Kärkkyjät

"Mies seisoo laella kallion. / Ja taalat jo melkein taskussa on. / Hän vetää ampuu ja horjahtaa. / Ei löydy palkkion kuittaajaa. / Haaskalinnut saalistaa."
("Haaskalinnut saalistaa")

Ei ole salaisuus että en pidä itseäni sosiaalisena, saati mukavana, ihmisenä. Usein tuntuu jopa että vihaan ihmisiä. Yhtenä syynä tähän on se, että jos ajatellaan keskivertoa ihmistä, en välitä hänestä. En ole kiinnostunut. Tästä seuraa se jännittävä paradoksi että ihmiset aivan säännönmukaisesti haluavat vuotaa minulle asioita. Asia, hämmästyttävää ja epäintuitiivista kyllä, meneekin juuri näin. Kikkaa käytetään tiedustelutoiminnassa.

Ainut ongelma on siinä että minä en ole vakooja. Ja toinen ongelma on siinä että pahiten tätä ominaisuutta käyttävät ihmiset joilla on asiaa. Ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä että saan yliannoksen (a) "sosiaalisia" ihmisiä jotka kuvittelevat että äänekkyys on sosiaalisuutta ja jotka osoittavat tätä monikulttuurisuuttaan ja avoimuuttaan ja nuorekkuuttaan puhumalla nuorten tuntemattomien ihmisten kanssa. (b) Juoppoja ja muita laitapuolenkulkijoita joille kukaan ei puhu. (c) Ideologisia ihmisiä jotka muutoinkin kärkkyvät että milloin pääsevät kertomaan sitä heidän asiaansa. (Arvatkaa kuka sen sijaan ei puhu? Tavallinen, täysjärkinen keskivertosuomalainen.)

Tähän liittyen voin ottaa ärsyttävän asian tällä viikolla. Istuin junassa matkalla kotiin. Edessäni istuva nainen päätti sitten alkaa verkostomarkkinoimaan minulle. Ilmeisesti se riitti että istuin samaan penkkiriviin. Toki muitakin käännytettäviä oli, mutta he eivät olekaan käyttäytymiseltään ja asenteeltaan synnynnäinen vakoilumenetelmä. Minä taas olen. Yritin aivan oikeasti olla kohtelias ja ystävällinen. Aivan uskomattomalla intensiteetillä.

Yritin jopa siirtää aihetta muualle - ihan sen takia että eettinen verkostomarkkinointi on koko lailla mahdoton.
1: Joko se perustuu pyramidimarkkinoinnille jossa alimmalla tasolla on aina paljon ihmisiä tappiolla ja huipulla muutama kerää tienestit. (Tuote voi toki toimia. Mutta tämä rakenne tulee vastaan.) "Oma ahkeruus" on tässä hyvin keinotekoista koska jos kaikki ovat sikaahkeria tämä alin porras pyramidissa on väistämättä olemassa. Sillä rahaa ei synny tyhjästä. Tällä ansaintalogiikalla en halua olla myöhään liikkeellä koska pyramidi kasvaa eksponentiaalisesti ja tienaaminen hyvin on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa (riippumatta ahkeruudesta.) Ja jos olen varhain liikenteessä, en halua olla se joka lypsää niitä raukkaparkoja.
2: Rahaa yritetään luoda tyhjästä. Tämä tapahtuu luomalla jonkinlainen kupla. Tällöin idea menee suunnilleen siten että ensin minä ostan sinulta kissan miljoonalla eurolla ja sitten sinä ostat sen takaisin toisella miljoonalla. Raha joka kiertää näyttää hirmu kivalta. Mutta Voi Vitun Jeesus noita miljonääripoloja.

Kyseessä oli, kuten usein onkin, luontaistuotepohjainen tuote. Uskonnolla ja luontaistuotteilla on yhteistä se, että molemmat ponnistavat jonkinlaiseen vaihtoehtohoitoon. Pirkko Jalovaaran uskollaparannus ei ole kaukana homeopatiasta ja siitä että ties mikä luontaistute parantaa aivan kaiken. Molempia yhdistää tietty kärkkyvä into palata siihen lempiaiheeseen. Sain jopa harhautettua tuota innokasta verkostomarkkinoijaa muihin aiheisiin, sanoin myös suoraan että "en ole itse kovin innostunut ottamaan osaa mutta onnea projektiin" -henkisesti kieltäytymisiä. Mutta aiheeseen palattiin silti. Toki hyvin intentioin ja hymyten. Tämä kun on se tapa jolla nämä asiat aina toimivat.

Koska minulle sosiaalisuus vie voimia, ja tarvitsen yksinoloa palautumiseen, ei ole yllättävää että olin tämän "kohtaamisen" jälkeen aika äksynä. (Mikä ei ole poikkeuksellista. Ihmiset kuitenkin puhuvat minulle melko uskomattoman usein. En ole keksinyt mitään kohteliasta keinoa kiertää tätä ongelmaa. Joten älkää ihmetelkö jos en aina ole kohtelias.) Näissä tunnelmissa päädyin sitten "Takkiraudan" blogiin jossa hän paljastaa että hänen perheessään on syöpää. Muutoin olisin kenties ollut kommenteista vain ärtynyt ja hiljaa mutta nyt päädyin lausumaan muutaman sanan. Kommenteista puuttui ns. myötäelo ja yksityisenä ihmisenä huomioiminen. Sen sijaan puhuttiin hyvin yleismaailmallista jossa suositellaan tutustumaan ties mihinkä vaihtoehtohoitoon. Suositeltiin tiettyjä lähteitä jne. Kerrottiin että vaihtoehtohoitoihin kannattaa tutustua.

Vertasin tätä opportunistiseen uskontoon jossa katastrofien jälkeen lähestytään emotionaalisesti järkyttyneisiin ihmisiin. Tätä pidettiin asiattomana, kenties ymmärrettävästi "Nyt teki myös tuomo likaisen tempun, kun yhdisti oman lääketieteeseen kriittisesti suhtautuvan kirjoitukseni kouluampumiseen, uskovaisiin ja toisen heikolla tilalla ratsastamiseen. Hän siis "oikeutetun paheksunnan" keinoin pyrki debunkkaamaan hänen todellisuudenkäsityksensä vastaiset näkemykset. Ehkä tuomo pitää myös tätä kuvottana, kun miettii hetken, mitä tuli tehtyä. Itsehän en suosittellut mitään vaihtoehtoja, vaan kehotin perehtymään itse asiaan. Sinänsä hauska, että jotkut auktoriteettiuskoiset vetävät tästä aina herneen nenäänsä, vaikka epäilyn ja kriittisyyden pitäisi olla osa tieteellistä metodia, jota nämä useimmiten kovasti ihailevat." Ongelmanahan ei ole se, että oma suhtautumiseni lääketieteeseen on olemassa. Mutta se ei vaikuttanut tässä juurikaan. Syynä oli enemmän asenne kuin se mitä asiaa ajettiin. Kärkkyvä opportunismi ärsytti, ei se että ajettiin jotain asiaa eikä jotain toista.

Tuo on yksi niistä syistä jonka vuoksi olin aiemmin hyvin epämääräinen kun puolisoni kävi leikkauksessa. Tiesin että täsmennys kohtuu julkisella ja luetulla blogistilla johtaa siihen että "hyväntahtoisia neuvojia" virtaa puuhastelemaan erilaisin "kohteliain ehdotuksin". Kärkkyminen opportunistisesti tällä tavalla on ärstyttävää. Toki itsekin kirjoitan blogia joka varmasti monien mielestä edustaa likaisinta ja halveksuttavinta sisältöä. Mutta en sentään ole kuin korppikotka heti pinkeänä toisten kriisitilanteissa tuomassa ja mainostamassa sitä minun lempi-ideologiaa. En ajattele että "kannattaa kokeilla ja tehdä omat päätelmänsä" -mainoksella saisin eettisesti puhtaat paperit. Sillä eihän sitä saa. Kun sitä on sitä omaa ideologiaa mainostamassa ja siitä tiedottamassa. (Eikä henkilökohtaisin sävyin vain kuin "yleisenä periaatteena".) Kun jokin asia on liian epäeettistä jopa minulle, voi olla syytä aivan oikeasti katsoa peiliin ja hävetä. Hävetä! Sama koskee tietysti suurinta osaa muistakin utelijoista ja ideologisista kärkkyjistä. En näe opportunismilla eroa. Haaskalintu on haaskalintu.

Tämä kuitenkin kirvoitti johonkin rakentavaan.

Nimittäin siihen että huomasin että en ole koostanut yleisiä teemoja joilla suhtaudun vaihtoehtohoitoihin. Teen sen tähän.
1: Jos joku kysyy minulta mielipidettä luontaistuotteisiin tai "big pharmaan, pidän kysyjää asenteellisesti vääristyneenä ääliönä joka osoittaa väärällä dikotomiallaan että hän ei ole vastaamisen arvoinen ihminen. Hän päinvastoin vihjaa että hän ei tiedä riittävästi jotta kannattaa lähteä alustamaan yhtään mitään.
   1.1: Nimittäin osa luontaistuotteista toimii ja osa ei. Osa on todistettu lääketieteellisesti ja osa ei. Ei ole mitään "luonnollisuutta" joka takaa tuotteen hyvyyden. Ei mitään keinotekoisuutta joka tekisi siitä toimimatonta. Siksi arvioin aina partikulaaria luontaistuotetta, en laajamittaista alaa.
       1.1.1: Poikkeuksena on homeopatia ja sen tyyliset ratkaisut. Niissä kun on kyse siitä että sama filosofinen periaate sitoo yhteen de facto saman tuotteen. Homeopatia on aina vettä tai sokeripilleri. Tämä erikoisluonne takaa myös sen että se tulee olemaan jatkossakin usein käyttämäni esimerkki vaihtoehtohoidoista. Sillä yksittäinen tuote on usein sellaisenaan triviaali.
       1.1.2: Tosiasiassa en luota myöskään "big pharmaan" vaan edustan skeptismissäni Ben Goldacren tyylistä lähestymitapaa. Hän kritisoi kirjoissaan lääketeollisuuden intressejä jotka nimenomaan iskevät tieteellistä metodia vastaan. Hän ei suinkaan "luovu naturalismista" tai "skientismistä" tämän vuoksi vaan korostaa sen tärkeyttä entisestään. Ymmärrän toki että moni ns. pseudoskeptikko oikoo tässä ja sekoittaa lääketieteeseen luottamisen lääketehtaiden instituutioiden luotettavuuteen. Mutta minä en kannata tätä näkemystä ja tämän liittäminen minuun ja ajatteluuni jonkin "yleensä" -leiman kohdalla on väärä stereotypiointi joka loukkaa vähäistä kunniaani. (Silläpä tämä vähäinen jäänne on tietysti sitäkin arvokkaampi, harvinaisuutensa vuoksi.)
2: Minua ei oikeasti keskimäärin haittaa yhtään mitä ihmiset tekevät itsensä kanssa. Tupakointi on OK. Viinanjuonti on OK. Puolestani ihmiset saavat piikittää heroiinia. Tämä suvaitsevaisuus ei ole avomielisyyttä, se on hieman enemmän libertaaria. Suurin syy on se että minua ei kiinnosta. Tärkein syy tähän ei ole yleinen ihmisviha vaan se että suurin osa vaihtoehtohoidoista vertautuvat kalliisiin harrastuksiin. Jos ihminen sairastaa syöpää ja lääkärin tarjoaman hoidon lisäksi ottaa homeopaattisia valmisteita, niin ei tästä homeopatiasta ole mitään haittaa. Se verottaa kukkaroa. Ja se on oikeasti vain rahaa.
     2.1: Ongelmia kanssani tulee aluksi rokotedenialismin tyylisissä ratkaisuissa joissa vaihtoehtohoito onkin muuttunut vaihtoehdoksi hoidolle. Tällaisistä on yleensä kysymys "What's the harm" -henkisissä paikoissa. Mutta tässäkin toimin itse asiassa aika kohtuudella. Kun esimerkiksi "Hunksien" Jani Kokilla on ideologinen syy kieltäytyä hoidoista, en lähde kauhistelemaan "Vauva" -foorumin tapaan. Kun itse kantaa riskit omassa ruumiissaan niin ei ole muiden ongelma. Sen verran kyllä vihjaan että Setä Darwinilla saattaa olla tämänlaisissa asioissa asiaa. Mutta en jaksa välittää jos vapaaehtoisesti ideologisista syistä kuolevat pois. Ihmisillä on mielessäni hyvin vahva oikeus itsemurhaan. Ja joskus ihminen joko tietää tai hänen pitäisi tietää että on olemassa vakavia vaihtoehtoja.
   2.2: Pahempaa on tietysti siinä jos tämä kohdistuu johonkuhun toiseen, kuten omiin lapsiin. Lapsi ei ole mikään vanhempiensa ideologian jatke. (Mikä esimerkiksi tarkoittaa sitä että minun vanhempani eivät ole vastuussa minun ideologiastani. Mikä lienee heille molemmille kaiken kaikkiaan helpotus.) Siksi en suhtaudu lainkaan sallivasti rukousparannukseen johon liittyy lapsikuolleisuutta. Ja kun rokotedenialisti vetoaa Wakefieldin tunnetusti huonoon tutkimukseen ja riskin ottaa lapsi on kysymys juuri tästä. Mielestäni nämä ideologiat eivät sitten ansaitse tukea eivätkä ymmärrystä. Toki olen yhä sitä mieltä että jos nämä ideologistit itse haluavat tappaa itsensä niin siihen heillä on oikeus. (Kenties jopa enemmän kuin muilla ihmisillä.)
3: Tiedekysymys on pidettävä erikseen elämäntapakontrollista. Kun joku esittää väitteen joka on lääketieteellinen, sitä ei saa suojata kuin se olisi ideologinen. Kun minä keskustelen siitä onko jokin uskottavaa tieteellisesti todistettua hoitoa, minua kiinnostaa tutkimusmetodiikka. Ei minua kiinnosta mitä ihmiset tekevät itselleen. Ei minun tehtäväni ole mestaroida. Jos joku kokee että omalla ideologialla ottaa vastuun omasta elämästään niin siitä vaan. (Ihmiset saisivat mielestäni hypätä esimerkiksi kaivoon ideologisista syistään paljon useammin kuin nykyään tekevät. En murhaa tai piekse ketään mutta vapaaehtoisesti itse tehtyyn itsemurhaan kannustaminen lienee sitten asia erikseen.) Usein tässä tapahtuu kuitenkin sekaannuksia myös skeptikkopuolella joten tämä sekaannus on ymmärrettävä. Se on siksi hyvä mainita. Nyt olen maininnut sen tässä.
    3.1: Tiedeasioissa intressit eivät ole kiinnostavia. En rehellisesti sanoen näe hirveän suurta eroa kemiallisen lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen intresseissä. Perimmiltään molemmat ovat rahakasta bisnestä. Bisneksellä tehdään voittoa. Voitto ei ole välttämättä ristiriidassa parantamishalun kanssa. En usko että vaihtoehtohoitajilla tai "big pharmalla" on mitään pahantahtoisia intressejä. Aina ne eivät osu yhteen. Erot ovat tutkimuksissa tai haista paska. (Voin tehdä tämän koska intresseihin viittaaminen on ad hominem. Jos ihminen tai instituutti on väärässä ad hominemiin viitaten ja tämä on osa validia keskustelua niin sitten voin julistaa itseni voittajaksi haistattamalla paskat tälläisien esittäjille. Ja voi miten mielelläni teenkin sen!)
   3.2: Toinen tärkeä asia on se, että tosiasiassa minä en luota edes tutkimuksiin. Tämä voi tuntua omituiselta, kunnes tiedostaa että Antti Heikkilä. Antti Heikkilä esitti aivan lähiaikoinen kohua herättäneen lausunnon jossa korostui se, että jos yksi tutkimus eroaa konsensuksesta niin sitten tämä yksi tutkimus kumoaa teorian. Heikkilä muistuttaa tässä jännittävästä tuplapiirteestä : Ensinnäkin kannanotto asiaan vaatii helposti tuhansien tutkimusten viittaamista. Ja cherry pickingillä voidaan usein sanoa aivan mitä tahansa. Hän harrastaakin jotain jota itse sanon naïviksi fallibilismiksi. Sillä hän käyttää falsifiointiin viittaavaa perustelutapaa oikeastaan ymmärtämättä mitä falsifiointi tarkoittaa tilanteessa jossa tehdään tiedettä. ; Yhdellä tutkimuksella ei tosiasiassa ole juurikaan väliä. Kysymys on toistettavuudesta. Itselleni tulee mieleen kognitiotiedettä opiskellessani alan tutkijoita kiihottanut tutkimus joka tuotti jännittäviä tuloksia. Muut olivat yrittäneet toistaa samaa mutta muut eivät onnistuneet toistamaan tuloksia. Tutkija itse vakuutteli syyttömyyttään, että hän ei ole huijannut tai vääristellyt. Mielestäni tämä on irrelevanttia, sillä tosiasiassa tilastollinen varmuus on aina tutkimuksissa oleva ongelma. Periaatteessa osa "tilastollisesti varmoista" tutkimuksista on väärässä tilastomatematiikan pakottamana. Prosenttimäärä on pieni mutta olemassa. Emmekä tiedä mikä prosentti on tätä harhautunutta. Muuta kuin vaatimalla toistettavuutta. Siksi ei ole syytä miettiä miksi tutkimus ei toimi. Sen tulos ei ollut varmistettava. Jos on kiinnostunut etsimään syitä etsii syyllistä tai tuomittavaa, intressien kaluaminen kiinnostaa ihmisiä mutta minulle riitti tieteenfilosofisesti se että toistettavuuden puute tekee tästä yksittäisestä tutkimuksesta ohitettavan ja turhan vaikka en tiedä syytä siihen miksi. En kenties edes voi tietää. Ja parasta on että minun ei välttämättä edes tarvitse tietää!
   3.3: En skeptikkona oikein ymmärrä että pitäisikö minun "epäillä kaikkea" vai "olla kaikelle avomielinen". Sillä nämä ovat arkikielisiä kuvauksia jotka kuvaavat tieteellistä metodia helvetin huonosti. Keskenään ristiriitaisia käsityksiä saadaan asetettua vaatimuksiksi kun ei käytetä tieteenfilosofiaa. Tosiasiassa molemmat sanat pätevät tiedefanaatikon ajatteluun. Mutta termit ovat liian epätäsmällisiä jotta ne olisivat kovin oleellisia. Tosiasiassa tieteellisen validiteetin arviointia voidaan tehdä monessa asteessa. Ja kritiikin ymmärtäminen on kontekstoitava tässä kulmassa. Esimerkiksi Goldmanin metodi on hyvä tapa säästää työtä. Se on pika-arvio joka saattaa erehtyä. Se kuitenkin kertoo todennäköisesti siitä, että kannattako tutustuminen vai onko se ajan haaskausta. Myös Talebin metodi tarjoaa samantapaisia asioita relevanssin pika-arviointiin. Ja kenties yllättävästi jopa tieteentekijöiden suosima P -arvo on hyvä renki mutta huono isäntä.
       3.3.1: Kuitenkin nämä pika-arviot ovat helvetin tärkeitä. Sillä jos mietitään vaikkapa sitä että omainen sairastaa syöpää ja saat suosituksia vaihtoehtohoitoihin. Tämä tutustuminen ei ole mitään helppoa. Sillä tieteellisessä ajattelussa on sellainen jännittävä piirre että vaikka esimerkiksi päättelyn koherenssi ja loogisuus on periaatteessa yksiselitteinen asia jossa perusvirheet ovat toistuvia. Samoin kuin esimerkiksi tutkimuksen kaksoissokkoutuksen tarkistaminen on kohtuu mekaanista ja helppoa, on tämä prosessointi työlästä. Se vie aikaa. Ei siis ole mitään "yhtä vaihtoehtohoitoa" josta tehdä oma mielipide, vaan tosiasiassa vastassa on miljoona ja yksi väitettä joissa syöpää parannetaan ties millä ruokasoodasta pakurikääpään. Jokainen väite olisi periaatteessa tarkistettava erikseen. Sillä mikään ideologinen "luonnollisuus" ei voi olla pikaoikotieratkaisu. Ellei sitten luota siihen että asia on ideologinen eikä lääketieteellinen. Jolloin asia siirtyy taas pois siitä että onko kyseessä lääketiede vai ideologinen elämäntapa. Eli onko kyse siitä että tuote toimii vai siitä että onko ihmisillä lupa kuolla haluamansa elämäntavan mukaan.
     3.3.2: Työn säästö on tärkeää sillä jos omaiseen iskee syöpä, se on raskasta aikaa. (a) Loogisuus ei silloin ole parhaimmillaan (b) Ajan voi käyttää järkevämminkin. Se mikä vaikuttaa kohteliaalta, hyvää tarkoittavalta ja avuliaalta ei oikeasti sovi juuri siihen tilanteeseen johon sitä yritetään tarjota. Vaihtoehtohoitoihin tutustuminen ja jokaisen väitteen tarkistaminen erikseen on niin työlästä että karkeasti sanoen voi jopa sanoa että jos tauti iskee päälle ollaan jo liian myöhässä. Jos asian haluaa oikeasti hoitaa avomielisesti ja tieteellilsesti ja kriittisesti, prosessi on niin työläs että ei jää esimerkiksi aikaa olla sen sairaan läheisen kanssa. Joka lienee sekin ns. helvetin tärkeää. ; Itse asiassa ajan haaskaamisen kannattaminen on kyseenalaista. Jos ajatus siitä että "epätavallisia keinoja kannattaa harkita hädän hetkellä" ollaan varsin tiiviisti Pascalin vaa'an hengessä liikenteessä. Ja se ei toiminut edes teologiassa jossa sentään käsitellään ikuista elämää eikä sitä eletäänkö tässä muutama vuosi kauemmin vai ei.
     3.3.3: On turhaa vedota iskulauseisiin kuten että lääketieteessä "tutkitaan oiretta eikä syytä". Sillä usein takaa paljastuu se, että lääketiede tutkii elämäntapojen ja enneltaehkäisyn puolia. Ja viittaa taudinaiheuttajiin kuten bakteereihin. Sen sijaan esimerkiksi homeopatia viittaa energiavärähtelyihin, varsin epätodennäköisiin syihin, ja tämän oikeaanosuminenkaan ei oikeastaan merkitse sillä homeopatian valmistuksessa laimennettava aine tehdään oirekartoituksella, eli tuijotetaan nimenomaan oireita eikä syitä.

Antipsykiatrian portaat

Kirjoitin mielenterveydestä tavalla jossa nostin esiin sen, että mielenterveyttä esitetään analogiseksi muunlaisten sairauksien kanssa. Tein tämän tavalla joka nosti esiin sen, että yhteys ei täytä klassisen formaalin todistamisen ja deduktion vaatimuksia. Sainkin siihen kommentin "Mielenterveyden ongelmat on helppo määritellä fyysisiksi sairauksiksi: välittäjäaineet aivokemia synapsit blaablaablaa" joka on oikeasti oleellinen pointti. Se johtaa toiseen, edellistä linkkiä hieman aikaisempaan, tekstiini, jossa käsittelen sitä miten aivojen ja fyysisen sairauden yhteys on mahdollinen mutta tiettyjen oletusten alainen. Sen valossa saamani syvällinen huomautus muuttuu "triviaalilla tavalla todeksi".

Tässä kohden minun on korostettava, että en ole "antipsykiatri". Tietyllä tavalla ensimmäinen linkkitekstini ei ollut pääasiassa mielisairautta koskeva argumentti, kuin tieteenfilosofiaa koskeva argumentti jossa mielenterveysongelmat otetaan enemmänkin yhtenä esimerkkinä. Tämän näyttääkseni teen tämän blogauksen, jossa käsittelen erilaisia asioita jotka vaikuttavat "klassisen formaalin deduktion" kautta samalta kuin "olettelu".

Havaintojen teoriapitoisuus.

"Knowing the names of things is the beginning of wisdom."
(E. O. Wilson, "Consilience")

Ensinnäkin antipsykiatria nojaa vahvasti positivismin henkeen. Siinä korostetaan oletuksettomuutta, metafysiikattomuutta ja vastaavaa. Heiltä on yksinkertaisesti jäänyt vaihde päälle. Tämä on ymmärrettävää, sillä filosofian historia on täynnä ajatuksia joissa korostetaan ehdottomuutta. Jo Sokrates odotti että argumentit olisivat vedenpitäviä. Eli ne olisivat eheitä tavalla jossa niitä ei voitaisi mitenkään kritisoida. Myöhemmin empiristit muuttivat tämän havainnoitavuusvaatimukseksi ja vastaavaksi.

Monia positivismin henki ärsyttää. Itsellänikin on niitä hetkiä jolloin uneksin aikakoneesta. Nimittäin jos ka kun aikakone keksitään, niin matkustan sillä aikaan ennen Wienin piirin tuhoisaa vaikutusta ja likvidoin vastuuhenkilöt. Koska nykyään tieteenfilosofiassa pitää ensin opetella työläästi positivismin asiat ja sitten ymmärtää että ne olivat mahdottomia ja väärin. Likvidointi olisi ihastuttavaa koska sitten ei tarvitsisi vaivata päätä metafysiikattomuudella, deduktiolla, analyyttisillä ja synteettisillä lauseilla eikä varsinkaan etu- ja takajäsenen vaihdoilla, jotka pitää opetella, vaikka Wienin piirin näkemykset sitten lytättiin.

Kuitenkin tässä on hyvä ja oleellinen huomata, että Wienin piiri teki tärkeän virheen. He sulkivat tien ajatukselle jossa vaaditaan 100% ehdotonta havaittavuutta ja mallinnettavuutta. Kaikenlaiset aiemmin suositut näkemykset ihmisen kognition virheettömyydestä jysähtivät Wienin piirin kieltämättä nerokkaiden ihmisten epäonnistumiseen. Wienin piirin jälkeen olemme joutuneet käsittelemään jotenkin havaintojen teoriapitoisuuden (theory-ladenness of observation). Tämä antaa luvan sanoa monille antipsykiatrian argumenteille, että "sen pahempi deduktiolle".

"We are drowning in information, while starwing for wisdom. The world henceforth will be run by synthesizers, people able to put together the right information at the right time, think critically about it, and make important choises wisely."
(E. O. Wilson)

Klassisesti asiat on vain määritelty. Ja nähdäkseni antipsykiatrian - kuten monien muidenkin modernin ajan denialistien - ongelma on se, että he ovat pitäytyneet siinä että jako analyyttiseen ja synteettiseen tietoon on vahva. Tällöin jako syntetisoituun tietoon ja määritelmillä tehtyyn tietoon ovat toisiinsa liitoksissa. Tämä jako paistaa läpi myös mukaanlaittamistani Wilsonin lainauksista.

Quinen tapa suhtautua havaintojen teoriapitoisuuteen korostaa sitä, että tämä jako ei ole kovinkaan selväpiirteinen. Tosiasiassa havainnot johtavat määritelmien korjaamiseen. Tämä on esillä vaikka siinä että jos meillä esimerkiksi on mielenterveysongelmasta määritelmä, joka nojaa adaptiivisuuden vähenemiseen, voimme huomata että OCD:lla on evolutiivinen tausta. Quinen mukaan emme voi koskaan falsifioida mitään siististi. Jokaisessa tälläisessä tilanteessa joudutaan harkitsemaan sitä, onko OCD sittenkin jotain muuta kuin mielenterveyden häiriö, koska määritelmän mukaan se ei ole. Vai onko sittenkin se mielenterveyshäiriön määritelmä huono kun se ei selvästi pidä sisällään näin tehokasta vastaesimerkkiä (counter excample). Kaikki falsifiointi on "potentiaalista". Ja siksi määritelmä ei ole puhtaasti analyyttinen eikä mikään tiedon yhdistely ole puhtaasti synteettinen.

Käytännössä on katsottava kokonaisuutta. Duhemin-Quinen teesin mukaan on korjattava sitä jonka muuttaminen vaatii vähemmän korjailua muussa tiedossa. Näin huono määritelmä on heikko, ja se esimerkiksi veisi mukanaan hyvin monta ja oleellisena pidettyä mielenterveysongelmaksi nähtyä sairautta. (OCD haittaa yksilöiden elämää niin paljon, että suurin osa psykologeista hylkää puhtaasti evolutiivisen ja adaptaatiokeskeisen määritelmän.) Samoin jos määritelmä on erityisen vahva ja sen korjailu johtaisi erikoisten vastaesimerkkien syntyyn muualla, olisi syytä hyväksyä että kenties tämä mainittu ongelma ei olekaan mielenterveyden häiriö. (Näin on tehty ainakin homoseksuaalisuuden kohdalla.)

Lääketaito

"Assassins have been around for ages, and all of them fulfill the same purpose ; a job well done."
(Albert Camus)

Tämä taso koskee aivan kaikkea tiedettä. Lääketiede ei tässä osin eroa lainkaan vaikka biologiasta tai teoreettisesta fysiikasta. Mutta on huomattava, että lääketiede on käytännössä myös soveltavaa tiedettä. Ja tällöin sitä kohtaavat ne filosofiset ongelmat jotka ovat tuttuja teknologian filosofiassa.

Puhtaasti tieteellisenä mallinnettavana yksikkönä lääketiede on objektiivista. Silloin kerrotaan lähinnä korrelaatioita. Kun jossain tilanteessa tehdään jotain, tästä seuraa jotain. Kysymys siitä onko jokin asia toivottavaa ja pitääkö jotain tehdä on sitten se porras joka muuttaa asiat "sairauksiksi" ja tekojen tilastolliset seuraukset "parantamiseksi". Nämä termit piilottavat arvoladatut oletukset niin hyvin että vähemmän kieltä nyyläävä ei välttämättä huomaa ollenkaan, että lääketieteen jokainen sovellus kohtaa syviä eettisiä teemoja.

Teknologian kautta tilanne vertautuu siihen, että ydinpommia tehneet tiesivät mitä pommi tekee. Todellinen eettinen kysymys on sitten se, pitääkö rakentaa ydinpommi, ydinvoimala - vai molemmat vai ei kumpaakaan.

Onkin hieman erikoista, että antipsykiatriassa kohtaa melko usein vaihtoehtohoidoista tuttua moitetta siitä, että lääketiede hoitaa oireita eikä sairauksia. Kuitenkin nämä ovat arvoladattuja. Ja sitten toisaalla toiset antipsykiatrien suosimat auktoriteetit tekevät kuten Puhakainen, jonka käsittelyssä mielenterveydessä ei voitaisi puhua oireista ja sairauksista ollenkaan, koska ne ovat vain normatiivisia vaatimuksia siitä minkälainen ihminen on.

Puhakainen on siinä mielessä oikeassa, että nämä ovat oletuksia. Kuitenkin niiden ei voi nähdä olevan kovin ehdottomia. Sillä jos mietitään mitä oletuksia lääketieteessä yleensä tehdään, niin ne koskevat
1: Kärsimyksen vähentämistä. Ja kärsimys on monesti subjektiivinen asia jota voidaan kuitenkin lähestyä tilastollisesti. Kipu ei ole miellyttävää eikä kukaan nauti masennuksesta vaan ihmisiltä kysytäänkin ihan suoraan että "kärsitkö masennuksesta". Tässä lääketiede olettaa että kärsimyksen vähentäminen on eettistä. Tämä on kieltämättä olemisesta pitämiseen (is-ought) loikkaus.
2: Kuolemisen vähentämistä. Kuoleman kohdalla ei ole edes kovin paljoa subjektiivisuutta. Tietyt taudit johtavat kuolemaan ja tätä estetään toisin keinoin. Tässä vain oletetaan että kuoleminen ei ole hyvä. Jos pitää lääketiedettä huonona, pitäisi olettaa että tämä is-ought -loikkaus on huono. Eli että kuolema onkin hyvä, kaunis ja toivottava asia. En itse pidä tätä hirveän mahdottomana, mutta se on näkemyksenä melko vahvasti marginaalia.

Itse asiassa eettiset oletukset ovat yllättävän vähälukuisia. Tämä kertoo siitä, että lääketieteen soveltaminen on tietyssä määrin helpommin "eettistä" (tai jos olet pilkkuaviilaava filosofi, "eettisesti ihmiselle lajinmukaisempaa") kuin vaikkapa teknologian ja tieteen kohdalla, jossa keksinnön tai teorian sovellukset johtavat suurempiin ongelmiin. (Toki lääketieteessä on usein vääntöä etiikasta. Jos esiin otetaan vaikka eutanasia, sen voidaan nähdä olevan kompromissinhakua mainitsemani kärsimyksen ja kuoleman kriteerin välillä. Usein kärsimys ja kuolema liittyvät yhteen, mutta eutanasia muistuttaa että näin ei ole.)

Aivojen mutkikkuus.

"The essence of humanity's spiritual dilemma is that we evolve genetically to accept one truth and find another. Is there a way to erase the dilemma, to resolve the contradictions between the trancendentialist and empiricist world views?"
(E. O. Wilson)

Mielenterveyden kohdalla ongelmana on aivojen toiminnan ja niihin liittyvien järjestelmien mutkikkuus. Mielenterveysongelmat liitetään usein joko suoraan aivojen sairauksiksi tai umpierityksen sairauksiksi. Tällöin ne ovat täsmälleen yhtä fyysisiä kuin vaikka murtunut jalka.

Vaikeutena on kuitenkin se, minkä nostin siinä kommenttia saaneessa blogauksesani esiin ;  että tässä joudutaan hyvin usein luottamaan analogisuuteen sen sijaan että olisi todella sidottu mielenterveyden ongelma aivoihin. Tämä on usein oletus.

Toki monet kemialliset lääkkeet toimiessaan osoittavat yhteyttä ja esimerkiksi Antonio Damasion kirjoja lukiessa ei voi olla huomaamatta, miten tietyt mielenterveyden ongelmat liittyvät aivojen leesioihin, jotka ovat yhtä tavalla havaittavia fyysisiä vammoja kuin vaikka irronnut pikkusormi. (Aivoissa on vaikka aivoverenvuodon aikaansaama konkreettinen ruhje.) Tämä tarkoittaa oikeastaan sitä, että ajan mittaan mielenterveyspuoli lähestyy muuta lääketiedettä ja lopulta kenties jopa saavuttaa sen.

Siihen asti joudumme luottamaan ekstrainduktioon. Siihen, että kun on löydetty aivoihin ja hormoneihin sidottuja ongelmia A, B, C .... niin myös D, E, F... joiden syntytapaa emme vielä tiedä tai ole todistaneet, voivat hyvinkin olla samanlaisia. Siksi yhteys on monesti metafora. Mutta tämä ei ole este, vaan pikemminkin muistutus siitä että aivotutkimus on suuri tutkimusohjelma jolla on edessään vielä monta hedelmällistä vuotta työtä.

Ja siksi en ole antipsykiatri. En vain ole positivisti, enkä pidä positivistisuutta vaativia tai sellaista odottavia kovinkaan älyllisinä - tai oikeastaan edes tieteellisesti ajattelevina - ihmisinä.

Sairaat aivot - ja muita näkemyksiä mielenterveydestä

Nykyaikana on aivan tavallista kohdata näkemyksiä jossa kyseenalaistetaan ties mitä asioita. Ei pidä yllättyä jos joku kiistää evoluution, ilmastonmuutoksen tai vastaavan. Erityisen innokkaasti huomio näyttää keskittyneen ruokaan ja lääketieteeseen. Tämä on tietyllä tavalla johtanut vastaankirjoittamisen periaatteen kautta siihen että "skepsis ry" näyttää minun silmiini vuosi vuodelta yhä vähemmän filosofiselta ja yhä vahvemmin ja lähemmin insinööritieteiltä ja sen esitykset jonkinlaiselta kuluttajansuojelujärjestöltä. Osa pitää tätä pragmatismia hyvänä.

On kuitenkin hyvä huomata, että vaihtoehtolääketiede esittää lähinnä (a) ei tieteen tulosten mukaan toimivia parannuskeinoja tehokkaina (b) kyseenalaistaa tieteellisten lääkkeiden tehoavuuden (c) pelottelee että konventionaalinen lääketiede on vaarallista ja (d) tehty ihmisten rahastus mielessä. Mielenterveyden kohdalla esitetään tätä vahvempia väitteitä. Siellä esitetään melko usein - hieman aikanaan julkisuudessakin näkyneen Puhakaisen "persoonan kieltäjistä" tuttuja kannanottoja.

Kukaan vaihtoehtohoitaja ei mene syöpäpotilaalle kertomaan että tämä on terve. Sen sijaan hän kenties lupaa että hänen erityinen keinonsa parantaa vaivan, tai että tämä johtuu siitä että on syönyt hiilihydraatteja ja ollut lähellä kännykkäsäteilyä ja syönyt vitamiininsa eiluonnottomina kapseleina samaa ainetta sisältävien luonnontuotteista uutettujen kapseleiden sijasta.

Tämä johtuu monestakin syystä. Alla muutama:
1: Siitä että sairaus liittyy oireeseen jotka ovat elimellisiä vaivoja. Niiden kyseenalaistaminen on vaikeaa. Pääseikkana on myös se, että useissa fyysisissä sairauksissa potilas tuntee olevansa sairas. Sen sijaan esimerkiksi skitsofreenikko voi itse ajatella olevansa se selväjärkinen. ; Tämä johtaa siihen että rahanhimoisen vaihtoehtohoitajan kannattaa valita strategiansa huolellisesti. Jos potilas kokee olevansa sairas, kättä kannattaa viedä lompakolle parantamisella. Ja jos tämä kokee olevansa terve ja vainottu, kannattaa lepyttää uhristatuksella ja pumpata palkkiot tätä kautta.
2: Ja tietysti mielenterveysasiat ovat tärkeä muutakin kautta. Jehovan Todistajat joutuivat aikanaan pyörittelemään kohua joka liittyi siihen, että vaikka virallisesti järjestö ei pidäkään esimerkiksi masennuksen hoitamista syntinä, niin mielenterveyshoitoon menemistä ei pidetty suositeltavana. Asiassa kannustettiin vitkuttelua. Syynä oli se, että (a) uskonnon nähtiin olevan itsessään mielenterveyttä parantava, eli masennukseen paras hoito on soittaa muutamaa ovikelloa ja (b) masennuksen esilletuominen on negatiivista mainosta uskonnolle. Se kun kertoo että tehoja ei tarvita. Parempi pitää hulluna kuin julkisesti apua tarvitsevana.
3: Ja skientologian kohdalla psykiatriavastaisuus on tunnettua. Sen kohdalla tulee mieleen, että missä vaiheessa kysymys on siitä että valitaan mahdollisimman tehokkaat rahastuskeinot, milloin sillä suojellaan menestyksellä uskonnon imagoa. Ja missä vaiheessa se johtuu siitä että skientologian kannalta on parasta, että sen jäsenet ovat hulluja ja jatkavat kuulumiseen liittyviä asioita kyseenalaistamatta menetelmiä - ja etenkin niiden hintalappuja.

Toki ei tarvitse olla rahanhimoinen - tai edes uskonnollisista syistä psykiatriakielteinen - ollakseen mielenterveydenhuoltoa vastaan. Tässä on kyseessä se moninainen filosofinen ongelmisto joka liittää puhtaasti mekaanisen aivokemian ohjailun luonteeltaan sosiaalisempaan terapiaan.

Kritiikki noudattaa yleensä jollain tavalla Puhakaisen käyttämää kaavaa. Siinä isketään siihen, että mielenterveys olisi sosiaalinen määrittely. Mielenterveys olisi siis jotenkin oleellisesti erilainen kuin vaikkapa sydänkohtaus. Tässä esilletuodaan usein sellaisia mielenterveyden ongelmia joita ei diagnoosijärjestelmässä pidetä vakavina sairauksina. Esille nousevat oireyhtymät, jotka tekevät ihmisistä lähinnä omintakeisia tai sellaisia että heidän on vaikeaa tulla toimeen ihmisten kanssa - ja joskus ongelma tulee esiin oikeastaan vasta nykyaikaisen tyylisessä kulttuurissa. Tässä on tosin aivan ehdottomasti muistettava se, että jo oireyhtymän käsite itsessään vihjaa että diagnoosijärjestelmä tuntee harmaan eri sävyt. Tämä pehmentää normatiivisuutta, jos ei kyllä sitä täysin poistakaan.

Tästä syntyy jopa niitä näkemyksiä että mielenterveys olisi sosiaalinen siinä mielessä, että jos uskot Jumalaan ja tarpeeksi moni uskoo siihen, se ei ole hulluutta. Mutta jos kaikki olisivat ateisteja, niin tämä sama jumalausko olisi sairaus. Samoin teistinen yhteiskunta voisi tulkita ateismin sielunsokeudeksi ja liittää sen mielenhäiriöksi. Tämä kuvaa nähdäkseni paremmin yhteiskuntaa diagnoosijärjestelmän ulkopuolella kuin sen sisäpuolella.

Syy on yksinkertainen. Joskus mielenterveyden ongelma voidaan liittää aivoihin. Itse asiassa jo lobotomian suuret vaikutukset - "toimivuus" jossa tulee korostaa niitä negatiivisia vaikutuksia sen sijaan että korostaisi miten se rauhoittaa potilaat kuten lobotomiaa aikanaan levitettiin - kertoo, että vaikka lobotomia oli virhetie, aivoilla on jokin erityisen suuri ja tärkeä merkitys mielenterveydelle. (Jos jonkin asian poistaa, ja tästä syntyvä variaatio johtaa muutokseen tutkittavassa aiheessa, on tässä välissä jokin yhteys. Elintärkeät elimet selviävät - tai pohjimmiltaan ovat selvinneet - sillä, että katsotaan mitkä elimet poistamalla ihminen kuolee.)

Voidaankin esittää, että mielenterveys on ainakin osittain ja joskus aivojen sairaus. Ja aivot ovat elin siinä missä sydänkin. Tässä mielessä osa mielenterveydestä muuntuu aivan selkeästi sellaiseksi, että se muistuttaa klassista lääketiedettä. Sydänvika voidaan havaita ja testata, vaikka potilaan itsensä mielestä vika olisi haimassa. Jos potilask okee, että tykytys on vain harmitonta, lääkäri voi periaatteessa havaita asian vääräksi. (Jos viitsii tutkia, kuten erilaisissa oloaan valittaneiden ohittamisista kertovissa kauhutarinoissa ei.)

Toki tässä mielenterveyden aivoistamisessa on vahvuuksia. Se, mitä tiedämme tietoisuudesta ja mielestä kertoo sen, että se on jonkinlaisessa oleellisessa yhteydessä aivoihin ja neurologiaan. Itse asiassa tämä on jo sen tasoisesti varma havainto, että vaikka ihmisellä olisi jokin erityinen sielu, sen olisi pakko jotenkin oleellisesti liittyä aivoihin ja toimia niiden kautta. Mielenterveys voisi olla "ohjainhäiriö" joka olisi silti aivoissa oleva vika. Aivokeskeisyydessä kysymys ei siis ole siitä että kiistetään välttämättä henkinen todellisuus ja vastaavat puolet.

Kuitenkin tässä on myös hyvin erikoisia heikkouksia. Ja nämä pätevät vaikka ottaisimme pohjaksi aivan skientistisen ja materiaaliin ja fysiikkaan nojaavan mieli-ruumis monismin. Syynä on se, että usein mielenterveyden ongelmat näyttävät olevan jotain jota on lähes mahdotonta liittää aivoihin mitenkään järkevällä tavalla. Mielenterveys liittyy aivoihin vain ad hoc. Tästä hyvä esimerkki on traumatisoituminen. Trauma toki tarkoittaa vammaa, mutta ei aivovammaa. Teoria traumojen aivoperäisyydestä on toki mahdollinen. Sanotaan, että vaikkapa se, että kaatuu pyörällä ja satuttaa kätensä ja pelkää tämän jälkeen pyörälläajoa. Muutos johtuu neuronien järjestyksestä ja yhteenliittymisten muutoksista. Aivot ovat kuitenkin vain kaukana oleva teoria.

Sillä tosiasiassa mielenterveyttäkin havaitaan oireilla. Diagnoosimenetelmä ei ainakaan toistaiseksi perustu kovinkaan usein suoraan aivokemiaan. Diagnoosin ja selityksen välillä on kuilu. Jos meille kerrotaan että "väsymys", "ruokahalun muutos", "aggressiivisuus tai ahedonia"... saadaan lopuksi päätelmä "masennus". Missään vaiheessa emme ole tarkistaneet aivokemiaa tai katsoneet yhteyttä oireen ja aivokemian välillä. ~ Oirelistauksessa erikoista on se, että itse asiassa jos moni erilainenkin syyjoukko johtaa samoihin oireisiin, ne tulkittaisiin samaksi sairaudeksi. Vaikka toinen olisi aivoperäinen ja toinen johtuisi vaikkapa haiman toimintaan liittyvä. (Olemmehan tässä nyt edelleen fysikalisteja.) Ja kun katsotaan selityksiä skitsofreniaan ja muihin vastaaviin, on itse asiassa tavallista että taakse löydetään mitä erilaisempia selityksiä. Samaan tautiin voi olla perusteltu näkemys jossa reduktio haetaan genetiikan ja aivovammojen kautta loisiin ja kylmän äitisuhteen kautta kiusaamiseen ja jumalanikävään, tai muuten vaan vääränlaisiin elämänkokemuksiin.

Tämä ei tarkoita ristiriitaa aivoperäisen sairauden ja oireisiin perustuvan diagnoosin välillä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että siitä ei ole lääketieteellisesti hyötyä. Sairauden aivoistamisessa pragmatismi katoaa. Ja psykiatria on paitsi mielenfilosofiaa, myös taito yrittää parantaa ihmisiä. ; Ilman mekanismia normatiivisuutta livahtaa mukaan hyvin helposti. Sillä tosiasiassa tiettyä oirejoukkoa kutsutaan sairaudeksi. Ja tämä sairauden määritelmä liittyy siihen mitä kutsumme jollain tavalla "ihmisen toimintakyvyksi".

Emme silti voi sanoa että "skitsofrenia" tai "psykopatia" olisivat vain jotain joka olisi määritelty sairaudeksi. Itse asiassa voidaan sanoa että diagnoosi kuvaa jonkinlaisin havaittavin mittarein tiettyä ihmisjoukkoa. Ja että vaikka näkökulma ei tietysti kerro koko totuutta yksilöistä ja ihmisistä, se on kuitenkin jollain tavalla validi näkökulma. Ja itse asiassa ihmisiet liittävät normatiiviset näkemyksensä näihin jälkikäteen. Tämä tulee melko vahvasti esiin internetissä. Esimerkiksi kun katsotaan millä aloilla on psykopaatteja, osa selittää että psykopaattien piirteet hyödyttävät tietyillä aloilla ja että tämä on produktiivinen puoli joka tekee heistä hyviä joskin omintakeisia kansalaisia. Joku toinen haluaa laittaa heidät linnaan. Molemmat ovat kohtelua koskevia soveltavan etiikan piirissä olevia argumentteja. Normatiivisuus itse asiassa valtaosin käsittelee diagnoosia, eivätkä pelkästään edellä sitä. Ja ironista kyllä Puhakaisen ajatus mielenterveyden roolista johtaa siihen, että hän itse sysäsi normatiivista keskustelua mielenterveydestä median keskiöön. Periaatteessa hän oli ihmisten luokittelua ja mielenterveyden arvottamista vastaan, mutta kuitenkin hän lähinnä kannatti erilaista etiikkaa ja maksimoi aiheen parissa käyvien moraalinormistojen kinojen näkyvyyden, julkisuuden ja mediaseksikkyyden.

Voidaan jopa sanoa että sosiopoliittiset normit käsittelevät ihmisiä heidän käyttäytymisensä perusteella. Mielenterveystyö tieteenä taas oikeastaan lähinnä kuvaa sitä ja sieltä saadaan trendejä, keskiarvoja ja kenties myös sitä miten toimintakykyisiä tietyt ihmisryhmät ovat tietyissä olosuhteissa. Ja katsoo keinoja joilla tätä toimintakykyä voidaan parantaa. ; Voidaan jopa sanoa, että ongelmana antipsykiatriassa on se, että mieli ja ruumis jaetaan vahvasti toisistaan erikseen. Vastakkain on tavallaan ehdoton "fysikalistinen monismi" tai sitten aivan yhtä ehdoton dikotominen jako "mieleen ja ruumiiseen". Kuitenkin harvoin tilanne vaikuttaa olevan näin mustavalkoinen. Psyykenlääkkeillä pelotellaan, mutta niillä on tiedetysti myös tehoja ja vaikutuksia ihmisen mieleen. ; Itse asiassa psyykenlääkepelottelussa juuri se, että lääke muuntaa käytöstä on asian ytimessä. Vaikka tässä oltaisiin puolustamassa sielua, jo tässä annetaan periksi sille että aivot ovat sittenkin hyvin oleellinen juttu mielenterveydessä ja että niihin voidaan vaikuttaa kemialla siinä missä 9 millisillä projektiileillakin.

Lisäksi monista mielenterveysongelmista seuraa kärsimystä potilaalle. Ja tämä kaikki ei ole sosiaalista, esimerkiksi kiusatuksi tulemisesta, johtuvaa kärsimystä. Tässä mielessä sairauden kokemuskin on mukana usein. Jo tämä vihjaa siihen suuntaan, että kysymys on muustakin kuin normeista. ; Etenkin jos sosiaalisen muokkautuvuuden puolta korostetaan, voidaan kysyä miksi ihmiset haluavat parantua ja menevät hoitoon. Kun ilman aivoihin kohdistuvia kemikaaleja he voisivat vain parantaa itsensä koska ovat ihmisiä joilla sielu hallitsee ruumista. (Tähänkin näkemykseen uskotaan, onneksi melko harvoin tosin.) ~ Normeihin mukautuminen ja poikkeavuus ja halu olla oma itsensä eivät selvästi riitä selitykseksi. Tarvitaan jokin konsepti, kuten trauma tai "mielen jarru" tai "et oikeasti todella halua" tai "et ole yrittänyt tarpeeksi" -tyylinen selitys jotta tämä näkemys olisi uskottava. Ja tämä taas on argumentatiivisesti perustelu ad hoc. Ja jos kelpuuttaisimme tämäntyyppisen lähestymistavan, meillä ei olisi ollut mitään ongelmia mielenterveyden aivoihin redusoimis-objektisoimisprojektinkaan kanssa.

Voidaankin sanoa että antipsykiatria iskee parhaiten lieviin ongelmiin. Niihin joita ei oikeastaan nytkään luokitella "sairaudeksi" sanan vahvassa mielessä. Tässä mielessä mielenterveys liittyy vammaisuuteen. On itse asiassa vaikeaa sanoa missä menee vammattoman ja terveen välinen raja. Selvästi normisto ja vaatimustaso suorituskyvystä vetävät asiat jotenkin keskiarvoon ja normeihin vedoten. Mutta siitä huolimatta kukaan ei mene sanomaan neliraajahalvautuneelle, että tämä ei ole sairas. (Joku voi yrittää rukousparannusta ja sanoa että "ota mattosi ja mene". Mutta tämä oli sitä tämän blogauksen kannalta irrelevanttia vaihtoehtohoitopuolta.) Samoin mielenterveyspuolella on joitain tiloja joita on hyvin vaikeaa kuvata terveydeksi. Ja niihin on saatu liitoksia aivovammoihin. (Aiheuttavat pirulaiset esimerkiksi koomaa, joka on varsin huomattava tietoisuuden muutos joka aikaansaa toimintakyvyn radikaalia karsiutumista.) Ja osassa kemialla on selvästi parantava vaikutus - lithiumin tultua markkinoille terapeutteja yritettiin jopa haastaa oikeuteen, kun parin minuutin pilleri tehosi paremmin kuin vuosikausien terapiat. (Jos parantuminen johtui sosiaalisista puolista ja placebosta, niin teho on silti parempi kuin sillä muulla tavalla sosiaalisesti vaikuttaneella terapeutilla, joka tieysti tässäkin tapauksessa tekee hallaa liiketoiminnalle. Siis jos ihmiset näksiivät reduktiovastaisuudessa piilevän red herringin läpi.)

Tervetuloa holhokiksi

"New Scientist (11 May 2013)" kirjoitti melko paljon psykiatreja jakavasta kiistasta. Uusin "Diagnostic and Statistical Manual pf Mental Disorders" (DSM) on jakanut leirin. Osa katsoo että se ei ole enää tiedettä ollenkaan. Kritiikki tiivistyy kahteen muotoon. Ensimmäistä voisi sanoa "kaiken kattavaksi medikalisaatioksi", jonka ongelmana on se että DSM luokittelee kyllä hienosti, mutta että jokainen ihminen on luokiteltavissa johonkin. Ja ennen kaikkea sen koko suhde sairauteen ja oireisiin nähdään vanhentuneeksi. Se keskittyy oireklustereihin tavalla johon ei ole totuttu muussa lääketieteessä. Eri ongelmista kärsivät voidaan luokitella ja listata saman sairauden alle, koska luokitusjärjestelmä vastaisi sitä että oireiden laatu vaikuttaa. Muissa vaivoissa tutkitaan taustalla olevaa ilmiötä. Näin ollen osa haluaa että keskityttäisiin siihen mitä tiedetään aivojen ja geenien toiminnasta. Tällöin puhutaan ilmiöistä joissa tietysti tilasta syntyy tiettyjä oireita mutta jossa ymmärrettäisiin että tietty oire voisi johtua monestakin eri syystä, ja hoito on täsmennettävä näihin syihin. Eli olisi hoidettava sairautta, eikä oireita.

Tämänlaiset kysymykset eivät ole yksinkertaisia. Sillä otetaan esimerkksi uskonnollinen fundamentalismi. Esimerkiksi neurotieteiden parissa voidaan törmätä ajatukseen jossa fundamentalismi olisi mielisairaus. Tämä koskee sitä että radikaalit näkemykset voitaisiin nähdä mielenhäiriöinä. "Somebody who has for example become radicalised to a cult ideology - we might stop seeing that as a personal choice that they have chosen as a result of pure free will and may start treating it as some kind of mental disturbance." Ja tämä ei koskisi pelkästään radikaalia islamia tai vastaavia, vaan asia olisi tätä laajempi. "I am not just talking about the obvious candidates like radical Islam or some of the more extreme cults" ... "I am talking about things like the belief that it is OK to beat your children. These beliefs are very harmful but are not normally categorized as mental illness." Karkeasti sanoen suhtaudun tämäntapaisiin ajatuksiin hyvin suurella epäilyksellä. Mikään ei ole niin helppoa kuin leimata uskonto (tai ateismi) pelkällä mielentereysleimalla. Kyökkipsykologiassa on helppoa väittää että ateisti on perversoitunut ihminen jota vanhemmat ja muut ovat turmelleet. Tai väittää että uskonto on sairasta skitsofreniaharhoihin verrattavaa hulluutta jossa uskotaan mielikuvitushöppeleihin eikä eroteta faktaa fiktiosta. Mikään ei ole yhtä helppoa. Mutta tämä helppous tekeekin siitä tyhmää. Se on harvoin perusteltua. Tämänlainen asennevammailu on sen sijaan niin yleistä, että tekee mieli ihmetellä todellakin sitä että mikä näitä ihmisiä viiraa ja onko tämän mielenterveydenhäiriöisen aallon takana juomaveden myrkytys vai mikä - ja ennen kaikkea hoidetaanko tätä terapialla vai pakkohoidolla laitoksessa? (Tai siis ohops...)

Uskonnonvapaus on minun maailmassani kohtuullisen suuri arvo. Kuitenkin lähes kaikki uskovaisetkin myöntävät, kuten minäkin, että on mahdollista olla uskonnollinen sekopää ; Jos joku uskovainen kuulee ääniä ja laittaa lapsensa mikroaaltouuniin koska luulee tässä olevan demonin, ei kysymys ole uskonnosta vaan mielenterveyden häiriöstä. Kysymys on siis perustelun vahvuudesta ja kontekstista. Ja tehosta. Jos ajatellaan että islamradikaali paranee pillerillä, on hyvä miettiä että (a) vaikuttaako lääke todella, joka on mahdollinen ja periaatteessa lääketieteen vastattavissa oleva kysymys ja (b) onko kyseessä sairaus jota ollaan parantamassa. (Ja esimerkiksi jatkokysymys ; Onko kusipäisyys mielenvika?)

Tässä kyseisessä fundamentalismin mielenterveys-terapiateemassa perusteluna on aivopesu. Siinä katsotaan että aivopesun mekanismit ovat tunnettuja. Ja niiden vaikutuksistakin ja toiminnan ehdoista, tasoista ja rajoista, on tietoa. Aivopesty uskovainen ei siis olisi tehnyt mitään uskonvapaudenmukaista valintaa vaan hänet olisi manipuloitu-indoktrinoitu uskontoon. "We all persuade each other to do things; we all watch advertising; we all get educated and experience [religions.] Brainwashing, if you like, is the extreme end of that; it's the coercive, forceful, psychological torture type." Taylor also noted that brainwashing, though extreme, is part of a the "much more widespread phenomenon" of persuasion. That is, "how we make people think things that might not be good for them, that they might not otherwise have chosen to think." Tässä näkökulmassa on vahvuus. Se ei keskity oireeseen vaan syyhyn. On kuitenkin kyseenalaista onko se ylitsepursuavaa medikalisoitumista. ; Psykologian vaikuttaminen uskonelämään on melko intiimiä ja turhan kaikenkattavaa. (Vaikka kysymys on joka tapauksessa siinä että mihin vedetään raja. Jo nykyään.) Kuka on huostaanotettava ja kuka on aktuaalinen oma terve itsensä, jota ulkomaailma ei ole ohjaillut ovelasti vaikutteillaan. Luultavasti kukaan ei ole Kierkegaardilainen indiivi hengen ritari joka toimii täysin itseriittoisesti ja vapaasti, ja vaikka olisikin, hänen erottamisensa muista ihmisistä voi olla hyvinkin vaikeaa ellei mahdotonta.

Nähdäkseni uskonnollinen indoktrinaatio ja etatistinen kontrollikulttuuri on kulttuurimme pahin uhka uskonnonvapaudelle. (Toisin kuin jossain muissa "rauhan uskonnon" maissa joissa rakenteellisen väkivallan sijasta käytetään sitä ehtaa väkivaltaa.) Tosin jos minulta kysytään, tässä vastaan tulee itse asiassa se ongelma, että on täysin mahdollista että "hoidettavia" tulee liikaa. Eettisen hoitofilosofian ja määritelmäkeskeisen filosofisen rajanveto -ongelmien lisäksi on olemassa sellainen rajoittava tekijä kuin lompakko ja yleinen mielipide. Se taas ei välitä edes siitä että onko tämälainen medikalisoitu uskntokuva tosi vai ei. (Todeksi osoittaminen, kaikista vaikeuksista ja tämän hetken puutteista huolimatta, ja siihen liittyvien ongelmien ratkaiseminenkaan ei siis riittäisi, koska siitä huolimatta ongelmaiset vastustaisivat ja heillä on paljon valtaa. Eikä tarvittavien hoitoonkaan olisi välttämättä varoja.)

---

Uskonnonvapauden vaihtaminen psykiatrien diagnoosille alisteiseksi on kirjoittajalle yhtä miellyttävää kuin ajatus siitä että tungettaisiin pöksyt täyteen mehiläisiä. Kirjoittaja olisi varmasti jonossa hoitolistalla ensimmäisten joukossa. Toivottavasti poistavat kivun mutta jättävät turvotuksen, kuitenkin.

Kokonaisvaltainen

Lääketieteellisesti todistettujen hoitojen lisäksi parantamisbisneksessä on niitä jotka eivät ole lääketieteellisesti todistettuja. Käytän näistä karkeasti ja laveasti termiä "vaihtoehtohoito". Niiden parissa korostetaan sitä, että heidän hoitonsa on "kokonaisvaltaista" tai "holistista".

"Respectful Insolence" -blogissa otettiin hieman esille tätä aihepiiriä. En ota hänen lausuntojaan tässä tarkemmin käsittelyyn vaan lähestyn sitä, mitä hänen lainaamansa vaihtoehtohoitojen kannattajat esittävät omasta aatteestaan. Niistä nimittäin tulee esille se, että mitä tämä kokonaisvaltainen oikeastaan tarkoittaa. Ensimmäinen huomio on itse asiassa se, että tämä kokonaisvaltaisuus on itse asiassa yleissana joka on hyvin epämääräinen ja jota käytetään pääasiassa kahdessa muodossa:

Kokonaisvaltaisuus täydentävänä.

Ensinnäkin on olemassa kokonaisvaltaisuutta joka korostaa sitä, että se ei hylkää länsimaista hoitoa vaan täydentää sitä. Tämä on tuttua niiden parissa jotka korostavat että termi "vaihtoehtohoito" on väärä ja että pitäisi käyttää termiä "täydentävä hoito". (Itse korostan että ne eivät ole lääketiedettä vaan jotain muuta, vaihtoehto tälle.) Tällöin kokonaisvaltaisuus tarkoittaa sitä että normaalia lääketieteen hoitoa itse asiassa tuetaan muunlaisella toiminnalla. "A holistic medical doctor combines modern, Western scientific treatment with alternative medicine or complementary treatments, such as chiropractic, acupuncture or massage. Both a homeopathic physician and a holistic medical doctor will look at the whole picture. How they differ is that the homeopathic doctor would prepare a remedy in liquid or tablet form, while the holistic doctor would provide a patient with the option of a pharmaceutical drug in addition to alternative treatments, which could include a homeopathic remedy." Tämä on mielenkiintoinen lähestymistapa, koska se on ensivilkaisulta hyvin kaunis. Tässä ei moitita Big Pharmaa valehtelututkimuksista vaan korostetaan että ne toimivat ja niitä on hyvä käyttää.

Kuitenkin on tavallista että tässä kohden määritteillä kielletään kutsumasta holistisen hoitajan tarjoamia palveluja vaihtoehtohoidoksi. Ja tämä johtaa hyvin ongelmalliseen tilanteeseen käsitteiden kanssa ; Esimerkiksi homeopaatin kohdalla tilanne on mutkikas ; Jos holistinen hoitaja käyttää tukimateriaalina homeopatiaa, se kuitenkin on sitä vaihtoehtoista (alternative medicine tai complementary medicine) materiaalia. Ja koska lääkärit hoitavat taudin lääkinnän, ei homeopaatikko oikein voi mestaroida tällä alueella. Tosiasiassa hän tarjoaa pelkästään tätä vaihtoehtoista palvelua ja siihen liittyviä käsitteitä. ; Toisin sanoen jos meillä olisi holistinen hoitaja ja vaihtoehtohoitoa tarjoava homeopaatikko heidän palvelunsa ovat identtisiä. On selvää että ero on vain retorinen.

Kokonaisvaltaisuus filosofiana ja asiakassuhteena.

Tosiasiassa vaihtoehtohoidot nähdään ja esitetäänkin usein hieman muutoin. Ne määrittelevät toimintansa siten että länsimainen lääketiede parantaa oireita kun taas he puuttuvat syvällisiin syihin. Tämä on tietysti lääketieteellisesti kummallista koska lääketiede puuttuu syihin, kuten bakteereihin, viruksiin ja muihin taudinaiheuttajiin eikä pelkästään esimerkiksi taudinaiheuttajien synyttämiin oireisiin kuten kuumeeseen.

Kuitenkin tässä ero on taustafilosofiassa. Vaihtoehtohoidoissa kokonaisvaltaisuus tarkoittaa sitä että universumin syvissä energiarakenteissa tai vastaavissa mystisissä tasoissa oleva vika otetaan huomioon. Näin ollen esimerkiksi karma voi muuntua vaihtoehtohoitajan välineeksi ; Nähdään että vaikeudet johtuvat pohjimmiltaan karmasta ja siksi esimerkiksi lääkäreiden tekemät virheet johtavat ongelmiin. Tästä hyvä esimerkki kuvastaa sitä että kokonaisvaltaisuus ottaa käsittelyyn potilaan tunne -elämän. "Your fear and non-acceptance of conventional birthing techniques, for whatever reason, puts it on your mind. A lot. What you don’t know, and what the nurses can see but can’t explain, is a simple Law of the Universe: we create what we think of and expect to happen, and the Universe deletes the word ‘not’. You constant worrying about the method of birth sends a stream of requests to The Universe: I want c-section, I want c-section, I want c-section. And nine times out of ten that is exactly what you get." Tämä on siis pohjimmiltaan väitelause todellisuuden syvällisimmästä luonteesta. Monille maailmankuville lääkäreiden operoima fysikaalinen todellisuus on vain "pinnallisin taso". Ja tätä kautta tässä on taustavoimana lähinnä ideologista omahyväisyyttä (koska vaihtoehtohoidossa on kysymys paranemisesta ja sairastamisesta jotka heijastavat näitä tiloja voitaisiin kyllä havaita lääketieteellisesti kaksoissokkokokeella että ne toimivat vaikka niiden mekanismi jäisi tyystin tuntemattomaksi.) Mutta rehellisesti sanoen tämä ei kuulosta kovin kauhealta.

Ja tämä kuva täsmentyy kun katsotaan että kokonaisvaltaisuus vaatiikin itse asiassa asiakassuhdetta. "Homeopathic treatment - often bashed by modern scientific institutions and doctors - in general falls under the holistic umbrella. Homeopathic medicine examines the whole person. It integrates a person’s constitution, diet, emotional and mental state and stressors, among other factors - hence the term holistic." ... "Most homeopathic practitioners are practicing holistic medicine; consumers who buy their own homeopathic remedies aren’t necessarily doing so." Näissä onkin siis mukana ajatus siitä että homeopaatikot jotka myyvät tuotteita olisivat vain vaihtoehtohoitajia kun taas homeopaatikolla käyminen johtaa siihen että se olisi kokonaisvaltaista. Tämä tukee sitä klassista ajatusta että vaihtoehtohoidot olisivat ihmisläheisiä ja lempeitä.

Kuitenkin tässä on myös ongelmapuoli. Jokainen skeptikko tietää että vaihtoehtohoitojen kriitikot kohtaavat aina kovaa kiistoa ja vastarintaa. Ja tätä tapahtuu riippumatta siitä onko kokeillut hoitoja vai ei. Syykin on selvä. Syy johtuu siitä että negatiivista asiakaspalvelua käsitellään sitäkin holistisesti. Se nousee siitä että kaikki kritiikki kohtaa saman minkä skeptikotkin ; Jos ajattelee karman kielellä, potilaan oma negatiivinen karma on ongelmien syy, ei hoidon tehottomuus tai huonous. Jos ajattelee positiivisen ajattelun ja negatiivisen ajattelun olevan perimmäinen syy ongelmiin, päästään siihen miten eräs kokonaisvaltaisesti hoitava kommentoi "I have spent more time than I care to admit in The heart room. It just gets spooky: there are some patients, who out of fear or whatever, do NOT want to be there. Like the patients with the epidurals that won’t go in, these ones have the ability to block interventions ALL OVER their body. The I.v. Won’t go in. The arterial line is a challenge. You try and try and try to get a central line. When it is time to put the breathing tube it’s hard to see the glottis, the opening between the vocal cords where the tube goes in. The saw breaks, the sutures snap, and the vein graft is poor quality. The surgeon struggles. The negativity is pervasive." Ja johon Orackin kommentoi "In other words, when things go poorly in the operating room, it’s the patient’s fault because of his “negative energy,” that not only attracts bad things but actively resists healing!" Pohjimmiltaan lempeys on lempeys hoitajaa ja tämän auktoriteettia (ja kenties vähän palkkapussiakin) kohtaan. Kokonaisvaltaisuus tarkoittaa käytännössä sitä että ongelmatilanteessa potilas kantaa täyden vastuun ja onnistumisessa olennainen osa kiitoksesta menee hoitajalle.

Ainut mikä on koko ajan suojassa on taustafilosofia, joka on kritiikki-immunisoitu ennustamalla että on skeptikkoja tai muuten vain negatiivisia ihmisiä joiden karma ja optimismin puute estävät hoidon tehon. Ja negatiivisia ja skeptisiä piirteitä heissä esiintyy tietysti erityisen vahvasti jos hoidot eivät olekaan toimineet.

Kun ruumis on Delfoin temppeli

Eräässä "Housen" jaksossa on voimakkaasti ylipainoinen potilas. Hänelle annetaan useita diagnooseja, jotka yleensä perustuivat hänen elintapoihinsa. Jakson lopussa hän sai käytännössä kuolemantuomion koska diagnoosiksi paljastui keuhkosyöpä. Potilas oli kuitenkin voimakkaasti helpottunut koska hän ei ollut polttanut tupakkaa. Tämä jakso muistuttaa kahdesta pääasiasta ; Usein ihmiset ottavat toisen turhankin kokonaisvaltaisesti, eivät ikään kuin kykene katsomaan oireita vaan katsovat ihmistä. Ja toisaalta se kertoo siitä miten nykyään syyllisyys liittyy terveyteen.

Nykymaailmassa medikalisaation merkitystä ei voi ylikorostaa. Kuten jakson ylipainoinen miehelle kävi, lääkäri muistuttaa nykyelämän virheistä. Tämä muuttuu ihmisten mielessä jonkinlaiseksi antropomorfismilta vahvasti maistuvaksi tarinaksi jossa ylensyöminen johtaa lihavuuteen ja sydänkohtaukseen. Eli luonto ikään kuin kostaa hillittömyyden synnistä. Hoisessa oletettu tauti nähtiin ihmisen heijastumana. Mutta aivan yhtä usein ihminen nähdään helposti tautinsa vertauskuvana ; Sarjan jakso olisi voinut jatkokäsitellä sitäkin, miten keuhkosyöpä antaa ympäristölle luulon siitä että hän oli myös tupakoija ja tätä kautta ansainnut syöpänsä.

Mutta tässä tarinassa huomio oli kuitenkin pääasiassa syyllisyydessä joka syntyy siitä että ihmiset katsovat ihmistä "liikaakin oireiden ulkopuolelta". Oikea mestarillisen nerokas viime hetkellä ovelasti oivallettu diagnoosikaan ei parantanut potilaan sairautta, tai edes poistanut oireita. Mutta se paransi kuitenkin potilaan syyllisyyden joka oli lähtöisin sekä omakohtaisesta katumuksentunteesta että etenkin ympäristön huomauttelun kautta yleisemmästä syylliseksi tuomitsemisesta. Syyllisyys on paitsi henkilökohtainen rike ja virhe josta yksin kantaa vastuun, myös - ja kenties jopa etenkin - sosiaalinen syyllisyys. Ylensyöminen, tupakointi ja muu riskialtis käyttäytyminen on siksi vähän kuin olisi asteen päässä itsemurhan synnistä.

Jotta voimme miettiä sitä miten lääketiede on saanut näin paljon valtaa paitsi ruumiin, myös hengen asioissa, on syytä muistaa mitä Delfoin oraakkelin seinällä luki. Siellä kerrottiin "gnothi seauton", tunne itsesi. Ja jostain ihmeellisestä syystä tähän itsetuntemukseen tarvittiin Delfoin oraakkelin kaltaista konsulttia. Syyksi tähän asetettiin tieto.

Sama on tietysti lääkärin kanssa. Sairaan ihmisen kohdalla ongelmana on nimittäin itsetietoisuuden puute. Hänellä on jokin sairaus jonka olemassaolon hän tietää, mutta tämä tieto jää helposti tähän. Hän ei tiedä mikä sairaus on ja mitä sille voidaan tehdä. Näin hän menee hakemaan ulkopuoliselta konsultilta tietoa jotta hän voisi valaista tämän itseä koskevan mysteerin. Ja näin ihminen matkustaa kauaskin saadakseen tietoa jostain joka on valmiiksi hänen sisällään. Vaikka olemme lääkärin asiakkaita ja tätä kautta lääkäri on rahan kautta armoillamme - joko suoraan sillä että maksamme tai mutkan kautta sillä että kysyntä takaaa sen että valtio tai muu vastaava taho maksaa hänelle siitä että lääkäri ylläpitää tarjontaa siihen johon on kysyntää - on lääkärillä kuitenkin käsissään isompi ja tärkeämpi panos, ihmisen terveydentila, sen kuvaaminen ja etenkin sen parantaminen. ~ Eikä edes googlen diagnoosihaut muuta tätä faktaa. Lääkäriä tarvitaan antamaan viimeinen sana, arvioimaan onko googlen arvio ollut sovelias. Tällöin käännymme lääkärin puoleen sekä saadaksemme tiedon viimeisestä arvioista. Ja etenkin reseptin takia, jota mikään googlen tietojen tarkkakaan selaus ei anna.

Diagnoosi antaa itsetuntemusta, vähintään sairaus saa ymmärrettävän muodon ja tuntuu tieteelliseltä. Se ei enää tunnu mysteeriltä vaan tiedetyltä. Näin jopa tappavan syövän tietäminen lisää itsetuntemuksen kokemista. Tämä taas tuntuu hallinnalta, vaikka sairautta ei saisikaan edes parannettua. Lääkärillä onkin siksi yllättävää valtaa.

Moni tietysti kokee kaiken vallan inhottavana, oman tietämättömyyden ja puutteellisuuden korostaminen kun tyypillisesti kolhii egoa aika kovasti. Siksi sille tarjotaan usein lempeämpiä vaihtoehtoja. Vaihtoehtohoidot tarjoavatkin sairauksiin yleensä mysteerin tuntua. He kertovat katsovansa ihmistä kokonaisuutena. Auktoriteetti ja valta liitetään usein "normilääketieteeseen" jota pidetään kylmänä. Kuitenkin nämä tahot käyttävät lähinnä erilaista välineistöä. Siinä missä lääkäri varustautuu vastaanottohuoneella ja lääketieteen diplomilla, vaihtoehtohoitajalla on eräänlainen diplomi mystisestä tiedosta ja jonkinlainen erityinen paikka jonne häntä tullaan kohtaamaan. Heidänkin kohdallaan tilanne on epäsymmetrinen. He tarjoavat toiselle itsetuntemusta.

Asiaa voisi lähestyä vaikkapa Hobbeslaisen hallitsijan kautta. Hänen mukaansa inhimillinen ei ole riittävän vakuttavaa jotta ihmiset pysyisivät yhteiskunnassa. Hänen mukaansa tarvittiin jokin ihmistä korkeampi, symbolinen, valta. Pelkkä kaupungin turvallisuudesta vastava sotilas on sellaisenaan ihminen. Joku jonka voi ostaa, korruptoida ja tappaa. Jokin jota vastaan voi kasata hirveän määrän ihmisiä joilla on talikkoja ja soihtuja ja näin saadaan "angry mob" joka pieksee hänet vaikka hän olisi mikä superninja. Jokin jonka joku maajussi voi puukottaa hengiltä kun hän on unessa. Mutta jos hän edustaa korkeampaa järjestystä, hän muuttuu symbolisemmaksi ja vakuuttavammaksi. Lääkäri edustaa lääketiedettä. Vaihtoehtohoitaja sitä mystistä tietoutta.

Tavallisen lääkärin valta näkyykin siinä miten monessa lääkkeessä on aineita jotka ovat jossain pitoisuudessa myrkkyjä ja toisessa hoitavia aineita. Jos aineet on mitattu oikein, syntyy parantava tulos. Ihmisissä on kuitenkin myös variaatiota ja lääkäri joutuukin yleensä vetämään "yleisestä yksityiseen". Tällöin hän hoitaa ihmisiä niin että se on yleensä kannattavaa. Yksittäistapauksissa se ei kuitenkaan aina ole. Lääkäri laskee riskejä ja määrää reseptejä jotka potilas sitten käyttää. Lääkäri luottaa lääketieteeseen niin että antaa toisen napostella nämä lääkkeet. Ja toinen on valmis tähän. Vaikka periaatteessa hän voi olla sitä poikkeusta, joka ei sovi keskiarvoihin.

Vaihtoehtohoitajat taas pitävät tämänlaista ahdistavana. Ihmisessä on tässä kohden pomminvarmuuden kaipuu. Itsetuntemusta kehitetäänkin osittain juuri tämän pomminvarmuuden kaipuun vuoksi.

Vaihtoehtohoitajat yrittävätkin siksi hoitaa yksilöitä. Ongelmana tässä onkin se, että he eivät osaa parantaa edes tilastollisesti oikein. Lääketieteen ongelmana on variaatio, mutta vaihtoehtohoitojen ongelmana on keskiarvon puute. - Tämä keskiarvon puute näkyy kaksoissokkokokeiden kautta selvästi. Vaihtoehtohoito on by definition jotain joka epäonnistuu tässä kliinisessä kokeessa. Onnistuminen nimittäin tekee siitä standardilääketiedettä, eikä vaihtoehtoa. Jos yksilöllinen lähestyminen toimisi, se tarkoittaisi sitä että yksilöt paranisivat hemmetin hyvin. Ja tämä ei voisi olla näkymättä tilastoissa. Sillä vaikka paranemisen mekanismi olisi miten myyttinen tahansa, paraneminen on näkyvää ja havaittava ihmisessä. Kun yksilöt paranevat se näkyy väistämättä keskiarvoissa. Lähestymistavan vaihdos ei siksi muuta arviointitavan relevanttiutta. Jos yksilönä otto vähentää keskiarvolähtöisen ongelmia, sen pitäisi silti näkyä paranemisprosenteissa.

Tämä on itse asiassa sen hyvin suuri ja olennainen ongelma. Sillä vaihtoehtohoidoissa auktoriteettia ja valtaa käytetään. Mutta parantamisen sijasta tarjotaan itse asiassa symbolista ideaa paranemisesta. Ja valitettavasti kokonaisvaltainen tarkastelu pahentaa medikalisoituneen kulttuurin ongelmia ; Sitä aletaan katsomaan ihmisen lihavuutta ja elintapoja hyvin laajakirjoisesti eikä enää nähdä itse ongelmaa. Vaihtoehtohoidot ovatkin siksi ajautuneet juuri siihen mikä "Housen" jaksossa oli ongelmana normilääketieteessä. Valitettavasti tämä stereotypisointi ja antroposentrinen tarinankerronta jää vaihtoehtohoidoissa vakiotilaksi josta ei edes yritetä kohota. Päin vastoin, siitä ollaan ylpeitä.

Tälläisissä asioissa uskallan väittää että tieto on valtaa. Ja että sen on peräti oltava valtaa.

Kokonaisvaltaisesti perseestä.

Sisareni blogissa tehtiin kurkistus itseen enneagrammien kautta. Otinpa itsekin osaa tekemällä enneagrammitestin ; Tuloksena on selkeitä tyyppejä, joiden tunnistettavuus on ihmisten kesken varsin helppoa. Tätä voisi kutsua arkkityyppiseksi.

Luokat ovat selkeitä. Itse asiassa itseltäni tuntui siltä että ihmisen luokittelu vaatii oletuksen "suhteellisen pysyvästä ja konsistentista minuudesta". Kuitenkin oikeasti ihmiset näyttävät heiluvan joidenkin "perusmallien" välillä ; Huonona päivänä luonne voi olla hyvin eri luokassa kuin hyvänä. Samoin toiset voivat olla ahkeria töissä ja laiskoja kotona ja saada erilaisia luokitelmia silloin kun puheenaiheena on luonnontiede ja toisenlaisia kun aiheena on vaikkapa teologia..

Lisäksi tehtävää tehtyä on hyvä huomata että tehtävä kehottaa laittamaan vastauksen nopeasti, analysointi pilaa tulokset. Näin koetta tehdessä pitää ikään kuin "unohtaa ylianalysointi" ja suostua läimimään vastaus johonkin ; Intuition painottumisen sijasta tässä itse asiassa korostuukin se, että jo vastatessa niellään piilo -oletus jostain itselle ominaisesta "kontekstittomasta perustyypistä".

Uskallankin sanoa että lopputuloksena on jotain jossa on sekä itsestääselvyyksiä että ylenmääräisiä stereotypioita. Ensimmäisistä ei opi mitään ja toiset osuvat "vain tuurilla", jolloin tulos pitää ottaa ikään kuin enemmän ehdotuksena kuin tuloksena.

Tämä johti minut miettimään lähihistoriaa ; Ei nimittäin ole kovin kauaa aikaa siitä, kun ihmisrotuja esitettiin luonteenpiirteiden kombinaationa. Tässä esimerkiksi "neekereiden" katsottiin olevan perusluonteeltaan laiskoja, mutta rytmitajuisia ja musikaalisia. Jokainen on sitä mieltä että syntyperään kohdistuva, kysymys on syrjivä ja sterotyyppisen luokitteleva.

Kuitenkin enneagrammien tekijät tai horoskooppien laatijat voivat esittää aivan samanlaisia luokitelmia "tyypillisestä leijonasta" jonka "nouseva merkki" jne. on ties mitä. Syntymäaikaan perustuva luokittelu ei ole "syrjivää" tai "luokittelevaa" vaan "kokonaisvaltaista".

Horoskooppien kohdalla tämä on melko selvää. Kun melko tuoreesti juttelin horoskoopeista kiinnostuneen ja innostuneen ihmisen kanssa, hän oli selvästi sellainen jonka mielestä tähtitiede ei ole yhtä kiinnostavaa kuin horoskoopit, koska planeettojen asemien sijasta sitä mietitään miten planeetat ovat suhteessa juuri itseen. Tämä on egosentrinen maailmankuva joka vaan jotenkin "tuntuu aina yhtä taikauskoiselta".

Olinkin varsin huvittunut, kun utelin että mikähän minun horoskoopissani on vialla, kun minulla ilmenee typerehtimistä ja yleistä härömielisyyttä. Vastaukseksi tuli planeetan vaikutus, se kuulemma aiheuttaa "sumuisuutta" ja yksi hämäryyden ilmeneminen on erehtyminen ja härveltäminen. Kun tarkemmassa analyysissä havaittiin että tämä planeetta ei osunut, on härveltämisen syynä tietysti se, että en ollut noudattanut omaa horoskooppityyppiäni. Horoskooppeja miettivän intuitio tuotti selityksen, jonka miettiminen auttaisi ratkaisemaan ongelmani ; Ratkaisu ja ohje minun olisi kehitettävä itse, saamani neuvon inspiroimana.

Huvittumisen jälkeen mieleeni tosin tuli, että jos ottaisin neuvosta vaarin ja alkaisin miettimään tätä ongelmaani vakavasti todennäköisestä vähentäisi härömielisyyttäni. Näin horoskooppi voi toimia ihan oikeastikin apuvälineenä. Ei siksi että syntymäaika olisi jokin asiantila. Vaan siksi että itsereflektio on keino itseymmärryksen lisäämiseen ja ongelmien miettiminen kasvattaa aina todennäköisyyttä ratkaista se. ~ Horoskooppimerkistä saamieni tietojen muuttamat vaihtoehdot olivat hyvin erilaisia. Mutta niissä molemmissa kuitenkin on ratkaisemisen siementä ; Härveltämisen hyväksyminen omaksi luonteeksi helpottaa ongelman tekemällä siitä olotilan jota ei voi muuttaa vaan jonka kanssa on selvittävä. Samoin kuin se että alkaa miettimään miten tilanteen voi korjata. Molempia teitä pääsee eteenpäin.

Luokitteleminen perustyyppeihin ei tietysti jää horoskooppeihin ; Aivan vastaava kokonaisvaltaisuus on tietysti muuallakin. Tämän kohtasin kun luin töissä "Homeopatiaa koirille kotikonstein" kirjaa. Siinä korostettiin miten koululääketiede on luokittelevaa ja siksi puutteellista. Ratkaisuksi kirja ottaa systeemin jota kutsutaan "kokonaisuustyypiksi", jossa on esimerkiksi sepia ja pulsatilla -luokan koiria. Nämä ovat hyvin stereotyyppisiä perushahmoja jotka muistuttavat kovasti horoskooppimerkkien "perusluonnehdintoja".

Kirja korosti, miten jos kertoo että koiralla on niveltulehdus on kyseessä jotain joka on liian yleistävää. Ja jos kertoo että koira nilkuttaa, se on vain oire eikä perimmäinen syy, eikä se siksi riitä ratkaisemaan ongelmaan. Siksi hopeopatian pruuvaamisen kautta saatu lääkeaineen valinta ei siis riitä. Siinähän huomioidaan vain tietty oire, kuten nilkuttaminen tai päänsärku. Lopullinen ratkaisu vaatii lisäksi sen miettimistä, miten koiran kokonaisuustyyppi on.

Siinä missä oire ja sen hoitaminen on jotain, josta on homeopaatilla lista, tämä kokonaisuustyypin huomioiminen on jotain melkoisen ympäripyöreää. Tätä kautta hoitajan intuitio ratkaisee, jolloin arvailun peittäminen ennakkolooloillakin värittäen onnistuu ikään kuin "luvallisesti".

Superfood ~ Superfool?

Luontaistuotebisneksessä on ollut lähiaikoina trendikkyyttä. On ollut muodikasta käyttää luontaistuotteita ; On puhuttu erityisestä superfoodista. Tällä hetkellä trendi on ilmeisesti laskemassa.

Koska tuttavani vanhemmat omistavat erään suurehkon luontaistuoteyritysketjun, jolla on liikkeitä muutamassa kaupungissa, pääsin tietysti mukavasti pienten alennusten piiriin. Päätin kokeilla (Aasialaista) Ginsengiä, koska halvalla sain. Ostin sitä kunnolla, jotta saisin pitkähkön kokeiluvälin. Tämänlainen kokemus ei toki ole anekdoottia kummempi, mutta tulipahan edes kokeiltua - ja toisaalta luontaistuotteiden kannattajille anekdootit ja kokeilu on tärkeää, joten heidän perustelukentässään tällä pitäisi olla merkitystä koska he kannattavat sitä muuallakin.

Yhtenä syynä osallistumiseeni oli ihan se, että jos sitä syö marjoja ja vitamiineja, ei siitä hirveää haittaakaan ole. Ginsengin valinta ei ollut sattumaa ; Tutustuin siihen miekkailunkoululla tarjolla olevan teen kautta. Lyhytjänteisesti kokeiluissa pidin siitä, minkälainen olo siitä tulee. Se vaikutti potentiaalisesti hyvältä. Otin aineen kotonakin tapahtuvaan, jokapäiväiseen, käyttöön.

Käyttökokemukset olivat sekä hyviä että huonoja.

Hyvinä asioina on "yleinen voimaantumisen tunne". Ginseng tehostaa verenkiertoa, joten esimerkiksi jalkani palelivat vähemmän. Olo on tietyllä tavalla reippaampi, ja ruumiinlämpö tuntuu olevan yleisesti ottaen tavanomaista korkeampi. Tämä on kaltaiselleni vilukissalle Suomen talvessa tietysti hyvä asia. Samoin koin että se tehosti hieman seksielämäänikin kyvyn ja keston osalta.

Mutta vaikka luontaistuotteita usein myydäänkin siten että oireet tupataan unohtamaan ja niitä pidetään ikään kuin "riskittöminä" tuli kohdallani vastaan se, mitä ginsengistä tiedetäänkin ; "Ginseng may worsen insomnia. Side effects of ginseng may include nervousness, agitation, insomnia, diarrhea, headaches, high blood pressure, and heart palpitations." Omalla kohdallani en törmännyt kaikkiin riskeihin. (Ja osa oireista, kuten hermostuneisuus ja ärtyneisyys, ovat minussa vakiona jo ilmankin.)

Negatiiviset vaikutukset liittyivät päänsärkyyn ja valoherkkyyteen. Saan muutenkin ongelmia valosta, joka tarjoaa liikaa ärsykkeitä, mutta ginsengin kanssa tämä piirre paheni ; On koomista käyttää aurinkolaseja kun ulkona on monien mielestä pimeää.

Toinen mielenkiintoinen piirre on sormien turpoaminen, joka aikaansaa tiettyä sormien jäykkyyttä - eikä turpoaminen sovi yhteen tapani käyttää ylenmääräisesti sormuksia kanssa.

Toisaalta, ilmeisesti siksi että syön kohtuullisesti sipulia, sain helpommin haavoja. Ginsengin tiedetään lisäävän etenkin valkosipulin kanssa verenvuotoa. Tällä on merkitystä sitä kautta, että harjoittelussa tulee usein pieniä kolhuja ja nirhamia. Näin pisaroin ja sotkin paikkoja hieman tavallista enemmän. Toki tämä ei ole mitään kuolettavaa verenvuotoa, mutta omalla tavallaan se on ärsyttävää.

Omalta kohdaltani pidin ginsengistä saamiani ongelmia isompina kuin saamiani hyötyjä. Kokonaisuutena näyttää siltä että on hyvä muistuttaa että luontaistuote ja superfood eivät ole mitään täydellisiä asioita. Tämä ei tietysti tarkoita samaa kuin niiden kieltäminen. Mutta se on kuitenkin hyvä muistutus, esimerkiksi niille jotka tämänlaisia tuotteita toisille kehuvat. Ginseng ei ole läpeensä paha tai läpeensä hyvä.

Sama kuvaa koko luontaistuotteiden piiriä. Esimerkiksi osa luontaistuotteista toimii ja niiden teho on lääketieteellisesti todistettu. Osa taas on taikauskoa. Ja usein on kombinaatio hyötyjä ja haittoja. Taikausko ei välttämättä alenna elämänlaatua vaikka perustelu niiden tehoista onkin naurettavaa. Ja toisaalta hyötyjen mukana voi tulla riskejä.

Siksi en osaa sanoa onko superfoodin syöjä itsestään huolehtiva fiksu ihminen vai trendipelle joka hypähtää liiallista hypeä saaneeseen juttuun.

---

valokuva : Erkki Hämäläinen

Sairautta tavoittelemassa.

Terveyttä, olipa kyseessä fyysinen terveys tai mielenterveys, on yllättävän vaikeaa määritellä. Esimerkiksi sairautta olisi helppoa katsoa jonain joka aiheuttaa haittoja, oireita. Kuitenkin tämä lähestymistapa on helposti enemmänkin välttämätön mutta ei riittävä ehto ; Vanheneminenkin aikaansaa monenlaisia ongelmia, jotka eivät ole suoranaisesti sairauksia. Aikaansaavan syyn kautta sairauteen saadaan tätä paljon paremmin tolkkua : Silloin sairauksissa tarkastellaan taudinaiheuttajia (olivatpa ne bakteereja, viruksia, toksiineja tai vaikka prioneita), elimien toimintahäiriöitä. (Kenties myös vammautumisia ja vanhuutta?)

Mielenterveyttä pidetään melko yksinkertaisesti ymmärrettävänä asiana. Kuitenkin esimerkiksi "Research Digestin" "What is mental illness":iä lukiessa asian vaikeus tulee hyvin selväksi. Siellä nostettiin esiin yksi tapa määritellä mielenterveys : Häiriö on yksilössä eikä ryhmätasossa. Tätä pidetään tärkeänä, jotta esimerkiksi uskonnolliset toimijat saisivat rauhan olla määrittymättä mielenterveydellisesti häiriintyneiksi. Sen ilmenemisen on aiheutettava merkittävää haittaa, kuten hyvin voimakasta stressiä. Ilmeneminen ei ole normaalia ihmisen toimintaa kyseisessä tilanteessa, kuten vaikka omaisen kuollessa. Eikä se saa olla kulttuurillisesti normaali toimintatapa. Ja häiriön on heijastettava jotakin psykologista tai biologista toimintahäiriötä. Eikä se saa olla seurauta konfliktista yhteiskunnan kanssa.

Määritelmä on aika hyvä. Kuitenkin siinä on joitain outouksia. Esimerkiksi folie á deux -tilanteessa harhat leviävät. Tätä ei pidetä argumenttina sille että kyseessä ei ole mielenterveydellinen asia. Ei itse asiassa ole mitenkään mahdotonta ajatella, että kulttien toiminta olisi nimen omaan ryhmätoiminnalla rakennettu mielenterveyden häiriö. Yleisyys ei monien puolesta saisi olla argumentti. Toisaalta post-traumaattinen stressireaktiokin voi olla aivan normaalin ihmisen reaktio vaikkapa sotatilan jälkeen. Tämäkään ei estä sitä olemasta mielenterveyden häiriö. Traumaattiset ihmiset ovat sairaita, koska terve ihminen hullussa maailmassa sekoaa. Ja esimerkiksi kiroilua aikaansaavan Tourettenin syndrooman oireiden ongelmallisuuden perustelu on totaalisen yhteiskunnallinen : Se ei ole vaarallista, paitsi siksi että siinä "rikotaan hyviä tapoja".

Haitta on myös helposti yhteiskunnasta riippuvainen. Meidän kulttuurissamme monet harhaluulot ovat yleensä haittoja. Mutta on periaatteessa mahdollista saada harhaluulo jossa on Jumalan lähettiläs ja sattua päätymään televankelistaksi USA:an, jolloin siitä on rahallistakin hyötyä. Tosin tämä näyttää siihen suuntaan, että hoitoon ottamisen kannalta määritelmä on tältä osin hyvä ; On selvää että esimerkkimme televankelista selviää elämässä harhaluulostaan huolimatta - tai peräti sen ansiosta. Häntä ei tarvitse laittaa hoitoon ellei hänen harhansa käänny väkivaltaiseksi tai vaaralliseksi - mikä tuo mukaan sen, että oire voi olla, paitsi vaikeus itselle, myös huomattava riski muille. Toisaalta hyvä esimerkki lienee myös homoseksuaalisuuden kohdalla oleva nykyinen määritelmä : Homoseksuaalisuus ei ole mielenterveydellinen häiriö, mutta itseä häiritsevä homoseksuaalisuus on.

Mielenterveyden kohdalla voidaan jopa ajatella että määritelmissä pyörii mukana jonkinlainen "sairausnäkökulma" ja "hoitoonottonäkökulma". Sairausnäkökulmassa mietitään vain "todellisuustajun häiriintymistä" ja "oireita". Hoitonäkökulmassa ole välttämättä kyse edes siitä mitä sairastaa, vaan miten ja missä yhteiskunnassa sairastaa ja miten asian kokee itse. Lopputulos - eli päätös siitä kuka on sairas ja kuka ei - syntyy aina jotenkin näiden kombinaationa.

Lääkärintarkastuksen tehokkuus.

Moni ihminen käy säännöllisesti lääkärintarkastuksissa. Niissä havaitaankin sairauksia joihin voidaan saada hoitoa. Niiden hyödyllisyyttäkin on testattu. Amerikoissa on otettu käyttöön vakuutuspolitiikka, jossa ihmisiltä halutaan lääkärintarkastuksia. Syynä on se, että 1920 -luvulla havaittiin voimakas yhteys jossa lääkärintarkastuksessa käyneet olivat terveempiä ja elivät pidempään kuin muunlaiset ihmiset. Tästä pääteltiin, että lääkärintarkastus pelastaa elämiä.

Hieman yllättäen niissä on havaittu että ne eivät ole niin tehokkaita, kuin voisi luulla. Lääkärintarkastuksessa tehdään monia asioita, jotka eivät ole ns. "lääketieteellisesti tarkoituksenmukaisia" . Syitä on monia.
1: Tarkastuksissa tulee vääriä hälytyksiä, jotka johtavat turhiin testeihin, jotka voivat sisältää itsessään haittoja. Joskus potilaat vaativat näitä testejä, ja lääkärit tekevät niitä vaikka itse eivät näe niille tarvetta. Tämä vakuutusyhtiöiden ja potilasluottamuksen vuoksi. Kuitenkin esimerkiksi suosittu CT -skannaus käyttää radioaktiivista merkkiainesta, joka itsessään sisältää syöpäriskiä. Se on tehokas ja halpa keino löytää asioita, mutta sitä ei saisi tehdä rutiininomaisesti ja turhaan. CT on riski-hyötysuhteeltaan USA:ssa vakavasti ylikäytetty, suuri syy tähän on luultavasti vakuutuskorvausvaateiden pelko.
2: Syöpien diagnosointi lääkärintarkastuksessa johtaa helposti siihen, että diagnoosi tehdään liian myöhään. Kun syöpä on niin suuri, että sen tuntee, ollaan jo liian pitkällä. Tämä on syöpäsairauksissa muutoinkin ongelmana. Nopea diagnosointi on tärkeää, ja tässä itse tehty testaus toimii koska itse on läsnä joka päivä, toisin kuin lääkäri.
4: Satunnaiset ihmiset eivät käy lääkärintarkastuksissa. Niitä käyttävät sellaiset ihmiset, jotka elävät muutenkin terveellisesti. He kuntoilevat ja tarkkailevat itseään. Näin ollen lääkärintarkastuksissa eivät käy riskiryhmät. Ne, joiden osallistuminen toisi paremmat tehot. Onkin siis luultavaa että lääkärintarkastuksessa käyvät ovat terveempiä, mutta eroa tulee valtavasti pelkästään erilaisen otoksen vuoksi, jolloin syntyy systemaattinen virhe. : Arkikielisesti sanoen pidempi elämä tulee yleisestä terveellisistä elämäntavoista ja kiinnostuneesta asenteesta omaan terveyteen, ei lääkärintarkastuksesta itsestään. : Vakavasti karrikoiden "Sairaat tyypit eivät käy lenkin ohessa lääkärintarkastuksissa, vaan katsovat telkkaria tupakoiden."
5: Esimerkiksi tupakointi voi olla epäterveellinen tapa, mutta lääkärin pyynnöt vähentää eivät ole sama asia kuin elämäntapamuutos.
6: Lääkärintarkastuksilla on havaittu olevan myös "rauhoittava efekti". Tämä ei ole välttämättä hyvä asia. Sillä lääkärintarkastuksen käyneet katsovat että poikkeava oire ei ole niin paha asia. He ovat vähemmän hanakoita huolestumaan niistä ja menemään tarkistuttamaan niitä. Turha lääkärissäkäynti siis vähentää tarpeellisia lääkärissäkäyntejä.
7: Usein testejä tehdään potilaan ehdoilla. Tällöin joudutaan helposti riitelemään ja selittämään potilaalle, jos ei vaikkapa kuunnella sydäntä. Moni potilas on sellainen, että he odottavat ja vaativat tiettyjä asioita ja on helpompaa tehdä varsinainen asia. Moni myös kokee että kalliimpi lääkärintarkastus on ollut parempi ja tarkempi, joten syntyy intoa tehdä turhia testejä.

Tämänlainen kirjoittelu voisi tietysti olla Leinivaaran "Paha lääketeollisuus" -sarjan matkimista. Joku voisi katsoa että tämä tukisi vaihtoehtohoitoja ja olisi tätä kautta lääketieteen vastainen.

Tosiasiassa se on enemmänkin muistutus siitä, miten omaa terveyttä ja sen vaalimista ei voi delegoida lääkäreille tai vaihtoehtohoitajille. Se muistuttaa toisaalta myös siitä, miten amatööri voi varovaisuuksissaan vaatia itsensä vahingoittamista, mikä on kenties ironista siihen erikoiseen tapaan mitä vain maailma voi tarjota. Samaa ironiaa tarjoaa tietysti lainsäädäntö, jolla on jaloja tavoitteita mutta joita tavoitellaan niin että tavoitteet itse asiassa ajautuvat kauemmaksi.

---

Kuvan graffiti on Helsingin Kampissa.

Ei sairas vaan oireeton vaivainen.

Minä olen kyyninen ja skeptinen olento, joka ei hirveän paljon osaa sosiaalisia seksuaalielämän syrjäpolkuja. Sen takia tämä blogaus ei käsittele "fuckbuddy nro 2:ta". Se käsittelee jotain hieman muuta vaihtoehtohoitoa. Nyt kenellekään ei varmasti ole jäänyt epäselväksi..

Sairaus (sickness) jaetaan melko usein kahtia:
1: Tauti (disease). Tauti viittaa lääketieteellisen diagnostiikan tuntemaan biologiseen virhetoimintaan, jolla on havaittavia oireita, ja jotka voidaan parantaa, poistaa. ~ Taudin havaittava tila.
2: Vaiva (illness). Potilaan kokema tila, jossa oireiden lisäksi vaikuttavat se, miten potilaan läheiset, muu yhteiskunta ja he itse sen näkevät, kokevat ja arvioivat. ~ Taudin koettu tila.

Vaihtoehtohoitajat väittävät että lääketiede pureutuu kohtaan 1 ja he itse kohtaan 2.
1: Tässä kohdassa totta on sen verran, että vaihtoehtohoidot perustuvat placeboefektiin ja hoivavaikutukseen. Totta on myös että lääketieteessä sairautta vastaan taistellaan perinteisesti kohtaan 1 tarttumalla.
2: Mutta se ei suinkaan tarkoita sitä että lääketiede ei parantaisi vaivaa;
___2.1: Koska kuume toisaalta aikaansaa myös ikävän olon, ei systeemi ole suinkaan niin että oiretta hoitamalla jätettäisiin toinen osuus hoitamatta.
___2.2: Toisaalta perinteinen lääketiede tuntee myös vaivoja. Kun menen lääkäriin, menen sen vuoksi että minua vaivaavat jotin asiat. Ja lääkäri itse asiassa kyselee pääasiassa vaivoista; Ei hän mittaa ensin että "jaahah, luunmurtuma" vaan ensin hän kysyy kokemustilaani. Jos mainitsen että jalka on kipeänä, sen läpivalaisu kertoo murtumatilan. Erottelu on siis mutkikkaampi eikä niin rajattu kuin väitetään. Esimerkiksi B -vitamiinin puutostautiin oireeseen voi kuulua pelkotiloja, tunteita. Tämä on oire, vaikka se ei ole nähtävä ja mitattava elimellinen vika.
___2.3: Ja ennen kaikkea, perinteinen lääketiede ei poista vain oiretta, vaan pyrkii iskemään nimen omaan siihen syyhyn sen taudin takana. Esimerkiksi umpilisäkkeen tulehduksen oire on kipu, mutta puudutus ei ole se keino jota käytetään. Siitä seuraisikin kuolema. Sen sijaan umpilisäke leikataan. Samoin oireenahan ei ole bakteeritulehdus, vaan oireiden pohjalta päätellään että tauti johtuu bakteeritulehduksesta, ja nämä bakteerit tuhotaan ja tätä kautta poistetaan oireetkin. Tämä on olennainen huomio, koska tässä viitataan siihen mahdollisuuteen, että potilaan mielentilaan tarttumalla voidaan ehkä vain mitätöidä oireet, ja tämän seurauksena tämä saatetaan tappaa esimerkiksi tulehdukseen. Lääketieteessä on estomekanismeja tälle, sitä kutsutaan tutkimukseksi. Ja siksi umpilisäkettäkin leikataan eikä puuduteta.

Asiassa on itse asiassa vielä paljon suurempikin sekaannus. Perinteinen lääketiede nimittäin hoitaa vaivoja. Tätä kutsutaan psykiatriaksi. Mielen vaivoja ei perinteiseen tapaan luokitella pelkiksi fyysisiksi vioiksi. Toki psyykenlääkitykselläkin saadaan tehoja, mutta myös terapia on psykiatrian käyttämä keino. Terapiassa taas voidaan keskittyä siihen, miten potilaalla on ongelmia esimerkiksi lapsuudessaan, nykyisissä ihmissuhteissaan, koulumenestyksessä, parisuhteessa. Voidaan käsitellä asioita omasta tai isän alkoholismista väkivaltarikoksen uhriksi joutumiseen asti. Samoin terapian ulkopuolelle eivät jää taloudelliset vaikeudet tai muut stressielementit. Näitäkin voidaan hoitaa sekä psyykenlääkkeillä että terapialla tai vain toisella. Kun potilas kertoo itsereflektiolla voivansa paremmin, hoidon (kemiallisen & sosiaalisen) tehosta saadaan viitteitä, jotka kertovat siitä miten juuri tämä potilas vastaa hoitoon. Kun potilas kertoo että hän voi paremmin lääkityksen jälkeen, tätä lausuntoa voidaan käyttää tutkinta -aineistossa. Etenkin kun kaksoissokkokokeessa henkilö ei tiedä saako hän placeboa vai normaalia hoitoa, hän ei voi valehdella. Hän voi toki parantumisen pohjalta korostaa vaikutusta placeboefektillä: Jos aine näyttää tehoavan, se hän todennäköisemmin uskoo olevansa ryhmässä joka saa aitoa lääkettä, mikä tehostaa lääkinnällisen vaikutuksen esilletuloa.
1: Itse asiassa vaikka muuten sanotaankin, psykiatria on yksilöllisempää kuin vaihtoehtohoidot: Kun psykiatri voi tarkistaa lääkistystä ja korjata sitä kysellen ja vaihdellen potilaalta näkemystä, vaihtoehtohoidoissa taas yleensä samaan oireeseen kaupataan samaa tuotetta samaan vaivaan. Vaihtoehtohoidoissa tyypillistä onkin itse asiassa laajempien induktioiden käyttö: Tämä vertautuu siihen miten ennen kaikkia niveltauteja hoidettiin rohdoskasveilla joissa oli kolkisiinia, vaikka se tehosi vain reumaan ja oli muiden nivelvaivojen kohdalla itse asiassa haitallista, koska kolkisiini on melko voimakas myrkky.
2: Vaihtoehtohoitojen käyttämät tavat rinnastaa ovat itse asiassa olkiukko. Ja karkea sellainen: "Se mistä vaietaan", psykiatrian olemassaolo, on sellainen että se tietää ilman erityisosaamista. Jopa minä. Erikoista onkin se, että vaihtoehtohoidoissa yleensä rinnastetaan vain kemialliseen hoitoon, ja kritisoidaan miten kemialla ei voida muuttaa tunnetta ja miten tekniikka ja liemet ja aineet eivät pelasta. Vaihtoehtohoitojen pääargumentti on tätä kautta käytännössä aina se, että pillerillä ei aikaansaada onnellisuutta, ja psykiatrian muu toiminta unohdetaan.
___2.1: Kuitenkin vaihtoehtohoidoissa on tavallista että ratkaisuksi tarjoavat (1) juuri troppipulloa tai (2) kirurgiaan tai vastaavaan verrattavissa olevaa toimintaa kuten kuppausta (3) näiden yhdistelmää kuten muta/yrttihierontoja.
_____2.1.1: Rinnastus kemialliseen ja kirurgiseen läketieteeseen johtuukin todennäköisesti juuri siitä, että kemiallisen ja kirurgisen lääketieteen tuote muistuttaa ulkoiselta muodoltaa n heidän tuotettaan. Tosiasiassahan mitään "henkilön huomioimista" ei ole mukana jos ostat apteekista homeopatialääkkeen. Samaan tapaan sinulle tarjotaan palvelu ja "kiitos maksusta - tervetuloa uudestaan" olitpa ostamassa sieltä mitä tahansa. Molemmissa ostetaan "pullollinen jotain". Itse olen sitä mieltä että terapia ajaa henkiset tarpeet paremmin. Paljon halvempi vaihtoehto on tietysti myös kaljakaverin hankkiminen. Jos vertaa hintoja vaihtoehtotuotteiden "ihan kivoihin hintoihin", niin halvemmaksi olisi palkata joku Kake kyyti ja kaljapalkalla kuuntelemaan huolia. Ja tässä se henkilön sosiaalinen paha olikin tulee todennäköisemmin ja paremmin paikatuksi.

Toki olen sitä mieltä, että hyvä mieli ja terveys ovat aina yhdessä, mutta tosiasiassa jos sinulla on sairaus, ei iloinen mieli paranna tätä tautia. Siksi vammaiset pysyvät vammaisina, vaikka miten riemuitsisivat. Toisaalta taas jos olet vammainen, sinun on vaikeampaa olla iloinen. Siksi on hyvä muistaa, että:
1: Oireellisia tauteja on hoidettava lääkkein. Nämä parantavat oireita, ja näistä voidaan saada todisteet. Ja on saatava todisteet.
2: Psykologisia tauteja on hoidettava esimerkiksi terapialla. Tällöin esimerkiksi vaihtoehtolääkkeiden myynti ei auta. Sen sijaan hoidossa olisi keskityttävä ihmisten tukemiseen ja siihen sosiaaliseen puoleen. Placebovaikutuksen saa kalkkitableteillakin, ja niiden hinnat ovat homeopaattisia valmisteita pienemmät. Kysymyksessä tässä kohden on se, "saako asiakasta kusettaa". Jos teho on pelkkää placeboa, juuri tästä asiasta on kysymys. Asiakas ei ole vaihtoehtohoitaja, vaan potilas. Jos hoito ei paranna, uhri ei ole vaihtoehtohoitaja vaan potilas. Päin vastoin, jos hoito ei paranna, vaihtoehtohoitaja voi sanoa että hoitoa tarvitaan vain lisää, jolloin se on hänelle taloudellisesti kannattavaa. Tässä on havaittavissa tiettyä eturistiriitaa.
3: Terveet elämäntavat auttavat. Tämä ei välttämättä tarkoita lisäravinnekauppaa tai vaihtoehtohoitojen käyttöä. Jo monipuolinen ruokavalio ja liikunta sekä tupakoinnin välttäminen auttavat.

Muutenkin vaohtoehtohoidoissa on erikoisia tilanteita:
1: Vaihtoehtohoidot korostavat melko nopean pintaraapaisun jälkeen yliluonnollisia ilmiöitä. Ne perinteinen lääketiede jättää huomioimatta. Jännittävä kysymys tosin on se, miten vaihtoehtohoitajat tietävät että yliluonnollinen vaikuttaa? Yleinen kannanottohan on, että "uskomushoito" olisi nimenä leimaava ja vääristämä, joten kyseessä ei joko ole ontologinen arvailu vaan episteeminen tieto. Tai sitten vaihtoehtohoitajat valehtelevat tai ovat sisäisesti ristiriitaisia "laiskuudellisista syistä", eli he eivät ole miettineet kannanottojensa seurauksia. Nythän vaihtoehtolääketiede vain väittää että on jokin syy, johon he vaikuttavat jotenkin jota eivät osaa selittää, vaan keksivät päästään erilaisia määritelmiä. On energiakenttää jota ei havaita, johon homeopatian veden muisti, jota ei sitäkään ole havaittu vaikuttaa, ja tätä kautta potilas paranee.
___1.1: Hankalaksi tämän tilanteen tekee tietenkin myös oireen määrittely. Harva vaihtoehtohoitaja muistaa, että potilaan tunnetilaakin itse asiassa kartoitetaan. Erityisen hankalaa on se, miten voidaan puhua potilaasta jos tätä ei voida mitenkään
tulkita sairaaksi; Potilas luokitellaan lääketieteessä esimerkiksi kroonikkokipupotilaaksi vaikka kivun syytä ei tiedetä. Hänellä on tällöin tunnistettava oire. Samoin masennus, joka ei ole fyysinen vaiva, voidaan diagnosoida koska myös potilaan mainitsemat tuntemukset ovat oireita. Tässä kohden tilanne on hieman kuten niiden kanssa, jotka ovat sitä mieltä että "homoseksuaalisuus ei voi olla perinnöllinen ominaisuus, koska homoseksuaalisuus ei ole mikään piirre." Kuitenkin tiedetään että käytökseen voi liittyä genetiikkaa. Oikeasti homoista voidaan puhua jos ja vain jos on jokin kriteeristö, eli piirre, jonka avulla ylipäätään voidaan puhua siitä että joku on homoseksuaali tai ei ole ; Jos tätä piirrettä ei ole, homoksi kutsuminen olisi mielivaltaista, eikä koko homoseksuaalisuudesta voitaisi siksi järkevästi puhua. Sovellettuna vaivoihin, vaihtoehtohoitajatkin joutuvat diagnosoimaan. Homeopaatikkokin joutuu arvioimaan mikä on vikana antaessaan "oikeanlaisen vesipullon". (Tai itse asiassa...onko tämä toiveajattelua?) Samoin jonkun muun systeemin harjoittajat joutuvat määrittelemään potilasta jotta voivat ylipäätään sanoa että on jokin "vaiva". Jotta hän voisi tästä järkevästi puhua, tästä vaivasta on oltava jokin merkki, kuten potilaan mainitsema tuntemus masennuksesta, ja se on "oire".
_____1.1.1: Vaihtoehtohoitajilla on siis käsissään vakavanlaatuinen sisäinen määritelmäristiriita. Toisaalta he esittävät että mitään havaittavia oireita ei usein ole, ja toisaalta että sairas voidaan tästä huolimatta määritellä. "ihminen on kipeä jos hänestä tuntuu että hän on kipeä" muistuttaa suuresti aikaisemin mainitsemaani mielenterveysongelmien kiistoa, josta taas seurasi se, että mikään havainto tai kokemus ei ole harha, eikä skitsofreenikko sairas vaan eri lailla terve, koska ihminen kokeen ne jollakin tavalla. Tästä taas seurasi diagnostisoimattomuus, eikä taudista oikeastaan ole järkevää puhua. Kuitenkin luontaishoitajat, kuten minäkin, lienevät valmiita uskomaan että sairas ihminen on sairas, ja että hänen näkemyksensä voivat olla vääristyneitä ja tämä vääristymä voi jopa aikaansaada taudin, jolloin tämän vääristymän mukailu ei ole oikea parannusmuoto.
2: Vaihtoehtohoitajat esittävät että normaali lääketiede ei ole parantanut tilannetta kovin paljoa. En voi käsittää missä maailmassa he oikein elävät. Kun nykyaikaa vertaa esimerkiksi keskiajan kulkutautiepidemia -aikoihin, jolloin luonnonlakina pidettiin sitä että puolet lapsista kuolee ennen 5 ikävuottaan, on selvää että tämä ero vaikuttaa myös siihen miten ihminen kokee maailman. Lapsen kuolema vaikuttaa taatusti oireita tuottavasti. Tässä kohdassa kyse on samasta kuin teknologiankin vastustamisen kohdalla (Itse asiassa sekin on aivan saman "teknologia on pahaa, tiede kylmää, tieto pilkkovaa, luonnollinen hyvää, tunne lämmintä ja rakkaus sitovaa" -aate. Mielestäni kyseessä on vakava, syvällinen ja erittäin väärä mutta valitettavan kaikenkattava dikotomia.) Hyvät vaikutukset otetaan itsestäänselvyyksinä. ~Vain kuolemat huomataan, eikä sitä että miten monta ihmistä olisi kuollut muuten. Ei katsota ketkä pelastettiin, vaan ainoastaan niitä ketkä eivät pelastuneet. Kyse on jälleen siitä, mitä nähdään ja mitä jätetään näkemättä.
___2.1: Voi toki olla että kolme neljännestä taudeista ei tule lääkärin ulottuville. Syynä tähän voi kuitenkin olla kaksi asiaa: Kaikki vaivat eivät ensinnäkään ole vaarallisia. Minäkin jätän valtaosan ilman mitään lääkintää. Paranen "itsestään" esimerkiksi miltei kaikista kuumetaudeista ja jopa miekkailuruhjeista. Sen sijaan keuhkokuumeen kohdalla menen sairaalaan. Pidän tätä keuhkokuumetta riittävänä syynä lääkehoidon oikeuttamiselle. Joka on erimielinen, menkööt hommaamaan ruton ja punataudin ja parannelkoot sitä sitten vaihtoehtohoidoilla kunnes on erimielinen asiasta.
_____2.1.1: Toisaalta tämä ongelma voi kasvaa vaihtoehtohoitojen myötä. Jotkut luottavat vaihtoehtohoitoihin ja kieltäytyvät menemästä lääkäriin. Whats the harm -sivustossa on kerätty näitä kieltäytyjiä. Kun lääketieteen hoitovasteista on suuruusarvioita, voidaan arvioida kuinka moni näistä olisi jäänyt henkiin jos olisi mennyt hoitoon. Ongelma on siis todellinen, ja "lääketieteen tappioistakin" osa johtuukin siitä että hoitoon ei mennä ajoissa. Vaihtoehtohoitojen kohdalla tilanne vain näyttää siltä, että jos edustat kantaa jonka mukaan syöpä paranee kun sähköä käyttävistä kodinkoneista luovutaan, ja potilas sairastaa pitkään syöpää tätä hoitoa nauttien ja vasta viime hetkellä menee sairaalaan tämän vuoksi ja sitten kuolee leikkauspöydälle valtavan syövän ja tämä etäpesäkkeiden seurauksena, hän on "lääketieteen tappio". Hänhän kuoli vasta kun meni sairaalaan. Se asia, että jos sairaalaan oltaisiin menty ajoissa, olisi voinut muuttaa asian, ja että tämä vaihtoehtohoito toki tuotti hänelle paremman mielen eikä esimerkiksi sytostaattihoidon tukanlähtöä, mutta ei kuitenkaan parantanut syöpää, jätetään käsittelemättä. Nämä kuolleet ovat kuitenkin todellisia.
___2.2: Vaihtoehtohoitajat korostavat perinteisen lääketieteen ainakin toistaiseksi ratkaisemattomia kysymyksiä. Toki esimerkiksi jotkut univaikeudet ovat sellaisia että niihin on vaikeaa saada hoitoa. Krooninen kipu on toinen iso ongelma. Toki näitä hoidetaan elimistöön vaikuttamalla. Mutta käsittääkseni kun vaihtoehtotuotetta kulautetaan kurkusta, siinä ei suinkaan lääkitä sielua vaan ruumista. Onkin mielenkiintoista, miten etenkin kroonisista kivuista puhutaan paljon vaihtoehtolääketieteen parissa. Ja he muistuttavat sitä miten puudutus aineilla jättää kipukroonikon tunteet käsittelemättä. Kuitenkin haluaisin nähdä sen näytön siitä, miten esimerkiksi homeopatia on korjannut nämä krooniset kivut. Vaihtoehtohoidoissa potilasta kyllä kuunnellaan, mutta miksi kipukroonikoita silti on, miksi he eivät parane vaihtoehtohoidoilla? Ja ennen kaikkea, miksi vaihtoehtohoitojen perusfraasi on kaikesta huolimatta "terveyden ylläpito" - kroonikkokipupotilaillahan terveys on kivun vuoksi mennyt.
_____2.2.1: Jos kyse olisi pelkästä ennaltaehkäisystä, niin ongelmana on se, että lääkäriin ei helposti mennä ajoissa. Ja tätä ongelmaa vaihtoehtohoidot lisäävät, kuten on jo mainittu. Lisäksi ainakin minä olen törmännyt "perinteisen lääketieteen" tuottamiin ruokaympyröihin, ravintosuosituksiin. Minua on kehotettu harrastamaan liikuntaa lääkärini toimesta. Minua on varoitettu tupakan vaaroista ja muistutettu ehkäisyn hyödyllisyydestä. Eikä vain hoidettu keuhkosyöpääni tai sanottu että "Nyt Teillä on kuppa, ottakaa tästä antibioottikuuri, olkaa hyvä." Ennaltaehköisystä kyllä puhutaan. Tässä kohtaa ongelmana on yksilön vastuu. Sekä se, että lääketiede ei pakota juuri mihinkään. Kun menet lääkäriin, saat reseptin, mutta sinua ei yleensä pakoteta käyttämään sitä. (Ellei tapaus ole ekstreemi poikkeus, kuten vakava mielen sairaus. Kun eräs kerta Korsossa paikkasin erään miehen polkupyörää ja tämä jutteli ihan iloisesti, ja lähti siitä pyöränsä kanssa hakkaamaan golfmailalla näyteikkunoita hajalle, niin voi miettiä kuinka tarpeellista tämä on!) Samoin suositukset eivät ole pakotteita. Siitä että ihmiset eivät seuraa ohjeita ei voida syyttää lääketiedettä. Jossain paikoissa kulkee myös sellainen ilmiö kuin "yksilön vastuu".
_____2.2.2: Ajatus ihmisestä jonka taudinaiheuttajat ja tätä kautta oireet poistetaan ei ole tehoton tai huono. On totta että terveellisiin elämäntapoihin tulisi panostaa Televisio ja liikunnan vähyys ja lihavuustilastot sekä esimerkiksi itsemurhaluvut puhuvat asiota. (Nekin ovat mitattavia oireita btw.) Se, että en jaksa nähdä vaivaa mennä lääkäriin (pieni osa taudeista menee ilmoittautumaan), tauti kasvaa pikku hiljaa, kun esim. kilot kertyvät pitkän ajan kuluessa ja aiheuttaa ajan kanssa vaivoja (moni kärsii oireistaan vuosia...) ja tämä aiheuttaa pahaa mieltä (kun ulkonäkö kärsii, ihmiset aliarvioivat "läskien" ihmisarvoa tai ainakin halveksivat jollain lailla...) Tässä kohden ihmisten tulisi itse ottaa vastuuta elämästään, tai tähän tulisi kannustaa. Punttisalille kehottaminen, karkin ja tupakan välttämiseen kannustaminen ja asiakkaiden mukavampi kohtelu on kuitenkin aivan eri asia, kuin se, että myy toimimatonta, homeopatian kohdalla käytännösä vettä, sisältävää tuotetta isoon hintaan ja väittää että se parantaa sielun ja yliluonnollisen ongelman, mielen solmut jne. (Koska niihin viitataan, vaikutusalueen olisi oltava juuri tämä. Miksi sanoa "olette huono kun ette voi tehdä tätä", mutta sitten huomataan että moittiva taho ei itsekään kykene siihen..)
___2.3: Samoin kuin aina silloin tällöin toistuva vaihtoehtolääketieteen kannattajien muistuttelu siitä, miten jotkut taudit ovat geneettisiä ja tätä kautta hoidon ulottumattomissa on outo; Toki myönnän että osa geneettisistä taudeista, kuten AGU on parantavan hoidon ulkopuolella, ja että esim. Diabetestä hoidetaan insuliinilla tai munuaisvaivoissa käyttöön otetaan dialyysilaite, niin että oiretta hoidetaan ilman että syytä paikataan. Haluaisin kuitenkin tietää, miten esimerkiksi homeopatia muuttaa geenistöä ja selvittää näiden tautien ongelmat - Kyllähän me AGU -potilaasta "näemme kirjaimellisesti jo naamasta", että onko hän vaikeasti vammautunut vai ei. Koska perinteistä lääketiedettä moititaan ja vaihtoehtohoitojen tärkeyttä tuetaan näillä perustein, niin se voi tarkoittaa vain sitä, että geneettiset taudit paranevat näillä vaihtoehdoilla. Tästä ei kuitenkaan ole mitään näyttöä, joten juttu näyttää enemmän vain pelkältä kritiikiltä kritiikin vuoksi. Pelkkä kritisointi ei riitä, vaan olisi osoitettava vähintään yhtä tehokas vaihtoehto. (Paraneminen on se pääasia. Paranemisista on siis oltava vertailevaa näyttöä, jossa toinen on toista parempi tai yhtä hyvä. "Aukkojen lääketiede" on argumenttina yhtä pätevä kuin "Aukkojen Jumala".) Potilas kun ei parannu perinteistä lääketiedettä kritisoimalla.
_____2.3.1: Toinen tärkeä kysymys on siitä, että jos lääketiede ei toimi jossain, se myös sanoo sen. Jos lääketiede ei väitä parantavansa geneettisiä tauteja, niin mistä sitä oikein kritisoidaan, rehellisyydestä? Mielestäni rajoitustensa tunnustaminen kertoo ns. itsekriittisyydestä. Vaihtoehtohoidot sen sijaan korostavat usein riskittömyyttä ja efektien laaja -alaisuutta. Homeopatiakin hoitaa sen minkä perinteinekin ja lisää vielä päälle.

Kukaan ei saisi unohtaa, että potilas on asiakas, jolla tulee olla valinnan mahdollisuus terveyteensä ja hoitamiseensa liittyvissä asioissa. Terveydenhuoltojärjestelmä ja vaihtoehtohoitaja on luotu potilaiden parantamista varten. Potilaan kannalta olennaista on, että hän saa tehokkaan hoidon, joka paitsi poistaa taudin kokemuksen, myös taudin oireet. Sillä jos esimerkiksi poistan umpisuolen puhkeamisen tuskan, ei estetä potilaan kuolemaa. Tällä taas on suuri vaikutus hänen omaan kokemusmaailmaansa (Hänen elinpiirinsä, sosiaaliset suhteensa, ja tunnetilojensa skaala ja kykynsä tuntea itsensä onnelliseksi sekä mahdollisuutensa harrastaa jne. kaventuvat huomattavasti), että hänen läheistensä elämänlaatuun. Ja juuri sen vuoksi että potilaalla on oikeus parantua oireesta että vaivasta, hänen on lupa vaatia osoitus hoidon tehosta. Ei vaihtoehtohoitaja omaa terveyttään riskeeraa tai pistä vaakakuppiin hoitoa valitessaan. Nyt vaihtoehtohoitajat vetoavat lähinnä siihen miksi todisteita ei voi saada "yliluonnollisia" "ei normitieteen käsityskyvyn sisällä olevia", sekä muita ad hoc selityksiä sille miksi todisteita ei ole. Jota ryyditetään moitteella siitä miten todisteita vaativa on moraaliton, kylmä, rajoittunut ja paha.
1: Vaihtoehtohoitajat siksi aivan väärin korostavat puolustavansa potilaan oikeuksia ja valinnanvapautta. He ovat itse asiassa viemässä potilaalta oikeuksia. Nimittäin oikeuden vaatia näyttöä siitä että parantumista myös tulee tapahtumaan ; Vaihtoehtohoitojen ollessa kyseesssä asia ei ole pelkkä valinnanvapauskysymys. (Samaan tapaan kuin tieteessä avoimuus ja akateeminen vapaus ei tarkoita sitä että mitä tahansa saisi väittää tieteeksi.) Kyseessä on potilaan oikeus saada tehokasta hoitoa, eikä vain tehokkaaksi väitettyä hoitoa. Ero on hyväntahtoisen harhaluulon tai huijauksen kokoinen. (Kumpi sitten lienee yleisempää.) Kyseessä on yksinkertaisesti se, millä ehdoilla saa väittää hoitoaan tehokkaaksi. Kyseessä on yksinkertaisesti se, millä kriteereillä terveyttä edistäväksi kutsuvan valmisteen myyjää voidaan sanoa huijariksi. Jos kriteeristöä ei ole, "valinnanvapaus" jota ajetaan sisältää ehdottomasti myös "valinnanvapauden tulla huijatuksi ilman että huijari saa mitään sanktioita missään olosuhteissa". Vaihtoehtohoito saa luvan olla vaihtoehtohoito vain, jos se sisältää oikeuden tulla todennäköisemmin parannetuksi, mutta ei oikeutta tulla huijatuksi.

Kyselen silti yhä sen perään, että miksi potilaan huomioiminen ihmisenä ja tehokas kemia olisivat vaihtoehdot? Miksi tehokas kemia pitää sitoa tunteettomuuteen ja ihmistä kuunteleva hoito toimimattomaan kemiaan? Luulisi että yhdistämällä nämä saataisiin parhaat tulokset.