Minulla on viime aikoina tapahtunut eräänlainen sosiaalinen räjähdys. Tarkalleen ottaen olen viettänyt ihmisten kanssa aikaa muutamia kymmeniä tunteja. Tämä on hyvin poikkeuksellista ; On aivan tavallista että minulla käy vieraita 1-2 kertaa vuodessa. Ja käyn tämän päälle ulkona jonkin 3-4 kertaa. Tämä tarkoittaa keskimäärin yhtä sosiaalista aktiviteettia per kaksi kuukautta.
Nyt olen toisin sanoen käyttänyt viimeisen puolentoista kuukauden aikana sosiaalista aikaa enemmän kuin monena vuotena yhteensä. Ja tämä ei ole ollut sellaista aikaa jossa yhdistävänä elementtinä on jokin toiminta ; Esimerkiksi kun miekkailen on siellä muita. Ja periaatteessa olen siellä ystävällinen tai sellaiseen pyrkivä. Ja tämä on jonkinlaista sosiaalisuutta.
Yhtenä syynä on varmasti se, että olen sen verran kehittynyt että nykyään toleranssini halaamisille ja muulle koskettamiselle on parantunut huomattavasti. Ja näin ollen tilanne on toiminut Annan kanssa ; Olemme toki tunteneet jo 24 vuoden ajalta, ja välimme ovat olleet aina hyvät. Mutta aiemmin olen ollut varautuneempi joten tämänlaisia ei ole tapahtunut. ; Toisaalta työttömäksi jääminen pakotti pysähtymään. Ennen olin kipittänyt eteenpäin kun ei ole voinut pysähtyä. Työttömänä oli pakko opetella aivan uusia taitoja. Sellaisia joita en ollut koskaan tarvinnut. (Parasta tietenkin on se, että tämä tyhjänpanttina oleminenkin on nyt ohi. Opin kuitenkin sen että voin pysähtyä eikä minun ole pakko kipittää.)
Hän on kuunnellut minun juttujani melkomoisia määriä. Ja kuitenkin hän harrastaa peilaamista (mirroring), joka vihjaa siihen että hän on mukavuusalueellaan. (Peilaaminen ei tarkoita sitä että ilmeillään peilin edessä, vaan jossa toisen elehdintä "otetaan matkintaan" ja sitä mukaillaan.) Edes minun sisareni eivät peilaa minua. On oikeastaan hämmentävää että joku haluaa ottaa osaa dialogiin kanssani. (Etenkin kun joskus menee pahasti monologien puolelle.)
Minusta piristävintä tässä on ollut se, että kotona ei olla mustasukkaisia. Ja tässä ei ole mitään "funny businessia". Joidenkin ihmisten kanssa joudun laskemaan viestejä ja päiviä. Kun ei tarvitse koko ajan pelätä että alkaisi jokin seksuaalinen jännite, ei vaadita tasapainoilua. Kaikki on hirveän vapaata.
Emme juuri koskaan molemmat maksa omia syömisiämme, mutta maksamme ristiin niin että perässä ei pysy. Ja näin mitään velkasuhteita ei synny. (Asiaa vaikeuttaa sekin että syön hänen ruokiaan.) En minä oikeasti ole tämänlainen. Tai siis nyt olen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti