitsee kortit vain mielessään ja se on aivan soveliasta, kunhan ei sitten vaihda sitä tulosta.

Tämänlaisia korttitehtäviä on tehty paljon. Ja jos valitsit kääntäväsi A:n ja 4:sen, toimit kuten suurin osa ihmisistä. Tämä tehtävä muistuttaa siitä, miten 80% ihmisistä kokee olevansa keskivertoa älykkäämpiä. Ja noin 80% ihmisistä jotka eivät ole kuulleet tästä tehtävästä aikaisemmin vastaavat tuolla tavalla. Kääntävät A:n ja 4:sen.

Tämä ei ole ollenkaan tyhmä vastaus. A on relevantti tehtävän testaamisen kannalta. Ja jos valitsit kaksi korttia joista kumpikaan ei ollut A niin kuulut vähemmistöön. Tampioon vähemmistöön. Älä onnittele siis itseäsi. Paitsi jos käänsit A:n, se kun on testaamisen kannalta aivan relevantti kääntö. Tehtävässä vaikeaa onkin sen toisen kortin oikein valitseminen. Pitäisi nimittäin kääntää 7. Nimittäin sääntönähän oli se, että A:n takana on aina neljä. Ei että nelosen takana ei voisi olla jotain tahansa muuta kirjainta. (A;n ja 4 suhteessa kyseessä on implikaatio ei ekvivalenssi.) Jos 7 takana sen sijaan on A, niin sääntö A:n ja nelosen yhteydestä kumoutuu. (Jos sen sijaan valitsit K:n niin edustat paranoidia tyyppiä joka epäilee että toisella puolella on kirjain ja toisella numero. Jota tässä ei testattu. Onnittelut kyvystä kyseenalaistaa kaikki, mutta sen sijaan se että ei tämän epäilyn vuoksi suoriudu tehtävistä on sitten jo hieman huolestuttavampaa.) Jos vastasit oikein, voit onnitella itseäsi. Paitsi jos tunsit Wasonin korttitehtävän ennalta, jolloin kaikki arvokkaat ponnistelusi valuivat maahan kuin Oonanin siemen.

Wasonin korttitehtävä oli hienoa ladata pöytään, sillä tämänlaatuiset auttavat tähtäämään huomioita oleelliseen. Wasonin korttitehtävässä ongelmaa ei ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla. Eli seulomalla kaikki A -kortit erilleen ja katsomalla jokaisen taakse. Sen sijaan siinä toimitaan järkevästi epätäydellisessä maailmassa. Silloin täytyy osata ladata oleelliset tiedot esille ja varmistaa että ne ovat todella paikkaansapitäviä. Ei voi vain räimiä unelmamaailmassa vaan huomioida myös rajallisuus.

Miksi Wasonin korttitehtävä on niin vaikea?

Helppo vastaus olisi sanoa, että ihmiset ovat tyhmiä. Ja se voisi teknisesti olla oikeinkin. Mutta on paljon kiinnostavampaa tietää miksi me ihmiset olemme tyhmiä. Pääsyynä on se, että ihmiset tarkistavat sääntöjä varsin erikoisella tavalla. Tavalla johon liittyy ns. vahvistusharha. Testatessaan ihmiset yrittävät vahvistaa sääntöä, eivät kumota sitä. Ihmiset ovat tottuneet ennakko-oletustensa varmistamiseen eivätkä niiden koettelemiseen.

Itse asiassa Wasonin korttitehtävän onnistuminen muuttuu hyvinkin tavalliseksi jos se esitetään arkisena tehtävänä jossa yritetään narauttaa huijareita. Jos Wasonin korttitehtävä esimerkiksi muotoillaan siten, että sääntönä on että Alkoholia on vain täysi-ikäisillä ja kysytään että keitä vartijan pitäisi kyylätä jotta sääntö myös toteutuisi, ihmiset vastaavat useimmiten oikein.

Jos tehtävää muutetaan siten että kirjaimet viittaavat siihen mitä jonkun korissa pilkottaa ja ikä siihen että jonkun ikä tiedetään, voidaan saada aikaan vaikka se, että kirjain A viittaa Alkoholiin ja K kahviin, he tarkistavat iän siltä jolla on Alkoholia. Ei ole mitään järkeä tarkistaa Kahvinjuojien papereita. Samoin koriin kurkistetaan vain jos tiedetään että henkilö on alaikäinen. Täysi-ikäisen korissa ei ole mitään kiinnostavaa. Olkoon siellä sitten kahvia tai viinaa.

Tämä itse asiassa liittyy hyvin vakavasti siihen miksi arkijärki sopii harvinaisen huonosti tieteentekoon. Ja samalla se selittää oikein sen miksi skeptikot vaikuttavat inhottavilta tyypeiltä. ; Hyvässä tieteenteossa yritetään kontrolloida muuttujia niin että varmistetaan että ilmiö todella johtuu teoriasta. Ei siten että on teoria ja sovitetaan havainnot siihen.

Ja kuten Wasonin korttitehtävä (tai ainakin sen huono onnistumisprosentti) demonstroi, vahvistusharhaan on kuitenkin äärimmäisen helppo astua. Se on ihmisen pääasiallinen tila. (En siis halua nöyryyttää epäonnistuneita tai rapsuttaa terävimpien egoa. Ajattelin päin vastoiin lähinnä konkretisoida "rationaalisena ihmisenä olemisen" perustaa. Nöyryyttäminen ja rapsutteli olivat siis vain miellyttävä lisämauste.) Tämän vuoksi argumentistoon saattaa kasautua esimerkiksi Texas sharpshooter fallacy. Jossa omaa teoriaa sovitetaan havaintoaineistoon jälkikäteen. Selitetään miten havaintoaineisto sopii omaan teoriaan erityisen hyvin, mutta vasta kun aineisto on käsillä. (Argumenttivirheen taustaidea kuvataan usein vertauksena jossa Teksasilainen tarkka-ampuja ampuu ensin seinää ja sitten piirtää maalitaulun luodinreikien ympärille. Ja selittää sitten että hän on hemmetin hyvä ampuja kun on luodinreikä pilkassa ja kaikkea.)

Vahvistusharhalla on jännittäviä seurauksia.

Psykologi Ray Hyman kertoo siitä miten hän oli tekemässä tutkimusta vaihtoehtohoitoväen kanssa. Kiropraktikoiden kanssa oli yhteistyöhanke jossa testattiin "hyvän sokerin" ja "pahan sokerin" välistä eroa. Testeissä glukoosia pidettiin pahana ja fruktoosia hyvänä. Tätä testattiin nivelmanipulointitempulla. Kun testissä kiropraktikot ja potilaa tiesivät nauttivatko he glukoosia vai fruktoosia, ilmiö oli selvästi havaittavissa. Koeryhmien välille syntyi selvä ero.

Koska nivelmanipuloinnissa työnnettiin kättä, ja tässä pienet ja mahdollisesti ideomotoriset liikkeet (pienet, ei edes tiedostetut, liikkeet) ja ennakko-odotukset tai ihan puhdas halu saada tietyt tulokset saattaisivat vaikuttaa siihen kuinka kovasti kiropraktikko ponnistelee kättä työntäessään - tai miten vahvasti potilas pistää vastaan - haluttiin eliminoida tämänlainen puoli prosessista. Siksi testiä jatkettiin siten että kone arpoi koeputkiin glukoosit ja fruktoosit. Kaksoissokkoutetussa kokeessa koetta tehtiin muutoin samoin mutta nyt kiropraktikot ja potilaat eivät tienneet kumpaa sokeria oli nautittu. Verrokkien väliin ei syntynyt eroa.

Hyman kertoo miten kiropraktikot nyökyttelivät tuloksille. Heistä ensimmäinen testi todisti että ilmiö oli todellinen. Sen lisäksi kiropraktikoiden johtaja nyökytteli myös kaksoissokkotutkimukselle. Sillä hän oli sitä mieltä että tämä demonstroi täysin selvästi sen, miksi he ovat lakanneet kaksoissokkokokeiden tekemisestä. Lähtökohtana oli se, että kun sokerin hyvyys ja pahuus ilmiönä on tosi, niin tämänlaatuinen epäonnistuminen kaksoissokkokokeessa todisti että kaksoissokkokoe ei kelpaa lääketieteeseen.

Tämäntapainen vahvistusharhailmiö toteutuu toki muutenkin vaihtoehtohoitopiireissä. Ei ole ollenkaan tavallista että sama henkilö reagoi kokeisiin joissa vaihtoehtohoito ei saa tukea siten että tiedeyhteisön tutkimus on vain niin rajoittunut että se ei vielä kykene pysymään vaihtoehtohoidon hienouksien perässä. Tämä kriittisyys katoaa heti jos tutkimus paljastaa koeryhmien välissä eroja jotka miellyttävät. Nyt asia sitten onkin täysin tieteen ulottuvilla ja itse asiassa tieteenkin todistama. ; On selvää että tämänlainen peli on epäreilua. Kiropraktikoiden johtaja selvästi yliampui, hän halusi ladata totuuksia mutta ei varmistaa että ne todella toimivat.

Itse asiassa "skepsishaasteissa" ja kaikessa muussa on usein vähän sellainen maku että vaihtoehtotyypit ovat mielellään kokeilemassa. Ja vaikka testi suunnitellaan yhdessä heidän kanssaan, niin kokeessa epäonnistumista ei lasketa. Onnistuminen kuitenkin tasan tarkkaan laskettaisiin. Eli vaihtoehtohoitaja kokeilee mielellään jotta saa mahdollisuuden onnistua. Mutta mahdollisuutta epäonnistumiseen ei hyväksytä. Tätä tukee se, että vaihtoehtohoidot toimivat usein asiakaskokemuksien ja siihen liittyvien anekdoottien kautta. Anekdootti toisensa perään lauotaan ja tätä kasaumaa pidetään empiirisenä todisteena.

Maailmankuva.

Mutta ei asia tietysti jää vaihtoehtohoitoihin. Vaihtoehtohoidot sentään tarkastelevat varsin konkreettista asiaa, paranemista. Ja sen puolella kaksoissokkokokeen kohdalla ollaan heikoilla ihan sen vuoksi että kaksoissokkokokeessa ei välitetä paranemisen mekanismista. Siinä paranemista tarkastellaan tilastollisesti ja tätä kautta katsotaan miten toimintavarma jokin parannustapa on. Mutta kaikki eivät ole näin konkreettisia. Osa ihmisistä nojaa aikaansa paljon paranemista abstraktimpien asioiden parissa.

Ja vahvistusharha ei suinkaan ole vain empiiristen asioiden kohdalla tapahtuva ilmiö. Itse asiassa voidaan sanoa että filosofisissa ja maailmankuvallisissa asioissa se on vielä vahvempi. Niissä turpaansaaminen on niin paljon vaikeampaa. Ja siksi tätä asiaa harvemmin jarrutetaan.

Täsmälleen sama ilmiö tapahtuu käytännössä joka ikinen kerta kuin Intelligent Designin kannattaja laukoo sen tyyppisiä sanoja kuin "naturalismi". Esimerkin täysin kiropraktikon lausunnon kanssa analogisesta heitosta on William Dembskin puuskahdus. "As for your example, I’m not going to take the bait. You’re asking me to play a game: “Provide as much detail in terms of possible causal mechanisms for your ID position as I do for my Darwinian position.” ID is not a mechanistic theory, and it’s not ID’s task to match your pathetic level of detail in telling mechanistic stories. If ID is correct and an intelligence is responsible and indispensable for certain structures, then it makes no sense to try to ape your method of connecting the dots. True, there may be dots to be connected. But there may also be fundamental discontinuities, and with IC systems that is what ID is discovering." Ja tämäkään lausunto ei johdu siitä että ID:läiset olisivat idiootteja. Kenties he ovat tyhmiä, mutta he eivät ole tyhmiä millään ihmiskunnalle poikkeuksellisella tavalla. (Kenties me kaikki olemme tyhmiä, kun oikein silmiin katsotaan.) Henkenä näissä argumenteissa on yksinkertaisesti se, että ID on tiedettä, ja jos tiedemaailmasta tulee vastalauseita niin se johtuu siitä että tiede itse on väärää.

Maailmankuva vaikuttaakin tulkintoihin hyvin vahvasti. Vahvistusharha näkyy esimerkiksi siinä miten tiedeuutisia tulkitaan. Esimerkiksi jos koehenkilöiden mielipiteitä kysytään ja heidät jaetaan konservatiivisiin ja liberaaleihin, on selvää että epämieluisa tiedetulos tulkitaan huonommin tehdyksi kuin sitä tukeva. Ja näin luettu tulos voidaan jopa kokea niin vääräksi että oma alkuperäinen näkemys vahvistuu sen sijaan että heikkenisi. (Ja jos tämän mainitun testin mainitsisi huijaukseksi niin tämä ennakkonäkemys vahvistuisi vielä lisää. Mikä on erikoista kun faktoja koskeva tietomäärä ennen tämänlaista koetta olisi sama kuin ennen sitä.) Ja erikoista on jopa se, että ihminen voi koeaineistoja lukien tulla huonommaksi asiassa josta lukee. Vahvistusharha on aivan tavallista, eikä mitenkään mielisairasta.

Tätä kautta on ymmärrettävä miten osan ihmisistä on helppoa naureskella pseudotieteilijöille tai huonoa tiedettä tekeville. Vahvistusharha kun vaikuttaa siihen miten kriittisesti tutkimus luetaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on se, miten Regnerus asetti itsensä tuoreesti hieman noloon tilanteeseen. Hän nimittäin moitti maailman suurinta homo- ja lesboliittojen lasten onnellisuutta koskevaa tutkimusta metodologisista puutteista. Tämä kritiikki oli sinänsä oleellista että koe ei ollut täydellinen. Kuitenkin se oli tiedostettu ja huomioitu jopa tässä tutkimuksessa itsessään. Regneruksella oli tähtäin terävällä kun hän argumentatiivisesti tarkkalaukoi sen mikä testissä oli puutteellista. 

Regneruksen kannalta noloa vain on se, että hän itse on ratsastanut homoseksuaalien perheiden tutkimuksella jonka tilastolliset puutteet ovat vielä suurempia. Ja tietysti se, että sosiologiassa täydellistä aineistoa harvoin on saatavilla ja moitittu koe oli tehty niin hyvin kuin sellainen on käytännössä mahdollista tehdä. (Toisin kuin Regneruksen kokeen, jossa ryhmien valinta ja hallinta ei ollut ollut lainkaan tasapuolinen.) ; Tässä kohden ilmassa onkin tietty epäsymmetria. Regneruksen on maailmankuvansa ja vahvistusharhansa vuoksi vaikeampaa huomata omaa virhettään. On todellakin helpompaa huomata rikka toisen kuin malka omassa silmässään. Kuitenkin vahvistusharha ei tee asiasta relativistista. Regnerus ei ole oleassa maailmankuvassaan. Vaan vahvistusharhan vuoksi heikoissa kantimissa. Tilastotieteen ja otosten ja tutkimuksen varmuuden kannalta hän on tässä yhtä taatusti väärässä kuin se joka kääntää Wasonin korttipelissä A:n ja 4:sen, ja joka moittii pelin järjestäjää siitä että onniteltu vastapuoli ei tee täydellistä tutkimusta eli käännä joka ikistä A -korttia esille ja tarkista niiden taakse. ; Regnerus ampui siis tässä itseään jalkaan, tavalla joka näytti olevan aivan ilmiselvää suunnilleen kaikille paitsi hänelle itselleen.

Asiasta saa tietysti lisähupia Suomen kamaralla. Sillä Tapio Puolimatka jysäytteli täyslaidallisia Seurakuntalaisesta. Puolimatkan oma lausunto eduskunnalle piti viitteissään Regneruksen tutkimuksen, joten se oli selvästi tarpeeksi hyvä metodologisesti. Tämä väärä tulos oli sitten kuitenkin huonosti tehty eikä sitä siksi saisi käyttää.

Tosin on mahdollista sekin,
että Puolimatkan virheen
lähde selittyy sillä että
Jyväskylän yliopiston
kasvatustieteen puolelta
on tullut kaikenlaista.
Toki tunnustan myös, että
Rauhalakorttini on yliampuva;
Dosentti Rauhala kun on 
ihan kiinnostava ja asiallinen
ja karismaattinen tyyppi.

On toki mahdollista, että Puolimatka tässä lähinnä toisti Regneruksen lausuntoa, joten kenties virheen lähde sekä asiantuntijalausuntoon että tähän tutkimuskritiikkiin ovat peräisin samasta lähteestä. Puolimatkan hihat ovat kenties siksi täynnä kuin (Pasi?) Turusen pyssy sillä hän on lukenut paljon tämänlaatuista aineistoa ja hänellä on hieman minimoinut luovaa panostaan.

Ja tämä ei tarkoita että Puolimatka olisi pöljä. Hänen ongelmansa on vahvistusharhassa, joka käytännössä ilmentää itseään joka ikisen kerran kun hän päästää suustaan sanan "naturalismi". Hänelle voi olla helppoa naureskella. Mutta tosiasiassa meillä jokaisella on riski tähän. Puolimatka ei edusta mitään tyhmää laukojaa joka sihtailee vihollistaan miettimättä totuutta. Vaan hän päinvastoin on juuri sitä missä me jokainen tavallaan olemme aina ja koko ajan. Toiset ihmiset - ja etenkin skeptikot jotka varmistelevat kuin huijareita joka paikassa nähden - tietävät tyhmyydestämme enemmän kuin me itse.

---

Ja nyt, tämän blogauksen luvun päätteeksi toivon että otat osaa toiseen kokeeseen. Tällä kertaa se on assosiaatiokoe. Valitse se mikä ensimmäisenä tulee mieleen; "Miekat vai pistoolit?" Vastaa mielessäsi heti, älä jää märehtimään strategialla.
Mikäli valitsit "pistoolit" syynä voi olla se, että käytin paljon tuliasepohjaista kieltä tässä tekstissä ja näin ankkuroin sinua tiettyyn skeemaan. Tarjosin toistuvan teeman, johon ehkä et tietoisesti kiinnittänyt huomiota, ja sitten tarjosin valikoidun pääsyn assosiaatioihin sanavalinnoillani. Tai sitten sinulla on vain huono maku ja sinun pitäisi hävetä! Hävetä!

Naïvi arkijärkipohjainen tiedekäsitys ; Eli onko teoreettinen sama kuin sovelluskelvoton ja arjesta vieraantunut?

"Eikö ole vaarana tutkimuksen etääntyessä tavallisesta puheesta ja sanontatermeistä, että itse tutkimuskin etääntyy niistä tosiasiallisista aiheista, jotka maailmassamme ongelmia aiheuttavat?"

Näin esitteli ihminen kysymyksen. Siihen voisi vastata lyhyesti että "ei". Pidempi vastauskaan ei ole tässä kohden kovin pitkä. Sillä ongelman konkreettisuus ei tarkoita että ratkaisun tulisi olla helppo.
1: Ensinnäkin tiedetään että arkinen, tavallinen ja sitä kautta ei arkijärjelle mitenkään vieras tai outo asia - kuten turbulenssi - voivat olla tieteellisesti vaikeita ja mutkikkaita, ymmärtää, mallintaa ja hallita.
2: Samoin on aivan turhaa esittää että jos teoria on mutkikas niin että sillä ei olisi arkipäivän sovelluksia. Nykyajan GPS elää suhteellisuusteorian kautta siinä mielessä että esimerkiksi aikadilataatio tulee ottaa huomioon. Tämänlaatuisia sovellusasioita oppii itse asiassa Hawkingin "Ajan lyhyestä historiasta". Eikä tämä ole mikään poikkeus. Moni tietotekninen innovaatio vaatii taustalleen vaikeaa fysiikkaa. Kuten Hesarin kolumni muistutti, valtaosa nykyelämää helpottavista kapineista nojaa siihen että on ymmärretty soveltaa esimerkiksi atomitason ja kvanttitason teorioita. Ja etenkin jälkimmäiset ovat tunnetusti arkijärjelle vieraita ja outoja juttuja.

Väitänkin että tuossa argumentissa paistaa lähinnä omituinen jako jossa pragmaattinen on arkijärjen aluetta kun taas teoreettinen on jotain norsunluutornihäröilyä. Sen vakavastiotettavuus taas kaatuu jo sellaiseen huomioon, että se että minä en tiedä miten televisio toimii, enkä osaa korjata sellaista, että televisio ei olisi jokin joka on varsin arkinen insinöörisovellus. Vain jotkut Dunning-Kruger -ääliöt ajattelevat että käytännöllisyys tarkoittaa samaa kuin teorian poissaolo. Päin vastoin ; Toimiva sovellus vaatii usein ymmärrystä asian takana olevista ilmiöistä.
1: Maataloudessa tämä on valitettavan tavallista. Alan neuvojien sisäpiirivitsinä on viljelijä joka on koko elämänsä viljellut ja omaa tätä kautta vankan elämänkokemuksen viljelijänä elämisestä. Mutta jotka silti viljelevät ohraa samalla pellolla viljelyskierrosta välittämättä koska tuolla läntillä on vuosisadat viljelty ohraa. "Aina on viljelty ohraa". Tuonlaatuinen viljelijä osaa toki viljellä ohraansa, ja kuluttaa hirveästi rahaa esimerkiksi tuholaistorjuntaan. Mutta kenties hänen kannattaisi olla hieman teoreettisempi. Siitä jäisi nimittäin enemmän ihan konkreettista rahaa viivan alle.

Yleensä ottaen arkijärjen korostamisen takana onkin:
1: Ylpeys. Tällöin ajatellaan arki-ihmisen tieto on se joka ratkaisee kaikki ongelmat. Jossa kaduntallaaja on viisas ja ymmärtää todellisuuden perimmäisen luonteen ja sen miten maailma toimii. Ja joka luottaa tähän tasoon ihan sikana. Tiedemiehillä ei sen sijaan ole uskottavuutta koska he ovat istuneet nenä kirjassa. Ei heillä ole elämänkokemusta. Abstraktioita on kaikki teoriat. Ja näin järkevä tolkun ihminen näkee että herra on narri vaikka professoriksi kutsuttaisiin.
2: Tai sitten vaihtoehtoisesti anti-intellektuellismi tai muu vastaava tiedevastaisuus. Että konkreettinen ja arkinen on viisasta ja kaikki muu abstraktia teoreettista hömppää. Joka on tiedevastaisuutta vaikka moni tämänlainen ihminen kertoo kyllä "kunnioittavansa kyllä tiedettä". Mutta eivät he kunnioita tiedettä vaan mielikuvaa tieteestä. Ja pahinta on että jos he uskovat että tuo tieteen kunnioittaminen on oikean tiedemaailman saavutusten kunnioittamista, niin hän itse asiassa paljastaa lähinnä sen, että ei edes tiedä mitä tieteessä noin ylipäätään tehdään ja mitä tiede on. (Tarkkaa kuvaa tästä ei toki ole kellään. Kysymys on siitä likiarvon tarkkuudesta, tai siitä mitä heillä ei tässä kohden ole.)

Tässä kohden hyvänä esimerkkinä on varmasti ilmastonmuutos. Itse näin minkälaiseen kaavastoon ja ilmiöjoukkoon pitäisi ottaa kantaa jotta voisi rakentaa oman perustellun mielipiteen aiheesta. En jaksanut. En siksi sano että tiedän että ilmastonmuutos on totta. Sen sijaan vinkkaan että ilmastonmuutoksen seurauksien arviointi on silti jotain joka ulottuu hyvin arkisiin asioihin. Se, mitä syö, miten ajaa autolla ja kaikki muut vastaavat vaikuttavat hiilidioksidiin. Joka taas vaikuttaa niihin kaavahirvityksiin jotenkin. Joten vaikka teoria on vaikea, niin itse ilmiötä voidaan kuitenkin ohjailla ja hallita varsin arkisin ja helpoin tempuin. Takana ei siis ole se, että mutkikas ilmiö vaatisi mutkikkaat hallintalaitteet. (Turbulenssiakin huomioidaan esimerkiksi laivojen uppoamisasioita mietittäessä kaiken kaikkiaan varsin simppelein mekaanisin rakentein.)

Lämmön aistimisen illuusio ; Eli miten näinkin yksinkertaisessa asiassa on arkijärjen mukaan paradoksi

Jos laittaa viileänä syyspäivänä pihalle samankokoisen rautaisen lusikan ja puisen lusikan ja antaa niiden olla ulkona vaikka pari tuntia, voi niistä huomata kolme asiaa.
1: Metallinen haarukka tuntuu viileämmältä.
2: Lämpömittarilla, vaikkapa sellaisella infrapunaa mittaavalla sellaisella,  mitaten molemmat kappaleet ovat samaa lämpötilaa.
3: Jos lusikkaan laittaa jäätä, jää sulaa metallilusikassa nopeammin kuin puisessa.

Kokonaisuus on arkijärjellä yllättävä. Voisi luulla että juuri kylmän tuntuinen lusikka pitäisi jääpalan sulana. Ja kun kokee omin käsin että metalli on kylmempää, niin olisi luontevaa että se myös suojelisi jäätä sulamiselta.

Tämä testi onkin tavallaan hyvin konkreettinen huomautus siitä että tiede ei ole vain naivia omien aistien jatketta. On hyvä syy sille että emme näe sähköä, emmekä maistele kvarkkeja. On syytä tiedostaa miksi irtaudumme naïvista empirismistä, ja mahdollisesti niistäkin jotka sellaiseen meitä vaativat. Itse asiassa ilman tätä valtaosa tieteestä ei olisi kovinkaan järkevää, toimivaa ja tehokasta. Sellainen välineenä tuottaisi aika tehotonta ja kyvytöntä menoa. Kristinuskon vaikutus tieteen historiaan on sentään jotain josta voidaan keskustella, mutta selvää on että yksi tärkeimmistä tieteen menestystekijöistä on juuri se, että on menty kokeilemaan erilaisia korrelaatioita sen sijaan että istuttaisiin nojatuolissa apuna pelkästään ajattelukyky ja omat arkiset viisi aistia.

Mutta toki ihminen haluaa mielellään vastauksia. Ja esimerkiksi ruokailuväline -esimerkkiini vastaus on varsin helppo. Kaiken ytimessä on se, että lämpötila ja lämmönjohtavuus ovat eri asioita.
1: Kun viemme esineet ulos, niiden ympärillä oleva ilma on eri lämpöistä kuin esine itse. Mutta ajan mittaan termodynamiikka esittää että jos niistä ei tehdä avointa järjestelmää (eli esimerkiksi lämmitetä niitä huoneilmalla) niiden lämpötilaerot tasaantuvat. Sen vuoksi lämpömittari, joka mittaa lämpötilaa antaakin molemmille esineille saman lämpötilan. Ulkoilman lämpötilan. Kunhan aikaa tälle vain annetaan tarpeeksi.
2: Mutta ihminen ei sitten toisaalta tunne absoluuttista lämpöä. Vaan sitä miten lämpö virtaa hänestä pois. Tällöin esille nousee lämpötilaero ja esineiden lämmönjohtavuus. Metallin lämmönjohtavuus on parempi kuin puun. Eli se tasaa lämpötilaeroja nopeammin. Tämän vuoksi esine lämpenee nopeammin kuin puu. Ja aineen ja energian säilymislain ohjaamana tämä lämpö tulee jostakin. Sormesta.
3: Ja lämmönjohtavuus on oleellinen myös jään kanssa. Sillä vaikka metalli on syysilmassa kylmempää kuin käsi, se on kuitenkin lämpimämpää kuin jää. Lämpötila on muutamassa plusasteessa. Metalli tasaa lämpötilan nopeammin, joten lämpöä siirtyy aineen ja energian säilymislain takaamana mukavasti metallista jääpalaan.

Onko koira uusi ihminen?

Iltalehti uutisoi tutkimuksesta joka kartoitti koirien tietoisuutta. "Tutkijat käyttivät koiran kateellisuuden mittaamiseen samoja menetelmiä kuin ihmisten kateellisuuden tutkimiseen. Tutkijat ovat pohtineet siitä, onko todella näyttöä siitä, että koirat voivat tuntea syyllisyyttä ja häpeää. Koiran syyllisen oloinen käytös voi olla vain opittua käytöstä, koska se käyttäytyy niin vain ihmisen läsnäollessa. Se ei siis välttämättä kerro koiran oikeasta tunteesta." Koirien ihmismäisyyttä lähestymään on sitten asetettu tutkimus josta kertoo New York Times. Siinä koiria on laitettu MRI -laitteeseen. Näissä tutkimuksissa on havaittu samanlaisuutta aktivoituvissa aivoalueissa ja tätä kautta on päätelty että koirat tuntevat syvemmin kuin voisi arvata. Ja että tämä pitäisi huomioida etiikassa. "The ability to experience positive emotions, like love and attachment, would mean that dogs have a level of sentience comparable to that of a human child. And this ability suggests a rethinking of how we treat dogs."

Ihmiset ovat reagoineet asiaan monella tavalla. Osa nostaa esille ajatuksen jossa "Taas joku tutkija saa mainetta ja kunniaa todistamalla itseselvää asiaa." Nämä ihmiset on tietysti helppo tuomita suoralta kädeltä. Nollatutkimus ei määräydy sen mukaan mikä on ihmisten arkijärjen intuitioiden tulos. Tiedettä ei tehdä mututuntumalla eikä perusoletuksena pidetä että arkijärjen mukaiset asiat ovat tosia. Tässä mielessä tämänlaatuiset kommentit voitaisiin nähdä jopa syvänä ongelmana ja haasteena tieteen popularisoinnille. Mutta tosiasiassa tämä arkikokemus kuitenkin nojaa yleensä kokemuksiin eläimistä. Itsekin olen puuhannut koirien ja muiden eläinten kanssa sen verran että minulle on tätä kautta syntynyt "omakohtainen kokemus" siitä että koirat ovat tuntevia olentoja. Ja tämä on arkijärkeä. Kunnes muistaa että tekoälyn kohdalla yhtenä tieteellisestikin jollain tasolla validin ja kiinnostavan konseptin, Turingin testin, ytimessä on ihmisten kokemus. Tulos saadaan toki tilastoimalla ja vertailemalla yksittäisten ihmisten arkikokemuksia. Eli siinä mielessä ensimmäinen arkijärkihuoli pätee yhä. Mutta se kuitenkin heikkenee.

Siitä huolimatta kysymys siitä miten paljon koiran tietoisuudesta voidaan sanoa on haasteellinen. En pidä siitä miten NY -times otsikoi uutisen siten että koira on uusi ihminen. "Dogs are people, too". Sillä se oikoo päättelyssä hyvin paljon. Pentti Oinosen ajatus siitä että pian menisimme naimisiin koirien kanssa ei siis saa ainakaan minun silmissäni kovin suurta uskottavuutta.

Klassisesti tämäntapaista kysymystä hoitelemaan on otettu Thomas Nagelin "What Is It Like to Be a Bat?" Nagel on hyvin tiukka siitä että kun eläimen aistijärjestelmät ja muut ovat hyvin erilaiset, on lähinnä antropomorfististen piilo-oletusten siirtelyä kuvitella että voisi lepakon aivoja tutkimalla selivittää miltä lepakosta tuntuu. Tässä on toki syytä ottaa huomioon ajatus siitä että aivot tuottavat tietoisuuden. Se ei ole nykyaikana ollenkaan heikko oletus. Toinen jota on syytä olettaa on evoluutio, joka ei myöskään ole nykyään ollenkaan heikko oletus. Tätä kautta Nagelin ongelmaa voidaan lieventää. Kenties emme voi ihan tarkasti tietää miltä tuntuu olla lepakko, mutta kuitenkin joka tapauksessa ihminen on lähisukua apinalle joten analogisuuksien kohdalla tiedämme jo paljon lepakkoa paremmin miltä tuntuu olla apina. Koira on luonnollisesti jossain siinä välillä. Analogisuus aivotoiminnoissa kertoo taatusti jotain. Etenkin kun se yhdistetään etologiaan eli koirien käyttäytymisestä saatuun tietoon. Emme siis ehkä tiedä miltä tuntuu olla koira mutta voimme olla melko varmoja että koirilla on tunteet.

Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata että MRI tuntuu silti olevan nykyään jotain joka klassisessa filosofiassa vastaa ajatuskoetta ns. cerebrascopesta. Eli koneesta joka jotenkin suoraan mittaisi aivoista niiden kognition tilat. Moni tuntuu ajattelevan että MRI olisi tälläinen "ajatustenskannauslaite". Aiheesta on kirjoitettu neurofilosofinen kiinnostava artikkeli kivun mittaamisesta. Matthew Stewartin "fMRI: A Modern Cerebrascope? The Case of Pain" kertoo siitä minkälaisia filosofisia ongelmia tällä on ihmisten kivun mittaamisessa. Koiran kohdalla ne ovat astetta suurempia. Stewart korostaa että fMRI mittaa nesteiden virtaamista aivoista, ei siis edes neuronien toimintaa. Ja tämä on monen mielestä "mutkan takaa mittaamista". Ja tällä saadaan paljon mielenkiintoista dataa. Ne kuvaavat kuitenkin paremmin sitä että jokin tiedetään kivuksi ja sitten katsotaan kivun mekaniikkaa. "despite all the problems with fMRI techniques in studying pain, there are many things they can still show us about pain, pain processing and pain inhibition" Toisin sanoen se ei niinkään mittaa kipua kuin sitä miten ihmiset prosessoivat kipua. Tästä on kuitenkin luonnollisesti apua konseptualisoinnissa. Jos ei muuten, niin kaikkien mallien olisi jotenkin kyettävä koherentisoimaan itsensä fMRI:n tuomien havaintojen kanssa. Syvin ero on juuri siinä että fMRI kuitenkin pakotetusti mittaa toimintaa eikä fenomenologisia subjektiivisia tiloja "To define pain in terms of pain activity, and not in terms of phenomenological feel, flies in the face of decades of philosophical tradition and argumentation."

Nähdäkseni tästä huolimatta mittauksilla on jotain arvoa. Itse olen kuitenkin kiinnostuneempi käyttäytymisestä. Ja ihmettelen hieman miten "aivotutkimus" ja "neurologia" pitävät takanaan tämänlaisissa koirantietoisuusasioissa niin hirveästi gloriaa. Näkisin että käyttäytymistä seuraamalla voidaan saada viitteitä aivan samaan tapaan kuin fMRI:stä. (Ja etologian kautta on selvää koirat eivät ole samanlaisia kuin ihmiset. Ne ratkovat ihan erilaisia asioita ja tekevät erilaisia asioita. Uskallan sanoa että MRI -mittaukset kertovat että koirat todennäköisesti tuntevat hienovireisestikin, mutta emme voi sanoa että ne olisivat analogisen aivotoiminnan vuoksi jotenkin jotain uusia ihmisiä.) Ja jos todella tältä pohjalta ajattelee että koirat ovat tuntevia olentoja (kuten minä teen) joudutaan tässä tunnustamaan että tämänlaatuinen ajatus oikeutetaan lähinnä mutkan kautta ja kenties parsimoniaan vedoten. Että kun aivot ovat samantapaisia ja toiminnat samantapaisia ja käytös samantapaisia, niin kyllä se on ihan perustellusti myös oleellisesti analoginen. Tämä on kuitenkin vähän Jänis Vemmelsäärihenkistä argumentointia "Tuoksuu parsalta, näyttää parsalta, tuntuu parsalta se on parsaa." Näkemys on sisäisesti koherentti, periaatteessa falsifioitavissa hyvin erilaisilla MRI -mittauksilla, yhteensopiva havaintojen kanssa ja niin edes päin. Se, että vastapuoli saattaa pystyä samaan jää tässä innossa tietysti helposti unhoon. Jos ei muuten niin siksi että on mukavaa kun koira liekuttaa häntää kun tulee kotiin. Paitsi tietysti meillä jossa ei edes ole koko hurttaa.