Pekka Haavisto on ilmoittautunut olevansa presidenttiehdokas. Toisaalta on käytännässä selvää että myös Sauli Niinistö on ehdolla. Tästä seuraa se, että tulevista presidentinvaaleista on tulossa edellisten vaalien toisinto.
On kiinnostavaa että vaalien jälkeen en ole kuullut käytännössä mitään Haavistosta. Ja kiinnostavaa on myös se että Niinistö selvästi yritti aluksi olla kantaaottava ja aktiivinen presidentti, mutta tästä hänelle tuli erilaisia ongelmia - esimerkiksi syrjäytymistä koskeva "pullanpaistokohu" - ja hän oppi virheistään nopeasti. Hänkin on ollut enimmäkseen näkymättömissä ollut julkisuuteen ympäripyöreältä vaikuttava presidentti.
Molempien ehdokkaiden passiivisuus korostaa sitä että he lienevät lähinnä pohjustusta edellisen vaalin vaalikeskustelulle. Joka taas koskee turhinta ja presidenttiyden kannalta irrelevanteinta asiaa. Sitä mitä sukupuolta on se jonka kanssa presidentti harrastaa seksiä kotonaan. (Jos kyseessä olisi edes julkisilla paikoilla seksin harrastaminen voisin ymmärtää.) Ehdokkaita yhdistääkin moni perusasia. Molemmat esimerkiksi harrastavat edelleen itseä nuorempia partnereita.
Toki tiedän että presidenttimme valtaoikeudet ovat melko kapeat. Ja tässä mielessä presidentinvaalit eivät ole oikeasti kovin tärkeät vaalit. Eduskuntavaalit ovat meillä ne jotka voivat tuhota yhteiskuntamme ja presidentinvaalituloksen katastrofaalisuustulokset ja niihin liittyvät pelot liittyvät vahvemmin presidentinvaaleihin. (Vrt. Sipilä ja Trump tuhon airueina. Ja mieti heidän titteleitään.) Kuitenkin jos kysymys trivialisoituu siihen mikä on ehdokkaan seksuaalinen suuntautuminen, ollaan vaalikampanjoimassa niin idiottimaisella pohjalla että emme enää edes ansaitse mitään johtajia mihinkään vaihtoehtoiseen todellisuuteenkaan, saati niitä joita äänestämme. Olemme sellaisessa onttoudessa että emme enää ansaitse edes katastrofeja rangaistukseksi vaan huoltohenkilökuntaa vastaamaan siitä että kykenemme selviämään normaalissa arjessamme.
Jo viimeisin presidentinvaali oli tarpeeton, ärsyttävä ja toisteinen. Nyt pitäisi kestää vielä toinen samanlainen?
Itse näen että istuvalla presidentillä on aina jonkinlainen etulyöntiasema. Niinistö ei ole tehnyt mitään radikaaleja tai kansakunnan muistissa olleita virheitä kautensa aikana. Joten hän kerännee tältä pohjalta itselleen etua. Ennustan siis että myös lopputulos on edellisen kaltainen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Niinistö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Niinistö. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
torstai 23. kesäkuuta 2016
"Reaali"politiikkaa...
Nykyajan konservatiiviutta kuvaa se erikoinen piirre, että se toisaalta puhuu kovasti sananvapaudesta ja poliittisesta epäkorrektiudesta ja toisaalla puhuu kansallisesta yhtenäisyydestä ja ajaa sitä. Toisaalta se puolustaa moraalisuutta jota maksimalisen sananvapauden ääripää, relativismi, tuottaa. Ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset tuntuvat olevan juuri sille suuri ärsytyksen aihe.
Taustalla on ajatus reaalipolitiikasta. Ja se, että se on mukailtu hämmentäväksi järjestelmäksi. Tämän taustan ymmärtämiseksi on mietittävä metaetiikkaa. Sillä jännittävää kyllä aiheesta ei ilman tätä kulmaa oikeastaan saa mitään tolkkua ; Vaikka tavallaan reaalipolitiikkaa myydään ikään kuin moraalin, hyvän ja pahan tuolla puolen olevana kokonaisuutena. (Jossa kieltämättä onkin Nietzsche-stereotypioiden sävyjä.)
Poliittisesti epäkorrektia hajaantumista ja puoluevaltaa.
Jos otetaan esille tuore PerusSuomalaisilta tullut lausunto ; Siinä Simon Elo puhuu Venäjän hybridisodankäynnistä ja siitä, että "Venäjän harjoittama hybridivaikuttaminen kohdistuu suurimmalta osin Baltian maihin, mutta myös Suomi on saanut siitä osansa. Sodan uhka on hybridivaikuttamisen välineistä järein, mutta esimerkiksi myös erilaisilla valemedioilla on merkittävä rooli kun halutaan järkyttää kansallista yhtenäisyyttä." Tämä on periaatteessa melko yllättävää. Sillä tässä viitattavat valemediat elävät nykyaikana poliittisen korrektiuden vastustamisen ympärillä. Joka taas on ollut PS -linjalle melko tärkeää.
Taustalla onkin se, mikä näyttää olevan Soinin perushaasteena. Hän ajaa populistipuoluetta joka kannattaa riitelevää henkeä. Poliittisen epäkorrektiuden taustalla on individualistis-sananvapaudellienn teema. Populismi taas vaatii taakseen suuria massoja ja niiden liikehdintää on ohjailtava "karjalauman tapaan". Soini on kirjoittanut populismista gradunsa, ja hän on tietenkin ymmärtänyt tämän. Kun Soini esimerkiksi haukkui aikanaan Halla-ahon Moskovan junassa, syynä oli juuri se että populismipuolue ei saisi sirpaloitua. Moni konservatiivi näkikin Soinin ongelmallisena juuri siksi että Halla-aho edusti hyvin vahvasti sitä poliittista epäkorrektiutta jonka oikeutuksella Soini ja hänen puolueensa otti kantaa asioihin joita on pidetty suvaitsemattomina eli liberaalista kulmasta epäeettisinä ja epäkohteliaina.
Nyttemmin PS -massa onkin jakautunut erilaisiin fragmentteihin. Ja nämä fragmentit eivät saa valtaa. Sillä Suomen demokratia on puoluepolitiikkavetoista. Ja puoluepolitiikassa valta ei ole pelkästään sitä kuka kannattaa mitäkin mielipidettä eniten. Jos puolueet sirpaloituvat pienpuolueiksi, saattaa käydä niin että mielipidejakauma ei muutu juurikaan. Mutta asioita ajamaan pääsevien poliitikkojen määrät muuttuvat. Ja se mitä nämä poliitikot saadaan keskusohjatusti tekemään muuttuu vielä enemmän. Näin PS:puolueen kannattaakin koota rivejään ja iskeä sellaisia asioita joita monet heidän kannattajansa ja etenkin ex-kannattajansa ajavat. Kun jotkin vaihtoehtomediat jakavat heidän mielipiteitään sisäisesti, yhteinen rintama heikkenee ja tulevissa vaaleissa ei saada mitään tosi isoja jytkyjä. Tai muitakaan asioita.
Kun mietitään konservatiiviutta tässä kulmassa "jossa on oikeistolaisia mausteita" - monien mielestä jopa äärioikeistolaisia mausteita - voidaan huomata, että jos katsotaan erilaisia PS -edustajia ja sen reunamilta syntyneitä puolueita - kuten Muutospuoluetta - voidaan huomata, että ne tarjoavat hieman erilaisia näkökulmia siihen mitä ylipäätään tarkoittaa olla hyvä kansallismielinen konservatiivi (oikeistolaisilla mausteilla). Tämä johtaa erikoisiin tilanteisiin vaaleissa.
Jos jokin poliittista epäkorrektiutta ajava puolue näyttää saavan vähemmän ääniä kuin PS -puolue, niin kannattaisiko sen kannattajien äänestää silti Timo Soinia? Timo Soini kun ei toimiltaan oikein edusta mitään poliittista epäkorrektiutta. Hän osaa keksiä hauskoja sloganeita mutta moni näkee että hänen keskusjohtajuusasenteensa on haaste.
Tästä saadaan äänestyskäyttäytymistä koskeva dilemma
Jos kukaan poliitikko jolla on mahdollisuuksia päästä valtaan ei edusta sinua, pitäisikö jättää äänestämättä, äänestää sitä josta pitää eniten vai äänestää sitä joka haittaa eniten sitä joka edustaa itseä kaikista huonoiten.
Utilitaristi, joka katsoo kokonaishyvää, voi ajatella että yhtenäisyydessä on voimaa. Ja tässä näkökulmassa äänestetään "pienintä kahdesta pahasta". On äänestettävä sitä joka on vähemmän huono kuin vaihtoehtonsa. ; Tässä tilanteessa saattaa käydä jopa kuten viime presidentinvaaleissa. Osa äänesti Sauli Niinistöä siksi että hän "ei ollut se homo". Jos ei halunnut homoseksuaalia presidentiksi oli äänestettävä Niinistöä. Vaikka Niinistö edustaisi montaa muuta asiaa josta ei itse pidä.
Toisaalta äänestysprosentti on myös vahva legitimoinnin lähde. Jos maassa on suurikokoinen "nukkuvien puolue" demokraattinen mandaatti on selvästi pätevä mutta jollain tavalla vähemmän vahva. Sen sijaan jos moni antaa äänensä, se antaa helposti legitimointia myös ihmiselle. Näin ollen esimerkiksi jos moni poliittisesti epäkorrekti katsoisi että Muutospuolue ei tule saamaan riittävästi ääniä ja tässä mielessä laskelmoisi ja jättäisi Muutospuolueen äänestämisen. Jos ideana olisi että ei hajaannuttaisi ja jaettaisi valtaa niin että olisi "kaksi hyvää häviäjää", voidaan keskittämällä saada aikaan "iso jytky". Jos mahdinhimossa moni keskittäisi valtaa PS:älle ja Timo Soinille, kävisi helposti niin että runsas äänivyöry antaisi Soinin keskusjohtamiselle mandaatin. Kun hänhän oli niin suosittukin. Näin ollen äänestyslipuke alkaisi merkitsemään monia sellaisia asioita joita äänestäjä ei ole sen tarkoittanut ajavan.
Kysymys ei ole siitä onko Muutospuolue häviämässä vaaleissa. Tai edes onko se vähemmän suosittu puolue. Kysymys on siitä miten suhtautuu äänestämiseen. Äänioikeus on siitä jännittävä asia että siihen ei ole sidottu minkäänlaista argumentaatiopakkoa. Ääntä ei edes tarvitse miettiä. Sen voi antaa vaikka nopalla. Kuitenkin käytännössä "väärin äänestäminen" jossain määrin tunnetaan. Perusteluissa nousee esiin se, että ihmiset (a) äänestävät vääriä mielipiteitä ja puolueita ja (b) he lähestyvät politiikkaa liian moralistisesti tai haihatellen tai muuten realiteetit unohtaen. Ja kyllä näitä voi jotenkin ymmärtää.
Voidaankin nähdä että on erikoita huomata että "reaalipolitiikkaa" myydään helposti jonain jossa ei haihatella moraalisesti. Mutta kuitenkin se on lähinnä utilitaristista ajattelua jossa korostetaan rahaa ja taloutta. Ratkaiseva kysymys ei ole se, toimitaanko moraalisesti haihatellen vai moraalin ulkopuolella ilman ideologioita. Kysymys on siitä minkälaista moraalia sovelletaan.
Ratkaiseva kysymys koostuu juuri sen tyylisistä eettisistä kannanotoista kuin "täytyisikö meidän valita pienempi kahdesta pahasta". Jos vastaa "kyllä" on utilitaristi. Jos ei, nojaa vaikka Jeremy Brennanin ajatukseen siitä että ääni on kannanotto siitä että äänestetty noin yleisesti ja aika laajastikin ajaa niitä asioita joita äänestäjä kokee yleiseksi hyväksi. Jolloin on aivan perusteltua vaikka jättää äänestämättä - tai äänestää vaaleissa jotain häviävää pienpuoluetta - vaikka tästä seuraisi se että kaikista huonoin ja epämiellyttävin edustaja saisi lisää valtaa.
Kysymys onkin tavallaan siitä että olemme tilanteessa jossa utilitaristi ajattelee taloudellista hyötyä ja näkee että maahanmuuttajat ovat taloudellinen ongelma. He eivät näe investoinnille katetta. "Vastapuoli" taas ei laske tämänlaisia asioita eikä pidä niitä tärkeinä. Erikoista on se, että maahanmuuttokriittiset ovat yleisesti pitäneet politiikkaa etiikan ilmentämispaikkana tavalla jossa on relevanttia puhua vaikka siitä miten liberaalit mädättävät moraalia. He ovat olleet yleisesti muutenkin huolestuneita moraalin rapautumisesta ja maallistumisesta nykyaikana. Ja toisaalta he itse kuitenkin kokevat erityisen ongelmallisina perinteiset moraaliset instituutiot, kuten kansainväliset ihmisoikeuslajit, ja korostavat talousasioita.
Tämä olisi helppoa nähdä rappio-nihilisminä. Mutta tosiasiassa tässä on taustalla lähinnä hyvin erilainen moraalijärjestelmä. Sellainen joka on lähtökohdiltaan sen verran totutusta poikkeava, että se itse asiassa vaatii kulttuurirelativismia saadakseen olla olemassa. Poliittinen korrektius ja sananvapauden kunnioittaminen ovatkin niitä tahoja joilla tämänlaiset asiat elää. Onkin hieman erikoita huomata että reaalipoliitikko-PS helposti puree ensimmäisenä tätä kättä joka sitä ruokkii. Kenties siksi että sananvapaus on maassamme vielä sen verran vahva että meillä on valemedioita jotka eivät ole by definition laittomia vaikka poliittinen valta pitääkin niitä kansallista yhtenäisyyttä uhkaavina. Uhkaa ei ole että tämä ydin saataisiin tuhottua joten oma olemassaolo ei vaarannu. Hajaannus syntyykin sitten heikompien asioiden yhteydessä. Kansainväliset ihmisoikeuslait näyttävät olevan näitä.
Taustalla on ajatus reaalipolitiikasta. Ja se, että se on mukailtu hämmentäväksi järjestelmäksi. Tämän taustan ymmärtämiseksi on mietittävä metaetiikkaa. Sillä jännittävää kyllä aiheesta ei ilman tätä kulmaa oikeastaan saa mitään tolkkua ; Vaikka tavallaan reaalipolitiikkaa myydään ikään kuin moraalin, hyvän ja pahan tuolla puolen olevana kokonaisuutena. (Jossa kieltämättä onkin Nietzsche-stereotypioiden sävyjä.)
Poliittisesti epäkorrektia hajaantumista ja puoluevaltaa.
Jos otetaan esille tuore PerusSuomalaisilta tullut lausunto ; Siinä Simon Elo puhuu Venäjän hybridisodankäynnistä ja siitä, että "Venäjän harjoittama hybridivaikuttaminen kohdistuu suurimmalta osin Baltian maihin, mutta myös Suomi on saanut siitä osansa. Sodan uhka on hybridivaikuttamisen välineistä järein, mutta esimerkiksi myös erilaisilla valemedioilla on merkittävä rooli kun halutaan järkyttää kansallista yhtenäisyyttä." Tämä on periaatteessa melko yllättävää. Sillä tässä viitattavat valemediat elävät nykyaikana poliittisen korrektiuden vastustamisen ympärillä. Joka taas on ollut PS -linjalle melko tärkeää.
Taustalla onkin se, mikä näyttää olevan Soinin perushaasteena. Hän ajaa populistipuoluetta joka kannattaa riitelevää henkeä. Poliittisen epäkorrektiuden taustalla on individualistis-sananvapaudellienn teema. Populismi taas vaatii taakseen suuria massoja ja niiden liikehdintää on ohjailtava "karjalauman tapaan". Soini on kirjoittanut populismista gradunsa, ja hän on tietenkin ymmärtänyt tämän. Kun Soini esimerkiksi haukkui aikanaan Halla-ahon Moskovan junassa, syynä oli juuri se että populismipuolue ei saisi sirpaloitua. Moni konservatiivi näkikin Soinin ongelmallisena juuri siksi että Halla-aho edusti hyvin vahvasti sitä poliittista epäkorrektiutta jonka oikeutuksella Soini ja hänen puolueensa otti kantaa asioihin joita on pidetty suvaitsemattomina eli liberaalista kulmasta epäeettisinä ja epäkohteliaina.
Nyttemmin PS -massa onkin jakautunut erilaisiin fragmentteihin. Ja nämä fragmentit eivät saa valtaa. Sillä Suomen demokratia on puoluepolitiikkavetoista. Ja puoluepolitiikassa valta ei ole pelkästään sitä kuka kannattaa mitäkin mielipidettä eniten. Jos puolueet sirpaloituvat pienpuolueiksi, saattaa käydä niin että mielipidejakauma ei muutu juurikaan. Mutta asioita ajamaan pääsevien poliitikkojen määrät muuttuvat. Ja se mitä nämä poliitikot saadaan keskusohjatusti tekemään muuttuu vielä enemmän. Näin PS:puolueen kannattaakin koota rivejään ja iskeä sellaisia asioita joita monet heidän kannattajansa ja etenkin ex-kannattajansa ajavat. Kun jotkin vaihtoehtomediat jakavat heidän mielipiteitään sisäisesti, yhteinen rintama heikkenee ja tulevissa vaaleissa ei saada mitään tosi isoja jytkyjä. Tai muitakaan asioita.
Kun mietitään konservatiiviutta tässä kulmassa "jossa on oikeistolaisia mausteita" - monien mielestä jopa äärioikeistolaisia mausteita - voidaan huomata, että jos katsotaan erilaisia PS -edustajia ja sen reunamilta syntyneitä puolueita - kuten Muutospuoluetta - voidaan huomata, että ne tarjoavat hieman erilaisia näkökulmia siihen mitä ylipäätään tarkoittaa olla hyvä kansallismielinen konservatiivi (oikeistolaisilla mausteilla). Tämä johtaa erikoisiin tilanteisiin vaaleissa.
Jos jokin poliittista epäkorrektiutta ajava puolue näyttää saavan vähemmän ääniä kuin PS -puolue, niin kannattaisiko sen kannattajien äänestää silti Timo Soinia? Timo Soini kun ei toimiltaan oikein edusta mitään poliittista epäkorrektiutta. Hän osaa keksiä hauskoja sloganeita mutta moni näkee että hänen keskusjohtajuusasenteensa on haaste.
Tästä saadaan äänestyskäyttäytymistä koskeva dilemma
Jos kukaan poliitikko jolla on mahdollisuuksia päästä valtaan ei edusta sinua, pitäisikö jättää äänestämättä, äänestää sitä josta pitää eniten vai äänestää sitä joka haittaa eniten sitä joka edustaa itseä kaikista huonoiten.
Utilitaristi, joka katsoo kokonaishyvää, voi ajatella että yhtenäisyydessä on voimaa. Ja tässä näkökulmassa äänestetään "pienintä kahdesta pahasta". On äänestettävä sitä joka on vähemmän huono kuin vaihtoehtonsa. ; Tässä tilanteessa saattaa käydä jopa kuten viime presidentinvaaleissa. Osa äänesti Sauli Niinistöä siksi että hän "ei ollut se homo". Jos ei halunnut homoseksuaalia presidentiksi oli äänestettävä Niinistöä. Vaikka Niinistö edustaisi montaa muuta asiaa josta ei itse pidä.
Toisaalta äänestysprosentti on myös vahva legitimoinnin lähde. Jos maassa on suurikokoinen "nukkuvien puolue" demokraattinen mandaatti on selvästi pätevä mutta jollain tavalla vähemmän vahva. Sen sijaan jos moni antaa äänensä, se antaa helposti legitimointia myös ihmiselle. Näin ollen esimerkiksi jos moni poliittisesti epäkorrekti katsoisi että Muutospuolue ei tule saamaan riittävästi ääniä ja tässä mielessä laskelmoisi ja jättäisi Muutospuolueen äänestämisen. Jos ideana olisi että ei hajaannuttaisi ja jaettaisi valtaa niin että olisi "kaksi hyvää häviäjää", voidaan keskittämällä saada aikaan "iso jytky". Jos mahdinhimossa moni keskittäisi valtaa PS:älle ja Timo Soinille, kävisi helposti niin että runsas äänivyöry antaisi Soinin keskusjohtamiselle mandaatin. Kun hänhän oli niin suosittukin. Näin ollen äänestyslipuke alkaisi merkitsemään monia sellaisia asioita joita äänestäjä ei ole sen tarkoittanut ajavan.
Kysymys ei ole siitä onko Muutospuolue häviämässä vaaleissa. Tai edes onko se vähemmän suosittu puolue. Kysymys on siitä miten suhtautuu äänestämiseen. Äänioikeus on siitä jännittävä asia että siihen ei ole sidottu minkäänlaista argumentaatiopakkoa. Ääntä ei edes tarvitse miettiä. Sen voi antaa vaikka nopalla. Kuitenkin käytännössä "väärin äänestäminen" jossain määrin tunnetaan. Perusteluissa nousee esiin se, että ihmiset (a) äänestävät vääriä mielipiteitä ja puolueita ja (b) he lähestyvät politiikkaa liian moralistisesti tai haihatellen tai muuten realiteetit unohtaen. Ja kyllä näitä voi jotenkin ymmärtää.
Voidaankin nähdä että on erikoita huomata että "reaalipolitiikkaa" myydään helposti jonain jossa ei haihatella moraalisesti. Mutta kuitenkin se on lähinnä utilitaristista ajattelua jossa korostetaan rahaa ja taloutta. Ratkaiseva kysymys ei ole se, toimitaanko moraalisesti haihatellen vai moraalin ulkopuolella ilman ideologioita. Kysymys on siitä minkälaista moraalia sovelletaan.
Ratkaiseva kysymys koostuu juuri sen tyylisistä eettisistä kannanotoista kuin "täytyisikö meidän valita pienempi kahdesta pahasta". Jos vastaa "kyllä" on utilitaristi. Jos ei, nojaa vaikka Jeremy Brennanin ajatukseen siitä että ääni on kannanotto siitä että äänestetty noin yleisesti ja aika laajastikin ajaa niitä asioita joita äänestäjä kokee yleiseksi hyväksi. Jolloin on aivan perusteltua vaikka jättää äänestämättä - tai äänestää vaaleissa jotain häviävää pienpuoluetta - vaikka tästä seuraisi se että kaikista huonoin ja epämiellyttävin edustaja saisi lisää valtaa.
Kysymys onkin tavallaan siitä että olemme tilanteessa jossa utilitaristi ajattelee taloudellista hyötyä ja näkee että maahanmuuttajat ovat taloudellinen ongelma. He eivät näe investoinnille katetta. "Vastapuoli" taas ei laske tämänlaisia asioita eikä pidä niitä tärkeinä. Erikoista on se, että maahanmuuttokriittiset ovat yleisesti pitäneet politiikkaa etiikan ilmentämispaikkana tavalla jossa on relevanttia puhua vaikka siitä miten liberaalit mädättävät moraalia. He ovat olleet yleisesti muutenkin huolestuneita moraalin rapautumisesta ja maallistumisesta nykyaikana. Ja toisaalta he itse kuitenkin kokevat erityisen ongelmallisina perinteiset moraaliset instituutiot, kuten kansainväliset ihmisoikeuslajit, ja korostavat talousasioita.
Tämä olisi helppoa nähdä rappio-nihilisminä. Mutta tosiasiassa tässä on taustalla lähinnä hyvin erilainen moraalijärjestelmä. Sellainen joka on lähtökohdiltaan sen verran totutusta poikkeava, että se itse asiassa vaatii kulttuurirelativismia saadakseen olla olemassa. Poliittinen korrektius ja sananvapauden kunnioittaminen ovatkin niitä tahoja joilla tämänlaiset asiat elää. Onkin hieman erikoita huomata että reaalipoliitikko-PS helposti puree ensimmäisenä tätä kättä joka sitä ruokkii. Kenties siksi että sananvapaus on maassamme vielä sen verran vahva että meillä on valemedioita jotka eivät ole by definition laittomia vaikka poliittinen valta pitääkin niitä kansallista yhtenäisyyttä uhkaavina. Uhkaa ei ole että tämä ydin saataisiin tuhottua joten oma olemassaolo ei vaarannu. Hajaannus syntyykin sitten heikompien asioiden yhteydessä. Kansainväliset ihmisoikeuslait näyttävät olevan näitä.
perjantai 1. tammikuuta 2016
Jumalattoman hyvää uutta vuotta!
"Kirkko Suomessa" ilmoitti uuden vuoden kunniaksi, että "Presidentti Sauli Niinistö kertoi tänään uudenvuodenpuheessa miten hän iloitsee vapaaehtoistyöstä sekä siitä, miten halu auttaa lähimmäisiä on lisääntynyt kaikkien Suomen vaikeuksien edessä.
Samoin kuin presidentti toivotti Jumalan siunausta, myös Suomen ev.-lut. kirkko kaikkine seurakuntineen haluaa toivottaa presidentti Niinistölle ja kaikille ihmisille Jumalan siunausta vuoteen 2016!"
Lisäksi tähän oli liitetty hyvin suuri kuva jossa tämä siunaus -sana oli korostetusti näkyvissä. Tässä on mielenkiintoisia sävyjä. Mieleen tulee hieman USA jossa "Merry Christmas" on muuttunut valtapeliksi. Jossa korostuu se, että kristittyjä loukkaa se, että heille ei sanota "Merry Christmas" vaan vaikka "Seasons Creetings". Se, mitä tässä sanoo on sielläkin osa "vallan narratiivia". On toki ymmärrettävää että Kirkko siunaa. Mutta presidentin maininta ja muu sävytys on sellainen että selvästi tästä toivotuksesta oli otettu kaikki mahdollinen irti.
Siunauksien kohdalla voi sanoa että siinä ei ole mitään pahaa, muta problemaattista se voi olla. Tämä aihe herätti tosin pääosan keskustelusta muutama vuosi sitten, ja sen jälkeen jokainen on toiminut entiseen tapaansa aivan kuin keskustelua ei olisi edes käyty. (Mikä tosin koskee käytännössä kaikkea ns. "arvokeskustelua" mitä on käyty. Luultavasti koskaan.)
Sain myös itse kirkkoherra Martti Muukkoselta toivotuksen "Siunattua uutta vuotta sinullekin. Miten ikinä sen ymmärrätkään." Lauseen voisi toki lähteä purkamaan kuin se olisi avoin kehoitus. "Siunaus" tarkoittaa minun mielessäni lähinnä "taikauskoista mutta tehotonta toiveajattelua jolla uskotaan vaikutettavan ennen kaikkea tapahtumien todennäköisyyteen niin että miellyttäviä asioita tapahtuu enemmän." Tämä on siitä hyvä toivotus että se ainakin toteutuu. Toisaalta tämä johtaa myös siihen, että toivotukselle yleisesti ajateltu sävytys tavallaan murtuu. Jäljelle ei enää jääkään toivotusta vaan korkeintaan tieto siitä että sanojalle tämä siunaus tarkoittaa jotain muuta ja että sanojalla on ollut jonkinlainen hyvä tahto. ; Toki vastasin toivotukseen vastaavalla tyylillä. "En tiedä miten tulkitset jumalattoman hyvän vuoden, mutta olkoon sellainen." En tiedä onko se passiivisaggressiivista ja ideologisella painolastilla ladattua kivittämistä, mutta ainakin siinä oli minun positiivinen intentio.
Lisäksi tähän oli liitetty hyvin suuri kuva jossa tämä siunaus -sana oli korostetusti näkyvissä. Tässä on mielenkiintoisia sävyjä. Mieleen tulee hieman USA jossa "Merry Christmas" on muuttunut valtapeliksi. Jossa korostuu se, että kristittyjä loukkaa se, että heille ei sanota "Merry Christmas" vaan vaikka "Seasons Creetings". Se, mitä tässä sanoo on sielläkin osa "vallan narratiivia". On toki ymmärrettävää että Kirkko siunaa. Mutta presidentin maininta ja muu sävytys on sellainen että selvästi tästä toivotuksesta oli otettu kaikki mahdollinen irti.
Siunauksien kohdalla voi sanoa että siinä ei ole mitään pahaa, muta problemaattista se voi olla. Tämä aihe herätti tosin pääosan keskustelusta muutama vuosi sitten, ja sen jälkeen jokainen on toiminut entiseen tapaansa aivan kuin keskustelua ei olisi edes käyty. (Mikä tosin koskee käytännössä kaikkea ns. "arvokeskustelua" mitä on käyty. Luultavasti koskaan.)
Sain myös itse kirkkoherra Martti Muukkoselta toivotuksen "Siunattua uutta vuotta sinullekin. Miten ikinä sen ymmärrätkään." Lauseen voisi toki lähteä purkamaan kuin se olisi avoin kehoitus. "Siunaus" tarkoittaa minun mielessäni lähinnä "taikauskoista mutta tehotonta toiveajattelua jolla uskotaan vaikutettavan ennen kaikkea tapahtumien todennäköisyyteen niin että miellyttäviä asioita tapahtuu enemmän." Tämä on siitä hyvä toivotus että se ainakin toteutuu. Toisaalta tämä johtaa myös siihen, että toivotukselle yleisesti ajateltu sävytys tavallaan murtuu. Jäljelle ei enää jääkään toivotusta vaan korkeintaan tieto siitä että sanojalle tämä siunaus tarkoittaa jotain muuta ja että sanojalla on ollut jonkinlainen hyvä tahto. ; Toki vastasin toivotukseen vastaavalla tyylillä. "En tiedä miten tulkitset jumalattoman hyvän vuoden, mutta olkoon sellainen." En tiedä onko se passiivisaggressiivista ja ideologisella painolastilla ladattua kivittämistä, mutta ainakin siinä oli minun positiivinen intentio.
perjantai 9. tammikuuta 2015
Älkää ampuko vitsintuojaa!
Jossain mielessä tämä on tietenkin huolestuttavaa länsimaisille arvoille. Että sen symboliksi kelpaa jokin sellainen joka rinnastuu suomessa lähinnä "Myrkky" -lehteen. Tai enemmän."Charlie Hebdo" -lehti itse asiassa sisältääkin materiaalia joka olisi kiellettyä Suomessa. Siksi sitä ei ole tuotu Suomeen myyntiin. Saati käännetty. ; Lehti onkin siitä erikoinen että se on samanaikaisesti äärimmäisen vasemmistolainen että sisältää materiaalia jota lievemmästä Halla-aho on jo saanut tuomion uskonrauhan häirinnästä.
Lehdessä on ollut tuutin täydeltä huumoria joka miellettäisiin kulttuurissamme erittäin huonoksi mauksi. Ja juuri tämä huumorin banaalius onkin taatusti syynä iskuun. (Eikä esimerkiksi se, että lehden nimi olisi vahingossa luettu väärin "Charlien Hebrew", kun arabialaisilla ei ole teksteissään aakkosia vaan ihme kiekuroita niin voisi liika Koraanin lukeminen aikaansaada lukihäiriöitä..) Mutta tämän näkökulman korostaminen on ymmärrettävissä. Itse asiassa juuri tämän vuoksi. Olen aiemmin kirjoittanut siitä miten jumalanpilkkaan reagoiminen on tärkeä testi. Provokaatio kun kertoo siitä miten tuon ideologian parissa suhtaudutaan asioihin kun niihin loukkaannutaan. Siksi näen että kyseessä on juuri sananvapausasia.
Suomi onkin siitä jännittävä että täällä isku on herättänyt keskustelua ilmaisusta ja uskonrauhasta. Ranskassa kritiikin kulttuuri on erilaista kuin täällä. Siksi muutamat tuohtuivat kun Marko Forss kuvasi deskriptiivisesti tämän hetken lainsäädäntöä. Se nähtiin liiaksi iskun tekijöitä puoltavaksi. Minun on vaikeaa nähdä hänen tekstiään tässä valossa. Mutta hän viittasi lainsäädäntöön joka on meillä tiukempi. Ja tämä on näkynyt monenlaisissa lausumissa Kuitenkin jännite on johtanut siihen että Forssin kanta ei edusta mitään harvinaista genreä. Itse asiassa monella on paljon vahvempia kantoja. Sellaisia joissa katsotaan sellaista kuin Pyhän loukkaaminen. Pyhää pitää puolustaa. Ja Suomessa tätä on tehty melko voimakkaasti.
Kiusaamisvertaus
Kun Pyhää puolustetaan on hyvä huomata että meillä on lainsäädäntö. Se määrää toimiamme. Ja usein totumme lakiin ja siitä tulee ilmapiiri. Suomessa jumalanpilkkaa koskevat säädökset luovat turvasatamia joissa ollaan yllättävän laajasti pilkalta suojassa. Kun joku sitten ylittää nämä rajat syntyy helposti mielikuva kiusaamisesta.
Mielikuva on ymmärrettävä. Kyllähän koulun pihalla tönitään mutta kiusaaja voi olla myös ilkeäkielinen. Pilkkahuudot ovat kiusaamista ja seuraukset tästä ovat sosiaalisia ja kovia. Joku voisi selittää että Voltairen älykkyys teki hänen uskonpilkastaan jotain muuta kuin kiusaamista. Mutta tämä ei toimi kovin hyvin "Charlie Hebdo" -lehden kohdalla. Sillä se ei ole missään nimessä tasokas lehti.
Sen sijaan tässä unohtuukin se että kun satiirilehti pilkkaa henkilöä tai vakaumusta, se kritisoi vallassa olevia henkilöitä ja instituutioita. Koulun pihalla taas kiusataan avuttomia. Niitä joilla ei ole valtaa. Satiirilehdet kääntävät ja purkavat ja murskaavat valtahierarkioita ympäri siinä missä koulukiusaaja vahvistaa ja rakentaa niitä.
Suomessa esimerkiksi kirkkokriitikko ja kristittyjen moittija saa "militantti" -leiman sen verran äkisti että on selvää että aihetta pilkkaamalla on underdogin asema. (Jos sinua sen sijaan kiinnostaa mitä underdoggystyle tarkoittaa , goolaa "Pentti Oinonen" ja "hauveli".) Tätä heikompaa statusta korostaa se että järjestelmässä toisilla uskonnoilla on mainostustilaa että vallassa olevia etuoikeuksia joita toiset vakaumukset voivat vain haaveilla. Ja nämä vallassa olevat kyllä moittivat ateisteja ja uskontokriitikoita näkyvästi ja varsin vähästä.
PYHÄpyhäpyHÄPY se on ihan käpy joka leikistä suuttuu.
On hyvä tiedostaa että esille on tullut kulmia jotka jossain ulkomailla olisivat hyvinkin vahvasti pelkkää "terroristien liiallista halailua".
Toki osa näistä lausumista on vaikeita. Poen lain ongelmat demonstroituvat Ari Alsion tekstissä "Vapaa luotisade". Minun on mahdotonta avata onko teksti ironinen, satiirinen, sarkastinen, trollaava vai oikea mielipidekirjoitus. "Ihmetyttää tämä nyyhkytys ja muslimien kyykytys. Meillä on vapaa sana ja heillä on vapaa luotisade. Jos me irvimme heidän jumalaa he irvivät meidän sananvapauttamme." ... "Kukaan ei sano, että olemme menettäneet sananvapautemme, jos lopetamme vapaaehtoisesti pilkkaamasta toisten jumalia." ... "Minulle ei tule mieleen edes piirtää toisen jumalasta pilakuvaa, ei edes vapauden toidistamiseksi. Jo lapsena huomasin, että vittuilu on turpavärkkiä vääristävä taiteenlaji." ... "Mitä kannattaa nyyhkiä enää silloin kun on jo paskat housussa, olisitte miettineet viime viikolla mitä piirustelette lehtiinne."
Mutta osalla on sitten vakavampia lausuntoja asiasta. "Helsingin Sanomiin" oli haettu kannanottoja neljän eri valtauskonnon edustajalta. Vastauksia on yllättävän laajakirjoisesti laidasta laitaan. Olen itse asiassa suunnilleen samaa mieltä kuin juutalaisten edustaja Simon Livson. Kaikilta muilta kommentoijilta sen sijaan löytyy asenne jossa jotenkin erityisesti korostetaan että teot tuomitaan mutta nostetaan esiin myös lehden väärä tapa toimia. Mistä voidaan päätellä että tuomitaan teot mutta ei kuitenkaan mennä siihen että kyseessä olisi sananvapaus. Luterilaisia edustava Jyri Komulainen sanoo "Se mitä tarvitaan enemmän, on vieraanvaraisuus eli kohteliaisuutta vieraita kohtaan. Sen sääntöihin kuuluu, että ei pilkata sitä, mikä on toiselle pyhää. Tällaisen eettisen ajattelumallin ja pelisääntöjen löytäminen olisi tärkeämpää kuin inttäminen siitä, saako vai eikö saa piirtää ja onko sananvapaus sitä, voiko pilkata toisen pyhää." Ortodoksien arkkipiispa Leo edustaa taas linjaa joka näyttää olevan liikaakin lellitylle ortodoksikirkolle tyypillinen "Sekulaarinen (maallinen) maailma ei tahdo aina ymmärtää pyhyyden käsitystä ja mitä se maailmassa miljoonille ja miljoonille merkitsee. Pitäisi puhua myös pyhyyden loukkaamisista, ei pelkästään sananvapauden loukkaamisesta. On muutakin pyhää kuin sananvapaus. Niin uskonnon kuin viestinnän alalla on aina muistettava vastuullisuus." Islaminuskoa edustava Anas Hajjar taas tasapainoilee harvinaisen kaikenkattavasti lausunnossaan. Mutta sama teon vastustus yhdessä sananvapauden rajoittamiseen on hänelläkin. "Jos sananvapauden käytön tarkoitus on synnyttää keskustelua, siinä pitää toimia vastuullisesti. Jotkut ihmiset haluavat yllyttää sanojen kautta, silloin ei saavuteta rauhallista keskusteluilmapiiriä." ... "Oikea ratkaisu mielestäni ei nyt ole yllyttää ihmisiä tekemään väärin eli levittämään uudestaan loukkaavia kuvia. Muutama vuosi sitten moni lehtihän ei niitä julkaissut."
Tässä kohden on tietenkin asiallista huomata että nämä vastaukset näin pian ampumisten jälkeen ovat jotain jotka voidaan nähdä epäkunnioittavina. Monessa kulttuurissa kuolleista pahan puhuminen on kiellettyä. Etenkin jos vainajat ovat tuoreita. Joten tosiasiassa näissä lausunnoissa käytetään sananvapautta toisen Pyhän kokemuksen yli. On jotenkin kuvaavaa että Pyhä edellä mediaan menevissä kulttuureissa uskonto kieltää erimielisiä ja sensuroi heitä. Sananvapauskeskeiset taas sallivat jopa sananvapautta rajoittavien mielipiteet ja antaa niille palstatilaa.
Tosin en usko että tässä valtauskontojen johtajat ovat ajatelleet kuolleita ihmisinä. Kysymys on selvästi siitä että teot edustavat jotain. Tekijät ja uhrit ovat symboleja. Kuolema on näin ollen valmis tarina. Jolle halutaan sitten saada jonkinlainen opetus. Sananvapaus vs. Pyhän rauhoittaminen ovat kiinnostava jännite koska aika monet kannattavat molempia samanaikaisesti. Ja niiden välissä on kuitenkin usein jännite ja jossain tapauksissa jopa ristiriita.
Silti "jostain syystä" tässä on minulle vahvoja assosiaatioita Räsäsen ja Maanselän taannoiseen "pride-provokaatioon" jossa viitattiin ymmärtäväisesti pridekulkuetta vastaan kaasuttaneelle miehelle. Koska homot ärsyttivät "tiettyjä ideologisteja" niin teko oli välittömästi ymmärrettävä. Ja moni tulkitsi sanoman siten että tämä tarkoittaa sitä vikaa on siis myös homoissa. Ellei peräti etenkin heissä. Tätä ei nähdä tavallisissa rikoksen uhreissa. Usein tätä näkee arvokeskustelussa vasta kun rikoksen uhri edustaa jotain ideaa tai ideaalia tai kansanryhmää. "Charlie Hebdo" on siitä hyvä symboli että harva on lukenut lehteä. On helpompaa puolustaa lehteä sananvapauden symbolina jos ei tiedä mitä Palle Runqvisteja ja Myyntimies Mynttisiä sitä on itse asiassa puolustamassa. (Pallet ja Mynttiset olivat tosin mainioita eritehuumorin klassikkoja. Ikoneja.)
Jos ei palvotakaan symbolia vaan toimitaan symbolin ideaalia korostaen?
Kaikenkattavaa onkin tietty tekoja ympäröivä hymistely. En tietenkään mene väittämään että asiaa ei pitäisi kauhistella. Se lienee jopa ainut terve ja eettinen tapa reagoida monen ihmisen murhaan. Mutta tässä hymistelyssä on melko vahvasti sellainen sävy että tosiasiassa ihmiset eivät puhu kuolemista. Vaan he puhuvat symboleista. Ja sitten he palvovat näitä symboleita sen sijaan että toimisivat niiden mukaisesti. Itse yritän tehdä toisin. (Ja teen sen tavalla mikä voi mennä katastrofaalisesti pieleen. Joka tavallaan vahvistaa tarkoittamaani viestiä sananvapaudesta.)
Kun kaikki näyttävät kuitenkin hyväksyneen ajatuksen symboliikasta voin huomauttaa että kirjoitin Hikipediaan "uutisen" "Ammutuksi tuleminen ja hikipediaan kirjoittaminen tuli muodikkaaksi". (Otsikon kielivirhe on ärsyttävä mutta tahallinen. Tietyissä muodista kirjoittavissa lehdissä tehdään jostain syystä tuon tyylisiä virheitä.) Näkökulma oli jossain määrin häijy ja uhreja välineellistävä. Kun kuolemat latistetaan tavoitteelliseksi mainoskampanjaksi jossa ""Charlie Hebdo" muuttui nopeasti halveksittavasta pissakakkalehdestä joksikin joka edustaa länsimaiden tärkeimpiä arvoja ja kulttuuria. Yhdessä päivässä!" tehdään jotain melko makaaberia. (Jonkinlaisesta "Matalimman Totuuden" satiiri-iskusta on joka tapauksessa kyse.)
"Too soon" saattaa joku sanoa. Heistä minun pitäisi pitää pidempi toipumisaika tragedian jälkeen. (Tämä tragikoomisuus ei ole kohdallani poikkeuksellista. Melko pian Utøyan saaren verilöylyn jälkeen kehitin vitsin joka meni suunnilleen näin : "Suomalainen, ruotsalainen ja norjalainen menivät saareen. Norjalainen ampui kaikki.") Usein liian pieni viive onkin tyylivirhe, se on epäeettinen ja epäesteettinen tempaus joka syö vitsin huumoriarvoa ja kuulijoiden mielenterveyttä. Mutta juuri tässä satiirilehti-iskussa kaikki "liian aikaiset" menettävät tehonsa. Tai sitten kuolemien latistaminen ideaalien symboliksi menettää. ; Jos lehti on todella sananvapauden asialla, ja räävittömyys on sitä. Niin siinä tapauksessa on sananvapautta korostavaa karnevalisoida kaikki tähän liittyvä ja tehdä niistä satiiria ja huonoa huumoria.
Joku loukkaantuu. Mutta onkin hyvä katsoa mitä tämän jälkeen tapahtuu. Se on kuin nakkikioskille mennessä. Ärsyttävä käytös on useimmiten laillista, lyöminen ymmärrettävää mutta laitonta. Suvaitsevaisuus taas näyttäytyy parhaimmillaan sietämisenä. Se taas näkyy lähinnä niissä hetkissä kun ärsyttää niin että tekisi tintata turpaan. Mutta sitten ei teekään niin. Vaan jos kehittää jotain meheviä vastapilkkoja niin on rakentavampaa. Ja kunniaksi testistä selviäminen on myös ideologioille joiden parista löytyy erityisen paljon tämänlaisia pitkämielisiä ja lempeitä, jotka eivät korskeile...
Jos Takkiraudassa korostetaan että "Tässä pätee Kennedyn motto: Don't get mad - get even! Älä suutu - anna takaisin!" Minun mottoni taas on tässä enemmänkin "Don't get even - Get MAD (magazine)" Se on edellistä lempeämpi. Ja ennen kaikkea kaupallisempi. Toivottavasti sillä myydään ainakin miljoona vitsilehteä.
lauantai 6. joulukuuta 2014
Silinteri ; Eli hullusta hatuntekijästä ja vähän muustakin
Itselleni oma silinterini toi mieleen enemmän hullun hatuntekijän kuin klassisen arvokkaan liikemiehen. Materiaalivalinnalla, sekä tekijän taidoilla - puhumattakaan itsekriittisen rehellisistä arvioista tekijän mielenterveydestä - on luonnollisesti vaikutusta tämän arvion tekemiseen. Mutta hullun hatuntekijän kohdalla on pakko korostaa että nykyisin hatuissa on jotain arjesta irtauttavaa, kenties jopa karnevalistista. Historiallisesti katsoen miehillä on kuitenkin yleensä ollut hattumuotia. Hattu on kuulunut arvokkaaseen pukeutumiseen.
Nyrkkisääntönä voikin sanoa että nykyään hullut tekevät hattuja. Ennen hullut valmistivat niitä. "Liisa Ihmemaassa" ei ole syy miksi otan hullun hatutekijän keskiöön. "Mad as a hatter" -sanonta nimittäin on vanhempi kuin kyseinen teos. Ja se perustui ihmisten havaintoihin maailmasta. Ihmiset eivät ole menneinä aikoina olleet tyhmiä. Tai siis oikeastaan ovat, mutta eivät sen kummemmin kuin modernit nykyihmisetkään. Syynä oli se, että hatuntekijät joutuivat työnsä puolesta käyttämään paljon elohopeaa. Ja tämä yliannostus johti erilaisiin oireisiin ; Näkökentän hämärtyminen, kuurous, hermosolujen tuhoutuminen, vapina ja muut vastaavat vaikuttivat käytökseen, järjenlahjoihin ja mielenterveyteen. Sivutuotteena oli usein myös Korsakoffin oireyhtymä, jossa muistin huonous pistää ihmisen konfabuloimaan hyvin vakavasti.
1: Vastaavasti voi olla hyvä tässä yhteydessä mainita että puheet "crazy cat lady" -konsepti on mielenkiintoinen koska on vaikeaa sanoa onko kissan kanssa erakoituminen syy vai seuraus. On totta että hullut ihmiset kärsivät usein sosiaalisia seurauksia. Kissa sen sijaan ei tuomitse. Ja kissa selviää omillaan itsellisemmin kuin koira, joten se voi sopia joidenkin mielenterveysongelmien kanssa yhteen vähemmän katastrofaalisesi. Toisaalta kissojen ulosteista voi saada toksoplasmoosin, kun Toxoplasma gondii -alkueläin siirtyy ihmiseen. Tämä taas vaikuttaa mielenterveyspuoleen ja käyttäytymiseen.
2: Sen sijaan "batshit insane" ei ole syntynyt oivalluksesta. Ihmisten pötypuheiden puhumiseen on yleisesti liitetty kakkavertauksia. Suomessakin puhutaan hevonpaskasta, mutta ulkomailla myös häränpaska (bullshit) kelpaa vertailukohdaksi. Ja lepakonkakka on ollut vain yksi vaihtoehto muiden ohessa. Toisaalta tunnetiloissa on käytetty sellaisia ilmauksia kuin "to go apeshit" ja "to go batshit". Käsitteen synty on siis etymologinen ja siihen ei liity lääketiedettä. Siitä huolimatta että joskus lepakon guanossa on sientä (Histoplasma capsulatum) joka taas aikaansaa mielenterveydellisiä ongelmia. Yhteys voisi olla mutta ilmeisesti ihmiset eivät ole olleet niin usein lepakoiden ja vain lepakoiden kanssa lähitekemisissä jotta yhteyttä olisi huomattu.
Suomen itsenäisyyteen tämä kaikki liittyy taas oleellisesti. Montaakin kautta.
1: Esimerkiksi puheet "hulluista suomalaisista" ovat yllättävän yleisiä. Heini Kilpamäen "Suomalaisen tyhmyyden ylistys" tietää kertoa että Sven Tuuvasta lähtien Suomessa on arvostettu myös tyhmiä sankaruuteen kykenevinä. Tyhmyyttä on pidetty jopa osana kansanluonnetta. Ja tämän näkemyksen näyttävät jakavan myös ulkomaalaiset ; Jos joku ihmettelee miksi venäläinen huutelee rajan yli "tsuhna, tsuhna", on taustasanana juuri tyhmyyteen viittaava sana. Tämä opettaa uusia puolia Extreme Duudosoneista. ; Emme kenties ole sen tyhmempiä kuin muutkaan mutta olemme ottaneet hulluuden ja tyhmyyden osaksi identiteettiämme. Se muuntuu miltei mutkattomuudeksi, perusasioiden mukaan elämiseksi. Ja muiksi hyviksi asioiksi. Sekä mahdollisesti myös suureksi määräksi perussuomalaisten parhaita sloganeita. (Kuin myös muiden puolueiden mutta he ovat identiteetiltään muita vahvemmin juuri suomalaisuuteen sitoutuva puolue.)
2: Toisaalta on hyvä muistaa että vaikka kaikki arvostavat älykkyyttä, viisautta ja sivistystä, on kansakunnan hyvyyttä mitattava sitä kautta miten se kohtelee kaikista heikoimpia. Siksi se että hullu hatuntekijä juhlii suomalaisuutta on paljon merkityksellisempi ja paljon enemmän maan hyvyydestä kertova aktio kuin se että joku sikarikas shampanjaporho juhlii ökybileissä toisia kansakunnan suurmenestyjiä kätellen. Se, että rikkaimmilla, älykkäimmillä, menestyneimmillä ja muilla menee hyvin ei ole mikään saavutus. Suomen olisi helppoa tehdä se. Mutta sen sijaan hullun hatuntekijän kiitos on ikään kuin ansaittava. Siihen ei riitä se että läimii itseään ja teräväolkapäisiä kavereitaan yhteisvoimin selkään, kaveripiirissä.
Siksi on hienoa juhlistaa maatamme silinteri päässä. Tehkää tekin omanne! Toimikaa siten, että 97 vuosi on pyöreä vuosi. Että juhlikaa huuli pyöreänä!
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Pieni huomautus ; Jalalla Pohjois-Koreasti jos vaan persu kestää.
Perussuomalaiseen ideologiaan on klassisesti kuulunut ajatus siitä että asiat tehdään maan tavalla tai maasta pois. Tämä on koskenut erityisesti maahanmuuttajia. Tuoreessa virsivisoihin, koulujen uskonnollisiin aamunavauksiin ja muuhun vastaavaan aihepiiriin liittyvässä keskustelussa on melko vahvasti noussut esiin se, että saman nähdään koskevan myös Suomalaisia. Useammin kuin kerran olen törmännyt ihmiseen joka selittää että tietyt asiat kuuluvat Suomen perinteisiin. Ja että jos niistä ei tykkää niin voi mennä muualle, vaikkapa Pohjois-Koreaan.
Esimerkiksi kieliopillisen mestarinäytteen, ilmeisesti jonkinlaisella maahanmuuttajakielellä joka ei sovi Oikealle Suomalaiselle ; "Jumalauta anna sen suvivirren olla. Se on vittu kulttuuria enemmän kuin kristillisyyttä. Vain noin 2-3 paikassa niin mainitaan Jumala. Ei se on niin vitun vaikea laulaa yks pieni KULTTUURI laulu yks kerta vuodessa. Jos lapsenne tykkää että laulamalla yks pieni virsi vuodessa on että kristilliset tunkee kristillisyyttä niiden kurkkuun niin lähetkää se jonnekki vittu Ateisti ignorantti kouluun. Ja jos pieni virsi on niin vaikee niin muuda vittu pohjois-korealle." Pohjois-Korea on tässä ilmeisesti muotia. Ilmaisua käytetään tavalla tai toisella toistuvasti ja se ei ole aiemmin leimannut uskontokeskustelua tällä tavalla. Mikä kertoo siitä että huoleni suvivirren "kansalaisuustestiluonteesta" on huolena suurempi kuin olisin itsekään halunnut toivoa. Ja relevantimpi kuin esimerkiksi minä presidentti Sauli Niinistö sitä pitää.
Kuitenkin Veikko Sorvaniemi demonstroi miten kenties esimerkiksi Australian uskonnonvapaus voisi sopia Suomalaiselle ateistille täydellisesti. Petri Karisma taas näyttää haikailevan Ranskaan. Nämä ateistien uskonnonvapausmalliin paremmin sopivat maat eivät tietysti kelpaa vastaesimerkeiksi, koska ne eivät ole kahjojen johtamia totalitarioita joissa on vain yksi Maan Tapa josta poikkeavien on parasta poistua katukuvasta.
Itse asiassa jos mietitään Mikko Puumalaista tai mitä tahansa asiaa katsoessa on hyvä muistaa yksi asia. Asiasta puhuminen on demokraattisessa maassa maan lainsäädäntöön ja sen toteutumiseen liittyvää juridista keskustelua ja arvokeskustelua. Jos siihen osallistumista kohdellaan tällä tavalla, on melko selvää että Pohjois -Korean malliseen yhteiskuntaratkaisuun vetoa tuntevat nimenomaan PerusSuomalaiset.
Tuoreesti oltiin listailtu pelottavia äärioikeistopuolueita. Perussuomalaiset päätyivät globaalissa tarkastelukannassa neljänneksi eniten pelottavaksi. Tästä kannustuneena pyrkimykset mitalisijoille ovat sitten nousseet vahvemmin näkyviin. Perussuomalaisaktiivien kesken on esimerkiksi haikailtu sitä miten Suomessa olisi tarvetta sotilasvallankaappaukselle. Sillä jostain syystä PerusSuomalaisten ajatus "maan tavalla tai maasta pois" on siitä erikoinen, että he olettavat itsensä Suomalaisuuden standardiksi. Siksi jos he ovatkin marginaalissa vähemmistömielipiteenä, he huutavat esiin "sensuuri" ja "poliittinen korrektius". Korostavat että vallitsevaa suosituinta kulttuuria ei tarvitse tehdä dogmaksi vaan pitää vastustaa sensuuria ja puhua rehellisesti aroistakin asioita ilman että hyysätään ja mietitään loukkaantuuko jonkun islamistin tai kenen tahansa muunkaan ideologinen tai uskonnollinen tunne.
Ja nyt kun maa ei makaa kuten heitä miellyttää niin sitten yht'äkkiä eivät noudata omia oppejaan koherentisti kuten älykkäiden pitäisi. Eli eivät oleta, että oikea tapa hoitaa asia olisi se, että he itse voisivat joko elää maassa maan tavalla tai muuttaa maasta pois. Eivät tiedosta että heidän pitäisi niellä kaikki "mokutus" koska emme poliittisen korrektiuden vihollisina voi välittää heidän pikkupikkutunteistaan ja vittuuntuneisuudestaan koska niin asiat toimivat hyvissä maissa. Eivät ajattele että tämän "suck it up" -tilanteen ollessa sietämätön heidän itsensä tulisi kokeilla elämäntapaa jossain muualla. Jossain ehdottoman monokulttuurisessa maassa.
He korostavat Kansan tahtoa samanaikaisesti kun heillä on selkeitä vaikeuksia elää demokraattisessa maassa jossa asioista päättää "kulttuuristen arvojen ja uskonnollisten absoluuttien" sijasta sen hetkinen perustuslaki ja enemmistön ääni. Maassa jossa sotilasvallankaappaus ei kuuluisi poliittisten kysymysten ratkaisemisen aihepiiriin mitenkään. Maassa jossa vaientamisen ja maasta internoimisen syyksi riittäisi mielipide yhdestä laulusta ja siitä haluaako tätä yhtä laulua laulaa vai ei - ja pitääkö tätä yhtä laulua vähentämättömänä ja oleellisena osana maan relevanteinta kulttuuria joka tulisi opettaa joka ikiselle kansalaiselle.
Maassa maan tavalla tai maasta pois -olmit eivät mieti että he itse voisivat joko elää ihmisiksi tai vaihtoehtoisesti muuttaa asenneilmapiirinsä kanssa yhteensopivampaan maahan, sotilasvallankaappaushaaveineen heillä olisi ollut varmasti tilausta ennen jossain Pinochetinaikaisessa Chilessä. Nykyään Pohjois-Korea taas näyttää olevan niitä harvoja monokulttuurisia maita joiden ummehtuneisuus täyttäisi PerusSuomalaisten tiukat laatustandardit. PerusSuomalaisten haluttomuuden ymmärtää ; Näissä paikoissa kyllä lauletaan kenties vähän toisia lauluja kuin virttynyttä "Suvivirttä".
torstai 3. lokakuuta 2013
Olen katkera, siis peitän sen toivo-optimismilla
"Mietin tässä sellaista, että ennen ajanlaskua rahoihin painettiin jumalten kuvia, kunnes niihin ruvettiin lyömään kuvia hallitsijoista - jotka olivat jumalia. Toiset sanovat, että ihminen on Jumalan kuva, mutta jossain mielessä voidaan sanoa, että raha on Jumalan kuva. Raha oli sidottu poliittiseen ja hengelliseen valtaan. Lisäksi raha oli sidottu hopeaan sekä sitten noin sadan vuoden ajan kultaan, kunnes rahan arvo on vajaan 40 vuoden ajan perustunut mielialoihin."
(Maailmanlopun ennusteita)
Kristillisyydessä on siitä erikoinen piirre, että se samanaikaisesti korostaa toivoa, lakaisee pahan ongelmaa maton alle ja korostaa Jumalan rakkautta. Ja seuraavassa lausessa puhutaan maailmanlopusta joka tulee. Ihmistä mahtavammat voimat tulevat ja sitten on itku ja hammasten kiristely. Maailmanloppu on tulossa kohta pian, ja ylöstempausta odotetaan jos ei tänään niin huomenna. On vaikeaa nähdä miten tämänlainen asennemaailma saadaan hyvin yhteen. Luulisi että rakkaus, hammastenkiristysmaailma ja toivo olisivat jotenkin keskenään ristiriidassa. Että tämänlainen maailmanloppua odottava maailma olisi katkera ja toivoton.
Toisaalta täsmälleen saman asetelman saa myös oikeistolaisesta talousajattelusta. Siinä näkökulma on kenties ylöstempausta odottaviakin lyhyempi. Asioita voidaan katsoa vain kvartaaleittain. Samanaikaisesti korostetaan että toivo, luottamus ja kulutus johtavat kasvuun ikuiseen. Ja että rationaalinen ostostentekijä ratkaisee kaikki ongelmat kuin oltaisiin näkymättömällä kämmenellä, jolla ei pelkää lintunen. Tai ainakaan kuluttaja. Samanaikaisesti puhutaan kuitenkin taantumasta, romahdustenpelosta. Maalaillaan kuvia siitä miten talous romahtaa. Ja sitten voidaan huomata, että romahdus tarkoittaa monesti sitä, että talouskasvu hidastuu. Tätäkin kontrastia on vaikeaa nähdä.
Ottamatta kantaa siihen miten todenmukaisia toivontäyteinen optimismi ja katastrofienpelko ovat voidaan nähdä miten ne liittyvät yhteen. Eli kumoamatta kristillisyyttä ja talousteorioita itsessään voidaan niille nähdä eksistentiaalinen rooli, joka niillä on riippumatta siitä mikä on näiden näkemysten totuusarvo. Se, mitä vauhdikas oikeistokapitalisti ja klassinen hymynaamapastori kahvikuppiensa takaa on elämänmyönteinen yksilöä tsemppaava optimismifilosofia. Tässä haetaan rohkeuden ja uskalluksen kasvattamista ihmisissä. Feministi tai vasemmistolainen voisi jopa sanoa että nämä filosofiat pyrkivät voimauttamaan yksilöitä. Tässä on vaikeaa nähdä pahaa. (Paitsi jos otettaisiin kantaa mekanismejen totuusarvoihin ja ne tuomittaisiin epätosiksi, mikä ei ole tämän pikku kirjoitelman aihe.)
Teologia että oikeistokapitalisti on januskasvoinen. Puhe on vähän sitä mitä kuulijakunta haluaa kuulla. Tarjolla on tarpeiden tyydytys, toiveiden täyttymys, joko vapautus tai jopa vapahdus. Tietyllä tavalla Suomessa on negatiivinen peruskulttuuri, jolle vastapainona positiivinen ajattelu saattaisi olla hyvää vastapainoa.
Kuitenkin samalla oikeistolaisella ja teologillakin ihmiskuva on helposti kyyninen. Kristinuskossa etenkin jos katsotaan pietistisiä suuntauksia ja katsotaan kalvinistien maailmaa tai ruvetaan tuijottamaan sitä, mitä sellaiset ihmiset jotka puhuvat "uudelleensyntyneistä kristityistä" tai "armolahjoitsa" ajavat, on perisynnin korostaminen. Ihminen on paha, likainen, huono. Nykytila on huono ja menossa päin persettä. (Rukoilkaamme.) Kapitalistit tunnistavat kuolemansynneiksi vain laiskuuden, uskovaisilla näitä on iso liuta lisää. Molemmat kertovat että synnin palkka on paitsi kuolema, niin myös yhteiskunnan tuho. Kapitalisti vaatii kasvua, joten nykytilaan ei olla tyytyväisiä. Optimismi onkin jotain muuta.
Kristinuskon suhde Harmageddoniin tuskin on mitään sellaista, jossa ollaan vain sivustakatsojia. Samoin pelottelu on "kapitalismissa" sen tärkein moottori joka kannustaa aktiivisuuteen. Voidaankin huomata, että molemmissa ajattelutavoissa ihminen on motivaatio-olento, joka on tyytymätön nykytilaan ja jota pitävät kasassa vain tulevaisuuteen projisoidut mielikuvat. Kapitalistille tätä asennetta heijastaa luotto ja talouskasvu, kristitylle pelastus ja armo.
Sokrates olisi kaiken hänestä tietämäni mukaan ihmetellyt, miksi nykyhetken asenne nähdään positiiviseksi jos perimmäinen asia on eskapistinen ; Ihminen pakenee tällä hetkkellä käsillä olevia asioita - sen hyviä puolia ja huonoja puolia tasapuolisesti ignoroiden - ja miettii vain tulevaisuutta. Tulevaisuus on siis lohtu nykyhetkelle. Hän saattaisi kysyä jopa sitä, että olisiko tämä oikeasti mitään optimismia, vai olisiko se itse asiassa äärimmäistä pessimismiä ja nykytilaan tyytymättömyyttä joka vain naamioidaan isolla työllä joksikin muuksi. Niin, että koko elämänsä ihminen elää jossain muualla, jossain missä hän ei ole - ja jossa hän ei tavallaan koskaan tule fantasioitaan vastaavalla tasolla elämään - eli tulevaisuuteen. ; Aristoteles taas olisi saattanut olla montaa astetta suopeampi. Hänellehän ihminen oli onnellisuuteen pyrkivä teleologinen olento. Aristoteleen maailmassa telos, tarkoitus, suuntasi toimintaa kohti onnellisuutta ja luonnollista tilaa.
Ongelmana on vain se, että kristityn on helppo unohtaa se, että se jota Jumala on jo ankarasti kurittanut, sitä ei ihmisen pidä mennä lisää rankaisemaan. Kapitalistillekin saattaa helposti käydä sama mikä Sarasvuolle kävi. Yrittämiseen ja itsensä kehittämiseen ja positiivisuuteen ja rohkeuteen panostanut hyviin asioihin kannustava ja tukeva mies päätyi luomaan "Sisäisessä sankarissaan" järjestelmän, jossa epäonnistuminen oli yksilön vika. Talousajattelussa kunnon kansalainen ei valita, edes lopputilin tai pankrottiin menemisen kohdatessa. Sillä on yritettävä ja katsottava vain eteenpäin. Nykytilan huonon puolen havaitseminen olisi vain pettymyksessä rypemistä. Sellainen taas uhkaa ihmisen onnellisuutta ja huonona käyttäytymismallina se uhkaa koko yhteiskuntaa ja sen tärkeintä tukijalkaa, seuraavan kvartaalin talouskasvua.
Tämänlainen optimismi on pelottavaa. Ja kenties edellämainittu samankaltaisuus ajattelussa onkin johtanut siihen että vaikka Jeesus olikin köyhien puolella, niin oikeistolainen rikas tuntuu olevan se joka konservatiivisuuden lisäksi kannattaa innolla sekä vapaata taloutta että kristinoppia. Kuitenkaan tätä ei voi nähdä samaksi kuin "kapitalismikritiikki". Sillä vastaavaa optimismia löytyy muualtakin. Ei ole vaikeaa löytää oppisuuntia jotka hylkäävät epäonnistumiset ja kärsimykset väliaikaisina ja joissa on pidettävä silmät luotuna kohti Palkintoa. Esimerkiksi kommunistit harrastivat suunnitelmataloutta, jossa suunnitelmia oli vaikeaa kuvata sellaisilla sanoilla kuin "älykäs". Kuitenki Neuvostoliiton kurjuuden tai Kiinan väkivaltaisuuksien ympäröimää kommunismia asenteiltaan optimistisempaa oppia on vaikeaa keksiä.
Tätä kaikkea miettiessä ei voi sanoa oikeastaan muuta, kuin että antiikin kreikassa Diogenes hylkäsi omaisuuden ja meni asumaan ruukkuun. Häntä kutsuttiin kyynikoksi. Nykyajan maailmassa Kontulan roskaämpäriin muuttava näyttäisi hippioptimistilta. Ja lisäksi jos asuisi ruukussa, olisi todennäköistä että joku päivä Diogenes päätyisi roska-auton lavalle puristimeen. Lyhyeen jäisi elämä. Siinä ei voisi sanoa Kontulan eksotiikassa vierailevalle presidentille, että mene pois, peität aurinkoni. Sikälimikäli Sauli Niinistö ehtisi moikkaamaan ennen roska-auton saapumista, hänelle täytyisi kenties mainita, että kannustinpuheillaan hän peittää onnellisuuteni toivollaan. Vastaavaa viestiä voi tietysti lähettää hyvin hyvin monelle muullekin.
Niin kauan kuin briteillä on 10 punnan setelissä Charles Darwin, on meillä vielä toivoa!
(Maailmanlopun ennusteita)
Kristillisyydessä on siitä erikoinen piirre, että se samanaikaisesti korostaa toivoa, lakaisee pahan ongelmaa maton alle ja korostaa Jumalan rakkautta. Ja seuraavassa lausessa puhutaan maailmanlopusta joka tulee. Ihmistä mahtavammat voimat tulevat ja sitten on itku ja hammasten kiristely. Maailmanloppu on tulossa kohta pian, ja ylöstempausta odotetaan jos ei tänään niin huomenna. On vaikeaa nähdä miten tämänlainen asennemaailma saadaan hyvin yhteen. Luulisi että rakkaus, hammastenkiristysmaailma ja toivo olisivat jotenkin keskenään ristiriidassa. Että tämänlainen maailmanloppua odottava maailma olisi katkera ja toivoton.
Toisaalta täsmälleen saman asetelman saa myös oikeistolaisesta talousajattelusta. Siinä näkökulma on kenties ylöstempausta odottaviakin lyhyempi. Asioita voidaan katsoa vain kvartaaleittain. Samanaikaisesti korostetaan että toivo, luottamus ja kulutus johtavat kasvuun ikuiseen. Ja että rationaalinen ostostentekijä ratkaisee kaikki ongelmat kuin oltaisiin näkymättömällä kämmenellä, jolla ei pelkää lintunen. Tai ainakaan kuluttaja. Samanaikaisesti puhutaan kuitenkin taantumasta, romahdustenpelosta. Maalaillaan kuvia siitä miten talous romahtaa. Ja sitten voidaan huomata, että romahdus tarkoittaa monesti sitä, että talouskasvu hidastuu. Tätäkin kontrastia on vaikeaa nähdä.
Ottamatta kantaa siihen miten todenmukaisia toivontäyteinen optimismi ja katastrofienpelko ovat voidaan nähdä miten ne liittyvät yhteen. Eli kumoamatta kristillisyyttä ja talousteorioita itsessään voidaan niille nähdä eksistentiaalinen rooli, joka niillä on riippumatta siitä mikä on näiden näkemysten totuusarvo. Se, mitä vauhdikas oikeistokapitalisti ja klassinen hymynaamapastori kahvikuppiensa takaa on elämänmyönteinen yksilöä tsemppaava optimismifilosofia. Tässä haetaan rohkeuden ja uskalluksen kasvattamista ihmisissä. Feministi tai vasemmistolainen voisi jopa sanoa että nämä filosofiat pyrkivät voimauttamaan yksilöitä. Tässä on vaikeaa nähdä pahaa. (Paitsi jos otettaisiin kantaa mekanismejen totuusarvoihin ja ne tuomittaisiin epätosiksi, mikä ei ole tämän pikku kirjoitelman aihe.)
Teologia että oikeistokapitalisti on januskasvoinen. Puhe on vähän sitä mitä kuulijakunta haluaa kuulla. Tarjolla on tarpeiden tyydytys, toiveiden täyttymys, joko vapautus tai jopa vapahdus. Tietyllä tavalla Suomessa on negatiivinen peruskulttuuri, jolle vastapainona positiivinen ajattelu saattaisi olla hyvää vastapainoa.
Kuitenkin samalla oikeistolaisella ja teologillakin ihmiskuva on helposti kyyninen. Kristinuskossa etenkin jos katsotaan pietistisiä suuntauksia ja katsotaan kalvinistien maailmaa tai ruvetaan tuijottamaan sitä, mitä sellaiset ihmiset jotka puhuvat "uudelleensyntyneistä kristityistä" tai "armolahjoitsa" ajavat, on perisynnin korostaminen. Ihminen on paha, likainen, huono. Nykytila on huono ja menossa päin persettä. (Rukoilkaamme.) Kapitalistit tunnistavat kuolemansynneiksi vain laiskuuden, uskovaisilla näitä on iso liuta lisää. Molemmat kertovat että synnin palkka on paitsi kuolema, niin myös yhteiskunnan tuho. Kapitalisti vaatii kasvua, joten nykytilaan ei olla tyytyväisiä. Optimismi onkin jotain muuta.
Kristinuskon suhde Harmageddoniin tuskin on mitään sellaista, jossa ollaan vain sivustakatsojia. Samoin pelottelu on "kapitalismissa" sen tärkein moottori joka kannustaa aktiivisuuteen. Voidaankin huomata, että molemmissa ajattelutavoissa ihminen on motivaatio-olento, joka on tyytymätön nykytilaan ja jota pitävät kasassa vain tulevaisuuteen projisoidut mielikuvat. Kapitalistille tätä asennetta heijastaa luotto ja talouskasvu, kristitylle pelastus ja armo.
Sokrates olisi kaiken hänestä tietämäni mukaan ihmetellyt, miksi nykyhetken asenne nähdään positiiviseksi jos perimmäinen asia on eskapistinen ; Ihminen pakenee tällä hetkkellä käsillä olevia asioita - sen hyviä puolia ja huonoja puolia tasapuolisesti ignoroiden - ja miettii vain tulevaisuutta. Tulevaisuus on siis lohtu nykyhetkelle. Hän saattaisi kysyä jopa sitä, että olisiko tämä oikeasti mitään optimismia, vai olisiko se itse asiassa äärimmäistä pessimismiä ja nykytilaan tyytymättömyyttä joka vain naamioidaan isolla työllä joksikin muuksi. Niin, että koko elämänsä ihminen elää jossain muualla, jossain missä hän ei ole - ja jossa hän ei tavallaan koskaan tule fantasioitaan vastaavalla tasolla elämään - eli tulevaisuuteen. ; Aristoteles taas olisi saattanut olla montaa astetta suopeampi. Hänellehän ihminen oli onnellisuuteen pyrkivä teleologinen olento. Aristoteleen maailmassa telos, tarkoitus, suuntasi toimintaa kohti onnellisuutta ja luonnollista tilaa.
Ongelmana on vain se, että kristityn on helppo unohtaa se, että se jota Jumala on jo ankarasti kurittanut, sitä ei ihmisen pidä mennä lisää rankaisemaan. Kapitalistillekin saattaa helposti käydä sama mikä Sarasvuolle kävi. Yrittämiseen ja itsensä kehittämiseen ja positiivisuuteen ja rohkeuteen panostanut hyviin asioihin kannustava ja tukeva mies päätyi luomaan "Sisäisessä sankarissaan" järjestelmän, jossa epäonnistuminen oli yksilön vika. Talousajattelussa kunnon kansalainen ei valita, edes lopputilin tai pankrottiin menemisen kohdatessa. Sillä on yritettävä ja katsottava vain eteenpäin. Nykytilan huonon puolen havaitseminen olisi vain pettymyksessä rypemistä. Sellainen taas uhkaa ihmisen onnellisuutta ja huonona käyttäytymismallina se uhkaa koko yhteiskuntaa ja sen tärkeintä tukijalkaa, seuraavan kvartaalin talouskasvua.
Tämänlainen optimismi on pelottavaa. Ja kenties edellämainittu samankaltaisuus ajattelussa onkin johtanut siihen että vaikka Jeesus olikin köyhien puolella, niin oikeistolainen rikas tuntuu olevan se joka konservatiivisuuden lisäksi kannattaa innolla sekä vapaata taloutta että kristinoppia. Kuitenkaan tätä ei voi nähdä samaksi kuin "kapitalismikritiikki". Sillä vastaavaa optimismia löytyy muualtakin. Ei ole vaikeaa löytää oppisuuntia jotka hylkäävät epäonnistumiset ja kärsimykset väliaikaisina ja joissa on pidettävä silmät luotuna kohti Palkintoa. Esimerkiksi kommunistit harrastivat suunnitelmataloutta, jossa suunnitelmia oli vaikeaa kuvata sellaisilla sanoilla kuin "älykäs". Kuitenki Neuvostoliiton kurjuuden tai Kiinan väkivaltaisuuksien ympäröimää kommunismia asenteiltaan optimistisempaa oppia on vaikeaa keksiä.
Tätä kaikkea miettiessä ei voi sanoa oikeastaan muuta, kuin että antiikin kreikassa Diogenes hylkäsi omaisuuden ja meni asumaan ruukkuun. Häntä kutsuttiin kyynikoksi. Nykyajan maailmassa Kontulan roskaämpäriin muuttava näyttäisi hippioptimistilta. Ja lisäksi jos asuisi ruukussa, olisi todennäköistä että joku päivä Diogenes päätyisi roska-auton lavalle puristimeen. Lyhyeen jäisi elämä. Siinä ei voisi sanoa Kontulan eksotiikassa vierailevalle presidentille, että mene pois, peität aurinkoni. Sikälimikäli Sauli Niinistö ehtisi moikkaamaan ennen roska-auton saapumista, hänelle täytyisi kenties mainita, että kannustinpuheillaan hän peittää onnellisuuteni toivollaan. Vastaavaa viestiä voi tietysti lähettää hyvin hyvin monelle muullekin.
Niin kauan kuin briteillä on 10 punnan setelissä Charles Darwin, on meillä vielä toivoa!
torstai 7. maaliskuuta 2013
Kaksi regimenttiä
Konservatiivisessa maailmassa kunnioitetaan kahden regimentin periaatetta ; Tässä on hengellinen regimentti joka kattaa omantunnonasioita ja arvokannanottoja. Ja maallinen regimentti koskee työtä ja yhteiskuntarakenteita. Konservatiivi näkee tämän siten, että ensimmäinen on valtion ja yhteisön asia, eli arvot määrää perinne joka suojelee yhteisöä. Etiikka ei siis ole yksilön vaan yhteisön asia. Sen sijaan jälkimmäistä kuvaa yritteliäisyys ja omin voimin tekeminen ja selviäminen. Aineellinen osuus on omistettavaa, yksityistä ja ei yhteisön asia.
Zizek moittii tämänlaista lähestymistapaa vahvasti kirjassa "Väkivalta". Hänen ajatuksensa voisi tiivistää siihen, että ihmistä arvostetaan ideana ja abstraktiona mutta kun katsotaan sitä miten ihmistä kohdellaan, sitä leimaa ensi sijaisesti vahva omankädenoikeus. Moitetta saa uskonto : Zizek esimerkiksi esittää että uskontojen sisältämä veljeys on lausuma joka tarkoittaa itse asiassa sitä, että muita kohdellaan joko ei-ihmisinä tai ainakin vähemmän ihmisinä. Uskontojen yhteisöllisyys tarkoittaa siis enemmänkin sitä että ihminen rakentaa heimohenkisen bunkkerin jossa on ylemmyydentuntoinen huonoja ja barbaarisia vääräideologiaisia vastaan. Zizek näkee ateismin tämän vastavoimana ja tätä kautta hän näkee ateistit ihmisyyden asialle. Mutta vahvimman kritiikin saa kuitenkin markkinatalous ja kapitalismi. Kapitalismi on McUskonto joka on nykyään itse asiassa kaapannut valtaosan uskonnoista haltuunsa.
Kaltaiseni on tietysti helppo korostaa sitä että uskonnoissa ja kapitalismissa on ainutlaatuinen ja vahva ja kaikenkattava yhdistelmä jossa ihastuttavat kuplaideait kohtaavat ja karun kyykyttämisen - ja jossa jälkimmäistä ei pidetä kyykyttämisenä koska viitataan edellisiin kuplaideoihin. Uskonto onkin yllättävän usein sitä että toisen ihmisen paska kohtelu määritellään oikeudenmukaiseksi ja rakkaudelliseksi. Vähän kuten lasten piiskaamiseen verrattavissa olevaksi aktioksi jossa "kasvatus" on avainsana eikä julmuus. Ei, vaikka vitsan sijasta käytettäisiin vyötä, vyön solkipäätä, lihakirvestä... Ei ole sellaista rajaa jossa vitsan käyttäjä ei korostaisi näitä yleviä arvoja, ei vaikka ulkopuolisille jokin raja ylittää oikeuden ja kohtuuden. ~ Muutenkin kulttuurissa tuntuu olevan vallalla se, että nimenomaan "oikeilla arvoilla" on merkitys eikä sillä "miten ihmisiä kohtelee". ; Omankädenoikeus on luonteva osa arkipäivää.
Mutta koen pakotteen viitata tässä kohden Torsti Lehtiseen. Hän sanoo "Sika vai Sokrates" -kirjassaan seuraavasti "Ne, jotka vieroksuvat ajatusta jumalanpelosta viisauden alkuna, ilmeisesti uskovat, etteivät he itse pelkää ketään tai mitään. He hylkäävät kristillisen moraalin, koska se perustuu palkkion tavoitteluun ja rangaistusten välttelyyn: hyvin kilvoitelleille luvataan taivasosa ja epäonnistunutta uhataan kadotustuomiolla. Tälläinen palkkiomoraalin kritiikki kuulostaa viisaalta, mutta itse asiassa paljastaa arvostelijan itsepetoksen, sillä nähtävästi hän uskoo, että hänen oma moraalinsa on täysin pyyteetöntä. Olen varma, että jos joku ei tee tekojaan Jumalan edessä, hän tekee ne ihmisten edessä." Tosin muistutan ja täsmennän tämä mainio lainaus ei ole synninpäästö vaan synnintunnustus. Se toimii lähinnä muistutuksena kenelle tahansa niistä jotka kuvittelevat oikeasti olevansa hyviä tahi parempia ihmisiä.
Lehtinen muistuttaa itselleni, että jokaisella on intressejä aina ja kaikkialla. Uskovainen tahi ateisti joka väittää olevansa pyyteetön on siis lähtökohtaisesti joko ignorantti haahuilija tai itsespetoksessa elävä toimija tahi mikä pahinta manipuloiva valehteleva paskiainen.
Zizekin kapitalismikritiikki ja uskontokritiikki koskee tietysti ensi sijassa ihmisten kohtelua. Mutta samalla se tekee yksilön asioista henkilökohtaisia. Tämä muistuttaa siitä, että tosiasiassa kahden regimentin kannattaminen on yleistä myös liberaalilla puolella. Hyvin moni korostaa yhteisöllisyyttä nimenomaan maallisena kontrollina. Tämä selittää miksi esimerkiksi tuotantolaitosten etiikka, verotuskysymykset ja vastaavat ovatkin oleellisessa osassa heidän arvokeskusteluaan. Samalla selviää miksi uskonnonvapaus on käsitetty hyvin eri tavalla eri puolilla kenttää.
Ylläoleva oli alustus.
Presidentti Niinistö on astunut mukaan uskonnolliseen "Mahdollisuus muutokseen" -kampanjaan joka tulee näkymään esimerkiksi Hesburgereissa. "Kotimaan" blogissa aprikoidaan esimerkiksi sitä että onko Niinistö harhautettu mukaan. Nähdäkseni tämä on hieman irrelevanttia, sillä jos häntä on harhautettu hän kertoo olevansa harkintakyvytön, hoopo ja manipuloitavissa oleva. Ja jos ei, niin sitten hänellä on varsin erikoinen näkemys uskonnollisuudesta - ja tämä voi hämmentää monia hänen äänestäjiään jotka ovat toki kristittyjä mutta jotka kuitenkin järkyttyvät Pirkko Jalovaarasta ja muusta vähänkin fundamentaalimmasta touhuilusta. Tässä mielessä Niinistö menettää silmissäni pisteitä olipa hän sitten kumpaa tahansa.
Oma kiinnostuksen kohteeni on siinä että onko presidentti toimimassa yksityishenkilönä vai virassaan. Ero on oleellinen. Sillä - Himas -kohun ytimen kautta selkeyttääkseni - Jyrki Kataisella saa yksityishenkilönä olla sellainen kanta että Himanen on maailman paras ja siistein filosofi ja kiva ja rehti kaverikin. Mutta jos hän tukee tätä virallisesti ja jättää kilpailutuksia välistä, tapahtuu jotain joka on kenties ehkä jopa suoraan lainvastaista tai jos ei olekaan niin on siltikin vähintään asiatonta ja epäreilua.
1: Usein Presidentin toimintaa on suojeltu ja puolustettu kuvaamalla se suoraselkeisenä yksityishenkilönä toimimisena. Presidentillä on uskonnonvapaus ja hän saa sitä noudattaa. Tällöin noudatetaan kahden regimentin järjestelmää jossa uskonto on yksityisasia. Silloin etiikka ei ole instituutio eikä presidentti voi olla mikään arvojohtaja, koska se ei ole yhteisön asia ollenkaan.
2: Sen sijaan jos presidentti on mukana instituutiona, tilanne muuttuu. Silloin presidentti on arvojohtaja joka valtion päämiehen statuksella suojelee kampanjaa, jossa kerrotaan että minkälaisia mielipiteitä on oltava jotta kelpaa kansalaiseksi. Vertailun vuoksi olisi asiallista miettiä vaikka sitä, miltä tuntuu olla kristittynä niissä monissa maassa, jossa vastaavassa kampanjassa valtiovallan siunauksella kerrotaan. Ei ole tavatonta että islamilaisessa maassa selitetään, että kunhan lakkaat olemasta kristitty niin elämä kääntyy paremmaksi. Tämä koetaan hyvin herjaavana. Kristityt kutsuvat näitä joskus jopa "vainoiksi". (Joka on liioiteltua, ja omituista koska tosiasiassa kristittyjä kohdellaan monissa maissa aivan älyttömän julmasti. Tälläisiä tikkuja ei kannattaisi silloin pitää messissä kun olisi parempiakin viittattavia.)
Oikeasti eroja on tietysti vaikeaa erottaa. Esimerkiksi kun minun puolisoni äiti sai varoitussoittoja. Puolisoani nimittäin syytettiin saatananpalvojaksi. Soitto tuli henkilöltä joka oli virkansa puolesta lapsen opettaja, ammattistatukseltaan myös pappi, ja kuitenkin myös yksityishenkilönä tuttu. On selvää että juridinen oikeus opettajan soittamiseen ei ollut koska puolisoni oli tuossa vaiheessa liian vanha. Kuitenkin kun tälläisen soiton saa, on mahdotonta olla ottamatta sitä jonain jota pappi ja ammattikasvattaja konsultoi auktoriteetillaan. Oma kantani on, että tämänlaisissa pitää olla äärimmäisen varovainen - ja koska ammattitaitoisen ihmisen pitäisi tietää että tilanne on hankala, tätä olisi kohdeltava rankimman mahdollisen kautta. Tekosyille ei pidä edes lähtökohtaisesti antaa tilaa koska ihmisen joka on tuolla koulutuksella ja auktoriteetilla liikkeellä pitäisi tietää.
Onneksi olen sen verran voimaantunut että korostan kuitenkin sitä, että tosiasiassa valta on siellä minne sitä annetaan. Nauran ajatukselle että presidentti voisi olla arvojohtaja. En siis kohtele kampanjaa minään valtiollisena kannanottona joka selittää mitenkään objektiivisesti tai sosiaais-yhteiskunnallisesti että "jos muutut kristityksi olet onnellisempi ja parempi ihminen". Ne ovat pelkkää pään aukomista, subjektiivista mutuilua ja tarinankerrontaa. Ja sellaisena äärimmäisen sallittavia asioita. Nauran lähtökohtaisesti sille väitteelle että yksikään "Mahdollisuus muutokseen" -tarina olisi muuta kuin subjektiivinen anekdootti.
Näin ollen kampanjalla ei ole karismaa eikä valtaa. Valtaa ei ole koska en anna sitä sille. Ja voin tehdä sen siksi että uskonnonvapaus ja muut konseptit joita perustellen nuo mainokset laitetaan esille ja presidentin mukanaolo oikeuttavat ne, jakavat maailman regimentteihin joissa uskonto on yksityisasia eikä mikään jossa kukaan voi tulla toista neuvomaan. Omin uskonnonvapausargumenttejensa mukaan kampanjalaiset ja presidentti ovat vallattomia. Se valitettavasti tarkoittavat myös sitä että ilman valtaa uskonto on minulle turha, epäkiinnostava muiden asia. Merkitys on anekdoottien kertojalla ja minä en jaa tätä tunnetta. Ja mikä parasta - se on minun vapauteni.
1: Ja jos minulta puuttuisi tämä vapaus, ei Niinistö voisi olla muuta kuin arvojohtaja ja kyseinen kampanja ei voisi olla mitään muuta kuin teokraattisen yhteiskunnan rakentamista ja sen etujen ajamista, mahdollisesti vähän dominionismin hengessä (eli piilotellen ja valehdellen näistä motiiveista). Ja silloin ei ole mitään yksilön uskonnonvapautta joka oikeuttaisi Niinistön intervention, koska uskontohan ei silloin ole vakaumuksen asia tai sisäinen asia. Kaikki kampanjan perustelut ja Niinistön mukanaolon puolustukset muuttuisivat kuplaksi välittömästi jos lausuntoni olisi asiaankuulumaton jota ei saisi ja voisi sanoa.
Siksi en aio edes boikotoida Hesburgeria. Sillä Niinistö on niin lähtökohtaisesti eiarvojohtaja että se on nollahypoteesi. Siitä poikkeaminen on todistettava. Ja jos todisteita löytyy, on siinä vaiheessa tietysti tuomittava rankimman mukaan. Tämäkin on sitä kahden regimentin maailmaa. Ja jos uskoo uskonnonvapauteen, se tarkoittaa sitä että uskovaisia on samanaikaisesti siedettävä-sallittava katukuvassa että hakuttava-rajoitettava. (Joskus jopa saman kampanjan tahi muun tekojoukon sisällä.)
Zizek moittii tämänlaista lähestymistapaa vahvasti kirjassa "Väkivalta". Hänen ajatuksensa voisi tiivistää siihen, että ihmistä arvostetaan ideana ja abstraktiona mutta kun katsotaan sitä miten ihmistä kohdellaan, sitä leimaa ensi sijaisesti vahva omankädenoikeus. Moitetta saa uskonto : Zizek esimerkiksi esittää että uskontojen sisältämä veljeys on lausuma joka tarkoittaa itse asiassa sitä, että muita kohdellaan joko ei-ihmisinä tai ainakin vähemmän ihmisinä. Uskontojen yhteisöllisyys tarkoittaa siis enemmänkin sitä että ihminen rakentaa heimohenkisen bunkkerin jossa on ylemmyydentuntoinen huonoja ja barbaarisia vääräideologiaisia vastaan. Zizek näkee ateismin tämän vastavoimana ja tätä kautta hän näkee ateistit ihmisyyden asialle. Mutta vahvimman kritiikin saa kuitenkin markkinatalous ja kapitalismi. Kapitalismi on McUskonto joka on nykyään itse asiassa kaapannut valtaosan uskonnoista haltuunsa.
Kaltaiseni on tietysti helppo korostaa sitä että uskonnoissa ja kapitalismissa on ainutlaatuinen ja vahva ja kaikenkattava yhdistelmä jossa ihastuttavat kuplaideait kohtaavat ja karun kyykyttämisen - ja jossa jälkimmäistä ei pidetä kyykyttämisenä koska viitataan edellisiin kuplaideoihin. Uskonto onkin yllättävän usein sitä että toisen ihmisen paska kohtelu määritellään oikeudenmukaiseksi ja rakkaudelliseksi. Vähän kuten lasten piiskaamiseen verrattavissa olevaksi aktioksi jossa "kasvatus" on avainsana eikä julmuus. Ei, vaikka vitsan sijasta käytettäisiin vyötä, vyön solkipäätä, lihakirvestä... Ei ole sellaista rajaa jossa vitsan käyttäjä ei korostaisi näitä yleviä arvoja, ei vaikka ulkopuolisille jokin raja ylittää oikeuden ja kohtuuden. ~ Muutenkin kulttuurissa tuntuu olevan vallalla se, että nimenomaan "oikeilla arvoilla" on merkitys eikä sillä "miten ihmisiä kohtelee". ; Omankädenoikeus on luonteva osa arkipäivää.
Mutta koen pakotteen viitata tässä kohden Torsti Lehtiseen. Hän sanoo "Sika vai Sokrates" -kirjassaan seuraavasti "Ne, jotka vieroksuvat ajatusta jumalanpelosta viisauden alkuna, ilmeisesti uskovat, etteivät he itse pelkää ketään tai mitään. He hylkäävät kristillisen moraalin, koska se perustuu palkkion tavoitteluun ja rangaistusten välttelyyn: hyvin kilvoitelleille luvataan taivasosa ja epäonnistunutta uhataan kadotustuomiolla. Tälläinen palkkiomoraalin kritiikki kuulostaa viisaalta, mutta itse asiassa paljastaa arvostelijan itsepetoksen, sillä nähtävästi hän uskoo, että hänen oma moraalinsa on täysin pyyteetöntä. Olen varma, että jos joku ei tee tekojaan Jumalan edessä, hän tekee ne ihmisten edessä." Tosin muistutan ja täsmennän tämä mainio lainaus ei ole synninpäästö vaan synnintunnustus. Se toimii lähinnä muistutuksena kenelle tahansa niistä jotka kuvittelevat oikeasti olevansa hyviä tahi parempia ihmisiä.
Lehtinen muistuttaa itselleni, että jokaisella on intressejä aina ja kaikkialla. Uskovainen tahi ateisti joka väittää olevansa pyyteetön on siis lähtökohtaisesti joko ignorantti haahuilija tai itsespetoksessa elävä toimija tahi mikä pahinta manipuloiva valehteleva paskiainen.
Zizekin kapitalismikritiikki ja uskontokritiikki koskee tietysti ensi sijassa ihmisten kohtelua. Mutta samalla se tekee yksilön asioista henkilökohtaisia. Tämä muistuttaa siitä, että tosiasiassa kahden regimentin kannattaminen on yleistä myös liberaalilla puolella. Hyvin moni korostaa yhteisöllisyyttä nimenomaan maallisena kontrollina. Tämä selittää miksi esimerkiksi tuotantolaitosten etiikka, verotuskysymykset ja vastaavat ovatkin oleellisessa osassa heidän arvokeskusteluaan. Samalla selviää miksi uskonnonvapaus on käsitetty hyvin eri tavalla eri puolilla kenttää.
Ylläoleva oli alustus.
Presidentti Niinistö on astunut mukaan uskonnolliseen "Mahdollisuus muutokseen" -kampanjaan joka tulee näkymään esimerkiksi Hesburgereissa. "Kotimaan" blogissa aprikoidaan esimerkiksi sitä että onko Niinistö harhautettu mukaan. Nähdäkseni tämä on hieman irrelevanttia, sillä jos häntä on harhautettu hän kertoo olevansa harkintakyvytön, hoopo ja manipuloitavissa oleva. Ja jos ei, niin sitten hänellä on varsin erikoinen näkemys uskonnollisuudesta - ja tämä voi hämmentää monia hänen äänestäjiään jotka ovat toki kristittyjä mutta jotka kuitenkin järkyttyvät Pirkko Jalovaarasta ja muusta vähänkin fundamentaalimmasta touhuilusta. Tässä mielessä Niinistö menettää silmissäni pisteitä olipa hän sitten kumpaa tahansa.
Oma kiinnostuksen kohteeni on siinä että onko presidentti toimimassa yksityishenkilönä vai virassaan. Ero on oleellinen. Sillä - Himas -kohun ytimen kautta selkeyttääkseni - Jyrki Kataisella saa yksityishenkilönä olla sellainen kanta että Himanen on maailman paras ja siistein filosofi ja kiva ja rehti kaverikin. Mutta jos hän tukee tätä virallisesti ja jättää kilpailutuksia välistä, tapahtuu jotain joka on kenties ehkä jopa suoraan lainvastaista tai jos ei olekaan niin on siltikin vähintään asiatonta ja epäreilua.
1: Usein Presidentin toimintaa on suojeltu ja puolustettu kuvaamalla se suoraselkeisenä yksityishenkilönä toimimisena. Presidentillä on uskonnonvapaus ja hän saa sitä noudattaa. Tällöin noudatetaan kahden regimentin järjestelmää jossa uskonto on yksityisasia. Silloin etiikka ei ole instituutio eikä presidentti voi olla mikään arvojohtaja, koska se ei ole yhteisön asia ollenkaan.
2: Sen sijaan jos presidentti on mukana instituutiona, tilanne muuttuu. Silloin presidentti on arvojohtaja joka valtion päämiehen statuksella suojelee kampanjaa, jossa kerrotaan että minkälaisia mielipiteitä on oltava jotta kelpaa kansalaiseksi. Vertailun vuoksi olisi asiallista miettiä vaikka sitä, miltä tuntuu olla kristittynä niissä monissa maassa, jossa vastaavassa kampanjassa valtiovallan siunauksella kerrotaan. Ei ole tavatonta että islamilaisessa maassa selitetään, että kunhan lakkaat olemasta kristitty niin elämä kääntyy paremmaksi. Tämä koetaan hyvin herjaavana. Kristityt kutsuvat näitä joskus jopa "vainoiksi". (Joka on liioiteltua, ja omituista koska tosiasiassa kristittyjä kohdellaan monissa maissa aivan älyttömän julmasti. Tälläisiä tikkuja ei kannattaisi silloin pitää messissä kun olisi parempiakin viittattavia.)
Oikeasti eroja on tietysti vaikeaa erottaa. Esimerkiksi kun minun puolisoni äiti sai varoitussoittoja. Puolisoani nimittäin syytettiin saatananpalvojaksi. Soitto tuli henkilöltä joka oli virkansa puolesta lapsen opettaja, ammattistatukseltaan myös pappi, ja kuitenkin myös yksityishenkilönä tuttu. On selvää että juridinen oikeus opettajan soittamiseen ei ollut koska puolisoni oli tuossa vaiheessa liian vanha. Kuitenkin kun tälläisen soiton saa, on mahdotonta olla ottamatta sitä jonain jota pappi ja ammattikasvattaja konsultoi auktoriteetillaan. Oma kantani on, että tämänlaisissa pitää olla äärimmäisen varovainen - ja koska ammattitaitoisen ihmisen pitäisi tietää että tilanne on hankala, tätä olisi kohdeltava rankimman mahdollisen kautta. Tekosyille ei pidä edes lähtökohtaisesti antaa tilaa koska ihmisen joka on tuolla koulutuksella ja auktoriteetilla liikkeellä pitäisi tietää.
Onneksi olen sen verran voimaantunut että korostan kuitenkin sitä, että tosiasiassa valta on siellä minne sitä annetaan. Nauran ajatukselle että presidentti voisi olla arvojohtaja. En siis kohtele kampanjaa minään valtiollisena kannanottona joka selittää mitenkään objektiivisesti tai sosiaais-yhteiskunnallisesti että "jos muutut kristityksi olet onnellisempi ja parempi ihminen". Ne ovat pelkkää pään aukomista, subjektiivista mutuilua ja tarinankerrontaa. Ja sellaisena äärimmäisen sallittavia asioita. Nauran lähtökohtaisesti sille väitteelle että yksikään "Mahdollisuus muutokseen" -tarina olisi muuta kuin subjektiivinen anekdootti.
Näin ollen kampanjalla ei ole karismaa eikä valtaa. Valtaa ei ole koska en anna sitä sille. Ja voin tehdä sen siksi että uskonnonvapaus ja muut konseptit joita perustellen nuo mainokset laitetaan esille ja presidentin mukanaolo oikeuttavat ne, jakavat maailman regimentteihin joissa uskonto on yksityisasia eikä mikään jossa kukaan voi tulla toista neuvomaan. Omin uskonnonvapausargumenttejensa mukaan kampanjalaiset ja presidentti ovat vallattomia. Se valitettavasti tarkoittavat myös sitä että ilman valtaa uskonto on minulle turha, epäkiinnostava muiden asia. Merkitys on anekdoottien kertojalla ja minä en jaa tätä tunnetta. Ja mikä parasta - se on minun vapauteni.
1: Ja jos minulta puuttuisi tämä vapaus, ei Niinistö voisi olla muuta kuin arvojohtaja ja kyseinen kampanja ei voisi olla mitään muuta kuin teokraattisen yhteiskunnan rakentamista ja sen etujen ajamista, mahdollisesti vähän dominionismin hengessä (eli piilotellen ja valehdellen näistä motiiveista). Ja silloin ei ole mitään yksilön uskonnonvapautta joka oikeuttaisi Niinistön intervention, koska uskontohan ei silloin ole vakaumuksen asia tai sisäinen asia. Kaikki kampanjan perustelut ja Niinistön mukanaolon puolustukset muuttuisivat kuplaksi välittömästi jos lausuntoni olisi asiaankuulumaton jota ei saisi ja voisi sanoa.
Siksi en aio edes boikotoida Hesburgeria. Sillä Niinistö on niin lähtökohtaisesti eiarvojohtaja että se on nollahypoteesi. Siitä poikkeaminen on todistettava. Ja jos todisteita löytyy, on siinä vaiheessa tietysti tuomittava rankimman mukaan. Tämäkin on sitä kahden regimentin maailmaa. Ja jos uskoo uskonnonvapauteen, se tarkoittaa sitä että uskovaisia on samanaikaisesti siedettävä-sallittava katukuvassa että hakuttava-rajoitettava. (Joskus jopa saman kampanjan tahi muun tekojoukon sisällä.)
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
Terveisiä perseestä
Tervehdyksillä on aina ollut suuri voima. Natseja on lähes mahdotonta ajatella ilman "Sieg Heil" tai "Heil Hitler" -tervehdyksiä. Sillä haettiin yhteenkuuluvuutta. Kun tervehdys on tässä voimakkuudessa, se muistuttaa hieman Arizonan hyvien kristittyjen suunnitelmia joissa High Schoolista päästäkseen pitäisi vannoa julkinen vala Jumalalle, tai muutoin ei valmistuisi lukiosta. (Julkiateisti ei siis voisi edes teoriassa valmistua.) Siinä haetaan yhteisöllisyyttä eikä se enää ole oikeastaan sosiaalista kanssakäymistä, se on yhteisörituaali, joka on enemmänkin vala ja vakaumuksen tunustus, johon pakotetaan yhteisön puolelta.
Tämäntapainen ajattelu on luontevaa, ja se heijastuu väistämättä hieman esimerkiksi Niinistön tapaan lopettaa puheet "Jumalan siunaukseen". Että uskonnon tuputtamista tehdään "hyvien tarkoitusten" nimissä.
Tervehdyksessä on kuitenkin muunlaisiakin puolia kuin pelkkä jakaminen ja yhteenkuuluminen. On myös erottelukeino. Tästä hyvän mietteen saa vanhoillislestadiolaisuudesta. Kotimaassa kirjoitteltiin siitä miten siellä "Jumalan terve" on merkittävä tapa joka perustuu jaettuun identiteettiin. Eli siinä noudatetaan esimerkiksi ateistejen toiveeseen jossa "Jumalan siunaus" jätettäisiin vain uskovaisten sisäiseksi asiaksi. Eli moikkailkoot keskenään miten tahansa. Tällä on kuitenkin ollut vaikutuksia jotka eivät ole kovin hyviä. Keinoa voidaan nimittäin nähdä vahvana sisäisen kontrollin keinona. Se, että joku katsoo sinut hairahtuneeksi johtaakin tervehdyksen muuttamiseen. "Moi" on jo tällöin itsessään ilmaisu moraalisesta paheksunnasta. Sitä kohdellaan kuin ulkopuolista. ; Se on muuntunut myös tehokkaaksi kiusaantumisen luojaksi uskosta lähteneiksi, joten sillä on selkeästi yhteyksiä laajempaankin sosiaaliseen kontrolloimiseen ; Fundamentalismissa tyypillisintä onkin että uskosta lähteminen on se pahin ja vaikein asia.
Tämä muistuttaa siitä että sekularismi ja uskon lokerointi ei suinkaan poista uskontojen väkivaltaa, se päinvastoin voi muuttua hyvin vaikeasti ulkopuolisen huomaamaksi. (Miten voit huomata että toinen kiusaa "moilla"?) Niinistöä tämä ei tietysti pelasta koska yleisissä ja julkisissa puheissa tätä keinoa ei tietysti voi käyttää koska sitä ei voi kohdistaa. TV ei näytä tervehdystä eri kansalaisille eri tavalla.
Kirjoittajalla, joka on "UFO-Jeesuksen Anti-Aborttiritarikunta Rokotteita Vastaan" -järjestön puheenjohtaja, on Pyhä Tervehdys joka on otsikossa. Se kohdistetaan kaikille oikeaoppisille, kuten blogin lukijoille. Kaikki muut saavat törkeän epäkunnioittavan "Hyvää päivää":n joka on tarkoitettu harhaoppipakanoille. Me olemme "UFO-Jeesuksen Anti-Aborttiritarikunta Rokotteita Vastaan". Me olemme Leegio. Immunity is futile!
Tämäntapainen ajattelu on luontevaa, ja se heijastuu väistämättä hieman esimerkiksi Niinistön tapaan lopettaa puheet "Jumalan siunaukseen". Että uskonnon tuputtamista tehdään "hyvien tarkoitusten" nimissä.
Tervehdyksessä on kuitenkin muunlaisiakin puolia kuin pelkkä jakaminen ja yhteenkuuluminen. On myös erottelukeino. Tästä hyvän mietteen saa vanhoillislestadiolaisuudesta. Kotimaassa kirjoitteltiin siitä miten siellä "Jumalan terve" on merkittävä tapa joka perustuu jaettuun identiteettiin. Eli siinä noudatetaan esimerkiksi ateistejen toiveeseen jossa "Jumalan siunaus" jätettäisiin vain uskovaisten sisäiseksi asiaksi. Eli moikkailkoot keskenään miten tahansa. Tällä on kuitenkin ollut vaikutuksia jotka eivät ole kovin hyviä. Keinoa voidaan nimittäin nähdä vahvana sisäisen kontrollin keinona. Se, että joku katsoo sinut hairahtuneeksi johtaakin tervehdyksen muuttamiseen. "Moi" on jo tällöin itsessään ilmaisu moraalisesta paheksunnasta. Sitä kohdellaan kuin ulkopuolista. ; Se on muuntunut myös tehokkaaksi kiusaantumisen luojaksi uskosta lähteneiksi, joten sillä on selkeästi yhteyksiä laajempaankin sosiaaliseen kontrolloimiseen ; Fundamentalismissa tyypillisintä onkin että uskosta lähteminen on se pahin ja vaikein asia.
Tämä muistuttaa siitä että sekularismi ja uskon lokerointi ei suinkaan poista uskontojen väkivaltaa, se päinvastoin voi muuttua hyvin vaikeasti ulkopuolisen huomaamaksi. (Miten voit huomata että toinen kiusaa "moilla"?) Niinistöä tämä ei tietysti pelasta koska yleisissä ja julkisissa puheissa tätä keinoa ei tietysti voi käyttää koska sitä ei voi kohdistaa. TV ei näytä tervehdystä eri kansalaisille eri tavalla.
Kirjoittajalla, joka on "UFO-Jeesuksen Anti-Aborttiritarikunta Rokotteita Vastaan" -järjestön puheenjohtaja, on Pyhä Tervehdys joka on otsikossa. Se kohdistetaan kaikille oikeaoppisille, kuten blogin lukijoille. Kaikki muut saavat törkeän epäkunnioittavan "Hyvää päivää":n joka on tarkoitettu harhaoppipakanoille. Me olemme "UFO-Jeesuksen Anti-Aborttiritarikunta Rokotteita Vastaan". Me olemme Leegio. Immunity is futile!
maanantai 14. tammikuuta 2013
Kirottu siunauspuhe
Niinistön uudenvuodenpuheesta on keskusteltu melko paljon. Sitä on pidetty retorisesti hyvin tehtynä, ja moni on nähnyt sanojen takana olevan hyvinkin paljon asioita. Esimerkiksi Hankamäki on tulkinnut sen tavalla joka korostaa sitä että Niinistön puhe oli pinnallisesti kaunis mutta sen syvyyksissä on kaikenlaista melko rujoakin. Hänen tulkintansa pysyy sentään järkevyyden rajoilla. ~ Mutta sitten on niitä joissa merkityksiä nähdään vielä enemmän. Olen toki tulkintojen ystävä, mutta joskus presidentin puheen taakse on nähty niin paljon merkityksiä että ihmetyttää. Niiden löytäjä on joko todella tarkkanäköinen ja Niinistön asioiden piilottaminen, symboliikka ja kryptografiakyvyt muistuttavat illuminatien vastaavia. Tai sitten tekstin taakse liitetään paljon sellaista mitä siellä ei ole.
Mutta koska näin ilmeisesti tulee tehdä ollakseen kantaaottava tiedostava kansalainen, ajattelin että voisin itse tehdä hieman samaa. Ajattelin kirjoittaa kohtuumittaisen blogauksen puheen kahdesta sanasta. Niinistö nimittäin sanoi "Jumalan siunausta." On uskomatonta miten paljon kahden sanan taakse saadaan merkityksiä. Sinne mahtuu kokonainen maailmankuva.(Mahdollisesti useitakin.) Tulkinnoille riittää tilaa koska tämä on tekona hyvin erikoinen ; Kuten "Napoleonin Komplekseissa" kerrotaan on voitava täsmentää "mitä sellaiset käsitteet kuin Jumala, siunaus, ja Jumalan siunaus hänestä tarkoittavat. Ne kun eivät ole mitään yksiselitteisiä käsitteitä." Tulkinnalleni on tarvetta jopa aivan presidentin puolustamisenkin vuoksi "Jos poliitikko omasta tahdostaan tuo uskonnollisia sisältöjä politiikkaan, on hänellä velvollisuus selvittää myös uskonnolliset näkemyksensä. Monet ulkomaisista valtionpäämiehistä, jotka Jumalaa mainitsevat, kuten vaikkapa Benedictus XVI, Ali Khamenei ja Barack Obama, ovat kaikki vaivautuneet selvittämään uskonnollisia näkemyksiään, mikä on vähintäänkin reilua. Suomalaisilla on oikeus odottaa omalta presidentiltään samanlaista reiluutta ja avoimuutta." ... "Jos siis Jumalan siunauksella on mitään merkitystä, selittäköön presidentti, mitä. Jos sillä ei ole mitään merkitystä, niin turhapa moista on vaivautua sanomaan. Pahimmillaan kyynistä ja halpahintaista identiteettipolitikointia ja oman erinomaisuuden hurskastelevaa korostamista on moinen."
Siunaaminen on siitä mielenkiintoinen lopetus että sitä kohdellaan hyvin eri tavalla kuin muita vastaavia tervehdyksiä. Esimerkiksi monet toivottavat onnea. Itsekin olen sanonut että "lykkyä pyttyyn" tai "Onnea matkaan". Olen sanonut siitä huolimatta että en varsinaisesti usko mihinkään onneen. Uskon pelkästään tilastollisiin jakaumiin, joihin tämänlaiset toivotukset eivät vaikuta. Jumalan siunaus on kuitenkin perustaltaan periaatteessa aivan yhtä neutraali. Voidaan sanoa että siinä toiselle vain toivotetaan hyvää. Näin uskonnotonkin voisi ottaa siunaukset vastaan.
Tätä näkökulmaa onkin hyvä täsmentää hieman kommunikaation näkökulmasta. Hieman aiemmin netissä keskusteltiin kiivaasti siitä kun eräs kristitty oli toivotellut taksikuskeille Jumalan siunausta. Hän oli pahastunut. Syynä oli se, että hänestä "Jumalan siunausta" -toivotuksen pitäisi olla helppo ja luonteva. Kuitenkin taksikuskit olivat olleet jotenkin estoisia. Valittaja ei kertonut että häntä vastaan oltaisiin hyökätty vittuiluin tai muutoin verbaalisesti. Pahastuminen johtui siitä että vastaajat olivat vastanneet passiivissa "sitä tarvitaan". Tämä passiivisuus oli juuri se joka hänestä oli kammottavaa. Hänestä siunaus oli nimenomaan enemmän kuin pelkkä "toivon sinulle hyvää". Toivottaja saikin komppaajikseen tyyppejä jotka kauhistelivat maallistumista. Että tämänlaiseen toivotukseen pitäisi suhtautua erityisen positiivisesti.
Tämä keskustelu tapahtui juuri siksi että sanoilla ja sanonnoilla on virallisten pinnallisten määritteiden, denotaatioiden, lisäksi yleisiä merkityksiä, konnotaatioita. Yleisesti ottaen se mikä lasketaan huonoksi käytökseksi on hyvin huonoa käytöstä kommunikoida ottamatta konnotaatioita huomioon. Esimerkiksi aspergerin syndroomaisten kokeminen kusipäisiksi johtuu siitä että he eivät ymmärrä konnotaatioita kovinkaan hyvin. ~ Näin ollen jos pahastuu siitä että joku on passiivinen vastauksissaan osoittaa että oma uskonnonjulistus ja sen kommunikaatiokokonaisuus koetaan niin tärkeäksi että sitä pitää päästä suuna päänä huutelemaan riippumatta siitä miten vastaanottaja sen kokee. Taksikuskien siunaajan ei siksi pitäisi olla pahastunut. Hänen tulisi hävetä.
Tai sitten olla karskisti kuten minä, joka saatan livauttaa uskovaisille ihmisille "perkeleellisen hyvää viikonloppua". Joka on heidän maailmankatsomuskulmassaan mahdollisesti aika synnillinen asia ja joka tapauksessa laittamattomasti sanottu koska kohteliaan kommunikaation kentässä ei sanota samoja asioita joita voi sanoa vaikka joillekuille puolihulluille kavereilleen (joiden on oltava puolihulluja sietääkseen sinua, olen siis tätä sanoessani nöyrä enkä kavereitani pilkkaava. Mutta ei heillä silti kyllä kovin hyvin mene.) Tämä korostaa sitä että en itsekään hyvä tunnistamaan konnotaatioita, vaaditaankin itse asiassa "Jumalan siunaustan" kaltaisia hyvin selkeitä symboleita että minä tajuaisin ne. (Jonka vuoksi puhunkin yleensä vain "suurista asioista".) Ja tästä seuraa tietyt puutteet retoriikassani.
Presidentin puhe taas oli retorisesti taidokkaasti laadittu, joten hänellä ei ole mitään tämäntapaista puolustusta. Hän joko tiesi tai hänen tulisi tietää että "Jumalan siunaus" ei ole pelkkä hyvän onnen toivotus. Korostankin tässä että Niinistö on luultavasti valinnut tämän siksi että on luvannut sen vaalilauseissaan. Tämä on suoraselkäistä mutta ei muuta sitä kysymystä että miksi kannanotto on alun perin ollut tämä ja että miksi tämä on in first place nähty niin tärkeäksi että se on täytynyt vaalilupauksiin asti laittaa.
Näkisin että syy on vähän sama kuin se, miksi monet nykynatsit käyttävät suomen vaakunan leijonasymbolia. Syynä on sen kaksoismerkitys. Tuntemani tatuointitaiteilija on kertonut että jos hänelle tulee asiakas joka pyytää leijonatatuointia, hänellä on yleensä liitos natsihtaviin ajattelusuuntauksiin. Jos joku taas ei ole natsi ja haluaa sen, niin hän kannustaa harkitsemaan tavallista tarkemmin. Syynä ei ole tavallaan se että leijona olisi natsimerkki, vaan se että sen käyttötapa usein juuri tietyssä merkityksessä on luonut sille konnotaatioita jotka siinä helposti nähdään. Sillä tatuointina leijona on merkki muille natseille että olisit natsihenkinen. Kuitenkin samanaikaisesti hyvin monet suomalaiset ovat positiivisia suomelle ja heille suomen leijona on nimenomaan neutraali symboli. Käyttötapa on luonut tälle tatuoinnille hyvin tarkan viiteryhmän. Se on natsitatuointi. Ja jopa silloin kun se ei ole natsitatuointi, natsit näkevät sen natsitatuointina. Kuitenkin vaikka natsi käytännössä ottaa leijonatatuoinnin näyttääkseen viiteryhmänsä, hän voi kiertää ideologiaan kuuluvat ikävät puolet selittämällä että hänelle se on neutraali, hän vain pitää suomesta ja on isänmaallinen.
Jumalan siunaus ei tietysti ole natsisymboli. "Jumala siunausta" on hyvin vahva symboli monille uskovaisille. Heille sen pyytäminen on erityisen oleellista koska se ei ole pelkkä tervehdys ja onnentoivotus. Näin heidät saadaan puolelle. Kuitenkin jos tätä sanaparia lähtee kritiosoimaan, on hyvin pian siinä että joutuu selittelemään sitä miten sanapari on vain pelkkä neutraali onnentoivotus, se että toinen toivoo sinulle hyvää. Näin Niinistö voi lähettää vahvoja viestejä ilman että joutuu vastuuseen koska hän voi aina väittää että hän ei tarkoittanut viestillään tätä. Näin hän voi viestiä positiivisia mielleyhtymiä monille, ja niille joille tulee ikäviä mielleyhtymiä voidaan tuomita ja ohittaa liian järeinä tulkintoina.
Kuitenkin Niinistön kohdalla on hyvä muistaa se, että hän on arvojohtaja. En pidä siitä että Suomessa olisi arvojohtajapresidentti. Minulle tämä on eettisesti vastenmielinen konsepti, jokin jota ei pitäisi tukea yhtään. Kuitenkin olemme demokraattisessa maassa, Niinistö on jo vaaleissa korostanut arvojohtajuuttaan, ja nyt hän valittuna noudattaa tätä linjaa. Tämä omien lupausten pitäminen ja seuraaminen on mielestäni aivan oikein. Kaksinaamaisuus olisi vielä pahempaa. Demokratiassa jokaisen on siedettävä ja jopa tuettavia asioita joita itse vastustaa. Se on vähän kuin sen ydin. Käytän silti oman lupaukseni ja toivotan Niinistölle "haist itte". Ja presidentin ei auta kuin kunnioittaa tätä konnotaatioiltaan kyseenalaista viestiä.
tiistai 8. tammikuuta 2013
asiaton oleskeluyhteiskunta
Presidentti Niinistö otti uudenvuodenpuheessaan esille käsitteen "oleskeluyhteiskunta". Hänestä meidän pitäisi estää tätä. Asia on luonnollisesti ymmärrettävissä "kokoomuslaisen työnkuvan" kautta. Aiemmissa keskusteluissa on noussut esille se, että Niinistölle syrjäytymisen estäminen on liitoksissa työllisyyteen ja yhteisöllisyyteen mutta ei yhteiskunnan tukeen. Työ, yrittäjyys, tuottavuus ja talouskasvu ovat näin toisiinsa liittyviä kun taas syrjäytyminen, työttömyys ja sosiaaliset ongelmat ja verorahojen loisinta ovat niitä joita tulee kun näistä laistetaan.
Niinistön puolelle voidaan asettaa vaikkapa Lauri Järvilehto, joka selittää että työ ei ole riistolaitos. Työ on hänelle sen sijaan kutsumusta ja tekemistä. "Bob Dylan sanoi kerran, että menestyksekäs ihminen on sellainen, joka herää aamulla ja menee illalla nukkumaan - ja tekee siinä välissä niitä asioita, joita haluaa. Kun arkesi täyttyy askareista, jotka palkitsevat itsessään, on elämä täyttä ja tyydyttävää." Näkemyksellä on pitkä historia suomessa. Esimerkiksi "luterilainen työetiikka" viittaa Max Weberin "protestanttiseen etiikkaan". Siinä työ on sitä että kuuluu yhteisöön ja toimii "Jumalan naamiona" omassa kutsumuksessaan (berufung).
Niinistön vastapooliin voidaan laittaa vaikkapa Jukka Hankamäki. Hän korostaa sitä että tosiasiassa tuottavuus ja laiskuus liittyvät yhteen "Melkein kaikki filosofit ovat ajatelleet oleskelusta ja joutilaisuudesta myönteisesti. Platonin ajattelussa sana skholee (suom. ”koulu”) tarkoitti ’vapaata aikaa’, työstä ja toimeliaisuudesta vapaata ja joutilasta aikaa, jonka voi käyttää oppimiseen ja sivistymiseen. Toisaalta joutilaisuudessa ei ole kyse vain omaksi hyväksi oleilusta tai egoismista. Esimerkiksi ranskalaisfilosofi André Gorz katsoi, että ihmisen luova laiskuus, hänen jatkuva halunsa päästä paremmille päiville ja ihanaan joutilaisuuden tilaan, tuottaa paljon keksintöjä. Ihmisen innovatiivisuus on siis laiskuuden perua, jolloin kyse on yhteiskuntaa rakentavasta laiskuudesta", ja että ahkeruuteen panostaminen on itse asiassa sitä että yhteisö pumppaa yksilöiden elämästä arvokkuutta. Näin ollen syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat liittyvät nimenomaan liika-ahkeruuteen eivätkä liikalaiskuuteen. "miksi oikeastaan on niin tärkeää (tai turhaa) touhuta ja tuottaa, kun liika toimeliaisuus ei näytä edistävän ihmisten onnellisuutta, vaan päinvastoin ne lisäävät ahdistusta, tuottavat epäarvoja ja vauhdittavat ekokatastrofia."
Vaikka Hankamäki näyttää olevan hyvin eri linjoilla Järvilehdon kanssa on huomattavaa, että he molemmat kannattavat Aristoteleen perinnettä. Siinä ideana on se, että onnellisuus syntyy kun ihmisen sisäinen lahjakkuus ja sisäinen intohimo kohtaa yhteiskunnan tarpeet. Näin suutarin tulee suutaroida ja filosofin tulee filosofioida.
Laiska tai tyhmä tai saamaton.
Itse olen tunnetusti edustanut ahkeruutta mutta joutilaisuutta korostavaa käsitystä työsä. Näkemykseni tuntuu ideana ristiriitaiselta, mutta kyseessä ei oikeastaan ole sellainen. Tilanne muuttuu ymmärrettäväksi jos korostan että työn rooli elämässä ja yhteiskunnassa on epikurolainen. Sen suurin ydin taas on se, että kunnon hedonisti ei mässäile, vaan nautiskelee kohtuudella. "Takkirauta" kuvastaa tätä asennetta yhdistämällä luovan laiskuuden pragmatismiin. "Laiskuus merkitsee yksinkertaisesti halua suoriutua annetuista työtehtävistä mahdollisimman vähällä ponnistuksella. Eli sitä, että pyritään löytämään tapa, jolla työtehtävän suorittaminen kysyy kaikkein vähimmän määrän a) aikaa b) vaivaa ja c) resursseja. Ja projekti merkitsee asiantilaa, jossa työtehtävä pyritään suoriutumaan annetussa ajassa, määritellyllä työmäärällä ja käytössäolevin resurssein." Laiskuus voi siis olla typerää laiskuutta että fiksua laiskuutta. Huvittavaa onkin huomata, että tässä ajattelutavassa maksimaalinen katastrofi syntyykin erikoisessa tilanteessa "jos upseeri on tyhmä ja ahkera, hän saa paljon aikaan ja ensisijaisesti paljon vahinkoa. Sellaiset ihmiset ovat kaikkein vaarallisimpia"
Laiskuus on pilkottava tarkemmin.
Tämä peruskäsitys johtaa siihen että en itse asiassa kelpuuta "laiskuutta" yleisterminä, vaan pidän sitä liian luokittelevana. On jaettava erikseen "tyhmä laiskuus" ja "fiksu laiskuus". Tähän vastatakseni voi selvitä esimerkiksi syy siihen miksi Chales Darwin kehitti kävelyrutiinin "sandwalkilla" ; Hän muokkasi ajatuksia evoluutioteoriasta kävelyllä. Mutta ei sohvannurkassa loikoen tai passiivisesti passuuttaen. Syynä on se, että vain "fiksu laiskuus" liittyy luovuuteen. (Tuottavuuteen se ei tosin liity yhtä vahvasti kuten työn analyysiin keskittyvä alaluku myöhemmin palaa kuvaamaan.)
Kohtasin tämän itse kantapään kautta ; Kun tein opinnäytetyötä, olin tilanteessa jossa ei mennä erikoiseen paikkaan tekemään erikoisia asioita. Minulle on normaalia lokeroida maailmaa siten että työpaikalla tehdään töitä. Tämä vaikeuttaa ajatusta siitä että töitä tehtäisiin "etätyönä" kotoa. Siksi opinnäytetyöprojektini lähti alkuun, mutta tämän jälkeen opin hyvin laiskaksi. Televisio veti ääreensä. Ja tämä ei itse asiassa kohottanut luovuuttani. Se kohotti vain passiivisuutta. Ja teki minusta vähemmän luovan. Siinä vaiheessa kun oikeasti tajuat katsovasi dr. Philiä pitäisi syntyä syvä tiedostamisen hetki. Itsekin tajusin että oh shit. I'm screwd. Laiskuudesta syntyy kehä josta on entistä vaikeampaa nousta. Siksi keksinkin mennä joka päivä kirjastoon. Kun opiskelin opinnäytetyökirjoja ja kävin sen jälkeen kävelyllä, sain prosessoitua ajatuksia ja tämä oli luovaa laiskuutta. En kärsinyt opinnäytetyöni työlyydestä (Eeniten minulla oli ongelmia siihen oheisliittyvän byrokratian kanssa. En motivoitunut rasti ruutuun -ilmoitusjärjestelmistä ja ne tuppasivat jäämään viime tinkaan ja sen ylikin.)
Esimerkiksi tämä blogi syntyy yhä juurikin "fiksulla laiskuudella". Ja se onnistuu vain siksi että tätä vaaditaan luovuuteen. Koska käyn töissä kaukana, joka päivässäni on luppoaikaa jonka vietän junassa. Jos ajaisin autolla, tätä aikaa ei olisi. Ja olisi todennäköistä että tätä blogia ei kirjoitettaisi. Sillä luovuus ja ideat puuttuisivat.
Työ on pilkottava tarkemmin.
Kun käsittelemme työtä, en pidä siitä sekä Hankamäen että Järvilehdon teksteistä paistavasta näkemyksestä jossa kaikki työt sovitetaan samaan normiin. Luultavasti syynä on se, että Aristoteleskin oli aikanaan "vapaa mies" joka ei ollut tehnyt ns. orjatyötä. Hankamäki ja Järvilehto eivät ole ns. rankan tylsän työn tekijöitä. Heidän filosofiassaan paistaa syvä tutustuminen yhdentyyppiseen työhön. ; Itse olen kokeillut varsin "monisärmäistä" hommastoa. (Olen ollut bingoemäntänä että teurastamossa, vartijana että toimistodatailijana.) Nykyinen työni on sellaista, että Hankamäen ja Järvilehdon kuvaus sopii siihen hyvin. Mutta jos työssä on enemmän mekaanista suorittamista, laiskuus on itse asiassa vain pahasta.
Nähdäkseni aiemmin moitittu "tyhmä ja ahkera" sopii juurikin tämänlaiseen työhön erinomaisesti. Käytän tässä Nassim Talebin tapaa jakaa työt. Hän jakaa työt ammatteihin joissa;
1: Suoritus on sidottu suoraan puurtamiseen. Niissä ei voi tienata paljoa, mutta laiskottelu voi pilata palkan. Tässä malliesimerkiksi voisi tehdä vaikkapa rengashaarniskaa käsityönä kyhäävän ihmisen ; Yhteen rengashaarniskaan tarvitaan aivan älytön määrä renkaita jotka on sovitettava paikalleen tietyllä tavalla. Tässä tuottavuus on sidottu suoraan siihen miten ahkerasti laitat renkaat kunnolla kiinni. Laiskottelu johtaa siihen että työ ei etene. Mutta ahkerakaan laittaja ei voi tehdä kymmentä rengaspaitaa päivässä, joten hän ei voi moninkertaistaa tuloja ahkeruudella. Tämänlainen työ on sitä jos tekemisestä on jokin suorite, joka ei jää talteen maksamaan itselleen lisää palkkaa tulevaisuudessa.
2: Toisen tyypin työssä palkka on sidottu aivan muuhun kuin työhön. Tässä tärkeässä osasa on hyvä idea ; Eli esimerkiksi jos sinulla on kone joka vääntää tasakokoisia renkaita, voit myydä sen vaikkapa profitteja vastaan rengashaarniskoja kyhääville. Saat rahaa heiltä vaikka et tekisi enää töitä. (Höyrykoneen keksiminen toi isot rahat sen takia että sitä ei myyty koneena, vaan tuotantotehokkuuden parantajana ja vaadittiin osingoille pääsyä. Palkkaa maksettiin siis pitkän ajan.) Tässä tuottavuus on sidottu hyvään ideaan ja luovuutta tarvitaan. Tässä palkka ei riipu omasta työstä, joten hyvä idea voi laittaa tulot aivan omaan suuruusluokkaan.
En itse asiassa näe että innostuskaan kuuluu suureen osaan töitä. Näen että työ voi tuntua tärkeältä jos ja vain jos se on tuota "2 -tyypin työtä". (Joiden ero voi olla vaikea. Kadunvarsimuusikko tekee 1 -tyypin työtä mutta jos hän levyttää ja levykaupat painavat ja myyvät hänen laulujaan se muuttuu heti 2 -tyypin työksi) tai jos siihen liittyy jokin vahva eettinen sävytys ; Näin ollen poliisi, sairaanhoitaja, opettaja ... voivat tehdä työtä nauttien. Sama koskee tietysti monia palveluammattejakin : kosmetologi tai bingoemäntä voi nauttia työstä sen sosiaalisten puolten vuoksi. Mutta silti on olemassa mekaanisia toistuvia töitä joista nauttiminen on käytännössä mahdotonta.
1: Ja monet ovat pakotettuja tekemään niitä. "2 tyypin töissä" tarvitaan luovutta, mutta usein myös taitoa tai näkemystä ; Esimerkiksi hyvä filosofi tai kirjailija ei synny pelkällä vapaa-ajalla. Tarvitaan määrätietoista harjoittelua. Taidon kehittyminen tarkoittaa sitä että harjaantuneiden intuitio ja luovuusmylly toimii hyvin, harjaantumattomien ei. Tällöin tarvitaan ahkeruutta jotta taito saadaan hankittua. Tosin joskus ero syntyy tuurilla, mutta silloin ei voida puhua ansaitsemisesta tai siitä että jokainen saavuttaisi saman pelkällä vapaa-ajalla koska tuuri tarkoittaa sitä että moni jää epäonniseksi vaikka toimii juuri samoin.
Tämän lisäksi käytän jaottelua "rakentaviin töihin" ja "sielua raastaviin töihin". Jotkin työt ovat yksinkertaisesti rakenteeltaan sellaisia että ne repivät ihmispsyyken palasiksi. Enkä puhu tässä raoiksi koetuista töistä kuten teurastamisesta, johon turtuu yllättävän helposti. Enkä puhu edes vartijan hommasta jonka lopetin "työn oheisvaikutusten" vuoksi mutta jota isäni kykeni tekemään vuosikymmeniä. Sen sijaan hajottavinta työtä on esimerkiksi sisäänpistohomma, jossa ideana on se, että vieressä on iso kasa mainoksia jotka pitää laittaa lehden väliin. Työ on helppoa, siinä on paljon toistoa. Ja tämä yhdistelmä johtaa siihen että sitä tehdessä mielenterveys romahtaa. Et totu tekemään tälläistä työtä, vaan se on aluksi helpompaa ja sitten se vaikeutuu. Työ vie pienen palan sieluasi joka päivä. Ja se johtuu työn luonteesta ei siitä että asenne olisi väärä.
Ei kysymys ei ole siitä että nämä tuhoavat työt olisivat stressaavia. Kaikissa töissä on stressiä, mutta itse työn vaikutukset ovat erilaisia. ; Esimerkiksi ihminen joka on ammattiseppä joka tekee tilaustyönä miekkoja voi olla hyvin tyytyväinen työhönsä ja olla pahoillaan kun vapaa alkaa ; Mutta sen sijaan jos on tehtaassa joka tekee miekkoja, ja vääntää samaa kampea, joutuu selittämään työnulkopuolisella elämällä mihin hän tarvitsee työtä. Luovan takojan työn stressi voi olla jopa tehdasorjaa suurempi, mutta se on pitkällä jänteellä nautittavampaa mallia.
Ja vaikka osa töistä sopiikin toisille ja ei toisille - esimerkiksi bingoemännän työ vaatii sosiaalisuutta ja voi sopia huonosti antisosiaaliselle ihmiselle vaikka se sosiaaliselle ihmiselle voi olla unelmatyö. Osa töistä vain eivät käytännössä sovi oikein kenellekään. Ihmispsyykellä on yksinkertaisesti tiettyjä rajoitteita, jotka tulevat näissä töissä esiin. Ongelmana onkin se, että kun puhutaan työn tekemisestä, sille on yleensä tarve. Sille tarvitaan tekijöitä. Se on kuitenkin näissä tapauksissa tekijälleen haitallista.
Valitettavasti Järvilehdon-Niinistön linja tuppaa helposti kiistämään tämän ja puhumaan pelkästä asennoitumisesta ja asennevammasta. ; Monesti nimenomaan "kiinnostavaa työtä" itse tekevät ihmiset, jotka ovat aina tehneet sellaisia, ovat sanomassa ohjeita ihmisille jotka tekevät "sielunraastotyötä". Työn vaikkutukset motivaatioon määrittyy tässä vain laiskuudeksi ja asennevammaksi. Kuitenkin tässä työosiossa on kysymys syrjäytymisvaarassa olevista työntekijöistä ; Näitä töitä nimittäin tehdään vain siksi että on pakko. Vuokra, opintolaina tai vastaavat pitää saada poismaksettua. Itse en voisi kuvitellakaan että rupeaisin leikkimään laiskuus-asennevammaleikkiä tälläisessä tilanteessa ponnistelevalle. Sen sijaan heidän motivointinsa muutoin korostuu. Työn aikaansaama sielutyhjiö on paikattava eikä selitettävä että oikealla asenteella se muuttuisi joksikin kiinnostavaksi onnelaksi jossa toteutetaan jotain "Jumalan työtä maan päällä". Tämä on huomioitava.
Tuottavuus on pilkottava tarkemmin.
Usein ajatellaan että tuottavuudessa tärkeintä on tuottavuus. Itse kuitenkin korostan sitä että se on lyhytjänteistä. Koska olen epikurolainen, nähdäkseni koko yhteiskunnan olisi noudatettava laiskuuden periaatetta. Syynä ovat luonnonvarat. Jared Diamond on verrannut tässä uusiutuvia luonnonvaroja pankkitiliin jotka kasvavat korkoa. Jotta ihmiskunta voi elää vielä tuhannenkin vuoden kuluttua, on varmistettava että ei syödä pankin saldoa vaan eletään koroilla. Sillä jos pankin saldoon puututaan, myös saatava korko pienenee ja tätä kautta tili helposti syödään tyhjäksi. ~ Näin ollen tuottavuutta on pakko panostaa kohtuudella. Tilanne on täsmälleen sama millä epikurolaiset suhtautuivat mässäilyyn. Juopottelusta tulee krapula ja ahmiminen tuo mahanpuruja, lihomista ja nuorena kuolemista. Askeesi ei kuitenkaan myöskään heitä innostanut. Siksi heillä olikin kohtuullinen elämäntapa jossa tyydytettiin tarpeet ja joskus päälle vähän jotain treattia. Että joskus on hyvä vähän herkutellakin.
Tämä näkemys on erittäin relevantti. Sillä vaikka valtaosa nykyajan työstä on irtautunut ravinnontuotannosta, yksikään ihminen ei ole irtautunut ravinnon kuluttamiseta. Koko yhteiskunta voidaan nähdä siten että perustana on ravinnontuotanto. Ja vasta jos työ riittää muuhun, sitä käytetään muuhun. Näin ollen esimerkiksi polisii saadaan sillä että joku tuottaa poliisin ruuan, jolloin poliisin ei tarvitse tuottaa ruokaa vaan hän voi pamputtaa hippejä sen sijaan. Kaiken yllä on sitten taide, kulttuuri, uskonto ja jossain määrin filosofiakin ; Ne eivät ole "tuottavaa työtä" vaan ne tuotetaan ravintoylijäämän päälle. Niillä on arvo, mutta tämä arvo voidaan synnyttää vain jos perusasiat taustalla ovat kunnossa niin että esimerkiksi papeille jää vapaa-aikaa miettiä uskontoasioita. Tämä lähtökohta on tavallaan kaiken yhteiskunnassa elämisen ytimessä. Sillä se takaa työnjaon mahdollisuuden, sen että kaikkien ei tarvitse metsästää-kerätä omaa ruokaansa vaan joku voi erikoistua leiriin jäämiseen, siihen että hän tekeekin oman ruuan hankinnan sijasta kivikirveitä kun joku metsästää-keräilee hänelle niillä hänen paremmin rakentamilla vempeleillä.
Tässä klassinen kohtaamani vasta-argumentti on korostaa että teknologia tehostaa toimintaa eikä välttämättä riistä. Tämä on hyvä pointti, mutta valitettavasti sen esilletuominen osoittaa että kriitikolla on hieman puutteellinen kokonaiskuva asioista. Teknologiassa voidaan nimittäin nähdä seuraavat puolet:
1: Hyötysuhde kasvaa. Eli samasta määrästä luonnon hyvinvointia saadaan enemmän irti. Tämä on luonnolle hyvä. Tuottavuutta voidaan kasvattaa ilman että mennään tilille. Esimerkiksi laadukkaammat tehtaat saavat polttoaineestaan isommat määrät energiaa käyttöön.
2: Luonnonvarojen määrä saadaan tehokkaammin palautettua ja uusiutumaan. Esimerkiksi viljelytekniikka (auran keksimisestä lähtien), jalostus ja äärimmillään GM tehostavat ravintokasvien ravintomäärää, jolloin "saatava korko kasvaa".
3: Saadaan entistä tehokkaammin pumpattua "pankkitilin saldoa", eli saadaan tuhottua asiat entistä nopeammin. Tämä tarkoittaa tehokkaampia koneita jotka voivat nopeammin raivata metsää ja tehdä muita vastaavia asioita. On selvää että tämä on teknologiaa jota on paljon. Ja tätä kautta teknologia itsessään ei ole ratkaisu vaan siinä on potentiaalinen ongelma jota on mietittävä.
Näin ollen yhteiskunnan kokonaisuutena tulisi toimia "korolla eläjä -askeettisuuden" ehdoilla. Tämä ei estä yrittämistä ja taloutta itsessään, mutta tosin puuttuu Niinistön ja muun oikeistopolitiikan ytimeen, talouskasvuun talouskasvun vuoksi. Eli konseptiin jossa talouden pysyminen ennallaan on häviämistä. Tämä johtaa luonnonvarojen tuhlaamiseen. He käyvät pankkitilillä jotta olisivat lyhytjänteisesti maksimaalisen rikkaita. He ikään kuin syövät lastin tyhjäksi. Mutta tämä on ymmärrettävää koska kun ongelmat kasautuvat he ovat jo kuolleet. Tyhjät tilit jäävät jälkipolvien murheiksi. ; Työttömyysrahoilla köyhäily, loismainen oleskelu on näin ollen kenties huono mutta sekin on parempi vaihtoehto kuin kuin se tilalle tarjottava kerskakulutus, pyrkyriyrittäminen pyrkyriyrittämisen vuoksi.
Tässä mielessä yhteiskunta toimii hieman kuten itsekin toimin. Eli tavoitteena on se, että kuollessa on tyhjä tili. Oma syyni tähän ideaan on se, että minulla ei ole lapsia enkä ajatellut niitä hankkia. Jos jälkikasvua olisi, olisi varmasti luontevaa muuttaa suhtautumista ajatukseen ; Sitä haluaisi jättää seuraaville polville jotain jota olisi jäljellä jaettavaksi.
Tämä aihe on sellainen että en ole oikein erimielinen kenenkään kanssa. Mutta kun ristiriita on, se johtuu siitä että kaikkialla on "kyllä, mutta" ja "ei, paitsi". Tilanteet ovat hienosäikeisempiä ja tilannekohtaisempia kuin oikein kenenkään "ongelmat ratkaiseva taikaluoti" antaa ymmärtää.
Niinistön puolelle voidaan asettaa vaikkapa Lauri Järvilehto, joka selittää että työ ei ole riistolaitos. Työ on hänelle sen sijaan kutsumusta ja tekemistä. "Bob Dylan sanoi kerran, että menestyksekäs ihminen on sellainen, joka herää aamulla ja menee illalla nukkumaan - ja tekee siinä välissä niitä asioita, joita haluaa. Kun arkesi täyttyy askareista, jotka palkitsevat itsessään, on elämä täyttä ja tyydyttävää." Näkemyksellä on pitkä historia suomessa. Esimerkiksi "luterilainen työetiikka" viittaa Max Weberin "protestanttiseen etiikkaan". Siinä työ on sitä että kuuluu yhteisöön ja toimii "Jumalan naamiona" omassa kutsumuksessaan (berufung).
Niinistön vastapooliin voidaan laittaa vaikkapa Jukka Hankamäki. Hän korostaa sitä että tosiasiassa tuottavuus ja laiskuus liittyvät yhteen "Melkein kaikki filosofit ovat ajatelleet oleskelusta ja joutilaisuudesta myönteisesti. Platonin ajattelussa sana skholee (suom. ”koulu”) tarkoitti ’vapaata aikaa’, työstä ja toimeliaisuudesta vapaata ja joutilasta aikaa, jonka voi käyttää oppimiseen ja sivistymiseen. Toisaalta joutilaisuudessa ei ole kyse vain omaksi hyväksi oleilusta tai egoismista. Esimerkiksi ranskalaisfilosofi André Gorz katsoi, että ihmisen luova laiskuus, hänen jatkuva halunsa päästä paremmille päiville ja ihanaan joutilaisuuden tilaan, tuottaa paljon keksintöjä. Ihmisen innovatiivisuus on siis laiskuuden perua, jolloin kyse on yhteiskuntaa rakentavasta laiskuudesta", ja että ahkeruuteen panostaminen on itse asiassa sitä että yhteisö pumppaa yksilöiden elämästä arvokkuutta. Näin ollen syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat liittyvät nimenomaan liika-ahkeruuteen eivätkä liikalaiskuuteen. "miksi oikeastaan on niin tärkeää (tai turhaa) touhuta ja tuottaa, kun liika toimeliaisuus ei näytä edistävän ihmisten onnellisuutta, vaan päinvastoin ne lisäävät ahdistusta, tuottavat epäarvoja ja vauhdittavat ekokatastrofia."
Vaikka Hankamäki näyttää olevan hyvin eri linjoilla Järvilehdon kanssa on huomattavaa, että he molemmat kannattavat Aristoteleen perinnettä. Siinä ideana on se, että onnellisuus syntyy kun ihmisen sisäinen lahjakkuus ja sisäinen intohimo kohtaa yhteiskunnan tarpeet. Näin suutarin tulee suutaroida ja filosofin tulee filosofioida.
Laiska tai tyhmä tai saamaton.
Itse olen tunnetusti edustanut ahkeruutta mutta joutilaisuutta korostavaa käsitystä työsä. Näkemykseni tuntuu ideana ristiriitaiselta, mutta kyseessä ei oikeastaan ole sellainen. Tilanne muuttuu ymmärrettäväksi jos korostan että työn rooli elämässä ja yhteiskunnassa on epikurolainen. Sen suurin ydin taas on se, että kunnon hedonisti ei mässäile, vaan nautiskelee kohtuudella. "Takkirauta" kuvastaa tätä asennetta yhdistämällä luovan laiskuuden pragmatismiin. "Laiskuus merkitsee yksinkertaisesti halua suoriutua annetuista työtehtävistä mahdollisimman vähällä ponnistuksella. Eli sitä, että pyritään löytämään tapa, jolla työtehtävän suorittaminen kysyy kaikkein vähimmän määrän a) aikaa b) vaivaa ja c) resursseja. Ja projekti merkitsee asiantilaa, jossa työtehtävä pyritään suoriutumaan annetussa ajassa, määritellyllä työmäärällä ja käytössäolevin resurssein." Laiskuus voi siis olla typerää laiskuutta että fiksua laiskuutta. Huvittavaa onkin huomata, että tässä ajattelutavassa maksimaalinen katastrofi syntyykin erikoisessa tilanteessa "jos upseeri on tyhmä ja ahkera, hän saa paljon aikaan ja ensisijaisesti paljon vahinkoa. Sellaiset ihmiset ovat kaikkein vaarallisimpia"
Laiskuus on pilkottava tarkemmin.
Tämä peruskäsitys johtaa siihen että en itse asiassa kelpuuta "laiskuutta" yleisterminä, vaan pidän sitä liian luokittelevana. On jaettava erikseen "tyhmä laiskuus" ja "fiksu laiskuus". Tähän vastatakseni voi selvitä esimerkiksi syy siihen miksi Chales Darwin kehitti kävelyrutiinin "sandwalkilla" ; Hän muokkasi ajatuksia evoluutioteoriasta kävelyllä. Mutta ei sohvannurkassa loikoen tai passiivisesti passuuttaen. Syynä on se, että vain "fiksu laiskuus" liittyy luovuuteen. (Tuottavuuteen se ei tosin liity yhtä vahvasti kuten työn analyysiin keskittyvä alaluku myöhemmin palaa kuvaamaan.)
Kohtasin tämän itse kantapään kautta ; Kun tein opinnäytetyötä, olin tilanteessa jossa ei mennä erikoiseen paikkaan tekemään erikoisia asioita. Minulle on normaalia lokeroida maailmaa siten että työpaikalla tehdään töitä. Tämä vaikeuttaa ajatusta siitä että töitä tehtäisiin "etätyönä" kotoa. Siksi opinnäytetyöprojektini lähti alkuun, mutta tämän jälkeen opin hyvin laiskaksi. Televisio veti ääreensä. Ja tämä ei itse asiassa kohottanut luovuuttani. Se kohotti vain passiivisuutta. Ja teki minusta vähemmän luovan. Siinä vaiheessa kun oikeasti tajuat katsovasi dr. Philiä pitäisi syntyä syvä tiedostamisen hetki. Itsekin tajusin että oh shit. I'm screwd. Laiskuudesta syntyy kehä josta on entistä vaikeampaa nousta. Siksi keksinkin mennä joka päivä kirjastoon. Kun opiskelin opinnäytetyökirjoja ja kävin sen jälkeen kävelyllä, sain prosessoitua ajatuksia ja tämä oli luovaa laiskuutta. En kärsinyt opinnäytetyöni työlyydestä (Eeniten minulla oli ongelmia siihen oheisliittyvän byrokratian kanssa. En motivoitunut rasti ruutuun -ilmoitusjärjestelmistä ja ne tuppasivat jäämään viime tinkaan ja sen ylikin.)
Esimerkiksi tämä blogi syntyy yhä juurikin "fiksulla laiskuudella". Ja se onnistuu vain siksi että tätä vaaditaan luovuuteen. Koska käyn töissä kaukana, joka päivässäni on luppoaikaa jonka vietän junassa. Jos ajaisin autolla, tätä aikaa ei olisi. Ja olisi todennäköistä että tätä blogia ei kirjoitettaisi. Sillä luovuus ja ideat puuttuisivat.
Työ on pilkottava tarkemmin.
Kun käsittelemme työtä, en pidä siitä sekä Hankamäen että Järvilehdon teksteistä paistavasta näkemyksestä jossa kaikki työt sovitetaan samaan normiin. Luultavasti syynä on se, että Aristoteleskin oli aikanaan "vapaa mies" joka ei ollut tehnyt ns. orjatyötä. Hankamäki ja Järvilehto eivät ole ns. rankan tylsän työn tekijöitä. Heidän filosofiassaan paistaa syvä tutustuminen yhdentyyppiseen työhön. ; Itse olen kokeillut varsin "monisärmäistä" hommastoa. (Olen ollut bingoemäntänä että teurastamossa, vartijana että toimistodatailijana.) Nykyinen työni on sellaista, että Hankamäen ja Järvilehdon kuvaus sopii siihen hyvin. Mutta jos työssä on enemmän mekaanista suorittamista, laiskuus on itse asiassa vain pahasta.
Nähdäkseni aiemmin moitittu "tyhmä ja ahkera" sopii juurikin tämänlaiseen työhön erinomaisesti. Käytän tässä Nassim Talebin tapaa jakaa työt. Hän jakaa työt ammatteihin joissa;
1: Suoritus on sidottu suoraan puurtamiseen. Niissä ei voi tienata paljoa, mutta laiskottelu voi pilata palkan. Tässä malliesimerkiksi voisi tehdä vaikkapa rengashaarniskaa käsityönä kyhäävän ihmisen ; Yhteen rengashaarniskaan tarvitaan aivan älytön määrä renkaita jotka on sovitettava paikalleen tietyllä tavalla. Tässä tuottavuus on sidottu suoraan siihen miten ahkerasti laitat renkaat kunnolla kiinni. Laiskottelu johtaa siihen että työ ei etene. Mutta ahkerakaan laittaja ei voi tehdä kymmentä rengaspaitaa päivässä, joten hän ei voi moninkertaistaa tuloja ahkeruudella. Tämänlainen työ on sitä jos tekemisestä on jokin suorite, joka ei jää talteen maksamaan itselleen lisää palkkaa tulevaisuudessa.
2: Toisen tyypin työssä palkka on sidottu aivan muuhun kuin työhön. Tässä tärkeässä osasa on hyvä idea ; Eli esimerkiksi jos sinulla on kone joka vääntää tasakokoisia renkaita, voit myydä sen vaikkapa profitteja vastaan rengashaarniskoja kyhääville. Saat rahaa heiltä vaikka et tekisi enää töitä. (Höyrykoneen keksiminen toi isot rahat sen takia että sitä ei myyty koneena, vaan tuotantotehokkuuden parantajana ja vaadittiin osingoille pääsyä. Palkkaa maksettiin siis pitkän ajan.) Tässä tuottavuus on sidottu hyvään ideaan ja luovuutta tarvitaan. Tässä palkka ei riipu omasta työstä, joten hyvä idea voi laittaa tulot aivan omaan suuruusluokkaan.
En itse asiassa näe että innostuskaan kuuluu suureen osaan töitä. Näen että työ voi tuntua tärkeältä jos ja vain jos se on tuota "2 -tyypin työtä". (Joiden ero voi olla vaikea. Kadunvarsimuusikko tekee 1 -tyypin työtä mutta jos hän levyttää ja levykaupat painavat ja myyvät hänen laulujaan se muuttuu heti 2 -tyypin työksi) tai jos siihen liittyy jokin vahva eettinen sävytys ; Näin ollen poliisi, sairaanhoitaja, opettaja ... voivat tehdä työtä nauttien. Sama koskee tietysti monia palveluammattejakin : kosmetologi tai bingoemäntä voi nauttia työstä sen sosiaalisten puolten vuoksi. Mutta silti on olemassa mekaanisia toistuvia töitä joista nauttiminen on käytännössä mahdotonta.
1: Ja monet ovat pakotettuja tekemään niitä. "2 tyypin töissä" tarvitaan luovutta, mutta usein myös taitoa tai näkemystä ; Esimerkiksi hyvä filosofi tai kirjailija ei synny pelkällä vapaa-ajalla. Tarvitaan määrätietoista harjoittelua. Taidon kehittyminen tarkoittaa sitä että harjaantuneiden intuitio ja luovuusmylly toimii hyvin, harjaantumattomien ei. Tällöin tarvitaan ahkeruutta jotta taito saadaan hankittua. Tosin joskus ero syntyy tuurilla, mutta silloin ei voida puhua ansaitsemisesta tai siitä että jokainen saavuttaisi saman pelkällä vapaa-ajalla koska tuuri tarkoittaa sitä että moni jää epäonniseksi vaikka toimii juuri samoin.
Tämän lisäksi käytän jaottelua "rakentaviin töihin" ja "sielua raastaviin töihin". Jotkin työt ovat yksinkertaisesti rakenteeltaan sellaisia että ne repivät ihmispsyyken palasiksi. Enkä puhu tässä raoiksi koetuista töistä kuten teurastamisesta, johon turtuu yllättävän helposti. Enkä puhu edes vartijan hommasta jonka lopetin "työn oheisvaikutusten" vuoksi mutta jota isäni kykeni tekemään vuosikymmeniä. Sen sijaan hajottavinta työtä on esimerkiksi sisäänpistohomma, jossa ideana on se, että vieressä on iso kasa mainoksia jotka pitää laittaa lehden väliin. Työ on helppoa, siinä on paljon toistoa. Ja tämä yhdistelmä johtaa siihen että sitä tehdessä mielenterveys romahtaa. Et totu tekemään tälläistä työtä, vaan se on aluksi helpompaa ja sitten se vaikeutuu. Työ vie pienen palan sieluasi joka päivä. Ja se johtuu työn luonteesta ei siitä että asenne olisi väärä.
Ei kysymys ei ole siitä että nämä tuhoavat työt olisivat stressaavia. Kaikissa töissä on stressiä, mutta itse työn vaikutukset ovat erilaisia. ; Esimerkiksi ihminen joka on ammattiseppä joka tekee tilaustyönä miekkoja voi olla hyvin tyytyväinen työhönsä ja olla pahoillaan kun vapaa alkaa ; Mutta sen sijaan jos on tehtaassa joka tekee miekkoja, ja vääntää samaa kampea, joutuu selittämään työnulkopuolisella elämällä mihin hän tarvitsee työtä. Luovan takojan työn stressi voi olla jopa tehdasorjaa suurempi, mutta se on pitkällä jänteellä nautittavampaa mallia.
Ja vaikka osa töistä sopiikin toisille ja ei toisille - esimerkiksi bingoemännän työ vaatii sosiaalisuutta ja voi sopia huonosti antisosiaaliselle ihmiselle vaikka se sosiaaliselle ihmiselle voi olla unelmatyö. Osa töistä vain eivät käytännössä sovi oikein kenellekään. Ihmispsyykellä on yksinkertaisesti tiettyjä rajoitteita, jotka tulevat näissä töissä esiin. Ongelmana onkin se, että kun puhutaan työn tekemisestä, sille on yleensä tarve. Sille tarvitaan tekijöitä. Se on kuitenkin näissä tapauksissa tekijälleen haitallista.
Valitettavasti Järvilehdon-Niinistön linja tuppaa helposti kiistämään tämän ja puhumaan pelkästä asennoitumisesta ja asennevammasta. ; Monesti nimenomaan "kiinnostavaa työtä" itse tekevät ihmiset, jotka ovat aina tehneet sellaisia, ovat sanomassa ohjeita ihmisille jotka tekevät "sielunraastotyötä". Työn vaikkutukset motivaatioon määrittyy tässä vain laiskuudeksi ja asennevammaksi. Kuitenkin tässä työosiossa on kysymys syrjäytymisvaarassa olevista työntekijöistä ; Näitä töitä nimittäin tehdään vain siksi että on pakko. Vuokra, opintolaina tai vastaavat pitää saada poismaksettua. Itse en voisi kuvitellakaan että rupeaisin leikkimään laiskuus-asennevammaleikkiä tälläisessä tilanteessa ponnistelevalle. Sen sijaan heidän motivointinsa muutoin korostuu. Työn aikaansaama sielutyhjiö on paikattava eikä selitettävä että oikealla asenteella se muuttuisi joksikin kiinnostavaksi onnelaksi jossa toteutetaan jotain "Jumalan työtä maan päällä". Tämä on huomioitava.
Tuottavuus on pilkottava tarkemmin.
Usein ajatellaan että tuottavuudessa tärkeintä on tuottavuus. Itse kuitenkin korostan sitä että se on lyhytjänteistä. Koska olen epikurolainen, nähdäkseni koko yhteiskunnan olisi noudatettava laiskuuden periaatetta. Syynä ovat luonnonvarat. Jared Diamond on verrannut tässä uusiutuvia luonnonvaroja pankkitiliin jotka kasvavat korkoa. Jotta ihmiskunta voi elää vielä tuhannenkin vuoden kuluttua, on varmistettava että ei syödä pankin saldoa vaan eletään koroilla. Sillä jos pankin saldoon puututaan, myös saatava korko pienenee ja tätä kautta tili helposti syödään tyhjäksi. ~ Näin ollen tuottavuutta on pakko panostaa kohtuudella. Tilanne on täsmälleen sama millä epikurolaiset suhtautuivat mässäilyyn. Juopottelusta tulee krapula ja ahmiminen tuo mahanpuruja, lihomista ja nuorena kuolemista. Askeesi ei kuitenkaan myöskään heitä innostanut. Siksi heillä olikin kohtuullinen elämäntapa jossa tyydytettiin tarpeet ja joskus päälle vähän jotain treattia. Että joskus on hyvä vähän herkutellakin.
Tämä näkemys on erittäin relevantti. Sillä vaikka valtaosa nykyajan työstä on irtautunut ravinnontuotannosta, yksikään ihminen ei ole irtautunut ravinnon kuluttamiseta. Koko yhteiskunta voidaan nähdä siten että perustana on ravinnontuotanto. Ja vasta jos työ riittää muuhun, sitä käytetään muuhun. Näin ollen esimerkiksi polisii saadaan sillä että joku tuottaa poliisin ruuan, jolloin poliisin ei tarvitse tuottaa ruokaa vaan hän voi pamputtaa hippejä sen sijaan. Kaiken yllä on sitten taide, kulttuuri, uskonto ja jossain määrin filosofiakin ; Ne eivät ole "tuottavaa työtä" vaan ne tuotetaan ravintoylijäämän päälle. Niillä on arvo, mutta tämä arvo voidaan synnyttää vain jos perusasiat taustalla ovat kunnossa niin että esimerkiksi papeille jää vapaa-aikaa miettiä uskontoasioita. Tämä lähtökohta on tavallaan kaiken yhteiskunnassa elämisen ytimessä. Sillä se takaa työnjaon mahdollisuuden, sen että kaikkien ei tarvitse metsästää-kerätä omaa ruokaansa vaan joku voi erikoistua leiriin jäämiseen, siihen että hän tekeekin oman ruuan hankinnan sijasta kivikirveitä kun joku metsästää-keräilee hänelle niillä hänen paremmin rakentamilla vempeleillä.
Tässä klassinen kohtaamani vasta-argumentti on korostaa että teknologia tehostaa toimintaa eikä välttämättä riistä. Tämä on hyvä pointti, mutta valitettavasti sen esilletuominen osoittaa että kriitikolla on hieman puutteellinen kokonaiskuva asioista. Teknologiassa voidaan nimittäin nähdä seuraavat puolet:
1: Hyötysuhde kasvaa. Eli samasta määrästä luonnon hyvinvointia saadaan enemmän irti. Tämä on luonnolle hyvä. Tuottavuutta voidaan kasvattaa ilman että mennään tilille. Esimerkiksi laadukkaammat tehtaat saavat polttoaineestaan isommat määrät energiaa käyttöön.
2: Luonnonvarojen määrä saadaan tehokkaammin palautettua ja uusiutumaan. Esimerkiksi viljelytekniikka (auran keksimisestä lähtien), jalostus ja äärimmillään GM tehostavat ravintokasvien ravintomäärää, jolloin "saatava korko kasvaa".
3: Saadaan entistä tehokkaammin pumpattua "pankkitilin saldoa", eli saadaan tuhottua asiat entistä nopeammin. Tämä tarkoittaa tehokkaampia koneita jotka voivat nopeammin raivata metsää ja tehdä muita vastaavia asioita. On selvää että tämä on teknologiaa jota on paljon. Ja tätä kautta teknologia itsessään ei ole ratkaisu vaan siinä on potentiaalinen ongelma jota on mietittävä.
Näin ollen yhteiskunnan kokonaisuutena tulisi toimia "korolla eläjä -askeettisuuden" ehdoilla. Tämä ei estä yrittämistä ja taloutta itsessään, mutta tosin puuttuu Niinistön ja muun oikeistopolitiikan ytimeen, talouskasvuun talouskasvun vuoksi. Eli konseptiin jossa talouden pysyminen ennallaan on häviämistä. Tämä johtaa luonnonvarojen tuhlaamiseen. He käyvät pankkitilillä jotta olisivat lyhytjänteisesti maksimaalisen rikkaita. He ikään kuin syövät lastin tyhjäksi. Mutta tämä on ymmärrettävää koska kun ongelmat kasautuvat he ovat jo kuolleet. Tyhjät tilit jäävät jälkipolvien murheiksi. ; Työttömyysrahoilla köyhäily, loismainen oleskelu on näin ollen kenties huono mutta sekin on parempi vaihtoehto kuin kuin se tilalle tarjottava kerskakulutus, pyrkyriyrittäminen pyrkyriyrittämisen vuoksi.
Tässä mielessä yhteiskunta toimii hieman kuten itsekin toimin. Eli tavoitteena on se, että kuollessa on tyhjä tili. Oma syyni tähän ideaan on se, että minulla ei ole lapsia enkä ajatellut niitä hankkia. Jos jälkikasvua olisi, olisi varmasti luontevaa muuttaa suhtautumista ajatukseen ; Sitä haluaisi jättää seuraaville polville jotain jota olisi jäljellä jaettavaksi.
Tämä aihe on sellainen että en ole oikein erimielinen kenenkään kanssa. Mutta kun ristiriita on, se johtuu siitä että kaikkialla on "kyllä, mutta" ja "ei, paitsi". Tilanteet ovat hienosäikeisempiä ja tilannekohtaisempia kuin oikein kenenkään "ongelmat ratkaiseva taikaluoti" antaa ymmärtää.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Heikomman aineksen lisääntyminen
Kokoomusnuorissa näkyvässä roolissa olleen facebooklipsahduksest kirjoitettiin Helsingin Sanomissa asti. Siinä haluttiin lapsilisän poistoa, koska se tukee heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten meillä on huostaanotettuja lapsia. Siinä oli pääviesti "Lapsilisät pitäisi ehdottomasti poistaa. On järjenvastaista, että tuemme heikomman aineksen lisääntymistä ja sitten ihmettelemme, miksi täällä on huumeriippuvaisina syntyviä lapsia ja huostaanottoja alkoholistivanhemmilta." ja täsmennysviesti "Taloustieteissä lähdetään siitä, että kaikissa tuissa tulisi myös huomioida sivuvaikutukset. Lapsilisien negatiivisena sivuvaikutuksena tuetaan sellaisten ihmisten lastensaantia, jotka eivät pysty tarjoamaan lapselleen hyvää elämää. Minun mielestäni jokaisella lapsella on oikeus hyvään lapsuuteen."
Lausunnossa ollut viittaus heikompaan ainekseen viittaa sanavalintatasolla ikävän assosiaation eugeniikkaan, jota esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa harjoitettiin aikanaan innolla. Tässä oli kysymys rotujen ylivallasta. Nähtiin että lompakollisesti köyhät olisivat geneettisestikin köyhempiä. Kuitenkin uskon ymmärtäväni mitä lipsahduksen takana oli. Sen takana oli ottaa osaa ns. rakenteelliseen arvokeskusteluun.
Taustallahan on se, että presidentti Niinistön ehdotukset syrjäytymistä vastaan nostivat äläkkää. Niissä ei käsitelty rakenteellisia ratkaisuja vaan korostettiin yhteisvastuuta. Sitä, että ihmiset osallistuisivat ja tukisivat syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä. Rakenteellista ratkaisua toivovat halusivat että asia hoidetaan valtion lompakolla. Eli tartutaan ongelmiin ja maksetaan vaikkapa terapeuteille tai vastaaville. ; Tästä köyhyyskeskustelusta syntyi teema että vasemmistolaisille syrjäytyminen on rakenteellista ja liitoksissa köyhyyteen.
Merkittävää ei ole se, että kokoomusnuoren antama esitys on surkea ; Sen taustalogiikkaa pitää arvailla. Sillä mitään mekanismiahan lapsilisän ja huonon asian välille ei kerrota. Ja taloustieteessäkin negativiiset sivuvaikutukset jotka otetaan huomioon ovat todellisia riskejä eikä sitä että joku vain sanoo sen olevan riski. Talousajattelussa mekanismit ovat tärkeitä, mutta jostain syystä talouspuoleen viittaava pseudopoliitikonplanttumme ei osaa niihin ikäviä sivutuotteita tuottaviin mekanismeihin viitata. (Osittain näin koska Facebook on tyhmä paikka.) Mutta vaikka mekanismi on jätetty sanomatta, voi sitä ikään kuin arvailla (enemmän tai vähemmän laadukkaasti) lienee jotain sellaista että kun annetaan lapsilisää, narkkari ajattelee saavansa sillä muutaman annoksen joka kuukausi ja lapsi alkaa näyttämään erittäin houkuttelevalta. Henkenä on tuon kautta peilaten se, että kun lapsien tekemisestä saa rahaa, joku "tekee sitä työkseen" tai vähintään kynnys tehdä lapsi köyhempiin oloihin kasvaa.
Merkittävää on se, että vasemmistolaisista iso osa ei näyttänyt viittaavan siihen että heidän mielestään hyvinvointi on rakenteellista. Se, mitä Niinistön kohdalla oltiin vast'ikään kuultu toistuvasti unohtui. Tämä on sinäsä omituista koska lapsilisien poistaminen voitaisiin nähdä nimenomana rakenteellisena syrjäytymisen lisäämisenä jos rahapussilla olisi tekemistä asian kanssa. Tämä kuitenkin unohtui erittäin monelta. Heille syntyi päin vastoin näkemys jossa hyvä elämä ei olekaan kiinni rahapussista. Nyt korostettiin että köyhäkin voi olla hyvä vanhempi. Että rahan ja hyvän elämän yhdistäminen on karua ja kylmää talousajattelua. Esimerkki tästä on seuraava kokoomusta sarkastisoiva lausunto "Hyvä lapsuus = paljon rahaa, merkkivaatteet, pakotetut soittotunnit vanhempien valitsemassa instrumentissa, pakotettu urheiluharrastus, aikataulutettu elämä, pakkomenestyminen koulussa (tai selkäsauna kotona), pakko hakea ja päästä sisään lääkikseen, oikikseen tai kauppikseen? Ei haleja tai kannustusta, ne on heikomman aineksen hommia. Näin arvailisin kokoomuslaista näkemystä hyvästä lapsuudesta..." Ja muutama viikko sitten vasemmistolaisille oli tärkeää se, että kokoomusten pullantuoksuinen eirahalla tehtävä halipehmoilu oli todellisuuspakoista, koska ongelmat olivat rakenteellisia.
Itse näkisin että on hyvä että syrjäytymisen rakenteelliseen puoleen on keskitytty Kokoomuksen puolellakin. Ja näen että talousajattelu syyseuraussuhteineen on hyvä lisä välinepakkaan jolla näitä rakenteellisia virheitä paikataan. Sen sijaan pidän hyvin huonona, että tätä ratkaisua lähdetään hakemaan oikeistopuolueiden menneisyydessäkin käyttämiin keinoihin jotka keskittyvät ihmisten lisääntymisen kontrolliin. Lisäksi näkökulma on omituinen. Kuten aiemmin kirjoitin, lapsen hyvä elämä ei itse asiassa ole velvollisuus. Perheessä ja lapsuudessa ei ole rakastamisvelvollisuutta vaan hoitovelvollisuus.
Jos Niinistön ja kokoomusnuoren ajama näkemys yhdistettäisiin saataisiin mielenkiintoisia konsepteja kuten rakkauspakko. Siinä on kenties kauniin yhdessätekemisen ja yhtenäiskulttuurin maku. Mutta se tulee samaa kautta kuin jossain velvollisuus/pakkouskonnossa olisi. Teokratiat harjoittavat niitä, perustelevat itse itselleen asiat hyvin kauniisti. Lopputulos on jotain hyvin muuta.
Lausunnossa ollut viittaus heikompaan ainekseen viittaa sanavalintatasolla ikävän assosiaation eugeniikkaan, jota esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa harjoitettiin aikanaan innolla. Tässä oli kysymys rotujen ylivallasta. Nähtiin että lompakollisesti köyhät olisivat geneettisestikin köyhempiä. Kuitenkin uskon ymmärtäväni mitä lipsahduksen takana oli. Sen takana oli ottaa osaa ns. rakenteelliseen arvokeskusteluun.
Taustallahan on se, että presidentti Niinistön ehdotukset syrjäytymistä vastaan nostivat äläkkää. Niissä ei käsitelty rakenteellisia ratkaisuja vaan korostettiin yhteisvastuuta. Sitä, että ihmiset osallistuisivat ja tukisivat syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä. Rakenteellista ratkaisua toivovat halusivat että asia hoidetaan valtion lompakolla. Eli tartutaan ongelmiin ja maksetaan vaikkapa terapeuteille tai vastaaville. ; Tästä köyhyyskeskustelusta syntyi teema että vasemmistolaisille syrjäytyminen on rakenteellista ja liitoksissa köyhyyteen.
Merkittävää ei ole se, että kokoomusnuoren antama esitys on surkea ; Sen taustalogiikkaa pitää arvailla. Sillä mitään mekanismiahan lapsilisän ja huonon asian välille ei kerrota. Ja taloustieteessäkin negativiiset sivuvaikutukset jotka otetaan huomioon ovat todellisia riskejä eikä sitä että joku vain sanoo sen olevan riski. Talousajattelussa mekanismit ovat tärkeitä, mutta jostain syystä talouspuoleen viittaava pseudopoliitikonplanttumme ei osaa niihin ikäviä sivutuotteita tuottaviin mekanismeihin viitata. (Osittain näin koska Facebook on tyhmä paikka.) Mutta vaikka mekanismi on jätetty sanomatta, voi sitä ikään kuin arvailla (enemmän tai vähemmän laadukkaasti) lienee jotain sellaista että kun annetaan lapsilisää, narkkari ajattelee saavansa sillä muutaman annoksen joka kuukausi ja lapsi alkaa näyttämään erittäin houkuttelevalta. Henkenä on tuon kautta peilaten se, että kun lapsien tekemisestä saa rahaa, joku "tekee sitä työkseen" tai vähintään kynnys tehdä lapsi köyhempiin oloihin kasvaa.
Merkittävää on se, että vasemmistolaisista iso osa ei näyttänyt viittaavan siihen että heidän mielestään hyvinvointi on rakenteellista. Se, mitä Niinistön kohdalla oltiin vast'ikään kuultu toistuvasti unohtui. Tämä on sinäsä omituista koska lapsilisien poistaminen voitaisiin nähdä nimenomana rakenteellisena syrjäytymisen lisäämisenä jos rahapussilla olisi tekemistä asian kanssa. Tämä kuitenkin unohtui erittäin monelta. Heille syntyi päin vastoin näkemys jossa hyvä elämä ei olekaan kiinni rahapussista. Nyt korostettiin että köyhäkin voi olla hyvä vanhempi. Että rahan ja hyvän elämän yhdistäminen on karua ja kylmää talousajattelua. Esimerkki tästä on seuraava kokoomusta sarkastisoiva lausunto "Hyvä lapsuus = paljon rahaa, merkkivaatteet, pakotetut soittotunnit vanhempien valitsemassa instrumentissa, pakotettu urheiluharrastus, aikataulutettu elämä, pakkomenestyminen koulussa (tai selkäsauna kotona), pakko hakea ja päästä sisään lääkikseen, oikikseen tai kauppikseen? Ei haleja tai kannustusta, ne on heikomman aineksen hommia. Näin arvailisin kokoomuslaista näkemystä hyvästä lapsuudesta..." Ja muutama viikko sitten vasemmistolaisille oli tärkeää se, että kokoomusten pullantuoksuinen eirahalla tehtävä halipehmoilu oli todellisuuspakoista, koska ongelmat olivat rakenteellisia.
Itse näkisin että on hyvä että syrjäytymisen rakenteelliseen puoleen on keskitytty Kokoomuksen puolellakin. Ja näen että talousajattelu syyseuraussuhteineen on hyvä lisä välinepakkaan jolla näitä rakenteellisia virheitä paikataan. Sen sijaan pidän hyvin huonona, että tätä ratkaisua lähdetään hakemaan oikeistopuolueiden menneisyydessäkin käyttämiin keinoihin jotka keskittyvät ihmisten lisääntymisen kontrolliin. Lisäksi näkökulma on omituinen. Kuten aiemmin kirjoitin, lapsen hyvä elämä ei itse asiassa ole velvollisuus. Perheessä ja lapsuudessa ei ole rakastamisvelvollisuutta vaan hoitovelvollisuus.
Jos Niinistön ja kokoomusnuoren ajama näkemys yhdistettäisiin saataisiin mielenkiintoisia konsepteja kuten rakkauspakko. Siinä on kenties kauniin yhdessätekemisen ja yhtenäiskulttuurin maku. Mutta se tulee samaa kautta kuin jossain velvollisuus/pakkouskonnossa olisi. Teokratiat harjoittavat niitä, perustelevat itse itselleen asiat hyvin kauniisti. Lopputulos on jotain hyvin muuta.
maanantai 22. lokakuuta 2012
Sosiaaliset
"What is wrong in our postmodern society? We just don't get "social". We can fail with it in many ways. We fail social itself (social media is hardly social) We fail everything around it (social sciences are hardly science at all). Or both (social democracy is hardly democratic and not social at all)."
Jos et halua pohtia asiaa itse, on mahdollisuus ylimaalata pimeyttä ja lukea minun, Übersturmführercommandantin, Rottakuninkaan ja Skotlannin kruunaamattoman ylivääpelin auktoriteetilla sanottu totuus asiasta. Muut voivat jättää jatkon maalaamatta;
Kirjoitin ylläolevan facebookpäivityksen. Se muistuttaa siitä että:
* Sosiaalinen media on ongelmallinen koska usein ihmisillä on yli Dunbarin luvun verran facebookystäviä. He eivät voi tuntea heitä kovin läheisesti. Näin ollen ystävien sijasta onkin kontakteja. Sosiaalisuus on korvautunut verkostoitumisella. Facebook on kätevä tapa julkistaa turhia asioita jotka eivät kiinnosta ketään ja sen ydintoiminta on rakentaa illuusio siitä että ihmisten päivitykset olisivat todella tärkeitä. Ennen vain turhien julkkisten turhia touhuja seurattiin ja niitä pidettiin turhina. Nyt facebook antaa jokaiselle mahdollisuduen samaan ilman paparazzeja.
* Valitettavasi Sokal oli oikeassa. Postmodernismi voisi teoriassa olla hyvä, koska se vastustaa teoriassa dogmia. Kuitenkin käytännön tasolla ongelmia tulee koska ihmiset puolustavat omia näkemyksiään tuomalla niiden taustaoletukset esille ja tiedostetuiksi kun taas vastapuolen esilletuodut premissit ovat todiste siitä että ne ovat vain dogmia joista ei tarvitse välittää. Lopputuloksena on akateemisella saivartelulla ja termikikkailulla tehdyn valtapelin maksimoituminen eikä minimoituminen. Illuusio on siinä että toisten myytti korvataan omalla myytillä ja tämä oma narraatio nähdään arvokkaampana. Illuusiota ei murreta ja valtapeliä vähennetä vaan illuusiot korvataan uusilla illuusioilla. Ja murros on muoti-ilmiö ja valtapeliä.
* Sosiaalidemokratia nojaa rakenteisiin. Se ei suinkaan kannata yhteisvastuuta ja muuta sosiaalista ratkaisua. Sen sijaan sen näkemyksissä valtiosta ja ennen kaikkea sen byrokraattisesta koneistosta tehdään automaatti joka ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Tämä on varsin kylmää eikä siinä ole ihanne demokratialle ominaista ihmisten osallistumista. Valtiokoneisto sosiaalidemokratiassa on helposti kylmä ja etäinen holhousyhteiskunta. Tämä on toki kenties toimivakin ratkaisu köyhyyteen - luultavasti parempi kuin Niinistön kaltaisten sosiaaliseen demokratiaan nojaavien ihmisten ratkaisut joissa luotetaan ihmisten avuliaisuuteen ja haluun tehdä hyvää. Siinä on kuitenkin väärä nimi.
Jos et halua pohtia asiaa itse, on mahdollisuus ylimaalata pimeyttä ja lukea minun, Übersturmführercommandantin, Rottakuninkaan ja Skotlannin kruunaamattoman ylivääpelin auktoriteetilla sanottu totuus asiasta. Muut voivat jättää jatkon maalaamatta;
Kirjoitin ylläolevan facebookpäivityksen. Se muistuttaa siitä että:
* Sosiaalinen media on ongelmallinen koska usein ihmisillä on yli Dunbarin luvun verran facebookystäviä. He eivät voi tuntea heitä kovin läheisesti. Näin ollen ystävien sijasta onkin kontakteja. Sosiaalisuus on korvautunut verkostoitumisella. Facebook on kätevä tapa julkistaa turhia asioita jotka eivät kiinnosta ketään ja sen ydintoiminta on rakentaa illuusio siitä että ihmisten päivitykset olisivat todella tärkeitä. Ennen vain turhien julkkisten turhia touhuja seurattiin ja niitä pidettiin turhina. Nyt facebook antaa jokaiselle mahdollisuduen samaan ilman paparazzeja.
* Valitettavasi Sokal oli oikeassa. Postmodernismi voisi teoriassa olla hyvä, koska se vastustaa teoriassa dogmia. Kuitenkin käytännön tasolla ongelmia tulee koska ihmiset puolustavat omia näkemyksiään tuomalla niiden taustaoletukset esille ja tiedostetuiksi kun taas vastapuolen esilletuodut premissit ovat todiste siitä että ne ovat vain dogmia joista ei tarvitse välittää. Lopputuloksena on akateemisella saivartelulla ja termikikkailulla tehdyn valtapelin maksimoituminen eikä minimoituminen. Illuusio on siinä että toisten myytti korvataan omalla myytillä ja tämä oma narraatio nähdään arvokkaampana. Illuusiota ei murreta ja valtapeliä vähennetä vaan illuusiot korvataan uusilla illuusioilla. Ja murros on muoti-ilmiö ja valtapeliä.
* Sosiaalidemokratia nojaa rakenteisiin. Se ei suinkaan kannata yhteisvastuuta ja muuta sosiaalista ratkaisua. Sen sijaan sen näkemyksissä valtiosta ja ennen kaikkea sen byrokraattisesta koneistosta tehdään automaatti joka ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Tämä on varsin kylmää eikä siinä ole ihanne demokratialle ominaista ihmisten osallistumista. Valtiokoneisto sosiaalidemokratiassa on helposti kylmä ja etäinen holhousyhteiskunta. Tämä on toki kenties toimivakin ratkaisu köyhyyteen - luultavasti parempi kuin Niinistön kaltaisten sosiaaliseen demokratiaan nojaavien ihmisten ratkaisut joissa luotetaan ihmisten avuliaisuuteen ja haluun tehdä hyvää. Siinä on kuitenkin väärä nimi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)