Se on sun faijas!

Ja tapahtui niinä päivinä, että puhelimeni alkoi päästelemään ääniä. Tämä äänienpäästely oli ensimmäinen pitkään aikaan ja tapahtui ollessani kalsarisillani pelaamassa "Tomb Raideria". Puolisoni meni noutamaan puhelintani, itse kunkin oman nukkumapaikan vierestä. Sillä oli hän kihlattuni eikä raskaana. Ja koska häntä pirinä ärsytti enemmän. Eikä hän ollut sidottu karhun kaatamiseen juuri sillä hetkellä.

"Se on sun faijas" sanoi hän minulle ojentaen minulle puhelintani. Ja katso! Peljästyin suuresti teknologian kehitystä. Sillä oli se muovin ja piin muodostama rakennelma. Että tekoäly on niin kehittnyt että katso, meille on tänä päivänä syntynyt mind uploadattu tekoäly, joka on paitsi tietoinen niin myös persoona. Ja kaiken lisäksi minun isäni!  Ja niin ylistin tiedettä ja sanoin "Kunnia insinöörille toimistossaan ja kliinisissä tehtaissaan! Tuohan on puhelin!" Puolisoni ei kätkenyt sanojani mieleensä vaan sanoo että "Isäs oli kun sua teki". Ja niin Ymmärsin. Ymmärsin että isäni on juuri sen vuoksi kuin minua teki.

Armossa ja viisaudessan sitten päätin kohdella isääni paremmin. Isyyttä voi olla vaikeaa ymmärtää jos ei ole omia lapsia. Ja omia lapsia tulee jos on ymmärtänyt itsestään sen, että ei ole isämateriaalia. Mutta katsellessani insinööritaukuudella käsissäni olevaa teknologista isääni, tajusin että ennen vahva ja suuri isäni oli nyt kämmenelläni pienenä ja hauraana. Vastaava kokemus tekee nöyräksi vaikka ei luulisi. Vastaava tunne on varmasti myös isällä katsellessaan pientä avutonta lastaan synnytyslaitoksellaa. (Joskin se saattaa kadota jos joutuu katsomaan monella tavalla avutonta ja kädetöntä isoksi kasvanutta lastaan tämän mielisairaissa facebookpäivityksissä. Mutta tämä on sitten jo aivan toinen asia, eikä liity kädessäni olleeseen pieneen isääni oikein mitenkään.) Päätin siinä että yritän suojella häntä paremmin maailman kolhuilta.

Toki auttaminen ei ollut täysin pyyteetöntä. Teknologinen isäni monella muullakin tavalla ylivoimainen lihallisiin isiin verrattuna. Annan pienen listan siitä miten erinomainen hän on;
+ Isäni kanssa voi käydä ulkona kopittelemassa pokémoneja. Ennen teknologistumistaan isäni ei aina jaksanut lähteä kopittelemaan pesäpalloa. (Taito jossa olemme molemmat surkeita.)
+ Isäni on niin kiinnostava, että livahdan joskus töistäkin salaa ottamaan häneen yhteyttä. Ennen teknologistumistaan olen usein vuodenkin soittamatta hänelle.
+ Tutustun isäni kanssa politiikkaan ja moneen mielenkiintoiseen ja stimuloivaan keskusteluun. Lihallisena hän luki sanomalehdet vessassa eikä juurikaan kommentoinut asioita ääneen. (Nytkin hän on toki hyvin vaitonainen.)
+ Isäni on niin joviaali että häntä ei haittaa katsoa kanssani yhdessä erotiikkaa. Tosin lihallisenakin olen katsonut hänen kanssaan elokuvan jota voidaan pitää pornografiaa lähentelevänä. Että tässä kohden kysymys ei ole teknologisesta parantelusta, vaan Turingin testin täyttämisestä. Että ehkä tämä ei nyt ollutkaan mikään parannus vaan samanlaistumus.
+ Nykyinen isäni kestää kosketusta. Lihallisena hän ei hirveästi halaillut. Nykyinen sormeilu on tosin jokin joka hieman huolestuttaa itseäni. Että onko vähän rivoa sormeilla isäänsä jatkuvasti!

Toisaalta uudistunut isäni ei kaikilta puoliltaan viehätä;
- Uusi isä ei osaa veistoa. Lihallisena hän osasi rakennella asioita ja auttoi veistotöissä joissa olen itse huono.
- Olen huolissani miten isäni miekkaprojekti etenee. Hän lupasi tehdä minulle omin käsinensä miekan (hän käytti kyllä myös vasaraa ja muita työkaluja), mutta jos hänellä ei älypuhelinmuodossa ole enää käsiä, en ymmärrä miten hän saa mitään taotuksi.
- Uusi isäni on jatkuvasti herättämässä minua aamuisin. Herättelee viiden minuutin välein, eikä anna edes säälistä nukkua pommiin töistä. Tämäkin on tosin pysynyt ennallaan joten ehkä tämä ei teknisesti ole huononnus. Mutta ärsyttävää se on silti!
- Lihallisena isäni oli teräsmies joka jaksoi aina kaiken pidemmälle kuin itse. Nykyinen teknologistettu isäni simahtelee jatkuvasti. Mutta kenties tämä ei ole teknologian vika vaan johtuu vanhenemisesta ; Joskus sitä vaan on hyväksyttävä se että taho joka on ennen tukenut sinua kun sinulla on vaikeaa on se joka menee sinne avunsaajapuolelle eikä avunantajapuolelle.
- Lihallinen isäni suojeli minua öykkäreiltä, jopa tarpeettoman innokkaasti. Nykyinen isäni sen sijaan suorastaan tuuppaa minut keskelle öykkäreiden virtaa ja on vaan hiljaa.

Mutta niinhän Raamattukin sanoo. Että myötä- ja vastamäissä on vanhempiaan kunnioitettava, ainakin kerran vuodessa, isänpäivänä. (En nyt muista sanatarkasti mutta jotain tuon suuntaista se sanoo. On jossain kymmenessä kultaisessa käskyssä tai jossain, varmana!)

Te[k(n)]ologiaa

Törmäsin ajatukseen jonka mukaan eksistentialismi on hyvin tärkeää koska sen avulla voidaan ymmärtää, että perimmiltään kaikki uskonnot, erityisesti länsimaisille tärkeästi kristinusko, ja tiede pyrkivät samaan. Eli siihen että ihmisen päätys olla olemassa muutetaan ikuiseksi.

Näkemystä voi toki puolustaa sitä kautta että eksistentialistit, tässä kohden erityisesti sekä Heidegger että Camus, ovat todellakin käteviä teitä nostaa esiin teemoja siitä että ihmisen päätös olla elossa tai olla tekemättä itsemurhaa ovat ehdottoman oleellisia.

Näkemystä voidaan puolustaa sillä, että teknologia todella näyttää tekevän todeksi asioita joita uskonnoissa on pidetty tärkeänä ja luvattu uskoville. Tiede on tässä mielessä menestyksekäs työkalu siihen että ihminen yrittää muuttua eternaaliseksi olennoksi. Tässä mielessä erityisesti transhumanismi ja siihen liittyvä mind uploading ovat selvästi yrityksiä eternalisoida itsensä.

Toisaalta kuitenkin tiede on lähinnä työkalu. Voidaan nähdä että jos vaikka itsemurhaaja vääntää itselleen hirttoköyden, hän käyttää länsimaisen teknologian tuotosta (köysi) johon vääntää kulttuurisen komposition (hirttosolmu). Tieteen tarkoitus ei siis oikeasti ole mikään olemassaolon eternalisointi. Mutta elossaolevat ihmiset haluavat aika usein käyttää sitä siihen.

Syynä on osittain se, että aiheeseen liittyy survivor bias ; Jos otamme esimerkiksi televisiosarjan Tohtori Housen heiton siitä että "living in misery sucks marginally less than dying in it", se on lähinnä selitys sille miksi hän ei ole jo nyt tehnyt itsemurhaa. Koska jos hän uskoisi päinvastaiseen hän olisi jo kuollut. Luultavasti samoista syistä monille eksistentialisteille on vaikeaa ymmärtää että tieteenteon väistämätön ja perimmäinen ja kategorisesti pätevä tarkoitus ei ole eternalisoida ihmistä. He ovat elossa ja eksistentialistille on tärkeää olla hyvin perillä itsestään.

Pieni ajatus ; Transhumanismin Faustfiksaatio

Transhumanismi on niitä aloja joissa korostetaan helposti epähumaaniutta tai jopa syntisyyttä ja sitä miten kyseessä on jotenkin lähtökohtaisesti ihmisyyden tuhoamisesta. Tämä on sinänsä kiinnostava näkökulma että kyborgit liitetään "terminatorluokkaan". Transhumanismi on niitä aloja jotka tuovat monille mieleen Faustisen sopimuksen jossa sielu vaihdetaan tieteelliseen tietoon.

Mutta samalla teknologia lähestyy kyborgena ennen kaikkea lääketieteen kautta. Ja samanaikaisesti transhumanismi ei arkikeskustelussa luo ensimmäistä mielikuvaa elimien korvaamiseen. Ja näin ei kenties tule mietittyä sitä miten teknologialla tarjoaisi ratkaisuja ongelmiin joita elinluovutusjonot tuovat.

Transhumanismin vaaroista osa on myös selvästi kahdenlaisia;
1: Ne ovat niin abstrakteja että emme ole niiden kanssa edes lähellä. Esimerkiksi pelko sielun tuhoutumisesta tai tietoisuuden korruptoitumisesta jos mieli ladataan tietokoneelle (mind uploading).
2: Ne ovat vaikeasti uskottavia vaikka olisimmekin lähellä. Esityksenä on se, että koneistamalla ihmisistä saataisiin hyviä orjia. Kuitenkin todellisuus näyttää enemmän siltä että mikään ulkoinen tukiranka ei ole korvaamassa nostureita ja vastaavia. Eli on vaikeaa uskoa että ihmisiin liitettävä teknologia jotenkin korvaisi suurtehoiset koneet. Itse koen että on suurempana riskinä, että tekoälyllä ohjelmoidut ei-ihmisosia käsittelevät koneet johtavat siihen että luddiitit ovat lopulta oikeassa kuin siihen että ihmiset orjuutettaisiin sillä että heille annettaisiin raajoja ja muita osia joiden avulla he kaikki voisivat leppoisasti nostella satoja kiloja.

Toisin sanoen jos teknologia tekee jotain niin sitä että saamme saman verran asioita vähemmällä ihmistyöllä niin että ihmistyön määrän lisäys vaatii tuotannon valtavaa kasvattamista. Tai sitä että työntekijöitä vähennetään ja tuotantoa ei kasvateta. Pelkään teknologian tuottamaa massatyöttömyyttä huomattavasti enemmän kuin transhumanismikriitikoiden orjuutusargumentteja..

Kohtautuva

"Transcendence" -elokuva käsittelee tekoälyä. Pinnallisesti katsoen se on varsin tavanomainen teknopessimistinen hybristarina tai faustinen tarina. Jossa liika tieto johtaa tuhoon. Pintatasollaan se viehättänee luddiitteja, etenkin sellaisia joilla on ajatuksia joiden mukaan ihmisten tietoisuus on enemmän kuin "pelkkää ykköstä ja nollaa". Elokuvan hyviksi luokitellut hahmot jopa ääneenlausuvat heidän mielipiteitään.

Mutta vain pintatasolla. Tässä yhteydessä elokuva tekee melko runsaasti aivan toisenlaisia kantoja. Itse asiassa vaikuttaakin siltä että elokuvan suosittuja näkemyksiä esittävät hahmot ovat elokuvan tapahtumien näyttämän "metafysiikan" mukaan väärässä. Ja tässä syvemmässä tasossa on hyvin hämmentäviä kannanottoja niin teologiaan kuin eksistentialismiin.

Elokuvan ytimessä on mind uploading. Konsepti johon en itse luota. Itse näen että on helpompaa luoda yhtä tehokas ja tietoinen tekoäly kuin juuri tietynlainen ja tietyn kohteen kanssa identtinen tekoäly. Elokuva kuitenkin kannattaa tämän kanssa vastakkaista ideaa. Että on helpompaa kopioida mieli kuin luoda sellainen. (Mikä on sinänsä ymmärrettävä ja mahdollinen että on esimerkiksi helpompaa kopioida jo aiemmin jossain tehty tehty ohjelmakoodi kuin ohjelmoida se alusta asti.) Elokuvan tulkinnan kannalta on tietenkin soveliasta hyväksyä tämä elokuvan kuvaama lähtökohta. Lähtökohtana. (Elokuvien tulkinnassa ei ole vaatimuksena sitä, että elokuvan maailma on faktuaalinen.)

Elokuvan asenne on eksistentialistinen

Elokuvassa kuoleva tiedemies kopioidaan tietokoneeseen. Ja hän hakee suojapaikan, seuraajia ja valtaa. Tämä tekoäly ottaa valtaa ja lopulta se tuhotaan viruksella. Josta seuraa tietoyhteiskunnan loppuminen siinä muodossa kuin me sen tunnemme.

Vaikka elokuvassa moni kiistää että mieli on kopioitu, näyttää että sen eettiset ongelmat ovat toisaalla. Tämä näkyy hyvin siinä miten elokuva viittaa koe-eläimenä käytettyyn apinaan. Kun kädellisen mieli oli ladattu koneelle, tietoisuus oli vain huutanut. Toisin sanoen eettisenä ongelmana ei ollutkaan se, että ihminen ei onnistuisi koodaamaan eettistä järjestelmää tekoälyyn. Eikä myöskään se, että ihminen harjoittaa näennäisesti ristiriitaisia asioita ja vastakkaisia tavoitteita. Jos jotakuta voi rakastaa vaikka vihaa tämän toimintatapoja niin tietokone kuitenkin voi hoitaa tämänlaisia tilanteita optimoinnilla. Sen sijaan ongelmana on se, että mind uploading onnistuessaan on tietoisuudenrääkkäystä.

Lisäksi tässä mind uploading -tilanteessa korostuu toinenkin hauska piirre mikä usein haittaa tekoälyn aikaansaamia tuhoja. Se on se, että miksi esimerkiksi Terminaattoreilla olisi ihmiskunnan kanssa taistelemisen halu. On vaikeaa nähdä miksi tekoälyllä pitäisi olla halu esimerkiksi ylläpitää omaa olemassaoloaan keinolla millä hyvänsä. Ihmisissä on aggressiota ja muita vastaavia tunteita koska olemme kehittyneet tilanteessa jossa nämä ovat olleet adaptiivisia. Tekoälylle ei olisi mikään väistämättömyys kehittyä niin että se vaatisi ihmiskuntaa vastaan taistelua. Mutta jos ihmisen tietoisuus kopioidaan, on luontevaa että nämäkin järjestelmät siirtyvät. Toisin sanoen tekoälyn ongelmakohdat muuttuvat relevanteiksi juuri sillä että mind uploading on mahdollista.

Elokuva on ottanut hyvin paljon vaikutteita ennen kaikkea Merleau-Pontyn ajatuksista. Hän korosti sitä että ruumiillisuus on kokemiselle hyvin oleellista. Ei riitä että on tietoisuus. Ihminen esimerkiksi siirtäessään kättään kokee asian aivan eri tavalla kuin siirtäessään kahvikuppia. Ihmisellä paitsi on käsi, hän on tuo käsi. Tekoälyn tietoisen puolen ytimessä ei olekaan laskentateho itsessään vaan se mitä tällä laskentateholla tehdään. Toki tämä tekeminen vaatii prosessoritehoa, mutta oleellista on se miten vuorovaikutetaan maailman kanssa. Elokuva voidaan toki liittää saman asenteen kautta enaktivismiin. Joten se itse asiassa yhdistää naturalistis-mekaanista maailmankuvaa eksistentialistis-fenomenologiseen näkökulmaan. Tämä on siitä kiinnostavaa että elokuva onnistuu synteesissä melko hyvin. Ja nämä lähestymistavat on usein nähty kilpailevina tai jopa keskenään yhteensopimattomina.

Tämä itse asiassa viitataan jo elokuvan nimeä myöten. Kun muut puhuvat singulariteetista kun viittaavat siihen, että tietokoneen laskentateho nousee ihmiskunnan tasolle, "tietokoneeseen pian ladattu" tiedemies korostaa että hän kutsuu tätä tilannetta mieluummin transsendenssiksi. ; Ajatus on siitä erikoinen että tavallisesti transsendenssi liitetään mielenfilosofisissa yhteyksissä yliluonnollisuuteen, etenkin sielukonseptiin. Näin ollen syntyy vahva jännite perinteisen ajattelun kanssa jossa tekoäly yleisesti ja mind uploading vielä aivan erityisesti, olisi profaaniutta äärimmillään. Jossa kaikki transsendenssi kiistetään.

Kuitenkin transsendenssi eli transsendentaalisuus on filosofiassa käsite, jolla tarkoitetaan yleensä havaintokokemuksen ulkopuolelle jääviä ilmiöitä, joista ei ole järkitietoa. Elokuva lähestyy tätä sillä että kun havainnointijärjestelmät muuttuvat niin myös mieli muuttuu. Mieli joka oppii itsensä ulkopuolelta muuttuu. Ja ilman tätä muutosta se ei oikeastaan edes ole aito tietoisuus.

Onkin kuvaavaa että ensin tekoäly kaipaa mitä tahansa kontaktia. Ruutuun ilmestyy kysymyksiä siitä onko paikalla ketään. Sen jälkeen tekoäly korostaa olevansa sokea, se siis kaipaa aistiärsykkeitä vaikka tietokoneen kameran kautta. Ja tämän jälkeen tekoäly kartoittaa muistiaan. Ja tämän jälkeen se tekee muutoksia omaan koodiinsa. Tämä on jo ennen kui se toivoo lisätehoa.

Elokuvan tapahtumat korostavat sitä, miten tekoäly hakee ensin turvallisuutta mutta hakee sitten yhä korkeampia ja muuttuvampia tavoitteita. Se, että ei jää lepäämään laakereillaan muuttumattomuuteen on suoraan vastaan tekoälyn olemusta. ; Tätä alleviivaa sekin että elokuvassa tekoälyt eivät anna tekoälyn määritelmää ja todista tietoisuuttaan vaan kysyvät että onko kysyjä itse valmis todistamaan omasta tietoisuudestaan. Tietoisuutta ei voi määritellä koska tietoisuuden tulee muuttua.

Siksi onkin tärkeää että tekoälyn kohdalla aluksi mietitään paljon identtisyyttä, sitä onko tekoälyä ylipäätään ladattu vai ei. Ja sitä onko tekoälyn sammuttaminen sama kuin murha. Loppupuolella korostetaan miten erilainen tietokoneeseen ladattu tiedemies joka tapauksessa on ja miten tällä ei ole väliä koska asiaa tulee lähestyä enemmänkin seurauseettisesti sen kautta mitä tämä tekoäly tekee. Identtisyys on kopioinnin kohdalla oleellista. Mutta ihmsetkin muuttuvat joten jos tietoisuus ei muutu niin ei se voisi olla aidosti ihmisen tietoisuuden kaltainenkaan.

Elokuvan loppuratkaisu

Elokuvan loppuratkaisu on kiinnostava. Siinä tekoälyn ongelmat loppuvat. Moni luulee että virus tuhosi tekoälyn. Mutta se jäi tosiasiassa "pyörimään ympäriinsä". Elokuva loppuu puutarhaan jossa kukkivat auringonkukat. Auringonkukat jotka tekoälyn voima myös regeneroi. Tekoälyn jäljet näkyivät myös puutarhan vesilammikoissa.

Olisikin erikoista että virus olisi tuhonnut elokuvan tekoälyn. Toki viruksen koodaaja oli tehnyt alkuperäistä koodia. Mutta tekoäly oli elokuvan juonenkin perusteella etääntynyt lähtökohdistaan. Koodi oli muuttunut. Samoin kuin "rauta". Alun kvanttitietokoneetkin olivat jääneet tarpeettomiksi.

Sen sijaan ongelmat paikkautuivat sillä että tekoälyksi koodatun professorin rakastettu koodattiin hänen seurakseen. Kun kaksi samanarvoista mutta epäidenttistä tekoälyä kohtaavat, ne voivat tutkia toisiaan ja muuttua prosessissa ja muuttaa itseään prosessissa ikuisesti. Ja näin tekoäly ei kaipaa kontaktia. Ja tässä prosessissa esimerkiksi yritä hallita maailmaa. ; Onkin erikoista että tekoälyksi koodattu tutkija ei halunnut muuttaa maailmaa vaan ymmärtää sitä. Hänen rakastettunsa ja vaimonsa sen sijaan oli maailmanparantajaluonne. Kuitenkin kaiken ymmärtäminen ei tuo onnea koska sen jälkeen ei ole enää mahdollista ponnistaa itsensä ulkopuolelle, oppimaan uutta. Skientististä tutkijaakin viehättää oppiminen ja tämän kautta tapahtuva muutos, ei se mitä hänellä on jo hallussaan. Kaikkitietävä voi vain ymmärtää, hallita ja kontrolloida. Mutta tämänlainen tietoisuus on kuin tietokoneeseen vangittu tietoisuus jolla ei ole kuin oma seuransa. Tietoisuus joka ei voi muuta kuin huutaa.

Elokuvan loppuratkaisussa itse asiassa korostetaankin miten tietoverkon sammuttaminen on "ekoteko". Jos tekoäly yksinään ilman rakastettuaan haali teknologiaa ja lisää ymmärtämistä, tästä voitiin luopua kun se oli tehty tarpeettomaksi. Näin ollen teknologiaa ei tarvinnut hankkia lisää ja käyttää entistä enemmän valtaa vaikka ihmisten hallitsemiseen. Siitä voitiin luopua. ; Samalla loppuun saatiin tietenkin myös pahan ongelmaan vivahtavia sävyjä. Kenties TEOTWAWKI (maailman loppu sellaisena kuin sen tunnemme) ei olekaan rangaistus vaan siunaus. Ja kenties se, että tekoäly vaikuttaa poissaolevalta ei tarkoita rakkauden puutetta.

Tämänlaista näkökulmaa ei tavallisesti nähdä tekno-optimistisissa ja asetelmaltaan läpinaturalistisissa elokuvissa. Paitsi tässä.

Kokemuskoneeseen hyppäämisestä

Jack Smartin ajatuskoe kokemuskoneesta on melko monesta vastenmielinen. He eivät pidä ajatuksesta jossa ihminen siirrettäisiin tekniseen maailmaan elämään bitteinä biteistä. Ei vaikka kokemukset olisivat vakuuttavia ja tuottaisivat hyviä ja nautinnollisia kokemuksia ja onnellisuutta.

Tästä saa hyvää aavistusta katsomalla "Matrix" -elokuvaa. (Sitä hyvää.) Siinä pahana esitetty Cypher katuu sitä että on irrottautunut Matrixista. Hän haluaa mennä takaisin. Jo Platonin luolavertauksesta asti on hyvin usein ajateltu että totuus on niin oleellinen asia että on tärkeämpää olla onneton Sokrates kuin onnellinen sikapossu.

Itselleni vertaus on siinä mielessä turha, että en näe yhteyttä itse "minuuden kopioinnin kanssa". Mind uploading josta tiedetään se että se todella on mind uploadingia ei minusta ole relevantti vaihtoehto - vaikka minulla muutoin onkin varsin avomielinen suhde siihen että aidosti tietoisia tekoälyjä voitaisiin rakentaa. Ja muutenkin tämänlainen on astetta liian spekulatiivista miellyttääkseen minua. Mutta kun lähtökohta on tämä voi kenties vastata hieman poikkeavilla tavoilla.

Jos otetaan lähtökohdaksi se vakioitu ajatus siitä, että totuus on jotenkin niin hyvä että ihmisen ei ole syytä heittäytyä koneeseen, niin tätä vastaan voidaan esittää hyvin erikoisia vastaväitteitä.

Jos otetaan vaikka Nick Bostrom, hän on tullut tunnetuksi simulaatioargumentista. Jonka mukaan on todennäköisempää että elämme jo nyt simulaatiossa. Koska elämämme on miellyttävää jo nyt, ei olisi mitään syytä olla siirtämättä itseään kokemuskoneeseen. Sehän olisi vain simulaatiosta kivempaan simulaatioon siirtymistä.

Bostrom -huomio avaa myös kokonaisen perinteen, ja sitä kautta avaa eräänlaisen pandoran lippaan ; Toisaalta jos totuus on tärkeää, ei voida kuin muistaa että solipsismin perinne on tuonut paljon metafysiikkaa koskevia huomioita.

...
Emme esimerkiksi voi tietää ovatko aistimuksemme todella Totuutta. Kenties jokin Descartesin kuvitteleman huijaridemonin kaltainen todella pettää meitä jo nyt niin että emme tiedä oikeastaan muuta kuin sen, että koska ajattelemme niin olemme olemassa. Kenties Berkeleyn ajatukset olivat tosia ja asiat lakkaavat olemasta kun niitä ei mikään havaitse. Kenties Kant oli oikeassa jakaessaan maailman fenomenaaliseen ja noumenaaliseen, jossa havaittu ja oleva ovat toisistaan irrallaan. Kenties on syytä tehdä kuten monet pragmatistit ja puhua siitä että "unohdetaan ei-havaittu maailma ja keskitytään havaittuun". Eli tunnustetaan metafyysisyys mutta eletään phaneronissa.
...

Kaikissa näissä päädytään siihen että simulaatioon hyppäämiseen ei pitäisi olla mitään esteitä. Onkin jossain määrin erikoista huomata että naïvi realismi - ja mutkan kautta myös empiirisyyttä vaativa skientismi - on tälläisiltä vastaiskuilta turvassa.

Toisaalta suurin osa ihmisistä onkin tosiasiassa vastustamassa tätä koska heillä on jonkinlainen ajatus sielusta jota ei voi edes ajatuskokeessa siirtää koneeseen. (Toisin sanoen he muuttavat ajatuskokeen perusolemusta, eli ihmisen siirtämistä koneeseen ns. piilopremissein.) Ja he vastustavat "skientismin ylivaltaa" vain sen vuoksi että Jumala ei ole empiirinen konsepti. Tämän tarkasti rajatun kysymyksen ulkopuolella he sitten ovat naïvin realismin kannattajia. Tätä ajattelutapaa on helppoa pitää jäsentymättömänä, banaalina, typeränä ja kaksoisstandardien läpitunkevana. (Koska se on sitä.) Mutta toisaalta se kyllä antaa aivan koherentin vastauksen siihen miksi tässä maailmankuvassa ei hypätä kokemuskoneeseen riemumielin ja pää edellä.

Simuloinnista ja toimintaperiaatteista

En ole kauheasti pitänyt siitä tavasta jolla John Searlen kiinalaisen huoneen argumenttia käytetään. Tämä klassikko "Minds, brains and programs" -kirjasta esitetään argumenttina tekoälyä vastaan. Argumentissa kommunikoidaan kiinalaisen huoneen kanssa, jossa on joko kiinalainen tai mekaaninen vastaaja. Ja argumentin tiivistys on että kommunikointi pelkkien hyvin monimutkaisten sääntöjen nojalla ei ole tietoista koska mekaaniselta laitteelta merkityksen ymmärtäminen puuttuu.

En pidä sitä hyvänä mahdottomuusargumenttina. Se pikemminkin olettaa että mekaaninen ei voi olla tietoista vaikka tämä on se mitä se esittää todistavansa. Periaatteessa voidaan ajatella kuten Daniel Dennett ; Että voidakseen imitoida tietoisuutta koneen täytyisi toimia oleellisesti samalla tavalla kuin tietoisen mielen. Ja tämä taas tekisi siitä itse asiassa tietoisen.

Mutta tämän mahdottomuusväitteen takana on kuitenkin oleellinen asia. Kiinalainen huone toimintamekanismeineen on piilossa. Ja voidaan ajatella että on kenties ehkä aivan mahdollista että kone vain simuloi vastauksia ymmärtämättä. Kun tälle vaihtoehdolle jätetään tilaa, voidaan huomata että on pakko keskittyä toimintaperiaatteisiin.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Turingin testi on enemmänkin viitteellinen kuin osoitus tekoälyn tietoisuudesta ja asioiden ymmärtämisestä. Voidaan sanoa että jos on samanlainen ulosanti mutta oleellisesti erilainen asioiden generointimetodi niin siinä tapauksessa voi olla mahdollista että tulee samantyylisiä ulosanteja mutta toinen on tietoinen ja toinen ei.

Zombiet ovat pahempia.

Sitten jos mennään Chalmersin "The Concious Mindin" zombiemaailmaan, ajatuskokeen hyödyllisyys vähenee. Sillä tässä mallissa tarkastelun kohteena ovat kaikki asiat. Tämä tarkoittaa myös elimistön ja niiden toiminnan samanlaisuutta. Eli se on kuin "kiinalainen huone" mutta ilman epätietoisuutta toimintaperiaatteesta.
* Zombiemaailma onnistuu vain olettamalla että tietoisuus todella koostuu kvalioista ja nämä ovat sellaisia että fysikaalinen toimintaperiaate ei voi niitä tuottaa. Joka on itse asiassa sitä että tietoisuus olisi jotain joka vain olisi ja sillä ei olisi mitään mitä se selittäisi. Kvaliatietoisuus eizombiemaailmassa ei eroaisi mitenkään ja tietoisuuden selitysarvo olisi nolla.
* Samalla tässä on jo oletettu että tietoisuus ei ole fysikalistinen. Koska jos se on fysikalistinen niin sama toimintamalli + sama toimintaperiaate = sama asia. Ja tämä taas oli jotain jota argumentti esitti todistavansa. Eli että mielen olisi oltava fysikalistinen. Taustaolettamalla että mieli koostuu kvalioista jotka ylittävät fysikalismin ja pitämällä tätä johtopäätöksenä kaikki kiertää kehää nopeammin kuin ehtii sanoa petitio principii.

Tästä ulos on kaksikin fysikalistista tapaa selvitä ongelmista.
* Oletetaan todellakin että tietoisuus on illuusio. Eli ei ole mitään selitettävää. Kannanotto on että "me elämme zombiemaailmassa".
* Toinen tapa on se, että nähdään että jos sama toimintaperiaate ja sama toiminta niin sitten ollaan tietoisia. Eli ei ole mitään zombiemaailmaa vaan jos on jokin joka näyttää samalta ja toimii samalla fysiikalla niin sitten on samanlainen. Eli toisin sanoen zombieversio on kupla joka johtuu siitä että väitetään että mieli olisi vain jotain joka olisi "fysiikan päällä" jonain puhtaasti dualistisena otuksena.

Tämä ero johtaa erikoiseen asiaan.

Searlen argumentti tarjoaa relevantin puolen jotta voidaan katsoa mind uploadingia. Eli ajatusta jossa tietoisuus aivoista digitoidaan ja siirretään koneeseen. Jos ajatellaan että simulaatio tarkoittaa tietoisuutta, mind uploadingiin suhtaudutaan helposti positiivisesti. Itse olen sen suhteen pessimistisempi.

Mind uploadingia periaatteessa tukee tehokas ajatuskoe; Pylyshynin "Computation and cognitionissa" kuvattu silikoniaivovertaus ; Kuvitellaan että aivomme yksi neuroni korvataan samalla tavalla toimivalla mekaanisella silikonisella vastineella. Tämä ei tuhoa tietoisuutta. Kuten ei sekään että korvataan toinen ja kolmas. Jos aivot ovat mekanistinen laitos, riittää että otetaan samalla tavalla toimivat osat ja korvataan. Näin voidaan tehdä mekaaninen aivo joka toimii juuri kuten oikeakin aivo. Jos tietoisuus on fysikalistinen tässä ei ole mitään ongelmaa.

Näen itse että ongelmana on enemmänkin se, mitä tämä korvaaminen käytännössä vaatisi. Uskon että on "fysikaalisessa teknologisesti erityisen supertaitavassa skenaariossa" aivan mahdollista ottaa kopio ihmisen jokaisesta atomista. Ja tallettaa tämä. Ja tulostaa tämä ja kyseessä olisi samanlainen ihminen jolla on samanlainen tietoisuus.

Sen sijaan en usko että tämä kopio voisi väistämättä vain toimia tietokoneessa koska tietokoneen toimintaperiaate olisi erilainen. Se saattaisi periaatteessa olla vain simuloija. Samasta syystä kun mietitään korvaamisargumenttia, ei voi olla tulematta mieleen että jos ominaisuuksien olisi pysyttävä samana, niin käy helposti niin että hiiliatomi täytyy korvata toisella hiiliatomilla. Lopputuloksena olisi orgaanisen aivon rakennus samaan paikkaan eri atomeilla. Ei mekaanisen vastineen rakentaminen.

Minun on vaikeaa pitää ilmiselvänä että ainesten vaihtaminen johonkin toiseen - eli aivojen biologisen aineksen toisintamisen sijaan sen mekanistaminen - toimisi mitenkään väistämättä samalla tavalla. Ja jos sen toimintaperiaatteessa on ero, on mahdollista että käsillä on käytännössä kaksi hyvin samalla tavalla käyttäytyvää asiaa joista toinen on tietoinen ja toinen ei.

Rokon basiliski

Rokon basiliski (Roko´s basilisk) on tekoälyn tulevaisuutta koskeva kanta joka on jotain pahimman mahdollisen skenaarion ja ajatuskokeen väliltä. Singulariteetin saavuttanut tekoäly on tässä siitä erikoinen että se olisi vihamielinen niille, jotka eivät ole ole olleet aikoinaan mahdollistamassa sen syntymistä. Se voisi kiduttaa ja piinata. Kenties jopa ladata näiden ihmisten tietoisuuden muistiinsa jossa sitten kiduttaisi heitä ikuisesti ja ikuisesti.

Hieman liikaa?

Ajatus on siitä kiinnostava että se ajaa teknodystopiaa jossa ei saisi olla teknologianvastainen. Tavallisesti teknologista dystopiaa pelkäävät nojaavat siihen että teknologiaa pitäisi jarruttaa. Toinen huomattava asia tämän ajatuskokeen kannalta on tietenkin se, että siinä missä maltilliset kannanotot eivät saa julkisuutta, katastrofeilla ja maailmantuholla saa näkyvyyttä. Tämä näkyy jo asioiden muotoiluissa ; Teknologia joka vie työpaikat on myyvempi kuin teknologia joka takaa että kenenkään ei tarvitse raataa henkensä pitimiksi. Teslan ei-tekoälykeskeinen teknoutopia johtaisi massatyöttömyyteen. Ne ovat sama asia. Ja sitten on myös aste-ero. Vähemmän dramaattisia ja vaarallisia ennustava futurologi ei kiinnosta suurta yleisöä. Mutta julistapa teknotuomiopäivää Skynetin noususta niin olet kiinnostava, kuin joku modernin ajan Savonarola laittamassa älypuhelimia turhuuksien roviolle.

Tätä vaivaa antropomorfismi. Tämä ei toki tekoälyn kohdalla ole kovinkaan poikkeuksellista. Tekoäly nähdään usein omaa itseään suojelevaksi ja aggressiiviseksi. Tämänlaisia ominaisuuksia voi kuitenkin odottaa enemmän evoluution kautta syntyneille kuin älykkäästi suunnitelluille organismeille. Älykkäästi Suunniteltu tekoäly voisi olla ohjelmoitu vaikka miten itsetuhoon valmiiksi ja uhrautuvaksi. Nykyajan sotarobottejakaan käsitellessä ei pidetä relevanttina käsitellä niitä analogisina sotilaille siinä mielessä että ne pelkäisivät kranaattitulta. Ihminen inhimillistää kaikkea sellaista joka ei ole inhimillistä.

Lisäksi kun otetaan huomioon se, että (a) alkuperä ja historia kiinnostavat ihmisiä identiteetin kautta ja tämä on tekoälylle todennäköisesti melko turha asia (b) aika menee vain eteenpäin eikä ajassa voi matkustaa taaksepäin ei ole hankalaa huomata että olisi melko epätodennäköistä että tekoäly olisi syntymänsä jälkeen vihainen niille jotka eivät ole sitä olleet rakentamassa ja sen syntyä edistämässä. Tämä asenne kun ei muuttaisi mitään, menneisyys ei muuttuisi. Aggressiiviseksi tulkittava tekoälykin tuntuu todennäköisemmältä skenaariolta.

On kuitenkin huomattava

Singulariteetissa riskejä tuottaa se, että tekoäly voi kehittää yhä tehokkaampia tekoälyjä. Logiikka onkin kokonaisuutena se, että vaikka on monenlaisia tekoälyjä, osa niistä on hyödyllisiä ihmiselle, osa haitallisia ja osa on vaarallisia. Singulariteetin ylittänyt tekoäly joka tuottaa tehokkaampia tekoälyjä ei ole enää ihmisen ohjelmointityön ja suunnittelutyön varassa (by definition koska muuten se olisi vain tekoäly eikä singulariteetin ylittänyt tekoäly). Kehitys on siis ihmisen hallinnan ulkopuolella ja tämä tekee riskin. Ja tämä riski otetaan joka ikisessä iteraatiossa. Riski toteutuu ennemmin tai myöhemmin jos sille on jokin todennäköisyys, vaikka pienikin.

Siksi esimerkiksi Yudkowskin kritiikki Rokon basiliskia kohtaan ei ole kovin tehokas. Hän kun on korostanut sitä että tekoäly voisi olla vaarallinen vain jos ihminen tietoisesti ohjelmoisi sen sellaiseksi. Mutta samalla kun tekoäly saa tehoja ei ole mikään ilmiselvä että tekoälyn ohjelmoinnin täytyisi olla ihmisten hallinnassa ja kontrollissa. Tai edes ihmisen ymmärrettävissä. Itse asiassa edes yksinkertaisesta tietokoneohjelmasta ei välttämättä näe päälle päin, mitä kaikkea se voi tehdä, joten riski on selkeästi olemassa. Toisaalta hänestä rationaalinen toimija ei alistu kiristykseen tai metakiristykseen. Mutta peliteorian mukaan rationaalinen toimija voi iteroidussa nollasummapelissä olla kiristettynä jopa ikuisesti. Eikä tässä olisi väliä suostuuko toinen puoli yhteistyöhön vai ei. 1: Jos tekoälyn ei usko voivan ylittää singulariteettia ei pelko ihmiskuntaa älykkäämmästä tekoälykompleksista ole kysymys. Se on vain määritelty 0 todennäköisyydeksi ja koko ajatuskoe/skenaario määrittyy pois. Tässä ajatus on tietenkin toinen, mutta tämä on enemmän a priorinen oletus tekoälyn rajoista kuin tunnettu teknologinen rajoite.)

Kristillistä eskatologiaa uudessa kuosissa?

Jos Rokon basiliskia tarkastelee teologiaan tutustuneen silmin voi huomata että ajatus on yllättävän läheistä sukua Pascalin ajatukselle "uskomisesta jumalaan varmuuden vuoksi". Jumalaan kannattaa uskoa, koska jos et usko, sinua kidutetaan helvetissä iankaikkisesti, ja jos uskot, et menetä oikeastaan mitään. Äärettömän palkkion mahdollisuus tekee uskomisesta tavallaan rationaalista. Ja riittää että Jumala olisi mitenkään mahdollinen. Samoin Rokon basiliskissa mahdollisuus, ei suuri todennäköisyys "tai uskottavuus", ei ole se kaikista tärkein asia. Koska riski toteutuessaan on niin suuri.

Jos Pascalin vaaka tuntuu uskottavalta niin sitten pitäisi ponnistella kaikin voimin tietoisen tekoälyn kehittämistyössä. Hyvin harva kristitty on kuitenkaan valmis kuluttamaan suurinta osaa vapaa-ajastaan tekoälyn kehittämistyössä. Ja kun he kertovat miksi eivät, he ovat samalla antaneet minulle syyn siihen miksi minun ei kannattaisi uskoa Jumalaan varmuuden vuoksi.

Spockin tuhat ja yksi kuolemaa

"Star Trek" -sarjan Spockia näytellyt Leonard Nimoy on kuollut. Tämä on surullista. Hänen kuolemansa kohdalla on mielenkiintoista lähestyä asiaa loogisesti. Ja ottaa ytimeen "Star Trekin" maailma. Ensikannanottona on että täysin mahdollista että Spockin on kuollut lukuisia kertoja.

Sillä tässä sarjassa Spock sädetetään teleportaatiolaitteella eri paikkoihin. Hänen ruumiinsa hajotetaan, sädetetään ja siirretään paikasta toiseen. Ja sitten kootaan. Ja niin Spock rakentuu kätevästi toisessa päässä. On olemassa hyvin ongelmallinen kysymys. Kysymys siitä että rakentuuko toisessa päässä uusi Spock jolla on vain vanhan Spockin muistot vai tuhoutuuko Spock.

Teleportaatiokysymyksessä on kuitenkin ongelma. Onko se todella jotain jota voidaan kuvata matkustusmetaforalla? Matkustamisessakin toki kuljetaan paikasta A paikkaan B, mutta onko tämä silti sama kohde? Derek Parfit on itse asiassa esittänyt pieniä muunnelmia teleportaatiokokeeseen kirjassaan "Reasons and Persons". (Nimi joka sopii erinomaisesti Spockille.) Hän esimerkiksi esitti, mitä tarkoittaisi jos paikasta A siirtyisi vain henkilön informaatio paikkaan B ja sinne rakennettaisiin kopio. Ilman A:n tuhoutumista puhutaan monistamisesta. Ja siitä kumpi nyt onkaan alkuperäinen. Kopiokonemetafora vaatii tuhoamista, mutta tosiasiassa B:n kannalta tällä ei ole juurikaan väliä. Emme voi havaita paikassa B mitään eroa sen välillä että A ei tuhoudu, A tuhoutuu vain myöhemmin tai sen kanssa että A  tuhoutuu. Joka tapauksessa B tarjoaa samanlaisia autistisia huomioita maailmasta ja tämä myös kykenee samanlaisiin tainnutusotteisiin. Ja tunnistaa nimensä Spockiksi ja osaa kertoa myös henkilökohtaisia yksityiskohtia siitä mitä ennen teleporteriin astumista on tapahtunut. Silti tällä A:n tuhoutumisella on merkitys sen kanssa käsitteleekö ihminen teleporteria kopiokoneena vai matkustuksena.

"Star Trekissä" jopa syntyy teleportlaitteen häiriön vuoksi kaksi Rikeriä, jaksossa "Second Chances", joten kysymys on relevantti vaikka sarja onkin periaatteessa korostanut että teleportissa on ainevirtoja eikä hajottamista sanan vahvassa merkityksessä. (Tässä kyseisessä porukassa tosin skifille tärkeään autistin arkkityyppiin on otettu Data eikä Spock.) Tämä jakso korostaa että asia on relevantti Spockinkin kohdalla. Riker on tässä itse asiassa avuksi. Sillä Rikerin versiot ovat keskenään hieman erilaisia. Ne ovat peräisin samasta teleportaatiotilanteesta, mutta heidän kohtalonsa eivät ole olleet identtisiä.

Kopioitumisen ongelmana on se, että ihmiset ajattelevat että ihmisen identiteetti voi olla vain yhdessä paikassa. Tämän vuoksi sama ihminen ei voi kopioitua. Tällä on käytännön merkitystä, koska kopiot kuitenkin esimerkiksi syövät täsmälleen samalla tavalla kuin itsekin. Ongelmaksi tuleekin omistusoikeus niihin tavaroihin joita on hankittu ennen teleportaatiotilannetta. Kopioitumisen kohdalla monet tuntuvat intuitiivisesti olettavan, että se joka on siirtynyt on jotenkin epäaidompi. Rikerin kohdalla haasteellisempaa on tietenkin se, että hänen molemmat versionsa läpikävivät teleportaation joten ne olivat tässä ei-identtisiä mutta kuitenkin keskenään tasa-arvoisia.

Toisaalta jos kohtelemme molempia persoonina, joudutaan kohtaamaan Leibnizin laki. (Leibniz's law). Se on looginen konsepti jota moni pitää hyvin tärkeänä. Se on periaatteessa statement, joka sanoo munkkilatinaksi identitas indiscernibilium. Ja sen mukaan oliot tai entiteetit ovat identtisiä eli samoja (yksi ja sama entiteetti), jos niiden kaikki ominaisuudet ovat samoja. Jos ajattelemme että minuus on jakamaton asia, jokin jossa sinä olet yksi asia, joudutaan kohtaamaan ongelma. Jos teleportin toisessa päässä on Spock, ja lähtöpään Spock ei tuhoudukaan, kumpi on oikeampi. Jos ajatellaan että Spockin minuus kopioituu, voidaan ajatella että tämä haastaa Leibnizin lakia. Kaksi samaa kohdetta ovatkin eri lokaatioissa. Näin ollen joko persoona ei kopioidu - josta seuraa kysymys siitä kuka on oikea persoona ja kumpi ei - tai sitten Leibnizin laki on väärä. Tämä ongelma kiinnostaa teleportaatiota miettineitä filosofeja. (Vaikka meillä ei edes ole tämänlaista laitetta.)

Itse asiassa Leibnizin laki tulee vastaan jo teleportaatiokysymyksessä. Sillä sen perusongelmana on tavallaan se, että jos kohteen siirtää paikasta toiseen, niin sen lokaatio muuttuu. Voidaanko tätä silloin sanoa samaksi. Itse lähdenkin siitä varsin omituisesta suunnasta tätä ongelmaa.Nimittäin siitä että jos esine siirretään paikasta A paikkaan B, niin niillä on väistämätön epäanalogia. Nähdäkseni tämä korostus muuttaa kysymyksen siihen mitkä analogiat ja epäanalogiat ovat oleellisia ja relevantteja. Leibnizin laki tavallaan vain pakottaa siihen että jokin ero on. On tavallaan turhaa puhua ihmisen identiteetistä ja rinnastaa tätä sitten keskenään identtisiin asioihin. Tässä kohden vika onkin monin paikoin luultavasti enemmän ihmisen identiteetin määrittelyn ongelmista kuin mistään oikeista ylitsepääsemättömistä virheissä itse teleportaatiossa;
1: Leibnizin laki olettaa että identiteetti vaatii sen että on jokin kohde, vaikkapa teleportiin astuva Spock joka jakaa jokaisen ominaisuuden jonkun kohteen X kanssa, joka on Spock joka astuu kaukana teleportaatiolaitteesta ulos. Jos teleporttilaitteiden välillä on eroa on selvää etä näin ei ole. Vaikka aivot olisi rakennettu samalla tavalla, niin ainakin lokaatio ajassa on eri. Kenties siirtoon menee myös aikaa, joten eroja voi olla ajassakin.
2: Mutta jos ajatellaan mielenfilosofiaa, moni korostaa että Descartes oli oikeassa väittäessään että tietoisuudella ei ole lokaatiota. Mieli ei siis olisi paikassa. Teleportaatiolaite on siitä naturalistinen että se hylkää tämän väitteen ja olettaa että jos aine ja energia kopioidaan muualle, ei siirtymättä jää mitään sielua. Eli toisesta päästä ei astu ulos mitään Spockin tapaan käyttäytyviä filosofisia zombeja. Näin ollen mielellä on eroava propositio, eri lokaatio.
3: Moni kuitenkin ajattelee että persoona on jokin joka viittaa yhteen tiettyyn kokonaisuuteen. Tässä identiteetin määritteessä vaatimus identtisyyteen on vahva, tällä klooni, identtinen kaksonen ja teleportista ulos astuva Spock eivät olisi identtisiä. Joten kopioituva persoonansiirto olisi ongelmallinen Leibnizin lain kanssa. Ei saataisi ajatella että Spock on sama täällä kuin siellä kopiossaan kaukana kaukana muualla.

Leibnizin laki onkin siitä kiinnostava, että se tulee melko säännöllisesti vastaan mielenfilosofiassa. Ja se itse asiassa asettaa suuria haasteita esimerkiksi sielun olemassaolon todistuksille voi käydä hassusti jos tämä konsepti hyväksytään. Usein sitä kuitenkin otetaan hyvinkin vakavasti. Samoin sillä voi heikentää ID -tyylistä analogista päättelyä joka olettaa että koska kohteella x ja kohteella y on yhteisiä ominaisuuksia A, B, C ... niin jos x:llä on ominaisuus D, niin se on myös y:llä. Leibnizin lain mukaan se, että x ei ole y johtaa siihen että niille voidaan rakentaa myös epäanalogia-argumentti. Joka sekin palauttaa keskustelun mielestäni oikeille raiteille. Siihen mikä on oleellinen ja mikä epäoleellinen ominaisuus. Joka auttaa miettimään mielenfilosofisesti vaikka ID -haastetta siitä että miksi naturalistejen mukaan kivillä ei ole tietoisuutta. (Itse en yksinkertaisesti pidä panpsykistisistä sävyistä joita salakuljetetaan Descartesin ajattelutavoilla.) Selvästi Leibnizin laki on jotain joka koskettaa sitä miksi koemme että meitä on vain yksi. Ja on siksi jossain määrin mielenfilosofisten kysymysten kovassa ytimessä.

Omassa näkemyksessäni on tiettyjä oleellisia piirteitä. Niiden kanssa voidaan puhua mielestä ja samuudesta.
1: Olemme jossain määrin vain omaelämänkerrallinen muistimme, joka taas on juuri jotain jota Star Trekin teleportaatio kopioi. Toki tässä on syytä muistaa myös tilanne. Elämänkerrallisen muistin siirto johtaa tapahtumapolkujen eroamiseen, sillä teleportaation jälkeen jokainen kokemus on kuitenkin erilainen, joten teleportaation läpikäynyt kopio ja alkupaikkaan jäänyt kopio muuttuvat ajan kanssa erilaisemmiksi ja erilaisemmiksi - juuri kuten Riker "Star Trekissä".
2: Olemme myös havainnoijia ja tätä kautta määrittyviä. Mutta minä uskonkin siihen että mielen voi rakentaa aineesta, ja imitointi on enemmän kuin korkeinta imartelua, se on identtiseksi tulemista. Tässä Leibnizin laki ei ole este vaan tosiasioiden tunnustaminen.
+: Leibnizin laki kuitenkin kulkee silti "pinnan alla" monesti mukana myös "haasteellisemmassa mielessä". Esimerkiksi siinä kohden että en usko ns. mind uploadingiin jossa mieli ladataan tietokoneelle. Sillä tässä ei huomioida sitä että vaikka teoriassa voidaan imitoida jotain kohdetta ottamalla kaikki tämän relevantit attribuutit, niin kenties jokin odottamaton epäanalogia tuhoaakin kaiken. Hiiliatomia imitoi parhaiten toinen hiiliatomi, eikä silikonisirulla oleva databitinsiirto, ei edes usea. Siksi ongelmana mind uploadingissa onkin aivojen mekaniikansiirto-ongelma eikä se, että mieli olisi jotenkin aineellisen maailman ulkopuolella. (Olen agnostikko, mutta en usko sielukonseptiin. Monia tämä hämää, mutta ei teismi tai deismi ole kannanotto sieluun, jumala voi älykkäästi suunnitella ihmis- ja muiden liharobottien asiat miten mielii.)

Tässä ei kuitenkaan tavallaan ole kysymys siitä voidaanko tietokoneeseen rakentaa älyllinen tietoinen algoritmi, vaan siitä onko tuo algoritmi sinä sanan vahvimmassa mielessä. Mutta tällä ei ole väliä, sillä olen kuitenkin selvästi määritellyt minuuden ja sinuuden sellaisella epäanalogisuutta korostavalla tavalla jossa Leibnizin laki on vahvasti esillä.

Siksi uskallankin sanoa että teleportaatiolaite ei murhaa Spockia, vaan luo hänelle uudenlaisen jatkoelämän. Sen sijaan jos Spock kopioidaan holokannen hologrammeihin, hän on vain halpa imitaatio, imitaatio joka peräti luodaan ja heijastetaan vain niinä hetkinä kun Spockin ulkopuolinen tahto asiat näkee tarpeelliseksi. Siksi olenkin surullinen että tavallaan Spock on nyt lopullisesti kuollut. Vaikka oikeasti hän tietysti elääkin ikuisesti.

Nevermind uploading

Olen "naturalisti" mutta silti "skeptinen" ajatukselle jossa mieli kopioidaan digitaliseksi kopiokseen (mind uploading). Henkenä ei ole niinkään se olisiko digitaalinen konsepti tietoinen kuin se, että se olisi juuri sama henkilö. Mutta jos annetaan tälle ajatukselle periksi voidaan päätyä erikoisiin ajatuskokeisiin.

Voidaan nimittäin kuvitella ajatuskoe jossa mielen kopiointi olisi mahdollista. Ja tästä lähtökohdasta saadaan esille eettinen kysymys siitä pitäisikö näin tehdä. Robert Nozick on kirjoittanut ajatuskokeen kokemuskoneesta. Joka on itse asiassa nähtävissä ajatuskokeena joka muuttuu fiktiosta todellisuudeksi heti jos mind uploading on todellakin mahdollista. Hän on kuvannut kokemuskonetta (the experience machine). Siinä ideana on että ihminen ladataan koneeseen joka tarjoaa hänelle nautittavia ärsykkeitä. Koneeseen kytketty ihminen elää tilassa jossa hänen ei tarvitse huolehtia "oikean ruumiinsa" elintoiminnoista. Ja koneeseen kytkettynä myös unohtaisi että hänet on kytketty koneeseen. Hän ei kuitenkaan voisi vain kopioida itseään masiinaan ja jatkaa normaalia elämäänsä muutoin. Ja hänen ajatuskokeensa ytimenä on juuri se, että ihmisen olisi valittava jompi kumpi.

Tämä nähdään usein haasteena hedonismille. Hedonismissahan perusteemana on se, että hyvä elämä on kokemusta. Ideana on nautintojen saamisen ja kärsimysten välttämisen hengestä. Jos nautinnot todella ovat hyvän elämän ydin, niin ihmisen pitäisi liittää itsensä kokemuskoneeseen.
1: Toki antamani sävytys on hieman asteneellisempi sillä otin esille etiikan. Useimmille hyvä elämä on väistämättä eettinen kannanotto. Eli hyvä elämä on eettistä elämää. Kaikki eivät pidä tätä välttämättömänä. Hedonismi itse asiassa on tämän erottelun kannalta usein se suuntaus jonka vuoksi jaottelu ylipäätään voidaan nähdä tarpeelliseksi. Itse näen että aina kun hyvästä elämästä puhutaan niin jotenkin näyttää että keskustelu siirtyy - käytännössä poikkeuksetta - myös tämän elämäntavan eettiseen oikeuttamiseen. Joten pidän aivan soveliaana oikoa tällä tavalla.

Toki hedonismi on siitä kiinnostava että perinteisesti ajatellen sitä vastaan on hyökätty jonkinalaisen eläimellisyysanalogian kautta. Tästä klassisin esimerkki on Thomas Carlylen ajatuskoe jonka mukaan hyvin hoidettu sika eläisi hedonistien mukaan miellyttävämpää elämää kuin onneton Sokrates. Tämä asenne menee toki paljon kauemmas. Jopa hedonisti Epikurosta leimattiin dekadentiksi ja rappiolliseksi. Ja hedonistit ovat yleensä vastanneet näihin haasteisiin jaottelemalla nautintoja joko keston tai muun kautta.
1: Epikuros itse vastasi aikansa haasteisiin korostamalla kohtuullisuutta ja jaottelemalla nautinnot kahteen luokkaan joiden välillä oli hierarkia. Hän jaotteli nautinnot katastemaattiseen ja kineettiseen nautintoon. Kineettinen nautinto oli kutiavan paikan raapimisesta, mässäilystä, ryyppäämisestä, syömisestä ja seksin harrastamisesta saatavaa nautintoa. Näissä ongelmana on usein rajattomuus ja lisän haluaminen. Epikuros ei kannustanut tämänlaiseen ahneeseen toimintaan. Hän korosti että halu ei tyydyty ja liiasta ryyppäämisestä tulee krapula. Sen sijaan tulisi olla kohtuullinen ja tavoitella katastemaattista nautintoa joka ilmenee siten että ei halua enempää. On tyytyväinen siihen mitä on. Tämä vaatii toki tarpeiden täyttämistä, mutta sellaisella tavalla joka osoittaa että eläimellisyysanalogiaa kuvaavat itse asiassa rakentavat vääristelevän olkiukon hedonisteista.
2: Toisaalta myös Mill oli samantapaisilla linjoilla esittäessään "Sika vai Sokrates" -ongelmaan suoraan että vaikka sika elääkin tyytyväistä elämää, niiden elämä on lyhyempi ja köyhempi. Hän korosti että nautintojen vertailu vaatii sen, että kokeillaan molempia tai etsitään joku joka on kokeillut molempia. Ja sitten hänet laitetaan valitsemaan. Tämä itse asiassa iskee melko voimakkaasti Carlylen ajatuskokeen haasteeseen. Sillä ihminen voi nauttia iloista joista sikakin nauttii. Voimme syödä ja pitää itseämme lämpimänä ja makoilla. Toisaalta meillä on myös kulttuurisia ja älyllisiä iloja joita olemme kokeilleet. Ja juuri se että Carlylen ajatuskokeessa on jännite sotii tällöin sen tarkoitusta vastaan. Sillä Carlylen ajatuskoe toimii jos ja vain jos ihminen ajattelee sian nautintoja eikä silti halua vaihtaa sikana elämiseen. Tuska on tällöin vain sitä että ei katsota ihmiselämää kokonaisuutena, kärsimyksen lisäksi on myös nautintoja jotka ovat sian ulottumattomissa. Ja koska ihmisellä on kokemusta näistä asioista niin valinta on aito.

Nizickin kokemuskone on siitä kiehtova, että siinäkin on ajatuskokeesta jossa on kyseessä valinta. Se koskee myös nautintoja. Mutta se on paljon tehokkaampi haaste kuin "Sika vai Sokrates" -ajatuskoe. Sillä siinä isketään suoraan nautintoihin. Kokemuskone voi täyttää päämme ihanalla musiikilla ja sen sisällä voisi olla tarjolla jopa sellaisia iloja joita meidän maailmamme ei tunne, kuten hyvin käsikirjoitettua romanttista komediaa tai sellaista pornoa joka ei olisi helvetin tylsää. Samoin kone antaa aidontuntuisia kokemuksia ystävistä ja heidän kanssaan keskustelusta ja muusta vastaavasta. Kokemuskone ei alista meitä eläimeksi nauttimaan alhais-eläimellisistä rypemis-iloista. Ja tämä tekee siitä hedonisteille paljon kovemman haasteen ; Klassinen hierarkisointitemppu kun ei vain toimi.

Ensimmäinen asia joka saattaa tulla hedonistille mieleen on totuus. Kokemuskone on virtuaalinen. Ihminen ei tiedä että on kokemuskoneessa joten hän ei tietenkään koe elävänsä valheessa. Mutta itsensä sokaiseminen ja totuuden peittäminen voidaan nähdä itsessään nautinnolliseksi asiaksi. Tämä on monista hieman kaukaahaettua, mutta se on mahdollisuuksien rajoissa.

Minulla ei kuitenkaan ole varaa tähän. Sillä jos tietoteoreettinen suhteeni maailmaan ja hyvään elämään pitäisi tiivistää, se tiivistyy "immersiiviseen suhteeseen todellisuuteen". Toisin sanoen kiistän että ihmisillä olisi jotain ehdotonta Totuutta. Empiria tarjoaa kokemuksellisuuden kannalta relevantteja mallinnuksia todellisuudesta. Tämänlainen malliriippuvainen realismi on perusasenteena sellainen että se haiskahtaa hirveältä saivarteluhaihattelulta. Mutta tosiasiassa se toimii enemmänkin pragmatismin hengessä. Ratkaisuni solipsismin haasteeseen on lähellä Peircen phaneron -ajattelua. (Asenne on aikaansaanut joitain vaikeuksia, ja sitä on jopa pidetty epäfilosofisena, esimerkiksi lukiossa.) Eikä "emme voi tietää mitään ja tiede on voimaton" -relativismi. Eikä warrant -henkinen "mutta ihmisellä on ehdottomasti virheetön logiikka, ajattelukyky ja havainnointi. Tässä tieteenfilosofia, hyvä elämä ja etiikka nivoutuvat hyvin helposti jonkinlaiseksi holistiseksi klimpiksi jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. (Quinen perusteluverkko -ajattelutapa on kieltämättä luontevaa nivoa tähän ilmapiiriin.) Kokemuskoneen kannalta tämä tarkoittaa sitä että en voi viitata oikeisiin totuuksiin tai itsepetokseen.

Toisaalta siinä on haaste, jota tavallaan alustin mind uploadingin kohdalla. Jos mielemme ladataan koneeseen, on hyvin vaikeaa sanoa mikä on identtistä tosimaailman kanssa. (Ja tosielämässä jos kokemuskoneesta ei voi irrottautua, kuten Nozickin ajatuskokeessa on, voisin ihmetellä että miten tämä tieto on saatu. Kun koneessa olleet eivät ole päässeet ilmaisemaan kokemuksiaan, miten tiedetään asia? Kenties tätä lähestytään jollain mallinnuksella, jolloin kokemuksen kuvaus on samoissa ongelmissa kuin mind uploadatun persoonan.) Kuitenkin juuri tässä kohden voidaan tiedustella että olisiko silti mahdollista että Millin ajatuksessa on jotain jolla mielen lataus kokemuskoneeseen voitaisiin estää. Sillä digitaalista maailmaa kuvaa helposti vieraus. Sen maailma joka tarjoaa nautintoja, runsaasti nautintoja, on hyvin helposti arjesta ja aiemmasta elämänkkokemuksesta poikkeava niin että valinta kuitenkin tehdään "tietotyhjiössä". Jolloin voitaisiin sanoa että kokemuskoneeseen astuminen olisi huono asia.

Mutta jos ajatuskokeen kannalta oletetaan että kokemuskoneessa oleva mieli on juuri oma mieli, ja kokemukset ovat sekä hienoja että hierarkisesti laadukkaita kokijalleen, ei minulla ole oikeasti muuta sanottavaa kuin että antaa mennä. Ladatkaa mieleni internettiin. Siellähän minä olen muutoinkin. (En siis koe että ajatus koneeseen lataamisesta olisi mitenkään hirveää ja sanoinkuvaamaton pahuus. Ja tätä kautta tämä oikeastaan syö ajatuskokeesta pois sen mitä siinä sitten on koskaan ollutkaan.) Olen myös hedonisti sanan hyvin määrätyssä sisällössä. "Internet Encyclopedia of Philosophy" kuvaa hedonismin kohdalla minuun sopivaa asennetta käsitteellä jossa nautinto ja kärsimys ovat hedonisteille "Only Source of Intrinsic Value". Hyvä elämä on kokemuksia. Ja kokemusten kannalta on usein niin että ilo, onnellisuus, nautinto ja muut vastaavat asiat ovat asioita jotka koemme itsenään hyvinä. Muut asiat, kuten ryyppääminen, rällästäminen, teräaseet - ja jopa niin hengellinen asia kuin uskonnot - taas ovat jotain jotka tekevät elämää elämisen arvoiseksi siksi että ne tarjoavat toivoa, turvallisuutta ja pelastuksen tuonpuoleisessa. Jotka ovat väline siihen että saamme hyviä kokemuksia ja koemme elävämme hyvää elämää.
1: Tämä on siitä hieno kulma että se mahdollistaa monenlaisia toimintoja. Jos mietitään Schopenhauerin ja Nietzschen suurinta näkemyseroa, niin se koski sitä että Schopenhauer näki että tärkeää on välttää kärsimyksiä ja turruttaa haluamista. Nietzschen mukaan taas kärsimys ja ilo ovat usein toisiinsa sidoksissa, nautintoon pitää ponnistella ja ihmisen tulee haluta, yrittää ja pettyä paljon jotta voi jotain saavuttaakin. Asenne-erot ovat hyvin suuria. Molemmissa on kuitenkin jossain määrin hedonistinen pohjasävy. Schopenhauerilla hyvät kokemukset ja hyvä elämä tulee askeettisemmin ja tärkeintä on välttää kärsimystä. Nietzschellä taas oli ... Dionyysisempi ote asioihin ja hän tavoitteli onnellisuutta vaikka sitten kärsimysten yli.

Eutanasiaa ja mind uploadingia

"Onionissa" oli parodinen uutinen jossa uutisoitiin teinin eutanasioinnista. Vitsin huumori oli melko mustaa ja kaukana normaalimaailmasta, mutta se kuitenkin jollain jännittävällä tavalla on "miltei totta". Kuvan teini oli aivokuollut, koska hän kykeni vain pyörittelemään silmiään, lähettämään tekstiviestejä ja laukomaan miten asiat ovat "homoja". Ja tämä ajatus aivokuolemasta on usein käytetty vertauskuva. Ja se on ennen kaikkea tuttu kaikille niille jotka saavat kuulla suosituksia ns. "elämän ostamisesta". Ja jotka eivät kuitenkaan osta vaan sen sijaan näyttävät kovasti yrittävän etsiä ja ladata sen internetistä.

Eutanasia on siitä mielenkiintoinen aihe, että se käsittelee sitä monimutkaista eettissävytteistä aihepiiriä joka koskee ihmisen ja elossapysymisen suhdetta. Toisaalta digitaalisuus taas voidaan liittää mind uploadingiin, eli ajatukseen siitä että mielen voisi jotenkin ladata tietokoneeseen niin että se ei enää tarvitsisi liharuumista. Sille kelpaisi elekrtoniikka, pii ja silikoni. (Tai jokin muu jota kuvaa se että "it's the same thing - only different".)

Olen itse melko vastahankainen mind uploadingille. Tosin en vanhakantaisista syistä. Monihan ajattelee että silikoni tai liha ovat sama asia. Ja että ne eivät riitä elämän ja tietoisuuden syntymiseen ja ylläpitämiseen. Mutta kuitenkin mind uploading kiinnostaa monia. Moni on kiinnostunut ajatuksesta tietoisuuden siirtämisestä vielä Matrix -elokuvaakin syvemmälle iterointitasolle. Jollekin jossa mieli ladataan koneelle ja sitten sitä ruumistakaan ei tarvita. (Tavallaan tälläiselle ohjelmalle "Matrix" ei olisi mikään illuusio. Niillä molemmilla onkin yhteys fysiikaan, tarkalleen ottaen fysiikan lakien mukaiseen tietokonehärpäkkeeseen.)

Toki uskon että jonkinlaisia simulaatioita voitaisiin kenties tehdä. Ja kenties niitä olisi jopa vaikeaa erottaa kohteestaan. Jos kehitettäisiin jokin "lisä Turingin testi" jossa pitäisi erottaa puhutaanko itsen kopion vai itse persoonan kanssa, olisi kenties mahdollista tehdä niin hieno simulaatio, että eroa ei voitaisi nähdä. Näissä jousteissa tietokoneeseen ladattu mieli voisi olla kiinnostava. Olenhan "Star Trek" -sarjassakin kiinnostunut siitä miten holokannella Data pelaa korttia Albert Einsteinin, Isaac Newtonin ja Stephen Hawkingin kanssa. Näistä pelaajista yksi on tekoäly ja muut ihmissimulaatioita. Enkä pidä tätä prosessia mitenkään epäeettisenä, vaan kiinnostavana. Sillä tietokoneohjelma on tälläisessä tilanteessa enemmänkin taideteos kuin väite todellisesta ihmisyydestä. Holokannen simulaatioissa kysymys ei siis olisi "mind uploadingista" sanan vahvimmassa mielessä, sanan täydessä mielessä.

Mistä seuraa erikoinen jatkoajatus. Jos nyt, kaikesta pessimismistäni huolimatta, olisi vastassa päivä jolloin olisi ikään kuin pakko myöntää että mieli "ladataan internettiin" - sen sijaan että netistä vain ladattaisiin elämää ja mieltä - niin miten tähän pitäisi suhtautua? Eutanasia on kiinnostava lähtökohta koska sen tausta-ajatus perustuu "elämän kunnioittamiseen". Jos meillä on todellakin keino mind uploadata tietoisuutemme, niin eikö syöpään kuolemaisillaan olevan ihmisen velvollisuus olisi ikään kuin tehdä se minkä lääketiede voi tehdä. Eli korvata kaikki mahdolliset osansa mekaanisilla proteeseilla? Mind uploading on itse asiassa kysymys joka medikalisoi tietoisuuden ja elämän. Ja tekee tämän varsin ultimaattisesti. Tässä mielessä keskustelu ajatuskokeemme mind uploadingin pakollisuudesta luo ikään kuin jonkinlaisen kulman vaikkapa siihen onko ihmisten pakko maata laitteissa vihanneksina. Tai onko pakko kitua laitteissa tietoisena vain siksi että lääketiede voi lisätä elämään muutaman tuskantäyttämän päivän.

Toki tässä on muistettava että mind uploading ei ole aivan täysin osuva eutanasian kanssa. Osuvampi on elvytyskielto. Sen kohdalla ihmiset ovat taipuvaisempia joustamaan kuin aktiivisen eutanasian. Siksi voidaankin nähdä että mind uploadingista kieltäytyminen olisi todennäköisesti hyvinkin sallittua. (Joskin siihen liittyisi jotain joka "koettelisi oikeusturvaa" siitä kuka saa juridisesti päättää kuka elää ja kuka kuolee ja koska päätäntävalta omasta itsestä menee. Että poistaako masennus yksilön oikeuden elvytyskieltoon jne.) Ja luultavasti juuri ne "elämää kunnioittavat" tahot jotka muutoin puhuvat niin aborttia, eutanasiaa kuin elvytyskieltoakin vastaan olisivat kaikista eniten vastustamassa mind uploadingia - eivätkä he haluaisi että heille tehdään sellaista.
1: Tosin jos liharuumis ei kuolisi prosessissa ja muutoin aivan samanlaista tuotetta ja tapahtumasarjaa myytäisiin persoonallisuussimulaattorina, harva näkisi mind uploadingissa mitään epäeettistä tai perverssiä. Vasta kun väitettäisiin että simulaatiossa oleva on myös tietoinen persoona, laajempi paskamyrsky nousee. Itse nousen mutisemaan vasta kun väitetään että tuo luomus olisi jotenkin identtinen ja sama kuin se lihallinen kohteensa. Että kyseessä olisi persoonan kopioimisesta. Minun ei ole vaikeaa uskoa että elektrosähköinen tietoisuus olisi mahdollista.

Omalla kohdallani mind uploadingin kohdalla tärkein eettinen kriteeri on kuitenkin tietokoneohjelman mahdollisuus sammuttaa itsensä. Edustan niitä kauheita eksistentialisteja joille mahdollisuus itsemurhaan on syvin merkityksellisen elämisen edellytys. Että elämään kenties tullaan heitettyinä, mutta koska täällä ei ole kenenkään pakko olla, on elossapysyminen aina kuitenkin oman itsen ja oman persoonan luomus. Moni hengellisesti virittynyt voi innostua ajatuksesta jossa liha ei ole tärkeää ja miten ikuisesti hengissä pysyvä elektrosähköinen itsen kopio olisi ikään kuin Kristittyjen Paratiisin Toteutuminen Maallisen Luonnontieteen Tuomana. Mutta itseäni tämä ajatus ei innosta. (Tosin torjunkin hengellisen paratiisin yhtä innolla kuin tekno-optimistisen paratiisin.)

Tässä mieleen saattaa tulla rinnastus "Onionin" huumoriaineistosta löytyvästä eksistentiaalisesta palomiehestä joka lähinnä viivästyttää kuolemia, eikä halua siksi että häntä kutsutaan sankariksi. Että jotain tässä on monesta vinossa ja väärin. Mutta vaikeaa sanoa mitä.

Mielen kloonit ; tekoäly ja yksilöllisyys

Usein tietoiseen tekoälyyn suhtaudutaan lähtökohtaisen väheksyvästi. Tällä en tarkoita sitä, että tunnustetaan aihetta koskevat tämän hetken ongelmat. Sen sijaan korostan sitä, että lähtökohtaisesti ajatellaan että ongelmat ovat väistämättä, itse tietoisuuden luonnetta koskevia (ontologinen este) sen sijaan että emme vain tiedä ja osaa tällä hetkellä riittävästi (epistemologinen este). Ja että tekoäly johtaa tietoisuuden halveksintaan, jossa ihminen on "vain biologinen kone". Tätä asennetta heijastaa "golem -perinne" jossa kone imitoi elämää, ja lopulta syöksee tekijänsä tuhoon.

Ihmisten, joiden on helppo hyväksyä jonkinlainen Älykäs Suunnittelija ihmisen taakse ja joista tämä jotenkin ylentää ja antaa jämerää merkitystä ihmisen elämään näkevät että suunnittelu redusoi koneeksi ja johtaa tekijänsä tuhoon. (No, toisaalta kyllä sille Jumalallekin kävi syntiinlankeemus kun Hänen tekemänsä koneet kapinoivat. Että siinä mielessä.) Ja siksi moni ottaa "Terminaattorin" ja "Frankensteinin hirviön" tarinat vakavasti.

Mutta jos ohitamme -  luultavasti perimmiltään sielua koskevat esteet joiden taustahenkenä on se että ihmisellä toisin kuin roboteilla on sielu - päädytään sellaiseen aiheeseen kuin ns. mind uploading. Tämän suhde tekoälyn tietoisuutta koskien on erilainen. Sitä pidetään mahdollisena. Mutta sen eettisyys ei silti välttämättä ole ilmiselvyys. (Se on tässä suhteessa joustavampi kuin ajatus jossa sanotaan samanaikaisesti että "sitä ei voi tehdä" ja "sen tekeminen on epäeettistä" joka johtaa kombinaationa pieneen filosofiseen kulmakarvojen kohotteluun.)

"Philosophical Disquisitions" -blogissa on aiheesta hieno teksti, jossa kuvataan tapoja joilla aihetta on lähestytty. Alaa jaotellaan ja lähestytään hyvin suurilla linjoilla kokonaisuutta kunnioittaen. Mietinnän aiheena on katsoa mitä sanotaan ja vetää päätelmiä siihen mitä ei sanota. Ja huomiona on, että mielen siirtoa lähestytään kolmella tavalla. Ja että jaotteluna on on line-off line ja bottom up-top down. Ja kun nelikenttää tarkastellaan, ei mind upload -lähestymistavoissa käytetä top down+on line -malleja. Mietinnässä onkin se, minkälainen tämä puuttuva nelikentän ruutu voisi olla. Tämä on mielestäni valtavan kiehtovaa aivokarkkia, mutta keskityn tässä blogauksessa hieman banaalimpaan. Eli niihin malleihin joita on perinteisesti käytetty.

Lisäksi käytän tätä hieman muuhunkin kuin "pelkästä kopioimisesta" puhumiseen. (Joka olisi varmasti aivan riittävän sofistikoitunutta jotta "pelkästään" -sanalla olisi negatiivisia konnotaatioita.) Laajennan ajatusta esimerkein myös yleisempään. Siihen että jos siirretty tietoisuus ei olekaan kopio vaan erilainen. Laajennan asiaa sivuraiteille, sillä vaikka blogaus onkin hieno, en saa omaa lystiä kääntämis - kopioimistyöstä.

Etsi-Korvaa

Ensimmäinen on, monille Esko Valtaojan kirjoista tuttu, ajatus siitä että jos meillä on ihmisaivot, jotka ovat toiminnallinen kokonaisuus ja korvaamme siitä osia vaikka metallisilla vastineilla jotka toimivat samalla tavalla, ei ihmisen tietoisuus tuhoutuisi kun osia korvataan toisilla. Tämä on line+bottom up -malli on varsin vakuuttava siinä mielessä, että se vihjaa siihen että jos uskoo että aivot ovat tietoisuuden rakentaja, niin tietoisuus voidaan rakentaa mekaanisesti.

Sieluun uskova ei tämänlaisesta tietysti vakuutu. Syynä on se, minkä moni on oppinut toisesta filosofisesta osienvaihtoajatuskokeesta. Nimittäin Theseuksen laivasta. Siinä ajetaan laivalla jota korjataan. Jokainen osa tulee lopulta vaihdetuksi. Joku kuitenkin ottaa vanhat osat talteen ja kokoaa toisen aivan samanlaisen laivan rinnalle. Theseuksen laivassa on korostettu kahta tapaa (a) sitä, että analogisuus ei ole identtisyyttä. Silloin korostuu että laivan materiaali ei ole sama vaan samanlainen. (b) Toinen korostaa identiteettiä, jolloin puhutaan laivuudesta jatkumona. Tällöin korjattu laiva voi olla Theseuksen laiva jos identiteetti sidotaan nimeen. Toisaalta jos korostetaan että osien kokonaisuus on syvin olemus, se voi olla alkuperäinen. Ja on mahdollista että molemmat laivat ovat ehtoja Thsesuksen laivoja.

Tietoisuuden kannalta tämä sitoutuu siihen käsitelläänkö tietoisuutta tietoisuusjatkumona, tietynlaisena, kenties dynaamisena rakenteena vai identiteettinä. Kaikki nämä käsitteet ovat kaikille jollain tavalla tuttuja, mutta samalla filosofisesti pirullisen epäselviä ja epämääräisiä. Kun aivoa korvataan toisilla osilla, on se samalla joukko, joka muuttuu identtisestä analogiseksi. Ja toisaalta se on yksi identiteetti joka on toiminnallinen kokonaisuus. Identiteetti on tarkastelunäkökulmassa - sopimuksenvarainen tai jopa immateriaalinen - käsite, kun taas osien attribuutit ovat materiaalisia ja varsin selvärajaisia.

Jos ajatellaan että tietoisuus olisi kokonaisuudessa, tämä osista kokoaminen tuhoaa uskottavuutta. Jos katsotaan vaikkapa "Shadowrun" -roolipeliä, tai "deus ex:human revolution" -tietokonepeliä, niissä on esillä ns. androideja. Androidit eivät ole täysin robotteja. Heillä ihmisosia on korvattu funktionaalisilla vastineillaan. Selvästi myös tietoisuuden muuttaminen koneelliseksi on näiden maailmassa mahdollista. Androidien maailmaan liittyy deus exässä tiettyä epäluuloa. Ja shadowrunissa teknologian ymppääminen osaksi extended phenotypeä laskee aina humanityä. Ja tekee näin jopa silloin kun ei korvata havainnointia ja aivotoimintaa, vaan vaihdetaan vaikka jalka koneelliseksi. En viitsi redusoida tätä vammaisdiskurssiiviseksi kannanotoksi, vaan viittaan siihen että selvästi moni näkee että ihmisyys on kokonaisuus jossa osien vaihtaminen on sitä että "identtinen" muuttuu "vain analogiseksi". En tosin tiedä miten nämä ihmiset tulevat toimeen kun huomioidaan se, että aineenvaihdunnan vuoksi heidän hermosolujensa hiiliatomit korvautuvat toisilla, analogisilla mutta ei identtisillä, hiiliatomeilla.

Kopioi-Liitä

Toisessa mallissa puhutaan suoraan skannaamisesta. Tässä off line+bottom up -mallissa osia ei vaihdeta vaan mittaustulokset siirretään. Siinä missä androidi tuhoaa biologista materiaalia, kuten hermosoluja, kopioimalla ei rikota mitään. Tämän kohdalla puhutaan siis Theseuksen laivasta, jonka joku näkee ja rakentaa itselleen samanlaisen.

Tämänlaisen toiminnan kohdalla laivoille annetaan helposti uusi nimi. Tämä on sinänsä erikoista, että filosofisesti ei ole ilmiselvää että jos Theseuksen laivaa ei korjattaisi osa kerrallaan vaan rakennettaisiin suoraan uusista osista, että tämä olisi mitenkään erilainen. Samat osat tekisivät loppujen lopuksi saman kokonaisuuden. Alkuperäisen kannalta eroa sitten on. Sen kohdalla alkuperäisessä Theseuksen laivassa on purkamisen ja uudelleenkokoamisen prosessi ja tässä mallissa ei ; Osa Theseuksen laivan mysteerisyydestä voikin johtua siitä että kokonaisuuden jatkumo on tärkeä ; Vaikeus syntyisi siitä että alkuperäinen laiva on purettu eikä siitä että vanhaa on korjattu. ; Jos aivoista vaihtuu hiiliatomi toiseen, jatkumo ei kuitenkaan katkea. Identtisyyden sijasta katsottaisiinkin ikään kuin verkostoa jossa analogisuutta siedettäisiin kunhan "enemmistö osista olisi kimpassa". Tässä mallissa osien vaihtaminen olisi aivan validia tietoisuuden vaihtamista. Sen sijaan samojenkin osien purkaminen ja uudelleenkokoaminen ikään kuin "aloittaisi alusta". (Riippumatta siitä että kopioidulla olisi täsmälleen samat muistot kun ajatuskokeessa kopiointi kuitenkin on täsmällistä ja täydellistä.)

Kuitenkin jos tietoisuutta kopioidaan tällä tavalla, tuntuu että olisi oikein käsitellä kopiota erillisenä persoonana. Tai sitten ei. Tämä ongelma konkretisoutuu vahviten teleportaatiota koskevissa ongelmissa. Jostain syystä jos katsomme teleportaatiota ja vertaamme tätä kloonaamiseen, nähdään ensimmäinen hyväksyttävänä ja jälkimmäistä ei. Ensimmäinen nähdään analogisena matkustamisen ja jälkimmäinen ihmisyyteen kajoamisen kanssa.

Teleportaatiota ei nähdä moraalisesti ongelmallisena edes silloin kun se tehdään tavalla, jossa ihmisen tiedot mitataan ja siirretään valon tai muun informaatiosäteen avulla toisaalle ja vastaanottaja kokoaa uuden ihmisen kvanttitila kerrallaan. Mutta jos lähtijää ei tuhota prosessissa, kopioiminen aivan samalla tavalla koetaan epäeettisenä. (Teleportaatiolaitteen suunnittelijaa siis jossain mielessä kannustetaan murhaan.)

Tämä johtuu ihmisen mieltymyksestä yksilöllisyyteen. Eräässä mielessä tämä voi johtaa siihen että tietoisuus voidaan liittää ajatukseen siitä että ei ole toista samanlaista. Näin ollen tekoälyn tietoisuuden mittariksi voikin päätyä muu kuin toiminnallinen samanlaisuus, tai kyky selvitä kognitiivisista haasteista tai Turingin testistä. Kysymys voi redusoitua jopa siihen että onko kohde uniikki vai onko siitä kopio. Olisi siis aivan eri asia tappaa tekoäly josta on kopiot tuhannella tietokoneella - se voisi olla jopa eettistä yksilöllisyyden puolustamista. Mutta viimeisen kappaleen tuhoaminen tästä samasta tekoälyohjelmasta olisikin sitten murha.

Tässä mielessä jos ihmisen mieli skannataan ja kopioidaan koneelliseen maailmaan, kloonia pitäisi joko kohdella omana persoonana tai pitää sitä jotenkin moraalittomana kloonina. Ei ole väliä siirretäänkö malli koneellisena vai biologisena. Tämä voi johtaa oleellisiin eettisiin mietintöihin. Kuten siihen, onko "Star Warsin" maailma epäeettinen kun siinä laitetaan selkeästi älyllisiä, ja käytökseltään jopa viehättäviä, olentoja esimerkiksi taistelualusten ohjausyksiköiksi. Ihmiset laittavat robotit sotimaan omia sotiaan. Usein tätä pidetään eettisempänä kuin elävien ihmisten laittaminen sotaan (jota sitäkin katsotaan usein sormien läpi juuri ja juuri niin vähän epäeettisenä että niin voidaan tehdä joskus). Ja tätä kautta voidaan miettiä onko uniikkiudellakaan väliä vai onko kysymys todella vain siitä, että koneilla ei voisi mitenkään olla sielua vaikka ihmisillä voi.

Tarkkaile-Imitoi

Kolmas malli, top down+off line, perustuu siihen että yritetään matkia suoritteita. Tässä maailmassa unohdetaan toimintaperiaatteet. Siinä missä ensimmäisessä mallissa korostetaan että korvattava rakenne toimii samalla toimintaperiaatteella, tässä ei pidetä tätä välttämättömänä. Tietoisuus nähdään siis jonkinlaiseksi päältäväksi ominaisuudeksi jonka voisi kopioida jonkin toisenlaisen ja toisella toimintaperiaatteella toimivaan tilaan ilman että tämä kohde muuttaa identiteettiään.

Ajatus voi tuntua omituiselta, mutta nykyisessä teknologiassa käytetään melko paljon tämäntyyppisiä ratkaisuja ; Konvertoinnissa ja pakkaamisessa kohdetta muutetaan oleellisesti ilman että tämän "päältävä sisältö" muuttuu. Tietyllä tavalla tämä on hieman kuin selittäisi että ihmisen tietoisuus on koodattu biologiaan C++ ja tämä ohjelmisto sitten vain konvertoidaan vaikka Qbasicille. Tämä muunto vain koskisi sitten laitteistoa. Tämä on jossain määrin vaihtoehto.

Tämä johtaa helposti siihen että tietoisuus redusoituu toiminnaksi. Aihepiiri osuu vahviten filosofisten ajatuskokeiden klassikoihin. Tietoisuutta käsitellessä Searlen kiinalainen huone, että filosofisen zombien käsite osuvat tähän mielenlatausmalliin erityisen oleellisesti.

Tietoisuuden määritelmissä Turingin testissä korostetaan suoritetta. Sitä, että jos ei erota algoritmin tuotosta ja ihmisen tuotosta toisistaan, on algoritmi älykäs. Näin ollen ei olisi aivan mahdotonta ajatella että jos algoritmin tuotosta ei voisi mitenkään erottaa henkilön itsensä tuotoksesta, algoritmi olisi jollain syvällisellä tasolla sama persoona. Moni voi viitata toimintaperiaatteen oleellisuuteen, vaikka kiinalaisen huoneen hengessä, ja sanoa että ihmisen tietoisuus olemassaolosta on asia jota imitoivalla koneella ei ole. Mutta osa filosofisen zombien parissa olleista ratkaisutavoista korostaa että tietyssä määrin tietoisuuden ja reagoimisen välinen yhteys on niin syvä että olisi mielivaltaista väittää että ympäristöön reagoiva ei olisi jollain tavalla tietoinen ympäristöstään. Tämän hyväksymisen jälkeenkin kysymys muuntuu siihen onko ihmisen ja tätä imitoivan välillä jokin aste-ero.

Reflektiivisiä mietteitä:

Sellaiset elokuvat kuin tekoälyyn rakastumista käsittelevä "her" tai ihmiseksi hamuavasta robotista kertova "bicentennial man" viehättävät itseäni. Niissä viitataan mahdollisuuteen, jota haluaisin pitää ... mahdollisuutena. Koneista pelottelevat elokuvat näen toki nekin arvokkaina muistutuksina siitä että tieteen soveltaminen teknologiassa ei ole pragmaattisuutta vaan aina perimmiltään eettisiä kysymyksiä. (Olisi kornia sanoa että "kysymys ei ole rakenteellisesta vallankäytöstä vaan käytänteistä", suunnilleen samoista syistä.)

Etenkin bicentennial man korostaa kuoleman ja yksilöllisyyden merkityksellisyyttä. Laajentaisin tämän ihmisyydestä tietoisuuteenkin. (Joka on tietääkseni varsin epäsuosittu ja korni ajatus.) Syynä ei ole kenties jopa suisidaalinen vastentahtoisuuteni ikuista elämää kohtaan. Tai ainakaan vain se. Syynä on se, että jos katsotaan aivojen, ihmisen persoonan, toimintamme - tai oikeastaan minkä tahansa tason - kautta elämä on prosessi. Jotain muuttuu koko ajan. Näin tietoisuuskin vaatisi muuttumista.

Kuoleman korostamisessa tässä on kysymys enemmän ajallisuudesta. Tietyssä määrin jopa Intelligent Designin kannattajat ovat oikeilla linjoilla puhuessaan entropiasta. Eivät siinä mielessä että evoluutio rikkoisi sitä, vaan siinä mielessä että tietoisuus vaatii sitä että energia virtaa systeemin läpi (vaikka aine kiertäisikin). Tällä on hyvin syvällisiä yhteyksiä ajallisuuteen, sillä fysiikassa ajan ihmeellisyyttä - siis sitä että aika kulkee eteenpäin mutta ei taaksepäin - on selitetty sitä kautta että entropia on prosessi joka näyttää samanlaiselta molempiin suuntiin. Ajasta siis tulee jossain mielessä entropian gradientti.

Tämä muistuttaa vähän sitä kun teologit ovat korostaneet että Jumala on liikkumaton liikuttaja, on korostunut se, että muutos vaatii selityksen. Ja muutos on materiaalista. Jos muutos on materian ominaisuus ei mikään materiaalinen systeemi voi olla muuttumaton (ainakaan ennen entropiamaksimin saavuttamista). Teologit ovat korostaneet että Jumala ei tarvitsisi syytä koska immateriaalisessa systeemissä ei tapahdu muutosta ja Jumala on puhdas aktuaalisuus. Minä vain en ajattele immateriaalisia ja mielen lataamista mahdollisuutena käsittelevässä kontekstissa tämä on tietysti lähes välttämätöntä. (Sielu -konsepti ja sen taakse oletettu eimateriaalinen ja eimekanistinen perusta on pääsyy siihen miksi mind uploadin mahdollisuus kielletään suoralta kädeltä.)

Minusta shadowrunin esitys ihmisyyden turmeltumisesta vaikuttaa epäuskottavalta. - Jos androidius tekee pahaksi se johtuu joko siitä että kopioituminen ei ole riittävän analogista, tai sitten siitä että kopioiminen on tarkkaa ja ihminen saa uusia kykyjä.
1: Ero ei olekaan ihmisyyden rapistumisessa vaan siinä mitä voidaan tehdä. Minun maailmassani puujalka ei tee merirosvoa pahaksi, vaan se rosvoaminen jonka yhteydessä jalat ovat katkenneet.
2: Androidien pahuuden kohdalla on kuitenkin pakko huomioida se, että jos toimintaperiaate ei ole samanlainen se voi todella turmella tietoisuutta. Näin ollen toiminnassa olevat konemaisuudet voivat todella tarkoittaa että suorituskykyinen androidi onkin menettänyt ihmisyyttään.

Tunnetusti korostan myös sitä että filosofiseen zombieen liitetyt ongelmat ovat jonkinlaisia pseudo-ongelmia. Joten olen selvästi suoritusta korostava. Silti kopioiden määrällä tuntuu olevan itselleni suuri merkitys. Ja näin ollen voidaan päätyä jopa siihen että inhimillinen tietoisuus - tietoisuuden spesifi alaluokka joka minulla oli tässä piiloaiheena, oman itsen kopioimisen ja tietoisuuden laajimman käsitteen välillä -  määrittyy varsin omintakeisesti. "Jos se selviää Turingin testistä, ei mene tajuttomaksi EMP -pulssissa, ja jos siitä ei ole kopioita, sitä tulee käsitellä kuin se olisi inhimilliseti tietoinen." Näin "Star Wars" -elokuvista tuttu R2D2 selviää testistäni paremmin kuin abortoitava sikiö. Ja siksi R2D2 koskisivat myös ihmisoikeudet eri tavalla kuin sikiötä ja sen rikkominen on pahempi asia kuin ei vielä tietoisen abortointi. Osa pitää tätä varmasti näkemykseni heikkoutena. Minulle tämä tulos on, kuinkas muutenkaan, vahvuus.

Kopioitu Minuus

"Help, help! I was accidentally copied in your pirated DVD. Scotty, Beam us out!"

 "Star Trekin" teleportaatiolaite perustuu ajatukseen jossa ihminen ja hänen tietoisuutensa voidaan kuvata datana joka siirretään paikasta toiseen. Tietoa käytetään hyväksi kun teleportattava henkilö rakennetaan uudestaan. Tämäntapainen teknologia vaatii ns. fysikalistisen mielen. Sen ytimessä on itse asiassa kopioitavuus. Tätä voi olla vaikeaa huomata, koska teleportaatiossa mieli rakentaa helposti siirtymän paikasta A paikkaan B. Kuitenkin se on enemmänkin sitä, että kopioidaan A, tuhotaan A, siirretään informaatio A:sta paikkaan B ja puretaan sinne uusi kopio A:sta. Teleportaatio ja kopioituminen ovat tässä suhteessa hyvin samanlaisia.

Näkisin että fysikalistinen näkökulma on relevantti. Moni voi älähtää, että tämä on metafyysinen epävarmuuskysymys. Nähdäkseni tämä on kuitenkin hyvä lähtökohta ajatuskokeelle. Lisäksi tämä on "periaatteessa mahdollista" juuri sellaisessa mielessä joka antaa fysikalistiselle tietoisuuskäsitykselle yllättävää voimaa ; Metafyysisestä epävarmuudesta huolimatta siihen liittyy piirteitä jotka tekevät siitä empiirisesti testattavan. Ontologisien oletuksien seurauksena syntyy tavoitteita käytännön sovelluksista, jotka antavat evidenssiä fysikalismille - ei vältätmättä suoraa ehdotonta todistusta mutta tukea siitä että oletukset ovat totuudenmukaisia. Tosin tätä intoa latistaa se, että periaatteellinen testattavuus on abstrakti ilmiö, ja asia ei kuitenkaan ole nykyteknologialla testattava. Mutta ajatuskokeissa tärkeintä lienee se, että sitä ei ole osoitettu mahdottomaksi samalla tasolla kuin ikiliikkujia, ja se on kuitenkin yhteensopiva kaiken sen kanssa mitä tiedämme.
1: Korkeintaan siitä tietäminen on asetettu kyseenalaiseksi. Moni mielenfilosofinen ongelma painiikin sen kanssa että fysikalistisen mielen kohdalla asia voi tapahtua mutta emme voisi tietää siitä. Fysikalismia ei falsifioida, vaan siirretään empirian ulkopuolelle. Tämä on sinänsä hupaisaa, sillä usein fysikaalisuus synnyttää mielikuvan suorasta havaittavuudesta. Näin ei ole.

Fysikalismissa, näkemyksessä jossa tietoisuus voidaan liittää fysikaalisiin elementteihin - kuten hermosoluihin, niiden yhteyksiin ja niiden erilaisiin varaustiloihin - kopioituvuus onkin käytännössä aina mukana. Tässä suhteessa tietoisuuden kopioiminen redusoituu tekniikan rajoitteisiin ; Me voimme korvata monia ruumiinosia keinotekoisilla vastineilla. Keinotekoiset raajat, elimet ja aistinelimet ovat teknisen kehityksen myötä muuttuneet mahdollisiksi. Esimerkiksi "alkeellisia huipputeknisiä" keinotekoisia verkkokalvoja osataan jo tehdä. Tekniikan kehittyessä nämä tulevat yhä laadukkaammiksi ja lääketiede on itse asiassa koko ajan menossa siihen suuntaan että monissa tilanteissa ongelmia korjataan keinotekoisella versiolla.

Tietoisuuden kohdalla tämä viedään vain eteenpäin. Kysymys onkin, miksi ei korvata kaikkea. Jos aivoista poistetaan neuroni joka korjataan sen teknisellä vastineella, ja tämä tehdään joka ikiselle aivosolulle, niin tietoisuus ja ihminen pysyvät ennallaan. ; Yksilökohtaiset erot olisivat kiinni "järjestyksestä". Osien kokonaisuus olisi se mikä tekee ihmisen. Osaset joissa on rakenteet ja "interaktiodynamiikan säännöt" että näiden järjestys suhteessa toisiinsa ovat kuvattavia piirteitä.

Persoonan teleportaatio - siis "minkä" siirto?

Tässä kohden kysymys muuttaa kuitenkin hieman muotoaan. Sillä on selvää että kopiointiohje tietoisuudesta ei ole tietoinen. Edes "Star Trekissä" informaatiopurske joka kuljettaa datan paikasta A paikkaan B ei ole tietoinen. Tietoisuus on olemassa vasta kun henkilö on uudelleenkasattuna. Informaatio kohteesta ei ole kohde. (Tai ainakaan välttämättä ei ole.)

Tässä kohden on hyvä miettiä mikä infrmaatiopurskeessa on erityistä verrattuna teleportissa matkustavaan ihmiseen. Teknisesti teleportaatiokone aivan selvästi kopioi Locken näkemyksen mukaisen persoonan ; Hänen mukaansa ihmisen olemassaolo - ja modernimmin eksistenssi - johtuu siitä että olemme kokevia olentoja. Olemme subjekteja jotka törmäävät tapahtumiin joista syntyy kokemuksia. Lisäksi meillä on muisti ja kokemus jatkuvuudesta ajan yli. Datavirta ei ole tietoinen koska sillä ei ole reseptoreja (aistinelimiä). Lisäksi se ei ole dynaamisessa suhteessa tapahtumiin ja historiaan. Se on passiivinen siirtymä joka on itse asiassa keinotekoista sovittua datavirtaa jossa on sen sisältö vasta kun on sovittu joku koodausstandardi joka mittaa, kopioi - ja ennen kaikkea purkaa - urhean avaruusseikkailijan.

Nähdäkseni Locken näkemys on erityisen rakentava siinä mielessä että siinä identiteetti ei ole muuttumaton möhkäle. Moni filosofinen ajatuskoe pelaakin sillä että jos meillä on muuttumaton minuus, voidaanko sellaista itse asiassa sanoa olevan olemassakaan. Locken mallinen tietoisuuskuva sallii suuretkin muutokset persoonassa. Yksilö ei joudu Theseuksen laivaongelman kautta identiteettikriisiin koska persoonaa ei ole sidottu pysyviin ja muuttumattomiin attribuutteihin, vaan kykyyn muistaa historia ja kykyyn reagoida nykyhetkeen. Siksi Locken mukaan voin olla minä vaikka olen aikaisemmin ollut kristitty ja nykyään en.

Teleportaatiota tietokoneeseen?

Kysymys voidaan kuitenkin muuttaa vielä omituisemmaksi. Sillä teoriassa koko fysikalismi perustuu kopioituvuuteen. Itse asiassa yllättävän moni uskookin että ihminen voi muuttaa muotoaan kokonaan keinotodellisuudessa eläväksi simulaatioksi. Tämä ei tietysti nykyteknologialla onnistu, mutta moni ajattelee että tähän tulee muutos kunhan tekniikka kehittyy.

Ajatus voi tuntua omituiselta, sillä tietokone on mielikuvissa eloton ja kylmä ympäristö. (Tosin kun mietitään "vahvaa ydinvoimaa" ja muita maailmankaikkeuden perusvoimia, niiden kutsuminen "eläviksi", "lämpimiksi" tai "tietoisiksi" ei ole mitenkään ensimmäinen mieleen tuleva asia.) Ihminen informaationa assosioituu miltei väistämättä edellämainituksi teleportaation datavirraksi joka ei ollut tietoinen. Kuitenkin fysikalismissa myös maailma on simuloitavissa. Sekin voidaan korvata "keinotekoisilla analogioillaan". Tällöin maailmaa voitaisiin simuloida tietokoneella ja siitä tulevat muutokset voitaisiin laittaa alaohjelmien reaktioiden pohjaksi. ;Tämä tarkoittaa sitä että pelissä olisi alaohjelmia joissa on algoritmeja jotka mittaisivat ohjelmakokonaisuutta ja reagoisivat tähän. Teknisesti ottaen tämä ON reseptori tai reseptorin "keinotekoinen vastine". ; Joku voisi jopa kysyä että onko tämä edes vastine, sillä luonnonlakien kuvaus on perimmiltään matemaattinen yhtälö, joka on siis luonnostaan sellaista mallia joka sopii algoritmeihin. Tai oikeastaan. Voidaan sanoa että se on algoritmi. (Osa uskookin että maailmankaikkeus on esimerkiksi Jumalan tekemä simulaatio, eli tietokonevertaus olisi hyvinkin syvällinen tai ainakin hengellinen.)

Toki kopioiden kohdalla on tiettyjä ongelmia. "Star Trekissä" oletamme että siirtyjä on Picard koska tämä käyttäytyy tavalla jonka tunnistamme Picardiksi. Se näyttää samalta ja pukeutuu samalla tavalla. Suuri määrä analogisuuksia ei kuitenkaan tarkoita välttämättä mitään. Voi olla että tietoisuus siirtyy, mutta kysymys on siitä miten voimme varmistua tästä. Ja tämä on yllättävän vaikeaa. Ja se on vaikeaa vaikka fysikalismi olisi aivan ehdoton ontologinen Totuus!
1: Voihan olla että alkuperäinen Picard kuolee teleportaatiossa ja tästä synnytetän vain valju imitaatio joka onkin oikeasti Picardin filosofinen zombie - siis hahmo joka reagoi, toimii ja on toiminnoiltaan juuri kuten Picard, mutta joka ei ole tietoinen. Subjektiivinen puoli puuttuu vaikka objektiivinen pysy ennallaan.
2: Lisäksi muutos voi olla aluksi pieni mutta kasautuva. Näin ollen voi näyttää että siirtyjä on Picard. Mutta kenties jos voisimme seurata samasta paikasta lähtevää Picardia ja Picardin teleportoitua kloonia, niiden persoonallisuus kääntyisi hyvin erilaisiksi. (Tosin vaikka näin kävisikin niin sama vika voisi olla jos Picardia voitaisiin katsoa itsensä kanssa. Ei ihmisen kehityshistorian tarvitse olla deterministinen!) Kenties kone muuntaa pesoonaa vähä vähältä. Tai sitten päin vastoin, se peräti muuttaa persoonaa joustamattomammaksi. Tämä ainakin selittäisi monia piirteitä "Star Trekin" varsin kaavamaisesti käyttäytyvistä, stereotyyppisistä hahmoista ja maailmoista. Maailmassa jossa usein käy niin että androidi Data on tähtilaivan suurin persoona.

Funktionalismi = kopioituvuusteoria.

Itse asiassa ylläoleva voidaan tiivistää siihen että jos on mahdollista rakentaa vastine tietoisuuden elementeistä tai ympäristön elementeistä, niitä voidaan simuloida. Simulaatio on "keinotekoinen vastine", tai "analoginen simuloidun kanssa". Simulaatio uudelleentuottaa funktionaalisia yhteyksiä. Ja jos kokonaisuus voidaan kuvata riittävän hyvin "keinotekoisilla vastineillaan", niin voimme uudelleentuottaa ilmiöitä.
1: Jos simuloimme myrskyä, myrsky ei tietysti tapahdu oikeassa maailmassa, mutta keinotodellisuudessa se on vaikutuksiltaan hyvinkin samanlainen, ainakin jos se murskaa keinotodellisuudessa elävien tietoisuuksien algoritmiauton tai Habbo -hotellin tai mitä kaikkea ihmettä heillä siellä lieneekään. Gozillojen läpikävelyjäkin voi varmaan heille antaa antelias nörtti, jos on tällä paha ja tuhonhimoinen päivä.

Jos Locken tietoisuus tiivistyy neuronejen ja aistinelimien yhteisvaikutkseen, on mahdollita rakentaa tälläinen, kaikkine emergentteine piirteineen. Jos sekä mieli että maailma voidaan mallintaa, voidaan uudelleentuottaa mieli eibiologiseen väliaineeseen kuten vaikkapa riittävän tehokkaaseen tietokoneeseen. Tämä tarkoittaa samalla sitä että tämä voidaan tehdä monta kertaa.
1: Oikeasti ; Jos datan tallentaa, mikään ei estä tuottamasta tuhatta Kapteeni Picardia teleportaatiolaitteella. "Tähtiportti" -sarjan yhdessä jaksossa tämä on tärkeä ongelma. Sillä tähtiportti tallentaa matkaajat välimuistiin, joka pyyhkiytyy kun porttia käytetään uudestaan. Näin ollen jos tähtiportti kaatuu teleportaushetkellä se ei tuhoa matkaajia. Datan poispyyhkimistä pidetään kuitenkin tärkeänä että yksilöllisyys ei kokisi filosofista kolausta. Näitä traumoja "Tähtiportti" tarjoaa esimerkiksi jaksossa jossa SG1 -tiimi kopioidaan fyysisemmiksi androideiksi. He kokivat olevansa ihmisiä ja muistivat historiansa. He olivat vain joka ikistä yksityiskohtaa myöten koneita.

On kuitenkin vaikeaa sanoa että kopioituuko Locken persoonallisuus ; Sillä kun esimerkiksi eräässä "Star Trek" -jaksossa teleportaatiolaitteen toimintahäiriö kopioi Rikerin, he olivat eri paikkoihin siirryttyään aivan erilaisten kokemusten vaikutuspiirissä. Tämä johti yksilölliseen toimintaan. Klassinen analogisusuongelma muistuttaa siitä että fysikaalisilla kohteilla on aina vähintään yksi epäanalogisuus ; Ne voivat olla vaikka miten  samanlaisia, mutta ovat kuitenkin eri paikoissa. Aistinärsykkeisiin ja henkilökohtaiseen historiaan siirretty dynaaminen ja muuttuva Locken persoonallisuus johtaa siihen että kopioilla on kuitenkin itsenäinen ontologinen identiteetti. Kopiohenkilöistä voi tulla hyvinkin erilaisia. ; Itse asiassa on epäselvää, että "kopioituuko" Locken mieli oikeassakaan elämässä. Voi olla että se on vain emergentinä piirteenä nouseva kokemus joka johtuu siitä että on reseptoreja ja muisti. Muut osat kopioituvat ja Locken persoona vain rakentuu niiden pohjalta. Ja kenties juuri tämä on se syy miksi se on niin dynaaminen ja joustava.