Kirjoitin vähän aikaa sitten teorioista jotka koskevat sitä että meidän universumimme ja me olisimme itse asiassa jonkinlaisessa simulaatiossa. Tässä kohden lähinnä listasin erilaisia suhtautumisia vaihtoehtoisiin maailmoihin. Mutta tämä voidaan nähdä myös episteemisenä ongelmana.
Ei-propabilistinen viitekehys.
Tässä kohden on hyvä tiedostaa että irtaudun hyvin vahvasti siitä näkemyksestä joka näyttää kattavan suurimman osan ajattelutavoista. Etenkin tavalliset ihmiset ymmärtävät esimerkiksi tiedon epävarmuuden suoraan jonkinlaisena propabilistisena argumenttina. Tämä perinne on toki hyvin vanha ja kunnianarvoisa. Ja siihen kuuluu esimerkiksi sellaisia klassikkoargumentteja kuin Humen ajatus siitä että ihmeissä on mietittävä sitä kumpi on todennäköisempää (1) se, että on törmätty aitoon ihmeeseen tai (2) kertoja on erehtynyt tai valehtelee.
Ei liene yllätys että en pidä itsensä kritiikki-immunisoineista teorioista. Eli sellaisista näkemyksistä jotka ovat enemmän näkökulmia kuin teorioita. Niissä on tyypillistä se, että itse peruslähtökohta ei kumoudu vaikka havaintoaineisto olisi mitä. Tästä perinteestä on aika paljon kunnianarvoisia näkemyksiä; Tunnetuimpana vaikkapa Popperin falsifiointinäkemys.
Popperin näkemys on siitä hyvä että se ei itse asiassa puhu teorian oikeassaolotodennäköisyydestä vaan kumoutuvuudesta. Tästä seuraa esimerkiksi se, että jo hyvinkin maltillinen havaintoaineisto voi kumota pitkän ja menestyksekkään teorian. Popperin oivallus oli nerokas koska induktioita ei voi verifioida, mutta ne falsifioituvat deduktiivisesti yhdellä esimerkillä (modus tollens -päättely). Ja valtaosa näkemyksistämme on nimenomaan induktioita. Korroboroitunut teoria ei ole jotain jonka oikeassaolotodennäköisyys ei ole se mitä kartoitetaan. Sen sijaan ideana on että teoria on ollut tähän asti menestyksekäs ja se on sellainen että se voisi kumoutua myös tulevaisuudessa.
Simulaatioesimerkki on tästä varmasti hienoin.
John D. Barrown kirja "100 essential things you didn't know you didn't know" kertoo siitä miten monet simulaatioteoriat yrittävät todistaa itseään. Niissä korostetaan esimerkiksi sitä että meidän pitäisi nähdä muutoksia koodissa ja vakiossa. Esimerkiksi merkkejä viruksista. Tai sitten haetaan toistuvuuksia joissa näyttää siltä että ympäristöä ei olekaan tuotettu laskennallisesti raskaimmalla tavalla ; Toisin sanoen jokaista universumin kohtaa ei olekaan generoitu erikseen vaan sen sijaan on enemmänkin laskettu pienen alueen tapahtumat ja sitten näitä on toistettu.
Näissä taatusti kumotaan perinteinen naturalistinen ajatus jossa luonnonvakiot ovat objektiivisia sitä kautta että ne ovat intersubjektiivisia ja kattavia. Eli havaintoaineisto ei ole vain yksilön kokemus ja ne koskevat mahdollisimman laajasti ja muuttumattomasti kaikkea. Simulaationäkemys voidaan tätä kautta nähdä jopa jatkumoksi tai ainakin joksikin joka on sidoksissa vanhojen teologisten argumenttien kanssa. Niissähän nimenomaan ihme, poikkeus laskennallisissa säännöissä, todistaa Jumalasta. Eli vaikka Jumala on luonut luonnonvakiotkin niin jotenkin ihmeet ovat relevantimpia hänen todistamisessaan.
Näkemys on itse asiassa ymmärrettävissä juuri sitä kautta että osa falsifioi naturalistisen paradigman kun taas toinen on sellainen että molemmat vallitsevat isot näkemykset on sovitettavissa niihin. Eli luonnonvakioiden pysyvyysluonne sopii sekä naturalismiin että supernaturalismiin mutta ihme sopii vain toiseen.
Jokainen Barrown kuvaama rakenne voidaan itse asiassa nähdä tätä kautta mielenkiintoisesti ; Ne falsifioivat teorian universumista jossa jokainen luonnonvakio "pelaa" samoilla säännöillä kaikilla perusyksiköillä kattavasti. Tästä seuraa se, että (1) simulaatiomalli on jotain joka on jotain jota voidaan tukea evidenssillä, se on "todistettavissa" mutta (2) perusoletus siitä että emme elä simulaatiossa on falsifioitavissa eli se on itsekriittinen.
Jos näkemys on "ei-propabilistinen epistemologia", on syytä ottaa pohjalle näkemys jossa emme elä simulaatiossa. Koska Barrow'n kuvaamia tilanteita ei ole havaittu ainakaan toistaiseksi, on tämä teoria korroboroitunut. Toki on olemassa simulaatiomalleja jotka sopivat nykymalliin - koska se ei ole falsifioitavissa, on tämä by definition se mitä tapahtuu aina ja kaiken kanssa. On turhaa vaatia että olisi todistettava aivan kaikki simulaatioteoriat vääriksi. On itse asiassa turhaa vaatia edes sitä että annetut simulaatiovaihtoehdot kuvaisivat jotenkin merkittävää prosenttiosuutta kaikista simulaatiomalleista joita on olemassa. Koska emme elä simulaatiossa on falsifioitavissa, se on vahvempi kuin mikään sepustus siitä miten voimme elää simulaatiossa hyvinkin todennäköisesti. Kyse kun ei ole ontologisesta selittämisestä jossa otetaan näkökulma ja selitetään miten havainnot sopivat siihen, vaan siitä onko jompi kumpi teorioista itsekriittinen teoria vai ei.
Tälläisissä tilanteissa olen itse asiassa hankalassa välikädessä.
Tilanne on kuitenkin mutkikkaampi. Sillä kannatan myös tutkimusohjelmanäkökulmaa. (Joka on myös ei-propabilistinen ; Teoria joka tuottaa paljon empiiristä tutkimusta on hyvä empiirinen teoria.) Tässä mielessä voisi sanoa että olisi innostavaa ottaa ei-simulaatiossaoleminen perustalle mutta silti harjoittaa tutkimusta jossa yritetään etsiä merkkejä siitä että maailma todella olisi simulaatio.
No. Itse asiassa tämä on aika viehättävä ajatus. Sillä jos jokin havaintoaineisto voisi kumota emme elä simulaatiossa -mallin niin sitten tämänlaisten rakenteiden etsiminen itse asiassa on sitä että tutkitaan teoriaa siitä että emme elä maailmassa. Intuitio yrittää tässä sanoa että tässä vahvistetaan tai "verifioidaan" simulaatioteoriaa. Mutta intuitio on lukkiutunut tässä tapauksissa propabilistiseen ja verifikationistiseen näkökulmaan. Ja tieteellisessä ajattelussa tämä ei ole ollut niin suosittua kuin maallikoiden keskuudessa.
Fallibilistisessa ja ei-propabilistisessa ajatuskulmassa jos teoriaa yritetään falsifioida ja tässä ei onnistuta, niin se tukee ja vahvistaa tätä teoriaa. Joten tämänlaisten falsifioivien rakenteiden etsintä on juuri tämän teorian varmistelua eli sen paikkaansapitävyyden tutkimusta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virtuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virtuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
torstai 29. syyskuuta 2016
Erilaisten maailmoiden tulkinta
Vaihtoehtoiset todellisuudet ovat olleet ajatuskokeiden arkea jo kauan. Äärimmäisillään tätä edustaa modaalinen realismi jossa ajatellaan että jokainen kuviteltavissa oleva maailma on reaalinen.
Ja jossain määrin teoreettinen fysiikka lähestyy näitä. Puhutaan multiversumeista ja muista vastaavista. Tässä kohden vastaan saattaa tulla myös ajatuksia siitä että osa näistä todellisuuksista on simulaatioita. Esimerkiksi Neil de Grasse Tyson hämmästytti jopa minua esittäessään että hänen mukaansa ajatus siitä että me itse olisimme jonkun toisen kovalevyllä on itse todennäköisesti kohtuu suuri. ; Hän ei tässä kuitenkaan edusta ihan Nick Bostromin vahvuudella teoriaa jonka mukaan olisi todennäköisempää että olisimme simulaatiossa kuin jos emme olisi. (De Grasse Tyson pitää kovalevyllä olemista relevanttina mahdollisuutena eikä jonain joka on todennäköisempää kuin muunlainen.)
Mielestäni Paul Daviesilla on tolkullinen ajatus tähän. Hänen mukaansa tietokonesimulaatioajattelu on nimenomaan vain sitä että mahdolliset maailmat viedään teoriana äärimmilleen. (Fyysikot vain rajaavat nämä ääret hieman eri paikkaan kuin filosofit joilla ei ole samanlaisia rajoitteita.)
Toisaalta vaihtoehtoja solahtaa sinnekin missä niitä ei nähdä. Jopa uskovaisten suosima versio antrooppisesta periaatteesta on nimittäin sidottavissa siihen että uskotaan että maailma voisi olla toisenlainen kuin se on. Ja tätä vaihtoehtoa pidetään jotenkin reaalisena. Ja sitten pidetään haasteena sitä että miksi universumi on sellainen kuin on, sellainen jossa voimme elää siinä.
Ilman erilaisten maailmojen tulkintaa on vain yksiuniversumimalli jossa toisenlaisten maailmojen ajatus on suoraan torjuttu vaihtoehtona. Tosin jotta tässä olevia teorioita voitaisiin kehittää naturalistisesti tehokkaimmiksi pitäisi silti ottaa käyttöön vaihtoehtohypoteeseja ja testata teorioita kuin näille teorioille olisi vaihtoehto. Että ne olisivat periaatteessa falsifioituvissa. Joten jotain erilaisuuden tulkintaa tulee mukaan jopa tähän.
Ja jossain määrin teoreettinen fysiikka lähestyy näitä. Puhutaan multiversumeista ja muista vastaavista. Tässä kohden vastaan saattaa tulla myös ajatuksia siitä että osa näistä todellisuuksista on simulaatioita. Esimerkiksi Neil de Grasse Tyson hämmästytti jopa minua esittäessään että hänen mukaansa ajatus siitä että me itse olisimme jonkun toisen kovalevyllä on itse todennäköisesti kohtuu suuri. ; Hän ei tässä kuitenkaan edusta ihan Nick Bostromin vahvuudella teoriaa jonka mukaan olisi todennäköisempää että olisimme simulaatiossa kuin jos emme olisi. (De Grasse Tyson pitää kovalevyllä olemista relevanttina mahdollisuutena eikä jonain joka on todennäköisempää kuin muunlainen.)
Mielestäni Paul Daviesilla on tolkullinen ajatus tähän. Hänen mukaansa tietokonesimulaatioajattelu on nimenomaan vain sitä että mahdolliset maailmat viedään teoriana äärimmilleen. (Fyysikot vain rajaavat nämä ääret hieman eri paikkaan kuin filosofit joilla ei ole samanlaisia rajoitteita.)
Toisaalta vaihtoehtoja solahtaa sinnekin missä niitä ei nähdä. Jopa uskovaisten suosima versio antrooppisesta periaatteesta on nimittäin sidottavissa siihen että uskotaan että maailma voisi olla toisenlainen kuin se on. Ja tätä vaihtoehtoa pidetään jotenkin reaalisena. Ja sitten pidetään haasteena sitä että miksi universumi on sellainen kuin on, sellainen jossa voimme elää siinä.
Ilman erilaisten maailmojen tulkintaa on vain yksiuniversumimalli jossa toisenlaisten maailmojen ajatus on suoraan torjuttu vaihtoehtona. Tosin jotta tässä olevia teorioita voitaisiin kehittää naturalistisesti tehokkaimmiksi pitäisi silti ottaa käyttöön vaihtoehtohypoteeseja ja testata teorioita kuin näille teorioille olisi vaihtoehto. Että ne olisivat periaatteessa falsifioituvissa. Joten jotain erilaisuuden tulkintaa tulee mukaan jopa tähän.
keskiviikko 28. syyskuuta 2016
Virtuaalinen seksikokemus
Teknologiasta tulee melko pelottavan hyvää. Tässä mielessä todellisuus alkaa muistuttamaan fantasiaa. Ja fantasia todellisuutta. Tämä näkyy siinä miten "Demolition Man":issa on kuvattu virtuaaliseksiä joka on realistinen mutta jossa eritteiden vaihtamista pidetään inhana. Nykyään taas pornoakin on saatavissa 3D -laseille. On ties mitä Oculus Riftiä ja vastaavia jotka tukevat tehtyä pornografiaa.
On kuitenkin tavallaan kolme teesiä jotka kaikki voidaan nähdä "Demolition Man" -elokuvan virtuaaliseksikohtauksesta. Ja niitä voidaan pitää jopa jonkinlaisina "koulukuntina" aiheeseen.
Tässä kohden monesti nähdään että tämä on epäsosiaalista. Virtuaalinen on tässä kontekstissa koettu jotenkin sekä teknologisuutensa vuoksi epäinhimillisenä mutta samalla jonain ei-objektiivisena joka on kuitenkin jotenkin vain subjektiivista eikä siksi aitoa ja autenttista. Tässä usein korostetaan sitä että porno on kuitenkin jotenkin viileää ja kokemuksesta jäisi kuitenkin puuttumaan jotain yksilöllisellä tasolla.
Tässä näkökulmassa on joskus korostettu jopa sitä, että huippuvirtuaalinen pornografia voi vieraannuttaa meidät normaalista seksistä hyvinkin laajalti. Tällöin kylmyyden sijaan esiin nostetaan addiktiot. Victor Clinen tyyliin voidaan esittää että pornografia on itse asiassa hyvin addiktoivaa. Siinä ihmisen luonnollisia tarpeita manipuloidaan ja tuotetaan tuote joka on vetoava mutta vaarallinen.
Jos pornografia toteuttaa fantasioita, tästä voidaan tehdä mahdollisimman vetoavaa. Ja tässä prosessissa on mahdollista käyttää ylinormaaleita ärsykkeitä. Näin ollen stimulointia tehdään tavoilla jotka vetoavat syvästi ja jota normaali maailma ei mitenkään pysty tyydyttämään. ; Näkemys on sinänsä mahdollinen, että voidaan nähdä että osa prosessoidusta ruuasta ja makeisista ovat juuri sellaisia, että meidän tekee mieli syödä sitä enemmin kuin terveellisempää ja luonnollisempaa ruokaa.
Vastapooliksi tälle voisi huomauttaa kuitenkin sen, että virtuaalisuus voi tarkoittaa myös sosiaalistumista ja jakamista. Voitaisiin jopa nähdä että tenologia tarjoaa ihmiselle keinoja laajentaa omaa kehoaan ja mieltään. Internet -tyylisellä yhteydellä harrastettu jaettu virtuaaliseksitila voidaan nähdä Dawkinsin kuvaamana extended phenotypenä. Ihmiset ovat itse asiassa teknologistaneet seksiään jo hyvin kauan. Nykyään on olemassa pelejä ja vehkeitä. Jopa kondomi on teknologinen innovaatio. Vibraattorit vielä enemmän. Ja jopa masturbointiin käytetyt välineet ovat päätyneet monilla osaksi sosiaalisempaa seksiä. Jos ihmiset voivat luoda ja vaikuttaa virtuaalimaailmoihin, he voivat tuoda kokemukseen jotain sellaista jonka lähde he ovat ja jota maailmasta ei saataisi irti. Paitsi teknologian mahdollistamana.
On kuitenkin tavallaan kolme teesiä jotka kaikki voidaan nähdä "Demolition Man" -elokuvan virtuaaliseksikohtauksesta. Ja niitä voidaan pitää jopa jonkinlaisina "koulukuntina" aiheeseen.
Tässä kohden monesti nähdään että tämä on epäsosiaalista. Virtuaalinen on tässä kontekstissa koettu jotenkin sekä teknologisuutensa vuoksi epäinhimillisenä mutta samalla jonain ei-objektiivisena joka on kuitenkin jotenkin vain subjektiivista eikä siksi aitoa ja autenttista. Tässä usein korostetaan sitä että porno on kuitenkin jotenkin viileää ja kokemuksesta jäisi kuitenkin puuttumaan jotain yksilöllisellä tasolla.
Tässä näkökulmassa on joskus korostettu jopa sitä, että huippuvirtuaalinen pornografia voi vieraannuttaa meidät normaalista seksistä hyvinkin laajalti. Tällöin kylmyyden sijaan esiin nostetaan addiktiot. Victor Clinen tyyliin voidaan esittää että pornografia on itse asiassa hyvin addiktoivaa. Siinä ihmisen luonnollisia tarpeita manipuloidaan ja tuotetaan tuote joka on vetoava mutta vaarallinen.
Jos pornografia toteuttaa fantasioita, tästä voidaan tehdä mahdollisimman vetoavaa. Ja tässä prosessissa on mahdollista käyttää ylinormaaleita ärsykkeitä. Näin ollen stimulointia tehdään tavoilla jotka vetoavat syvästi ja jota normaali maailma ei mitenkään pysty tyydyttämään. ; Näkemys on sinänsä mahdollinen, että voidaan nähdä että osa prosessoidusta ruuasta ja makeisista ovat juuri sellaisia, että meidän tekee mieli syödä sitä enemmin kuin terveellisempää ja luonnollisempaa ruokaa.
Vastapooliksi tälle voisi huomauttaa kuitenkin sen, että virtuaalisuus voi tarkoittaa myös sosiaalistumista ja jakamista. Voitaisiin jopa nähdä että tenologia tarjoaa ihmiselle keinoja laajentaa omaa kehoaan ja mieltään. Internet -tyylisellä yhteydellä harrastettu jaettu virtuaaliseksitila voidaan nähdä Dawkinsin kuvaamana extended phenotypenä. Ihmiset ovat itse asiassa teknologistaneet seksiään jo hyvin kauan. Nykyään on olemassa pelejä ja vehkeitä. Jopa kondomi on teknologinen innovaatio. Vibraattorit vielä enemmän. Ja jopa masturbointiin käytetyt välineet ovat päätyneet monilla osaksi sosiaalisempaa seksiä. Jos ihmiset voivat luoda ja vaikuttaa virtuaalimaailmoihin, he voivat tuoda kokemukseen jotain sellaista jonka lähde he ovat ja jota maailmasta ei saataisi irti. Paitsi teknologian mahdollistamana.
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Epäekologinen loukko.
"Modernin ihmisen tragiikka on yleisesti ottaen siinä, että hän on luonut itselleen elinehdot, joihin hän fylogeneettisen kehityksensä perusteella itse ei ole kasvanut. Onko tämän tragedian jäätävä pysyväksi? Kun ajatellaan, miten hitaasti lajien kehitys tapahtuu, on olemassa riski, että ihminen ei ehdi sopeutua muuttuneisiin elinehtoisinsa ennen kuin hän on lajina tuomittu tuhoon."
(Georg Henrik von Wright, "Tiede ja ihmisjärki")
Ilkka Hanski on käyttänyt suomessa vain Ahvenanmaalla elävää paahdehepokattia esimerkkinä ekologisesta loukusta. Tämä on tilanne, jossa eläin hakeutuu ihmisen rakentamaan elinympäristöön mieluummin kuin omaan elinympäristöönsä, vaikka se toinen elinympäristö olisi sille parempi. Paahdehepokatti nimittäin hakeutuu viljapeltoihin sen sijaan, että eläisi sille paremmin sopivilla alueilla; Sen lisääntyminen heikentyy peltoihin siirtymisen vuoksi. Tämän syy on tietysti siinä, että luonnossa ei vanhastaan ole esiintynyt viljapeltoja, joten suorasiipisten ei ole tarvinnut selvitä tästä ansasta. Se on ollut relevantti vain sen pienen ajan mitä ihmiset ovat viljelleet (Ahvenanmaalla turva -aikaa on ollut vielä hieman lisää; Aluekohtaisuutta on muistettava mainostaa joskus.)
Tähän liittyen von Wright esitti että ihminen on vaikeuksissa, koska hän on luonut elinympäristön, joka poikkeaa luonnollisesta ympäristöstä. Marshall McLuhan on esittänyt että koko kulttuuri ja ihmisten maailmankuva muuntuu tekniikan mukana. Ne synnyttävät tulkintataustoja, joissa elämme ja joiden kautta tulkitsemme maailmaa.
Tässä kohden usein puhutaan esimerkiksi virtuaaliteknologiasta. Internettiä kritisoidaan monista syistä. Olen itse henkilökohtaisesti törmännyt seuraaviin.
1: Se ylikuormittaa aisteja, tietoa tulee liikaa. Tässäkin on hyvä miettiä sitä mitä internetillä tehdään. En usko että aistit tai oppimisfiltterit rasittuvat internetpornon katselusta ikkunasta tuijottelua enemmän. Kun ei olla opiskelemassa tai tenttaamassa päähänsä jotain outouttavaa materiaalia. Tosin itsellä kuluu kieltämättä laittoman paljon aikaa tälläiseen. Jätän television ja kotityöt usein haaskiolle tämän vuoksi. Ja olen outo. Ergo? Ei kai sentään, olen nimittäin siitä huono esimerkki, että olin outo ja kieroutunut jo ennen lonkeroideni laajentamista virtuaaliimaailman puolelle.
2: Laing on jakanut ihmiset kahtia, sellaisiin jotka kokevat olevansa embodied, eli ruumiissaan ja ihmisiin jotka ovat unembodied, eli he ovat ruumiinsa ulkopuolisia. Laingin jaottelussa tärkeää on se, että jälkimmäiset liittävät itsensä lähinnä mieleensä ja heillä on olemassaoloa koskevia epävarmuuksia. Internet katsotaan virtuaaliseksi, joten sen pelätään korostavan tätä eroa. Mielestäni tämä kritiikki voi olla asiallista silloin, kun se koskee hieman mutkikkaampaa teknologiaa kuin nykyinen. Internet laajentaa sosiaalisen suhteen, mutta en pidä sitä minään vieraannuttavana voimana. Harva pitää puhelinta "vieraannuttavana voimana". Voidaanhan jopa esittää että ennen kylähullu ei välttämättä puhunut viikkoon kenellekään, nykyään kaupunkihullu kommunikoi ulkomaille asti samalla kun hänen ruumiinsa rapistuu tietokoneen äärellä. Tosin myönnän myös että WoW voi vieraannuttaa vahvastikin kun pelaaminen innostaa ja aikaa jonka voisi viettää siihen että käy Helsingissä kavereiden kanssa ostelemassa vaseliinia muuttuukin siihen että pääasiallinen sosiaalinen suhde on pizzalähetin kanssa. Tosin puolustan WoWia siitä että se vain on niin hyvä peli, että se on monista parempaa kuin normaali elämä.
3: Se on virtuaalista, epätodellista. Tässä on taustalla vanha ajatus siitä että "luonnollinen" on jotenkin "parempaa" ja "onnellisuutta tuottavampaa". Toki ilot voivat olla yksinkertaisia. "Uusi" ei vielä tarkoita sitä että se olisi onnettomuutta tuottava. Tosin ei "uusi" välttämättä onneakaan tuo. Joskus hankajalkaislaumalla purkissa on paikkansa. Internetissä sosiaalinen toiminta voi olla aivan aitoa. Esimerkiksi puolisoni sisar on nettisuhteen kautta aviossa USA:ssa. Tämä on melko konkreettista, siihen on liittynyt ihmisten samassa talossa asumista, sekä sitä että keinotekoinen ja painava metallipurkki on liitänyt meren yli sisällään muutamia kymmeniä kiloja tarkasti spesifistä lihaa. Lisäksi kun otetaan huomioon se, että internet poistaa estoja, on luultavaa että internetkeskustelut ovat "aidompia" tai ainakin "pidäkkeettömiä". Ehkä tämä jälkimmäinen on kuitenkin enemmän argumentti teeskentelyn puolesta.
Ihmisen tapa muuttaa maailmaa toki mahdollistaa sen, että me ajaudumme ekologiseen loukkuun. Mutta tässä kohdassa pelkkä mahdollisuus ei tarkoita juuri mitään.
1: Mahdollisuus sukupuuttoon on joka tapauksessa. Moni laji on kuollut sukupuuttoon, eikä siihen ole tarvittu ihmisiä. Riskin olemassaolo ei vielä kerro paljoa. Sen suuruus pitäisi voida arvioida.
2: Itse asiassa edes sillä, onko ruumiimme metsästäjä-keräilijän ei välttämättä vaikuta. Koska ongelman on oltava sen luonteinen, että se vähentää kelpoisuuttamme. Emme esimerkiksi pidä siitä kun pelkäämme, mutta se parantaa kelpoisuuttamme. Toisaalta monet ihmisen keksinnöt ovat muuttaneet elinympäristöä, mutta silti ihmislaji on kukoistanut. Tästä esimerkkinä ovat kaupungit, joita ei ole ollut ennen kuin ihmiset ovat niitä tehneet. Se on "luonnoton" paikka asua, kuitenkin ihmislaji lisääntyy niissä ihan kivasti, eikä pedotkaan tapa lapsia. Pelkkä muutos ja ihmisen tekemyys ei tarkoita ihmisen heritabiliteetin laskua.
Toki ihminen on hieman jäljessä, kaupungissa luolamiehenä, koska se on sopeutunut elinolosuhteisiin joita on ollut miljoonien vuosien ajan, ja muutokset ovat olleet sen verran nopeita ja uusia, että geneettinen muutos ei ole kaikissa asioissa ehtinyt päivittyä ulkoisen maailman muutoksen mukaiseksi. Siksi nykyään tarvitaan laihdutuskuureja; Ennen oli tärkeää että ei kuoltu nälkään. Liikalihavuus oli suunnilleen yhtä relevantti kiusa kuin paahdehepokatille oli pelkoa pelloista ennen ihmisten peltoviljelyn alkamista.
Yksi ekologinen loukku voidaan kenties kuitenkin löytää. Se voi viitata siihen että itse asiassa olemme rakentaneet ihmiselle haitallisen keinotekoisen maailman. Tosin on vaikeaa sanoa, onko tämä jopa "ihmislajin pelastava ominaisuus". Se on jopa hyvinkin mahdollista. Kyseessä on ehdottomasti mahdollinen pelastaja että ekologinen loukku, koska se on liitetty suoraan lisääntymiseen. "Kansojen fittness" näkyyy tietyllä tavalla väkiluvun kehityksestä. Ja niistä on huomattavissa että kehittyneissä maissa ihmisillä on vähemmän lapsia, eikä vain lapsia syntyy vähemmän, koska jos lapsikuolleisuus tasaa tilannetta voisi lisääntymään päästä ihan sama määrä. Väestönkasvu kuitenkin pienenee teollisissa maissa. Kolmannessa ja neljännessä väestönkasvun vaiheessa syntyvyys on kuolleisuutta pienempi. Tämän jälkeen se menee ohi, ja yhteiskunnan väkimäärä on vakaa. Tätä ennen se kasvaa. Toisin sanoen tässä kolmannen ja neljännen vaiheen kohdalla on ekologinen loukku. Syitä on monia, aikuiset eivät varmista vanhuuttaan hommaamalla lapsia, jotka hoitaisivat, kun yhteiskunta hoitaa. Yksi syy on varmaan opiskelu. Kun opinnot ovat kesken, ei ole kovin fiksua hommata parikiloista epätäsmällistä herätyskelloa, joka vaatii kokoaikaista huoltoa ja jonka huoltamatta jättäminen tuottaa vaikeuksia yhteiskunnan kanssa.
Väestönkasvuongelman vastakohtana taas on epäekologinen loukko, eli se talo jossa asun. Se haittaa ihmiskuntaa, koska se kuluttaa energiaa melko paljon. Pääsyynä on talon tiivistys. Se on vanha ja rakennettu melkoisen halvoista materiaaleista, ja niiltä osin se lienee harvinaisen käyttöä kestänyt. Se kuitenkin parantaa elinolosuhteitani ja vähentää kuolleisuuttani luonnontilaan verrattuna. Se takaa sellaiset olot, että mahdollisesti jopa minä voin lisääntyä. Se ja sen kaltaiset tuottavat olosuhteet, jotka lisäävät lisääntymistä. Heritabiliteetti kasvaa. Kuitenkin se on ympäristölle haitallinen, ja luultavasti tuottaa suuressa linjassa toteutuessaan suuria ongelmia ihmislajille.
En ole varma onko tämä juttu ensisijaisesti vitsailua vai asiaa. Toivottavasti onnistun viihdyttämään ja valistamaan samanaikaisesti. Luultavaa on kuitenkin sekin, että ympätessä näin molemmat kärsivät.
(Georg Henrik von Wright, "Tiede ja ihmisjärki")
Ilkka Hanski on käyttänyt suomessa vain Ahvenanmaalla elävää paahdehepokattia esimerkkinä ekologisesta loukusta. Tämä on tilanne, jossa eläin hakeutuu ihmisen rakentamaan elinympäristöön mieluummin kuin omaan elinympäristöönsä, vaikka se toinen elinympäristö olisi sille parempi. Paahdehepokatti nimittäin hakeutuu viljapeltoihin sen sijaan, että eläisi sille paremmin sopivilla alueilla; Sen lisääntyminen heikentyy peltoihin siirtymisen vuoksi. Tämän syy on tietysti siinä, että luonnossa ei vanhastaan ole esiintynyt viljapeltoja, joten suorasiipisten ei ole tarvinnut selvitä tästä ansasta. Se on ollut relevantti vain sen pienen ajan mitä ihmiset ovat viljelleet (Ahvenanmaalla turva -aikaa on ollut vielä hieman lisää; Aluekohtaisuutta on muistettava mainostaa joskus.)
Tähän liittyen von Wright esitti että ihminen on vaikeuksissa, koska hän on luonut elinympäristön, joka poikkeaa luonnollisesta ympäristöstä. Marshall McLuhan on esittänyt että koko kulttuuri ja ihmisten maailmankuva muuntuu tekniikan mukana. Ne synnyttävät tulkintataustoja, joissa elämme ja joiden kautta tulkitsemme maailmaa.
Tässä kohden usein puhutaan esimerkiksi virtuaaliteknologiasta. Internettiä kritisoidaan monista syistä. Olen itse henkilökohtaisesti törmännyt seuraaviin.
1: Se ylikuormittaa aisteja, tietoa tulee liikaa. Tässäkin on hyvä miettiä sitä mitä internetillä tehdään. En usko että aistit tai oppimisfiltterit rasittuvat internetpornon katselusta ikkunasta tuijottelua enemmän. Kun ei olla opiskelemassa tai tenttaamassa päähänsä jotain outouttavaa materiaalia. Tosin itsellä kuluu kieltämättä laittoman paljon aikaa tälläiseen. Jätän television ja kotityöt usein haaskiolle tämän vuoksi. Ja olen outo. Ergo? Ei kai sentään, olen nimittäin siitä huono esimerkki, että olin outo ja kieroutunut jo ennen lonkeroideni laajentamista virtuaaliimaailman puolelle.
2: Laing on jakanut ihmiset kahtia, sellaisiin jotka kokevat olevansa embodied, eli ruumiissaan ja ihmisiin jotka ovat unembodied, eli he ovat ruumiinsa ulkopuolisia. Laingin jaottelussa tärkeää on se, että jälkimmäiset liittävät itsensä lähinnä mieleensä ja heillä on olemassaoloa koskevia epävarmuuksia. Internet katsotaan virtuaaliseksi, joten sen pelätään korostavan tätä eroa. Mielestäni tämä kritiikki voi olla asiallista silloin, kun se koskee hieman mutkikkaampaa teknologiaa kuin nykyinen. Internet laajentaa sosiaalisen suhteen, mutta en pidä sitä minään vieraannuttavana voimana. Harva pitää puhelinta "vieraannuttavana voimana". Voidaanhan jopa esittää että ennen kylähullu ei välttämättä puhunut viikkoon kenellekään, nykyään kaupunkihullu kommunikoi ulkomaille asti samalla kun hänen ruumiinsa rapistuu tietokoneen äärellä. Tosin myönnän myös että WoW voi vieraannuttaa vahvastikin kun pelaaminen innostaa ja aikaa jonka voisi viettää siihen että käy Helsingissä kavereiden kanssa ostelemassa vaseliinia muuttuukin siihen että pääasiallinen sosiaalinen suhde on pizzalähetin kanssa. Tosin puolustan WoWia siitä että se vain on niin hyvä peli, että se on monista parempaa kuin normaali elämä.
3: Se on virtuaalista, epätodellista. Tässä on taustalla vanha ajatus siitä että "luonnollinen" on jotenkin "parempaa" ja "onnellisuutta tuottavampaa". Toki ilot voivat olla yksinkertaisia. "Uusi" ei vielä tarkoita sitä että se olisi onnettomuutta tuottava. Tosin ei "uusi" välttämättä onneakaan tuo. Joskus hankajalkaislaumalla purkissa on paikkansa. Internetissä sosiaalinen toiminta voi olla aivan aitoa. Esimerkiksi puolisoni sisar on nettisuhteen kautta aviossa USA:ssa. Tämä on melko konkreettista, siihen on liittynyt ihmisten samassa talossa asumista, sekä sitä että keinotekoinen ja painava metallipurkki on liitänyt meren yli sisällään muutamia kymmeniä kiloja tarkasti spesifistä lihaa. Lisäksi kun otetaan huomioon se, että internet poistaa estoja, on luultavaa että internetkeskustelut ovat "aidompia" tai ainakin "pidäkkeettömiä". Ehkä tämä jälkimmäinen on kuitenkin enemmän argumentti teeskentelyn puolesta.
Ihmisen tapa muuttaa maailmaa toki mahdollistaa sen, että me ajaudumme ekologiseen loukkuun. Mutta tässä kohdassa pelkkä mahdollisuus ei tarkoita juuri mitään.
1: Mahdollisuus sukupuuttoon on joka tapauksessa. Moni laji on kuollut sukupuuttoon, eikä siihen ole tarvittu ihmisiä. Riskin olemassaolo ei vielä kerro paljoa. Sen suuruus pitäisi voida arvioida.
2: Itse asiassa edes sillä, onko ruumiimme metsästäjä-keräilijän ei välttämättä vaikuta. Koska ongelman on oltava sen luonteinen, että se vähentää kelpoisuuttamme. Emme esimerkiksi pidä siitä kun pelkäämme, mutta se parantaa kelpoisuuttamme. Toisaalta monet ihmisen keksinnöt ovat muuttaneet elinympäristöä, mutta silti ihmislaji on kukoistanut. Tästä esimerkkinä ovat kaupungit, joita ei ole ollut ennen kuin ihmiset ovat niitä tehneet. Se on "luonnoton" paikka asua, kuitenkin ihmislaji lisääntyy niissä ihan kivasti, eikä pedotkaan tapa lapsia. Pelkkä muutos ja ihmisen tekemyys ei tarkoita ihmisen heritabiliteetin laskua.
Toki ihminen on hieman jäljessä, kaupungissa luolamiehenä, koska se on sopeutunut elinolosuhteisiin joita on ollut miljoonien vuosien ajan, ja muutokset ovat olleet sen verran nopeita ja uusia, että geneettinen muutos ei ole kaikissa asioissa ehtinyt päivittyä ulkoisen maailman muutoksen mukaiseksi. Siksi nykyään tarvitaan laihdutuskuureja; Ennen oli tärkeää että ei kuoltu nälkään. Liikalihavuus oli suunnilleen yhtä relevantti kiusa kuin paahdehepokatille oli pelkoa pelloista ennen ihmisten peltoviljelyn alkamista.
Yksi ekologinen loukku voidaan kenties kuitenkin löytää. Se voi viitata siihen että itse asiassa olemme rakentaneet ihmiselle haitallisen keinotekoisen maailman. Tosin on vaikeaa sanoa, onko tämä jopa "ihmislajin pelastava ominaisuus". Se on jopa hyvinkin mahdollista. Kyseessä on ehdottomasti mahdollinen pelastaja että ekologinen loukku, koska se on liitetty suoraan lisääntymiseen. "Kansojen fittness" näkyyy tietyllä tavalla väkiluvun kehityksestä. Ja niistä on huomattavissa että kehittyneissä maissa ihmisillä on vähemmän lapsia, eikä vain lapsia syntyy vähemmän, koska jos lapsikuolleisuus tasaa tilannetta voisi lisääntymään päästä ihan sama määrä. Väestönkasvu kuitenkin pienenee teollisissa maissa. Kolmannessa ja neljännessä väestönkasvun vaiheessa syntyvyys on kuolleisuutta pienempi. Tämän jälkeen se menee ohi, ja yhteiskunnan väkimäärä on vakaa. Tätä ennen se kasvaa. Toisin sanoen tässä kolmannen ja neljännen vaiheen kohdalla on ekologinen loukku. Syitä on monia, aikuiset eivät varmista vanhuuttaan hommaamalla lapsia, jotka hoitaisivat, kun yhteiskunta hoitaa. Yksi syy on varmaan opiskelu. Kun opinnot ovat kesken, ei ole kovin fiksua hommata parikiloista epätäsmällistä herätyskelloa, joka vaatii kokoaikaista huoltoa ja jonka huoltamatta jättäminen tuottaa vaikeuksia yhteiskunnan kanssa.
Väestönkasvuongelman vastakohtana taas on epäekologinen loukko, eli se talo jossa asun. Se haittaa ihmiskuntaa, koska se kuluttaa energiaa melko paljon. Pääsyynä on talon tiivistys. Se on vanha ja rakennettu melkoisen halvoista materiaaleista, ja niiltä osin se lienee harvinaisen käyttöä kestänyt. Se kuitenkin parantaa elinolosuhteitani ja vähentää kuolleisuuttani luonnontilaan verrattuna. Se takaa sellaiset olot, että mahdollisesti jopa minä voin lisääntyä. Se ja sen kaltaiset tuottavat olosuhteet, jotka lisäävät lisääntymistä. Heritabiliteetti kasvaa. Kuitenkin se on ympäristölle haitallinen, ja luultavasti tuottaa suuressa linjassa toteutuessaan suuria ongelmia ihmislajille.
En ole varma onko tämä juttu ensisijaisesti vitsailua vai asiaa. Toivottavasti onnistun viihdyttämään ja valistamaan samanaikaisesti. Luultavaa on kuitenkin sekin, että ympätessä näin molemmat kärsivät.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)