Olenko minä rikollinen?

Rikollisuus on ilmiö, jota yleensä selitetään. Syyt voivat vaihdella yhteiskunnallisista rakenteista psykologisten henkilökohtaisten ominaisuuksien kautta ideologioihin. ; Näin toimii vaikkapa Zimbardo viittasi "Lusifer -efektiin" jossa tietyissä ehdoin aivan psykologisesti tavallinen ihminen voi tehdä kauhutekoja. Tai psykoanalyysin ystävä joka korostaa että rikollisuuden syynä on traumaattinen kokemus lapsena. Näissä yhteistä on se, että rikollisuuteen viitataan jonain joka on ikään kuin kaikkien tiedossa.

Kuitenkin tarkemmin katsoen rikollisuudesta on monia erilaisia määritelmiä.

Rikollisuutta tarkastellessa jopa se, mikä on rikollista vaihtelee ajassa ja paikassa. Nykyään ihmiset kauhistelevat islamia pedofiliauskontona koska profeetta Muhammad meni tytön kanssa naimisiin. Siihen aikaan se oli kuitenkin tavallista - itse asiassa Shakespearen "Romeo ja Julia" kertoo siitä miten nuorina kristillisissäkin kulttuureissa on menty naimisiin. - Ja onhan "Raamatun" Mariakin Jeesuksen saadessaan nuori, häntä voitaisiin nykyään kauhistella siveettömänä teiniäitinä. Samoin nykyään kristitytkin ovat vieraantuneet jumalanpilkasta tuomitsemisesta, mutta ennen se on ollut hyvin vakava rikos.

Tämän vuoksi kriminologit voivatkin hylätä kulttuurirelativistisen mallin (tai legaalisen mallin, jossa rikos määritetään lainvastaiseksi teoksi jota yhteisön enemmistö paheksuu). Tällöin huomio siirtyy lainsäädännöstä muualle. Rikollisuus ei tällöin enää olekaan lain rikkomista, vaan määrittyy vaikka sitä kautta että katsotaan minkälaisia psykologisia piirteitä raiskaajilla on, ja miten raiskaamiset ilmenevät rikostilastoissa. Ytimenä ei tällöin ole se, onko raiskaaminen laitonta. (Tämä näkökulma on toki selvempi jossain sellaisissa aiheissa jotka ovat aiemmin olleet laillisia ja jotka nykyään ovat laittomia. Kenties pitäisikin siksi puhua aviopuolison väkisinmakaamisesta ja sen jakautumisesta.)

Kun rikoksen määritelmässä poiketaan lain rikkomisen kautta tarkastelusta, määrittyy laajasti katsoen uusiksi. Kyseessä ei olekaan juridinen lakimiesten jatkumo, vaan sen sijaan viitataan psykologiaan. On puhuttava kriminaalipsykologiasta, joka sitten viittaa esimerkiksi "antisosiaaliseen käytökseen". ; Lakiin tuijottamista pidetään relativistisena, ja antisosiaalisuuden kohdalla universaalius toteutuu paremmin, tosin sen hintana tuppaa olemaan käsitteiden epämääräistyminen. (Jota ei paranna se, että psykologia on poikkeuksien tiede.)

Tämä taas voi johtaa erikoisiin tilanteisiin. Otan tästä esimerkiksi Jaana Haapasalon "Kriminaalipsykologia" -teoksen esittämän mallin. Siinä rikos ja rikollisuus jaetaan erilleen. (s. 28) "Rikos on rajattu tapahtuma, joka edellyttää tiettyjä oloja, kohteen, tietynlaista toimintaa, tilaisuutta ja mahdollisesti rikoskumppaneita ja uhreja, tai joukko tällaisia tapahtumia. Rikollisuus sitä vastoin viittaa yksilöllisiin eroihin taipumuksessa tehdä rikollisia tekoja." Tästä seuraa esimerkiksi se, että rikollisuus ei tarkoita rikoksia ; Yksilön lisäksi tarvitaan olosuhteita. Rikosten esiintyminen ei siis ole se tapa jolla arvioidaan rikollisuutta. Tämä arvioidaan psykologisesti. Voi jopa olla, että yksilön rikollisuus pysyy vakiona vaikka hänen tekemänsä rikokset vähenevät.

Tässä kohden voi olla valaisevaa ottaa esille ns. SAVRY:n riskitekijöitä ja suojaavia tekijöitä tarkasteleva arviointimenetelmä joka ennustaa rikosten tekemistä tulevaisuudessa. (s. 102). Siinä on pitkähkö lista erilaisia piirteitä. Ne ovat kohtuullisen yksiselitteisiä (malliin "vanhemman rikollisuus" ja "itsetuhoyritykset", "heikko koulumenestys".). Mallissa nämä on kategorisoitu luokkiin "kehityshistoria" (10 kpl), "sosiaalisen ympäristön tekijät" (6 kpl), "yksilölliset tekijät" (8 kpl) ja "suojaavat tekijät" (5 kpl).

Näiden kokonaisuudesta sitten saadaan ennuste. Joka omalla kohdallani on erikoinen, ja varsin pessimistinen. (4/10, 4/6, 6/8, 3/5) Merkillepantavaa on se, että jos eri piirteet luokittelee sitä kautta miten yhteiskunnallisia asiat ovat, korostuvat jo noista luvuista saatavat vihjeet. Nyrkkisääntö on, että mitä lähempänä itseäni asia on, sitä suurempi ongelma se on. Yhteiskunta ei siis ole minun kohdallani riskitekijä, sosiaaliset suhteeni mutkistavat asioitani - ja olen suunnilleen oman itseni pahin vihollinen. (Jopa suojaavista piirteistä vain 1 on sidoksissa itseeni ja muut 2 muiden kärsivällisyyteen.) Olen siis varsin potentiaalinen rikoksentekijä.

Kysymys onkin se, että tarkoittaako tämä että olen rikollinen? Asia on hieman hankala. Jo ensimmäisenä ajatuksena on se, että rikollisuus jopa Haapasalon määritelmissä. Sillä annettu rikollisuuden määritelmä viittaa ontologiaan. SAVRY taas on epistemologiaa, ennuste joka yrittää selvittää ja viitata ontologiseen rikollisuuteeni kuitenkaan olematta aivan sama asia. Tämä on kuitenkin jossain määrin saivartelua - epistemologia sikälimikäli se on validia nimenomaan kertoo ja vihjaa jotain oleellista ja relevanttia siitä ontologiasta. Tässä mielessä olisin siis rikollinen. Vaikka en koskaan tekisi rikosta.

Ylläoleva ajattelutapa on jotain jossa on kenties parasta katsoa asiaa kylmän filosofisesti.

Klassisesti filosofiassa määritelmiin on liittynyt attribuutteja, ominaisuuksia. Nämä nähdään kuitenkin hyvin helposti pysyviksi. Koska tosielämässä vain läski ja kreationistien tyhmyys ovat ikuisia, on usein tarpeen käsitellä ominaisuuksia dispositioina. Dispositiot ovat yksinkertaisesti sanoen ominaisuuksia, jotka liittävät kantajiinsa kykyjä tai taipumuksia käyttäytyä tietyillä tavoin tietyissä olosuhteissa ; Niitä tarkastellaan sellaisilla käsitteillä kuin "omaaminen", "ilmeneminen" ja "toteutuminen". Tämä voi olla mekaanista, kuten särkyvyyden käsitteen läpikäymistä. Se voi olla hyvinkin persoonallista kuten huumorintaju. Tässä mielessä Haapasalon käyttämä määritelmä rikollisuudesta on hyvin tyylipuhdas dispositionaalinen ominaisuus.

Dispositio on jotain jota on vastustettu aina. Jo Aristoteles joutui reagoimaan ns. megaralaisuuteen. Siinä dispositioiden reaalisuutta ei hyväksytty. Näin esimerkiksi jos rakensi taloa, kykeni rakentamaan taloa. Silloin kun oli tupakkatauolla, kykeni vain vetelehtimään. Ei siinä mikään talo rakentunut. Aristoteles irtautui tämänlaisesta ajattelusta ja hänen maailmassaan aktuaalinen ja potentiaalinen ovatkin molemmat oleellisia käsitteitä. (Olemassa vs. eiolemassa -jaottelu onkin dikotominen, potentiaalinen on tavallaan molempia.)

Dispositionaalinen ajattelu on pienemmässä määrin "kerettiläistä" myös kaikissa deterministisissä malleissa ; Näissä maailmoissa asiat tapahtuvat eikä vaihtoehtoja ole. Ilman vaihtoehtoja ei ole mietintää miksi tietty asiantila toteutuu ja toinen ei. Ja näin dispositio kuvaa helposti enemmän ihmisen epätietoisuutta kuin todellisuutta ; Arjen kannalta dispositioita voisi siis kaikesta huolimatta soveltaa. (Ja jos ei voisikaan, niin olisi kai deterministisesti kohtalon pakottamana tekemässä niin joka tapauksessa.) Toisaalta jos mietimme kohtaloa, se itsessään voisi kuitenkin olla jotain joka ilmenisi dispositiona joka on aktuaalinen. Fortunan isku voi olla satunnainen ja yllättävä. Se vain ilmentää itsensä jossain hetkessä.
1: Determinismi ei ole kovin suosittua nykyisin. Sitä kuitenkin löytää kalvinistisesta teologiasta. Siinä ihmisen perimmäinen vapaa tahto kiistetään, koska se sotisi liikaa Jumalan suvereeniutta vastaan. ; Tämä ei toki estä monia vähemmän fiksuja kalvinisteja soveltamaan pahan ongelman ratkaisuksi sitä, että Jumala on antanut meille vapaan tahdon, jota hän ei kalvinistisen teologian mukaan ole antanut.. Mutta ei tästä tämän enempää.

Dispositio on usein esitetty empiristeille epämukavaksi. Sillä siinä käsitellään vaihtoehtoja jotka eivät koskaan realisoidu. Kuitenkin Petri Ylikosken kirjoitus "Dispositioiden ontologia ja selittäminen" (minusta klassikko jo syntyessään) käyttää dispositioita tavalla jonka empiristikin taatusti hyväksyy. (Koska empirismi on kuitenkin etääntynyt verifikationismista.) Ja itse asiassa nostin rikollisuusteeman esille siksi, että siinä on jotain hyvin lajityypillistä sellaisella tavalla joka on monista humanisteista ikävää ; Dispositiossa ihminen lokeroidaan ja käsitteellistetään, jopa leimataan ja käytetään luokitelmia ikään kuin kuvauksina jossa "tilastoissa näkyvä mahdollisuus rikolliseen käytökseen" muuntuu yksilön pysyväksi ominaisuudeksi "on taipumuksiltaan rikollinen".

Esimerkiksi itse olen hyvinkin tuomitseva koulukiusaamisesta. Olen jopa niitä jotka lanseeraavat lausuntoja malliin "ei ole mitään entisiä koulukiusaajia". Tämä viittaa siihen että koulukiusaaminen olisi heidän ominaisuutensa, vaikka he eivät koulukiusaisi tai työpaikkakiusaisi ketään. Vihjaan siis että koulukiusaaminen olisi näiden ihmisten dispositionaalinen ominaisuus, korkeintaan piilossa, mutta alati olemassa.

Tämä samantapainen stereotypiointi on luultavasti myös takana niillä jotka korostavat että islam olisi pedofiliauskonto. Ja siksi islamkritiikki voidaan jopa kokea epämiellyttävänä. Sillä siinä missä kristinuskoa haukkuvat ateistit usein pilkkaavat Jumalaa julmaksi ja Raamattua epäloogisiksi. Moite koskee siis uskovaisia vain epäsuorasti. Pedofiiliuskonnon kaltainen käsite sen on helposti jokaiselle islaminuskoiselle lausunto, että juuri häntä yksilönä loukataan henkilökohtaisesti pedofiiliksi. Tätä vastaan on tietysti vaikeaa taistella, koska se ei ole mitenkään loogisesti ristiriitainen.

Mutta jos ominaisuus on dispositio, ei syytökseltä ole helppoa puolustautua. Sitä voidaan sanoa että jokainen islaminuskoinen on taipuvainen pedofiliaan ja että tämä ei vain aina aktualisoidu. Joku voisi pitää tämänlaista "loogista koherenssia" huonona vedoten vaikkapa falsifiointiperiaatteen puuttumiseen.

Kuitenkin toisaalta sekä islaminuskoisten maahanmuuttajien kriitikot - jonka alakulttuurissa on omituinen segmentti joka puheissaan puhuu usein siitä että maahanmuuttajien tulee tehdä töitä, mutta palaavat sitten islamiin jonka rinnastavat hyvin vahvasti lähinnä ihonväriin kautta tunnistettavaksi piirteeksi - viittaavat korrelaatioihin rikostilastoissa. Samoin Haapasalon kirjassa oleva malli perustuu yhteyksiin jotka lienevät hyvinkin tieteellisesti valideja. Tilastolliset ilmiöt taas voidaan falsifioida, ei yhdellä mittaustuloksella, mutta mittausaineiston tasolla sitä voidaan hyvinkin heikentää, jopa kumoutumiseen asti. Näin ollen

Niin, olenko minä rikollinen vai herjaanko minä vain itseäni? Sen kun tietäisi!

Paremmuus

Näsinneula sen juurelta kuvattuna.
Kristillisen tiedekulttuurin tuotos.
Ei mikään "Tampereen minareetti".

Jos lisään tämän
tähän, uskova kenties
pahastuu vertauksesta.
Mutta islamilaisissa maissa
pelkästä Muhammadin kuvasta
voi saada lisäksi kivittämistä.

Kun katsotaan maailmaa, on helppoa huomata että islam eroaa melko vahvasti kristinuskosta. Ne ovat toistensa sukulaisuskontoja, mutta käytännössä niihin liittyy erilaisia lieveilmiöitä. Ja vaikka en fundamentalismista ja kreationismista pidäkään, on näiden lieveilmiöiden vertailu vähän sama kuin vertailisi takapuolessa olevaa visvapaisetta ebolaan, ainakin siinä mielessä että niissä on hyvin syvällinen laatuero. ; Esiin voidaan nostaa vaikkapa se, että joissain islamilaisissa maissa ateismista voi saada kuolemantuomion, mutta kotimaassamme pitää inistä "suvivirrestä" internetissä.

Nämä eivät toki kuvaa "koko uskontoa" vaan marginaalia. Otan asian esiin sitä kautta, että kristilliseen maailmankuvanlevittämiseen on suorastaan kuulunut ajatus jossa kristinusko on hyväksi tieteelle ja etiikalle. Koko länsimainen tiede nähdään paitsi kristittyjen tekemäksi niin myös perustaltaan kristilliseksi. Ja samoin on etiikan laita.

Tässä oletetaan, että ideologia olisi kaiken pohjalla. Ja että tämä ideologia olisi pysyvä ja muuttumaton. Tässä näkökulmassa on toki teologisesti väännetty seikka siitä miten kristinuskolla joko on tai ei ole historiassa muutumaton ydin joka joko nivoo meidät yhteiseen pitkään historiaan tai ei. Oleellista on kuitenkin se, että yhteiskunnallinen ilmeneminen ei ole mitenkään pysyvää. Jos mainitsemani kuolemanrangaistus otetaan esille, voidaan huomata rikoshistoriasta se, että jumalanpilkasta on tuomittu kuolemaan kristityissä pohjoismaissa. Itse asiassa Jaana Haapasalon yliopistossa oppikirjana käytetty "Kriminaalipsykologia" alkaa pienellä valmistelevalla historia-annoksella. Kirja paljastaa, että jumalanpilkkalaki oli siitä erikoinen, että monia muita kuolemantuomioita koski erityinen armahdumahdollisuus. Jumalanpilkka, noituus ja kolminkertainen varkaus olivat kuitenkin niin vakavia että niiden kohdalla kuolemantuomiota ei mikään maallinen valta saanut estää ja pysäyttää minkään armeliaisuuden vuoksi. ~ Kuuntelin tuossa Leo Melleriä ohjelmassa "Taivaan ja maan väliltä", ja hänen lausumiensa mukaan uskonnottomat ovat murhaajia, saastaisia ja noitia. Jos tämä ei ole vihapuhetta, niin mikä? Tämä muistuttaa siitä, että "emme ole niin kaukana" noista ajoista.

Onkin varsin uskottavaa että osasyyllinen löytyy muusta kuin ideologian syvimmästä olemuksesta. ; Tieteessä muuttuva asia saa selityksen asiasta jota on muutettu ennen testiä. Kristinusko on ollut pysyvä, joten olisi omituista käyttää sitä selityksenä vaikkapa tieteelliselle vallankumoukselle. Jos kristinusko oli niin hyvä, niin miksi Rooma romahti? Tunnetun ihaillun voittotarinan 313 tulee muistuttaa muustakin kuin Aku Ankasta. Nimittäin siitä, että Rooma oli romahduksensa aikana hyvinkin kristillinen. Miksi Rooman jälkeinen romahdus tapahtui kun kristinusko on niin hyödyllinen? Miksi tieteellinen vallankumous ei alkanut vuonna 314?

Kristitty on vaikeuksissa vähemmän kuin ateisti. Esimerkiksi eräs ateisti joka on tunnetusti islamkriittinen ja kohtelee kristinuskoa hyvinkin myötäsukaisesti siitä että kristinusko on parempi kuin islam, koska kristityt eivät tapa vääräuskoisia. Eli tieteellisen vallankumouksen takana oli muutos, uusi ajatus ja ideologia, ateistisuus joka alkoi luonnonfilosofisesta deismistä (jossa oli kaksi edistysaskelta, rationalismista poismeno ja Jumalan taustavoimaksi siirtäminen) ja jatkui tyylipuhtaaksi empiiriseksi ateismiksi (joka kehitti nämä kaksi askelta äärimmilleen). Tässä muuttuva asia tosiaan selitetään muuttuvalla, joka vastaa tieteellistä perustelua. Mutta en silti malta olla muistamatta katolisia ja kataareja, sekä kristittyjen taipumusta lynkkaushenkisiin noitavainoihin katolista kirkkoa pahemmin. Ja nauramatta tämän jälkeen räkäisesti. ; Uskovaisten yleinen ja väistämätön leppoisuus ei ole oikeastaan uskottavaa edes tänä päivänä - ja meidän aikamme näyttää leppoisilta lähinnä kristinuskon historiaan ja kristinuskon historialta näyttävään nykyislamilaiseen käytänteeseen verrattuna.

Kuvassa peltinen
historiallinen tarvekalu.
Se laitettiin kynttilän
päälle ja naisten jalkojen
juureen hameen alle.
Se lämmitti kylmissä kirkoissa.
Tiede auttoi uskovaisia,
eikä oikeastaan toisinpäin.
Näitä värkkejä kutsuttiin
leikkisästi "pillunlämmittimiksi".
Siksi se on tässä blogissa.

Itse olen kuitenkin Jared Diamondin linjoilla. Hänen "Tykit, taudit ja teräs" mallintaa yhteiskunnan kehittymistä monien syiden kautta. Ja tässä voidaan sanoa että elintaso syntyy osittain myös ihan maantieteellisistä syistä.; Esimerkiksi tietyn tason teknologia ilman terästä on mahdotonta. Ja elintason nousuun liittyy yleisen väkivaltaisuuden lasku - varmasti osittain negatiivistenkin syiden vuoksi, kuten laiskanpulskeuden vuoksi, ja osittain siksi että ei tarvitse tehdä rikoksia elääkseen. Ja osittain siksi että rikollisuus muuttaa muotoaan kun esimerkiksi luottokortit voi varastaa netissä ilman että lähtee mukiloimaan ja varastamaan ja puukolla uhkaamaan saadakseen konkreettiset rahat taskusta. ~ Siksi kun aatehistoriaa katsoo, voidaankin huomata miten kristinuskon teologit olivat humanismia vastaan kunnes humanismi sai riittävästi valtaa ollakseen voittamaton, jolloin kristityt totesivat että Jumala haluaa mitä humanismi haluaa.

Voidaankin sanoa että kulttuuri joka kehittyi Euroopassa, kehittyi olosuhteiden sallimissa rajoissa ja levisi tästä eteenpäin. Ja tämä kulttuuri sai valta-aseman. Ja kristinusko sattui vain olemaan täysin neutraali tähän kulttuuriin päälleliimattu koriste. Kristinusko ei ole aikaansaaja vaan ohessaratsastaja, jonkinlainen suosioloinen joka imee ansioita jostain jossa sillä ei ole osaa eikä arpaa.

Nenää rikollisuudelle - ja muita lausumia joilla ihmiset ylentävät itseään

Rikollisuus on siitä jännittävä aihe, että (a) olemme aika harvoin rikollisia (b) kohtaamme yllättävän harvoin rikoksia (c) työskentelemme aika harvoin rikollisuuteen liittyen ja (d) aika harva kouluttautuukaan tälle alalle. Silti käytännössä jokaisella on näkemyksiä siitä miten yhteiskunnan rikostilastot saataisiin laskuun.

Tämä tuntuukin olevan sopiva paikka heilutella Lake Wobegon -efektiä. Psykologiassa tunnetaan että ihmiset ovat yllättävän itseriittoisia. Suurin osa luulee olevansa keskivertoa parempia (olipa tämä asia sitten mikä tahansa). Ihmiset luulevat ymmärtävänsä ja hallitsevansa maailmaa hyvin elleivät vielä paremmin.

Esimerkiksi uskovaiset voivat selittää että kouluampumiset vähenisivät jos kouluissa olisi uskonnonopetusta. (Ajatus on korni maassa jossa on nykyään uskonnonopetusta aika paljon verrattuna muihin aineisiin. Se onkin luultavasti Amerikanlainaa, siellä kun uskontoa ei opeteta koulussa ja siellä tämänlaisia juttuja pyörii toistuvasti.) Tässä kohden taustaideana on siis se, että ihmisten ideologia on tärkein syy rikollisuudessa. He ottavat esille teoissa olleita ateisteja tai sellaisiksi tulkittavia ja pitävät tätä todisteena. Samat ihmiset pahastuvat jos otamme esille tuoreen uutisen jossa vanhemmat surmasivat lapsensa koska näkivät että tässä oli demoni. Tämänlaiset eivät kuulu uskontoon, eikä näitä ihmisiä voi nähdä "uskonnollisesti haasteellisina" vaan asia pitää selittää mielenterveydellä.

Valittamisessa tuskin huomataan sitä, että rikollisuuden taustateoria on vaihdettu lennosta ja vain tämän takia näitä demonintuhoajavanhempia tulkitaan eri tavalla kuin koulusurmaajaa joka on sekä koulusurmaaja että ateisti. (Joita on tilastollisesti aika paljon.) ; Ideologia merkitsee, paitsi jos se on itselle epämieluisa jolloin selityksen täytyy olla psykologinen. Omalle viiteryhmälle ja muille on eri tulkintanormit.

Samantapainen ajattelu koskee myös raiskaamista. Ja tässä ei nähdä taustalle ideologiaa. Klassisesti jokainen tietää että raiskaaminen ei ole seksuaalista, vaan sitä että raiskaaja hakee valtaa.

Kuitenkin Seghornin ja Cohenin työryhmä jakoi jo 1969 raiskaajat neljään luokkaan:
* Aggressiivinen raiskaus, jossa ytimessä on viha. Mukana on muuta väkivaltaa ja raiskaus on vain samaa kategoriaa kuin lyöminen ja potkiminen ja pureminenkin.
* Raiskaus on seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä ja raiskaus on vain keino
* Seksi ja sadismi ovat toisiinsa sekoittuneita, eli raiskaajan seksuaalinen nautinto kasvaa tai jopa vaatii sitä että kohde kärsii.
* Impulsiivinen raiskaus, jossa asiaa ei suunnitella ja se ikään kuin vain tapahtuu. Vaikka ryöstöyrityksenä lähtenyt tilanne päätyykin ennalta suunnittelemattomaan raiskaukseen.

Tässä on jo useampia luokkia. Sittemmin raiskausluokitelmat ovat laajentuneet ja syitä on tullut lisää. (Mitä enemmän aihetta tutkii sitä moninaisempia motiiveja ja syitä sen taakse kumpuaa.) Silti Jaana Haapasalon "Kriminaalipsykologia" kertoo että 25% kaikista raiskauksista ei luokitu oikein mihinkään luokkaan. Samalla on havaittu että luokka ei ole jokin joista aina vain yksi toteutuu. Esimerkiksi vain harva raiskaajista on puhtaasti aggressiivista tyyppiä.

Selvästi asiat ovat mutkikkaampia kuin "yhden selityksen ihmiset" näkevät.

Useimmilla ihmisillä on jokin yksi suosikkiteoria rikollisuuden taakse. Esimerkiksi:
* Konsensusteorioiden moninaisissa alatyypeissä ajatellaan että rikosoikeus käsittelee yleistä käsitystä hyväksyttävästä ja eihyväksyttävästä. Ja tällöin rikollisuus voi olla (a) seuraus päämäärien ja keinojen välisestä erosta (b) ihmiset ovat normatiivisia ellei heitä pakoteta (c) ihmiset ovat pahoja, jotain joita on pakotettava kurilla ja kontrollilla ja ideologialla jotta he eivät olisi rikollisia (d) ihminen oppii rikolliseksi seurassa, oppien ne sosiaalisessa kanssakäymisessä (e) sosiaalinen hajaannus tuottaa rikoksen, eikä tämä vaadi erityistä sairasta mieltä.
* Konfliktiteorioissa ajatellaan, että rikollisuus on ikään kuin alakulttuurien välistä sotaa. Valtaapitävä määrää mikä on rikollista. (a) Köyhät turvautuvat rikoksiin saadakseen jotain, rikkaat turvautuvat rikoksiin saadakseen lisää (b) Rikokset ovat tavallista toimintaa ryhmillä joilla ei ole valtaa (c) alemmissa sosiaaliryhmissä ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla joten he voivat saavuttaa asioita lähinnä laittomin keinoin.

Näissä kaikissa on jonkin verran järkeä. Nämä kaikki mainitsemani mallit voidaan itse asiassa sitoa sosiologien teorioihin. Kysymys onkin juuri siitä että ihminen ottaa liian helposti yhden ja vain yhden mallin, jolla tulkitsee asioita.

Esimerkiksi tiedämme, että osa rikollisuudesta johtuu psykologiasta. Esimerkiksi Haapasalon teos kuvastaa lapsensurmaajia moniin luokkiin. Lasta voidaan surmata vaikkapa altruistisesti, kun ei haluta tätä pahaan maailmaan, tai kostoksi puolisolle jostain tämän rikkeestä. Oleellisin luokka tässä kohden on kuitenkin luultavasti psykoottiset teot, joihin voi liittyä harhaluuloja. Teon syy on siis psykologinen. Toisaalta rikostilastot eri maissa eivät ole identtisiä, joten tiedämme myös, että yhteiskuntarakenteilla on selvästikin vaikutusta. Ei siis edes ole mitään yhtä syytä. Tässä mielessä vaihtamisessa tilanteen mukaan voi olla järkeä. Mutta ei sillä tavalla millä tässä aluksi demonstroin.

Entäs profilointi?

Profiloinnin perusidea voidaan todellakin tiivistää siihen, että luokitelmia ei ainakaan lisätä. FBI:n mukaan se tehoaa 80% tapauksista. Haapasalo kuitenkin korostaa, että profilointi on hyvin salaista. Raportteja ei ole julkistettu eikä altistettu tiedeyhteisön tarkastelulle. Lisäksi profiloinnista kirjoittavat profiloijat jotka varmasti valitsevat mahdollisimman hyvin demonstroivia malleja, jotka ovat myös osuvia. Tätä kautta tapahtuu helposti cherry-pickingiä jossa suotuisimmat esimerkit ja vain ne päätyvät julkisuuteen. Tämä ei toki tarkoita että profilointi ei voisi aivan hyvin toimia juuri niin hyvin kuin FBI esittää. (Siellä on kyllä fiksuja kavereita töissä.) Avoimuuden puute kuitenkin vihjaa että kyseessä ei ole tiede sanan varsinaisessa mielessä.

Mutta vaikka olettaisimmekin, että profilointi toimisi, sen perushenki on silti se, että profilointi on rikoksen selvittämisen heuristinen apuväline, ei näyttöä. Tämä nousee esille profiloijien omistakin lausunnoista Douglasin ja Olshakerin esitys Tylenol -särkylääkkeeseen liittyneessä myrkyttämisessä oli hankala : Vaikka profilointi viittasi vahvasti tiettyyn syylliseen, ei asiasta tahtonut oikein olla näyttöä.

Lisäksi profilointi on joskus aivan tiedetysti väärä väline. Ja koulusurmat ovat juuri sellainen. Syynä on jo aiemmin blogaamani seikka. Profilointi rajaa tilastollisen joukon, joka voi olla melko pieni. Tällöin saattaa olla niin, että vaikka tietty ryhmä tekee tilastollisesti enemmän jotain rikosta, huomion keskittäminen näihin ei auta koska tämän profiilin ulkopuolellakin on tekijöitä, ja vääriä tunnistuksia tapahtuu. Lopputulos on suoraan tilastomatematiikassa, joten sitä ei oikein voi kiertää.

Haapasalo kuvastaa joukkomurhista sen, että niihin nähdään hyvin monenlaisia motiiveja. Osa voi esimerkiksi tehdä altruistisista syistä. Joskus tilanne eskaloituu, eli halutaan kostaa tietylle ihmiselle ja muut ovat jotenkin tiellä. Useimmiten surmaajalla on kuitenkin ollut jonkinlainen epäonnistumisen tai hylkäämisen kokemus, joko todellinen tai kuviteltu. (Mutta kenelläpä ei.) Kouluampujat ovat sosiaalisesti tietynlaisia, tekijät ovat aktiota edeltäneesti olleet usein väkivaltaisia, uhkaavia tai antisosiaalisia. Myös masennus, surmaamisella fantasiointi ja vastaavat psykologiset seikat ovat yleisiä.

Näiden pohjalta on kuitenkin hankalaa tehdä uhka-analyysiä. Suurin osa profiiliin osuvista ei tee mitään. Lisäksi kaikki eivät osu profiiliin ja joukkosurmaaminen on tilastollisesti niin harvinaista, että on hyvinkin todennäköistä että surmaaja "pääsisi profiilin ohi". ; Tilastomatematiikassa on tässä kohden eräänlainen ansa. Oikeilla tiedoilla koulusurmaajista voidaan rakentaa seula, jonka päällelaittaessa läpi pääsee enemmän koulusurmaajia kuin mitä ilman seulaa. 

Siksi minä haluaisin tietää minkä kriminologisen uuden innovaation kristillisdemokraatit ovat kehittäneet. Heillä on pakko olla sellainen. Sillä eiväthän he heitä (a) ideologisia ennakkoluuloja (b) uskonnottomia herjaavaa ja leimaavaa vihapuhetta, (c) puolitotuuksia tai (d) ennakkoluuloja pelkästään hatustaan. Eiväthän he muutoin olisi poliittisia vaikuttajia joihin luotetaan, jos he näin tekisivät. Eiväthän?