Pornon ilot

Markus Kajo kirjoitti siitä miten pornografia on samanaikaisesti huonoa että by definition huonoa. Syyksi hän epäilee heisenbergin epätarkkuusperiaatteen kaltaista tilaa jossa tarkkailu muuttaa systeemiä. "Sitäpaitsi oletteko koskaan nähneet hyvää pornoa? Minä en. Minusta porno on huonoa by definition. Jotenkin sama asia, kuin pidettäisiin munuaisten kauneuskilpailuja. Kun tietyt asiat irrotetaan kontekstistään, ne lakkaavat olemasta tiettyjä asioita, eivätkä uudessa roolissan enää toimi. Siian tai lohen savustamisessa on järkeä, mutta ei ole järkeä esim. savustaa kompassia, poninhäntälenkkejä tai auton rengasrautaa. Tämä taitaa olla sukua kvanttitilalle - kun sitä tarkkaillaan, se lakkaa olemasta. Eipä mahtanut Heisenberg ajatella, että hänen epätarkkuusperiaatteensa pätee pornoonkin! Setä ja täti filmillä ei ole sama kuin setä ja täti omin päin, kameroitumattomina."

Olen ihmetellyt samaa. Asian ihmetystä lisää kohdallani se, että en pidä pornografiaa by definition huonona. Enkä usko että pornografia edes olisi sen ihmeellisempää kuin monet muut aiheet joista tehdään erilaisia näytelmiä ja lyhytelokuvia. Eli vaikka Ansa Ikonen ja Tauno Palo olivat elokuvissaan "erit kuin kameroitumattomina" niin siltikin asia ei mennyt rikki. Tai jos meni, niin katsoja osasi koota siitä uuden toimivan asian.

Eli vaikka annan periaatteessa pornografialle mahdollisuuden, se näyttää silti aina olevan jollain tavalla huonoa. Olenkin itse asiassa määritellyt pornon kahteen huonouden luokkaan;
1: Ns. tuhmuisuushuonot pornot. Nämä ovat yleensä jollain tavalla amatöörituotantoa. Kuvan laatu on huono ja toiminta on realistisempaa, mutta sen katsomisesta ei oikein saa mitään irti. Tämä pornografia ei ole kliinistä tai organisoitua ja siinä voi olla jopa tekemisen meininkiä, mutta tämä luokka lähinnä ahdistaa katsojaa.
2: Ns. kiillokehuonot pornot. Nämä taas on kuvattu laadukkailla välineillä ammattinäyttelijöiden toimesta. Grafiikka on toimivaa ja mallit tarkasti valikoituja. Käsikirjoitukset ovat toki laaduttomia, mutta katsoessa näkee selvästi että sellainen on edes tehty. Suunnitelmallisuus vie katsojalta ahdistuksen, mutta tilalle tulee omituinen poliittinen korrektius. Tämä on hyvin kummaisaa, sillä pornografia on mielestäni by definition poliittisesti epäkorrekti aktio (nyky-yhteiskunnassa) ja kun siitä yritetään kuitenkin tehdä poliittisesti korrektia, jää katsojan mieleen lähinnä etääntynyt ällistys.
+: Toki tämä on vain karkea esitystapa. Sillä on olemassa kolmas pornon luokka joka jotenkin onnistuu yhdistämään molempien yllämainittujen huonoimmat puolet. Tämä on jo jonkinlaista metafyysistä taikuutta jonka selittäminen kiinnostaa vain niitä jotka yrittävät täyttää ihmisten metafyysisen äimistelyn tarvetta.

Tämän syynä voi olla se, että pornografia elää kliinistä utopiaa. Sen maailmassa seksi on himoa ja tyydyttämisen hakemista. Orgasmikeskeisyys ei toki itsessään olisi paha, mutta näissä elokuvissa naiset ovat joko automaattisesti halukkaita tai helposti kiihotettavissa sellaisiksi. Näin ollen pornografian tarinankerronta on turhan suoraviivaista ja sitä vaivaa "klassisten sankarien" virheettömyys joka muuttuu kiiltokuvamaiseksi. Pornografia onkin siksi hieman kuin Tauno Palon ja Ansa ikosen suhteesta olisi poistettu vaikeudet. Jos ne poistetaan ei enää ole mitään asiaa siirrettäväksi. Elokuvissa vaikeudet ja niiden voittaminen ovat oleellisia, joten pornografian automaattinen onnistuminen yhdistettynä suoraviivaiseen ja kökköön taustakertomuksen keksimiseen, joten laaduttomuus on automaattinen reaktio tämän rakennuskaavan käytöstä. Taustakertomukseen jossa olennaisempana näkyvänä piirteenä on Kaurismäkeläisen viivyttelevä epätoiminta ilman Kaurismäkeläisiä tunteenilmaisuja. Ytimessä on usein paikasta toiseen siirtyminen, odottelu ja muu vastaava. Umberto Econ mukaan tämä johtuu siitä että pelkkä seksinjyystentä olisi sellaisenaan liian pitkällistä jotta kenkään psyyke kestäisi sitä.

Tämä näkemys on kuitenkin selvästi riittämätön. Koska jos minä ja Kajo olemme oikeassa, se tarkoittaa sitä että olisi halveksuttava isoa joukkoa ihmisiä. Enkä tässä tarkoita sitä joukkoa joka tekee, vaan sitä joka katsoo. Uskon että koska pornografia on suosittua, sillä täytyy olla jotain esteettisiä avuja. Ihmiset saavat siitä oikeasti jotain. Ja vaikka onkin niin että tämä ajatus "kun riittävän moni kärpänen" onkin itse asiassa ihmiskuvaltaan epärealistisen optimistinen, ja menee tätä kautta virheajattelun luokkaan joka on esimerkiksi (1) klassisen talousteorian kiusana ongelmassa jossa kulutuspäätökset oletetaan rationaalisiksi jonka ainut vika on se, että eivät ne yleensä ole (2) kommunismissa ihminen oletetaan yhteistyökykyisemmäksi kuin se on ja (3) uskonnoissa ihmisten pyhän kokemukset oletetaan jonkinlaiseksi todisteeksi Jumaluuden totuudesta.

Mutta minä puolustankin tässä ensi sijassa taidetta. Oikeutan ihmisoptimismini (joka on kohdallani huomattava poikkeustila) sillä että en usko että taide olisi rajattu aiheiltaan tai metodeiltaan. Ja että pornografia hätkähdyttävyyden ja suosionsa kulminaatiossa tarjoaa taatusti tilaa niin ironialle kuin "hyvän ja pahan tuolle puolelle menemiselle". Näin pornografia voisi olla taidetta, ja jopa hyvää taidetta. Jopa yli-ihmisyysväylä. Luotan siis siihen että taide voi kuvata laadukkaasti ties mitä ihmeellisempiä ihmiselämän aspekteja, enkä usko että se olisi rajoitettu by definition vain impotentteihin aiheisiin. Valitettavasti tämä potentiaali ei vain selkeästi toteudu nykymaailmassa.

Ongelmana onkin siksi selittää suosio siitä huolimatta että ihanuuspotentiaali ei toteudu missään tuntemassamme vaihtoehtoisessa maailmassa.

Kenties avuksi voisi ottaa vaikkapa Osmo Tammisalon. Hän nimittäin kirjoittaa kirjassaan "Rakkauden evoluutio" Siinä pornografiaa kuvataan jopa paleontologien luolamaalauksien ihailun kautta. "Paleontologi Björn Kurtén näkee tämän taiteenlajin (?) motiivit hyvin myönteisessä valossa: "- - eikö ole oikeampaa pitää noita kuvia rakkauden ilmentyminä? Niissä puhuu ujostelematon aisti-ilo ja hellyys, jolla on varmasti meidän nykypäivän ihmisille sanottavaa ja joka tuntuu kaksin verroin rikkaalta, koska siinä ei naisen ikää katsota.""

Tammisalo kuitenkin etsii ilmiölle joka tapauksessa muunlaisia selityksiä kuin tämänlaisia esteettisyyden etsimisiä aiheesta. Hän lähestyy sitä miten pornografiainnostusta voidaan lähestyä evoluution luoman mielijärjestelmämme kautta. Minkälaisia adaptiivisia ominaisuuksia niinkin absurdissa ja turhassa asiassa kuin pornografian tuijottamisessa voisi olla. Tässä kuvataan kovasti se, että miehiä pornografia kiinnostaa enemmän kuin naisia.
1: On jopa mahdollista että osittain kiinnostusero johtuu siitä että miehet ovat kiinnostuneet konkreettisesti naisen ruumiista, koska nainen on samalla "sikiön astia" ; Naisen ruumis on tältä miehen kelpoisuuden kannalta konkreettisesti hyvinkin oleellinen. Näin alastomuudesta on tullut suora vinkki joka kertoo miehelle olennaisia asioita. Nainen taas katsoo miehessä toisenlaisia piirteitä ; Miehen kyky auttaa jälkeläisenhoidossa on olennaisempaa. Näin naiset pornoistavat miehissä muita piirteitä. Varakkuus, koulutus, status ja muut vastaavat asiat ovat oleellisempia naiselle. Molemmissa on toki selvästi kyseessä ihmisen välineellistäminen ja toiset välineellistämiset on vain jostain syystä luokiteltu jopa hieman mielivaltaisesti vähemmän epäeettisiksi kun toiset.
2: Naiset eivät hyödy samalla tavalla syrjähypyistä kuin miehet. Naisen lapsimäärä ei kasva, eikä välttämättä jälkeläisten elinkykykään. Miehen kohdalla syrjähypyistä voi syntyä enemmän lapsia. Näin ollen pornografia on ikään kuin yritystä juosta symbolisesti vieraissa. (Ja jokainen WoWia pelannut tietää että bittiavaruusmiekka tuntuu jotenkin todelliselta ja että se jotenkin todella auttaa päihittämään niitä todellisia bittiavaruusörvelöitä.) Tähän liittyy siksi coolide effect, miehen tavanomaista suurempi seksuaalinen kiinnostus nimenomaan uutta ja ennennäkemätöntä naista kohtaan.
3: Pornografian kiihottavuus syntyisikin erikoislaatuisesti siitä että se synnyttäisi miehessä mustasukkaisuutta. Syrjähyppytilanne kun on miehelle spermakilpailun paikka. Näin ollen vaikka luonteva tunne voikin olla pettymys ja loukkaantuminen, miehet ovat tavanomaista liehittelevämpiä ja innokkaampia nimenomaan silloin kun on kasvanut riski sille että nainen on "käynyt muualla". Pornon naiset ovat siis vähän kuin jonkinlaisia omia tyttöystäviä tai puolisoehdokkaita. Kihlattuja joiden sukunimi nyt vaan sattuu olemaan .jpeg tai .mpg ja joita ei oikein kehtaa näyttää äidille.

Olisi kuitenkin hieman asiaankuuluvaa ottaa asiaa myös kateuden kautta. Pornografian eräs tunnettu efekti kun on se, että pornografian maailmassa kiertelyn jälkeen miehet eivät helposti arvosta oman puolisonsa ulkonäköä yhtä suureksi kuin ilman pornografiaan tutustumista. Tämä taas on tilanteena tuttu jokaiselle joka on kadehtinut tai tavoitellut lähimmäisensä puolisoa, työntekijöitä, karjaa tai mitään, mikä hänelle kuuluu. Etenkin sitä uutta mersua. Sillä jokainen tietää sen tunteen mikä omaan autoon tulee kun näkee sen naapurin uuden ja hienon auton. Jokainen kuitenkin tietää että mitenkään ei voi yrittää elää niin että välttäisi tätä pettymystunnetta. Sitä on ihan pakko katsoa ja kyylätä että olisiko se naapuri ostanut sen auton vai ei. Sitä ei voi kun elää sen kanssa että on pakko kurkistaa vaikka samaan aikaan tietää että ei kannattaisi sitten yhtään.

Tässä kulmassa pornografiassa ei olekaan kyse samastumiskokemuksesta, kuten jotkua ajattelevat. Eli pornografia olisi vain sitä varten että seksiä muuten saamaton runkkari voisi purkaa paineitaan kuvittelemalla itsensä jonkun toisen ihmisen tilanteeseen. Kysymys ei myöskään ole vallasta jossa nainen otetaan hallintaan, tiivistetään kahlittavaksi kohteeksi jolle voidaan tehdä mitä tahansa ilman että tällä on valtaa kieltäytyä. Kysymys on yksinkertaisesta naapurikateudesta, jossa käyt katsomassa kun itseäsi komeampi mies harjoittaa seksiä silloin kun itse et harjoita ja tekee sen peräti sellaisen naisen kanssa jonka ulkonäölliset ja silikonilla rakennetut ja photoshopatut avut ovat sellaiset että oma puolisosi kalpenee niiden rinnalla.

Koska minä olen luonnollisesti fiksumpi kuin 10 000 evoluutiopsykologia, enkä postmodernin maailman tapaan tarvitse tutkimuksia vaan pelkät omat tunteeni riittävät ehdottomaksi auktoriteetiksi voinkin tämän jälkeen vain sanoa että ; Tunnustakaa jo ihmiset! Tässä on se uskottavin pornon ilo!

Kuninkaan miehet.

Kaikki ajattelevat olevansa nykyaikaisia, ja että monet asiat ovat jääneet menneisyyteen, pimeälle keskiajalle. Jos puhutaan noitarovioista, niin näin onkin. Mutta osa asioista pyörii mukana. En puhu suurista kysymyksistä, tällä kertaa. Sen sijaan otan modernismi - esimodernismi -jännitteitä. Siihen liittyvä kiista elää lujasti. Ja maahanmuuton myötä tarve siihen tulee luultavasti voimistumaan.

Esimodernissa maailmankuvassa ajateltiin että arvot on tultava ulkoa, normien kautta. Eli ihmiset ovat luonnostaan perisynnin saastuttamia ja läpeensä pahoja. Tämän vuoksi tarvittiin kuningasta ja voimakasta hallintoa, joka suojasi kansaa sen omalta tyhmyydeltä. Tietenkin tämä näkyy Raamatussa. Kun valitaan ensimmäistä kuningasta, Saulia, on aiemmin maata johtanut demokratian sijasta tuomareiden päätösvalta. Saul toimii vastoin papiston tahtoa ja muun muassa ottaa papiston oikeuksia itselleen ja uhraa. Tämä ei jää Raamatussa huomaamatta ja reagoimatta. Tämä korostaa sitä miten kuninkaan on oltava alamainen laille. On objektiivinen moraali. Pysymätön ja muuttumaton ideaali, johon asioita verrataan.

Modernissa ajattelussa ensimmäisiä ja ehkä tärkeimpiä vaikuttajia olivat humanismi ja valistus.
Valistuksessa luotettiin että ihminen on riittävän fiksu ja hyväntahtoinen toimiakseen älykkäästi. Kun ihminen ottaa selvää ja saa tietoa, hänestä tulee myös hyveellinen. Moni valistuksen kannattajakin kannatti ainakin jonkinlaista ylimysten valtaa, ja ylimysmäinen asenne rahvaaseen kansaan ei suinkaan kadonnut valistuksen myötä. Mutta humanismiin sekoittuneena se kuitenkin toimi pohjana nykyisenkaltaiselle demokratialle. (Joka oli kreikkalaisten, ei edes juutalaisten keksintö. Tosin ei kreikkalaisetkaan niin tasa -arvoisia olleet. Äänestystoimintaa harjoittivat vapaat kreikkalaiset miehet.)

Esimoderni näkemys on perinteisesti puolustanut itseään siten että se on "asettanut vastakkain" asioita. Se on tietenkin tehnyt sen omasta näkökulmastaan. Idean voi tiivistää seuraavaan kaavaan:

"Objektiivinen moraalinormistomme antaa elämälle tarkoituksen ja huolehtii yhteisöstä. Taustaselityksemme asettaa ihmisen erityiseen asemaan, antaa tyydytystä ja antaa elämälle sisältöä. Näkemyksemme antaa vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Järjestyksemme siis yhdistää ja rakentaa, kokoaa yhteen. Sen sijaan että kyselisi, kyseenalaistaisi ja herättäisi hajaannusta. Se tuo turvan yhteisölle, sekä antaa toivoa tulevaisuuteen. Se poistaa mielivaltaiset tuomiot koska kaikille on samasta rikoksesta sama tuomio. Toiset puhuvat rakentamisesta ja yhteydestä, toiset tuhoamisesta ja kyseenalaistamisesta. Toiset järjestyksestä ja toiset kaaoksesta."

Mitä valistus sitten tuo tilalle? Juuri kyselyn ja keskustelun. Tähän liittyy ajattelunvapaus ja sananvapaus. Vapaus miettiä ja kritisoidakin valtarakenteita. Sitä ennen korostettiin tottelemista. Tämän asian tärkeyden selittämisessä toiset uskonnot auttavat hyvin. Nimittäin jos meillä olisi vastakkain islamilainen ja kristitty. Heillä on molemmilla objektiivinen moraalinormisto. Molemmista se on sidottu absoluuttiseen auktoriteettiin, joten totta on. Niiden ongelma on tietenkin siinä että ne ovat keskenään erilaisia. Tästä lähtökohdasta on "odotettavissa ongelmia." Kun mukaan tuodaan valistuksen kyseenalaistus, johtaa se esiihen että kristityn ja islamilaisen näkemyksen arvot otetaan molemmat esiin kriittiseen tarkasteluun. Siinä käydään esimerkiksi sitä onko normi joka käskee kivittää teosta X oikeasti hyvä vai ei. Samoin keskustellaan siitä onko normi joka suojelee heikkoja hyvä vai huono. Näin uskonnoiden kokonaisina hyväksymisen ja niiden auktoriteetin seuraamisen sijasta niistäkin voidaan ottaa hyvät asiat ja hylätä huonot.

Mutta valistuskaan ei tietenkään ole mikään taikaluoti. Valistuksen suuria ongelmia on sen egoistisuus. Tietenkin myös kuninkaaksi voitiin päätyä vallanhalun ja itsekkyyden kautta, ja yksinvaltius vähintään ruokkii itsevaltiaan egoa. Sulttaaneilla on tämän vuoksi hassuja nimiä jopa "Ahmed Ahneessa", eikä tämä itsevaltiaan ylistys tietenkään jää sarjakuvamaailmaan. Kuitenkin kun otetaan huomioon keskiarvo, yksinvaltius hivelee vain yhden egoa, kun taas valistus jakaa egoboostin tasaisemmin useammalle. Valistukseen liittyy tätä kautta mielipiteen ja sanomisen vapaus, sekä mutkan kautta äänioikeus. Ihmiset pitävät vapauksista, joten vaikka valistus olisi kuinka väärä, he mielellään pitäisivät siitä kiinni. (Mikä ei tietenkään tarkoita että se olisi väärä. Sen suosio vaan selittyy joka tapauksessa.)

Esimodernissa ongelmana on se, että se vaatii "itsensä kieltämistä". Siinä yksilö ei paina mitään yhteisön edessä. Tässä on kaikkien ideologioiden ja uskontojen riskielementti. Ei tarvitse kuin katsella vaikka kommunistista Neuvostoliittoa, kansallissosialistista Saksaa, tai luterilaisia noitavainoja, tiedetään mistä puhutaan. Länsimaissa perisynti ja muu, joka korostaa ideologian tärkeyttä, perustuu tietysti (ajatuksissa tehtyyn) vertailuun elämästä ilman ideologiaa ja sen kanssa. Mitä tärkeämpi ideologiasta saadaan, sitä enemmän se tarkoittaa myös sitä että ihminen, myös ideologiaan uskova ihminen itse, on läpeensä huono. (Mitä tarpeellisempi ideologia, sitä enemmän henkilön on uskottava olevansa paskaa ja arvokas vain ideologian kautta.) Esimodernismi perustuu huonolle itsetunnolle, syyllisyydelle jolle ainut paikkaus on kuuliaisuus ja totteleminen. Esimodernismin ongelmana on tietysti se, että sen piirissä ollaan pakotetusti idealisteja. Keskustelu ja toimeen tuleminen erilailla ajattelevien kanssa on vaikeutunut. Tämän suosion yhtenä syynä on tietenkin sen tarjoama mielenrauha. Tämä tuo mukanaan onnellisuutta, koska ideologia tarjoaa turva -alueen. Sen kautta erimielisiä voidaan katsoa kuin esimerkkeinä siitä "mihin äly ja logiikkaleikki johtaa ilman viisautta". Jos jollakulla on eri lähtökohdat, ne ovat väärät, koska kohteella on väärä ideologia. Esimoderniin maailmaan liittyy kuitenkin sellaisia piirteitä, kuten vastauksien ja tätä kautta varmuuden tunteita, jotka peräti usein liitetään myös kuolemanjälkeiseen palkkio-rangaistus -järjestelmään. Tietenkin mukana on myös egoa hyväilevää statusta kunhan vain kuuluu "sisäpiiriin". Ideologia antaa oikeassa olemisen sekä moraalisen että tiedollisen ylivertaisen aseman muihin verrattuna. Nämä antavat sellaisia asioita että ei ole ihme, että siihen uskottaisiin vaikka se olisikin täysin väärässä. (Sulut kuten aiemmin.)

Valistus, joka perustuu ajatteluun ja vaihtoehtojen harkintaan ja tätä kautta kriittisyyteen ei tarjoa "oikein toteutettuna" tätä. Ongelmana tässä on tietenkin se, että "valistuksen nimissä" esitetään myös erittäin epäkriittisiä kannanottoja, kuten sellaisia joissa uskonnot demonisoidaan. Silloin valistusihminen valmistaa itselleen oman turva –alueen. Tätä kautta on hyvä miettiä miten valistuksen määrittelee. Tilanne on juuri sama kuin uskonnoissa on. Jos uskonto määritellään uskonnon kirjatun rakenteen kautta on järkevää erotella "oikeauskoiset" ja "nimiuskovaiset", mutta jos uskonto määritellään "niiksi jotka kutsuvat itseään uskovaisiksi" saadaan tietenkin eri tulos. Kumpikin luokittelutapa on tavallaan järkevä, niiden ristiinkäyttö johtaa vain ekvivokaatio -argumenttivirheeseen, synonyyminvaihtoon. (Eri asioista puhutaan samoina asioina, ja tätä ei huomata kovin helposti koska ne ehkä ovat osittain päällekkäisiä.)

Eli liikkeellä on sellaista valistusta (tai sen nimissä kulkevaa) joka on puhdasta egoismia, mutta on unohtanut valistuksen ainoan ideaalin, kyseenalaistamisen. Tämä näkyy esimerkiksi niissä joiden mielestä uskonnoissa ei ole mitään hyvää. (He ovat "sisällön kautta luokitelmallisesti" esimodernisteja aivan samaan tapaan kuin niissä jotka eivät suostu kyseenalaistamaan mitään uskontonsa sisältöjä.)

Avainkysymykseksi tässä kohden nouseekin juuri kannanotot perisyntiin:
1: Jos olet esimoderni, sinun täytyy uskoa että säännöt tulevat esimerkiksi Jumalallisesta tahosta. Että ilman niitä on vain Hobbeslainen kaaos, jossa kuka tahansa voi tappaa kenet tahansa, ja siksi tarvitaan Kuningasta valvomaan laeilla kaikkien parasta. Uskonto ylläpitää ihmiselämää ja yhteiskuntaa ja kaikkea hyvää, ilman niitä on vain petoja joista fiksuimmat keksii että aseilla voi tappaa.
2: Valistuspuolella taas uskotaan että uskonnot ovat ottaneet norminsa ihmisiltä. Eli ihminen on ensin jotain mieltä, ja saa tälle tuen uskonnosta jälkikäteen. Auktoriteetti hyväksytään koska se on valmiiksi samaa mieltä..

Tässä valistusihmiset ovat paremmilla jäljillä. Uskovaiset pitävät seksuaalisuutta itsekkäänä himojen tyydyttämisenä. Ja vasta Jumalan käsky sitoutua perheeseen ajaa pitämään huolta lapsista, ja muuttaa tämän tarvehalun vastavuoroiseksi symbioosiksi. Kuitenkin tässä on mielenkiintoista etenkin se, miten pissistäkin harmittaa hylätyksi tuleminen. Vaikka yhteiskunnassa "avioliiton sakramentti" onkin esimerkiksi vasemmistopiireissä vastustettu instituutio, heilläkin ollaan mustasukkaisia puolison vieraissa käymisestä. Ja pissis itkee kun jätetään.
1: Tässä otetaan avuksi hieman biologiaa. Ihminen on lajityypillisesti K -strategikko. Meillä on pitkä lapsuusaika, eikä jälkeläisiä pyöräytellä hiirien tapaan koko aikaa ja runsaita määriä. (Hiiriin verrattuna jopa haaremin omistavilla miehillä on vähän jälkeläisiä.) Pieni määrä jälkeläisiä ja pitkä kasvatusaika viittaa yleisesti ottaen siihen että jälkeläisistä kannetaan huolta. Riskejä korostavan "biologistin" vasta -argumenttina tässä voisi olla, tai ainakin tietojeni mukaan on jopa käytetty, sitä että miesten kivesten koko ruumiiseen verrattuna kertoo että miehillä esiintyy spermakilpailua enemmän kuin gorilloilla ja vähemmän kuin simpanseilla. Eli naiset käyvät vieraissa, ja mies joutuu kisaamaan usean muun miehen kanssa samasta "hedelmällisestä ajasta". Ihmisten luontainen käytös voi toki ajaa naiset etsimään useampia miehiä ja koota miehet keräämään haaremeita. Tämä voi pitää paikkaansa, mutta tässä unohdetaan se, että Ihmislaji on selvinnyt hengissä niin että muutokset ovat kiveksissä havaittavissa, eli valinta on ollut päällä ja vaikuttamassa. Laji ei silti ole tuhoutunut. Naiset käyvät vieraissa. Vasta –argumentissa sekoitetaan seksi ja hoitaminen. Toki tästä on luvassa konflikteja. Mutta niitä on kokemusteni mukaan luvassa myös niissä perheissä, joissa avioeroa odotetaan "siihen että lapset muuttaa pois kotoa". Erotilanteessa on toki varmaan niin, että lapsi epäilee että vanhempien onnettomuus ja ero on hänen syytään. Mutta konfliktiavioliitossa joka on ja pysyy, lapsi tasan tarkkaan tietää että vanhempien onnettomuus on juuri hänen vikansa. (BTDT)
___1.1: Lisää erikoisuutta syntyy tietysti siitä, että institutionaalisen tiedon oletetaan jalostavan ihmisistä hyviä. Kun mietitään tunteita ja järkeä, minusta on itse asiassa melko selvää että tieto ei automaattisesti johda hyveeseen. Tätä kautta tieto kristinuskon totuuksista ja niiden olettaminen ei johtaisi juuri mihinkään. Tämä näkyy itse asiassa tilastoissa. Mitä uskonnollisempi alue, sitä enemmän siellä on teiniraskauksia. Vaikka siveyteen kehotetaankin. Ihminen ei toimi lajinmukaista käytöstään vastaan. Uskovaiset suuttuvat ja ovat ahneita, kuten muutkin. Se on sitä, mitä he kutsuvat "erehtyväksi ihmiseksi". Se on mukana koko ajan. Ennen laillisia abortteja kerrottiin kummitustarinoita vastasyntyneinä tapetuista lapsista jotka olivat vaikka piian ja isännän synnin hedelminä syntyneitä äpäriä, ja salaa pyhittämättömään maahan haudattuja. Ja henkariabortteja tehtiin.

Moraalin sisäsyntyisyyteen vetoaminen taas viittaa siihen että esimodernistit eivät ole sitä konsistentisti ja kaikkialla: Tämä on itse asiassa aivan selvää, kun kuuntelee uskovaisten julistustoimintaa. Niissähän vedotaan että "jos olet aidosti ateisti, olet sitä mieltä että saat tappaa keitä vain." Tätä ei ole fiksua vetää esiin, jos ei usko että ateisti ei oikeasti usko haluavansa tappaa ketään. Tätä kautta valistuksen hengelle onkin perusteita. Uskovainen selittää tätä tietenkin omatunnolla, joka välittää Jumalan tahtoa. Mutta silloin koko puhe uskontojen ideologian korostamisen tärkeydestä valahtaa viemäristä. Kun Jumala vaikuttaa ateistissakin, ei valistuksessa ole vaaraa. Siksi perisyntikin muuttuu hieman kummalliseksi. Ihminen on siis haluiltaan paha, sisäinen äänemme kuitenkin tekee meistä samanaikaisesti hyviä.

Itse en usko että ihmiset muuttuvat hyviksi pelkästään tiedolla. Syynä on tietenkin se, että ihmiset liikkuvat vain "turva –alueellaan" tai ainakin sen ulkopuolella vain rajattuja määriä. Ihmiset eivät muuta mielipiteitään helposti. Assimilaatio on sääntö eikä poikkeus: Jos tieto ei sovi omaan maailmankuvaan, on "lähde väärä". Ja tutkimme mielellämme niitä joiden tiedämme olevan asioista jotain mieltä, sellaista josta pidämme. Me olemme kaikki omalla tavallamme siis "esimoderneja Kuninkaan miehiä". Oma kannanottoni on se, että valistuksen hengessä on yksi olennainen kohta. Jos annat ihmisille ajattelunvapauden, älä ihmettele jos he päätyvät eri johtopäätöksiin. Jos annat ihmisille uskonnonvapauden, älä ihmettele jos he kaikki eivät valitse samaa uskontoa kuin sinä. Jos annat ihmisille äänioikeuden, älä ihmettele jos kaikki eivät äänestä samaa ihmistä.

Eniten minua ihmetyttävät uskovaiset, jotka huusivat "Sapere aude", ja ihmettelivät sen jälkeen että kirkko, joka oli sitä ennen valtaisa hegemoninen laitos, joka sitoi kaiken yhteiskunnassa yhteen, alkoi menettämään vaikutusvaltaansa. Ilmeisesti he jotenkin odottivat että 110% ihmisistä olisi siirtynyt sen helmoihin. Ajatuksenvapaus johtaa aina jonkinlaista monikulttuurisuuteen. Siitä, miten paljon tätä tulee sallia, onkin sitten sekin keskustelukysymys.

Pelimiehen hinta ja naisen paikka.

"Nautinto on lyhytaikainen, asento naurettava ja koko lysti kirotun kallista."
(Lordi Chesterfield pojalleen seksistä.)

Tämä juttu käsittelee seksuaalivalintaa "yleisesti". Viittaan jonkin verran ihmisiin, tosin lähinnä tehdäkseni asiasta "elämännäköisemmän" ja luodakseni jotain "huumoriin vivahtavaa". Soveltaminen siihen, miten ihminen luonnostaan käyttäytyy on siksi vain hieman asiassa mukana. Vielä vähemmän tämä juttu koskettaa sitä, miten seksuaalielämää "tulisi harjoittaa". Moraalisia implikaatioita ei siis oikeastaan ole, niitä vedetään "is - ought -ongelman" vuoksi ns. "perustelemattomasti". Tämä varoitus on liitteenä, koska näyttää siltä että tämän yksinkertaisen asian ymmärtäminen on monille yllättävän vaikeaa.

Moni uskoo, että koiraat ovat luonnostaan epäluotettavia kumppaneita ja että naaraat taas ovat luonnostaan siveitä. Tätä perustelua ovat käyttäneet niin kristityt vedotessaan naisten vaarallisuuteen heikoille miehille ja feministit, jotka ovat perustelleet sillä näkökantaa, että miehet harjoittavat jo luonteensa vuoksi seksuaalista väkivaltaa. Ja sillä on perusteltu ties kuinka monia miesten syrjähyppyjä. Ja naisten syrjähyppyjä on tietenkin samalla periaatteella paheksuttu "epänormaaleina".

Suuri osa ajatuksesta johtuu, paitsi perinteistä, myös siitä, että A. J. Bateman julkaisi 1948 artikkelin, jonka sisältö oli se, että kaikki koiraat ovat kehittyneet harrastamaan seksiä ja naaraat tuottamaan jälkeläisiä. Tähän perustuu myös se ajatus, että seksuaalivalintaa suorittaisivat pääasiassa naiset. Eli naaraat valitsevat uroksista parhaat. Kaikki naaraat saavat jälkeläisiä mutta vain harva koiraista. Perustelu oli seuraavanlainen: Bateman teki kokeita kärpäsillä. Hän havaitsi että koiraat yrittivät paritella aina, kun se oli mahdollista. Naaraat sen sijaan olivat "kranttuja". Hän huomasi, että koiraat saivat sitä enemmän jälkeläisiä, mitä useampi kumppani niillä oli. Koiraat joutuivat kuitenkin pettymään usein kosiskeluissaan.

Bateman perusteli asiaa oogamiaan (kreik. gamos = avio) viittaamalla: Naaraspuoliset sukusolut ovat suuria ja liikkumattomia ja koiraspuoliset sukusolut ovat pieniä ja nopealiikkeisiä. Oogamialle on tyypillistä että siittiösolut kilpailevat siitä mikä niistä hedelmöittää munasolun. Tämän vuoksi koiraat tuottivat Batemanin mukaan "halpoja" siittiöitä ja naaraat taas "kalliita" munasoluja. Sen vuoksi rajoittavana lisääntymiselementtinä on naarailla munasolujen tuotanto ja koirailla pariteltujen naaraiden määrä. Tästä Bateman kehitti ajatuksen, jonka mukaan "koiraat luonnostaan yrittävät iskeä naaraita, ja naaraat ovat siveitä." Tätä ideaa kutsutaan Batemanin periaatteeksi (Bateman's principle). Hienostuneemmassa muodossa sen voisi ilmaista vaikkapa siteeraamalla Batemania itseään: "In most animals the fertility of the female is limited by egg production which causes a severe strain on their nutrition. In mammals the corresponding limiting factors are uterine nutrition and milk production, which together may be termed the capacity for rearing young. In the male, however, fertility is seldom likely to be limited by sperm production but rather by the number of inseminations or the number of females available to him... In general, then, the fertility of an individual female will be much more limited than the fertility of a male... This would explain why in unisexual organisms there is nearly always a combination of an undiscriminating eagerness in the males and a discriminating passivity in the females."

Batemanin periaatteessa on perää monilla eläimillä sen vuoksi, että naaraat panostavat jälkeläisiin, esimerkiksi sikiönkehitykseen, runsaasti panostamalla. Tämä johtaa naaraiden sitoutumiseen. Selvää on myös se, että jos harva sukupuolen X edustaja harjoittaa seksiä useamman sukupuolen Y kanssa, ja sukupuolen edustajia on (kuten yleensä on) saman verran, niin sukupuolen X edustajat pyrkivät harjoittamaan seksiä laajemmin, mutta sukupuoli Y sen sijaan valitsee, joten X:ään kohdistuu seksuaalivalintaa.
1: Tosin tässäkin "nainen ei ole yksin": Nimittäin eräillä merihevosilla nimittäin koiras ottaa poikaset suojaan pussiinsa. Ja erikoista kyllä, näillä lajeilla naaraat ovat koristeellisia ja yrittävät liehitellä koiraiden suosiota. Syynä on se, että koiraiden panos sitoo ne, ja naaraat ovat vapaita. Se ei kuitenkaan ole mikään sääntö, vaan pikemminkin se vaatii tietyt rajatut erikoiset ehdot. Kyseessä on poikkeus. Tosin suhteessa Batemanin periaateeseen tämä esimerkki ei ole mikään ristiriita: Koiraat ottavat siinä suuremman panoksen jälkeläisistä. Tässä perustelussa naaraalle asetetut olennaiset ominaisuudet ovat poikkeuksellisesti koiraalla, joten voidaan sanoa että tämä lähestyy sitä että "jos tädillä olisi munat, se olisi setä". Tässä tilanteessa tätä asiaa on todella mietittävä, tosin sanonnan tulkintatapa on kieltämättä hieman poikkeuksellinen.

Periaate on siis ihan kohtuullinen yleistys. Se ei kuitenkaan ole mikään "kaikkialla pätevä laki". Periaatetta onkin kritisoitu muutamalla asialla:
1: Batemanin periaatteen perustelu rakennettiin hänen kärpäsillä tekemänsä koejärjestelmän pohjalta. Ja suurin osa tuloksista johtuikin koejärjestelystä. Hän ei toki manipuloinut tuloksia tarkoituksella, vaan yllättävät asiat muuttivat tilannetta: Oli elementtejä joita ei osattu ottaa huomioon, koska niistä ei tiedetty. Yksinkertaisesti: Koe kesti liian vähän aikaa, ja siihen oltiin sattumalta valittu epäedustava laji: Tämän kärpäslajin lajin naaraat parittelevat noin kerran viikossa, mikä on harvinaista ; monilla muilla lajeilla naaraat ovat innokkaampia, tai ainakin tiukempitahtisia. Lisäksi selvisi, että itse asiassa kokeessa käytetylläkin lajilla naaraat, joilla oli useampia parittelukumppaneita tuottivatkin enemmän munia, mutta tämä tulee esiin vasta pidemmän tarkasteluajan yhteydessä.
2: Periaatteelle tuli vaikeuksia siitä, että tutkijat havaitsivat, että naaraat linnuista simpansseihin käyvät vieraissa. Syrjähypyt olivat yleisiä, ja sitä tavattiin paljon jopa niillä lajeilla, joilla oli pysyviä pesimäkumppaneita. Tämä saatiin selville "isyystesteillä", eli testaamalla geenejä. Nämä testit "eivät huijaa", eli ne ovat aika vakuuttava todisteen lähde. Koiras tuskin ryhtyy tuottamaan toisten yksilöiden sukusoluja, joten toisen koiraan jälkeläiset kertovat nimen omaan naaraan taipumuksista.
3: Samoin ongelmia teorialle tuli mustasukkaisuudesta. Monen lajin koiraat vahtivat naaraitaan mustasukkaisesti. Ne eivät ole sen sijaan yrittämässä iskeä uusia naaraita, vaan pitäytyvät vanhoissa. Seksuaalinen kilpailu johtuukin siitä, että naaraat ovat kevytmielisiä. Ja esimerkiksi mustasukkaisuus on evolutiivisesti järkevä valinta vain jos naaraat harjoittavat syrjähyppyjä. Yksiavioinen ja kranttu naaras ei tekisi mustasukkaisuudesta toimivaa lisääntymisstrategiaa. Jos naaras on siveä ja yksiavioinen, mustasukkaisuus on voimavarojen tyhmää kohdistamista.

Syitä on monia: Bateman toki laski yksittäisen siittiön ja munasolun määrät, mutta se ei suinkaan ollut kaikki. Häneltä unohtui kokonaismäärä: Esimerkiksi kasvit joutuvat tuottamaan paljon siitepölyä, ja monet sienieläimet joutuvat tuottamaan valtavia määriä siittiöitä. Syynä on se, että ajalehtivat siittiöt tuskin ainutkaan kohtaa munasolua. Siksi lisääntymisen varmistamiseksi on tuotettava valtavasti siittiöitä. Ja niiden kokonaismäärä on vaikuttava panos. Ihmisetkin tuottavat runsaasti siittiöitä suhteessa munasoluihin. Määrän ja laadun kilpaillessa, se, kumpi on halvempaa, riippuu paljolti tilanteesta ja olosuhteista.

Mutta tietenkin tähän liittyy "mutkan kautta" muitakin asioita. ("Rivo luonto" sisältää jännittäviä asioita.)

Miehuuteen ei siis riitä ihmiselläkään se, että "riisuu housunsa". Naaras saa etuja moniavioisuudesta(polygamia) montaa reittiä:
1: Tyytymätön naaras kun voi vaihtaa koiraaseen, joka hoitaa puuhat paremmin, tai panostaa enemmän vaikkapa jälkeläisten hoitoon. Tämä naaraiden moniavioisuus korostuu myös sitä kautta, että isäehdokkaat voidaan saada panostamaan jälkeläistenhoitoon. Jälkeläisillä on kuitenkin koiraiden geenejä, joten niistä kannattaa pitää hieman huolta. Etenkin jos niiden määrä on vähäinen. (r -strategiassahan tuotetaan paljon poikasia ja niihin ei panosteta, kun taas K -strategiassa tuotetaan muutama jälkeläinen ja tätä sitten hoidetaan tarkasti.)
2: Lisäksi naaras voi tavoitella etuja spermakilpailun kautta, tällöin naaras parittelee lukuisten koiraiden kanssa ja tätä kautta urokset tällä lajilla joutuvat panostamaan enemmän siittiöiden tuotantoon. Kun usea koiras on hedelmälliseen aikaan tekemisissä lisääntymisasioiden kanssa, näistä hedelmällisin on todennäköisimmin jälkeläisien isä. Toisaalta jos syntyy useita poikasia, niin on mahdollista että kaikilla on eri isä, ja tätä kautta jälkeläisillä on enemmän variaatiota.
___2.1: Spermakilpailun yksi erikoinen seuraus on "koiraan epävarmuus". Eläimillä ei ole isyystestejä. (Tosin ei ihmisilläkään se helppoa ole: Testin pyytäminen on ns. "epäluottamuksen osoitus". Tosin niin on sen antamatta jättäminenkin..) Näin esimerkiksi pronssijassana -linnuilla naaras perustaa haaremin, jossa se parittelee kaikkien koiraiden kanssa. Se hyppää koiraalta toiselle, ja koiraan vaihtoehdot ovat joko hypätä vieraissa ja olla hoitamatta munia, jolloin jo saavutetut jälkeläiset tuhoutuvat, ja tilalle saadaan vain joko ei ketään, tai toinen yhtä epärehellinen pronssijassana -neitokainen. Tai sitten hoitaa munia. Koiras hoitaakin jälkeläisiä ruokimisen ja hautomisen ajan, eikä se tämän aikana luonnollisesti ehdi parittelupuuhiin. Naaras haaremeineen saa siis neljä kertaa enemmän jälkeläisiä, kuin naaras joka olisi yksiavioinen.
_____2.1.1: Tosin epävarmuuskin saa koiraat kehittämään erilaisia strategioita. Esimerkiksi rautiaisilla syntyy tuke, jolloin ensimmäiset varmistavat isyytensä (tosin tämän vuoksi rautiaisille on kehittynyt myös tapa nokkia edellisen sementit pois. Eli kaksi strategiaa, joista ensimmäinen tekee jotain ja toinen poistaa edellisen. Yhteenlaskettuna tämä lähestyy sitä kuin kumpaakaan ei olisi. Evolutiivisesti ajatellen tämä ei kuitenkaan ole "turhaa työtä" vaan ominaisuuksista on ollut hyötyä tietyissä olosuhteissa.) Tämän lisäksi rautiaiskoiraat ovat keksineet toisenkinlaisen tilanteeseen sopeutumisstrategian: Koiraat osallistuvat poikasten hoitoon sen verran, miten paljon ne ovat parittelleet poikasten emon kanssa.

Naaraalla on kaiken kaikkiaan useita syitä olla moniavioinen. Esimerkiksi seuraavia:
1: Koiraiden siittiöt loppuvat.
2: Monet lajin koiraat ovat steriilejä.
3: Sen muilla seksikumppaneilla on huonoja geenejä, tai ne ovat rumia.
4: Jälkeläisten muuntelu on olosuhteiden tai muun syyn takia tärkeää.
5: Se haluaa syötävää tai apua jälkeläisten hoidossa.
6: Se kilpailuttaa siittiöitä spermakilpailussa.
7: Se haluaa synnyttää hämmennystä siitä, kuka on jälkeläisten isä ja tätä kautta sitoa useiden koiraiden voimavaroja jälkeläisten hoitoon.

Naaraiden seka -avioliitto ei siis ole mikään toimintahäiriö tai patologia. Naaras joka käy vieraissa, ei ole välttämättä "sairas".

Toisaalta moniavioisuus ei ole aina järkevää: yksiavioisuus(monogamia) on tiettyjen ehtojen vallitessa viisas: Karkeasti sanoen yksiavioisuudesta on oltava hyötyä sekä koiraalle että naaraalle. Muussa tapauksessa vähintään toinen puolisko "käy vieraissa".
1: Tosin tämä voi syntyä hieman yllättävilläkin tavoilla Esimerkiksi hyvä vaimo -teoriassa naaras rajoittaa vikittelymahdollisuuksia sillä, että kun kaikki naaraat ovat pakkomielteisen uskollisia puolisoilleen, ei vieraisiin hyppäävä koiraskaan saisi puolisoa.
___1.1: Tämä taas viittaa siihen suuntaan, että jos naiset ovat tiukan yksiavioisia, ei uroskaan panosta turhaan vikittelyyn. (Batemanin periaate ei tässä kohden toteudu.) Tosin tämä teoria on yksityiskohta ei pääsääntö: Se, että naaras tarvitsisi koiraan apua, jotta jälkeläiset eläisivät voi toki sitoa koiraan auttamaan jälkeläisten hoidossa, sitoo koiraan auttamaan, mutta itse asiassa se ei pakota naarasta olemaan uskollinen puolisolleen. Siksi esimerkiksi paksuhäntäoravamakeilla uskottomuus on yleistä, vaikka koiraat hoitavatkin jälkeläisiä ahkerasti ja sitoutuneesti. Kuitenkin jos naaraat ovat yksiavioisia vankkumattomasti, strategia on yksi mahdollinen tapa saada koiras sitoutuneeksi.
2: Toinen syy on se, että kumppanin löytäminen on vaikeaa. Tällöin kun "jostakusta saa kiinni, siitä ei kannata päästää irti." Vaihtoehtona on tällöin oman lisääntymisen riskeeraaminen, joka on niin suuri että se peittoaa mahdolliset toiset löytyneet puolisot ja näiden kanssa saaneet jälkeläiset. "Liian epätodennäköistä riskeihin nähden". Tämä voi syntyä esimerkiksi vaaran kautta: Jos naaraan saaminen vaatii vaikka vaarallista matkaa, kannattaa pysyä saman puolison kanssa. Mutta jo lajin harvinaisuus voi olla riittävä tekijä. Ja tietenkin sukupuolitauditkin ovat osa riskiä. Riskejä voi siis tulla montaa reittiä.
3: Aggressiivisuudellakin on tietty suhde yksiavioisuuteen. Sillä yksiavioiset lajit ovat tavallisesti sellaisia että ne vahtivat puolisoitaan. Ne ovat siis aggressiivisia muita samaa sukupuolta olevien kanssa. Toisaalta myös aggressiivisuus aikaansaa yksiavioisuutta: Jos joku on naaraan X kanssa ja on aggressiivinen, tämä tuottaa riskejä; Vaikka laji ei olisi yksiavioinen, niin tilanne jossa joku näkee että naaraan luona on vihainen uros, niin siitä seuraa se, että riskejä ja tappelua on luvassa jos naarasta käy hurmailemassa. Naaraan löytyminen alkaakin vaatimaan sitä seikkailua. (josta kohdassa 1.2 muistutettiin.) Tätä kautta aggressiivisuus ja mustasukkaisuus ruokkivat yksiavioisuutta, joka taas ruokkii mustasukkaista aggressiivisuutta.
4: MAD -teoria (Mutually Assured Destruction) taas toimii niissä tilanteissa, joissa jälkeläisten hoito epäonnistuu jos kumpikaan vanhemmista luopuu hoidosta. Näin jälkeläiset sitovat molemmat vanhemmat yhteen, ja seurauksena on yksiavioisuus. Tämän tapainen syy on esimerkiksi monilla sarvinokkalajeilla. Niillä naaras muurautuu puuhun, suojellakseen pesää munarosvoilta. Koiras taas ruokkii sekä naarasta että poikasia muninnan aikana. Naaras ei taatusti puun sisällä harjoita syrjähyppyjä, mutta koiraskaan ei voi vain lähteä livohkaan, koska muuten sen jälkeläiset kuolevat. (Ja muutkin naiset ovat puun sisällä. Pirulaiset. ~ "Hyvä vaimokin" nostaa tässä vaihessa päätään, erikoisella tavalla.)

Ihmisillä seksuaalivalinnan suuntaa ei ole niin helppoa luokitella, kuin voisi luulla. Sillä yleensä koristautuminen on nimen omaan seksuaalivalinnan kohteen ominaisuus. Tätä kautta naisten meikkaaminen on merkki siitä että miehetkin valitsevat. Tällöin mies ei vain juokse jokaisen naisen perässä. (Miehet myös pitävät tietyistä piirteistä enemmän kuin toisista.) Ennen taas miehet olivat koristeellisia. Muodillakin on tässä suhteessa paljon tekemistä. Selvää on kuitenkin se, että ihmiset, sekä miehet että naiset, ovat jossain määrin mustasukkaisia. Ja jokaisella on enemmän "oma kulta" tai ainakin "valittujen muutaman joukko". Syrjähyppyjäkin tapahtuu. Toisaalta ihmisillä avioliittokäytännötkin vaihtelevat. Osassa kulttuureista ollaan selvästi yksiavioisia, kun taas esimerkiksi haaremit ovat tunnettuja "ulkomaan ihmeitä". Yhteisöt, joissa yhdellä naisella on useita koiraita taitaa kuitenkin olla melkoisen harvinainen tilanne.

Ihmisten käyttäytyminen näissä asioissa on melko kompleksista, joten ei siitä sen enempää. Jokainen voi omalta osaltaan miettiä omia, puolisonsa, sukulaistensa ja muiden strategioita ja käytöstä.