Hallitsemattomien tallaamisesta

Falguni Sheth on tullut tunnetuksi rotua ja rodullistamista koskevasta filosofiastaan. Itse otan tässä kirjoituksessa enemmänkin esiin hänen toisen käyttämänsä konseptin, ihmiset jotka koeetaan hallitsemattomiksi (unruly). Sheth on siitä hyvä käsiteltävä että hän viittaa usein nimenomaan sivistyneisiin maihin ja niiden käytänteisiin.
1: Hallitsemattomuus on toki Shethin filosofiassa läheisessä suhteessa rotuun ja rodullisuuteen. Hän on siitä kiinnostava että hän ei käsittele rotua pelkkänä poliittisena konstruktina. Toisaalta hän huomaa että jos rotu olisi todella vain biologinen konsepti, niin se ei osuisi kovin hyvin siihen miten rotua käytetään esimerkiksi poliittisessa keskustelussa. Ja tässä mielessä esimerkiksi muslimit on useissa tilanteissa rodullistettu. Ei tietenkään biologisessa mielessä vaan siten että rodusta ja ulkonäköpiirteistä on tehty tunnistusmarkkereita joilla rodullistamisprosessi on käytännössä mukana mutta piilotetussa muodossa. (Emme ole rasisteja koska vastustamme islamisaatiota, mutta muslimi tunnistetaan ennen kaikkea ihonväristä.) Tämä kirjoitukseni ei kuitenkaan ole rodusta.

Hallitsemattomuus liittyy siihen että vallassaoleva taho käyttää jonkinlaisia mentaalisia työkaluja joilla se luokittelee ihmisiä. (Vallassaolo voi tarkoittaa helposti käsitettävää rahalla, armeijalla ja lakipäätösten valitsemisella jne. sovellettua poliittista valtaa mutta se voi tarkoittaa myös kansan parissa populistisesti vellovia ei-keskusjohdettuja ideologioita tai ideaklustereita.) Tätä prosessia tehdään ennen kaikkea hallitsemattomiksi koetuille ihmisryhmille.

Länsimaisessa kulttuurissa puhutaan hyvin paljon universaaleista ihmisarvoista ja muista vastaavista asioista. Ne ovat yleensä (1) lakikeskeisiä niin että laki määrää rangaistukset teon eikä tekijän mukaan, (2) demokraattisia, (3) enemmän tai vähemmän uusliberaalin talouspolitiikan ajamia ja (4) niissä ajatellaan että kaikilla kansalaisilla on samat oikeudet. ; Tämä on luonnollisesti harvinaisen hyvä arvomaailma. Ja me länsimaiset ihmiset elämme sellaisessa maailmassa.

Sheth kuitenkin huomauttaa että yhteiskunnassa on paljon toimijoita jotka toimivat ennen kaikkea säilyminen mielessään. Näiden perimmäisenä ideana ei tavallaan olekaan ihmisten hyvinvointi vaan selviytyminen. Instituutio haluaa jatkaa olemassaoloaan perinteenä tai ideologiana. Ja tämä tavoite tavallaan vain uudelleennimetään siten että ajatellaan että instituution puolustaminen on sama kuin ihmisten hyvinvoinnin puolustaminen. Ja instituution vastustaminen taas on yksi ja sama kuin tämän hyvinvoinnin uhkaaminen.

Tämä rinnastuksen ei tietenkään tarvitse pitää paikkaansa. Riittää että ihmiset uskovat että yhteys on olemassa. ; Itse asiassa usein onkin enemmän niin että instituutiot eivät parannakaan näitä asioita. Ja itse asiassa usein käykin ironisesti niin että halu säilyä (conservation) johtaa siihen että se itse asiassa alkaa haittaamaan sitä että monet ihmiset pääsisivät osallisiksi näihin arvostettuihin arvoihin.

Ironian ytimessä on se, että instituutio joka panostaa säilymistään ja pysyvyyttään kokee olemassaolemisen taistelun itseisarvoisesti tärkeäksi ja arvokkaaksi. Ja se kohdistaa kontrollia hallitsemattomiin (unruly). Tässä prosessissa näistä ihmisistä tehdään poikkeuksia. Poikkeuksia joita ei haluta päästää osallisiksi kaikista niist hyvistä ja kauniista asioista joita instituutio haluaa puolustaa.

Shethin mukaan (uus)liberaalien yhteiskuntien ytimessä onkin paradoksi ; Se samalla puhuu universaaleista arvoista universaaleina. Esimerkiksi sananvapaudesta (joka koskee myös natseja). Toisaalta se kuitenkin käytännössä pyrkii usein luomaan poikkeuksia (tahosta liittyen vaikka natsit) näihin universaaleihin. ; Tätä rajaamista tehdään usein aivan eksplisiittisesti, mutta joskus myös implisiittisesti. Eli joko kieltämällä jokin mielipide tai aihe suoraan jonkun moralistisen tai muun syyn vuoksi. Tai sitten vaikenemalla ja siirtämällä puhe syrjään jos aihe menee näihin kulmiin. (Tämänlaisesta hyvä esimerkki on USA:n alkuajoilta jolloin arvostetut maan perustajaisät julistivat vapautta ja oikeutta kaikille samalla kun he itse saattoivat omistaa orjia. Orjat rajattiin keskustelusta vaikenemalla ja keskittämällä huomio muihin aiheisiin.)

Länsimaisissa yhteiskunnissa tätä tehdään vähemmän barbaarisesti kuin monissa muissa maissa. Ja toisaalta tämä tekee siitä helposti hyvin vaikeasti huomattavaa. (Itse voisin sanoa asiaa niin että Maslow'n tarvehierarkialla voi olla asian kanssa tekemistä. Jos kansalaiset joutuvat taistelemaan vaikka turvallisuudesta se näkyy väkivaltana. Hyvinvointimaissa sen sijaan tavoitellaan itsensä toteuttamista ja muuta abstraktimpaa.)

Lisäksi prosessit pyrkivät tekemään sen mitä kaikki muutkin valtainstituutiot ja ideologiat. Se pyrkii siivoamaan historiaansa. (Vrt. Jos esimerkiksi kommunistisen maan historia näyttää dramaattisia kärsimyksiä, tästä syytetään kommunismin väärinkäyttöä. Sitä että Stalin ei ollutkaan täydellinen kommunisti. Mikä on itse asiassa totta. Joka johtaa siihen miten näitä selityksiä on helppoa antaa koska harva ihminen on täydellinen oikeaoppinen ideologia ilman mitään hairahduksia.)

Tästä hyvä esimerkki on uusateismi.

Jos katsotaan maatamme, siinä on vahva uskonnollinen pohjasävy, nimenomaan kristinopillinen - ja vielä täsmällisemmin protestanttinen - valta. Tämä valta on pyrkinyt säilyttämään itseään. Ja tätä on tehty monilla keinoilla. Kuten vaatimalla että aamunavaukset olisivat kunnolla uskonnollisia, ja nimenomaan kristillisiä. Tässä oikeutuksena on tietenkin sananvapaus ja uskonnonvapaus. Mutta toisaalta selvästi ideana on vahvistaa nimenomaan sitä että mahdollisimman moni olisi kristitty. Ja mahdollisimman moni kristitty pysyisi kristillisenä. Ja mahdollisimman moni ei-kristitty kuulisi ja kääntuisi. Eli tämän pyrkimyksen voidaan nähdä ajavan uskonnonvapauden ideaaleja vastaan noudattamalla uskonnonvapauden kirjainta sen hengen sijaan.

Uskonto on tässä määritelty vahvasti yhteen ihmisarvojen kanssa. On toki hyvä tiedostaa että kristilliset arvot ovat sellaisia että ne ovat samoja kuin humanistien arvot. Mutta toisaalta on syytä nähdä että ainut tapa olla humanisti ei ole se että ollaan kristittyjä. Prosessissa onkin pyritty kadottamaan tämä.

Siksi uskonnoissa puhutaan mielellään vaikka alkuperistä. Nykyisen lääketieteellisen toiminnan historia sidotaan munkkiluostareihin. Tämä provenienssi on kätevä koska se häivyttää sitä että tosiasiassa nykyinen sairaala ei tosiasiassa näytä juuri yhtään samalta kuin keskiaikainen munkkiluostari. Epäanalogisuus johtuu siitä että moni asia on muuttunut. Ja radikaalisti. Nämä erot häivytetään jotta saataisiin vahvempi tarina siitä että kristinusko, eikä nämä ajan kanssa muuttuneet epäanalogiset piirteet, olisivat lääketieteen arvostettavuuden ja menestyksen takana. Viitaamalla pysyvyyteen kiistetään se että asioiden muuttamisella voisi olla kehitysvoimaa. Ja tätä tarvitaan jotta voidaan sanoa että moderni sairaala tarvitsee kristillistä eetosta yhteiskunnassa ollakseen olemassa. Eli jos olet kristinuskoa vastaan niin olet näitä asioita vastaan.

Sama henki ilmenee toki myös muussa viestinnässä. Kun moni esimerkiksi kuuluu kirkkoon siksi että kirkko auttaa vanhuksia ja harjoittaa arvokasta nuorisotyötä, ei tässä korosteta että "kirkko tekee hyvää" vaan nimenomaan sitä että "ne jotka eroavat kirkosta vihaavat ja vastustavat perimmiltään näitä asioita". Joskus tätä tehdään hienovaraisesti. Mutta yllättävän harvoin. (Mikä näkyy vaikka piispatasoisten henkilöiden julkilausunnoissa.) Samoin jos kirkon sisällä tapahtuu pahaa viitataan helposti siihen että kirkko ei ole täydellinen. Tai että kirkko on syntisten kroonikko-osasto. Tai että menneen ajan systemaattinen väkivalta ei ollutkaan systemaattista väkivaltaa vaan oli sen ajan hengen mukaan aivan järkevä asia joka johtui muusta yhteiskunnasta ja vaikka siitä että ihmisille valehdeltiin. Syy löytyy aina koska epäanalogioita ideologian ja käytänteiden välillä on käytännössä aina. Ja nostamalla nämä epäanalogiat a priori keskeisiksi olettaen ja analogiat a priori merkityksettömiksi olettamalla saadaan rakennettua kiva tarina. (Mitä kenttäpiispan lausunto ja Lutherin omat sanat demonstroivat melko kivasti.)

Tätä tarvitaan. Ja ateistien harjoittama sekulaarihumanismi esiintyy tarinoissa yleensä vihollisena. Tämä ei ole yllättävää jos mietitään konservatiivista kristillisyyttä. Sillä se ajaa hyvin erilaisia arvoja. Mutta tosiasiassa tämä ei jää vain tähän. Myös liberaalit kristityt vastustavat sekulaarihumanisteja. Mikä on yllättävää koska esimerkiksi uusateistien hipsterien arvot ovat hyvinkin samat mitkä humanistisilla kristityillä. Tämä kertoo siitä että kristilliset voimat ovat erimielisyyksistään ja näkemyseroistaan huolimatta yhdistäneet voimansa yhteistä vihollista kohtaan.
1: Mikä saa aikaan joskus hauskoja juttuja. Kun esimerkiksi analysoi sitä miten uskonnolliset ihmiset ja kirkolliset ihmiset kertovat että "on muutakin humanismia kuin sekulaarihumanismi" niin näkee että se yrittää itse asiassa leimata uusateistit ja sekulaarihumanistit materialistisiksi juhlahumputtelijoiksi joita kuvaa hedonismi. Eli he yrittävät itse asiassa kiistää että sekulaarihumanismi olisi humanismia. Tätä ei toki sanota ääneen koska se olisi huonoa PR:ää. Siksi asia tehdään piilottamalla. (Vähän samaan tapaan kuin muslimeita on "rodullistettu" tai rotua "muslimistettu".)

Ateistit koetaankin hallitsemattomiksi. Heihin ei voida vaikuttaa rituaaleilla. Onkin merkittävää että ne jotka arvostavat rituaaleja ja eivät tuo omia ateistisia mielipiteitään esille eivät ole niitä joita vastustetaan. Samoin moderniin kristillisyyteen kuuluu vahvasti se että ateisti hyväksytään jos hän kärsii kovasti angstista ja haluaa oikein kovasti olla kristitty. (Mikä mielestäni näkyy erityisen vahvasti juuri ns. "sofistikoituneissa teologeissa".) Olenkin korostanut usein että ateistivihamielisyys sattuu jotenkin erikoisesti osumaan erityisen vahvasti niihin joihin se Adornokin näkemyksissä on kohdistunut ; Niihin jotka ovat "vääräoppisia ja onnellisia".

Siksi onkin hyvä nähdä että uusateistit nähdään arvotyhjiöön. Myös liberaalien kiristittyjen toimesta joilla on itse asiassa käytännössä identtinen arvomaailma. Tässä ei tietenkään olisi mitään järkeä jos arvomaailmakisa ja yhteiskuntaa säilyttävien arvojen ja ihmisien parhaaksi olevien ihmisoikeuksien puolustaminen kiinnostaisi pätkääkään. Mutta Sheth onkin mitä todennäköisimmin oikeassa. Kysymys ei ole siitä että halutaan perimmiltään ajaa ihmisoikeuksia. Kysymys on siitä että jokin konsepti ja sen pysyvyys nähdään tärkeämmäksi kuin kansalaisten elämä. Yksilöitä voidaan aivan täysin uhrata tämän yleisemmän periaatteen puolesta. Poikkeuksia luodaan, esimerkiksi ateistejen pääsy sosiaaliseen arvostukseen halutaan torpata ja heitä halutaan kutsua vaikka Martti Muukkosen tapaan "yhteiskunnan vapaamatkustajiksi" , koska tässä ei puolusteta arvoja vaan instituutioita.

Nähdäkseni Sheth onkin oikeassa siinä että unruly nähdään uhkaavaksi melkomoisten paradoksien kautta ; Koska instituutiota uhkaa esimerkiksi se että joku demonstroi vaikka sitä että instituution puolustamia arvoja ei noudatetakaan kaikkialla, se koetaan uhkana instituutiolle. (Mikä ei ole ihme koska instituution selviämisstrategia on usein se että se väittää sekä olevansa noiden arvojen alkuperäinen lähde että olevansa noiden arvojen käytännössä ainoa säilyttävä voima. Jos ne eivät toteudukaan sen vallan alla, se kyseenalaistaa tämän tarinan. No ihan koska se voidaan nähdä falsifioivaksi vastaesimerkiksi eivätkä kaikki ihmiset nyt niin tyhmiä ole että eivät huomaisi tämänlaisia.) Näiden ongelmien esiintuominen taas luo uuden hallitsemattoman luokan jota sitten halutaan entistä vahvemmin erkaannuttaa näistä yleisiksi nähdyistä oikeuksista. Ja näin ollen uskonnoton joutuu usein selittämään miksi hänellä on sananvapaus ; Eli miksi hän haluaa esimerkiksi kertoa omista näkemyksistään muille. Uskovaiselle julistusinto on koodattu ideologiaan. Ateistit eivät samaa saa tehdä. Koska he ovat hallitsemattomia.
1: Uskovaiset toki usein selittävät että heitä askarruttaa ja he haluavat kysyä ja tietää miksi ateisti on motivoitunut käyttämään sananvapauttaan. He unohtavat että jos jokin on universaali oikeus ja arvo se on itseisarvo joka oikeutetaan itsellään eikä jollain muulla. Itseisarvo ei ole välinearvo joka oikeutetaan jollain muulla. Jo se, että asia askarruttaa on osoitus siitä että ateisti on poikkeus johon sananvapautta ei sovelleta itseisarvona. Kysymys kätkee takanaan tiedostetun tai tiedostamattoman asenteen. Joka on vähän samanlainen kätkemisprosessi mikä on siinä kun muslimit on "rodullistettu".

Kaiken ytimessä onkin käytännössä se, että esimerkiksi uskonnonvapaus nähdään absoluuttina joka ei sitten koskekaan kaikkia ihmisiä samalla tavalla. Syynä on se, että valta on kristillisellä valtaklusterilla joka omii tiettyjä arvoja ja pitää niitä vain sen omaisuutena. Aivan kuin mielipiteenvapaus tarkoittaisi sitä että ihmiset eivät saisi olla mielipidettä a ilman että olisivat velkaa valtainstituutiolle. Joka kuitenkin enemmän oikeuttaa itseään mielipiteen a alkuperänä ja ylläpitäjänä. Koska tämä kyseenalaistaminen on uhka instituutiolle se puolustaa tätä. Ja koska tämä vaatii syrjiviä prosesseja, se ajautuu usein yhä kauemmas mielipiteen a edustamista arvoista. Ja koska hallitsemattomat jäävät ilman oikeuksia joita mielipide a kuitenkin perimmiltään on, he varmasti haluavat saada näitä oikeuksia. Koska tämä voi olla ongelma, on seuraavana askeleena syyttää oikeuksiaan hamuavia siitä että he haluavat tätä mielipiteen a ajamaa oikeutta joka on instituution mukaan universaali arvo. Ja tätä pyrkimystä voidaan kutsua militantismiksi tai vihaisuudeksi. Kaiken takana on kaiken aikaa se että hallitsemattoman pitäisi lopettaa hallitsemattomana oleminen. Totella ja liittyä jengiin. Vaikkapa liittyä kirkkoon mistä syystä tahansa. (Esim. kirkosta eroamiseen on ilmeisesti vain huonoja syitä. Kirkkoon liittymiseen oleva mikä tahansa syy taas on hyvä syy ja niistä voidaan tehdä luokitelmalistauksia jotka korostavat miten moniarvoinen ja hieno kirkko on kun hyväksyy kaikki nämä erilaiset ja keskenään ristiriitaisetkin syyt liittyä kirkkoon..)