Näytetään tekstit, joissa on tunniste explanatory monism. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste explanatory monism. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Rakentavan dialogin nimissä. (Olette luoneet hirviön)

"-Mo:"I can't stand the patronising way these new atheists talk about religion."
-Jesus: "They should keep quiet about things their tiny minds aren't capable of understanding."

("Jesus and Mo", "quiet")

Eilen oli erään työkaverini viimeinen työpäivä. Hän siirtyi pitkähköksi ajaksi Espanjan puolelle. Töiden jälkeen jatkoimme matkaa Helsingin asematunneliin. Siellä oli uskonnosta kertova minulle jo ennästään tuttu mies. Työkaverilleni, joka on kovasti kiltti ja muiden loukkaamattomuuteen pyrkivä henkilö, tapaus oli kovin ahdistava, koska uskonnosta kertova mies oli kovasti yksille napille tehty. Vihjailut, joissa kerrottiin sen suuntaisia että evankelioinnissa ja vaikkapa feissaamisessa olisi tärkeää tajuta missä vaiheessa on syytä lopettaa, eivät menneet läpi. Minusta se ei ollut hirmu ahdistavaa. Tästä opin sen, että me koemme erilaiset asiat ahdistavina.

Toisaalta tässä nousi esiin myös uskovaisten kanssa kommunikaatiossa oleva isohko ongelma. He eivät ainakaan uskontoasioissa, kovin helposti salli pelikentän vaihtamista. Tästä saa toisen valaisevan esimerkin, kun yritin eräille minulle ennästään tuntemattomille uskonnosta kertoville tädeille myydä sieluani. Yritin koko ajan siirtää keskustelua siihen miten he haluavat pelastaa sielun, jota pidän itse turhakkeena. Joten voin myydä omani. He kertoivat että Jeesuksella oli kovin tarjous, mutta selvisi että se koski sen sielun pitämistä. Toki jos olen myymässä vaikkapa kissaa, minua kiinnostaa myös se miten kissaa pidetään. Mutta tosiasiassa Jeesus ei tehnyt minulle mielenkiintoista rahallista tarjousta.

Uskontokeskustelu siirtyi sielun myymisen sijasta sen pelastukseen jopa siinä vaiheessa kun kerroin sielunmyymisen olevan, paitsi viittaus Faustiin jossa sielu myydään Saatanalle, myös kaupallisuuden kritiikkinä ; Nykyään kaikki on kaupan. He olivat toki siinä mielessä messissä, että he tajusivat että sielun myyminen huutokaupalla voisi tätä kautta olla muistutus siitä että ihmiset myyvät arvonsa, ja vaikka uskonelämänsä, siihen että käyvät töissä ja kuluttavat tavaraan ja viihdykkeisiin.

Sain toki hienon uuden testamentin kiitokseksi juttelutuokiosta, eikä kohtaaminen muutoinkaan ollut minulle vastenmielinen. Kuitenkin selväksi tuli se, että vaikka minulle tämän iltapäivän aikana ehdoteltiin muunmuassa "testiä siitä olenko hyvä ihminen" jossa ehtoina olivat uskovaisten maailmankuvasta kumpuavat lauselmat, en saanut ketään uskovaisia irrottautumaan omasta kontekstistaan puolen lauseen ajaksi. Minun he kuitekin odottivat koko ajan. Se on kai vähän kuin julistamishomman ydin.

Asialla on tietysti suurempikin puoli kuin korostaa surreaalista tempausten tekemistäni ja muistuttaa lukijoita siitä että olen henkisesti turskas.

"Christian Century" mainitsi vatikaanin uudesta dialogista ateistien kanssa. Keskustelu on tietysti kaunis asia. Kunnes huomaa, mitä tässä itse asiassa tapahtuu ; Myers huomautti kolme asiaa. Ensinnäkin paikalla on oppineita katolisia, mutta ateistejen osaajia ei ole kutsuttu paikalle. Toiseksi keskustelu käydään kirkossa. Ja kolmanneksi siihen liittyy rukoilua, uskonnollisten laulujen laulamista ja muuta vastaavaa rituaalista toimintaa.

Tämä tuo mieleen sen, miten eräät tahot ja toimijat ovat ulkomailla ja kotimaassakin pitäneet ateistien ja uskovaisten välisen keskustelun nimissä tilaisuuksia joissa uskovaiset esiintyvät luennoijina, joissa kriitikoille ei ole annettu kunnon vastausaikaa - jossa itse asiassa vastapuolelle ei anneta omaa positiivista esitelmää vaan annetaan lähinnä tilaa korjata joitain virheitä, jolloin on oikeasti esillä vain yksi ääni - ja jossa yleisö ja muukin skeema on uskonnollisten ehtojen ympäri rakennettu.

Minusta tämänlainen kommunikaatio ei ole dialogia, johon sanana kuuluu kaksisuuntaisuuden ajatus. Se ei ole edes kunnon debattia, koska toiselle puolelle on annettu valtaisa tilanne -etu auktoriteetissa, paikassa ja keskustelujen roolissa. Se on pelkkää yksisuuntaista julistamista, jota on koristeltu elementeiltä jotka näyttävät tarjoavan kahdelle äänelle tilaa. Mutta tosiasiassa kysymys on ensisijaisesti käännytystyöstä.

Usein ateisteja tai luonnontieteellisesti orientoituneita syytetään "selitysmonismista" (explanatory monism). Tällöin korostetaan sitä, että pitäisi olla pluralisti, eli sallia erilaiset lähestymistavat. Kun esimerkiksi uskovainen moittii ateismia, se täytyy siksi tulkita siitä kentästä että uskovainen selittää oman maailmankuvansa kautta miksi hän ei luota ateismiin. Se ei ole selitysmonismia. Kuitenkin jää auki mahdollisuus että jospa ateistin "empirismi tai ei mitään" -asenne olisikin tulkittavissa juuri samanlaiseksi toiminnaksi. Uskontopuolta ei sen sijaan syytetä selitysmonismista, vaikka sekin puoli kritisoi ateismia kovaan ääneen. Tässä on jännittävä epätasapaino.

Jos ateisti pitää dialogia, hän tuskin menee paikkaan jossa on uskontoa rienaavia symboleja. Tai paikkaan joka on symbolisesti varattu ateistiselle hegemonialle, ateistien sananjulistukselle, tasolla jonka koko yhteiskunta sen leimallisesti ajattelee. He tuskin ottavat vain omia akateemikkojaan ja kutsuvat maallikkouskovaisia käännytettäviksi. Ja lopuksi pitäisi osallistua siihen miten rituaalisesti biletetään ateistisuuden hyvyyttä. Sellaista yksinkertaisesti pidettäisiin epäkunnioittavana, röyhkeänä ja monena muuna negatiivisen konnotaation sanana. Ja aivan syystä. Näyttääkin että uskovaiset ovat niin kiinni omassa ajatusmaailmastaan, että he eivät kykene ajattelemaan että sen ulkopuolella voisi olla mitään. Siksi se minkä he kokevat rakentavaksi dialogiksi on tälläistä epäkunnioittavaa yksillenapille tehtyä hötöä.

Se, mikä on ateistilta epäkunnioittavaa jumalanpilkkaa, on uskovalta rationaalista kritiikkiä jonka hän tekee joko osoittaakseen ateismin vääräksi tai näyttääkseen että uskonto on koherentti ja järkevä systeemi joka on ottanut ateistien kysymykset huomioon. Se, mikä on ateistilta oman maailmankuvan kautta kumpuavaa yksillenapille tehtyä ajattelunvapautta vastaaan sotimista on uskovaisten puolelta dialogia.

Uskovaiset, jotka ovat valmiita katsomaan vierestä ovat vähissä. Sen sijaan julistusmentaliteetti tuntuu olevan yleistä. Eniten ihmetyttää tietysti se, että molemmat puolet käyttäytyvät suunnilleen yhtä röyhkeästi, mutta yleinen suhtautumistapa on kuitenkin hyvin kahtiajakoinen.
Kirjoittajan sielusta voi tehdä rahallisen tarjouksen, sillä se on virallisesti huutokaupattavana. Tämän kirpputorimaisen toiminnan syy on yksinkertaisesti se, että sielu on tupannut tämänastisen elämän ajan lojumaan kaapissa pölyttymässä, ollen siis kertakaikkisen turha kapistus. Toivon että pidät sielua hyvänä, mutta tämä ei kuulu sopimusehdon hintaan, koska luovun sielustani ei minua oikeastaan liiemmin kiinnosta sen kuulumiset (älkää lähettäkö valokuvia siitä jouluisin.) Isoimman tarjouksen tehnyt saa virallisen paperin jonka mukaan sieluni on hänen omaisuuttaan heti - kunhan tililleni on rasahtanut sopimuksenmukaiset eurot. Sen jälkeen vietän elämääni tietoisuuteni ja ruumiini ja maallisen omaisuuteni sekä vapaan tahtoni kanssa ilman että sieluni olisi lainkaan mukanani. Saat siis omaksesi tämänlaisen varsin abstraktin hyödykkeen, jota tunnutaan kuitenkin arvostettavan aika kovasti.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Pehmoateisteja ja HC -sosiaalipornoa.

Helsingin Sanomissa oli viitattu professori John F. Haughtin näkemykseen. Otan tästä esiin pari asiaa:
1: Haughtista 9/11 -terrori -iskut synnyttivät "uusateismin". Syynä oli tietysti se että aikaisemmin uskonnot nähtiin harmittomana. Nyt terrorismille nähtiin syyksi fanaattinen uskonnollisuus. Uusateistit saavat moitetta siitä että nämä lyövät vain uskonnon kauheimpia ja jyrkimpiä muotoja. Hänestä "Raamatun" lukeminen kirjaimellisesti on "alkeellista". Siksi ateistejen pitäisi kritisoidakin huipputeologeja.
2: Hänestä uskonto ei ole tiedekysymys, ja kreationistien virhe on mennä siihen leikkiin että Jumalaa voitaisiin testata tieteellä. Hänestä tiede vaatii oletuksia, ja että siksi uskonasioiden rajaaminen tekisi tieteenteon mahdottomaksi. Hänestä kaikki asiat viittaavat yhteen. Hän välttää yhteen metodiin keskittymistä (explanatory monism) vaan maailma on hänestä liian mutkikas tähän. Siksi hän on pluralisti jonka mielestä evoluutiobiologia ja kulttuurihistoria täydentävät toisiaan ja uskontokin saa tätä kautta selitystä. "Erilliset näkökulmat eivät kilpaile keskenään tai ole yhteensovittamattomia."

Ykkoskohta.

Ykköskohtaa on helpompi moittia. Aloitankin siksi siitä.

Ensinnäkin hän näyttää sekoittavan teologian ja uskonnon. Kun tämän huomaa, tajuaa että lausunto olisi sama kuin esittäisi että valtaosa kristityistä on tosi löppöistä sakkia, kun eivät osaa Tillichin tai kenenkään muunkaan huipputeologin näkemyksiä yhtä hyvin kuin käsiensä selkämyksiä, vaan tyytyy uskomaan ja poimimaan rusinat pullasta.

Haugh tavallaan sensuroi ääriuskonnollisten muotojen kritisoinnin. Tämä liittyy yleiseen uskonnolliseen diskurssiin jossa väärin tekevää ja äärimmäisellä tavalla toimivaa uskovaa suvaitaan uskovaisten piirissä melko paljon. Kritiikkiä ei tehdä koska tämä uskovakin on uskova ja seisoo tai kaatuu Jumalansa kanssa. Näin uskonnossa helposti suvaitaan äärimuotoja ja annetaan siksi fanatisminkin kukkia. Tästä on pakko mainita Haughtin moittima Harris. josta Helsingin Sanomatkin kirjasi että "Sam Harris menee uskon arvostelussaan niin pitkälle, että asettaa kirjassaan Uskon loppu (2007) kyseenalaiseksi koko uskonnollisen suvaitsevaisuuden käsitteen." Harriksen perusteluna on juuri se, että pienen joukon pilkkaamisesta väännetään koko uskonnon asia. Näin fanaatikot ikään kuin pääsevät suvaitsevaisuuden nimissä piileskelemään. Minusta onkin aika erikoista että tätä perustelua ei mainita, koska se osuu hyvin juuri Haughin omaan lausumiin. Hänhän kieltää uskontokritiikin tietyt keskittymiskohdat ja ikään kuin pyrkii ohjaamaan keskustelua haluamaansa suuntaan.

Toki tässä ongelmassa on perää, ainakin meillä Suomessa. Luterilainen kirkkomme on varsin liberaali. Ateistit ovat kampanjoissaan napsineet USA:sta argumenttinsa. Tätä kautta ne osuvat niihin kreationisteihin ja äärimuotoihin. Kuitenkin tätä yhdistetään paikalliseen "eroa kirkosta" -aktivismiin joka ainakin minun silmistä näyttää siltä että fanaattisesta poikkeuksesta tehdään "kokonaisuuden ongelma". Toisaalta se, että tämän fanatismin ongelman vakavuuden kieltää on myös rusinoiden poimimista pullasta, ja siksi sitä miettii miksi Haught keskittyy pehmoateistejen roimimiseen sen sijaan että ottaisi käteen kovia teologisia argumenttejaan ja lähestyisi niillä uskovaisia. He sentään jakavat saman pyhän kirjan, uskonnon ja kaikki. Heidän suhtautumisensa huipputeologian mielekkyyteen on varmasti toinen kuin ateisteilla jotka eivät näin tee.

Tosiasiassa fanaatikkoja täysyisi ruoskia aktiivisemmin uskovaisten puolelta. Mitään sensuuria ja suojaamista ei tulisi suvaita. Mutta sitten sen mukana täytyisi todella tulla se, että ateistit eivät moittisi niitä asiallisia niiden asiattomien tekojen vuoksi.

Kaiken kaikkiaan olen tietysti täysin samaa mieltä siitä että terrori -iskut WTC torneihin todellakin dekonstruoi näkemyksen jossa uskonnollisuus on auttamatta hyvä asia. Toki moni muukin asia aikaansaa terrorismia. Mutta mielenkiintoista onkin se, miten uskonnossa olevaa riskiä hyssytellään. Se, että "muutkin tekee" on perustelu lapsille. Vanhemmat tuntevat tähän sopivan vertauksen kaivoon hyppäävistä muista. "Maan tapa" ei tarkoita samaa kuin se, että toiminta tulee sallia. Joka ikiseen tuhotaho tulee ottaa vakavasti ja kritisoiden. Hengen pelastus painaa ainakin minun vaa -assa paljon enemmän kuin se, pilkataanko jonkun uskontoa jossain vai ei. Ja jos jonkun uskonnolliset tunteet loukkaantuvat tästä, sen pahempi uskonnollisille tunteille.

Kakkoskohta.

Kakkoskohtdassa minulla tulee mieleen vain se, että mukana on selvästi lisäaspekteja. Tieteessä on ehdottomasti oletuksia. Ja ehdottomasti jokainen tiedonhankinnan metodi on "kielto" ja "rajoite". Jos jokin asia sanoo että "asia on näin eikä noin", kysymys on aina nimen omaan rajoittamisesta. Onhan logiikkakin ehtojoukko joka kieltää tietyt ratkaisut typerinä ja leimaa toisiin oikean. Se kuitenkin rakentuu aksioomille joita ei todisteta vaan jotka oletetaan.
1: Selitysmonismi on ateistista reiluutta. Sitä että mahdollisimman laajasti kaikille pidetään samat vaatimustasot eikä joitain asioita "päästetä helpolla". Tämä ei tarkoita että eri selitysmalleja ei olisi tai tarvittaisi. Sammakkoa voidaan tarkastella käyttäytymisen kautta, sen biologisten rakenteiden kautta kappaletasolla, solutasolla... Sama sammakko on fysikaalinen massallinen kappale, kemiallinen seosjoukko ja kvanttifysikaalinen hiukkaskasa. Eli esimerkiksi reduktion kautta eri näkökulmat täydentävät toisiaan, mutta "vain tietyillä ehdoilla".
2: Haughtin näkemyksessä yhdenlaisiin selitysmalleihin jämähtäminen on väärä koska hänen maailmankuvansa on sellainen. Totuus maailman luonteesta ikään kuin johtaa siihen että "selitysmonismi" on suppeaa. Ateistin maailma ei ole tälläinen joten selitysmonismi ei suinkaan johda samaan lopputulokseen. Haught vetoaa oman maailmankuvansa oletusten kautta saamaansa tietoon, jota hän itse pitää totuutena. Se että muut eivät jaa tätä tarkoittaa sitä että heillä on eri maailmankuva. Nämä odottaisivat perustelua siitä miksi tämä elementti on tärkeä. Kiistatta esimerkiksi sammakoita punnitsemalla saadaan yksi näkökulma näihin olentoihin ja tätä pidetään tärkeänä. Mutta sammakon sielusta puhuminen taas on asia joka on paljon vähemmän ilmiselvä.

Kysymys onkin siitä, että uskonto on olennaisesti erilainen suhteessa moneen muuhun asiaan. Psykologiassa oireyhtymän tunnistaminen on erilaista kuin "Jumalan joka ei ole tosiasiaväite". Siksi esimerkiksi huoneenlämpötilasta käydään vähän keskustelua. Siitä ollaan enemmän yhtä mieltä. Huonetta käsitellessä lämpötilakysymyksen ohitus on huono jos haetaan kokonaiskuvaa. Siksi kysymys on oikeastaan siitä että minkä tuo "lämpötilan kaltaisen" pakollisen jutun ottaa teologia mukaan messiin? Toki ateisteillakin on omia oletuksia, mutta ne voivat olla ihan yhtä hyviä.

Eikä ateistin tietenkään tarvitse alistua mihinkään vaatimuksiin ruveta HC:ksi Camuksen malliin. Se olisi epäreilua, koska uskovaisilta ei sitä vaadita. Sanoohan Haught itse että on virhe "pitää Jumalaa jonkinlaisena tieteellisenä hypoteesina, jonka totuutta voidaan testata." Minusta ateisti voi huitaista ja sanoa että tiedekin vaatii sen verran uskoa ja toivoa että kyllä näitä ateistisiakin juttuja voi oletella ilman mitään lisäoletuksia. Näin olettelemalla minun maailmankuvani laajenee ja saan siksi laajemman kuvan todellisuudesta ja kokonaisuudesta. End of discussion.

Kaiken kaikkiaan.

Ateistit voivat perustella muutamaan asiaan panostamisen keskittymisellä. Se on antanut tutkimuksessa isoja tuloksia. Sen sijaan joka paikkaan hosuminen antaa riitteenohuen yleissivistyksen ja sitä kautta ei saada tutkimusta isosti etenemään. Siksi on tieteen etenemiselle kannattavaa keskittyä muutamaan asiaan. Ja samalla kun keskitytään fanatismiin, asiallinen uskontokin voi jäädä rauhaan. Uusateismi voi tätä kautta sanoa keskittyvänsä olennaiseen, siihen joka eniten auttaa ja parantaa tieteetekoa ja maailmaa sen sijaan että sepeäisi joka paikkaan ja tekisi tästä kaikkeahyväileviä koherentteja maailmankuvaverkkoja. Aika ei riitä kaikkeen, joten jotain on pakko jättää joka tapauksessa pois.
1: On tavallaan jopa ihan perusteltua jättää tieteen tutkimuksen ulkopuoliset kysymykset pois ja keskittyä niihin joita voi tutkia. Tätä kautta syntyy tutkimusta siitä mitä voidaan tutkia sen sijaan että tuhlattaisiin aikaa siihen että kirjoitettaisiin sanoja Jumalasta joka ei mahdu sanoihin tai tehtäisiin tutkimuksia jostain jota ei voi tutkia - joka on siis jo määritelmällisesti epäonnistuminen. Totuusarvo jota ei voi testata joko otetaan tai jätetään, ei sitä voida todistaa. Sen voi saman tien jättää sanomatta, vaikka arpoa vastauksen nopalla ja keskittyä sen jälkeen muihin asioihin. Sellaisiin joissa päästään "puusta pitkään". Tämä sopii siihen kuvaan minkä olen uusateismista saanut. Uskontoa on heille (1) vaarallista ja/tai tiedevihaavaa jota vastaan taistellaan (2) turhaa uskontoa joka on epämääräistä ja irrelevanttia häsellystä jossa ei ole mitään substanssia eikä siksi ole kiinnostavaa.
___1.1: Etenkin maltillisille uskovaisille tämän tajuaminen näyttää olevan hyvin vaikeaa ja ehkä siksi he loukkaantuvat rinnastuksista fanatismiin ja vaativat uusateisteja kiinnostumaan väkisin tietyistä puolista uskonnosta. He ajattelevat omalta kannaltaan ja kokevat että ateistit tekevät uskonnosta olkiukon - ja tämä voisi kertoa siitä että ateistit eivät ymmärrä uskontoa. Mutta osittain syynä onkin se, että uskovaiset ovat hyvin kiinno omassa kiinnostuksessaan eivätkä siksi kykene näkemään sitä miksi "uusateistit" kohdistavat asioita siten kuin kohdistavat. Avainsana on siinä että koko käsite "kiinnostava" ja siihen sidottu "tärkeä" on monin paikoin subjektiivinen mieltymyskysymys.
Kirjoittaja on agnostikko jota sekä uskonnollinen keskustelunohjausvaltapeli että ateismiaktivismi huvittavat. Silloin kun eivät itketä.