On hyvin harvinaista, että piispat ottavat kantaa uskonnollisten lehtien tekemiseen. Piispa Laajasalo kuitenkin ohjeisti seurakuntalehteä. Tavallaan. Hän ei sanonut kantaansa kristilliessä lehdessä vaan markkinoinnissa ja mainonnassa. Jossa nostettiin esiin sitä, miten kirkolla on hyvin vähän seuraajia muun muassa sosiaalisessa mediassa. Tämä on hyvin totta.
Laajasalo esitti tähän kontekstiin ratkaisuksi ja muutosehdotukseksi että; ”Kirkon ja kaupungin kohdalla kyse on nähdäkseni siitä, että on haastavaa tehdä journalismia ja samaan aikaan olla kirkolle myötämielinen. Minusta kannattaisi ehkä tähdätä reilummin Finnairin Blue Wings -lehden malliin, joka on selkeästi asiakaslehti. Lehdessä ei niinkään kerrota koneiden teknisistä yksityiskohdista tai moottoreista, vaan kerrotaan niistä kohteista, joihin Finnairin koneilla pääsee.”
Tämänlaiset lausunnot tietenkin lietsovat reaktioita. Omanikin oli se, että jos otamme todella esiin premissin jonka mukaan kirkosta olisi todellakin vaikeaa tehdä journalismia samalla kun on sille myötämielinen, niin olisiko oikea eettinen strategia ylipäätään miettiä miten se saisi sanomansa läpi paremmin. Jos nimittäin on vaikeaa olla myötämielinen kriittisten journalististen ehtojen toteutuessa on taho sellainen, että sitä ei oikein voi mitenkään pelastaa.
Monella on ollut tähän samantapainen kanta. Kirkon ja Kaupungin Päätoimittaja Jaakko Heinimäki esimerkiksi esitti takaisin, että hänestä heidän tehtävänsä ”kirkollisessa työnjaossa on antaa kirkosta totuudenmukainen ja oikea kuva". Ja määrittelee, että ”Kirkko ja kaupungin painetussa lehdessä ja verkkosivuilla on vastuullisen journalismin merkki. Se kertoo siitä, että Kirkko ja kaupunki on sitoutunut noudattamaan Julkisen sanan neuvoston laatimia Journalistin ohjeita.” Tässä hän määritteli totuuden ja kriittisyyden toisiinsa nivotuksi.
Teemu Laajasalo taas näki tähän takaisin, että mainonta ja totuus eivät ole nekään kaksi erillistä asiaa. Kriittisyyden ja molempien puolien esittämisen vaatimukset ja muut vastaavat asiat eivät ole oleellisia totuudelle. Laajasalo näkee että ”kirkon uskottavuus” ei voi nojata siihen että sillä on kriittistä journalismia. Koska monilla muillakaan suurilla toimijoilla ei ole sellaisia. Hän näkee, että julistuksellinen ja journalistinen intressi voidaan sovittaa yhteen, jos välissä on palomuuri ; ”Kirkon tehtävä on julistaa. Journalismi voi näennäisesti toimia julistuksen välineenä. Mutta silloin se ei ole enää sitä, mitä pidetään journalismina. Journalismin tehtävänä on kertoa millainen maailma on. Julistuksen tehtävä on kertoa millainen maailman pitäisi olla.”
Journalismin kriteerien sijaan Laajasalo onkin siirtymässä kriteeristöön jolla punnitaan mainontaa. Mikä on tietenkin järkevää kun huomioi, että hän ensialkuunkin esitti kannanottonsa myynnin ja markkinoinnin, eikä esimerkiksi teologian tai journalismin alan lehdessä. Tässä mielessä on aivan oikein, että Laajasalo näkee että kirkollisten intressit kaikesta huolimatta helposti menevät uutisointiin. Ja toisaalta että fokus pitäisi siirtää sanoman siirtämiseen.
Kiinnostavaa tässä on tietenkin se, että yleensä julistus nähdään julistuksena ulkopuolisille. Eli ei nähdä järkevänä myydä kuvausta ”siitä miltä maailma näyttää” heille jotka ovat jo valmiiksi samaa mieltä. Laajasalo ehdottaa asiaa sen sijaan ”jäsenlehtenä” ”asiakkaille”. Samoin piristävää oli se mikä julistajan kohtaamisessa on usein kysymys. Julistaja kokee että hän puhuu Totuudesta. Kun taas itse näen, että kysymys on manipulointiyrityksestä jossa minut yritetään saada suostuteltua ja myötämieliseksi siihen että menen johonkin paikkaan olemaan sitä mieltä mitä julistaja haluaa. Mahdollisesti vilauttamaan kolehtihaaviin tai sen rahankeräyslain kannalta kompleksiin analogiin rahaakin.
Tämä tietenkin sopii nykyaikaan jolloin jokainen valikoi faktansa maailmassa jossa on normaalia valittaa epätasapainoisesta mediasta, kutsua tätä epäreiluksi ja painottaa sitten että alkaa itse tekemään konservatiivisia uutisia. Elämme maailmassa jossa on mahdollista löytää tyyppejä jotka toimivat mallilla ”Abraham Lincolnin salamurhaa ei koskaan oikeasti tapahtunut - false flag ja fake news”. Koska ”John Wilkes Booth oli näyttelijä.” (Think about it yourself, sheeple!) Itse tosin näen, että tässä takana on kuitenkin se, että heti kun on määritelty ”asiakasryhmä”, päästään tekemään sitä mitä Laajasalon tapaiset pseudoliberaalit papit tuppaavat tekemään. Määrittelemään asiakkaat heidän puolestaan; Kirkossa ja Kaupungissa on tunnetusti monia konservatiivisia ärsyttäviä piirteitä. Eräässä mielessä se itse asiassa on yksi Suomen liberaaleimmista lehdistä.
Tässä kulmassa en ihmettele, että mainettaan konservatiivisempi taho haluaa vaihtaa fokuksen kriittisyydestä markkinointiin ja tutkimisesta julistukseen ja viestinnästä markkinointiin. Itselleni on nyt kuitenkin jäänyt käteen se, että Piispa haluaa määrätä mitä lehtimiehet kirjoittavat. Ja auki on silti jäänyt täysin se, että mihin kaltaiseni libertiini pääsee kirkon kelkkaan hyppäämällä. Teemu Laajasalo kun muitsuu mieleeni markkinointipainajaisista kuten hänen ateisteja koskevista trollipilkkalausunnoistaan ja taloudellisista kuittiepäselvyyksistään. Tälläisen tyypin valitsemista kirkon johtoon ei voitane pitää hyvänä markkinointivetona.
Samalla muistutan siitä että Finnairin mainonta voi toimia jos ja vain jos sen toiminnasta voisi tehdä myös kriittistä journalismia. Esimerkiksi tutkimalla pääseekö luvattuihin paikkoihin todella. Jos ja vain jos nämä lupaukset todella voidaan täyttää, voidaan puhua tahosta joka ylipäätään voi antaa sellaisia markkinointilupauksia jotka ovat millään tavalla viehättäviä ja totuudenmukaisia. Samalla minulla on hieman epäilyjä siitä onko kirkosta, kristinuskosta ja kristillisyydestä ylipäätään mahdollista tehdä viehättävää totuudenmukaisella tavalla.
Olen toki kiinnostunut, jos joku kertoo että kirkkoon menemällä saa alennuksia taivaaseenkuljetuksista jos sattuu tilaamaan Kirkkoa&Kaupunkia ja kuolemaan lento-onnettomuudessa... Viittaukset: Markkinointi&Mainonta, ”Miksi kirkon on vaikea nykyaikaistua, piispa Teemu Laajasalo?” [https://www.marmai.fi/uutiset/miksi-kirkon-on-vaikea-nykyaikaistua-piispa-teemu-laajasalo-olemme-loistavia-rakentamaan-laitureita-mutta-onnettomia-rakentamaan-siltoja-6726564]
Kirkko&Kaupunki, ”Pääkirjoitus: Onko kirkon median vaikea tehdä kriittistä journalismia? Ei” [https://www.kirkkojakaupunki.fi/fi/-/onko-vaikeaa-tehda-journalismia-ja-olla-kirkolle-myotamielinen-ei]
Kotimaa, ”Teemu Laajasalo mielipidekirjoituksessa: Kirkko ja kaupungin kannattaisi siirtyä toimintaa mainostavaksi jäsenlehdeksi” [https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/teemu-laajasalo-mielipidekirjoituksessa-kirkko-ja-kaupungin-kannattaisi-siirtya-toimintaa-mainostav/]
Oulujoen seurakunta on tuottanut lapsille suunnatun Messupassin. Sitä jaetaan lapsille. Sen takasivulla on enkelin kuva ja tekstinä "Herran siunaus". (Se joka ulkoluetetaan rippikoulussa.) Siinä on mukana myös tarrojenkeruuta. Sisällä on kuusi ruutua joista yksi on käytetty siihen että siinä kerrotaan että viidestä tarrasta saa pienen lahjan. (Tätä ei ole määritelty. Mikä on itselleni epäilyttävää. Mutta olenkin turmellut mielikuvitukseni Father Tucker -piirretyillä.)
Lapsi e tietenkään voi liittyä kirkkoon tai erota siitä. Mutta silti tämänlainen "rekrytointikampanja" on hieman erikoinen. Erikoisen kiinnostavaa on se, että kohderyhmänä ovat olleet erityisesti pienet koululaiset, kuten ekaluokkalaiset. Tämä on herättänyt myös vastustusta. Joka kirkon viestinnässä muotoillaan seuraavasti "Vaikka muutamat seurakuntalaiset ovatkin vierastaneet uutta käytäntöä, on palaute ollut pääosin myönteistä." Se, miten tämänlaisen materiaalin päätyminen uskonnottomien vanhempien ekaluokkalaisten käsiin ei toki innosta kirkkoa koska kirkko välittää vain niistä ihmisistä jotka kuuluvat kirkkoon ja haluavat vaikuttaa asioihin "kirkon sisältä". (Ja joiden lapset joutuvat menemään koulussa ev.lut. opetukseen koska kirkkoon kuuluminen tarkoittaa sitä että lapsen oma vakaumus on ev.lut.) Siksi heitä ei tarvitsekaan mainita.
MTV3 uutisoi siitä miten Jeesuksen paluusta kertovat julisteet eivät ole luvallisia. "...vain tapahtumailmoituksia saa tilapäisesti laittaa teiden varsille ilman lupaa. Keskisuomalaisen haastatteleman Ely-keskuksen aluevastaavan mukaan julisteita ei kuitenkaan voi pitää tapahtumailmoituksina, vaan ne ovat lähinnä kannanottoja."
Periaatteessa kysymys on siitä, mikä on yleisesti määritetty lailliseksi. Eli perimmiltään siitä käsitelläänkö uskovaisia samoilla säännöillä kuin muita ihmisiä. Tässä mielessä onkin kiintoisaa että kaikki ovat tottuneet näihin julisteisiin ja niitä on kaikkialla vaikka ne eivät lain kirjaimen mukaan ole tietenkään olleet teknisesti asianmukaisia.
Katujulistaja voi tietenkin huudella mitä vaan mutta jos liimaa julisteen pintaan on hyvä huomata että on pinta johon jotain liimataan. Ja tähän liittyviin asioihin oikeasti puututaan aika yleisesti. Tässä mielessä Teemu Laajasalo ampui hieman asian ohi twiitattuaan siitä miten "Toivottavasti Herramme muistaa pyytää Ely-keskukselta luvan ennen kuin tulee." Ei luulisi olevan liikaa tajuta kirkonmiehelle että jos kirkko tai uskonto mainostaa niin heitä koskevat samat säädökset kuin muitakin mainostajia. Että kirkko ei vaan voi tehdä omia sääntöjä jotka ovat täysin epäsynkassa kaiken muun kanssa ja sitten jos tähän puututaan niin itkeä siitä että "Pitää Jumalaltakin sitten vaatia byrokraatin rasti ruutuun, että voi parantaa lepraisien". Tai voi, mutta se on typerää. Toki ymmärrän että moni on elänyt maailmassa jossa kristillinen yhtenäiskulttuuri on ollut niin vahva että sen nimissä on saanut tehdä suunnilleen mitä tahansa ilman että kukaan kyseenalaistaa mitään, olipa tämä toiminta laillista tai ei.
Kiinnostavaa on tietenkin myös se, että asiaan on kiinnitetty huomiota nyt ; Maailma on tässä mielessä huomattavasti uskonnottomille sopivampi kuin mitä se oli vielä minun aloittaessani tätä blogia. Tämä johtaa tietenkin siihen että tälläiset erikoikeudet nousevat esiin. (Erioikeus tai privileegio tässä yhteydessä on vain tekninen ajatus siitä että samat säännöt eivät koske kaikkia vaan jotkut nähdään sellaisiksi että niiden kohdalla laissa voidaan joustaa. Laki on minustakin pikkumainen. Mutta jos joku saa joustaa laista ja muut eivät, niin tässä on selvä erioikeus kun kaikkia ei kohdella samalla tavalla.)
Tilanne on siitä mielenkiintoinen että julisteet ovat osa ympäristöä. Ja tässä mieelssä ne ovat osa urbaania maisemaa samaan tapaan kuin graffitit. (Joita kohtelen suopeammalla katseella kuin moni.)
On tosin kiinnostavaa miettiä onko Jeesuksen toinen tuleminen tapahtuma jonka päivämäärää vaan ei ole tiedossa.
Uskonjulistamisen keinot ovat monet. Entinen miekkailunopettajani Guy Windsor oli ostanut Emtec 64GB -flashmuistin jossa oli täytteenä 6GB kristillistä julistusmateriaalia. (Esimerkiksi videon "The Story of Ruth" ja tekstitiedostija "TIME ALONE W GOD") Sellaista jota ei vieläpä voinut poistaa normaalilla delete -komennolla ja muilla vastaavilla. Toisin sanoen tässä oli leikitty "syvemmälä datlla" ja tätä kautta viety aika paljon muistitilaa ja tehty tämä tavalla jossa muistitilaa ei voi ottaa uusiokäyttöön vaan kristillinen propaganda menee mukaan kaikkialle mihin tämän flashmuistin kanssa sitten meneekin.
Keinot ja kekseliäisyys tämänlaisten takana on usein hämmentävää. Vielä hämmentävämpää on tietenkin se, että tämänlaisten temppujen harjoittaja todella kuvittelee tämänlaisen lisäävän heidän suosiotaan. Tosin vaikuttaakin kovasti siltä että valtaosalle niistä kristityistä joille julistaminen maistuu, tuntuu näkökulmana olevan se että asioiden sanominen on tärkeämpää kuin se että se myös menee perille.
Jopa Jack Chickiä pidetään julistuksellisena menestyksenä koska joku on tämän kautta kääntynyt. Mikä on hauskaa kun huomioi sen että jos julistusmateriaalia levitetään massana niin vaikka sen vaikutus olisi vain yksi käännynnäinen sadasta tuhannesta, sitä kautta saadaan käännynnäisiä pelkästään sillä että yritetään riittävän monta kertaa. Ja samalla unohdetaan että aika moni ihminen vieraantuu kristinuskosta samailsella Jack Chick -materiaalilla.
Jos sananlevitys tehtäisiin sellaisella tavalla joka huomioi yleisönsä se olisi huomattavasti vähemmän ärsyttävää. Tämä tosin johtaisi siihen että kristityt eivät saisi kokea olevansa sorrettuja. (Heidän mielensä toimii aika usein siten että jo yritys kiertää deleetiosuojaus ja yritys poistaa flashmuistista kristillistä propagandaa sama kuin halu sensuroida kristinuskoa...) Moni kristitty onkin tässä suhteessa vähän kuin palomies joka sytyttelee paloja voidakseen tuntea olonsa tärkeäksi ja tarvituksi. He eivät toki ehkä teknisesti halua että heitä kohdellaan ilkeästi mutta he kyllä samalla jotenkin tarvitsevat tätä elämäänsä ja hakeutuvat tilanteisiin joissa heille käy näin.
Tämänlaatuinen on toki jotenkin tyypillistä kaikille moralisteille, kukkahattutädeille ja "social justice warrioreille". Ja tämä on syy katsoa toimintaa eikä vain sitä mitä tämän toiminnan sanotaan tarkoittavan tai edustavan. Ideologinen tausta ja pinnallinen motiivi ei ole kaikki. Ei tämänlaisia flasheja tehtaileva kristitty selvästi mieti sitä että hän saa pelastettua ihmisiä, vaan että hän saa huutaa sanomaansa.
Tässä vaiheessa tarinaa tuskin tulee käännettä jossa Susanna kuuluu turmelevaan Aito Avioliitto -järjestöön. Tosin Jack Chick kykenisi varmasti kristillisesti vihaamaan myös heitä. Jotenkin.
Jack Chick, julistavia käännytyssarjakuvien piirtäjä, on kuollut. Hänen tuotoksensa olivat hyvin kuuluisia. Ja tässä kohden onkin myönnettävä että hän oli niitä harvoja ihmisiä jotka ovat saavuttaneet sen tilan että kun kaksi ihmistä referoivat häneen keskustelussa, molemmilla voi olla mahdollisuus tietää kenestä on kysymys. Tämänlainen saavutus on vaikea.
Toki tässä kohden Chickin tuotanto on kuuluisampi kuin mies. Mutta hänen tuotoksensa ovat valtaosalle tuttuja. Chick toki saavutti kuuluisuutensa olemalla melko pahamaineinen. Hän oli hahmona kontroversiaali jopa keinoja kaihtamattomissa fundamentalistien evankeelisten kristittyjen parissa. ; Hänen traktaattiensa suosio on myös varmasti omalta osaltaan vahvistanut sitä käsitystä mikä monilla on kristinuskon ytimestä. Että vaikka sanan tasolla puhutaan rakkaudesta, pelastuksesta ja armosta niin kaikilla muilla tasoilla kysymys on siitä että vastustetaan ja moralisoidaan ja vihataan monenlaisia asioita.
Olen ollut itsekin jokseenkin kiinnostunut hänen tuotannostaan. En toki siinä mielessä että olisin kääntynyt kristityksi niiden avulla. Pikemminkin päinvastoin. Sitä voidaan sanoa asia niinkin että jos briteillä on sellainen sanonta jossa sanotaan että kansa ansaitsee sellaiset poliitikot kuin se itselleen äänestää, niin samoin ne ihmiset jotka kääntyvät Jack Chickin sarjakuvien kautta kristityiksi, kääntynevät sellaiseen kristillisyyden muotoon että ansaitsevat sen kyllä.
Hän on ollut siitä mielenkiintoinen hahmo että hänellä oli hieman erikoinen suhde tekijänoikeuksiin. Hän ei hyväksynyt parodiointia ja tähän liittyy myös eräs parodiointisivun kanssa tehty vääntö. Sen varrella oppii ainakin sen, että Chick mielellään ilmoitti haastavansa parodioijiaan oikeuteen ja yritti saada nämä ottamaan tuotoksensa pois internetistä ja jakelusta. Mutta hän ei ollut innokas todella haastamaaan. Eikä ihme, käyttö parodioinnissa kun menee helposti hyväksyttävään malliin. (Toisaalta Chick on itse käyttänyt aineistossaan vastaavalla tavalla parodia/huumori/kritiikkikulmaan kopioitua aineistoa, esimerkiksi "Dungeons and Dragonsista" omissa teoksissaan nimeltä "Bewitched", ja "Family Guy".)
Chick oli tarkka uskonnostaan. Hänen tuotannossaan Helvetillä oli hyvin tärkeä rooli. Tätä tilaa tarjottiin usein niille jotka eivät olleet kristittyjä. (Chickin traktaateissa heitä kuvataan aina läskeinä, homssuisina ja epämiellyttävän näköisinä, vihaisina ja vastaavina.) Mutta myös kristittyjen yllä tämä uhka oli usein kovana. Tämä näkyy esimerkiksi siinä miten Chick suhtautui katolisiin. (Traktaatti "The Death Cookie" esittää että katolisen messun ehtoollisleipä on Saatanan juoni ja jokaisen ehtoollisleivän takana on demoniset voimat.) Tai niihin kristityihin jotka esimerkiksi arvostivat Halloweenia.
Helvetin lisäksi Chickin traktaateissa on toinenkin tärkeä toistuva teema. Hän korostaa Pyhän Hengen hyväksymistä pelastuksessa. Ja tämä luo hänen teoksiinsa usein hyvin hämmentäviä kontrasteja. Monissa traktaateissa kunniallisesti käyttäytynyt päätyy Helvettiin kun taas murhaaja, raiskaaja ja vastaava pelastuu Taivaaseen koska on osannut katua kuolinvuoteellaan. Näistä ehkä erikoisin on varsin kontroversiaalinen tuotos "Lisa". (Jota ei löydy Chickin virallisista traktaateista enää. Se on toki tallessa toisaalla.) Tässä lasta insestiraiskaava ja lapseensa sukupuolitaudin tartuttanut isä saa onnellisen lopun kääntymällä kristityksi. Toki tätä teemaa löytyy myös "ei virallisesta jakolistasta unohtuneena". Kiinnostunut voi viisastua lukaisemalla "Trust Me" -traktaatin.
Koska kristityt tiettävästi elävät kovasti kultaisen säännön mukaan, on vain sanottava että Chick näyttää tuon listan perusteella vihanneen lähes yhtä monia asiaa kuin minäkin. Ehkä tämän vuoksi kykenenkin nauttimaan Chickin tuotannosta. Se on kuin lukisi jotain raivon ensyklopediaa. Toki siltikin tästä kiinnostuksestani nousi häiritseviä kysymyksiä, sellaisia jotka myös kaipaavat vastauksia.
Ja tämänlainen vihan purkaminen sarjakuviin on varmasti yhtä terapeuttista hänelle itselleen kuin traumaattista suurelle määrälle muita ihmisiä. Nietzsche - filosofi jota Jack Chick luonnollisesti vihasi - olisi kutsunut tämänlaista tuskan purkamista tuotantoon sublimaatioksi. Täytyykin toivoa Chickille kultaisen säännön mukaisesti sitä että hän on ymmärtänyt katua viime hetkellä kuolinvuoteellaan. Että hänen elämänsä sarjakuvalle saataisiin onnellinen loppu!
"Kuka kuuntelee köyhää" -ryhmään tuli kommenttia siitä miten ruokajonoissa on erikoista uskonnollista käytöstä. Toki aihe on muutenkin haastavaa, mutta kyse ei ole pelkästä mainonnasta. Ruokakassejen keruuseen tuntuu liittyvän tiettyä altistamista. "Viimeksi siellä ollessani puheenpitäjä puhui jotain uskoon tulostaan...vieressäni istunut vanhempi rouvashenkilö kysyi minulta koska minä olen tullut uskoon? vastasin hänelle etten ole uskossa. tämän jälkeen rouva lähes sylki päälleni ja sormellaan minua osoittaen melkein huusi minulle että kuinka uskallan olla uskomatta?" (Oikea vastaus taitaa olla "Uskonnonvapauslaki". Kiitos.)
Vastaavia kokemuksia on muillakin. Kysymys on siis siitä että uskonnollinen muutos hyväntekijöissä itsessään on muuttunut jonkinlaiseksi levitysinnoksi ja mukaan on tullut asenteita joissa kristillisyys olisi sitten jaettu ominaisuus. Toki tässä ei voi syyttää leipien jakajia vaan enemmän niitä jotka niitä leipiä hakevat. Tämä on tietenkin haaste. Kysymystä kun ei voi ratkaista jakelijoita kouluttamalla. Koska ongelma ei ole instituutiossa vaan koko ideologiassa, laajemmin. Tällöin jonojen työntekijöiden käytöstapakorjaus muuttuu triviaaliksi puuhasteluksi joka ei korjaa itse pääongelmaa.
Tuo aina ihmetyttää. Että miten on niin tärkeää tarinoida siitä että on ennen ollut ei-uskossa. Ja sitten kun sellainen kohdataan niin on tosi shokkisensaatio ja kauheus. Ja miten uskonnottomia ei oteta vastaan kun mainoksissa se on se asia ja tausta joka tunnetaan. On vaikeaa nähdä miten tämänlainen asenne ei etäännyttäisi kristinuskosta ja antaisi vaikutelmaa että kristityt ovat asenteellisia ja auttavatkin vain ehdoilla. Että ilmaista lounasta ei ole, saat syödä aivopesua vastaan. (Miltei ; Käänny Jeesukseen tai kuole nälkään!)
Toki on vahvana asenne jossa toiminnan eettisyys on ihan hyvä. Asiassa ei esimerkiksi ongelmaa koska jossain toisessa maassa vääräuskoisia tapetaan. Ja muslimit tekisivät paljon pahemmin ateisteille kuin puhuisivat muutaman häijyn sanan. (Kuten eräs uskovainen jolla on hauska tapa näpäytellä ateisteja ; Jos ateisti yrittää aloittaa keskustelua diplomaattisesti korostamalla että kristinuskossa on paljon hyviäkin puolia niin hän sanoo ateistille että "niin, ja sinä et sisällä niitä yhtään." Ilmeisesti hän arvostaa hyvää vittuilua sielujenpelastamista enemmän. Kenties hän itsekään ei tuollaisia lausuntoja lausuessaan sisällä niitä hyviä kristillisiä piirteitä joita jopa se maltillinen ateisti kunnioittaa. Itse toki arvostan tälläistä vittuilua.)
Mutta eivät nämä jonojen uskonviisaat osaa kuitenkaan itse suhteuttaa. Ei auta jos heille selittää että jossain toisessa maassa uskonnolliset jeesustelijat dumpataan työleireille kuolemaan. Että täällä teille vaan sanotaan että "ootpa taikauskoinen ja tyhmä." Mutta ei se silti tee uskovaisista ateistejen asiattomuuksia ja vittuilua rakastavia ja sitä pitkämielisesti hymisteleviä. Tajuavat kyllä silloin, että asennevamma on asennevamma. Puhuvat siitä miten ateisti on "militantti" ja miten tämä on ihan helvetin hirveää. Tämän viisauden kun osaisivat jalostaa eteenpäin. Niin kristittyjen leipäkassit muuttuisivat eettisiksi pyyteettömyydenosoituksiksi todellisuudessakin eivätkä vain mielikuvissa.
Viime päivinä on ollut yllättävän paljon aineistoa kristillisdemokraateista. Olin itse asiassa tyytyväisenä ja iloisena ihmetellytkin kuinka SSS -hallituksen harvoja oikeasti saavuttamia parannuksia yhteiselämäämme on ollut se, että KD -puheet ovat olleet poissa keskustelusta ja kiinnostuksista. (Huonona puolena on sitten esimerkiksi se millä se on korvattu.)
Nyt tämä tilanne on sitten palautunut tutumpaan suuntaan. Ensiksi on otettava Antero Laukkanen, joka haastoi opetushallituksen tasa-arvo -oppaan. Hän on "...kannellut oikeuskanslerille Opetushallituksen tasa-arvo-oppaasta, joka hänen mukaansa hämärtää sukupuolieroja ja johtaa lasten seksuaaliseen häirintään. Laukkanen epäilee myös, että opettajan oma seksuaalinen suuntaus vaikuttaa oppilaisiin haitallisesti." (Itse teos ei ole kovin järkyttävä. Olen törmännyt radikaaleimpiin ja eksplisiittisempiin ja pervompiin kuvauksiin sellaisilta kouluun päästetyiltä kristillisiltä julistajilta jotka ovat vähän päässeet vauhtiin.)
Keskustelu tässä kohden on jumiutunut siihen onko sukupuoli binäärinen ja biologinen vai ei. Mutta oikeasti teko on Laukkaselta myös ja ennen kaikkea juridinen kannanotto. Itse olen valmis lyömään vetoa että Laukkasen haaste ei mene oikeuteen tai oikeudessa läpi. Mutta uskonkin että hän itsekin tietää tämän. Hän on todennäköisesti haastanut saadakseen itselleen nimeä uskon puolustajana. Häviäviin caseihin joilla ei ole mitään vaikutusta mihinkään ovat olleet KD -puolella ennenkin käytetty keino. Sitä saa yhdellä näpäytyksellä ikään kuin demonstroitua olevansa sekä uskon puolustaja että sorrettu marttyyri.
On toki kiinnostavaa että Laukkasen näkemyksen mukaan transihmiset tai homoseksuaalien ammattitaito vaikka opettajana toimimiseen on kyseenalaista. Lausunto on hämmentävä sillä esimerkiksi Aidon Avioliiton puolella Susanna Koivula on, mielestäni aivan asiallisesti, korostanut sitä että on uskonnonvapauden vastaista ja syrjivää kyseenalaistaa hänen ammattitaitonsa lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä. Hänellä on kuitenkin alalle pätevyys ja tutkinto, eikä kristillinen vakaumus tai muu vastaava piirre poista tätä omionaisuutta. Samoin jos joku esittää että uskonon laittaminen kouluun johtaa hengelliseen väkivaltaan ja että opettajan vakaumus voi johtaa siihen että ateistien lapsia kohdeltaisiin tavalla jonka heidän vanhempansa kokisivat oppilaille haitallisena.
Toki jos minä sanoisin että kristinuskon julistaminen kouluissa johtaisi siihen että pikkupojista tehtäisiin kuoripoikia joita raiskataan perseeseen, joutuisin tästä todennäköisesti itse oikeuteen. Väite on toki aivan yhtä faktuaalinen kuin se, että kirjan näkemykset homoseksuaalisuudesta tai vastaavista johtaisivat oikeasti lasten seksuaaliseen häirintään, joka pitää sisällään nimenomaan perseraiskaukselle analogisia asioita. Joten tosiasiassa Laukkanen väittää vastaavia kytköksiä, lähinnä peitellymmin eli epärehellisemmin ja kieroilevammin.
Toinen kiinnostava hahmo on ollut uskonnonvapautta puolustava Päivi Räsänen. Hänen tuore kirjansa on herättänyt esimerkiksi biologien ihmettelyä. Biologia ei tunne sellaista sukupuolta jota Räsänen lääkärinä kuvastaa. Toisaalta ei se voi kulttuurirelativismiakaan olla koska Räsänen taistelee juuri tätä relativismia vastaan. 1: Ehkä hän onkin vain ajamassa objektiivisesti väärässä olevaa sukupuolikuvaa joka ei ole järkevä mistään kannasta. Kenties on vain niin että Räsäsellä on a priori näkemyksiä sukupuolesta ja tähän liittyvät dogmat ja niiden puolustaminen ovat johtaneet siihen että hän on määritellyt sukupuolen sillä tavalla millä hän on. Jolloin tietenkin voidaan sanoa että jos näin generoitu sukupuoli on ei-biologianmukainen niin se kertoo että dogmat nojaavat epätodelle. Dogmat ja siihen nojaava järjestelmä on siis tieteellisesti tarkastellen epätosi eli falsifioitava.
Päähuomio on kuitenkin keskittynyt Räsäsen yhteen lauseeseen, "On julmaa ja rakkaudetonta, jos homoseksuaalisuuden harjoittamista ei sanota synniksi. Näin toimimalla ihmiseltä kielletään armo ja mahdollisuus syntien anteeksisaamiseen, kirjassa mainitaan." Mielestäni suurin osa siitä mitä Räsänen sanoo ja tekee on julmaa ja rakkaudetonta sillä niissä ei arvostea vapautta vaan korostetaan sitä että ihmisiä on suojeltava-kontrolloitava vapaudenrajoittamisilla, koska pelastus on aina tärkeämpää kuin uskonnonvapaus. 1: Mielestäni olisi astetta hyväksyttävämpää jos Räsänen sanoisi että olisi rakkaudetonta jos tietyn linjan fundamentalisti ei saisi sanoa että hänen mielestään homous on syntiä. Tätä ei tosin olla rikokseksi määriteltykään. Räsäsen lausunnosta kuitenkin saa vahvan sävyn että homoutta olisi pakko sanoa synniksi, olipa asiasta mitä mieltä tahansa. Tämä voi toki olla vain retorinen kömmähdys ja hän on astetta suvaitsevaisempi oikeasti. Itse jotenkin jaksan vielä uskoa että näin on.
Uskonnonvapauden kannalta Räsäsen teos on kuitenkin ongelmallinen. Tämä näkyy kun katsoo hänen reagointejaan kokoomusnuorten tempaukseen. Kokoomusnuoret lähettivät hänelle foliohatun taitteluohjeet ja valmistusmateriaalin. "Kokoomusnuoret ovat lähettäneet foliohatun kd:n puoluetoimistoon mm. minun ja puolisoni uuden avioliittokirjan johdosta. Kohde on väärä ja vakavalla asialla irvailu ihmetyttää, Räsänen sanoo tiedotteessa." ... "Puolisoni ja minä puolestamme lähetämme kokoomusnuorille kirjamme luettavaksi ja samalla pyydämme heitä tutustumaan uskonnonvapauslakiimme. Kokoomusnuorten on hyvä muistaa sekin, että myös poliitikoilla on uskonnonvapautensa, Räsänen jatkaa." ... "Toivomme sitä, että kokoomusnuoret kunnioittaisivat maamme kristittyjen uskonnonvapautta myös ilmaista ja perustella näkemyksensä opillisista ja hengellisistä kysymyksistä, Räsänen päättää tiedotteen."
Kuitenkin kun katsoo tuota annettua rakennetta, niin Kokoomusnuoret eivät ole sensuroineet Räsästä. Päin vastoin. Foliohattu on reaktio joka voidaan nähdä positiivisen uskonnonvapauden ilmaisuksi. Olen itse tottunut siihen että uskovaiset lähettävät minulle - joskus jopa postissa kotiin - materiaalia jonka tärkein tehtävä on esittää että uskonnottomat ja ateistit ovat naurettavia ja väärässä. Ivailu ja erilainen tempausten tekeminen on osa kristillistä huumorintajua. Julistustyö on aika monesti yhtä valekondomia ja Jack Chick -traktaattia. Näiden jakamista on pidetty uskonnonvapauden mukaisina ja niiden loukkaava sisältö on nähty jonain joka nyt vaan on sitä että uskonnonvapauteen kuuluu oikeus sanoa mielipiteitä jotka eivät syntisestä tunnu mukavilta.
Räsäsen maailmassa tietyt aiheet ovat selvästi tabu, eli niihin ei saa ottaa kantaa jos se loukkaa kristittyjä. Kristityt taas saavat selvästi uskonnonvapauden kannalta sanoa homoseksuaaleja loukkaavia asioita eikä näihin saa liittää mitään tabuja tai syntisyyttelyä rajoittavia kohteliaisuusnormeja koska se tekee siitä uskonnonvapauden vastustamista.
Räsänen ei ymmärrä että jos hän avoimesti sanoo jotain ja toinen ilmaisee avoimesti tästä mielipiteensä niin se on täysin uskonnonvapauden mukaista. Ja siksi onkin koomista että hän valittaa uskonnonvapausrikkeestä. Tietyt aiheet ja asiat ja niihin kommentointi on Räsäsestä kielletty. Tämä on antivapautta uskonnonvapauden kohdalla. Räsästä ei ole sensuroitu, mutta hän itse haluaa sensuroida muita. Kuitenkin hän itse teeskentelee että häntä on vaiennettu ja että hän ei jotenkin saisi sanoa mielipiteitään ääneen - mikä on hauskaa kun ottaa huomioon että hän ei ole vankilassa vaan politiikassa, kokonainen puolue on valtapönkittämässä että hän saa sanoa mielipiteitään massamediassa niin että kaikki tietävät niistä - ja että juuri hänen uskonnonvapauttaan on rikottu. Aivan kuin uskonnonvapaus hänelle yhtäällä tarkoittaisi sitä että saa sanoa mitä tahansa ja toisaalla sitä että ei saa sanoa mitään mistä joku voisi yhtään koskaan missään mitenkään loukkaantua.
Tämä on tietenkin myös juridinen kysymys ja olisikin hauskaa että Räsänen todella haastaisi kokoomusnuoret oikeuteen ja voittaisi oikeudenkäynnin ennen kuin esittäisi näitä kannanottojaan. Tästä hän saisi kivan hävityn turhan oikeusjutun marttyyrinkruunuaan kasvattamaan. Marttyyrinkruunun voinee rakentaa vaikka foliosta;
Muutamakin taho on uutisoinut tempauksesta jossa kristityt osallistuivat homomyönteiseen kulkueeseen, omalla tavallaan. Taktiikka oli erikoinen ; Naamioitunut fundamentalisti jakoi kondomipaketin näköisiä tarvekaluja joiden sisältä löytyi homovastaista materiaalia. Muun muassa kuvia revähtäneistä peräsuolista.
Tämänlainen käännyttäminen on mielessäni jossain määrin huvittavaa. Ja mikä parasta, juuri sellaisella tavalla joka on samalla huvittavaa että auttaa pitämään fundamentalistit kurissa. Tämänlainen huijaaminen enemmänkin ärsyttää kuin pelastaa ihmisiä Jeesukseen.
Koska olen reilu ja tasapuolinen mies, muistan että vastaavanlaisia asioita tulisi sitten olla aivan asiallista tehdä kristityillekin. Tämä on siitä tärkeä muistutus että esimerkiksi rock -konsertteja häiritseville megafonikristityille heidän huutelunsa ei ole häiriköintiä vaan positiivisen uskonnonvapauden ilmentymä. Mutta jos joku menisi huutamaan Dawkins -sitaatteja "Suviseuroille", tätä pidettäisiin uskonrauhan häirintänä. Joka on tietenkin omituista, koska senkin pitäisi olla positiivista ilmaisunvapautta.
Sen vuoksi itseäni huvittaisikin tuottaa kirjoja tai kirjasia joissa on Raamatun kansien näköiset kannet. Ja kansien sisällä olisi sitten tarjolla ehtaa homopornoa. Tälläisen materiaalin jakaminen olisi tietenkin aivan asiallista, aivan kuten tuo valekondomienjakaminenkin. Ihmisten tulisi peräti kiitellä nokkelaa ja kekseliästä veijaria. Tai muuten on huumorintajuton, kuten ne ihmiset jotka ovat kokeneet tuollaisen uskonnollisen materiaalin salakuljetuksen häiritsevänä, epäkunniallisena ja tyylittömänä.
Tämä tosin on siitä huono tuote, että jos olen jotain oppinut lestadiolaisista, niin sen että tuonlainen tuote muuttuisi helpoti hyvin halutuksi tuotteeksi. Sillä sen avulla voi pitää kulisseja kanssauskovaisiin samalla kun toteuttaa syntisiä puolia. ("Suviseurojen" vaikutus paikallisen alueen viinanmyyntiin ja kondomikauppaan on tunnettu asia.)
Olen "omilla teilläni" jatkanut passiivis-aggressiivisuudesta aloittamaani keskustelua. Se on ollut hyvin erikoista. Tämä on aihe joka ei ole ollut filosofisen keskustelun keskiössä. Se on kuitenkin hyvin tavallinen ja kohdattu asia. Erityisesti sen kokeminen näyttää olevan hyvin muistettua. Aihe voi siis ansaita enemmänkin mietintää.
Itselleni asia on ollut melko yksinkertainen. Oma suhteeni passiivis-aggressiivisuuteen on ollut se, että se on lällättelyä. Se on strateginen tilanne jota olen tehnyt silloin kun olen tulkinnut/tuominnut/kokenut jonkun ihmisen (1) sellaiseksi että hänen kanssaan keskustelu on mahdotonta (2) sellaiseksi jonka läsnäollessa on menossa valtapeliä tai ärsyttävyyttä jonka vuoksi vaikeneminen ei ole vaihtoehto. Tässä mielessä passiivis-aggressiivisuus on strategia. Strategia joka tehdään jossain määrin siksi että takana on syvä turhautuminen, ajatus omien vaikutusmahdollisuuksien rajallisuudesta. Siinä on itsekin menty aika pohjalle. Ollaan jossain määrin tilanteessa jossa keinot ovat loppuneet ja ollaan tilanteessa jossa moraali on rikkaitten luksusta. (Kun rikkaus loppuu ja syvä absoluuttinen köyhyys alkaa, käynnistyy nälkäkuoleman välttely ryöstöin, kidnappauksin ja vauvojen syömisin.)
Usein tällä ilmaistaan halveksuntaa kun halveksuntaa ei saa osoittaa. Tästä esimerkkinä olkoot blogiini tullut kommentti uskonnollisesta julistajasta joka käännyttää ja jossa lopun hymiöt ovat loukkauksia. Kun uskovaisen tulee rakastaa ja olla ystävällinen, tästä otetaan helposti kuori. Kysymys on jossain määrin pelkuruuden ja vihan yhdistelmän naamiointi hyveellisyydeksi. Tässä ei ole välttämättä kokemus keskustelun loppumisesta vaan enemmänkin siitä että ajatellaan tämänlaisen lähestymisen jotenkin murtavan vastapuolen kuorta. Teoria on käytännössä eitoimiva. Mutta se selittää miksi sitä törmätään myös julistuksessa. Julistuksessa jonka ytimessä on ajatus toisen pelastamisesta ja siitä että tämän toisen mieli todella saadaan muuttumaan informoinnin edetessä.
Kuitenkin joskus passiivis-aggressiivisuutta voidaan lähestyä jopa hyveellisyyyden kautta. Esimerkiksi eräs ihminen kertoi että hän on passiivis-aggressiivinen silloin kun tarjolla olevat vaihtoehdot ovat sitä julmempia. Eli jos esimerkiksi pitäisi olla aggressiivinen jollekin ihmiselle joka kestää aggressiivisuutta huonosti. Tällöin passiivis-aggressiivisuus voi olla verrattavissa Gandhin passiiviseen vastarintaan. Tällöin siihen voidaan liittää terminologiaa joka hakee "pelkuruuden" ja "kaksinaamaisuuden" sijaan perustansa eettisemmin väritetyistä konsepteista. (Mikä on sinänsä mielenkiintoista koska olipa käytössä mikä tahansa teoria passiivis-aggressiivisuuden taustasta, niin passiivis-aggressiivisuus kuitenkin koetaan samalla tavalla.)
Kaikista lähtökohtaisesti ilkeimmin, nuivimmin ja kusipäisimmin ateisteihin suhtautuvat ne ihmiset joiden ideologisessa puheessa erilaiset käännynnäisyysvideot ja vastaavat ovat läpitunkevammin täynnä kertomuksia siitä miten ihmiset ovat muuttuneet kun ovat kääntyneet ateisteista kristityiksi ja joiden tarinoissa esiintyy enemmän sitä miten asiallinen keskustelu hyvän ja kohteliaan kristityn kanssa oli oleellinen askel tässä eheytymisessä.
Helsingissä oli tänään astetta varustautuneempi katusaarnaaja. Hän huuteli asiaansa Keskuskadulla, siinä tiellä jossa on Penrosen laatoitus. Hän kertoi erityisesti että Jeesus oli sovittanut syntini. Julistaja huusi kaikille mutta sinutteli.
Kysymys on tietenkin viehättävä. Kyllähän sitä esimerkiksi sovittaminen vaatekauppaan mennessä on tärkeä prosessi. Jossa voi tarvita apua. Esimerkiksi minulla ei ole tyylitajua ja voin tarvita sovitusapua. Ja siksi voi olla tarpeen että joku tyylitajuisempi sovittaa ja sovittelee puolestani.
Syntien sovittaminen tarkoittaisikin tässä yhteydessä taatusti sitä että saisin juuri itselleni sopivat synnit. Olen toki aina elänyt synnissä. Mutta niin olen pukeutunut vaatteisiinkin miltei usein. Joten kenties olenkin valinnut itselleni epäsopivia syntejä ; Esimerkiksi homostelun synti ei ole kiinnostanut mutta Pyhän hengen pilkkaaminen sitäkin enemmän. Kenties Jeesus näkisikin että minulle sopisi laiskuuden ja vihan sijaan paremmin ahneuden ja mässäilyn perisyntiteemat.
Kiinnostuinkin kysymään. Muun muassa siitä miten Jeesus on sovitellut että miten hyvin sodomian synti sopii minulle. Että millä tavalla on koetellut tätä asiaa ja sen minulle sopimista.
Mutta selvisikin että Jeesus ollut mitään sovittanut. Hän haluaa että vältän syntiä. Sen sijaan hän kertoo että minun ei tarvitse maksaa niistä synneistä joita minun siis pitäisi välttää. ; Tilanne on siis hieman sama kuin jos joku pukeutuisi sinulle sopiviin vaatteisiin ja sanoisi että on eri reilu koska ei vaadi sinulta laskua niistä vaatteista joita pukee päälleen itse.
Kerava on monille tuttu "Vintiöiden" "Keravan Kollit" -sketseistä. Näissä sketseissä potkittiin seinää ja kuunneltiin auktoriteetin paskapuhetta. Nyt Kerava vastaa tämän tyylistä henkeä siinä mielessä että paikallisseurakuntamme on päättänyt tempaista. Kirkon työntekijät jalkautuvat kaduille. Tätä tehdään muutaman kerran torstaisin ja lauantaisin. Vaikka aloituksen rinnastus ei ollut kohteliain mahdollinen, on huomattava että suhtautumiseni "Vintiöihin" on yllättävän positiivinen. En suhtaudu tähänkään kampanjaan lähtökohtaisesti huonosti.
Siihen saa puolustusta sellaisesta sävystä johon voisi samastua sellainen kristitty joka paheksuu tai kiittelee muiden kristillisyyttä heidän elämäntapojensa kautta. Moralisointi on varmasti hieman ärsyttävää mutta se toimiikin tässä lähinnä "jalostavana voimana" kuin itsenään ansiokkaana. Olen esimerkiksi kuullut kristityiltä nurinaa siitä miten tietyt ihmiset eivät ole kunnollisia kristittyjä ja toiset huonoja. Esiin on tullut esimerkiksi sellaisia että jos menee keikistelemään kirkkoon pyhäpuvussa ei ole hyvä kristitty. Kun hyvä kristitty auttaisi ja kävisi lapioimassa pihan tyhjäksi lumitöistä. Jalkautuminen on ajatuksena juuri tämän vuoksi hyvä. ; Olen pitänyt pappeja ja kirkkoa vuorena, joka on ongelmissa jos Muhammad ei mene vuorelle. Ja kirkon käytettävyys onkin tietyssä määrin yllättävän heikkotasoinen. Se on ollut jo aukioloajoiltaan yllättävän vaikeasti tavoitettava. Tässä kadulle jalkautumisessa on siis mielestäni tehty jotain oleellisesti oikein.
Mutta yksityiskohdat ovat hyvin omituisia. Kampanjoinnissa on nostettu esiin se, että papit ovat helposti lähestyttäviä. He toivovat että heidän kanssaan tullaan juttelemaan. Myös omista ongelmista. Eli jos on huolia, murheita tai turhia toiveita niin näitä kuunnellaan. Lähestymistapa on hyvä. Itse asiassa pääsiäisenä televisiosta tullut jumalanpalvelus oli Keravan kirkosta ja siinä muun muassa kuunneltiin seurakuntalaisten näkemyksiä tietyistä raamatunkohdista. Se oli yllättävän kiinnostavaa verrattuna tavalliseen unimateriaaliin. Ei paljon kiinnostavampaa, mutta tässäkin oli trendi selvästi oikeaan suuntaan.
Mutta sitten tulee se julistuspuoli. Kirkko on korostanut että he eivät evankelioi kadulla. Julistaminen ja käännyttäminen eivät kuulu lainkaan kampanjan sisältöön. Tämä on tietenkin toisista outoa ja minusta riemastuttavaa. Tämä ei yksinään olekaan se mikä on ongelma. Ongelmana on kokonaisuus. Kampanjoinnissa on nimittäin nostettu esiin että evankeliointipuoleen ja muuhun uskonnolliseen julistustoimintaan tarvittaisiin hiljaisemmat tilat.
Mikä tarkoittaa sitä että papit toivovat että ihmiset tulevat jakamaan kenties hyvinkin henkilökohtaisia ongelmiaan tilassa joka on heistä liian vähän intiimi jotta uskonasioista voitaisiin puhua. Tämäpäs auttaa aivan saatanasti minunkaltaisiani ihmisiä joilla on kovia purettavia ongelmia joita en välttämättä haluaisi kadulla ääneen huutaa. Lähestymiskannassa onkin tältä osin prioriteetit varsin omituisesti. Ja niin kauan minä potkin seinää, kimitän ja kuvittelen hakkaavani kaikki, kunnes paikalle tulee Rane joka opettaa että kuka on se todellinen Kingi. Ja "Vintiöitä" seuranneet tietävät että oikea vastaus kysymykseen ei ole Jeesuskristus.
Vapaa-ajattelijoiden roolia kirkosta eronneiden mittaamisessa paheksutaan usein. Syy on ymmärrettävä, sillä yleensä tämänlaisista asioista ilmoitettaa järjestö itse. Tosin tähän käytänteeseen syynä on se, että eroakirkosta -palvelu on kohtuullisen luotettava, ja sieltä saa tiedot nopeasti. Ja tämä palvelu on vapaa-ajattelijoiden käytössä. Kirkolla ei ole yhtä näppärää eroamiskeinoa.
Tässä on kieltämättä ongelmia. Tärkein niistä on se, että uutisoinneista tulee itseäänruokkivia. Jos eropiikistä tiedottaa, se ikään kuin kutsuu mukaan eroamaan. Näin ollen tiedotus tekee sen mitä se usein tekee. Luo muoteja, trendejä ja levittää ilmiöitä. Asioiden kuvauksilla on vaikutusta siihen miten ihmiset näkevät paitsi sen miten asiat ovat. He saavat sitä kautta kuvaa siitä miten maailman pitää olla. Ja miten muut näkevät miten sen pitää olla.
En kuitenkaan pidä kirkkoa kovinkaan hyvänä viestijänä. Silläkin on tapana kikkailla todellisuudella. Nimittäin aivan oikeasti repesin nauruun lukiessani sen tuoreen ilmoituksen. Joka on aivan kirkon virallisilla sivuilla.
"Helmikuussa 2015 evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyneiden määrä ylitti kirkosta eronneiden määrän. Helmikuun aikana kirkkoon liittyi 1429 henkilöä ja siitä erosi 1419. Sama suuntaus näyttää jatkuvan, sillä myös kuluvan maaliskuun aikana kirkkoon liittymisiä on kirjattu enemmän kuin eroamisia. Kirkkoon liittyminen on alkuvuoden lukujen perusteella selkeässä nousussa. Vuoden 2015 kahden ensimmäisen kuukauden aikana kirkkoon liittyi 3797 henkilöä, kun viime vuonna vastaavana ajankohtana liittyi 2707 henkilöä. Yhteensä vuoden 2014 aikana kirkkoon liittyi yli 15 000 henkilöä. ”On hienoa huomata, että kirkon jäsenyys kiinnostaa ja sitä arvostetaan”, sanoo kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo. ”Toivotan jokaisen liittyjän tervetulleeksi kirkkoon, Jumalan suureen perheeseen.”"
Tämä muistuttaa siitä että tarvitaan jonkinlainen kurssi siitä "miten kirkkohallituksen viestejä on luettava". Huomiotaherättävä on se, että viesti luo selvää trendinluomista. Uutinen kertoo ikään kuin "liittymispiikistä". Ja voi minkälainen liittymispiikki se onkaan.
Aivan ensimmäisenä otan retorisia pikavetoja. Se ei ole tässä pääargumenttini mutta hupia siitä sa. Kun tässä kontekstissa puhutaan kirkon tärkeydestä, on syytä muistaa mikä on kirkon tärkein uusien jäsenten saamistapa. Lapsikaste. On tavallaan omituista että puhutaan ylipäätään kirkkoon liittymisestä. Lapsi on jäsen joka aina liitetään ulkopuolisen toimesta. Vanhemmat ja vähemmässä määrin kirkonmiesten suositukset ovat elementtejä joiden vuoksi kirkkoon liitetään. Haluaisin nähdä että kirkko uutisoisi jäsenlukujaan tavalla jossa kirkkoon liittymiset ja liittämiset tilastoitaisiin eteenpäin. Toki tässä on sanottava se, että lapsen liittäminen kasteessa kirkkoon kertoo vanhempien arvostuksesta kirkkoa kohtaan. Joten jostain kirkon arvostuksesta siinä kuitenkin on kysymys. Ei kuitenkaan sillä tavalla joka tulisi ensimmäiseksi mieleen. Eikä sellaisella tavalla jota kirkostaeroamispiikin kohdalla nautitaan standardina. Toki jotkut voivat vaatia pienempiä kriteereitä menestymiselle kun parempaa ei ole luvassa. Saahan siitä lohtua.
On tärkeää huomata että luku ei kata kirkon jäsenyyttä. Voisi luulla että kirkon jäsenluku kasvaa jos pitkässä jänteessä liittyjiä on enemmän kuin eroajia. Näin ei ole. Sillä kirkosta eronneisiin ei lasketa kuolleita. Jos liittyneitä kertyy vähemmän kuin kuolevia, jäsenmäärä voi laskea ties kuinka pitkään.
Jotenkin tämä vihjaa siihen että mielikuvat joita vapaa-ajattelijoiden uutisoinnista saa kuvaa enemmän maailmaa sellaisena kuin todellisuus uutisten takana on. Kirkon kanssa joutuu aina pulaamaan erikoisuuksilla. Kuten sellaisilla että lapsena passiivisesti liitetty jäsen kuuluu kansankirkkoon koska jos hän ei eroa, niin hän on tietoinen päättänyt jäsen joka ehdottomasti arvostaa järjestöä. Kenties tässäkin on kysymys "lasketusta standardista", joka taas kertoo lähinnä siitä että parempia ilonaiheita ei ole tarjolla ja omaa asiaa halutaan kuitenkin uutisoida myönteisesti. Jotta uutinen muuttaisi todellisuutta. Todellisuutta joka ei vastaa monien toiveita.
Kuitenkin mitä kauemmas uutisesta saatavat mielikuvat eroavat maailmasta tapahtuneista etäännytään journaliikasta. Jossain vaiheessa jäljellä on vain mainontaa. En tiedä missä vaiheessa tiedotus muuttuu julistamiseksi. Kirkko ei ole toki tässä järkyttävän huono. Mutta se on selvästi ottanut muutamia kukonaskeleita tähän suuntaan.
Olen siitä erikoisessa asemassa että minulla ei ole "henkistä kotia" sanan vakiintuneessa ideologisessa mielessä. Olen toki vieraillut ties missä rukoustilaisuuksissa ja ateistien miiteissä. Mutta ne ovat olleet sellaista ulkopuolisen vierailua.
Näissä alakulttuureissa on kuitenkin eroa. Asenteissa. Ja tämän eron vuoksi on paljon helpompaa vierailla ateistien miiteissä kuin uskovaisten ihmisten kanssa. Tämä on erikoista, koska jos katsoo sitä miten näihin tilaisuuksiin kutsutaan, nimenomaan uskovaiset korostavat sanoissa sitä miten kaikki ovat tervetulleita. Samoin kristittyjen parissa retoriikka on pehmennetyn kohteliasta. Ja heidän parissaan muodikasta on viitata sellaisiin ajatuksiin että keskustelemalla vahvistetaan yhteyttä. Että aito keskustelu korjaa välejä. On jopa esitetty että jos on negatiivinen kristinuskoa kohtaan niin kannattaa vierailla jotta yllättyy. Olen vieraillut, ja aina olen huomannut että ei ole ollut tarvetta yllättyä. Omakohtaisia esimerkkitarinoita
Uskonnollisiin ryhmiin mentäessä vieraasta tulee helposti julistuksen
kohde. Itse muistan hyvin vahvasti sen, kun vietin kerran iltapäivän
Hyvinkäällä. Olin ensin käynyt rautatieaiheisella museolla ja maleksin
ympäriinsä tappaakseni aikaa. Minulta kysyttiin että haluanko kahvia.
Otin kahvin. Kahvi oli ilmainen mutta kaupantekijäisiksi tuli tietenkin
uskonnollista käännytystyötä. Olin hieman huvittunut kuinka uskovaiset
ihmiset vaihtoivat vuoroa kun he väsyivät kanssani. En debatoinut
missään vaiheessa heidän kanssaan uskonnosta. Päin vastoin, juttelin
ystävällisiä Nalle Puhista ja vastaavista.
Merkittävää oli, että jokaisella oli eri strategioita. Yksi selitti että minulaiseni fiksu tyyppi varmasti haluaa tietää asioita. Ja ryhtyi säätämään ID -systeemeistä, miten evoluutio ei selitä bakteereiden persemoottorista. En tarttunut tähän vaan juttelin Nalle Puhista, se kun sopii kaltaiselleni yksinkertaiselle kaverille paremmin. Toinen kertoi omakohtaisen huumeistaeheytymisestään, ja ihmeparannuksesta jossa aiheena oli sairaus joka minun tietojeni mukaan paranee usein itsestään. Minä en tarttunut tähän vaan kerroin jostain elämäntoilailuistani, joka oli jotenkin epäonnistuminen mutta hauska sellainen. Kolmas saarnasi. Eräs kertoi että hän näki minusta Pyhän Hengen avulla hienon tulevan kristityn, jonkun josta tulee suuri saarnamies ja uskonnollinen johtaja. Sanoin rehellisesti, että en voi luottaa mihinkään sellaiseen järjestöön tai tahoon joka antaa minulle valtaa.
Lopputuloksena oli se, että kaikilla oli eri strategia, mutta olin enemmänkin kohde kuin jokin jonka kanssa keskusteltiin. He tunkivat omaa viestiään, mutta eivät lainkaan huomioineet vastauksiani. Kun puhuin Nalle Puhista, ei asiaa lähestytty edes tämän Nalle Puhin kautta. Eräs uskovainen valittikin että hänellä oli tässä viesti ja hän haluaisi kertoa sen, mutta kaikki tuntuu vain valuvan ohitseni kuin vesi hanhen selästä. Kaikki olivat kohteliaita, sanavalinnoissa. He olivat kuitenkin hyvin pettyneitä minuun. Tämä oli erikoista koska olin iltapäivän ainut heidän pöydässään vieraillut ei-uskova. Kukaan muu ei halunnut ilmaista kahvia. Kokemus oli jokseenkin häiritsevä. Etenkin kun kerroin aivan suoraan ja julkisesti että minä yritän tässä kaksisuuntaista keskustelua, mutta näyttää että kanssaolijani ovat ylempänä olevia opettajia jotka haluavat osoittaa minulle yksisuuntaisen viestin. Tämä oli melko vahva vihje siitä miten asiaa voisi parantaa. Mutta tätä ei tapahtunut.
Toisaalta vierailin tuoreesti ateistien miitissä. Siellä ei ollut kahvia vaan teetä. Sain kaksi kuppia koska halusin vetää pakanallisessa seurassa kaksin käsin. Tässä minua ei edes yritetty käännyttää ateistiksi. Keskustelimme muista asioista ja luonnollisesti muiden ateistiset näkemykset tulivat ilmi. Mutta jos puhuin Nalle Puhista osana keskustelua, niin tähän saatettiin reagoida. Näin ollen kommunikaatio meni kahteen suuntaan. Minusta oli jopa rakentavaa se, että eräs osallistujista aivan avoimesti kertoi että olen pirun ärsyttävä. Tätä en odottaisi kuulevani ainoassakaan kristillisessä tuputustilaisuudessa. Siitä huolimatta ateistien miitti oli paljon rakentavampi ja keskustelevampi. En toki edelleenkään ole "osa heitä". Mutta en ole heitä sellaisella paljon miellyttävämmällä tavalla.
Ateistien kanssa minun on sitä helpompi tulla toimeen olemalla heidän kanssaan, retoriikka on kenties vähemmän kohteliailla sanavalinnoilla koristeltua ja tämä saattaa aluksi pelästyttää. Mutta uskovaisten kanssa tilanne tuntuu olevan enemmänkin niin päin että mitä enemmän heidän kanssaan aikaa viettää, sitä enemmän kaunoja kertyy. Toki jos olisin itse kristitty, niin tilanne voisi olla aivan toisenlainen. Kristittynä kristittyjen kesken voi olla miellyttävämpää kuin ateistina ateistien kesken. Minulle, hang aroundina, tällä ei ole niin paljoa väliä.
Mikä näissä on erona?
Retoriikan taitajat tietävät että jo Aristoteleen ajasta on kannatettu ajatusta siitä että viestiminen on taito. Viestijällä on viesti ja hän joutuu kohdistamaan sen yleisölle. Kristityt ovat niin keskittyneitä viestiinsä ja omaan itseensä että he eivät osaa mukauttaa kommunikaatiotaan eiuskoiselle. He ohittavat täysin ajatuksen siitä että viesti pitäisi kohdistaa jollekulle. Tämän vuoksi julistaminen näyttääkin olevan uskovaisten sisäinen juttu. Jokin haaste jossa tehdään uskonnon nimissä ärsyttävää ja vaikeaa asiaa sen vuoksi että voidaan näyttää kanssauskovaisille että oma vakaumus on luja. Kognitiivisen uskontotieteen kannalta tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että vaikka teologisesti korrektin tason mukaan julistusta tehdään jotta pelastetaan ihmisiä, niin käytännössä tällä ei ole merkitystä. Tärkeintä on näyttää kanssauskoville oman uskonnon taso. Julistaja tekemässä turhauttavaa lapunjakotyötä on siksi verrannollinen islamistejen ihailemiin otsassa oleviin jälkiin (زبيبة ; zabība) jotka syntyvät paljosta rukouskumartelusta. Matto hiertää otsaan merkin ja tätä "asfaltti-ihottumaa" pidetään merkkinä sitoutumisesta ahkeraan rukoiluun.
Kenties tärkein syy tähän on ollut se, että uskovaisilla on tervetullut tulemaan sellaisena kuin on kunhan vain välittömästi muuttuu juuri täsmälleen sellaiseksi kuin he haluavat. Heiltä ei saa oikeaa sosiaalisuutta vaan enemmänkin rakkauspommitusta, joka taas on enemmänkin manipulaation ja psykologisen hallinnan metodi kuin mitään aitoa ystävällisyyttä. Perusideana on juuri se, että kohteliaisuus typistyy pelkästään sanavalintoihin. Ja tungettelevaisuus taas sekoittuu ystävällisyyteen. Tätä korostaa sekin miten uskovaisilla on usein tapana kommunikoida nimenomaan yksityisviestein. He ilmoittautuvat erilaisille ateistien foorumeille saadakseen "kontaktoitavia". Sellaisia joille reagoida yksityisviestein.
Näissä tungettelevissa viesteissä ollaan "pinnallisesti kiinnostuneita toisesta ihmisestä", tarkalleen ottaen siinä mielessä että häneltä halutaan kuulla hänen elämäntarinaansa. Ja tunnustuksia itse asiassa myöskin kaksisuuntaistetaan varsin erikoisilla tavoilla. Tarkalleen ottaen siten, että uskovainen tunnustaa omia syntejään ja näin syntyy tunne siitä että molemmat ovat avoimia. Näin ei kuitenkaan ole. Tarkkaavainen voi huomata sen yksinkertaisen seikan että kun uskovainen puhuu käännytettävälle, hän kysyy tietoa joka on noloa hänen nykyiselle identiteetilleen. Näin ollen jokainen tunnustus on alleviivausta sille miten huonoa elämää hän elää nyt ja miten paljon enemmän hän tarvitsee uskontoa korjaamaan näitä asioita. Uskovaisen tunnustukset taas koskevat käytännössä poikkeuksetta hänen entistä identiteettiään. Hän tunnustaa miten huono hän oli ennen kristityksi syntymistään. Joka korostaa samaa viestiä. Ero on merkittävä. Uskova ei joudu itselleen noloon tilanteeseen kun taas hänen kanssaan keskusteleva joutuu. Käännytettävä joutuu ikään kuin ostamaan itsensä ulos uskonnolla.
Kognitiivisen uskontotieteen kannalta tässä ei toki ole mitään yllättävää. Tiukka kohtelas vakoilutungettelu toimii kahden psykologisen metodin kautta ; 1: Uskonnoissa on yleensä ottaenkin kysymys strategisesta tiedosta. Eli ihmisen senhetkisen identiteetin ja minäkuvan kannalta noloista salaisuuksista ja niiden leviämisestä. (Liha minun jääkaapissani ei ole strategista tietoa, mutta julkikasvissyöjän jääkaapissa se on.) Pascal Boyer esimerkiksi kuvaa "Ja ihminen loi Jumalat" kirjassa siitä miten uskonnollinen käyttäytyminen, kuten rituaalit, lepyttely ja rukoilu ja vastaavat, tulevat kuvioihin vasta kun uskotaan että jossain on tarkkaileva äly jolla on pääsy strategiseen tietoomme. Vaikka ajatuksenluvun kautta. Tämä näkyy erityisen vahvasti erilaisissa avaruusolentoihin uskovissa ryhmissä, koska niissä uskotut avaruuden vierailijoiden kyvyt varioivat ryhmästä toiseen. 2: Toinen on Ben Franklin -efekti. Kun kerrot jotain toiselle, syntyy sidos. Ihmiset on yllättävänkin hienosäädetty siihen että kommunikaatio olisi kaksisuuntaista. Siksi moni yrittää houkutella jotakuta mukaan lahjoin. Ben Franklin -efekti kuitenkin toimii juuri päin vastoin. Toinen saadaan itselle myötämieliseksi juuri sillä että hänet pistetään tekemään palvelus sinulle. Hän pitää sinusta tämän jälkeen. Menetelmä on epäintuitiivinen mutta se toimii.
Itse asiassa uskonnoissa näyttää olevan kova into siihen että jos jokin keino on toiminut ennen, se otetaan käyttöön. Intentiot tuskin ovat pahoja, mutta sillä ei ole juurikaan merkitystä. Menetelmät muistuttavat yhä enemmän ja enemmän manipuloinnin ja aivopesun menetelmiä ja yhä vähemmän ja vähemmän tervettä kommunikaatiota.
Asia tiivistyy tavallaan siihen, että sivutuotteena voi olla täydellinen aivopesu ilman että takana on sen kummempia pahoja tavoitteita. Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan aivopesu on kolmivaiheinen prosessi jossa ensin murskataan nykyinen identiteetti, sen jälkeen luodaan uusi ja tämän jälkeen ylläpidetään uutta versiota. Kääntymiskertomukset joita minä olen usein kuullut ovat nimenomaan kriisitarinoita joko hyvinvointitylsyydestä parempaan elämään tai pohjalla käyvästä alkoholismi/narkomaniasta kohti päihteetöntä elämää. Opetus-julistaminen taas on uuden identiteetin rakentamista. Seurakuntaelämän tärkeys uskovaisen identiteetin kannalta on yleisesti tunnistettu ja siihen kannustetaankin uskonnollisissa ryhmissä. Joka on sitä ylläpitämistä. Kokonaisuus noudattaa prosessia. Monien kristittyjen tuntema "Disturb the conformed, conform the disturbed" -iskulause voisi olla nyrkkisääntö mistä tahansa aivopesuoppaasta. Ajatus tästä loukkaa monia kristittyjä, luultavasti juuri siksi että mielikuvissa aivopesu on kauheaa väkivaltaa ja epämiellyttävää ja julmaa. Ja kristityt eivät koe olevansa tämänlaisia. Kuitenkin tosiasiassa manipuloiduksi tuleminen voi olla manipuloidusta hyvinkin miellyttävää. Jos ihminen huomaa tulevansa manipuloiduksi, manipulointi on jo jotenkin epäonnistunut. Bonuskortti
En malta olla huomauttamatta että kristittyjen kohtelias retoriikka on usein sen tyylistä passiivis-aggressiivisuutta että sitä ei voi olla huomaamatta. Näistä kenties selkein "keskisormennäyttö" on se, että uskova ensin osallistuu debattiin, sitten haukkuu uskonnottoman ja lopettaa keskustelun sanomalla "rukoilen (yhä) puolestasi". Tähän asiaan on tietenkin paljon kirjoittelua. Osa tästä on ateistista. Se nähdään silloin helposti tehottomana "Both engaging in prayers and announcing that "I'll pray for you" only serve as a weak substitute for real action that would provide real assistance." Ja passiivis-aggressiiviisuutena "One way or another, the theist who makes a point that they will be praying for me appears to be trying to express their own superiority in a passive-aggressive manner that atheists may legitimately interpret as rude, arrogant, and condescending. Thus it's not the mere act of praying for an atheist that causes the person to be annoyed, though that may also be the case to some degree, but rather the fact that the theist makes a point of announcing that they are praying for the atheist." Toki myös kristityistä monet ymmärtävät tämän. Esiin voikin nousta, että tässä konseptit menevät sekaisin. Tavalla joka on hieman verrannollinen siihen että pitäisi tekemäänsä murhaa vähemmän julmana ja pienempänä rikoksena tai jopa oikeutettuna tekona sen vuoksi että sen on tehnyt hymynaaman muotoisella tyynyllä. "It’s a really crafty tactic; a brilliant master stroke, because it packages terrible violence in an otherwise admirable wrapper. The speaker gets to claim godliness, virtue, and moral high ground, while simultaneously sucker-punching the hearer in the side of the head, and then running away and logging out." Ilmoitus puolesta rukoilemiseta onkin usein keskustleunlopetus. Jossain määrin ironinen sellainen, koska yleisesti ottaen keskustelu ei tässä vaiheessa ole edes alkanut. Loppukaneetti.
Monet kristityt valittavat ateistejen ja uskonnottomien päälle vikoja. Eräs hyvin toistuva teema on se, että he haluavat keskustella ja että keskustelun jälkeen välien tulisi olla parempia. Kun kommunikoinnin lopputulos näyttää päinvastaiselta, viestinä on että ateistit eivät keskustele oikein. Tosiasiassa reaktiot ovat hyvin luontevia ja ymmärrettäviä. Ja niiden syy on se, että suurin osa kristityistä julistusihmisistä ei edes tiedä mitä keskustelu on. He eivät osaa kaksisuuntaista viestintää tai retoriikan kohdistamista kohteelle. He ovat opetelleet tarinan tai tempun tai argumentin jonka he tuuttaavat yksisuuntaisena viestinä. He ovat korostetusti opettajia joilla on toisen pelastava tieto. He ovat auktoriteetteja jotka opettavat mutta eivät opi. He ovat opettajia joka tietää kun toinen ei.
He ovat hahmoja jotka vaativat toista olemaan avomielinen ja muuttamaan mielipidettään mutta jotka ovat itse ylpeitä siitä että eivät voisi mitenkään menettää uskoaan. Itse asiassa hyvin usealla kristityllä on erikoinen tapa suhtautua apostasiaan ; Heistä uskosta eronnut ihminen ei ole koskaan edes ollut kristitty. Koska kun on kokenut Herran kosketuksen aidosti ei voi sen jälkeen enää palata takaisin.
Nämä kaikki ovat ideologisesti perusteltuja kristitylle. Mutta ne ovat myös jotain jotka tuovat epäsymmetriaa kommunikaatioon. Ja keskustelu on kaksisuuntaista. Siksi jokainen tämänlainen elementti tekee yhä mahdottomammaksi käydä minkäänlaista keskustelua näiden kristittyjen kanssa. Lopulta kommunikaatio tiivistyy siihen että välttämättömät asiat hoidetaan. Siksi kristityltä ei kenties pidä kysyä muuta kuin omaan ammattiin liittyvät kysymykset. Kuten "onko bonuskorttia" tai "otatko ranskalaisia sen kanssa". Kaikki tämän ulkopuolella oleminen lähinnä tekee omasta elämästä entistä vähemmän elämisen arvoista. Jotain jonka jälkeen vihaat hieman enemmän ihmiskuntaa ja olet hieman kaunaisempi ja kyynisempi kaikkia ideologioita kohtaan.
Pettymys ei ole siinä että ateistit eivät keskustelisi. Vaan siinä että kristityt eivät keskustele. Aidon keskustelun voisikin tunnistaa siitä että sen jälkeen kaunaisuus vähenee. Jos näin ei käy, keskustelua ei ole käyty. Viestintä ei tässä välttämättä ole yhtä kohteliasta ja kirosanatonta ja siloteltua. Mutta se on rakentavampaa. ; Ironia huipentuukin siihen että ateistien myötämielisyyden puutteesta pahastunut kristitty ei katso peiliin vaan tekee epäonnistumisensa jälkeen ultimaattisen epäsymmetrisen valtatempun. Hän komentaa miten vastapuoli saa kokea asioita. Hän käskee miten kommunikaatio tulee tuntea. Ja rajoittaa sananvapautta sanomalla mitä näihin saa reagoida.
Sitten ihmetellään että uskonnon vaikutus vähenee ja ateisteja on enemmän ja enemmän. Ja miten ateistit on epäkohteliaita, eivät halua jutella ja kuulla uskonnosta vaan välttävät katusaarnaajia ja haluavat sekularismia. Sitten ihmetellään miten ollaan antiteistejä ja "militantteja".
Kotimatkallani Keravalla uskonnollinen kristitty ihminen kysyi minulta, että olenko kuullut Jeesuksesta. Hän näytti ulkoisesti juuri niiltä kristityiltä. Niiltä jotka ovat antaneet itsensä Jeesukselle. Ja siinä se, on hyvin vaikeaa nähdä mitä he ovat saaneet vaihdossa. Osa uskovaisista hankkii puhkuinnon, rohkeutta, itseluottamusta. Tai sitten Jumala alkaa tarvitsemaan runsaasti rahaa heidän tileilleen. Tämä Keravan kristitty ei ollut näitä tapauksia, ehdottomasti.
Kerroin että olen kuullut Jeesuksesta. Että kysymys on omituinen, kaikki ovat kuulleet Jeesuksesta. Sen sijaan kysyin että onko hän kuullut Zaarmanjargasta ja hänen avataristaan Achmanjönkhästä. Hän kiisti tuntevansa. Ehdotin että jos minä koulutan häntä tähän minun oppiini ja hän opettelee sen yhtä hyvin kuin minä osaan Jeesuksen. Niin sitten voisin kiinnostuneesti kuunnella hänen uskonnostaan.
Jostain syystä hän ei ollut halukas. Päin vastoin, hermostus ja ällistys kulki miehen läpi. Ihan kuin ajatus jostain tämänlaisesta olisi vaikeaa. Kenties jopa hirvittävää ehdottaa. Hänellä ei kuitenkaan ollut hirveitä vaikeuksia ehdottaa minulle periaatteessa aivan vastaavaa.
Tämä jossain määrin korostaa sitä, että käännytystyö on usein jotain jota myydään sosiaalisena, kuuntelevana ja keskustelevana. Mutta tämä ei kuitenkaan oikeasti ole sellaista. Kysymys on siis hieman kuten apologeetikkojen debattikiertueissa. Ei niissä ole tarkoituksena punnita argumentteja molemmin puolin. Mikään argumentti ei heivauta heidän mieltään ja falsifioi heidän uskontoaan. Ei, he ovat enemmänkin tekemässä kuten William Lane Craig on sanonut "We aren't here to persuade each other. We are here to make this available for public." Debateissa on kysymys viestin levittämisestä. Julistuksessa on kysymys siitä että uskovainen kertoo uskosta ja toinen vakuuttuu.
Tässä keskustelussa tuntuu olevan hyvin tärkeää että kristitty korostaa että hän ei ole käännyttämässä eikä julistamassa. Ilmeisesti siksi että näillä on negatiivisia konnotaatioita. Sen sijaan puhutaan mielellään keskustelusta. Mutta keskustelu on kaksisuuntaista. Parhaimmillaan tilanne menee siihen miten minulle kävi sosiaalisessa mediassa, myös tänään. Eräs ihminen kertoi että käännyttämisellä on hänen mielessään ehdottomasti tietynlainen merkitys. "Raamatun näkökulmasta käännyttäminen on ihmisten saamista nimikristityiksi. Ihminen alkaa toimia kristityn tavoin pakon, manipulaation, tai yms syyn tähden. Raamattu taas ohjestaa kertomaan evankeliumin ja sen kuuleminen ei itsessään tee ihmisestä kristittyä. Jeesus sanoo että jos sitä ei oteta vastaan niin sit jatketaan eteenpäin. Raamattu sanoo selkeästi et ihminen ei voi tehdä toista ihmistä uskovaksi. Ihminen tulee kristityksi ainoastaan koska itse tahtoo uskoa." Eli tässä hän periaatteessa sanoi että hän ei käännytä koska käännyttäminen on mahdotonta. Toki tämänlainen kristitty määrite voidaan jossain määrin hyväksyä. Mutta jos kristitty kuulee että ateisti puhuu siitä että kristitty käännyttää häntä, niin tuskin tämä ateisti käyttää sanaa tässä kristityn määritteessä. Joten jos sanan sisällön vaihtaa sitä ikään kuin laittaa sanoja hänen suuhunsa.
Joku voisi kysyä että jos argumentaatiossa ei olla valmiita punnitsemaan molempia puolia aidosti, niin miksi argumentoida ollenkaan. Itse asiassa minä kysyn juuri tätä.
Vietin tänään tylsää Helsingissä. Odottelin puolisoa töiden jälkeen ja tässä meni kauan aikaa. Katselin odotellessani lappujulistajaa. Melko pitkän aikaa itse asiassa. Moni ihminen meni ohi, harva antoi syyn poistumiselleen. Hän oli täysin asiallinen, selvästi huomasi olemassaoloni mutta ei tunkenut. Siksi kävinkin kysymässä häneltä asiallisen kohteliaasti, että "käytsä usein täällä?" Koska hän vastasi tähän rehellisesti miten usein hän käy paikalla, tiesin että hän on aivan kunnon veikko. En kerinnyt puhumaan pitkään kun poistuin.
Minulle uskonto on ennen kaikkea absurdi asia, mutta silti minua ihmetyttivät nämä selitykset joita ihmiset sanoivat silloin kun kävelivät ohi. Ne voitiin luokitella kolmeen luokkaan (a) Oli jo löytänyt Jeesuksen joten ei ollut tarvetta mainonnalle (b) kuului johonkin toiseen uskontoon joten oli jo varattu toisaalle joten mainonnalla ei ollut väliä ja (c) ei uskonut Jeesukseen joten asia ei kiinnostanut.
Tämä kokonaisuus on siitä jännittävä että selitykset eivät ole keskenään kovin yhteensopivia. Kuitenkin kokonaisuuden kannalta tulee selväksi se, mitä ohikävelemisen runsaus itsessään kertoo. On hyvin epäselvää mikä on se kohderyhmä jolle uskonnollinen lappujulistus on tarkoitettu. Itse asiassa näyttää että tämä on niitä töitä jotka näyttävät olevan funktionaalisesti lähinnä uskovaisten sisäistä näyttämistä. Eli oma uskonvakaumuksen syvyys näytetään julkisesti. Julistuslappujen funktio ei selvästi vastaa ihannetta. Varmasti tämäkin lappujulistaja oli vilpitön myös siinä että hän saisi pelastettua kaikki. Kohderyhmänä on ihanteissa "joka ihminen ihminen". Valitettavasti käytäntö näyttää että toteutus tukee enemmänkin "ei kukaan" -luokkaa kuin "kaikkia". Teoriassa julistuslappu henkeyttäisi jo uskovia ja pelastaisi ateisteja, ynnä käännyttäisi eriuskoiset uskonnostaan kristityiksi. Käytännössä juuri ketään ei kiinnosta.
Yleinen kiinnostumattomuus-tyytmättömyys -tila.
Tämä tilanne on nähdäkseni laajempi. Kun esimerkiksi Hannu Kiuru valittelee papin työn nykytilaa sanomalla että "Me papit saamme kehuja niin ylen vähän, että emme osaa enää erottaa niitä parjauksesta. Ihmisistä on tullut vaatimuksissaan täyttymättömiksi kuin papin säkki. Vaikka me seisoisimme päällämme, niin silti heti alkaa vanha valitusvirsi sanoin I CAN’T GET NO SATISFACTION!" Tässä on tietenkin vähän se henki että jos uskonto ei kiinnosta, niin pappi voi kiistää epäonnistumisensa ja korostaa että vika on vastaanottajassa. Se on helppo asenne, jolla ei yleensä ole korjattu mitään missään koskaan. (En voi puhua kaikkien puolella, mutta Hannu Kiurulla on tilaa parannukseen jos jollakulla.) Syvimmillään ongelma on kuitenkin syvempi. Pappejen syyttäminen suurella linjalla on väärin. Sillä kysymys on perimmiltään kirkon merkityksestä. Kirkossa helposti korostetaan että heillä on "kurantti tuote" jolla on merkitystä jäsenilleen. Kansankirkko -nimitystä on lanseerattu tämän ajatuksen ympärille. Valitettavasti nyt kun merkitystä ei ole, on sitten tarpeen etsiä syyllisiä tälle tilalle. Kun ihmiset eivät koe kirkkoa merkitykselliseksi, syytä tähän haetaan papeista ja instituutiosta. Papit kuitenkin yrittävät parhaansa eikä instituutiokaan ole korjaamisen ulottumattomissa olevalle tasolle läpimätä.
Ongelmaa määritellään ja korjataan aivan väärin.
Valitettavasti näyttää että kirkon tapa ratkaista ongelma on lisätä viestintää. Itse asiassa jos katsotaan koko uskontokenttää, voidaan nähdä että se vastaa kaikkiin ongelmiin lisäämällä käännyttämisintoa. Tämä on strategiana erikoinen, koska selvästi jo havaitsemani pohjalla voi sanoa että Suomen ruuhkaisimmilla asemillakaan ei ole "työsarkaa" edes niille nykyään olemassaoleville julistajille. Tiedotus on selvästi riittävällä tasolla, ongelmat ovat toisaalla.
Itse olen siinä mielessä konu, että korostan että minulla on "periaatteessa myönteinen suhtautuminen sananvapauteen". En ole sekularisti, mutta ymmärrän että liian runsas määrä liian innokkaita julistajia voi olla häiritsevää ja tämä johtaa enemmänkin antipatiaan. (Sama kuin koulussa tapahtuva uskonnonopetus. Nykyään sitä on tarjottu ja sen on esitetty tuovan ymmärrystä uskonnosta ja vaikuttavan myönteisesti. Kuitenkin samalla korostetaan että nykyajan ihmiset ovat ongelma, ja ratkaisuksi tarjotaan jo kokeillun jatkamista. Ihmisille jotka toistavat samaa ja odottavat eri lopputulosta, heille on ihan oma nimityksensä...) Mutta kuitenkin aivan liikaa huomio on siirtynyt asian ytimestä lillukanvarsiin. Kun pitäisi puhua julistamisen tavasta, oppisisällöstä ja sen kuranttiudesta, puhutaan siitä saako uskonto näkyä yleisessä katukuvassa. Ja kun se on oikeutettu, asia ikään kuin niitataan siihen.
Siksi esimerkiksi "Seurakuntalainen" suhtautuu myönteisesti siihen miten poliitikot hyväksyvät ja ovat myönteisiä uskonnon katukuvassa näkymiseen. Niin suhtaudun minäkin, periaatteessa. Minulla vain on sellainen perverssi ajatus siitä että jos vakaumuksen ilmaisu on tärkeää ja luvallista, niin sitten jos vittuilee minulle niin minä saan vittuilla takaisin. Tämä on tärkeää sillä jos kristitty sanoo "homoseksuaalisuus on synti" hän sanoo synonyymisanakirjan mukaan "homoseksuaalisuus on pahuutta". Ja kun minä muotoilen asian niin sanon että "ovat paskoja ihmisiä". Jos on lupa sanoa asia, niin sitten vastapuolta pitää kohdella yhtä reilusti. Kristityt ovat onneksi jossain määrin ymmärtäneet asiaa. Junkkaala kirjoittaakin "Seurakuntalaisessa" miten herätysliikkeiden riskinä on norsunluutorniutua ja tämä johtaa asenneongelmiin. "evankelioiva herätysliike on vähän hankala, koska uskoontulovaatimuksineen se vetää uskon ja epäuskon rajaa selvemmäksi, eikä tällainen miellytä kaikkia. Näissä rajanvedoissa olemme epäilemättä syyllistyneet myös sellaisten barrikadien korottamiseen, jolla olemme suotta karkottaneet ihmisiä luotamme. Opillinen linjanveto kuuluu myös kutsumuksemme. Sekään ei luonnollisesti sovi kaikkien pirtaan. Meidän olisi hyvä ymmärtää, että kaikki kristityt eivät yksinkertaisesti ole opillisesti orientoituneita, jolloin heidän on vaikea ottaa harteilleen tiukan opillista kaapua." Tämä on mielestäni hyvä viesti, sillä moni kristitty kohdallani tuntuu olevan hyvin hämmästynyt siitä että olen "niin hyökkäävä". Minä kuitenkin yleensä lähinnä palautan asennevamman takaisin lähettäjälle. On hyvin suuri virhe olettaa että hyökkään uskontoa vastaan ja että vihaisin Jeesusta. Kusipäitä sen sijaan vihaan aidosti ja henkilökohtaisesti.
Tärkein ohje ; Lakatkaa olemasta kusipäitä.
Mutta toki tässä ei sitten olla uskovaisten sisällä kovin koherentteja. Nightwishin uusin levy jossa on yhteistyötä Richard Dawkinsin kanssa on erikoinen. "Seurakuntalaisessa" on myös omituinen olkiukkojen ja vastaavien rykelmä. Sen viesti oli ällistyttävä. Pertti Kurikan Nimipäivät otetaan tässä esiin erikoisesti ; "PKN:n mukaan tulon viisuihin toivoisin olevan kova kolaus sikiöseulonnan puolesta puhuville, joiden päänalusenaan ovat ennen kaikkea Downin syndrooman omaavat yksilöt – suurin osa seulonnan tuloksena abortoiduista kun on Down-tapauksia, joita PKN:n porukastakin osa on. Nyt heidät nostetaan valokeilaan uhoamaan epäkohdista! ”Hei haloo, me ollaan ihmisiä! Me voidaan menestyä samalla tavalla kuin tekin!”" ... "Toisena kiintoisana tapauksena on kohu, joka alkoi Nightwishin paljastaessa maailman tunnetuimman ateistin Richard Dawkinsin olleen suurin innoittaja heidän tulevan levynsä sanomalle. Dawkinsia ja hänen ajatuksiaan kuullaan myös tulevalla levyllä vierailijan roolissa. Dawkins on tunnettu räväkistä puheenvuoroistaan ja kirjoistaan erityisesti uskontoja vastaan, mutta myös mm. Down-sikiöiden abortoimiseen kehottavista kannanotoistaan. Samaan aikaan kun Nightwishin Tuomas Holopainen kummeksuu hänen herättämäänsä kohua valinnalleen, Dawkins siis ajaa abortin edistämistä, joka kohdistuu sikiöseulonnassa ennen kaikkea Downin syndrooman omaaviin sikiöihin. Tässä, eikä muissakaan Dawkinsin aatteellisissa kannanotoissa ole kyse tieteestä, vaikka Holopainen yrittää kuinka väittää." ... "Samalla viikolla, kun Suomen suurin rock-bändi hehkuttaa Dawkinsia fiksuna ja lämpimänä elämän ihailijana, Suomen kansa on kuitenkin äänestänyt valtavalla menestyksellä kehitysvammaisten bändin Euroviisu-edustajakseen. Oikeus toteutuu toisinaan. Huomionarvoista on, että samaan aikaan kun yhteiskunnassamme ajetaan rodunjalostusta (Downien aborttilukemat nousevat koko ajan), vammaisia ihmisiä ja heidän oikeuttaan hyvään elämään kannatetaan enemmän kuin koskaan ennen maailman historiassa. Mistä Dawkinsin edustamassa uusateismissa sitten on kysymys? Siinä ääri-ilmiöt tuomitaan, mikä on aivan oikein, mutta niistä tehdään laaja-alaisia yleistyksiä. Ei vain niin, että kaikki muslimit ovat itsemurhapommittajia, vaan jopa niin, että kaikki uskonnot sisältävät pohjimmiltaan saman ainesosan. Dawkins on nimittäin keksinyt aivoissa havaitsemattomille osasille nimen meemi." 1: Minun on vaikeaa nähdä miten tämä haukkuminen eroaa uusateistien "aggroamisesta". Itse asiassa näkisin että jos noin selkeästi vääristelee ja valehtelee, niin ei pidä ihmetellä jos joku vittuilee takaisin. Lausuntoja leimaa nimittäin ilmiselvästi se, miten pahantahtoiseen tulkintaan esimerkiksi Dawkinsin aikaisempi aborttilausunto on laitettu ; Asia on selvästi yhden twiitin varaan rakennettu tulkinta, joka otetaan tutustumatta siihen mitä alkuperäislähde on asiasta sanonut. Dawkins onkin itse asiassa kommentoinut asiaan täsmennyksiä. Dawkins on humanisti, joka esimerkiksi korostaa humen giljotiinia eettisissä kysymyksissä, joten ihmettelen että mitä helvettiä se vaatimus/naureskelu skientismin ja etiikan suhteesta tuossa Seurakuntalaisen kirjoituksessa oli?? Olkiukko. No, niitä rakennellen on helpompaa teeskennellä pärjäämistä. On helpompaa hokea "militantti" -sanaa kuin nojata vastapuolen näkemysten pänttäämiseen ja analyysiin. 2: Lisäksi uusateismi ei ole samaa kuin Dawkins, ja on huomattava että P.Z. Myersin kommentit korostavat hieman erilaista näkemystä vammaisten ihmisarvoon. Tässä mielessä on ironista, että kriitikko valittaa sitä että liioitellaan uskontojen ongelmia ja laajennetaan niitä koskemaan sellaisia tahoja joihin se ei osu. Jos tällä todella olisi merkitystä, samanlaista ei tehtäisi itse. Selvästi kirjoittaja hyväksyy itsellään asenteellisuuden ja valehtelun, mutta pahastuu jos joku lähtee opettamaan että uskonnoista on myös haittaa. (Dawkinshan ei ole missään tietämässäni lähteessä väittänyt että uskonto olisi pelkkä ongelma, hän korostaa päinvastoin sitä että uskonnossa on ongelmia joita helposti katsotaan sormien välistä. Jos hän väittää laajempaa jossain olen kyllä "kiinnostunut" näkemään lähteen joka lainaa suoraan Dawkinsia eikä jotain kristittyä joka luo Dawkinsin suuhun erikoisia sanomisia.) +: Puhumattakaan siitä että "eugeniikka" ja "ihmisten jalostus" ovat erikoisia käsitteitä joita kirjoittaja väärinkäyttää nolosti. Kun ei tiedä mitä ihmisen rodunjalostus tarkoittaisi voi tietysti vääntää evoluutiovirheitä. Tämä on toki tavallista. En ymmärrä miten evolutiivinen jalostus voisi johtaa vammaisten abortointiin, kun käsittääkseni vammaiset eivät muutenkaan lisäänny keskivertoa tehokkaammin vaan juuri muita vähemmän. Rodun jalostus ei tieteelliseti toimi tuolla periaatteella. Se, onko ihmisen jalostus oikein vai ei on eettinen kysymys. Mutta jos jalostus otetaan tavoitteeksi, sen lähestyminen on sitten tiedeasia. Ja tässä on se syy miksi aborttia nykymallissa ei voida liittää evoluutioon ja rodunjalostukseen. Epäeettistä se toki voi hyvinkin olla. Tosin niin on tämänlaisten eugeniikkarinnastusten tekeminen ymmärtämättä asioiden tieteellisestä puolesta mitään.
Jos ateisti tai joku muu vittuilee teille, on tärkein keino tiedostaa että tämä vähenee kun lakkaatte toimimasta kuin valehtelevat ja idioottimaiset kusipäät. Jos ette osaa, niin sitten selittyy se miltä valtaosa "asiallisemmistakin" "Seurakuntalaisen" -tapaisen viestintäkanavan kristityt näyttävät. Tässä asenneilmapiirissä on aivan turhaa odottaa että merkitys yht'äkkiä palaisi. Parasta vaan aloittaa se päälläseisonta ja asenteiden korjaus. Siten metsä vastaa kuten sinne huudetaan. Tänään minä olin humoristis-myötämielinen asialliselle julistajalle. Hyvin usein kuitenkin tulee kusipäisiä ääliöitä jotka sekoittavat heille suuttumisen - joka on rehellisesti sanoen ainut inhimillinen reagointitapa niihin - siihen että tässä halutaan sortaa koko sitä ideologiaa jota he edustavat. Ei, tätä rajoitusta halutaan tehdä yleensä vain sen verran kuin tuossa järjestössä on niitä kusipäitä. Joten sortamiseen päästään vasta jos kusipää väittää että jokainen hänen ideologiansa edustaja ilman ainutakaan poikkeusta on kusipää. Jos tämä olisi totta, se tosin selittäisi aika paljon kohtaamistani kristityistä kokonaisuutena. Mutta en usko että uskovaiset ovat itse tunnustamassa asiaa näin pitkälle.
Ainakin minulla on suuria vaikeuksia palata seurakuntaan jossa on esimerkiksi minun puolisoa epäilty-haukuttu saatananpalvojaksi siksi että hän on auttanut masentunutta ja suisidaalista ihmistä. (Minua voi pilkata, kykenen puolustamaan itseäni. Puolisoni on kuitenkin ns. ylikiltti tapaus ja tässä kohden minulla on tämän vuoksi kovennetut vaatimukset ja pahastumiset.) Samoin minun on vaikeaa suhtautua positiivisesti ihmsieen joka muuntaa kaikki mielipiteeni jonkinlaisiksi ismikysymyksiksi niin että evoluutioteorian kannattaminen on "evolutionismia" jne. Kenties joku voi pitää niitä identiteetin ytimessä - ja kenties minäkin todella teen niin - mutta tämänlainen arvotus on henkilökohtaisuuksiin käymistä. Kaikista asioita halutaan tehdä henkilöön käyvää pilkkaamista määrittelemällä tämä "ismiksi". (Ismit toki muodostuvat mielipiteistä, mutta kaikki mielipiteet eivät ansaitse ismin ytimeen tunkemista kaikilla.) 1: Tämä toki sopii nykyiseen pahastumiskulttuuriin. En kuitenkaan malta olla huomauttamatta että uskonnollisten ihmsiten kanssa keskustelua vaivaavia piirteitä on listattu. Yksi niistä kuvaakin perusongelmia varsin kiinnostavasti. Siellä on yhtenä teemana juuri edellämainittu "Even though you might criticize something they said or did, they will criticize your personality and make you out to be a terrible person, crazy, ambitious, a liar, abusive, or anything else to make you seem sick and on a crazy mission". Ja lisäksi mukana on ajanvientiin ja pakkopoteroitumiseen ajavia elementtejä "Bad leaders are like a very nasty virus It takes a lot of effort, work, and time, for them to change or stop. They’re sticky and are resistant to normal treatment. They are intransigent. You often have to be in it for the long haul to see any change." ... "Those with power seem to have unlimited support, both relationally and financially, to maintain a strong campaign against your efforts to expose and publish their abuses. They have tons of connections with power. You might be able to raise some support, but they are mostly powerless." Ja niiden toteutuminen estää keskustelun, muuttaa erimielisyyden kiusaamisen kohteeksi joutumiseksi. Mikä tietysti lisää ihmisten ärsyyntymistä ja sekularismitoiveita. 2:Kun uskovaiset saavat haukkua muita mutta kieltävät itsensä pilkkaamisen, ollaan nykytilassa. Tilassa jossa Nightwishin materiaaleja voidaan provokatiivisesti polttaa samalla kun jostain Raamatun heittämisestä lattialle raivostuttaan. Ja jossa voidaan "Seurakuntalaisen" tapaisessa materiaalissa haukkua kokonainen "uusateistien" ryhmittymä valehtelulla ja yleistyksillä kun samassa artikkelissa syytetään "uusateisteja" siitä että he valehtelevat ja yleistävät liiaksi. Kun peli on tällä tasolla, niin mitä muuta voi odottaa?
Kysynkin että eikö julistuslappusten kohderyhmä olekin ne jotka eivät vielä ole kadulla jakamassa lappuja? Eikö pitäisi suunnitella toimintaa niin että se tehtäisiin näiden ihmisten ehdoilla. Heitä miellyttävällä tavalla. Se olisi aidosti rakentavaa. Ei se, että vedotaan "yleiseen lupaan näkyä katukuvassa" ja "vaateisiin siitä että heitä ei saa pilkata vaan heitä pitää kunnioittaa". Täytyy muistaa että jokainen uskonnollinen tilaisuus koostuu myös sosiaalisesta samassa tilassa olemisesta. Ja jos on samassa tilassa pelottavien pilkallisten kusipäiden kanssa jotka käyvät persoonaan ja muuttavat mielipiteesi esimerkiksi "evolutionismiksi" niin on selvää että tällä on vaikutusta. Jos tätä ei ymmärrä niin ei voi muuta kuin toivoa että uskonnoillanne menee ihan sika huonosti jatkossakin.
Ylläoleva kirje ei ole tullut minun kotiini. Se on tullut eräälle toiselle, Järvenpäässä asuvalle, ihmiselle. Pyysin häneltä lupaa käyttää kuvaa ja hän antoi sen. Suomen kirjesalaisuuslaki on siitä mielenkiintoinen että minun ei tarvitse kysyä mitään lupia lähettäjältä. Kyseessä on Jehovan Todistajien mainos ja siihen on mukaan liitetty kirje. Kun ovikello ei soi, on kehitetty muita keinoja. Kyseessä on tavallaan mainos, joten jos ovessa ei ole mainoskieltoa sen lähettäminen tuskin rikkoo mitään lakia. Ihmiset saavat lähettää postia. Keino on kuitenkin asenteellisesti kyseenalainen. Siinä on sellaista irvokasta päämääräsuuntautunutta tuputtamista joka tuskin kantaa tulosta.
Samoin kuin tietysti on asenteellista sekin että en ole pyyhkinyt kirjeen lähettäjän nimeä yli. Sekin voi olla hieman asenteellisesti epäreilua. Mutta kun ihminen on aloittanut toimimisen lain mutta ei hyvien tapojen hengessä, on käytännönläheistä ja emotionaalisesti tyydyttävää palauttaa palvelus lähettäjälle. Miellyttävää on tietysti myös se, että käyttää julkisia tiedonhankintakeinoja ja hankkii selville kyseisen Jehovan Todistajan osoitteen. Hänen ovensa taakse voidaan sitten putkahdella soittelemaan ovikelloa. Ja hänelle voidaan lähettää postia. Postia jossa kerrotaan luonnonvalinnan pelastavasta voimasta. Valaisevaa! Väkevää!
Mutta takana on muutakin.
Jos mietimme Jehovan Todistajia liikkeenä on selvää että he eivät ole "julistuksellisia" vaan "käännytyshenkisiä". Siinä missä moni karismaatikko paasaa monologihenkisesti ja kääntyminen on kaiken huutamisen toivottu sivutulos on Jehovan Todistajilla ideana juuri se, että se on tehnyt uskonnosta - aivan kirjaimellisesti - ovelta ovelle -kauppaa. He yrittävät lähestyä henkilökohtaisesti mahdollisimman monia.
Ja tässä sillä on ongelma. Jos nimittäin kysymme miten Jehovan Todistaja päätyy soittamaan ovikelloasi, syynä on se että he kiertelevät vähän kaikkialla. Itse kutsun Jehovan Todistajia säännöllisesti kotiini nykyään ja he kertovat että Jehova tukee käännytystoimintaa ja jokainen joka päästää heidät kotiin on todiste Jehovan konkreettisesta vaikutuksesta. Mikä on höpöä koska tottakai he näkevät pirusti eiavautuvia ovia, se tuon kirjeen kirjoittamisenkin takana on ollut. Se, että joku avaa oven ei ole mitään johdatusta vaan odotettavissa mistä tahansa toiminnasta jossa ideana on Brute Force.
Mutta jos mietitte miten Jehovat tulevat takaisin, tilanne muuttuu jännittäväksi. Suomi nimittäin suhtautuu hyvin ankarasti henkilötietorekistereihin. Tästä hyvänä esimerkkinä on tuore oikeudenkäynti jossa halutaan rangaista 50 000 euroa sakkoa satojen ihmisten tietojen keräämisestä. "Syytteen mukaan mies oli kerännyt, ryhmitellyt ja tallentanut muistitikulleen yli 300 henkilön valokuvat ja arkaluonteisina pidettäviä tietoja heidän yhteiskunnallisesta, poliittisesta ja uskonnollisesta vakaumuksestaan.
Henkilötiedot oli jaettu noin kymmeneen pääryhmään, jotka oli nimetty muun muassa oikeistoksi, vasemmistoksi, juutalaisiksi, rotupettureiksi ja eliittiseuroiksi". Nämä ovat isoja asioita. Toki tuomioita ei voi saada sillä että opettelee henkilöitä ulkoa. Pään sisäiseen muistiinsa saa toki painaa vaikka puhelinluetteloita, ongelmia onkin siinä että paperille tehdyn tai tietokoneelle talletetun rekisterin voi helposti kopioida ja sähköpostittaa vaikka satoihin eri osoitteisiin muutamalla klikkauksella.
Jehovan Todistajilla on hieman sama ongelma. He eivät toki ole yhtä ison sakkouhan alla. "Tietosuojavaltuutetun mukaan ovelta ovelle -työssä on merkitty muistiin esimerkiksi ihmisten nimiä ja osoitteita ilman lupaa. Henkilötietolain mukaan tietojen keräämiseen tarvitaan ihmisten suostumus." Haasteena onkin se, että Todistajat eivät muista tulla uudestaan tai eivät osaa karttaa osoitetita pyyntöjen jälkeen jos heillä ei ole mitään rekisteriä. Moni haluaa että "jehovalaiset" tulevat uudestaan. Ja erityisen moni haluaa että "jehovat" nimenomaan poistuvat häiriköimästä. Molempia varten tarvitaan osoitetiedot. Joka tarkoittaa sitä että lähes väistämättä Jehovan Todistajilla jotka lähettelevät postia laatikkoosi on henkilötietorekisteriin verrattavissa oleva asia. Jota tuskin käytetään lain vaatimalla tavalla. Mutta ilman sitä he vain kiertelisivät ovilla entistä satunnaisemmin.
Jehovan Todistaja ei voi vähätellä asiaa ilman että hän ilmoittaa halveksivansa lakia. Tämä tie ei tietenkään ole kovin kannattava. Asia johtaa mielenkiintoisiin kiertelyihin. Esimerkiksi meillä vierailleet todistajat sanoivat suoraan Helsingin Sanomien juttuun viitaten että tietorekisteriasia on roskapuhetta ja panettelua. Pienellä utelulla paljastui kuitenkin että todistajamiehellä oli kalenteri johon merkittiin tapaamisaikoja ja tapaamispaikkoja. Jotta hän osaa olla oikeana päivänä oikeissa paikoissa. Hän ei ilmeisesti käsittänyt että lain silmissä tuokin on henkilötietorekisteri. Toki on tärkeää tiedostaa että Jehovan Todistajat mielellään "tulkitsevat" lakia kohdissa jonka juridiset tulkitsijat ovat tietosuojavaltuutetut. Ja asiaan on ohjeistuksia, jotka kiistävät muistiinpanojen rekisteriluonteen ja kiertävät luvansaamispykäliä. 1: Samoin kuin tuon alkuun laittamani kirjeen lähettäjä tuskin tiedostaa että voidakseen tulla tapaamaan niitä henkilöitä jotka tuohon kirjeeseen tarttuvat hän tuottaa rekisteriä. Kirjeen saanut henkilö ei ole kutsunut Jehovan Todistajia kylään tai muutakaan, joten voidaan olettaa että sitä on lähetetty useille, juuri sellaisille joita ei ole tavattu. Joten tämänlainen informaatio on entistä väkevämpää. Hän ei voi vain muistaa missä "Tuomo" asuu. Koska nimi ei sano mitään, avuksi tarvitaan osoite.
Rekisteri kun helposti viittaa vain johonkin exeltaulukkoon tai paperilomakkeeseen jossa on ruudukoita. Mutta jos saisin käsiini tuon henkilön kalenterin tai jos hän hukkaisi sen, kalenterin mukana katoaisi arvokasta tietoa. Varkaita saattaa kiinnostaa sellaiset tiedot kuin että milloin kukakin on kotona. (Siitä saa vähintään vinkkiä milloin ei kannata murtautua taloon.) Ja tämä kulma on se syy miksi rekistereitä yleensä pantataan. Huolimaton käsittely voi johtaa muiden käsiin informaatiota joka ei heille kuulu. Joka vihjaa siihen suuntaan että nuo tietosuojavaltuutetun lausunnot ovat kaikkea muuta kuin panettelua ja roskapuhetta.
Moni suhtautuu tieteenfilosofisten koulukuntien luokitteluun siten että oletettaisiin joku lopullinen malli jota seurattaisiin. Kenties järkevämpää on kuitenkin lähteä siitä että näkemys ei ole lopullinen. Itse olen viime päivinä kehitellyt hieman huvittuneena ajatusta siitä että tieteenfilosofian koulukunnat voidaan kenties luokitella virheidensä kautta. Useinhan lähestymistapa on kehuvampi. Katsotaan metodia johon luotetaan ja näin samalla oikeutetaan näkemystä. Tai sitten asiaa luokitellaan näkökulman mukaan jolloin hyvinkin samanlaisella ajatustavalla ja perustelurakenteella voi tulla erilainen koulukunta vaikkapa sen takia että joku nojaa "yliluonnolliseen" kun taas "joku toinen ei". Mutta koska loogisen positivismin pettymyksen vuoksi tiedämme että metafysiikaton epistemologia on väistämättä mahdotonta, voimme oikeasti ottaa lähtökohdaksi tosiasioiden tunnustamisen. Eli tavat joilla epäonnistumme.
Karkeasti ottaen kolmeen luokkaan. Ja nämä luokat on esitetty Agrippan trilemmassa. 1: Joko ketjut johtavat äärettömään regressioon. Eli perustelut vaativat aina jatkoperusteluja. Tällöin kokonaisuus ei ole koskaan valmis mutta sitä voi toisaalta aina myös jatkokehittää. 2: Joko ketjut ovat äärellisen mittaisia mutta päätyvät olemaan kehäisiä. Usein tässä on mukana jonkinlainen bootstrapping -metodi jossa systeemi todellakin muuttuu itseään oikeuttavaksi siinä mielessä että näkemykset tukevat toisiaan ja korroboroituvat. Välistä teoriat romahtavat "kavereineen" kuin korttitalot josta seuraa paradigmanmuutos. Tämänlainen koherenssiteoria muuttuu huonoimmillaan kehäpäätelmäiseksi ad hoc- verkoksi. Mutta parhaimmillaan se on itseään oikeuttava ketju joka ei vain ole koskaan valmis. Yhtään täysin perustelmatonta premissiä ei tarvitse olla. Mutta erehdykselle on aina tilaa. (Jos induktio otetaan vain a priori niin toki saamme vain sen mukaisia löytöjä. Mutta kun näitä löytöjä tehdään paljon se vihjaa siihen että induktiivinen logiikka on jotenkin erityisen hyödyllistä koska ei ole väistämätöntä että näitä löytöjä tehtäisiin niin paljon. Empirian tehokkuus vihjaa että empiriassa on tehoa. Ja tämä nimenomaan on empirian tukemista empiirisesti. Mikä on tavallaan hämmentävää.) 3: Osa taas päätyy siihen että on jokin perustelematon premissijoukko joka vain oletetaan todeksi ja muita rakennetaan sitten näiden varaan. Joka taas usein johtaa siihen että eri näkemykset ovat maailmankuvallisia. Eli näiden piirissä eri perusoletuksien varaan tehtyä ei voi kumota tai kritisoida koska niissä on eri lähtökohdat. Yhteismitattomuus estää laatuvertailut samalla kun sitä omaa ajatusrakennelmaa kuitenkin voidaan sitten hioa ja sitä pidetään jotenkin erityisen laadukkaana. Tämä näkemys tosin usein näyttää latistuvan psykologisiksi (maailmankuvat vaikuttavat mitä ihminen hyväksyy ja mitä hän ideoi, mutta onko tämä todella sitä että hypoteesinmuodostuksesta itse totuuteen asti) tai antropologiseksi (mitä tietyssä kulttuuripiirissä pidetään totena, mutta onko tämä vain totuuden käsiäänestämistä). +: Karkeasti ottaen voidaan sanoa että tämä johtaa siihen että foundationalistiset ja internalistiset teoriat osuvat kolmoslokeroon, holistinen tiedeverkko, koherenssi tai konsilienssipohjaiset tavat kakkoseen ja käytännössä ykkönen jää periaatteessa tyhjäksi. Kunnes huomaa että jos reliabilistien ajatukset otetaan vakavasti niissä on usein riskinä juuri se että luotettavuuden oikeuttaminen herättää uuden kysymyksen luotettavuudesta joka siirtyy ketjussa taaksepäin ad infinitum.
Näkemys on toki hyvin pelkistävä. Tosiasiassa esimerkiksi Alvin Plantingan näkemys on äärimmäisen foundationalistinen. Mutta hän perustelee jumala-aistiaan ja vakaumustaan kehäpäätelmäisesti tavoilla joissa "kehät ovat hyvin lyhyitä ja ilman falsifioinnin mahdollistavaa testiä". Mutta jossain määrin tämä palauttaa ajattelun kakkoskohtaan. Vastaavaa löytyy toki muiltakin. Yleensä ottaen kaikissa koulukunnissa haetaan "jonkinlaista balanssia" siinä mielessä että tyylipuhtaan yhteen luokkaan menemisen sijaan haetaan usein tukea tekemällä jonkun toisen alakohdan "perusvirheitä". Mutta nyrkkisääntönä asia pätee. 1: Jopa kannattamani Quinelaiset käsiteverkot ovat pidempiä ja niissä on "kengännauhoista itse itseään ilmaan vetoa" tavalla jossa on tilaa teorian falsifioitumiselle. Käytännössä joskus ollaan kuitenkin laiskoja ja tämä näyttää foundationalismilta. Ja joskus laajennetaan uusille urille jolloin prosessi etenee kuin kohti ääretöntä regressiota.
Tämä kaikki huomioiden on tavallaan ihmeellistä että 1: Näissä kaikissa on aika paljon samaa. Perustelurakenteet ovat induktioita ja deduktioita. Induktion ongelma myönnetään joten ihanteena on jonkinlainen fallibilismi. (Osa pitää falsifioitavuutta liian tiukkana ehtona, mutta jos falsifiointi onnistuu niin kaikki ovat kuitenkin tyytyväisiä.) Tämä onkin järkevää koska induktion kumoutuminen tapahtuu modus tollens -logiikalla. Joka on deduktiivista. (Induktio voidaan varmasti todistaa korjausta vaativaksi mutta ei varmasti todistetuksi.) 2: Ja on itse asiassa huvittavaa miten filosofian selitykset sille mitä tiedemiehet tekevät ovat monin paikoin muuttuneet enemmän kuin se miten asiat tehdään. Galilein koejärjestelyt ja luokittelut pätevät yhä tänäänkin. Ainoastaan teoriat ovat parantuneet ja moni Galilein kannattama teoria on sittemmin hylätty. Selitykset sille miksi Galilein tekemät kokeet ovat päteviä ovat sitten muuttuneet hirveästi. (Esimerkiksi suorasta havaitsemisesta ja täydellisestä verifioinnista on ajatuksena luovuttu.)
Tämä ylläoleva luokittelu on tarpeen alustuksena.
Olen seurannut melko pitkään erilaisten skeptikoiden touhuja. Minut itseni varmasti lasketaan myös "tähän joukkueeseen". (Ollen kuitenkin sieltä hörhöimmästä suunnasta kyseistä suhtautumistapaa.) Näissä on merkittävää se, että: 1: Useimmiten skeptikoita moititaan skientismistä argumentein jotka nojaavat loogiseen positivismiin ja Wittgensteiniin. Henkenä on "täydellisen tiedon ideaali" jossa tiede on joko täysin metafysiikatonta tai totaalisen arvotonta. Tämä on tietenkin väärä dikotomia. (Ja jos olet erimielinen voin esittää ajatuskokeen jossa henkilö rakentaa giljotiinin ja menee siihen ja painaa nappia joka tiputtaa terän hänen kaulansa läpi. Olisi nimittäin naturalistista ja skientististä väittää että tietäisin että ihminen kuolee kun tätä hujauttaa kaulaan. Jos tämä ei tunnu vakuuttavalta niin saa minun puolestani suorittaa. Kannatan syvästi ihmisen oikeutta itsemurhaan. Ja kunnioitan ihmisiä jotka asettavat maailmankuvansa näinkin ankarasti tulilinjalle ihan vain siksi että voisivat demonstroida pointin.) 2: Useimmiten skeptikko on kuitenkin joko naïvi realisti tai reliabilisti. (Tosin esimerkiksi minä en ole reliabilisti.) Siinä missä looginen positivisti vaatisi että tuon mainitsemani kolmiongelman ulkopuolella olisi olemassa joku luokka joka olisi ihmisen saavutettavissa, reliabilistit ovat itse asiassa enemmänkin sitä mieltä että tiede on luotettavin keino jota voidaan tulevaisuudessa hioa paremmaksi. Ja jos parempi idea keksitään ja tämä paremmuus voidaan todella perustella, niin siitä tulee se uusi tiede joka korvaa sen vanhan. Tämä on sitä kolmikon ykkösluokkaa eikä sisällä ajatusta että kolmikon ulkopuolelle voitaisiin mennä.
Tämä kaksikko on jännittävä sillä siinä paistaa läpi se, että skeptikoita keskimäärin olkiukotetaan melkoisen paljon. Kun kritiikin perusta on aivan eri kuin heidän perusajattelutapansa, on asia hämmästyttävä. Etenkin kun esimerkiksi naivin realismin kritiikissä on varsin vakiintuneita kohtia joita voisi käyttää sen sijaan. Syynä voi tosin olla se että naivin realismin kritiikkiä joutuu helposti hakemaan "väärästä joukkueesta". Esimerkiksi ateisti-perustelu-uskoiselta Russellilta. 1: Tosin tässä on syytä huomauttaa että käytännössä kaikissa ajatussuuntauksissa näyttää olevan niin että vähemmän koulutettu ihminen on naïvi realisti ja vasta syvällistymisen kautta heistä alkaa tulemaan jotain muuta. Moni kouluttamaton uskovainen pitää enkeliuskoa "havaitsemana" asiana joka "on aitoa" tavalla joka "ei voi olla illuusio". Skeptikoissakin fiksummat tuntuvat siirtyvän reliabilistisiin suuntauksiin. Joten kenties näiden moittiminen olisi relevantimpaa.
Mutta tämä huomio reliabilismista on kiinnostava. Sillä tosiasiassa valtaosa pseudotieteistä, etenkin parapsykologisian alueella, ovat itsekin reliabilistisia. Sitä luotetaan kuudenteen aistiin kuin silmiin. Ja jopa niinkin kaiken maailman ennustajien ja ajatustenlukijoiden kanssa erilaiset pseudotieteet kuin homeopaatit luottavat että asiakaspalaute ja asiakaskohtaaminen ovat luotettavia tapoja saada tietoa. Ja he pitävät näitä epäkonventionaalisia luotettavia keinoja tärkeinä vaihtoehtoina.
Tältä pohjalta on omituista että perusstrategiana näyttää olevan metodin kritiikki. Kaikki perustelut jota pseudotieteilijä heittää skientistille ampuu hänen omankin näkemyksensä roskaksi. Tätä ei tietenkään huomata koska tiedeuskon moittiminen on konventoitunutta julistamista jossa tietyllä tavalla muotoiltu tietyn sisältöinen viesti on vahva merkki siitä jengistä mihin kuulutaan. Eikä näiden heittäjä välitä onko se oikeasti relevanttia tai merkittävää, koska he ikään kuin tietävät tämän jo valmiiksi. He luottavat olkiukkoihinsa kuin pässi sarviinsa. Ja asian toistaminen luo illuusion harjoituksesta ja kokemuksesta.
Ja toisaalta vaikka yritys olisikon jotain, ei ihmisellä riitä voimavaroja miettiä mitä "reliabilismi" edes tarkoittaa. Sillä on tärkeämpää heittäytyä siihen maailmankuvallisesti oleelliseen pseudotieteeeseen ja ajatella että asialla on merkitystä jos ja vain jos tätä kautta saadaan etuja tämän pääasian eteenpäin levittämiseen.
