Pekkaspäivän satoa

Tätä näkymää pidettiin yleisesti virheenä.

Jyrki Katainen toivoi, että mahdollisimman moni lukisi Himasen (ja Castellsin ja muiden kirjoittajien) raportin. "Mahdollisimman moni" on tavallaan sama kuin "halu että kaikki". "Lehti" vetikin tästä ajatuksen siitä että mitä tapahtuisi jos kaikki ottaisivat vapaapäivän tutustuakseen monen sanan mittaiseen järkäleeseen. "Suomen bruttokansantuotteesta katosi tänään 219 miljoonaa euroa, kun jokainen kansalainen luki 388-sivuisen Kestävän kasvun malli -raportin. Pekka Himasen ja Manuel Castellsin tuottaman selvityksen lukeminen seisautti julkisen sektorin, järjestötoiminnan, satamat, transitoliikenteen, kaivosteollisuuden, pizza- ja kebabravintolat sekä jokaisen Helsingin Punavuoressa sijaitsevan yrityksen. Seisaus alkoi kello 9.30 ja päättyi kello 21.30, jolloin viimeinenkin suomalainen oli saanut koko raportin luettua." Ajatus vapaapäivästä olisi tietysti mainio. Sitä voisi kutsua Pekkaspäiväksi. ;Toki olen ollut valveutunut. Esimerkiksi Himasen puheenvuorot ovat olleet tarkastelussa tavalla jossa korostuu "maan tapa" ja "ajan henki". Omassa tietokoneessani ei ole äänikorttia. Siksi Himasen esiintymisvideon seuraaminen oli huvittavaa. Huomio kiinnittyy lähinnä käsiin. Välistä kädet nousevat suorina, kuin sanomaan "I know Karaté". Sitten käyristyneet sormet esittelevät näkymättömän melonin. Pian näkymätön meloni saa kokea karaten voiman, kun toinen käsi, sormet suorina, ikään kuin pilkkoo sen palasiksi. Sinänsä konsistentti, mutta aivan järjetön, kokonaisuus. Tämäkin toki ylittäisi monien vaivannäön joka monilla on. Himasen argumentteja ja esityksiä ei osata eritellä yhtä kovasti kuin koetaan hyväksi moittia rahoitusta. (Sinänsä ihan asiallisesti.)

Osallistuin vaaralliseen bruttokansantuotetta uhkaavaan projektiin. En toki täysin vapaapäivänä. Ja rehellisesti sanoen en jaksanut lukea kirjaa kannesta kanteen. Luin sen kuitenkin jollain sellaisella tasolla jolla Paavo Väyrynen luki Dostojevskin koko tuotannun yhdessä viikonlopussa. Eli silmäilin luvut, etenemisen ja pääasiat. Ja koska olen poikkeuksellisesti kohtuullisen lempeällä tuulella, lopputulos heijastelee myös subjektiivista tunnetilaanikin. Toisaalta Himasta on moitittu niin paljon ja älykkäästi, että en varmasti edes osaisi olla yhtä järkevä  tällä rintamalla.

Himanen, ei yli-intellektuelli hörhö vaan miltei anti-intellektuelli pamfletisti

Mielestäni siinä oli ihan kiinnostavia asioita. Ne olivat toki jonkinlaista filosofiaa. Mutta kun filosofeilta tilaa tämänlaisia, lienee turhaa olettaa että luonnontiede, ekologia tai taloustiede olisivat oleellisesti näiden tieteenalojen näkökulmien ja käytänteiden mukaisia. ; Itse asiassa päällimmäinen tunne kirjasta on päinvastainen kuin mistä kirjaa usein syytetään. Anti-intellektuellismilla menee ilmeisesti äärimmäisen lujaa, koska teosta moititaan hämäryydestä ja todellisuudesta etääntymisestä. Nähdäkseni kirjan suurimpana heikkoutena on kuitenkin se, että se on pohjimmiltaan ja perimmiltään pamfletti.

Tämä on asenne joka näkyy esimerkiksi kirjan sloganinomaisuudessa. Teos toki koostuu lauseista jotka ovat lähes yhtä sekavia kuin ne joihin saattaa törmätä tässä blogissa. Mutta sekaan tunkeutuu varsin iskulauseenomaisia tiivistyksiä. Ne ovat kirjan ymmärrettävintä sisältöä ja tarttuvat pikalukiessa helposti mieleen. Niissä kumpuaa erikoinen, mutta jotenkin hyvin suomalainen, eetos.

Että ekologia on sitä että sisäistetään se, että maa on lainassa tulevilta sukupolvilta eikä mikään menneisyydeltä peritty nyt omistettu asia. Tai että pitäisi muuttaa koko hyvinvointinäkökulma siitä miten vähennetään pahoinvointia siihen miten lisätään hyvinvointia. ; Tämä "sloganistuminen" on ainakin minun pintatietoisuuteen tulevassa kokemusmaailmassa niin korostunutta, että on melko lailla varmaa että jo tämä näkökulma ja lähstymistapa vie pois enemmän tieteellistä arvoa kuin tekee siitä jotain norsunluutorneilua.

Dignity -indeksi : Muutosvastarintaa eikä utooppista haahuilua

Sloganistumista haittaa se, että tosiasiassa muutokset useimmiten tuntuvat heijastelevan asioita jotka Suomessa on jo tehty oikein ja jotka ovat ikään kuin "vahvasti ajan hengessä". Esimerkiksi ajatus hyvinvoinnin lisäämisestä on jotain jonka läsnäolo jo nyt suorastaan paistaa Himasen omasta peruskäsitteestä, dignity-indeksistä. Himanenhan ottaa tässä kantaa siihen että hyvinvointia voidaan arvioida muutamalla mittarilla, jotka yhteenlaitettuna muodostavat tämän dignity-indeksin. Himanen ottaa esille bruttokansantuotteen,  koulutuksen maksuttomuuden ja PISA -tulokset, maassa toimivien yritysten saamat rojaltit, startup -yritysten määrän, patenttien määrän kansalaista kohden. Ja mukana on myös tasa-arvo jota mitataan naisten ja miesten lukumäärinä taktisilla aloilla.

Kun asiaa katsoo näin, on selvää että perinteisessä yhteiskunnassamme esimerkiksi koulutus on kuluerä joka nähdään investointina tulevaisuuteen. Tässä nimenomaan kasvatetaan hyvinvointia eikä yritetä vain vähentää pahoinvointia. Itse asiassa jos joku näkee Himasen ongelmana sen, että hän rakentaa utopiaa jossa keskeisenä teemana on selittää miten yhteiskuntaa tulisi muuttaa kokoomuksen, kuten Kataisen, ideologian mukaiseksi, on hankala siltä osalta että Suomi saa Himasen indeksillä vertailussa varsin hyvän tuloksen aivan mihin tahansa muuhun maahan nähden. Himasen utooppinen ja tulevaisuusutopiaa rakentava edistysuskomaailma näyttäytyy minun silmiini suorastaan muutosvastarintaisena konservatiivisuutena. Himasen kirja ikään kuin kehottaa jatkamaan samaan malliin.

Tässä kohden sloganinomaiset letkautuslausumat kuten "Viimeiset 50 vuotta on keskitytty siihen, miten vähentää pahoinvointia. Seuraavat 50 vuotta on keskityttävä siihen, miten varsinaisesti edistetään hyvinvointia." vaikuttavat jonkinlaiselta parodiahorisonttiin vajonneelta komiikalta. Huomattavaa on, että Suomi pärjää dignity-indeksissä melkoisen hyvin, joten olisi aika erikoista pelata retoriikalla jossa asiat olisi tehty jotenkin lähtökohtaisesti väärin. ; Suoraan sanoen  Himasen teesi falsifioisi itsensä. Jos dignity-indeksi nousee juuri muulla tavoin kuin Himasen esityksessä, Himasen muu esitys olisi väärässä. Olisi luontevampaa Himaselta hylätä tämänlainen sneer -attityydi ja pitää kirjaa jopa jonkinlaisena selityksenä sille miksi meillä menee kaikesta huolimatta kohtuu hyvin. (Ei ehkä suhteessa monien utooppisiin ideaaleihin, mutta muihin olemassaoleviin maihin verrattuna kyllä.)

Dignity -indeksi vs. sen kritiikki ; Päämäärä vai siihen pääseminen

Dignity indeksi nostaa esiin jotain joka hämmästyttää jos on lukenut sitä, mistä häntä moititaan. (Paitsi rahoitusasia, joka ei ole argumenttianalyyttinen ongelma vaan eettinen ja yhteiskunnallinen.) Himasen argumentaatiota moititaan hämäränä, ilmaan heitettynä ja abstraktina. Tämä tunne syntyy toki helposti jos kirjan lukee vain alusta. Esimerkiksi maataloudessa "luomu" -sanaa käytetään monessa paikoin ad hoc. Se nähdään ratkaisuna, mutta ainakin itse näin maatalouden puolelta koulutukseni saaneena kaipaisin aivan oikeasti vastausta yhteen kysymykseen. "Miten niin?" Nimittäin olipa luomu ratkaisu tai ei, se pitäisi perustella.

Itse asiassa kokonaisuudesta saa oikeastaan mitään tolkkua vasta kun on lukenut kirjan loppuun, napannut dignity indeksin käyttöönsä ja tämän huomion kautta lukee koko kirjan uudestaan. (Mikä on, kuten "lehti", totesi, valtava menetys maan bruttokansantuotteelle, joka taas on yhtenä palasena Himasen dignity -indeksissä.) Dignity -indeksiä voidaan pitää kirjan pääteesinä. Se on kuitenkin hyvin hankalasti lopussa. Koko muu kirja pitäisi muistaa ja osata nivoa käsitteeseen joka tulee esille vasta melko lopussa. Tämä on kognitiivisesti erittäin raskas rakenne teoksessa jonka lauserakenteet ovat niin kognitiivisesti raskaita, että suomessa lienee hyvin harvoja ihmisiä joiden kärsivällisyys riittää kirjan lukemiseen - kirjan, jonka lukeminen on miltei kansallisvelvollisuus, ja jota oikein virallisen tahon suusta toivotaan mahdollisimman monelta.
1: Himanen on siis tehnyt melko klassisen virheen. (Minusta nimenomaan virheen.) Muistan kuinka koulutuksessamme kyläsuunnitelmia tehdessämme oli helppoa aloittaa kertomalla kylän historiasta, ja sitten vasta lopuksi kerrottiin tiivistelmänä mitkä asiat kylässä ovat ongelmallisia ja korjaamista vaativia. Tämä rakenne on miltei kaikissa kyläsyuunnitelmia. Tämä näkökulma on mielenkiintoinen kyläläisille ja humanisteille ja turisteille. Poliittisena työkaluna tai pamflettina tämänlainen ratkaisu ei toimi kovin hyvin. Kiireinen poliitikko tai kaduntallaaja ei jaksa tuhlata kallista aikaansa siihen että ottaa Pekkaspäivän sihen että lukee asiat kannesta kanteen. Hän tyytyy sen sijaan siihen, jos ensimmäiselle sivulle laittaa sen mikä on pielessä, ja heti sen perään toimenpide-ehdotukset mahdollisimman tiiviisti. Loppukirja on sitten ikään kuin argumentaatiota tälle teesille. Historia on tällöin enemmän historiallisen merkityksen mukaantuomista.

Tämän vuoksi on ymmärrettävää jos moni valittaa siitä että nämä dignity -indeksin mittarit ovat liian abstrakteja. Voidaan kuitenkin sanoa, että Himasen hyveet eivät nimenomaan jää abstraktiksi. Lähinnä se, että yksiselitteisesti tankattaisiin mitkä kaikki asiat vaikuttavat dignity -indeksiin. Tämä on ymmärrettävää, sillä asioiden vaikutussuhteet ovat mutkikkaat ja kenties myös tilannekohtaiset. Näin dignity -indeksikin on minun silmissäni osa sitä projektin pampfletisoimista eikä abstraktia norsunluutornihärväilyä joksi se on yleensä nähnyt. Ihmiset voivat suunnitelmia tehdessään arvioita sitä miten syy-seuraussuhteet juuri heidän innovaatiossaan tai ideassaan vaikuttavat näihin indeksilukuihin. Himasen ei näinollen tarvitse keksiä kaikkia maailman innovaatioita voidakseen antaa nyrkkisäännöt ja ohjata ihmiset ylhäältä ohjaten ja kädestä pitäen hyveeseen.
1: Kenties jossain kohden ratkaisuna ongelmiin onkin se, että dignity indeksin mittarit ovat joissain kohden filosofisesti enemmän itseisarvoja "arvoja sinänsä" kuin välinearvoja joilla on arvoa sitä kautta että ne tuottavat muita asioita. Näiltä kuitenkin ikään kuin vaaditaan välineellistä perustelua jotta ne oikeutettaisiin. Tämä näkökulma tekee dignity -indeksistä pamfletinomaisen kasan teesejä.
     1.1: Toki jossain kohden maistuu pahasti siltä, että dignity -indeksin arvolista on mainittua lyhyempi. Että asiat oikeutetaan ikään kuin sitä kautta että ne näyttävät lisäävän bkt:ta. esimerkiksi tasa-arvo tarkoittaa helposti sitä että on useampia tekijöitä ja siten esimerkiksi bkt kasvaa. Tai että innovaatioiden määrä tuottaa kasvua joka heijastuu bkt:hen.
2: Kun kirjan pääideana on kuitenkin innovatiivisuus ja se, että ihmiset itseaktivoituvat innovatiivisiksi, on liika aukiselittäminen ymmärrettävää. Itse asiassa jos dignity -indeksi olisi konkretisoitu tasolla jota Himas -kriitikot haluavat, se johtaisi siihen että elettäisiin etatistisessa suunnitelmataloudessa, jossa sallitut innovaatiot annettaisiin ikään kuin ylhäältä käsin. Dignity -indeksi on mittari, ja yhteiskunnan tasolla olisi kannattavinta, että ihmisten pitäisi ikään kuin peilata asioita jotta pääsevät siihen.

Himasen mittarin ongelmana on tietysti se, mikä kaikilla muillakin mittareilla. Aina kun eettinen (mitä) liitetään jonkinlaiseen mekanismiin (miten) syntyy kuilu. Tosiasiat ja eettisyys ovat hankalia yhdistettäviä. Himasta voi siksi moittia kaikilla niillä menetelmillä joihin olemme tottuneet jo nyt BKT -analyysejen kommenteissa. Osa tuomitsee mittarit jopa aivan lähtökohtaisesti. Ja itse asiassa näissä kritiikeissä on paljonkin perää sekä filosofisesti että eettisesti että "yhteiskunnassa elämisen ja olemisen kätevyyden kannalta".

Mielestäni dignity -indeksi on kuitenkin jonkinlainen täydennys BKT:hen. Se on mittari ja sellaisena kenties surkea. Mutta se on kuitenkin vähemmän surkea kuin BKT. Jota on käytetty siksi että aika monesti parempaakaan ei ole ollut. Ikään kuin tosiasioiden pakosta. Sillä maailman muuttaminen ja asioiden korjaaminen vaativat aina jonkinlaisen maalin. BKT on ollut yksi tämänkaltainen. Dignity -indeksi voi olla toinen.

Himanen ja epäonnistuminen ; Eli miten hän elää kuten opettaa.

Tosin on otettava yksi asia jossa Himanen ajaa enemmän "Katais-kokoomusta" kuin nyky-yhteiskunnassa on totuttu. Tämä on innovatiivisuuden ja epäonnistumisen suhde. Himasen näkemys innovaatiosta on jotain joka korostaa, että robotit eivät innovoi. Jokaisessa täysin läpirationaalisessa skientistisessä mallissa on aina hypoteesinmuodostamisen suuruinen aukko. Keksiminen vaatii hulluutta.

Himanen ei toki ilmaise asiaa näin - hän ei ole kuten minä joka käyttää varsin banaalia ja yleisesti ja laajasti loukkaavaksi koettua retoriikkaa. Sen sijaan hän korostaa, että ihminen ei ole virheensä. Ja että jos ihminen toimii oikein, hän epäonniostuu. Siksi epäonnistuminen ei tarkoita että olisi epäonnistunut ihmisenä. Ihminen joka tekee virheen ei ole itse virhe. Siksi epäonnistumisille pitäisi antaa tilaa. ; Himasen suhde onnistumiseen onkin se, että jos et koskaan epäonnistu, et ole kunnolla onnistunutkaan.

Tässä mielessä yritys ansaita rahaa luomalla filosofinen projekti, jonka lopputuloksena syntyy jotain monisataasivuista merkkijonostoa, on ikään kuin yritys-riski-epäonnistumisketjun osanen. Siinä missä moni näkisi noloutena sen, että lapsinero joku aamu humalassa kalsarit jalassa potkaisee koiraa, Himasella tämä tavallaan kuuluu prosessiin. Ei siksi että koiran tallaaminen itsessään olisi eettistä. Vaan että vahinkoja sattuu.

Try not to become a man of success, but rather try to become a man of value.
(Albert Einstein)

"Tiedettävä rajansa"? Eiköhän se olisi enemmänkin "Kohdattava vastuunsa"?

"Count up" -blogissa kirjoiteltiin siitä miten kouluissa käydään kertomassa lähetystyöstä. Monesti ajatellaan että yhteiskunta olisi jotenkin "sekularistunut" ja että uskontoa ei kouluissa saisi esittää. On kuitenkin vaikeaa ymmärtää että mistä tämä asenne tulee. Sillä uskonto näkyy kouluissa aamunavauksista monenlaisiin kouluvierailijoihin. Kirjoittaja, joka on lähetystyötä tehnyt kristitty ja tunneilla vierailija korosti että vierailuissa on luonne "Koulussa saa ja on ehkä suotavaakin kuulla monenlaista vierailijaa. Vierailijan vastuu on suuri. Hänen on tiedettävä selvästi rajansa." Hän ymmärtää että sananvapaudesta seuraa suoraan sananvastuu. Usein tämä puoli unohtuu. (Ja yhtä paljon tekisi mieli sanoa että uskonnonvapaudesta seuraa uskonnonvastuu.)

Toisaalta tässä lauseessa tiivistyy perinteinen ajattelu jossa vastuu delegoituu nimenomaan vierailijalle. Tämä taas on kristillisessä kulttuurissa hyvin tyypillinen tapa asennoitua ; Vastuu on yksilöllinen. Ihminen menee helvettiin omista teoistaan eikä toisten. Tämä johtaa valitettavasti siihen että kristityssä vastuunäkemyksessä pahanteko jää usein korjaamatta. Tähän on kaksi syytä:
1: Ensinnäkin kristinuskon vastuukäsitys panostaa kompensaation varaan. Siinä oikeudenmukaisuus mahdollistaa vakavatkin rikokset ; Pahan ongelman lakaiseminen maton alle on peräti yksi klassisen kristillisen teologian pääsaivartelunkohteita. Se ei siksi keskity ratkaisemaan käsillä olevia ongelmia, vaan pikemminkin keskittyy rankaisemiseen. Lisäksi kristinusko pahentaa tätä siirtämällä koko rankaisun tuonpuoleiseksi asiaksi.
___1.1: Itse jouduinkin tämäntapausen eettisen mutkan vuoksi ongelmiin armeijassa. Olin "täysin kyvytön" näkemään sitä että virallinen byrokratia joka tuottaa viikkojen myllytyksen kautta tuottaa rangaistuksen väärintehneelle upseerille rangaistuksia ja sanktioita kun oikea ongelma ja inhimillinen kärsimys oli konkreettinen asia joka oli ratkaistavissa heti ilman mitään tämänlaista. Olen ylpeä siitäettä olen "täysin kyvytön" näkemään tässä mitään järkeä. ; Sen seuraus on tosin se, että klassinen Helvettikuvasto ei suinkaan oikeuta itseään maanpäällisellä pahalla ja selitä pahan ongelmaa pois, ratkaise sitä. Vaan sen sijaan se pahentaa tätä ongelmaa vakavasti, Jumala päinvastoin näyttää kokonaisvaltaisemmin sadistilta.
2: Kristinusko ei kannusta puuttumaan toisten tekemiin pahuuksiin vaan ajaa itse asiassa passivoitumaan ; Itse asiassa se ei kannusta pääosin edes hyvän tekemiseen. Sillä kun katsotaan kristinuskon normistoa esimerkiksi kymmenen käskyn kautta, on selvää että valtaosa niistä on ehdottomia kieltoja. "Älä tee aviorikosta, tapa, tee huorin, pidä vääriä jumalia" ... Jokainen tämänlainen ei ole hyvän tekemistä vaan pahantekemisen välttämistä. Ja jopa positiivisena kehotuksena esitetty käsky "Muista pyhittää lepopäivä" latistuu käytännössä "älä työskentele sapattina" -henkiseksi kielloksi ja rajoitteeksi. Ja aivan liian usein "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" latistuu "älä napise vastaan, älä kyseenalaista" -henkiseksi rajoitteeksi. Asia tiivistyy siihen että fundamentalistisen kristinuskon vakiotavarana olevat "perhearvot" ovat käytännössä luettelo asioista joita ei saa tehdä. Syntyy "epävirallisia kieltokäskyjä". Esimerkiksi 11. käsky "Älä tee aborttia" ja 12. käsky "älä homostele".

Yhdistelmä on varsin karua katsottavaa. Sillä näiden kahden normin summana syntyy se, että yhteiskuntamme perusongelmana on "suvaitsemattomuuden suvaitseminen". Tämä tarkoittaa sitä että kannustetaan siihen että tiedetään rajat. Mutta jos näitä rajoja ei selvästi tunnusta, vaan pomppii epäsoveliaisuuden yli, niin sitten sanotaan abstraktisti selän takana "hyihyi-voivoi" eikä tehdä mitään jotta asia ei toistuisi tai olla aggressiivisia ja sanota että noin ei saa tehdä. Sillä on itse vältettävä suvaitsemattomuutta enemmän kuin puolustettava heikompaa.
1: Lopputuloksena syntyy koulunpihakulttuuri jossa valtaosa ihmisistä on sääliöitä jotka katsovat kiusaamista sivusta tekemättä mitään. Koska se ei ole heidän vastuunsa eikä heidän syyllisyytensä. He eivät ole suvaitsemattomia suvaitsematonta kiusaajaa kohtaan vaan pahoittavat passiivisesti mielensä ja itkevät tästä sitten mahdollisesti kiusatulle kännissä baarissa kuten minulle on käyty. Väitän että ringin toisella puolella oli ikävämpää ja että passiivisuus johtui tämän tiedostamisesta. Joten sääntö on se, että minä itken heille - he eivät itke minulle. Heidän syyllisyydellään on hinta. Hinta joka toivon mukaan rasahtaa minulle taloudellisessa muodossa esimerkiksi heidän maksamiensa kaljojen muodossa.

"Napoleonin kompleksit" kirjoittikin Barack Obaman kaksinaamaisuudesta asiaan liittyen. Obamahan puhui kauniisti seksuaalivähemmistöjen puolelta puheessa, mutta samanaikaisesti hän aivan selvästi nosti esiin että lakimuutoksia ja muita "politiikan kannalta reaalisia ratkaisuja" asialle ei tehdä. Tästä seurasi se, että "Obaman puhe oli hyvä. Jos hän vielä oikeasti haluaisi toimia sen mukaisesti, ansaitsisi hän arvon. Hän on sangen selvästi osoittanut, ettei halua. Hänen politiikkansa seksuaalivähemmistöjä kohtaan viestii halveksuntaa ja väheksyntää, ja hänen ristiriitaiset puheensa osoittavat, että tässä on ihmisryhmä, jota hän on valmis pitämään pysyvästi veitsenterällä antaen sen tarvittaessa pudota sen mukaan, mistä sattuu puhaltamaan. Se kertoo kaiken oleellisen arvostuksesta ja kunnioituksesta." Samaa tapahtuu tietysti täällä kotimaassakin samaan aikaan. "Jyrki Katainen ottikin poliittisesta tarkoituksenmukaisuudesta onkeensa ja antoi palttua yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle todeten, että hän ei tule kehottamaan puolueensa edustajia tekemään niin kuin hänestä oikein olisi." Moni kuitenkin sekoittaa tämän "Public Relation" -puheet ja aidon eettisyyden. Se on valitettavasti sama kuin sekoittaisi lahjan sen käärepaperiin.

Suomessa kristillisyys on jäänyt tämänlaiselle hyvin omituiselle tasolle. Etenkin "luterilainen leppoisto" nysvää suvaitsevaisuudesta juuri sellaisella tavalla joka tuo mieleen Rod Rosenbladtin kirjoitukset ateisteista. Rosenbladtin teksteissä huokuu ymmärrys ateisteihin, mutta hyvin omituisella tavalla. Hän jakaa ateistit kahteen ryhmään "mad" ja "sad" sen mukaan minkälaista henkistä väkivaltaa heille on kristinuskon nimessä tehty. Rosenbladt toki tiedostaa että (a) ateisteilla on ymmärrettävät syyt tuntea näitä tunteita ja (b) että uskonnossa on paljon väärintekemistä ja pahutta ja henkistä väkivaltaa. Tämän tiedostamisen Rosenbladt kuitenkin käyttää siten että jättää henkistä väkivaltaa vastaan taistelemisen ja alistaa toisen elämänhistorian strategianvalinnaksi. Rosenbladt muuttaa konkreettisen pahantekemisen abstraktiksi "soosootteluksi" jossa ei ole mitään konkreettista torppaamista pahantekijää kohtaan. Sillä kristittyjen pahojen tekojen karsiminen ei ole relevanttia koska se on kristitty-yksilön oma korsi kannettavana kuolemanjälkeen. Rosenbladt sen sijaan keskittyy vain siihen miten ateisteja voidaan käännyttää.

Rosenbladt ei siis missään vaiheessa mitenkään konkreettisesti auta ateistia. Hän ei koskaan missään ikinä vahingossakaan hyppää esiin kun joku uskovainen harjoittaa epäasiallisuuksia. Hän ei astu vastustamaan tätä toimintaa ja sano suoraan että tämänlaista ei saa tehdä. Sen sijaan hän nysvää PR -tasolla arvoista sellaisella abstraktilla tavalla joka käytännössä tuottaa ateisteille hylätyksitulemisen tunteen. Ja tosiasia onkin, että vaikka uskovaiset pitävät Rosenbladtia leppoisana, asiallisena ja eettisenä ja moniarvoisuuteen kykenevänä empaattisena miehenä, ateistit kokevat hänet laajasti pahimmanlaatuiseksi loiseksi. Joksikin joka lähinnä välineellistää historiasi itseäsi vastaan ja manipuloi. Rosenbladt näyttää ateistin silmään omituiselta sadistilta joka syyttää muita henkisestä väkivallasta, pesee oman vastuunsa asiasta eikä rajoita millään tavalla henkistä väkivaltaa. Ja käyttää tätä tekosyynä ja oikeutuksena siihen että hän saa hieman lisää kohdistaa strategisesti valittua henkistä väkivaltaa niihin jotka hän tunnustaa "jo valmiiksi piestyiksi". ~ Se on hieman kuin jos otettaisiin televisiosarjan "Dexter" joka on sarjamurhaaja joka murhaa sarjamurhaajia, ja tätä muutettaisiin niin että hän sarjamurhaisi niitä ihmisiä jotka ovat jostain syystä (poliisin väliintulo, murhaajan vahingossa kuoleminen auton alle...) selvinneet hengissä muiden sarjamurhaajien kynsistä.

Valitettavasti tätä on suomalainen ja yleisesti ottaen kristillinen suvaitsevaisuusmaailma. Minun on vaikeaa nähdä siinä mitään eettistä. Ja vielä vähemmän suvaitsevaista. Se lähinnä pyrkii pesemään oman vastuunsa kaikesta pahasta, osoittamaan sormella muita, jotta voidaan jatkaa eiminkään tekemistä. (Sillä se ei ratkaise ongelmia vaan keskittyy rangaistukseen ja muuttaa hyvyyden abstraktiksi päänsisäiseksi asenteeksi ja omakehuiseksi subjektiiviseksi kokemukseksi joka ei oikeastaan liity mitenkään kanssaihmisten elämään tai maailmanmenoon.) Suvaitsemattomuuden suvaitseminen on tekosana jolla passiviset pelkurimaiset ihmiset taputtavat itseään selkään ja kokevat tyytyväisyyttä siitä että taaskaan ei tullut tehtyä mitään. ~ Jos rukouksen kerrotaan olevan jotain jossa ihminen teeskentelee olevansa hyväntekijä sillä että ei tee mitään, on tämä jotenkin vielä vähintään paria astetta kauheampaa.

Haluatko bulvaaniksi? (Ai et? Ja olet kuitenkin arvailemassa visailussa)

Kun muutama päivä sitten kerroin uudesta "muutos" -kampanjasta, korostin Kataisen keskeistä roolia kampanjassa. Hänestä oli ikään kuin tehty kampanjan erityinen suojelija. Kataista on lainattu seuraavan sitaatin voimin "Kirkot ja kristilliset yhteisöt ovat merkittäviä suomalaisten arjessa ja juhlassa olevia henkisen ja aineellisen avun ja turvan antajia. Vuosisatojen ja -kymmenten aikana suomalaiset ovat saaneet tukea ja uskolleen vahvistusta. Olen ylpeä siitä työstä mitä näissä yhteisössä tehdään lasten ja nuorten kasvatuksessa sekä esimerkiksi vanhusten tai elämästään syrjäytyneiden tukemisessa. Viranomaiset tekevät Suomessa tehtävänsä, mutta miten paljon enemmän saammekaan aikaiseksi, kun nämä lähimmäisenrakkauden käytännön teot vahvistavat uskoa huomiseen. Toivon alkavalle Pääkaupunkimission tapahtumalle kaikenpuolista menestystä." Tämä lausunto on otettu riemuiten vastaan tiukemmissa uskonnollisissa piireissä ja vähän muuallakin.

Valitettavasti moitteeni perustui oletukseen siitä että mainonnan tekijät olisivat harjoittaneet mainonnan ja journalismin eettisiä vaatimuksia edes vähän sinne päin. Eli että he olisivat olleet avoimia ja että lainattu todella tietää missä määrin ja miten ja missä kontekstissa häntä sitten laitetaan.

Tämän päivän iltapäivälehdet tiesivät kuitenkin kertoa että Katainen oli narutettu kampanjaan. Hänelle ei oltu kerrottu yksityiskohtia. Lehdet tiesivät jopa kertoa, että mainoskampanja ei ole kirkon erityissuojelussa vaan on enemmänkin alueellista vaikuttamista, mutta kampanjaan oli silti etsitty "bulvaaneja" kirkon piiristä antamaan mukanaan arvovaltaa.

Huvittavaksi kampanjana tietysti tekee se, että sitä ajavat piirit ovat homoseksuaalisuutta vastaan. Katainen on samaan aikaan ilmoittanut että hän ei aja homoseksuaalisuusasiaa eteenpäin eduskunnassa, mutta jos hanke etenee äänestykseen asti, niin hän äänestää puolesta.

On selvää että tämänlainen toiminta on ideologisen vaikuttamisen siivittämää, eikä siinä voida vedota siihen että tämänlainen olisi jotenkin epäkristillistä. Tätä voidaan sanoa suorastaan kristillisyyden lietsomaksi vääristelemiseksi, totuuden venyttämiseksi, valehteluksi ja huijaamiseksi. Joka tehdään ihastuttavasti manipulaatiomielessä. Nämä tapaukset näyttävät että oletukset uskovaisten eettisyydestä tuottavat yllättävän usein erehtymisiä ja pettymyksiä. Nämä ihmiset ovat sitten niitä jotka puhuvat eniten etiikasta. Kun se tulee heidän suustaan, herää mieleen se pakollinen kysymys siitä, tarkoittaako se heidän sanomanaan oikeastaan yhtään mitään sellaista jota sanan denotaatioiohin ja konnotaatioihin tavataan liittää.

Tämänlaisista reagoinneista tulee helposti sellainen seuraus, että Katainen ja vastaavat tuskin uudestaan erehtyvät tekemään ihan samanlaista virhettä. Tämä taas vähentää kirkkopositiivisia lausuntoja pitkässä tähtäimessä ; Jos satut vahingossa kehumaan joustavaa uskonnonpuolta ja päätyykin jotenkin ihmeellisesti puolustamaan tiukan linjan fundamentalisteja, niin tottahan toki siitä seuraa lausuntojen lopettamista. Tosin jos kirkko ei ota selvää pesäeroa tämänlaiseen kampanjointiin, se myös ansaitsee kaiken tämän lausunnon kuivamisen koska vaikenemalla se tunnustaa että tämänlaisia kyitä he todellakin myös hautovat sisällään sen kokonaisvaltaisemman eettisyyden nimissä.

Näin ollen en malta olla tekemättä sitä samaa minkä usein joudun näiden ihmisten kohdalla toteamaan. Kiitos! Mikään ei aja uskonnottomien asiaa yhtä hyvin kuin tämänlainen eettisyydeltään kyseenalainen toiminta uskovaisten puolella.

Ehdoton ilmapiiri

Katainen ilmaisi huolensa siitä että Suomalaisten ilmaisutapa on muuttunut. "hieman epäsuomalainen ilmapiiri, jota voisi kuvata ehdottomuuksien ilmapiiriksi" ... "kyky sopia kiistoja ja neuvotella on muuttunut musta-valkoiseksi ja suvaitsemattomuutta suosivaksi." Katainen on sinänsä oikeassa, että ehdottomuus on noussut esiin.

Tässä on kuitenkin kaksi piirrettä. Ehdottomuus on toisaalta dogmaattisuutta jossa vaikeutetaan diplomatiaa, suvaitsevaisuutta ja kompromissintekoa. Ja toisaalta se on sitä että sitoudutaan asioihin loppuun asti. Sitoutuminen ja asian vieminen johtaa kenties muutoksiin ja tuloksiin. Ehdottomuus onkin itse asiassa potentiaalisesti sekä positiivinen ja negatiivinen. Sen oikea käyttäminen vaatiikin lähinnä huolellisuutta.

Nähdäkseni Suomen ilmapiirin ongelmana onkin pitkän aikaa ollut pseudodiplomatia, jossa tehdään kompromissia kompromissin vuoksi. Lopputulos on muutosvastarintainen tilanne, jossa kaikki mahdollisesti asioita muuttava koetaan uhkaavana. Ja tämän uhkan peittelyä kutsutaan leppoisuudeksi. Näin loukkaantumisesta on tullut voimakkain ase, jolla erilaisia mielipiteitä vaiennetaan. Jos joku loukkaantuu, ei asiasta ikään kuin enää saa puhua. (Paitsi jos tällä on jo perinne ja tällä hetkellä valta-asema, jolloin muutosvaatimus tässäkin nähdään uhkana.)

Tämä on näkynyt esimerkiksi uskontokeskustelussa ; Kun uskovainen loukkaantuu pelkästään siitä että joku on ateisti ja sanoo sen ääneen, on ateistista saatu rakennettua hirviö pelkästään sillä että joku loukkaantuu. Näin herkkänahkaisuudesta on tullut vallankäytön suurin muoto. Lopputuloksena on nykyinen valtionkirkon henki, joka on mukasuvaitseva mutta pelaa kuitenkin käytännössä vain tiukimpien uskovaisten asiaa.

Valitettavasti tämä on heijastunut myös maahanmuuttokeskusteluun, ja etenkin siihen. Kun nimittäin katsotaan PerusSuomalaisten siiven argumentointia, on havaittavissa että natsikortti heilahtaa automaattisesti. Tämä on siitä ongelmallinen että syytös ikään kuin kuluu tylsäksi. Tehokkuus katoaa muutaman toiston jälkeen. Kovimman ja tiukimman linjan maahanmuuttokriitikot ovatkin itse asiassa natseja joille natsikortti osuisi, mutta he voivat ohittaa syytökset koska sitä on ylitarjottu likimain kaikille ; Kun ihminen kerran huomaa että syytös on liioiteltu, käy helposti niin että uskottavuus menee myös niissä tapauksissa kun varoitus olisi aiheellinen.

Tosiasiassa ehdottomuus kuvaakin myös sitä suvaitsevaiseksi käsitettävää. Heidän dogmansa on se, että jotkut mielipiteet ovat yksinkertaisesti vääriä. Tällöin ihminen tietysti asettaa ehdottoman dogman asemaan oman näkemyksensä, josta poikkeaminen on rasismia, syrjintää ja natsismia.

Katainen on siis väärässä puhuessaan siitä että ehdottomuus olisi jotain epäsuomalaista. Eikä pelkästään siksi että PerusSuomalaisten "jytky" -menestys vaaleissa näytti että ehdottomuus on hyvinkin "talon tapa". Vaan siksi että ehdottomuutta on itse asiassa harjoitettu jo kauan aikaa. Se on vain ollut ovelasti naamioitua. Vanha linja oli vain passiivis-aggressiivista ja uusi linja aggressiivis-aggressiivista.

Peliteoreettisesti passiivissessa vs. aggressiivisessa tilanteessa pärjääminen on verrattavissa vanhaan "haukka-kyyhky" -dilemmaan. Siinä on kompromissihakuisia kyyhkysiä, ja aggressiivisia haukkoja. Pelitilanne on siitä mielenkiintoinen että kannattavuus riippuu muista; Se, onko syytä olla haukka vai kyyhky riippuu ympäristöstä. Pelillä on tasapainotila ; Jos enemmistö on haukkoja on tiimiytyminen kannattavaa koska haukat röykyttävät toisiaan. Mutta jos joka paikka on täynnä kyyhkyjä, kannattaa ruveta haukaksi koska riskejä toiminnasta ei ole. Näin aggressiivinen ympäristö johtaisi rauhallisten yksilöiden tuloon. Ja voitaisiin sanoa että nykynen aggressiivisuus johtuisikin luontevasti liista leppoisuudesta.

Kuitenkin politiikassa ei haukka-kyyhky -pelin tapaan katsota pelkkää frekvenssiä. Siinä kyetään nimittäin arvioimaan jossain määrin sitä, keitä vastaan siinä pelataan. Tällöin tulee muistaa likimain se, että jos kyyhky kohtaa haukan, kyyhky häviää. Kyyhkyille luvassa vain röykytystä. Itse asiassa passiivis-aggressiivisen pelitilanteen tehokkuus onkin juuri sitä että toinen puoli pakotetaan kyyhkyiksi kun itse ollaan haukkoja ; Näin toinen osapuoli pakotetaan joustamaan kun itse ei jousteta, jolloin lopulta oma näkemys saadaan vallitsevaksi kun toinen ensin pakotetaan kävelemään puolimatkaan ja itse jäädään paikalleen ja sitten pakotetaan tämä tekemään toinen kompromissi. On selvää että tässä toinen itse asiassa kulkee koko ajan kohti sitä dogmaatikon kantaa, pelkästään antamalla periksi.

Eli vastustajan ennaltatietäminen johtaa helposti siihen että konfliktit rakentavat lisäkonflikteja ; Haukan on vain vältettävä haukkoja ja käytävä kyyhkyjen kimppuun. Kyyhky taas voi vain keräytyä yhteen ja välttää kontaktia haukkojen kanssa. On selvää että tämä ei ole kovin kannattava strategia ; Konfrontaationvälttäminen johtaa jakautuneeseen yhteisöön jossa kyyhkyt toimivat yhdessä ja välttelevät haukkoja tilanteessa jossa kyyhkyt ovat koko ajan uhan alla ilman että haukoilla on olennaista riskiä. Siksi ehdottomuutta vastaan voi olla syytä nousta ehdottomuudella eikä harjoittaa diplomatiaa diplomatian vuoksi.

Toisin sanoen joskus on osattava olla hyvien puolella pahaa vastaan. Ehdottomasti.

Itse asiassa Matt Ridleyn "Jalouden alkuperässä" ihmisen erityisen voimakkaan altruismin syntyminen vaatiikin ehdottomuutta. Koska yhteistyö helpottaa välistävetäjien roolia, ja tekee siitä kannattavan ratkaisun, ovat ihmiset joutuneet muuttamaan altruismipeliä antamalla "pelillisesti ylikovia rangaistuksia". Ihmiset haluavat siksi kostaa ja rangaista voimakkaammin kuin se olisi puhtaasti strategisesti laskien käytännöllistä ; Ihmiset ovat valmiita ottamaan takkiin extraa, maksamaan lisää, siitä että varasta rangaistaan mojovammin. Syynä on se, että vain tällä "lisää häviävällä" tavalla välistävetoa voidaan pitää hyvin epäkannattavana ja sen määrä pienenä. Toisin sanoen, vaikka se on kenties epäintuitiivista, altruismi ja kompromissintekokyky vaatiikin -ollakseen pysyvä asiantila - tiukkaa ehdottomuutta oikeissa paikoissa.

Pikkujulkimoiden muutokset (epäilyttävät ja etäännyttävät muutokset)

"Koemuutos" -kampanja on pyörähtänyt liikenteeseen. Siihen kuuluu esimerkiksi metrossa olevia mainoksia. Se koostuu hyvin perinteisestä anekdoottilähtöisestä julistusstrategiasta ; Tällä kertaa kampanjaan on vain valittu pääasiassa pikkujulkkiksia. Jyrki Katainen on asettunut kampanjan puolelle. Sivuilta löytyy menneisyyden julkkiksia joiden ura on ollut taantumassa. Ja Pekka Reinikainen. Mainonta ei ole hirveän päällekäyvää ja sanavalinnat ovat kohtuu kohteliaita. Uskonnollisuus on itse asissa häivytetty näkyvistä mainoksista. Mainos on ikään kuin epämääräinen lupaus paremmasta kasvokuvalla. Vasta linkin takaa päälle vyöryy suorasukainen kristillisyys.

Vaikka ylläoleva ei ole totaalisen negatiivinen, hyvin monella tavalla tämä mainoskampanja on varsin epäonnistunut. Eikä epäonnistunut siksi että se ajaa jotain minulle vastemielistä, vaan siksi että kaikesta näkyy, että mainostamisessa on keskitytty paljolti pelkkään paikkaan ja volyymiin. Mainonta on massiivista ja hyvin keskitettyä sellaisella tavalla joka vaatii rahaa. Kun panostukset mainontaan ovat suuria, kannattaisi ensin tehdä kohderyhmätutkimus jossa selvitetään että vetoaako tämä mainos niihin joita tavoitellaan. Tätä mainoksessa ei todennäköisesti ole tehty.

Sekä mainonnan ulkoasu että sisältö on hyvin klassista julistuksellista materiaalia. Vaikka itse mainosten teksti on itse asiassa yllättävän epämääräinen, esimerkiksi viittaus parisuhteen paranemiseen, ja toive ohjautua internetin puolelle, ei kenellekään jää epäselväksi mistä kampanjasta on kysymys. Tämä leimallisuus voi toki olla erinomaista - esimerkiksi talouslehti "Financial Times" on painettu vaaleanpunaisen sävyiselle paperille. Tämä on toimiva imagoratkaisu vaikka talouselämän kovia arvoja voikin olla muutoin vaikeaa yhdistää vaaleanpunaisen värin imagoon. Tässä tapauksessa samanlaisuus on kuitenkin lähinnä klisee, joka vähentää kiinnostavuutta.

Anekdooteissa on huomattava, että kampanja on itse asiassa rakenteeltaan paljon hyökkäävämpi kuin esimerkiksi ateistejen "God without Good" -kampanja, joka keskittyi ihmisten tasa -arvoistamiseen vakaumuksesta riippumatta. Siinä ei sanota että "With God you are Bad" tai mitään senkaltaista. Sen sijaan tässä tarjotaan muutosta, ja muutoskertomuksessa muutos on nimenomaan muutos huonommasta parempaan. Tämä tarkoittaa sitä että tämä kampanja on suorasukaisesti eri maailmankatsomuksia eriarvoistava. (Tämä tulisi huomioida esimerkiksi niiden parissa jotka kenties haluaisivat äänestää Kataista. Hän ei liene saanut kovin monen sekulaarin ääniä tähän kampanjaan osallistumalla.)
1: Anekdootit eivät sinänsä kiehdo, koska niissä on tietty epäuskottavuuden leima.
___1.1: Tarinoita ei voi tarkistaa. Ne ovat kiiltokuvamaisia, eli niissä on näkyvissä kaikkea itsekerrontaa haittaava puoli ; Niissä näytetään vain ne puolet jotka halutaan näyttää. Ja ihmiset tunnistavat tämän.
______1.1.1: Pikkujulkkisten käyttäminen ei itse asiassa auta tässä juurikaan, pikemminkin se vahvistaa epäilyttävyyden leimaa. Kun ura on muuten heikoilla, on helppoa "huomiohuorata" esimerkiksi uskoontulolla. Tämä kikkailu tunnetaan toki isompien julkkistenkin parissa ; Matti Nykänen ja Johanna Tukiainen ovat rakentaneet julkkisuraansa vuosia harjoittamalla tämänlaista mediapeliä. Ihmiset näkevät tämän läpi. Tai tarkemmin ; Vaikka tarinat olisivat tottakin, ne koetaan epäilyttävinä ; Karkeasti sanoen on totaalinen virhe yhdistää "aiheen kiinnostavuus" "imitaatiohaluun". Ihmiset eivät todellakaan seuraa em. julkkisten toilailuja ruvetakseen itse samanlaisiksi. BB:tä ei katsota siksi että haluttaisiin pöljäillä samalla tavalla, vaan juuri koska ei haluta olla samanlaisia ja tästä kontrastista saadaan moraalista ylemmyyttä omalle nykytilalle.
___1.2: Tarinoissa on synkeyttä johon ei samastuta omakohtaisuuden, vaan ulkopuolisen säälidiskurssin kautta. Kuvataan miten elämä tuntuu tylsältä tai tyhjältä. Normaali ihminen ei koe elämässään tämänlaista, joten tässä tarjotaan parannusta ongelmaan jota ei ole, siksi hän näkee muutokset lähinnä jonain jossa on reposteltavaa aineistoa. Ennen uskovaisuutta tehdyt teot kiinnostavat enemmän kuin jälkeiset. Tätä kautta voi jopa vahvistua se mielikuva että uskonto sopisi nimenomaan niille joilla ei ole peruselämänhallintakeinoa. Eli jotain, joka on hieman kuten AA. Jota tavallinen ihminen ei tarvitse, vaan joka sopii vain jollekin juopoille, jotka muutoksen jälkeen kykenevät elämään kuten lukija ilman uskontoa.
______1.2.1: Mukana on tietysti kaikenlaista muutakin materiaalia jota lukiessa tulee väistämättä mieleen että "Jos sekopää jossain vaiheessa vähän pysähtyy ja miettii tekemisiään, ei varmaan ole varmaan oikein muuta keinoja kuin vetää itsensä kiikkuun tai löytää jokin psykologinen kiertotie syyllisyyden tunteesta." Yksille se on AA, toisille se on vihainen akka, kolmannet miekkailevat. Siksi mainos onkin hieman kuin Anonyymejä Alkoholisteja kaupattaisiin ihmisille jotka ovat kohtukäyttäjiä tai absolutisteja kertomalla siitä miten monet juopot ovat eheytyneet normaaliin elämään.
2: Valitsemalla mukaan Pekka Reinikainen mukaan on napattu vahvasti kreationistinen sävy. Tämä on hyvin mielenkiintoinen valinta, koska käytännössä se pistää koko paketin kerralla tutustujan kurkkuun. Tämä taas on yleisesti ottaen varsin epätoimiva strategia ; On tavallista että asiat asetetaan pikku hiljaa.
___1.1: Esimerkiksi Jehovan Todistajien käännytysstrategia on psykologisesti likimain täydellinen, koska siinä aluksi tutustutetaan yhteisiin arvoihin, jotka kaikki jo jakavat. Ja tästä yhteisestä pohjasta ponnistetaan pikku hiljaa "vaikeisiin asioihin" jotka eivät ole sisällöllisesti opeteltavina listoina mitenkään mutkikkaita - on varsin helppoa muistaa sääntö "älä ota verensiirtoa" - mutta ne ovat ihmisien arkikokemuksesta vieraita ja jos käännyttäjä ensivisiitillä "kieltää sairasta menemästä lääkäriin" syntyy ikävä kokemus joka ei ajaisi ihmisiä kohti Jehovan Todistajuutta.
___1.2: Toki "Tohtori" -termin käyttö voisi tuntua positiiviselta. Mutta tosiasiassa näitä yhden asian tohtoreita pyörii sen verran paljon, että valtaosa ihmisistä suhtautuu esimerkiksi Tohtori Toloseen huvittuneesti. He eivät suinkaan arvioi tyypin kompetenssia ja sitä toimivatko hänen tuotteensa vai eivät. Hän on yksinkertaisesti leimallisesti yhden intressin keulakuva jonka intressit ovat vahvasti mukana aiheessa. Siksi keulakuvatohtoreita varten olisikin hyvä muistaa valita heidät huolellisesti. Heidän pitäisi olla sellaisia tieteentekijöitä joiden yleinen status on valtava. Se, oliko Albert Einstein uskova vai ei vakuuttaa ihmisiä voimakkaasti koska hänellä on supertiedemiehen maine. Ja tätä tietä vaikutti aikanaan myös Richard Feynman ja nykyisin Stephen Hawking, jotka ovat myöskin maineeltaan julkisesti "fiksuina superneroina tunnettuja" hahmoja. (Kenties vähäisemmässä määrin Roger Penrose, joka on monille tuttu mutta hänellä ei ole selvästi vastaavaa sädekehää.) Samoin merkitystä on Attenboroughin ja Saganin kaltaisilla hahmoilla jotka ovat tunnettuja hyvinä tiedemiehinä ja näkviä popularisoijia.
______1.2.1: Käytännön vertailuna voisi sanoa että Richard Dawkins on ateisteille hyvin merkittävä puolelle käännyttävä voima, koska hän on itse asiassa yllättävän tunnettu tieteen popularisoija. Sen sijaan hyvin suositun ateistiblogin, "Pharyngulan" pitäjä Myers on vain jotain joka on "tarkoitettu jo ateisteille", eli hän ei käännytä ateistiksi suunnilleen ketään. Reinikainen on leimallisesti uskisfundamentalisti jonka arvostus ja tunnettavuus on lähinnä uskonnossa jo olevien piirissä. Sen ulkopuolelle hän on, rehellisesti sanoen, joko täysin tuntematon tai sitten joku jota pidetään aivan pellenä. (Tolosella sekä tunnettavuus että maine olisivat itse asiassa parempia! Kuitenkin amputoisin ennemmin oikean kivekseni kuin ottaisin hänet jonkun tärkeänä pitämäni kampanjan "keulakuvatohtoriksi", koska tunnettavuus ja maine positiivisesta kompetenssista ovat "liian etäännyttäviä".)
___1.3: Reinikaisen mukaanotto on myös sinänsä mielenkiintoinen valinta, että se tekee mainoskampanjasta hyvin rajatusti ja tietynlaisesti uskonnollisten ryhmäksi. Tässä ei suinkaan ajeta yleistä "tarkoin määrittelemätöntä uskonnollisuutta", johon ollaan suhteellisen positiivisia, vaan tiettyä ja normittavaa komentelevana koettua uskonnollisuutta. Joka on hyvin monille tuttua siksi että lähes joka suvussa on omat "innokkaat maallikkosaarnaajat" joiden pitkät ja usein jankkaamiseen ja kovaäänisyyteen päätyvät tylsät juhlapuheet ovat jonkinlainen sukujuhlien surkuhupaisa ohjelmanumero. Näihin suhtaudutaan enemmän säälillä kuin kunnioituksella - tai edes vihalla. Kun uskonnolla ylipäätään menee vaikeasti, ja kirkko taistelee "emme ole fundamentalisteja" -leiman alta koska sen toimet nähdään nykymuodossaan liian jyrkkinä, ei oletusarvoisesti tehokkain systeemi ole esittää juuri näitä ikävinä koettuja tiukkoja muotoja tavalla joka ylittää näkyvyydessään valtionkirkkomme mainostelut.

Kaiken kaikkiaan mainoskampanjaa näyttää vaivaavan se, että se on tehty uskovaisilta uskovaisille. Siinä olevat diskurssit ovat fundamentalistien sisäpiirissä paljon "käytettyjä ja uskottuja", mutta sen ulkopuolella ne ovat vain "tylsän tuttuja kliseitä", joiden kanssa ei olla yksimielisiä vaikka ne on kuultu usein. Jos tavoitteena on nimen omaan saada ihmisiä muuttumaan eikä mainoksen kohderyhmänä ole jo valmiiksi tiukalla tavalla uskovaiset fundamentalistit, ei mainosta ole kohdennettu ollenkaan toimivasti.
1: Ainakin muutoksen valinta mainoksen teemaksi ja iso näkyvyys voisivat antaa luulla että kyseessä olisi jotain jolla yritetään houkutella uusia ihmisiä sen sijaan että läiskyteltäisiin fundamentalistijulistajia selkään kiitokseksi että he ovat jo mukana. Sillä jos sisäpiirin tukihengen korostus olisi tavoitteena, sen saisi tehtyä tehokkaammin, paremmin kohdennetusti ja halvemmin.

Jos kohderyhmä olisi potentiaaliset kääntyvät ihmiset, kannattaisi kenties muotoilla mainonta uudestaan. Näyttää että mainonta voisi kenties kauneimmillaan ja parhaimmillaan tehota niihin ihmisiin jotka ovat epätoivoisessa tilanteessa. Nyt se näyttää retorisella pintakiillolla kätketyltä vihapuheelta jossa mollataan vääräuskoisia ja väitetään näin rakennetun ylenkatseen kautta että uskovaiset ovat viisaampia ja parempia ihmisiä. Tälle ei ole kysyntää, vaikka perussuomalaiset rakentavatkin negatiivisen ja kritiikin varaan, hekään eivät ole rakentaneet suosiotaan tämänlaisen ylpeyden ja ylenkatseen varaan. - Päin vastoin hekin ovat oivaltaneet että elitismiksi asettautuminen ei kannata ja he väittävät enemmänkin olevansa tavallisia ihmisiä, "kuin sinä ja minä". Hekään eivät negatiivisuudestaan huolimatta rakenna kuilua "tavisten pintaliitoon". Tähän on ns. syy. Ja sen pitäisi olla tiedossa kaikille jotka mainonnan kanssa puuhastelevat. (Se on tuttua jopa minulle!)

Mainonnassa on hyvä muistaa se, että siinä on kohderyhmä joka pitää ottaa huomioon ja lähestyä kohderyhmää kohderyhmän oman keskustelukentän kautta. Ei niin että oma näkemys esitetään, koska siitä syntyy se kuuluisa "tuputtamisen tuntu" jonka keskiverto ihminen kokee häiritsevänä koska siihen liittyy korostetusti kognitiivista dissonanssia ; Ihmiset ovat mielipiteissään muutosvastarintaisia ja tätä muuria ei murreta aggressiivisesti muuta kuin oikein ajoitetulla ja rajulla väkivallalla, osana aivopesuprosessia, jossa ensin rikotaan mielen eheys (katastrofi joka ajaa epätoivoiseksi, maailma tekee tämän juopoille) ja sitten rakennetaan uusi minä jota ylläpidetään sen jälkeen rutiinilla (mikä selittää fundamentalistien tiukan negatiivisen suhtautumisen apostasiaan).
1: Tämä mainos epäonnistuu tässä kohteensa huomioinnissa, "keskustelevuudessa" ja se jää siksi yksisuuntaiseksi, "vaatimuksia esittäväksi". Ilmeisesti siksi että julistuksessa on ylivoimakas perinne jonka ulkopuolelle ei enää kyetä näkemään. Tämä valitettavasti vahvistaa sitä, että uskonnollisuus näyttää usein tarkoittavan nimen omaan sitä että omaan näkemykseen heittäydytään niin että sen ulkopuolelle meneminen ja ulkopuolisuuteen samastuminen on muuttunut mahdottomaksi. Tästä asetelmasta tätä "kohderyhmää kohderyhmää vetoavasti" ei tietenkään synny itsestään. Se tarkoittaa sitä, että yksinappisuudesta olisi vapauduttava tavallista rajummalla kohderymäistetyillä mielipidetutkimuksilla.

Itse asiassa tämä mainonta näyttäytyy jopa paljon huonompana kuin perinteinen katujulistus. Sillä julistajat joutuvat pakosti olemaan "ihmisten kokoisia". Itse asiassa juuri tämä psykologinen tehokkuus tekee heistä pahimmillaan niin ärsyttäviä. Koska jouduta sanomaan ein ihmiselle joka on edessä sen sijaan että edessäsi olisi joku kiiltokuvamainen ihmisen idea. Katujulistajista syntyy myös kontrasti ; Mainoksissa luvataan 10 hyvää ja 9 kaunista, ja jopa Jumala näyttää rakastavan julkkiksia enemmän kuin niitä katujulistajia, joilla näkyy ja kuuluu kaikenlaista "mielenterveydellisesti mielenkiintoista", kuten puheessa ja toiminnassa asti huomattavia aivovammoja joista he puhuvat avoimesti ja ilmeisen mielellään, todisteena että he ovat saaneet kohdalleen ihmeen. Nämä ihmeet ovat vain onnistumistasoltaan paljon masentavia kuin nuo mainoksen näyttämät muutokset. Ja kontrasti näiden kahden välillä synnyttää mielikuvia joko muutostarinoiden kaunistelusta (valehtelunäkökulma) tai sitten Jumalan epäreiluudesta jossa jopa sadut ihmeet tottelevat yhteiskunnallista statusta (epätasapuolisuusnäkökulma).

Mielestäni eri vakaumuksista mainostaminen kuuluu elämänkirjoon. Valtaosa mainoksista on turhanpäiviäisiä ja tylsiä. Tässä mielessä tämä menee "osaksi surinaa". Lisäksi mieleeni muistuu ateistejen bussikampanjoiden saamat kritiikit. Niissä suututtiin että vakaumusta esitetään. Olisi vaikeaa uskoa että vastaavaa moitetta saataisiin tälle kampanjalle. Ei siksi, että kampanja olisi vähemmän aggressiivinen, vähemmän "militantti" (ateisteihin automaattina liitettävä herjatermi). Vaan koska suomessa on monilla kaksoisstandardi sananvapaudelle. Minua sen sijaan ärsyttivät ateistejen bussimainosten boikottiin haluavat. Ja ne joista tämänlaisia kampanjoita ei saisi olla. Minusta tämä kampanja on ilon aihe siksi että se on hyvin etäännyttävä. Se on siksi, paitsi haaskattua rahaa, myös vähän sama kuin olisi laittanut ateistien allianssille tukitilaa.

Mainos on siksi hieman kuten Päivi Räsänen julkisuudessa ; Vaikka pintataso on kristinuskoa myötäilevä niin aina kun hän avaa suunsa, uskonnon parista ja vaikutuspiiristä karkaa monta ihmistä, joten käytännössä ateistit toivovat lähinnä sitä että Päivi Räsänen olisi useammin äänessä. Siksi toivonkin, en boikottia, vaan lisää tämänlaisia! Syytäkää lisää rahaa tälläiseen, niin voi olla varmaa että se ei tule takaisin!

---

Tämän blogauksen kanta keskittyy likimain pelkästään mainoksen vakuuttavuuteen. En jaksa toistaa anekdoottejen perustelun huonoutta, todistusvoiman puutetta ja sitä miten isokaan kasa anekdootteja ei muutu korrelaatioksi, vaan kuvaa lähinnä cherry picking -innon pakkomielteisyydestä.

Ikuisesti kasvava ahneus

"Suomessa on ollut esillä ääniä, jotka toivoisivat, että Suomi tekisi kaikki päätöksensä vain itse. Hän vertasi tällaista Suomea autiosaarelle pelastautuneen Robinson Crusoen tarinaan. - Silloin olisi näennäinen päätösvalta, mutta mitätön vaikutusvalta. Robinson Crusoellakin oli saarellaan suuri päätösvalta, mutta päätettävien asioiden määrä kutistui vähään."
(Uusi Suomi, "Kataiselta erikoinen Robinson Crusoe -vertaus")

Sain kunnian keskustella erään ihmisen ihmiskuvasta. Hänen mukaansa kyseessä ei ole etiikasta, vaan siitä minkälaisia ihmiset ovat. Tämä näkökulma on hyvä pitää mielessä. Hänen mukaansa käytännön ihmiskuvaa värittää ahneus.

Hänen mukaansa käytännön elämässä sellaiset sanat kuin "hyvä" ja "paha" itse asiassa ovatkin jotain aivan muuta kuin eettinen mielipiteenvaihto. Usein ihmiset ilmaisevat lähinnä halujaan, tarpeitaan ja toiveitaan. Toisin sanoen jos joku puhuu arkielämässä ja käytännössä hyvyydestä, hän on itse asiassa puhumassa selviytymisestä (sekä lyhyt- että pitkäjänteisesti). Näin ollen hyvä ja paha tiivistyvät odotukseksi henkiolökohtaisesta menestyksestä.

Tästä on seurauksena se, että filosofinen etiikka ja moraalisuus on tavallaan vain jotain koristetta, jolla kiemurrellaan iltaisin kaljan ääressä. Moraali ja etiikka ovat teoreettisia ja abstrakteja konsepteja, joihin törmää maailmassa yhtä usein kuin potenssilaskumerkki kävelee kadulla vastaan. Etiikka itsessään on "Just Semantic bullshit", jolla hämärretään taustalla olevat vaikuttimet, jotka ovat tunteita ja haluja.

Pintatasolla näkemys näyttää puhtaalta egoismilta, joka tarkoittaisi että ihmiset ovat pahoja, julmia ja ahneita. Mutta mukana onkin monenlaisia asioita. Olennaista on tajuta että ihminen lähtee Maslown tarvehierarkian pohjalta, ja laajentaa ylöspäin. Samoin aikaskaala on lyhytjänteisestä pitkäjänteiseen. Ihmisellä on homeostaasi, jossa hän pysyy elossa. Tätä hän pyrkii ylläpitämään ja maksimoimaan. Hän pyrkii laajentamaan vaikutusvaltaansa ja päätäntävaltaansa. Ensin perusasioita ja sitten abstraktimpia.
1: Siksi käytännössä ihmiset huolehtivat ensin lyhytjänteisestä ravinnontarpeestaan ja muusta vastaavasta, ja kun nämä ovat kunnossa hän alkaa varmistelemaan että ruokaa on ensi viikollakin.
2: Maslown tarvehierarkia esiintyykin "valloitettavina alueina". Perustarpeet, kuten ruoka, takaavat perustan, jonka pohjalta kiivitään seuravalle tasolle. Taide ja filosofointi ovat korkean luokan vallantavoittelua, jossa valloitetaan "viimeinenkin korpimaa", abstrakti maailma. Eli ensin valloitetaan materiaaliset alueet lyhyellä tähtäimellä ja lopuksi abstraktit asiat mielellään ikuisuusnäkökulma mielessä.

Toisin sanoen ihmisellä on monenlaista ahneutta, jossa yksi selviämistä auttava asia ovat ihmsisuhteet toisiin. Heiltä saadaan apua ja tukea, ja sosiaalinen maailmakin on yksi alue, joka voidaan ottaa haltuun.

Siksi hän esimerkiksi kutsuu katsomusta itsekkyyskeskeiseksi, mutta moittii "Webster dictionaryn" määritelmää sanalle "selfishness". Siinä nimittäin määritelmä on "concerned excessively or exclusively with oneself : seeking or concentrating on one's own advantage, pleasure, or well-being without regard for others." Tämä kuitenkin loukkaa itsekkyyttä tehden siitä puhtaasti kammottavan ilmiön. Etenkin pitkän tähtäimen menestys itse asiassa vaatiikin ihmissuhteita ja yhteistyötä. Siinä esitetään väärä dikotomia, jossa on automaattisesti vastakkain yksilö ja muut. Hänen "ihmisen itsekkyyden teoriansa" perustuu siihen, että ihminen on laumaeläin, jossa tämä vastakkainasettelu on poikkeustila. ~ Tosin hän on sitä mieltä että ihmiset laittavatkin riskitilanteessa itsensä helposti muiden edelle. Jos ihmsiellä on vähän vaikutusvaltaa auttaa muita ja oma selviäminen on vaakalaudalla, ihminen (käytännössä) auttaa itseään. Usein näissä tilanteissa tilanne onkin se, että yksilö joutuisi riskeeraamaan paljon jotta autettava saisi jotain jonka hyöty on marginaalista. - Viimeisen leivän jakaminen nälässä ei ole mikään kovin suuri apu. Samoin jos pelastaa yksin uhrin joukkoväkivallalta, riskeeraa itsensä ja silti toisen pelastamismahdollisuudet ovat "slim to none".

Mielestäni tämä on hauska tapa katsoa itsekkyyttä. Se tosin menettää valtaosan siitä epämiellyttävästä painolastista, joka sanaan "itsekkyys" tavallisesti liitetään. Tosin eettisiä implikaatoita tästä on vaikeaa vetää, koska sanoma on enemmän käytännöllis-psykologinen kuin eettis-moraalinen.

Kuitenkin jos tästä ajattelusta vetää käytännöllisiä impilkaatioita esimerkiksi nykypolitiikkaan, huomaa että alkuun laittamani Kataisen Robinson Crusoe -vertaus valottuu mielenkiintoisesti. Ihminen laajentaa päätäntävallasta vaikutusvaltaan. Jos päätäntävalta tuntuu kyseenalaiselta, ihminen keskittyy siihen. Mutta jos tämä taso on varmistettu, syntyy haluja laajentaa vaikutusvaltaa. Näin ollen Katainen liikkuu "laajemmalla ahneuden piirillä" kuin Soini. Kataisen perusturvallisuudentunne on siis voimakkaammalla tasolla. Tulkinta ei suoraan sanoen tunnu mahdottomalta.