Jokainen tietää Gutenbergin panoksen kirjapainon keksimisestä. Ennen tätä kirjoja jouduttiin kopioimaan käsin, joka oli hyvin hidasta puuhaa. Informaation toisintamisen keveys levitti tietoa laajemmin. Usein tässä kultturisoimisessa on korostettu yhtä kirjaa yli kaiken. Kirjan nimi on "Raamattu". (Lukija on kenties kuullutkin siitä.) Tästä saattaa syntyä kuva, että kirjapaino (a) keksittiin Raamatun levittämistä auttamaan ja että (b) Raamatun levittäminen on laajentanut kirjapainotaitoa ja täten kyseistä kirjaa voidaan kiittää maailman kultturisoitumisesta.
Todellisuus ei ole näin yksinkertainen. Kirjapainotaidon leviämisessä keskeisessä roolissa olikin esimerkiksi sellaiset kirjat kuin "I Modi", joka kirjoitettiin 1524. Kyseisessä kirjassa on sonetteja ja sonetteihin liittyy kuvia jotka kuvaavat erittäin mielenkiintoisesti renessanssiajan elämää ja maailmanmenoa. Kyseisellä teoksella oli kuitenkin merkittävä merkitys kirjapainotekniikan leviämiselle. Mitä ei tietenkään sovi unohtaa. - Sillä glorifioidaanhan Raamatunkin hienoutta nimen omaan sillä, että se on edistänyt innovaatioiden leviämistä.
Se, miksi kyseisen teoksen kulttuuriset avut tahdotaan helposti unohtaa, on yksinkertainen. Teos oli graafista pornografiaa, jossa on eksoottisia yhdyntäasentoja. Sonetitkin olivat sävyltään varsin eroottisia. Renessanssiajan antiikin ajan ihannointi oli ottanut aikalaisvaikutteita, ja kuvissa on käytetty - antiikin penisihanteesta poiketen - suuria peniksiä. Myös vulvat on kuvattu harvinaisen tarkasti. (Esimerkkikuvia löytyy esimerkiksi wikipedian puolelta.) Kirjan levinneisyydestä huolimatta siitä on jäljellä vain osia, koska kulttuuriset ansiot eivät kiinnostaneet uskonnollisia piirejä jotka kielsivät teoksen ja tuhosivat niitä.
Tämä oli toki vain alkusoittoa. Onkin jännittävää huomata että I Modi on vain yksittäistapaus osana isompaa jatkumoa ; Itse asiassa sivistämiseen käytettävissä oleva teknologia kirjallisuudesta VHS -kasettien kautta muihinkin formaatteihin on levinnyt pornografian siivittämänä. ~ Taustalogiikkana näyttää olevan se, että investointeja kannattaa tehdä vasta jos tietää saavansa investoinnin rahat todennäköisesti takaisin. Esimerkiksi kirjapainokone on ollut kallis, joten on täytynyt tietää että kirjoja myydään riittävästi. Porno on taannut ison volyymin. Ja ilman tätä volyymiä ei voitaisi myydä "marginaalisemmin suosittuja juttuja", kuten tiedettä. Kun kirjapainokone on jo ostettu, on halpaa tehdä niitäkin Pornon siivet kantavat investoinnit yksin, muut aihepiirit eivät tuota vastaavia tuloja. (Tämän voi tietysti nähdä esimerkiksi internetpornon sensuroimisen järkevyyden kyseenalaistamisena.)
Jos "Raamattua" aina kehutaan sen vuoksi että se on historian varrella hyödyttänyt - tai vähintään ahkerasti hyödyntänyt - sivistystä levittäviä teknologioita, on pornografian vaikutus jotain joka pakottaa miettimään asian vakavuuden uusiksi. Sillä jos Raamatulla ja uskonnolla on ansionsa, on pornografia ilmiönä "numero yksi" tällä rintamalla.
Osa voi lainata uskovaisten tematiikan ja selittää että noin hieno asia kertoo jotenkin siitä että asiasta itsestään täytyy olla muutenkin hyötyä. Tai sitten teke kuten minä ja päättelee että teknologia on kanava, joka on irrallaan sisällöstä. Kanava on hyvä, ja se mitä sen kautta leviää kertoo enemmän ihmisten luonteesta, joka taas ei välttämättä ole kovin ihanteellinen, kaunis tai hyvä. Asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin moni ajattelee. Ei ole syytä pitää idealisoitua kokonaiskuvaa, kun maailma on oikeasti paljon mutkikkaampi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste renessanssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste renessanssi. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Myytin koston pojan paluu²
"History become a Legend. And the Legend become a Myth. - And something that shouldn't be forgotten was lost."
("Lord of The Rings - Fellowship of the Ring" [movie])
Varhaisin ihmisen menneisyyttä kartoittava muoto oli tarina ; Tarinat menneisyydestä olivat myyttejä, joissa oli opetuksia, maailmankuvaa ja arvolatauksia. Tarinoilla oli voimakas viihdytysluonne ja maailmankuvan opetusrooli.
Antiikin Kreikassa Jumalten ja sankarien roolin lisäksi otettiin ihmisten tekeminen. Tämän jälkeen, esimerkiksi kristinuskon vaikutuksesta, historia muuttui uskonnon välikappaleeksi ; Tutkimukset muuttuivat kronikoiksi ja annaaleiksi.
Renessanssin aikana antiikin ihanteita nostettiin takaisin asteittain, ja pikku hiljaa ajauduttiin valistusaikaan. Silloin lähteisiin otettiin aivan uudenlainen suhde. Ihanteeksi alettiin ottamaan objektiiviset tapahtumat. Valistusaikana historiasta yritettiin etsiä kuitenkin, hieman arrogantilta maistuvaan tapaan, myös eräänlaisen juonen piirteitä ; Ihmiskunnan historiasta yritettiin löytää vaikuttavia elementtejä, joiden huipentumana olisi nykymaailma. Yksi tärkeä juoni oli järkevyyden taistelu irrationalismia ja taikauskoa vastaan, joka huipentui tieteen voittoon.
1700 -luvulla maailmankuva otti uuden erikoisen vaiheen. Kutakin aikaa yritettiin tavoitella sen oman aikansa kautta. Näin ihmisiä ei enää alistettu "modernin maailman tulkintakentälle", vaan asioita yritettiin selittää kustakin ajasta ja siihen aikaan vallinneista näkemyksistä käsin. Tässä tärkeään osaan on nimettävä ainakin Leopold Niebuhr. Näin saatiin ikään kuin erottua siihenastisesta näkemyksestä, jossa menneisyyden tuomitseminen ja oman ajan maailmankuvan opettaminen vaihtui siihen että menneisyyden ihmisiä yritettiin ymmärtää.
Tästä ei mennyt "enää niin kauaa", kun Weber esitti että historia on liian monisäikeinen, jotta sitä voisi esittää selkeänä tarinana tai mallintaa tieteellisentarkasti. Objektiivinen järjestys on toki ollut olemassa, mutta sen tavoittaminen ei onnistuisi. Tätä näkemystä painotti se, että samanaikaisesti historiantutkimusta haluttiin luonnontieteistää. Tätä kautta saatiin tarkempia ja uusia faktoja, joihin tulkinnat oli vähintään sovitettava, jolloin mahdolliset tulkintakentät tiukkenivat (joka tarkoittaa ainakin jollain asteella objektisoitumista, vaikka subjektiivinen tulkinta pysyisikin mukana, sen määrä vähenee).
Kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen esille nousi myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemoja. Tämän seurauksena syntyi esimerkiksi naistutkimuksen kenttä, jossa paitsi kuvataan menneisyyttä, myös pyritään arvovärittämään sitä ja esittämään muutosvaatimuksia. ; Samantapaista historianäkemystä edustaa myös oikeistofundamentalistikonservatiivien tapa värittää menneisyys ja "omia se", jonka lopputuloksena syntyy nostalgioitu menneisyys joka ei oikeastaan välttämättä vastaa mitään toteutunutta asiantilaa.
Tämänlaisten aktivististen lähestymistapojen kohdalla ongelmana on se, että niihin voidaan suhtautua pamfletteina ; Eräässä mielessä näiden alojen kritiikin voikin tiivistää siihen että historiallistieteeseen soluttava pseudotiede naamioituu tutkimukseksi, mutta onkin oikeasti ideologian intressien heijastuma, ja lopputuloksena on myytti ja tarina, joka perinteiseen malliin kertoo tarinaa ja jonka päätehtävänä on opettaa tiettyä maailmankuvaa.
Pamflettinäkökulman voidaan katsoa olevan jotain, jossa parhaimmillaan on mielenkiintoinen aihe, jossa on tärkeitä elementtejä, joka esittää kiinnostavia ja omia huomioita uusista kulmista ja lähteistää ne jotenkin. Siksi rajanveto pamfletin ja historiatieteen välillä on vaikea ; Voidaankin kuvitella jatkumo, jossa on kaunokirjallinen fiktio, joka liudentuu pelkän maailmankuvansa teesiytymiseen ja tätä kautta poliittiseksi aktivistiliikkeeksi, joka sitten pikku hiljaa muuttuu tutkimukseksi. Harva pitää silti satuja ja historiaa samana. Kyseessä on eräänlainen Sorites -paradoksi.
Kirjoittajalla on näkemys historiankirjoittamisesta ja sen suhteesta tarinoihin. Siitä löytää vihjeitä, kun tajuaa että tämä on historian historiaa.
("Lord of The Rings - Fellowship of the Ring" [movie])
Varhaisin ihmisen menneisyyttä kartoittava muoto oli tarina ; Tarinat menneisyydestä olivat myyttejä, joissa oli opetuksia, maailmankuvaa ja arvolatauksia. Tarinoilla oli voimakas viihdytysluonne ja maailmankuvan opetusrooli.
Antiikin Kreikassa Jumalten ja sankarien roolin lisäksi otettiin ihmisten tekeminen. Tämän jälkeen, esimerkiksi kristinuskon vaikutuksesta, historia muuttui uskonnon välikappaleeksi ; Tutkimukset muuttuivat kronikoiksi ja annaaleiksi.
Renessanssin aikana antiikin ihanteita nostettiin takaisin asteittain, ja pikku hiljaa ajauduttiin valistusaikaan. Silloin lähteisiin otettiin aivan uudenlainen suhde. Ihanteeksi alettiin ottamaan objektiiviset tapahtumat. Valistusaikana historiasta yritettiin etsiä kuitenkin, hieman arrogantilta maistuvaan tapaan, myös eräänlaisen juonen piirteitä ; Ihmiskunnan historiasta yritettiin löytää vaikuttavia elementtejä, joiden huipentumana olisi nykymaailma. Yksi tärkeä juoni oli järkevyyden taistelu irrationalismia ja taikauskoa vastaan, joka huipentui tieteen voittoon.
1700 -luvulla maailmankuva otti uuden erikoisen vaiheen. Kutakin aikaa yritettiin tavoitella sen oman aikansa kautta. Näin ihmisiä ei enää alistettu "modernin maailman tulkintakentälle", vaan asioita yritettiin selittää kustakin ajasta ja siihen aikaan vallinneista näkemyksistä käsin. Tässä tärkeään osaan on nimettävä ainakin Leopold Niebuhr. Näin saatiin ikään kuin erottua siihenastisesta näkemyksestä, jossa menneisyyden tuomitseminen ja oman ajan maailmankuvan opettaminen vaihtui siihen että menneisyyden ihmisiä yritettiin ymmärtää.
Tästä ei mennyt "enää niin kauaa", kun Weber esitti että historia on liian monisäikeinen, jotta sitä voisi esittää selkeänä tarinana tai mallintaa tieteellisentarkasti. Objektiivinen järjestys on toki ollut olemassa, mutta sen tavoittaminen ei onnistuisi. Tätä näkemystä painotti se, että samanaikaisesti historiantutkimusta haluttiin luonnontieteistää. Tätä kautta saatiin tarkempia ja uusia faktoja, joihin tulkinnat oli vähintään sovitettava, jolloin mahdolliset tulkintakentät tiukkenivat (joka tarkoittaa ainakin jollain asteella objektisoitumista, vaikka subjektiivinen tulkinta pysyisikin mukana, sen määrä vähenee).
Kuitenkin toisen maailmansodan jälkeen esille nousi myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemoja. Tämän seurauksena syntyi esimerkiksi naistutkimuksen kenttä, jossa paitsi kuvataan menneisyyttä, myös pyritään arvovärittämään sitä ja esittämään muutosvaatimuksia. ; Samantapaista historianäkemystä edustaa myös oikeistofundamentalistikonservatiivien tapa värittää menneisyys ja "omia se", jonka lopputuloksena syntyy nostalgioitu menneisyys joka ei oikeastaan välttämättä vastaa mitään toteutunutta asiantilaa.
Tämänlaisten aktivististen lähestymistapojen kohdalla ongelmana on se, että niihin voidaan suhtautua pamfletteina ; Eräässä mielessä näiden alojen kritiikin voikin tiivistää siihen että historiallistieteeseen soluttava pseudotiede naamioituu tutkimukseksi, mutta onkin oikeasti ideologian intressien heijastuma, ja lopputuloksena on myytti ja tarina, joka perinteiseen malliin kertoo tarinaa ja jonka päätehtävänä on opettaa tiettyä maailmankuvaa.
Pamflettinäkökulman voidaan katsoa olevan jotain, jossa parhaimmillaan on mielenkiintoinen aihe, jossa on tärkeitä elementtejä, joka esittää kiinnostavia ja omia huomioita uusista kulmista ja lähteistää ne jotenkin. Siksi rajanveto pamfletin ja historiatieteen välillä on vaikea ; Voidaankin kuvitella jatkumo, jossa on kaunokirjallinen fiktio, joka liudentuu pelkän maailmankuvansa teesiytymiseen ja tätä kautta poliittiseksi aktivistiliikkeeksi, joka sitten pikku hiljaa muuttuu tutkimukseksi. Harva pitää silti satuja ja historiaa samana. Kyseessä on eräänlainen Sorites -paradoksi.
Kirjoittajalla on näkemys historiankirjoittamisesta ja sen suhteesta tarinoihin. Siitä löytää vihjeitä, kun tajuaa että tämä on historian historiaa.
sunnuntai 20. helmikuuta 2011
Yksin ja piilossa.
"Arvon B14, ikävä kyllä olette erehtynyt. Tyräel väitti kaikkia käyttäjiä paitsi itseään hikisiksi runkkareiksi, ei suinkaan pelkiksi runkkareiksi. Mutta älä ota erhettäsi vakavasti. Sitä sattuu!"
(Peelo, Hikipedian käyttäjä)
Kinseyn tutkimukset olivat aikanaan järkytys ihmisille. Yksi syy oli se, että havaittiin että hyvin hyvin monet ihmiset masturboivat. Tämä yleinen ilmiö oli itse asiassa hyvin suuri tabu. Kaikki tunsivat itsensä, mutta eivät tietenkään tienneet muista. Ilmiötä oltiin salailtu.
Historiallisesti salailu tuntuu olevan pysyvä. Selitykset ovat sen sijaan vaihtuneet mielenkiintoisesti ajasta toiseen.
1: Esimerkiksi Katolisen kirkon kanta on sama kuin kaikessa muussakin seksuaalisuudessa : Se tähtää vain lisääntymiseen. Tätä kautta masturbointi on sukupuolielinten eiluonnollista käyttämistä, synti. Tämä kanta on hyvin vanha. Protestantit ovat suhtautuneet asiaan lievemmin, joskin esimerkiksi Kirkko on asiaan varovaisen kielteinen.
2: Renessanssiajan jälkeen esiin nousi toinen teema ; Synnin lisäksi se oli epänormaalia mielen ja ruumiin sairauksia aiheuttavaa toimintaa, jota voitiin pitää mielisairauden merkkinä. Masturbointia on pidetty vaarallisena. Esimerkiksi aiheesta kirjoitetussa "Onania" -kirjassa vaarallisuudesta valistettiin ; Sen mukaan tapa on sekä vaarallinen että vaikea huomata. Tässä on tietysti taustalla hieman ongelmallinen ilmiö: Jos jokin on selvästi ja kovasti vaarallista, sen peittely olisi itse asiassa hyvin vaikeaa.
3: Freud taas piti masturbointia epäkypsänä toimintana. Hänestä se oli normaali kehityksen vaihe, josta ihminen kypsyi pois. Kyseessä ei siis ollut suoranainen mielenterveydellinen vika. Siihen jämähtäminen sen sijaan kertoi vaikeuksista.
4: Nykyisin masturbointiin ei yleisesti suhtauduta kovin pahasti. Sitä voidaan kutsua jopa "henkilökohtaisena itsensä löytämiseksi". Kuitenkin kulttuurissa on vallalla penetraatiokeskeinen seksuaalisuuskuva, jonka mukaan masturbointi tarkoittaa sitä että ei saa oikeaa kunnon seksiä. Tätä kautta runkkari -sana implikoikin johonkin joka on (A) niin epäattraktiivinen että ei saa (A1) pysyvää puolisoa & (A2) yhden illan suhteita tai (B) on parisuhteessaan niin heikolla tolalla että ei saa puolisoaan innostumaan. Tätä kautta siinä on yhä hyvin salaileva sävy.
"Ei pidä vajota niin syvälle itseensä ettei löydä sieltä enää takaisin."
(Peelo, Hikipedian käyttäjä)
Tästä ilmiön pysyvästä salailusta tulee jopa mieleen Matt Ridleyn ihmisen seksuaalisuutta koskevat mietinnöt. Hän on kirjoissaan kirjoittanut ihmisten tyypillisestä piirteestä, jossa syödään julkisesti ja seurassa, mutta seksuaalisuutta toteutetaan yksityisesti. Ihmisellä voi siksi olla enemmänkin lajinmukainen halu piilotella seksuaalielämäänsä, ja tämä ilmenee eri kulttuureissa eri selityksen kautta. Salailu on ikään kuin lajinmukainen impulssi, joka hakee selittelyt kulttuurin hyväksymistä keinoista.
Yksityisyys on sinänsä mielenkiintoinen seikka nostaa esiin, koska hyvin usein masturboinnin on ajateltu yleistyvän yksityisyyden kasvaessa. Yhteisöllisyys olisi masturbointia vähentävä voima. Jos yhteisöllisyyden liittää siihen liittyvällä julkisuudella, voi asiassa itse asiassa ollakin jotain perää. Internetporno taas on yksi keino tuoda seksuaalisuutta yksityiseksi.
1: Internetpornon ongelmana on tietysti se, että se tuntuu olevan tarkoitettu mielikuvituksettomille. Se tarjoaa konventioita ja paljstavia kuvia niille joilla ei ole mielikuvitusta. "Pornoon jymähtäneen runkkausmielikuvan" kanssa ei ihmetytä jos joku pitää seurallisempaa seksiaktia vaihtoehtona masturboinnille. Niitä voidaan kuitenkin pitää vaihtoehtoisuuden sijasta toisiaan täydentävinä vaihtoehtoina. Käsi ei käy romanttisilla illallisilla tai tee esileikkiä ja tee muita vastaavia asioita.
"En minä ainakaan ole hikinen runkkari, kävin juuri suihkussa"
(Pesunöyhtä, Hikipedian käyttäjä)
Masturbointi on sukupuolitautien kannalta turvallista. Lisäksi se liitetään oman ruumiillisuuden hallitsemiseen ja ymmärtämiseen laajemminkin. Tähän liittyen olin huvittunut kun "neitsytkultti" -dokumentissa, jossa käsiteltiin neitsyenä naimisiin teemaa ajavaa "Silver Ring" -liikkeen toimintaa, se veti valistuskierroksia koulussa. Eräs ilmiselvästi liberaali opiskelija kysyi masturboinnista, olivat ihmiset vaikeana. Koska heidän täytyi kertoa että siitä ei saa sukupuolitauteja eivätkä kädetkään muutu karvaisiksi. Syynä oli se, että heidän täytyi noudattaa tiettyjä lakeja jotta he voisivat näitä kiertueitaan pitää.
Vaikka liikkeen kanta lähes kaikkeen muuhun seksuaalisuudelta vivahtavaankin tuli selväksi -viattomammatkin asiat olivat tulella leikittelyä joka johtaa riskikäytökseen- jäi liikkeen suhde masturbointiin aika avoimeksi. Olisi hauskaa tietää (a) menevätkö paatuneet hikiset runkkarit neitsyenä naimisiin ja (b) onko masturbointi purkautumiskeino jolla voidaan hallita toimia niin että ei ajauduta syntiin vai onko se juurikin tätä synnille antautumista.
Tietysti ensi sijassa siksi, että tämä on tärkeä filosofinen kysymys, eikä pelkästään sen takia että tietyt tahot tulevat näistä kysymyksistä punastuneiksi julkisissa tilaisuuksissa.
Kirjoittaja on hikipedian käyttäjä, eikä Tyräel Haara-Pallila(Hän, jonka sydämen paikalla on ankeriaan pyörittämä dynamo).
(Peelo, Hikipedian käyttäjä)
Kinseyn tutkimukset olivat aikanaan järkytys ihmisille. Yksi syy oli se, että havaittiin että hyvin hyvin monet ihmiset masturboivat. Tämä yleinen ilmiö oli itse asiassa hyvin suuri tabu. Kaikki tunsivat itsensä, mutta eivät tietenkään tienneet muista. Ilmiötä oltiin salailtu.
Historiallisesti salailu tuntuu olevan pysyvä. Selitykset ovat sen sijaan vaihtuneet mielenkiintoisesti ajasta toiseen.
1: Esimerkiksi Katolisen kirkon kanta on sama kuin kaikessa muussakin seksuaalisuudessa : Se tähtää vain lisääntymiseen. Tätä kautta masturbointi on sukupuolielinten eiluonnollista käyttämistä, synti. Tämä kanta on hyvin vanha. Protestantit ovat suhtautuneet asiaan lievemmin, joskin esimerkiksi Kirkko on asiaan varovaisen kielteinen.
2: Renessanssiajan jälkeen esiin nousi toinen teema ; Synnin lisäksi se oli epänormaalia mielen ja ruumiin sairauksia aiheuttavaa toimintaa, jota voitiin pitää mielisairauden merkkinä. Masturbointia on pidetty vaarallisena. Esimerkiksi aiheesta kirjoitetussa "Onania" -kirjassa vaarallisuudesta valistettiin ; Sen mukaan tapa on sekä vaarallinen että vaikea huomata. Tässä on tietysti taustalla hieman ongelmallinen ilmiö: Jos jokin on selvästi ja kovasti vaarallista, sen peittely olisi itse asiassa hyvin vaikeaa.
3: Freud taas piti masturbointia epäkypsänä toimintana. Hänestä se oli normaali kehityksen vaihe, josta ihminen kypsyi pois. Kyseessä ei siis ollut suoranainen mielenterveydellinen vika. Siihen jämähtäminen sen sijaan kertoi vaikeuksista.
4: Nykyisin masturbointiin ei yleisesti suhtauduta kovin pahasti. Sitä voidaan kutsua jopa "henkilökohtaisena itsensä löytämiseksi". Kuitenkin kulttuurissa on vallalla penetraatiokeskeinen seksuaalisuuskuva, jonka mukaan masturbointi tarkoittaa sitä että ei saa oikeaa kunnon seksiä. Tätä kautta runkkari -sana implikoikin johonkin joka on (A) niin epäattraktiivinen että ei saa (A1) pysyvää puolisoa & (A2) yhden illan suhteita tai (B) on parisuhteessaan niin heikolla tolalla että ei saa puolisoaan innostumaan. Tätä kautta siinä on yhä hyvin salaileva sävy.
"Ei pidä vajota niin syvälle itseensä ettei löydä sieltä enää takaisin."
(Peelo, Hikipedian käyttäjä)
Tästä ilmiön pysyvästä salailusta tulee jopa mieleen Matt Ridleyn ihmisen seksuaalisuutta koskevat mietinnöt. Hän on kirjoissaan kirjoittanut ihmisten tyypillisestä piirteestä, jossa syödään julkisesti ja seurassa, mutta seksuaalisuutta toteutetaan yksityisesti. Ihmisellä voi siksi olla enemmänkin lajinmukainen halu piilotella seksuaalielämäänsä, ja tämä ilmenee eri kulttuureissa eri selityksen kautta. Salailu on ikään kuin lajinmukainen impulssi, joka hakee selittelyt kulttuurin hyväksymistä keinoista.
Yksityisyys on sinänsä mielenkiintoinen seikka nostaa esiin, koska hyvin usein masturboinnin on ajateltu yleistyvän yksityisyyden kasvaessa. Yhteisöllisyys olisi masturbointia vähentävä voima. Jos yhteisöllisyyden liittää siihen liittyvällä julkisuudella, voi asiassa itse asiassa ollakin jotain perää. Internetporno taas on yksi keino tuoda seksuaalisuutta yksityiseksi.
1: Internetpornon ongelmana on tietysti se, että se tuntuu olevan tarkoitettu mielikuvituksettomille. Se tarjoaa konventioita ja paljstavia kuvia niille joilla ei ole mielikuvitusta. "Pornoon jymähtäneen runkkausmielikuvan" kanssa ei ihmetytä jos joku pitää seurallisempaa seksiaktia vaihtoehtona masturboinnille. Niitä voidaan kuitenkin pitää vaihtoehtoisuuden sijasta toisiaan täydentävinä vaihtoehtoina. Käsi ei käy romanttisilla illallisilla tai tee esileikkiä ja tee muita vastaavia asioita.
"En minä ainakaan ole hikinen runkkari, kävin juuri suihkussa"
(Pesunöyhtä, Hikipedian käyttäjä)
Masturbointi on sukupuolitautien kannalta turvallista. Lisäksi se liitetään oman ruumiillisuuden hallitsemiseen ja ymmärtämiseen laajemminkin. Tähän liittyen olin huvittunut kun "neitsytkultti" -dokumentissa, jossa käsiteltiin neitsyenä naimisiin teemaa ajavaa "Silver Ring" -liikkeen toimintaa, se veti valistuskierroksia koulussa. Eräs ilmiselvästi liberaali opiskelija kysyi masturboinnista, olivat ihmiset vaikeana. Koska heidän täytyi kertoa että siitä ei saa sukupuolitauteja eivätkä kädetkään muutu karvaisiksi. Syynä oli se, että heidän täytyi noudattaa tiettyjä lakeja jotta he voisivat näitä kiertueitaan pitää.
Vaikka liikkeen kanta lähes kaikkeen muuhun seksuaalisuudelta vivahtavaankin tuli selväksi -viattomammatkin asiat olivat tulella leikittelyä joka johtaa riskikäytökseen- jäi liikkeen suhde masturbointiin aika avoimeksi. Olisi hauskaa tietää (a) menevätkö paatuneet hikiset runkkarit neitsyenä naimisiin ja (b) onko masturbointi purkautumiskeino jolla voidaan hallita toimia niin että ei ajauduta syntiin vai onko se juurikin tätä synnille antautumista.
Tietysti ensi sijassa siksi, että tämä on tärkeä filosofinen kysymys, eikä pelkästään sen takia että tietyt tahot tulevat näistä kysymyksistä punastuneiksi julkisissa tilaisuuksissa.
Kirjoittaja on hikipedian käyttäjä, eikä Tyräel Haara-Pallila(Hän, jonka sydämen paikalla on ankeriaan pyörittämä dynamo).
perjantai 7. toukokuuta 2010
Sotataidon piilottelu : kilpailu , ylpeys, intressit ja etiikka.
Sotilasalalle on aina liittynyt piilotteltu. Nykyään armeija kätkee huipputeknologiansa "top secret" -leimojen taakse. Ideana on se, että toiset eivät saa tietää teknologiasta, jolloin etu jää vain yhdelle. Tai vähintään toinen ei tiedä mitä tarkalleen ottaen on vastassa, jolloin tämä joutuu arvailemaan enemmän.Ennen ohjusrakennelmia ja hävittäjiä kätkettiin tietysti taistelutekniikoita. Esimerkiksi samurait harjoittelivat piilossa, jotta toiset eivät pääsisi vakoilemaan heidän tekniikoitaan. Hienostuneet tekniikat olivat salaisia, ja niitä jaettiin eksklusiivisesti valituille joukoille, pienryhmille. Näin ne eivät joutuneet vääriin käsiin - ja samalla saatiin "monopoliasemaa", jossa omien soturien arvo kasvoi. Toisaalta samuraille kehittyi monimutkainen kunniaa ja häpeää noudattava normisto.
Euroopassakin merkeverset piilottivat saksalaisen miekkailuperinteen taidot kryptisiksi salaisuuksiksi, koska niiden haluttiin auttavan vain "omassa piirissä olevia oppilaita". Taidot olivat ensi sijassa eliitin oppeja. Keskiaikainen ritari oli kuitenkin paitsi tehokas sotakone, myös ihanne. Ritari oli hyvä ja vahva.
Renessanssi muutti asiaa yllättävän paljon. Vaikka moni asia olikin ennallaan. Tekniikat olivat yhä salattuja. Mutta niiden perustelujen henki muuttui totaalisesti. Renessanssin ideana oli se, että keskiöön nostettiin universumin ymmärtäminen tieteellä ja ihmisen mikrokosmos, eli myös ihminen asetettiin tutkimuksen kohteeksi.
Filippo Vadi kirjoitti "Ars Gladiatoria" -teoksensa alkuun esipuheen. Tämä puhe on varsin idealistinen, aikansa mittapuulla eettinen, nykymaailman silmissä vähemmän. Tässä esipuheessa hän kehottaa opiskelijaa vaalimaan taistelun tiedettä sisällään. Ja muistutti että rahvaalle taidot eivät sopineet, koska he olivat tunteissaan kuin eläimiä. Vadi vetoaa että "lantsarit" ovat enemmän kuormajuhtia, koska he eivät luokittele asioita tieteellisesti. Tämän vuoksi taisteluista tulisi tappelun, rähjäämisen ja julman väkivallan välineitä. Eettinen aatelinen, joka nojaa tieteeseen ja rationalismiin, käyttää taitojaan Kuninkaansa avuksi tämän erilaisissa pulmissa. Ja räyhäävä oppilas tuottaa opettajalle häpeää, eli opettaja oli välillisesti vastuussa oppilaidensa edesottamuksista. Opettaja ei halua itselleen häpeää, koska miekkailuperinteeseen liittyi vahvasti kunnia.
Nykyslangille kääntäen Vadin esipuheen henki on suunnilleen se, että "pitkämiekka erottaa ihmisen apinoista".
Ajan mittaan kaksintaistelutilanteet ja itsepuolustus korostuivat. Esimerkiksi Capo Ferro muistuttaa siitä että itsepuolustus on taitojen keskeinen käyttötapa. Taitoja ei siis tulisi käyttää räyhäämiseen. Sotataidon sijasta keskitytäänkin yksilön olemassaolon oikeuteen. Tämä on tärkeä perspektiivikäännös kohti modernismia, individualismia ja muita vastaavia asioita.
Nykyisin rahvaankin uskotaan olevan usein tarpeeksi sivistynyttä. Siksi miekkailun opetus on nykyisin myös aatelittomille avointa. Toki vaatimukset ja vastuu ovat yhä samat. "Swords are not toys for children but the proper accountrements of a gentleman." Salailu puuttuu nykyajan miekkailijoilta. Harjoittelussa korostuu nykyisin kunnioitus, koska miekkaa ei niin vaan kannetakaan ulkona. Sitä ei siis voi kovin helposti käyttää itsepuolustukseen.
Elitismi ja salailu on kadonnut. Etiikkaan kykenee ilmeisesti rahvaskin. Luultavasti Vadi olisi iloinen että hänen oppejaan harjoitellaan. Mutta kiroaisi sitä että harjoittelijat eivät tavalliseti ole mitään aatelia, edes rupuisaa ja köyhää vähäistä aatelia. Lähimmälle aatelia pääsevät suunnilleen vain ne, jotka ovat luonteeltaan snobeja. Ja heitäkin joutuu etsimään valitettavan paljon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)