Bandwagon effect

Psykologi ja taikuri Richard Wiseman kertoo kirjassaan "Yliluonnollinen ilmiö - Totuus on jossain sisällämme" siitä miten ihmiset saadaan ottamaan asioita vakavasti. Hän kertoo esimerkiksi minkälaisia temppuja tehden horoskoopista saadaan rakennettua sellaisia, että ihmiset kuin ihmiset pitävät sitä helposti juuri heille tehtynä. Taustalla on psykologia ja sosiaalisuus Wiseman kuvaa tätä sivulla 40-41 "Kun juttelee jonkun kanssa, molemmat osapuolet yrittävät parhaansa mukaan välittää ajatuksensa toiselle. Osa lausutuista kommenteista on epäselviä ja hämäriä, mutta ihmisaivot ovat varsin hyviä päättelemään merkityksiä asiayhteydestä, joten kaikki on hyvin. Tuo elintärkeä ominaisuus voi kuitenkin käydä ylikierroksilla ja saada meidät kuulemaan merkityksiä sielläkin missä niitä ei ole." Näin ollen ihmiset hylkäävät hyvin automaattisesti esimerkiksi horoskooppimaakareiden epämääräisyyksistä ne tulkinnat jotka eivät osu yksilön kanssa yhteen. Monitulkintaisuus ja epäselvyys ovat jotain jota ihminen suotii pois automaattisesti. (Paitsi minä, jostain syystä.)

Wiseman kertoo lisäksi siitä että tämä koskee myös akateemista maailmaa. Tätä on testattu. Naftul niminen psykologi oli rakentanut tarkoituksella sisällyksettömän luennon jossa hän käytti sivistyssanoja ja hän peräti hankki näyttelijän jonka harjoitutti lukemaan tämän tuotetun "puppugeneraattorintapaisen höpötekstin". Lisäksi hän opetti ristiriitaisia, argumentaatiovirheitä sisältäviä ja uudissanoja viljeleviä tyhjänpäiväisyyksiä joita näyttelijän tuli heittää utelutunnilla. Kun näyttelijä esitettiin akateemiseksi ammattilaiseksi, tohtori Foxiksi. Luento pidettiin ja sen lopuksi Naftul halusi luennosta kannanottoja akateemiselta postmodernilta yleisöltä. "Läsnäolijoiden mukaan tohtori Fox oli pitänyt "erinomaisen luennon", "ilmaisi ajatuksensa hyvin selkeästi" ja oli tehnyt "hyvän analyysin aiheesta"."  85% kiitti hyvää jäsentelyä, 70% piti esimerkkejä valaisevina ja 95% piti luentoa jonain joka antoi arvokkaita virikkeitä.

Tämä on paitsi jotain joka antaa toivoa kaltaiselleni höyrähtäneelle filosofiablogin pitäjälle. (Minullakin on toivoa saada arvostusta ja kiitosta). Se on myös osoitu siitä että koulutus ei auta asiaa. Sokalin aikanaan kohua herättänyt postmodernin lehden julkaisema tekotutkimus on vain merkki tästä ilmiöstä. Sama psykologia jolla "hupsut naiset höyrähtävät humpuukihoroskooppeihin" haksauttavat myös akateemisia ovelina ja viisaina pidettyjä miehiä.

Craigin auktoriteetit.

Tällä on vaikutusta. William Lane Craig nosti Suomessa vieraillessaan esille argumenttina useiden teologien mielipiteet asiaan. Tämä on hyvin omintakeinen lähestymistapa asiaan. Sillä on vaikeaa sanoa onko kyseessä ammattilaisten kannanotto vai auktoriteettiin vetoaminen. Siitä, kumpaa Craigin lausunto on nosti vierailun jälkeen melko paljon keskustelua. Ja erimielisyys oli runsasta. Tuore tuttavuuteni "Prosblogion" -niminen perussävyltään uskontomyönteinen blogi ottaa esille juuri tähän liittyvän teeman. ; Prosblogionin mukaan ytimessä on se, että missä määrin tämä on vain totuuden muuttamista käsiäänestyskysymykseksi. Tätä ei yleensä arvosteta. Itse asiassa suosioon vetoaminen onkin hyvin harvoin koettu edes vakavasti otettavaksi argumentiksi. Teologitkin ovat katsoneet sitä pitkin hampain. Kuitenkin toisaalta esimerkiksi oikeusistunnoissa ja muualla juuri yleinen kanta on hyvinkin arvostettua. Ja itse asiassa modernina aikana puhutaan jopa Wisdom of Crowds -ilmiöstä jossa joukko ihmisiä saa keskimäärin paremman tuloksen kuin kukaan yksittäinen tekijä ; Massa ihmisiä voi jopa tuottaa parempia tuloksia kuin yksittäinen asiantuntija. Suosioon vetoamisessa onkin populismin sijasta demokratian ja yleisymmärryksen siemen.

Filosofisena blogina Prosblogion antaa ateisteille neljä perusvaihtoehtoa.

"1. bite the bullet (i.e., say that the datum provides evidence for God's existence, but that on the whole, evidence such as gratuitous evil points to atheism)
2. argue that the unsophisticated are overtly represented among theists, whereas the well educated/critical reasoners etc. are more likely to be atheis
3. argue that the datum is insignificant, because people did not come to their beliefs independently
4. argue that the datum is false - religious beliefs do not have the same referent (i.e., Allah and God do not refer to the same being)."

Koska ensimmäinen tuntuu ongelman kierrolta, ja toinen on vähän kulunut ja neljäs muuttaa koko keskustelun premissikikkailuksi otan lähtökohdakseni kohdan 3. Se nimittäin perustuu psykologiaan. Ja sen kohdalla kysymys ei ole premissinvalitsemiskysymyksestä. Tiede antaa mahdollisuuden tutkia juuri tätä asiaa. Näin ollen tämä näkökulma tarjoaa mahdollisuuden selvittää asia ilman että maailmankuva ratkaisee.

Ensinnäkin ammattilaisten kohdalla Craigin ongelmana näyttääkin olevan "Prosblogion" -blogin toinen esilletuoma ilmiö. Jos teologiset argumentit arvioidaan laadussa ja relevanssissa, niin ihmiset antavat hyvin erilaiset arviot riippuen heidän maailmankuvastaan. Näin ollen argumenttejen kohdalla on oikeasti vaikeaa vedota siihen että valtaosa logiikan ammattilaisista olisi tiettyä mieltä. Craig toki vetosi teologeihin, jotka usein uskovaisina ovat asiasta päätöksen tavallaan loppuunlyöneet (kuten myös muut). Tämä maailmankuvallisuus tekee kannanotosta onton. Se on hyvin epämääräinen ja vihjaileva. Lisäksi tämä arviointierojen valtavuus näyttää että teologien yleiseen näkemykseen vetoaminen on vähemmän argumentti kuin Craig on kenties tullut ajatelleeksikaan. (Mikä ei johdu siitä että Craig olisi tyhmä. Asiantuntijuus tässä tietyssä aiheessa on vain luonteeltaan sanotaanko kauniisti "obskuuria".)

Usein asiaa pelkästään filosofisena premissinypläyksenä harjoittavat unhtavat sen mitä Wiseman aluksi nosti esille. Eli että massoja voidaan ohjata harhaan. Jopa "Wisdom of Crowdsin" esilletuoja Surowiecki antaa itse asiassa ehtoja sille että joukkoäly pääsee toimimaan. Ilman ehtojen toteutumista tilanne muuttuu ja järjen sijasta aletaan puhumaan pelkästään mielivaltaisuudesta. Jos ehdot eivät täytä ei voida puhua paradigma -asemasta vaan enemmänkin muoti-ilmiön kaltaisesta ilmiöstä. Surowieckin ehdot ovat seuraavat:

"1: Diversity of opinion: Each person should have private information even if it's just an eccentric interpretation of the known facts.
2: Independence People's opinions aren't determined by the opinions of those around them.
3: Decentralization People are able to specialize and draw on local knowledge.
4: Aggregation Some mechanism exists for turning private judgments into a collective decision."

Näin ollen esimerkiksi ryhmäpaineessa sosiaalinen yhteenkuuluvuus ajaa ihmisiä kohti yhtä, helposti väärää, tulosta. Näin mielipidekirjo kaventuu eikä "aito ryhmäjärki" pääse toteutumaan. Ilman painostuksen tunnetta ja sosiaalista painostustakin tätä tapahtuu yllättävissä määrin, jolloin psykologit puhuvat "Bandwagon effectiksi" ; Ilman kokemusta painostuksesta tiettyyn ratkaisuun, ihmiset ikään kuin automaattisesti tekee kuten muutkin ihmiset. Lisäksi sosiologiset muoti-ilmiöt rakentavat "Snowball -effect" (lumipalloefekti) jossa asia vain paisuu omalla voimallaan. Tämän avulla syntyy suuria muoti -ilmiöitä. (Esimerkiksi "Harry Potter" on mielestäni malliesimerkki tästä ; Kirjat ovat toki kivoja, mutta ne eivät ole maailman paras kirja. Niitä myytiin kokolailla paljon sen vuoksi että monet ostivat niitä. Ja tämä ostaminen tuotti lisäostamista.)

Uskonto ei yksinkertaisesti ole sosiaalisesti tyhjää. Todisteeksi kelpaa jo niinkin tunnettu ja yksinkertainen argumentti kuin Pascalin vaaka. Siinähän ei todisteta Jumalaa todennäköiseksi vaan kehotetaan uskomaan tähän koska palkinto on niin hieno että voiton odotusarvo on suurempi kuin mikään rajallinen panostus minkä Jumalalle uhraat. Jokaikinen uskomiseen uskomiseen vetoava argumentti ajaa uskonratkaisua poispäin Wisdom of Crowdsista. Ja kun siihen liittyy usein sosiaalista yhdessäoloa, on selvää että sosiaalisia elementtejä ei voida laskea pois. Näin ollen vakaumuksen synty on hyvin epätodennäköisesti Wisdom of Crowdsin ilmentymä. Ja kun syntynyt vakaumus vaikuttaa jopa ammattiteologien arvioinnissa, muuttuu Craigin teologeihin vetoaminen varsin omalaatuiseksi.

Puolimatkan massat

Suomessa Tapio Puolimatka on harjoittanut yksilölähtökohtaista lähestymistä. Hän ei toki puhu totuudesta käsiäänestyskysymyksenä vaan yksilön valintana. Mutta hänen ajatuksissaan on kuitenkin taustalla voimakas ajatus siitä että jos järjestetään avoin keskustelutila, niin Jumalan ihmisille antama tae johtaa siihen että ihmiset selvittävät totuuden. Näin ollen esimerkiksi evoluutioteoria paljastuisi harhaopiksi. Puolimatkalla massojen muutos siis vain tehdään yksi ihminen kerrallaan. (Asenne joka on "Ihmemies MacGyveristä" tuttu ja jota periaatteessa arvostan.)

"Prosblogion" otti tässä kohden esille sen, että vaikka argumentti on episteemisesti kehäinen (Jumala takaa jumala -aistin mutta jumala-aistilla saadaan havainto Jumalasta) "Granted, there is some circularity going on here. Smith is using his belief that God exists as a premise in his reasoning to prove something about the epistemic status of his belief." on Plantinga ottanut tämän vain joksikin joka näyttää kehäpäättelyltä koska se on hänestä aistinelinten fenomenologinen ominaisuus. Ytimessä ei olekaan se, että  Plantinga millään lailla todistaisi Jumalaa tai tekisi Jumalasta todistetun konseptin, vaan kysymys on muusta. Tämä huomioidaan kommenteissakin : "Plantinga's project in WCB is exclusively de jure -he is not interested in de facto, in whether Christian belief is true. So WCB is essentially not an apologetic. He makes this clear in the introduction. So even though Plantinga's entire proposal is conditional -'if' God exists - it does not beg the question since it does not claim to conclude anything metaphysical or theological, but only epistemological."

Tämä eiapologeettinen näkökulma on varsin omalaatuinen, koska se johtaa siihen että argumentti muuttuu melko epäkiinnostavaksi ; Jos warrantia liittää vaikkapa siihen että pitäisi uskoa Jumalaan eikä olla ateisti-evolutionisti, niin kehäisyys iskee jolloin puhutaan virheargumentista. Ja jos warrant taas koskee vain metatasoa, voidaan kaikenlaista höpöä vain pitää taattuna. Ja monet näistä eivät ole kovinkaan vakuuttavia.

"Two assumptions:
A1: Unicorns exists
A2: My friend has successfully argued that if unicorns exists, then belief in unicorns is likely to be warranted.
Can we appropriately reason as follows?
1) Unicorns exists
2) If Unicorns exists, then my belief that Unicorns exists is likely to be warranted.
3) Therefore, my belief that Unicorns exists is likely to be warranted.
I don't see the value of this argument."

Plantingan ongelmana on se, että Jumala on taktisina määrittelyinä.Hän olettaa kristinuskon Jumalan tietynlaiseksi. Hän hylkää periaatteessa mielivaltaisesti esimerkiksi valehtelevat Jumalat. Tämä on sinänsä mielenkiintoista, koska jos Jumala on huijari tai Jumalaa ei ole olemassa, voi Plantingan mukaan syntyä vääriä, takeettomia, havaintoja jotka tuntuvat aidoilta mutta ovat harhaa. Näiden antama "jumala-aistimus" vaikkapa rakkaudellisesta jumalasta vääristynyt jolloin jumalahavainto ei ole tosi. Näin ollen takeen vahvuus on vain juuri yhtä voimakas kuin mitä tämä mielivaltainen premissointi sattuu tuurilla osumaan oikeaan. Tämä paljastaa että Plantingan argumentilla ei tosiaan ole apologetiikan kannalta voimaa ; Takeisen Jumalan tarjoama suoja on vain premisseissä.

Näin ollen voin vaikka kuvitella Helikeijun jonka taikapöly antaa takeen vain niille ihmisille jotka taputtavat käsiään ja sanovat "minä uskon keijuihin". Kun olen luonut tälläisen uskomuksen, sillä on tae ; Moni voi tietysti valittaa siitä että keijut eivät ole luoneet ihmistä. Mutta tällä ei ole väliä, koska taikapölyn rakenne tarjoaa takeen. Kysymys ei ole tekijänoikeuskysymyksestä vaan takeesta. Voin premissoida että Helinäkeiju tekee taikapölyä ja että tämä antaa privileegion ; Muut paitsi Heli -keijuun uskovat ovat kenkkuja ja väärässä. Heillä voi olla jotain jumalakokemuksia tai he voivat jopa kiistää Helikeijun, mutta tällä ei ole merkitystä koska keijupölyn totuusaisti ei osu heihin : "Väärää maailmankuvaa edustavat ovat tässä vain sokeita tai hallusinoivia". Tämä voi olla mielivaltaista mutta eihän se ollut Jumalankaan kannalta oleellista. ~ Vaikka voinkin esittää loogisesti koherentit suojelut eri kritiikeiltä, harva silti pitäisi Helikeijuoppia tämän vuoksi järkevänä tai vakavasti otettavampana. Itse asiassa itse olen valmis menemään jopa niin pitkälle että se, että helikeijuilu tarvitsee tämänlaista argumentaatiota on ongelma koko opin uskottavuudelle. Jos suora evidenssitaso on olemassa, ei tarvitse kikkailla. Metatasolle siirrytään vasta kun varsinainen taso on epäonnistunut. Näin ollen taekeijupöly on pikemminkin epätoivoinen filosofinen kikkahyppy joka tehdään epätoivoisesti kun varsinainen perustelu ja todistelu ei onnistu.

Tämä itse asiassa palauttaa Plantingan argumentin samankaltaiseen tilaan joka oli hänen aikaisemmassa työssään. Hänen vanha argumenttinsa oli epävakuuttava koska se salli vaikka "suureen kurpitsaan" uskomisen. Plantingan kohdalla huvittavaa onkin se, että ensin hän kiisti suuren kurpitsan merkityksen vaihtoehtona, mutta otti sen heikkoudet vasta sitten käsittelyyn kun hänellä oli tehtynä jo aivan uusi argumentti. On selvää että Plantinga piti moniarvoista vaihtoehtoistoa epätyydyttävänä. Helikeijuesimerkkini näyttää että muitakin vaihtoehtoja on.
1: BTW. Käytän tässä muuten itsetarkoituksella samantapaisia epäuskottavilta tuntuvia esimerkkejä kuin Plantinga. Osa pitää tätä hänen huumorintajunsa esimerkkinä. Plantingan argumenttien rakenne ratkaisee, ei esimerkkien uskottavuus. Esimerkit vain osuvat tähän loogiseen rakenteeseen. Plantingan puolustajat itkevät jos esimerkkejen obskuuriuden syyttää johtuvan siitä että parempia ei ole keksittynä.

Tässä vaiheessa ylläoleva voisi tuntua kenties asiasta sivuraiteelle ajautumiseksi. Mutta tässä huomioon saatettiin lähinnä se, että taeajattelu ei itse asiassa luo aitoa varmuutta ja totistusta aistien varmuudelle. Se ei itse asiassa ole ontologinen eikä epistemologinen todistus. Se on "metakannanotto".

Puolimatkan maailmassa ytimessä on avoin keskustelu ja luottamus siihen että tämä lopettaa naturalistien ylivallan. Tämä ylivalta päättyy evoluution kumoutumiseen jolloin Intelligent Design saadaan tiedemaailman vallitsevaksi paradigmaksi. Tämä tekee Puolimatkasta huomattavasti vahvemmin apologetiikan harjoittajan kuin Plantingasta.

Kun tajutaan että warrant -statuksen hakeminen ei ole tietoa vaan se on väite tietämisen luonteesta tajutaan että warrant -statuksen nappaamisen loppuseurauksena ei suinkaan synny kriittistä tutkimusta vaan ajautumista omaan maailmankuvaan. "Wisdom of Crowdsin" vaatimaa variaatiota ja eri vaihtoehtoja vähennetään. Jos Jumala antaa takeen ja ateismi vie sen pois, ateismivaihtoehtoa ei helposti edes mietitä vakavasti. Näin siitä huolimatta että warrant -konsepti ei ole jumalatodistus tai todista aistejemme varmuutta. Metataso estää varsinaisen tason kriittisen tarkastelun. Näin ajatteluprosessimme ohjautuvat sellaiseen suuntaan jossa tulokset eivät enää olekaan massan viisautta.

Warrant ei todista aistejamme luotetaviksi tai Jumalaa olemassaolevaksi. Se on lähempänä Pascalin vaakaa, jossa vetonaruna on se, että "Ilman Jumalaa olet erehtyväinen, olisi kammottavaa jos ei voisi olla ihan varma itsestään ja jos lopullinen varma tietäminen olisi kykyjemme ulottumattomissa." Tämä itse asiassa vastaa yhtä Wisemanin horoskooppimaakarien temppua. Ihmisillä on itseriittoinen kuva itsestään. Järki on aina jotain joka kuvaa itseä. Siksi kun Puolimatka tai kuka muu tahansa ihminen puhuu järjen voitosta, hän itse asiassa puhuu aina oman järkensä voitosta. (Mikä valitettavasti koskee myös minua.) Ihmisillä ei ole kovinkaan varmaa näkemystä mutta ihmisillä on koe siitä että he ovat erinomaisia. Lake Wobegon -effect on huvittava piirre ihmispsykologiassa ; Jokainen ihmien luulee olevansa keskivertoa parempi. Tilastomatematiikka toki osoittaa tämän vääräksi mutta se ei hetkauta ihmisiä. Wiseman kertookin että horoskooppien uskottavuus piilee optimismissa (siinä piirteessä joka saa ne minusta näyttämään automaattisesti tyhmältä humpuukilta). Kun ihmisille kertoo positiivisia asioita joissa kerrotaan heistä toivottavia asioita kuten "olet intuitiivinen, voisit kenties olla pienellä harjoituksella hyväkin ennustaja" tai "sinulla on juuri niin varmat aistit ja terävä äly kuin luulet, professorikin approves." jossa tiedekysymysten ratkaisut ei selvitetäkään laboratoriossa vaan niistä tehdään kadunmiesten itsensä tekemiä valintoja. "You decide, with your supersenses!"

Itseluottamus tekee ihmiset varomattomiksi ja siksi he tekevät asioita jotka eivät ainakaan anna aihetta hyvälle itseluottamukselle. Itsekriittisyys luo laatua mutta on pahaksi egolle, joten harva ihminen pitää kokemusta miellyttävänä. Ja se on työläämpää ja tylsempää kuin se, että antaa ennakkoluuloillensa vallan ajaa itsensä itsekritiikittömästi oman maailmankuvansa napaan.

Uskonkin että Puolimatkan sosiaaliseen kommunikaatioon keskittyvä uskonnosta rauhallisesti kertova strategia muuttaisi useita ihmisiä uskovaisiksi. Kyseessä on ennen kaikkea tehokas käännytysmenetelmä. Opetusmenetelmä se ei ole, ellei opetukseksi sitten määritetä sitä että ihmisten näkökulmat ajetaan keskusteluehtojen valinnalla kohti tiettyä mielipidettä. Tämä olisi hyvä jos ne ehdot olisivat Wisdom of Crowdsin ehdot. Silloin ihmisten kanssakäyminen voisi tuottaa laadukkaampaa tietoa ja tätä voitaisiin kutsua ryhmässä oppimiseksi ja koulutukseksi. Mutta näyttää siltä että ne ovat juuri näitä ehtoja vastaan rikkovat. Puolimatka "rakentaa Bandwagon efektiä" toivoen että kaikki seuraavat. Onneksi luulen että "lumipallo" on liian pieni.

Mistähän sullekin saatais?

Markkinatutkimuksen ytimessä on etsiä, mitä ihmiset pitävät haluttavana ja toivottavana, ja mikä heistä on huonona systeemissä. Usein asiaa helpottaa se, että tutkittava kohde on olemassa ; Jokaisella on mielipiteitä. Ja näille saadaan erilaisia jakaumia ja frekvenssejä - ja jopa rypäytymistä jossa yksi mielipide korreloi vahvasti toisten mielipiteiden kanssa.

Ihmisiltä kysellään melko hyvästä syystä. Mainosmiesten tai firman johtajien ennakkokäsitykset siitä mitä "ihmiset ja massat haluavat" ei ole välttämättä oikea käsitys. Ihmisillä voi olla ennakkoluuloja, turhia stereotypioita ja muita harhaluuloja. Näiden tarkistaminen on tärkeää, koska "siitä riippuu raha". Erehtyminen on taloudellisesti haitallista.

Yleistilanteesta voidaan saada kyselyillä ihan hyviäkin tuloksia. Surowieckin "Wisdom of Crowds" -käsite kun muistuttaa, miten ryhmä voi osata asian paremmin kuin keskiverto yksilö. Ja miten keskivertojen ihmisten ryhmä saa hyvälaatuisia tuloksia. Onkin havaittu, että ryhmiltä saadaan hyvä tulos, jos heidän keskiarvonsa otetaan. Esimerkiksi NASA onnistui pikakoulutetulla maallikkoryhmän tuottamaan tuloksia erilaisten kraatereiden luokittelussa. Tämä taas on taito, johon ekspertin kouluttaminen vie aika paljon aikaa. Ekspertit olivat toki parempia kuin kukaan ryhmän yksilö. Mutta ryhmän keskiarvo oli tarkempi kuin yksinäinen ekspertti.
1: Tämä näkyy jopa "Haluatko miljonääriksi" -televisiosarjassa, jossa kaverilta kysyminen tuottaa 65% oikean vastauksen, ja paikallaolevilta kysyminen antaa 91% oikean vastauksen. Toki tästä ei välttämättä kannata innostua, koska usein yleisöltä kysytään alkuvaiheessa. Ja kysymykset vaikeutuvat prosessissa tavalla jota on vaikeaa mallintaa kaavaan. "Ryhmän viisaus" voikin johtua joko osittain tai kokonaan siitä että kysymyspiinapenkissä olijat "halveksivat rahvasta". Silti oikea vastaus on prosentuaalisesti hyvä, kun muistetaan että oljenkorsia käytetään jos ollaan epävarmoja. Yleisö ryhmänä osaa paremmin kuin yksilö piinapenkissä.

Riskinä on se, että on olemassa myös "Stupidity of herd", joka Surowieckin mukaan syntyy silloin kun yksilöiden individualismi särkyy. Näin esimerkiksi ryhmäpaine sotkee pakan.
Voidaankin sanoa että massatuotteisiin saadaan helpommin vastauksia. Joskus tuotteet täytyy kohdentaa sitä ostavaan ryhmään. Tällä on merkitystä etenkin ns. focus groupeissa, joissa ryhmäkeskustelutilassa on ihmisiä kasvokkain. Karismaattinen hahmo keskustelijoiden joukossa voi viehättää muut komppaamaan ja nyreä ja ärsyttäväkin voi ajaa ihmisiä vastustuskannalle. Näin syntyy vakaviakin vääristymiä tuloksiin.

Näin ollen markkinatutkimuksissa keskitytään usein siihen että saataisiin jotenkin kartoitettua sitä, mitä ihmiset haluavat. Tässä kysellään ihmisiltä eri tavoin. Usein tässä on kahta päätyyppiä : Kvantitatiivista ja kvalitatiivista. Sen lisäksi on erilaisia näiden välimaastossa olevia lähestymistapoja. Ja toisissa kvalitatiivisen tuloksia tarkistetaan vertaamalla sitä kvantitatiiviseen aineistoon.
1: Kvantitatiivista tutkimusta pidetään usein varsin luotettavana. Tutkimuksissa keskitytään lähinnä otoskokoon ja siihen, onko otoksen ottamisessa jokin systemaattinen virhe (eli onko otos riittävän satunnainen.) Selviin kysymyksiin saadaan numeerisia vastauksia, joiden tulkinta on melko yksiselitteistä.
___1.1: Sen ongelmana on korostetusti esimerkiksi internetissä se, että otoksien satunnaisuutta ei voida juurikaan hallita tai varmistaa. (Mutta netti on aineistonhankintavälineenä halpa, joten tietyssä määrin se voi olla perusteltua.) Lisäksi kysymyksen muotoilu voi vaikuttaa tuloksiin hyvin paljon ; Kysymyksessä sanan synonyymeillä voi olla hieman erilaisia konnotaatioita jotka muuttavat tulosta.
2: Kvantitatiivisessa tutkimuksessa lukujen sijasta korostetaan tutkittavien henkilöiden näkökulmia ja kokemuksia. Näin saadaan ilmiöön liittyviin ajatuksiin, tunteisiin ja vaikuttimiin. Ideana on se, että ihmisillä joilla on kokemuksia autoilusta osaavat kertoa siitä jotain - ja jos ei aja autoa, niin tähän on jokin syy. Molemmista voi olla hyötyä jos halutaan myydä autoja.
___2.1: Kvalitatiivisen tutkimuksen kohdalla on vaikeuksia joita on mietittävä ; Esimerkiksi ryhmätutkimusten otoskoot ovat usein aika pieniä. Moni näkee että tämä ei ole riittävä jotta sen pohjalta voitaisiin tehdä yleistyksiä. Monitulkintaisuuden kohdalla vaikeutena on se, onko otoskoko peräti 1, eli että tutkija peilaa ryhmän kautta lähinnä omia ennakkokäsityksiään.
___2.2: Riskiksi mainitaan usein myös se, että ihmisiltä kysytään usein asioita joista heillä ei ole välttämättä suoraa kokemusta. Näin he voivat antaa rehellisen vastauksen jossa he ovat miettineet mitä he tekisivät, mutta elämässä he tekisivät muuten. Behavioral Economics:iin liittyvät perustelumateriaalit näyttävätkin että ihmiset ovat mielikuvissaan siveämpiä ja rationaalisempia ja vähemmän tunteiden vietävissä kuin mitä he ovat ; Ostoksia kuvataan helposti rationaalisen kaavan mukaan, selittämällä halvasta hinnasta ja muista vastaavista asioista. Mutta harkitsemattomat impulssiostokset ja epäsiveys ovat kuitenkin arkipäivää. (Takana on varmasti myös assimilaatiota. ~ Huonon ostoksen tekeminen nostaa taatusti kognitiivista dissonanssia. Asia selitetään parhain päin, järkeily liitetään impulssiostokseen jälkikäteen, ja tämä sitten selitetään muille, ja siihen uskotaan itsekin.)
___2.3: Ongelmana on kuitenkin myös laatu : Etenkin ulkomailla ei ole tavatonta, että mainosmiehet pistävät ryhmän kokoon, eivät ota riskejä huomioon, ja kutsuvat tätä kvalitatiiviseksi tutkimukseksi.

Kuitenkin jos esimerkiksi etsitään, onko jokin kohderyhmää, tai pohjalla on uuden liikeidean muotoilu, ei suora kvantitatiivinen kysely ole välttämättä kovin helppoa ; Pitäisi osata kysyä oikeita kysymyksiä juuri oikealla tavalla. Avoimempi muoto voi nostaa esiin uusia asioita, jotka voivat olla after the fact ilmiselvä, mutta joka ei muuten olisi tullut tutkijan mieleen.

Näin voidaan saada selviä hyötyjä. Näiden saamiseksi kvalitatiivista tutkimusta on aina yritetti kalibroida. Usein apuvälineenä ovat olleet kvantitatiivisen varmistus/tukiaineiston rakentaminen sekä psykologian hyödyntäminen. Nykyään tietoja verrataankin usein esimerkiksi erilaisiin ostotilastoihin ja brandien vertailtuun suosioon. Myös kysymyksiä mietitään niin että ne eivät olisi ohjailevia.
1: Näin apuvälineitä onkin vuosien varrella löytynyt monenlaisia. Sosiaaliantropologian, semiotiikan, keskustelijoiden ilmeiden tunnistaminen ja liittäminen sanottuun, etnografian ... lisäksi apuna on käytetty esimerkiksi psykoanalyysiä ; 1950 -luvulla markkinatutkimuksissa muodissa oli käyttää apuna psykoanalyyttistä näkemystä, jonka mukaan alitajuiset voimat olivat konfliktissa ja alensivat yksilöiden toiveita, jolloin tutkimukseen saatiin jopa terapeuttinen sävy ; Lopputuloksen henkenä on likimain "Osta itsesi mielenterveeksi ja onnelliseksi".

Hyvin tehtynä molemmat menetelmät ovat hyödyllisiä, joskin hieman eri yhteyksissä ja tilanteissa.

Joukossa tyhmyys...

Joukon toiminnasta läheisesti samoja teemoja käsittelee myös vanhempi juttu.

Demokratiassa ajatellaan, että ryhmän päätökset ovat erittäin hyvä tapa ratkaista ongelmia. Perinteisesti, esimerkiksi Platon, taas kannatti yhteiskuntaa joka olisi muutamien viisaiden hallinnassa, jotka hyväntahtoisesti ohjaavat kansaa toimimaan oikein, ja jos kansa ei muuten parastaan ymmärrä, on jopa propagandaa aivan soveliasta käyttää. Eliittisen hallintaorganisaation täysin vastakkaista puolta taas edustaa esimerkiksi New Ageen kuuluva kollektiivisen tietoisuuden ajatus. Heille tämä tietoisuus tietää asiat. Tässä näkemyksessä organisointi on aina joko haitallista, koska se pyrkii vaikuttamaan ihmisiin ja tätä kautta särkee kollektiivisen mielen, tai turhaa koska se ajaa sitä kohti, minkä kollektiivinen tietoisuus joka tapauksessa tietää. Kysymys on pohjimmiltaan siitä, kuinka paljon ihmisiä täytyy ohjata ja organisoida, jotta päästäisiin parhaaseen tulokseen.

Tätä voidaan lähestyä myös eieettiseltä kannalta, jolloin kyseessä ei olekaan se, miten yhteiskunnan sosiaalinen elementin tulisi vaikuttaa ja pitäisikö kansaan luottaa vai ei. Voidaan miettiä "vain sitä", miten erilaiset ratkaisut toimivat ongelmanratkaisussa. Lähestymistapa on toki sellaisenaan hieman kolhon oloinen, koska siinä annetaan periaatteessa lupa ohjata ihmsiä despoottisesti kuin lampaita. Mutta sen ei tarvitse tietenkään olla ainut. Eikä tämä silti vielä estä sitä että asiaa "voisi katsoa" ja miettiä.

Tutkimusten mukaan ryhmät osaavat ratkaista ongelmia yllättäen hyvin. Tästä esimakua toi Francis Galton, joka yllättyi että kun ihmiset pistettiin arvioimaan härän painoa, heidän vastaustensa keskiarvo oli parempi kuin karjantuntijoiden. Toki yksittäisvastauksia arvoidessa asiantuntijat antoivat tarkemman tuloksen ja jos olisi arvattava, kumpi antaa paremman vastauksen, asiantuntija X vai amatööri Y, niin kannattaisi arvata sitä asiantuntijaa. Kuitenkin kun otetaan suuri joukko amatöörejä, heidän vastauksensa oli tarkempi kuin yksittäisen asiantuntijan X vastaus.

Tämä yhteys on mahdollista, koska keskiarvossa lopputulos voi olla jopa sellainen, jota kukaan ei ole sanonut. Tilastollisuuden luonne on siis hieman erilainen kuin yksittäisarvauksen. Härkä 525kg, asiantuntija arvioi 510kg ja amatöörit [200,300,600,1000] joiden keskiarvo on tasan tuo 525kg. Lähimpännä oleva arvio on asiantuntijan, mutta massa antaa silti tarkemman tuloksen. Tämä on tietysti vasta osoitus että massojen voima on mahdollista: Toisenlainen arviointilukumäärä tietysti voisi antaa yksittäiselle asiantunaijalle voittoaseman myös keskiarvossa. Olennaista on kuitenkin se, että havainnot näyttävät että tämäntapainen ilmiö todella tapahtuu.

James Surowiecki teki aiheesta kirjan "The Wisdom of Crowds: Why the Many Are Smarter Than the Few and How Collective Wisdom Shapes Business, Economies, Societies and Nations", jossa hän perusteli että ryhmäajattelu tehostaa arviointia, ja kuinka erilaisia toimivia yhteistyön verkostoja voidaan tehdä ilman että niitä johdetaan. Tämä on eräänlainen vastaus vanhaan ongelmaan, jossa panostetaan vartiointiin: Kuka vartioi vartioita. Surowieki voisi sanoa että vartijoita ei aina tarvita. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että valvontaa ei koskaan tarvittaisi.

Itse asiassa Surowiekikin tunnustaa tyhmienkin joukkojen olemassaolon. Kaikki ryhmät eivät ole järkeviä, ja esimerkiksi urbaanilegendojen ja väärien tietojen ja uskomusten leviäminen on tunnettuja ilmiöitä, jotka eivät aja ryhmää kohti parempaa ymmärrystä. "Not all crowds groups are wise." Esimerkiksi markkinataloudessa aina silloin tällöin tapahtuvat erilaiset "kuplat" jotka sitten johtavat massatappioihin ovat tunnettuja, ja melko dramaattisia merkkejä siitä kuinka organisoimaton ryhmä joka perustuu kollektiivisuuteen voi joskus romauttaa jopa valtiontalouden. Olennaista onkin erottaa viisaat ryhmät tyhmistä ryhmistä. Surowiekin mukaan tässä on muutamia ehtoja, jos näitä ei ole, ryhmä ei ole viisas:
1: Diversity of opinion, eli jokaisella on omaan tietoon perustuva näkemys, eikä vain kopioitu näkemys tai ilman tietoa tehty arvaus. Sillä ei ole väliä vaikka se olisi vaikka eksentrinen väännös tunnetuista faktoista. Jos joku vain imitoi toisia ja/tai ei tiedä mitään ratkaisuun liittyvistä asioista, verkko ei ole viisas.
2: Independence, eli ihmisten mielipiteitä eivät painotu sen mukaan mitä hänen lähellään olevat tai auktoriteetit ovat mieltä. Jos lähipiiri yhdistää näkemyksiä yhteen, ryhmä ei ole tältä osin vapaa, ja tätä kautta näkemykset voivat vääristyä.
3: Decentralization, eli ihmiset voivat spesialisoitua ja hankkia asiaan liittyvää tietoa.
4: Aggregation, eli jokin mekanismi muuttaa yksittäiset päätökset kollektiiviseksi toiminnaksi.

Erikoisinta on kenties kuitenkin se, että "ryhmien tieto" toimii jopa yksilöillä. Toki tilastollisuus tulee esiin vasta useiden vastausten kautta. Mutta yksilöstä saadaan monta, kun hänet pistetään vastaamaan samoihin kysymyksiin. Edward Vul teki melko tuoreesti tutkimuksen, jossa kysyttiin erilaisia triviakysymyksiä (Sellaisia kuin "kuinka monta lentokenttää on maailmassa?") Ja yllättäen samoja kysymyksiä toistettiin. Vastaajat eivät tietenkään muistaneet ulkoa aikaisempia vastauksiaan, joten heidän vastauksensa vaihtelivat. Vastausten keskiarvo oli jälleen tarkempi kuin yksittäinen arvaus. Ihminen oli "tilastolliesti katsoen viisaampi" kuin yksittäinen arvauksensa.

Yhteenvetona voisi sanoa, että demokratian toimivuus saa tukea tämänkinkaltaisesta verkosta. Toki se ei ole "idioottivarma", ja kollektiivinen tietoisuuskin on joskus väärässä.

Pyöreä pöytä pyörii, kaikki lapset siinä hyörii.

Johannes Liechtenauer tuli kuuluisaksi siitä, että kehitti uuden miekkailutyylin. Hän ei kehittänyt tyyliä yksin. Sen sijaan hän oli 1350 -luvun tienoolla kasannut ryhmän taitavia eri aseiden käytön mestareita, tikarista keihääseen, messer -väkipuukkoon ja painiin. Nämä mestarit yhdessä kasasivat tyylin. He yhdessä loivat yksinkertaisen nerokkaan miekkailusysteemin. He loivat yhdistämällä kokonaisuuden, jonka tekeminen olisi ollut yksin mahdotonta tai ainakin erittäin vaikeaa.

Tiedemaailmassa ajatellaan hieman samalla tavalla. Että tiedeyhteisö, tekemällä yhteistyötä toisien tiedemiesten ja eri oppialojen kautta, lähenisivät totuutta. Tätä näkemystä kannattavat korostavatkin konsilienssia. Konsilienssi kun tukee foundationalistista ajatusta siitä, että on olemassa objektiivinen eli yksittäisten ihmisten mielipiteistä riippumaton todellisuus, jota eri tieteenalat tutkivat eri näkökulmista. Siksi eri tieteenalojen ja eri teorioiden yhtenevyys tarkoittaisi subjektiivisuuden minimoimista.

Kuitenkin yhteisöllä on myös haittavaikutuksensa. Philip Zimbardon vankilakoe osoitti että näin käykin ; Kun tavalliset opiskelijat jaettiin vankeihin ja vanginvartijoihin. Vaikka kaikki koehenkilöt tiesivät muiden olevan oikeasti opiskelijoita, alkoi tapahtua outoja. Vanginvartijat käyttäytyivät sadistisesti ja vangit omaksuivat rangaistusta kärsivän roolin. Koe jouduttiin keskeyttämään, koska se oli vahdituille liian vaarallista. Robbers Cave taas osoitti, että ryhmät kilpailevat aggressiivisesti toisiaan vastaan "automaattisesti" ; Nuoret, älykkäät, pojat luulivat menevänsä leirille, tosiasiassa heidät jaettiin satunnaisesti kahteen porukkaan. Molemmat luulivat olevansa alueella yksin, kunnes heille selvisi jossain vaiheessa että siellä oli toinenkin porukka. Heti tässä vaiheessa molemmat nimesivät ryhmänsä (joilla ei aikaisemmin ollut nimeä) ja loukkasivat toisiaan. Tässä vaiheessa ryhmiä ei oltu edes laitettu kilpailemaan keskenään kisoissa. Joka päästikin valloilleen sarja aggressioita ja kummallisia rajoituksia, kuten tiettyjen sanojen käyttökieltoa. Tämä loppui vasta kun heille kerrottiin että ulkopuolinen vandaali oli käynyt häiriköimässä heidän vesivarantojaan. Yhteinen vihollinen toimi yhdistävänä voimana.

Ryhmä myös yksipäistää mielipiteitä: Solomon Asch laittoi koehenkilöt arvioimaan janojen pituuksia. Suurin osa ryhmästä oli valekoehenkilöitä, jotka olivat "paneelissa vuorossa ennen koehenkilöä". He kaikki väittivät kaikki samalla tavalla, että selvästi eri pituiset janat ovat saman mittaisia. Yllättävän moni aito koehenkilö yhtyi ryhmän selvästi silmämääräisestikin havaittavasti ehdottoman väärään mielipiteeseen.

Ryhmäpaine siis vaikuttaa suuresti ihmisiin. Tämä tarkoittaa siksi myös tiedemiehiä. Tämä tuleekin varsin hyvin esiin Thomas Kuhnin paradigmaperiaatteesta. Tätä näkemystä on usein tulkittu siten, että tiede mullistuu vähittäisen kasautumisen sijasta paitsi sen takia että tiedemiehet keksivät parempia teorioita jotka korvaavat vanhat, myös siitä että korvautumiseen menee aikaa koska yksittäiset tiedemiehet eivät vain käännytä vanhoja tiedemiehiä, vaan sen takia että nämä korvautuvat uusilla tiedemiehillä, jotka ajattelevat uuden paradigman mukaan ; Ei siis toisaalta ihme, että esimerkiksi Paul Feyerabend on ollut sitä mieltä, että ammattimaisen filosofian pitäisi lakata ja jättää se tavallisten ihmisten tehtäväksi.

Taloustoimittaja James Surowieckin ajatuksissa, jotka hän kirjasi teokseensa "The Wisdom of Crowds", ryhmäpaineen vaikutusta ajateltiin hieman eri kantilta. Hän vastusti pienen asiantuntijaeliitin vallan väittämällä että suuri joukko hyvin informoituja tavallisia ihmisiä tekee älyköitä paremmin improvisoinnin, ongelmanratkaisun, päätöksenteon, ja jopa ennustaa taitavammin tulevaisuutta. Hänestä tiivis nerojen eliitti ei keskenään pysty kuin rakentamaan intelligentsian utopian. Pienessä homegeenisessä ryhmässä ryhmäpaine tiivistyy, ja samalla tyhmyys. Mutta suurella joukolla on mahdollisuus rikkoa tämä ja yltää jaloon viisauteen.

Tosin mielestäni tässä kohden asiaan olennaisesti liittyvä ilmiö on "Ringelmanin efekti"(Ringelman's effect), joka mitattiin tilanteessa, jossa henkilöitä lisättiin köydenvetoon. Vaikka usempi henkilö osallistui vetokampanjaan, sen aikaansaama voima itse asiassa väheni ~ Kukaan ei vetänyt enää kunnolla, kun kaikki ajattelivat, että porukkaa oli niin paljon, että hänen ei enää tarvitse syventyä niin täysin toimeen. Suuri ryhmä voi siis jopa heikentää tulosta.

Toisaalta suurissa massoissa voidaan kuitenkin jossain määrin luottaa moniarvoisuuden toteutumiseen, koska ainakin internetissä on havaittu "Streisand effect", joka ilmenee siten että jos jokin aate tai kuva yritetään tuhota, se leviää erittäin laajalti internetiin. Efekti sai nimensä siitä, kun Barbara Streisand yritti kalliilla haasteella poistaa yhden hänen talostaan otetun kuvan, poisto ei onnistunutkaan vaan levisi niin laajalle nettiin, että sen tuhoaminen on käytännössä mahdotonta. Se katoaa likimain vasta kun koko internet lakkaa olemasta.

Nykyinen tiedemaailma on kuitenkin jotain muuta kuin tiiviin eliitin intelligentsia. Se koostuu lukuisista tiedemiehistä lukuisilta tieteenaloilta. He edustavat eri maita, kulttuureita, näkemyksiä, uskontoja ja niin edespäin. Ja tieteen moottorit on vieläpä rasvattu itsekkyyden rasvalla: Kunniaa saa eniten se joka kumoaa muiden työt. Perustutkimuksessa saa varmemman leivän, mutta siihen ei liity palkintoja, kuuluisuutta ja muita vastaavia etuja, se on tältä kannalta "kunniatonta leipää".

Tiedemaailma ei tästä huolimatta ole sodassa keskenään (vaikka monet teoriat kisaavatkin keskenään): Yhteydet ovat siellä. Ja se on oikeastaan aika kaunista. Eriytyminen johtaa erilaisiin tieteenaloihin, jotka on pakotettu toimimaan yhdessä. Paineet kulkevat molempiin suuntiin. (Ja ehkä epätieteilläkin on tässä kohden oma roolinsa, "toimia yhteisenä vihollisena", joka vähentää ristiriitoja.) Tästä ei voi minusta sanoa muuta kuin verrata sitä demokratiaan:

"Demokratia on huonoin hallinnon muoto, lukuunottamatta kaikkia muita vielä huonompia hallintomalleja, joita on aika ajoin kokeiltu."
(Winston Churchill)