Ristiin rasistiin

"Rajat kiinni!" -mielenosoituksessa oli esillä isoja ristejä. Kirkko otti siihen kantaa. En tiedä edustaako evankelisluterilaisen kirkon twitteri oikeasti kirkon virallista kantaa. (Mitä ilmeisimmin ei.) Mutta selvää on että tämänlaisella viestinnällä on merkitystä. Viesti oli kokonaisuudessaan "Jos jokin on väärä paikka ristille ja muille kristinuskon symboleille, niin #rasistimielenosoitus." Tätä voi pitää positiivisena asiana. Ja moni pitääkin : "Uskonnon ei tarvitse olla ongelma, kunhan sen harjoittajat haluavat huolehtia heikommista ja puolustaa kaikkien vapautta.".

Vastapuolella on tartuttu rasismi -sanaan. Reijo Tossavainen esitti kysymyksen arkkipiispalle. (Blogissaan joka vaatii rekisteröitymistä palveluun johon arkkipiispa ei tietääkseni ole rekisteröitynyt. Mutta avoimet kysymykset ovat sellaisia että niitä käyttävät lähinnä "tietynlaiset ihmiset" ja "tietynlaisin motiivein" käytännössä poikkeuksetta.) Tossavainen vetosi enemmistön mielipiteeseen. "Arvelen, että ev.lut. kirkon rasisteiksi leimaamien ihmisten joukossa oli enemmän kirkkoon kuuluvia kuin maahanmuuttoa puoltavien joukossa. Mielipidekyselyjen mukaan suomalaisten ja samalla kirkon jäsenten selvä enemmistö kannattaa maahanmuuton rajoittamista tai rajojen kokonaan sulkemista. Miksi kirkon johto suhtautuu avoimen myönteisesti niiden maahantuloon, joista merkittävä osa suhtautuu joko kielteisesti tai hyvin kielteisesti kristittyihin ja kristilliseen kirkkoon?" Tossavaisen tulkinta vaikuttaa intuitiivisesti uskottavalta, joskin kaipaisin väitteen tueksi ns. evidenssiä.Ihan siksi että vaikutelmat ja tunteet eivät ole perusteluja tai tosiasioita vaan tunteita ja vaikutelmia.

"Rajat kiinni!" sen sijaan lähti rakentelemaan kunnianloukkaussyytettä kirkolle. "Meidän mielestämme kirkko ei todellakaan älähtänyt, vaan leimasi Rajat Kiinni! -kansanliikettä ja sen mielenosoittajia "rasistimielenosoitukseksi" ja syyllistyi täten kunnianloukkaukseen." ... "Jätämme tutkintapyynnön valtionkirkon kunnianloukkauksesta".

Mielestäni ristiä saa kuljettaa. Ja sen mauttomuudesta saa siitäkin sanoa omat mielipiteensä. Ei mielipiteenvapaus tarkoita sensuuria jossa kritiikkiä ja vastenmielisyyden tunteita ei saa esittää. ; Mielenosoitus on performanssi ja jos siihen on varattu lupa niitä saa tehdä. On tavallista että niitä propataan. Ja näille ei yleensä tarvitse pyytää ennakkotarkastusta.

Ja ihan suoraan kantaa ottamatta siihen onko Rajat kiinni! rasistinen vai ei. (Koska se on tai ei ole riippuen rasismin määritelmästä. Joita on olemassa useita.) Näen että ristillä on oleellinen perinne rasismikulkueissakin. Etenkin jos sen ymmärtää polttaa. Vihaamiensa ihmisten takapihoilla. Näin ollen kirkko ei kenties ymmärrä rasismin historiaa tässä twiittauksessaan vaan lähestyy symboliaan vain sitä kautta että se olisi sen institutionaalisessa hallinnassa. Mikä on tietenkin aika rajoittunutta.

Mutta on vaikeaa ymmärtää tuota kunnianloukkauspuolta. Rajat kiinni! kun toistuvasti esittää että se puolustaa jotain joka ei ole poliittisesti korrektia. Eli toisin sanoen jos jotakuta vituttaa niin sananvapaus voittaa. Tässä kulttuurissa kunnianloukkausta ei oikein voi olla. Päättäkää kummalla hevosella ratsastatte. Kunnianloukkaussyytteiden vetäminen ei ole kyllä muuta kuin poliittisen korrektiuden rakastamista, sitä että laissa olevia hyysäysperinteitä käytetään hyväksi heti kun hyysäys ja poliittinen korrekitus on omalla puolella. Ja tämänlainen ei tässä ole sovelias näkökanta koska Rajat kiinni -ilmiötä tulee lähestyä sen omien arvojen kautta. Silloin sen pitää hyväksyä että joku ilmaisee dissaavansa heitä. Siinä yleistetään aivan samalla tavalla kuin jos syytetään kaikkia maahantulijoita vaikka maahantunkeutujiksi jotka raiskaavat ja tuhoavat ja tappavat ja paloittelevat. Tai että jos yksi tekee niin koko ryhmää tulee rangaista kollektiivisesti tästä.

Jos jonkun mielestä Rajat kiinni! -tyypit ovat rasisteja niin se on samaa mielipideklusteria sen kanssa että ateismi=nihilismiä tai vastaavaa. Näitä virheitä kannatetaan yleensä. Ne ovat kenties virheitä mutta ne ovat myös mielipiteitä. Jos niistä voisi haastaa oikeuteen voitokkaasti, olisin henkilökohtaisesti merkittävän rikas mies. Provosoivia mielipiteitä toistuvasti heittelevä "Rajat kiinni!" -ryhmä joka itse suuttuu ja haastaa oikeuteen melko kevyesti muotoillusta lauseesta synnyttää vahvan mielikuvan niistä tyypeistä jotka tykkäävät lyödä muita mutta jotka eivät kestä jos heitä itseään yhtään edes tönäisee. Heille on nimitys. Kategorinen nimitysjoukko joka koskee mielestäni joka ikistä tälläistä ihmistä. Pelkuri. Rassukkaraukka. Munaton. Epämiehekäs. Antisankari. Epäsuomalainen.

---

Good luck with that. Tuskin menee läpi. Olen valmis lyömään viinapullon vetoa että ei mene tämä syytös lakituvassa voittoon. Noin niinkun siltä pohjalta mitä maallikkona tuota lakia tunnen. (Osittain siksi että on olemassa nollaa paljonkin suurempi riski että minut oikeasti sen mukaan tuomitaan jossain elämäni vaiheessa...

Miksi en voi palkata seksiorjaa?

Otsikon kysymys on muotoiltu provokatiiviseksi. Yhteiskuntamme kieltää orjuuden. Se ei kuitenkaan sentään puhu seksiorjan ostamisesta. Eli ihmisen ostamisesta. Sen sijaan se kysyy palkkaamisesta. Moni näkee että orjuuden kohdalla tässä kohden on oleellinen ero. Orja omistetaan, kun taas ammattilaiset palkataan. Ja tässä kontekstissa seksiorjakin määrittyy hieman muuksi kuin orjaksi.

Jos otetaan sadomasokistinen kulttuuri, jokainen on kuullut siitä miten on olemassa dominanaisia joiden palveluksia ostetaan. Aiheestä löytyy aineistoa pornografiassa. Mutta näitä dominaluolia tuskin voi pitää pornografiana. Ne ovat liian "konkreettisia" ja liian vähän "virtuaalista kuvamateriaalia" ollakseen pornografiaa. Niitä ei toisaalta voi kutsua prostituutioksikaan sanan täysimmässä mielessä. Ainakaan monien intuitioissa. Näitä dominaluolia on. Ja itse asiassa sellainen on eräässä elämäni vaiheessa ollut työmatkani varrella. En kuitenkaan ole itse vieraillut sellaisissa.

On hyvä huomata mitä on ja mitä ei ole ; Tarkalleen ottaen sitä että sadomasokisteilla on dominoiva (dominant) ja alistuva (submissive) osapuoli. Ja kun katsoo näitä luolia, palvelut ovat dominoivan puolen palveluja. Itse asiassa submissiivisiakin palveluja on, mutta ne ovat todella harvinaisia verrattuna dominoiviin paikkoihin. Ja tämä epäsuhta on kiinnostava.

Kysymys on kiinnostava. Sillä jos ajatellaan vapaata markkinataloutta, niin voisi luulla että jos moni haluaa olla dominoiva niin silloin olisi vähän kysyntää palveluille. Sitä löytäisi helpommin itselleen hyvän alistajan. Työlle riittäisi toki tekijöitä mutta sen haluajia ja tarvetta olisi vähän. Jos taas moni haluaa olla alistettuna niin dominoivista olisi pulaa ja he voisivat tehdä asiasta ammatin.

Tätä kautta voitaisiin huomata, että takana voi olla todellakin ihmisluonne. Moni pitää ihmistä ennen kaikkea raakana ja julmana olentona joka tarvitsee kulttuuria etääntyäkseen perusolemuksesta. Tällöin ajatellaan että ihminen on itse asiassa huono ja paha ja että valtaosa ihmisen toiminnasta on vain kulttuurin konstruoimaa. (Mikä on erikoinen huomio sillä kulttuurin, erityisesti uskonnon, tarvetta perustelevat ovat usein konservatiivisia kristittyjä. Ja he taas suhtautuvat kulttuurirelativismiin kielteisesti ja korostavat että jokin ihmisessä on suoraan syväkoodattua...) Tämä kyseenalaistuu vahvasti. Näyttää olevan niin että satuttaminen on suurimmalle osalle ihmisistä niin vaikeaa että he joutuvat etsimään harvinaislaatuisen ammattilaisen ratkaistakseen ongelman.

Toki tässä on muutakin.

Vastakkainen selitysmalli joutuu korostamaan sitä että dominointi on taito. Kun menet ammattidominalle niin tosiasiassa et saa vain ruoskintaa vaan sitä että sinulle tehdään asioita joihin liittyy kipua ja alistamista mutta hyvin pieni onnettomuusriski. (Esimerkiksi pallejasi rääkätään tavoilla joissa et kastroidu.)

Taitonäkökulmassa alistettuna olemiseenkin liittyy myös kasvanut riski. Se että joku ruoskiikin väärällä tavalla, sellaisella jossa teloudutaan vahvasti. Näin ollen alistavalla ja alistuvalla osapuolella olisi oleellisesti erilainen työturvallisuus.

Ja lisäksi normaalissa sadomasokismissa keskustellaan aika paljon siitä kummalla on enemmän valtaa ; Domilla vai subilla. On helppoa nähdä aggressiivinen sadisti aktiivisena ja valtaa käyttävällä. Kuitenkin masokistilla on käytössään turvasanoja. Ja tilanteeseen asettuminen vaatii jonkinlaista luottamusta. Toisin sanoen kaikki tapahtuu submissiivisen rajoissa. Submissiivinen määrää raamit joiden sisällä toimitaan ja dominoiva taas sitä mitä näiden rajojen sisällä tarkalleen ottaen tapahtuu.

Maksusuhteessa tilanne on tässä kohden helposti niin että on helppoa olla submissiivinen asiakas. Maksat palvelusta. Ja ammattitaitoinen domina vastaa siitä että hän hoitaa oman hommansa kunnolla. Alistetulla on asiakkaalle sopivaa valtaa.

Submissiivinen ammattilainen ei ole yhtä onnekkaassa asemassa. Hän ei saa turvallisuutta vaan hänelle tavallaan maksetaan siitä että hän ottaa riskejä. Sadomasokistiseen kulttuuriin tavallisesti liittyvä alistettua suojeleva valta katoaa ostoprosessissa hyvin helposti.

Pieni ajatus ; Seenzoned

Sosiaalinen media on tuonut uuden ilmiön. Sitä kutsutaan seenzoneksi. Se johtuu siitä että monissa yksityisviestittelypuolissa kuvataan tilanteita eri tavalla. Kun lähetät viestin, näet kolme pistettä tai "typing" sanan tai jotain jos toinen on kirjoittamassa siihen. Lisäksi näet itse vastaamisen.

Sen lisäksi se että viesti on luettu eli nähty luo uuden leiman. Viestin jälkeen tulee leima "seen". Joskus näihin ei tule vastauksia. Se omituinen tunne mitä saa kun viesti on nähty mutta siihen ei reagoida on omituinen. Ja sitä kutsutaan seenzoneksi.

Sosiaalisen median luonteen vuoksi se rinnastuu helposti kiusalliseen hiljaisuuteen johon törmätään nimenomaan puhutussa keskusteluissa. Viestintä onkin monin paikoin etääntynyt kirjeestä. Vietittely on yhä tekstimuotoista mutta se on lähentynyt puhetta.

Kuitenkin moni käyttää sosiaalista mediaa tavalla jossa kirjevertaus on hyvä muistaa. Joku voi kommentoida parin päivän viiveelläkin. Tässä mielessä ongelmana onkin kenties se, että vastaajalle viestintä vertautuu enemmän kirjeeseen kuin puheeseen. Ja viestiin vastausta odottavalle se vertautuu puheeseen. Ja hiljaisuus näissä konteksteissa tulkitaan hyvin eri tavalla.

---

Jossain mielessä rukous näyttää toimivan seenzoning -logiikalla. Kirkko kiistää rukouksen olevan ihmeautomaatti. Se on sitä että mitään ei ehkä tapahdu mutta saat kuitenkin tunteen siitä että viestisi on nähty.

Hallitsemattomien tallaamisesta

Falguni Sheth on tullut tunnetuksi rotua ja rodullistamista koskevasta filosofiastaan. Itse otan tässä kirjoituksessa enemmänkin esiin hänen toisen käyttämänsä konseptin, ihmiset jotka koeetaan hallitsemattomiksi (unruly). Sheth on siitä hyvä käsiteltävä että hän viittaa usein nimenomaan sivistyneisiin maihin ja niiden käytänteisiin.
1: Hallitsemattomuus on toki Shethin filosofiassa läheisessä suhteessa rotuun ja rodullisuuteen. Hän on siitä kiinnostava että hän ei käsittele rotua pelkkänä poliittisena konstruktina. Toisaalta hän huomaa että jos rotu olisi todella vain biologinen konsepti, niin se ei osuisi kovin hyvin siihen miten rotua käytetään esimerkiksi poliittisessa keskustelussa. Ja tässä mielessä esimerkiksi muslimit on useissa tilanteissa rodullistettu. Ei tietenkään biologisessa mielessä vaan siten että rodusta ja ulkonäköpiirteistä on tehty tunnistusmarkkereita joilla rodullistamisprosessi on käytännössä mukana mutta piilotetussa muodossa. (Emme ole rasisteja koska vastustamme islamisaatiota, mutta muslimi tunnistetaan ennen kaikkea ihonväristä.) Tämä kirjoitukseni ei kuitenkaan ole rodusta.

Hallitsemattomuus liittyy siihen että vallassaoleva taho käyttää jonkinlaisia mentaalisia työkaluja joilla se luokittelee ihmisiä. (Vallassaolo voi tarkoittaa helposti käsitettävää rahalla, armeijalla ja lakipäätösten valitsemisella jne. sovellettua poliittista valtaa mutta se voi tarkoittaa myös kansan parissa populistisesti vellovia ei-keskusjohdettuja ideologioita tai ideaklustereita.) Tätä prosessia tehdään ennen kaikkea hallitsemattomiksi koetuille ihmisryhmille.

Länsimaisessa kulttuurissa puhutaan hyvin paljon universaaleista ihmisarvoista ja muista vastaavista asioista. Ne ovat yleensä (1) lakikeskeisiä niin että laki määrää rangaistukset teon eikä tekijän mukaan, (2) demokraattisia, (3) enemmän tai vähemmän uusliberaalin talouspolitiikan ajamia ja (4) niissä ajatellaan että kaikilla kansalaisilla on samat oikeudet. ; Tämä on luonnollisesti harvinaisen hyvä arvomaailma. Ja me länsimaiset ihmiset elämme sellaisessa maailmassa.

Sheth kuitenkin huomauttaa että yhteiskunnassa on paljon toimijoita jotka toimivat ennen kaikkea säilyminen mielessään. Näiden perimmäisenä ideana ei tavallaan olekaan ihmisten hyvinvointi vaan selviytyminen. Instituutio haluaa jatkaa olemassaoloaan perinteenä tai ideologiana. Ja tämä tavoite tavallaan vain uudelleennimetään siten että ajatellaan että instituution puolustaminen on sama kuin ihmisten hyvinvoinnin puolustaminen. Ja instituution vastustaminen taas on yksi ja sama kuin tämän hyvinvoinnin uhkaaminen.

Tämä rinnastuksen ei tietenkään tarvitse pitää paikkaansa. Riittää että ihmiset uskovat että yhteys on olemassa. ; Itse asiassa usein onkin enemmän niin että instituutiot eivät parannakaan näitä asioita. Ja itse asiassa usein käykin ironisesti niin että halu säilyä (conservation) johtaa siihen että se itse asiassa alkaa haittaamaan sitä että monet ihmiset pääsisivät osallisiksi näihin arvostettuihin arvoihin.

Ironian ytimessä on se, että instituutio joka panostaa säilymistään ja pysyvyyttään kokee olemassaolemisen taistelun itseisarvoisesti tärkeäksi ja arvokkaaksi. Ja se kohdistaa kontrollia hallitsemattomiin (unruly). Tässä prosessissa näistä ihmisistä tehdään poikkeuksia. Poikkeuksia joita ei haluta päästää osallisiksi kaikista niist hyvistä ja kauniista asioista joita instituutio haluaa puolustaa.

Shethin mukaan (uus)liberaalien yhteiskuntien ytimessä onkin paradoksi ; Se samalla puhuu universaaleista arvoista universaaleina. Esimerkiksi sananvapaudesta (joka koskee myös natseja). Toisaalta se kuitenkin käytännössä pyrkii usein luomaan poikkeuksia (tahosta liittyen vaikka natsit) näihin universaaleihin. ; Tätä rajaamista tehdään usein aivan eksplisiittisesti, mutta joskus myös implisiittisesti. Eli joko kieltämällä jokin mielipide tai aihe suoraan jonkun moralistisen tai muun syyn vuoksi. Tai sitten vaikenemalla ja siirtämällä puhe syrjään jos aihe menee näihin kulmiin. (Tämänlaisesta hyvä esimerkki on USA:n alkuajoilta jolloin arvostetut maan perustajaisät julistivat vapautta ja oikeutta kaikille samalla kun he itse saattoivat omistaa orjia. Orjat rajattiin keskustelusta vaikenemalla ja keskittämällä huomio muihin aiheisiin.)

Länsimaisissa yhteiskunnissa tätä tehdään vähemmän barbaarisesti kuin monissa muissa maissa. Ja toisaalta tämä tekee siitä helposti hyvin vaikeasti huomattavaa. (Itse voisin sanoa asiaa niin että Maslow'n tarvehierarkialla voi olla asian kanssa tekemistä. Jos kansalaiset joutuvat taistelemaan vaikka turvallisuudesta se näkyy väkivaltana. Hyvinvointimaissa sen sijaan tavoitellaan itsensä toteuttamista ja muuta abstraktimpaa.)

Lisäksi prosessit pyrkivät tekemään sen mitä kaikki muutkin valtainstituutiot ja ideologiat. Se pyrkii siivoamaan historiaansa. (Vrt. Jos esimerkiksi kommunistisen maan historia näyttää dramaattisia kärsimyksiä, tästä syytetään kommunismin väärinkäyttöä. Sitä että Stalin ei ollutkaan täydellinen kommunisti. Mikä on itse asiassa totta. Joka johtaa siihen miten näitä selityksiä on helppoa antaa koska harva ihminen on täydellinen oikeaoppinen ideologia ilman mitään hairahduksia.)

Tästä hyvä esimerkki on uusateismi.

Jos katsotaan maatamme, siinä on vahva uskonnollinen pohjasävy, nimenomaan kristinopillinen - ja vielä täsmällisemmin protestanttinen - valta. Tämä valta on pyrkinyt säilyttämään itseään. Ja tätä on tehty monilla keinoilla. Kuten vaatimalla että aamunavaukset olisivat kunnolla uskonnollisia, ja nimenomaan kristillisiä. Tässä oikeutuksena on tietenkin sananvapaus ja uskonnonvapaus. Mutta toisaalta selvästi ideana on vahvistaa nimenomaan sitä että mahdollisimman moni olisi kristitty. Ja mahdollisimman moni kristitty pysyisi kristillisenä. Ja mahdollisimman moni ei-kristitty kuulisi ja kääntuisi. Eli tämän pyrkimyksen voidaan nähdä ajavan uskonnonvapauden ideaaleja vastaan noudattamalla uskonnonvapauden kirjainta sen hengen sijaan.

Uskonto on tässä määritelty vahvasti yhteen ihmisarvojen kanssa. On toki hyvä tiedostaa että kristilliset arvot ovat sellaisia että ne ovat samoja kuin humanistien arvot. Mutta toisaalta on syytä nähdä että ainut tapa olla humanisti ei ole se että ollaan kristittyjä. Prosessissa onkin pyritty kadottamaan tämä.

Siksi uskonnoissa puhutaan mielellään vaikka alkuperistä. Nykyisen lääketieteellisen toiminnan historia sidotaan munkkiluostareihin. Tämä provenienssi on kätevä koska se häivyttää sitä että tosiasiassa nykyinen sairaala ei tosiasiassa näytä juuri yhtään samalta kuin keskiaikainen munkkiluostari. Epäanalogisuus johtuu siitä että moni asia on muuttunut. Ja radikaalisti. Nämä erot häivytetään jotta saataisiin vahvempi tarina siitä että kristinusko, eikä nämä ajan kanssa muuttuneet epäanalogiset piirteet, olisivat lääketieteen arvostettavuuden ja menestyksen takana. Viitaamalla pysyvyyteen kiistetään se että asioiden muuttamisella voisi olla kehitysvoimaa. Ja tätä tarvitaan jotta voidaan sanoa että moderni sairaala tarvitsee kristillistä eetosta yhteiskunnassa ollakseen olemassa. Eli jos olet kristinuskoa vastaan niin olet näitä asioita vastaan.

Sama henki ilmenee toki myös muussa viestinnässä. Kun moni esimerkiksi kuuluu kirkkoon siksi että kirkko auttaa vanhuksia ja harjoittaa arvokasta nuorisotyötä, ei tässä korosteta että "kirkko tekee hyvää" vaan nimenomaan sitä että "ne jotka eroavat kirkosta vihaavat ja vastustavat perimmiltään näitä asioita". Joskus tätä tehdään hienovaraisesti. Mutta yllättävän harvoin. (Mikä näkyy vaikka piispatasoisten henkilöiden julkilausunnoissa.) Samoin jos kirkon sisällä tapahtuu pahaa viitataan helposti siihen että kirkko ei ole täydellinen. Tai että kirkko on syntisten kroonikko-osasto. Tai että menneen ajan systemaattinen väkivalta ei ollutkaan systemaattista väkivaltaa vaan oli sen ajan hengen mukaan aivan järkevä asia joka johtui muusta yhteiskunnasta ja vaikka siitä että ihmisille valehdeltiin. Syy löytyy aina koska epäanalogioita ideologian ja käytänteiden välillä on käytännössä aina. Ja nostamalla nämä epäanalogiat a priori keskeisiksi olettaen ja analogiat a priori merkityksettömiksi olettamalla saadaan rakennettua kiva tarina. (Mitä kenttäpiispan lausunto ja Lutherin omat sanat demonstroivat melko kivasti.)

Tätä tarvitaan. Ja ateistien harjoittama sekulaarihumanismi esiintyy tarinoissa yleensä vihollisena. Tämä ei ole yllättävää jos mietitään konservatiivista kristillisyyttä. Sillä se ajaa hyvin erilaisia arvoja. Mutta tosiasiassa tämä ei jää vain tähän. Myös liberaalit kristityt vastustavat sekulaarihumanisteja. Mikä on yllättävää koska esimerkiksi uusateistien hipsterien arvot ovat hyvinkin samat mitkä humanistisilla kristityillä. Tämä kertoo siitä että kristilliset voimat ovat erimielisyyksistään ja näkemyseroistaan huolimatta yhdistäneet voimansa yhteistä vihollista kohtaan.
1: Mikä saa aikaan joskus hauskoja juttuja. Kun esimerkiksi analysoi sitä miten uskonnolliset ihmiset ja kirkolliset ihmiset kertovat että "on muutakin humanismia kuin sekulaarihumanismi" niin näkee että se yrittää itse asiassa leimata uusateistit ja sekulaarihumanistit materialistisiksi juhlahumputtelijoiksi joita kuvaa hedonismi. Eli he yrittävät itse asiassa kiistää että sekulaarihumanismi olisi humanismia. Tätä ei toki sanota ääneen koska se olisi huonoa PR:ää. Siksi asia tehdään piilottamalla. (Vähän samaan tapaan kuin muslimeita on "rodullistettu" tai rotua "muslimistettu".)

Ateistit koetaankin hallitsemattomiksi. Heihin ei voida vaikuttaa rituaaleilla. Onkin merkittävää että ne jotka arvostavat rituaaleja ja eivät tuo omia ateistisia mielipiteitään esille eivät ole niitä joita vastustetaan. Samoin moderniin kristillisyyteen kuuluu vahvasti se että ateisti hyväksytään jos hän kärsii kovasti angstista ja haluaa oikein kovasti olla kristitty. (Mikä mielestäni näkyy erityisen vahvasti juuri ns. "sofistikoituneissa teologeissa".) Olenkin korostanut usein että ateistivihamielisyys sattuu jotenkin erikoisesti osumaan erityisen vahvasti niihin joihin se Adornokin näkemyksissä on kohdistunut ; Niihin jotka ovat "vääräoppisia ja onnellisia".

Siksi onkin hyvä nähdä että uusateistit nähdään arvotyhjiöön. Myös liberaalien kiristittyjen toimesta joilla on itse asiassa käytännössä identtinen arvomaailma. Tässä ei tietenkään olisi mitään järkeä jos arvomaailmakisa ja yhteiskuntaa säilyttävien arvojen ja ihmisien parhaaksi olevien ihmisoikeuksien puolustaminen kiinnostaisi pätkääkään. Mutta Sheth onkin mitä todennäköisimmin oikeassa. Kysymys ei ole siitä että halutaan perimmiltään ajaa ihmisoikeuksia. Kysymys on siitä että jokin konsepti ja sen pysyvyys nähdään tärkeämmäksi kuin kansalaisten elämä. Yksilöitä voidaan aivan täysin uhrata tämän yleisemmän periaatteen puolesta. Poikkeuksia luodaan, esimerkiksi ateistejen pääsy sosiaaliseen arvostukseen halutaan torpata ja heitä halutaan kutsua vaikka Martti Muukkosen tapaan "yhteiskunnan vapaamatkustajiksi" , koska tässä ei puolusteta arvoja vaan instituutioita.

Nähdäkseni Sheth onkin oikeassa siinä että unruly nähdään uhkaavaksi melkomoisten paradoksien kautta ; Koska instituutiota uhkaa esimerkiksi se että joku demonstroi vaikka sitä että instituution puolustamia arvoja ei noudatetakaan kaikkialla, se koetaan uhkana instituutiolle. (Mikä ei ole ihme koska instituution selviämisstrategia on usein se että se väittää sekä olevansa noiden arvojen alkuperäinen lähde että olevansa noiden arvojen käytännössä ainoa säilyttävä voima. Jos ne eivät toteudukaan sen vallan alla, se kyseenalaistaa tämän tarinan. No ihan koska se voidaan nähdä falsifioivaksi vastaesimerkiksi eivätkä kaikki ihmiset nyt niin tyhmiä ole että eivät huomaisi tämänlaisia.) Näiden ongelmien esiintuominen taas luo uuden hallitsemattoman luokan jota sitten halutaan entistä vahvemmin erkaannuttaa näistä yleisiksi nähdyistä oikeuksista. Ja näin ollen uskonnoton joutuu usein selittämään miksi hänellä on sananvapaus ; Eli miksi hän haluaa esimerkiksi kertoa omista näkemyksistään muille. Uskovaiselle julistusinto on koodattu ideologiaan. Ateistit eivät samaa saa tehdä. Koska he ovat hallitsemattomia.
1: Uskovaiset toki usein selittävät että heitä askarruttaa ja he haluavat kysyä ja tietää miksi ateisti on motivoitunut käyttämään sananvapauttaan. He unohtavat että jos jokin on universaali oikeus ja arvo se on itseisarvo joka oikeutetaan itsellään eikä jollain muulla. Itseisarvo ei ole välinearvo joka oikeutetaan jollain muulla. Jo se, että asia askarruttaa on osoitus siitä että ateisti on poikkeus johon sananvapautta ei sovelleta itseisarvona. Kysymys kätkee takanaan tiedostetun tai tiedostamattoman asenteen. Joka on vähän samanlainen kätkemisprosessi mikä on siinä kun muslimit on "rodullistettu".

Kaiken ytimessä onkin käytännössä se, että esimerkiksi uskonnonvapaus nähdään absoluuttina joka ei sitten koskekaan kaikkia ihmisiä samalla tavalla. Syynä on se, että valta on kristillisellä valtaklusterilla joka omii tiettyjä arvoja ja pitää niitä vain sen omaisuutena. Aivan kuin mielipiteenvapaus tarkoittaisi sitä että ihmiset eivät saisi olla mielipidettä a ilman että olisivat velkaa valtainstituutiolle. Joka kuitenkin enemmän oikeuttaa itseään mielipiteen a alkuperänä ja ylläpitäjänä. Koska tämä kyseenalaistaminen on uhka instituutiolle se puolustaa tätä. Ja koska tämä vaatii syrjiviä prosesseja, se ajautuu usein yhä kauemmas mielipiteen a edustamista arvoista. Ja koska hallitsemattomat jäävät ilman oikeuksia joita mielipide a kuitenkin perimmiltään on, he varmasti haluavat saada näitä oikeuksia. Koska tämä voi olla ongelma, on seuraavana askeleena syyttää oikeuksiaan hamuavia siitä että he haluavat tätä mielipiteen a ajamaa oikeutta joka on instituution mukaan universaali arvo. Ja tätä pyrkimystä voidaan kutsua militantismiksi tai vihaisuudeksi. Kaiken takana on kaiken aikaa se että hallitsemattoman pitäisi lopettaa hallitsemattomana oleminen. Totella ja liittyä jengiin. Vaikkapa liittyä kirkkoon mistä syystä tahansa. (Esim. kirkosta eroamiseen on ilmeisesti vain huonoja syitä. Kirkkoon liittymiseen oleva mikä tahansa syy taas on hyvä syy ja niistä voidaan tehdä luokitelmalistauksia jotka korostavat miten moniarvoinen ja hieno kirkko on kun hyväksyy kaikki nämä erilaiset ja keskenään ristiriitaisetkin syyt liittyä kirkkoon..)

Todisteiden puute ja todiste puutteesta

Sagan lausui vanhaa aforismia siitä että "absence of evidence is not evidence of absence". Idea on siitä hyvä että monesti skeptikoilta ja tiedemiehiltä vaaditaan aika erikoisia asioita. James Randi on käyttänyt ajatusta sitä kautta että hän ei voi todistaa että telepatiaa ei olisi ja siksi olisi nimenomaan todistettava että telepatiaa tapahtuu.

Kenties tämä ajatus ei ole niin yksinkertainen. Voidaan nimittäin ottaa esimerkiksi looginen päätelmä. Sellainen että jos minä nyt, sanotaan hankkisin kotiini norsuvaroittimen joka varoittaa aina kun talossani teutaroi elefantti, niin se että elefantista ei ole havaintoja on itse asiassa nimenomaan todiste siitä että elefanttia ei ole. (modus tollens ; P ⇒ Q, ¬Q ⊢ ¬P)

Voidaan kuitenkin muistaa että nykyajattelu keskittyy tieteessä matemaattisen ja loogisen todistamisen sijaan induktioihin joita testataan. Tällöin esille nousee fallibilistisia ajatuksia. Ajatuksia siitä että tosiasissa mitään ilmiötä ei voida lopullisesti todistaa mutta sen sijaan ne voidaan falsifioida. (Itse asiassa juuri edellämainitsemani modus tollens -periaatteen myötä.)

Tässäkin voidaan jatkaa norsuesimerkilläni. Voidaan ajatella että norsu olohuoneessa on jokin joka vaikuttaa ympäristöön. Monillakin tavoilla. Jos näitä merkkejä ei löydy, niin että taitavimminkaan tehty huipputekninen norsuvaroitin ei huuda, niin se on itse asiassa todiste siitä että teoria elefantista on kumottavissa tai ainakin vahvasti kyseenalaistettavissa. Kysymys ei tavallaan ole siitä että olisi todisteen puute elefantista. Vaan siitä että on itse asiassa nimenoamaan evidenssiä puutteesta.

Itse asiassa asian voisikin tiivistää niin että jos väittäisin että elefantteja ei ole olemassa, niin minun olohuone olisi yksi paikka katsoa norsua. Toki sweeppaus ei olisi kovin vakuuttava jos katsoisin kovin ahkerasti vain huoneestani. Ja yksi vastaesimerkki voisi kumota tämän teoriani. (Mikä tekee siitä falsifioitavissa olevan.) Tässä mielessä se että havaitaan jonkin asian puuttuminen itse asiassa on evidenssiä sille että asiaa ei ole. Kysymys on enemmänkin vain siitä, kuinka vahva tämä todistaminen on. (Ei kovin vahva ; Mutta jossain mielessä maapallo on vain todella paljon suurennettu taloni.) Voidaankin sanoa että todisteiden puute ei ole todiste puutteesta mutta sen sijaan havaitsemattomuus on evidenssiä puutteesta.

Tämä tietenkin jää monilta huomaamatta. Kenties siksi että heillä on kova kiire leikkiä kahdella ajatuksella (a) sillä että todisteiden puute ei ole todiste puutteesta ja (b) sillä että olemassaolemattomuutta ei voi todistaa. Joka tietenkin on tärkeää ja filosofista koska näin he voivat kritiikki-immunisoida sen oman pienen lempiuskomuksensa.

Aristoteeliset ja Kantilaiset persoonat

Aristoteleen mukaan hyveellinen ihminen toimii hyveellisesti luonnostaan. Toisin sanoen jos hyveiden tekeminen on jotenkin sisäisen taistelun tulos niin silloin ihminen ei ole hyveellinen. Tässä on takana ajatus siitä että hyvyys on teleologista ja kun ihminen toteuttaa tarkoitustaan hän tekee sekä oikein että asioita jotka ovat hänelle luontevia.

Kantin mukaan tilanne taas meni niin että ihmisen oli enemmänkin valittava oikeintekeminen. Ja hänen silmissään hyveellisyys kasvoi jos teki hyvää siitä huolimatta että se oli itselle vaikeaa ja haasteellista.

Itse näen että jossain määrin kysymys on persoonallisuustyypeistä. Olen viime aikoina ollut hyvin paljon tekemisissä "hippityylisen" ihmisen kanssa. Hän on hyvin Aristoteelinen hahmo. (Toki tämä on tuonut hänen elämäänsä vaikeuksia. Mutta tämä olisi sitten toinen ja hyvin viheliäinen tarina.) Itse taas olen jossain määrin julma ja joudun painimaan asian kanssa.

Luultavasti Kant ja Aristoteles projisoivat. He kuvasivat ihmiskuntaa kuin itseään ja sen hyveellisyyden luonnetta samoin kuin itse yrittivät toimia oikein.

Mikä puoli onkaan siinä arvotyhjiössä?

"Suomen Kuvalehdessä" oli melko kiinnostava kirjoitus siitä miten viha(puheen) valtavirtaistuminen ei ole ollut sattumaa. Teksti puhuu niin taloustaantumasta että sitä että vihaan lietsonta on ollut tiettyjen intressien asia. Näitä sitten tiivistetään sellaisiin asuihin kuin "...oli pienehkö vihaa aktiivisesti ja tarkoituksella lietsova joukko ja näiden tukena laajempi tulevaisuudenuskonsa ja turvallisuudentunteensa menettänyt seuraajakunta, jolle vihan ideologia tarjosi ilmaisukanavan peloille ja tyytymättömyydelle."

Muutoin kirjoituksessa viitattiin myös kirkkoon. Syynä on se, että kirkko on itse asiassa harvinaislaatuisen selvästi ottanut kantaa turvapaikanhakijakysymykseen. Ja tavoistaan poiketen nämä lausumat ovat olleet hallituksen linjauksia vastaan. "Myös kirkko on saanut kaikesta tästä vihasta oman osansa, ja väliin vähän enemmänkin. On silti kohtuutonta syyttää kirkkoa naiiviksi sen auttaessa hankalassa tilanteessa olevia lähimmäisiä – suomalaisia tai muualta lähteneitä." Teksti näkee tämän "pehmeiden arvojen" ja "kovien arvojen" kisana. Jossa kirkko edustaa pehmeitä arvoja. "suomen kieleen on viimeisen vuoden aikana lanseerattu iso joukko nopeasti vakiintuneita ja valtavirtaistuneita käsitteitä, joiden ainoa tarkoitus on ollut leimata muita ihmisiä ja luoda uusia jakolinjoja. Suomalaisen yhteiskunnan perusarvojen, perustuslakiinkin kirjattujen periaatteiden puolustajia on ryhdytty kutsumaan “suvakeiksi”, ikäänkuin suomalaisen yhteiskunnan perusarvot olisi rakennettu jotenkin vajaaälyisesti. Samalla empatiasta, jolle perustuu kaikkien sosiaalisten eläinten yhteiselämä, on alettu puhumaan heikkoutena." Kirkko onkin todella tehnyt puolenvalintaa asiassa. Ja se on jossain määrin ällistyttänytkin.

On kuitenkin aika päästää ääneen Martti Muukkonen. Hän puhuu mielellään arvomuistista. "Tätä olen tarkoittanut puhuessani arvomuistista. Kun se lobotoidaan kulttuurista, tulee tilalle tällaista valtavirtaistumista." Toisaalla hän täsmentää että "Uskonto on eräs ihmisten kollektiivisten arvojen säilyttämisinstituutioista. Siitä uskonnonsosiologit ja -antropologit ovat aika yksimielisiä. Ihan toinen kysymys on se, kuinka hyvin se toimii ja kykenee ylläpitämään yhteisön perusihanteita." Kun häneltä kysytään mitä tarkoittaa että moraalia ei voi olla ilman uskontoa, hän sanoo aivan suoraan että "Kuullostaa todellisuudelta :)" Argumentisto palautuukin klassiseen arvotyhjiöön. Joka tietenkin täyttyy jollain hallitsemattomalla ja kaaoottisella. (Auki jää vain se, että miten kirkko sitten ei ole estänyt tätä. Minulle ei jää auki. Suunnilleen samasta syystä kuin kirkko oli hampaaton saatanapaniikin edessä.)

Toki aihe on tuttu maahanmuuttoaihepiirin kohdalla. Mutta yleensä keskustelu menee niin että "suvakkeja" kritisoiva selittää että monikultturismi johtaa arvotyhjiöön. Liberalismi nähdään nihilisminä. Tässä nimenomaan "suvakit" edustavat tätä arvotyhjiötä. Jota vastaakin sitten arvotäysiö.

Voidaan nähdä että "Kotia, uskontoa ja isäm maata" puolustavat itse asiassa nojaavat vankkaan arvomuistiin. Vihaa vihaavat taitavat "puollustaa". Kun taas "Liberaalit", uskonnottomat ja "suvakit" eivät aja arvomuistin asioita. Suomessa ei ole varmaan koskaan ollut näin näkyvästi uskonnollista hallitusta. Ainakin Soini on hyvinkin näkyvästi kertonut perustavansa politiikkaansa uskonnolleen. Sipiläkin edustaa lestadiolaisuutta, joskin Soinia diskreetimmin. On kuitenkin turhaa väittää että maailmankuva ei vaikuttaisi siihen minkälaista politiikkaa ihminen tekee.

Tämä puoli näkyy melkoisen vahvasti Vihreän Langan kirjoituksessa. (En pidä tuota lähteenä neutraalina. Mutta voi sen silti lukea ja joskus niissä on ideaa. Tuo kirjoitus on esimerkiksi aika maltillinen. Se näkyy esimerkiksi siinä että "Suomen Sisua" ja "hommafoorumia" kuvataan aika leppoisasti.) Siinä kuvastuu melko vahvasti se, että nykyinen vihailun kulttuuri ei ole vain syntynyt tyhjästä vaan sillä on aatehistoria. Ja kuten miltei millä tahansa laajemmalla liikkeellä, silläkin on ääri-ilmiönsä. Aateperintö tarkoittaa myös sitä että mitään arvotyhjiötä se ei edusta.

En usko mihinkään arvotyhjiöihin.

Toisaalta en usko myöskään instituutioiden tarpeeseen ; Kaikki se mitä olen kognitiotieteen puolelta oppinut on se, että ihmiset harvemmin radikaalisti muuttuavat mielipiteitään. On tavallaan turhaa yrittää "parantaa" huuhaahörhöjä tai muita ihan sen vuoksi että vain harva irtautuisi maailmankuvastaan. Koska ihmiset opettavat esimerkiksi lapsiaan, tästä seuraa se että tosiasiassa kirkko on jotain joka selittää olemassaolollaan tiettyjen arvojen pysyvyyden. Tosiasiassa tätä selitystä tulee kuitenkin hakea psykologiasta. Kirkko toisin sanoen oikeuttaa olemassaoloaan sillä että se ylläpitää jotain joka tosiasiassa ylläpitää itse itseään.

Arvotyhjiöargumentteja on otettu osaksi näitä ideologisia virtauksia. Ja niiden takana on usein jokin sellainen Weberin tapainen sosiologi joka eivät oikein empiirisesti koettele teorioitaan (ts. yritä luoda niille falsifiointikriteerejä ja testata niitä) vaan joiden mallit ovat enemmän määritelmillä luotuja jäsentämistapoja. Nähdäkseni "valtavirtaistuminen" voidaan itse asiassa liittää aateperinteisiin. Kyse on "arvotäysioiden välisestä tappelusta". Tämä voi helposti unohtua kun molemmat puolet painottavat keskustelussa sitä miten vastapuoli edustaa arvotyhjiötilan seurauksia.

Esimerkiksi "valkoisen suomen" teemoissa vanhemmat ovat opettaneet lapsilleen asioita ja arvostuksia jotka kiertävät kulttuurissamme. Sillä on jopa symboleja. Esimerkiksi leijonakoruun liittyvä sensuuri (minusta tyhmä temppu) on tärkeä muistutu siitä että tähän arvomaailmaan liittyy symboleja. Symboleilla on merkitystä ja sisältöä vain kun ne viittaavat johonkin muuhun. Ilman symboliarvoa leijonakoru olisi vain pala metallia. Niiden kanssa se viittaa väkisin johonkin arvoperustaan. (Kun on ajettu valkoista suomea ei ole aina ajettu valkoista suomea ihonvärin kautta. Vaan on itse asiassa ajettu valkoista suomea vuoden 1918 -teemojen kautta. Tämä paluu juurille on vain vahvistunut nyt kun mamun lisäksi vihamielisyyttä kohdistetaan yhä vahvemmin "suvakkeihin".) Omat pakkomielteet ja maailmankuvat eivät hevillä muutu ja sama koskee ihmisten lapsiakin.

Siksi näyttääkin siltä että aika moni maahanmuutosta aggroaja on tuttu ateistikriitikko. Asenteet ovat samat, keinot ovat radikalisoituneet vain marginaalisesti. (Aika moni ateisti on saanut tappouhkailuja. Esim Raamattujen vaihto pornoon synnytti sellaisia. Itsekin olen saanut uhkailuja vain siksi että minulla on ollut väärä mielipide evoluutiosta..) Muukkonen on siitä kiinnostava että hän edustaa järjestöä joka sulki silmänsä tältä. (Nähdäkseni enemmän tai enemmän passiivis-aggressiivisesti.) Nyt näiden samojen tyyppien samantyylinen mekastelu voidaan nähdä "ateistien rakentaman arvotyhjiön syyksi". Ja kirkolla ja kristinuskolla ei ole mitään merkitystä koska se puolustaa nyt pakolaisia ja sulkee yhä passiivis-aggressiivisesti silmänsä siltä että ateisteilla olisi ollut mitään vastaavanlaisia kohtaamisia aiemmin. Saati sen että kirkko oli tähän aikaan yllättävänkin vahvasti ateisteja vastaan.

Toki tässä voidaan nähdä toki sen verran että kun "arvomuistit" tosiasiassa väistämättä jossain määrin kisaavat on kenties tärkeää katsoa mikä arvomuisti on voitolla. Itse pidän ev.lut. -järjestelmää parempana kuin montaa. Esimerkiksi en ole ollenkaan säästellyt kalvinisteja. (Koska kreationismi on nyt ainakin liitoksissa kalvinistiseen ajatteluun joskus ällistyttävissäkin määrin.) Usein maailmassa ei valita oikean ja väärän väliltä vaan valitaan pienempää pahaa tai jotain josta on enemmän hyötyä kuin haittaa. Näin mitään ei pidä ottaa absoluuttisena.

Silti pidän ei-keskusohjattua humanistista hömpöttelyä parempana. (Etenkin kun kirkon aktiivinen puolustus näyttää olevan se, että se tunnustaa että ei ole täydellinen ja että täydellisyyttä ei voi saavuttaa. Mikä on siitä huono että näyttää että kirkko ei yritä korjata paljastuneita vikoja ja virheitä vaan sulkee silmiään ongelmilta passiivis-aggressiivisesti. Esimerkiksi kielellisten leikkien kautta.)

Voiko kaikkivaltias erehtyä?

Immanuel Kant käytti antinomioita demonstroidakseen sitä, miten puhtaan järjen päätelmät ovat ristiriidassa empiiristen havaintojen kanssa. Kant haki esille erilaisia ristiriitoja. Kant halusi puhdistaa keskustelua siten että hän jakoi aistikokemusten (fenomeeni) erikseen metafyysisistä kysymyksistä.

Itsekin näen kiinnostavana sen, että ihminen voi erehtyä. Ristiriidat osoittavat että ihmiset voivat uskoa asioihin jotka eivät pidä paikkaansa. (Tai sitten hän uskoo logiikkaan ilman perusteita ja tällöinkin hän uskoo asiaan joka ei pidä paikkaansa...) ; Asiaa voisi kuvata runollisesti siten, että mieli on suurempi kuin todellisuus. Kyynisempi voisi sanoa että tämä kertoo siitä että mieleen menee paljon sellaista joka ei ole totta. Erehtyminen on likimain yhtä kuin tämä "fysikaalisen totuuden ylittäminen".

Tässä mielessä on kiinnostavaa kysyä että voiko kaikkivaltias erehtyä. Osa kiertää tätä ajattelemalla että tosiasiassa paikkaansa pitäisikin jokin modaalinen realismi. Tällöin tosin joudutaan antamaan periksi sille että kenties mieli ei sittenkään ole suurempi kuin fysikaalinen todellisuus.

Kuusiteräiset miekat

"Olen miettynyt sellaista, että mikä olisi paras mahdollinen miekka käytettäväksi millä (miekkoja käyttävällä) aikakaudella tahansa. Ja olen miettinyt sellaista, että kuusiteräinen miekka voisi olla makea. Mutta olisiko sellainen käytännöllinen? Tässä oli siis kaksi kysymystä, joihin voit vastata, jos jaksat, viitsit ja ehdit."
(Tom Kärnä)

Ylläoleva kysymyspari on ehdottoman tärkeä. Ensimmäinen kysymys on siitä erikoinen, että olen yleisesti ottaen painottanut sitä miten miekat ovat kompromisseja. Ja se missä tilanteessa sitä käytetään määrää mikä niistä on paras.

Kuitenkin kysymykseen on tavallaan vastaus. Ja se vastaus on yllättävä. Moni voisi ajatella että pitkämiekka on hyvä kaikkiin tilanteisiin koska se on "jack of all trades". Sillä voi siis tehdä monenlaisia asioita. Se ei ole erityisen hyvä missään ja se on monikäyttöinen joten sen voisi luulla olevan paras missä tahansa tilanteessa.

Olen kuitenkin pessimisti. Ja tätä kautta olen taipuvainen ottamaan huomioon pahimmat mahdolliset skenaariot. Ja tätä kautta saadaan erikoinen vastaus kysymykseen ; Tilanne on oikeastaan tuttu tikareiden puolella. On monia monikäyttöisiä tikareita joilla on pisto- ja viilto -ominaisuuksia. Ne ovat monikäyttöisiä. Mutta niillä ei tee juuri mitään jos vastassa on panssaroitu vihollinen. Tällöin tarvitaan jotain rondel -tikarin tyylistä pistoasetta. Ja vaikka tällä ei voi viiltää mainittavasti, niin sitä voi käyttää myös panssaroimattomia vastaan.

Samalla logiikalla voisin suosia jotain estocin tyylistä melko jämerää piikkimäistä miekkaa. Sen voisi half -swordingin avulla muuntaa mukavasti panssaroituja vastaan. Ja kaikkia muita vastaan se on kahdella kädellä pidettävä käsiä kohtuu hyvin suojaava pitkä letaali metallipiikki. Tätä parempi ei olisi mikään - paitsi pitkä lasermiekka. (Jota ei muuten ole erikseen rajattu pois vastausvaihtoehdoista.)

Sen sijaan en ymmärrä miksi näitä teriä pitäisi olla kuusi. Sehän jakaisi osumapinta-alan moninkertaiseksi. Sillä ei saisi aikaan suuria tehoja. Tosin kuusiteräinen miekka on siitäkin heikko että puu ei ole hyvä miekantekomateriaali.

Miksi ja miten sofistikoitunut teologi vastustaa ateismia?

Kun katsoo ihmisryhmää nimeltä "sofistikoitunut teologi" on selvää että heitä kuvaa se, että he ovat kehittäneet aplogetiikkaa jossa ensin oletetaan Jumalan olemassaolo ja sen jälkeen tulkitaan asioita tämän ympärille. Koska kyseessä ei ole jumalatodistusten värkkääminen, he katsovat kreationisteja alaspäin. Ja fundamentalistikristittyjä. Mutta vielä enemmän he katsovat alaspäin ateisteja. ; On hienoa että kaikki muut ajatussuuntaukset ovat olemassa vain jotta he voivat kokea laajakirjoisesti ja ideologisesti teismiin sitoutumattomasti ylemmyydentunnetta heihin nähden.

Ateistien kritiikin ytimessä on se, että heistä esimerkiksi uusateistien näkemys on yliyksinkertainen "simplistic". Tällä sanalla ei juurikaan ole eksaktia sisältöä joten sitä voi toistaa hyvinkin runsaasti ja helposti. Tarkkailemalla heidän sanomisiaan tästä "simplistisyydestä" voidaan kaivaa esiin muutamia tärkeitä teemoja. Väitän että "sofistikoituneessa teologiassa" onkin kyse näistä. Seuraavat erottavat sofistikoituneet teologit muista teologeista ja uskovaisista:
1: Uusateismi on simplististä siksi että se ei koe teologian opiskelua tärkeänä. Tässä toisin sanoen nähdään että jumaluskon on oltava niin tärkeää että siitä ei voi irtautua vaikka siksi että sitä ei pidä tärkeänä. Jumalan olemassaolemattomuutta ei siis voi lähestyä siten että uskoo fysikaaliseen maailmaan ja laajentaa tästä siihen että ei usko mihinkään paranormaaliin tai yliluonnolliseen tavalla jossa Jumala on enemmän kuriositeetti.
2: Uusateistit eivät angstaa. Sofistikoitunut teologi määrittää että jumalusko on jotenkin ihmiselle lajityypillistä ja siksi oikeasti ateisminsa miettineen ateistin kriteeriattribuutiksi on komennettu se, että he kokevat Jean-Paul Sartren tyylisiä angstikokemuksia. Mielellään paljon. Hyvä ateisti on siksi surullinen. Itse suhtaudun näihin viittaamalla Adornoon jonka mielestä monia uskovaisia näyttääkin ärsyttävän eniten ne kerettiläiset jotka ovat onnellisia.
3: Määritelmällisyysasiat. Kun ateistikritiikit määrittävät ensin Jumalan jollain tavalla, tämän ei nähdä koskevan kaikkia Jumalia. Sofistikoitunut teologi voikin aina ohittaa tämän rajoitettua jumaluutta koskevan kritiikin sillä että hän vaihtaa aihetta. On olemassa jokin muukin Jumalan määritelmä, jonka sofistikoitunut teologi tuntee koska hän on niin lukenut. Tässä tärkeää ei olekaan se, onko tällekin olemassa kritiikkiä koska senkin kohdalla voidaan siirtyä muualle. Jumalakäsitteitä voidaan viskoa eikä kritiikistä ole väliä koska riittää että edes yksi niistä tarttuu. Ateistin velvollisuus on vastata haasteeseen. Sen lisäksi ateistien velvollisuus olisi tuottaa hyvä ja työstettävä ja kaikenkattava määritelmä Jumalalle - asia jota ei nähdä kristittyjen velvollisuudeksi koska siellä monisärmäisyys on vain kiinnostavaa.

Sofistikoituneen teologian ytimessä onkin ennen kaikkea asenne. Se on sofistikoitunutta koska sofistikoituneet teologit itse niin sanovat. Muut voivat huomata että kyse on enemmän halusta saivarrella ja lukeneisuudesta kuin mistään viisaudesta tai edes hyväsydämisyydestä. Mielestäni tämä ihmisryhmä on asenteellisesti pahempaa kuin idioottimaisin kreationisti. Tälläisiä saisi ollakaan! (Saati että saisivat palkkaa. Ihmisille pitäisi maksaa palkkaa siitä että kuuntelevat näitä sofistikoituneita teologeja.)

Kun lapsen isä on nainen...

Uudessa Suomessa oli teksti Merja-Sisko Aallon (alk. Olli-Veikko Aalto) saamasta kohtelusta. Tämä herätti kommenttien puolella erikoisia kannanottoja. Timo Lehtonen esitti kysymyksen "Sakari Vainikka kirjoitti 21.1.2016 22:04: ”Monien mielessä isä ei voi olla nainen.” Sakari, jos olet sitä mieltä, että lapsen isä voi olla nainen, niin kerro mihin tosiasiaan perustat väitteesi." Kysymys on hyvin erikoinen. Itse asiassa se on käytännössä varmasti virheellinen. Sellainen jonka taakse on vaikeaa nähdä mitään sisäisesti ehjää tai perusteltua.

Jos katsotaan kysymystä aivan sen ytimestä voidaan huomata että kysymys vaatii ekvivokaation. Tämä tapahtuu sillä että sukupuoli määritellään kahdella eri tavalla tilanteen mukaan ja niitä käytetään kuin ne olisivat yksi ja sama.

Tämä on toki siinä mielessä ymmärrettävää että sukupuolenvaihdosleikkauksesta puhuvat ovat sitä mieltä että biologinen sukupuoli, sosiaalinen sukupuoli ja juridinen sukupuoli ovat yksi ja sama asia. Mutta valitettavasti tästä huolimatta tämä huomio ei korjaa ristiriitaa itse argumentista.

Todiste tälle on oikeastaan yksinkertainen.

Jos mietitään asiaa aivan sen ytimestä, voidaan nähdä että kun ihminen haluaa sukupuolenkorjausleikkauksen, syynä on se, että hänen aivonsa ovat tietynlaisia. Ne kokevat sukupuolen erikoisella tavalla. Syntyy epämiellyttävä kokemus joka on rakenteellinen ; Ilmiön tausta on geneettinen. Ja koska aivokirurgia ei tällä tasolla ole mahdollinen, on helpompaa poistaa tämä ongelma modifioimalla ruumista kirurgialla.

Tässä mielessä jos meillä on Lehtosen kysymys voimme päätyä kahdenlaiseen tilanteeseen;
1: Sukupuolenkorjausleikkaus muuttaa ihmisen sukupuolta. Tällöin Merja-Sisko Aalto on mies joka on synnyttänyt lapsia. Tällöin tämä on tosiasia. Merja-Sisko Aalto on sekä muuttanut sukupuoltaan että hän on synnyttänyt lapsia. Joten tässä määrittein mitään ongelmaa ei ole. Tosiasiat nimenomaan huutavat että isä voikin olla synnyttäjä. Merja-Sisko Aallon lapset eivät lakkaa olemasta jonkun fysikaalisen lain mukaan. Joten tosiasiassa hän tarjoaa vastaesimerkin joka falsifioi teorian siitä että "yksikään synnyttänyt ei ole mies". Teoria on heitettävä roskakoriin koska tosiasiat nimenomaan ovat ristiriidassa sen kanssa.
2: Tosiasiassa sukupuolenvaihdosleikkaus ei muuta yhtään mitään biologista sukupuolta vaan vertautuu tatuointeihin ja lävistyksiin ja muuhun kehon modifiointeihin. Jolloin on tavallaan turhaa vaatia leikkausprosessilta vaikka hedelmättömäksi tekemistä. Tai vedota että mitä tämä ihminen saa tehdä vaikka pastorina.

Kysymys onkin tavallaan siitä, että onko tämä modifiointi oikean sukupuolen muuttamista vai jotain muuta. Ja Lehtosen tapaiset ihmiset eivät osaa valita. He vaihtavat linjaa lennosta aina tilanteen mukaan - jopa kesken lauseen. Ja vain analyysikyvyttömyys johtaa siihen että tämä temppu menee läpi. Heti kun asiaa katsoo tarkemmin voi huomata että tosiasiassa sukupuolenvaihdosleikkausten/sukupuolenkorjausleikkausten vastustamisessa on kyseessä se, että välistä sukupuolenvaihdos nähdään sukupuolen vaihtamisena mutta toisinaan tämä biologisen sukupuolen vaihtamisen mahdollisuus kiistetään kategorisesti. Koska nämä ovat keskenään ristiriidassa ei niiden perustalle ja ympärille voi rakentaa mitään rationaalista, järkevää, kunnioitettavaa, sisäisesti koherenttia tai arvostettavaa. Syntyy pelkkää absurdia hölmöilyä jota on oikeutettava mielipiteenvapaudella. Josta päästään argumentinkorvikemaailmaan jossa asia on perusteltu vain siksi että sen saa sanoa ääneen. Ja jossa kuitenkin ollaan korskeasti sanomassa että vastapuoli ei sitoudu tosiasioihin.....

Kysymys on toki laajempi. Sillä sukupuoltaan vaihtavia kohtaan on esitetty erikoisia vaatimuksia. Heiltä vaaditaan esimerkiksi hedelmättömyyden osoittamista. (Minulta ei muuten ole vaadittu hedelmättömyyden osoittamista jotta olisin mies. En ymmärrä miten se voi olla kriteeriattribuuttina.) Itse näen että kun vika on hermostollisessa ruumiin kokemisessa, on leikkauksen taustalla itsemurhariskin vähentäminen ja muu vastaava. Ja tässä vaikutuksessa ei ole mitenkään välttämätöntä vaatia hedelmättömyyttä. Itse asiassa itse suosin nimenomaan sitä että oltaisiin mahdollisimman vähän "invasiivisia" ; Eli jos muutos saadaan vähäisemmällä kirurgialla, ei ihmistä pitäisi väkisin pakottaa tätä radikaalimpaan ja vahvempaan kirurgiaan. Itse asiassa päinvastoin ; Pitäisi suosia leikkauksia jotka riittävät. Ja tämän ylittävää osaa pitäisi pitää ylimääräisenä kirurgiana.

Pelleistä ja pamputtamisesta

Takkiraudassa kirjoitettiin katupartioista ja Loldiers of Odinista. Olen tässä hyvin samaa mieltä siitä että natsiaatteen sijaan syynä on uhkan kokeminen. "Katupartiot ovat merkki siitä, että hallintoalamaisten turvallisuudentunne on heikentynyt ja he kokevat, ettei valtion väkivaltakoneisto enää kykene sitä turvaamaan." (Tämä ei tietenkään lupaa hyvää. Olen huomannut uhan kokemisen olevan usein peruste aggressiolle. Ja minulla on ID -liikkeen kohdalla asiasta ns. "henkilökohtaisiakin kokemuksia".)

Samoin minusta on oleellista huomata että katupartio on laaja käsite. Ja laajana se itse asiassa ei ole vaarallinen tai edes vastustettava asia. Sitä kritisoidaan usein sen suppeammasta käsitteestä. Ja toisaalta taas tämän suppean käsitteen mukaiset ryhmät hakevat oikeutusta juuri siitä että kukaan ei voi kieltää kaduilla kävelyä. Katupartiot määrittelevätkin itseään juuri tämän laajan kautta. Tosiasiassa keskustelu ei ole siitä mikä on kiellettyä vai sallittua vaan siitä mitä nämä katupartiot ovat ikään kuin olemuksellisesti. On selvää että on puolueellista kysyä asiaa katupartiolaisilta itseltään. Samoin kuin pelkästään heidän vastustajiltaan.

Siksi onkin kenties terveellisempää kiinnittää huomiota siihen mikä signaali katupartiot ovat joka tapauksessa. Ja historiallisesti katsoen tiedetään että ilmiö on signaali hyvin huolestuttavista asioista. Onkin huvittavaa ajatella että moni ihminen joka arvostaa slippery slopea siinä että homoseksuaalien avioliitto johtaisi väistämättä moniavioisuuteen ja eutanasia mummomurhiin ja eugeenisiin projekteihin, ovat usein juuri niitä joilla on syviä vaikeuksia nähdä että katupartioiden normalisoiminen on  askel kohti sitä että yhteiskunnan turvallisuuden takaaminen hoidetaan poliisille rinnakkaisella järjestelmällä. Josta taas ei ole menneisyydessä seurannut mitään kovin hyvää. Sillä jos järjestelmä toimii pro bono, sen oikeuttamisena on jonkinlainen aatteen palo. Joka ei johda reiluuteen. Lisäksi katupartioiden kohdalla haasteena on se, että ne helposti johtavat korpilakiin joka taas rikkoo Montesquieun vallan kolmijakoa kohtaan. Joka taas on käytännössä sama kuin länsimaisen sivistysvaltion totaalinen hylkääminen ja jengivaltaan siirtyminen.
1: Samoin on turhaa uskoa että katupartiot olisivat täysin riskittömiä. On selvää että Soldiers of Odin ei ole valinnut nimeään ja jäseniään sattumalta. Tiedetään että viinkinkeihin liitetään tiettyjä mielikuvia väkivallasta. Samoin on selvää että viikinkimyytillä oli tärkeä osa natsiaatteessa. Ja samoin tässä johtohahmojen väkivaltarikoshistoria on sekin arvokas vihje siitä millä asenteilla, arvomaailmalla ja keinoilla asiaa edistetään.

Pelleistä:

Mielenkiintoisempaa onkin kenties katsoa sitten Loldiers of Odinia. "Ehkä yksi typerimpiä reaktioita on tullut vasemmistolaiselta LOLdiers of Odin -pelleryhmältä, joka on yrittänyt suhtautua katupartiointiin aggressiivisen vihamielisesti, riitaa haastaen sekä provosoiden. Ruukinmatruunassa tuo porukka herätti vain hirvittävän vaivautumisen tunteen: he eivät tiedä, minkä kanssa he pelleilevät. Pellet yrittivät provosoida Tampereella Soldiers of Odinin jäseniä muun muassa heittämällä tulipalopakkasessa nestettä partioijien päälle."

Olen itse ollut Loldiersejen kohdalla jotain muuta kuin vaivautunut. On toki kiinnostavaa katsoa sitä miten sanavalinnoilla voidaan vaikuttaa asioihin ns. argumentoinnin ohi. Onkin ollut kiinnostavaa huomata miten ennen "poliittisen korrektiuden" vastutajat ovat korostaneet sitä miten sananvapaus on tärkeää. Että ei saa vaientaa. Ja tässä voidaan käyttää monenlaisia keinoja. Nyt keskustelu on mennyt siihen että vaaditaan poliittista korrektiutta, jopa hyvin vahvaa sellaista. Tätä oikeutetaan kansan vallalla. Josta tehdään demokratiaa sillä ajatuksella että selitetään että demokratia olisi typistettävissä vain ja ainoastaan enemmistön vallaksi. (Millä on toki jännittäviä yhteyksiä tiettyihin nimeltään ylikäytettyihin poliittisiin ilmiöihin. Minkä ei pitäisi yllättää ketään.)

Mielestäni itse pelleily ei ole ongelma. Ongelmana on se mikä tuntuu vaivaavan useita vasemmistolaisia muutenkin. Siinä missä katupartio hakee oikeutustaan sitä kautta että et voi kieltää useaa ihmistä kävelemästä yhdessä kadulla, Loldiers tekee siitä performanssin. Kriittinen performanssi muuttuu taas hyvin helposti mielenosoitukseksi. Ja sellaiset pitäisi ns. ilmoittaa etukäteen. ; Tässä mielessä en ole ottanut kovin vakavasti sitä että poliisia on syytetty epäreiluksi vaikka sen vuoksi että se ottaa kiinni sellaisia ihmisiä jotka ovat ottaneet osaa ei-ilmoitettuun mielenosoitukseen mutta ei ota kiinni sellaisia ihmisiä jotka ottavat osaa periaatteessaan arvomaailmaltaan vastenmielisempään mutta ilmoitettuun mielenosoitukseen. Poliisin ei tule vahtia mielipiteitä vaan toimintaa.

Ja luultavasti tässä onkin se isoin ongelma. Nykyaikana asioita katsotaan vain identiteettien kautta. Ja tästä poikkeaminen johtaa omituisuuksiin. (Ja yleensä vain vastapuolen omituisuudet nähdään. Sama tyyppi joka ihmettelee miksi feministiaktivistit välttelevät taharrush gamaeta voivat olla samoja tyyppejä jotka vaikenevat aivan yhtä aktiivisesti VOK -vandalismista ja muusta polttopullojen heittelystä. Jokainen joka tekee näin on idealistinen idiootti. Ilman ainuttakaan poikkeusta. Ja valitettavasti on vaikeaa sanoa koskeeko tämä poikkeuslausunto itse asiassa koko Suomen Kansaa. Vai pelkästään sitä idealististen idioottien määritelmää...)

Jos katsotaan vaikka "Kansan Uutisten" näkemystä, on selvää että heitä oikeutetaan asialla. Tämä jesuiittamainen päämäärä oikeuttaa keinot -ajattelu on hyvin huolestuttavaa. ; Onkin mielenkiintoista huomata miten Kari Hotakaisesta leivotaan natsien ns. "hyödyllinen idiootti". Kertomalla että katupartioiden väkivaltaisuus on 1:1 äksyimmän maahanmuuttoa koskevan vihapuheen kanssa. Samalla voidaan unohtaa että pakkasilmalla kastelu on kaikkea muuta kuin harmiton huvittava pieni temppu. Se on vaarallista.

Toki tässä on syytä varoa liiallisuuksiin menemistä. Se on helppoa. Takkirautakin hulahtaa tästä läpi. "No, vasemmistolaiset ovat tunnettuja siitä, että he lällättelevät vakavilla asioilla, kaivavat verta nenästään ja haastavat riitaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden heidän ei pitäisi. Jos joku tästä pellejengistä saa a) pampusta b) dunkkuunsa, ruukinmatruuna lupaa katsoa toisaalle." Sepäs oli buddhalaista. Sepäs oli sivistysvaltiohenkistä. (NOT.) Poliisin ei tule olla mielipidepoliisi. Ja myös vasemmistolaisiin kohdistuva väkivalta on väkivaltaa. (On toki mielenkiintoista ja enemmän kuin hieman huolestuttavaa huomata miten maahanmuuttokeskustelu on muuttunut siten että yhä useampi puhuu siitä miten myös "suvakkeja" tulee rangaista samalla tavalla. Eli kyse ei ole enää valkoisesta suomesta siinä mielessä että ajettaisiin suomen kansalaisten asiaa. Vaan valkoisesta suomesta siinä 1918 -teemoituksessa.)

Sivuun katsomisen lupaaminen kertoo siitä että tässä arvotetaan. Itsekin ymmärrän että jos vinoileee nakkikioskissa yöllä voi seurauksena olla turpaansa saaminen. Tämä odotettava seuraus ei kuitenkaan ole kaikki. Itse asiassa näen että jos joku pelle saa S.O.O. -jengiläisen tai vastaavan provosoitumaan ja lyömään tätä kyseistä pelleä, niin se näyttää että miten tämä turvaajajoukko ei kenties stressinsietokyvyltään olekaan kovin riskitön ilmiö. Samalla se demonstroi miten ylilyöntejä ja väkivaltaa voidaan oikeuttaa vaikka keksimällä sille oikeutuksia ja selityksiä. Se että kaivaa verta nenästään johtaa varmasti veren nenästä vuotamiseen. Mutta tämä on ns. paljastavaa. Ja paljastuksen kohde ei olekaan se hakattu vaan se joka (a) lyö (b) katsoo sivuun (c) lupaa katsoa sivuun.

Mieleen tulee vertaukseksi lähinnä vanha Prideen kohdistunut kaasutteluisku. Se, miten moni selitti että kulkue on provokatiivinen. Ja jossa korostettiin esim Uusitalon voimin sitä, miten hassunhauska ja harmiton asia kaasuttaminen on. On aivan selvää että Soldiers of Odin on provokatiivinen mutta sen jäsenten päälle ei silti saa heittää nesteitä pakkasessa. Samoin Loldiers of Odin on provokatiivinen mutta heitä ei pidä hakata. Jos he tekevät rikoksen, on poliisin tehtävä sakottaa tai heittää putkaan. Dunkkuun vetäminen on rikos. Ja itse asiassa pahoinpitelytilanteessa sivuun katsominen on sekin itse asiassa sellainen että se rapsuttelee teemoja joita varten on varattu Suomen rikoslain 21 luvun 14 §.

Minä lupaan että jos joku pieksee Ruukinmatruunan, niin tämä uskonnoton moraaliarvotyhjiötyyppi ei katso sivulle vaan vähintään kutsuu ambulanssin paikalle. Tätä en tee maailmankuvan vuoksi vaan siitä huolimatta. Vedoten johonkin yleiseen ihmisarvoon ja elämän kunnioittamiseen. Ihan siksi että kuvittelen että tätä tarkoittaa se, että on länsimaisen sivistysmaan ihminen ja kansalainen. Jos haluaisin tukea muunlaista toimintaa voisin saman tien avata maan ISIS -järjestölle. (ISIS tosin osaa polttaa taloja vähemmin mokailuin ja vie asenteet niiden johtopäätökseen järkähtämättömämmin ja toimivat pitkäjänteisesti ja järjestelmällisesti ja muutenkin älykkäämmin. Vertaukseni ei tässä mielessä ole täysin asiallinen.)

Uskonnon ja tieteen suhde

Jostain syystä vallalla on se, että uskonnon ja tieteen suhde on samanaikaisesti se, että
1: Uskonto ja tiede ovat täysin erillisiä "magisterioita" ja siksi niiden välillä ei ole kilpailua tai muuta vastaavaa. Ne eivät vaikuta toisiinsa eikä tiede siksi voi haastaa tai vaikuttaa tai tuhota uskoa.
2: Uskonnolla ja uskolla on paljon annettavaa tieteelle.

Valitkaa. Herran tähden!

Valitettavasti-ei-nukkuvien puolue

Viime päivinä on ihmetelty PerusSuomalaisten suosion romahtamista. SDP on tämän hetken kannatetuin puolue. Syiksi arvioidaan esimerkiksi sitä että monet ovat siirtyneet nukkuvien puolueeseen.

Syitä suosion vähenemiseen on varmasti useita. Yksi on se, että on helpompaa huudella oppositiossa. Aiemmin PS on voinut välttää vastuuta ja vaan moittia. Nyt se on sitten päästetty näyttämään. Ja tulokset eivät ole olleet monista kannustavia. Vastaavasti SDP on päässyt nauttimaan siitä hyödystä mikä tulee siitä että voi moittia ilman että on vastuun valokiilassa.

Toisaalta voidaan nähdä että monet ovat pettyneet Soiniin. Tämä ei ole toki mitenkään erityisen uusi tai ihmeellinen asia. On kuitenkin syytä tiedostaa että "jytkyn" takana oli se, että PS onnistui kokoamaan yhteen hyvinkin keskenään erilaisien näkemysten kannattajia. Yhteinen maahanmuuttokriittinen linja yhdisti. Puolue saavutti menestystä, ei niinkään sillä että kaikilla olisi yhteiset asiat joita ajetaan, vaan sillä että kaikki vastustivat yhtä asiaa yhdessä. ; Nyt tämä on muuttunut. PS on fragmentoitunut. Ei olekaan enää (kovalla puoluekurilla) koheesiota rakentanut Soinin puolue. Sen sijaan on noussut ties mitä Muutospuolueita ja vastaavia. Jotka ovat hankkineet jäseniään pääasiassa entisistä Perussuomalaisten kannattajista. Tämä tietenkin johtaa vallan jakautumiseen joka vaikuttaa suoraan siihen miten suuri PS on. (Riippumatta siitä ovatko ihmiset itse asiassa jotenkin oleellisesti muuttaneet mieltään tai eivät.)

Lisäksi koko maahanmuuttolinjamassa on näkyvissä hyvin laajaa kyllästymistä poliittisiin keinoihin. Ja tämä itse asiassa näkyy hyvin siinä minkälaisia ihmsiä on kauhisteltu ; Jos taannoin oli niin että kauhistelun ytimessä oli joku poliittinen päättäjä Soini, Halla-aho, Hakkarainen tai Hirvisaari, ei tilanne enää ole sama. Nyt pitää kauhistella erityisesti Ilja Janitskinia. Jos ennen oli niin että maahanmuuttokritiikissä poliitikot konstruoivat mielipiteitä joita media jakoi seuraajille, on nyt käynyt niin että vaihtoehtomediat luovat ja levittävät mielipiteitä joita poliitikot sitten korkeintaan kommentoivat esimerkiksi facebooksyötteissään. Samalla kritiikki on laajenutnut. Jos ennen oltiin politikoinnissa lähinnä häijykielisiä ja poliittisesti epäkorrekteja, on nyt ilmaistu että politiikkaa voidaan ikään kuin jatkaa. Hakkaamisella ja raiskaamisella uhkaaminen ja polttopullojen käyttäminen ja vandalismi ovat nousseet vaihtoehdoiksi. (Mikä ei yllätä jos on menettänyt uskonsa poliittisiin keinoihin.) Tätä linjamaa kuvaa toki myös se, että jos mietitään mitä katupartiot ovat, niin ne ovat poliisin kanssa rinnakkainen mutta erillinen toimija. Politiikan sijaan yhteiskuntaan luodaankin "rinnakkaisia järjestelmiä" joilla on samantyylisiä oikeutuksia ja funktioita mutta joiden keinovalikoima voi olla hyvinkin erilainen.

Jos jotain hyvää Soinista voi sanoa niin ainakin sen, että hän olisi voinut lähteä populistina komppaamaan sitä aggressiivisempaa pro-väkivalta - linjaa mutta hän ei ole tehnyt niin. Soinihan ei ole myöskään rasisti - hän on vain erityisen hyvä suvaitsemaan rasisteja.

Tieteen magisteria

Pidän Massimo Pigliuccista. Hän on ateisti jonka mielestä uskonto ja tiede ovat keskenään ristiriidattomia siksi että ne käsittelevät eri aiheita. Tämänlainen NoMa -periaatteen mukainen ajattelu on hyvin yleistä. Moran on kritisoinut häntä tuoreesti. Ja hänen moitteensa on relevantti ja kiinnostava.

Hän poimii esiin sen, miten Pigliucci määrittelee tieteen hyvin suppealla tavalla. "He takes a very narrow view of "science"— one that excludes the work of historians and philosophers who are presumably using some other way of knowing." Ja tämän jälkeen hän pääsee siihen että tämä hyvin rajalliseksi määritelty tiede ei sitten voi vastata tiettyihin kysymyksiin "Pigliucci thinks that religion is about ethics and the question of meaning and these cannot be addressed using science—his definition—as way of discovering truth." Tämä on vielä osuvaa silloin kun hän perustelee omaa näkemystään. Mutta kun vastassa on ihmisiä jotka määrittelevät tieteen laajemmin, tilanne muuttuu. "But here's the problem, Pigliucci would like to refute all those people who maintain that science and religion are incompatible using the broad definition of science. He doesn't do this by discussing what they actually say about science, instead he applies HIS definition of science to those others and declares victory." ... "Pigliucci should know that there are different definitions and any discussion of the compatibility of science and religion must take these differences into account."

Kysymys on tietenkin relevantti sitä kautta että tieteen demarkaatio-ongelma on "vähintään jossain määrin ratkaisematta". Näin ollen on aivan mahdollista käyttää hieman erilaisia määritelmiä tieteestä. On itse asiassa kiinnostavaa ja relevanttia tiedostaa että NoMa ylipäätään perustuu hyvin suppeasti määritettyyn tieteen määritelmään. Tämä ei tietenkään ole yllättävää sillä jotta uskonnolla voisi olla mitään merkitystä, sille täytyy rajata jokin sellainen alue jossa tiede ei pärjää. Näin ollen NoMa on helpompaa jos tiede määritellään suppeasti kuin jos se määritellään laajasti. NoMaa kannattavien mielessä onkin teemana se, että rajataan akateemiset alat tiukahkosti luonnontieteisiin (scientia) ja ihmistieteisiin (studia). Tämä on melko tiukkaa verrattuna vaikka siihen että itse näen että ihmistieteiden ja luonnontieteiden ero on lähinnä muuttujien määrässä eikä jossain aivan oleellisessa asennoitumiserossa. Ja jossa ihmistieteisiin pitäisi panostaa nimenomaan niin että niistä tehtäisiin "mahdollisimman luonnontieteellisiä".

Tämä on toki siinä mielessä kuvaavaa että usein skientismin kritiikki ei perustu siihen että skientistien näkemykset nähtäisiin sisäisesti ristiriitaisiksi vaan siihen että määritellään jokin, yleensä loogisen positivismin mukainen, tiedemääritelmä ja nähdään että skientistien väitteet ovat ristiriidassa tämän hyvin tiukasti määritellyn tieteen kanssa. On myös oleellista huomata että tämä on lähinnä straw man -argumentaatiota. Yhtä oleellista voi olla huomata että tämä skientismikritiikin onttous ei tarkoita että NoMa olisi sisäisesti ristiriitainen tai virheellinen näkemys.

Itseäni tosin kiinnostaa myös se, mitä tapahtuu jos ajatellaan että tiede on enemmänkin sitä että on jotain tietoa joka nojaa evidenssiin ja rationaaliseen ajatteluun. Kun tässä laajassa mielessä historiantutkimus on tiedettä niin tästä pitäisi oikeasti kysyä se kysymys että onko uskonto oikeasti yksi vastaava tapa tietää? Tätä kysymystä tunnutaan väistelevän ; Osittain siksi että suppeaan tiedemäärittelyyn sidottu NoMa tuntuu olevan uskonnon ja tieteen ristiriidattomuuden päälinjama. Ja toisaalta siksi että jos selittää että uskonto on yhdenlaista tiedettä tieteen laajassa mielessä, ollaan tosiasiassa antamassa pikkusormea kreationismille. Joka on ymmärrettävästi monen uskovaisen mielestä erityisen noloa. Jos olisin valinnut NoMa -tien jossa väistellään kreationismia niin heittäisinkin lähinnä suuren osan skientismikritiikistä ja ateismikritiikistä roskiin. Mutta jostain syystä uskovaiset eivät halua tehdä tätä. Ja tästä päädytään samantapaisiin ongelmiin kuin Pigliucci heti kun hän siirtyy puolustamasta omaa näkemystään ja siirtyy kritisoimaan muita.

---

Kirjoittaja on Quinelainen. Joka tarkoittaa että hänellä on hyvin laaja tiedekäsitys. Ja tässä tiedeverkon ulkopuolella ei käytännössä voi olla mitään relevanttia tietämisen tapaa.

Empiristin evidenssistä?

Empiristit luottavat todisteisiin. Tämä on hieman eri asia kuin se, että he luottaisivat puhtaisiin faktoihin. (Vaikka nämä kaksi ovatkin usein aika lähellä toisiaan ; Tosin monesti näyttää että Totuuteen ja puhtaisiin faktoihin luottavat ovat luottavat enemmän intuitioihinsa ja pitävät uskomiaan premissejä hyväksyttävästi tosina lähinnä siksi että he ovat sitoutuneet niihin.)

Monesti kysymys onkin siitä että jos ajatellaan evidenssiä, todennäköisyyksiä ja uskottavuuden lisääntymistä empiristin tasolla olisi tässä kohden tarjolla karkeasti ottaen kaksi kilpailevaa näkemystä sille miten e hyväksyttäisiin evidenssiksi näkemykselle h;
1: Ensimmäinen todennäköisyyttä koskeva näkemys sanoo yksinkertaisesti että e on evidenssiä h:lle silloin kun e nostaa todennäköisyyttä. Tässä korostetaan vertailua jossa taustalla on itse asiassa jonkinlainen tausta. Vertailua ei siis tehdä tyhjiössä vaan ikään kuin kahden maailman välillä. Verrattavan maailman kaikkia muuttujia ei tarvitse tuntea, mutta olisi hyvä jos vertailtavassa maailmassa eroaisi vain mahdollisimman vähälukuinen määrä muuttujia. (Ihanteellisesti vain yksi.) e on evidenssiä h:lle iff P(h|e&b) > P(h|b).
2: Toinen malli sanoo että e on h:n evidenssiä jos h:n ehdollinen todennäköisyys e:lle on suurempi kuin jokin uskottavuusraja k. ; e:n suuri todennäköisyys on h:n evidenssiä iff P(h|e) > k.

Uskomusten varmuus vs. niiden todennäköisyydet

On tavallista että ihmiset puhuvat siitä miten tieto on epävarmaa tai varmaa. Suurimmalla ihmisillä onkin ajatus siitä että henkilökohtaiset uskomukset ovat oikeutettuja jollain varmuuden asteella. Ja vaikka osa pitää tieteellisiä tosiasioita tästä jotenkin oleellisena "puhtaiden faktojen maailmana" niin tosiasiassa myös tieteessä todistaminen ei ole ehdotonta vaan rajallista.

Monesti tätä lähestytään todennäköisyyden käsitteellä. ; On tavallaan mielenkiintoista huomata että ateistien bussikampanjassa Suomessa teksti oli "Jumalaa tuskin on..." Mutta ulkomailla lause oli "There's propably no God..." Lause viittaa suoraan todennäköisyyteen. Myös moni uskonnon ystävä puhuu mielellään siitä miten Jumala on todennäköisempi hypoteesi kuin Jumalan olemassaolo. Tämä vaikuttaa avomieliseltä, nöyrältä ja rationaaliselta samaan aikaan ; Vaihtoehdot ikään kuin otetaan vaihtoehtoina ja punnitaan vain tosiasioiden valossa köykäisiksi. Kun tämänlaisia sanoo ääneen se vaikuttaa ihanteelliselta, kauniilta ja älykkäältä. Mutta se ei ehkä ole niin ilmiselvää.

Itse pidän tärkeänä tiedostaa että tiede on aina jossain määrin rajallista. Quinelaisen tieteenfilosofian kannattajana näen että tiede on käsiteverkosto jossa ei ole yhtään ainutta täysin todistettua 100% a posteriori tiedettyä osiota. Tärkeää olisikin varmistaa että verkossa ei olisi myöskään 100% a priorisia oletuksia. Tieteessä kaikki arviot ovat arvioita jonkinlaisella varmuusasteella. Ja tämän varmuusasteen tulee olla mahdollisimman hyvä. Tämä toki irtautuu monista sellaisista ajatuksista jotka ovat olleet yleisiä. Puhutaanpa sitten metafysiikasta, skientismin kritiikistä tai arkijärjestä, monien tiedenäkemys vaatii todistamista ja vain ehdotonta todistamista.

En kuitenkaan pidä siitä miten vahvasti ihmisten näkemykset ovat tässä sitoutuneet todennäköisyyteen kuin se olisi jotain joka oikeastaan olisi se asia jota tässä ylipäätään tutkitaan ja testataan. Toisin sanoen ajatellaan usein että jos sinulla on uskomus p, jolle on evidenssi e, olisi jokin ehdollinen todennäköisyys jota voitaisiin lähestyä vaikka Bayesin tyyliin. ; Olisi jokin ehdollinen todennäköisyys Pr(p|e), jossa Pr voidaan esittää useilla eri tavoilla.

En yksinkertaisesti usko että tämä on se mitä tieteessä tapahtuu. Olen niitä epistemologeja joista asioiden varmistaminen ja todistamisen varmuus kasvaisi sillä että uskottaisiin kaikkiin mahdollisiin totuuksiin ja sitten vain arvioitaisiin mikä niistä on todennäköisempi kuin muut. En itse asiassa usko edes sitä että Bayesin kaava vapauttaisi meidät maailmankuvastamme järkevyyteen. Itse asiassa monesti tuntuu käyvän juuri päinvastoin.

Sen sijaan muistutan että tiede koostuu käytännössä induktioista. Eikä mistä tahansa induktioista. Korrelaatioista. Induktioita kuvaa sellainen jännittävä piirre että niiden lopullinen todistaminen on mahdotonta. (Tai oikeastaan ; Se vaatisi äärettömän määrän testejä.) Tieteellisiä teorioita voidaan kuitenkin ajaa vaikeuksiin. Joskus jokin havaintoaineisto kumoaa (falsifioi) teorian. Tai oikeastaan lähinnä pakottaa ympäripyöreistämään teoriaa (ad hoc -oletuksin) niin että tämä uusi omituinen aineisto sittenkin sopisi aineistoon, jonka jälkeen teorian selitysvoima heikkenee vaikka se ei olekaan enää ristiriidassa tämän uuden häiritsevän aineiston kanssa.

Todennäköisyyden hoopous paljastuu tavallaan heti jos mietimme miten klassisessa fallibilistisessa tiedekäsityksessä käy silloin kun teoria saa korroboraatiota. ; Meillä on teoria p joka kumoutuisi havaintoaineistolla a. Havaintoaineisto on kuitenkin mallia b, joten teoria ei kumoudu. On selvää että tämä teoria on nyt vahvempi kuin ennen testausta. Koska ennen testiä oli periaatteessa mahdollista että havaintoaineisto a tapahtuisi koeasettelussamme. Mutta kun induktion todistaminen vaatisi sitä että induktio läpikävisi äärettömän määrän testejä, tällä koeaineistolla on itse asiassa teorian todennäköisyyden todistamisen kannalta äärettömän pieni merkitys. Koska se on sellaisenaan vain 1 äärettömästä. On itse asiassa vaikeaa nähdä miten mikään inhimillisesti mahdollinen määrä kokeita voisi oikeastaan merkitä paljoa mitään.

Kuinka suuren osan vaikka 10 000 tarkasti tehtyä koeasetelmaa on äärettömän rinnalla? Onkin selvää että tässä katsotaan enemmän "induktion kätevyyttä". Joka demonstroituu kyllä jo paljon ennen tuota 10 000 koetta. Se voi toki kumoutua jatkossa mutta siihen asti se on kuitenkin osoittautunut käteväksi mallintamistyökaluksi joka on ennustanut tapahtumia aivan oikein... Kysymys ei ole absoluuttisesta totuudesta "vaan jostain ihan muusta".

Mutta ei tällä testatakaan teorian todennäköisyyttä sellaisenaan. Teorioiden varmistelussa on kyse enemmänkin teorian hedelmällisyydestä ja käyttökelpoisuudesta. Varmuuden aste jolla asiaa lähestytään ei ole metafyysinen totuus ja sen todennäköisyyden tunteminen ja arviointi. Vaan jotain aivan muuta. Ja itse asiassa voidaan sanoa että ihmisten on ylipäätään vaikeaa ajatella tieteellisesti koska he ajattelevat maailmaa ehdottomuuksin joissa "todellisuus" on kuin jokin Matrixtyylinen "punainen pilleri" joka vain niellään. Jossa faktat ovat tosiasioita joiden todennäköisyys on se joka tunnetaan ja jota arvioidaan. Tälläinen todellisuusnäkemys kuuluu mielestäni johonkin toista maailmansotaa edeltävään aikaan. Ja se itse asiassa sopii vielä paremmin sellaiseen aikaan jolloin valtaa oli teologeilla. Tarkemmin miettien ; Mitä kauemmas historiassa mennään, sitä paremmin tämä ehdoton mutta naivi todennäköisyysfiksoitunut ajattelutapa tuntuu sopivan asenteisiin. Se onkin luultavasti nykyäänkin suosittua lähinnä siksi että se on ihmisille jotenkin erityisen helppoa.

Osittain siksi minulla onkin immersiivinen suhde todellisuuteen (en elä todellisuudessa sellaisenaan mutta elän kuin kokemusmaailmani olisi tosi) ; Tutkimusohjelman kätevyys suhteessa siihen miten ympäröivä elämämme toimii on oleellisempaa kuin miettiä mikä on varmaa jollain klassisen metafyysiikan tapaisella tasolla.

"Evankeelisia"

Hikipediassa on, sattumalta kohtuu vahvasti minun tekemäni, juttu evankeelisesta kristillisyydestä. Se on vähän saman tapainen kuin juttu kuin Intelligent Designistä. Siinä viivaillaan yli sanoja ja kutsutaan uudella nimellä. Syy on mielenkiintoinen. Ja se on sama miksi käytän "fundamentalismia" yleissanana. Tapa ärsyttää niitä jotka pitävät itseään evankeelisina.

Patheosissa on mielenkiintoisia kirjoituksia siitä miten evankeelisuuden ja fundamentalismin suhde on ollut ja muuttunut historian varrella. Karkeasti ottaen voisi sanoa että evankeelinen kristillisyys oli alun perin jotain joka enemmänkin irtautui, oli irrallaan ja halusi olla irrallaan fundamentalismista. Nykyisin kannat ovat liuenneet niin että ne ovat käytännössä sama asia. Fundamentalismi -sanasta yritetään vain päästä irti koska sana on tahrautunut niin kristillisen päsmäröimis-metelöimisen kuin islamilaisen terrorisminkin kautta.

Jaottelu "evankeelisiin kristittyihin" ja "fundamentalisteihin" on jotain joka on hyvä vetää silloin kun puhutaan aatehistoriasta. Nykyaikana tämä jaottelu on usein perin juurin irrelevanttia. Juuri kuin se, että erottaisi Intelligent Designin aivan eri asiaksi kuin kreationismin.

---

Se, miksi en kutsu fundamentalisteja evankeelisiksi on vähän sama kuin miksi suosin sitä että kutsun ISIS -joukkoa sillä loukkaavalla D -sanalla. You know. Douche.

Kuka maksaa ja mitä maksaa?

Ostimme taloomme hinnaltaan pienehkön ostoksen. Syynä oli, ainakin periaatteessa, vieraanvaraisuus. Näin ollen ilman tietynlaisia vieraita investointia ei olisi tarvinnut tehdä.

Kyseinen vieras halusi osallistua kustannuksiin. Minusta se oli tarpeetonta koska investointi oli pieni. Puolisoni taas kysyi vain yhden kysymyksen "kun lähdet kotiin, niin kannatko esineen mukanasi". Vastaus oli ei. Joten vieraamme ei maksanut. Ei, vaikka käytännössä juuri kukaan muu tuttumme ei vastaavaa investointia kaipaa.

De jure omistusoikeus ja de facto käyttöoikeus. Kumpi on se josta on syytä maksaa? Olisiko moraalisesti väärin jos ottaisi ostoksen investointina ja vaatisi siitä vuokraa? Itse pitäisin tätä viimeisintä epäeettisenä. Mutta en suoraan sanoen tiedä miksi.

"On oikein".

Tämän hetken arvokeskustelua leimaa se, että siinä vedotaan usein erilaisiin oikeuksiin ja oikeutuksiin. Ja tässä kohden ei olla kovin konsistentteja. Ei massojen eikä yksilöiden välillä.

Tilanne on siitä mielenkiintoinen että periaatteessa kun puhutaan oikeudenmukaisuudesta, on arvokeskustelutasolla ja yhteiskuntakeskustelun tasolla syynä jokseenkin usein - ja kenties jopa valitettavan vahvsti - se että halutaan tehdä jotain toimenpiteitä. Ja nämä toimenpiteet ovat "sellaisella pragmaattisella tasolla" sellaisia joille saadaan oikeutus vetoamalla johonkin joka ikään kuin on jaettua ja yhteistä. Eli jos jotkut eivät kannata proseduuria A, heidät saadaan puolelle sillä että heidän kanssaan ollaan yhtä mieltä siitä että jokin muu asia on molemmista oikeudenmukaista.

Toisaalta se mikä on "oikein" vaihtuu hyvinkin helposti hyvin toisenlaiseksi heti kun aihe tai näkökulma muuttuu. Tämä näkyy melkoisen vahvasti uskonnossa jossa on mahdollista että sama henkilö vaatii että uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että ei ole rajoituksia uskonnon esittämiselle ja että ihmiset saavat valita myös tämän uskonnon. Ja toisaalta hän on rajoittamassa, usein loukkaavuuteen vedoten, jonkun muun uskonnollisia näkemyksiä.

Voikin olla hupaisaa ajatella, että yksi keino muuttaa tätä "Oikeutta" koskevaa ongelmaa onkin se, että sotkee "oikeutta" vielä lisää. Jos ajatellaan oikeutta, se voi olla "eettinen konsepti" joka viittaa hyvyyteen. Toisaalta se voi olla "juridinen konsepti" joka viittaa laillisuuteen. (Tänä aikana kun tiukasti juristien ja muiden byrokraattien myllyssä olevat VOKilaiset ovat "laittomia maahanmuuttajia" kaikki on tietenkin mahdollista...)

Oikeus, lakioikeus.

Tämä näkökulmanvaihdos voi olla sinänsä tarpeen että Wesey Hohfeld tuskastui siihen että juristit käyttivät usein sanaa "oikeus". Ja tässä tilanteessa he käyttivät sitä hyvinkin keskenään ristiriitaisilla tavoilla. Ja tätä kautta syntyi puhetta jonka sisällä saattoi olla hämmentävän ristiriitaisia ajatuksia. Kun "oikeutta" käytettiin hyvin eri tavoilla syntyi tapa jolla käsitteen sisältöä vaihdettiin aina tilanteen mukaan. Hän ei hakenut etiikkaa vaan konsistenttiutta. Lopputuloksena syntyi melkoisen vaikutusvaltainen jäsentelypohja sille miten oikeuksia tulee lähestyä. "Fundamental Legal Conceptions, As Applied in Judicial Reasoning and Other Legal Essays." Sen ytimeen voinee laittaa seuraavan ruudukon;

Hohfeld jakoi oikeudelliset suhteet kahdeksaan käsitteeseen. Nämä olivat vaade (right/claim), vapaus (liberty/privilege), valta (power), koskemattomuus (immunity), velvollisuus (duty), ei-oikeus (no-right), sidonnaisuus (liability) ja kyvyttömyys (disability). Lisäksi käsitteet eivät olleet miten tahansa missä tahansa vaan niillä oli liitoksia. Niillä oli kuvaan vihreällä rustatut vastineet (jural correlates) ja punaisella rustatut vastakohdat (jural opposites). Tämä tarkoitti sitä että jos jollakulla on vaikkapa vaade johonkin, jollakulla on tähän liittyvä velvollisuus. Toisaalta jos jollakulla on etuoikeuttava vapaus johonkin, se tarkoittaa että kenelläkään ei voi olla vaadetta siihen.

Soveltaminen

Kun puhutaan vaikka uskonnonvapaudesta tai sananvapaudesta, ihmiset mielellään sotkevat sitä mihin heillä milloinkin on oikeus ja minkä vuoksi. Ihminen voi ajatella että sananvapaus tarkoittaa että hänellä on vapaus puhua vapaasti uskonkäsityksistä. Mutta samalla hän voi ajatella että hän saa vaatia joltakulta hiljaisuutta silloin kun hänen vapaasti puhumisensa loukkaa tämän saman ihmisen uskonkäsitystä. Toisaalta uskonnonvapaus voidaan jopa nähdä jonain joka tarkoittaisi sitä että toisilla olisi velvollisuus kuunnella tai jopa levittää tätä asiaa riippumatta siitä loukkaavatko nämä. Ja toisaalta vaatimusta olla loukkaamatta uskontoon liittyviä herkkiä tuntemuksia. Uskonnonvapaus voidaankin nähdä saman henkilön suussa hyvin erilaisena aina sen mukaan mikä on hänelle itselleen edullista.

Itse esimerkiksi näen että uskonnonvapaus tarkoittaa ennen kaikkea vapautta valita uskontonsa ja puhua siitä vapaasti. Tämä tarkoittaa sitä että vakaumuksiin ei ole vaadetta. Eli ihmisen ei ole pakko tukea mitään uskontoa tai liittyä tai suosia sitä vaikka siksi että se on maan tapa. Tämä vapaus tarkoittaa käytännössä suoraan sitä että uskontoon ei voi liittyä velvollisuuksia. Koska uskonnonvapaus on erityisvapaus, rajoituksettomuutta. Ja siksi ei voi samalla vaatia uskonnonvapautta uskonnollisten näkemyksien kautta ilman että korostaa että uskonnoissa ei näissä kohden saa olla tabuja, aiheita joista ei ole soveliasta puhua.

Sama toki koskee muitakin asioita kuin sananvapautta. Samaa voidaan soveltaa ties mihin oikeuksiin. Tämä luo varmasti jonkinlaisen yhtenäistävän keskutelukentän jossa mitä tahansa ristiriitaisuuksia ei voi sanoa. ; Uskonnonvapaus on vain niin yleinen aihe että luultavasti kaikille on tullut tutuksi se, miten uskonnonvapaus tarkoittaa käytännössä sitä että "tehdään niinkuin minä tykkään". Eli uskonnosta kertominen on hyvää silloin kun uskovainen kertoo omia näkemyksiään. Mutta uskonnollisia mielipiteitä tulee kunnioittaa hiljaisuudella silloin kun eriuskoiset yrittävät sanoa jotain joka loukkaa näitä samoja uskovaisia. Taustalla on juuri se että "oikeudet" ja "vapaudet" voidaan määritellä useilla hieman erilaisilla tavoilla. Ja vaihtamalla lennosta asiasta toiseen jokin niistä on aina sellainen että sillä voi puolustaa sitä omaa näkemystä ja asennetta.

Toki tällä on omituisia seurauksia.

Kun tämänlaista ajattelua alkaa soveltamaan, esiin nousee melko vahvasti se, että oikeusasiat muuttuvat "nollasummaisiksi". Joka taas on siitä erikoista että nykykulttuurissa on ollut suurta näkyvyyttä sellaisille valta-ajatteluille joissa valta ei ole nollasummapeliä. (Tämä on tietenkin siitä relevanttia että juridinen oikeus voidaan nähdä systematisoiduksi byrokratiaksi jossa on valtapelin voittaneiden kirjoittamat säännöt.) On vaikeaa sanoa onko syynä se että oikeus, valta - ja kenties jopa oikeudenmukaisuus arvokeskustelukontekstissa - ovat nollasummaisia. Vai onko kyse siitä että luodessaan konsistenttiutta Hohfeld itse asiassa vaati oikeudenmukaisuudelta tietynlaista rakennetta.

Onkin kysyttävä että onko oikeudenmukaisuus itse asiassa lähinnä tuntemus joka elää tilanteessa. Itse olen huomannut että asioista enemmän neuvotellaan tilannekohtaisesti kuin sovelletaan jotain abstraktia Kantilaista moraalilakia kategorinen imperatiivi edellä.

Näkisin kuitenkin että tämän hetken arvokeskustelu vaatisi jonkinlaista siivoamista ; Yleinen nollasummapelittömyys ja se, että sanoja käytetään ennen kaikkea niiden konnotaatioissa olevien positiivisten ja negatiivisten vaikutelmien vuoksi kuin siksi että niillä olisi jokin tietty sisältöä saa käytännössä kaiken poliittisen puheen näyttämään melkoisen tyhmältä. Etenkin kun aiheena ovat vapaudet ja oikeudet - sekä se kuka on milloinkin edutamassa "laittomuutta". Ne ovat liian tärkeitä jäädäkseen pelkiksi pelikeinoiksi.

Ja uskonkin että selventämistä tarvitaankin siitä huolimatta vaikka ei pitäisikään moraalia jonain algoritmina. Ihan sen vuoksi että vaikka oikeudenmukaisuus olisi kontekstisidonnaistakin niin se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ihan samaa kuin se, että oikeudenmukaisuus on sitä mitä vahvin, manipulointikykyisin, sulavasanaisin ... saa kehiteltyä.

Mahdottoman huono aforismi

Aforismiryhmässä tuli vastaan mietelause "When nothing is sure, everything is possible." Se on periaatteessa intuitionmukainen ; Jos asiat ovat epävarmoja niin mikä vaan on mahdollista. ; Ja jos meillä on jokin avaruus jossa ovat kaikki mahdolliset maailmat ja tästä ei sitten mitenkään rajoiteta jotain suppeampaa aluetta ikään kuin "varmasti tiedetyksi" niin silloin kaikki on mahdollista. Kunhan vain määritellään asia sen verran omituis-kehäisesti että vain ne asiat jotka ovat mahdollisia jossain mahdollisessa maailmassa ovat osana "kaikkea".

Voidaan jopa nähdä että jos ajatellaan aktuaalista ja potentiaalista, niin jos asioilla on paljon potentiaalia niin sitten moni asia voi aktualisoitua. Tämä on tosin tuolla muotoililla melko heikko argumentti koska vaikka mikään muuttuja tai tapahtuma ei olisi varma, niin niissä voi kuitenkin olla vain epätäsmällisyyttä. Joka on hyvin eri asia kuin sanoa että ne voisivat olla mitä tahansa.

Tieteenfilosofisesti se on kuitenkin melkoisen huono. Voidaan nähdä että jos epistemologian tasolla sanotaan että asioista ei ole tietoa, niin ei se tarkoita että ontologisesti mikä tahansa olisi oikeasti mahdollista. Tietämisestä vedetään olemiseen sellaisella tavalla joka ei viehättäisi edes paatuneinta ajassa jälkeen jääneintä loogista positivistia.

Hengettömäksi rakennetut

Helsinki on tietyllä tavalla hyvin tyypillinen kaupunki. Siinä on tiettyjä vanhoja kaupunginosia jotka ovat sekä iäkkäämpää rakennuskantaa että hyvin paraatimaisia. Tämänlaisia paikkoja on hyvin useissa paikoissa. Näissä on luonne jota ei välttämättä tiedosta yhtä hyvin kuin joissain toisissa paikoissa.

Suomenlinnan kirkon äärellä on tätä nykyä puustoa ja nurmikkoa. Kyseisellä alueella on kuitenkin alunperin ollut erilaisia hökkelikyliä. Alueella on siis ollut slummeja. Sitten siihen on pykätty kirkkorakennus ja alue on siistitty. Alueella ei sen jälkeen ollut enää löyhkää ja elämää.

Ja näin siitä on tullut kliininen. Monissa kaupungeissa onkin tämänlaisia kliinisiä alueita joita yleisesti ottaen kuvaa myös se, että ihmiset eivät asu niillä. Niissä käydään jonkin verran töissä, yleensä hämmästyttävän vähäisessä määrässä tätäkin. Ja käytännössä kukaan ei oikeasti asu niissä.

Michel de Montaignella olisi tähän paljon sanottavaa. Hänestä ihmiset luovat keinotekoisia siistittyjä kuvia elämästä. Esimerkiksi hän kertoi miten muotokuviin pynttäydytään eikä niissä näytetä elämän raakoja ja rujoja puolia. Hän koki että tämä jätti elämästä paljon syrjään. Ja että oli tärkeää myös kuvitella vaikka historian suurimpia filosofeja piersekelemään.

Jossain määrin rakennuskantakin kertoo että rakennamme usein tiloja jotka ovat kauniita ja siloiteltuja, mutta joissa ei tavallaan enää ole tilaa elämälle.

Tervetuloa Carabasin markiisin linnaan.

"The marquis de Carabas was not a good man, and he knew himself well enough to be perfectly certain that he was not a brave man. He had long since decided that the world, Above or Below, was a place that wished to be deceived, and, to this end, he had named himself from a lie in a fairy tale, and created himself - his clothes, his manner, his carriage - as a grand joke."
(Neil Gaiman, "Neverwhere")

Minulla on hyvin tiukka moraalinormisto. Tämä on johtanut erikoisiin palvelusten ja vastapalvelusten kehään. Jossa on paljon kunniavelkoja. Tässä mielessä muistutan jossain määrin Neil Gaimanin "Neverwhere" -kirjassa ollutta Carabasin markiisia. Hänkin teki palveluksia muille ja kuittasi kunniavelkoja aina kun se hänelle itselleen sopi. Palveluksen ottava saattaa törmätä palvelukseensa 20 vuoden kuluttua. Ja hänen on se tehtävä.

Minullakin on muutamia ihmisiä joille minulla on tämäntyylinen kunniavelka ikään kuin kykkimässä. Niitä ei ole paljoa. Mutta ne ovat hyvin suuria palveluksia. Mikä tarkoittaa sitä että olen valmis melkoisen dramaattisiinkin tekoihin. Tällä kertaa yksi niistä kuittautui. Kyseessä ei ole mitään laitonta, mutta sitäkin erikoisempaa. Tämän vuoksi blogiin saattaa mahdollisesti/todennäköisesti tulla päivityskatkos. Käsky kävi.

"-"Well, she didn't say anything about money. She just said she was going to have to owe you a favor."
The eyes flashed. "Exactly what kind of favor?"
-"A really big one," said Richard. "She said she was going to have to owe you a really big favor."
De Carabas grinned to himself, a hungry panther sighting a lost peasant child. Then he turned on Richard. "And you left her alone?" he asked."
(Neil Gaiman, "Neverwhere")

Oinosen erehdys

Oinonen herätti huomiota viittaamalla raiskaukseen josta poliisi ei ollut tietoinen. Häntä haluttiin tämän vuoksi kuulla. "Poliisin mukaan kaikki raiskausepäilyt otetaan poliisissa ehdottomasti vakavasti. Oinosenkin kertoma tapaus halutaan siksi tutkintaan. Ihmetystä herättää, miksi Oinonen tietää tällaisesta, mutta poliisi ei. - Poliisi on käynnistänyt kansanedustaja Pentti Oinosen lausuman vuoksi esiselvityksen, onko Oinosen mainitsemaa 15-vuotiaan tytön raiskausrikosta Kuopiossa tapahtunut ja onko asiassa syytä käynnistää esitutkinta."

Olikin varmasti kannustavaa tietää että poliisi yrittää nimenomaan tutkia maahanmuuttajien tekemiä raiskauksia ja pitää tätä niin tärkeänä että rikoksesta tietäviä halutaan kuulla. Kukaan ei ainakaan voi sanoa että poliisi ei ottaisi näitä raiskaustapauksia vakavasti. Poliisin kiinnostus siitä että tästä kuullaan sai erikoisen käänteen. Siitä tuli tarina siitä miten Oinosta kiusataan.

Ensin sanotaan että polisiia ei kiinnosta ulkomaalaisten tekemät raiskaukset ja sitten kun poliisi haluaa kuulla niin poliisin kuulemishaluille ei tässä suostuta näkemään mitään muuta syytä kuin käyttää sitä jonkinlaisena painostuskeinona. Oinonen tuohtui siitä, että hänen raiskausaiheisen kirjoituksensa todenperäisyys oli kyseenalaistettu. Kyseenalaistettu pyytämällä todisteita siitä. Poliisi ahdistelee kauheasti kansanedustajaa todisteita pyytämällä. (Tällä ei kuitenkaan haluta tässä kontekstissa nähdä yhteyttä siihen miten uskottava Oinosen viittaama rikos itse asiassa on. Se on tavallaan erillinen asia ja ilmiö. Maahanmuuttajien tekemissä raiskauksissa pahaa on että niitä ei oteta vakavasti eikä niitä tutkita.)

Oinonen selitti, että häntä ei kuultavaksi viedä. Hän halusi niin kovasti olla tietämättä teon yksityiskohdista, eli suojella ulkomaalaista raiskaria poliisilta, että "Minähän en vapaaehtoisesti poliisiauton kyytiin mökistäni astu. Saa tulla 4-5 riskiä miestä kantamaan, olen sellainen jullikka vielä tässäkin iässä, 63-vuotias Oinonen sanoo." Tässä minä ihmettelin että missä Oinonen olisi harjoittanut jotain kamppailulajeja useita vuosia tunteja päivässä. Sillä useaa vastaan kamppaileminen on vaikeaa. Ja poliiseilla on etälamauttimet. Toki haluaisin tietää tämän sitäkin kautta että jos Oinosen kamppailuseura ei potki häntä pois siksi että heidän mielestään taitoja ei saa käyttää poliiseja vastaan, niin asetan sen tarkasti boikottiin. Oinosella täytyy olla tämä taito koska eihän hän voisi rehennellä.

Sellaisille ihmisille jotka keksivät tapahtumia, rikoksia ja muita päästään ja toimivat väkivaltafantasioiden mestareina on toki toinenkin nimi. Oinonen tuskin kuitenkaan haluaa että häntä kutsutaan tässä yhteydessä "uskovaiseksi" tai "supersankaritarinoiden kirjoittajaksi". Olisi nimittäin melko omituista ja ironiakäänteistä lietsoa keksittyä rikosta ja sitten tulla ulos tämänlaisten sankaritarinoiden kanssa. Joten peruslähtökohtana on se että Oinonen on rehellinen. Joten Oinosen jullin kamppailutehokkuus on tässä mielessä hyvin oireellinen tai merkittävä tosiasia.

Mutta luultavasti Oinonen ei väitäkään "olevansa niin kova jätkä". Se oli vain minun tulkintani. Luultavasti hän on rehellinen ja viittasi vain siihen että hän on niin lihava että hänen kantamiseensa tarvitaan monta riskiä miestä. Tämän arvioin uskottavaksi. Pian Oinonen ilmoittikin että häntä viedään poliisiautoon. Joku voisi muistaa että pidätys, vangitseminen ja vapaudenriisto ovat eri asioita kuin kuulemaan pyytäminen. Olisi mahdollista että poliisit pyysivät kahville keskustelemaan että onko rikosta tapahtunut ja kenties juttelemaan Oinosen mielenterveyden tilasta ja siitä minkälaista apua hyvinvointivaltio voi sellaiseen tarjota. Mutta Oinonen tietenkin tekee kuten sanoo. Hän ei valitettavasti tässä yhteydessä kertonut medialle monta riskiä miestä prosessiin oikeasti tarvittiin. Mikä on ymmärrettävää koska hänellä oli kiire, ja ilmoituksen sisältö oli muutenkin se että haastattelut jäävät myöhemmäksi. Mutta tottakai hän sanojensa mittaisena rehellisenä miehenä teki kuten lupasi. Tämä olkoot peruslähtökohta kunnes Oinonen toisin todistaa. (Näin olkoot vaikka häntä ei kuulemma edes viety poliisiautoon.)

Sittemmin Oinonen onkin kertonut, että hän erehtyi. "Oinonen erehtyi raiskausepäilyn uhrin iästä, tapahtuman ajankohdasta sekä epäillyn taustasta." Tokihan tilanne olisi toinen jos joku muu keksisi rikoksen josta unohtaisi ja väärinmuistaisi kaikki em. asiat, ja syyttäisi niiden pohjalta perussuomalaisia niin saattaisi heilahtaa kunnianloukkaussyytteitäkin. Hän ei kertonut erehtyneensä poliisejen määrästä joten se tieto oletettavasti pitää paikkaansa. Oinonen on sen verran lihava että hänen kantamiseensa tarvitaan neljä tai viisi riskiä poliisimiestä. Sen verran asia toki murehduttaa, että poliisin mukaan case is closed ; Oinosen ilmoittama maahanmuuttajien tekemä 15 -vuotiaan raiskaus ei tarvitse esitutkintaa. Näin taas yksi mamurikos katosi kuin ei olisi koskaan ollut olemassakaan ; Kriisistä käteen jäikin oikeastaan vain se, että poliisia ei kiinnostanutkaan, ei raiskaus eikä Oinonen. Homolausunnoistaan tunnettua Oinosta taas kiinnosti 4-5 raavasta uniformupukuista miestä.

---

Ei. Ette saa mitään parempaa. Tämä tapaus ei ole missään näkökulmassa sen arvoinen. Tällaisessa maassa elämme. Selvästi pitkäjänteisesti ammatikseen paskaa puhuva voidaan viedä poliisikamarille mediamylläkässä melko mielivaltaisesti. Tapahtumassa ei ole yhtään kunniallista osapuolta. En välttämättä halua asua tämänlaisessa maassa.