Mistä tiedät että Raamattu on historiallinen dokumentti? Olitko katsomassa?

Ken Ham on ottanut "Answer in Genesis" -sivullaan kantaa tieteenfilosofiaan. "Observational science deals with the present and is observable, repeatable, and testable. It’s what produces our technology and our medical innovations. Creationists and evolutionists can both agree on this kind of science. Now, historical science deals with the past. It is not testable, repeatable or observable. What you think about historical science is based on your starting point. Do you begin with God’s Word or man’s ideas? Well, I would like to show you how to recognize the difference between these kinds of sciences by looking at this news item that is reporting a scientific study."

Jaottelu ei tietenkään ole mitenkään uusi. Se on hyvin klassista kreationismia. Ham asettautuu tässä jaloon perinteeseen Kent Hovindin kanssa. Hovindin klassinen kysymys kaikkeen häntä vaivaavaan on vaatia silminnäkijätarinaa. "Were you there?" Ja jostain syystä hän ei hyväksy vastaukseksi vastausta "kyllä". Miten hän tietää tämän vaihtoehdon absurdiksi? Oliko hän siellä? Jos hän oli paikan päällä näkemässä kuinka matelijat muuttuivat nisäkkäiksi, niin miksi hän epäilee tätä? Ehkä hän oli väärässä paikassa oikeaan aikaan!

Olen esimerkiksi blogannut siihen liittyvästä tieteenfilosofiasta jo aiemmin. Näen tämän olevan liitoksissa siihen että kreationismi ei arvosta induktiivista päättelyä. Joka tarkoittaa sitä että kreationismi ei tosiasiassa ole lainkaan luonnontieteellisen tai empiristisen ajattelun mukaista vaan on enemmänkin klassista klassisinta rationalismin perinnettä. Jossa on toki aina viitattu myös "maailmassa oleviin asioihin". Kreationismi ei tältä osaltaan ole erkautunut teologiasta. Se ei puhu empiriasta.

Tässä kohden ongelmia nouseekin niinkin kaukaa kuin Hamin omasta esimerkistä. "A study has shown that tenrecs, hedgehog-looking creatures, have an amazing ability to hibernate (observational science) so the scientists inferred that the tenrecs must have hibernated through the dinosaur extinction (historical science)!" Tämä on itse asiassa hyvin erikoinen esimerkki koska tässä väitetään että tanrekien ("tenrec" suomeksi) hibernaatiokysymys viime vuodelta ei olisi historiallista tiedettä. Ja tästä päädytään täyteen kysymykseen. Kysymykseen siitä että miksi ei ole? Tosiasiassa aina kun otamme kantaa vaikkapa tankrekien talviuneen, ei riitä että on tavattu yksi tanrekki nukkumassa talviaikaan. Lajin useita yksilöitä on täytynyt tarkkailla pidemmän aikaa. Tämä tekee talviunesta ajallisen kysymyksen. Kysymyksen jossa otetaan kantaa siten että kun tanrekit ovat nukkuneet talviunta viime vuosina, niin tänä vuonna tämän lajin yksilöt ovat tekemässä samoin. Tulevaisuus, kuten vaikka ensi talvi ja viime talvi ovat molemmat "ei suoraan havaittavissa". Ne ovat Hamin määritelmissä "historiallista tiedettä".

Sama ongelma herää tietenkin kreationistien klassisimmissa kysymyksissä.
1: Kun kreationistit kysyvät evoluutiokysymyksen kohdalla että "miksi kissat eivät muutu koiriksi" he pitävät tätä haasteena evoluutiolle. Koska eivät ymmärrä että tämä havainto suorastaan kumoaisi evoluution vaan sen sijaan he ajattelevat toisella tavalla. Kreationistien logiikkana on tietenkin se, että se mitä tapahtuu nyt ja mitä nähdään suoraan nykyajassa on jotain joten maailma on toiminut aina. Ja tiedätkö mitä tämä on? Tämä on Hamin määritelmien mukaan historical science.
2: Vielä vakavammin tämä ajallisuus näkyy YEC -kreationistien klassikossa, kuupölyargumentissa. Siinä ajatellaan että kuupölyä kasautuu tietyn verran havaitusti nykyään. Joten pölyn määrä on ollut koko menneisyyden verran sama. Ja sitten kuupölyä ajatellaan olevan liian vähän. Ja näin ollen on paremmin perusteltua että maa olisi nuori kuin että se olisi vanha. Näitä ja vastaavia esitetään aina "nauloina darwinistien arkkuun". Mutta nämähän ovat juuri sitä samaa "nyt on näin joten menneisyydessä on tapahtunut samalla tavalla" -logiikkaa jota kreationistit vihaavat Huttonin ja Lyellin kohdalla uniformitarianismissa jonka mukaan maan geologiset tapahtumat on ymmärrettävissä ajatuksella jossa nykyisyys on menneisyyden avain. Nuoren maan kreationistit halveksivat tätä logiikkaa syvästi evoluution ja maantieteen kohdalla.
3: Mutta annas olla kun aiheena on suolan määrä meressä joka perustuu samanlaiseen perustelurakenteeseen. Siinä vaiheessa esimerkiksi AiG kunnioittaa argumenttia. Ja tätä ei myydä historiallisena tieteenä ja maailmankuvallisuutena. Vaan kyseessä on laadukas kova tiede. "If the world’s oceans have been around for three billion years as evolutionists believe, they should be filled with vastly more salt than the oceans contain today." Ja kun he laskeskelevat he pitävät että tämä on "Best Evidences From Science That Confirm a Young Earth". Ei sanaakaan siitä että tämä on maailmankuvallista tulkintaa. Sen sijaan korostetaan että tässä tietty asiantila todistetaan.

Tämä jaottelu "operationaaliseen" ja "historialliseen" on itse asiassa hevonpaskaa. Empiriassa on kysymys induktiivisessa päättelystä. Ja kreationistit eivät hyväksy perustelurakennetta silloin kun se antaa heille epämiellyttäviä tuloksia. Silloin induktiolta vaaditaan deduktion ehtoja. Muutoin, silloin kun tulokset miellyttävät, se on kreationisteille nerokasta ajattelua. Kysymys ei siis ole tieteenfilosofiasta siinä mielessä että mietitään prosesseja joilla selvitetään asioiden oikea laita. Vaan siitä että sopivat argumenttirakenteet valitaan sen mukaan että niillä saadaan sanottua niitä asioita jotka rapsuttavat omaa maailmankuvallista agendaa. Kreationistien tiede edistyykin siten että he yrittävät varmistaa mitä he jo tietävät valmiiksi. Ensin on johtopäätös ja sitten mietitään millä premisseillä tähän päädytään. Jos näin ei olisi ei voitaisi ymmärtää miksi he samanaikaisesti halveksuvat Lyelliä ideologisena jargonina jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. mutta pitävät merien suolapitoisuusargumenttia nerokkaana.

Ja tätä kautta voidaankin oikeastaan korostaa että miksi tanrekien hibernaatiota ei pidetä historiallisena tieteenä. Syynä on se, että kreationisteilla on varsin konsistentti suhde kirjoituksiin. He luottavat niihin aivan älyttömästi. Koska "Raamattu" on historiallinen dokumentti he eivät kyseenalaista näiden todistusvoimaa. (Jota tietenkin korostaa luottamus silminnäkijäkertomuksiin ja vastaaviin omakohtaisiin anekdootteihin ; Ja siksi viime vuoden talviunet ovat operationaalista tiedettä.) Kreationisteista emme voi genomista nähdä mitä miljoonien vuosien aikana siellä on tapahtunut. Sellainen ei heistä kuulu kokeelliseen luonnontieteeseen vaan uskomuksiin. Matti Leisola onkin aiheeseen nähden selittänyt että vastaukset tämänlaisiin kysymyksiin löytyy vain kirkonkirjoista. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa isyystestit ; Itse asiassa genomi on ainoa luotettava todistaja. Silminnäkijät helposti valehtelevat ja sanovat samoja asioita mitä rehellisetkin sanovat.

Mutta vaikka tämä olisi tottakin, on jäljellä suurin kysymys. Mistä tiedämme että esimerkiksi vanhat "Raamatun" kirjoitukset ovat "säilyneet muuttumattomina vuosituhansia"? Ollakseen operationaalista tiedettä täytyisi nähdä kuka kirjoittaa ja milloin kirjoittaa. Muutoin joudutaan esimerkiksi ajoittamaan dokumentteja. (Suuressa osassa historiallisia dokumentteja on lähinnä löytöpaikka, eikä niissä ole edes väitettyjä kirjoituspäiväyksiä. Vaikka sellaisetkin voisi valehdella helposti.) Muun muassa niillä ajoitusmenetelmillä joita kreationistit halveksivat maailmankuvallisena historiantulkintana. Kreationistit pitävät kirjoituksia luotettavina.

Mutta tosiasiassa he voivat luottaa niihin vain siksi että hekin jossain syvällä sisällään tietävät että "induktofobinen" ajattelu jossa jaetaan tiede "operationaaliseen" ja "historialliseen" on itse asiassa täyttä hevonpaskaa. Jaottelu "oikeaan operatiiviseen tieteeseen" ja "maailmankuvatulkinnalliseen historiatieteeseen" perimmiltään kyseenalaistaa kysymyksen siitä voidaanko historiaa mitenkään tieteellisellä otteella tutkia. Ja kreationistit pitävät historiasta "aivan liikaa" jotta he voisivat käydä valitsemansa menneisyydestä tietämisen kyseenalaistamisen sen johdonmukaiseen loppuun asti.

Kiven sisällä ; Nyt ei jäätetä kiveä kiven päälle!

"Nykyisin voi - kiitos internetin - nähdä kuka tahansa että se mitä olemme aina pitäneet jäämassojen tuotoksena ovatkin todellisuudessa planeetanlaajuinen ilmiö. Spede Pasasen eläessä ei internetiä vielä ollut, mutta hän oivalsi tämän saman asian."
(Jukka Nieminen, "Suomen Myytit", sivu 13)

Geologia on yleensä konfliktiton alue. Se herättää toki tunteita, mutta ne ovat yleensä ihailua. Geologiaa koskeva kritiikki on kuitenkin jotain jota tapahtuu hieman esimerkiksi nuoren maailman kreationistien kanssa keskustelussa. Tällöin se liittyy siihen että geologia jotenkin viittaa johonkin eikreationistiseen näkemykseen ; Esimerkiksi mutkitteleva Grand Canyon on syntynyt niin pitkän ajan kuluessa, että Kent Hovind on kehittänyt vedenpaisumukseen liittyviä vedenpurskausteorioita joiden perusongelmana on oikeastaan se, että jos on tehoja kaivaa kanjoni nopeasti, se tuottaa liian suoria kanjoneita kun taas Grand Canyon on hyvinkin mutkitteleva. (Hovind väärässä ei ole kuitenkaan uutinen.)

Tämänlainen pseudohistorian kirjoittaminen denialismin kautta on jotain joka tuli mieleeni kun luin Jukka Niemisen "Suomen Myytit" -teosta. Siinä on kokonainen luku "Jääkausi on maailman suurin valhe" joka pitää jääkautta palturina. Se ottaa ytimekseen Spede Pasasen biografiasta puuttuvan elokuvaprojektin jossa hän tutki eri puolella maailmaa olevia muodostelmia jotka olivat samanlaisia kuin mitä Suomessa selitetään jääkaudella. Yhteistyökumppaniksi Pasaselle asetetaan Keijo Parkkunen joka on tunnettu 1984 ilmestyneestä kirjastaan "Sadan vuoden harha -askel" joka on taustasävyltään kreationistinen. Siinä jääkausi nähdään Charles Lyellin ajatusten soveltamisena ideologisesti. Tavoitteeksi ajatuksesta että hiljaiset muutokset ovat muovanneet aikojen saatossa geologian on jotain joka Parkkuselle oli lähinnä jotain jolla haluttiin kumota "Raamatun" arvovalta.

Jo tämänlaisten asettaminen lähteeksi osoittaa tietyn halun irrottautua vakavasta tieteenteosta. Nieminen ei toki salaa tätä. Hänestä tiedemaailma on sulkusilmäistä. Tässä näkyy mainiosti ns. crank magnetism. Yhtenä syynä tälle on se, että jos näkemys on lähellä tieteen teorioita se ei - esimerkiksi Quinen tieteenfilosofian hengessä - vaadi kovin suuria muutoksia vallitseviin teorioihin. Kun näkemys on oikein selkeää pseudotiedettä se vaatii hyvin useiden vallitsevien paradigmojen murtamista. Näiden teorioiden kannattajat tietysti näkevät helposti että tiedemaailma on läpeensä sotkussa. Ongelmana on tietysti se, että kun argumentaatio leviää, käy helposti niin että eri näkemyksien aukkopaikkoja paikkaillaan. Näin esimerkiksi radioaktiivisiin aineisiin perustuvat ajoitusmenetelmät jotka on tehty ratkomaan sitä onko Lyellin teoria parempi kuin Raamatullinen on johtanut siihen että kreationistit joutuvat vastustamaan ja kritisoimaan tätä tieteenalaa koska se on antanut kreationistien kannalta epämieluisat tulokset.

Tietenkään teorioita ei kananta sellaisenaan lähteä kumoamaan pelkästään sen kautta mitä sen esittäjä on mieltä. Ideologinen panos tai edes tyypin epämiellyttävyys ei ole kovin hyvä tarkoitus. Jos paatunut valehtelija-kusipäämurhaajapsykopaatti jolla on harhainen teoria avaruusolennoista sanoo että ulkona sataa, se ei tarkoita että ulkona olisi auringonpaistetta.

Siksi otankin esille perusvirheen joka tuntuu toistuvan Niemisen esityksessä aina ja aina ja aina. "Koko maapallo on täynnä kiviä. Ne ovat samanlaisia kuin nämä kotimaisetkin kivemme, eikä suomalaisen jääkauden työntämissä kivissä ole käytännössä mitään eroa niihin kiviin, joita näkee kaikkialla aina sademetsistä kuiviin tasankoihin, joita taas jääkausi ei ole työntänyt. Kuuluisimmat erikoiset kivet ovat Australian Devil's Marblesissa, joka on niin ilmiselvästi jääkauden siirtämiä kuin olla ja voi - ainoa vaan että Australiassa ei jääkautta ole ollut. Suomalainen on siis totutettu ajattelemaan, että kotikutoiset kivet ovat aina jääkauden siirtämiä, mutta muualla ne ovat sitä "luonnostaan"." Tämä lausunto toistuu. Maannousemista tapahtuu muuallakin kuin jääkauden painamilla alueilla. Hiidenkirnuja on sielläkin missä jääkautta ei ole ollut. Ja niin edespäin.

Tämänlainen perustelu voi olla vakuuttavaa. Kunhan vaan on helvetin tyhmä. Esimerkiksi sellainen jolle hiidenkirnujen geologistieteellinen todiste on sama kuin kansakoulukirjan ja kaduntallaajan kannalta vakuuttava todiste. -Nieminen näyttää nojaavan aina tälläisiin "mielikuvageologian" argumentteihin. Hän tosiaan esimerkiksi aivan vakavalla naamalla viittaa hiidenkirnujen jauhinkivien olevan ainoita oleellisia todisteita. s. 13 "Me olemme oppineet että niitä tekee ns. sorvinkivet, jotka pyörivät jäämassojen alla." ... "avaajat jättävät yhden kiven pohjalle ja väittävät sitä sorvinkiveksi ja kuljettavat muun kiviaineksen pois." Arkigeologian käyttäminen kritiikin kohteena on itse asiassa olkiukottamista. Ollakseen millään tasolla uskottava olisi Níemisen referoitava kritiikin kohteensa ammattigeologien lehtiin ja perusteltava väitteensä tutkimuksin eikä hutkimuksin joissa ytimessä on video jota ei koskaan tapahtunut ja kreationistikirja jonka ammattigeologit ovat lytänneet.

Mutta pelkkä nimittely ei riitä. Nimittelun oikeutukseksi vetoankin geologiaan. Sen mitä minä opin "jo alakouluikäisenä" lukiessani esimerkiksi Valittujen Palojen "Luonnon mestariteokset" -kirjaa on se, että erilaisia irtokiviä on tosiaan ympäri maailmaa. Mutta geologeille kivet eivät ilmesty maahan tyhjästä. Kiviaines muodostuu ja tulee jostain. Irtokivi vaatii aina joninlaisen selityksen. Ja syy miksi niitä on kaikkialla maailmassa johtuu siitä että selityksiä on useita. Ja ne liittyvät erilaisiin luonnonoloihin.

Esimerkiksi irtokiviä voi tuottaa tulivuorenpurkauksessa lentävä aines. Maanjäristys voi lohkota kovasta kalliosta irti järkäleitä jotka sitten tipahtavat vuorenrinnettä alas gravitaation vaikutuksesta. Kivessä oleva pieni halkeama saattaa kerätä vettä joka syövyttää kiveä pikku hiljaa ja tästä syntyy railoa. Kivenrakoon jäätyvä vesi voi halkaista kalliosta pienempiä osasia. Hiekka voi hioa kiviainesta niin että kaikki pehmeämpi kiviaines muuttuu tomuksi ja jäljelle jää vain kovakivisiä ytimiä. Sadevesi syövyttää kalkkikiveä ja siinä olevat kovat versiot jäävät vastaavasti jäljelle. Auringon kuumuus lämpölaajentaa kiviä ja niihin tulee lohkeamia. Puunjuuret voivat tunkea maahan ja halkoa kalliota. Tuuli kuluttaa kallioita. Ja ainiin. Jääkausi saattaa rikkoa kallioita ja siirrellä niitä paikasta toiseen. (Ja routa nostaa esiin maasta kiviä jotka ovat haljenneet alapuolella. Tai eroosio kuluttaa niin että ennen maan alla ollut osio onkin nyt maan pinnalla.) Nämä kaikki ovat jotain jota tapahtuu isoissa kivissä ja pienissä kivissä.
1: Ja esimerkiksi etelämantere on ihanteellinen meteoriittien etsimiselle, koska siellä ei ole muita kiviä. Kivi voi tulla ulkoavaruudestakin. Niitäkin on eri puolilla maailmaa. Ei ole ongelma jääkaudelle tai rapautumisteorioille tämäkään.

Olennaista onkin että on useita syitä samantapaiselle ilmiölle. Nämä jättävät jälkiä. Ja usein nämä jäljet ovat keskenään hieman erilaiset. Geologia on sitä että etsitään oikea syy. Arkijärjellä kivenlohkare on kivenlohkare joka on vain "luonnollisesti siinä" tai ihmisen pystyttämä eikä vaatisi selitystä. Selitys vaikkapa jääkauden muodossa voi tässä rakentaa harhakuvan siitä että noissa kivissä olisi jotain erilaista joka erottaisi ne kaikista muista kivistä aivan omaksi ryhmäkseen. Think about it : Jääkauden siirtämä siirtolohkare on kuitenkin ehdottoman "luonnollisesti siinä". Kuten vuoresta lohjennut vierinkivikin. Tai eroosion kuluttamana esiin tullut kova graniittikivi hiekan ympärillä.

Niemisen ongelmana onkin juuri se, että nämä selitykset ovat toisistaan aika erilaisia. Esimerkiksi "Devils Marbles" ovat syntytapa ei ole arvoitus vaan niiden rakentumisen taustoja tiedetään. Graniitti on syntynyt maankuoressa paineessa. Ja eroosio, joka on perustunut virtaavaan veteen, lentävään hiekkaan ja vastaaviin ovat hioneet niitä ; Jääkauden irtolohkareitakin on toki monesti vesi pyöristänyt. Mutta merkillepantavaa on se, että suuri osa siirtolohkareistamme on jossain määrin kulmikkaita. Sellaisella jännällä tavalla joka totaalisesti särkee analogian "niistä aivan samanlaisina". Geologia, kuten muutkin tieteet, eivät ohita yksityiskohtia ja tämänlaisia tunnuspiirteitä. Koska niiden huomaaminen ja tarkkuus on sitä mitä tieteenteon pitääkin olla. Eli avomielistä mutta ei niin avomielistä että aivot putoaisivat korvista.

Sama koskee itse asiassa myös hiidenkirnuja. Niitä todellakin on kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Etelä Afrikassa olevat kuuluisat "Blyde riverin" kanjoni on pullollaan hiidenkirnuja joita tuntuu olevan vierekkäin ja lomittain vähän kuten teini-iässä finnejä. Mutta hiidenkirnut eivät teknisesti ottaen olekaan jääkauden tuotoksia. Jopa Wikipedia valistaa meitä Giant's Kettleistä "A Giant's kettle, also known as giant's cauldron or pothole, is a cavity or hole which appears to have been drilled in the surrounding rocks by eddying currents of water bearing stones, gravel and other detrital matter." Se liittyy veden virtauksiin ja sen pyörittämiin kovempiin maakappaleisiin kuten soraan. Syntytavan taustalla on itseään ruokkiva prosessi. Kun jokin kohta lähtee kulumaan, se synnyttää vedessä pyörteilyä. Näin pyörteily siirtää hiekkaa ja muuta mukana. Teknisesti ottaen jääkausi ja sen sulamisvedet selittävät veden läsnäolon. Pyörteily taas on hiidenkirnujen synnyssä aika ilmiselvää. Kun ihminen menee mihin tahansa hiidenkirnuun, hän huomaa niissä rapautumisjälkiä ja kulutusjälkiä. Rapautumisjäljet murenevat joskus jopa sormilla. Niissä voi olla jopa pystysuoria muoto-osia. Kulumajäljet taas ovat kovia ja tiiviitä ja niissä on aina vaakatasossa kulkevaa suuntausta. Tämä sopii ajatukseen veden pyörteilystä. Sen sijaan maan alta tunkeva aines tuottaisi erilaisia virtauskuvioita jotka eivät olisi tämänlaisia. Ja samoin tämä jälki eroaa meteoriittien aikaansaamista törmäyskraattereista.
1: Tosin en malta olla vinoilematta siitä että hiidenkirnut tuppaavat täyttymään. Niihin kertyy kiviä ja roskaa ja maata. Jauhinkivi on toki vakuuttava, mutta käytännössä jauhinkivet kuluvat samaan tahtia kuin kalliokin. Näin ollen hiidenkirnun tuottamiseen tarvitaan vähintään yhtä paljon hioutunutta vasta-ainesta kuin miten suuri kolo kalliossa on. Hiekka voi tietysti hienontua yhä hienommaksi. Mutta oleellinen kikka jolla jauhinkiven tunnistaa muusta on se, että terävät sirpaleet ovat muuta ainesta kun taas jauhinkivet ovat pyöreitä. Se, että hiidenkirnuista usein löytyy aivan sattumalta älyttömän iso todella pyöreä kivi joka taas muualla on ylen harvinainen on erikoinen asia jonka Nieminen ohittaa.
2: En malta olla ottamatta huomioon myös ympäristöä. Hiidenkirnu on aina myös kontekstissa. Kun löytää hiidenkirnun tai katsoo löydettyjen ympärillä olevaa kalliota, niin havaitsee niissä selviä siloisuuksia ja muita vastaavia merkkejä jotka geologit ovat muuallakin liittäneet veden virtaamisen jättämiin jälkiin. Selvästi hauhinkiviteoria on näidenkin merkkejen pohjalta vahvasti tuettu. Jostain syystä Nieminen näkee vain ilmiön ja rajaa sen hyvin sulkusilmäisesti kun taas tiedemaailma osaa avomielisesti nähdä kokonaisuuden jonka valossa se voi nähdä onko "jokin teoriakuvio" naurettava vai järkevä. Ei ole pelkkää ihmismielen "pattern recognition" -tasoa laitettu 0-10 väliin johonkin lukuarvoon ja annettu assosiaation virrata. Vaan teorioiden tarkkuuden assosiaation vahvuuden lisäksi on tutkittu pääasiassa aivan muuta. Eli teorian eksaktiutta ja selitysastetta. Käsitteitä jotka näyttävät olevan Niemiselle kovin vieraita. Hän tosiaan korostaa kirjassaan sitä miten kuvioita näkee liikaa jos on avomielinen mutta sulkusilmäisyys tekee niille sokeiksi.

Sama ongelma tässä on maankuoren nousujen ja laskujen kanssa. Siihen nimittäin vaikuttaa toinenkin voima. Se tunnetaan nimellä laattatektoniikka. Siinä mannerlaatat menevät toistensa päälle ja alle. Näistä on vaikutuksia. Jo koulumaantieto opettaa että Himalajan vuoristo nousee tätä kautta. Siksi Niemisen maininta siitä miten maa nousee muuallakin kuin Suomessa on irrelevanttia. Suomen tapauksessa kun jääkausi on fiksu selitys juuri sen takia että täällä keskellä mannerlaattaa ollessamme, on meillä siitä mukava olo että laattatektoniikka ei täällä selitä maannousua. Tarvitaan jääkauden kaltaisia juttuja. Tämä tekee jääkausiteoriasta ns. hyvän teorian.

Lisähenkenä olisi mukavaa mainita myös Pirunpesästä. Nieminen mainitsee tämän. Pertti Pasanen on tiettävästi ollut hyvin aktiivinen sen kanssa ja kannatti sen tutkimista. Ja minulla on isän suvun puolelta kytköksiä Jalasjärven tienoolle joten asia hitusen liippaa omia elämänkokemuksia. Asiasta on puhuttu tämän Niemisen "kirjan ulkopuolelta" jo aiemmin. Pasasen kiinnostus aiheeseen on ollut selviö. Ja se ei todellakaan ole hiidenkirnu kuten Nieminen ansiokkaasti muistuttaa. "Vie nähtiin yksi episodi herrojen Pasanen ja Parkkunen ja ammattigeologien välillä, kun Spede Pasanen avautti Jalasjärven Pirunpesänä tunnetun hiidenkirnun, joka oli mittasuhteiltaan niin valtava että sitä ei enää selitä mikään sorvinkivi. Geologit kiirehtivätkin toteamaan, että se ei ole hiidenkirnu vaan rapauma. Tällä kertaa ei katsottu asialliseksi selittää väitteen keskeistä ongelmaa; rapautua mihin." Episodi on hyvin kiintoisa. Pasanen tosiaan avasi omilla varoillaan ansiokkaasti Pirunpesää. Ja vasta tämä avaaminen mahdollisti sen tutkimisen. Kun pian saatiin vastaus rapaumasta, se kertoo että asiaa tutkittiin. Hiidenkirnuksi sen sekoittaminen ei voisi tapahtua edes minunlaiselta maallikolta. Sillä, pirunpesän seinämiä katsoessa vaikkapa wikipedian kuvista ei ole vaikeaa huomata sen rapautumisluonnetta. Seinämissä on paljon pystysuoraa ja vaakasuoraa halkeamista.

Rapautumisen kohdalla kysymys "rapautuminen minne" on kysymyksenä perin kummallinen. Sillä rapautumisessa on tunnettu kaksi tärkeää voimaa jotka ovat sen kannalta oleellisia. (a) Rapautuminen on itseäänruokkiva prosessi. Kun jokin kohta ottaa särön, säröilyä tapahtuu helposti juuri tämän kohdan tienoolla. (b) Ja vesi virtaa gravitaation voimalla alaspäin. Näin ollen rapautumiskuilu ei ole ihme. Kun rapautumiskallioluolia syntyy, ei ole järkevää kysyä ollenkaan kysymystä "rapautumista minne". Sillä rapautuminen ei ole teleologinen päämääräsuuntautunut prosessi. Rapautuminen on rapautumista jostakin, ei rapautumista jonnekin. Se, että teleologista selitystä ei käytetä ei siis ole mikään ongelma. Sen esilletuominen on sen sijaan osoitus yleissivistymättömyydestä.

Toki Nieminen ja kumppanit voivat periaatteessa puolustautua muistuttamalla että he ovat perinteistä geologiaa vastaan. Ongelmana tässä selityksessä on kuitenkin se, että kritisoidakseen vastustajan näkemyksiä ne on tunnettava. Se, että ei tiedä mitä rapautumisselityksen kannalta on oleellista ja mitkä ovat epäoleellisia ja tyhmiä kysymyksiä on tiedettävä joka tapauksessa.
1: Toki tämä vaihtoehtoselitys on omituinen. Suurin osa hiidenkirnuista on pieniä. Esimerkiksi Korsossa on ankkalammella jalkapallon kokoinen. Se ei ole purkausontelo mistään. Pirunpesänkään kohdalta ei ole tietääkseni löytynyt runsaissa määrin tulivuoritoimintaan liittyvää obsidiania tai muita laavaan viittaavia kivilajeja, jolla selitykseksi tulisi magma. Siinä ei ole meteoriittien paineaallon iskostamia kivilajeja joka tekisi tämän selityksen mahdolliseksi. Jotain oleellisesti teorioihin sopivia kivilajeja täytyisi löytyä. Niemisen teoria ei tästä kirjasta hevin aukene, mutta arvaan niiden liittyvän jotenkin plasmapurkauksiin ja Ley -linjoihin. Joka tapauksessa hänellä on pakosti vaihtoehtoteoria. Ja tämän kivimuutokset hänen pitäisi jotenkin voida toteennäyttää.
___1.1: Denialistit tuntuvat usein unohtavan tämän ; Niemisestä hieman muihin laajentaen sanon karkeasti että Tiukkuuden datankäsittelyssä on oltava tasapuolista. Se on sitä avomielisyyttä että omat teoriat kohdellaan yhtä kovalla nyrkillä ja datankäsittelyllä. Esimerkiksi jos Devils Marblesit eivät ole Kainuun kuninkaiden tai aboriginaalien tekemiä vaan luonnollisia kiviä, niin sitten ei ole syytä nähdä jokaikistä jääkauden siirtämää kiveä kulttuurin pystyttämänä megaliittina.

Muu olisi sitä että en viittaisi suorin lainauksin Niemisen kirjaan vaan laittaisin hänen suuhunsa ihan keksittyjä juttuja joita hän ei ole sanonut. Se, että teen tämän antaa minulle luvan (tai tärkeämmin:kyvyn) olla asiallisesti erimielinen hänen kanssaan. Tätä odottaisin tietysti myös toisilta. Ihan sen takia että pidän teoriassa herrasmiesmäisyydestä ja rationaalisuudesta. Ja tässä molemmat löisivät toistensa kättä.

Loppukevennykseksi ajattelin esittää pienen demonstraation jääkausiteorian poliittisuudesta ja maan rajojen seuraamisesta. Tarvitaan vain lainaus ja kuva. Nieminen esittää sivulla 11 vuolaasti jääkauden mannerjään rajoista "...ne on valmistettu vain piirtämällä vanhaan karttaan jäätikkö muinaissuomalaisten asuinalueiden päälle. Ihailtavan tarkasti jääkauden raja aina mukaileekin Norjan ja Venäjän rajaa, johtuen siitä syystä että näiden maiden tiedepiirit eivät jääkausiteoriaa ole koskaan hyväksyneet, joten luontevasti jäätikön reuna siksi seuraa sen vuoksi valtiollisia rajoja. Olkoonkin, että maaperän geologia on identtistä molemmin puolin rajaa." ... "Suomalaisten asuinalueet voi sen sijaan peittää jäätiköllä, muutenkin täysin historiaton ja turha kansa" ... "Kyseessä on siis poliittisista syistään tehty kartta, piilovihjaus siitä, että suomalais-ugrilaiset kansat ovat pohjolan tulokkaita, kun taas siwistyneet ruotsalaiset ovat asuneet täällä aina. Repikää siitä."

En tiedä mistä Suur-Suomesta tässä oikein puhutaan. Selvästi se menee Ruotsin ja Norjan yli ja Venäjälle isolla harppauksella. Niemisen argumentaatio näyttää nojaavan omituisen teorian mukaan jonka mukaan Venäjä ei hyväksy jääkausiteoriaa. Kuitenkin jääkausiteoriaa ei kritisoida ja vastusteta tiedepiirin puolesta. Wikipediakin on tässä suhteessa konsistentti. Kaikki maat joiden kieltä ymmärrän pitävät jääkautta tapahtuneena. Se, että Venäläiset eivät usko että läheskään kaikkialla Venäjällä ei ole ollut jääkautta. Tästä geologit ovat toki kaikkialla yksimielisiä. - Ja he perustelevat sitä jääkauden merkeillä joita ei ole sellaisenaan globaalisti tosiaankaan. Nieminen ei vain näe tätä koska hän on ignorantti eikä osaa ihastella kivien hienovireisiä eroja geologien tapaan vaan näkee että "lohkare kuin lohkare".

Jos poliittisuutta ruvetaan kyselemään, ja ideologisuutta pidetään olennaisena argumentaatiotapana, niin on pakko nostaa esiin se, että miksi Niemisen selkeästi poliititinen näkemys Kainuun jääkaudenaikaisista suurkuninkaista ja ideologinen suomalaisten erikoislaatuisuutta korostava näkemys puolustaa itseään (a) viittaamalla eitehtyyn elokuvaan ja pseudotieteilijään (b) vääristelee vastapuolen sanomisia olkiukottamalla heitä eli rakentaa vastapuolen suuhun sanoja joita tämä ei sano (c) väittää vastustamansa tieteen teorian olevan lokaali teoria vaikka se onkin globaali teoria eikä tiedemaailmassa edes kovin kontroversiaali sellainen (d) kylvää asiavirheitä ja vääränlaisia karkeita yleistyksiä (e) jää vain moittimisdissaamisen tasolle kertomatta vakuuttavampaa ja vankempaa todistusaineistoa omalle teorialleen ja esitä tätä sitten tiedemaailmalle sen sijaan että tekee varsin heikosti lähteistetyn tekstin jota sitten myy ruohonjuuritasolla ihmisille, peräti luonteeltaan hengellis-ideologisten kauppojen kautta...

Lainaaja -Darwin.

Charles Darwin on liitetty nimenä leimallisesti evoluutioteoriaan. Siksi ei olekaan yllättävää, että kreationistien yhtenä hyvin käytettynä strategiana onkin kiertää evoluutioaihe itsessään ja viitata siihen että Darwin oli epämiellyttävä tyyppi. Tämänlaisen ad hominem -argumentaation ajatellaan vahvistavan kanssauskovien vakaumusta evoluution saatanallisuudesta. Ja pitävän epävarmat kaukana sellaisesta pahuudesta.

Yksi suosittu tapa on ottaa esiin se, että Darwin ei olisikaan ollut luova ajattelija. Tässä katsantokannassa evoluutio oli vain plagioitu näkemys. Yksi tapa on muistuttaa että luonnonvalinnasta kirjoitti myös Alfred Russel Wallace, ja itse asiassa että ilman Wallacea Darwin olisi tuskin julkaissut teoksiaan. Darwin olisi jättänyt puuhansa pöytälaatikkoon eikä uskaltanut julkaista sitä, ja se että hän kuuli siitä että Wallace aikoi julkaista samanlaisen teorian, innosti häntä ottamaan oman hommansa esiin. Darwinin työ oli toki muhinut ja ollut työn alla todella kauan ennen tätä paljastamisen hetkeä, joten Darwin oli tekemässä kyseisiä mietelmiä ennen Wallacea.

Myös kunniavelka Erasmus Darwinille muistetaan : Olihan Charles Darwinin isoisällä evoluutioteorian kaltaisia ajatuksia. Tietyllä tavalla Darwinilla olikin kunniavelkaa isoisälleen.

Asiaa voi vetää vielä pidemmälle. Luonnonvalinta ei itse asiassa ollut terminä mikään Charles Darwinin kehitelmä. Se oli itse asiassa jo vakiintunut käsite hänen aikanaan. Se oli yleinen lajinjalostusta koskevissa teoksissa. Darwin muistuttikin asiasta jopa kirjeessään. Vuonna 21. 4. 1859 hän kirjoitti Lyellille kirjeen, jossa hän viittasi erääseen luonnonvalinta -termin nimeä moittineeseen kriitikkoon, Murrayyn. Darwin kirjoitti kirjeessä siitä, miten asia oli kaikissa lajinjalostusta koskevissa teoksissa, ja Darwin ihmetteli kirjeessä sitä miten Murray ei ollut törmännyt siihen aikaisemmin. Asia löytyy jopa kirjoista ja kansista ; Darwin myös mainitsei "Lajien synnyn" esipuheessa 6. painoksessa esipuheessa Patric Matthewin tässä yhteydessä. Selvästi hän tässä kohden tunnusti ideansa alkuperän, viitteisti sen.

Sen sijaan luonnonvalinnan ajatus muovaavana voimana, joka mahdollisti sen että monet eri lajit olivat keskenään sukua, olikin Darwinin ajatus. Samoin ajatus adaptaatiosta, eli siitä että luonnonvalinta on syy eliöiden toimintoihin, oli Darwinille kuuluva. Siihen asti ilmiö nähtiin enemmän kuriositeettina, joka muokkasi olemassaolevaa hieman. Tältä osin Darwinin näkemys sai uutta, laajempaa, sisältöä.

Plagiointipuheissa onkin itse asiassa sinänsä jännittävä sävy. Se, että on viittauksia moniin erilaisiin tieteisiin - jopa talousteoriaan - viittaa siihen että Darwin oli hyvinkin lukenut ja sivistynyt mies. Nykyäänkin on aivan tavallista että vakiintuneita termejä käytetään viittaamatta niiden keksijöihin joka kerta erikseen. Samalla plagiointilogiikalla myös Einstein oli kova plagioija, koska hän käytti hyvin laajasti alansa tiedettä. Yleensä tälläinen moniin juuri sen ajan tieteisiin viittaamista pidetään hyvän tiedemiehen merkkinä.

Hypoteesinmuodostuksen syntytapaa ei ole sen sijaan tieteessä yleensä vaadittu niin kovasti esille ylipäätään. Se, jos joku tiedemies on saanut idean "kun mummonkaima sanoi jotain ruokapöydässä" ei tätä tarinaa ole pidetty tieteellisesti relevanttina. Viitteet ovat argumentaation kannalta oleellisia lähteitä. Plagiointia olisi se, että kopioi toisen työn. "Lajien syntyä" ei ollut kirjoittanut kukaan muu kuin Darwinin C:tä. Tässä kohden kreationisteilla onkin Darwin -tarinoissa kenties suurin käsitteellinen sekaannus, joka kertonee jotain hyvin olennaista heidän tieteentekoprosessin ja perustelukäytäntöjen ymmärtämättömyydestään.

Samoin vakiintunutta terminologiaa, jargonia, käytetään ilman viittauksia. Oletuksena on se, että asia on ikään kuin "perustietoa, jonka jokainen alan tiedemies tuntee tai pitäisi tuntea". Lukiokirjatasoinen tieto ei siksi usein edes vaadi lähdettä, niitä varataan mielenkiintoisemmille viitteille. Viiteluettelon pidentäminen roskalähteillä tekee toki pitkän lähdeluettelon, mutta se samalla turhentaa koko lähdeluettelon tarkoituksen.

Siinä missä Newtonin lause "jos olen nähnyt kauemmaksi kuin muut, se johtuu siitä että olen seisonut jättiläisten harteilla" on vaatimattomuutta ja positiivista, on vastaavanlainen olemassaolevaan tietoon ja näkemyksiin turvautuminen evoluution kohdalla pahuutta. Rinnastus on sinänsä osuva, että sekä Newton että Darwin olivat eräänlaisia superstaroja. Eräässä mielessä Darwinmania onkin itse asiassa median rakentamaa hypetystä. Kyseinen tieteenala ei seiso ja kaadu tämän yhden miehen työstä.