Hipsteripiireissä tipattoman tammikuun on jostain syystä korvannut lihaton tammikuu. Tähän on liittynyt someilmiö #vegaanihaaste. Se kävi voimilleni jo toisena päivänä. Uuden vuoden aluksi riisuin normaalista ruokavaliostani kaiken missä on lihaa edes jonain elementtinä. Ruuastani jäi jäljelle vain musta kahvi. Jo toisena päivänä tammikuuta sorruin syömään aamiaismuroja joiden seassa oli jauhelihaa.
Tämänlainen suhtautuminen haasteisiin on itselleni tyypillinen. Eli vittuileva tai jokseenkin vittuileva. Tämä varmasti liittyy siihen että idealistit ja maailmanparantajat ovat monien mielestä todellisuudesta vieraantuvia, ärsyttäviä tai päsmäreitä. (Tästä aiheesta itse asiassa on aivan hyvä blogaus "Parva Naturalia" -blogissa. Joten en kirjoita tästä tähän. Vaikka ihmisten ärsyttävyys ja siitä kitiseminen ovatkin itselleni mielekästä filosofiointia joka tarjoaa pörröisen tunteen sisääni.)
Se on muutakin kuin "läskiksivetäminen". (Tai tässä tapauskessa läskin vetäminen.) Haaste oli siitä ongelmallinen että se omalla kohdallani demonstroi nimenomaan sitä miten moneen asiaan ei oikeastaan edes voi hypätä kelkkaan tyhjiltään. En kyennyt noudattamaan haastetta, mutta jo sen suorittamisen ajatteleminen demonstroi sitä miten paljon kaikessa on lihaa. Kun tekee voileivän, siinäkin on helposti juustoa tai makkaraa. Aamiaismuroihin ei välttämättä terve sekoita jauhelihaa. Mutta hunajakin jostain syystä lasketaan "eläinperäiseksi" näissä haasteissa.
Ruuassa perinteisesti juuri se eläinperäinen asia on määritelty siksi itse ruuaksi. Sitä syödään jauhelihaa vaikka siinä olisi itse asiassa valtaosa kaloreista perunamuusista tai makaronista. Karkeasti ottaen liha tai kala tai vastaava määrittää ruuan. (Poikkeuksiakin on ; Makaronilaatikko koostuu myös lihasta.) En edes tietäisi miten käsitellä syöminen niin että sen kanssa pärjäisi kokonaisen kuukauden.
Haaste toimiikin hyvin niille jotka ovat jo tälläisessä elämäntavassa mukana. Haaste toimineekin vegaanien itsekorostuksena enemmän kuin muiden tunnelmien virittäjänä. Ihan sen takia että veganismi on vaikeaa jos siitä ei mitään tiedä. Huomasin että kasvisruokavaliossa minua vaivaa aivan suoraan Dunning-Kruger -efekti. Tiedän niin vähän että en edes tiedä miten pihalla olen. En kykenisi olemaan kasvissyöjä edes yrittämällä. Paitsi jos riisitautiin sairastuminen otettaisiin joksikin syväksi tavoitteeksi. Minun taustaosaamisella sitä varmasti onnistuisi olemaan kasvissyöjä joka sairastuu keripukkiin. (Joka on itse asiassa tiettävästi aivan mahdollista.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti