Päättelyvirhelistoista

Argumenttivirhelistat ovat käteviä. Niillä pääsee hyvin alkuun ja niihin viittaamalla voi kuvata millä tietyllä tavalla toisen argumentti on virheellinen. Listaukset ovat usein aika pitkiä. Siitä huolimatta ei ole mitään yhtä tiettyä kaanonista päättelyvirhelistaa ; On vain luettelo joissa on joitain hyvin kaanonisia ja kaikkien tuntemia yksittäistapauksia ; Kuten vaikka latinistinen "tu quoque" tai kotomaankielisempi "olkiukko".

Tämä on tietenkin ymmärrettävää ; Karkeimmillaan päättelyvirhe on mitä Richard Whately niiden kuvasi olevan jo vuonna 1828 teokssa "The Elements of Logic" ; "any unsound mode of arguing, which appears to demand our conviction, and to be decisive of the question in hand, when in fairness it is not." Tämä tarkoittaa sitä että jokainen tapa jolla tehdään jokin perusteluvirhe on päättelyvhirhe. Näin ollen onkin lukuisia tapoja olla väärässä. Ja nämä ovat usein sidoksissa kontekstiin.

Karkeasti ottaen päättelyvirheet ovat kuitenkin paitsi virheitä, niin myös jotenkin vetoavia virheitä. Ne ovat siksi yleensä psykologisesti houkuttelevia. Siksi monet niistä ovatkin tavallisia. Sellaisia joita jopa harjaantuneet ihmiset lipsauttelevat. Tässä kohden virheet jaetaan tavallisesti;
1: Retorisiin päättelyvirheisiin jotka koskevat enemmän sitä miten omaa argumentointia paketoidaan. Tämä on tavallista esimerkiksi kun vastassa on epämiellyttävää todistusaineistoa joka halutaan ohittaa. Asia kierrellään eikä siihen välttämättä oteta kantaa tavalla jossa olisi looginen rakenne.
2: Suoraan sellaisia argumentteja jotka ovat loogiselta rakenteeltaan virheellisiä.

Näiden opettelu on hyödyllistä ja kätevää. Niissä nimetään temppuja joilla esimerkiksi itseä voidaan huijata. (Jopa mahdollisesti itse itseään huijaten.) Niiden takana olevat perusteet ovat usein syvällisempiä ja hankalampia joten ne ovat myös helppo oikotie asioihin.

Tässä kohden on kuitenkin syytä huomata että kaikki päättelyvirheet eivät ole näin yksinkertaisia. Itse asiassa on kaksi sellaista päättelyvirhetyyppiä joiden kohdalla tulee usein vaikeuksia;
1: On olemassa tilanteita joissa esimerkiksi ei ymmärretä ad hominemin takana olevaa ajatusta, vaan seurataan muotoa sisällön sijaan. Ad hominem on argumenttivirhe silloin kun toisen argumentti ohitetaan eli argumentin kumoamisen sijasta haukutaan toinen tyhmäksi ja että tämä on siksi väärässä. Tai sitten halutaan siirtää huomio pois niin että ei keskustella asiasta vaan ollaan ajamassa asiaa siihen että ei keskustellakaan aiheesta vaan keskustelijoista.
     1.1: Tässä kohden tarkkaavainen toki huomaa että näiden toimintatapojen takana on toisia pättelyvirheitä. Joille voidaan antaa nimi. Esimerkiksi toisen pilkkaamista voidaan käyttää kaivon myrkyttämiseen, siihen että koska hän edustaa jotain vastenmielistä tahoa niin siten hänen asiansa olisi automaattisesti väärin joka ei ole hänen argumenttirakenteidensa purkamista ja kritisoimista. Hän ei ole väärässä sen perusteella mitä hän sanoo vaan sen mukaan mitä hän edustaa. Ja toisaalta pilkka voi olla red herring. ; Vastaava Retorinen kulmakin voidaan kaivaa kun mietitään sitä eroa joka on siinä että joku otetaan kiinni varkaisista ja häntä evidenssin valossa kutsutaan varkaaksi. Tämä ei ole virhepäätelmä vaikka se voi loukata jonkun tunteita. Toisaalta jos oikeudessa joku todistaa toista rikollista vastaan ei hänen sanomisensa varkaaksi ole muuta kuin retorinen keino; Todistuksen arvo tulisi kumota viittaamalla siihen että annettu todistus se ei sovi todistusaineistoon eikä siihen että sanotaan vaikka rikollistoverin joukkionsa pettämistä joksikin joka tuhoaa moraalittomuuksissaan todistuksen arvon.
2: Toisaalta monesti virheellinen päättely ei ole itse asiassa käytetyissä argumenteissa. On aivan tavallista törmätä vaikkapa pseudotieteisiin joiden argumentisto on sisäisesti koherenttia. Myös monien poliitikkojen ajatukset ovat sellaisia että niissä tilastotiedettä väännellään niin että tosiasiassa virheet ovat asiavirheitä. Tai joskus tilastoja käytetään oikein niin että lukija harhaanjohtuu uskomaan niiden pohjalta jotain "ihan itse". On katsottava evidenssiä itse argumenttirakenteen ulkopuolella. Tai nähtävä sellaisia johtopäätöksiä joita seuraajat "tekevät ikään kuin itse" vaikka virallisesti poliitikko ei tietenkään "ole sanonut mitään sellaista". Hän on vain antanut ymmärtää. Näissä esitettyihin argumentteihin ei välttämättä voida naulata siistiä loogisen argumenttivirheen nimeä. Ne ovat silti huonoa ja virheellistä päättelyä.

Tässä mielessä monesti argumenttivirheet ovatkin huono isäntä ; Argumenttivirhelistat ulkoluettuna jonain jossa ei ymmärretä mihin loogisiin periaatteisiin ne nojaavat johtaa helposti virheellisiin syytöksiin argumenttivirheistä. Ja tällöin argumenttivirhelistan hieno nimi on jotain joka ikään kuin kutsuu logiikanarvostuksiamme ja viittaa arvostettaviin asioihin mutta sen sijaan että se lisäisi ja tukisi näitä kaivattavia ansioita, se toimii niitä vastaan.

Ruusun piikit

Filosofiaa pidetään usein helppona koska ajattelu on jotain jota kaikki ihmiset tekevät. Logiikkaa ja luonnontieteitä sen sijaan pidetään vaikeana. Niiden kohdalla toimii hyvin Nassim Talebin kuvaus ; Hänestä filosofia tuottaa tylsiä lopputuloksia kiinnostavalla tekniikalla kun taas luonnontieteellinen kohdalla tylsä metodi tuottaa kiinnostavia lopputuloksia. Ei ole ihme että ihmiset haluaisivat päästä ihastuttavalla keinoilla kiinnostaviin tuloksiin.

Kuitenkin perustelemiseen ja ajatteluun tarvitaan logiikkaa. Onneksi tämä on usein hyvinkin järkeenkäypää. Aivan tavallinen ihminen kykenee käyttämään esimerkiksi syllogistista logiikkaa. Tämä on kauan sitten kehitetty loogisen ajattelun menetelmä jossa kahdesta alkuoletuksesta seuraa (deduktiivisesti) tietty lopputulos. Näin ollen filosofin ei tarvitse muuta kuin miettiä että hyväksyykö lähtöoletukset vai ei. Malliesimerkiksi syllogismista voisi ottaa seuraavan. Se on hyvin johdonmukainen ja sen ymmärtäminen ei ole vaikeaa. Jo kuvaamisen muoto jäsentää ajattelua ja tekee lopputuloksesta vaivattoman, jopa ilmiselvän.

Premissi 1: Kaikki ruusut ovat kukkia

Premissi 2: Jotkut kukat lakastuvat nopeasti

Johtopäätös: Jotkut ruusut lakastuvat nopeasti

Päätteleminen on siis helppoa ja luontevaa. Aivan kuka tahansa ihminen voi tarkista perustelujen oikeutuksen ja tätä kautta ihminen kuin ihminen voi päästä helposti mukaan ajatteluun. Ajattelu on ihmisille luontevaa, eikä vaikeaa. Se vaatii pohjimmiltaan vain jäsentämistä ja keskittymistä. Siksi moporassaripojilla on taito korjata mopoja joita monet filosofit eivät osaa korjata. Mutta moporassaripojalla on silti sanottavaa asioista joihin filosofit harjoittelevat. Tämä kannustava huomio on optimismia ja lisää yhteiskunnan tasa-arvoisuutta. Fight the nerd power!

Valitettavasti tuo ylläoleva syllogismi oli kuitenkin huijaamista. Se nimenomaan ei ollut loogisesti pätevä. Sillä vaikka jotkin kukat lakastuisivatkin nopeasti, ei oletuksissa ole kerrottu onko ruusuja juuri tämänlaisten kukkien joukossa. : Ylläoleva perustelutapa on kuitenkin jotain jota ihmiset yleensä pitävät oikeutettuna. Daniel Kahneman, joka on tutkinut ihmisten päättely- ja päätöksentekoprosesseja, on huomannut että ylläolevan päättelyn kaltainen perustelu vakuuttaa yli 80% ihmisistä. Koulutus auttaa huomaamaan tässä olevan virheen. Kuitenkin MIT (huippuyliopisto) -oppilaistakin hieman yli puolet tekee koulutuksestaan huolimatta tässä kohden virheen. [Jos siis keksit logiikan virheellisyyden, niin olet joko tarkkaavainen tai sitten olet tutustunut Kahnemaniin aiemmin, jolloin tarkkaavuutesi ei ole enää välttämättä mainittava.]

Logiikan pätevyys hyväksytään sen vuoksi että molemmat premissit että johtopäätös ovat jotain jota ihmiset uskovat tosiksi joka tapauksessa. Logiikassa taas on kysymys nimen omaan siitä että ei ole väliä että mitä alkuoletukset ovat. Jos ne ovat yhtä tosia, lopputuloksen on oltava yhtä tosi. Jos "jotkut kukat lakastuvat nopeasti" vaihdettaisiin aivan yhtä todenmukaiseen muotoon "jotkut kukat ovat sinisiä" ja selitettäisiin että tämä todistaisi että jotkin ruusut ovat sinisiä, ihmiset olisivat epäileväisempiä, joskin tunnustaisivat että sinisiä ruusuja on. Vielä suurempi kiisto asiaan tulisi jos premissi 2 vaihdettaisiin muotoon "jotkin kukat ovat myrkyllisiä" tai "jotkin kukat syövät lihaa".

Syyksi logiikan uskomiseen onkin erilaiset järjestelmät. Kahneman korostaa että ihmisten päätöksenteossa on aina kysymys ratkaisunhausta. Ja tässä ihmisillä on kahdenlaisia järjestelmiä. On nopea tapa joka antaa yleensä oikeansuuntaisen tuloksen. Ja hidas ja työläs tapa joka antaa tarkempia vastauksia. Ja ongelmana on se, että ihminen ei suinkaan automaattisesti osaa käyttää oikeaa tapaa oikeassa tilanteessa. Siksi ihmiset voivat tylsyä ajattelua vaativassa työssä ja tehdä huolimattomuusvirheitä. Kahnemanin mukaan "ruususyllogismissa" valheellisuus perustuukin juuri "huolimattomuusvirheeseen" jolle ihmiset ovat erityisen alttiita. He ajattelevat nopealla prosessilla eivätkä mieti asiaa.

Karkeasti sanoen heille syntyy mielipide koska heillä on ennakkonäkemys ruusuista ja kukista ; Ihmiset uskovat sekä perustelun premissit että johtopäätöksen joten he assimiloivat että perustelunkin pitää olla tosi, etenkin kun siinä toistuu "jotkin" -sana joka on ensinnäkin ehtona melko löysä ja toisaalta se on sekä johtopäätöksessä että alkuoletuksessa joten ajatus perustelun tarttumisesta on ihmismielestä helposti uskottava. ; Vasta jos ruusut ovat lihansyöjiä, ihmisten tarkemman ajattelun järjestelmä heräisi automaattisesti.

Tämän huomion ongelmana ei suinkaan ole pilkata tässä yhdessä asiassa. Sillä tosiasiassa ongelma on syvempi. Sillä syllogismit ovat oikeasti helppoja. Kun ihmiset kykenevät tekemään koulutettuinakin usein virheitä tämänlaisissa helpporakenteisissa perusteluissa, niin miten suuria virheitä he tekevätkään vaikeammissa? (Hyvin suuria. Ja se on hyvin suuri voimanlähde erilaisille debunkkausblogeille.)

Perustelussasi on aukko, joka on kuin tuo jättimäinen reikä paksussa pilvipeitossa.
Mutta jos tämä yhtään lohduttaa, niin kuva näyttää, että Jumala rakastaa maailmaa reilusti.
"Aukkojen Jumala" näyttää harrastavan goatsea muuallakin kuin sinun mielessäsi.

Evidentialismi tai ei mitään.

John Allen Paulos - matemaatiikkaa popularisoinut kirjailija ja Temple Universityn matematiikan professori - ollut minulle hyvin tärkeässä roolissa. Hän on kirjoittanut esimerkiksi kirjan "innumerancy - Mathematical Illiteracy and its Consequences", joka käsittelee sitä miten ihmiset käsittelevät arjessa matematiikkaa intuitiolla aksioomien sijasta ja kuinka he toimivat tätä kautta hyvin väärin. Kirja oli yksi varhaisimpia skeptisiä kirjoja joita olen lukenut. Paulosin kenties suurimpia ansioitaan on se, että vaikka matematiikka on tylsää, hän ei ole. Hänen kirjoissaan on aina ripaus huumoria. Ja niissä on aina vahva skeptinen ote.

Hän on nyt myös kirjoittanut uskonnosta. Hänen kirjansa "irreligion - A Mathematician Explains Why the Arguments for God Just Don't Add Up" käsittelee jumalatodistuksia kovalla kädellä.

Kirjassa on yllättävän "kovaa huumoria", joka on paikoin jopa asiatonta. Esimerkiksi kehäpäätelmälliset todistukset saavat kuvauksen joogeista jotka ottavat itseltään suihin. Muutenkaan kirja ei ole "niin kiva" kuin voisi luulla. Verrattuna herran aikaisempaan tuotantoon se tuottaa pettymyksen. Paulosin huumorintaju ei ole ollut kirjassa parhaimmillaan.

Paulos ottaa esimerkiksi alkusyy -argumentin myllyynsä ja näyttää että se on "inconclusive". Eli sen johtopäätös älyllisestä entiteetistä ei ole sen alkuehtojen väistämätön seuraus, joka perustuu johtopäätöksen nimeämiseen. Kirja kutsuu tämänlaisia päättelyitä nimellä "logical abracadabra" .

Paulos huomauttaa kuitenkin mielenkiintoisesta asiasta. Tämä tulee sen tajuamisesta, mitä "inconclusive" tarkoittaa. Se osoittaa päättelyn riittämättömäksi. Tässä kohden seuraakin se, että ei ikään kuin voida suoraan osoittaa vastakohtaan. Eli että Jumalan olemassaolottomuudelle olisi jonkinlaisia todisteita. Hätäinen päätelmä ei osoita että tehty johtopäätös olisi automaattisesti väärä, se ei vain ole niin luotettava ja varma että siihen tulisi luottaa. Tätä kautta vaaka painuukin argumenttien osalta nimen omaan agnostismin puoleen.

Kaikki missä viitataan agnostismiin tietysti hivelee minun egoani. Mutta henkisen masturbaation jälkeen on aika siirtyä eteenpäin.

Nämä argumentit ovat yleisesti ottaen uskovat (ja teologit) kahtia jakavia:
1: On niitä jotka pitävät niitä uskonnolle välttämättöminä. He myös uskovat että todistukset ovat riittäviä. Muutenhan he eivät uskoisi Jumalaan. Heistä uskonto on rationaalisesti ja jopa empiirisesti todistettavissa että todistettu.
2: Uskovaiset eivät välitä logiikasta vaan tuntemuksista joita heillä on omassa arkielämässä. Yleisesti ottaen tämä on etenkin "akateemisten puolella" hyvin suosittu näkemys. Ja muutenkin yllättävän harva uskova ajattelee enää nykyään että jumalatodistukset olisivat uskonnolle mitenkään erityisen olennaisia.

Tätä kautta minun agnostismisuhtautumiseni absoluuttisuuden voi nähdä vesittyvän. "Oljenkortta veistämässä" tuokin tästä kohden esiin malliesimerkin ateistisesta argumentoinnista.¹ Hänen mukaansa "Tätä voisi kutsu ateistiseksi uskontoparadigmaksi, jonka ongelma on se, etteivät uskonnolliset ihmiset koe sitä omakseen. Sen tarkoituksena on esittää evidentialistinen uskontulkinta, jota voidaan sitten kritisoida metodeilla, joita uskonto ei ole koskaan myöntänyt auktoriteeteikseen. Voidaankin kysyä, miksi uskonnon tulisi todistaa pätevyytensä tieteen metodeilla?"

Omassa näkemyksessäni ateismi on nimen omaan evidentialismiin sitoutumisessa. Ateismi on tätä kautta perustelusysteemi, jossa evidentialismi antaa luvan olla rationaalinen ateisti. Mutta se sitoutuu yhteen metodiin, ja jos jollakulla on erilainen, hän voi aina sanoa että ateismin todiste on rajoittuneisuutensa vuoksi "inconclusive". Tosin tämä estää myös ateismin moittimisen, koska se vaatisi epäevidentiaalista lähestymistapaa, jota ateistit taas "eivät koe omakseen".

Uskonnon kannalta agnostismi on kuitenkin vaikeampi peruna. Sillä Jumalatodistusten kieltäminen johtaa tietotasolla olevaan suhtautumiseen jossa Jumalan esitetään olevan eitiedetty. Tässä versiossa Jumalasta ei saada propositionaalista tietoa. Eli lausuntoja kuten "Jumala on olemassa" tai "Jumala ei ole olemassa" ei voida esittää. Tässä kohden uskallan aivan suoraan "tehdä Paulosit" ja kysyä erittäin epäkohteliaasti, että tekeekö tämä valtaosan uskovaisista in facto agnostikkoja? He eivät myönnä tätä, mutta selvästi Jumalan olemassaolo on heille tiedon ulkopuolella.

Tämä on mielenkiintoinen kysymys, koska monet ateistit ovat jo aiemmin määritelleet agnostismia ateistiseksi, koska se kieltää tiedon Jumalan olemassaolosta. Asia vahvistuu siten, että ateistit ovat siirtyneet "absoluuttisesta eistä" kohti lievempiä vaihtoehtoja. Ei ole sattumaa että ateistejen bussimainoksessa sanottiin "Jumalaa ei todennäköisesti ole" . Esimerkiksi Esa Turkulainen toi esiin näkemyksen, jossa teistit tekevät täsmälleen saman virheen, jonka uskovaiset näkevät niissä ateisteissa jotka hyökkäävät jumalatodistuksia vastaan. He ampuvat vanhanaikaisesti kohti tiukkoja ateisteja ja unohtavat ne jotka vain eivät ole vakuuttuneita Jumalan olemassaolosta.

Uusateismi on syytä heittää eroon vanhasta ateismista nimen omaan sitä kautta, että esimerkiksi eksistentialistiset ateistit vain olettivat "Jumalan kuolleen" eivätkä todistaneet siitä. Ateismi oli heille lähtökohta ja hybris, joka perustui metafysiikan kieltämiseen. Uusateismi taas ei pidä Jumalaa muuta kuin epätodennäköisenä, ja se perustuu evidentialismiin joka taas vaatii enemmänkin asioiden pitämisenä yksinkertaisena ; "entia non sunt multiplicanda praeter necessitatem". ~ Tiede ja usko ovat molemmat aivotoimintoja, mutta kiven kohdalla evidenssi ja tutkailu on olennaisesti eri tasolla kuin Jumalan. Tieteen kannalta havaintoketju redusoituu kiveen, Jumala taas löytyy vain ihmisten aivoista.

Teisteistä tämä ei tietysti vakuuta heitä, joten he eivät hevin anna lupaa erilaiselle ajattelusysteemille. Heistä ateistien pitäisi reagoida kaikkeen teologiaan. PZ Myersiä voidaan pitää uusateismin yhtenä äänitorvista. Hänestä on hyvä keskittyä todisteisiin : Se, että teologit kiertävät asiaa vetoamalla siihen että asiassa on valtavasti hajanaista ja keskenään erimielistäkin keskustelua vuosituhansien ajalta, ja vaatimus siitä että ateistin pitäisi reagoida niihin kaikkiin, on turhanpäiväistä. Hänestä "kaikkeen reagointi" on liian kova vaatimus. "Here, you can't criticize the core of our beliefs until you've mastered two thousand years worth of ancient documents and arcane commentary" on hänen silmissään ensi sijassa uskonnonsuojelustrategia, jossa erimielisyys hukutetaan tutustumistyöhön.

En voi olla olematta samaa mieltä. Sillä moni uskova on uskossa vähemmällä vaatimustasolla. Tietty tietomäärä joko riittää tai ei riitä. Siksi jos "väärää puuta haukutte" -lähestymistapa otettaisiin vakavasti, jokainen uskovainen joka ei ole tehnyt valtavaa tutustumistyötä ei voi sanoa olevansa uskossa, koska ei ole tutustunut läpikotaisin siihen tutkimusaineistoon. Jokin on voinut unohtua. Ja jopa teologit keskittyvät yleensä joihinkin asioihin.

Itse pidän jumalatodistuksia erittäin tärkeinä, koska olen "vähän kuin synnynnäisestikin pakotettu" systemointiin ja siihen liittyvään logiikkaan. Se, että logiikka ja evidenssi ei kuulu uskonnon ytimeen, kuten uskovaisten yleinen näkemys on, on se sama kuin rakastaisi irrationaalisuutta. Tämän tunnustamista harva uskova tekee. "Olen uskossa koska olen tyhmä ja uskonto on tyhmyyttä" on harvoin kuultu. Sen sijaan uskovaisilta kuulee usein siitä, miten huonosti ateistit ajattelevat ja miten epäloogista heidän ajattelunsa on ja miten tyhmiä ja epämoraalisia he ovat.

En sano muuta kuin "Ihmekös tuo, kun ateistien argumentointi vaaditaan linkitettäväksi uskontoon." Eli ateisti joutuu aina todistamaan näkemyksensä teologian kautta. Ja jos tätä ei tehdä, muistutetaan "oljenkortta veistämässä" -blogin tavoin siitä että näkökulma on huono. (Tässä vaiheessa alkaa olemaan jo mutkikasta nähdä onko kyseessä olkiukko vai ei.)

Olen tosin yhä sitä mieltä että ateistien argumentaatio on inconclusive. Tosin minua hieman ihmetyttää sekin, miksi en tästä huolimatta kykene suhtautumaan uskontoon kuten Niels Bohr. Hän kuulemma naulasi oven päälle hevosenkengän. Ja kun häneltä kysyttiin syytä, miksi, hän sanoi että se toimi vaikka siihen ei uskoisikaan.

---

1 Tosin oljenkorressa esitetty väite siitä että ateismi olisi hybris ei voi pitää paikkaansa. Hybrishän on, kuten mainittu se että toisilta vaaditaan "epäinhimillisiä todistuksia, mutta vain lämpimikseen ja johtaakseen harhaan - lopulta mikään todistelu ei heitä vakuuta." Ateisti voi olla vaikeuksissa joidenkin tiettyjen jumalatyyppien kohdalla. Mutta niin kauan kuin on olemassa Jumala joka voi vaikkapa materialisoitua tyhjästä huoneeseen ja tehdä ihmeitä, on havaittavissa ilmiö joka sopii evidentialistiseen maailmaan. Ateisti joutuu pakosti olemaan eihybriksessä niin kauan kuin yksikin Jumala voisi olla materiaalisessa maailmassa aktiivisesti toimiva ilmiö. Sen sijaan Jumalan kumoaminen on mahdotonta, jolloin uskonto itsessäänkin on hybris. Sellainen, joka määrittelee moraalia ja arvioi yhteiskunnan ja yksilöiden toimintaa ja toimii tätä kautta tiettyjen eturyhmien etuja ja arvomaailmaa ajaen.

Miehen puolikkaat. Eksklusiivisesti naisille.

Tänään ajattelin keskittyä aiheeseen, joka on tunnettu Aristofaneen "Lysistratassa" ja Shakespearen "Talvisessa tarinassa". John Wilmot kirjoitti aiheeseen liittyen. Eräässä mielessä aihe liittyy ennen kaikkea ihmisen mielikuvitukseen. Niin hyvässä kuin pahassa. Aihe löytyy Wilmotin otsikosta "Signor Dildo".

Ihmisen ihmeen hyvä mielikuvitus.

Keksintö ei ole uusi. Esimerkiksi tunnetaan 30 000 vuotta vanha kivinen dildo, joka löytyi Saksasta, Ulmin läheltä. Myös Kreikassa aihe oli yllättävän suosittu. Eräänä syynä tälle on esitetty ainakin Page duBoisin näkemys, jossa antiikin kreikkalaiset olivat niin penetraatiokeskeisiä, että kulttuurin miehet eivät voineet keksiä muunlaisia naisten masturboimistapoja.

Vastaavaa ihmisen mielikuvitusta on tietysti yritetty myös rajoittaa. "Historia 15/2010" kun kertoo haareminaisista sivut 22-25 olevassa pidemmässä artikkelissa. Siinä kerrotaan että jalkavaimot eivät olleet useinkaan seksuaalista toimintaa varten. He viihdyttivät, huvittivat ja palvelivat sulttaania pääasiassa muutoin. Tätä kautta seksuaalisen hurjastelun sijasta useimmille jalkavaimoista elämä oli suorastaan nunnaluostarimaisen siveää. Itse asiassa heitä vahdittiin, jopa sillä tavalla että "Historia" -lehtikin otti esiin 1600 -luvulla toimineen diplomaatti Ottaviano Bonin lausunnon jonka mukaan "Jos haaremin naiset pyytävät saada syödäkseen vaikkapa retikkaa, kurkkua tai munakoisoa, vihannekset leikataan viipaleiksi ennen tarjoilua. Näin neidot, jotka ovat kaikki nuoria, vereviä ja paheellisuuteen taipuvaisia, eivät voi huvitella niillä mielikseen."

Ihmisen liian hyvä mielikuvitus.

Toiseenkin suuntaan asioita tapahtuu. Esimerkiksi arkeologi Timothy Taylor on huomauttanut siitä, miten monia esineitä on tulkittu liian suoraviivaisesti dildoiksi. Moni niistä on kuitenkin vain "viattomammin" lyömäase tai muu esine. Hän korostaa sitä että liiallisia johtopäätöksiä ei pitäisi tehdä.

Pelkkä fallinen muoto ei saisi hämätä. Tämä tuntuu nykypäivänäkin melko selvältä. Jos asiaa ei muuten muista, kannattaa lukea "Crackedista" esimerkkejä joistakin nykyaikana tehdyistä lasten leluista. Ne ovat olleet jollain tasolla "Unintentionally Perverted". Tosin kun katsoo kyseisiä esimerkkejä, tulee usein mieleen kysymys siitä ovatko leluntekijät kieroutuneempia kuin yhteiskunta vai ovatko lelujen tekijät vain niin sinisilmäisen naiveja että eivät yksinkertaisesti osaa "ajatella lelujaan aivan loppuun asti".
1: Vastaava ongelma on myös uskonnollisuuden kanssa ; Usein löydetyt esineet liitetään uskonnolliseen tarinaan liian helposti. Se, mikä yhdelle on ilmiselvä ryöstössä kuollut, muuttuukin jonkun tekstissä kulttiuhraukseksi.

Melko vähän aikaa sitten kohistiin kun Ruotsista löytyi luusta tehty kivikautinen dildomainen esine. Sen kohdalla tiivistyi arkeologian ongelma: Mistä ihmeestä tiedetään mikä on esineen funktio? Kivikautisen löydön kohdalla voidaankin tiivistää päätelmät seuraavalla tavalla : "Measuring twelve by two centimetres, its size is perhaps not very impressive, and there are many non-dildoish uses for which it may have been intended. But without doubt anyone alive at the time of its making would have seen the penile similarities just as easily as we do today. If it is actually a pressure-flaker for fine flint knapping, then this would tell us something about how such work was conceptualised in terms of gender." Eli löydöllä voi kenties olla muitakin käyttötarkoituksia mutta se kuitenkin se kertoo siitä miten toimintaan oli liitetty sukupuolisuutta.

Siksi esimerkiksi "Historia 15/2010" suhtautuukin (sivulla 40) suhteellisen rauhallisesti Luoteis-Kiinassa oleviin, ilmeistä eurooppalaista sukua olevia, muumioita kohtaan. Haudoilta löytyy korkeilla pylväillä, joissa on hedelmällisyyden symboleja. Miesten paaluissa on naisten sukupuolielinten mallisia koristeluja. Naisilla taas paalut oli muokattu fallosten näköisiksi. Naisilla on haudoissa mukana myös pieniä falloksia. Tätä selitettiin hedelmällisyyden tärkeydellä kulttuurissa.
1: Vaadittaisiin "melkoinen kulttuuri", jonka hauta -anteina on dildoja samaan tapaan kuin ruokaa. Toki tälläinen kiihottaisi mieltä.

---

Kirjoittajalla oli oikeasti mielessä ihan oikea vakava ja akateemissävyinen historiantutkimuksen liiallisiin näkemyshyppäyksiin liittyvä sormella osoittaminen. Mutta koska hän on pervo setä, hänen huomionsa siirtyi miettimään liian hätäisesti aivan vääriä asioita ja lopputulos ei ole täydellinen, se onnistuu vain hivelemään sitä. (Ymmärrä miten tahdot.)

Two stories: Homeopatia

Minulla on elämäni aikana ollut kaksi kohtaamista homeopatian kanssa:
1: Kotajärvien vanha kissa, prinsessa. Tämä on vanha ja sairas kissa. Kerran se tarvitsi eläinlääkäriä ja eläinlääkäri antoi kissalle tylyn tuomion. Kuitenkin kun kissalle annettiin homeopaattisia lääkkeitä, se parani.
2: Vanhempieni koiran Bellan äidistä, Natasta. Tämä oli meillä hoidossa väliaikaisesti ja tällä oli korvatulehdus. Meille oltiin annettu homeopaattisia lääkkeitä. Ne eivät parantaneet korvatulehdusta ja siksi jouduimme menemään eläinlääkäriin joka antoi antibioottia joka tehosi.

Usein vaihtoehtohoitojen yhteydessä kerrotaan joko tutkimuksiin aiheesta, jolloin ne ovat länsimaista lääketiedettä tai sitten kerrotaan yllä olevien kaltaisia anekdootteja, kertomuksia yksittäistapauksista. Tosiasiassa anekdootit eivät ole päteviä todisteita. Syitä tähän on useita:
1: Yksittäistapauksissa ei tiedetä onko asiassa korrelaatiota vai onko kyseessä sattumasta. Tätä ei voi muuttaa keräämällä ison kasan näitä tarinoita, koska analyysi vaatii aina jonkinlaisen koeasettelun, jossa esimerkiksi verrataan tilannetta jossa lääkettä saava ja lääkettä saamattomat osapuolet koostuvat. Tarinoiden kerääminen on siksi enemmän kansanperinteen keräämistä kuin todisteiden hankkimista: Jos etsii tarinoita mille tahansa ja hakee pelkästään "positiivisia osumia", saa taatusti tarinoita jotka tukevat omaa kantaa. Ja saa näitä olipa kyseessä sitten UFOabduktiot, USA:n hallituksen salaliitot tai huuhaalääkkeen tehot tai paranemiset rukoustilaisuuksissa. Eikä näiden yksittäisten tapahtumien tarvitse olla edes valheita. Takana on siis se ajatus että jos otoksen koko on suuri, todennäköisesti tapahtuu epätodennäköisiä asioita. Kun pelaat kauan pokeria, saat täyskäsiä ja suoria vaikka niiden saaminen onkin epätodennäköistä yhdellä pelikerralla ja siksi joka ikisellä pelikerralla.
2: Kyseessä ei kuitenkaan ole edes puhdas "paraneminen sattumalta" ja "paraneminen homeopatialla". Voihan olla että takana onkin jokin toinen syy. Voihan olla vaikka niin että homeopatian käyttäminen on vaikuttanutkin käytökseen: Jos vaikkapa saan askelmittarin voin alkaa liikkua enemmän ja olen terveempi. Mutta itse askelmittari ei silti ole mikään yleislääke jota tulisi tarjota kaikille parannuskeinoksi.
3: Kertomukset ovat usein juttuja joiden todenperäisyyttä on vaikea tarkistaa. Jokuhan voi aina väittää että jotain on tapahtunut vaikka ei olisikaan. Tässä nojataan tavallaan siihen että puhujaan olisi jotenkin vain aina luotettava. Kuitenkaan tässä tilanteessa epäily ei vielä ole mikään ad hominem -argumentti jossa syyllistytään herjaamiseen. On vain asiallista pyytää näyttö kertomukselle; Voidaan jopa ajatella että utelu itse asiassa osoittaa kiinnostusta siihen. Ja vaikka tämä täky ei nappaisikaan, on syytä muistaa että ad hominemin vetoaminen ei ole mikään keino jolla voisi vain väittää mitä tahansa ilman todisteita. Se ei suinkaan poista todistuksen taakkaa, vaan ainoastaan tarkoittaa sitä että esitettyjä todisteita ei sitten voida kumota pelkällä sillä että sanoo että todisteiden esittäjä on vaikkapa tyhmä.
4: Tarinat rakentuvat tyypillisesti ajatteluun jossa joko "jonkin jälkeen tapahtui jotain joten paraneminen johtui siitä". tai "Nämä asiat tapahtuivat yhdessä joten niiden välillä on yhteys". Tämä on kuitenkin päättelyvirhe. Jos kaadun shakkikerhosta lähtiessäni ja taitan jalkani, syy tälle jalan katkeamiselle ei ole shakki. Tapahtumajärjestys ei kuitenkaan vielä tarkoita kausaliteettia eli syy-seurausketjua tapahtumien välillä, tätä virhettä kutsutaan nimellä Post hoc ergo propter hoc. Toisaalta samanaikaisuuskaan ei vielä tarkoita paljoa. Esimerkiksi Amerikan Yhdysvalloissa esiintyy tällä hetkellä melko aktiivinen liike jonka mukaan rokottaminen aiheuttaa autismia. He perustelevat tätä sillä että rokotuksia on alkanut esiintymään kun rokotukset ovat yleistyneet. He eivät ole huomanneet että myös diagnostiikka on samanaikaisesti kehittynyt ja se mikä ennen oli vain eksentrikko tai kylähullu, saa nykyisin jonkinlaisen diagnoosinimikkeen. Samoin huomaamatta jää myös se, että vastaava yhteys löytyy myös tietokoneiden yleistymisen ja autismin välille, joten samalla todistein pitäisi uskoa että tietokoneet ovat vaarallisia autismin aiheuttajia. Toisin sanoen tässä kohden syyllistytään argumentaatiovirheeseen, jossa kausaliteetti tai korrelaatio päätellään vain jonkun ensimmäisen mieleentulevan esimerkin mukaan ja sivuutetaan muut mahdollisuudet, usein miettimättä lainkaan mielekkäintä vaihtoehtoja tai harkitsematta sitä onko mahdollisuus selittävä, eli joka jollain tavoin painottaa sitä miksi asia on juuri siten eikä mitenkään muuten ja tästä sitten päätellään että kun asia voi aiheuttaa sen, se myös aiheuttaa sen. Tätä kutsutaan hätäiseksi päättelyksi.
5: Tarinat voivat tuoda uskottavuutta mutta ne ovat kuitenkin jollain tavalla irrelevantteja. Esimerkiksi esimerkkitarinoissa siitä että kissa parani pitäisi vetää johtopäätös siihen että homeopatia toimii kissojen lisäksi myös ihmisiin. Joo, ja kissanminttu saa minut aina kierimään hulluna ja puremaan lankaa. Samoin on tietysti myös koiran kanssa. Antibioottien teho on todistettu testeillä ja ihmiskäytössä.