Miksi edes libertaarit eivät halua että aivan kaikki on ratkaistu kaupallisuudella?

Oikeistolaiset kannattavat usein vapaata taloutta. Säätely ja yhteiskunnan osuus nähdään ongelmana. Tätä kautta esimerkiksi valtion omistama rautatie voidaan haluta myydä kun ajatellaan että se tuottaa halvemmat hinnat junankäyttäjille. Valtion mukanaolo nähdään kilpailua epäreilusti vääristävänä kommunismina joka tuottaa persnettoa myös valtiontaloudelle. Heistä paras tapa hoitaa terveydenhoitokin on se, että annetaan kapitalististen systeemeiden varmistaa paras palvelu parhaaseen hintaan. Ja koulutuksenkin kohdalla he korostavat että koulutus on investointi ja siksi jokaisen tulisi hoitaa se itse.

Kuitenkin oikeistolaiset hyvin usein antavat kaksi roolia jotka ovat yhteiskunnan hoidettavia. Nimittäin armeijan ja poliisin.

Oikeistolaiset ovat usein rikkaita ja hyvin menestyviä. Ja he eivät halua maksaa palkka-armeijoita jotka puolustavat heidän omaisuuttaan. Samoin poliisin tulee heistä olla valtion omistama. Tätä on minulle joskus selitetty sillä että köyhänkin tulisi pitää tästä ajatuksesta koska rikkailla olisi joka tapauksessa varaa ostaa vartijoita. Tämä hyväntahtoisuus on toki kiinnostavaa mutta se on epäsynkassa oikeistolaisen ajattelutavan mukaan. Miten vartijoiden ostaminen ei tuottaisi parhaan palvelun parhaaseen hintaan? Miksi juuri tässä kontekstissa ihmisiä kiinnostaa se köyhien hyöty? Kun selvästi monessa muussa asiassa tämä ei kiinosta pätkääkään eikä toimi argumenttina mihinkään suuntaan. Kysymys on että miksi poliisi ja armeija ovat synkassa oikeistolaisten käyttämien argumenttien kanssa?

Koska tosiasiassa tässä on takana se mitä vapaa markkinatalous perimmiltään tekee. Ja miten siihen vaikuttaa ihmisten psykologia. Ihmiset tekevät valintoja erikoisella tavalla. Ja se ei nojaa ajatukseen jossa ihminen olisi aina parhaita diilejä tekevä homo economicus. Tähän liittyy piirteitä joita on syytä tarkentaa erään paradoksin kautta.

Tätä kautta voidaan huomata että vastaus on siinä että oikeistolaiset eivät oikeasti aja vapaata markkinataloutta vaan tietynlaisessa tilanteessa olevien rikkaiden ihmisten asiaa. Ja tässä kontekstissa argumentaatio vaihtuu kun konteksti vaihtuu koska toisessa kontekstissa he itse menettäisivät yksilötasolla. Kysymys ei ole ideaaleista vaan siitä mitä ryhmää ihminen katsoo edustavansa. Kommunistit eivät ole sisäisesti koherentteja koska he ajavat köyhiksi ja luusereiksi samastuvien asiaa. Oikeistolaiset samastuvat rikkaisiin. Näiden ryhmien takana nykymaailmassa on tietynlaisia elämäntapoja. Ja kysymys siitä minkä valtio maksaa ja ei maksa riippuu näistä tapahtuviin seurauksiin. Oikestolaisuus ei ole ideaali joka noudattaa koherentisti arugmenttia parhaasta palvelusta ja tuotteista parhaaseen hintaan. Koska tämä iskisi joskus nykyajan rikkaita pakaraan. Ja he olisivatkin aika tyhmiä jos eivät tätä tajuaisi.

Kuvitellaan ensin valintaskenaario;

Olet käynyt sairaalassa ja lääkäri on kertonut että sinulla on tappava sairaus. Olet saanut tähän toisen mielipiteen ja tämä on yhtä synkkä. Sinulle tarjotaan tässä yhteydessä hoitoa. Tarjolla on erilaisia lääkkeitä ja erilaisia hoitoja.

Ensimmäinen lääkärisi kertoo, että valittavanasi on;
Hoito 1: 11% mahdollisuus elää 12 vuotta ja 89% mahdollisuus äkkikuolemaan,
Hoito 2: 10% mahdollisuus elää 18 vuotta, 90% mahdollisuus äkkikuolemaan.

Mieti kumpi olisi itsellesi mieluisampi vaihtoehto, riskeineen ja mahdollisuuksineen. Sen jälkeen kuuntele toista tohtoria.

Hänkin tarjoaa sinulle kahta hoitoa;
Hoito 1: 100% mahdollisuus elää sairaudesta huolimatta 12 vuotta.
Hoito 2: 89% mahdollisuus elää 12 vuotta, 10% mahdollisuus elää 18 vuotta ja 1% mahdollisuus siihen että hoito tappaa sinut välittömästi.

On selvää että valitset jälkimmäisen tohtorin. Mutta kumman hoidon näistä valitsisit? Nyt on syytä muistaa mitä vaihtoehtoja valitsit kummaltakin tohtorilta. Jos otetaan ajatus odotetun hyödyn mallista laskea asioille arvoa, voi olla yllätyksenä että tohtorien kohdalla tulisi valita sama. Eli valita molemmissa skenaarioissa joko Hoito 1 tai Hoito 2. Tämä on oikeastaan hyvin yksinkertainen asia osoittaa ; Kun lasketaan odotetun hyödyn mukaan pyyhitään yhteiset osiot vertailuissa pois. Nämä ovat ikään kuin niitä asioita joita tuotteissa on aina mukana molemmissa vaihtoehdoissa ja näin ne eivät merkitse. Kun hoitoa 1 verrataan hoitoon 2, voidaan yhteisten osien poispyyhkimisen jälkeen nähdä että odotetun hyödyn kannalta hoito 1 tarjoaa identtisen efektin verrattuna hoitoon 2.

Hyvin harva kuitenkaan tekee näin jos heille tarjotaan tämä valinta. Joka kertoo siitä että suurin osa ihmisistä ei toimi odotetun hyödyn mallin mukaan. Sen sijaan he useammin valitsevat täysin riskittömän hoidon toisen lääkärin hoidoista. Ja Hoidon 2 ensimmäisellä tohtorilla. Tämä on Allaisin paradoksi. Joka alleviivaa sitä että ihmiset eivät noudata odotettua hyötyä. Sen sijaan psykologiallamme on erityinen suhde riskeihin.

Ihmiset välttävät mieluummin riskejä kuin saavuttavat hyötyjä. Toisaalta ihmisen elämälle jossa on lyhytjänteinen riski kuolla on jotain johon suhtaudutaan hyvin vakavasti. Tätä kautta ihmisen omalle elämälle on tavallaan syvä arvo. Arvo joka ei ole pelkkää odotettua hyötyä.

Nyt sitten voidaan katsoa hieman historiaa.

Jack London on tunnettu kirjailija ja seikkailija. Mutta eräs hänen pahimmista seikkailuistaan tapahtui sivistyneessä Lontoossa. Hän kirjoitti "Kadotuksen kansa" -teoksensa vierailuistaan East Endissä. Köyhimmillä alueilla. Tästä kirjasta köyhien oloista voitiin mainita esimerkiksi se, että vaikka usein köyhät ihmiset lisääntyvät ahkerasti, oli East Endissä paljon ihmisiä jotka välttivät perhettä ja lasten hankkimista.

Oikeistolaisessa näkemyksessähän jos hommaat lapsen sinun olisi hoidettava se. Ja jos et hanki lapsia niin sitten se on sinun valintasi kunhan huomioit sen että jotenkin kykenet elättämään itsesi sitten kun olet vanha. Toisin sanoen valtion sosiaalihuolto halutaan delegoida perheille. East Endin tilanteessa ei kuitenkaan ensinnäkään ollut varaa hankkia lapsia. Ja toisaalta lapset eivät pääsisi kouluihin tai elämään ja tätä kautta lapset olisivat käytännössä tuettava kuluerä tai itseen verrattava rassukka vanhana. Joten ei se pitkälläkään jänteellä mitään ratkaisisi.

Tärkeintä oli erilainen eksploitaatio. Köyhiä saatiin tekemään vaarallista ja fyysisesti raskasta työtä juuri ja juuri syömäkelpoisella vellillä. Köyhät taistelivat sen päivän elämisestä. Ja köyhäintaloissa oli menetelmä jossa köyhät pidettiin köyhinä, varmistettiin että he olivat köyhiä ja tarjottiin sen päivän ruokaa vastaan työtä niin että köyhäintalokurimukseen päätyminen ei koskaan pääty. Köyhät päätyivät kiertämään köyhäintalosta toiseen koska monesti oli sääntönä että sama köyhä ei saanut olla useana päivänä peräkkäin samassa köyhäintalossa. Näin köyhä joutui kuluttamaan päivää siihen että kulki 15 kilometria toiselle köyhäintalolle seuraavana päivänä. Joka varmisti että ainakaan työpaikkaa ei tällä keinolla saataisi. Köyhien työllä sen sijaan saatiin rahaa köyhäintalolle.

Normaali ihminen välttää riskiä eikä mene vaarallisiin töihin kovin pienestä palkasta. Hän tekee kuten normaali ihminen tekee valitessaan hoitoa tohtorilta. Pieni mahdollisuus elää pidempään ei paina paljoa kun on pieni riski kuolla. Köyhien valinta on toinen. He elävät high risk -elämää ja nälkökuolema on joka tapauksessa niin varma, että riskityö on kohinaa. Elääkseen seuraavan päivän ollaan valmiita menemään esimerkiksi Lontoon vaarallisiin satamiin jossa raskas ja vaarallinen työ tuo riskejä joissa esimerkiksi käden murtaminen johtaa työn menettämiseen ja lähes varmaan kuolemaan. Tässä kontekstissa leipäpala riittää.

Tämä kuvaa hyvin sitä miksi oikeistolaiset puhuvat palvelujen ja tavaran hinnasta. Oikeistolaisen ajattelun koko idea on utilitaristinen. Se katsoo hyvää siten että saadaan mahdollisimman monelle mahdollisimman halvalla. Utilitaristisissa systeemeissä ollaan aina valmiita uhraamaan joitakuita. Ja vapaassa markkinataloudessa uhrattu ei usein ole vähemmistö. Vaan usein se on enemmistö.

Esimerkiksi tehdasteollisuus oli Jack Londonin ja Dickensin ajan Lontoossa valtavan kannattavaa tehtaanomistajille. Tämä ei näkynyt tehdastyöläisten palkoissa vaikka tehdastyöläiset tekivät vaarallista työtä - usein jopa lapsina. Taikatemppu tässä on tietenkin se, että kilpailu vapaassa markkinataloudessa pyrkii laskemaan tuotteen hintaa. Vapaa markkinatalous tarjoaa maksimaalisen utiliteetin kuluttajalle. Sen sijaan työläisten palkat se pyrkii leikkaamaan olemattomiin. Tässä tehtaanomistaja on yksi ihminen jonka palkka ei juuri missään tapauksessa heijsatu merkittävästi tuotteen hintaan. Hän voi tienata yksilönä hirveitä määriä ilman että yksittäisen myytävän tuotteen hinta muuttuu paljoakaan. Sen sijaan työläisiä on usein monia ja jo pienikin palkanleikkuu vaikka 10 000 työntekijältä on välittömästi iso raha. ; Jos tehtaanomistaja ottaa 10 000 itseltään palkkaa pois, se on efektinä sama kuin hän ottaisi 1 jokaiselta työläiseltä. Tämä tietenkin kannustaa tekemään leikkauksia massoilta. Etenkin jos on se joka päättää pitääkö itse 10 000 vai ottaako muilta 1 pois..

Oikeistolaiset eivät pidä siitä koska hinta nousee heti jos työläiset vaativat palkkojaan. Itse asiassa kommunismin kohdalta tärkeää on huomata että se on kammottava ideologia joka syntyi kun havahduttiin että oikeistolaisuus on yrittäjähenkisyyttä joka tuo parhaan utiliteetin kuluttajalle mutta tekee tämän normaalin suorittavan työntekijän kustannuksella.

Mutta miten asia toimii sitten vartijoiden kanssa?

Vartijoiden kohdalla ongelma on toinen. Raha on valtaa. Mutta arvaa mikä muu on valtaa? Aseet. Kun mietitään vapaata markkinataloutta, se on tehnyt kokeiluja joissa poliisi on ollut niin tehoton että se on korvautunut vartijamaisella toiminnalla. Tämä tuppaa menemään siihen että vartijat yritteliäästi luovat uusia aloja tienata. Nämä tienaamiset ovat niitä keinoja joita kautta mafia syntyy. Yksityistetty poliisi tuppaa muuttumaan mafiaksi. Ja jos valtionpoliisia ei ole, ei ole mitään joka pitäisi mafiosoja kurissa. Paitsi ostamalla toinen mafia.

Vartijat voivat tuoda tässä tilanteen jossa palvelusta saadaan hyvä hinta. Tässä rikkaat ovat tietenkin erityisessä lypsyssä. Mafia kerää suojelurahaa. Tuottavan työn tekevä työläinen tässä kontekstissa ei olekaan tehdastyöläinen vaan rikas. Ja he ovat valmiita maksamaan koska ihmiset kantavat riskit ja hyödyt siten kuin kantavat.

Koska käytännössä vapaa markkinatalous luo utilitarismia aina jonnekin uhraamalla jonkun tahon. Jokin taho yleensä pärjää eksponentiaalisen hyvin ja sitten jossain on usein hyvin suuri massa ihmisiä jotka kärsivät hyvin köyhtyneissä ja vaarallisissa oloissa. Jos poliisia ei ole yhteiskunnan valvomana, hintaa maksavat ne jotka yksilöinä tuottavat paljon rahaa työläismassoilla. Jos AY -liikettä tai minimipalkkaa ei ole, hintaa maksaa se jolla on suurin riski kuolla nälkään, köyhyyteen tai kurjuuteen.

Tätä kautta voi ymmärtää miten oikeistolaisessa koulutusargumentaatiossa jätetään huomioimatta että investointiin liittyvä riski vie toisista oloista olevia velkavankeuteen ja tätä kautta he ovat pakotetumpia jäämään ilman koulutusta riskien vuoksi. Koska tätä kautta maksimoituu se, että koulutus on varaa hankkia niillä joilla pappa betalar. Ja ilman kilpailua kouluissa pärjää paremmin tampiokin. Köyhät koulussa tuovat kilpailuja jotka maksetaan rikkaiden verorahoilla. Ja lisäksi nämä pirulaiset saavat vaihtoehtoja eivätkä elä köyhyys-kurjuusmyllyssä joka on johtajaihmisten omien tulojen maksimoinnin kannalta ideaalitilanne. Kysymys ei ole siitä että saataisiin parhaat osaajat parhaisiin tehtäviin vaan siitä että saadaan omalle viiteryhmälle parhaat massit.

Kommunismi taas on sitä että tuotetaan maksimaalinen kurjuus mahdollisimman monille, usein ympäristön hinnalla. Kommunismin tapana näyttää olevan se, että se tuhoaa ympäristön kykenemättä tuottamaan utiliteettia tuotteen hinnoille. ; Tai kuten vanha sanonta sanoo; Kapitalismi on sitä että ihminen sortaa toista. Kommunismissa se on toisinpäin..

Itse näen että ilman hyvinvointivaltiota ja poliisia joku ryöstäisi söisi rikkaat kuten Juha Sipilän seuraavana päivänä. Kenties jopa niin että Sipilä tiedostaisi tilanteen ja maksaisi heille palkkaa ja antaisi aseen jolla häntä uhataan ja jolla hänet ammutaan. Se olisi äärimmäinen oikeistolaisen vapaan markkinatalouden loppuhuipentuma. Minusta se ei olisi huono yhteiskunta. Se ei olisi yhteiskunta lainkaan.

Siksi kysymys ei oikeastaan ole siitä halutaanko valtion "kommunistinen" keskushallinto pois vaan minne sitä halutaan. Hallituksen ja siihen liittyvine yhteiskuntakontrollimekanismien olemassaolo näyttääkin itse asiassa yhdistävän kaikkia menestyneitä yhteiskuntia. Niiden puute taas kuvaa barbarioita joissa voittaja on se jolla on isoin nuija ja vähiten menetettävää.

Mitä olen saanut vastineeksi?

Eräs puolisoni sukulainen on libertaari. Sellainen oikein kunnon randroidi. Hän ilmoitti omat verotusmääränsä ääneen. Määrä on jotain sellaista jonka olen töissäni tienannut itse (veroja pois vähentämättä) jossain neljässä-viidessä vuodessa. Määrä on kieltämättä huima.

Hänestä ei ole reilua että hän ei ole saanut yhteiskunnalta hyötyä takaisin. Eli hän näki että hän antaa mutta ei ole saanut mitään. Ja asiaa voikin varmasti nähdä näin, jos ajattelee suhteellisesti. Hän hyödyttää yhteiskuntaa itseeni verrattuna moninkertaisesti. Ja hän saa takaisin samat palvelut kuin minä.

Mutta hän lähestyi asiaa kysymyksellä "mitä olen saanut vastineeksi - en mitään". Ja tämä oli tilanne jota ei oikein enää voi lähestyä muuten kuin Monty Pythonin "Life of Brianin" kohtauksen, jossa juutalaiset kysyvät että mitä kaikkea roomalaiset muka ovat antaneet heille. Aina he keksivät uusia asioita, ja lista venyy. Mutta mikään mitta ei riitä koska kysytään että mitä muuta he ovat tehneet. Tilanne on siinä mielessä erikoinen että elokuvan sketsi on selvästi suunnattu kritiikiksi vasemmistolaisille. Libertarismissa onkin tässä kohden mielenkiintoinen törmäys "ideologisen vastustajansa" kanssa.

Itsekin voisin huomauttaa, että kyseisellä libertaarilla on useita lapsia. Nämä on synnytetty synnytyslaitoksella. Mukana on jopa keskosena syntyneitä. Tästä ei ole laskutettu täyttä hintaa. Kuten hän ei ole maksanut näiden neuvolassakäynneistä, koulunkäynneistä ja yliopisto-opetuksesta täyttä hintaa. Hänen puolisonsa on aivan tuoreesti käynyt polvileikkauksessa josta hän ei ole maksanut täyttä hintaa. Muitakin leikkauksia on, niin hänen iäkkäissä vanhemmissaan että muissa. Hän myös ajaa ahkerasti autolla. Jos hänen pitäisi maksaa bituumin kuljetuksesta ja tien rakentamisesta, hän tuskin saisi tietä kovinkaan montaa kilometriä rakennettua yksin ja omine ansioineen. (Ilman tätä kaikki olisi kivikkoa ja juurakkoa joka rikkoisi hänen omilla rahoilla täysin maksaneen autonsa pohjan hyvin nopeasti.) Tätä voi jatkaa hyvin pitkälle. Näitä ei vaan tulla miettineeksi "mitä olen saanut takaisin" -hengellä. Koska niitä pidetään ilmiselvyyksinä.

Tässä unohtuu se, että meillä on yhteiskuntarakenne joka ei pysy yhden ihmisen voimalla kasassa. Sen rakentamiseen on tarvittu valtaavasti työvoimaa joka on täytynyt kouluttaa. Kenelläkään meistä ei ole yksinään varaa edes yksinkertaisimpia peruspalveluja alusta loppuun. Systeemit toimii juuri sillä että on infrastruktuuri jota on rakennettu ajan saatossa hirvittävillä työtuntimäärillä. Meistä kukaan ei ole ansainnut tätä kaikkea yksinään.

Ote libertaarin ajatusrakennelmista

Premissi 1; Työttömyys johtuu siitä että ei yritä tarpeeksi.
Premissi 2; Tilastot näyttävät siltä, että paras tapa ennustaa työttömien määriä on katsoa yhteiskuntaa yksilöiden sijaan. Sitä, onko yhteiskunta noususuhdanteessa vai lamassa. Nousukauden aikana työttömyys laskee, laman aikana työttömyys lisääntyy.
Johtopäätös; Yhteiskunnan lamat johtuvat laiskuuden lisääntymisestä.

Omistus ja väkivaltamonopoli

Pekka Lampelto kirjoitti artikkelin jonka mukaan 1% ei omista mitään. "Jatkuvasti jaksetaan jauhaa ja valittaa kuinka maailman rikkain prosentti omistaa puolet maapallon varallisuudesta. Tämä on pölhöpopulismia. Rikkain prosentti ei omista useimmassa tapauksessa oikeasti muuta kuin äänioikeuden myötä osuuden valtiostaan." Lampelton kanta edustaa hyvin tarkasti libertarismia. Juuri sellaisessa muodossa jossa eettiset kannanotot kiistetään ja asiat esitetään muka objektiivisina.

Lampelto sanoo asian suoraan seuraavalla tavalla "Humen giljotiinin mukaan tosiasioista ei voida johtaa moraalisääntöjä. Tämä ei ole siis kannanotto, miten asioiden kuuluisi olla. Asiat ovat kuitenkin niin, että yksilöt eivät demokraattisissa maissa omista suoraan mitään, vaan suvereenit valtiot omistavat väkivaltamonopolinsa turvin. Se että rikkaat, kuten kaikki muutkin, nöyrtyvät valtion lakien ja verotuksen edessä on vain merkki siitä, ettei heillä ole todellisuudessa täydellistä suvereniteettia omistustensa suhteen. Valtio voi muuttaa lakeja ja nostaa veroja."

Valitettavasti hänen oma näkemyksensä on nimenomaan Humen giljotiinin rikkomista. Hän vetoaa omistamiseen liittyvään vallankäyttöön ja kutsuu tätä omistusoikeuden essenssiksi. (On muuten hauskaa että hän itse kylvää pejoratiivisia sanoja ja loukkaantuu kun hänelle vastataan kovasanaisesti.) Kun hänelle kerrotaan että omistamisen ja vallan yhteys toki on, mutta tämä ei välttämättä ole omistusoikeuden määrittämistä on kommenttina se, että "Mitä se sellainen omistaminen on, josta joku ulkopuolinen taho päättää?" Samaa voisi tietysti kysyä ryöstötilanteessa jossa väkivaltakoneistoa käytetään omaisuudensiirtoon. De facto omaisuus siirtyy, mutta tätä pidetään omistusoikeuden rikkomisena. Aivan yhtä hyvin voitaisiin perustella että jos valtio varastaa kansalaisiltaan niin se kyllä voi tehdä sen mutta se ei tee siitä omistusoikeuden määrittämistä vaan rikoksen omistusoikeutta kohtaan. Valtio ei omistaisi legitiimisti varastamaansa vaikka se käyttäisi sitä. Ja huvittavaa kyllä juuri tämä on sitä mitä Humen giljotiini tarkoittaisi.

Mutta libertarismissa onkin kysymys juuri siitä että valta muuttuu oikeutukseksi. Ja tätä vallan olemassaolo tunnustaen siitä luodaan deskriptiivinen rakenne siihen mitä esimerkiksi omistusoikeus tarkoittaa. Tämä ei ole nihilismiä tai arvoneutraaliutta. Siinä vain kieltäydytään miettimästä omien asenteiden eettisiä premissejä ja sitten  teeskennellään että niitä ei olisi. Lampelto itse kuvaa prosessia niin että "Mielestäni vallasta ei tule oikeutus, vaan omistus ilmenee vallan kautta silloin, kun tulee ristiriita." Joka perustuu juuri siihen eettisiä premissejä ottavaan prosessiin jonka kuvasin. Libertaristi puhuu omistuksesta ja omistusoikeudesta erikseen ja hänellä ei ole kieltä puhua omistusoikeudesta. Jos olemassaolevasta asiantilasta (is) ei muka päätellä että miten omistusoikeus määrittyy (ought) niin miten voidaan sanoa että omistusoikeus kyseenalaistuu jos joku ulkopuolinen siitä päättää? Eikö se että joku on (a) sisäpuolinen ja (b) ulkopuolinen ja (c) vallassa ole faktuaalisia tosiasioita?

Onkin hauskaa että Lampelton näkemys edustaa varsin klassista liberarismia tässä mielessä. Mutta jos todella on kuten hän sanoo ;  "Jos todella haluaa omistaa jotain, on hankittava oma puolustuskykyinen armeija ja olla alistumatta kenenkään muun tahdon alle. Esim. suomalaisten veroja ei tällä hetkellä määrää Venäjän valtio, vaan Suomen valtio, koska Suomi on itsenäinen, puolustuskykyinen maa. Valitus rikkaiden omistuksista on siis jonnin joutavaa puhetta. Ei ole mitään järkeä syyttää rikkaita, kun syypää resurssienjakoon on poikkeuksetta valtio." ; on hänen oma kannanottonsa kokonaisuutena hyvin omituinen.

Sillä eihän hän tässä todista että 1% ei omista mitään. Vaan nimenomaan hän osoittaa että on olemassa sotilaallista valtaa käyttävä taho. Se jolla on perimmäinen valta armeijaan. Ja vaikka tällä ei näennäisesti olisi omistusta, niin hänellä on silti käytännössä kaikki omaisuus. Hän kun voi ottaa sen haltuunsa. Kun tämä vaihtoehto tuodaan esiin, Lampelto puolustautuu "Se, ketä armeija (väkivaltamonopoli) kulloinkin tottelee, sillä on valta. Suomessa se enemmän tai vähemmän tottelee puolustusvoimien komentajaa, joka tottelee valtioneuvostoa, joka tottelee eduskuntaa, joka erinäisten mekanismien kautta tottelevat enemmän tai vähemmän äänestäjiä." Mikä on tietenkin destruktiivista. Jos tosiasiasssa ihmisillä on väliaikainen keinotekoinen ja näennäinen omistus jos heillä on rahaa tilillään koska väkivaltapotentiaalin perimmäinen valta omistaa kaiken, ei tosiasiasa ole niin että äänestäjä omistaa vain äänensä, vaan tämä ääni on perimmäistä valtaa väkivaltapotentiaaliin. Jos armeijan valta on perimmiltään kansalla niin sitten kansa perimmiltään omistaa sen mitä omistaa. Tässä mallissa on jälleen se "1%" jolla on aivan sikana rahaa tilillään.

Onkin herkullista miettiä asiaa niin että Lampelto edustaa hyvin klassista libertaaria joka on ylpeä omasta fiksuudestaan. Tämä fiksuus kuitenkin näkyy lähinnä siten että hän on pakonomaisesti kaikesta erimielinen vasemmistolaisten kanssa. Ja kun tämä kokonaisuus laitetaan yhteen se on sisäisesti yhteensovittamattomissa. Kokonaisuus ei ole looginen. Lampelto joutuu tilanteeseen jossa hänellä on jokaiseen yksittäiseen vasta-argumenttiin vastaus. Mutta näiden vastausten asenteet ovat keskenään ristiriidassa. Hän on siis hyvin valmistautunut voittamaan jokaisen yksittäisen taistelun hävitäkseen sodan.

Onkin hauskaa nähdä että
* Omistaminen liittyy väkivaltamonopoliin
* Rikkain 1% ei omista mitään koska valtio.
-> Peruskannanotto on "Kenellä on väkivaltamonopolin perimmäinen valta?" Vastaus tähän on selkeästi "valtio". Koska libertaari vihaa kontrollia ja valtio on hyvä taho syytettäväksi.

Kuitenkin toisaalla väitetään on että
* Väkivaltamonopolia ei ole hallituksella vaan äänestäjillä ja tätä kautta väkivaltapotentiaali on kansalla.
-> Eli jos väkivaltapotentiaaliteoria kuvaa omistamista niin kansa oikeasti omistaa sen mitä omistaa. Mitä on pankkitilillä se on sen kansalaisen omistamaa. Näin ollen 1% todella omistaa juuri sen mitä sanotaan. Vaikka teesi oli että näin ei ole. On selvää että jossain on vaihdettu "omistusoikeuden" määritelmää lennosta. Kokonaisuus on sisäisesti ristiriitainen kyhäelmä.

On kuitenkin hauskaa kuulla armeijasta väkivaltapotentiaalina ja äänioikeudesta armeijan väkivaltapotentiaalin perimmäisenä mahtina, ja huomata että välistä äänioikeus ei ole omistamista ja armeija legitimoi sen muille. Paitsi kun sitten yht'äkkiä väkivaltapotentiaali sitten EI olisikaan se jolla asioita legitimoidaan ja äänioikeus on väkivaltapotentiaalin käyttöä. Miten niin kansalainen demokraattisesti omistaa armeijan jos hän ei omista mitään? Miten hän ei omista mitään jos hänellä on kaikkien muiden kansalaisten tapaan osuus armeijasta?

Tässä on kaiken kaikkiaan niin syvä omituisuus että vaikka miten antaisi tilaa sen tiedostamiselle että libertaristille valtion puuttuminen vaikka verottamalla on ihan kauheaa eli ei eettistä omistusoikeutta, niin ei tilanne näytä kauniilta. Ja vaikka katsoisi että Lampelto vain kuvaa "omistamisen valtarakenteita" ottamatta kantaa "omistusoikeuteen eettisenä konstruktina" tähän "epäreiluusininään" viitaten niin tämä heijaaminen sen kanssa kenellä armeijan perimmäinen väkivaltapotentiaali on tekee kokonaisuudesta joka tapauksessa niin tyhmän että sen kutsuminen "pölhöpopulismiksi" on tarpeetonta kehumista.

Sillä jos perusteesi on että "ei se 1% oikeasti relevantisti omista mitään" ja taustalla on väkivaltapotentiaaliteoria ikään kuin Randilaisen objektivismin multihuipentumana, niin on itse asiassa selvää että jommasta kummasta on luvuttava. Sillä jos väkivaltapotentiaali todella pitää paikkaansa, niin kaikissa tapauksissa valta on hyvin pienellä määrällä.
* Jos kansalainen ei ole armeijan vallassa ja rikkaita potkitaan valtion toimesta instituutiona, niin silloin kansalaisilla ole mitään aitoa sananvaltaa. Ja näin todella valtio voi ohjailla. Tämä viittaa siihen että väkivaltapotentia tosiasiassa olisi muualla kuin vaikka liikemiehillä ja muilla kansalaisilla. Äänestäjä omistaa vain äänensä. Josta seuraa edeelleen se, että väkivaltapotentia kuuluu hyvin pienelle osalle väestöstä joka sitten omistaa de facto kaiken. Jos heillä ei ole oikeasti rahaa tilillään se on näennäistä valtaa koska heillä on suvereeni oikeus ottaa mitä haluavat. Joka oli valtapotentiateorian mukaan se joka määritteli omistusoikeuden.
* Jos kansalainen onkin armeijan vallan takana, niin silloin omistus on se mitä kullakin on pankkitilillä. Tässäkin mallissa vähemmistö omistaa hirvittävästi. Ja itse asiassa tämä 1% koostuu hyvin paljon samoista ihmisistä kuin edellisessä versiossa. (Raha on valtaa, ja sillä saa poliittista valtaa. Jopa vaalikampanjat maksavat jne.)
-> Sillä kuka on perimmäisessä vallassa ei ole väliä. Kummassakin tapauksessa on pieni eliitti joka omistaa suurimman osan. Ja itse asiassa sillä mikä näkökulma valitaan ei ole väliä koska tämä pieni vähemmistö koostuu yllättävän runsaasti samoista ihmisistä. Eli käytännössä väkivaltapotentianäkökulma johtaa väistämättä siihen että vähemmistö, joka itse asiassa on kaikissa skenaarioissa enemmän tai vähemmän sama vähemmistö, omistaa lähes kaiken tai aivan täysin kaiken. Mikä on tietenkin vain täydellsiesti ristiriidassa sen johtopäätöksen kanssa jota Lampelto väitti todistavansa.

Itse toki katson asiaa toisin.

Itse näen ensinnäkin että omistus on enemmän käyttöoikeus kuin kyky ottaa kaikkea haltuun. Voidaan kysyä että onko vallalla väliä jos sitä ei käytännössä toteuteta. Klassisesti on ajateltu että lahja on sitä että joku suo sinulle jotain. Onko lahjaan omistusoikeus? Nähdäkseni niin kauan kuin siihen on käyttöoikeus.

Teologit ovat toki tapelleet tämänlaisista asioista. Toisissa uskomuksissa ihmiselle ei kuulu edes askeltensa ohjaaminen, ja Jumalan kaikkivaltius poistaa jopa ihmisen vapaan tahdon (kalvinismi). Toisaalta osa taas selittää että elämä on lahja jonka saa käyttää vaikka olemalla ateisti vastoin Jumalan tahtoa. Ja se elämä on silti oma.

Kiinnostava ja oleellinen huomio ei ole se, että voiko ihminen olla "kalvinisti" myös libertaarina. Periaatteessa voi. Mutta tosiasiassa tähän kuitenkin liittyy eettinen premissi jossa rikotaan Humen giljotiinia vastaan. Joka taas oli Lampeltolla relevantissa asemassa. Omistusoikeus ei siis ole vain "omistamisen kuvaus" vaan taustalla on hyvinkin vahva henki siitä mikä on aitoa omistusoikeutta ja mikä ei ole.

Pieni vinoilu; libertaristien kouluista.

Libertaristit luottavat vapaaseen markkinatalouteen. Heidän ajatusmaailmassaan asiat ratkaistaan yksityistämällä ne. Samalla he korostavat sitä että jokainen yrittää itse. Valtion tai jonkun muun tukema toiminta ei toimi. Ihmisille ei pidä antaa ilmaista rahaa ja tukea, se passivoi. ; Tässä näkökulmassa ei katsota toimeentuloa. Siinä missä esimerkiksi minua kiinnostaa se, että miten palkalla tulee toimeen, he puhuvat siitä montaako työtöntä heidän veroillaan maksetaan. Ja kuinka monta prosenttia työstään he tekevät työtä ilmaiseksi valtiolle. Tässä kulmassa 40% veroprosentti on - paitsi naurettavan pienituloisuuden signaali -  niin myös 40% orjuutta.

Olen esimerkiksi tavannut erään nuoren libertaristin jonka mukaan jokainen joka yrittää pystyy hankkimaan 10 000 kuukausitulot. Sittemmin hänestä on tosin tullut vanhempi ei-libertaristi. Kenties sen vuoksi että hän ei päässyt aivan tuolle palkkatasolle yrittämällä. Jos häntä olisi onnistanut hän varmasti ajattelisi samoin kuin nuorempana.

Koulutuksen kohdalla libertaristien asenteesta itse asiassa paljastuu oleellinen. Jos mietitään maksullisia kouluja, libertaristit tuntuvat sekoittavan kaksi asiaa. Nimittäin sen että lahjakkaat ihmiset panostavat koulutukseensa. Ja sen että isällä on varaa maksaa koulun maksut. Tämä on hieman omituinen huomio. Sillä lahjakkuus ja varallisuus maksaa eivät ole sama asia. Systeemi kun menee siten että ensin käydään koulua ja sitten saadaan työ ja sitten saadaan rahaa. Jos kouluun mennään rahalla täytyisi olla tienestit. Ja mistä se lahjakas lapsi olisi ne ansainnut omalla työllään?

Ja se johtuu siitä että libertaristit suhtautuvat valtion rahaan eri tavalla kuin vanhemmilta saatuun rahaan ja muuhun etuuteen. Libertaristille lapset ovatkin jonkinlaisia vanhempien jatkeita. Jokainen saa itse päättää mihin käyttää rahansa. Ja siksi rikas voi kouluttaa lapselleen vaikka kreationismia koska se on hänen vapautensa ja hänen rahansa.

Valitettavasti tässä on melko vähän kysymys lapsen lahjakkuudesta. Tässä toki nostetaan esille stipendikortti. Eli se että köyhä lapsi voi saada stipendin. Mutta niin kauan kuin 100% koulua käyvistä ei ole stipendioppilaita niin tilanne on se että opiskella voi jos on köyhä ja älykäs tai rikas ja älykäs jolloin opiskelee stipendillä. Tämän lisäksi vähempilahjainen lellipentu pääsee opiskelemaan isän rahoilla kuin kultalusikka suussa syntynyt rakastettu loinen.

Tämä kokonaisuus onkin tietenkin ahdistava monille libertaareille joten en ihmettele miksi suomen kokoomusnuorista on paljastunut libertaareja markkinatalouden ystäviä joiden argumentistosta paistaa jopa aivan ääneenlausuttu eugeniikka. Tämä toki muuttaa tämän "yrittämisen" konseptin melko erikoiseksi. Ihmiset itse asiassa jotenkin ilmentävät geenejäään niin että rikkaat ovat lahjakkaita koska he ovat rikkaita ja tämä on periytynyt heidän lapsiinsa. Yrittäminenkin on siis jonkinlainen peritty ominaisuus. Erinomaiseksi syntyneet Atlasin ravistamat sitten menevät kouluun rahalla koska kaikki on jotenkin omituisella tavalla yhtä jälleen.

Itseäni tosin huvittaisi luoda aivan oikeasti sellainen yhteiskunta jossa todellinen lahjakkuus paistaisi.

Tässä omille lapsille lahjojen ostaminen olisi lahjaveron piirissä. Perinnönjako olisi helppoa koska perintö menisi valtiolle. (Valtionvelan ongelmat olisivat ratkaistu. Tai jos eivät olisi niin yritteliäs valtionkassan paikkaaja voisi paikata budjettia taktisilla cantarella -annoksilla. Historiassa itse asiassa on tehty hieman tämänsuuntaisia asioita.) Tällöin vaikka isä olisi hirvittävän rikas niin elämä voisi olla suoraan kuin Anssi Kelan "Puistossa" -kappaleesta.

Koulut voisivat tehdä oppilasaineksen investointeja. Pääsykokeet ja älykkyystestit olisivat lahjomattomia. Palkalle halutaan vastinetta eikä mikään isin rahakukkaro auttaisi. (Eikä sieltä voisi antaakaan kun ne eivät ole lapsen itsensä tienaamia joka penni.) Tutkimukset sitten tilaisivat ulkopuoliset tahot.

Moni humanistinen ala tietenkin jäisi tälläisen ulkopuolelle. Ja humanistit, taidepuolen opiskelijat ja muut joiden tuotosta ei voi laittaa suoraan viivan alle voitaisiin sitten kouluttaa, ei suinkaan opintotukipuolelta, vaan maksullisina kouluina. (Koska ne eivät saa rahaa jos se ei hyödytä markkinataloutta, ovat nämä alat hauskoja ja siksi viihteestä maksettaisiin.) Näin rikkaiden perheiden opintotuet menisivät valtionkassaan.

Tälle on varmasti tilausta sillä melko moni nykyajan libertaarinuori näyttää olevan joko jonkinasteinen sosiopatian fanittaja tai älykkyysjakauman vasemmassa laidassa. En usko että massaan painava opetus enemmistön tyrannialla, keskivertoa tyhmemmiksi tai keskivertoa ilkeämmiksi. He ovat sen verran pihalla elämän realiteeteista että heistä voisi tulla hyviä taiteilijoita. Olen käsittänyt että moni arvostaa taiteessa sitä että taiteilija on omissa maailmoissaan, jossain omassa todellisuudesta vieraantuneessa kuplassaan jota kautta sitten voi tuoda meidän tavallisten ihmisten ulottuville taidetta. Libertaarinuoret joiden isällä olisi varaa panostaa siihen että lapsi toteuttaa itseään "hampuusihipiksi opiskeluun" olisivat selvästi vähintään potentiaalisia.

---

En oikeasti väheksy humanistisia aloja. Tämä teksti on "semisti-vaikka-tavallaan-aika-vähän" ironinen ja soveltaa libertaristien omia lausuntoja niin itsestään kuin humanististen aineiden opiskelijoista. Tätä sitten on höystetty ns. havainnoilla libertaareista itsestään. Sekä tietenkin siitä miltä maailma näyttää niiden silmissä jotka eivät ole syntyneet kultalusikka suussa ja kokoruumispersereiän kanssa..

PersKustarallaa

En ollut hirveän tyytyväinen vaalien tulokseen. Ehdottoman Objektiivnen Vaalitulosanalyysini on se, että kokoonpano on.
* Toivottu kuin lampaan kanssa naimisiin menevä homoseksuelli.
* Ironinen kuin simpanssin kanssa sekstaava darwinisti.
* Tasa-arvoinen kuin lapsiin sekaantuva kääpiö.

Sikälimikäli äänestystuloksilla on oikeasti mitään syvällistä merkitystä, niin jos minulla olisi jotkin pyhät arvot, niin nämä vaalit olisivat oksentaneet ja paskantaneet niiden päälle ja sen jälkeen perseraiskanneet ne ; Olen aina ollut sitä mieltä että olen erinomaisen nerokas ja suurin osa ihmisistä on idiootteja. Nämä vaalit ovat vahvistaneet näkemystäni. Vaalit siis tukivat ja vahvistivat itsetuntoani. Tai ainakin egoani.

Toisaalta on huomattava, että vaaleissa menestyi sekä liberaalilla etiikalla että konservatiivisella politiikalla. En näe näiden yhdistämistä kovin helppona. Yllättävintä oli kuitenkin se, että lopputulos oli sen laatuinen että olen itse asiassa hieman tyytyväinen siihen, että äänestin Päivi Räsästä. Sillä vaalejen lopputuloksessa oli kysymys siitä että vaikka en pidäkään Keskustaa niin huonona puolueena kuin sen maine on - missä on hyvin tarkasti asetettuja sanoja - niin keskustan voitto oli sen verran suuri, että olisin ollut pettynyt mittasuhteisiin. Tämä on merkittävää koska olisin todennäköisesti muutoin äänestänyt Keskustaa. (Jälleen.) Se on minulle sopivan ihanteeton, opportunistinen ja idealismin sijaan arvot myyvän strateginen. Sille on kysymys eduista ja niiden jakamisesta, ei mistään objektiivisesta moraalinäkemyksestä jonka alle alistaa koko Suomi. (Paitsi ilmeisesti poikkeuksena keskiolut, jonka takana on wanha kehno moralismi. Olut vetää minut itseni ripulille, mutta teko on silti minusta ylettömän kummaisa. Ei minun tarvitse ymmärtää miksi jokin oikeus on. En minä kykene ymmärtämään miksi ihmiset homoilevatkaan. Eikä se silti ole minulta pois.)

Olenkin siksi hieman yllättäen Jori Mäntysalon ajatusten kannoilla. Hän on alleviivannut sitä, miten uskonnollinen vakaumus menee helposti asioiden yli niin uskovaisilla kuin ateisteillakin. Kirjoitin tähän liittyen jopa melko pitkän tekstin Uuden Suomen blogiini. (Todellisuus ei anna samanlaisia saavutuksia, Trophyja, kuin PlayStation 3. Mutta tuon koko tekstin lukemisesta voisi antaa sellaisen.)

Tätä kautta voisin sanoa viimeisen, vaalien kannalta hieman myöhässä olevan, kannanoton vaalikoneisiin. Nykyään voidaan jopa sanoa että vaalikoneet ovat algokratiaa. Vesa Linja-aho kirjoitti siitä miten vaalikoneista puuttui monia monista tärkeitä kysymyksiä. On selvää miten tällä on vaikutusta lopputuloksiin. Perinteinen tapa seuloa - etenkin vallinneessa ympäripyöreässä hengessä - tietoja puolueista on taas ollut liian aikaavievää ja muutoinkin tuskaista.

Itse näkisin että vaalikoneisiin pitäisi unohtaa myös koko "yhden puolueen ajatus". Keskustan liian suuri menestys korosti sitä, miten keskusta on minulle hieman kuin libertarismi. Pidän molempia pienessä määrin oikein hyvinä. Ne parantavat kokonaisuutta. Mutta eivät enemmistönä ollessaan. Silloin puolue muistuttaa Elias Koskimiehen "Korusähkeitä" -kirjan opettamasta : "Joten jos olet saanut keskustan jäsenkortin vaikka et kuulu puolueeseen - muista että olet osa suurempaa hyvää. Sinut on kutsuttu mukaan. Olet osa yhteisöä, joka kulkee läpi Suomen pitkänä kahisevana lietelannalle tuoksahtelevana kähmintäjonona."

Siksi olisikin iloista jos vaaleissa saisi äänestää siten että saisi ehdottaa puoluejakoa jossa on ikään kuin isommasta paikkajaosta. Yksi ihminen-yksi puolue -äänestysjärjestelmä kun ei huolehdi kokonaisuudesta.

Orjuudesta, teknologiasta ja sosiaalisesta mediasta

No niin, kiillotapas ne
minun kenkäni
vähän rivakammin.

Meitä on opetettu halveksimaan orjuutta. Yhtenä historiallisena syynä on varmasti "amerikkakeskeinen" kulttuurimme. Ja tämän maailman näkemyksiä on sidottu ennen kaikkea Yhdysvaltojen sisällissotaan. Tätä kautta konservatiiviseen kulttuuripiiriin on tosin livahtanut myös "etelävaltiolaisuutta" siinä mielessä että ei ole hirveän tavatonta löytää argumentointia jossa korostettiin sitä miten orja oli arvokas omaisuus ja resurssi ja joita ei siksi tuhlailtu. Missä tietenkin unohdetaan vain se, että statusta on kaikissa kulttuureissa saatu nimenomaan pröystäilyllä ja sillä että on tehty kalliita asioita vain siksi että voidaan.

Olen itse asiassa itsekin nähnyt että orjuudesta on itse asiassa tehty Yhdysvaltojen sisällissodan oikeutus vähän niin kuin jälkikäteen. Sodan taustalla kun oli enemmän jopa kysymys siitä "monta tähteä lipussa on". Siinä mielessä että kun Lincoln valittiin presidentiksi moni osavaltio irtautui. Koska Yhdysvallat tuossa vaiheessa eli demokraattisen kokeilunsa alkuvaiheita, tämä oli kova isku unionia kannattaville. Ideana kun oli juuri se, että osavaltiot tiimiytyisivät. Ja jos liittoumasta todella vain irtaudutaan jos vaalien lopputulos ei miellytä, se vaarantaa koko yhtenäisyysidean. Siksi on tärkeää huomata että irtautuneita osavaltioita ei nähty legitiimeinä päättämään asiasta ja siksi sisällissodan aikainen pohjoisvaltioiden lippukin piti sisällään täyden määrän tähtiä. Irtautuneetkin osavaltiot olivat siinä mukana.

Katsoin kuitenkin dokumenttia aiheesta ja siinä oli havaittu että orjuus oli itse asiassa mukana keskustelussa jo sodan aikana. Itse asiassa tutkijoiden ennakkoajatukset olivat olleet samankaltaisia kuin itselläni ; Eli ajatuksena oli se, että sotilaat tuskin hirveästi puhuivat orjuuskysymyksestä kirjeissään. Totuus oli kuitenkin jännittävämpi. Näyttikin itse asiassa siltä että sotilaat olivat idealistisempia kuin heidän kotiväkensä. Sotilaat puhuivat näkemästään orjuudesta ja tuomitsivat sen. Ja tämä jopa synnytti juopaa kotiväkeen. Ja tässä puhuttiin pohjoisvaltioiden ihmisistä. Tämä oli jokseenkin erikoista.

Orjuudesta vai kurjuudesta?

Jufo Peltomaa kirjoitti teknologiasta. Hän ei selvästi arvosta luddiittien nykyajan vastineita. Hänestä ei ole mitään syytä "kaivata mutakuoppiin". Hän puhuu työn katoamisestakin kiinnostavalla tavalla ; "Robotti viemässä ihmisiltä syöpävaarallista, raskasta ja ihmisarvoa alentavaa työtä jätteenlajittelussa." Hän luo tästä historiallisen referenssin "Nykyään joidenkin tarvitsee vielä tehdä töitä, mutta suomalaiset (pois lukien syrjäytyneet) elävät nyt kuten kuninkaat pari sataa vuotta sitten. Ennen olisi ollut mahdotonta tehdä jokaiselle käsityönä tämän päivän standardit täyttäviä taloja, huonekaluja, vaatteita ja ajoneuvoja. Elintasomme on siis automatisaation ja robotisaation suoraa seurausta. Ja kyllä, puusepät, räätälit, hevoskärryjen tekijät ja hevosmiehet ovat jääneet työttömiksi. Ne. Veivät. Meidän. Työpaikat." Hän on tekno-optimisti ja ajattelee todellakin että jossain vaiheessa teknologia ratkaisee kaikki yhteiskunnan toimimisen ja elämisen kannalta vaadittavat asiat "Jollain aikavälillä - itse veikkaan 50–500 vuotta - koittaa aika, jolloin perinteisiä, rahaa tuottavia töitä ei tarvitse tehdä. Ärkkäriltä saa femmalla ihmesammon, joka antaa lämpöä, happea, B-leffoja, seksiä ja apetta. Silloin emme voi enää teeskennellä, että ”isi menee nyt töihin tekemään rahaa”. Kun isin ei kerta kaikkiaan tartte." Ja tosiasiassa ongelmat joita meillä on, ei ole se pitääkö hävitä talouskilpailussa siksi että pelätään teknologian tekevän jotain. Vaan siitä miten selviämme tästä siirtymäajasta jolla nyt elämme.

Tämä oli siitä mielenkiintoinen kulma, että se muistuttaa siitä miksi pohjoisvaltion sotilaat kammoksuivat orjuutta. Koska he näkivät orjia. Ja orjissa he näkivät kurjuuden, köyhyyden, sairauden ja muun vastaavan. Toisin sanoen kysymys oli elintasosta eikä orjuudesta sanan täydessä mielessä. Orjuuden seuraukset, ei orjuus, oli se joka heidät pysäytti.

Tämä kaikki tarvittiin jotta osasin suhtautua sosiaaliseen mediaan uudella tavalla.

"Philosophical Disquisitions" -blogissa käsiteltiin erikoista argumenttia joka koskee orjuutta ja sosiaalista mediaa. Siinä käsitellään Andrew Keenin argumenttia jonka mukaan libertaarin pitäisi nähdä sosiaalinen media orjuutena. Kysymyksessä ei siis ole kommunistin näkemys riistosta vaan jotain hieman uudenlaista.

Libertaarit eivät tunnetusti pidä orjuudesta. Ja tähän on liittynyt ajatus siitä että "ei pidä tehdä ilmaista työtä".  Eli vapaa markkinatalous toimii kunhan ei oleteta että ihmisen pitäisi tehdä työtä pro bono. Tässä ytimessä on itse asiassa vapaus joka muistuttaa omistusoikeutta. Libertaarit ovat arvostaneet yksityistä maaomistusta osana itsellisyyttään. Ja aikakin on eräänlaista omistusta. Sosiaalinen media on ongelma koska sen rakenne on haastava. ("...that infrastructure may represent the most significant, and unjust, violation of property rights in recent human history.") Tämä on jännittävää koska libertaarit yleensä pitävät internetistä kovasti. ("libertarians often love the internet and many of the leading tech evangelists espouse a libertarian view.")

Keenin argumentti on siinä että perinteisesti ihmiset ovat myyneet omaisuuttaan, taitojaan ja aikaansa. Sosiaalisessa mediassa palkka kuitenkin tulee siinä että toimintatila tarjotaan ilmaiseksi. Ja sitten ihmiset tekevät vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi sosiaalisessa mediassa asioita joilla on arvoa vaikkapa markkinatutkimuksen puolella. Ja tämä on se tuote jota sosiaalisen median kanavan omistaja myy eteenpäin. Ihminen toisin sanoen myy osaamistaan ja aikaansa ilmaiseksi jotta joku muu saa siitä rahaa. Ihminen tekee työn ilmaiseksi ja joku muu kerää hedelmät.

Sama koskee myös paikkoja jossa paikkaan talletetut jonkun muun ottamat valokuvat otetaan jatkokäyttöön ilmaiseksi. Teoriassa valokuvaaminen on ammatti josta pitää siis myös maksaa rahaa. Ja tämänlainen säästää rahaa sellaisella tavalla joka on voittoa - tai ainakin kulujen minimointia - kuvan käyttäjän päässä. Ja joka otetaan suoraan leikkaamalla kuvaajan palkasta.

Tämä on tietenkin siitä kiinnostavaa, että sosiaalisessa mediassa oma identiteetti on hyvinkin vahvasti ja näkyvästi mukana. Siellä luodaan itsestä jonkinlaista kuvaa. (Minullehan identiteetti ei ole se mitä ihminen on, vaan sitä mihin hän itsensä liittää. Kysymys on eräänlaisesta omasta brändistä.) Keenin argumentissa on tässä mielessä jotain hyvinkin osuvaa.

En kuitenkaan ota sitä hirvittävän vakavasti.

Sillä vaikka minulla on melko vahvoja libertaareja puolia, olen mielelläni jakamassa asioita ilmaiseksi. Niissä on aina sellainen henki että "minun ei olisi pakko". Sosiaaliseen mediaan ei ole pakko mennä mukaan. (Sieltä poisjättäytyminen on itse asiassa minun silmissäni kunniakasta. Vaikka itse pyörinkin siellä. Tai kenties juuri siksi.) Näen sosiaalisen median enemmänkin win-win -tilanteena jossa kävijä saa palkakseen näkyvyyttä, kirjoitustilaa, huvia ja paikan jossa voi kuluttaa vapaa-aikaansa ilmaiseksi lystikkäästi trollaillen ja sekoillen. Ja paikan pitäjä sitten lypsää rahaa mainosmiehien taskusta itselleen. Koska teot tehdään vapaaehtoisesti, en näe että sosiaalinen media rikkoo autonomisuutta. Jos ihminen on varomaton se voi loukata yksityisyyttä. Mutta ei autonomisuutta.

Yksi vahvimmista puolista joita tässä korostan on se, että "hedelmistään puu tunnetaan". Esimerkiksi uskonnoissa ongelmalliset uskonnot ovat niitä jotka taikauskollaan luovat pahaa mieltä ja kärsimystä ympärilleen joko jäseniensä valvonnalla tai erimielisten bashaamisella. Ne siis tuottavat ympärilleen viheliäisyyttä ja kurjuutta. Niissä julistustoiminta voidaan nähdä orjatyönä. Mutta jos uskonto ei tuotakaan kurjuutta ja iloinen lappuhihhuli heiluu into piukealla vaatimatta palkkaa, se kertoo että tekemisen into on se palkka. (Vaarallinen lahko tietysti aina korostaa miten heidän jäsenensä tietysti tekevät asioita ihan onnessaan. Mutta he valehtelevat.) Ja siksi sosiaalisen median kohdalla onkin katsottava että levittääkö se kurjuutta ympärilleen. Roskanlajittelija saa palkkaa, joten jos sosiaalinen media lisää kärsimystä ja kurjuutta, senkin täytyisi kompensoida tämä tuska palkalla.

Mutta mikäli olen mitään huomannut, ihmiset nauttivat sosiaalisessa mediassa. (Paitsi ehkä keskustellessaan minun kanssani. Olen laittamaton ja paikoitellen varsin törkeäkin ihminen, mikä ei ole yllätys juuri kellekään.) Klikkailupelejä ja muuta on toki vaikeaa nähdä korkeatasoisena huvina - sosiaalisen median huvit eivät muutenkaan ole mitään huippukokemuksia - mutta ne ovat huvituksia. Niistä palkan maksaminen vertautuisi enemmänkin siihen että joku alkaisi pyytämään palkkaa televisionkatsomisesta siksi että kanavalla joku tienaa kun myy mainostilaa mainostajille.

Itse asiassa voidaan mennä jopa niin pitkälle että sosiaalinen media on jatkumossa joka tunnetaan jo antiikin Roomassa. Kun Caesarin aikana Roomaan rakennettiin hieno teatterilava, tätä projektia moitittiin (a) koska se oli kreikkalaista eikä siis kunnon roomalaista kulttuuria vaan maahanmuuttohömpötystä (b) koska pelättiin että teatterinäytösten virta johtaisi varakkaista ihmisistä lohkeavaan joutilaaseen luokkaan jota ei huvittaisi politiikkaan osallistuminen vaan joka katselisi teatteria päivät pitkät.

Näkisinkin että sosiaalinen media on "murroskauden ilmiö", jossa on työn ja huvittelun sekoittumisen sävyjä juuri siksi että teknologia muuttaa kulttuuria. Ja tämä muutos johtaa esimerkiksi siihen mikä ylipäätään määritellään työksi. Kun sosiaalisen median kaltaiset prosessit yhdistää kansalaispalkkaan, ollaan jo hyvin lähellä sellaisia rakenteita joissa työntekoa ei tarvitse tehdä. Työttömien laiskojen luokan olemassaolo on ongelma jos ja vain jos eletään sellaisessa maailmassa jossa on työtä jota robotit eivät tee. Tai jossa robottien tuotokset on monopolisoitu niin että suuri osa ihmisistä elää kurjuudessa vailla mahdollisuutta kohota työllään sellaiseksi joka esimerkiksi ei kuole nälkään.

E(rinomaisuus)myytti

Mannerheim, tuo libertaristinen yli-ihminen,
erinomainen harvinaislaatuinen lumihiutale,
kuin Gandalf - yksi harvoista,
komentaa kuuliaisia terrakottarobottiammattilaisiaan
kohti suuruutta ja erinomaisia suorituksia
ja riskialtista maksimikilpailutettua palkkaa.

Kirjoitin vähän aikaa sitten puolillaan vitsin vuoksi väännetyn tyhmän pienen blogauksen johon kuitenkin sain kiinnostavia kommentteja. Joskus tekstejä täytyy kirjoittaa tunteiden purkamiseksi. Sain siihen liittyen kuitenkin vihjeen siitä miten armeijan testituloksia on (toki anonymisoidusti) käytetty kansantalouden tutkimuksessa. Linkkinä oli Roope Uusitalon "Essays in Economics of Education". Esseet olivat periaatteessa kiinnostavia. Kommentoija oli kuistenkin myös Kysyjä. Kysyjä halusi minulta siihen liittyen jotain, mahdollisesti metodologista kommentointia. En pidä referaattien tekemisestä, joten siinä mielessä suosittelen lukemaan itse tekstin. Lisäksi valittu aihe haiskahti sen verran politiikalta, että kaltaiseni "luottavainen persoona" alkoi haistelemaan ansaa. Joka tietenkin motivoi tarttumaan asiaan entistä vahvemmin. (Palkalla minua ei motivoi yhtä hyvin kuin ansalla. Joitain kärpäsiä ei pyydetä hunajalla vaan heitä pyydetään blogikommenteilla.)

Siinä on ytimessä sellainen poliittinen kulma että miten paljon koulutuksella saa rahaa takaisin. En ole lähestynyt tietoasiaa sillä tavalla. Olen siinä mielessä idealisti. Tai oikeastaan en ole. En vain ole riittävän markkinahenkinen ja rahanahne. Pidän muita tavoitteita kiinnostavimpana. En myöskään kuulu niihin ihmisiin joiden mielestä yhteiskuntaa pitäisi ylipäätään ohjailla kuin se olisi "Monopoli". (Joskin ymmärrän jollain tasolla että on syytä miettiä että valtio ei mene konkurssiin.) En kuitenkaan näe ongelmaa siinä että joku tutkii asiaa ja tekee siitä päätelmiä. On vaikeaa olla eri mieltä esimerkiksi seuraavan lausuman kanssa : "Nature allocates people with different amounts of talent and opportunities. Nature has no need to be fair. Using such natural experiments and economic theory, some inferences on the causal relationships can be drawn." Minua ei myöskään ihmetytä osa sanotusta "In the second essay we take seriously the Becker schooling model, which states that people decide on the schooling investments based on the marginal costs and marginal benefits of education. We note that if the marginal returns vary across individuals, there is no single parameter for the return to schooling. Instead, the appropriate model is a variant of a random coefficients model."

Mutta esseiden joukosta on tietenkin vaikeaa seuloa yhtä asiaa. Päätin tarttua yhteen detaljiin. (Koska kun minulta pyytää jotain, ei koskaan tiedä saako. Ja jos tietää että saa niin ei tiedä mitä saa ja haluaako tätä.) Siinä käsitellään taidon ja palkan suhdetta. Tässä havaitaan että instituutioilla on vaikutusta. Ammattiliitot ja muut taistelevat palkkojen nousulla tavoilla jotka eivät liity taitoihin. Taitojen ja palkan suhde onkin selittänyt joskus enemmän kuin nyt. "Single-skill model performs best in explaining changes in the period from 1983 to 1989." Toisaalta vaikka nykyään korostetaan ammattitaidon merkitystä "Most interestingly, very little evidence of increasing demand for skills is found in this study. At least changes in the demand for skills do not show as widening skill related wage differences." Tämä johti minut sivupoluille. Ja tämän sivupolun tulen tarjoamaan.

Maailmassa on nimittäin muutamia myyttejä joista en pidä. Kun olin nuori, kysyin isältäni että mikä on hänen mielestään nykyajan myytti. Hän lähestyi asiaa mielenkiintoisesti. Sillä moni korostaa että uskonnonvapauteen ja vastaaviin liittyisi myyttejä. Tai että seksiin liittyy myyttejä. Mutta tosiasiassa nämä eivät ole erityisen vahvoja myyttejä koska (a) ne eivät oikeasti ohjaa elämäämme niin paljoa (b) ja niistä puhutaan aika paljon. Hänestä aikamme myytti oli se, miten tehdä rahaa. Ajatus on kiinnostava, koska yhteiskunnassamme kaikessa puhutaan rahasta. Itse asiassa jopa paljon puhuttu uskonto on puolustuksissaan uskomiseen uskomista, eli ajatusta jossa yhteiskunta tai yksilö hyötyy siitä että on uskovainen. Hyötyajattelussa on kyse rahasta tai siihen rinnastettavista asioista. Sen lisäksi jos rahan tekemisestä keskustellaan, on selvää että asiasta loukkaannutaan syvästi poliittisin syin. Joko siksi että on epäkohteliasta kertoa yrittämisestä kommunisteille. Tai kertoo siitä että sukupuolikiintiöt ja ammattiliitot johtavat siihen että palkkaa ei saada oikeastaan enää "tehdystä työstä" tai "taidoista" sanan vahvimmassa mielessä. Tai siksi että libertaristi itkee kun hänelle kerrotaan että tilastojen mukaan varmin keino rikastua ei olekaan yrittää ahkerasti ja työskennellä ja yrittää. Vaan se, että valitsee isovanhempansa ja vanhempansa joilta saa pesämunan jolla opiskella ja sosiaalisen verkoston ja siihen sopivat käyttäytymismallit.
1: Minulla oli muuten hirvittävästi hyötyä siitä että isäni on hyvä vartija. Ei pelkästään siksi että hänen nimellään saisi työpaikkoja, vaan sen takia että hän on kertoillut jonkin verran työjuttuja jotka ovat itse asiassa välittäneet tietotaitoa ja hiljaista tietoa siitä millä metodein ja millä asenteella työt tulevat hyvin tehdyksi. Vartijan hommista ei vain saa palkkaa. Ja duuni on perseestä ja sopii vain ihmisille joilla on jotain pahemman kerran vialla päässä. Kaikella kunnioituksella isälleni tämä. Idea on kuitenkin sama.

Tässä kohden mielestäni tärkeimmät myytit eivät kuitenkaan ole poliittisesti kiinnostavia. Uusitalon aiheet varmasti kiinnostaakin niitä joilla on jonkinlainen puoluepoliittinen asenne. Ei siksi että hän esittelisi poliittisesti vääristeltyä aineistoa ja pseudotiedettä. Vaan siksi että aiheet ovat niitä joita puoluepoliittisesti miettivät miettivät. Minulle tämä on hieman vierasta. Ja siksi otankin esille toiset myytit.
1: Ensimmäinen on essentialismi. Tässä on monta osa-aluetta. Ensimmäinen niistä on "älykkyysmyytti". Siinä ajatellaan että älykkyys tarkoittaa suunnilleen samaa kuin toteutuneet taidot. Lahjakkuus on kuitenkin hyvä erottaa taidosta. Niiden välillä on usein ahkeruuden kokoinen kuilu. Lahjakkuus auttaa mutta ei vie perille. Ja ilman lahjakkuuttakin voi usein päästä perille. (Joskin jalattomat amputoidut eivät voi voittaa juoksukilpailuja paitsi joissain erityisissä paralympialaisissa.) Tätä sitten levitetään sen tyylisissä sarjoissa kuin "Skorpion". Toisaalta olen ollut havaitsevinani että sama henki ympäröi myös MBTI -luokituksia. Niiden tuloksista luetaan ikään kuin suositus. "Olet INTJ joten sinulla varmasti olisi lahjoja tiedeuralle". Tämä ei kuitenkaan ole edes itse testin tarkoitus. Sosiaalisissa piireissä tämä jatkotulkinta ikään kuin liimataan päälle. Aivan samoin kuin älykkyydenkin kohdalla. Ajatus ihmisen essenssistä, joko aidosta tai kuvitellusta ominaisluonteesta, muuttuu taidoksi kuin simsalabim. Potentiaalinen muuttuu aktuaaliseksi vaikka nämä ovat eri konsepteja.
2: Toinen on taitomyytti. Michael Gerber on kirjoittanut kirjan "The E Myth" joka käsittelee sitä miten moni pieni yritys kaatuu. Syynä ei ole välttämättä se, että niissä tehtäisiin työt huonosti. Mutta aina se ei johdu myöskään ammattiliitoista tai muusta kommunismista. Usein yrittäjät tekevät bisnessuunnitelmia joissa ollaan liian sitoutuneita myyttiin siitä että jos yrittäjä ja hänen palkkaamansa työntekijät osaavat tehdä jotain, niin se tarkoittaisi sitä että he myös osaavat tehdä siitä bisnestä. Eli jos osaat kirjoittaa, osaat kirjoittaa tavalla josta tulee rahaa.

Pelottavaa onkin, että usein älykkyysmyytti kombinoidaan erinomaisuusmyytin kanssa. Silloin syntyy jotain sellaista jonka eetos on liiaksikin nykyaikaa. Esimerkiksi itse varmasti hämmästytän joitakuita ihan sillä miten hienosti ja kaikenkattavasti osaan alisuoriutua rahallisesti. Minulla toki on työpaikka josta tulee ihan palkkaa. Mutta toisaalta on huomioitava että kirjoitan hyvin paljon sellaista josta tulee lähinnä miinusta tilille. (Vähintään siten että työ pitäisi tuntipalkkaistaa jotenkin.) Puolisoni esimerkiksi kävi kuuntelemassa stand-uppia ja selitti että ei se oikein eronnut siitä mitä meillä on kotona koko ajan. (Hän ei korostanut sitä että olisin erityisen hauska, vaan nimenomaan sitä että stand-upin ammattilainen itse asiassa pärjää rahallisesti varsin "kohtuullisella" tai "inhimillisellä" taitotasolla.) Mutta olihan siinä valtava ero. Minä en elä paskanjauhannallani, teen sen ikään kuin omalla kustannuksellani. Minulla ei ole bisnesmallia enkä voi vain kuvitella että voisin vitsailemalla muuttaa tilanteen niin että simsalabim rahaa alkaa tulemaan ovista ja ikkunoista.

Mitä "Walking Dead" opettaa yhteiskunnasta?

"Walking Dead" on käytännössä sarja yhteiskunnan romahtamisesta ja zombieista. Sen sarjan päähenkilöt ovat rapistuneet jonkinlaiseksi metsästäjä-keräilijöiksi, joskin melko suurelta osin ilman metsästystä. Kaupat ovat muuttuneet yleisiksi ruuanhamstrauspaikoiksi. ; Tässä tärkeintä on huomata totaalinen yhteiskuntarakenteen puuttuminen ; Yhteiskunnasta on jäänyt jäljelle vain infrastruktuuri. Joka näyttää hyvin pian rapistuvan ja tuhoutuvan.

Tämänlaatuinen ajatustapa sopii libertaarissävytteiseen konservatiiviseen maailmankuvaan. Sen viesti on se, että maailmanlopun tullen jokainen vastaa itsestään. Tässä maailmassa ei ole tilaa millekään sosialismille tai heikoimpien tukemiselle. Sivistys on vain pintaa joka rapisee pois. Avuliaisuudesta luovutaan tosipaikan tullen. Nyhjöt ihmisen, hyvää korostavat haihattelijat ja kommunistit ovat väärässä. Ja he joutuvat zombieiden syömäksi. Vain kovimmat soturit ja zombieidenlistijät selviävät.
1: Itse asiassa sarja vihjaa jopa siihen suuntaan että tästä ei ole kohoamista. Aina kun sarjassa annetaan toivoa suuremman yhteiskunnan rakentamisesta, tämä tuhotaan. Maatila kestää syrjässä ja ilman uhkia kunnes zombiet lopulta tulevat laumoissa tuhoten kerralla kaiken. Vankilassa suljetussa tilassa iso määrä ihmisiä muuttaa yhteisön tautiepidemian vuoksi. Kuvernöörin kaupunki murtuu despootin vallan alle. Kun edessä on lupaus lääkkeestä tai epidemian kukistumisesta tieteen avulla, tiedemies paljastuu huijariksi.

Toisaalta sitten myös epäeettiset vankilakundit kuolevat. Vaikka he olisivat kovia yksinäisiä susia. Sarjassa on paljon pahoja ihmisiä jotka kuolevat koska uhkaavat Rickin perhettä. Tässä vihjataan että olisi oltava jotenkin itsellinen mutta eettinen. Mikä onkin hyvin vahvasti libertaarien konservatiivien arvojen mukaista. Hyvin Patrioottiseen Amerikkalaiseen tyyliin hallitukseen pitää suhtautua epäluottavasti mutta uskoa pienyhteisöjen voimaan. Kyseessä on siis heimoyhteiskunta. Joka ei ole demokratia kunnes asiasta äänestetään. Rick edustaa tätä ihannetta hyvin vahvasti. Ja hän näyttää ajavan varsin situationistista etiikkaa. Sillä hänen johtamistapansa näyttää olevan se, että hän sitoutuu syvästi päätöksiinsä ... kunnes sitten enää ei. Hänen toimintansa on hyvin inkonsistenttia, ja koostuu joltain joka näyttää lupausten rikkomiselta tai ideaalien pettämiseltä. (He eivät tapa ihmisiä kuin hyvin vahvoista syistä kunnes sitten tappavat puolituntemattomia.)

Tässä on moitittavaa.

On oikeastaan ihme että kaupat vain ovat täynnä tavaraa. Zombieinvaasion taudinleviämistapa ei ole kovin ripeä eikä puremisesta leviäminen ole kovin helppoa. Siksi on ihmeellistä että kauppiaat eivät ole piilottaneet tavaroita kellareihin ja muualle piiloon lukkojen taakse. Tämä on todella yllättävää ihan siksi että sota-ajoista ja vaikkapa yhteiskunnan romahtamiseen liittyvästä "arabikeväästä" tiedetään sen verran että musta pörssi alkaa kukoistamaan.

Jos ajattelemme yhteiskuntaa jossa on zombieita ei voi kuin muistaa että ihmiset ovat aina olleet tekemisissä esimerkiksi metsän petojen kanssa. Ja suojaksi on rakennettu nimenomaan yhteisö. Jos "Walking Deadin" julman ympäristön laki pitäisi paikkaansa olisi ihme että Amerikkaa libertaarikonservatiivisine arvoineen olisi edes olemassa valkoihosille. Onhan maan luonto karua ja julmaa, siellä on petoja ja intiaaneja. Tosiasiassa siellä kuitenkin jonkinlainen kauppias ja muut palveluja tekevät ja mahdollisesti muutama puusepän tapainen rakentaja otti suojakseen jonkinlaisen sheriffin joka esti ketä vain ryöstämästä tätä. Ja tämänlainen klimppi on vahva.

Ei ole ollenkaan omituista ajatella että esimerkiksi paikallinen apteekki muuttuu kerralla valtavaksi aarteeksi. Mutta se ei itse asiassa ole pelkästään aarre. Se on aarre joka on suurin aarre silloin kuin sitä käytetään oikein. Apteekkari on arvokas muutoinkin kuin siten että hänellä on iso kasa lääkkeitä. Hänet voi kenties ampua ja rikastua kertarysäyksellä, mutta toisaalta jokainen ryöstäjä saattaa itse sairastua vuoden kuluttua johonkin johon lääkäri tietäisi että mitä siihen pitää ottaa siitä isosta kasasta tuotemerkkejä. Siksi asemiehen kannattaakin liittoutua apteekkarin kanssa. On itselle terveempää pyytää suojelurahaa eli palkkaa siitä että suojelee lääkärin saalista. Niin poliisitkin tekevät, tavallaan.

Toisaalta ei.

Kun katsotaan "Walking Deadin" maailmaa, ei ole aivan varmaa miten muu yhteiskunta toimii. Hahmot eivät näytä osuvaa riittävää otosta koko maailmasta. Sen sijaan he näyttävät kuitenkin esimerkiksi mielenterveysongelmia. Henkilöiden keskustelunaiheet ovat melko synkeitä. Kaikki joutuvat ampumaan yliluonnollisen taitavasti zombieita päähän koska tämä on se taito jota tarvitaan paljon. Autot eivät tuppaa käynnistymään. Ties mikä osa on tukossa ja toinen palasina.

Olisi kenties hyvä jos tiimissä olisi joku joka esimerkiksi osaisi korjata autoja. Heillä on onneksi mukana Daryl Dixon joka osaa metsästää. Mutta heillä oli myös paljon hyötyä Hershelistä joka osasi lääketiedettä. Hän oli periaatteessa merkittävä hyöty ryhmälle jopa yksijalkaisena. Heillä ei ole mukana ihmisiä jotka tukisi toisten mielenterveyttä. Kenties jostain geneerisestä hassusta läskistä olisi ryhmän kannalta pitkässä tähtäimessä hyötyä yllättävänkin paljon. Mutta koska yhteisön rakentaminen ei tule "selviytyjille" vastaan he joutuvat koko ajan vaikeuksiin juuri tämän vuoksi.

Kaiken kaikkiaan.

Sarjaa voisi periaatteessa kuvata jonain jossa korostetaan hajautettuja järjestelmiä. Eli systeemiä joka ei ole keskitetty. Nämä ovatkin tunnetusti hyviä turvallisuuden kannalta. Jos kaikki asuisivat tiiviisti yhdessä kaupungissa, vihollinen voisi tuhota sen yhdellä pommilla. Hajautettuja joutuisi pommittamaan enemmän. Joka tarkoittaa sitä että keskittyneessä yhteiskunnalla on riski.

Toisaalta taas elintaso ja menestys vaativat sitten jonkinlaista keskittymistä. Jos halutaan nousta koiranruokaa varastavasta ja oravia ja rottia syövästä metsästäjä-keräilijästä on pakko keskittää. Tällä on myös jännittävä puoli. Nimittäin valta. Jos ajatellaan valtaanottoa ja hallintaa, niin hajautetut järjestelmät ovat kaikista helpoimmin valloitettavissa. Yksittäinen mökkihöperö libertaari saattaa omistaa monta tuliasetta ja osata käyttää niitä. Mutta armeijalla on aseiden lisäksi mahdollisuus yhteistyöhön. Ja siksi monta vs. yksi -tilanteessa toivoa mökkihöpreöillä ei ole ennen kuin he tiimiytyvät yhteen ja ovat sitten tätä kautta keskittäneet voimiaan. ; Tämän takana on viisaus "jos maassa ei ole armeijaa siinä on jonkun toisen armeija". Se pitää jossain määrin paikkaansa.

Ja toisaalta ihmiset eivät ole rottia. Jos mietitään esimerkiksi sitä miksi ISIS on noussut valtaan on huomattava että he itse asiassa iskevät hajautettuihin järjestelmiin. Ja monella tavalla. Pikkukyliin on helppo hyökätä koska siellä ei ole paljoa puolustusta. Ja toisaalta kun he ovat luvanneet tuoda mukanaan mustan pörssin tapaisia asioita, ihmiset eivät ole edes haluttomia antautumaan. Ei ole tavallaan mitään syytä taistella minkään vallitsevan puolella.

Libertaarit ovatkin usein tyytymättömiä elämäänsä. Ja tässä usein syylliseksi nähdään nimenomaan hallitus. Valtiaat despotoivat. Mutta kenties tässä onnettomassa elämäntavassa on toinenkin taustasyy. Se, että tämä libertaarinen elämäntapa on raskas ja ahdistava. Että kenties vikaa on yhteiskunnan lisäksi myös siinä elämäntavassa joka on valittu. Kun valitsee elämäntavan jossa individualisminsa ansiossa lähestyy rotan elämäntapaa, ei pidä ihmetellä jos maailma tuntuu paikalta jossa ei hallitse mitään vaikka koko elämä koko ajan meneekin itsepuolustuksen ja puolustuskyvyn ja selviämisen harjoitteluun. ; Kenties "Walking Deadia" fanittavien kannattaisikin katsoa "Walking Deadia" hieman tarkemmin.

Yhteiskunnan hoitamisesta

Yhteiskuntaratkaisuissa on erilaisia malleja. Luultavasti ne kaikki ovat väärässä;
1: Yhteisomistuksen ja suunnitelmatalouden ongelmana on yhteismaan tragedia. Kun jokin hyödyke on ilmaista, ihmiset helposti ylikäyttävät sitä. Jos itse ei käytä joku muu käyttää. Tämän seurauksena on yleensä ottaen ympäristökatastrofi. Moni ihmettelee miten neuvostoliiton kommunismi onnistui yhdistämään matalan tuottavuuden luonnonvarojen ylikäyttöön. Salaisuus piilee juuri yhteismaan tragediassa. Jared Diamond viittaakin että tämänlaatuinen ongelma on johtanut usean kansakunnan aivan tuhoon asti. Uusiutuvia luonnonvaroja ei käytetä kestävästi, eli niitä käytetään enemmän kuin ne uusiutuvat. Ja näin pienenee myös se varanto josta ne uusiutuvat. Ja näin uusiutumisen määrä pienenee silloin kun sen pitäisi ihmisten tarpeiden mukaan kasvaa. Itseäänruokkiva kehä on tuhoisaa. Ja koska ihminen elää myös leivästä ei luonnonkatastrofi voi johtaa muuhun kuin inhimilliseen kärsimykseen.
2: Yksityisomaisuudeksi siirtäminen johtaa sen sijaan toiseen ongelmaan. Tämä kulminoituu ns. resurssikiroukseen (Resource Curse) josta Leif Wenar on kirjoittanut mielenkiintoisesti. Uusliberaalin markkinavetoisuuden kulminoi jännittävä huomio : Nimittäin se, että maat jotka harrastavat resurssitaloutta ovat usein köyhiä. Eli maat joilla on timanttikaivoksia ja muuta arvokasta omistusta tuppaavat menestymään huonosti. Uusliberalismissa valta ei ole yksilöillä - toisin kuin jotkut libretardit libertaarit katsovat. Se on yhtiöillä ; Resursseja kun eivät myy ihmiset jotka elävät alueella vaan se taho jolla on valta päättää tämän omistuksesta. Tällä taholla on oikeus myydä näitä resursseja. Ja usein ihmiset ovat tässä vain työresurssi jonka saamat tulot pyritään pitämään niin pienenä kuin mahdollista. Jolloin mahdollisimman paljon menee sille jolla on valta ohjata näitä ihmisiä. Lisäongelmaa tuo se että se jolla on efektiivinen yhteys resursseihin voi myös lainata rahaa muilta valtioilta ja toimijoilta. Investointi johtaa siihen että nämä tahot saavat muita tahoja helpommin rahoitusta. Ja tässäkin ongelmana on se, että tämä omistajataho ei välttämättä edusta alueella olevia ihmisiä. Ja samalla on väistämätöntä että tämä omistajataho pyrkii maksimoimaan oman hyötynsä minimoimalla työläisten palkat. Seurauksena on usein se että raha virtaa yhtiölle tai hallitsijalle ja maa luopuu usein uusiutumattomasta resurssista. Joka johtaa helposti siihen että maa kalutaan tyhjiin samalla kun paikallinen väestö ei talouskasva. Inhimillinen tragedia yhdistyy jälleen luonnonkatastrofiin. (Lisäongelmia tulee siitä että suorittava työ on jossain määrin perustason resurssi.)

Jossain määrin tämä johtuu siitä että ihminen toimii termodynamiikan toisen pääsäännön mukaisessa maailmassa. Me syömme, juomme ja paskomme. Eli kulutamme resursseja ja saastutamme. Ainoastaan se, että aurinko ei ole kuin me, eli se syytää lämpöä planeettamme pinnalle, on se joka takaa että voimme jossain määrin jatkaa tätä toimintaa. Luonnolla on energiankäytössä yläraja jota ei voi ylittää. Mikään teknologinen parannus ei voi ylittää tiettyä rajaa. Ellei sitten usko että ikiliikkuja on todella potentiaalinen energiamuoto. Väestönkasvu ja saastuttaminen ovat tässä mielessä syvimmät ongelmat infrastruktuurille. (Ei kenties talouskasvulle koska se on symbolista ja on aikaa sitten irtautunut konkreettisuudesta. Rahakaan ei ole enää kultakannassa vaan "leijuu ilmassa" jossain joka viittaa enemmän luottamukseen kuin mihinkään konkreettisuuteen.)

Kenties olisikin rakentavampaa hakea pysyvän ideologian sijasta ratkaisua. Itselleni tämä nöyryys on jotenkin luontevaa. Moni ajattelee että ongelmat voi hoitaa jotenkin. Kenties näin ei ole. Kenties on tässä kohden ajateltava hieman kuten Barry Johnson "Miten selvitä ongelmista joihin ei ole ratkaisua?" jossa tasapainoilu, jossa ei jumiteta yhteen tilanteeseen vaan asiaa korjaillaan koko ajan ja heilutaan siksi eri ratkaisuissa kuin tuuliviiri. Mutta taktisesti. Sillä tämä luo taloudellista pysyvyyttä tilanteissa joissa ei ole yhtä ratkaisua ja jossa yhteen ratkaisuun jumittaminen voi johtaa jopa konkurssiin. Hieman kuten minimaxissa ja peliteoriassa tulee vastaan : Sekastrategia tarjoaa usein parhaan ratkaisun. Kenties on turhaa vääntää siitä ovatko kommunistit vai kapitalistit väärässä. Ihan siksi että jos tämä väärässäolo huomataan ollaan ymmärretty vasta puolet jostain oleellisesta.

Kun naapurissa on kummat teekutsut, kelle soitat?

You know, Tea party.
Party of Mad Hatter.

TEA -Party on erikoinen hyvin Amerikkalainen ilmiö. Minulla on facebookystävänä eräs "Doug", joka on tämän liikkeen kannattaja. En tiedä miten asettelisin sanani kohteliaasti tämän liikkeen perusasenteen. Miten kuvata liikkeen ydintä. Se on hieman sekopäinen yhdistelmä oikeistokonservatiivisuutta ja liberaalia yksilönvapautta joka onnistuu vain hyvin sekopäiseksi modifioidulla libertarismilla, sellaisella jossa on paljon tilaa salaliittoteorioille.

On vaikeaa nähdä hyvää tässä vähä-älyisessä modernissa poliittisessa aktivismiliikehdinnässä, jossa kannatetaan minimaalista hallitusta, maksimaalista uusliberalismia, kannatetaan julkista tuliaseiden kantamista ja ylikorostetaan perinteisiä kristillisiä arvoja. Tai ei kristillisiä, vaan niitä perhearvoiksi määriteltyjä asioita joista monet eivät oikeasti edes käsittele perhettä vaan pelkästään arvoja. Kombinaation osat eivät itse asiassa edes ole kovin omituisia tai edes inhottavia. Mutta kun ne asetetaan yhteen syntyy varsin omituinen seos. Ja tätä on vaikeaa nähdä positiivisessa valossa.

Mutta jos tätä liikettä pitäisi lähestyä jotenkin - vaikkapa siksi että on hyvä tehdä asioita, ei siksi että ne ovat helppoja vaan siksi että ne ovat vaikeita - on syytä tehdä mitä tehdään joka kerran kun vastassa on jotain kummallista joka ei näytä hyvältä. (If it's something weird and it won't look good.) Ja ottaa esille elokuva joka on peräisin minun lapsuuteni ajoilta. Elokuva joka on lastenelokuva niiltä viattomilta ajoilta jolloin lapsille sopivaan elokuvaan voitiin laittaa sankareiden rentoa tupakointia lähes kaikkialla, sankareiden ja muiden ihmisten kiroilua, sekä kummitushirviöitä jotka tarttuvat naisia tisseistä ja ottavat miehiltä suihin. Ja jossa on annettu sivosarooli Ron Jeremylle, eräälle kaikkien aikojen kuuluisimmalle pornotähdelle. (Elokuvat olivat siihen aikaan kiistatta parempia.)

"Grab your stick", "heat em up", "make em hard" & "Don't cross the streams" ; Ja muita freudilaisia sloganeita! Se on "Haamujengi"! Sillä kun naapurustossasi tapahtuu jotain outoa - kunhan tämä naapurusto on New Yorkissa - on vain yksi ryhmä jolle soittaa. Ryhmä joka on monestakin syystä jotain joka täyttää keskivertoisen TEA -partylaisen unelmat. Elokuvan sankarit ja toiminta ovat kuin TEA -partylaisen stereotypia, ilman niitä haittapuolia.

Pinnallisesti elokuva on elokuva nörteistä jotka jahtaavat kummituksia kotitekoisin vempelein ja vangitsevat näitä laatikoihin. Mutta on syytä katsoa tämän pinnan alle. Siellä on kaikenlaista varsin einörttiä. (Esimerkiksi ne em. elementit jotka tekevät elokuvasta mainion lastenelokuvan.) Elokuvan eetos ja asenneilmapiiri on hyvin TEA -partylaista. Vaikka elokuva ei tietenkään ole mikään poliittinen elokuva joka olisi tarkoituksella tehty sellaiseksi. Se enemmänkin kertoo mistä - itse asiasta hyvinkin ajan hengen mukaisista, populaareista ja yleisistä - asenteista TEA -partylaisuus on kummunnut ja saantu voimansa ja valtansa.

Joukolle yksityisyrityksen perustaneita eilisensoitujen kookkaiden ja raskaiden aseiden kantajia, jotka ovat myös akatemian halveksumia naturalismin hylkäämiä professoreita. Jotka kaikki ovat yksinäisiä susia mutta nörtillä tavalla. Ja joista ainakin yhden voidaan sanoa ylittävän sovinismissaan kohteliaisuuden rajat tavalla joka asettaa kysymyksiä siitä missä vaiheessa seksuaalinen häirintä alkaa ja sananvapaus loppuu.

Vastustajat oat kummituksia. Itse asiassa elokuva näyttää nämä olentoina jotka eivät tee juuri mitään kovin hirvittävää. Paitsi ajavat taksia, lukevat kirjoja, syövät, levittävät limaa ja kourivat naisia ja ottavat miehiltä suihin. (Tosin vain kerran.) Näille tietoisille olennoille ei anneta oikeudenkäyntiä. Ne vangitaan ikuisiksi ajoiksi laatikkoon. Sillä ne ovat rasittavia ja "tavallisen ihmisen" tiellä. Oikeudellisia perusteita ei mietitä, eikä kummituksia oteta talteen jotta heidän käytöstään voitaisiin sovittaa yhteiskuntakelpoisiksi ja palauttaa maailmaan. Lukitseminen on pysyvää. Roskat siivotaan kaduilta ikuisiksi ajoiksi. Koska ne ovat ärsyttäviä ja hankalia tiettyjen ihmisten arjessaelämiskokemuksen kanssa. Tällä on selvä yhteys siihen miten ja millä ehdoin TEA -party -liikkeessä halutaan hoitaa vankeinhoito.

Kummitusten kohdalla on muutakin mielenkiintoista. Ensimmäisessä elokuvassa kummitukset tulevat itse asiassa kaupunkiin siksi että sen moraali on heikko. Kummitukset ovat siis eräänlainen vitsaus joka johtuu siitä että kaupungissa eletään huonojen arvojen vuoksi. Jumala on siis kehittänyt menetelmiään omituisimmiksi sitten esikoispoikien surmaamisten, vesien vereksi muuttamisten, heinäsirkkavitsausten ja Sodoman ja Gomorran tuhoamisen jälkeen. Tosin elokuvassa ei mainita Jumalaa, mutta tietty asenteellinen yhteys on periaatteessa olemassa. Väärät arvot ovat haitaksi myös valtiontaloudelle ja vapaalle yrittäjyydelle.

Toisaalta elokuvissa on myös ei-yliluonnollisia vihollisia. Antagonistit ihmispuolella ovat poliitikkoja ja byrokraatikoita. Elokuva on oikeasti jotain jossa vapaat pienyrittäjät ratkaisevat oikeita ihmisten ongelmia, ja heitä rajoittaa, jarruttaa, estää, haittaa ja kiusaa poliitikkojen ja byrokraatikoiden laumat. Nämä kuvataan elokuvissa inhottavina tyyppeinä. Elokuvasarjan edetessä on hyvä huomata että näiden inhottavien tyyppien määrä kasvaa ja heidän poliittinen statuksensa myös nousee. Ensimmäisessä osassa riittää tarkastajavirkamies, mutta toisessa osassa on jo annettu tilaa korkea-arvoisille poliitikoille. Oikeastaan ainoat jotka pystyvät antamaan kampoihin näille kammotuksille ovat villit ja vapaat kummitustenmetsästäjämme. Jotka ovat elokuvan siistejä omalaatuisia ja kiinnostavalla tavalla miellyttäviä sankareita.

Huomattavaa on myös se, että hallituksenvasustusteorioita on monenlaisia. Osassa hallitus nähdään kaikkivoipana illuminatipahuutena joka osaa ja hallitsee kaiken. Tea -partylaisille pääargumentti hallituksenvastaisuuteen on se, että keskusjohto on inkompetenttia, läpeensä inkompetenttia. Samoin tässä elokuvassa iljettävät byrokraatit ovat tehottomia, huonoja ja osaamattomia. He eivät hallitse hurjalla kurilla vaan oikeastaan sillä että he eivät osaa pitää yllä järjestystä vaan kontrolloivat villejä vapaita individuaaleja jotka seuraavat hyviä arvoja.

Samoin on huomattavaa että elokuvissa nähdään kuinka kummitustenmetsästäjät rakentavat ilman lupaa tietyöasioita koska kummitukset. Poliisi tulee estämään tätä toimintaa ja kyselemään että miksi he ovat avaamassa yleistä tietä. Ja elokuva esittää tämän poliisin jotenkin pikkumaisena. Samanaikaisesti bustereiden hieno auto pitää katollaan sireenejä ja vastaavia joka kertoo että he ovat yksityistäneet avuntarjoamisen, he ovat eräänlaisia lääkintämiehien, poliisien ja tuomareiden sekoitelmia. Johtamista, saati Montesquielaista vallan kolmijakoa ei tarvita, sillä kaikkia tietoisia ja tuntevia toimijoita ei lasketa täysivaltaisiksi kansalaisiksi. (Eikä syynä taatusti ole se että nämä kummitukset eivät maksa veroa. Verothan ovat vastenmielisiä!)

Puhumattakaan siitä miltä haamunmetsästäjät näyttävät. He kuljettavat kookkaita aseilta näyttäviä varusteitaan (jotka myös ovat aseita) julkisilla paikoilla. Tätä korostetaan sillä että he ovat valinneet univormupuvun joka ei tuo mieleen vaikkapa paikallista hyönteismyrkyttäjää tai rottien pyytäjää. Vaan nimenomaan sotilaallisia cooleja seikkailullisia mielikuvia. On selvää että tämä on melko ultimaattista aseiden vapaata kantamista.

Tältä pohjalta voidaan sanoa että on yllättävän helppoakin nähdä se, miksi TEA -party miellyttää. Mikä veto ja tenho heidän ajattelumaailmassaan, arvoissaan ja toiminnassaan on. Samalla on selvää että liikkeen perusajatukset eivät ole perustaltaan hirveän ekstreemejä. Se, mikä koko puolueesta tekee niin sekopäisen onkin jossain muualla. Se ei ole siinä mitkä perusosaset ja perusteemat liikkeessä on. Se on siinä miten nämä teemat liimataan yhteen. Se on se sälä jolla nämä erilliset periaatteet sidotaan yhteen. Se roina jolla tilkitään rakoset. Esimerkiksi "Doug" ei ole ollenkaan vastenmielinen tyyppi.

MR Ateismi

"Takkiraudassa" otettiin esille ateismin "miesongelma". Ateismi on miesenemmistöistä, sen joukossa on paljon ns. miesliikeläisiä ja sen sisällä on paljon libertaristeja. "Nimittäin vihaiset organisoituneet nuoret miehet ovat, paitsi täynnä vihaa, myös kurkkuaan myöten täynnä sitä vihaa, jonka yhteiskunta, koululaitos, opettajat, lastentarhat ja vasemmistoliberaalinen estabilissementti on heidän niskaansa kaatanut syyllistämisen, halveksunnan, miesvihan ja positiivisen syrjinnän muodossa. Mutta eivät ainoastaan konservatiivit, vaan myös aivan aitoa sosiaalidarwinismia kannattavat libertaristit ovat miesliikkeen edustajissa yliedustettuina." Nuoret piehet tekevät ateismia seksinpuutteesta. "Ateismi on nuorten miesten juttu, ja nimenomaan vihaisten nuorten miesten juttu. Mikään ei saa miehiä niin aktiiviseksi kuin pimpan puute, ja juuri miehet suhtautuvat kriittisesti insituutioihin, organisoituvat ja lähtevät kaatamaan uskontoja, instituutioita ja hallituksia päästäkseen sellaiseen asemaan, jossa voi saada seksiä" ja ateismiin ajaa muutenkin huonot olot. "Hyvinä aikoina on helppoa olla liberaali ja suvaitsevainen. Mutta kun ajat ovat huonot, töitä pitäisi saada, jollain pitäisi elääkin ja biologinen kello tikittää koko ajan, resurssit fokusoidaan omien intressien ajamiseen. Kuten työpaikan saamiseen. Ja kun nuo vihaiset nuoret miehet näkevät, miten positiivinen syrjintä vie heiltä työpaikat sivu suun ja antaa ne toisille sukupuolen ja ihonvärin verukkeella, vähemmästäkin alkaa sappi kuplia."

Takkiraudan ongelmana on se, että hän puhuu uusateismista ja ateismista sekaisin. Ikään kuin ateismi nykyään olisi jokin suuri klimppi joka olisi kaikki uusateismia. Tämänlainen huolettomuus kertoo yleisestä aiheen hallitsemattomuudesta. Mutta täysin ansioton se ei ole. Esimerkiksi hänen näkemänsä konfliktiteoria on kuitenkin varsin hyvä. Ateismia tutkittaessa on havaittu muutamia asioita.
1: Se nimenomaan on usein vastareaktio uskontojen asenteisiin. "Historically, atheism reacts against the religion of its day. Even though not all Christians are part of the Christian Right, they tend to be the most vocal Christians in this day and age. This probably contributes to why atheists tend to be more politically progressive. They are reacting against the vision of Christians as being conservative politically. Given what we know about history, atheists are going to tend to be the opposite. In that way, the Christian Right has helped shape atheists." Tätä voisi vielä korostaa että vaikka itse en ole ateisti, eikä minua siksi "lasketa mukaan", niin oman uskontokriittisyyden takana ovat nimenomaan omakohtaiset kokemukset. (Sanon asian rehellisesti, motivaatio tulee havainnoista ja ne kasvavat kenties biakseen asti, koska kyllä tämänlainen kannustaaa eroamaan kirkosta, kannustamaan muita tekemään samoin. Ja kostaminen. Se on aina hyvä bonus.) Asia on merkityksellinen juuri siksi että ateistit ovat esimerkiksi USA:n vihatuin vähemmistö, islamilaisuus ei ole 9/11 -terrori -iskuineen yhtä huonossa maineessa. Ateistit eivät ole tehneet vastaavia. (Jos minä luettelen Jalovaaran ja Mellerin mokailuja, ei ateistien parista löydy tämänlaista ongelmallista kohkaantumista ja sillä rikastumista. Vaikka suomessa onkin noin miljoona ateistia.)
2: Ja samalla havaitaan että vaikka monet selittävät että uusateistit ovat kauheita ja että heillä on kauhea maine, niin tilanne näyttää kuitenkin joltain aivan muulta. Sen sijaan että ateismi olisi nykyään erityisen kauheaa, nousee esiin että "There still is a degree of stigma to being an atheist. It has gone down less, but it's still there." Tämä johtunee osittain siitä että "uusateisteihin" yhdistyy enemmän mielikuvia kuin syvää historiallista perspektiiviä. Kun nykyään kaipaillaan "vanhoja ateisteja" ei näytetä tiedostavan että aiemmassa sukupolvessa oli oma hyvin vastaava porukkansa, joita suomessa edustivat esimerkiksi taistolaiset. On selvää että uusateistit eivät pysty kilpailemaan edes provokatiivisuudessa tämän ryhmän kanssa. Näyttääkin siltä että uusateisteista ei suomessa saada jutun juurta ja esimerkkejä kun useita vuosia joudutaan viittaamaan muutaman aktiivin aikanaan tekemään yhteen kertaan jääneeseen tilanteeseen jossa vaihdettiin Raamattuja pornolehtiin.
3: Sukupuolijakaumaa, ikää ja varallisuutta katsoessa on nähty yllätyksiä ; Näyttää siltä että "The only thing that might not be as consistent is a couple of studies suggest that atheists may not be quite as wealthy as some other studies did. But the other things, they tend to be men, educated, older. Although, there is some indication of some younger atheists coming up." Tämä on nähdäkseni hyvin tärkeää. Sillä se mitä olen nimenomaan uusateisteja katsoessa havainnut on se, että klassiseen vanhaan ateismiin verratessa he ovat yllättävän usein oikeistolaisia. Jopa libertaareja. Tämä taas yleensä korreloi jonkinlaisen varallisuuden kanssa. Vasemmistolaisuus ja kommunismi taas liittyvät vahvasti vähempivaraisuuteen. ; Itse asiassa jos minun pitäisi nostaa esille ne piirteet jotka uusateismissa minua ärsyttävät, listani olisi Takkiraudan esityksen antiteesi. Uusateistit ovat usein jopa raivostuttavan keskiluokkaisia. Heidän filosofian ytimensä tiivistyy jonkinlaiseen epikurolaisuuteen. Ja esimerkiksi "Paholaisen Asianajaja" -ryhmää on toistuvasti haukuttu uskovaisten puolelta nimenomaan siitä että siellä ollaan liian liberaaleja ja suhtaudutaan libertaareihin aika häijysti. Eli uusateistien suuri klikki kotimaassamme ei selvästi "moiti riittävästi" islamia ja feminismiä. Siellä ei kylvetä edes traumoissa ja mukana onkin myös silminnähtävän monta naisjäsentä.

Takkiraudan uutisoinnin takana on tuoreesti paljon näkyvyyttä saanut, trollailluksi tullut, tutkimus, jota Patheos -blogi on käyttänyt pohjana. Josta kuitenkin onneksi saatiin irti ihan oikeaa tietoakin. Tutkimuksessa tutkittiin nimenomaan miesaktivisteja. Näistä suurin osa on ateisteja. Korjailujen jälkeen on varsin uskottavaa sanoa että "MRA demographic is somewhat older and more moderate, but still overwhelmingly white (87%), still overwhelmingly non-religious (70%), still overwhelmingly young (median age 20), still overwhelmingly in favor of marijuana legalization above all other issues (though socialized medicine and minimum wage increase now attract more support)." Tällä on tietysti uusateismiin samanlaisia yleistäviä tuloksia kuin mitä saadaan jos tehdään kristittyjä koskevia tutkimuksia jossa tutkittaisiin pelkästään fundamentalisteja. Tämänlaisten asioiden yhdistämistä pidetään uskonnon kohdalla jonain joka "ilmiselvästi" pitäisi tietää. Ihan tilastotieteellisistä syistä näin tuleekin tehdä "So most MRA’s are irreligious, which doesn’t mean that most irreligious people are MRA’s. For example, if 16% of the population are atheists, and .16% of the population are MRA, then they could be 100% irreligious and still represent only 1% of of that group." Esimerkiksi ateismien suuren linjan liberaalius, jossa "MRA -sovinistinuoret" ovat selvästi ulkona on strateginen seuraus siitä että ateismi on vastareaktiossa uskontoon nähden. Liberaalius tulee ikään kuin "itsestään", ilman mitään ideologista ohjailua "for purely strategic reasons: because the atheist movement ought to be trying to appeal to as broad a cross-section of society as possible; and because the atheist and feminist movements have a common foe in religious patriarchy and we’ll accomplish more if we work together" Siitä huolimatta. Minulle ei tarvitse sanoa kuin "elevatorgate" ja muistan, että ateistien parissa oli valtavan repivä kina. Joka kertoo että uusateismin sisälläkin on selvästi suuri juopa tässä kysymyksessä. Feminismiin suhtautuminen jakaa mielipiteitä vahvasti liikkeen sisällä. Se ei siis selvästi ole mikään liikkeen kuvaava piirre, jokin joka on yleisesti jaettu sen jäsenten kesken - jollaisena Takkiraudassa sitä näytetään käsiteltävän - mutta se on silti merkittävä huomioitava.

Uusateismissa vedotaan usein vapauteen. Mutta tässä ei usein kerrota onko vapaus positiivista vapautta vai negatiivista vapautta. Ja tämän lisäksi ei kerrota ovatko asenteet liberaaleja vai libertaareja. (Ja siinä missä liberaalit ovat jonkinlaisia tuskastuttavan tylsiä keskiluokkaistuneita hippejä, libertaareja ateisteja taas näyttää vaivaavan rasittava sosiopaattisuus.) Tämä itse asiassa palauttaakin uusateismin sen perusluonteen ytimeen. Uusateismi ei ole ideologia eikä missään tapauksessa organisoitu. Se on enemmän löyhä kokoonpano, josta keskusoppi nimenomaan puuttuu. Se ei ole järjestäytynyt. Se on jäsenmääriä katsoen kooltaan hyvin suuri, sen jäsenet ovat korkeintaan löyhästi yhteydessä, se toimii enemmän erilaisten keskustelufoorumeiden ja pienien ryhmien väliaikaisena liittona ja nivoutumana. Kysymys ei siis oikeasti ole mistään "organisoituneesta nuorten miesten ryhmästä jolla olisi tietty oppi ja tietyt asenteet". Sellaisena sitä tupataan kuitenkin jostain syystä käsittelemään. (Ja usein sellaisten ihmisten toimesta jotka valittavat että uskontoa ei saa niputtaa pelkkiin fundamentalisteihin ja niin edespäin.)

"Koska se kuuluu asiaan" eli konservatiivisuutta mutta ei konservatiivista

Poliittiset käsitteet elävät. Ideologiat kuitenkin tupataan usein näkemään muuttumattomina klimppeinä. Tämä on johtanut tiettyihin vaikeuksiin esimerkiksi termin "oikeisto" ja "vasemmisto" kanssa. Käytännössä tässä on ollut aiemmin kynnyskysymyksenä talousjärjestelmä: vapaata markkinataloutta ja omistusoikeutta painottavat kannattavat ovat oikeistolaisia, yhteisomistusta kannattavat vasemmistolaisia. Mielikuvissa "kapitalistinen" ja "sosialistinen" sopivat termeinä tähän määrittelyyn täydellisen hyvin.

Kuitenkin kun nykyään puhutaan oikeistosta, ei suinkaan tarkoiteta usein oikeistoa tässä klassisessa mielessä. Silloin puhutaan enemmänkin "konservativismista". Jos aiheena on äärioikeisto, esiin nousee sellaisia termejä kuin "autoritarismi", "fasismi", "nationalismi" ja "rasismi". Nämä ideologiset teemat ovat nousseet oleellisemmiksi. Ja tätä kautta koko määritelmä on muuntunut ~ Klassisessa mielessä äärioikeistolaisuus tarkoittaisi jotain aivan hemmetin erilaista kuin nämä mielikuvat. Määritelmällisesti äärioikeisto viittaisi laissez-faire -tyyliseen uusliberalistiseen kapitalismiin. Esimerkiksi autoritaarisuus ja kansallismielisyys on tässä kohden asiaan tavallaan liittymätön asia ; USA:n republikaanit ovat äärioikeistoa sanan klassisessa mielessä ja ne ovat autoritaarisia ja kansallismielisiä. USA:ssa libertaarit taas korostavat vapaudessa juurikin riippumattomuutta.

Filosofisesti suuntautuneet ajattelevat että suurin osa ihmisistä käyttäisi termejä väärin. Itse taas näen että politiikassa termeissä on aina kyse aikaan sidotuista konnotaatioista. Näin ollen nykyään äärioikeisto tarkoittaa natsismia. Ja näiden välille voidaan jopa nähdä tietynlainen yhteys. ~ Tämä on melko selvää kun mietitään mikä yhteys on sosialismilla ja vallankumouksen käsiteistöllä. Omistusoikeuspyrkimykset vaativat tiettyjä tapahtumia ja muotoja. Samaa asiaa voidaan hakea monilla eri strategioilla, mutta nämä strategiat ovat systeemeitä ja niitä on rajallinen määrä. Yksityiskohdissa on toki vääntöä mutta kun valitaan tietty yksityiskohta ja tavoite, muut asiat nivoutuvat helpopsti yhteen. Siksi ei ole ihme että kommunistit haikailivat vallankumouksesta. Eikä ole ihme että USA:n oikeistolaiset ovat itsensä pyhyttäviä kalvinisteja.

Fasismin määrittelyä noin ylipäätään on tässä kohden oleellinen. Jos mietitään miksi se liitetään oikeistolaisuuteen, voidaan huomata että fasismi on ideologisesti ontto. Liitos tuntuukin pinnallisesti heti siltä että sanotaan lähinnä "en pidä tuosta enkä halua heittää natsikorttia kun sillä häviää" -taktiikaksi. Asiaa pahentaa se, että fasisteiksi itseään toteuttavien tahojen teorioiden ja oppien ero käytännön toiminnasta on valtava. Reaalipolitiikka vetoaa oppiin nimellisesti mutta ei noudata sitä. Tämä pahentaa fasismin kaikkea määrittelemistä entisestään. ~ On kuitenkin hyvä huomata että fasismi, natsismi ja vastaavat ovatkin tavallaan kapitalistisen järjestelmän sivutuotteita. Joku teräväkielinen voisi sanoa että fasismi ei ole oikeistolaista vaan oikeistollisuutta. ; Ja tämä jaoettelu selittää sen, että miksi sellaiset puolueet jotka ovat korostaneet olevansa oikeisto-vasemmisto -jaon ulkopuolella ovat yleensä nimittäytyneet nationalistisiksi tai fasistisiksi.

Tämä ylläoleva on tarpeen jos tartutaan siihen mikä nykymaailmassa tuppaa olemaan oleellista. Nimittäin "Konservatiivi-liberaali" -akselille. Tämä on mielenkiintoista koska osa saattaa jopa miettiä että onko oikeistokonservatiivi vain redundantti sanahirviö, jossa samaan asiaan viitataan kahdesti. (Vähän kuin sanoisi että "vihtavasta", "tietokonekompuutteri" tai "CD -levy"...)  Näin ei kuitenkaan ole ja itse asiassa ole.
1: Mielikuvissa oikeisto ja natsismi liittyvät yhteen. Kuitenkin Hitlerin natsien kinoissa on huomattavaa että siellä oli itse asiassa vahva vasemmistolainen osio, ns. strassenismi. Tästä vasemmistonatsismista vain päädyttiin eroon sisäisten tappamisten ja sotimisten jälkeen ja jäljelle jäi se oikeistonatsistinen porukka.

"Tämä Päivä" -blogissa kirjoitettiin siitä miten konservatiivit ovat mitä ovat. Ja että tämä ei itse asiassa usein vastaa konservativismin määrittelyjä. Konservativismi ei ole oikeistolaisuutta vaan toiminnallisuutta ja pragmaattisuutta "Korservatiivinen henkilö kunnioittaa perinteitä ja suhtautuu muutokseen varoen. Uusi ilmiö on ennen hyväksymistä tutkittava ja todettava hyväksi ennen kun sen annetaan korvata vanhaa. Vanhaan ei kuitenkaan tarrata väkisin kiinni, vaan uusi on tutkittava ensin ja hyväksytään sen merittiten mukaan. Kaikessa tässä ajatus pitäisi olla kyse pitkän ja kestävän yhteisön ja yhteiskunnan luomisesta, pysyvistä arvoista ja pitkälle katsomisesta, ihmisten yhdistämisestä ei erottamisesta." Tämä ideaali on se syy miksi esimerkiksi itse olen korostetusti konservatiivi. (Olen filosofisen määritelmänkin mukaan myös oikeistolainen, mutta oikeasti sen uuden käytännön oikeistolaisuuden kanssa minulla on yhtä vähän tekemistä kuin sen  konservatiiveiksi itseään kutsuvien tahojen liikehdinnän kanssa.) Kuitenkin käytännössä konservatiiviksi nimitetty toiminta on lähinnä viittaussuhteessa tähän teoriaan ja ideaaliin. Konservatiivi viittaa ideaaliin puolustuksena kohtaamalleen kritiikille. Kuitenkin teot ovat usein jotain aivan muuta. "Konservatiivit eivät itseasiassa usko luonnon suojelemiseen yleensä ylipäätään, vaan pitävät luonnon varjelua teollisuuden ja talouden haittaamisena, eivätkä elinolosuhteittemme ylläpitämisenä. Luonnon suojelemisen pitäisi olla nimenomaan jotain mitä konservatiivit tekevät, mutta ei enää. Konservatiivien pitäisi myös kannattaa arvoja jotka yhdistävät ja vakiinnuttavat yhteiskuntaa. Silti he vastustavat samaa sukupuolta olevien parisuhteiden vakinaistamista vaikka se tekisi heistäkin paljon kiinteämpiä osia yhteiskuntaa. Konservatiiveissa on noussut myös voimakas työväenliikkeitä vastustava suuntaus. Ammattiliitot ovat todistetusti yksi parhaita yhteiskunnallisen vakauden välineitä, mutta konservatiiveista löytyy merkittävä osa jotka tahtovat ajaa moiset sosialismin airueet ulos järjestelmästä." ... "Konservatiivisuus lyhyelläkin tarkastelulla ei siis ole erityisen konservatiivista, vaan pikemminkin kuulostaa mielestäni uskonnolliselta liberalismilta." Käytännössä konservativismi heijastuukin viittaussuhteena ns. ostoslista -metodiin. "Konservatiivisuuden on "napannut" uskonnollisten ja Friedmanilaisten markkinaliberaalien porukka. He näyttäytyvät perinteiden puolustajina, mutta samalla varjolla voidaan näppärästi ajaa myös kaikkea muuta. Ja tässä on nykyisen konservatiivisen liikkeen kuolema. Kyseessä ei ole enää suuntaus joka rakentaisi terveitä ja pitkäikäisiä yhteisöjä. Moderni konservatiivi ei yhdistä, vaan hajottaa, hän piirtää tiukat taistelulinjat ja asettuu niihin. Homoja vastustetaan koska se kuuluu asiaan. Ilmastonmuutos kielletään koska se kuulu asiaan."

Tämä onkin tärkeä huomio. Sillä usein kun konservatiivit korostavat sitä että miten he eivät ole mikään ideologia, he kuitenkin toimivat hyvin tämän vastaisesti. He eivät ole pragmatisteja jotka kannattavat kansan yhteyttä, vaan riidanhaastajia jotka hakevat konfliktia. Uskonnolliset rituaalit myydään kansan rivit yhdistävänä. Oikein mitään syy-seurausyhteyttä sillä konfliktilla joita uskonnollisiin rituaaleihin pakottavat sitten nostavat ei enää olekaan. Pragmatisti laittaisi turvan kiinni. Nykykonservatiivi nostaa kierroksia. Sillä kysymys ei oikeasti ole siitä että asioilla olisi syy-yhteys, vaan siitä että ensin on päätetty että puolustetaan yhteistä uskontoa ja sitten keksitään tälle presuppositionistisesti mitä tahansa syitä jotta tämä ehto toteutuisi.

Konservatiivit toimivat tällä presuppositionistisella strategialla muutoinkin. Ja tämä näkyy varsin hyvin siinä miten vähän näkemysten kirjoa konservatiiveiksi nimittäytyvillä yleensä ottaen on. Jos perustelu huonon argumentin vastaan tullen on "mutta kyllä se voi olla ja koherentisti voidaan ajatella näin" ei kuitenkaan selity miksi tämä linkki asian ja ideaalin välillä on paljon heikompi kuin se korrelaatio jolla tätä ideaalia ajavat kannattavat tätä asiaa.
1: Eli jos kaikille yhteiseksi pakotetun uskonnonrituaaliston yhteys yhteiskuntarauhaan on teoreettinen ja yhteys mahdollinen mutta utooppinen, niin miksi yhteiskuntarauhateoriaan vetoavista miltei kaikki uskovat tähän eivätkä siihen vaihtoehtoon joka on hyvinkin relevantti vaihtoehtoteoria. Koska konservatiivi ei oikeasti ajattele lopputulosta ja seurausketjua jolla tähän päästään vaan hän ensin on valinnut ne miten pitää olla ja väitää niiden liittyvän yhteiskuntarauhaan. Jos yhteys olisi ehdoton ja varma, olisi yhteys selvä. Mutta hyvin usein mielipidekirjoa olisi olemassa, mutta tätä kirjoa ei suinkaan käytetä vaan ollaan hyvinkin yksimielisiä siellä missä itse ideaali antaisi sille hyvinkin paljon tilaa. Tämä on oire joka kertoo kaksinaamaisuudesta, eli siitä että oikeasti takana ei ole pragmaattisuus vaan ideologia joka yritetään naamioida pragmaattisuudeksi. Siis eräänlaista pseudotiedettä.