WobEGOn : Lankeemuksen edestä.

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, miten ylpeydestä ja vaatimattomuudesta puhutaan. Yleisesti ottaen vaatimattomuus on hyve ja ylpeyttä pidetään paheena. Tätä kautta siihen liittyy erityinen puhe, jossa itse määritellään vaatimattomaksi ja toiset ylpeiksi. Strategia on toimiva, koska ylpeys ja vaatimattomuus ovat niin monisyisiä ilmiöitä, että sopiva määrittelytapa löytyy aina.

Esimerkiksi uskontokeskustelussa:
1: Uskova kokee että hän on vaatimaton, koska hän myöntää että on jotain häntä itseään suurempaa. Tämä pakottaa hänet vaatimattomuuteen. Valitettavasti kaikki muut näkevät sen, että uskonnot antavat ihmiselle erityisosan universumissa. Ja uskovalle eritoten. Universumi on häntä varten, joten tämän nähdään herättävän ylpeyttä.
2: Ateisti kokee että hän on rehellinen, hän ei anna itselleen erityistä roolia. Elämä on kosmisessa mittakaavassa murunen. Mitään kosmista tarkoitusta ei ole. Tämä on vaikeaa ja esimerkiksi Sartre kuvaa tilanteen tajuamista raskaasti : Hänen päähenkilönsä oksentaa. Syntynyt angst on pohjimmiltaan vaatimattomuutta. Valitettavasti kaikki muut näkevät sen, että hän on ottamassa vallan ja vastuun omasta elämästään sen sijaan että delegoisi itsensä jumalalliseksi orjaksi.
3: Agnostikko taas näkee että nimen omaan epätiedon tunnustaminen on vaatimattomuutta. Hänestä ateisti ja uskovainen tekevät perusteettomia sitoumuksia vain jäsentääkseen maailmankuvansa ja välttääkseen kognitiivista dissonanssia. Agnostikko hyväksyy epävarmuuden ja tämä vaatii vaatimattomuutta. Valitettavasti kaikki muut näkevät tämän mainitsemisen ylpeytenä, jossa itse väitetään omaavan jokin tietotila ja absoluuttinen totuus muiden tiedosta. Mikä taas näyttäytyy ylpeytenä.

Tälläisen tilan tajuamisessa huomataan että kaikki olemme ylpeitä. Huomio voisi ensialkuun mennä tulkitsijan piikkiin ; Olen kyyninen ja arrogantti, joten voisi ajatella että näen kaikki muut samanlaisina kuin itseni. Kyseessä olisi siis vain projisointi, jossa siirrän omat syntini kaikkiin muihin. Asiassa voi olla perääkin, mutta asian takana on muutakin ; Lake Wobegon effect on tunnettu ilmiö. Ihmiset kokevat olevansa keskivertoa useammin keskivertoa parempia.

Ihmiset eivät suhtaudu itseensä rehellisesti ja aidosti. Vaikka kaikki maailmankuvat kilvan kehuvat vaatimattomuuttaan, tosiasiassa tässä luodaan hierarkia, jossa itse on parempi kuin eri maailmankuvan ihmiset. Ihmisten välille saadaan arvohierarkia, jossa oma vakaumus nostaa pisteitä. Ihmisillä ei ole psykologista taipumusta jossa he kokisivat olevansa keskivertoa huonompia, joten vaatimattomuuskuvaus ei uskottavasti kumpua mistään itsetuntemuksesta.

Hyvänä asiana tästä seuraa se, että olemme kaikki ylpeitä ja tyytyväisiä itseemme. Kai sekin painaa jossakin.

Transsendenssin käyttäminen.

Transsendentin käsite liittyy mystiikkaan. Se on annettu yleisesti etenkin Jumalan ja ihmisen välisen luonteen kuvaukseksi. Se on yksinkertaistetusti sitä että Jumalasta ei voi objektiivisesti tietää mitään. Jumalan olemassaolo, olemattomuus tai tästä tietämättömyyskin ovat tätä kautta mahdottomia, ainakin jakamisen kannalta. Tieto voi olla subjektiivista, mutta sen merkitys voi kadota selitettäessä. Ja tämän subjektiivisen tiedon olemassaolokin asetetaan kyseenalaiseksi.

Transsendenttia kantaa seuraavan mielestä kukaan ihminen, ei pappi, ei myrrysmies, ei 16 vuotta Raamattua tutkinut, ei uskova, ei ateisti tai kukaan muukaan voi ymmärtää lausetta: "Jumala on olemassa". Sen sisältä on tavallaan "enemmän kuin väärä", se on "outo".
1: Jos Jumala on transendentti, hänen olemassaolemisensa jää muiden asioiden mukana, ihmiseltä objektiivisen tiedon ulottumattomiin. Tämä tekee tietysti esimerkiksi kreationismi ja "tieteellinen ateismi" jossa Jumala on tieteellä osoitettu vääräksi, Jumalan transsendentti luonne joko kielletään tai sitä pidetään irrelevanttina. Agnostismin kohdalla asennetta pitää hieman laajentaa, sen pitää lopettaa olemasta tietämättömyysväite, vaan se laajennetaan ikään kuin astetta edemmäs. Mutta tämän jälkeen se on oikeastaan juuri sama asia.

Tässä mutkia matkaan tulee siitä että se, että uskon kohde on transsendentti ei tarkoita että mutta uskonto olisi. Uskonto, vaikka kuinka sanookin uskovansa transsendenttiin olentoon, näyttäytyy jonain aivan muuna kuin transendenttina. Siinä on opinkappaleita, totuuksia ja sen varassa rakennetaan identiteettiä. Ja tehdään tuonpuoleista ja "miten pitää käyttäytyä tämänpuoleisessa" -kannanottoja jotka ovat rakenteeltaan varsin kantaa ottavia, propositionaalisia kannanottoja. Transsendentti ei siis ole ollenkaan sama asia kuin uskonnoton. Uskonnolline transsendentti ei ole lainkaan ongelmallinen tai tavaton yhdistelmä, pikemminkin päin vastoin.

Transsendenssissa on tiettyjä kauniita piirteitä. Se viittaa ihmisen tietämättömyyteen. Ja tätä kautta opinkappaleita tulee voida sen piirissä kyseenalaistaa. Ihmisen epätieto estää "totuuksiin vetoamista". Tätä kautta se toimii vastapainona dogmaattisemmille toimijoille.

Kuitenkin ongelmiakin on. Tässä takana ei ole niinkään transsendenssi, vaan se että se aina ja kaikkialla liittyy ihmisiin. Ja he toimivat näissä asioissa hyvin arvattavasti.
1: Ehkä selvin on Se, että vaatimattomuudesta tehdään brandi. Eli transsendentin viittaaminen tarkoittaisi automaattisesti samaa kuin vaatimattomuus. Ja erimielinen on tietysti ylpeä, koska vastustaa tätä vaatimattomuutta. Tämä on hyvin paljon käytetty konsti. Tässä muodossa transsendenssi tarjoaa asenteellisen toiseuttamiskeinon. Jos määrittelet itsellesi rakkaan asian transsendenssiksi, saat automaattisesti haukkua ja pilkata kriitikoitasi, koska he eivät selvästi tiedä mistä puhuvat.
___1.1: Tätä ylpeyttä tuetaan narraatioilla, joista tärkeä on ihmiskeskeinen universumikäsityksellä, jossa ihmistä ei ole laitettu universumiin, vaan universumi on tehty ihmistä varten. Tässä olevasta ironiasta huomauttaa esimerkiksi "Jesus and Mo" -sarjakuvn stripissä "crown". On varsin jännitteistä ja epäjohdonmukaista korostaa samanaikaisesti sitä että on vaatimaton, kun esittää että esittää roolia universumin navassa. Maakeskisyys oli hyvin suosittua aikanaan ja sitä puolustettiin osittain sen vuoksi että se asetti ihmisen erityisasemaan, tärkeimmäksi ja keskeisimmäksi asiaksi koko universumin kaikkeudessa. Ihminen esitetään eläinkunnan kruununa ja universumin kruununa. Tämä ei ole vaatimattomuutta. Nöyryys universumin suuruuden alla tarkoittaisi sitä että ihminen tajuaisi olevansa merkityksetön ja pieni, ei sitä että ollaan kruununa.
2: Transsendenssi liittyy usein perinteisiin ja tässä vaiheessa siihen liittyy hyvin usein synkretismi : Tällöin tausta -ajatuksena on se, että loogiset ristiriidat sallitaan, eikä niitä häivytetä, vaan niiden katsotaan viittaavan yhdessä johnkin yhteiseen kuvaamattomaan. Tätä kautta häivytystä tai kritiikkiä ristiriitaisille kannoille ei ole. Tätä kautta ei tietenkään ole Totuuksia, joihin voidaan vedota. Synkretismi tarjoaa juuri tätä kautta keinot äärimmäiseen valtapeliin. Econ mukaanhan se oli jopa fasismissa tunnusmerkkinä. Jos jokainen erimielinen näkemys on viisauden ydin joka ehkä allegorisesti viittaa yhteen asiaan, käy seuraavasti "Truth already has been spelled out once and for all, and we can only keep interpreting its obscure message." Tämän mallinen viesti on sellainen että siihen ei voi kohdistaa kritiikkiä, moite kohdistuu aina vain johonkin asiaan, jotka saavatkin olla ristiriidassa keskenään.
___2.1: Taho jonka ei tarvitse olla johdonmukainen tai perusteltu, on samanaikaisesti kritiikki -imuuni. Sillä kritiikki vaatisi logiikkaa, joka taas sisältää sen "totuuden siemenen", ja oletuksen totuuden komennusvoimasta.
___2.2: Erimielisiä voidaan kohdella hyvinkin keskenään ristiriitaisilla moitteilla. Konsistenttiuden vaatimushan olisi logiikan kahleisiin hyppäämistä. Tätä kautta erimieliset voidaan asettaa asetelmaan, jossa he voivat vain valita tavan jolla he ovat väärässä. "Kruuna, me voitamme - Klaava, te häviätte" -peli on varsin vakioista.

Siksi transsendenttia käsitettä käytetäänkin samanaikaisesti puheen tasolla "uskonnon sisäisen kritiikin lähteenä", mutta käytännön tasolla sitä samanaikaisesti käytetään suojana sille että uskontoon liittyviä asioita ei tarvitse perustella.
1: Transsendentin idean kannattajan mukaan hän on transsendentti, joten hänen ei tarvitse perustella, mutta muut eivät saa tätä samaa asemaa. Muiden täytyy perustella kantansa, koska hehän eivät ole transsendentistejä. Tätä kautta syntyy epäreilu keskustelutilanne, transsendenttipuoli voi vain esittää vaatimuksia, jotka ovat mahdottomia täyttää.
2: Tätä kautta transsendenttius tarjoaa kätevän työkalun sille, että "uskonnon sisäinen kritiikki" muuttuu helposti tyhjäksi höpinäksi, ääneksi äänen vuoksi. Merkityksellinen ja vaikuttava kritiikki voidaan ohjata sitten ulkopuolisiin, erimielisiin.

Transsendentti toimii myös tehokkaasti pelottelupuheessa ja paniikinlietsonnassa. Pelottelussa perusidea ei toimi todennäköisyydellä vaan mahdollisuudella. Siksi transsendentin kaltaiset asiat toimivat erinomaisesti sellaisessa käytössä. Sillä ihminen on määritellyt transsendentin suhteessa logiikkaan. Mutta pelottelupuheissa ihminen ei suhtaudu sen lauseisiin sen suhteessa logiikkaan. Ihminen reagoi siihen ensi sijassa tunteilla. Tätä kautta transsendentiksi määrittely pohjimmiltaan poistaa järjen kontrolllin asioista. Tämä taas tarkoittaa sitä että ihmiset ovat tämän jälkeen täysin mielikuviensa vietävissä. On merkityksetöntä luoko mielihalut ja mielikuvat ylhäältä, vai onko takana lajityypillisiä biologisia mielikuvia ja mieltymyksiä. Yhteiskunnan tekemistä voidaan ohjata rakentamalla tietynlainen ohjausjärjestelmä. Tai sitten nyitään näistä lajityypillisistä tavoista niin että ihmisistä tulee odotettu seuraus. Ehkä tämä on yksi syy sille, miksi tarinasta Helvetistä on tullut niin suosittu.

Keskeistä on tietysti se, että transsendentti ei ole "joko hyvä tai huono". Se on tavallaan tässäkin kohdassa enemmän "outo" kuin mitään muuta. Keskeisempää on katsoa miten sitä käytetään.

Pyhäin Ylpeyden.

Karl May kirjoitti joukon seikkailukirjoja, joissa hän vihjasi itse olevansa sankari. Hänen alter egonsa villin lännen seikkailuissa oli Old Shatterhand ja itämailla Kara Ben Nemsi. Sankari toimi kirjoissa jopa hupaisassa määrin sitä, kuinka Karl May saapuu paikalle, eikä mikään jää häneltä huomaamatta. Hän päihittää oveluudellaan paikallisia väärin johtavia, ja tarpeen tullen voittaa tietysti pahikset lopulta nyrkeillä. Koska Mayn alter egoiset sankarihahmot itse ovat niin vaatimattomia, täytyy häntä tietysti kehua joku muu, esimerkiksi itämaisissa sarjoissa toimi hadsi Halef, joka on hieman koominen joskin rohkeudessaan ja ystävyyden lujuudessaan myös ihailtava hahmo. Tälläisessä tilanteessa May siis korostaa vaatimattomuuttaan laittamalla hahmon kehumaan sankaria.

Karl Maylla oli dissosiatiivinen identiteettihäiriö, eli häiriö jossa hän koki itselleen sivupersoonia, jotka ikään kuin elivät irrallisia elämiä hänessä. Tämän nimissä hänelle voi antaa enemmän anteeksi. Samoin kuin tietysti viihteen : Seikkailukirjoja ei ole tarkoitettu niin faktuaalisesti otettaviksi. Vastaava kuuluu kuitenkin olennaisesti myös siihen keskusteluun joka käsittelee ajatusta "pyhästä"

1: Kun taho puhuu Pyhästä, hän käsittelee asiaa tyypillisesti omasta uskonnostaan käsin. Ja sitten hiljentymällä, ruminaatiolla, meditaatiolla tai muulla menetelmällä tavoitetaan jotain, jota kutsutaan sellaisilla nimillä kuin "syvempi tietoisuus", tai jokin muu tila jossa "koetaan syvempää ymmärrystä". Henkilö "kokee ja ymmärtää osansa ja yhteytensä sekä tarkoituksensa maailmankaikkeudessa".
___1.1: Jos joku uskoo ainoastaan fysikaaliseen todellisuuteen, Pyhän kannattaja vihjaa että tämä näkemys on "rajoittunut", ja että puhuja puhuu "jostain jota ei ymmärrä". (Tämä on kaksiosainen väite: (1)Erimielinen ei tiedä asiasta josta puhuu (2)Pyhän kannattaja sen sijaan tietää -ainakin paremmin.) Ja että sitä kannattava uskoo olevansa "vain kemiaa". Tässä on syytä huomata, että kannattaja uskoo "kemiaan", ei "vain kemiaan". (Pyhän kannattaja mainitsee usein, että jo pelkkä väite siitä, että "on aineellinen" olisi ristiriitainen, koska lause on tietoisuuden tuotosta. Tässä on piilo -oletus, jossa oletetaan että tietoisuus ei voi olla fysikaalinen. Toinen puoli ei tätä piilo -oletusta hyväksy, joten ristiriita on näennäinen. Tätä voisi rinnastaa siihen, miten Alan Turing aikanaan kehitti tavan jossa numerot laskevat numeroita. Syntyi tietokone. Aikaisemmin ajateltiin että looginen pyörittely on huippuunsa vietyä ajattelua. Voidaan sanoa, että se ehkä erotti meidät eläimistä, mutta ei kasasta piitä: Siksi ennen olikin varmasti uskomatonta että jokin aivoton laatikko laskee nopeammin kuin pankkineiti. Kenties tietoisuuden kanssa on sama asia.)
2: Pyhän kannattaja korostaa sitä, mitä ihminen saa Pyhästä kokemuksesta. (Tai tarkemmin: Hän kertoo omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan ja esittää että tämä sama koskee ihan joka ikistä ihmistä. ) Tässä hän esittää että Pyhään rauhoittuva henkilö on parempi ihminen, on tasapainoisempi tunteidensa kanssa, on onnellisempi ja tietenkin eettisempi. Pyhyyden kautta ihminen heidän mukaansa elää täydempää elämää, koska "Sielu rakastaa Totuutta".
___2.1: Jos taas et kannata Pyhää, muistutetaan vanhasta sanonnasta jonka mukaan "Henkilö, jolle mikään ei ole Pyhää" tarkoittaa ihmistä, joka ei kunnioita mitään. Heiltä siis puuttuu kunnioitus. Heidän mukaansa "mekanistinen maailmankuva" on kylmä. Asian analysointi paloittelee ja muuttaa todellisuuden "kylmiksi kaavoiksi". Myöskään tunteita tälläisellä henkilöllä ei voi olla : (1) Ihmetellään sitä, kuinka tunteet vaikuttavat niin paljon, eikä ajatella että evolutiivisesti tunteet ovat hyödyllisiä suuntaajia, mutta ne ovat sellaisia vain jos ne ovat "syviä", eli vaikuttavia, koskettavia ja jopa pakottavia. eivätkä mitään unohdettavia "ulkopuolisia ja irrallisia". (2) Ihmetellään kuinka taide, kuten musiikki, aikaansaa tunteita, vaikka voidaan hyvin nähdä että jos ihminen sanoo "Iiik, puskassa on leijona!" on hyödyllistä että siitä nousee samanlaisia tunteita kuin aktuaalisesta leijonahavainnosta. Tästä voi hyvinkin tulla "sivutuotteena" se, että reagoidaan toisten ääniin ja esimerkiksi tarinoihin. Puhumattakaan siitä miten Litium toimii tiettyihin mielensairauksiin paremmin kuin terapia, joka viittaa siihen että tunteet eivät siis ole kemiaa paitsi silloin kun ne tulevat purkista jolloin ne ovatkin "epäaitoja", "näennäisiä"? (Tässä kuitenkin muistettava että pointti ei ole itse se, onko asia näin, vaan se että "materialisti" voi hyvinkin tuntea ja muuta. Ja ennen kaikkea on syytä huomata, että Pyhän ajatuksen kannattajilla ei tässä ole kritisoitavana itse toisen maailmankuva. Sen sijaan heillä on ylemmyyteen perustuva asenne.)

Kun nämä pistetään yhteen, huomataan että tyypillisesti Pyhän kannattaja korostaa sitä, miten hän tietää Totuuden ja on mielestään parempi ihminen. "Kaikkitietävyydestä" kuitenkin samalla syytetään muita. Pyhään tutustujaan liitetään kuin automaattisesti "Nöyryys" ja voidaan jopa kysellä, että eikö "Nöyryys ja selvittäminen ole parempi, kuin pelkkä luuleminen ja ylvästely?" Ihmettelen sitä, iten ei voida kysyä, että "Aivan, eikö juuri näin ole?" ja sitten muistuttaa että fysikaalisen maailmankatsomuksen kautta ihminen on kasa ainetta, ja Pyhän kannattamisessa nimen omaan korostetaan sitä miten "yhteys johonkin itseään suurempaan" ja "Tarkoitus" ovat mukana olennaisesti ja lujasti. Lisäksi sitä voisi kysyä, että miten se nöyryys näkyy: Siinä, että Pyhän kokeva alentuu keskustelemaan huonompien kanssa kun yrittää käännyttää näitä omaan näkemykseensä?

Mutta tämä ei valitettavasti onnistu, koska tälläisen käytöksen kerrotaan olevan sitä ylpeilyä. Kokonaisuutena on siis se, että kun keskustellaan Pyhästä, Pyhän kannattaja saa nimitellä vapaasti erimielisiä ja kutsua tätä kriittisyydeksi ja keskustelussa erilaisen näkökulman avomieliseksi esittäjäksi. Toinen osapuoli sen sijaan ei saa puolustautua tai esittää vastakritiikkiä, koska tämä on esimerkiksi "uskonnäkemykseen perustuvaa vainoa".

Tämäkin korostaa sitä, kuinka kyseessä ei selvästi ole tasapuolinen keskustelu. Pyhän kannattaja lähtee peliin asettamalla ehdot, joissa peli menee jotakuinkin siten, että "Kruuna - minä voitan, Klaava - toinen häviää."

Väitänkin siis, että Pyhä = tabu. Ja sitten muistutan, että Tabut ovat filosofian vihollisia; Eivät siksi että ne olisivat väärässä vaan siksi että ne estävät keskustelun. Jäljelle jää vain julistaminen.