Jotkin myrkyt ovat leimallisia tiettyyn ympäristöön. Syanidi sopii agenteille ja natseille ja kylmään sotaan. Arsenikki sopii teollistuvan idyllisen britannian maisemiin.
Ja renessanssi-italia ei ole renessanssi-italia ilman "cantarellaa". Tämä on siitä kiinnostava myrkky, että se on maailmankuulua. Ja populaarikulttuuri opettaa että se oli Borgioiden käyttämä myrkky. (Kun miettii sitä miten renessanssiajalla myrkyt ja vastamyrkyt ja myrkkyresistanssin kehittäminen olivat tärkeä poliittinen taito, on joskus vaikeaa käsittää miten italiassa nykypäivänä enää kasvaa edes ruohoa mistään.) On itse asiassa mahdollisuuksien rajoissa että Paavi Aleksanteri VI oli vain hyvin onnekas ja ihmiset sairastuivat taktisekti. Mutta tässä otan lähtökohdaksi sen populaarikulttuurin "ilmiselventämän" puolen siitä että kenties kohtalo ei ollutkaan onnettaren vaan oman onnensa seppien käsissä ja etenkin heidän tarjoamissaan viinipikareissa. (Haluan pitää paaviperheen muutenkin tässä mukana lähinnä draaman takia.)
Yleisenä näkemyksenä on se, minkä voi arvata jo nimestä. (Kyseessä ei ole keltainen kanttarelli. Tämä ilmiselvyys tulee mieleen vain suomalaisilla.) Yleinen arvaus on, että "cantarella" viittaa kantaridiiniin(C10H12O4). Tämä arvaus ei ole aivan mahdoton ; Kantaridiinia saadaan luonnosta Jo Hippokrates on tuntenut sen koska sitä saa luonnosta. (Tosin tunteminen ei ole ollut myrkytystä vaan lääkintää. Kuoriaisten eritettä on käytetty syyliin eikä esimerkiksi rottien tappamiseen.) Lähteenä myrkylle on useakin toukohärkien heimoon kuuluva kovakuoriaislaji kuten Suomessakin tavattava sinitoukohärkä (Meloe violaceus). Borgioiden tapauksessa lähteeksi esitetään toki yleensä espanjankärpänen (Lytta vesicatoria), joka on nimestään huolimatta kovakuoriainen em. heimosta.
Myrkkynä kantaridiini ei ole huono.
* Siinä on monta assassiinin arvostamaa ominaisuutta. Se on väritöntä ja mautonta. (Se on kiinteää huoneenlämmössä mutta sen saa piilotettua juomiin, mikä on monella tavalla hyvin kätevää.) Sen LD50 -arvo ihmisille on 10-60 mg/kg, joka tekee siitä kohtuullisen kompaktin kuljettaa ja livauttaa; Sitä ei tarvitse tarjota vaikeasti kätkettäviä määriä jotta siihen kuolisi. (Oireet eivät muuten vastaa populaarikulttuurissa "cantarellaan" jostain syystä liitettyjä oireita. "The Borgias":issa cantarellaa juonut sylkee verta, kantaridiinimyrkytys aikaansaa sisäelinten kipua, veristä virtsaa ja priapista, kivuliasta pakkoerektiota. Tätä ei tietenkään voi näyttää koko perheen ohjelmassa. Mutta kyllä se "The Borgioihin" sopisi.)
* Toki tässä on huomioitava kuoriaisissa olevat pitoisuudet, jotka hyönteistä kohden ovat melko pieniä. Esimerkiksi Epicauta immaculatassa on melko paljon, noin 1% kantaridiinia eli noin 4.8 mg ötökkää kohden. Siihen määrään pitää syödä jo kohtuullisia määriä hyönteisenlihaa. (Tämän vuoksi espanjankärpänen onkin ollut kansanlääkinnässä afrodisiakkina. Siihen ei ole kuoltu. Koska pitoisuudet ovat pieniä aine on vain laajentanut verisuonia. Joka selittää miksi sitä on voitu käyttää erektio-ongelmissa. Siksi kansanlääkintä piti sitä afrodisiakkina eikä pikatienä tavoitteelliseen äkkileskeyteen. Tässä astetta seksuaalisemmassa tarkoituksessa kantaridiinia on käytetty Borgioiden jälkeenkin. Roimat pari tai vajaat kolme sataa vuotta myöhemmin, 1700 -luvun loppupuolella, Markiisi de Sade joutui vaikeuksiin koska hän aikaansai kantaridiinia käyttäen hengenlähdön uhan kahdelle prostituoidulle.) Sen vuoksi on ilmiselvää että jos tämä oli Borgioiden valinta, he joutuivat eristämään myrkkyä talteen hyönteisistä siten että siitä otettiin jotenkin pois "merkittävä määrä hyönteistä".
Tämä kaikki on toki mahdollisuuksien rajassa. Mutta tämä tuo mieleen sellaisia ajatuksia kuin "myrkyn valmistuskustannukset". Sekä tietenkin se, että aineen valmistaminen salassa voi olla haasteellista. Maaseudulla on toki tilaa, mutta assassiini arvostaa diskreettiyttä muuallakin kuin hyppiessään tornejen huipuilta.
Mutta kenties yllättävää onkin se, että cantarellan tarkka koostumus on "pieni mysteeri". On esitetty että se voisi olla joko arsenikkia tai arsenikin ja jonkin muun myrkyn sekoitusta. On jopa esitetty että arsenikkikuolema (LD50 15mg/kg.) olisi helposti liian nopea ja selvästi myrkytystä huutava joten arsenikkia on kevennetty esimerkiksi laimentamalla sitä mätänevissä sianruhoissa. Arsenikki on tietysti dramaattinen "myrkkyjen kunigatar", joten tämä tuskin pilaa kovin monien cantarellasta saamia nostalgisia väristyksiä. Se on hyvä arvaus siinäkin mielessä että myrkkyjä on kehitetty tunnettujen myrkkyjen pohjalta. Ja myöhemmin (1600 -luvun puolivälissä) kehitetty paremmin tunnettu ns. Aqua Tofana oli arsenikin, lyijyn ja belladonnan sekoitusta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myrkky. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste myrkky. Näytä kaikki tekstit
lauantai 23. toukokuuta 2015
lauantai 22. maaliskuuta 2014
Pieni ajatus ; Kasveista ja myrkyistä
Evoluutio on siitä jännittävä teoria, että se on jossain paikoissa epäintuitiivinen. Olen miettinyt miten näitä epäintuitiivisia puolia voisi tuoda esille siten että asiat korjautuisivat ja olisivat sitten kuitenkin pohjimmiltaan intuitiivisia. Ja koska en ole kovin taitava kielenkäyttäjä, enkä oikein osaa kommunikoida, projekti ei ole mennyt kovin hyvin.
1: Osittain vaikeuksia tietysti myös siksi, että jos jokin asia on epäintuitiivinen ei ole ilmiselvää että sen voi muokata intuitiiviseksi. Kuka sanoi että ihminen olisi virittynyt totuuteen, että todellisuuden tulisi olla helppotajuista ja että syvällisyys olisi kevyttä ja taitavuus kenen tahansa ulottuvilla ilman panostusta ja harjoittelua. En. Ainakaan. Minä.
On kuitenkin joitain puolia joita voi kenties valaista hyvin yksinkertaisella ongelmalla. Me kaikki tiedämme että on olemassa syötäviä kasveja ja myrkyllisiä kasveja. Kun katsomme myrkyllisiä kasveja meidän on helppoa keksiä miksi se on evolutiivisesti hyödyllistä tälle kasville. Ja nämä selitykset ovat niin ilmiselviä, että esille nousee hyvin yksinkertainen kysymys. "Miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä?" Tämä on hyvin yksinkertainen kysymys kysyä. Ja suurin osa ihmisistä vastaa siihen huonosti tai väärin.
1: Se tekee siitä erinomaisen kysymyksen. Itse asiassa olen törmännyt siihen sosiaalisissa olosuhteissa historiallisen miekkailun harrastajien parissa. Tämä kysymys on askarruttanut. Ja kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, olin ällistynyt. Se oli yksiselitteisyydessään haastava kysymys. Ja se oli sellainen että siihen varmasti on jonkinlainen vastaus. Aiheen parissa keskusteltuani koinkin oppivani, en suinkaan uutta evoluutioteoriasta, mutta kuitenkin aimo annoksen tämän soveltamisesta. Ja ehdottomasti haluan jakaa tämän kaikkien kanssa.
Monet lapset, ja taikauskoiset aikuiset, vastaavat tämän tyyppisiin kysymyksiin teleologisesti. Tällöin vastaus viittaa ajatukseen jossa ihmiskeskeisesti kasvit ja muut ovat ihmistä varten. Tietyssä mielessä jos Jumala on luonut kasvit on tietysti luontevaa ajatella että tietyt kasvit ovat syötäviä ja toiset ovat myrkyllisiä koska niillä voidaan metsästää tai ne ovatkin oikeasti lääkkeitä. Tämänlainen vastaus on sopiva uskonnolliselle tai vaihtoehtohoidoista innostuneelle New Age -ihmiselle. Mutta evolutiivisesti tämä ei ole tietysti mikään vastaus.
1: Itse asiassa moni kreationisti voisikin pitää kysymystäni siitä miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä evoluutiokritiikkinä. Ongelmana johon ei ole vastausta kun taas Jumala selittää (oikeasti lähinnä generoi jotain jota väitetään vastaukseksi) näppärästi. Tämä on kuitenkin lähinnä aukkojen jumala -argumenttivirheen huononnettu versio argument from personal incredulity, eli haaste johon ihminen ei keksi vastausta ja väittää tämän oman mielikuvituksen tai järjenlahjan puutteen samaksi kuin universumissa olevaksi esteeksi. Tälle ylimielistelyn sijasta (tai lisäksi) on kuitenkin kohteliasta ja asiallista hakea vastausta kysymykseen.
Ja rehellisesti sanoen kreationistien "evoluutiokriittisyysnäkökulmassa" on järkeä enemmän kuin monen evoluutiota osaamattoman mutta evoluutiota kannattavan pienessä mielessä voisi koskaan olla. Se on nimittäin oikeasti melko haasteellinen kysymys. (Se on helppo kysyä, mikä on eri asia kuin että siihen olisi helppo vastata. Helpot vastaukset voivat aivan samoin olla huonoja, kuten esimerkiksi teleologisesti katsoen myrkyllinen ja myrkytön ovat funktionaalisessa selittämisessä eikä tässä selity miksi jokin tietty asia on tietyllä tavalla eikä toisella.) Perusongelma nousee varsin vahvasti esiin. Sillä R. A. Fisherin luonnonvalinnan teoreemien mukaan seurauksena on se, että jos jostain ominaisuudesta on hyötyä, se yleistyy vaikka valintapaine olisi hirvittävän pieni. Itse asiassa fiksoitumista kohtuullisen nopeasti tapahtuu niin pienillä valintapaineilla että ne jäävät realistisen kokoisissa kenttäkokeissa satunnaiskohinan taakse piiloon. Eli adaptiivisuus joka on niin pieni että sitä ei voi havaita ja mitata luonnossa yleistyy kuitenkin populaatiossa. Ja myrkkyjä on hirvittävän monia, joten kaiken järjen mukaan sellaisen pitäisi syntyä sattumalta kohtuullisen usein.
Ensimmäinen huomio on tietysti siinä, että kasvit tosiasiassa hirvittävän usein hyötyvät siitä, että niitä syödään. Tämä koskee pääasiassa hedelmiä ja pölytystä. Lisääntyminen ja leviäminen uusille alueille ovat taatusti hyödyllisiä. Mutta tämä ratkaisu on hirvittävän triviaali. Sillä joka ikisen kasvin lehdet ovat jotain jonka syömisestä ne eivät hyödy. Lehti on kasvin energiantuotannon ydin. Näin ollen kysymys trivialisoituu muotoon "Miksi kaikkien kasvien lehdet eivät ole myrkyllisiä?" Tämänlainen tilanne jossa vastaus uudelleenmuotoilee kysymyksen on asiassa etenemistä. Tiedämme hitusen enemmän. Se on kuitenkin myös ahdistava.
Seuraavaksi voidaan huomata että tosiasiassa koko kysymys perustuu siihen virheelliseen perusoletukseen että evoluutiossa olisi kysymys tavoitteeseen suuntautuvasta muutoksesta. Tosiasiassa mutaatiot ovat satunnaisia, mikään voima ei ennakoi mitä piirteitä kannattaa syntyä ja mitä ei kannata syntyä. Tässä mielessä luonnonvalinta koskee ominaisuuksien yleistymistä ja säilymistä mutta ei niiden syntymistä. Näin ollen ei ole mitään syytä sille että kaikkiin kasveihin syntyisi myrkkyominaisuuksia.
Tämä johtaa kuitenkin jatkokysymykseen. Kysymys täsmentyy muotoon "miksi myrkkykasveja on melko vähän kun erilaisia myrkyllisyystapoja on niin useita?". Tämä korostaa sitä että mutaatioiden pitäisi olla kohtuullisen yleisiä. Jos mutaatiot ovat todella vaikeasti syntyviä evoluutio olisi vaikeuksissa ; Olisi todellakin niin kuin monet kreationistit sanovat. Että makroevoluutiota ei voi tapahtua koska sattuma ei luo uusia ominaisuuksia. Jos myrkyn syntyminen olisi hirvittävän harvinaista, miten ihmeessä meillä voi olla kulkemiseen kelpaavia raajoja tai silmiä ja muita hyvin kompleksisia rakenteita ; Selvästi nämä ovat hinosäädetympiä kuin jonkinasteinen myrkyllisyys.
Tässä kohden osa vastauksesta johtuu siitä että evoluutio ei ole tosiasiassa parasta mahdollista maailmaa koskeva malli. Evoluutio ei ole voima joka kulkee kohti parasta mahdollista optimaalia ratkaisua. Itse asiassa tunnetusti se on voima joka kulkee kohti minimaalista tarkoituksenmukaisuutta. Evoluutiota tutkittaessa tiedetään, että ominaisuus johon ei kohdistu luonnonvalintaa karsiutuu ajan mittaan pois. Ja se mistä on hyötyä jossain ei kuitenkaan ole hyödyllistä kaikkialla. Myrkyn tuottaminen kun voi esimerkiksi vaatia tiettyjä alkuaineita joka rajoittaa kasvin selviämistä monenlaisissa maastoissa. Ja jossain olosuhteissa ei kannata tuhlata voimia myrkyn tuottamiseen kun pitää panostaa elämälle arvokasta ATP -energiaa vaikka siementen tuottamiseen ja levittämiseen. (Energiankäytölle on aina rajat. Tämä on luonnonlaki, ikiliikkujaa ei ole, eikä äärettömiä energianlähteitä.) Jos kasvi on myrkytön ja se lisääntyy, se lisääntyy. Ja tämän miettiminen on vähän sama kuin korostaisi että miksi ihmiset eivät ole vahvoja ja karvaisia kun turkista on simpanssille hyötyä ja suurista voimista olisi iloa lähimarketista kotiin tullessa nykyihmisellekin. Voimasta ei ole tullut välttämättömyyttä. Evoluutio ei tässä mielessä ole mikään kätevyys- tai mukavuuskysymys.
Tämä on kuitenkin vain puolikas vastaus. Sillä kun asiaa tarkastellaan vielä uudestaan huomataan että koko ajan on tuijotettu vain kasvia. Tosiasiassa kasvien ominaisuudet ovat aina ekosysteemissä. Ja tässä lähestytään myrkyn määritelmää. Mikä on myrkky. Yleisesti ottaen Paracelsuksen näkemys korostaa sitä että pitoisuus tekee myrkyn. Kaikki on tavallaan myrkkyä. Mutta en ota tätä ratkaisuksi, vaan korostan että myrkyllinen kasvi on oikeastaan sellainen jonka sisältämät aineet ovat sellaisia että ne riittävän pienissä määrissä tappavat niitä syöneen eläimen.
Ja tästä päästään esimerkiksi sellaiseen kysymykseen kuin ovatko kobrat myrkyllisiä. Meistä kysymys on tyhmä. Mangustien kohdalla tilanne on jo hieman erilainen. Niillä kun on resistenssiä käärmeen myrkylle. Tämä on klassinen kilpavarustelukysymys. Aseet ja puolustusvälineet kulkevat usein vastakkain. Ja tästä päästäänkin siihen että oikea vastaus kysymykseen siitä miksi suurin osa kasveista eivät ole myrkyllisiä on kysymys. Kysymys "Miksi on olemassa kasvinsyöjiä?" Tosiasiassa lähes kaikissa kasveissa on jotain joka voidaan nähdä myrkyksi. Kasveissa on yleisesti, hyvin usein, erilaisia tanniineita. Ja jos ei ole, niin jotain muita vastaavia aineita. Ne eivät ole kasvinsyöjille myrkyllisiä koska niiden kohdalla myrkkyä huonosti sietäneet yksilöt ovat kuolleet.
Sama Fisherin luonnonvalinnan määritelmä joka antaa potkua kasvien myrkyllisyydelle antaa potkua kasveja syövien lajien myrkynsiedolle. Siksi esimerkiksi hirvet ja monet muut eläimet voivat syödä kasveja jotka aikaansaavat meissä sekasyöjissä lähinnä sairastumista. Ja lihaa syövät kissat taas ovat tunnetusti vaikeuksissa monien huonekasvien kanssa; Kasvit kun ovat ihmiselle vaarattomia mutta kissoille vaarallisia ; Itse asiassa kissan voi assassinoida sellerillä, joka on ihmiselle ruokaa. Ja koirat sokeutuvat suklaasta. Miksi? Koska suklaakin on myrkyllistä, koirille.
Kasvien myrkyttömyys onkin siis eräänlainen "evolutiivinen illuusio". Jos siis joku kysyy "miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä" oikea vastaus onkin oikeastaan tuhista että "mutta nehän ovat!" Suurin osa kasveista ovat myrkyllisiä, mutta luulemme muuta sen vuoksi että meillä on toleranssia osalle näistä myrkyistä.
1: Tämän selityksen kautta kysymys ei enää vaikutakaan haasteelta evoluutiolle. Ja kaikkien täsmennysten ja mutkien kautta kenties oikenee muutama epäintuitiiviselta vaikuttava piirre evoluutiossa. Ja ne muuttuvatkin ihan järkeenkäyviksi ja intuitioiden mukaisiksi.
1: Osittain vaikeuksia tietysti myös siksi, että jos jokin asia on epäintuitiivinen ei ole ilmiselvää että sen voi muokata intuitiiviseksi. Kuka sanoi että ihminen olisi virittynyt totuuteen, että todellisuuden tulisi olla helppotajuista ja että syvällisyys olisi kevyttä ja taitavuus kenen tahansa ulottuvilla ilman panostusta ja harjoittelua. En. Ainakaan. Minä.
On kuitenkin joitain puolia joita voi kenties valaista hyvin yksinkertaisella ongelmalla. Me kaikki tiedämme että on olemassa syötäviä kasveja ja myrkyllisiä kasveja. Kun katsomme myrkyllisiä kasveja meidän on helppoa keksiä miksi se on evolutiivisesti hyödyllistä tälle kasville. Ja nämä selitykset ovat niin ilmiselviä, että esille nousee hyvin yksinkertainen kysymys. "Miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä?" Tämä on hyvin yksinkertainen kysymys kysyä. Ja suurin osa ihmisistä vastaa siihen huonosti tai väärin.
1: Se tekee siitä erinomaisen kysymyksen. Itse asiassa olen törmännyt siihen sosiaalisissa olosuhteissa historiallisen miekkailun harrastajien parissa. Tämä kysymys on askarruttanut. Ja kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, olin ällistynyt. Se oli yksiselitteisyydessään haastava kysymys. Ja se oli sellainen että siihen varmasti on jonkinlainen vastaus. Aiheen parissa keskusteltuani koinkin oppivani, en suinkaan uutta evoluutioteoriasta, mutta kuitenkin aimo annoksen tämän soveltamisesta. Ja ehdottomasti haluan jakaa tämän kaikkien kanssa.
Monet lapset, ja taikauskoiset aikuiset, vastaavat tämän tyyppisiin kysymyksiin teleologisesti. Tällöin vastaus viittaa ajatukseen jossa ihmiskeskeisesti kasvit ja muut ovat ihmistä varten. Tietyssä mielessä jos Jumala on luonut kasvit on tietysti luontevaa ajatella että tietyt kasvit ovat syötäviä ja toiset ovat myrkyllisiä koska niillä voidaan metsästää tai ne ovatkin oikeasti lääkkeitä. Tämänlainen vastaus on sopiva uskonnolliselle tai vaihtoehtohoidoista innostuneelle New Age -ihmiselle. Mutta evolutiivisesti tämä ei ole tietysti mikään vastaus.
1: Itse asiassa moni kreationisti voisikin pitää kysymystäni siitä miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä evoluutiokritiikkinä. Ongelmana johon ei ole vastausta kun taas Jumala selittää (oikeasti lähinnä generoi jotain jota väitetään vastaukseksi) näppärästi. Tämä on kuitenkin lähinnä aukkojen jumala -argumenttivirheen huononnettu versio argument from personal incredulity, eli haaste johon ihminen ei keksi vastausta ja väittää tämän oman mielikuvituksen tai järjenlahjan puutteen samaksi kuin universumissa olevaksi esteeksi. Tälle ylimielistelyn sijasta (tai lisäksi) on kuitenkin kohteliasta ja asiallista hakea vastausta kysymykseen.
Ja rehellisesti sanoen kreationistien "evoluutiokriittisyysnäkökulmassa" on järkeä enemmän kuin monen evoluutiota osaamattoman mutta evoluutiota kannattavan pienessä mielessä voisi koskaan olla. Se on nimittäin oikeasti melko haasteellinen kysymys. (Se on helppo kysyä, mikä on eri asia kuin että siihen olisi helppo vastata. Helpot vastaukset voivat aivan samoin olla huonoja, kuten esimerkiksi teleologisesti katsoen myrkyllinen ja myrkytön ovat funktionaalisessa selittämisessä eikä tässä selity miksi jokin tietty asia on tietyllä tavalla eikä toisella.) Perusongelma nousee varsin vahvasti esiin. Sillä R. A. Fisherin luonnonvalinnan teoreemien mukaan seurauksena on se, että jos jostain ominaisuudesta on hyötyä, se yleistyy vaikka valintapaine olisi hirvittävän pieni. Itse asiassa fiksoitumista kohtuullisen nopeasti tapahtuu niin pienillä valintapaineilla että ne jäävät realistisen kokoisissa kenttäkokeissa satunnaiskohinan taakse piiloon. Eli adaptiivisuus joka on niin pieni että sitä ei voi havaita ja mitata luonnossa yleistyy kuitenkin populaatiossa. Ja myrkkyjä on hirvittävän monia, joten kaiken järjen mukaan sellaisen pitäisi syntyä sattumalta kohtuullisen usein.
Ensimmäinen huomio on tietysti siinä, että kasvit tosiasiassa hirvittävän usein hyötyvät siitä, että niitä syödään. Tämä koskee pääasiassa hedelmiä ja pölytystä. Lisääntyminen ja leviäminen uusille alueille ovat taatusti hyödyllisiä. Mutta tämä ratkaisu on hirvittävän triviaali. Sillä joka ikisen kasvin lehdet ovat jotain jonka syömisestä ne eivät hyödy. Lehti on kasvin energiantuotannon ydin. Näin ollen kysymys trivialisoituu muotoon "Miksi kaikkien kasvien lehdet eivät ole myrkyllisiä?" Tämänlainen tilanne jossa vastaus uudelleenmuotoilee kysymyksen on asiassa etenemistä. Tiedämme hitusen enemmän. Se on kuitenkin myös ahdistava.
Seuraavaksi voidaan huomata että tosiasiassa koko kysymys perustuu siihen virheelliseen perusoletukseen että evoluutiossa olisi kysymys tavoitteeseen suuntautuvasta muutoksesta. Tosiasiassa mutaatiot ovat satunnaisia, mikään voima ei ennakoi mitä piirteitä kannattaa syntyä ja mitä ei kannata syntyä. Tässä mielessä luonnonvalinta koskee ominaisuuksien yleistymistä ja säilymistä mutta ei niiden syntymistä. Näin ollen ei ole mitään syytä sille että kaikkiin kasveihin syntyisi myrkkyominaisuuksia.
Tämä johtaa kuitenkin jatkokysymykseen. Kysymys täsmentyy muotoon "miksi myrkkykasveja on melko vähän kun erilaisia myrkyllisyystapoja on niin useita?". Tämä korostaa sitä että mutaatioiden pitäisi olla kohtuullisen yleisiä. Jos mutaatiot ovat todella vaikeasti syntyviä evoluutio olisi vaikeuksissa ; Olisi todellakin niin kuin monet kreationistit sanovat. Että makroevoluutiota ei voi tapahtua koska sattuma ei luo uusia ominaisuuksia. Jos myrkyn syntyminen olisi hirvittävän harvinaista, miten ihmeessä meillä voi olla kulkemiseen kelpaavia raajoja tai silmiä ja muita hyvin kompleksisia rakenteita ; Selvästi nämä ovat hinosäädetympiä kuin jonkinasteinen myrkyllisyys.
Tässä kohden osa vastauksesta johtuu siitä että evoluutio ei ole tosiasiassa parasta mahdollista maailmaa koskeva malli. Evoluutio ei ole voima joka kulkee kohti parasta mahdollista optimaalia ratkaisua. Itse asiassa tunnetusti se on voima joka kulkee kohti minimaalista tarkoituksenmukaisuutta. Evoluutiota tutkittaessa tiedetään, että ominaisuus johon ei kohdistu luonnonvalintaa karsiutuu ajan mittaan pois. Ja se mistä on hyötyä jossain ei kuitenkaan ole hyödyllistä kaikkialla. Myrkyn tuottaminen kun voi esimerkiksi vaatia tiettyjä alkuaineita joka rajoittaa kasvin selviämistä monenlaisissa maastoissa. Ja jossain olosuhteissa ei kannata tuhlata voimia myrkyn tuottamiseen kun pitää panostaa elämälle arvokasta ATP -energiaa vaikka siementen tuottamiseen ja levittämiseen. (Energiankäytölle on aina rajat. Tämä on luonnonlaki, ikiliikkujaa ei ole, eikä äärettömiä energianlähteitä.) Jos kasvi on myrkytön ja se lisääntyy, se lisääntyy. Ja tämän miettiminen on vähän sama kuin korostaisi että miksi ihmiset eivät ole vahvoja ja karvaisia kun turkista on simpanssille hyötyä ja suurista voimista olisi iloa lähimarketista kotiin tullessa nykyihmisellekin. Voimasta ei ole tullut välttämättömyyttä. Evoluutio ei tässä mielessä ole mikään kätevyys- tai mukavuuskysymys.
Tämä on kuitenkin vain puolikas vastaus. Sillä kun asiaa tarkastellaan vielä uudestaan huomataan että koko ajan on tuijotettu vain kasvia. Tosiasiassa kasvien ominaisuudet ovat aina ekosysteemissä. Ja tässä lähestytään myrkyn määritelmää. Mikä on myrkky. Yleisesti ottaen Paracelsuksen näkemys korostaa sitä että pitoisuus tekee myrkyn. Kaikki on tavallaan myrkkyä. Mutta en ota tätä ratkaisuksi, vaan korostan että myrkyllinen kasvi on oikeastaan sellainen jonka sisältämät aineet ovat sellaisia että ne riittävän pienissä määrissä tappavat niitä syöneen eläimen.
Ja tästä päästään esimerkiksi sellaiseen kysymykseen kuin ovatko kobrat myrkyllisiä. Meistä kysymys on tyhmä. Mangustien kohdalla tilanne on jo hieman erilainen. Niillä kun on resistenssiä käärmeen myrkylle. Tämä on klassinen kilpavarustelukysymys. Aseet ja puolustusvälineet kulkevat usein vastakkain. Ja tästä päästäänkin siihen että oikea vastaus kysymykseen siitä miksi suurin osa kasveista eivät ole myrkyllisiä on kysymys. Kysymys "Miksi on olemassa kasvinsyöjiä?" Tosiasiassa lähes kaikissa kasveissa on jotain joka voidaan nähdä myrkyksi. Kasveissa on yleisesti, hyvin usein, erilaisia tanniineita. Ja jos ei ole, niin jotain muita vastaavia aineita. Ne eivät ole kasvinsyöjille myrkyllisiä koska niiden kohdalla myrkkyä huonosti sietäneet yksilöt ovat kuolleet.
Sama Fisherin luonnonvalinnan määritelmä joka antaa potkua kasvien myrkyllisyydelle antaa potkua kasveja syövien lajien myrkynsiedolle. Siksi esimerkiksi hirvet ja monet muut eläimet voivat syödä kasveja jotka aikaansaavat meissä sekasyöjissä lähinnä sairastumista. Ja lihaa syövät kissat taas ovat tunnetusti vaikeuksissa monien huonekasvien kanssa; Kasvit kun ovat ihmiselle vaarattomia mutta kissoille vaarallisia ; Itse asiassa kissan voi assassinoida sellerillä, joka on ihmiselle ruokaa. Ja koirat sokeutuvat suklaasta. Miksi? Koska suklaakin on myrkyllistä, koirille.
Kasvien myrkyttömyys onkin siis eräänlainen "evolutiivinen illuusio". Jos siis joku kysyy "miksi kaikki kasvit eivät ole myrkyllisiä" oikea vastaus onkin oikeastaan tuhista että "mutta nehän ovat!" Suurin osa kasveista ovat myrkyllisiä, mutta luulemme muuta sen vuoksi että meillä on toleranssia osalle näistä myrkyistä.
1: Tämän selityksen kautta kysymys ei enää vaikutakaan haasteelta evoluutiolle. Ja kaikkien täsmennysten ja mutkien kautta kenties oikenee muutama epäintuitiiviselta vaikuttava piirre evoluutiossa. Ja ne muuttuvatkin ihan järkeenkäyviksi ja intuitioiden mukaisiksi.
torstai 20. maaliskuuta 2014
Väärin marttyroitu ; Profeetan myrkyttyminen
"Takkiraudassa" otettiin esille kaksi myrkytyskuolemaa, Buddhan ja Muhammadin. Tekstin idea oli olla maailmankuvia valottava. Buddhan reaktio oli lempeä kuten uskontonsa. Muhammad haki kostoa kuten uskontonsa.
1: Itse jäin toki junnaamaan teknisiin yksityiskohtiin. Siihen mitä myrkkyä Muhammadin kohdalla oli todennäköisesti käytetty. Tämänlainen historiallinen tulkinta ei aina ole yksiselitteistä ja monia vaihtoehtoisia malleja voidaan tarjota. Jotkut niistä ovat sitten vain huonoja. Esimerkiksi Muhammadin kohdalla on otettava esille se, että (a) Myrkyillä on tietty saatavuus, myrkyn on oltava sellainen että se on ollut saatavilla. (b) Myrkyillä on tietyt vaikutusajat, oireet ja niiden toipumisajat vaihtelevat. ; Siksi esimerkiksi teoria paternosterpavuista on epätodennäköinen, siihen osuu oikeastaan vain saatavuus. Arsenikki tai jokin muu vastaava mineraalipohjainen myrkky sen sijaan kuulostaa Muhammadin kohdalla osuvalta. Arsenikki esimerkiksi sekä tunnettiin että sitä oli helpostikin saatavilla Lähi-Idässä. Sillä ne tappavat nopeasti ja niistä toivutaan hyvin hitaasti. (Muhammad kitui kolmisen vuotta, samaa ruokaa syönyt kuoli miltei heti.) En kuitenkaan jatka tätä tämän enempää. En pidä myrkyttämiseen liittyvien asioiden opettamista ja levittämistä hirveän eettisenä tapana.
Myrkkyyn kuoleminen on liitettävissä muuhunkin. Takkiraudassa viitattiin Buddhan ja Jeesuksen samanlaisuuteen. Itse saattaisin rinnastaa Jeesuksen ennemminkin Sokrateen kuolemaan, sillä Sokrateskin teloitettiin juridisesti, hän olisi kenties saanut mahdollisuuden väistää tilanteen, mutta hän kuoli ennemmin kuin rikkoi periaatteensa.
Itse liittäisin myrkkykuolemat kuitenkin Paavaliin. Sillä Paavalilla oli erityinen suhde myrkytyksiin. Tämä suhde oli siinä, että hän ei kuollut. "Apostolien teot 28:3-6" kertoo Paavalin seikkailuista Maltalla "Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen. Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää." Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala."" Myrkyllä ja sen kestolla onkin erityinen asema. "Markus 16:17-18" neuvoo "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Monet kristityt ovat kiusallisen varovaisia näyttämään ja demonstroimaan uskovaisuuttaan, mutta toisaalta pahempaa kiusallisuutta aikaansaavat ne jotka demonstroivat. Käärmeiden käsittelijät pitävät myrkkykäärmeiden käsittelyä oman vakaumuksen todistamisena. Ja pureman jälkeinen lääkehoidosta kieltäytyminen on heille jopa kunnia-asia. Käärmeiden käsittelijät kuitenkin omalla tavallaan näyttävät että kristinuskon piirissä myrkkyihin suhtaudutaan yhä erityisellä kiinnostuksella. Aihe on kristinuskossa yllättävän syvällä. Itse asiassa jopa "Takkiraudan" viestiin, latteassa itsemyrkyttelyjä välttelevässä kulttuurissamme, viestiin tuli kommentti joka korosti että "Eiköhän tuo tapaus osoittanut aika selkeästi, että Muhammed oli väärä profeetta. Hän kuoli siihen myrkkyyn eikä Herra pelastanut häntä. Hän maksoi rikoksistaan hyvin tuskallisella kuolemalla." Samaa kieltä puhuvat myös englanninkieliset. "Paul's miraculous protection led the people to wrongly conclude that he was a god! Although not a god, this miraculous intervention did prove that Paul was a real emissary of the true God. Allah could have done something similar for his messenger, but he didn't, thereby solidifying the doubts of the unbelievers regarding Muh"
Tämä on minusta surkuhupaisaa kieltä kristityltä jonka (a) päämessias Jeesus Kristus kuoli, tosin nousten kuolleista (b) Marttyyrikuolemat kuvaavat vahvasti Jeesuksen seuraajien tietä. Kuolevaisuus ei itsessään ole ongelma. Kristityt vain ovat liittäneet nimen omaan myrkkyyn jotain sellaista, mitä he pitävät universaalina. Hyvin harva kuitenkin yhtyy tähän "universaaliuteen". Ja se onkin hyvin samantapainen kuin kristillisyyden sävyttämät universaaliväitteet ylipäätään. Niitä väitetään ilmiselviksi ja suorastaan pakotetuiksi näkemyksiksi joista järkevä ihminen ei poikkea. Usein tämäntapainen horse laugh -asenteinen suhde asioihin kuitenkin lähinnä viittaa lähinnä johonkin mielivaltaiseen dogmiin, perimmiltään koko tämän strategian käyttöönotto kertoo että tässä kohden on se väitteen heikoin ja oletuksenvaraisin paikka.
Muhammadin tai Buddhan erityisasema tuskin muuttuu miksikään buddhalaisten tai islaminuskoisten mielessä sillä että he kuolivat myrkkyyn. Myrkky on tässä mielessä tärkeä Tosi Uskovan merkki vain kristittyjen piirissä. - Vain kristitty voi arvostaa marttyyriyttä ja uskovan kuolemaa todella hirvittävästi, mutta sanoa sitten muiden marttyyrien kohdalla että marttyyrit osoittivat kuolevaisuutensa ihan väärällä metodologialla. Heille minulla ei ole muuta sanottavaa kuin että Paavali kuoli ristillä ja että sellainen nyt vaan on täysin väärin marttyroiduttu. Obviously.
1: Itse jäin toki junnaamaan teknisiin yksityiskohtiin. Siihen mitä myrkkyä Muhammadin kohdalla oli todennäköisesti käytetty. Tämänlainen historiallinen tulkinta ei aina ole yksiselitteistä ja monia vaihtoehtoisia malleja voidaan tarjota. Jotkut niistä ovat sitten vain huonoja. Esimerkiksi Muhammadin kohdalla on otettava esille se, että (a) Myrkyillä on tietty saatavuus, myrkyn on oltava sellainen että se on ollut saatavilla. (b) Myrkyillä on tietyt vaikutusajat, oireet ja niiden toipumisajat vaihtelevat. ; Siksi esimerkiksi teoria paternosterpavuista on epätodennäköinen, siihen osuu oikeastaan vain saatavuus. Arsenikki tai jokin muu vastaava mineraalipohjainen myrkky sen sijaan kuulostaa Muhammadin kohdalla osuvalta. Arsenikki esimerkiksi sekä tunnettiin että sitä oli helpostikin saatavilla Lähi-Idässä. Sillä ne tappavat nopeasti ja niistä toivutaan hyvin hitaasti. (Muhammad kitui kolmisen vuotta, samaa ruokaa syönyt kuoli miltei heti.) En kuitenkaan jatka tätä tämän enempää. En pidä myrkyttämiseen liittyvien asioiden opettamista ja levittämistä hirveän eettisenä tapana.
Myrkkyyn kuoleminen on liitettävissä muuhunkin. Takkiraudassa viitattiin Buddhan ja Jeesuksen samanlaisuuteen. Itse saattaisin rinnastaa Jeesuksen ennemminkin Sokrateen kuolemaan, sillä Sokrateskin teloitettiin juridisesti, hän olisi kenties saanut mahdollisuuden väistää tilanteen, mutta hän kuoli ennemmin kuin rikkoi periaatteensa.
Itse liittäisin myrkkykuolemat kuitenkin Paavaliin. Sillä Paavalilla oli erityinen suhde myrkytyksiin. Tämä suhde oli siinä, että hän ei kuollut. "Apostolien teot 28:3-6" kertoo Paavalin seikkailuista Maltalla "Paavali keräsi sylyksen risuja ja pani ne nuotioon, mutta kuumuus ajoi sieltä esiin kyyn, ja se kävi kiinni Paavalin käteen. Kun saarelaiset näkivät käärmeen riippuvan hänen kädessään, he sanoivat toisilleen: "Tuo on varmaankin murhamies. Merestä hän pelastui, mutta kostotar ei sallinut hänen elää." Mutta Paavali ravisti käärmeen tuleen, eikä hänelle tapahtunut mitään, vaikka saarelaiset odottivat käden ajettuvan tai Paavalin kaatuvan äkkiä kuolleena maahan. Kun he olivat aikansa odottaneet ja näkivät, ettei Paavalille tapahtunut mitään merkillistä, he tulivat toisiin ajatuksiin ja sanoivat: "Hän on joku jumala."" Myrkyllä ja sen kestolla onkin erityinen asema. "Markus 16:17-18" neuvoo "Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat." Monet kristityt ovat kiusallisen varovaisia näyttämään ja demonstroimaan uskovaisuuttaan, mutta toisaalta pahempaa kiusallisuutta aikaansaavat ne jotka demonstroivat. Käärmeiden käsittelijät pitävät myrkkykäärmeiden käsittelyä oman vakaumuksen todistamisena. Ja pureman jälkeinen lääkehoidosta kieltäytyminen on heille jopa kunnia-asia. Käärmeiden käsittelijät kuitenkin omalla tavallaan näyttävät että kristinuskon piirissä myrkkyihin suhtaudutaan yhä erityisellä kiinnostuksella. Aihe on kristinuskossa yllättävän syvällä. Itse asiassa jopa "Takkiraudan" viestiin, latteassa itsemyrkyttelyjä välttelevässä kulttuurissamme, viestiin tuli kommentti joka korosti että "Eiköhän tuo tapaus osoittanut aika selkeästi, että Muhammed oli väärä profeetta. Hän kuoli siihen myrkkyyn eikä Herra pelastanut häntä. Hän maksoi rikoksistaan hyvin tuskallisella kuolemalla." Samaa kieltä puhuvat myös englanninkieliset. "Paul's miraculous protection led the people to wrongly conclude that he was a god! Although not a god, this miraculous intervention did prove that Paul was a real emissary of the true God. Allah could have done something similar for his messenger, but he didn't, thereby solidifying the doubts of the unbelievers regarding Muh"
Tämä on minusta surkuhupaisaa kieltä kristityltä jonka (a) päämessias Jeesus Kristus kuoli, tosin nousten kuolleista (b) Marttyyrikuolemat kuvaavat vahvasti Jeesuksen seuraajien tietä. Kuolevaisuus ei itsessään ole ongelma. Kristityt vain ovat liittäneet nimen omaan myrkkyyn jotain sellaista, mitä he pitävät universaalina. Hyvin harva kuitenkin yhtyy tähän "universaaliuteen". Ja se onkin hyvin samantapainen kuin kristillisyyden sävyttämät universaaliväitteet ylipäätään. Niitä väitetään ilmiselviksi ja suorastaan pakotetuiksi näkemyksiksi joista järkevä ihminen ei poikkea. Usein tämäntapainen horse laugh -asenteinen suhde asioihin kuitenkin lähinnä viittaa lähinnä johonkin mielivaltaiseen dogmiin, perimmiltään koko tämän strategian käyttöönotto kertoo että tässä kohden on se väitteen heikoin ja oletuksenvaraisin paikka.
torstai 27. kesäkuuta 2013
Koska kuolema ei ole oire eikä sairaus
"Riippumaton" Magneettimedia esitti aprikoosin siemenet tehokkaaksi lääkkeeksi syöpään. Artikkeli ilmoittaa syövän olevan puutostauti "Vuonna 1952 biokemisti Ernst Krebb San Franciscossa tajusi syövän olevan huonon ruokavalion aiheuttama aineenvaihdunnan reaktio ja avain syövän voittamiseen olisi nykyihmisen ruokavaliosta puuttuva tärkeä ravintoaine." Sen lisäksi se väittää aprikoosinsiemenien tehoavan "ilman sivuvaikutuksia." Tieto tietysti salataan koska syöpä on tehokas keino tuottaa rahoja lääketeollisuudelle. Ja siksihän lääketeollisuus on kautta aikojen toiminut siten että esimerkiksi isorokkoa ei taltuteta. Sillä seuraava flunssan mutaatioversio ei ole tulossa seuraavan mutkan takaa koskaan missään ikinä.
Ratkaisevaa onkin oikeastaan se, minkä jokainen pieni myrkynkeittäjä tietää. Aprikoosinsiemenet sisältävät syanidia. Tämä on hyvä muistutus siitä, miten vaihtoehtohoidoissa usein aineen lähde ratkaisee. Koska aprikoosit ovat luonnontuote sitä ei kuvata vaarallisena. Sivuvaikutuksia ei voi olla, etenkin kun kyseessä on aprikoosin kaltainen "arkielämästä tuttu tuote" joka ei pelota. Jos sen sijaan samaa ainetta tungetaan virallisessa lääketieteessä lääkkeeksi, se on kemiallista ja pahaa.
Aprikoosi hedelmänä on tietysti herkkua, mutta sen siemenet ovat myrkyllisiä. Ja tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Myös omenan siemenet, karvasmantelin siemenet, ja viinirypäleen siemenet pitävät sisällään syanidia, samoin kuin pellavansiemenet. Tämä on hyvä muistutus evoluution selitysvoimasta ; On vaikeaa nähdä miksi siemenet olisivat todella myrkyllisiä jos Jumala olisi antanut hedelmät sellaisenaan ihmisten syötäväksi. Ikään kuin bonuslahjaksi. Luonnossa kaikki toimii kuitenkin toisin. Ei tuhlata energiaa siihen että vain ruokitaan jotain toista lajia. Sen sijaan hedelmän tarkoitus on houkuttaa syömään ja levittämään siemeniä. Siemenet taas ovat kovakuorisia ja sisältä myrkyllisiä, jotta ne kulkisivat rikkoutumattomana vaikkapa linnun elimistön läpi. (Siemenen syöminen ja siemenen rikkominen ja syöminen ovat kasvin kannalta oleellisia eroja.)
Myrkyllisyyttä ei edes voi vähätellä. (Tai oikeastaan voi, mutta jos teet niin olet idiootti.) Otetaan esimerkiksi omenan siemen. Se sisältää keskimäärin 0.6mg HCN:ää (aka. sinihappoa) grammassa kuivattua siementä. Tappava annos HCN:ää on 50mg, joten tarvitset 85 grammaa kuivattuja (mutta muutoin käsittelemättömiä, eli mitään syanidin rikastamista ei tarvitse tehdä) siemeniä. Tämä on puoli kupillista. Se vaatii pirun monta appelsiinia. Eli käytännössä yksilölle ei ole haittaa vaikka söisi omenansa siemenine kaikkineen, koska sitä määrää omenaa ei syö että sen sivutuotteena tulisi 85 grammaa kuivattua siementä. Mutta jos sitä ostaisi kuivattuna rouheena, määrä ei ole vaikea vaikkapa kakkuun piilotettavaksi. (Että tervetuloa vaan meille kylään!)
"Medical News Todayn" artikkeli tarjoaa vastaavaa aiheen kannalta oleellisemman aprikoosin kohdalle. on hyvä huomata että B17 -vitamiini on normaalinkin lääketieteen mukaan immuunisysteemin tehostaja. Mutta "Apricot seeds are taken by many people as a cancer treatment as they contain high doses of Vitamin B17, an immune system enhancer. However, apricot seeds also contain cyanide, a poison." Myrkyllisyydestä saa lisää tietoa "ISPUB":in kautta. Aprikoosin siementen tiedetään johtaneen ongelmiin käytännössä, eli niitä voi käytännössä syödä niin paljon että ongelmia tulee. Mutta tarkka määrä siemeniä on ollut epävarma. "A single apricot kernel contains about ½ milligram of cyanide (Committee on Toxicity, 2006; there is variation, however; see Holzbecker, Moss and Ellenberger, 1984). Laetrile proponents claim that about ten kernels per day (5 mg of cyanide) is considered to be sufficient to prevent cancer and as many as 50 kernels is recommended to combat an existing cancer (25 mg of cyanide)" ... "According to the report of the Committee on Toxicity (2006), a lethal dose of cyanide is considered to be between .5 to 3.5 mg/kg of body weight. For a 175 pound man, this means 40 mg (80 kernels) to 280 mg (560 kernels) per day, and for a 140 pound woman, 32.5 mg (65 kernels) to 227.5 mg per day (455 kernels)" Käytännössä ongelmia ei kuitenkaan tule kovin usein. Ammattikirjallisuus tuntee kuolemantapauksia, mutta vain muutamia. "Deaths from consuming apricot kernels appear to be rare. I could find only two publications describing lethal consequences (these two reports, however, are widely cited in anti-Laetrile publications). Sayre and Kaymakcalavu (1964) report that between 1957 and 1962, two children died of cyanide poisoning in a hospital in Central Turkey after eating apricot kernels. No information was provided on how many kernels were consumed."
Selvästi syövän vastaista vaikutusta ei piilotella. Eli kyseessä ei ole "vaihtoehtohoitojen tyypillinen" eli kaksoissokkokokeissa havaitsematon ilmiö. Valitettavasti tämän tehon näyttäminen muuttaakin konseptin ; Asiaa ei salailla, vaan asia on enemmänkin kontroversiaali. Ja tässä ytimessä on riskien ja hyötyjen välinen suhde. Tehoja ja haittoja on, ja erimielisyys on balanssista. (Eikä kyseessä ole teknisesti ottaen "puutostauti" sanan varsinaisessa mielessä.) On hyvä muistaa että syöpää hoidetaan esimerkiksi säteilyllä ja kemoterapialla, jotka ovat nekin kaikkea muuta kuin karkkia. On kuitenkin hieman huvittavaa miten luontaishoitoihmiset ovat halukkaita huomaamaan riskit tässä "allopatrisessa lääketieteessä" mutta vähättelevät kaikkia ongelmia "vaihtoehdossa". Aprikoosinsiemenien syanidi unohtuu ja kaikki onkin täysin riskitöntä. Sillä ilmeisesti kuolema ei ole sairaus eikä oire vaan osa luonnon normaalia kiertokulkua.
Kirjoittaja ei yleensä leiki salaista agenttia. Mutta kun hän tekee, hän ensin suodattelee omenansiemenistä syanidia josta tekee itsemurhakapselin jota sitten kantaa muassaan.
Ratkaisevaa onkin oikeastaan se, minkä jokainen pieni myrkynkeittäjä tietää. Aprikoosinsiemenet sisältävät syanidia. Tämä on hyvä muistutus siitä, miten vaihtoehtohoidoissa usein aineen lähde ratkaisee. Koska aprikoosit ovat luonnontuote sitä ei kuvata vaarallisena. Sivuvaikutuksia ei voi olla, etenkin kun kyseessä on aprikoosin kaltainen "arkielämästä tuttu tuote" joka ei pelota. Jos sen sijaan samaa ainetta tungetaan virallisessa lääketieteessä lääkkeeksi, se on kemiallista ja pahaa.
Aprikoosi hedelmänä on tietysti herkkua, mutta sen siemenet ovat myrkyllisiä. Ja tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista. Myös omenan siemenet, karvasmantelin siemenet, ja viinirypäleen siemenet pitävät sisällään syanidia, samoin kuin pellavansiemenet. Tämä on hyvä muistutus evoluution selitysvoimasta ; On vaikeaa nähdä miksi siemenet olisivat todella myrkyllisiä jos Jumala olisi antanut hedelmät sellaisenaan ihmisten syötäväksi. Ikään kuin bonuslahjaksi. Luonnossa kaikki toimii kuitenkin toisin. Ei tuhlata energiaa siihen että vain ruokitaan jotain toista lajia. Sen sijaan hedelmän tarkoitus on houkuttaa syömään ja levittämään siemeniä. Siemenet taas ovat kovakuorisia ja sisältä myrkyllisiä, jotta ne kulkisivat rikkoutumattomana vaikkapa linnun elimistön läpi. (Siemenen syöminen ja siemenen rikkominen ja syöminen ovat kasvin kannalta oleellisia eroja.)
Myrkyllisyyttä ei edes voi vähätellä. (Tai oikeastaan voi, mutta jos teet niin olet idiootti.) Otetaan esimerkiksi omenan siemen. Se sisältää keskimäärin 0.6mg HCN:ää (aka. sinihappoa) grammassa kuivattua siementä. Tappava annos HCN:ää on 50mg, joten tarvitset 85 grammaa kuivattuja (mutta muutoin käsittelemättömiä, eli mitään syanidin rikastamista ei tarvitse tehdä) siemeniä. Tämä on puoli kupillista. Se vaatii pirun monta appelsiinia. Eli käytännössä yksilölle ei ole haittaa vaikka söisi omenansa siemenine kaikkineen, koska sitä määrää omenaa ei syö että sen sivutuotteena tulisi 85 grammaa kuivattua siementä. Mutta jos sitä ostaisi kuivattuna rouheena, määrä ei ole vaikea vaikkapa kakkuun piilotettavaksi. (Että tervetuloa vaan meille kylään!)
"Medical News Todayn" artikkeli tarjoaa vastaavaa aiheen kannalta oleellisemman aprikoosin kohdalle. on hyvä huomata että B17 -vitamiini on normaalinkin lääketieteen mukaan immuunisysteemin tehostaja. Mutta "Apricot seeds are taken by many people as a cancer treatment as they contain high doses of Vitamin B17, an immune system enhancer. However, apricot seeds also contain cyanide, a poison." Myrkyllisyydestä saa lisää tietoa "ISPUB":in kautta. Aprikoosin siementen tiedetään johtaneen ongelmiin käytännössä, eli niitä voi käytännössä syödä niin paljon että ongelmia tulee. Mutta tarkka määrä siemeniä on ollut epävarma. "A single apricot kernel contains about ½ milligram of cyanide (Committee on Toxicity, 2006; there is variation, however; see Holzbecker, Moss and Ellenberger, 1984). Laetrile proponents claim that about ten kernels per day (5 mg of cyanide) is considered to be sufficient to prevent cancer and as many as 50 kernels is recommended to combat an existing cancer (25 mg of cyanide)" ... "According to the report of the Committee on Toxicity (2006), a lethal dose of cyanide is considered to be between .5 to 3.5 mg/kg of body weight. For a 175 pound man, this means 40 mg (80 kernels) to 280 mg (560 kernels) per day, and for a 140 pound woman, 32.5 mg (65 kernels) to 227.5 mg per day (455 kernels)" Käytännössä ongelmia ei kuitenkaan tule kovin usein. Ammattikirjallisuus tuntee kuolemantapauksia, mutta vain muutamia. "Deaths from consuming apricot kernels appear to be rare. I could find only two publications describing lethal consequences (these two reports, however, are widely cited in anti-Laetrile publications). Sayre and Kaymakcalavu (1964) report that between 1957 and 1962, two children died of cyanide poisoning in a hospital in Central Turkey after eating apricot kernels. No information was provided on how many kernels were consumed."
Selvästi syövän vastaista vaikutusta ei piilotella. Eli kyseessä ei ole "vaihtoehtohoitojen tyypillinen" eli kaksoissokkokokeissa havaitsematon ilmiö. Valitettavasti tämän tehon näyttäminen muuttaakin konseptin ; Asiaa ei salailla, vaan asia on enemmänkin kontroversiaali. Ja tässä ytimessä on riskien ja hyötyjen välinen suhde. Tehoja ja haittoja on, ja erimielisyys on balanssista. (Eikä kyseessä ole teknisesti ottaen "puutostauti" sanan varsinaisessa mielessä.) On hyvä muistaa että syöpää hoidetaan esimerkiksi säteilyllä ja kemoterapialla, jotka ovat nekin kaikkea muuta kuin karkkia. On kuitenkin hieman huvittavaa miten luontaishoitoihmiset ovat halukkaita huomaamaan riskit tässä "allopatrisessa lääketieteessä" mutta vähättelevät kaikkia ongelmia "vaihtoehdossa". Aprikoosinsiemenien syanidi unohtuu ja kaikki onkin täysin riskitöntä. Sillä ilmeisesti kuolema ei ole sairaus eikä oire vaan osa luonnon normaalia kiertokulkua.
Kirjoittaja ei yleensä leiki salaista agenttia. Mutta kun hän tekee, hän ensin suodattelee omenansiemenistä syanidia josta tekee itsemurhakapselin jota sitten kantaa muassaan.
sunnuntai 4. toukokuuta 2008
★☆tut is poison.
Tämän jutun kirjoittamiseen minua on inspiroineet rokote -denialistien puheet mm. rokotteissa olevasta tiomersaalin vaarallisuudesta. Asia on siis harvinaisen tärkeä. Samalla viittaan myös luomuruoka -asioihin, koska niissä on samaan asiaan liittyviä viittauksia.
Myrkyllisyys eli toksisuus on kemikaalin kyky aiheuttaa vaurioita elimistössä. Myrkyn määrittely on kuitenkin hieman kiinnostavampi, koska siinä vaikuttaa myös määrä. Kuten Paracelsus aka Phillip von Hohenheim lausui "Tout est poison. Rien n'est poison. Le poison c'est la dose." Eli toisin sanoen kaikki on myrkkyä ja mikään ei ole myrkkyä, myrkky on annoksessa.
Toisin sanoen kuolet, jos juot vaikkapa liikaa vettä. Samoin viinaa voidaan juoda sen verran että siihen ei kuolla, tai sen verran että siihen kuollaan. Tämä altistuminen voi tapahtua vähittäin tai kerralla. Mutta annos vaikuttaa molemmissa tapauksissa ratkaisevasti. Koska aineet tehoavat eri määrissä myrkyllisesti ja eimyrkyllisesti, toksisuutta tulee mitata muutoin. Metodeista tärkeimpiä on kaksi:
1: LD50 -arvon (Lethal Dose) mittaaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tietty annosmäärä tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä arvoa sitten mitataan esimerkiksi C -vitamiinille (LD50 11 900 mg/kg), alkoholille (LD50 10 600 mg/kg) tai vaikkapa pöytäsuolalle (LD50 3 000 mg/kg). Tätä menetelmää käytetään erityisesti aineista, jotka niellään tai muutoin saadaan sisälle elimistöön.
2: LC50 -arvo (Lethal Concentration) taas tarkoittaa sitä, että tietty pitoisuus suhteessa elopainoon tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä käytetään yleensä hengitettävistä aineista.
___2:1 LCt50 -arvo, jossa edellisen lisäksi täydennyksenä on mukana myös aika, jona myrkylle altistutaan.
Siksi, kun puhutaan toksisuudesta, olisi muistettava aina miettiä myös pitoisuuksia.
Tästä antaa hyvän esimerkin perunasta tehty juttu. Siinä kerrottiin, että
perunassa on useita neurotoksiineja. Meille kaikille rakkain ja läheisin esitetyistä oli varmaankin atropiini, jota on muun muassa myrkkykoisossa hulluruohossa ja punakärpässienissä. Atropiini aiheuttaa hallusinaatioita. Atropiini, kuten tiomersaalikin, ei ole karkkia, sillä on suuri D50 -arvo. Lisäksi perunassa on myös nikotiinia, solaniinia, jotka eivät ole kevyitä myrkkyjä nekään (nikotiinin D50 -arvo on vain 50 mg/kg). Muutama sata milligrammaa solaniinia tappaa ihmisen alle 30 minuutissa. Artikkelissa kerrottiin myös että omenan siemienissä on aineita jotka vapauttavat syaniidia. Kofeiinikin lasketaan neurotoksiiniksi.
Pointtina on siis se, että kun puhutaan siitä kuinka joku on genotiksiini tai neurotoksiini, se ei vielä tarkoita juuri mitään. Genotoksiinit vaikuttavat perimään, ja näitä karsinogeenejä on luomuruisleivässäkin. Neurotoksiineja eli hermomyrkkyjä taas on vähän joka paikassa. Minäkin lipitän sekä neurotoksiineja että genotoksiineja oikein tavoitteellisessa mielessä kahvin seassa joka päivä. Tätä määräanalyysiä ei rokotteiden vastustajilta kuitenkaan kuule, koska rokotteiden tiomersaalin(LD50 -arvo = 75 mg/kg) määrät ovat rokotteissa erittäin lähellä nollaa. Heillä on vain korrelaatio siitä, kuinka diagnosoitujen autistien määrät nousivat juuri samaan aikaan kun IBM:än tietokoneet alkoivat saamaan suosiota. Tai siis he liittävät sen kolmanteen samanaikaisesti tapahtuneeseen asiaan, eli rokotteiden käytön yleistymiseen. (Periaatteessa ihminen voisi keksiä ad hoc -selityksen siitä kuinka yhteys johtuu siitä että tietokoneiden ruudut välkkyvät erityisellä tavalla joka vahingoittaa lapsia. Tämä yhteys ei kuitenkaan olisi perusteltu.)
Pelkistä myrkkylistoista puhuminen on siis tyhjää retoriikkaa, jossa mielikuviin vaikutetaan esittämällä sinänsä oikeita tietoja, mutta siten että niistä saadaan vääriä johtopäätöksiä. Siksi täytyisi aina puhua myös pitoisuuksista ja määristä. Siksi pelkkä sisällyslistaus ilman LD50 -arvoihin perustuvaa analyysiä ja vertailua esimerkiksi tonnikalavoileipiin on aika turhaa touhua. Koska siihen asti puhuminen on sillä tasolla että perunan syöminen olisi vaarallista.
Puhumattakaan siitä että silloin kun puhutaan rokotteiden riskeistä, olisi käsiteltävä vaihtoehdot, jotka ovat toiset menetelmät ja rokotteiden ottamatta jättäminen. Sillä lääketieteessä esimerkiksi leikkauksissa kuolee ihmisiä. Niitä kuitenkin tehdään, koska ilman leikkauksia kuolee vielä useampia ihmisiä. Kun siis joku kuolee leikkauksessa, lääkäreiden ongelmana ei siis ole se, että he pitävät mukana vaarallista ja turhaa proseduuria, vaan siitä että he osaavat laskea yhteen. Tätä vastaavasti toksikologiassakin on oma oppialansa, regulatorinen toksikologia, säännöstelevä toksikologia. Sen piirissä arvioidaan aineiden riskejä, joita sitten verrataan suhteessa kyseisen aineen käyttötarkoitukseen ja siitä saatavaan hyötyyn. Tämän seurauksena AIDS -lääke saisi olla melkoisen myrkyllinen, kun taas leivontatuotteet eivät saa aiheuttaa juuri minkäänlaisia haittoja terveydelle. Tietenkin myös rokotteet, joita käytetään harvoin mutta jotka auttavat paljon vaarallisia tauteja vastaan saisivat periaatteessa olle melko toksisiakin. Tosin koska ne annetaan lapsille, niiden kohdalla ollaan oltu melko tarkkoja, sillä esim. tiomersaalin määrä rokotteissa on lähellä nollaa.
Sama myrkyllisyys vaikuttaa tietysti myös toisessa asiassa. Luomuruuassa ja luonnollisissa elintarvikkeissa.
Monet kertovat kannattavansa luomua koska niissä ei ole torjunta -aineita. Tämä on hieman erikoinen argumentti, koska niissäkin on luonnollisia torjunta -aineita. Käsittääkseni ihmisen keinotekoisesti tekemä myrkky ja luonnossa oleva myrkky ovat molemmat myrkkyjä samoilla ehdoilla. Tästä esimerkkinä luomuperuna: Siinäkin on solaniinia. Ja varhaisperunoissa enemmän kuin muissa. Näidenkin kohdalla myrkky on tietysti annoksessa, ja olisi syytä katsoa vertailuna sitä miten paljon jäämiä tehotuotetussa ruuassa on suhteessa luomutuotettuun. Ja vertailla sitten näiden LD50 -arvoja.
Itse en suinkaan yhtään vastusta luomutuotantoa, sain jopa kunnian olla luomutilalla harjoittelussa 5 kk asiantuntevan maanviljelijän, Jaskarin Markun, riesana ja aitanikkarina. Mutta syyt sille miksi kannatan luomutuotantoa ei ole tämä. Syy ei ole edes se, että luomuruoka maistuisi paremmalta tai olisi selvästi puhtaampaa. Sokkotestasin sen aikaisen työkaverini kanssa luomua jo ennen agrologikouluuni menemistä, kumpikaan meistä ei kyennyt erottamaan luomua ja eiluomua toisistaan sokkona. Syyni luomun hyväksymiseen ei myöskään ole "luonnonmukaisuus", koska tavoittelen jonkinlaista eettisyyttä, eikä luonnollisuus vielä ole perustellusti sama asia kuin hyvä. Sillä luonnonmukaisuus ei vielä suoraan tarkoita eettisyyttä tai edes eläinten hyvinvointia. Eikä tehotuotantokaan väistämättä estä eläinten hyvinvointia.
Kuvassa peruna, kuvaaja Erkki Hämäläinen, 2005
Myrkyllisyys eli toksisuus on kemikaalin kyky aiheuttaa vaurioita elimistössä. Myrkyn määrittely on kuitenkin hieman kiinnostavampi, koska siinä vaikuttaa myös määrä. Kuten Paracelsus aka Phillip von Hohenheim lausui "Tout est poison. Rien n'est poison. Le poison c'est la dose." Eli toisin sanoen kaikki on myrkkyä ja mikään ei ole myrkkyä, myrkky on annoksessa.
Toisin sanoen kuolet, jos juot vaikkapa liikaa vettä. Samoin viinaa voidaan juoda sen verran että siihen ei kuolla, tai sen verran että siihen kuollaan. Tämä altistuminen voi tapahtua vähittäin tai kerralla. Mutta annos vaikuttaa molemmissa tapauksissa ratkaisevasti. Koska aineet tehoavat eri määrissä myrkyllisesti ja eimyrkyllisesti, toksisuutta tulee mitata muutoin. Metodeista tärkeimpiä on kaksi:
1: LD50 -arvon (Lethal Dose) mittaaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että tietty annosmäärä tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä arvoa sitten mitataan esimerkiksi C -vitamiinille (LD50 11 900 mg/kg), alkoholille (LD50 10 600 mg/kg) tai vaikkapa pöytäsuolalle (LD50 3 000 mg/kg). Tätä menetelmää käytetään erityisesti aineista, jotka niellään tai muutoin saadaan sisälle elimistöön.
2: LC50 -arvo (Lethal Concentration) taas tarkoittaa sitä, että tietty pitoisuus suhteessa elopainoon tappaa puolet koe -eläimistä. Tätä käytetään yleensä hengitettävistä aineista.
___2:1 LCt50 -arvo, jossa edellisen lisäksi täydennyksenä on mukana myös aika, jona myrkylle altistutaan.
Siksi, kun puhutaan toksisuudesta, olisi muistettava aina miettiä myös pitoisuuksia.
Tästä antaa hyvän esimerkin perunasta tehty juttu. Siinä kerrottiin, että
perunassa on useita neurotoksiineja. Meille kaikille rakkain ja läheisin esitetyistä oli varmaankin atropiini, jota on muun muassa myrkkykoisossa hulluruohossa ja punakärpässienissä. Atropiini aiheuttaa hallusinaatioita. Atropiini, kuten tiomersaalikin, ei ole karkkia, sillä on suuri D50 -arvo. Lisäksi perunassa on myös nikotiinia, solaniinia, jotka eivät ole kevyitä myrkkyjä nekään (nikotiinin D50 -arvo on vain 50 mg/kg). Muutama sata milligrammaa solaniinia tappaa ihmisen alle 30 minuutissa. Artikkelissa kerrottiin myös että omenan siemienissä on aineita jotka vapauttavat syaniidia. Kofeiinikin lasketaan neurotoksiiniksi.Pointtina on siis se, että kun puhutaan siitä kuinka joku on genotiksiini tai neurotoksiini, se ei vielä tarkoita juuri mitään. Genotoksiinit vaikuttavat perimään, ja näitä karsinogeenejä on luomuruisleivässäkin. Neurotoksiineja eli hermomyrkkyjä taas on vähän joka paikassa. Minäkin lipitän sekä neurotoksiineja että genotoksiineja oikein tavoitteellisessa mielessä kahvin seassa joka päivä. Tätä määräanalyysiä ei rokotteiden vastustajilta kuitenkaan kuule, koska rokotteiden tiomersaalin(LD50 -arvo = 75 mg/kg) määrät ovat rokotteissa erittäin lähellä nollaa. Heillä on vain korrelaatio siitä, kuinka diagnosoitujen autistien määrät nousivat juuri samaan aikaan kun IBM:än tietokoneet alkoivat saamaan suosiota. Tai siis he liittävät sen kolmanteen samanaikaisesti tapahtuneeseen asiaan, eli rokotteiden käytön yleistymiseen. (Periaatteessa ihminen voisi keksiä ad hoc -selityksen siitä kuinka yhteys johtuu siitä että tietokoneiden ruudut välkkyvät erityisellä tavalla joka vahingoittaa lapsia. Tämä yhteys ei kuitenkaan olisi perusteltu.)
Pelkistä myrkkylistoista puhuminen on siis tyhjää retoriikkaa, jossa mielikuviin vaikutetaan esittämällä sinänsä oikeita tietoja, mutta siten että niistä saadaan vääriä johtopäätöksiä. Siksi täytyisi aina puhua myös pitoisuuksista ja määristä. Siksi pelkkä sisällyslistaus ilman LD50 -arvoihin perustuvaa analyysiä ja vertailua esimerkiksi tonnikalavoileipiin on aika turhaa touhua. Koska siihen asti puhuminen on sillä tasolla että perunan syöminen olisi vaarallista.
Puhumattakaan siitä että silloin kun puhutaan rokotteiden riskeistä, olisi käsiteltävä vaihtoehdot, jotka ovat toiset menetelmät ja rokotteiden ottamatta jättäminen. Sillä lääketieteessä esimerkiksi leikkauksissa kuolee ihmisiä. Niitä kuitenkin tehdään, koska ilman leikkauksia kuolee vielä useampia ihmisiä. Kun siis joku kuolee leikkauksessa, lääkäreiden ongelmana ei siis ole se, että he pitävät mukana vaarallista ja turhaa proseduuria, vaan siitä että he osaavat laskea yhteen. Tätä vastaavasti toksikologiassakin on oma oppialansa, regulatorinen toksikologia, säännöstelevä toksikologia. Sen piirissä arvioidaan aineiden riskejä, joita sitten verrataan suhteessa kyseisen aineen käyttötarkoitukseen ja siitä saatavaan hyötyyn. Tämän seurauksena AIDS -lääke saisi olla melkoisen myrkyllinen, kun taas leivontatuotteet eivät saa aiheuttaa juuri minkäänlaisia haittoja terveydelle. Tietenkin myös rokotteet, joita käytetään harvoin mutta jotka auttavat paljon vaarallisia tauteja vastaan saisivat periaatteessa olle melko toksisiakin. Tosin koska ne annetaan lapsille, niiden kohdalla ollaan oltu melko tarkkoja, sillä esim. tiomersaalin määrä rokotteissa on lähellä nollaa.
Sama myrkyllisyys vaikuttaa tietysti myös toisessa asiassa. Luomuruuassa ja luonnollisissa elintarvikkeissa.
Monet kertovat kannattavansa luomua koska niissä ei ole torjunta -aineita. Tämä on hieman erikoinen argumentti, koska niissäkin on luonnollisia torjunta -aineita. Käsittääkseni ihmisen keinotekoisesti tekemä myrkky ja luonnossa oleva myrkky ovat molemmat myrkkyjä samoilla ehdoilla. Tästä esimerkkinä luomuperuna: Siinäkin on solaniinia. Ja varhaisperunoissa enemmän kuin muissa. Näidenkin kohdalla myrkky on tietysti annoksessa, ja olisi syytä katsoa vertailuna sitä miten paljon jäämiä tehotuotetussa ruuassa on suhteessa luomutuotettuun. Ja vertailla sitten näiden LD50 -arvoja.
Itse en suinkaan yhtään vastusta luomutuotantoa, sain jopa kunnian olla luomutilalla harjoittelussa 5 kk asiantuntevan maanviljelijän, Jaskarin Markun, riesana ja aitanikkarina. Mutta syyt sille miksi kannatan luomutuotantoa ei ole tämä. Syy ei ole edes se, että luomuruoka maistuisi paremmalta tai olisi selvästi puhtaampaa. Sokkotestasin sen aikaisen työkaverini kanssa luomua jo ennen agrologikouluuni menemistä, kumpikaan meistä ei kyennyt erottamaan luomua ja eiluomua toisistaan sokkona. Syyni luomun hyväksymiseen ei myöskään ole "luonnonmukaisuus", koska tavoittelen jonkinlaista eettisyyttä, eikä luonnollisuus vielä ole perustellusti sama asia kuin hyvä. Sillä luonnonmukaisuus ei vielä suoraan tarkoita eettisyyttä tai edes eläinten hyvinvointia. Eikä tehotuotantokaan väistämättä estä eläinten hyvinvointia.
Kuvassa peruna, kuvaaja Erkki Hämäläinen, 2005
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)