Kerettiläinen ratkaisu pahan ongelmaan

"Micheletto: "I punish this world for not being as I want.""
("The Borgias")

Kun menee kirkkoon, on tavallista että siellä kuvataan kärsivä Jeesus ristillä. Tätä harvemmin siellä näkyy Jeesuksen taivaaseenastumista. Ja vähiten Jeesusta maallisena toimijana arkisessa tämänpuoleisessa elämässä. Mitä tämä kertoo meille kristillisistä asenteista?

Normaali elämä ei varmasti viehätäkään. Se on itse asiassa melkoisen tylsää. Me elämme siinä jo ja tätä emme halua. Siksi Jeesus pitää nähdä erikoisissa tilanteissa. Ristinkuolema näyttää meille voitetun, päihitetyn ja murjotun Jeesuksen. Sellaisen joka muistuttaa että pitäessään elämää lahjana kristitty on kiitollinen jostain varsin lyhytaikaisesta, hauraasta ja tylsyyksien, banaaliuksien ja tuskien täyttämä. Jeesus on ristillä helpommin samastuttava kuin paratiisiin nousevana ja yli-inhimillisenä.

Ja mitä tämä samastuttavuus kertookaan maailmasta. Ristillä oleva Jeesus näyttää kärsineensä maailmasta kanssamme. Eikö tämä toisaalta tunnukin reilulta. Hän tuli ihmiseksi joten minkään inhimillisen ei tulisi olla hänelle vierasta. Eikö jokainen ihminen jonkun koettelemuksen aikana ole syyttänyt jos ei Jumalaa niin jotain. Ja tämän jonkin olisi todellakin syytä saada rangaistuksensa.

Ja kenties asia todellakin on niin. Kenties Jumalamme ei olekaan ollut kaikkihyvä koska hän on tehnyt Syntiä. Entä jos Jeesuksen lunastusuhri todellakin tehtiin meidän syntiemme vuoksi. Mutta että nämäkin synnit ja mahdollisuudet niiden tekoon ovat perimmiltään peräisin Jumalalta. Ihmisinä elämme pahassa ja teemme pahaa. Ja Jumala on uhrannut itsensä saadakseen anteeksi omat virheensä. Ja tämän jälkeen hän olisi, paitsi kulkenut kengissämme, myös saanut anteeksi ja olisi syntisyydestään huolimatta kaikkihyvä.

On tässä ainakin enemmän järkeä kuin siinä että kaikkivaltias omenavarkausrikoksen uhri on armelias uhraamalla oman poikansa, rikoksen uhrin pojan, rikoksentekijöiden sijaan. Ja ennen tätä rankaisee myös rikoksentekijän sukua ja jälkikasvua jotka eivät ole tätä rikosta itse tehneet...

"Cesare Borgia: "Micheletto, where have you been?"
Micheletto: Talking with God.
Cesare Borgia: And what did he say?
Micheletto: Nothing."
("The Borgias")

Koruistani (eli sisäinen ämmäni)

Ylläoleva kuva kertoo jotain muutakin kuin totuuden rintakarvoistani. Se on yksi niistä lukuisista kuvista joissa minulla on kaulassani risti-torin vasara -yhdistelmä. Olen käyttänyt sitä melko kauan. Ja jossain mielessä se toimii.

Risti on tietenkin hyvin klassinen koru. Voisi olla että pidän sitä vain muistoarvon vuoksi. Voi tietenkin olla että koruyhdistelmä johtuu siitä että olen vain pitänyt koruja erikseen hankittuina siisteinä. Ainakin joskus. Ja tämä selitys olisi kenties myös aivan oikea. Mutta se ei olisi kovin kiinnostava. Siksi on syytä kehitellä toisia selityksiä. Sellaisia joissa on intellektuelleja mausteita. (Lisäksi pukeutuminen ja tyyli ovat suosittujen blogien aiheena usein. Unohtamattakaan sponsoreita! Ties mitkä rahahanat avautuvat valuttamaan rikkauksia loputtomana vyönä ylleni tämän tekstin ansiosta!)

Ensimmäinen huomio jonka siitä voi tehdä on se, että kukaan Tosi Kristitty ei tunnu arvostavan ns. pakanauskontoja ; Thorin vasara ikään kuin korostaa että olen kerettiläinen. Kukaan Tosi Kristitty ei laita pakanasymbolia samanarvoiseksi pakanakorun viereen.

Toinen huomio on sitten se, että historiallisesti asia ei ole mitenkään kummallinen. Pohjoismaista on jopa löytynyt koruntekoon tarkoitettuja välineitä joissa samalla muotilla on tehty rinnakkain Thorin vasaroita ja ristikoruja. Tämä historiallinen muistutus korostaa sitä että uskontojen moniarvoisuutta ja maahanmuuttouskontoja kunnioitettiin Skandinaviassa. Ja jos nykyaikana on selitystä siitä miten kristinusko ja länsi on kriisissä koska aggressiivinen uskonto korvaa rauhanomaisen vastineensa, voi tätä ajatusta mietiskellä tästä viikinkien uskonnon ja kristinuskon valkokristuksen tulemisen näkökulmasta. Ja miettiä oliko mikä se maahanmuuttava rauhan uskonto. Ja että onko kenties sittenkin niin että lempeämpi uskonto sittenkin voisi tietää jotain. En sano asiaan muuta kuin että Jeesus naulattiin ristille ja viikinkien Jumala kantoi vasaraa. On hyvä laittaa voimasuhteet tasa-arvooon.

Kolmas huomio on siinä että eri uskonnollisten symbolien kantaminen on nähty jonkinlaisena kierona temppuna. "Muumio" -elokuvasarjan elokuvassa näytetään miten eräs rosmo kantaa mukanaan hirvittävää kasaa erilaisia eri uskontojen symboleita. Hän ei usko vaan pelaa varman päälle. Kahden eri uskonnon symboli kantaa hieman tämäntapaista henkeä. Toisaalta kaksi uskontoa on varsin maltillinen. Mukana ei ole esimerkiksi islamilaista sirppiä tai emojen suosimaa egyptiläistä ankhia. Punatähden puuttuminen kertoo että en kikkaile edes Stalinin kanssa. Mikä kertoo että kieroilen ja kikkailen uskontojen kanssa, mutta itse asiassa varsin maltillisesti.

Lisäksi voidaan nähdä että kannan uskonnollisia symboleja vain siksi että niillä ei ole mitään uskonnollista tai maailmankuvallista arvoa. Kun uskontoallergia katoaa ja uskonto on niin merkityksetöntä että niiden symbolit ovat ties mitä helyjä, "trinkettejä" ja vastaavia, voidaan nähdä että käsillä on itse asiassa äärimmäinen jumalattomuus. Sellainen jossa ei ole väliä onko kombinaatio kerettiläinen tai järkevä, koska se mitä on jäljellä on vain palasia muotoiltua metallia.

Kyllä minä noita kaikkia viestejä haluan levittää ympärilleni. On siinä vain kuitenkin hirveän paljon viestejä enkä usko että oikein kukaan jaksaa oikeasti kryptata niistä auki ainuttakaan. Tällä ei ole tietenkään väliä koska tärkeää on vain korostaa että koruvalintani ei ole vain koruvalinta vaan jokin syvääkin syvempi ja merkityksellisempi fashion statement. Onhan sitä vaikeaa tunnustaa olevansa pinnallinen harakka joka koristelee vain koristelun vuoksi. Sisäistä ämmää on vaikeaa tunnustaa.

Natsit ja potsit ; sompanssit ja hompanssit ; eli ihmisryönästä ja kollektiivisesta syyllisyydestä

"Ei persu ole ihminen. Minä voin elää vain jos persu ei voi. Näin yksinkertaista se on."
(Panu Höglund)

Moderni länsimainen oikeustaju on nojannut sellaiseen ajatukseen että ihmistä ei voi tuomita toisen ihmisen rikoksista. Tätä kautta on torjuttu ns. kollektiivinen syyllisyys. Monessa barbaarisena pidetyssä kulttuurissa leimallisempaa on sen sijaan ollut esimerkiksi verikosto, joka on voinut kohdistua rikoksentekijän lähisukulaisiin. ; Tässä oikeustajussa on järkeä. Voidaan itse asiassa nähdä että noitavainot olivat ongelmallisia juuri siksi että ne eivät enää niinkään tarkoittaneet yksilöiden rikoksia kuin sitä että tietty ihmisryhmä nähtiin rikollisiksi riippumatta siitä mitä yksilö oli milloinkin tehnyt. Identiteetille rakentuu siis jonkinlainen essentiaalinen kuvaus joka sitten leimaa joka ikisen tämän ryhmän edustajan, riippumatta siitä miten he tekevät asiat.

Voidaan jopa sanoa että jos mietitään rikoksentekijän karkottamista maasta, tai amputaatiota rankaisumenetelmänä, niitä voidaan pitää oikeustajumme mukaisempana kuin vaikka rikollisen lähisukulaisen vangitsemista. Siitä huolimatta että emme pidä vankilaa kovin epähumaanina kun taas erilaisia sapelirangaistuksia sitäkin enemmän.

Näkisin tässä jopa hyvän määritelmän sille paljon puhutulle "vihapuheelle". Voidaan sanoa että siinä vaiheessa kun tilastollinen riskianalyysi muuttuu ihmisryhmän kuvaukseksi loppuu asiallinen kritiikki ja vihapuhe alkaa. (Riippumatta puhujan tunteista.) Melko moni korostaa että olisi jotenkin eri asia tuomita ihminen sellaisen piirteen kautta mikä on synnynnäinen ja mikä valittu. Mutta nämä samat ihmiset kuitenkin suuttuvat kristittyjen vainosta joka kohdistuu valittuun uskontoon. Ja minustakin kristittyjä voi vainota. Kuten myös muslimeita, riippumatta siitä miten moni heistä esimerkiksi sapeliteloittaa journalisteja.

Näkisin että tämä kulma on kenties relevantimpi kuin koskaan.

Jo maltillisemmissakin paikoissa on nähtävissä haikailua kollektiivisen rangaistuksen perään. Katsotaan vaikkapa "Takkirauta" -blogia. Siellä on viime päivinä kirjoitettu noitavainoista. Ja sekä moderneista että keskiaikaisista. Katsotaan vaikkapa "albiinojahtia Tansaniassa" ; "Kyse on siis kaikkein alhaisimmasta ja vastenmielisimmästä vainoamisen muodosta - taikauskoisesta ja barbaarisesta erilaisiin ihmisiin kohdistuvasta vainosta ihonvärin ja taikavoimien vuoksi. Kyse on noituudesta. Ja sattuneesta syystä ruukinmatruunalta heltiää harvinaisen vähän sympatiaa noituudesta tuomittuja murhamiehiä ja -naisia kohtaan." ... "Afrikassa vanhat kansanuskomukset ja taikausko elävät yhä nykyaikanakin vahvasti ihmismielissä, eikä sen enempää islam kuin kristinuskokaan, jotka suhtautuvat erittäin vihamielisesti noituuteen, ole kyenneet kitkemään niitä. Ja ne suhtautuvat noituuteen erittäin vihamielisesti siksi, koska moniin noituuden muotoihin kuuluvat rituaalimurhat, kuten muti." Samoin siellä puolustetaan keskiaikaisia länsimaisia noitavainoja sanomalla että "Ei ole epäilystäkään, etteikö tällaista ihmishengistä ja mistään ihmistavoista piittaamatonta murhanhimoista noituutta olisi harjoitettu aikoinaan pakanallisessa sekä pimeiden vuosisatojen Euroopassakin - ja etteikö siitä sitten olisi noussut valtava haloo, ja villiintyneet kansanjoutkot sitten murhanneet noituudesta syytettyjä. Mutta satojen vuosien kristillinen aivopesu teki tehtävänsä Euroopassakin, ja noituus lopulta hävisi karolingiseen renessanssiin tultaessa. Sensijaan noitahysteria ei - nuo kaikki noituusmurhat ja noitien tavat säilyivät kansojen kollektiivisessa muistissa - eikä tarvittu paljon, kun saatiin lynch mob aikaiseksi. Mietitäänpä Monty Python -sketsiä "She's a Witch!". Ja juuri tätä vastaan myös inkvisitio taisteli." Lainauksista näkee selvästi, että blogisti tunnistaa riskit, mutta toisaalta hän antaa niille hieman tilaa. Hän näkee että tuomittu noita on saanut ansionsa mukaan jos tämä on surmaaja ja tehnyt kauheita rikoksia. Tämä on OK. Mutta muotoilu vihjaa jo siihen suuntaan että vainot on tehty koska jokainen noita on tämänlainen kammottava murhaaja. (Vaikka mukana oli ihan sitä että jos lehmä kuoli luonnollisesti, tästä saatettiin syyttää naapuria. Toki myrkyttäjiäkin oli, mutta noituus on epämääräisempi.)
1: Voisin puuttua siihen että tässä vaietaan aika vahvasti siitä että albinojahtia ovat länsimaissa moittineet lähinnä erilaiset ateistit. Esimerkiksi "Paahtoleipä" -blogissa on ollut afrikan taikauskoon ja ihmssurmiin liittyvää tiedottamista. Ja siinä korostui se, että esimerkiksi kristinusko on paikoitellen synkretisoitunut noitavainojen kanssa. Kun kristitty vainoaa noitia Kristuksen nimeen, on selvää että tässä on palattu ajassa taaksepäin. Samalla selittyy miten vastustetut noidat näyttävät metodeiltaan niin kovasti niiltä kristityiltä. Ja ongelmana on juuri se, että kun noituuden nimissä tehdään oikeasti myös kammottavia asioita, niin tästä tulee oikeutus tuomita yksilöitä jotka eivät ole tehneet mitään. Epäily noituudesta riittää. Liiallisuudesta vihjaa juuri se, että noidiksi on tuomittu usein nimenomaan lapsia, eikä esimerkiksi aikuisia joiden voisi luulla oppineen pahan uskonnon opit ja salavihkaiset salamurhaamisen ja ihmisruumiiden paloittelujen metodit.

2: Samoin voisin muistuttaa että varhaisin inkvisiitio perustettiin Euroopassa sen vuoksi että täällä oli kataareja. He olivat varsin lempeä, joskin minun silmissäni harvinaisen höyrähtänyt, uskonkunta. Harmittomista hulluista koostuva uskonto koettiin uhkana koska he käännyttivät ihmisiä. Tämä uhkasi katolisen kirkon valtaa. Kekseliästä olikin se, että katolinen kirkko keksi kerettiläisyyden ajatuksen. Inkvisiition toiminta oli tässä vain osa. Kokonaisuus oli prosessi jota ei voi arvioida vain yhdestä osasta. Toimintastrategiaan yhdistettiin inkvisiition lisäksi esimerkiksi siviilien massamurhat. (Mikä osittain selittää miksi katolisen kirkon inkvisiition surmamäärät ovat niinkin pieniä kuin ovat. Massamurhat menevät helposti, liian helposti, erilliseen fragmenttiin.) Koko Béziersin kaupunki siviiliväestöineen tapettiin. Historiaan onkin tästä jäänyt slogan ; "Kill them all, the Lord will recognise His own." Mikä oli merkittävää. Sillä kataarit olivat jotain jotka nähtiin ennen vainoja kristittyinä. Lisäksi siviiliväestön tappamista pidettiin ennenkuulumattomana koska kristilliseen perinteeseen oli kuulunut vahvasti ajatus siitä että siviiliväestö on resurssi. Siksi kaupungin valtaamisessa siviiliväestön siirtyminen uudelle valloittajalle oli tärkeä osa asianjärjestystä. Béziers oli niin järkyttävä että myöhemmin esimerkiksi Carcassonnen kaupunki luovutti kataarinsa vapaaehtoisesti. Tämä oli menestysstrategia.
3: Samoin inkvisiition kohdalla oli syytä tiedostaa että se ei - toisin kuin Takkirauta väittää - ollut mikään standardi. Paikallisia eroja kuulusteluissa oli hirvittävästi. Tärkein ero oli siinä että osaavia pyöveleitä ja kirkollisia kuulustelijoita ei ollut tasaisesti jakautuneena jokaisella pikkupitäjällä. Takkirauta näyttääkin tiedostavan tämän ongelman kertomalla että ei ole mitään inkvisiitiota vaan eri paikoissa eri aikoina toimivia tahoja. Toisaalta hän niputtaa toisaalta ei. Tämä vihjaa "tiettyihin suuntiin" ajatteluprosesseissa. On kenties tärkeämpää oikeuttaa tietyn ideologian toiminta kuin nähdä kokonaisuutta.

Takkirauta -blogi on tosin maltillinen.

Näkisin että tuore joukkoraiskaus on tästä järkyttävä esimerkki. Nähdäkseni tässä on esillä kaksi ihmisryhmää joista molemmat käyttävät jonkinlaista "tilastollistavaa yleistämistä" jossa on kollektiivisen rankaisun ja ansaitsemisen sävyjä.

Ensin on katsottava tekijöitä. Elämme Herratonta vuotta 2015. (Ei häntä näkynyt tätä raiskausta torjumassakaan.) Ja täällä voi tapahtua joukkoraiskaus jonka tekijät esittävät vakavasti että eivät pidä tekoaan rikoksena. "Poliisi on kertonut, että tapahtumien kulku on hyvin tiedossa. Epäillyt ovat kertoneet tapahtumista, mutta jokainen kiistää itse syyllistyneensä mihinkään rikokseen." Minun lukutaidollani tämä tarkoittaa sitä että teon prosessi on kerrottu ja tunnustettu, mutta teossa itsessään ei nähdä mitään väärää. Tämä johtuu varmasti siitä että "nainen" nähdään essentiaalisena tilastona eikä ihmisenä.

Tälle vastapuolta sitten edustakoot "Vastarinta" jossa kommenteissa on nähtävissä lynch mobin henkeä. Aikuisia ihmisiä, jotka kehtaavat kutsua itseään patriooteiksi, avoimesti fantasioimassa ja järjestämässä joukkovainoja ja lynkkauspartioita. "potkittava maiharin teräskärjillä päähän tavattaessa" ... "vuosimallia 99 löytyi facesta myös, syntymäpäivä oli julkinen" Henkenä on turhauma, kollektiivinen rankaisu ja halu toimia itse. Ja nimenomaan toimia ilman sanoja. "Itselleni alkaa riittää tämä touhu! On aika tehdä jotain konkreettista ja liittyä Kansalliseen Vastarintaan. Ei nämä asiat nyrkkiä taskussa puimalla ja netissä räyhäämällä parane. Tarvitaan tekoja!"

Näitä ihmisiä vastaan asettuminen ei tosin tunnetusti ole kovin fiksua. Koska vastustajat ovat heti - puolesta riippuen - joko "rasisteja" tai sitten hyväksymässä itse rikokset ja ollaan sitten "pedofiilien puolella", joka johtaa välittömästi epäilyyn siitä että on itse pedofiili. Sama lynkkausmeininki ilmenee toki myös muissa aiheissa. Erityisesti pedofiilit ja koirien myrkyttäjät herättävät tunteita. Ja niidenkin kohdalla ollaan helposti tekemässä muutamaa asiaa:
1: Ohitetaan ajatus siitä että rikoksesta tuomitseva taho on lakitupa. Demokraattisessa maassa lainsädääntö ei ole koskaan valmis ja tyytymättömyyttä vaikka tuomioiden priorisoinnista - raiskauksesta pienempiä tuomioita kuin piratismista jne. - debatoidaan vaikka kansalaisaloittein.
2: Unohdetaan länsimaisen oikeustajun Montesquieun vallan kolmijako, siis se jossa rikoksen tutkiminen, rikoslain säädäntö ja rikoksen toimeenpano pistetään eri tahoille. Diktaattoria ja lynkkauspartiota yhdistääkin se, että näissä ovat molemmat. Lisäksi tahtoisin huomauttaa että tämä barbaria lienee jonkinlaista eetokseltaan epäeurooppalaista maahantuontitavaraa. Sitä pitää hakea joko kaukaa menneisyydestä, ulkomailta tai omista eläimellisistä ennakkoluuloista.
3: Lähdekritiikki. Kun sivusto laittaa nimen ja kuvan esille, luotetaan että tässä nyt on se pedofiili. Tämä on hyvin kiinnostavaa koska tosiasiassa nämä sivut voivat erehtyä. Eivät ehkä tahallaan. Mutta teoriassa tämäkin voi olla mahdollista. Tämä tarkoittaa sitä että periaatteessa kuka tahansa voi - tekemättä mitään pedofiliaa tai joukkoraiskausta - päätyä näille sivustoille.

Onneksi suurin osa taitaa vielä olla maltillisia ihmisiä. Sellaisia jotka eivät vetele kollektiivisia rangaistuksia joissa tiettyyn ihmisryhmään kuuluminen on samaa kuin rikollisuus. He ymmärtävät tutkia ennen hutkintaa. Ja muistaa että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Ja todistamisen jälkeenkään kuka tahansa ei ole se joka tämän tuomion saa mielensä mukaan toimeenpanna.

Toki minussakin löytyy roturealistia sen verran että näytti kovasti siltä että jos kaupassa vahtii erästä kansallispukuista vähemmistöä ja vain yleisesti kaikkia jotka käyttäytyvät kuin myymälävarkaat, niin tilastollinen ero näiden kahden ryhmän välillä oli olemassaoleva mutta pieni. Ja jos vahdit kaikkia niin sait kuitenkin kuulla olevasi rasisti. En kuitenkaan lähde tuomitsemaan että "kaikki mannet varastaa". Tiedän jopa työssäkäyviä romaneja, sellaisia jotka eivät ole elämänsä aikana jääneet kiinni varastamisesta. Enkä ole heidän kohdallaan sanomassa onelinereitä, sellaisia kuin "vielä" tai "koska ovat niin hyviä". Koska tämä olisi jo tie kollektiiviseen rankaisemiseen.

Tieteellinen maailmankuva ei ole pakettiratkaisu

Viime aikoina on puhuttu paljon vaihtoehtohoidoista. Niiden puolustaminen on tietysti typerää. Mutta niin on osa niiden vastustamisestakin. Tässä ytimessä on ajatus siitä että jos ihminen ei vaikka pidä psyykenlääkkeistä, ja suostuu syömään vain luomuparannusrehuja antibioottien ja särkylääkkeiden sijaan, niin heidän tulisi kieltäytyä myös kirurgiasta. On jopa suoraan kommentoitu että jos vaihtoehtohoitajille kävisikin onnettomuus niin heidän pitäisi pysyä periaatteissaan ja kieltäytyä ensiavusta ja kaikesta mitä konventionaalinen lääketiede kykenee.

Tätä aihepiiriä tukee myös internetmeemi, "Science Should be a Package deal / don't believe in evolution? - bad news friend, were out of antibiotics, internets & airplanes". Henkenä on siis se, että evoluutiokritiikki joutuu hylkäämään tieteen periaatteita ja siksi hänen pitäisi hylätä monia muitakin ajatuksia. Jossain määrin tämä on ymmärrettävää. Sillä tiedemaailmaa kuvaa konsilienssin ja parsimonian kaltaiset kriteerit. Ja jopa klassiset maailmankuvat korostavat koherenssia. Joten muutos yhdessä kohdassa pakottaa muuttamaan asioita jossain muuallakin. Mutta pidän tätä meemiä silti liioiteltuna.

Mutta ajatustapa on silti suosittu. Tämänlaatuisen ajattelun sävyjä on usein liikkeellä ns. lievennettynä. Silloin ollaan esimerkiksi klassikkosarjakuvassa jossa ID:n denialismia mitataan antibioottejen kohdalla. Tässä sävy on oikeansuuntainen ; Kreationistilta kysytään haluaako hän tulla lääkityksi lääkkeellä joka on tehonnut ennen antibioottiresistanttien ominaisuuksien yleistymistä. Jos ei usko evoluutioon, niin tämänlainen ajatus on periaatteessa mahdollinen. Mutta se ei kuitenkaan osu kovin hyvin kovin moneen kreationistiin. He eivät usko makroevoluutioon mutta niin kauan kuin bakteeri pysyy bakteerina he voivat selittää että hyödyllinen mutaatio ei ole "aidosti hyödyllinen". ; Tämä itse asiassa on aivan oikeasti klassista kreationismia. Esimerkiksi Lee Spetner on selittänyt siitä miten evoluutio tuhoaa informaatiota ja kaikki muutokset jotka näyttävät hyödyllisiltä tuhoavat perimmiltään kuitenkin oikeasti informaatiota. Heillä on luokka hyödyllisistä mutaatioista jotka eivät ole evoluutiota koska ne eivät ole CSI, RC tai muuten vaan informatiivisia. Ne eivät siis ole "oikealla tavalla" evoluutiota. Ja näin heillä on ad hoc -peruste kiemurrella ulos epämiellyttävistä havainnoista. Ja tietyssä määrin tämän ei pidä hämmästyttää. Sillä kreationismi on hyvin suurelta osin juuri sitä että generoidaan erilaisia ad hoc -näkemyksiä joilla suojellaan kreationistien tiettyjä perusdogmeja, mielipidesettiä joka tekee kreationisteista kreationismin.

Ja tämä huomio on oikeastaan tärkeä. Sillä sen takana on periaate joka erottaa tieteen ja uskonnon. Usein käytetään sanaa "tiedeuskoinen". Mutta tämän sanan läpi paistaa se, että ei tiedetä mitä tiede edes on. Tämän idiotian kuitenkin ymmärtää kun katsoo miten moni tekee tämänlaisia niputtavia meemejä. He vaikuttavat käyttävän tieteen tämän hetken parhaita tuloksia kuin se olisi uskonto.

Itse asiassa tämänlaiset nettimeemit kertovat siitä että niiden kertojalla on identiteetti ja maailmankuva. Ja he ikään kuin oikeuttavat tämän maailmankuvan pohjalta toimiaan. He ovat hyvää tarkoittavia. Mutta hyvää tarkoittaminen maailmankuvallisuudessa tarkoittaa vain harvoin mitään kovin kannustavaa. Sillä kun sinulla on maailmankuva, ja sen pohjalta määrittelet etiikkaa, mukaan livahtaa helposti kaikenlaista jota ei sitten voikaan perustella hirveän hyvin.

Ja siksi en pidä siitä että esimerkiksi islamilaista terrorismia selitetään vihalla. Se on oikotieratkaisu. Ajatus että negatiivinen tunne tuottaa negatiivisia tuloksia on vahvassa. Kuitenkin asian ymmärtämiseksi pitää tiedostaa että islamilainen joka lentää torniin ei halua tehdä maailmaa pahemmaksi paikaksi vaan paremmaksi paikaksi. Hän uskoo että hän nimenomaan parantaa maailmaa, ja tämä maailmanparannus oikeuttaa ne ikävät seuraukset. (Tämä on selvää jos katsoo lausuntoja joita terroristit sanovat ennen kuin tappavat itsensä. Saisivat toki tappaa itseään minun puolestani lisääkin, tosin ilman sivullisia uhrejaan.)

Itsemurhaterroristi on tässä mielessä utilitaristi. Utilitaristi joka uskoo Pascalin vaakaan, jossa pienikin todennäköisyys ikuisesta paratiisista ja muuta äärettömästä tekee kannattavaksi kaikki äärelliset uhraukset joita ei ikuisesti kestävä fysikaalinen maailma pitää sisällään. (Koska ikuisuus nähdään vain sen ulkopuolella.) He ovat enemmänkin ideologiassaan täysin koherentisti olevia idiootteja joiden kiinnostus ei ole siinä että he selvittäisivät miten maailma toimii vaan siinä miten yliluonnollisen väitetään toimivan.

Ja mitä tarkoittaa se, että tiede on erilainen kuin uskonto?

No ensinnäkin juuri sitä että tiede EI ole pakettiratkaisu. Tiede ei ole myöskään konsensus. Itse asiassa jos katsoo maailmassa olevia valideja ja hyviä vallitsevan norsunluutornitieteen teorioita, niin niitä ei kuvaa läpitunkeva koherenttius. Niitä ei kuvaa mikään niin pömpöösi kuin "ultimaattinen totuus". Se on enemmän kuin Syksy Räsänen tuoreessa haastattelussa. Otsikko esittää "maailmankuvapakettikuvaa" ("Syksy Räsänen tietää, millainen on maailmankaikkeus... Kosmologi Syksy Räsänen tutkii työkseen maailmankaikkeuden rakennetta ja osaa jopa vastata kysymykseen: "mikä on elämän tarkoitus?") joka taas paistaa poissaolollaan itse tekstistä (""Mutta tieteessä monista asioista voi sanoa, että jos ne ovat totta, se olisi valtava läpimurto", Räsänen sanoo vaatimattomasti. Entä uskooko hän olevansa oikeassa? "En usko enkä luule, että tämä on oikea selitys. Mutta se on mahdollinen selitys. Ja vaikka se olisi väärin, täytyy ensin selvittää, että näin on", Räsänen miettii.")

Sam Harris on kuvannut tätä siten että hänestä uskonto on jotain jossa ytimeen nostetaan se että tiedetään ja ollaan varmoja jopa silloin kun ei olla. Ja hän korostaa että tieteellisissä konfrensseissa sen sijaan käytetään hirvittävästi varovaisia termejä. Että oletetaan että yleisössä on fiksumpia. Ja tehdään vastaavia manöövereitä. Sillä tiedemaailmassa ilman nöyryyttä seuraa nöyryytys. Kritiikki kun on pöydällä. Uskonnossa tämänlaista pidetään epäsopuisana ja ylpeilevänä. Siellä uskotaan vahvemmin auktoriteettiin. Siihen että pastori on hyvä koska hän on oppinut mies.

Tiede ei ole pakettiratkaisu. Tai jos on, se on huonoa tiedettä.

Tiede eroaa uskonnosta nimenomaan niin että se ei nimenomaan ole pakettiratkaisu. Sen ideana on juuri falsifioituvuuden periaate ja vastaavat itsekriittisyyskoneistot. Joka tarkoittaa juuri sitä että sinun ei ole pakko hylätä kaikkea jotta voit kritisoida yhtä kohtaa. ; Tieteen perusidea on itse asiassa se, että melko moneen asiaan löytyy vaihtoehtoisia selityksiä. Ja ne ovat keskenään ristiriitaisia. Ja ne ovat silti tiedettä kaikki.

Esimerkiksi jos fyysikko kyseenalaistaa jonkun aerodynaamisen lain, hänen ei oleteta luopuvan lentokoneista vaan antavan selityksen joka selittää vanhat mallit että jotain jota nyt ei tiedetä. Kenties kaavoissa olikin jotain auki. Kenties ilmailutiede voi jatkossa oppia tekemään parempia lentokoneita juuri sen vuoksi että nyt tämä uusi kaava selittääkin asiat paremmin. Tiedemies toki nauretaan pellolle jos hän propellihattuilee jostain maailmankuvista ja uskonnoista sen sijaan että tekisi kokeita ilmalla ja vaikka lentokoneden prototyypeillä.

Ei yksinkertaisesti ole mitään tiedekerettiläisiä. Siinä on vain näkemyksiä joita esitetään metodiikalla. Tai sitten ei esitetä jolloin se on pseudotiedettä. Moni voi nähdä että tämä olisi käsiterunkkausta. Jotain joka on sama asia eri nimellä. Että tiedepoliisi kutsuu kerettiläisiä eri nimellä. Mutta ero on oleellinen.

Tätä voi esittää vatsahaavaa koskevalla teorialla. Aikaisemmin ajateltiin että ihmisen vatsahapot ovat väkeviä. Ihan siksi että ne ovat. Vatsahaava nähtiin siksi jonain jossa ihmisen vatsaa suojaava limakalvo ei rakentunut oikein. Stressi ja jokin muu heikensi tätä ja sitten happo pääsi läpi. Vatsassa ei sen sijaan ajateltu olevan bakteereita. Tämä oli ymmärrettävää koska vatsahapot ovat väkeviä. Sittemmin kuitenkin opittiin että vatsahaava liittyy nimenomaan vatsassa oleviin bakteereihin ja ennen kaikkea niihin kantoihin joita ihmisillä vatsassaan on tai ei ole. Näin vatsahaavaa voitiin hoitaa antibiooteilla. Tätä ennen aiheesta keskusteltiin. Eikä suinkaan esitetty että kun vallitseva teoria on että vatsassa ei ole bakteereita niin jos olet asiasta erimielinen niin sitten sinä et saisi syödä antibiootteja jotka nekin on keksitty lääketieteellä. Tämän jälkeen vanha teoria falsifioitiin ja sen uudelleenlämmittäminen on oikeastaan aivan turhaa. Vanha konsensus heitettiin roskiin tavalla jossa uudelleen henkiin herääminen on äärimmäisen epätodennäköistä.

Ja tämä on se ero. Esimerkiksi kreationistien ongelma on se, että he ovat idiootteja. Ei se, että he ovat kerettiläisiä tai esittävät poikkeavia näkemyksiä tieteestä. Itse asiassa kreationistien sokeus näkyy siinä miten innolla he ovat fiksoituneet maailmankuvan käsitteeseen. Heille kaikessa on kysymys pakettiratkaisuiden välisestä kiistasta. He eivät näe oleellista eroa tieteellisten paradigmojen ja kulttuurisodan välille. Ja tämä johtuu kenties siitä että he eivät ole tekemässä tiedettä vaan puolustamassa omaa mielipidepakettiratkaisuaan. Ja luulevat että kaikki muutkin tekevät näin. He ovat idiootteja. Mutta heidän puolestaan on sanottava se, että aivan liian moni muu ihminen on idiootti sellaisella tavalla että kreationistien "tiedeuskoisia" koskeva perverssi tiedekuva kuvaa heidän tapaansa ajatella ja olla.

Kreationistit eivät tutki. He eivät "löydä bakteereita vatsaontelosta" vaan selittävät siitä miten tämänlaisten tulosten vaatiminen on maailmankuvallista ja että heidän koko juttunsa on se, että tämänlaiseen naturalismiin ei tartuta. Ja sitten he palaavat selittämään sitä miten kaikki on yhtä fucking maailmankuvien pakettiratkaisua.

Uskonto on pakettiratkaisu. Tai jos ei ole, se on huonoa uskontoa.

Uskonto sen sijaan on pakettiratkaisu ja oikeastaan Uskonnon jopa pitäisi olla pakettiratkaisu. Sillä jos uskot että universumi on Jumalan luoma ja uskot Jumalan olevan hyvä. Ja sitten uskot että Jeesus saa viestinsä Jumalalta ja että Jeesus on henkeyttänyt ajatuksia "Raamattuun" niin nimenomaan se mitä pitäisi tämän jälkeen tehdä on rakentaa tästä oppi jossa on nippu asioita jotka tekevät kristityn. Sitä on ikään kuin uskottava kaikki mitä Jeesus on sanonut. Sillä systeemistä tulee kokonaisuus, pakettiratkaisu, josta ei ihanteiden mukaan voi valita mitä vaan osia haluaa milloinkin seurata. Että on otettava kaikki ja tunnustettava että jos kokonaisuutta ei seuraa niin on syntinen.

Siksi uskonnon perusluonne onkin ollut se, että se nimenomaan hakee pysyviä ja ikuisia periaatteita ja yrittää puolustaa niitä. Koska jos se ei ole pakettiratkaisu, se muuttuu jotenkin hölmöksi. Tämä hölmöys näkyy osittain siinä miten uskonnoissa uskotaan objektiiviseen totuuteen joka on sama tänään ja eilen, mutta silti niissä normeissa esiintyy ajatuksia siitä että osa kielloista on vanhanaikaisia. Että ne tapahtuivat eri kulttuurissa ja eri olosuhteissa. Jolloin ne ovatkin kulttuurirelativistisia. Uskonto näyttää hassulta osittain juuri siksi että käytännössä jokainen uskovainen rakentaa pakettiratkaisua ja sitten viuhtoo toisissa kohden käsiään että ei tuota, siihen uskottiin eilen ei tänään enää, asian esiintuominen ei ole enää ajankohtaista. Syynä on tietysti se, että kulttuuri elää ja arvot muuttuvat. Mutta uskonto ei halua luopua nimestä koska nimi on se joka sitoo sen perinteeseen. Ja perinen on tunnetusti ikuisuuden hieman kieroutunut serkku.

Ja koska uskonto on pakettiratkaisu - plus käsienviuhdontaa jossa pakettiratkaisutavasta ei luovuta paitsi hieman epätyydyttävien poikkeuksien kohdalla - sen parissa on todellakin nimenomaan luontevaa ajatella että jos et usko kolmiyhteiseen Jumalaan niin et sitten enää voi oikein olla kristittykään. (Joka on se argumentti jolla Jehovan Todistajia ei lasketa kunnon kristilliseen perinteeseen vaan irrotetaan teologien luokitelmissa hyvin kauas muista kristillisistä suuntauksista. Mikä muuten tarkoittaa sitä että kristinuskossa on kerettiläisiä. Termiä vain halutaan jostain syystä välttää virallisessa uskontopuheessa jossa korostetaan suvaitsevaisuutta ja vastaavia. Kenties siksi että kerettiläisyys vie mielen väkivaltaan. Ja väkivaltaa vääräoppisille ei nykyään harrasteta.) Tästä hyvänä esimerkkinä toimii uskontunnustus. Se on pakettiratkaisu. Dogmilista joka määrittelee mitä kristillisyys tarkoittaa. Ja siinä suositellaan että otetaan koko paketti tai ei kutsuta itseä kristityksi. (Ja jos näin ei tehdä, se jollain tavalla lakkaa olemasta uskontoideologia ja muuttuu epämääräiseksi uskontoinstituutiksi jossa on maksavia jäseniä.) Ja koska opit ja tieto ovat pysyviä, tulee tiedon hallitsijoista enemmän auktoriteetteja. Pastoreilta todellakin kysytään tietoa koska he ovat oppineita miehiä.

Ja tosiasiassa jo se, että näihin vanhatestamentillisiin kohtiin joudutaan reagoimaan kertoo siitä että uskonto nimenomaan on pakettiratkaisu. Sillä jos tieteessä kumotaan vanha teoria, siihen ei tarvitse palata. Koska ei ole mitään Pyhää Kirjaa josta pitäisi luntata että mikä kuuluu pakettiin, ei esimerkiksi flogistonteoria ole mikään tieteilijälle nolo asia johon pitäisi palata reagoimaan. "Raamattuun" sen sijaan on painettu monia jakeita joihin on pakko reagoida koska kristitty nyt kuitenkin kaikesta huolimatta pitää tätä kirjaa arvossa. Käsien heiluttelu tältäosin demonstroi miten reaktiopakko näihin asioihin säilyy. Ja niistä tulee selitysten jälkeenkin lähinnä jotain noloja yksityiskohtia tai sitten epämääräisiä mielipidekysymyksiä. Ei jotain jossa olisi "edistytty-hylätty-jatkettu eteenpäin". Koska kysymys on paketista.

Moni tietysti hakee joustavuutta. Että on jopa väärin että uskonto nähdään jonain joka ei muutu. Mutta jos fundamentalistit ovat dogmaattisia ääliöitä jotka eivät kykene joustamaan niin cherry picking rusinat pullasta -taktiikalla on jotenkin oleellisesti huonoa uskontoa. Tekosyyt ovat tekosyitä. On toki selvää että uskontoinstituutio ja uskontoperinne on kaikkea muuta kuin ikuinen ja pysyvä. Historiatieteellisesti ja sosiologisesti uskonto nykyään eroaa varmasti hirvittävästikin alkuseurakunnan menosta. (Joka on se syy miksi noitavainoista ei pidä välittää liian paljoa; Historia ei ole kristinuskon nykyhetki. Saat puolestani olla erimielinen, sinä noidanpolttelija.) Mutta tämä ajattelutapa onkin sitten tiedettä joka koskee uskontoa. Ei uskontoa. Monella nämä kaksi asiaa menevät sekaisin.
1: Kenties samoista syistä kuin moni sekoittaa sen että Raamattu olisi uskottava kun siinä on nimeltämainittu oikeita historiallisia henkilöitä ja paikkoja. Monen mukaan kristinusko ja juutalaisuus ovat hyviä uskontoja koska niissä viitataan juutalaisten historiaan sen sijaan että viitattaisiin abstrakteihin myyttisiin kertomuksiin joissa ei ole historiankirjoitusydintä. Mutta tosiasiassa kummitusjuttukaan ei muutu todeksi sillä että sen kertoo ensimmäisessä persoonassa ja "minä" -muotoisessa tarinassa. Ero on olemassa.

Moni ajattelee että moderni usko on niin paljon parempaa koska siinä on hylätty jotkut nolot "vanhatestamentilliset totuudet" vaikkapa siitä kenet pitää kivittää ja ketä ei. Toisaalla Vanhan Testamentin oppeja kunnioitetaan silloin kun ne sopivat nykyaikaan. Ja homojen suhtautuminen on sitten jotain joka jakaa mielipiteitä. Tämä joustavuus ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kriittisyys jossa ollaan valmiita falsifioimaan oppeja. Tai se, että kyseessä ei olisi pakettiratkaisu. Itse asiassa käsienheiluttelu jota moderni uskonto hakee ei tee siitä minun silmissäni pehmeää. Se ei tuhoa törkeästi käyttäytyvää vanhatestamentillista maailmaa. Se mökeltää epämääräisyyksiä ja tuhoaa samalla ajatuksen siitä mitä uskonto on. Toki ymmärrän että tässä yritetään vaikuttaa lempeiltä, eettisiltä ja asioita monelta kantilta katsovia. Mutta kun huomaa että se luopuu uskonnon perusasioista mutta ei muutu tieteeksi, se ei näytä kunnioitettavalta vaan hölmöltä. Itse asiassa vielä hölmömmältä kuin se kreationistien systeemi.

Eli

Usein selitetään että tiede ja usko eivät ole ristiriidassa. Ne itse asiassa harvemmin ovat. Tiede on sen sijaan usein ristiriidassa maailmankuvien kanssa. Ja uskonnollinen maailmankuva on tässä yksi maailmankuva jonka kanssa voidaan olla. Järjestäytynyt oppikokonaisuus joka ei kerro maailmasta ei pidä sisällään soveltamista. Itse asiassa jos uskonto (a) Kertoo universumin synnystä se tekee kannanoton joka voi päätyä olemaan falsifioitunut teoria. (b) Tai esittää toimintaohjeita siitä miten pitää käyttäytyä ja samalla paljastaa mitkä lopputulokset ovat toivottavia ja eivät ole se esittää syy-seuraussuhteita jotka voidaan testata. Jos lopputulos ei seuraa ohjeista, yhteys kumoutuu maailmassa olevan tieteellisen luonteen kautta. Ja se voi päätyä falsifioiduksi teoriaksi vaikka se onkin jollain tavalla vahvasti etiikkaa.

Sellainen uskonto joka ei voisi olla ristiriidassa tieteen kanssa olisi tyhjä. Sen mukaan ei ymmärtäisi maailmaa ja sen mukaan ei voisi toimia maailmassa. Usko ei ole ristiriidassa tieteen kanssa. Mutta uskonopit sitten. Voi pojat että ne paitsi voivat olla niin myös useimmiten nimenomaan ovatkin.

Kuitenkin on väärin sanoa että tiede olisi maailmankuva. Se ei ole samanlainen kuin uskonto. Tieteellinen maailmankuva on kuitenkin se, jonka varassa joudumme menemään väkisinkin esimerkiksi arvokeskustelussa. Ja tämä on itse asiassa hyvin vapausasteinen. Moni saattaa ajatella että nuoren maan kreationistit eivät olisi tieteellisen maailmankuvan kannattajia. Ihan siksi että heidän maailmankuvansa on pakettiratkaisu. Pakettiratkaisu jossa joudutaan heittämään alkuaineiden atomien ominaisuudetkin helvettiin koska muutoin radiohiiliajoitusargumentit muuttuisivat roskaksi. Pakettiratkaisu jossa evoluution lisäksi joudutaan ottamaan kantaa hyvin laajakirjoisesti erilaisiin aiheisiin jotta kokonaisuus olisi mahdollinen. Kuitenkin heidän maailmankuvansa on yleensä jossain määrin tiedettä arvostava. Jopa enemmän kuin monilla "ei evidentialisteilla" jotka ovat niin humanistisia että voivat halveksua luonnontieteitä kylminä ja kovina. He ovat usein insinöörejä. Ja tätä kautta heillä on jonkinlainen suhde soveltaviin luonnontieteisiin. Joten heidän maailmankuvansa on pikkuriikkisen tieteellisen maailmankuvan mukainen. Ja tieteellisyys ja uskottavuus ja arvostettavuus riippuu siksi hyvin vahvasti siitä mistä aiheesta he puhuvat.

Kreationismi ei toki muutu uskottavaksi. Se ei ole kerettiläistä tiedettä vaan paskasti tehtyä eiedistyvää ja eitutkivaa tiedettä. Sen tutkimusohjelma ei ponnistele eteenpäin. Se ei tee tutkimuslöytöjä. Se ei ole paskaa siksi että se eroaa tieteen konsensuksesta. Vaan siitä että sitä ei tehdä hyvin vaan sitä tehdään päin persettä. Ja itse asiassa se on uskontoa siksi että sitä tehdään niin päin persettä sen takia että kaiken takana on laaja mielipidesetti joka otetaan pakettiratkaisuna. Ja jos yhdestä osasta luopuu niin on evoltuionsitisatanistikommunistimädättäjä ja muutenkin kerettiläinen. (Minkä William Dembski paljasti nostaessaan esiin kysymyksen Nooan tulvan historialisuudesta. Hän kohtasi kovaa savustusta koska ajatteli että kenties Nooan tulva ei olisikaan historialinen tapahtuma. Virallisesti ID ei ota kantaa tälläisiin mutta käytännössä ottaa.)

Onko "Assassins Creed" uskonnonvastainen pelisarja?

Kirjoitin eilen antiteistisistä peleistä. En toki ole pelannut - saati ylianalysoinut - kaikkia maailman pelejä. Kuitenkin olen kirjoittanut paljon "Assassins Creed" -pelisarjasta. Tuossa yhteydessä se ei kuitenkaan tullut mainituksi edes nimeltä. Joku voisi sanoa, että tämä on vakava virhe. Moni uskovainen näkee, että se pilkkaa uskontoja ja etenkin kristinuskoa. Peli toki miellyttää minua ja olen tunnettu asenteestani joka ei hyväksy teismiä yleisesti (Theism in General) ja joka on moitteissaan erityisen kristinuskokeskeinen (Christianity in Particular). Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin se, että tämä peli tukisi maailmankuvaani tai yleisesti hellisi sitä. Itse asiassa kenties jopa päinvastoin.

Tämä ansaitsee kannanoton, koska peliyhteisöissä asiasta on vinoiltu enemmän tai enemmän, puolin ja toisin.

"When I was a young man, I had liberty, but I did not see it. I had time, but I did not know it. And I had love, but I did not feel it. Many decades would pass before I understood the meaning of all three.
And now, the twilight of my life, misunderstanding has past into contentment. Love, liberty, and time: once was so disposable, are the fuels that drive me forward. And love, most especially, mio caro. For you, our children, our brothers and sisters. And for the vast and wonderful world that gave us life, and keeps us guessing. Endless affection, mio Sofia.
Forever yours -Ezio Auditore Da Firenze"
(Ezio Auditoren viimeinen kirje ennen kuolemaansa.)

Pelisarja toki keskittyy temppeliherrojen (templars) ja salamurhaajien (assassins) väliseen kiistaan. Pelissä temppeliherrat ovat vastustajia.
1: Jos katsotaan ensimmäisen pelin rakennetta, se keskittyy ristiretkien aikaa. Ja ristiretket jakavat vihollislinjat. Näin voitaisiin ajatella, että peli olisi korostetun antikritillinen. Tätä korostaa se, että tässä pelissä esitellään yksi ensimmäisen sivilisaation esine, joka ei ole uskonnollisesti neutraali ja joka esitetään varsin negatiivisessa sävyssä. Selvästi kristinuskoon sidottavissa oleva Eedenin omena esitellään jonain, jonka avulla ihmisistä hypnotisoidaan tahdotonta massaa.
2: Ezio Auditoren kohdalla kristinusko on erityisessä huomiossa. AC II pitää Borgioiden liittoumaa aka katolisen kirkon paavia vihollisena. Tämän voi vielä ymmärtää sitä kautta, että Borgiat olivat aika ikävää porukkaa ja siihen aikaan vallassa. Mutta kun siirrymme "Revelationissa" ottomaanien valtakuntaan, tämä kulttuuri on vallassa mutta vihollisena ovatkin kapinalliset bysantin asiaa ajavat tahot (byzantines). Toisin sanoen vastassa onkin toinen ryhmä kristittyjä, eivät katoliset vaan ortodoksit. Assassiinit tukevat siis vallitsevaa järjestelmää, jonka tekee erikoiseksi myös se, että Konstantinopoli oli alkujaan Bysantin valtakunta. 1453 Konstantinopoli valloitettiin turkkilaisten ottomaanien toimesta. Ottomaanit olivat tätä kautta myös ulkopuolinen kulttuuripyrintö alueella.

Tilanne on mielenkiintoinen ja näissä syytöksissä on voimaa. Joku voisi huomioida ajan. Onhan nykyään tehty paljon FPS -pelejä joissa soditaan Lähi-idässä. Tämä ei kuitenkaan tee näistä peleistä islaminvastaisia. Ei vaikka päähenkilöt ovatkin kristittyjä Amerikkalaisia. Kyyninen minäni vihjaa kuitenkin, että FPS -pelit voidaan nähdä ideologisina Voittajan Oikeuden heijasteina joissa aiheena on ihmisoikeusrikokset ja sotarikosten tekeminen. Eli että sekulaarina aikoihin sidottuihin peleihin tulee helposti sekulaarit "likaiset motiivit". Joten tietyssä mielessä voidaan sanoa että kenties uskonnon dissaaminen onkin osa Assassins Creedin syvää kudelmaa.

Mutta ei ole.

Erityisen kristinuskonvastaisuuden kumoamiseksi riittää se, että näkee ensimmäisen pelin loppuratkaisun. Toisiksi viimeisessä vaiheessa Altaïr pelastaa kristittyjen johtajan temppeliherrojen suunnitelmilta. Tämä salamurhalta pelastettu hahmo ei ole sen vähäisempi kuin Richard I Leijonamieli. (Tässä mielessä Altaïr on Robin Hoodin tapaan vastustamassa osaa vallankäytöstä ei koko rakennetta.) Lopputaistelu liittää islamin ja salamurhaajien johdon harrastaman ideologisen vallankäytön suurimmaksi ja perimmäiseksi syylliseksi ; Assassiinien johtaja, Rashid ad-Din Sinan aka. Al Mualim, on se joka käyttää omenaa omiin tarkoitusperiinsä ja muun muassa aivopesee koko salamurhaajien kaupungin tahdottomiksi sätkynukeikseen. Kristityt kohteet esitetään peräti osaksi hänen salajuontaan. (Puhumattakaan siitä että tosiasiassa monet pelin salamurhien kohteetkin olivat islaminuskoisia, eivätkä kristittyjä ; Al Mualim kun halusi valtaa, ja raivasi Altaïrin avulla sekä kilpailijoitaan että vihollisiaan. Joka korostaa ideologian irrelevanttiutta ja nostaa asenteen päällimmäiseksi.)

Ottomaanien valtakunnassa on sitten mielenkiintoisempi tilanne. Kun itse aloin pelaamaan peliä, ja aihe nostettiin esiin, ajattelin että pelisarja teki vaarallisen tempun. Sillä suunnilleen mikä tahansa ratkaisu voitaisiin nähdä pahana. Jos peli vastustaa Ottomaaneja, Assassins Creed voitaisiin nähdä antiteistisenä ja kommunistisena pelinä jossa vallankumouksia harrastetaan vallankumousten vuoksi. Jos se vastustaa Bysanttilaisia, se voidaan nähdä sinä, että peli on erityisesti kristinuskoa vastaan. Kuitenkin tässäkin korostuu lähinnä se, että assassiinit olivat järjestelmän ulkopuolisia. Ainut syy, miksi he olifvat bysanttilaisia vastaan ja ottomaanien puolella oli se, että ottomaanien valtakunta oli pluralistinen, moniarvoinen. Kristillisyys taas on usein ollut kristillistämistä ja yhteiskunnan pakkokristityttämistä.

Myöhemmät pelisarjat sitten ovat irtautuneet uskontoaiheesta hyvinkin pitkälle.

Moni on raivostunut ACIII siitä, että se puolustaa intiaaneja eikä näytä USA:n vapauspyrkimyksiä täysin tahrattomina. Peli esimerkiksi nostaa esille intiaanien ja orjien oikeudet, ja miten patriootit halusivat vapauttaa USA:n veroista, ja että orjat ja intiaanit olivat jotain joiden vapautumisesta ei välitetty. Eli vapautuminen koski vain tiettyjä ihmisiä ja tietyistä asioista. Kuitenkin peli on itsenäistymisen puolella - ja osa onkin pahastunut siitä miten pelissä tapetaan muuten usein niin urheina ja hienostuneina nähtyjä brittien punatakkeja. ; Tässä pelissä sitten kylässä yksi oleellinen hyvinvoinnin lähde onkin kirkko. Kristillinen kirkko, jossa on pappi. Pappi joka esitetään hyveellisenä. Toki peli mainitsee että Connor ei ole itse uskonnollinen, mutta että hän kuitenkin näkee uskonnon tuomat lisäarvot moniin asioihin.

ACIV taas on vaikeaa nähdä mitenkään uskonnollisesta kontekstista. Aihe paistaa poissaolollaan. Piraatit eivät ole uskontoa vastaan, edes uskonnottomia. Aihe on ikään kuin läpinäkyvä. Ja tämä peli läpikäykin lähinnä piraatin suhdetta siihen mitä tarkoittaa olla assassiini.

Ja koko murhaamisen perusrakenne sotii uskonnonvastaisuutta vastaan.

Kun otetaan mikä tahansa AC -peli ja sen tehtävärakenne otetaan vähänkin tarkempaan analyysiin, voimme huomata että siinä on hyvin toistuva rakenne. Nimittäin se, että tehtävän pääsalamurhaamisen hetki on jotenkin erityisen intiimi. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki "isojen kohteiden" kuolemat ovat oopperamaisia sepustuksia joissa ei kuolla ennen kun ollaan tehty puhe tai käyty keskustelu. Tässä vaiheessa murhattu esittää aina ikään kuin itsensä asianajajaa. Hän paljastaa vaikuttimensa.

Pelkkä vaikuttimien paljastaminen ei tietysti vielä merkitse paljoa. Nehän voisivat olla kamalia. Korostaa syvää julmuutta tai psykopaattisuutta. Nämä ovat kuitenkin tiukassa vähemmistössä. Selitykset ovat usein jollain tavalla vakuuttavia. ; Ja yllättävän harvoin ne ovat puhtaasti ideologisia, ainakaan sanan uskonnollisessa mielessä. Uskonto on vain yksi osa temppeliherrojen asennetta. Näin uskonto on konfliktissa usein yllättävän pinnallinen. Surmaaminen ja tätä kautta toisen tuntemaan oppiminen paljastaa paljon monisyisempiä verkostoja. Uskonnon ideologinen valta on siis vahvasti eri asia kuin uskonnossa mukana olevien yksilöiden intressiavaruus.
1: Tässä mielessä jos loukkaannut temppeliherrojen kristillisyysyhteydestä teet vähän kuten ne jotka harrastavat uskonnollistettua etnisyyttä ; Otat yksilöiden kaksi ominaisuutta, ja asetat ne stereotyyppisesti yhteen ja oletat näiden välille vaikutussuhteen jossa tietty on "oleellinen" ja toinen "seuraus". Moni peli toki toimii tämänlaisella yksinkertaistuksilla, mutta AC on pelisarjana tätä tasoa paljon mutkikkaampi ja harmaansävyisempi. Toki asiat näyttävät mustavalkoisilta tyhmille, mutta tämä on jossain määrin pelaajan ongelma.

Salamurhien intiimiys pitää sisällään kyseenalaistamisen henkeä. Tämä korostuu ensimmäisessä AC:ssa, jossa Altaïr kuuntelee ja kyseenalaistaa. Surmattujen antamilla tiedoilla selvitetään koko perimmäinen salajuoni. Ja tämä selittää miksi Ezio Auditore siunaa jokaisen surmatun "Requiescat in pace" -lauseella.

Itse asiassa koko pelin maailmankuva on antiateistinen

Jos Assassins Creedin maailmaa pitäisi pohtia, se lähestyy eniten New Age -henkistä hörhöilyä. Jo pintajuonen tuntevat tietävät, että ensimmäiset kolme salamurhaajaa taisteltiin Inkojen kalenteriin liittynyttä maailmanloppua vastaan. Kaikessa nähdään salaliittoja. Jokainen peli pitää juonessaan yksityiskohtia joiden penkomiseen kuluu helposti aikaa. Ne ovat viitteitä erilaisista mystisistä esineistä kristallikalloista Raamatussa mainittuihin ihmeisiin. (Pelisarjan logiikalla en ihmettelisi jos joskus pelaisimme AC 37-peliä, jossa seikkaillaan vuodessa 1990 -luvulla ja jossa paljastuisi että Eedenin omena olisi sama kuin Newtonin omena ja Stewe Jobsin omena.)

AC III koristeli tätä ensimmäisen sivilisaation tekoälyllä joka tekee ensimmäisestä sivilisaatiosta kannaltamme aineettomia ihmeolentoja. AC IV lisäsi tähän tiedon siitä, että ihmiset ovat koneita, joita ensimmäinen sivilisaatio on rakentanut. Joka antaa oman erikoisen kuvansa ACII väläyksenomaisesti nähdystä kohdasta jossa Aatami ja Eeva varastavat (sen Al Mualimin myöhemmin käyttäneen) omenan laitoksessa jossa ensimmäinen sivilisaatio ohjaa ihmisiä tiedeprojektissaan jonka päätehtävä on tietysti ennaltaehkäistä Mayamaailmanloppu joka oli ennen nykyistä Mayojen maailmanloppua...

Pelin henkenä onkin se, että kaikki uskonnot ovat osittain oikeassa. Kaikki viittaavat johonkin joka on joskus ollut totta, ja joka on muuttunut ensin historiaksi, sitten legendaksi, sitten myytiksi ja kenties lopulta unohdettu. Paras kuvaus löytyy tästä pitkässä puheessa joka on AC III lopussa. Siinä ensimmäisen sivilisaation keskenään erimieliset tahot perustelevat omia kantojaan. Tätä ei voi sanoa muuksi kuin joksikin joka sanoo että "Jumalat ovat totta, mutta eivät sellaisia kuin kuvittelimme." Tämä ei ole ateistisuutta, uskonnottomuutta tai uskonnonvastaisuutta. Se tuntuu loukkaavalta ja uskonnonvastaiselta vain niistä jotka eivät siedä kerettiläisyyttä.

Ruumiiden ylösnousemus

Fundamentalistit korostavat ikuista muuttumatonta kristinuskoa, jossa "Raamattu" siivotaan tulkinnoista. Siis teoriassa. Käytännössä heidän uskomusperinteensä on pullollaan näkemyksiä joita alkuaikojen kristillisyys olisi pitänyt harhaoppina.

On hyvä ottaa esille uskontunnustus. Uskontunnustus on itse asiassa nähtävissä kannanottona tärkeisiin uskonopin kiistoihin. Luetellut kohdat erottavat puhdistetun kristinuskon ytimen, jonka ulkopuolelle sitten ajetaan erilaiset harhaopit. ; Tässä kohden on oleellista katsoa kohtaa "ruumiin ylösnousemus" ja verrata sitä fundamentalistiuskovaisten parissa äärimmäisen suosittuja tarinoihin joissa vieraillaan tuonpuoleisessa. Niissä ei puhuta ruumiin ylösnousemuksetsa vaan sielun ylösnousemuksesta.

Tarinat korostavat sielun ylösnousemusta. Moni fundamentalisti on tässä puolustautunut selittämällä että uskontunnustuksessa ei puhuta ruumiiden ylösnousemuksesta, vaan ruumiin ylösnousemuksesta. Eli se koskisi vain yhtä ruumista, Jeesuksen ruumista. ; Tämä perustuu suomen kielellä saivarteluun. Fundamentalisti uskoo tarinaansa koska hän tekee tulkinnan. Hän ei ainoastaan myönnä tätä tulkinnaksi.

Huvittavaa onkin, että historiallinen tarkastelu ja kielitieteellinen tarkastelu johtavat hyvin erilaiseen tulokseen.

Jos otamme "Raamatusta" 1. korinttolaiskirjeen, Paavali käsittelee luvussa 15 ylösnousemusta. Paavali opastaa kreikkalaisen kulttuuripiirin alla eläviä. Paavali selitti ruumiin ylösnousemuksesta kreikkalaisille, joilla kysymys Jeesuksen ylösnousemuksesta osui maailmankuvan ytimeen. Kreikkalainen ajattelu oli pitänyt sielua kuolemattomana ja ruumista kuolevaisena. Stoalaiset esittivät että sielu on ruumiin vankina ja vasta kuolema vapauttaa. Vähemmän hyvää elämää ja enemmän maailmanselityksellisyyttä lähestynyt Platon taas piti ruumiillista elämää varjoelämänä joka oli vain heijastuma aidosta ideamaailman elämästä.

Kreikkalaisessa maailmankuvassa ruumiin ylösnousemus vaikutti toivottomalta. Jeesuksen tarina ylösnousemuksesta oli negatiivinen, nihilistinen ja positiivisuuden imevää tuhoisaa rappioajattelua, koska siinä sanotaan että edes kuolema ei vapauttaisi sielua ruumiin vankilasta. Ylösnousemuksen toivottomuus ja filosofiset syyt johtivatkin siihen että kristittyjen oli vaikeaa käännyttää kreikkalaisia. Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kohdalla on Paavalin yritys kiertää tämä ongelma ja levittää kristillistä sanomaa tämänlaisessa ilmapiirissä. ; Kreikkalaisille henki oli arvokkaampi kuin ruumis ja ruumiin ylösnousemus tuntui halveksuttavalta ja irvokkaalta. Kun ruumis on vain vankila ja puutteellinen heijastuma, ajatus siitä että kristit menivät ruumiina paratiisiin tuntui saastaiselta. Paavali ei joustanut periaatteesta vaan debatoi sen puolesta ja yritti sen sijaan saada kreikkalaiset hyväksymään ruumiin ylösnousemuksen.

Temppu on tietysti vaikea. Vielä sata vuotta Paavalin kuoleman jälkeen elänyt Justinos Marttyyri kuvasikin harhaoppisiksi niitä joista selu siirtyy heti kuoleman jälkeen taivaaseen ja että ihmisten ruumis sen sijaan mätänee ja katoaa. Tämäntyyppinen ajattelu solahtaakin kreikkalaiseen filosofiaan varsin sujuvasti.

Ja tämä kulttuuriskisma on tietenkin se syy, miksi tämä dogma on pitänyt uskontunnustukseen listata. Sillä erotetaan kristittyjen näkemys muista uskomuksista. : Kaikki uskonnot ovat ajatelleet ihmisten olevan lihallisia, ja kristitytkin uskovat näin. Tätä ei lausuta ääneen koska erimielisyyden puute tekee näistä ns. hegemonisia diskursseja, joiden lausuntoluonnetta ei helposti edes tiedosteta. Siksi moni uskontunnustuksen kohta voidaankin vetää juuri ruumiin ylösnousemuksen kaltaisiin uskonkiistoihin.

Kielitiedekin tietysti komppaa tätä aatehistoriallista tematiikkaa. Jos mietimme samaa Korinttolaiskirjettä, voimme katsoa mitä "1. Kor 15:35-49" sanoo. Kohta on tärkeä, kun tarkastellaan ruumiin ylösnousemusta, sillä tämä kohta käsittelee juuri tätä. ; Ja Paavalin käyttämät vertaukset korostavat esimerkiksi sitä miten siemenestä tulee kasvi ; Aineellisuus ei katoa vaikka se muuttuukin. Kun suomenkielinen Raamattu sanoo "Kylvetään ajallinen ruumis, nousee hengellinen ruumis" Paavali käyttää alkutekstissä tässä kohden konsistentisti sanaa σῶμα (sooma), joka todellakin viittaa ruumiiseen. Paavali ei sen sijaan käytä lausunnossa missään kohdassa sielua ja henkeä tarkoittavaa sanaa ψυχή (psykhee).

Kysymys ei siis ole pelkästään Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta, vaan siitä että myös ihmiset nousevat ruumiissa. Kysymys on siis oikeasti jostain joka pitäisi kenties täsmällisyyden vuoksi laittaa suomenkieliseen uskontunnustukseenkin "Ruumiiden ylösnousemus". Mutta käännökset ovat usein tämänlaisia. Tulkinnanvaraisuutta ja ajatusvääristymiä saattaa syntyä.

Jos kristillinen usko tarkoittaisi fundamentalistien anekdooteissa selvästi tapahtuvaa välitöntä sielun ylösnousemusta, Paavali olisi varmasti Jumalallisen hengen vaikutuksen alla osannut puhua sielusta ruumiin sijaan. Tosin anekdooteissa ongelmallista on myös se, että sielullisuuden lisäksi niissä ohitetaan kristityille oleellinen ajatus siitä että kaikki kuolleet herätetään vasta viimeisenä päivänä. Kuolleistapalaamiskertomuksissa ideana on aina katkeamattomuus ajassa ; Sielu lähtee ruumiista ilman ajallisia viiveitä, ja palaa takaisin ollen tietoinen kaikista seikkailuista siinä välillä.

Mutta fundamentalistit ovatkin tuuliviirejä jotka seuraavat oman alakulttuurinsa muotivirtauksia joissa pietistisesti pappi ei ole dogmejen alkuperää opetellut tulkinnoissa auttaja, vaan jokin jota vahditaan ja joka tuomitaan välittömästi jos hän ei seuraa fundamentalistien alakulttuurin muotivirtauksia ja tarjoa juttuja jotka tyydyttävät erilaisia harhaoppisia korvasyyhyjä.

Nyt ei pidä repiä persettä

Ylläoleva kuva on rajattu palanen ns. Torinon käärinliinasta. Yleensä kankaasta rajataan naama, mutta käärinliinassa on kokovartalokuvat sekä edestä että takaa. Tämä on rajattu siitä ahterin tienoolta. Kuva on riittävän selkeä, ja siitä erottuvat pakarat. (Ja hyvät pakarat ovatkin, itselläni on suunnilleen saman malliset. : Minulla onkin jumalainen perse.) Halusin jakaa tämän vähemmän tarkastellun yksityiskohdan, joka on vähintään yhtä ihmeenomainen kuin muukin kuvaosuus Hänen Pyhyydestään.

Joku voisi ajatella että tämänlainen pyllyn näyttäminen olisi julkeaa jumalanpilkkaa. Uskallan kuitenkin ottaa tämän esimerkiksi jostakin joka ei nimenomaan ole jumalanpilkkaa. Käyttämäni näkökulma on teologis-spekulatiivinen, eli en edes lähesty asiaa ateistis-materialistin näkökulmasta.

Ensin voisi ajatella että jos aiheeksi ottaa Jeesuksen persauksen, se riittäisi pilkkaamiseen. Mutta tosiasiassa teologiassa aihe ei vielä tarkoita paljoa. Sillä esimerkiksi Jeesuksen esinahasta on käyty kovaa teologista vääntöä. Ongelmia tuotti kun Jeesuksen pyhäinjäännöksiin ilmestyi ristinnaulojen lisäksi esinahkoja (jopa useita kappaleita.) Kun Jeesus nousi kuolleista, oli kysymys se, nousiko myös esinahka kuolleista. Kannanotoiksi esimerkiksi Pyhä Katariina Siennalainen käytti Jeesuksen esinahkaksi kutsuttua reliikkiä sormuksena. Edes tätä pippelinsormeiluaktiota ei nähty jumalanpilkkana, vaan kunnioittavana tekona.
1: Teologinen kysymys myös siitä regerenroiko Jeesuksen esinahka ylösnousemuksessa vai säilyikö tämä ihmisen tekemäksi ruumiinvammaksi luokittuva asia ylösnousemuksessa on mielenkiintoinen. Oma arvaukseni on, että niille kävi kuten ristiinnaulitsemisrei'ille. Kun muistamme että Tuomas sai kuolleista heränneen Jeesuksen ristinnaulan jättämiä reikiä tökkiä, herää tästä mielenkiintoisia ja teologisesti tuhoisia implikaatioita ateistien kysymykseen "Why don't God heal amputees?" Jumalan kaikkihyvyys on tässä ilmiössä selvästi säilyttämisen kannalla eikä kaikkivoipuus siksi toteudu.

Koska kyseinen kuva on Torinon käärinliinasta, on sillä kaksi vaihtoehtoa.

Ensimmäinen on se, että Torinon käärinliina on Jumalallinen ihme. Silloin itse Jumala on maagisin ihmisen tutkimukselle tuntemattomin koronapurkauksin tuottanut meille tarkan kuvan Jeesuksesta. Tarkkuus on ollut valtava, ja se ylittää ihmismaalarin tarkkuuden. Sama hartautta herättävä Jumalallisen tarkka resoluutio on siis piirtänyt myös Jeesuksen takamuksenkuvan kankaaseen. Jumala olisi voinut sensuroida persustanpaikan, mutta hän ei selvästi ole tehnyt sitä. Koska sekä ahteri itsessään on Jumalallisen designin tuotos, ja Jumala on omahenkisesti säteilyttänyt kyseisen painauman, niin mikä minä olen sanomaan Hänen ihanaisesti kuvattua peppuaan saastaksi ja ryönäksi? Jos käärinliina on aito, meidän päin vastoin tulee hartaasti ja ihaillen hiljentyä tämän perseenkuvan äärellä. (Mikä ei kieltämättä ole vaikeaa. Kuvan takamus on, kuten jo mainitsin, sekä teologisessa että esteettisessä mielessä, jumalainen.)

Toinen vaihtoehto on se, että kyseessä on ovelan, mahdollisesti alkeellista valokuvausmenetelmää käyttäen tehty hienostunut väärennösrätti. Silloin tätä kuvaa voidaan käyttää todisteena siitä että rätti ei ole aito. On nimittäin olemassa suurikin määrä uskovaisia, joiden mukaan Torinon käärinliina on porttokirkko katolisuuden esineenpalvontaa varten rakennettu tuotos. Ja että on loukkaavaa pyhäinhäväistystä ajatellakaan että aito Jeesuksen takamus piirtyisi johonkin kankaaseen joksikin epäilyttävästi pakanamaan karttaa muistuttavaksi. Heistä Jumala ei tekisi tätä, joten Jeesuksen ahterin kuvassaolo nimenomaan todistaa sen, että joku julkea pilkkaaja on tehnyt kankaan. Vain rienaava taho voisi väittää nakupelleä Jeesukseksi. Kuva kuvateksteineen on tällöin jumalanpilkan sijasta provokaatioon toimintansa perustava todiste siitä makaaberiudesta joka torinon käärinliinaan itseensä on tehty. ; Tämä hätkähdys jonka perse synnyttää ei siis pilkkaa Jumalaa vaan päinvastoin etäännyttää kuvaan uskomisesta, jolloin ihminen voi siirtyä epäpyhien väärennöskuvien palvonnasta elävän Jumalan palvelemiseen.

Ei minulla muuta. Paitsi tietysti se, että on perin ikävää että Jeesusken kädet eivät ole ristissä selän takana peittämässä ahteria. Sen sijaan kädet tunnetusti ovat ristissä edessä. Jos kädet olisivat olleet toisella tavalla klassinen teologinen esinahkaongelma olisi kenties helpostikin ratkaistavissa.

Teologian valta

"Kylähullun päiväkirjan" pitäjä on voimakkaasti sitä mieltä että uskonto ei ole teologian asia. Hän kohtelee teologiaa ja fundamentalismin kirjaimellisesti tulkintaa seuraavalla tavalla ""Raamattu-uskollisuudellakaan" ei ole mitään arvoa, jollei ole Raamatusta oppinut tuntemaan Jumalan mielenlaatua, johon ei selvästikään kuulu "Raamattu-uskollisuuden" arvostaminen"" Tähän moni toki on erimielinen ja esittää että ei ole kristinuskoa ilman "Raamattua" ; "Ainakin siinä Raamatussa, jota kristikunta käyttää, vähän väliä viitataan Raamatun teksteihin auktoriteettina ja totena. Raamatussa ollaan Raamattu-uskollisia. Jumalan sana on jalkojemme lamppu. Silloin emme astu harhaan."

Tämä jännite on itse asiassa hyvin mielenkiintoinen ja monella tavalla olennainen aihe. Sillä "kylähullun päiväkirja" myy uskoa ikään kuin elävänä uskona joka on jopa jonkinlaista antifilosofiaa. "Minulla on kai aina ollut jonkinlainen itsesuojeluvaisto filosofeja kohtaan. Kannatan ehdottomasti tervettä maalaisjärkeä, mutta olen aavistanut filosofien kykenevän seireenilauluillaan muuttamaan vaikka mustan valkoiseksi ja siksi olen aina tilanteen tullen varautunut poistamaan varmistimen ja sidottamaan itseni terveen järjen mastoon. Meiltä näyttää helposti unohtuvan se, että filosofia on ihan oma metatieteensä omine lainalaisuuksineen ja kysymyksineen, emmekä ehkä yleensä edes kykene erottamaan hyvää filosofiaa huonosta. 'Tavallisilla' tieteentekijöillä ja siitä kiinnostuneilla ei normaalisti ole filosofiseen keskusteluun paljoakaan mielenkiintoa saati harjaantumista." Tähän on luonnollisesti helppoa vastata kuten eräs kommentoija "Meistä jokainen nojaa tiedostaen tai tiedostamattaan lukemattomiin erilaisiin päättelyketjuihin. Filosofia on periaatteessa vain näiden päättelyketjujen ääneen sanomista... Jaakko sinäkin olet 'FILOSOFI'."

Onkin selvää, että esille tullut Raamattuun nojaaminen johtaa siihen että usko ei ole koskaan mikään antifilosofia. Vaikka monet herännäiset korostavatkin, että heillä ei ole kysymys uskonnosta tai dogmista, niin kuitenkin tosiasiassa jo se että he ottavat Raamatun auktoriteettina johtaa siihen että heillä on kirjan verran dogmia, joiden ympärillä heillä on järjestäytynyttä, sisällöltään toistuvaa ja osin jopa ritualisoitua käyttäytymistä jossa ajetaan tiettyjä elämäntapoja ja asenteita yleisemminkin. Eli kysymys on pakosti myös uskonnosta. Tässä mielessä "Kylähullun päiväkirja" on hieman heikoilla. Se ajaa näkemystä ideologiattomana ja maailmankuvavapaana jos se mukailee arkijärkeä - Tämä ei itse asiassa juuri mitenkään eroa siitä "kylähullun päiväkirjan" paheksumasta Puolimatkan käsityksestä ja otteesta, jossa "ensimmäinen perspektiivi" tulee intuition tarjoamien peruskokemusten kautta.

Kuitenkin tätä "elävän uskon" puolta voidaan tukea muuta kautta. Ja täällä sen argumentit ovat itse asissa vahvimmillaan. Tällöin vertaukseksi muuttuu ikään kuin "rakkauskäsitys" ; Vaikka sinulla olisi "enkelten tieto", mutta kukaan ei sinua ymmärtäisi, olisit pelkkä "kilisevä tiuku" tai "helisevä vaski". Tällöin Raamatuntuntemus olisi käänteisessä suhteessa vakaumukseen ; Ilman vakaumusta voisi olla Raamattutuntemusta eikä Raamattutuntemuksen hankkiminen ja sen mukaan käyttäytyminenkään vielä tarkoita sisäistä vakaumusta. Mutta jos sinulla on vakaumus, se ohjaa käyttäytymistä niin että Raamattutuntemus tulee "ikään kuin kaupan päälle". Tällöin filosofointi on tavallaan hyvinkin epäoleellista.

Tämä on hyvä muistaa sillä teologiankäyttäjät ovat myös vallankäyttäjiä. Tämä tulee kenties selvemmin esiin kun viittaan aikaisempaan blogaukseeni siitä onko Jumala antropomorfistinen. Siellähän esiintyi argumentti jossa vedottiin "filosofien Jumalaan" joka on viileä alkusyy. Antropomorfistiseen kulmaan keskittynyt teologia -argumenttien kritiikki tuomittiin lähtökohtaisesti vääräksi koska "Perinteinen kristillinen Jumala-käsitys on siis radikaalisti kaikenlaista antropomorfismia vastaan, ainakin kaikkein tärkeimpien ja suurimpien ajattelijoiden keskuudessa." Tosiasiassa moni uskoo juuri tähän "kiellettyyn Jumalaan", ja heille tämänlainen Jumalakysymyksen rajaus on itse asiassa valtapelillinen aktio. Siinä määritellään minkälaiseen Jumaluuteen on pakko uskoa. Ja tähän todisteena ei ole mikään aktuaalisen Jumalan ominaisuuksien tutkimus, vaan tämä tehdään auktoriteettiin vedoten ; Kun viisaat kristityt ovat käyttäneet ahkerasti tiettyä määritelmää, olisi kaikkien ikään kuin otettava juuri tämä yksi ja tietty Jumalanäkökulma pohjalle. Tai sitten kulma ei ole "tärkeä". On selvää että tämä on "kerettiläispuhetta" jolla kielletään tietyt näkökulmat kokonaan. Tämä komentaa lähestymään asiaa vain ja juurikin tiettyjen teemojen ja käsitteiden kautta eikä muiden. (Koska sitä ei selvästi kuvata "vain yhtenä näkökulmana" vaan sen merkittävyyttä painosteaan suuresti.)

Samantapaista toimintaa sekä ateisteille että kreationisteille harjoittaa esimerkiksi Kemppinen, jonka mielestä Jumalan olemassaolokysymyksen kartoittaminen on noloa, huono näkökulma josta ei saa olla kiinnostunut koska eksistentialistinen jumalankuva on modernimpi ja kiinnostavampi ja "teologian ainut peli kaupungissa" (joskus toisen maailmansodan jälkeen näin ehkä olikin, joskin epäilen.) Tässä ollaan tietysti "tiellä" ja ohitetaan toisen prioriteetit ja määritellään ne roskaksi ja tällä kautta määritellän itsensä ikään kuin "voittajaksi", jolla on suuri valta siinä että he saavat päättää mikä on tärkeää ja kiinnostavaa. Tässä huonona puolena on se, että tässä tapahtuu helposti samoin kuin C.S. Lewikselle joka yritti olla reilu ja lähestyä ateisteja ateistejen näkökulmasta ja otti toiset kulmat uskovaisille. Mutta jolla samalla oli omituiset käsitteet jotka antoivat ateisteille prioriteetit joita he eivät jakaneet ja jonka lopputuloksena on katastrofi ; Uskovaiset arvostavat Lewisin "rakkautta" ateisteja kohtaan koska heistä Lewis lähestyy ateistejen ehdoilla kun ateistit itse ovat tästä kovin erimielisiä. (Lewisin prioriteetit vastaavatkin uskovaisten ateistikäsitteitä eivätkä ateistejen omia käsitteitä, lähtökohtatavoite epäonnistuu siksi tavalla jota uskovaiset eivät tunnista koska se osuu heidän olkiukkokäsitykseensä ateismista.) ~ Tämänlaisen valtapelillisen asennekikkailun lopputuloksena onkin "omituista rakkautta", jonka ydin löytyy esimerkiksi Ryösön puskuritarraepisodista. Se, että evolutionistilla on mielipide aiheuttaa vihaa mutta muuttuu pian todisteeksi siitä että ihminen olisi homo religiosus. Ateitin vaihtoehtona tämänlaisella "rakkauskartalla" onkin olla määritelty häviäjä ; (a) Joko uskovaiset voittavat ja ateistit ovat hiljaa tai sitten (b) ateistit ovat äänessä eli militantteja aggressivisia ihmisiä joilla on uskonnollinen vakaumus kun ovat kerran äänessä. Peli jossa säännöt ovat "kruuna, minä potkin sinua päähän - klaava, sinä pussaat persettäni" ei ole rakastava tai eettisesti hyväksyttävä oikein millään logiikalla.

Uskovaiset luonnolliseti kohtaavat hyvin paljon tämänlaista. Sillä tilanne on juuri kuten Boyer ilmaisee ; Valtaosa uskonnollisista normeista ja rangaistuksista on tarkoitettu uskovaisten sisäpiirille. Jopa ateistejen vihaaminen ja vastustus on pääfunktioltaan uskovaisten kurissapito, se näyttää miten uskosta luopunutta ja ulkopuolista kohdellaan, mikä on taatusti kova rajoite koska uskovainen tuntee ne pilkkaajat ja on oppinut pitämään näitä ystävänään. Valtaosan uskonnon harjoittamasta vallankäytöstä nähdään liian helposti uskonnon ulkopuolisiin kohdistuvana. Kuitenkin kaikista pahimmat, tehokkaimmat - ja määrällisestikin enimmät -vallankäytölliset toimenpiteet kohdistuvat nimenomaan uskovaisiin. Ateistien ja uskonnottomien ja "darwinistien" vihaaminen - niin suurta tai näkyvää kuin se ehkä onkin - on vain uskontojen vallankäytön sivutuote.

Teologien valtaa vakaumusasioihin vähätellään. Tässä vähättelyssä on taustalla se, että siinä on kyseessä valtaa jota ei haluta menettää. Menettämmisen pelko taas on olemassa vain silloin kun asia on keskustelun alla. Valta joka haluaa pysyä suurena kiistää itsensä, kiertää faktoja ja kikkailee itsestään jopa marginaalisen tai vainotun. Ja tässä pahimmassa välikädessä ovat ennen kaikkea "kylähullun päiväkirjan" kirjoittajan kaltaiset henkilöt. Eli henkilöt joille sitä ei toivoisi edes tämänlainen uskontoihin "lähtökohtaisesti epäillen ja vastenmielisyyksiä odottaen" suhtautuva.

"it is too late for CS Lewis but not for you"

C. S. Lewisillä on tiukka ja yllättävän laaja kannattajakunta. Olen ollut varsin äänekkäästi huvittunut tästä suosiosta jossa on erittäin huono "argumenttien laatu jaettuna kannatusinnolla" -kerroin. Hän onkin mielessäni hieman sama kuin "Piukat paikat" -elokuva on elokuvien joukossa. Ei leffana totaalisen huono, mutta silti kenties maailman yliarvostetuin elokuva.

Kuitenkin on myös uskovaisia ihmisiä joista Lewis on vastustettava taho. Ja vaikka Lewisin kannattajat ovat monesti huvittavia, näissä vastustajissa on joukossa sellaisia joissa huvitus nousee absurdeihin sfääreihin. Tähän vastustukseen liittyy pääasiassa se, että Lewis oli episkopaali eikä pitänyt evoluutioteorian vastustamista relevanttina.
1: Aiheelle löytyy esimerkiksi teologiaan keskittynyt sivu "C. S. Lewis - The Heretic" joka kertoo että Lewis oli vastentahtoinen käännynnäinen, joka ei esimerkiksi kutsunut itseään uudelleensyntyneeksi, eli ei ollut kunnon kristitty / oikea kristitty ollenkaan. Tämän kerettiläisyyden todisteeksi esitetään esimerkiksi Lewisin esittämä, kammottavana pidetty, ajatus että oikeamielinen ateistikin voi päätyä taivaaseen koska kuitenkin seuraa Jumalan sisäänsä rakentanutta hyvyysintuitiota. Joka taas liittyi Lewisin "kerettiläiseen" ajatukseen siitä että ihminen ei olekaan perisynnin turmelema perustaltaan paha ja turmeltunut.
2: Evoluutiopuolta korostavasta tavasta esimerkiksi tästä voisi antaa viestin. Se muun muassa nimittää episkopaaleja kultiksi ja selittää että episkopaalien pitäisi ostaa oikea Raamattu ja lukea siitä ja pelastua. (Sävy on toki itselleni tuttu, mutta tämänlainen käännytyspuhe on jostain syystä vielä absurdimpaa kun sitä esitetään jo valmiiksi uskovaiselle.) Viesti listaa joitakin C. S. Lewisin evoluutiolausuntoja aivan kuin ne olisivat itsessään jonkinlainen huolestuttavan kerettiläisyyden merkki. Näistä esiinnostettaviksi ja kuvaaviksi "If ... you mean simply that man is physically descended from animals, I have no objection" (The Problem of Pain, p.72)" ... "we have good reason to believe that animals existed long before men... For long centuries God perfected the animal form which was to become the vehicle of humanity and the image of Himself ... [Eventually,] God caused a new kind of consciousness to descend upon this organism" (The Problem of Pain, pp.133,77)"

Naureskelun jälkeen on hyvä ottaa esille se, että suomessakin Lewis näyttää olevan monen kreationistin mieleen. Esimerkiksi "Mahdollisuus Muutokseen" -kampanjakirja pitää sisällään Lewisin trilemman ja evoluutionvastaisia argumentteja Pekka Reinikaiselta. Syynä lienee se, että Lewisin aineistoon ei itse asiassa olla "noissa piireissä" juurikaan tutustuttu. Lewisin suomeksi käännetyistä kirjoista kuvaavaa on se, että niissä teistinen evoluutio vilahtaa lauseessa parissa. Ja "Paholaisen kirjeopisto" - joka lienee Suomessa luetuin Lewisin uskonnollinen kirja - sisältää evoluution yhdessä lauseessa. Se liittyy ajallisuuslukuun (luku 15) "Sanalla sanoen tulevaisuus kaikkein vähimin muistuttaa iäisyyttä. Se kuuluu kaikkein täydellisimmin ajallisuuteen - sillä menneisyys on jäätynyt eikä enää virtaa ja nykyisyyttä valaisevat iäisyyden säteet. Niinpä olemmekin antaneet kannatustamme kaikille tuollaisille ajatussuunnille kuin kehitysoppi, luonnontieteellinen humanismi ja kommunismi, jotka kaikki suuntaavat ihmisen mielen tulevaisuuteen, ajallisuuden sydämeen."

On ymmärrettävää jos tämän näkee evoluutionvastaisena. Tämän kontekstoinnin kohdalla on hyvä muistaa sillä Lewis vastusti erityisen vahvasti skenaariopohjaista ajattelua joka on futuurin kontingenssin vuoksi ihmisille luonteenomaista. Lewisin mukaan ihmiset ajattelevat erilaisia "voi olla" -todellisuuksia ja kantavat huolta olemattomasta. Hänen maailmassaan tulevaisuuksia on yksi ja Jumala antaa kyllä voimia sen haasteisiin. Hän näkee skenaariopohjaisen ajattelun sinä että huolehtii niistäkin pulmita ja haasteista joita ei ole olemassa kuin ihmisen mielessä.

Lewisin ja muiden episkopaalejen ajattelussa ; Esimerkiksi evoluutiota moittivan linkin blogaaja on antanut vakaumuksestaan seuraavan kuvan "...That leave only conventional wisdom or common sense or worldview or whatever you want to call it as a reason to believe it is not authentic. Maybe someone will figure it out someday. In the meantime all of us, skeptics and believers alike, are stuck with leaps of faith." Heidän pitäisi nähdäkseni olla kaiken järjen mukaan agnostikkoja, mutta he päättävät tehdä tietoisesti irrationaalisen uskon hypyn. Jossain määrin kykenen kunnioittamaan tätä "Screw your logic" asenteista keskisormennäyttöä rationaalisuuspakolle.

Mutta itse en tietysti hyppää koska agnostikkona minua kuvaa se joka suurinta osaa agnostikkoja kuvaa ; Jos he olisivat uskovaisia, he haluaisivat olla "intellectually fulfilled" -henkisesti uskovaisia ~ uskovaisia maailmankuvariippumattomasti. Tämä tietysti vaatii sen että jos uskovaiset ja kaikki ovat uskon loikan varassa, on ainut intellektuaalisesti tyydyttävä vaihtoehto nimenomaan rajoitteiden tunnustaminen. ~ Siitäkin huolimatta että se on kova paikka erityisesti kaltaiselleni ihmiselle joilla on samanaikaisesti (a) iso ego (b) halu siihen ymmärtämisen tunteeseen kun tietää miten jokin asia on. Ainut joka kykenee taistelemaan näitä vastaan on tietysti se (c) halu olla aina oikeassa. Tämä ei ole kenties kaunista, mutta se on nähdäkseni sentään vähemmän rumaa kuin ne vaihtoehdot.

Nojatuolia, sikareita ja hengellisyyttä.

Windsorin miekkailukoulussa on monia humoristisia harjoittelutapoja. Yksi esimerkki niistä on tasapainon ja lihaksiston harjoittamiseen tähtäävä. Siinä kuvitellaan että istutaan mukavassa nojatuolissa, ja että toisessa kädessä on brandylasi ja toisessa sikari. Selkä ja jalat ovat suorana, ja molemmat nostetaan ilmaan niin että mennään ikään kuin linkkuun - kuten kunnon lepotuolissa kuuluukin. Tempua helpottaa se, jos kuvittelee tuolin olevan olemassa.

Satuin aikanani tutustumaan humoristiseen "Bush yoga" -ilmiöön, jossa Bush -muovinukke on taivutettu erilaisiin aivan oikeisiin jooga -asentoihin. Ja sitten niissä on leppoisia ohjeita, kuten sitä miten mielen tyhjennys on monille vaikeaa kun päässä on niin monta ajatusta, mutta että Bush kehuu olevansa tässä oikein lahjakas. Lepotuolitemppu on itse asiassa "paripurna navasana" -niminen asento. Sen avulla Bush hakee itselleen voimaa yrittää jatkaa keskeytyneet sotilaspuuhansa loppuun.

Molemmat esittelemäni lähestymistavat ovat sinällään mielenkiintoisia, että ne ovat etääntyneet varsin kauas joogan hengellisestä historiasta. Windsorinkin valinta on sinänsä sekulaari, että asian voi hakea tiettyyn "ihmisruumiilliseen" tavoitteeseen pyrkivänä liikuntana. Huumori keventää niin että sitä on hauskaa tehdä.

Hengellisyyden siinä näkevät ne jotka haluavat. Ja osa niistä saattaa kenties nähdä niissä pyhäinhäväistystä, kerettiläistä ikonoklasmia. Osa tietysti saattaa nähdä huumorista ja koko systeemin muuttumisesta huolimatta tempussa jotain idän harhaoppeja, joka kontaminoi ja saastaa koko harjoitteen. Kenenkään ei toki ole salilla pakko tehdä jotain jota ei halua. Sellaista ei tosin liene löytynyt, joka olisi lajia harrastanut ja haluaisi jättää hauskan ja silti toimivan harjoitteen käyttämättä.

Maailmankuvan vapauden toteutuminen.

"Isn't it interesting... religious behaviour is so close to being crazy that we can't tell them apart."
(Gregory House, House MD, II season, "House vs. God")

Toisia on aina helppoa kutsua harhaiseksi. On kuitenkin syytä miettiä hieman, mitä se tarkoittaa. Duodecimin terveyskirjaston deluusioartikkeli tulkoon avuksemme:

"Harhaluulot eli deluusiot ovat epäreaalisia uskomuksia, joiden taustalla yleensä on havainnon tai kokemuksen väärä tulkinta. Harhaluulojen sisältö ja kohde voivat olla hyvin erilaisia."

Deluusiot jaetaan esimerkkiartikkelimme mukaan:
1: Vainoamisharhaluulot, joissa henkilö kokee että häntä vainotaan ilman että tälle on todisteita.
2: Suhteuttamisharhaluulot, joissa esimerkiksi laulujen sanat sisältävät henkilökohtaisia viestejä.
3: Suuruusharhaluulossa henkilö kokee itsensä erityisen merkittäväksi, ilman että on syytä.
4: Uskonnollisessa harhaluulossa henkilö tuntee itsensä Jumalan profeetaksi, tai itse Jumalaksi.
5: Mustasukkaisuusharhainen kokee puolisonsa käyvän vieraissa ilman syytä.
6: Eroottisesti harhaluuloinen kokee muiden rakastavan itseään vaikka tälle ei ole loogista syytä.
7: Somaattisesti harhainen kokee että hän on jollain erityiseltä fyysiseltä piirteeltään kuvottava.

Eikä siinä vielä kaikki. Diagnoosissa on otettava huomioon myös se, että

"Eron tekeminen harhaluulojen ja hyvin itsepäisesti pidettyjen tai kulttuuristen uskomusten välillä ei aina ole helppoa."

Diagnoosin vaikeudeksi tulee luonnollisesti se, että täytyy jollain tavalla tietää mikä on harhaa ja mikä todellisuutta. Tiede voi antaa tähän ainoastaan todennäköisiä, ei lopullisia, vastauksia. (Toisaalta sama epävarmuus vaivaa jopa nuhadiagnoosia. Lopullinen varmuus puuttuu, mutta luotamme siihen silti) Diagnosointi voi kuitenkin olla tämän lisäksi myös kulttuurista tulkintaa, vallankäytön väline. Kuin suoraan subjektiivisimpaan postmodernistiseen näkemykseen luottavilta :

"Uskomusta ei pidetä harhaluulona, jos se on luonteeltaan henkilön kulttuurissa tai alakulttuurissa yleisesti ilmenevä uskonnollinen vakaumus tai maailman selitys."

Koko deluusion käsitehän tuomitaan siinä vain kulttuurin sisäiseksi. Minusta se, että omintakeisista harhoista kärsivät (jotka eivät saa seuraajia) tulkitaan sairaiksi siinä missä laumaa seuraavia uskovaisia vapautetaan tautiluokituksesta on nimenomaan eräänlaista yhteiskunnallista kerettiläiseksi julistamista. (Samantapaista, joilla ne jotka saavat seuraajia julistetaan profeetoiksi tai näkijöiksi.) Tämä korostuu siinä, että harhainen itse kokee varmuutta harhoihinsa.

"Sairauden akuutissa vaiheessa henkilö voi olla täysin vakuuttunut oudoimmankin luulonsa todellisuudesta, kun hän toivuttuaan ymmärtää hyvin uskomuksensa harhaisen luonteen."

Kaikkia uskovaisia ei kuitenkaan välttämättä tarvitse luokitella harhaluuloiseksi. Minusta heidän kohdallaan voitaisiin tehdä kuten teemme muidenkin maailmankatsomusten kanssa. Ei, emme vapauta sairaille terveiden papereita heti kun oppi saadaan viralliseksi uskontokunnaksi tai palvojamäärä kasvaa muutoin niin suureksi että sen vuoksi voidaan puhua "alakulttuurista". Olen halukas käyttämään karkeistusta:

"If you talk to God, you are praying; If God talks to you, you have schizophrenia. If the dead talk to you, you are a spiritualist; If you talk to the dead, you are a schizophrenic."
(Thomas Szasz, "The Second Sin", Anchor/Doubleday, Garden City, NY. 1973 )