Pseudotiede ; Miten eri asenteet johtavat samaan lopputulokseen?

Kun katsotaan pseudotieteitä, niiden rakennetta on käytännössä mahdotonta oikeuttaa tieteellisillä tai rationaalisilla ansioilla. Valtaosa pseudotieteistä kuluttaakin aikaansa tämän piilottamiseen. Esimerkiksi tieteenfilosofian halveksunta on keino jolla peitetään huomio perustelemisen ytimestä. Siitä että kriittinen ajattelu ja laadukas ajattelu on muutakin kuin sivistyssanojen avulla luotua ylevää sanahelinää.

Siksi valtaosa ymmärtämisestä vaatiikin psykologiaa. Jakun asiaa on tutkittu, on huomattu ns. crank magnetism -ilmiö. Ihmiset joilla on yksi pseudotiedeidea tuppaa kannattamaan jotain muutakin hörhöä asiaa. Kokonaisuus onkin siitä erikoinen, että keskivertoinen crank on yllättävän harvinainen mutta samalla yllättävän hörhö. Crank magnetism liittyy terminä "siihen kovana ja kylmänä pidettyyn psykologiaan" ja linkittyy näin luonnontieteellisen ajattelun ystäviin. "Pehmompien" humanistien puolellakin crank magnetism tunnetaan, joskin eri nimellä ; Colin Campbell kuvasi cultic milieu -nimellä ilmiötä jossa erilaiset "oppositionaaliset alakulttuurit" ovat toisiinsa liitoksissa ja esiintyivät usein yhdessä. Vaihtoehtokulttuurit klusteroituvat. Eli erilaiset omituisena pidetyt ajatukset olivat usein samojen tyyppien kannattamia.

Skeptikko huomaa tämän varsin pian. Itse muistan miten ID:n perustaja Johnson kannatti sekä evoluutiodenialismia että kannatti ajatusta jossa AIDS ei johdu HI -viruksesta. Melanie Phillips kannattaa ID:tä, ja uskoi että rokotteet aikaansaavat autismia ja hän myös vastusti ilmstonmuutosta. Glenn Beck taas epäili ilmastonmuutosta ja kannatti monia ihmeellisiä salaliittoteorioita - ja oli nuoren maan kreationisti. (YEC taas oppina evoluutiodenialismia yhdistettynä moniin astronomisten teorioiden denialismia yhdistettynä laattatektoniikkakritiikkiin ja ajoitusmenetelmädenialismiin.) Johannes Lerle taas on revisionisti ja kreationisti, eli hänestä Hitler ei tappanut juutalaisia holokaustissa ja luomisoppi oli myös hänen mieleensä. ; Nämä yksilöt ovat tutkimusten mukaan edustavia. Lauri Lebo on pakko mainita siinä, että hänen tutkimuksensa korosti että ilmastonmuutoksen vastustaminen on tilastollisesti vahvasti linkkiytynyt kaikensorttiseen kreationismiin.

Klikkiytymistä on muutoinkin. Stephan Lewandowsky, Klaus Oberauer ja Gilles Gignac esimerkiksi herättivät huomiota tutkimuksessa jossa katsottiin minkä ideoiden kannattajat kannattavat muita yleisemmin jotain toisia asioita. Syntynyt tutkimus "NASA faked the moon landing-Therefore (Climate) Science is a Hoax: An Anatomy of the Motivated Rejection of Science" näyttää että salaliittoteoriat kasaantuvat. Kun kannatat yhtä, kannatat helposti useita muitakin salaliittoteorioita. Näin esimerkiksi 9/11 -tornin olleen USAn hallituksen räjäytystyö on linkkiytynyt siihen että ajatus kuulentojen olleen huijaus otetaan vakavasti. On toki selvää, että edellämainitut sopivat koherentisti yhteen. Niitä tuntuu jopa yhdistävän vahva hallituksen epäily. Näin salaliittoteorioissa voisi olla jonkinlaista koherenttiuden makua. Erikoista kyllä ristiriidattomuus ei kuitenkaan ole usein crank magnetismin ydinmehua. Michael Wood, Karen Douglas ja Robbie Sutton tuottivat tutkimuksen "Dead and Alive: Beliefs in Contradictory Conspiracy Theories" jonka perusteella havaittiin, että salaliittoteorioihin taipuvaisella mielellä on tapana suosia enemmän paranoidia asennetta kuin sitä että kokonaisuus on järkevä. ; Jos kannatat teoriaa jonka mukaan Osama bin Laden oli jo kuollut ennen kuin hänet virallisesti surmattiin, olit taipuvaisempi ottamaan vakavasti myös teorian jossa Osama bin Laden on yhä elossa ja että Obama halusi poliittisia pisteitä lavastamalla tämän surmaamisen.

Toki kaikki klusterit eivät ole samaa. Esimerkiksi YEC vastustaa New Ageen liitoksissa olevia asioita, ja näin ollen vastustaa esimerkiksi kaikkia tulevaisuuden ennustamiseen liittyviä asioita (horoskoopeista Tarot -korttien kautta teelehtiin) paitsi jos kysymys on Raamattupohjaisesta maailmanlopun ennustamisesta, jolloin se nähdään sellaisena ennustamisena joka on jotenkin hyvinkin sellaista jota YEC kannattaa enemmän kuin satunnainen tyyppi.

Hyvä kysymis onkin sitten se, miksi. Omien kokemusten pohjalta näen, että crank magnetismiin johtaa useita teitä. Siksi esimerkiksi aina silloin tällöin itsekin teen erilaisille tahoille "mielenterveystestaamista" jossa pyydän heiltä arvioita minun tilanteestani. Sillä tiedostan että crank itse ei huomaa että hänessä on jotain omituista.
1: "Denialism" -blogi esittää että crank magnetism liittyy osittain siihen että ihminen haluaa itselleen uhristatusta ja haluaa samalla korostaa olevansa yksilöllinen ja itsenäinen ajattelija. Silloin ortodoksisuus on liian tavallista, tylsää ja porvarillista. Tällöin ideologian koherenttius ei ole niin tärkeä asia.
2: Toisaalta "Denialism" -blogi esittää että se liittyy siihen, että ihminen on tavallaan niin huono perustelemisessa ylipäätään, että hän ei enää tiedosta mikä on hyvää. Dunning-Kruger efektin vaikutuksesta yksilö kerää huonoja ideoita koska luulee olevansa hyvä, fiksu ja että nämä ajatuksetkin olisivat hyviä kun ne hänestä tuntuvat järkeviltä ja uskottavilta.
3: Kolmanneksi syyksi "Denialism" -blogi esittää sen, että motivaatiot ohjaavat ihmisiä. Identiteetti ja ideologia ovat tärkeämpiä kuin totuus. Tässä heimohenkisyys, jopa yhteisöllisyys, kohtaavat ideologisen koherenttiuden.

Itse toki vain aloitin
hörhöilyn jo nuorena.
Että kokemuksella
ja runsaalla harjoituksella
mennään tässä haihattelussa.

Nähdäkseni kaikki ylläolevat mallit ovat uskottavia, mutta aika harvoin ne kohtaavat samoissa ihmisissä. Esimerkiksi kolmannen tyypin denialistit tuntuvat olevan sisäisesti koherentteja ja varsin nerokkaita ja ahkeria ideologisia saivartelijoita. Ykköstyypin denialistit ovat usein kivoja ja "avomielisiä" siinä mielessä että he jopa tiedostavat että heidän kannattamansa ajatukset eivät sovi yhteen. He eivät välitä koska he ajattelevat eri kulmilta ja että kenties jossain vaiheessa jokin osoittautuu virheeksi ja että siihen asti voidaan kannattaa reilusti erilaisia mahdollisuuksia. Kakkostyypin denialistit ovat typeryksiä joiden kanssa ei sen sijaan synny keskustelua ollenkaan, ja joilta puuttuu sekä kolmostyypin eleganssi että ykköstyypin ystävällisyys.

Vergaffung ~ hullaantunutta ideologiakiimaa

Max Scheler kuvaa rakkautta jonain joka jäsentää ihmisten kiinnostuksen kohdetta kohti tietämistä ja ymmärtämistä. Tätä ei pidä ymmärtää väärin : Hänen rakkautensa ei ole pelkästään tunnetila, vaan se on nimenomaan eteenpäin pyrkivä ja spontaani tunne joka ohjaa ihmistä kohti korkeampia arvoja ja tietoja. Se ei pysähdy vaan pyrkii eteenpäin, kohti oppimista. Koska rakkaus voi kohdistua tietoon, hyveisiin oikeudenmukaisuuteen ja moneen muuhun aiheeseen tästä tulee ihmisyyttä syvästi jäsentävä emootio. Näin ollen rakkaudellisuus on hyvän maailmankuvan ytimessä.
1: Scheler jakaakin tunteet reaktiivisiin tunteisiin ja spontaaneihin tunteisiin. Reaktiviisuus on riippuvuutta niihin asioihin jotka ilmentävät näitä tunteita. Rakkauskin on toki jossain suhteessa kohteeseen, mutta tätä ei voi ohjailla ja se on siksi spontaani tunne joka vyöryy haluamiinsa suuntiin.
2: Rakkautta ohjaa järjestys joka on ihmisestä riippumaton koska se on ihmistä suurempi. Schelerillä rakkautta ohjaa perimmiltään Jumala. Hänen näkemyksensä on kristillistä essentialismia jossa Jumala on rakkaus ja jossa ihmisyyttä selitetään siten että ihminen eroaa oleellisesti ja ylitsepääsemättömästi kaikesta muusta maailmassa olevasta - kuten kivistä ja eläimistä - mutta ihmiset ovat kuitenkin keskenään jotenkin samanlaisia ja siksi jonkinlaisen teorian alle niputettavissa. Tässä tapauksessa se on Ordo amoris -näkemys jonka mukaan ihminen on perimmiltään Jumalan kuva ja Jumala on rakkaus. Perisynti vain hairahduttaa tästä.
3: Arvoilla on tätä kautta hierarkia ja rakkaudellisesti elävät ihmiset pyrkivät kohti sellaisia asioita jotka tekevät heistä pysyvimmin onnellisia. Perimmiltään tämä tarkoittaa tietysti tuonpuoleista joten hairahtumiseksi määritelläänkin keskittyminen aistillisiin asioihin. Scheler kuvastaa että tästä vääristymästä syntyy helposti turhuuden ja tyhjyyden tunne. Kuitenkin samalla hän kuvastaa sitä että tosiasiassa kaikilla on myös tärkeyden ja Pyhyyden tunteita. Näin ollen voidaan tulkita että esimerkiksi ateisteilla on tunne-elämää ja tietyllä tavalla "Pyhän kokemus".

Kuitenkin moni esittää että rakkaus nimenomaan sokaisee. Tällöin puhutaan helposti siitä miten maailmankuva sumentaa. Kokemusmaailmassa tämänlaista tapahtuu. Ihastuksen tunne nimenomaan vääristää toisesta saatuja havaintoja. Scheler erottaakin tässä sen, että itse asiassa jokin jota voisi kutsua "kiimaksi" sokeuttaa. Rakkauden kanssa tällä olisi vain vähän tekemistä. Ihminen voi harhautua monella eri tavalla, esimerkiksi keskittämällä huomionsa vääriin asioihin kuten aistinvaraisiin ja reaktiivisiin asioihin. Scheler kuvastaakin yhtä vääristymätyyppiä nimellä vergaffung. Se tarkoittaa hullaantumista totuuden yhteen piirteeseen. Tästä seuraa fiksoituminen, ja ihminen luulee että hän rajallisena ihmisenä olisi saavuttanut jonkun ehdottoman. Tämän ehdottoman kritiikki johtaa vihaamiseen - joka on paitsi rakkauden vastakohta, myös reaktiivinen tunne. (Viha turmelee sekä laadullisesti että määrällisesti, niin sanoakseni.)

En toki ole kovin viehättynyt siihe miten (a) Schelerin ajattelumaailmassa ateismi määrittyy automaattisesti a priorisin määrittelyjen kautta vääristyneeksi toiminnaksi. (b) Mukana hänen tulkitsemisessaan livantaa myös klassista arvotyhjiöpaskaa joka kertonee lähinnä siitä että Sheler ei ole koskaan ollut kunnolla ateisti ja kuvaa ateismia omista ennakkoluuloistaan. (c) Lisäksi nykyään jos Scheler tulee puheenaiheeksi, on tulkitsioilla tapana soveltaa tätä siten että tätä kautta rakennetaan argumentin sijasta semanttinen leikki jossa "Pyhyys" määrittyy suoraan siksi että jotain pitää tärkeänä ja sitten tähän livautetaan konnotaatioita joita on "Pyhyys" sanalla mutta joita ei ole "tärkeänä pidetyillä" asioilla. Ja näin ateismi onkin yht'äkkiä jotain muuta kuin neutraalimmin "ideologia" tai "maailmankuva" - se on "uskonto". (d) Enkä muutenkaan ole viehättynyt kristillisestä ihmiskuvasta. Objektiivinen moraali - joka on nähdäkseni teoreettisesti varsin keinotekoinen konsepti jolla on sovellettuna vain huonoja ominaisuuksia ; sillä lähinnä oikeutetaan erilaista mielivallankäyttöä ja retorista snobbailua ja yleistä läpitunkevaa vittupäisyyttä...

Kuitenkin pidän tästä rakkauskonseptista monin muun paikoin - kun asioita vähän viilaillaan siitä saa mielestäni varsin hyviä huomioita ihmisyydestä, maailmankuvista, emootioista ja monesta muustakin asiasta.  
1: Esimerkiksi olen ollut vastahankainen esimerkiksi Platonin näkemykselle jossa ihmisen rakkaus toiseen ihmiseen olisi sitä että ihminen näkee rakkauden idean toisessa. Scheler pitää tämänlaista epärakkautena, farisealaisuutena, koska siinä toista rakastetaan jonkun ominaisuuden kautta eikä itsenään. Ulkonäkö rapistuu ja luonnekin voi kyynistyä joten rakkaus joka sidotaan tämänlaiseen katoaa ja on ehdollista. Nähdäkseni tämä rakkaus on varsin epärealistinen jos sitä pitäisi pitää kuvauksena siitä miten ihmiset rakastavat toisiaan. (Platon on tässä nähdäkseni turhankin oikeassa.) Sen sijaan ideaalitason kuvauksena tämä on enemmän kuin mainio.
2: Toinen on tietysti psykologiapuoli. On selvää että ihmisten maailmankuva jäsentyy pääosin emotionaalisesti. Tavallisesti sitä esitetään rationaalisesti ja tieteellisesti. Onhan tämä tietysti maailmankuvan rakentamisen ideaalitila. Se ei vain tuppaa tapahtumaan elämässä ja on näin ollen se mitä tapahtuu käytännön tasolla. Maailmankuva on tunnekysymys. Ideologiaan fiksoituminen ja viha tämän moittimista kohtaan on jokin joka kuvaa ihmisten tunnemaailmaa, etenkin jos he ovat ns. crankejä.
3: Lisäksi Scheler tarjoaa mielestäni hyvää vastapoolia postmodernille maailmalle jossa intentiot väritetään lähinnä vallantahdon kautta. Olen sitä mieltä että vallantahto on todellinen tavoitejoukko eikä niiden soveltamisessa itsessään ole vikaa. Mutta jos se on ainut, on kyseessä varsin lattea maailman tarkastelukuva. Toki minä pidän kaikesta pessimistisestä, perverssistä, likaisesta ja kyynisestä. Mutta jopa minulla on rajani. Nähdäkseni rakkaus on aivan validi intentio. Sillä voidaan tehdä kahjouksia ja karhunpalveluksia, joten ei se mitään aikaansaannoksia automaattisesti pyhitä. Mutta se on hyvä vaihtoehto ottaa mukaan intentiotulkintamyllyyn.

Tähän liittyen Long Play kirjoitti artikkelin salaliittoteorioista. Se korosti miten crank magnetism toimii menetelmällä joka on "yhteisöllisenä toimintana viehättävää, mutta tieteen ja politiikan tekemisen metodina surkea." Tässä toiminnan periaate on "Äärimmäisistä eroista huolimatta koko poppoo vaikuttaa olevan osa samaa liikettä, jonka puitteissa toisilleen solidaariset jäsenet vaihtelevat teorioita. Jos minä uskon sinun teoriaasi, usko sinä tähän minun teoriaani. Jos joku ulkopuolinen yrittää kiistää jonkin teorioista fakta-argumentein, yhteisö ryhmittyy jäsenensä suojaksi ja vetoaa todisteiden sijaan siihen, että toisinajattelu ylipäänsä on hyvä, kannatettava asia." Erimielisyyttä ja konflikteja salaliittoteorioiden parissa ei olekaan. Toisinajatteluksi onkin määritelty eri tavalla ajattelulle tilan antamisen sijasta se, että ei ajattele kuten "ne". Lopputuloksena on se, että keskustelusta tulee yksinkertaisesti mahdotonta. "aikuisten ihmisten välisen väittelyn normaalit säännöt eivät päde. ”Sinä sanot noin, koska olet pahojen puolella”, sanoo vastapuoli – ja sulkee kaikki keskustelun ovet. Hän voi valehdella, koska hän jo tietää olevansa tarinan sankari. Millaisen yhteyden voin muka luoda ihmiseen, joka uskoo minun olevan muodonmuuttajalisko? Mitä väliä asia-argumenteilla silloin on?" Ilmiö on havaittu ilmiö. "Vuonna 2010 australialainen tutkijakolmikko Lewandowsky, Oberauer ja Gignac julkaisi Psychological Science -lehdessä artikkelin laajojen salaliittoteoriaverkostojen muodostumisesta. Ryhmä totesi, yksinkertaisesti sanottuna, seuraavaa: henkilö, joka uskoo ilmastonmuutostieteen perustuvan laajaan salaliittoon, uskoo paljon keskimääräistä todennäköisemmin myös muiden vakiintuneiden totuuksien olevan osa jotakin mittavaa huijausta. Hän uskoo, että tupakointi ei oikeasti aiheuta syöpää, HI-virus ei aiheuta aidsia tai että kuulento oli lavastettu. Moiseen teoriaverkkoon uskovan ihmisen mielestä totuus pysyy piilossa, koska kymmenettuhannet ihmiset juonivat yhdessä pitääkseen erilaisia vedätyksiä yllä." Mikä ei blogini aktiiveille lukijoille ole uutinen.

Salaliittoteorioihin sotkeutuvia crankeja ei kuvaakaan nimenomaan tyhmyys. Eräs blogini kantavia teemoja on ollut "nerokultista" irrottautuminen. Minulle idiootti on toki idiootti mutta crankit nimenomaan eivät ole tyhmiä, vaan heitä kuvaa todellakin jokin johon Schelerin vergaffung -käsite osuu aivan loistavasti. Crankit soveltavat älykkyyttään siihen että keksivät mitä ihmeellisimpiä kiemuroita sille miksi heidän kannattamansa idea voisi olla tosi. He koherentisoivat ennalta päättämäänsä johtopäätöstä. Perustelutapa on presuppositionistinen ja tuloksena ei yleensä tule argumentointia jossa perustellaan miksi asia on niin eikä toisin vaan ne yrittävät koherentisoida oman näkemyksen havaintoihin jälkikäteen. Syntyy saivartelua jossa vedotaan siihen mitä "voisi olla". Falsifioitavuutta perusytimelle ei käytännössä ole ja myös kritiikki pyritään nihiloimaan keksimällä tämä joksikin jota oma teoria olettaa tapahtuvaksi. ("Saatana haluaa että et pelastuisi joten hän usuttaa sukulaisesi kyselemään vaikeita" -tyyliset temput ovat ihmisiä tappaneiden kulttejen vakiotavaraa.) Väitteet, olettelut, premissit, a priori -tehdyt väitteet (ja muut synonyymit ja variantit) ovat sen ytimessä. Ja muunlaisten teoriodien paikkaus ad hoc -oletuksin ovat tässä oleellisessa osassa.

Tämä ei kuvaa pelkästään salaliittoteorioita. Tämän tilanteen käsittäminen on oleellista myös kristillisen fundamentalismin ymmärtämisessä. Esimerkiksi "Kotimaa" -blogiin vuodettu "rakkauskirje" kuvastaa hyvin sitä minkälaisella asennemaailmalla ollaan liikenteessä. Kirje kertoo tiivistetysti sen että rakkaudellisesti korostetaan miten uskonto tuo iloa ja jos jokin muu ideologiaryhmä paitsi vainotut kristityt saisivat yhtä pitkäaikaista asiatonta kritiikkiä, olisi asia hoidettu saunan takana. ~ Karkeasti sanoen fundamentalismissa on kyseessä ideologiakiimasta kristinuskoon. Ja Schelerin kuvaus tämän vaikutukista osuu siksi heihin. (Vaikka Scheler olikin itse kristitty, se ei tarkoita että kristinuskon instituutio ja dogmisto ei olisi asia josta ei voisi tulla ylipainottuneen rakkauden kohdetta. Mikä tahansa, myös periaatteessa hyvät asiat, kun voivat olla sellaisia.)

Siksi kun fundamentalisti puhuu toimivansa "rakkaudesta" hän näyttää vihaiselta. Se on vähän kuin pedofiilipappi jonka sana "rakkaus" on retorisesti ja semanttisesti vääristynyt ja perversoitunut niin että se tarkoittaakin "alaikäiselle väkisin tehtyä yllätysperseraiskausta".