Moni rakentelee unelmayhteiskuntia mielessään. Jopa myytinmurtajien Jamie Hyneman on mökkihöperyysmyytin testauksen yhteydessä rakennellut ajatuksia jotka perustuvat sille sinänsä kunnioitettavalle lähtökohdalle, että poliitikot pistettäisiin sikafarmareiksi ja sitten rakennettaisiin kaikki alusta. Utopiat ovat olleet muotia Thomas Moren ”Utopiasta” lähtien. Mutta vanhimman filosofisen utopian, toisella nimellä, rakensi jo Platon. ”Valtiossaan”.
Melko huomattavaa on että näissä usein lähtökohta on valtiosta yksilöön. Toisin sanoen ajatellaan yhteiskuntaa, sen rakenteita ja vakautta. Yhteiskunnan jokin yleinen menestyminen on lähtökohta josta sitten mennään yksilöiden suuntaan. Tästä näkökulmasta syntyy hyvin helposti näkemys jossa ihmiset roolitetaan. Heillä on ennen kaikkea velvollisuuksia. Velvollisuuksia valtiolle.
Jos itse rakentaisin yhteiskuntaa, ottaisin todennäköisemmin ytimeen sen että mitä valtiolla on annettava ihmiselle. Jolloin olisi luontevaa ottaa ytimeen ihmisten, kansalaisten, erilaiset oikeudet. Mitä tarkoittaa että yhteiskunnassa elävillä kansalaisilla on oikeuksia jotka ovat käytännössä toteutuvia ja tätä kautta tarjoavat jotain pysyvää?
1: Näkisin että ensinnä täytyy olla jossain heidän oikeutensa. On jokin laki tai vastaava järjestelmä joka sanoo että kansalaisilla on tietty oikeus. Vaikka sananvapauteen tai muuhun vastaavaan.
2: Toisaalta puhdas laki ei tarkoita juuri mitään jos ihmiset eivät tiedä että heillä on näitä oikeuksia. Näin ollen heillä täytyy olla jonkinlainen oikeustietoisuus.
3: Toisaalta oikeustietoisuus voi johtaa pahastumiseen ja murinaan. Mutta jos mikään taho ei auta ihmisiä saamaan oikeutensa myös toteutettua, se on melko hampaatonta ja johtaa lähinnä kyynistymiseen ja tunteeseen siitä, että yhteiskunta on pettänyt. Näin ollen tarvitaan jokin taho joka valvoo oikeuksien toteutumista.
Karkeasti ottaen tästä syntyy helposti hieman samanlainen konsepti kuin Montesquieun vallan kolmijaossa. Montesquieun mukaan, että vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan.
Ajatus on kiinnostava koska se ei ole haihattelua vaan kyynisyyttä. Vallan kasautuminen johtaa helposti mielivaltaan joten ne on erotettava. Lakia säätävä elin ei valvoisi lain toteutumista jolloin ei synny mitään ns. ”salaista poliisia”, jotka yleisesti ottaen eivät ole yhteiskunnissa kovin salaisia, joten konsepti on perinjuurin huonosti nimetty. On syytä erottaa tuomarit ja poliisit koska muuten ”poliisien käytännönläheisyys” johtaa helposti polisiien käyttämän väkivallan raaistumiseen kun ”käytännöllisessä arjessa karaistuneet” virkavallan edustajat ylipamputtaisivat ilman että tästä voisi johtua vastuuseen. Kylmä ja pamputtamisesta erillään oleva tuomari ei hyppää tälläisiin kasautuviin käytänteisiin.
Mutta minun vallan kolmijaossa keskiössä olisi hieman eri instituutiot. Minulla olisi toki lainsäädäntäelin, joka sitten olisi irrallaan lainvalvonnasta. Mutta oikeustietoisuuskonsepti korostaa koulutuslaitosta. Ja samalla korostuisi että oikeasti jos poliisit tarvitsevat taakseen niiden toimintaa säätelevän ”norsunluutornissa käytänteistä vapaana olevan” tuomiolaitoksen, niin nämäkin tarvitsisivat sellaisen.
Näin ollen lainsäädäntöä koskeva systeemi olisi minulla todennäköisesti sellainen että sen vahtiminen olisi lehdistön asia. Toisin sanoen jos poliitikot ovat lainsäädännön toimeenpaneva elin, olisi journalisteille annettava hyvin voimakas erityisoikeus ja vapaus päästä käsiksi salaisiksi luokiteltaviinkin tietoihin. Tämä johtaisi jonkinlaiseen hyvin koulutettujen eliittijournalistien syntyyn. Näkemys eroaa tätä kautta hyvin voimakkaasti siitä miten nykyinen journalismi on toteutettu. Se vaatisi vähintään yhtä tiukkaa koulutusta kuin tuomarina toimiminen.
Koululaitoksen vahtiminen vaatisi sitten jonkin sellaisen elimen jota nyky-yhteiskunta ei sellaisenaan tunne. Sillä tulisi olla aivan erityinen rakenne. Se eroaisi perusolemukseltaan yhtä paljon kuin journalisti tuomarista. Tämä johtaisi jonkinlaisen lakia tuntevan kasvatustiede -eliitin syntymiseen. Tämä osio on nyky-yhteiskunnassa solutettu osaksi journalismia ja sen malliesimerkit ovat kohtuu rappeutuneita. On jotain kaikenmaailman tradition tapiopuolimatkojen tyylisiä käärmeöljykauppiaita. Tämäkin korostaa sitä että yhteiskuntani vaatisi tähänkin laadukkaamman eliitin syntymisen.
Kuitekin kun kokonaisuutta katsoo niin jos itse rakentaisin yhteiskuntaa, se näyttäisi pienin varioinnein suunnilleen samalta kuin nyky-yhteiskuntamme. Näkökulmakysymys on toisin sanoen minun kohdallani enemmän jäsennystavan muutos kuin asiantilojen muutos. Melkein. Tämä voi tarkoittaa sitä että yhteiskunnassamme oikeudet on otettu huomioon. Tai sitten sitä että elän yhteiskunnassa joka on kuitenkin, kaikesta dissaamisestani ja kyynisyydestäni huolimatta, varsin hyvä paikka elää jopa minun mielestäni. Ja tämä on sitten luonut mielikuvia joiden ympärille rakennan ajatuksia siitä mitä hyvä yhteiskunta on. Olen kuitenkin, kuten suurin osa negatiivisista pessimisteistä ja kyynikoista ja pelkureista, perusasenteiltani aavistuksen verran enemmän konservatiivi kuin liberaali. Näiden ihmisten on luontevaa maalata piruja seinälle kaikenlaisten kokeilujen ja säätämisten ympärille. Näillä persoonallisuuksilla luottamus ansaitaan, ei anneta perusarvoisesti kaikille kunnes nämä näyttävät odotukset vääriksi. Tämä taatusti vaikuttaa.
Mutta palatakseni utopiaani.
Kun katsoo jos sitä mitä tuossa tiivistelmässäni esitin, siinä näkyy erityisen vahvasti kovat laatuvaatimukset. Informaation vuotaminen tietyille tahoille on hyvin keskeistä. On tavallaan kolme lujaa perusinstituutiota jotka ovat järjestelmällisiä vallankäytön koneistoja. Tämä on kenties hieman erikoista kun muistaa että lähestymistapani on ollut nimenomaan yksilöiden oikeuksissa ja vapauksissa. Syynä on varmasti se, että olen siinä mielessä kyyninen – tai minun mielestäni realisti – että en vain luota yksilöiden hyväntahtoisuuteen. Jos kaikki saavat tehdä mitä haluavat, syntyy tilanne jossa suurin osa varmasti käyttäytyisi kunnolla. Mutta oikaesti. Ei tarvita kuin se yksi joka käyttää neuvottelemiseen kirvestä niin rauhantahtoiset massat ovat helposti alistettuja tyranniaan. Systeemin pitää kestää tämänlaiset poikkeusyksilöt koska harvinaisuus ei tarkoita olematonta asiaa. Tai edes mitätöntä riskiä. Ihmisiä on kovin monta joten harvinaisistakin asioista tulee ennen pitkää ”vain ajan kysymys”.
Laatuvaatimus taas tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että yhteiskuntani olisi meritokraattinen. Ja tässä kapitalismi on ymmärrettävästi yllättävän vahva. Minulla on työn tekemiseen sellaisia asenteita että jopa liberaaleja ja komukoita dissaavat tyypit saattavat huomauttaa että joidenkin ihmisten käsissä Marxin teokset saisivat pyöriä enemmän.
Mutta en kannata kapitalismia kapitalismin vuoksi. Näen jopa niin että nykyajan ongelmana on se, että kapitalismi oikeuttaa itse itsensä säätämällä ideaalit itselleen sopivasti. Itse näen että tarvitsemme kapitalismia sen vuoksi että ihmiskunta tarvitsee sellaisen jännittävän konseptin kuin omistusoikeus. Kaupankäynti ja palkka ovat hyvin tärkeitä koska ne korostavat sitä että menestystä saa muullakin kuin lyömällä ihmisiä kirveellä päähän tai olemalla perustuotannossa eli maanviljelyssä ja metsästyksessä. Omistusoikeus taas on insentiivi.
Nähdäkseni kapitalismi oikeuttaa olemassaolonsa jos ja vain jos se täyttää kaikki seuraavista ehdoista:
1: Tasa-arvoiset perusoikeudet kaikille kansalaisille. Toisin sanoen vaikka pääsy tiettyihin informaatioihin, vaikka oppilaiden jälki-istuntoja koskeviin taulukoihin, voi olla rajattua ja tätä kautta elitistisen hyväksi rakennetun TapioPuolimatka -privileegion käsissä, esimerkiksi sananvapaus tai äänioikeus ei riippuisi koulutusasemasta, työpaikasta, työttömyydestä, ansiotasosta tai siitä onko tyyppi vankilassa.
2: Mahdollisuuksien tasa-arvo jossa jokaisella on oikeus yrittää ja tavoitella onnea. Tämä ei toki tarkoita sitä että jokainen todella saavuttaisi nämä. Näin esimerkiksi jokaisella voi olla oikeus pyrkiä perhe-elämään ja puolison löytämiseen. Mutta vaikka kuinka panettaisi, ei olisi perusoikeus saada vakiintunut seksielämä jonkin samassa talossa asuvan tyypin kanssa. Sama koskee myös niin sanottua rikastumista.
3: Voimakasta säätelyä jossa epätasa-arvoistuminen ja omaisuuden kasautuminen ilman omaa työtä ja ansiota katkaistaan. Toisin sanoen syntyperä ja vanhempien rikkaus ei saisi tilastollisesti näkyä kovin voimakkaasti. Jos esimerkiksi paremmin koulutettujen perheiden lapset päätyvät kymmenen kertaa todennäköisemmin yliopistouralle kuin muut, niin silloin ei riitä että joku köyhä yksilö tai muutama sellainen saa joka vuosi jonkun stipendin. Jos vanhempasi on rikas, olisit samassa asemassa kuin köyhä. Et voisi vain ponnistelematta periä omaisuutta. Koska insentiivien pitäisi olla ponnistelun suuntaan. Ei vain köyhillä vaan ennen kaikkea rikkailla.
Yhteiskuntani perusrakenteissa olisi toisin sanoen se, että riskien ottamiseen ja kovan työn tekemiseen panostetaan. Niihin tulisi olla insentiivejä kaikilla. Jos nykyään puhutaan jostain kannustinloukusta, sosiaaliturvaloukuta, työttömyysloukustaja veroloukusta alkaisin vahvemmin puhumaan perimisloukusta. Samoin poliisi ja sosiaalituki keskittyisivät enemmän siihen että niiden avulla hillitään väkivaltaisuutta. Vankila ei ole koston ja kompensaation paikka vaan enemmän paikka jossa tyypit ovat jotta eivät tee muille jotain mitä tekevät. Näin ollen vankien kouluttaminen ja jossain mukavassa omassa playstation-huoneessa pitäminen ei ole ongelma. Poliisien tehtävä olisi myös suojella vankien ja rikoksentekijöiden henkeä ja terveyttä ns. lynkkauspartioilta.
Sen sijaan en keskittyisi tuloerojen kasvuun kovin voimakkaasti. Kaikki tähän liittyvä kasautuminen ja eriarvoistuminen kun tuppaa olemaan se joka tekee niistä ongelmallisia. Minua ei haittaa jos joku on megarikas. Mutta jos megarikkaat ovat ennen kaikkea sellaisia että ovat älynneet valita vanhempansa ja isovanhempansa, niin siinä tapauksessa meillä on käsissämme ongelma. Rikas perijä tai koroillaeläjä ei saa olla mikään kuunneltava tyyppi jolla on arvokkuutta vain siksi että hänellä on rahaa ja tätä kautta valtaa. Rikasta perijää tulisi kunnioittaa täsmälleen samalla tavalla kuin työtöntä pummia joka on työttömänä ja rapsuttaa muniaan katsoessaan televisiota päivät pääksytysten. Eli ihmisenä ja lähtökohtaisten ja luovuttamattomien perusoikeuksiensa verran. Joita on itse asiassa mahdollisimman paljon.
Viittaukset::
Thomas More, ”Utopia” (1516)
Platon ”Πολιτεία” (~370 eaa) [suom. ”Valtio”]
Charles-Louis de Secondat, La Brèden ja Montesquieun paroni, ”De l’Esprit des Lois” (1748) [suom. ”Lakien henki”]
Näytetään tekstit, joissa on tunniste More. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste More. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 13. toukokuuta 2018
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
A new Courtly Sonet, of the Lady Greensleeues
Olen katsellut "Tudors" -televisiosarjaa. Se on niitä sarjoja joiden kautta on hyvä lähestyä sellaista käsitettä kuin "historiallisuus" ja "autenttisuus". Tässä mielessä se on hyvinkin samaa sarjaa "Assassins Creed" -pelisarjan kanssa. (Jonka kohdalla typerin käymäni keskustelu on sellainen, että peliä syytettiin plagiaatiksi jostain japanilaisesta animesta koska molemmissa esiintyi samannimisiä aivan toisiaan muistuttavia hahmoja ja samanlaisia tapahtumia. Kuten tiedätte, Lorenzo de' Medici on tekijänoikeusrikkomus joka kohdistuu suoraan japanin kulttuuria vastaan.)
Asiaa on kenties hyvä lähestyä kyseisen kappaleen kautta. Kappale on toki monille tuttu "Sait multa kukkaset toukokuun" -häälauluna. (Se ei mainosta tiettävästi Kekkilää tai mainosta että kukkaset nousevat mullasta ja että multaa voi olla kukissa.) Englanninkieliset sanat ovat tietysti hitusen erilaiset. Ja ne on todellakin liitetty Henry VIII:n. "Tudors" -sarja suoraan vihjaakin tähän yhteyteen. Tässä tulkinnassa laulussa viitattu "Lady Greensleeves" on Anne Boleyn. Ja kappaleen ajoitus sarjassa onkin tässä mielessä hyvä ja perusteltu.
Englannin kuninkaalliseen historiaan erikoistunut Alison Weir on kuitenkin esittänyt "Henry VIII: The King and His Court" vihjaa että kappaleen sävellysrakenne perustuu italialaiseen sävellystekniikkaan jota ei vielä ollut Henry VIII aikana. Ja että kappale onkin todennäköisesti hieman Tudorin aikaa nuorempi, tarkalleen ottaen se olisi Elizabeth I aikainen. Ja Elizabeth I oli tunnetusti Henry VIII ja Anne Boleynin jälkeläinen. Ja näin sarja tekee yleiseen uskomukseen perustuvan anakronismin. (Joskaan se ei tietysti tarkoita että kappale välttämättä ei kertoisi Boleynistä.)
Mutta sarja ei kuitenkaan ole täysin ansioton. Tämän saa hyvin esille kun katsotaan Thomas Morea. Hän oli kristitty, suuri humanisti, "Utopia" -kirjan kirjoittaja ja tätä kautta myös utopia -käsitteen "alkuperä". Hänen kirjoituksensa eivät kannata väkivaltaa. Ja hän on jäänyt historiaan ja mielikuviin myös sen vuoksi että hän todellakin kirjaimellisesti kuoli ennemmin kuin antoi joustaa omastatunnostaan. Tämä sinänsä aito ja kunnioitettava rohkeus on luonut hänen ympärilleen glorian. Moni katsoo että More edusti tuoretta keskiajasta irtautuvaa hienoa ajattelua. Ja siksi "Tudors" -sarjassa esitetty kerettiläisen polttaminen on kohdannut syytöksiä. On esitetty että Thomas Morea ei saisi leimata. Kuitenkin Thomas More itse asiassa muistuttaa siitä että noitavainot ovat itse asiassa olleet renessanssiajan ja sitä uudemman ajan ilmiö. Mielikuvissa katolinen kirkko ja keskiaika ovat ne jotka olivat pahinta noitavainoaikaa. Mutta historia liittää ajan myöhemmäksi. Ja protestantit olivat pahimpia noitienpolttajia. Thomas More oli toki harras katolinen, mutta hänen historiaansa on jäänyt myös hänen erityisen väkivaltainen tapansa käsitellä kerettiläisiä. (Humanismin verisestä historiasta kerrotaan jostain sysytä melko vähän. Se ei ole oikein muodikasta.) Sarja on tässä autenttisempi kuin se idealisointi joka Thomas Moresta on jäänyt "viralliseen yleissivistykseen".
History Today kertookin Thomas Moren historiasta sellaisia puolia jotka muistuttavat siitä tosiasiasta että vaikka "Greensleeves" onkin romanttinen kappale, niin historia muistaa sen miten Tudorsien Henry VIII teloitti Anne Boleynin. Ideaalit eivät aina päde. Tämä sävy on kenties hauskaa muistaa niissä häissä joissa "Sait multa kukkaset toukokuun" esitetään. Ja tämän sävyn voinee tiivistää "Tudors" -sarjan ensimmäisen kauden finaaliin jossa Wolsey tekee itsemurhan. Selittäen miten "I have seen eternity, I swear, but it was in a dream and in the morning all was gone."
"Greensleeves" kappaleen originaali nimi on tämän blogauksen otsikko, "Greensleeves" on "vain" kappaleen vakiintunut nimi.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Sivuja puoli-ihmisen kirjeopistosta
"Counter Strike" Lewisin "Paholaisen kirjeopisto" -kirjaa mainostetaan kirjan takakannessa (hallussani on 1950 WSOY:n teos) sanoilla "Se on epäsovinnainen maailmankatsomusromaani; se on nurinpäin käännetty hartauskirja. Se muodostuu kirjeistä, joita kokenut paholainen lähettää nuorelle veljenpojalleen." Ainakin nykylukijan silmiin teksti ei ole kovinkaan epäsovinnaista. Siinä on toki kirjoittajina paholainen, Pora, ja kohteena on toinen paholainen, Mali. Mutta nämä paholaiset ovat kuitenkin kristittyjä. Esimerkiksi kirjasta löytyy ihmisyyskuvaus (luku 8). "Ihmiset ovat kaksoisolentoja - puoleksi henkeä ja puoleksi eläintä. (Vihollisen päätös luoda tuollainen vastenmielinen sekamuoto on niitä seikkoja, jotka saivat Isämme kieltämään Häneltä kannatuksensa.) Henkinä he kuuluvat ikuiseen maailmaan, mutta eläiminä he asuvat ajassa. Tämä merkitsee sitä, että vaikka heidän henkensä voidaan suunnata johonkin ikuisuuden tavoitteeseen, heidän ruumiinsa, intohimonsa ja mielikuvituksensa ovat alituisen vaihtelun alaisena, sillä ajassa eläminen merkitsee muuttumista." Tämä määritelmä on taatusti jotain jonka sävy on erittäin kristillinen. Tämä korostuu kun huomataan miten Lewis laittaa demonin kuvaamaan Jumalan ja paholaisen eroja : "Me haluamme saalista josta tulee lopulta ruokaamme, Hän palvelijoita, joista lopuksi tulee hänen lapsiaan. Me tahdomme imeä itseemme, Hän tahtoo antaa itsestään. Me olemme tyhjiä, me haluamme täyttyä, Hän on ylitsevuotavainen täyteys. Meidän sodankäytimme tavoitteena on maailma, jossa Alhainen Isämme on sulattanut itseensä kaikki muut olennot. Vihollinen taas tahtoo maailman täyteen olentoja, jotka ovat liittyneet Häneen, mutta sittenkin ovat erillisiä."
Kirjaa mainostetaan leikkisyydellä, mutta ainakin minun on hyvin vaikeaa löytää tästä muuta kuin korkeintaan kristillistä virnettä "puoli-ihmisille" ; Tämän sävy saa omituisuutta kun muistaa että Lewis on teemoittanut kirjan laittamalla etusivulle sitaatteja jotka näen kirjan sisällön tavoitteita kuvaavaksi statementiksi ; "Paras keino paholaisen karkottamiseksi, jos hän ei tottele Raamatun sanaa, on nauraa ja ivata häntä, sillä hän ei voi sietää pilkkaa." (Luther) ja "Paholainen ... ylpeyden henki ... ei siedä että häntä ilkutaan." (Thomas More) Tässä mielessä huumori ja pilkka ovat sitä huumorin mallia joka on yksisuuntaista. Se kohoaa tietystä maailmankuvasta ja huvittaa vain tämän maailmankuvan sisällä. Tämänlainen iva ja pilkka ovat tosin olennainen osa huumorin genreä. Mutta tämä värittää sen, että kirjan huumori ei ole ns. "akkomodationalistista" huumoria joka korostaa kohteliaisuutta eri maailmankuvaa edustavaa kohtaan. (Tämä huomio on olennaisen tärkeää myöhemmin.)
1: Tarkemmin. Kirja voisi olla OK, jos se kuvaisi erilaiset vaihtoehdot osuvasti ja näyttäisi ne epäloogisiksi. Kirja kuitenkin on psykologisoinnin sävyttämä ; Kirja toimii olkiukkomaisien stereotypioiden luomiskeinona ; Mikä tahansa uskonnottoman toiminta tulkitaan psykologisoimalla ja värittämällä demoniseksi. Tämä tuskin auttaa uskossa horjuvaa koska kuvat eivät ole kovin osuvia. Mutta se auttaa uskossaan vahvaa ylläpitämään etäisyyttä koska horjuva näkyy tulkintakentässä jotenkin huvittavana ja/tai typeränä.
Kirjassa kikkana onkin kirjoittaa perinteinen hartauskirja erittäin konventionaalisin painotuksin. Mutta sitten Jumala ja Saatana on copy-pastejärjestelmällä nimetty uudestaan ja mukaan on laitettu joitain adjektiiveja jotka ovat nurinkurisia, mutta nurinkurisuus liitetään siihen että etiikka kääntyy nurinkurin muutoinkin. Näin ollen tästä on vaikeaa löytää yhtään mitään "epäsovinnaista". Tämä "tekovallankumouksellisuus" onkin varmasti jotain joka selittää sen, miksi Lewis onkin tiettyjen kristillisten piirien erityissuosiossa. Sitä saa leikkiä "ID -tyyliin tiedekapinallista" toisinajattelijaa samalla kun kuitenkin seuraa erittäin normatiivisesti tiettyä perinnettä.
Itse asiassa esimerkiksi "hengen uudistus kirkossamme ry" kuvaa tätä seuraavasti "Useimmat tuntevat vanhan klassikkokirjan Paholaisen kirjeopisto. Tuo mainio C. S. Lewisin kirja on ikään kuin käänteinen hartauskirja. Siinä paholainen lähettää kirjeitä nuorelle veljenpojalleen. Tämä on saanut tehtäväkseen käännyttää potilaansa, opiskelijanuorukaisen, josta on tullut kristitty. Kaikki keinot ovat sallittuja, jotta nuorukainen saataisiin riistettyä Jumalan käsistä takaisin pahan valtakuntaan." Kirja nähdäänkin yleensä nimenomaan opetuskirjana Paholaisen Metkuista. Näin tehdään myös esimerkiksi "JaHa" -blogissa. Siellä opimme esimerkiksi että "paholainen yrittää saada meitä ajattelemaan mahdollisimman paljon elämän "tavallisuuksia" eli kaikkea sitä mikä voidaan haistaa, maistaa tai kokea. Tämä kaikki pitää meidät kiireisinä, jotta emme ehdi miettimään hengellisiä asioita." Tämä on selvästi kristillisyyden värittämä tapa tulkita asioita. Kristillisyyden perusideana on selittää että "maailma ei riitä". Ja sitten kun se riittääkin, niin tämä tietysti johtaa uskosta etääntymiseen. Kirja onkin tältä osin selkeästi kristityille tarkoitettu kritiikki-immunisointiteos. Kun jotkut asiat, argumentit ja elämäntavat etäännyttävät uskonnosta, niistä tehdään naurettavia pilkkaamalla. Näin uskovainen saadaan ns. vahvistamaan kuortaan.
1: Tämänlainen huumori on, paitsi hauskaa jos sattuu olemaan "sitä tiettyä maailmankuvaa", niin myös tehokas ja käytetty vallankäyttöväline. Argumentaation sijasta asia vain yksinkertaisesti kikkaillaan ja määritellään pahaksi ; Kun lopputulos on jotain jota kristitty ei voi hyväksyä, hän määrittelee sen pahaksi turmelemalla sen alkulähteen määrittelemällä sen pelleksi ja saastaiseksi ja vaaralliseksi.
2: Valitettavasti tämänlaisen huumorin vastapallona on usein se, että se ei naurata toista osapuolta. Siksi "Paholaisen kirjeopistossakin" on mukana se yleinen teema ; Rienaava huumori jota "Hustler" -lehti laittoi Jerry Falwellista lehteensä johti Falwellin loukkaantumiseen. On selvää että Falwell ei tästä muuttunut leppeämmäksi. Päin vastoin, hän suuttui ja jopa haastoi "Hustler" -lehden oikeuteen. (Jossa hävisi.) Ja saman yleisinhimillisen reagointisyyn vuoksi osa keräsi Stalinvitsejä mutta Stalin itse keräsi näiden vitsien tekijöitä. Kun huumori ei ole akkomodationaalista on selvää että se herättää polarosoitumista.
Kuitenkin ylläolevasta saadaan irti hyvin leimallinen kristillinen ihmiskuva. Tämä näkyy esimerkiksi "Nuotan" videolesbokampanjassa. Jostain syystä kampanja nosti kristillisen äläkän joka keskittyi pääasiassa siihen että "on uskonnonvapauden mukaista seurata uskontoaan" ja korostettiin että videokriitikot kielsivät uskonnollisen vakaumuksen seuraamisen. Kuitenkin videon kritiikit keskittyivät pääasiassa sen vapauskuvaan. Siinähän selitettiin että oli kahlitsevaa seurata homoseksuaalisia taipumuksia ja että tästä tulisi vapautua siirtymällä seuraamaan Jumalaa. Tässä on selvästi kysymys enemmästä kuin uskonnovapauskysymyksestä jossa sanotaan että "jos vakaumus sanoo niin". "Nuotan" puolustajien argumentti oli selvästi Lewisiä mukaileva ; Tietyt asiat nähdään saatanallisina ja nämä nähdään vapautta vähentävinä. Uskonnossa pitää vapaaehtoisesti toimia juuri tietyllä tavalla ja tätä pidetään vapautena ja vapautumisena.
On kuitenkin hyvä huomata että Nuotta vaati kriitikoiltaan akkomodationaalisuutta. Jos kohteliaisuuskäytänteet hylätään ja Lewis -huumorin annetaan kukoistaa koska se on mielipidevapauden ajamista on hyväksyttävä se, että valistusarvot puhuvat siitä, miten pitäisi pystyä kritisoimaan, analysoimaan ja keskustelemaan kaikista ideoista, ilman pelkoa turvallisuudestaan tai asemastaan ihmisenä. Nuotan kohdatessa avointa mielipiteenilmaisua ja kritiikkiä, ilmoille pölähti kuitenkin tälle periaatteelle aivan totaalisesti päivastainen asenneilmapiiri ; Se sanoo että "kaikki saa uskoa mitä haluaa, ja jos sinulla on valittamista niin olet natsi." Tästä asenteesta taas pitäisi johtaa siihen että "Paholaisen kirjeopisto" on "natsistinen" ja Lewis "natsi". Koska näin ei tapahdu, tämänlaista lausuntoa ei kuulu on selvää että taustalla on periaate jossa itseltä sallitaan kohteliaisuusperiaatteen rikkovat lausunnot, mutta muiden on sovellettava niitä uskontoihin. Tämä kaksoisstandardi on tietysti Lewistyyppisen kristillisyyden perusjuonteissa ; Se näkyy jo ihmiskuvassa jossa tietynlainen käytös on paholaisen tottelemista ja toisenlainen tietynlainen käytös taas on sitä että on vapaa kun tottelee omasta halustaan ja muuttaa itseään. (JaHa -han selitti tästä miten "yrittää saada meidät ajattelemaan, että olemme tarpeeksi hengellisiä, joten meidän ei tarvitse muuttua, ainoastaan kaikkien muiden; yrittää johtaa meitä siihen, että rukoillessamme pyrimme vain johonkin tunteeseen tai mielentilaan; yrittää saada meidät keskittymään enemmän "hiljentymiseen" kuin Jumalan kohtaamiseen") Valinnanvapaus on olennainen osa, mutta jos et valitse kristillisyyttä et ole vapaa etkä valitsija.
Tämä näkyy esimerkiksi reformoidun epistemologian kannattajissa asti. (Mikä ei ole ihmeellistä kun muistaa esimerkiksi sen että Plantinga on argumenteissaan selvästi osittain Lewisin inspiroima.) Tästä saadaan kommentti "Seurakuntalaisesta" joka kertoo avoimesti mukailevansa Lewisin "paholaisen kirjeopistoa" sanomalla esimerkiksi että "Tämä kaikki on erinomaisen tärkeätä, sillä Alhainen Isämme meidät vielä perii, jos mikä tahansa aatesuunta mahdollisista puutteistaankin huolimatta saa häiritä sitä linnarauhaa, jonka varjolla usko ja tiede on heitetty erilleen. Strategiassamme uskolle kuuluu oma nurkkansa, tieteelle omansa ja naturalismin kuuluu vallata molemmat. Näin on johtoryhmä määrännyt ja näin me toimimme. Olemme aloittaneet tieteestä ja miltei saavuttaneet vuosisataistavoitteemme, mutta on muutamia huolestuttavia merkkejä siitä, että reviirimme olisivat kaventumassa." Tätä kuvataan tietysti siten että naturalismin tunkeutuminen eri elämänalueille olisi jotenkin erityisen loukkaavaa. Tämä mukailee esimerkiksi sitä lausuntoa jonka eräs uskovainen kertoi suhteessa siihen että evoluutioteoriaa sovellettiin ihmiskäyttäytymiseen ja esimerkiksi rakkaustutkimukseen. Hänestä tässä evoluutiota sovellettiin johonkin joka on by definition evoluution ulkopuolella ja että tämä siksi kuvaisi vain evolutionismia, sitä miten evoluutioteoria on olennainen osa maailmankuvaa.Jostain syystä tämä on halveksittavaa, toisin kuin "Nuotta" -videon tekijöiden näkemys, joka kyseisen lausunnon esittäjästä oli hyvinkin arvokas vakaumus jota tulisi kunnioittaa eikä pilkata. Tämänlaisia teorioita ei saa edes esittää (ne eivät taatusti ole vielä humanististen tieteiden vallitseva paradigma.)
1: Vaikka tosiasiassa jo Plantingan argumentin mukaan käyttäytyminen voi olla adaptiivista eli luonnonvalinnan vaikutuksen alla. Jos pakenee tiikeriä, ei tarvitse havaita oikein jos käytös on oikea. On selvää että jos luonnonvalinta koskee ennen kaikkea lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrää, että ihmisen parinmuodostus ei ole ainakaan mitenkään by definition jotain jota evoluutio ei selittäisi. Itse asiassa valtaosa ihmsien käyttäytymistä voi olla adaptiivista tai seksuaalivalinnan kautta "mutkan kautta evolutiivista". Ainut syy kieltää evoluutio näissä kohdin on kieltää ehdottomasti ennaltakäsin että perimässä ei voi olla minkäänlaista suhdetta temperamenttiin. Mutta tämä ei ole se oletus jota evolutionistit pitävät vaan mitä heidän vastustajansa tekevät, joten tämänlaiseen vetoaminen ei ole ainakaan erilaisten näkökulmien hyväksyntää tai harkintaa.
2: On hyvä huomata, että Lewiskin kuvaa heti kirjeopistonsa alussa materialistisen maailmankuvan seuraavalla tavalla : "Hän ei ajattele, onko jokin oppi ensisijassa "oikea" vai "väärä", vaan onko se "teoreettinen" vai "käytännöllinen", "loppuun kulunut" vai "ajankohtainen", "sovinnainen" vai "rohkea". Iskusanat, ei todistelu, ovat parhaat liittolaisesi hänen pysyttämisekseen kauaksi kirkosta. Älä tuhlaa aikaasi yrittämällä todistaa hänelle, että materialismi on totta. Pane hänet ajattelemaan että se on voimakas, luja tai rohkea maailmankatsomus - tulevaisuuden filosofia. Sentapaisista asioista hän välittää." Tässä muodossa tämä voisi olla kiusallinen reformoidun epistemologian ja/tai ID:n ystäville. Mutta Lewis korostaa että teologian rooli on ensisijassa järkevyyttä. "Loogisen todistelun haitta on siinä, että se siirtää koko taistelun Vihollisen omalle alueelle." ... "Todisteillasi vain herätät potilaan järjen, ja kun se on kerran on valveilla, on tulos arvaamaton. Vaikka jokin erityinen ajatussarja voitaisiinkin punoa niin, että lopputulos koituisi eduksemme, tulet huomaamaan että olet vain vahvistanut potilaassasi kohtalokasta tottumusta kiinnittää huomiota suuriin yleisiin ratkaisuihin ja johtanut hänen ajatuksensa pois välittömien aistimusten virrasta." Joka kuvaa nimenomaan materialistmin ja empirian jotenkin lyhytjänteisenä ja hedonistisenakin kun taas uskonto on objektiivista ja järkevää pirustakin..
Kuitenkin jos kannatamme kirjeopiston avoimuuden periaatetta on selvää että tämänlaiset naturalistiset kysymyksetkin ovat jotain joita pitäisi saada kysyä. Kuitenkin tässä vastaan tulee se "nuottavideonpuolustusasenne" joka on asenteeltaan päivastainen. ; Tässä on iloista muistaa miten esimerkiksi Plantingan evolutiivinen argumentti ateismia vastaan väittää että ateisti+evolutionismi ei ole mahdollista. Jos olet tämänlainen et hänen mukaansa voi olla edes rationaalinen ihminen. On selvää että tässäkin "uskolla ja tieteellä on omat nurkkansa mutta kristillinen takeen antavan teismin on valloitettava molemmat." Ja tätä kuvataan sillä murroksella joka on seurakuntalaisen kolumnin odottama ja mitä ilmeisemmin myös toivoma asia. Vaikka tässä ei toki uskotakaan mihinkään kiellettyyn ja sensuroituun kristilliseen totuuteen joka on ennen tiedetty ja joka tulee nyt takaisin, tässä on kuitenkin voimakas Lewisläisen kaksoisstandardivapauden sävy. ; Avoin keskustelu on määritelty siten että kaikki näkemykset ovat tasa-arvoisia ja kaikkia mahdollisia asioita ja näkökulmia saa esittää ja tutkia. Mutta toiset näkemykset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset ja tietyt näkökulmat ovat kauheaa vainoa.
1: Avomielisyyttä korostavan reformoidun epistemologian ystävän Herra Puolimatkan kirjat ovat pullollaan vainosyytöksiä jotka ovat tullee tutuiksi esimerkiksi "Expelled" -elokuvasta ja vastaavista. Näiden ongelmana on vain se, että ne ovat perättömiä syytöksiä. Jos syytteet olisivat pitäneet paikkaansa, niistä oltaisiin voitu haastaa oikeuteen ja niistä olisi voitettu. Koska nämä vainotut eivät suinkaan ole menneet oikeuteen vaan tekevät halpoja propagandaelokuvia, on selvää että syynä on ns. uskalluksen puute. He tietävät että näyttö ei riittäisi, eli ei ole riittäviä perusteluja joista ihmiset kuten Puolimatka voisivat vakuuttua rationaalisesti esilleannetun konkreettisen todistusaineiston valossa. Näin mukana kirjassa vainoesimerkkeinä ovat esimerkiksi Sternbergin avaimet jotka otettiin kaikilta koska taloa huollettiin.
En yksinkertaisesti ymmärrä miten perusteettomat vainosyytökset - tai toisaalla Lewismäinen sarkasmikaan - ja naturalistisen maailmankuvan rationaalisuuden totaalikielto määritelmällisesti olisivat rakentavia ja edustaisivat avointa ja kunnioittavaa keskusteluympäristöä. Jos ateisti/naturalisti/evolutionisti on reformoidussa epistemologiassa epärationaalinen, ja vapausmaailma muutenkin mukailee Lewismäistä epätasaisuutta, on selvää että kaikista kysymyksistä ei saadakaan keskustella ja neuvotella. Usko täytyy suojata naturalismin maailmankuvalta, koska pyhiä asioita ei saa herjata. Mutta naturalismia ei tule suojella Plantingan kaltaisilta rationaalisuuskielloilta vaikka nekin määrittävät evolutionisti-naturalistin "puoli-ihmiseksi" koska määrittelee sen epärationaaliseksi.
1: Olen toki huvitellut että moni selittää että evoluutioteoria olisi ateistinen ja ateistisen maailmankuvan värittämä ja läpitunkema. Mutta jos Plantinga olisi oikeassa, evoluutioteoria olisi teismin sävyttämä. Sillä Plantinga ei kiellä teististä evoluutiota. ~ Hän sen sijaan korostaa että jos on naturalisti ja uskoo evoluutioon ei voisi olla rationaaliseti katsoen skientisti. (Kuka haluaa olla skientisti on sitten eri asia.) Kun teismi antaa takeen aisteille, on tilanne tietysti se että meidän olisi pakko uskoa sitä tiedettä mitä luonnontieteellinen empiria meille tarjoaa koska tässä ei voitaisi erehtyä. Näin evoluutioteoria olisi nykymaailmassa peräti velvollisuus uskoa, koska se on "luonnontieteellisen metodin" tuotos. (Tätä moni uskovainen ei tunnusta. He kikkailevat yleensä vaihtamalla naturalismin määritelmää lennosta. Eli heille naturalismi on välistä ontologista naturalismia eli ateismia ja välillä luonnontiedettä. Paitsi silloin kun puhutaan siitä miten luotettavia aistit ovat. Tämä on kuitenkin ekvivokaatio, eikä tämänlaisia arugmentteja kikkailevia ihmisiä voi kunnioittaa ainakaan näiden argumenttiensa rationaalisuuden vuoksi.)
Olenkin ihmetyksellä huomannut miten on kahdenlaisia uskovaisia joiden kanssa ei voi ollenkaan puhua. Ensimmäisten mielestä kysymys on uskonasiasta ja vakaumuksesta. He määrittelevät aiheen keskustelun ulkopuolelle, joka lienee enemmän näiden ihmisten mielivallan ongelma kuin uskonnon ongelma. Sen lisäksi on näitä Lewis -henkisiä uskovaisia jotka selittävät että he ovat avomielisiä ja haluavat keskustella. Että jokainen saa päättää ja että tiedemaailmakin saa neuvotella eri näkemyksistä. Mutta sitten jos joku ei usko häntä herjataan leppoisan vitsikkäästi leimanimillä kuten "militantti". Ja jos tiedemaailma kritisoi tieteellä näitä näkemyksiä eikä niitä hyväksytä kuin marginaalisten vakaumuksellisten uskonihmisten joukossa, niin kyseessä on "naturalistinen vainokampanjointi" ja todiste siitä että "ei olla avomielisiä". Syynä on tietysti uskonnollisista ihmiskuvista kenties "natsistisin", eli homo religiosus. Sen mukaan jokainen joka on avomielinen ja kuuntelee sydäntään on uskovainen. Erimielisessä on emotionaalinen tai rationaalinen vika, hän on jonkinlainen puoli-ihminen johon on kohdistettava sääliä ja mahdollisesti käännytyspainetta. - Ja jos tämä tästä painostuksesta hermostuu sanomaan vaikka sarkastisen vitsin uskovaisista, hän on heti ja välittömästi sananvapauden vihollinen ja militantti ateisti. (Jopa silloin kun ei ole ateisti.)
Tässä moni voisi ajatella että tulkintani on turhan karu. Ainakin kirjan kohdalta, koska voidaan sanoa että käytän tässä ihmisiä esimerkkeinä asenteesta ja näin kirja olisi vain analogiapohha näiden ihmisten käytökseen, jolloin ihmiskuva voi olla oikein mutta kirjan kuva ei. Tähän syytökseen voisi tarjota vaikkapa yksinkertaisen vasta-argumentin ; "Raamatun" Lusifer Perkele, Saatana Pelsebub Paholainen (vai mikä hänen nimensä nyt olikaan) ei ole ateisti. Tällöin kirja olisi kirjoitettu "kristinuskon viitekehyksen sisältä" ja tämä kirjoitusasenne olisi siksi hyväksyttävä. Kuitenkin tässä on olemassa toinen ongelma. Lewisin ajattelu noudattaa homo religiosus -ihmiskuvaa. Hänellä ateistit eivät suinkaan ole ateisteja, vaan Jumalaa vihaavia. Näin ollen kirja on homo religiosus -ihmskuvan kautta tulkittuna jotain joka kuvaa kristinuskoa enemmän "ateistin näkemänä" kuin mitä voi hyväksyä. Tämä huomio tekee kirjasta eettisesti kyseenalaisemman (tai vähintään Lewisistä sisäisesti epäkoherentin, eli jotain joka ns. "pilaa" argumentit.)
Kirjaa mainostetaan leikkisyydellä, mutta ainakin minun on hyvin vaikeaa löytää tästä muuta kuin korkeintaan kristillistä virnettä "puoli-ihmisille" ; Tämän sävy saa omituisuutta kun muistaa että Lewis on teemoittanut kirjan laittamalla etusivulle sitaatteja jotka näen kirjan sisällön tavoitteita kuvaavaksi statementiksi ; "Paras keino paholaisen karkottamiseksi, jos hän ei tottele Raamatun sanaa, on nauraa ja ivata häntä, sillä hän ei voi sietää pilkkaa." (Luther) ja "Paholainen ... ylpeyden henki ... ei siedä että häntä ilkutaan." (Thomas More) Tässä mielessä huumori ja pilkka ovat sitä huumorin mallia joka on yksisuuntaista. Se kohoaa tietystä maailmankuvasta ja huvittaa vain tämän maailmankuvan sisällä. Tämänlainen iva ja pilkka ovat tosin olennainen osa huumorin genreä. Mutta tämä värittää sen, että kirjan huumori ei ole ns. "akkomodationalistista" huumoria joka korostaa kohteliaisuutta eri maailmankuvaa edustavaa kohtaan. (Tämä huomio on olennaisen tärkeää myöhemmin.)
1: Tarkemmin. Kirja voisi olla OK, jos se kuvaisi erilaiset vaihtoehdot osuvasti ja näyttäisi ne epäloogisiksi. Kirja kuitenkin on psykologisoinnin sävyttämä ; Kirja toimii olkiukkomaisien stereotypioiden luomiskeinona ; Mikä tahansa uskonnottoman toiminta tulkitaan psykologisoimalla ja värittämällä demoniseksi. Tämä tuskin auttaa uskossa horjuvaa koska kuvat eivät ole kovin osuvia. Mutta se auttaa uskossaan vahvaa ylläpitämään etäisyyttä koska horjuva näkyy tulkintakentässä jotenkin huvittavana ja/tai typeränä.
Kirjassa kikkana onkin kirjoittaa perinteinen hartauskirja erittäin konventionaalisin painotuksin. Mutta sitten Jumala ja Saatana on copy-pastejärjestelmällä nimetty uudestaan ja mukaan on laitettu joitain adjektiiveja jotka ovat nurinkurisia, mutta nurinkurisuus liitetään siihen että etiikka kääntyy nurinkurin muutoinkin. Näin ollen tästä on vaikeaa löytää yhtään mitään "epäsovinnaista". Tämä "tekovallankumouksellisuus" onkin varmasti jotain joka selittää sen, miksi Lewis onkin tiettyjen kristillisten piirien erityissuosiossa. Sitä saa leikkiä "ID -tyyliin tiedekapinallista" toisinajattelijaa samalla kun kuitenkin seuraa erittäin normatiivisesti tiettyä perinnettä.
Itse asiassa esimerkiksi "hengen uudistus kirkossamme ry" kuvaa tätä seuraavasti "Useimmat tuntevat vanhan klassikkokirjan Paholaisen kirjeopisto. Tuo mainio C. S. Lewisin kirja on ikään kuin käänteinen hartauskirja. Siinä paholainen lähettää kirjeitä nuorelle veljenpojalleen. Tämä on saanut tehtäväkseen käännyttää potilaansa, opiskelijanuorukaisen, josta on tullut kristitty. Kaikki keinot ovat sallittuja, jotta nuorukainen saataisiin riistettyä Jumalan käsistä takaisin pahan valtakuntaan." Kirja nähdäänkin yleensä nimenomaan opetuskirjana Paholaisen Metkuista. Näin tehdään myös esimerkiksi "JaHa" -blogissa. Siellä opimme esimerkiksi että "paholainen yrittää saada meitä ajattelemaan mahdollisimman paljon elämän "tavallisuuksia" eli kaikkea sitä mikä voidaan haistaa, maistaa tai kokea. Tämä kaikki pitää meidät kiireisinä, jotta emme ehdi miettimään hengellisiä asioita." Tämä on selvästi kristillisyyden värittämä tapa tulkita asioita. Kristillisyyden perusideana on selittää että "maailma ei riitä". Ja sitten kun se riittääkin, niin tämä tietysti johtaa uskosta etääntymiseen. Kirja onkin tältä osin selkeästi kristityille tarkoitettu kritiikki-immunisointiteos. Kun jotkut asiat, argumentit ja elämäntavat etäännyttävät uskonnosta, niistä tehdään naurettavia pilkkaamalla. Näin uskovainen saadaan ns. vahvistamaan kuortaan.
1: Tämänlainen huumori on, paitsi hauskaa jos sattuu olemaan "sitä tiettyä maailmankuvaa", niin myös tehokas ja käytetty vallankäyttöväline. Argumentaation sijasta asia vain yksinkertaisesti kikkaillaan ja määritellään pahaksi ; Kun lopputulos on jotain jota kristitty ei voi hyväksyä, hän määrittelee sen pahaksi turmelemalla sen alkulähteen määrittelemällä sen pelleksi ja saastaiseksi ja vaaralliseksi.
2: Valitettavasti tämänlaisen huumorin vastapallona on usein se, että se ei naurata toista osapuolta. Siksi "Paholaisen kirjeopistossakin" on mukana se yleinen teema ; Rienaava huumori jota "Hustler" -lehti laittoi Jerry Falwellista lehteensä johti Falwellin loukkaantumiseen. On selvää että Falwell ei tästä muuttunut leppeämmäksi. Päin vastoin, hän suuttui ja jopa haastoi "Hustler" -lehden oikeuteen. (Jossa hävisi.) Ja saman yleisinhimillisen reagointisyyn vuoksi osa keräsi Stalinvitsejä mutta Stalin itse keräsi näiden vitsien tekijöitä. Kun huumori ei ole akkomodationaalista on selvää että se herättää polarosoitumista.
Kuitenkin ylläolevasta saadaan irti hyvin leimallinen kristillinen ihmiskuva. Tämä näkyy esimerkiksi "Nuotan" videolesbokampanjassa. Jostain syystä kampanja nosti kristillisen äläkän joka keskittyi pääasiassa siihen että "on uskonnonvapauden mukaista seurata uskontoaan" ja korostettiin että videokriitikot kielsivät uskonnollisen vakaumuksen seuraamisen. Kuitenkin videon kritiikit keskittyivät pääasiassa sen vapauskuvaan. Siinähän selitettiin että oli kahlitsevaa seurata homoseksuaalisia taipumuksia ja että tästä tulisi vapautua siirtymällä seuraamaan Jumalaa. Tässä on selvästi kysymys enemmästä kuin uskonnovapauskysymyksestä jossa sanotaan että "jos vakaumus sanoo niin". "Nuotan" puolustajien argumentti oli selvästi Lewisiä mukaileva ; Tietyt asiat nähdään saatanallisina ja nämä nähdään vapautta vähentävinä. Uskonnossa pitää vapaaehtoisesti toimia juuri tietyllä tavalla ja tätä pidetään vapautena ja vapautumisena.
On kuitenkin hyvä huomata että Nuotta vaati kriitikoiltaan akkomodationaalisuutta. Jos kohteliaisuuskäytänteet hylätään ja Lewis -huumorin annetaan kukoistaa koska se on mielipidevapauden ajamista on hyväksyttävä se, että valistusarvot puhuvat siitä, miten pitäisi pystyä kritisoimaan, analysoimaan ja keskustelemaan kaikista ideoista, ilman pelkoa turvallisuudestaan tai asemastaan ihmisenä. Nuotan kohdatessa avointa mielipiteenilmaisua ja kritiikkiä, ilmoille pölähti kuitenkin tälle periaatteelle aivan totaalisesti päivastainen asenneilmapiiri ; Se sanoo että "kaikki saa uskoa mitä haluaa, ja jos sinulla on valittamista niin olet natsi." Tästä asenteesta taas pitäisi johtaa siihen että "Paholaisen kirjeopisto" on "natsistinen" ja Lewis "natsi". Koska näin ei tapahdu, tämänlaista lausuntoa ei kuulu on selvää että taustalla on periaate jossa itseltä sallitaan kohteliaisuusperiaatteen rikkovat lausunnot, mutta muiden on sovellettava niitä uskontoihin. Tämä kaksoisstandardi on tietysti Lewistyyppisen kristillisyyden perusjuonteissa ; Se näkyy jo ihmiskuvassa jossa tietynlainen käytös on paholaisen tottelemista ja toisenlainen tietynlainen käytös taas on sitä että on vapaa kun tottelee omasta halustaan ja muuttaa itseään. (JaHa -han selitti tästä miten "yrittää saada meidät ajattelemaan, että olemme tarpeeksi hengellisiä, joten meidän ei tarvitse muuttua, ainoastaan kaikkien muiden; yrittää johtaa meitä siihen, että rukoillessamme pyrimme vain johonkin tunteeseen tai mielentilaan; yrittää saada meidät keskittymään enemmän "hiljentymiseen" kuin Jumalan kohtaamiseen") Valinnanvapaus on olennainen osa, mutta jos et valitse kristillisyyttä et ole vapaa etkä valitsija.
Tämä näkyy esimerkiksi reformoidun epistemologian kannattajissa asti. (Mikä ei ole ihmeellistä kun muistaa esimerkiksi sen että Plantinga on argumenteissaan selvästi osittain Lewisin inspiroima.) Tästä saadaan kommentti "Seurakuntalaisesta" joka kertoo avoimesti mukailevansa Lewisin "paholaisen kirjeopistoa" sanomalla esimerkiksi että "Tämä kaikki on erinomaisen tärkeätä, sillä Alhainen Isämme meidät vielä perii, jos mikä tahansa aatesuunta mahdollisista puutteistaankin huolimatta saa häiritä sitä linnarauhaa, jonka varjolla usko ja tiede on heitetty erilleen. Strategiassamme uskolle kuuluu oma nurkkansa, tieteelle omansa ja naturalismin kuuluu vallata molemmat. Näin on johtoryhmä määrännyt ja näin me toimimme. Olemme aloittaneet tieteestä ja miltei saavuttaneet vuosisataistavoitteemme, mutta on muutamia huolestuttavia merkkejä siitä, että reviirimme olisivat kaventumassa." Tätä kuvataan tietysti siten että naturalismin tunkeutuminen eri elämänalueille olisi jotenkin erityisen loukkaavaa. Tämä mukailee esimerkiksi sitä lausuntoa jonka eräs uskovainen kertoi suhteessa siihen että evoluutioteoriaa sovellettiin ihmiskäyttäytymiseen ja esimerkiksi rakkaustutkimukseen. Hänestä tässä evoluutiota sovellettiin johonkin joka on by definition evoluution ulkopuolella ja että tämä siksi kuvaisi vain evolutionismia, sitä miten evoluutioteoria on olennainen osa maailmankuvaa.Jostain syystä tämä on halveksittavaa, toisin kuin "Nuotta" -videon tekijöiden näkemys, joka kyseisen lausunnon esittäjästä oli hyvinkin arvokas vakaumus jota tulisi kunnioittaa eikä pilkata. Tämänlaisia teorioita ei saa edes esittää (ne eivät taatusti ole vielä humanististen tieteiden vallitseva paradigma.)
1: Vaikka tosiasiassa jo Plantingan argumentin mukaan käyttäytyminen voi olla adaptiivista eli luonnonvalinnan vaikutuksen alla. Jos pakenee tiikeriä, ei tarvitse havaita oikein jos käytös on oikea. On selvää että jos luonnonvalinta koskee ennen kaikkea lisääntymään pääsevien jälkeläisten määrää, että ihmisen parinmuodostus ei ole ainakaan mitenkään by definition jotain jota evoluutio ei selittäisi. Itse asiassa valtaosa ihmsien käyttäytymistä voi olla adaptiivista tai seksuaalivalinnan kautta "mutkan kautta evolutiivista". Ainut syy kieltää evoluutio näissä kohdin on kieltää ehdottomasti ennaltakäsin että perimässä ei voi olla minkäänlaista suhdetta temperamenttiin. Mutta tämä ei ole se oletus jota evolutionistit pitävät vaan mitä heidän vastustajansa tekevät, joten tämänlaiseen vetoaminen ei ole ainakaan erilaisten näkökulmien hyväksyntää tai harkintaa.
2: On hyvä huomata, että Lewiskin kuvaa heti kirjeopistonsa alussa materialistisen maailmankuvan seuraavalla tavalla : "Hän ei ajattele, onko jokin oppi ensisijassa "oikea" vai "väärä", vaan onko se "teoreettinen" vai "käytännöllinen", "loppuun kulunut" vai "ajankohtainen", "sovinnainen" vai "rohkea". Iskusanat, ei todistelu, ovat parhaat liittolaisesi hänen pysyttämisekseen kauaksi kirkosta. Älä tuhlaa aikaasi yrittämällä todistaa hänelle, että materialismi on totta. Pane hänet ajattelemaan että se on voimakas, luja tai rohkea maailmankatsomus - tulevaisuuden filosofia. Sentapaisista asioista hän välittää." Tässä muodossa tämä voisi olla kiusallinen reformoidun epistemologian ja/tai ID:n ystäville. Mutta Lewis korostaa että teologian rooli on ensisijassa järkevyyttä. "Loogisen todistelun haitta on siinä, että se siirtää koko taistelun Vihollisen omalle alueelle." ... "Todisteillasi vain herätät potilaan järjen, ja kun se on kerran on valveilla, on tulos arvaamaton. Vaikka jokin erityinen ajatussarja voitaisiinkin punoa niin, että lopputulos koituisi eduksemme, tulet huomaamaan että olet vain vahvistanut potilaassasi kohtalokasta tottumusta kiinnittää huomiota suuriin yleisiin ratkaisuihin ja johtanut hänen ajatuksensa pois välittömien aistimusten virrasta." Joka kuvaa nimenomaan materialistmin ja empirian jotenkin lyhytjänteisenä ja hedonistisenakin kun taas uskonto on objektiivista ja järkevää pirustakin..
Kuitenkin jos kannatamme kirjeopiston avoimuuden periaatetta on selvää että tämänlaiset naturalistiset kysymyksetkin ovat jotain joita pitäisi saada kysyä. Kuitenkin tässä vastaan tulee se "nuottavideonpuolustusasenne" joka on asenteeltaan päivastainen. ; Tässä on iloista muistaa miten esimerkiksi Plantingan evolutiivinen argumentti ateismia vastaan väittää että ateisti+evolutionismi ei ole mahdollista. Jos olet tämänlainen et hänen mukaansa voi olla edes rationaalinen ihminen. On selvää että tässäkin "uskolla ja tieteellä on omat nurkkansa mutta kristillinen takeen antavan teismin on valloitettava molemmat." Ja tätä kuvataan sillä murroksella joka on seurakuntalaisen kolumnin odottama ja mitä ilmeisemmin myös toivoma asia. Vaikka tässä ei toki uskotakaan mihinkään kiellettyyn ja sensuroituun kristilliseen totuuteen joka on ennen tiedetty ja joka tulee nyt takaisin, tässä on kuitenkin voimakas Lewisläisen kaksoisstandardivapauden sävy. ; Avoin keskustelu on määritelty siten että kaikki näkemykset ovat tasa-arvoisia ja kaikkia mahdollisia asioita ja näkökulmia saa esittää ja tutkia. Mutta toiset näkemykset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset ja tietyt näkökulmat ovat kauheaa vainoa.
1: Avomielisyyttä korostavan reformoidun epistemologian ystävän Herra Puolimatkan kirjat ovat pullollaan vainosyytöksiä jotka ovat tullee tutuiksi esimerkiksi "Expelled" -elokuvasta ja vastaavista. Näiden ongelmana on vain se, että ne ovat perättömiä syytöksiä. Jos syytteet olisivat pitäneet paikkaansa, niistä oltaisiin voitu haastaa oikeuteen ja niistä olisi voitettu. Koska nämä vainotut eivät suinkaan ole menneet oikeuteen vaan tekevät halpoja propagandaelokuvia, on selvää että syynä on ns. uskalluksen puute. He tietävät että näyttö ei riittäisi, eli ei ole riittäviä perusteluja joista ihmiset kuten Puolimatka voisivat vakuuttua rationaalisesti esilleannetun konkreettisen todistusaineiston valossa. Näin mukana kirjassa vainoesimerkkeinä ovat esimerkiksi Sternbergin avaimet jotka otettiin kaikilta koska taloa huollettiin.
En yksinkertaisesti ymmärrä miten perusteettomat vainosyytökset - tai toisaalla Lewismäinen sarkasmikaan - ja naturalistisen maailmankuvan rationaalisuuden totaalikielto määritelmällisesti olisivat rakentavia ja edustaisivat avointa ja kunnioittavaa keskusteluympäristöä. Jos ateisti/naturalisti/evolutionisti on reformoidussa epistemologiassa epärationaalinen, ja vapausmaailma muutenkin mukailee Lewismäistä epätasaisuutta, on selvää että kaikista kysymyksistä ei saadakaan keskustella ja neuvotella. Usko täytyy suojata naturalismin maailmankuvalta, koska pyhiä asioita ei saa herjata. Mutta naturalismia ei tule suojella Plantingan kaltaisilta rationaalisuuskielloilta vaikka nekin määrittävät evolutionisti-naturalistin "puoli-ihmiseksi" koska määrittelee sen epärationaaliseksi.
1: Olen toki huvitellut että moni selittää että evoluutioteoria olisi ateistinen ja ateistisen maailmankuvan värittämä ja läpitunkema. Mutta jos Plantinga olisi oikeassa, evoluutioteoria olisi teismin sävyttämä. Sillä Plantinga ei kiellä teististä evoluutiota. ~ Hän sen sijaan korostaa että jos on naturalisti ja uskoo evoluutioon ei voisi olla rationaaliseti katsoen skientisti. (Kuka haluaa olla skientisti on sitten eri asia.) Kun teismi antaa takeen aisteille, on tilanne tietysti se että meidän olisi pakko uskoa sitä tiedettä mitä luonnontieteellinen empiria meille tarjoaa koska tässä ei voitaisi erehtyä. Näin evoluutioteoria olisi nykymaailmassa peräti velvollisuus uskoa, koska se on "luonnontieteellisen metodin" tuotos. (Tätä moni uskovainen ei tunnusta. He kikkailevat yleensä vaihtamalla naturalismin määritelmää lennosta. Eli heille naturalismi on välistä ontologista naturalismia eli ateismia ja välillä luonnontiedettä. Paitsi silloin kun puhutaan siitä miten luotettavia aistit ovat. Tämä on kuitenkin ekvivokaatio, eikä tämänlaisia arugmentteja kikkailevia ihmisiä voi kunnioittaa ainakaan näiden argumenttiensa rationaalisuuden vuoksi.)
Olenkin ihmetyksellä huomannut miten on kahdenlaisia uskovaisia joiden kanssa ei voi ollenkaan puhua. Ensimmäisten mielestä kysymys on uskonasiasta ja vakaumuksesta. He määrittelevät aiheen keskustelun ulkopuolelle, joka lienee enemmän näiden ihmisten mielivallan ongelma kuin uskonnon ongelma. Sen lisäksi on näitä Lewis -henkisiä uskovaisia jotka selittävät että he ovat avomielisiä ja haluavat keskustella. Että jokainen saa päättää ja että tiedemaailmakin saa neuvotella eri näkemyksistä. Mutta sitten jos joku ei usko häntä herjataan leppoisan vitsikkäästi leimanimillä kuten "militantti". Ja jos tiedemaailma kritisoi tieteellä näitä näkemyksiä eikä niitä hyväksytä kuin marginaalisten vakaumuksellisten uskonihmisten joukossa, niin kyseessä on "naturalistinen vainokampanjointi" ja todiste siitä että "ei olla avomielisiä". Syynä on tietysti uskonnollisista ihmiskuvista kenties "natsistisin", eli homo religiosus. Sen mukaan jokainen joka on avomielinen ja kuuntelee sydäntään on uskovainen. Erimielisessä on emotionaalinen tai rationaalinen vika, hän on jonkinlainen puoli-ihminen johon on kohdistettava sääliä ja mahdollisesti käännytyspainetta. - Ja jos tämä tästä painostuksesta hermostuu sanomaan vaikka sarkastisen vitsin uskovaisista, hän on heti ja välittömästi sananvapauden vihollinen ja militantti ateisti. (Jopa silloin kun ei ole ateisti.)
Tässä moni voisi ajatella että tulkintani on turhan karu. Ainakin kirjan kohdalta, koska voidaan sanoa että käytän tässä ihmisiä esimerkkeinä asenteesta ja näin kirja olisi vain analogiapohha näiden ihmisten käytökseen, jolloin ihmiskuva voi olla oikein mutta kirjan kuva ei. Tähän syytökseen voisi tarjota vaikkapa yksinkertaisen vasta-argumentin ; "Raamatun" Lusifer Perkele, Saatana Pelsebub Paholainen (vai mikä hänen nimensä nyt olikaan) ei ole ateisti. Tällöin kirja olisi kirjoitettu "kristinuskon viitekehyksen sisältä" ja tämä kirjoitusasenne olisi siksi hyväksyttävä. Kuitenkin tässä on olemassa toinen ongelma. Lewisin ajattelu noudattaa homo religiosus -ihmiskuvaa. Hänellä ateistit eivät suinkaan ole ateisteja, vaan Jumalaa vihaavia. Näin ollen kirja on homo religiosus -ihmskuvan kautta tulkittuna jotain joka kuvaa kristinuskoa enemmän "ateistin näkemänä" kuin mitä voi hyväksyä. Tämä huomio tekee kirjasta eettisesti kyseenalaisemman (tai vähintään Lewisistä sisäisesti epäkoherentin, eli jotain joka ns. "pilaa" argumentit.)
perjantai 1. elokuuta 2008
Varjoja paratiisissa.
"When you were young / and your heart was an open book / You used to say live and let live / you know you did, you know you did, you know you did / But is this ever changin world in which we're living / Makes you give in and cry / Say live and let die"
(Guns N Roses, "Live and let die)
Ihminen on ylisosiaalinen eläin; Valtiot ovat sen eräitä huipentumia. Ihmiset ovat eläneet erilaisissa yhteisöissä, ja tehneet näihin pelisääntöjä. Pelisäännöt ovat olleet lakeja, eli käytännössä systematisoitua byrokratiaa. (Yhteiskunnan kohdalla laki on yleensä ollut välinearvo oikeuteen, oikeus on lain perustelu. Mutta tietenkin joidenkin mielestä laki on itseisarvo, jonka markkerina on oikeus, laki on oikeuden perustelu. Tämä ei ole lainkaan tavaton tai mahdoton asenne lakimieheltä tai kirkonmieheltä. Lakimiehen ei tarvitse työkseen miettiä moraalia vaan asiakkaan toimien lakiin liittyviä asioita. Ja uskovainen todistaa eikristittyjenkin homoseksuaalien syntisyyden viittaamalla Raamatun ilmoittamaan lakiin.) Laeilla on haluttu suojata:
1: Itse yhteisöä tuhoutumasta.
2: Yhteiskuntarakenteen pysyvyyttä, jolloin yhteiskunta on rakennettu uskonnon tai vaikkapa kommunismin tai hyvinvointiyhteiskunnan edistämiseksi.
3: Kansalaisten hyvää ja onnellista elämää.
Jostain syystä nämä kohdat tupataan rinnastamaan yhdeksi ja samaksi. Ne eivät toki ole aina välttämättä ristiriidassa, mutta esimerkiksi verotuksellisista näkökulmista katsoen voidaan miettiä onko yhteiskuntarakenteen takaava verotus kaikissa olosuhteissa lisää kansalaisten onnellisuutta. Joskus näin on, ääritapauksissa verotus on niin tiukkaa että vain valtio voi hyvin.
Koska ihminen miettii yhteisöllisyyttä, on ideaaliyhteiskuntaa ja yhteiskuntaa yleisesti ottaen katsottu ja tavoiteltu. Näistä syntyy utopioita ja dystopioita.
1: Utopiat ("u-" ~ "ei" ; topos ~ "paikka" ; "paikka, jota ei ole") ovat ihanneyhteiskuntaesityksiä. Niiden esitykset voivat olla filosofiassa idealistisia joiden ei edes uskota voivan toteutua, ja toisaalta osa niistä pyrkii hyvinkin olemaan toimivia ja käytännöllisiä ratkaisuja. (Sanana utopia assosioituu yleensä erilaiseen haihatteluun.)
___1.1: Uskonnoissa malliyhteiskunta on jonkinlaisen jumalallisen mahdin rakentama yhteiskunta, jossa kaikki on hyvin. Tätä tarjotaan tuonpuoleiseksi ansioksi oikealla tavalla uskoville. Tälläinen on paratiisi. (Sana Pairadaëza on alun perin tarkoittanut persialaisille puistoa, ja se lainattiin kreikaan muotoon parádeisos, tarkoittamaan eläintarhaa.) Näitä on kristinuskolla ja islamilla, ja idässä esimerkiksi mahayanabuddhalaisuuudessa opetetaan että on useita erilaisia paratiiseja, joita ei tavoitella. Mahayanabuddhalaiset tavoittelevat näiden sijasta vapautumista yksilöllisestä elämästä. Näille tyypillistä on tietty ihmisten omiin kykyihin kohdistuva pessimismi. Täydellisen yhteiskunnan toimiminen voi onnistua vain jos Jumala auttaa ja johtaa. Monet johtavat tästä pidemmälle ja ajattelevat että yhteiskunta jossa kansalaiset eivät ole uskonnollisia ei voi toimia.
___1.2: Erilaisia kertomuksia ihanneyhteiskunnista ovat muun muassa kuvaukset Atlantiksesta, El Doradosta tai Shangri-La:sta. Näiden kohdalla kuitenkin usein kuvataan erilaisia ihmeitä. Niiden taustalla saattaa olla historiaa, mutta tämä on jäänyt sivuseikaksi ihmeiden ja etenkin rikkauksien kuvaamisen ollessa etusijalla. Merkittävää on, että näissä kuvauksissa kuvataan valmiita ihmeitä, ei sitä kuinka niitä saavutetaan.
___1.3: Thomas More kirjoitti yhteiskuntakuvauksen kirjaansa utopia, jossa keskeistä oli uskonnollinen vapaamielisyys, josta puuttuu yksilön omistusoikeus. More ei suinkaan kuvaa mitään avointa ja vapaata anarkistista tai kommunistista valtiota, vaan kansalaisten onni tavoitetaan ankaran ja tiukan lain alla. Ihmisten onnellisuus oli tavoitteena, joten lait pyrkivät olemaan hyväntahtoisia. Nykyajan ihmisen on vaikeaa keksiä mistä utopian asukkaat onnensa saivat, ainoastaan vapaus valita uskontonsa vapaasti tuntuu ymmärrettävältä. Utopia sai ilmiönä nimensä tästä kirjasta.
___1.4: Platonin valtio on malliesimerkki utopiasta, ja se on paljon Moren teosta vanhempi. Tässä valtiossa tavoiteltiin toimivuutta. Sensuuria käytettiin kansan hallitsemiskeinoja ja valtiota ohjaavat filosofit ja viisaat, eliitti.
___1.5: Giacomo Casanova kirjoitti myös ihannevaltiokuvauksen. Hänen Megamicressessään keskityttiin muun muassa populaaritieteeseen. Casanovasta tärkeää oli se, että viisaat opettivat kansalle yksinkertaisia tarinoita esittäen vaikeita asioita.
___1.6: Rousseaun utopia saattaa kuitenkin olla erikoisin. Hänestä koko valtion idea oli väärä, ja ihminen oli onnellinen ja eli hyvää elämää vapaudessa siitä. Mitä vähemmän valtio säätää ja määrää laeillaan, sitä parempi.
2: Dystopia (δυσ- + τόπος , epätoivon yhteiskunta) taas kuvaa erilaisia kuvitteellisia pahoja paikkoja. Dystopia on utopian vastakohta. (Paitsi siinä mielessä, että molemmat voivat olla sekä käytännöllisiä että haihattelua). Dystopioita on esitetty runsaasti kirjallisuudessa, muun muassa Huxleyn "uudessa uljaassa maailmassa" ihminen on tuotteistettu ja valtio totalitaarinen. George Orwell taas tuotti "vuonna 1984" nimisen tarinan, jossa Oseania -valtiota totalitarisesti johtaa Isoveli. (Se Tosi-TV Big Brother - esi -isä on näinkin kirjallista ja sivistynyttä alkuperää..)
Karkeasti voidaan sanoa, että useissa utopioissa järjestelmä on rakennettu suojaamaan itseään täydellisesti. Ideana on tietysti se, että kun valtio on täydellinen, sen muuttaminen on huono asia. Tämä taas yleisesti ottaen johtaa totalitarismiin. Siksi oikeastaan ainut asia, joka erottaa useimmiten utopian ja dystopian on näkökanta. Utopiassa esitetään valtion ihmeitä, ja joissain tapauksissa jopa sitä miten sellainen rakennetaan. Dystopoissa taas otetaan utopia ja haukutaan se lyttyyn, näin sen heikkoudet löytyvät. Karkeasti voisi kuitenkin sanoa että dystopioiden suurin ongelma on se, että esittäessään utopian, ne eivät esitä parannusta ongelmiin. Kuitenkin ongelmien esiintuomisessa ne onnistuvat. Tosin jos eläisimme tälläisessä kritisoidussa utopiassa, olisi vaikea keksiä mitä niillä silloin tekisi : Jos tilanteen korjaamiseen ei ole keinoja, ollaan tilanteessa joka on samanaikaisesti siinä että "tiedetään mitä halutaan mutta ei tiedetä miten se saavutetaan" ja "ei tiedetä mitä halutaan mutta tiedetään että se saavutetaan kapinoimalla."
Tässä kohden voidaan huomata, että takana on kahtiajako "konservatiivisuuteen" ja "anarkismiin". Ensimmäiset haluavat säilyttää tilanteen ennallaan. Diktaattorit, kuninkaat, valtionjohtajat, ylhäisönmiehet ja muut vastaavat ovat kirjoittaneet utopioita, joiden tavoitteena on status quon ylläpito. Toiset taas ovat halunneet muuttaa tätä. Ensimmäisille valtio on tukipylväs ja hän kannattaa sen säilömistä. Seuraaville asioita tulisi muuttaa.
(Tähän liittyen viittaan Unabomberin, eli Theodore Kaczynskiin. Hän kommentoi, että vasemmistolaiset ovat persoonallisuustyyppi; He ovat huonossa asemassa tai kokevat olevansa sellaisia. Konservatiivit hän taas luokitteli sisäisesti ristiriitaisiksi, koska oikeistopolitiikassa tuetaan vanhoja arvoja ja uutta teknologiaa. Itse en miehen kaikista ajatuksista täysin pidä, mutta on hyvä huomata että määritelmällisesti konservatiivi on mm. sellainen, joka haluaa säilyttää metsän sen sijaan että kaata sen. Poliittisessa mielessä hän taas on se, joka haluaa kaataa sen ja tehdä siitä paperia ja myydä sen ulkomaille. Samoin oikeistopolitiikkaan kuuluu olennaisena "ylempistatuksisten etujen edistäminen", kuten tasaverotus, tai sen sinänsä tosiasian muistuttaminen että jos kouluttautuminen ei näy kunnolla kukkarossa, kukaan ei viitsi opiskella. He ovat siis joko ylhäisöä tai ylhäisömielisiä samaan tapaan kuin vasemmistolaiset ovat joko heikkoja tai heikkojen puolustajia.)
Säilytyksen puolesta ovat puhuneet muun muassa Kiinalaiset. Heillä oli jopa toivotus, jossa toivottiin että joku saa elää "mielenkiintoisia aikoja". He olivat huomanneet että sodat ja muut vastaavat ilmiöt ja mullistukset jotka jäävät historiaan "mielenkiintoisina" ovat sen ajan ihmisille aika ikäviä tapahtumia. (Selvästi muutokseen liittyy ikäviä asioita, toisaalta tämä on ymmärrettävää koska joko utopia korjataan uudella utopialla tai sitten se korjataan kaaoksella.) Kuitenkin muutoksen puolesta puhuu se, että kun itämailla kannatettiin jämähtämistä ja pysyvyyttä, kävi kuten Esko Valtaoja esitti kirjassa "avoin tie" (s.28).
"Kiina ja Japani ovat parhaat esimerkit konservatiivisista yhteiskunnista, joissa pysyvyyttä, traditiota, arvostettiin yli kaiken ja joissa muutos, innovaatio, oli jopa kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä. Historia on näyttänyt, mihin muutoksen vastustus johtaa: Tulevaisuus - ja paremman maailman luominen - jäi lopulta alati muuttuville, dynaamisille, länsimaille. Eurooppa on maksanut kovan hinnan muutoksistaan, mutta Euroopan ansiosta Kiinalaiset ja Japanilaiset maanviljelijät eivät kuole nälkään."
Luultavasti paras kohta ei löydy muutoksen ja pysyvyyden ääripäistä, vaan sieltä niiden väliseltä harmaalta alueelta. Tavoitteena on dynaamisuus, ei kaaos tai stabiilius. Tähän liittyen minulle tulee voimakas assosiaatio Barry Johnsonin kirjaan "Miten selvitä ongelmista joihin ei ole ratkaisua". Kirja kun keskittyy tilanteeseen, jossa ei ole parasta tilaa. Ongelmaan ei ole ratkaisua, mutta sen kanssa voidaan manageroida. Ideana on muuttaa tilannetta dynaamisesti, ärsyttäviä asioita korjataan, jolloin kukaan ei ehdi raivostua pitkään. Kirjan mukaan tälläisten ongelmien tilat alkavat heilumaan tiettyjen kuvioiden mukaan, jolloin lopulta ne ensimmäiset ärsytyksen aiheuttajat ovat ratkaisuja myöhemmille ärsytyksille. Johnsonin kirjan keskeisin ajatus on se, että
1: Ensin on selvitettävä mitkä ongelmat voidaan ratkaista, ja sitten ratkaista ne.
2: Sitten on selvitettävä mitä ongelmia ei voida ratkaista ja manageroida niitä, ne ovat olotila ja niihin on sopeuduttava. Kirjan mukaan keinot ovat seuraavat:
___2:1: Otetaan jokin ratkaisemattoman tuntuinen ongelma: Nämä ongelmat ovat tyypillisesti kahden hyvän tai kahden pahan välisiä toistensa kanssa kamppailevia vaihtoehtoja, kuten "tiimi vs. yksilö."
___2.2: Listataan nelikentän muotoon siten että vastakkain (vaikka pystysarakkeiksi) laitetaan ensinnä nämä kiistassa olevat asiat, ja nämä jaetaan kahtia (vaikka vaakasarakkeiksi) ja näihin listataan toiseen hyvät ja toiseen huonot asiat, joita näihin liittyy. Hyötyjä ja haittoja listataan ja liitetään asioihin. Kun asiasta keskustellaan, yleensä se puoli, joka on haittaava, korostuu diskurssissa, jolloin sen korjaaminen toisen suuntaan tuottaa enemmän hyvää mieltä kuin pahaa mieltä. Kun tilanne on muuttunut, sen puutteet alkavat ärsyttämään. (Ihmiset ovat melko hyviä huomaamaan hallitsevan tilan ongelmia, ja luoda tästä "dystopioita" kun taas sen tilan joka korjaa nykytilan ongelmia, ei helposti tuota negatiivisia mielikuvia, joten se on eräänlainen "utopia".)
3: Sitten on erotettava se ero näiden kahden välillä. Kaikkia ongelmia ei tule eikä voikaan ratkaista, mutta jotkut ongelmat voidaan ratkaista ja ne tulee voida ratkaista. Kun erottelu tehdään oikein, tulos on hyvä.
Luultavasti sama koskee bisnestä, sopii myös "yrityksistä suurimpaan", eli valtioon. Ongelmana taitaa tosin olla se, että kun puhutaan bisneksen ja rahanansainnan ulkopuolella, termien "ongelma" ja "ratkaisu" määritykset muuttuvat siten että ainakaan kolmas kohta ei onnistu helposti. (Emme siis tiedä onko sille ratkaisu.) Toistaiseksi ihminen, joko valtionjohtaja tai kansalainen, voi vain yrittää parasta, tutkailla ja miettiä parannuksia byrokratian systematisointiin ja toivoa että se riittää.
(Guns N Roses, "Live and let die)
Ihminen on ylisosiaalinen eläin; Valtiot ovat sen eräitä huipentumia. Ihmiset ovat eläneet erilaisissa yhteisöissä, ja tehneet näihin pelisääntöjä. Pelisäännöt ovat olleet lakeja, eli käytännössä systematisoitua byrokratiaa. (Yhteiskunnan kohdalla laki on yleensä ollut välinearvo oikeuteen, oikeus on lain perustelu. Mutta tietenkin joidenkin mielestä laki on itseisarvo, jonka markkerina on oikeus, laki on oikeuden perustelu. Tämä ei ole lainkaan tavaton tai mahdoton asenne lakimieheltä tai kirkonmieheltä. Lakimiehen ei tarvitse työkseen miettiä moraalia vaan asiakkaan toimien lakiin liittyviä asioita. Ja uskovainen todistaa eikristittyjenkin homoseksuaalien syntisyyden viittaamalla Raamatun ilmoittamaan lakiin.) Laeilla on haluttu suojata:
1: Itse yhteisöä tuhoutumasta.
2: Yhteiskuntarakenteen pysyvyyttä, jolloin yhteiskunta on rakennettu uskonnon tai vaikkapa kommunismin tai hyvinvointiyhteiskunnan edistämiseksi.
3: Kansalaisten hyvää ja onnellista elämää.
Jostain syystä nämä kohdat tupataan rinnastamaan yhdeksi ja samaksi. Ne eivät toki ole aina välttämättä ristiriidassa, mutta esimerkiksi verotuksellisista näkökulmista katsoen voidaan miettiä onko yhteiskuntarakenteen takaava verotus kaikissa olosuhteissa lisää kansalaisten onnellisuutta. Joskus näin on, ääritapauksissa verotus on niin tiukkaa että vain valtio voi hyvin.
Koska ihminen miettii yhteisöllisyyttä, on ideaaliyhteiskuntaa ja yhteiskuntaa yleisesti ottaen katsottu ja tavoiteltu. Näistä syntyy utopioita ja dystopioita.
1: Utopiat ("u-" ~ "ei" ; topos ~ "paikka" ; "paikka, jota ei ole") ovat ihanneyhteiskuntaesityksiä. Niiden esitykset voivat olla filosofiassa idealistisia joiden ei edes uskota voivan toteutua, ja toisaalta osa niistä pyrkii hyvinkin olemaan toimivia ja käytännöllisiä ratkaisuja. (Sanana utopia assosioituu yleensä erilaiseen haihatteluun.)
___1.1: Uskonnoissa malliyhteiskunta on jonkinlaisen jumalallisen mahdin rakentama yhteiskunta, jossa kaikki on hyvin. Tätä tarjotaan tuonpuoleiseksi ansioksi oikealla tavalla uskoville. Tälläinen on paratiisi. (Sana Pairadaëza on alun perin tarkoittanut persialaisille puistoa, ja se lainattiin kreikaan muotoon parádeisos, tarkoittamaan eläintarhaa.) Näitä on kristinuskolla ja islamilla, ja idässä esimerkiksi mahayanabuddhalaisuuudessa opetetaan että on useita erilaisia paratiiseja, joita ei tavoitella. Mahayanabuddhalaiset tavoittelevat näiden sijasta vapautumista yksilöllisestä elämästä. Näille tyypillistä on tietty ihmisten omiin kykyihin kohdistuva pessimismi. Täydellisen yhteiskunnan toimiminen voi onnistua vain jos Jumala auttaa ja johtaa. Monet johtavat tästä pidemmälle ja ajattelevat että yhteiskunta jossa kansalaiset eivät ole uskonnollisia ei voi toimia.
___1.2: Erilaisia kertomuksia ihanneyhteiskunnista ovat muun muassa kuvaukset Atlantiksesta, El Doradosta tai Shangri-La:sta. Näiden kohdalla kuitenkin usein kuvataan erilaisia ihmeitä. Niiden taustalla saattaa olla historiaa, mutta tämä on jäänyt sivuseikaksi ihmeiden ja etenkin rikkauksien kuvaamisen ollessa etusijalla. Merkittävää on, että näissä kuvauksissa kuvataan valmiita ihmeitä, ei sitä kuinka niitä saavutetaan.
___1.3: Thomas More kirjoitti yhteiskuntakuvauksen kirjaansa utopia, jossa keskeistä oli uskonnollinen vapaamielisyys, josta puuttuu yksilön omistusoikeus. More ei suinkaan kuvaa mitään avointa ja vapaata anarkistista tai kommunistista valtiota, vaan kansalaisten onni tavoitetaan ankaran ja tiukan lain alla. Ihmisten onnellisuus oli tavoitteena, joten lait pyrkivät olemaan hyväntahtoisia. Nykyajan ihmisen on vaikeaa keksiä mistä utopian asukkaat onnensa saivat, ainoastaan vapaus valita uskontonsa vapaasti tuntuu ymmärrettävältä. Utopia sai ilmiönä nimensä tästä kirjasta.
___1.4: Platonin valtio on malliesimerkki utopiasta, ja se on paljon Moren teosta vanhempi. Tässä valtiossa tavoiteltiin toimivuutta. Sensuuria käytettiin kansan hallitsemiskeinoja ja valtiota ohjaavat filosofit ja viisaat, eliitti.
___1.5: Giacomo Casanova kirjoitti myös ihannevaltiokuvauksen. Hänen Megamicressessään keskityttiin muun muassa populaaritieteeseen. Casanovasta tärkeää oli se, että viisaat opettivat kansalle yksinkertaisia tarinoita esittäen vaikeita asioita.
___1.6: Rousseaun utopia saattaa kuitenkin olla erikoisin. Hänestä koko valtion idea oli väärä, ja ihminen oli onnellinen ja eli hyvää elämää vapaudessa siitä. Mitä vähemmän valtio säätää ja määrää laeillaan, sitä parempi.
2: Dystopia (δυσ- + τόπος , epätoivon yhteiskunta) taas kuvaa erilaisia kuvitteellisia pahoja paikkoja. Dystopia on utopian vastakohta. (Paitsi siinä mielessä, että molemmat voivat olla sekä käytännöllisiä että haihattelua). Dystopioita on esitetty runsaasti kirjallisuudessa, muun muassa Huxleyn "uudessa uljaassa maailmassa" ihminen on tuotteistettu ja valtio totalitaarinen. George Orwell taas tuotti "vuonna 1984" nimisen tarinan, jossa Oseania -valtiota totalitarisesti johtaa Isoveli. (Se Tosi-TV Big Brother - esi -isä on näinkin kirjallista ja sivistynyttä alkuperää..)
Karkeasti voidaan sanoa, että useissa utopioissa järjestelmä on rakennettu suojaamaan itseään täydellisesti. Ideana on tietysti se, että kun valtio on täydellinen, sen muuttaminen on huono asia. Tämä taas yleisesti ottaen johtaa totalitarismiin. Siksi oikeastaan ainut asia, joka erottaa useimmiten utopian ja dystopian on näkökanta. Utopiassa esitetään valtion ihmeitä, ja joissain tapauksissa jopa sitä miten sellainen rakennetaan. Dystopoissa taas otetaan utopia ja haukutaan se lyttyyn, näin sen heikkoudet löytyvät. Karkeasti voisi kuitenkin sanoa että dystopioiden suurin ongelma on se, että esittäessään utopian, ne eivät esitä parannusta ongelmiin. Kuitenkin ongelmien esiintuomisessa ne onnistuvat. Tosin jos eläisimme tälläisessä kritisoidussa utopiassa, olisi vaikea keksiä mitä niillä silloin tekisi : Jos tilanteen korjaamiseen ei ole keinoja, ollaan tilanteessa joka on samanaikaisesti siinä että "tiedetään mitä halutaan mutta ei tiedetä miten se saavutetaan" ja "ei tiedetä mitä halutaan mutta tiedetään että se saavutetaan kapinoimalla."
Tässä kohden voidaan huomata, että takana on kahtiajako "konservatiivisuuteen" ja "anarkismiin". Ensimmäiset haluavat säilyttää tilanteen ennallaan. Diktaattorit, kuninkaat, valtionjohtajat, ylhäisönmiehet ja muut vastaavat ovat kirjoittaneet utopioita, joiden tavoitteena on status quon ylläpito. Toiset taas ovat halunneet muuttaa tätä. Ensimmäisille valtio on tukipylväs ja hän kannattaa sen säilömistä. Seuraaville asioita tulisi muuttaa.
(Tähän liittyen viittaan Unabomberin, eli Theodore Kaczynskiin. Hän kommentoi, että vasemmistolaiset ovat persoonallisuustyyppi; He ovat huonossa asemassa tai kokevat olevansa sellaisia. Konservatiivit hän taas luokitteli sisäisesti ristiriitaisiksi, koska oikeistopolitiikassa tuetaan vanhoja arvoja ja uutta teknologiaa. Itse en miehen kaikista ajatuksista täysin pidä, mutta on hyvä huomata että määritelmällisesti konservatiivi on mm. sellainen, joka haluaa säilyttää metsän sen sijaan että kaata sen. Poliittisessa mielessä hän taas on se, joka haluaa kaataa sen ja tehdä siitä paperia ja myydä sen ulkomaille. Samoin oikeistopolitiikkaan kuuluu olennaisena "ylempistatuksisten etujen edistäminen", kuten tasaverotus, tai sen sinänsä tosiasian muistuttaminen että jos kouluttautuminen ei näy kunnolla kukkarossa, kukaan ei viitsi opiskella. He ovat siis joko ylhäisöä tai ylhäisömielisiä samaan tapaan kuin vasemmistolaiset ovat joko heikkoja tai heikkojen puolustajia.)
Säilytyksen puolesta ovat puhuneet muun muassa Kiinalaiset. Heillä oli jopa toivotus, jossa toivottiin että joku saa elää "mielenkiintoisia aikoja". He olivat huomanneet että sodat ja muut vastaavat ilmiöt ja mullistukset jotka jäävät historiaan "mielenkiintoisina" ovat sen ajan ihmisille aika ikäviä tapahtumia. (Selvästi muutokseen liittyy ikäviä asioita, toisaalta tämä on ymmärrettävää koska joko utopia korjataan uudella utopialla tai sitten se korjataan kaaoksella.) Kuitenkin muutoksen puolesta puhuu se, että kun itämailla kannatettiin jämähtämistä ja pysyvyyttä, kävi kuten Esko Valtaoja esitti kirjassa "avoin tie" (s.28).
"Kiina ja Japani ovat parhaat esimerkit konservatiivisista yhteiskunnista, joissa pysyvyyttä, traditiota, arvostettiin yli kaiken ja joissa muutos, innovaatio, oli jopa kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä. Historia on näyttänyt, mihin muutoksen vastustus johtaa: Tulevaisuus - ja paremman maailman luominen - jäi lopulta alati muuttuville, dynaamisille, länsimaille. Eurooppa on maksanut kovan hinnan muutoksistaan, mutta Euroopan ansiosta Kiinalaiset ja Japanilaiset maanviljelijät eivät kuole nälkään."
Luultavasti paras kohta ei löydy muutoksen ja pysyvyyden ääripäistä, vaan sieltä niiden väliseltä harmaalta alueelta. Tavoitteena on dynaamisuus, ei kaaos tai stabiilius. Tähän liittyen minulle tulee voimakas assosiaatio Barry Johnsonin kirjaan "Miten selvitä ongelmista joihin ei ole ratkaisua". Kirja kun keskittyy tilanteeseen, jossa ei ole parasta tilaa. Ongelmaan ei ole ratkaisua, mutta sen kanssa voidaan manageroida. Ideana on muuttaa tilannetta dynaamisesti, ärsyttäviä asioita korjataan, jolloin kukaan ei ehdi raivostua pitkään. Kirjan mukaan tälläisten ongelmien tilat alkavat heilumaan tiettyjen kuvioiden mukaan, jolloin lopulta ne ensimmäiset ärsytyksen aiheuttajat ovat ratkaisuja myöhemmille ärsytyksille. Johnsonin kirjan keskeisin ajatus on se, että
1: Ensin on selvitettävä mitkä ongelmat voidaan ratkaista, ja sitten ratkaista ne.
2: Sitten on selvitettävä mitä ongelmia ei voida ratkaista ja manageroida niitä, ne ovat olotila ja niihin on sopeuduttava. Kirjan mukaan keinot ovat seuraavat:
___2:1: Otetaan jokin ratkaisemattoman tuntuinen ongelma: Nämä ongelmat ovat tyypillisesti kahden hyvän tai kahden pahan välisiä toistensa kanssa kamppailevia vaihtoehtoja, kuten "tiimi vs. yksilö."
___2.2: Listataan nelikentän muotoon siten että vastakkain (vaikka pystysarakkeiksi) laitetaan ensinnä nämä kiistassa olevat asiat, ja nämä jaetaan kahtia (vaikka vaakasarakkeiksi) ja näihin listataan toiseen hyvät ja toiseen huonot asiat, joita näihin liittyy. Hyötyjä ja haittoja listataan ja liitetään asioihin. Kun asiasta keskustellaan, yleensä se puoli, joka on haittaava, korostuu diskurssissa, jolloin sen korjaaminen toisen suuntaan tuottaa enemmän hyvää mieltä kuin pahaa mieltä. Kun tilanne on muuttunut, sen puutteet alkavat ärsyttämään. (Ihmiset ovat melko hyviä huomaamaan hallitsevan tilan ongelmia, ja luoda tästä "dystopioita" kun taas sen tilan joka korjaa nykytilan ongelmia, ei helposti tuota negatiivisia mielikuvia, joten se on eräänlainen "utopia".)
3: Sitten on erotettava se ero näiden kahden välillä. Kaikkia ongelmia ei tule eikä voikaan ratkaista, mutta jotkut ongelmat voidaan ratkaista ja ne tulee voida ratkaista. Kun erottelu tehdään oikein, tulos on hyvä.
Luultavasti sama koskee bisnestä, sopii myös "yrityksistä suurimpaan", eli valtioon. Ongelmana taitaa tosin olla se, että kun puhutaan bisneksen ja rahanansainnan ulkopuolella, termien "ongelma" ja "ratkaisu" määritykset muuttuvat siten että ainakaan kolmas kohta ei onnistu helposti. (Emme siis tiedä onko sille ratkaisu.) Toistaiseksi ihminen, joko valtionjohtaja tai kansalainen, voi vain yrittää parasta, tutkailla ja miettiä parannuksia byrokratian systematisointiin ja toivoa että se riittää.
maanantai 19. toukokuuta 2008
Lopullinen ratkaisu.
"Tahto tuhoutua, lienee eräs sielun loimilanka / Toinen vallan halu yli piirin tunnetun /
Taistelu on kahden sanan välin mittainen / Kyllä vaiko ei kas siinä pulma / Maailmako painajainen josta ei voi herätä / Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä"
(CMX, "melankolia")
Itsemurha on yleinen tapahtuma. Sen käsitteleminen Suomessa on siksi melko tärkeää. Itselleni aihe on melkoisen henkilökohtainen. Ja omakohtaisen tilanteen kohtaamisen edessä huomasin, että itsemurhaan liittyy voimakkaita kannanottoja ja näkemyksiä. Jos jokin herättää kinastelua enemmän kuin uskonto, se on itsemurha ja siihen liittyvät ilmiöt. Asia on myös tilastojen kannalta tärkeä. Suomessa tehdään itsemurhia paljon. En varmasti ole ainut tilanteen jollain lailla kohdannut.
Itsemurha on toki muutoinkin arvoituksellinen ja hämmentävä ilmiö. Koska ihmiset ovat kyvyttömiä samaistumaan suoraan itsemurhaa tekevän mielen, sen tapahtuminen kerää helposti itselleen yksinkertaisia ja jopa leimaavia selityksiä, samalla kun sen oikea selittäminen on haasteellista. Esimerkiksi "Virgin Suicides" -elokuvassa viisi sisarta tekevät itsemurhan ja heidät tunteneet pohat keräilevät heidän esineitään ja yrittävät selvittää miksi he kuolivat. Lopullista selitystä ei ole, mutta monia erillisiä elementtejä esitetään. Lopullista selitystä ei löydy, mutta periaatteessa lähes kenet tahansa voitaisiin syyllistää leimakirveellä. Toisaalta myös sellainen kulttuuriklassikko, kuin Shakespearen "Hamlet" sankari pohtii kuuluisassa "ollako vai eikö olla?" lausumassa nimenomaan itsemurhan järkevyyttä. Myös Shakespearen "Romeossa ja Juliassa" päädytään itsemurhaan. Se ei siis ole mikään uusi tai nykyaikainen tehoelementti. Se on aina puhuttanut.
Itsemurhan määritelmä.
Itsemurhan määritteleminen on todella monimutkaista. Siihen liittyy käsityksiä motiiveista ja suoritustavoista. Toki yksinkertaisissa tapauksissa ihmiset ovat yksimielisiä. Hitler teki itsemurhan. Sen sijaan monimutkaisemmat tapaukset herättävät keskustelua. Esimerkiksi Sokrates käskettiin juomaan itse myrkkyä. Hänelle tarjottiin pakomahdollisuus jota hän ei käyttänyt. Oliko kyseessä siis itsemurha? Toinen, erikoisempi, tapaus on sitten tietysti Jeesus Nasaretilaiseen liittyvät käsitykset. Jeesushan tiesi, että hänet tapetaan. Ja hän olisi periaatteessa voinut kieltäytyä tapauksesta. Mutta hän päätti vapaaehtoisesti kuolla. Eikä hän käytökselläänkään millään lailla yrittänyt pelastaa itseään oikeudessa.
Euroopassa itsemurhan rajoja keskusteluttaa myös eutanasia (eu-thanatos, hyvä kuolema). Yhden näkemyksen mukaan se on avustettu itsemurha (Suomessa se on rikos), jossa sairas potilas jonka elintoiminnot keskeytetään aktiviisesti esimerkiksi antamalla hänelle tappava annos kipulääkettä tai passiivisesti jättämällä sairaskohtaus hoitamatta. Toiset taas määrittelevät tämän armomurhaksi. Lopullinen keskustelu on tietysti siinä, kummalla on suurempi vastuu, lääkärillä, joka on vannonut pelastavansa elämää, vai potilaalla, jonka parasta lääkärin on ajettava -ja melko usein potilaan parhaan katsotaan tulevan potilaan mielipiteistä. Tämän vuoksi esimerkiksi Jehovan Todistajat saavat kieltäytyä verensiirroista. Tässäkin tapauksessa vakaumuksen puolesta tehty lääketieteellisestä hoidosta kieltäytyminen itsemurha, onko siihen suostuminen eutanasiaa, vai onko kyseessä hengellisten johtajien vastuulla oleva murha: Hehän ovat indoktrinoineet henkilölle tuon käsityksen, joka päätti hänen elämänsä.
Lisäksi itsemurhan rajoja häilyttelevät muun muassa suicide by cop, joka tarkoittaa sitä että poliisi huijataan luulemaan olevansa vaarassa tavalla joka pakottaa hänet käyttämään ampuma -asetta. Mielenkiintoinen kulttuurillinen itsemurha on myös intialaisten suttee, jossa vaimo asettuu palamaan puolisonsa polttohautaukseen liittyvällä roviolla. Tämä symbolisoi surua ja murhetta ja kuvastaa sitä rakkauden syvyyttä ja menetyksen tuskaa, jota vaimo kokee miehen poismenosta. Mutta kun kyseessä oli kulttuurilliseksi tavaksi muuttunut ilmiö on ihan soveliasta kysyä onko kyseessä itsemurha vai itsemurhan symboli, "näytelty itsemurha".
Erilaiset sankarikuolemat herättävät myös runsaasti keskustelua. Tosin luultavasti siksi, että itsemurhaan liitetään valtavasti negatiivisesti latautuneita tunteita. Jos esimerkiksi sankarillisesti syöksyn bunkkeriin tipahtaneen kranaatin päälle pelastaakseni ihmisiä, ja kuolen tämän vuoksi estäen muita haavoittumasta vakavasti, on vakavasti mietittävä että onko kyseessä itsemurha vai ei.
Samoin pohdintaa on herättänyt se, että jos joku tekee jotain jackass -tyylisiä vaarallisia temppuja ja kuolee sitä tehdessään, onko kyseessä vahinko, tyhmyys, vai itsemurha. Filosofit ovat vetäneet aiheeseen mukaan jopa tupakoinnin : Jos ihminen tietää että tupakka on terveydelle vaarallista, ja voi jättää tupakoimatta, onko teko itsemurha? (Tämä johtuu siitä että yksi näkemys itsemurhalle on likimain "kuolemaan johtava itse vapaavalintaisesti suoritettu teko.") Fairbairn on jopa ehdottanut, että itsemurhan ei lainkaan tarvitse johtaa kuolemaan. Hänestä pelkkä yritys riittää. Jos hyppään junan alle, ja vahingossa putoankin raiteiden väliin niin että juna jyristää yli ja jään henkiin, kyseessä olisi itsemurha.
Suurin keskustelunaihe on tietysti siinä, että itsemurhaan liitetään usein intentio kuolemasta, jossa kuolemaa pidetään tavoiteltavana. Kuitenkin monet ovat sitä mieltä, että itsemurhan tekijä ei tavoittele kuolemaa, vaan jotain aivan muuta. Esimerkiksi vapatutusta kivusta tai masennuksen tunteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että määritelmä jonka mukaan itsemurha on kuoleman tavoittelemista on hieman puutteellinen. Myös "venäläisen ruletin" pelaaminen on toisien mielestä itsemurha, vaikka siinä ei tavoitella tai edes haluta omaa kuolemaa.
Yleisesti ottaen itsemurhien määritelmissä on kuitenkin jokin seuraavista elemeteistä:
1: Henkilö tekee tappavan suoritteen itse, tietäen sen seuraukset.
2: Henkilö tekee jotain, joka kasvattaa hänen kuolemansa todennäköisyyttä suuresti. Lopullinen tekijä voi tässä olla joku toinen henkilö tai vaikka ajastettu pommi.
3: Henkilö tekee jotain jonka uskoo tappavan hänet.
4: Henkilö tavoittelee kuolemaa, mutta ei onnistu.
5: Henkilö tekee jotain, jonka hän tietää tai hänen pitäisi tietää olevan hengenvaarallista, ja hän tekee sen silti.
6: Henkilö tekee tietoisesti, ei väliä onko se käskystä tai omasta halusta, suoritteen joka tappaa hänet.
7: Henkilö jättää tietoisesti tekemättä jotain jonka suorittaminen pelastaisi hänen henkensä.
Suhtautuminen itsemurhaan
Länsimaisessa kulttuurissa itsemurhaan on suhtauduttu monella tavalla:
0: Kyynikko Diogenes (Sinopelainen, eli se minun "perusdiogenes", ilman lisämääreitä) suhtautui kenties erikoisimmin itsemurhaan. Hänhän eli mahdollisimman vaatimattomasti ja julkeasti. Hän oli kosmopoliitti anarkisti, joka söi halpaa ruokaa, asui viiniruukussa ja masturboi julkisesti. Hänelle itsemurha oli valheellinen tabu, samanlainen kuin esimerkiksi kannibalismissa tai insestissä. Hän ei esittänyt varsinaisia kannanottoja itsemurhaan, mutta hänen kerrotaan tehneen itsemurhan päättämällä lopettaa hengittämisen. Hän myös moitti kuolemansairasta Antisthenestä, kun tämä ei tarttunut Diogeneen tarjoamaan tikariin. Diogenes suhtautui itsemurhaan yhtä välinpitämättömästi kuin hautaukseen. Hänen mielestään ei haittaa, jos vaikka pedot syövät kuolleen ruumiin.
1: Stoalaiset hyväksyivät itsemurhan. Tosin tämä oli sallittua vain tiettyjen ehtojen edessä: Jos stoalainen asetetaan tilanteeseen, jossa ulkomaailma ei anna tilaisuutta tehdä hyvettä vaan pakottaa kaikissa tilanteissa pahaan, itsemurha oli suorastaan ihailtavaa. Samoin stoalaiset näkivät että ihmisen terveys oli asia, joka piti hänet onnellisena. Jos stoalainen huomasi että hän on sairas eikä voi mitenkään parantua (esimerkiksi vanhuuteen ei vieläkään tunneta lääkettä) hänen on luvallista tehdä itsemurha. Se ei suinkaan haittaa hänen hyveellisyyttään vaan pikemminkin parantaa sitä.
2: Platon kirjoitti Faidronissa aiheesta dialogia Sokrateen suuhun: Sokrates piti itsemurhaa aina vääränä tekona. Hän viittasi Pythagoralaiseen ajatukseen, että elämä oli rangaistus, jossa jumala oli laittanut sielun ruumiiseemme, ja että itsemurha oli pako tästä rangaistuksesta. Laeissa Platon ilmoitti että itsemurha on häpeällistä, ja että itsemurhaajaa ei saa haudata normaalisti.
3: Aristoteles viittasi Nikomakhoksen etiikassa siihen kuinka itsemurha on huono asia valtiolle, ja että sen vuoksi itsemurhaa yrittänyttä olisi oikein rangaista jotenkin.
4: Roomalaisessa kulttuurissa itsemurha oli joissain tilanteissa kunniallinen teko.
5: Kristinuskossa itsemurhaa on perinteisesti pidetty pahana asiana, koska heidän mukaansa elämä on ikään kuin lahja Jumalalta ja itsemurha on jonkinlainen halveksinta tätä kohtaan. Tässä näkemyksessä ihminen on Jumalan luoma olento ja että Jumala päättää ihmisen elämästä ja kuolemasta, eikä ihmisellä ole oikeutta "ottaa Jumalan roolia". Siksi itsemurhaan suhtauduttiinkin ennen ankarasti. Joko itsemurhaajaa ei haudattu lainkaan tai sitten hänet haudattiin hautausmaan pohjoispuolelle, joka tuon ajan jaon mukaan oli varattu rikollisille. Kenties radikaalein versio kristillisestä suhtautumisesta itsemurhaan on Englannissa, jossa itsemurhan tehnyt haudattiin Dracula -malliin tienristeykseen seiväs sydämen läpi iskettynä. Tällä rituaalilla estettiin kummittelu, joka muutoin siunaamattomaan maahan haudattu ruumis ja teoista seurannut katumus muutoin olisi heistä tuottanut.
6: Thomas More esitti Utopia -kirjassaan että ihmisen on lupa tappaa itsensä, jos hän on todella sairas ja tuskainen.
7: de Montaignen mukaan itsemurha oli yksilön ratkaistava asia. Kirkko tai ulkopuolinen ei voinut sanoa oliko se moraaliton teko. de Montaigne siis salli ihmisen itsensä päättää elämästään. Mutta jos itsemurhan tehnyt koki että teko oli moraaliton ja teki sen silti, teko oli moraaliton.
8: Jean Calvin piti itsemurhaa moraalittomana tekona, mutta piti hyvinkin mahdollisena että Jumala antoi itsemurhaajille erityistä armoa.
9: John Locken mukaan Jumala oli antanut ihmisille valinnanvapauden, mutta itsemurha ei kuulunut niihin.
10: John Donne taas oli sitä mieltä että kristittyjen tulisi korostaa että itsemurha ei välttämättä aina ole synti. Se ei ole vastaan luonnonjärjestystä, eikä välttämättä Jumalan tahtoakaan. Hänestä itsemurha oli joskus, ei aina, teko joka ei ollut syntiä.
11: Immanuel Kantin mukaan itsemurha on ihmisen omista valinnoista seuraava teko, jossa hän pyrkii saavuttamaan ikuisen rauhan. Tämä taas tarkoittaa sitä, että itsemurhan tekijä ei ole päämäärä sinänsä, vaan sen sijaan hän tekee itsestään välineen. Toisin sanoen itsemurhaajan kuolemalla ei ole itseisarvoa, vaan ainoastaan välinearvo. Kantin mukaan tämä oli aivan sama asia kuin se, että käsky sotaan välineellistää miehestä sotilaan, joka Kantin logiikan mukaan tarkoittaa siis sitä, että sodassa ihmisellä ei ole arvoa, vaan sotilaalla on välinearvo. Kantia lainaten: "To annihilate the subject of morality in one's person is to root out the existence of morality itself from the world as far as one can, even though morality is an end in itself. Consequently, disposing of oneself as a mere means to some discretionary end is debasing humanity in one's person" (Kant, Metaphysics of Morals)
Kantin mukaan ihmisen välineistäminen on aina moraalitonta, koska emme voisi toivoa sitä yleiseksi laiksi, ja tämä taas rikkoisi kategorista imperatiivia. Kantin mukaan henkilö, joka harkitsee itsemurhaa, käyttää itseään vain välineenä, ja antaa itselleen valheellisen lupauksen käyttää itseään pelkästään välineenä, vaikka loppujen lopuksi itsemurha kohdistuu myös henkilön persoonaan itseensä. Tämä tarkoittaa sitä että tälläisen valheellisen lupauksen antava ei kunnioita persoonaa tarkoitusperänä ja päämääränä sinänsä. Itsemurha oli Kantista moraalitonta silloinkin henkilö aikoo tehdä sen "saadakseen siedettävän olotilan elämänsä loppuun", hänestä henkilö tuolloinkin käytti persoonaansa "pelkkänä välineenä".
12: Hume kirjoitti itsemurhasta melko kuuluisaksi tulleen jutun, "Essays on Suicide and the Immortality of the Soul". Humen mukaan itsemurha ei riko velvollisuuksiamme muita ihmisiä kohtaan, eikä se riko velvollisuuksiamme itseämme kohtaan. Ja että itsemurhan kieltämiseen liittyy näkemyksiä jotka ovat lähinnä taikauskoisia. Hume korostaa valistusajalle tyypillistä yksilön valinnanvapautta.
13: Johann von Goethe kirjoitti itsemurhasta sallivaan sävyyn. Muun muassa "Nuoren Wertherin kärsimykset" -kirjassa henkilö tekee itsemurhan. Kuvaustapa on ymmärtävä. Kirjan seurauksena seurasi jopa itsemurha -aalto, kun moni lukija päätti päivänsä.
14: Libertarismissa katsotaan ihmisillä on oikeus päättää elämästään. Heillä on oikeus itsemurhaan samoin kuin heillä on oikeus nimeen, uskonnonvapauteen, mielipiteeseen ja omiin ajatuksiin. (Nämä ovat itseisarvoja, joita ei perustella samaan tapaan kuin jos ne olisivat välinearvoja. Näistä ei välttämättä tarvitse seurata hyvää, koska ne itsessään ovat hyvää.) Libertarismin mukaan jokaisella on oikeus tehdä kehollaan ja omaisuudellaan aivan mitä haluaa, kunhan ei niin tehdessään riko muiden vastaavaa oikeutta.
15: Antroposentriset jonkinlaiseen luonnon teleologiaan luottavat taas ajattelevat että ihmiselämä on itsessään niin arvokas, ettei sitä pitäisi lopettaa luonnottomasti. Heille elämän tulee alkaa ja loppua itsekseen.
16: Utilitaristisessa näkemyksessä tyypillisesti vastustetaan itsemurhaa. Tämä tehdään siksi, että itsemurhan tekeminen poistaa yhden ihmisen kärsimyksen, mutta siirtää sen omaisille, joita on yleensä monta. Toisaalta utilitaristisella periaatteella esimerkiksi sairas ihminen voi perustella eutanasiaan esimerkiksi sillä että hänen hoitamisensa tulisi kalliiksi yhteiskunnalle.
17: Itsemurhaa yleisellä tasolla kannattavat taas viittaavat usein siihen, että ihmisellä on itsemääräämisoikeus elämäänsä nähden. Ihmisen pitäisi siis saada itse päättää elämästään. Tämän vuoksi itsemurha pitäisi jopa laillistaa, jotta ihmisellä olisi mahdollisuus arvokkaaseen kuolemaan. He ovat sitä mieltä, ettei ihmisellä ole velvollisuutta elää. Heidän mukaansa itsekkyysperustelu ei ole pätevä, koska jos omaiset vaativat ihmisen kärsimystä, jotta he itse eivät kärsisi, he ovat vain itsekkäitä ; Jos itsemurhan tekeminen on itsekästä kun se tehdään itsen puolesta omaiset unohtaen, tilanne on itse asiassa tasapeli. Itsekkyys ei tällöin käy perustelusta kumpaankaan suuntaan.
Ja lopuksi mennään Japanin ihmemaahan, hakemaan todella erilaista näkökantaa asiaan.
Japanilaisessa kulttuurissa itsemurha on tärkeä elementti. Toki kaikki tuntevat tietyt itsemurhatyypit, joihin yhdistettiin armo: Kun japanilaisessa kulttuurissa keskityttiin häpeään ja kunniaan, rituaali -itsemurhan tekeminen oli keino palauttaa kunnia sen menettämisen jälkeen. (Tämä voi tietysti tuntua ihmeelliseltä -että mitä tekee sillä kunnialla kuolemansa jälkeen- mutta kun kuitenkin puhutaan kulttuurista, jossa hienostunut samuraisoturi laittoi kypäräänsä tuoksuvia aineita jotta hänen irtileikattu päänsä, joita otettiin voitonmerkeiksi, olisi siisti ja tuoksuva ja sitä kautta voittajalle mieluisa.) Mutta heillä on toki monia muita käsitteitä itsemurhalle. (Luettelo on siitä erikoinen, että siinä kuvataan erilaisia tapoja, joita ei tuliso itselle mieleen määrittelytilanteessa. Ja kuitenkin ne opitaan yksiselitteisinä termeinä.)
1: jisatsu on normaali itsemurha, joka ei ole rituaalinen. Japanilaisetkin masentuvat elämässään.
___1.1: inseki jisatsu, syyllisyydestä tehty itsemurha. Tämä on nykyäänkin jonkin verran tavattu ilmiö esimerkiksi japanilaisten epäonnistuneiden liikemiesten puolella.
2: seppuku (epäkunnioittavasti harakiri) on rituaalisesti suoritettu samuraiperinteeseen kuuluva itsemurha, jota myös määrättiin kuolemantuomiona. Tämän suorittaminen oli rituaalinomainen ja siinä oli avustaja, joka lopulta löi samurain pään irti. Tämän suorittaminen toi kunnioituksen itsemurhan uhrille.
___2.1: jumonji-giri, jossa lisäksi viillettiin pystysuora viilto normaalin vaakasuoran lisäksi. Tämän suorittaminen osoitti että olit todella harvinaisen pahoillasi. Mikä tietysti kasvatti anteeksiannon
3: jyunshi, joka tarkoitti herran seuraaminen kuolemaan.
___3.1: oibara, joka tarkoitti sitä että seuraat feodaaliherraasi suorittamalla itsemurhan.
_____3.1.1: maebara, joka taroitti sitä että surmasit itsesi juuri ennen kuin herrasi kuoli
_____3.1.2: sakibara, jossa surmasit itsesi juuri herrasi kuoleman jälkeen.
4: shinju, joka on itsemurha, jossa riistetään myös jonkun toisen henki.
___4.1: joshi, rakastavaisten itsemurha.
___4.2: oyako shinju, vanhemman ja lapsen itsemurha
_____4.2.1: bohsi-shinju, äidin ja lapsen itsemurha
_____4.2.2: fushi shinju, isän ja lapsen itsemurha
___4.3: ikka shinju, jossa koko perhe tekee itsemurhan.
___4.4: goi shinju, jossa kaikki osapuolet ovat halukkaita itsemurhaan.
_____4.4.1: netto jisatsu, joukkoitsemurha, jossa itsemurhan tekijät sopivat tapaamisesta ja itsemurhapaikasta.
___4.5: muri shinju, jossa itsemurhaaja on tappanut toisen osapuolen ilman tämän suostumusta.
5: rokubara, jossa itsemurha tehtiin perheen puolesta.
___5.1: kobara, joka oli itsemurha joka tehtiin lapsen vuoksi
6: kamikaze, jossa itsemurha tehdään sotilaallisena tehtävänä. Lentokone petrooleineen on pommi, jonka lentäjä lentää päin vihollisen tärkeää kohdetta -kuten lentotukikohtaa- päin menettäen tietoisesti ja tarkoituksellisesti henkensä prosessissa.
Tämä kertoo siitä, että itsemurha on japanissa tärkeä asia. Huomattavaa on, että määrittelyt koskevat pääasiallisesti sosiaalista tilannetta, jossa ne tehdään sekä motiiveja joiden vuoksi se on tehty. Japanilaiset eivät sen sijaan ole antaneet yksiselitteisiä termejä sille, että suorittaa "itsemurhan tylsällä voiveitsellä" tai "köydellä" tai muilla tavoilla. Selvästi japanilainen itsemurha on aina jonkinlainen yhteisöllinen suorite, jos ei muuten niin samanlaisuuden kautta. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, mutta länsimaiseen individualismiin tottuneille tämä ajatus on silti jotenkin outo ja vieras. Se jää faktan tasolle, joksikin jonka tietää, mutta jota ei sisäistä. Euroopassa taas käytetään enemmän sellaisia termejä kuin "hirttäytyminen" ja itsemurhaa käsitellessä kohtaa useimmiten mekaniikkaa. Sitä kerrotaan että "nappasi pillereitä", "viilsi auki ranteet", "hyppäsi junan alle". Japanilaiselle yhteisöllisyys korostuu jopa tässä kohden. Eurooppalaisella taas on enemmän Lostista lainattu elämänohje "yhdessä elää, yksin kuolee". (Tosin Lostissa tässä sanomassa on toinenkin merkitys, koska sänkilääkärimme kommentti voidaan käsittää myös siten että ilman yhteistyötä he tulevat kuolemaan ja että selviäminen vaatii sitä että paiskitaan hommia yhdessä.)
Puhutaankin, että japanissa olisi häpeäkulttuuri, ja että länsimaissa on muun muassa kristinuskon vaikutuksen vuoksi enemmänkin armokulttuuri. Toisin eroja voidaan nähdä myös sen kautta, että länsimaissa ollaan oltu yksilökeskeisiä, ja japanissa ryhmähenkisiä. Eurooppalaiset keskittyvät -ainakin sanojen tasolla- enemmän mekanismiin, japanilaiset muuhun tilanteeseen. Tunteita löytyy varmasti molemmilta puolilta maailmaa.
Ja tuska on ainakin yhteistä kaikille.
Taistelu on kahden sanan välin mittainen / Kyllä vaiko ei kas siinä pulma / Maailmako painajainen josta ei voi herätä / Elämäkö huokaus kahden tyhjyyden välissä"
(CMX, "melankolia")
Itsemurha on yleinen tapahtuma. Sen käsitteleminen Suomessa on siksi melko tärkeää. Itselleni aihe on melkoisen henkilökohtainen. Ja omakohtaisen tilanteen kohtaamisen edessä huomasin, että itsemurhaan liittyy voimakkaita kannanottoja ja näkemyksiä. Jos jokin herättää kinastelua enemmän kuin uskonto, se on itsemurha ja siihen liittyvät ilmiöt. Asia on myös tilastojen kannalta tärkeä. Suomessa tehdään itsemurhia paljon. En varmasti ole ainut tilanteen jollain lailla kohdannut.
Itsemurha on toki muutoinkin arvoituksellinen ja hämmentävä ilmiö. Koska ihmiset ovat kyvyttömiä samaistumaan suoraan itsemurhaa tekevän mielen, sen tapahtuminen kerää helposti itselleen yksinkertaisia ja jopa leimaavia selityksiä, samalla kun sen oikea selittäminen on haasteellista. Esimerkiksi "Virgin Suicides" -elokuvassa viisi sisarta tekevät itsemurhan ja heidät tunteneet pohat keräilevät heidän esineitään ja yrittävät selvittää miksi he kuolivat. Lopullista selitystä ei ole, mutta monia erillisiä elementtejä esitetään. Lopullista selitystä ei löydy, mutta periaatteessa lähes kenet tahansa voitaisiin syyllistää leimakirveellä. Toisaalta myös sellainen kulttuuriklassikko, kuin Shakespearen "Hamlet" sankari pohtii kuuluisassa "ollako vai eikö olla?" lausumassa nimenomaan itsemurhan järkevyyttä. Myös Shakespearen "Romeossa ja Juliassa" päädytään itsemurhaan. Se ei siis ole mikään uusi tai nykyaikainen tehoelementti. Se on aina puhuttanut.
Itsemurhan määritelmä.
Itsemurhan määritteleminen on todella monimutkaista. Siihen liittyy käsityksiä motiiveista ja suoritustavoista. Toki yksinkertaisissa tapauksissa ihmiset ovat yksimielisiä. Hitler teki itsemurhan. Sen sijaan monimutkaisemmat tapaukset herättävät keskustelua. Esimerkiksi Sokrates käskettiin juomaan itse myrkkyä. Hänelle tarjottiin pakomahdollisuus jota hän ei käyttänyt. Oliko kyseessä siis itsemurha? Toinen, erikoisempi, tapaus on sitten tietysti Jeesus Nasaretilaiseen liittyvät käsitykset. Jeesushan tiesi, että hänet tapetaan. Ja hän olisi periaatteessa voinut kieltäytyä tapauksesta. Mutta hän päätti vapaaehtoisesti kuolla. Eikä hän käytökselläänkään millään lailla yrittänyt pelastaa itseään oikeudessa.
Euroopassa itsemurhan rajoja keskusteluttaa myös eutanasia (eu-thanatos, hyvä kuolema). Yhden näkemyksen mukaan se on avustettu itsemurha (Suomessa se on rikos), jossa sairas potilas jonka elintoiminnot keskeytetään aktiviisesti esimerkiksi antamalla hänelle tappava annos kipulääkettä tai passiivisesti jättämällä sairaskohtaus hoitamatta. Toiset taas määrittelevät tämän armomurhaksi. Lopullinen keskustelu on tietysti siinä, kummalla on suurempi vastuu, lääkärillä, joka on vannonut pelastavansa elämää, vai potilaalla, jonka parasta lääkärin on ajettava -ja melko usein potilaan parhaan katsotaan tulevan potilaan mielipiteistä. Tämän vuoksi esimerkiksi Jehovan Todistajat saavat kieltäytyä verensiirroista. Tässäkin tapauksessa vakaumuksen puolesta tehty lääketieteellisestä hoidosta kieltäytyminen itsemurha, onko siihen suostuminen eutanasiaa, vai onko kyseessä hengellisten johtajien vastuulla oleva murha: Hehän ovat indoktrinoineet henkilölle tuon käsityksen, joka päätti hänen elämänsä.
Lisäksi itsemurhan rajoja häilyttelevät muun muassa suicide by cop, joka tarkoittaa sitä että poliisi huijataan luulemaan olevansa vaarassa tavalla joka pakottaa hänet käyttämään ampuma -asetta. Mielenkiintoinen kulttuurillinen itsemurha on myös intialaisten suttee, jossa vaimo asettuu palamaan puolisonsa polttohautaukseen liittyvällä roviolla. Tämä symbolisoi surua ja murhetta ja kuvastaa sitä rakkauden syvyyttä ja menetyksen tuskaa, jota vaimo kokee miehen poismenosta. Mutta kun kyseessä oli kulttuurilliseksi tavaksi muuttunut ilmiö on ihan soveliasta kysyä onko kyseessä itsemurha vai itsemurhan symboli, "näytelty itsemurha".
Erilaiset sankarikuolemat herättävät myös runsaasti keskustelua. Tosin luultavasti siksi, että itsemurhaan liitetään valtavasti negatiivisesti latautuneita tunteita. Jos esimerkiksi sankarillisesti syöksyn bunkkeriin tipahtaneen kranaatin päälle pelastaakseni ihmisiä, ja kuolen tämän vuoksi estäen muita haavoittumasta vakavasti, on vakavasti mietittävä että onko kyseessä itsemurha vai ei.
Samoin pohdintaa on herättänyt se, että jos joku tekee jotain jackass -tyylisiä vaarallisia temppuja ja kuolee sitä tehdessään, onko kyseessä vahinko, tyhmyys, vai itsemurha. Filosofit ovat vetäneet aiheeseen mukaan jopa tupakoinnin : Jos ihminen tietää että tupakka on terveydelle vaarallista, ja voi jättää tupakoimatta, onko teko itsemurha? (Tämä johtuu siitä että yksi näkemys itsemurhalle on likimain "kuolemaan johtava itse vapaavalintaisesti suoritettu teko.") Fairbairn on jopa ehdottanut, että itsemurhan ei lainkaan tarvitse johtaa kuolemaan. Hänestä pelkkä yritys riittää. Jos hyppään junan alle, ja vahingossa putoankin raiteiden väliin niin että juna jyristää yli ja jään henkiin, kyseessä olisi itsemurha.
Suurin keskustelunaihe on tietysti siinä, että itsemurhaan liitetään usein intentio kuolemasta, jossa kuolemaa pidetään tavoiteltavana. Kuitenkin monet ovat sitä mieltä, että itsemurhan tekijä ei tavoittele kuolemaa, vaan jotain aivan muuta. Esimerkiksi vapatutusta kivusta tai masennuksen tunteesta. Tämä tarkoittaa sitä, että määritelmä jonka mukaan itsemurha on kuoleman tavoittelemista on hieman puutteellinen. Myös "venäläisen ruletin" pelaaminen on toisien mielestä itsemurha, vaikka siinä ei tavoitella tai edes haluta omaa kuolemaa.
Yleisesti ottaen itsemurhien määritelmissä on kuitenkin jokin seuraavista elemeteistä:
1: Henkilö tekee tappavan suoritteen itse, tietäen sen seuraukset.
2: Henkilö tekee jotain, joka kasvattaa hänen kuolemansa todennäköisyyttä suuresti. Lopullinen tekijä voi tässä olla joku toinen henkilö tai vaikka ajastettu pommi.
3: Henkilö tekee jotain jonka uskoo tappavan hänet.
4: Henkilö tavoittelee kuolemaa, mutta ei onnistu.
5: Henkilö tekee jotain, jonka hän tietää tai hänen pitäisi tietää olevan hengenvaarallista, ja hän tekee sen silti.
6: Henkilö tekee tietoisesti, ei väliä onko se käskystä tai omasta halusta, suoritteen joka tappaa hänet.
7: Henkilö jättää tietoisesti tekemättä jotain jonka suorittaminen pelastaisi hänen henkensä.
Suhtautuminen itsemurhaan
Länsimaisessa kulttuurissa itsemurhaan on suhtauduttu monella tavalla:
0: Kyynikko Diogenes (Sinopelainen, eli se minun "perusdiogenes", ilman lisämääreitä) suhtautui kenties erikoisimmin itsemurhaan. Hänhän eli mahdollisimman vaatimattomasti ja julkeasti. Hän oli kosmopoliitti anarkisti, joka söi halpaa ruokaa, asui viiniruukussa ja masturboi julkisesti. Hänelle itsemurha oli valheellinen tabu, samanlainen kuin esimerkiksi kannibalismissa tai insestissä. Hän ei esittänyt varsinaisia kannanottoja itsemurhaan, mutta hänen kerrotaan tehneen itsemurhan päättämällä lopettaa hengittämisen. Hän myös moitti kuolemansairasta Antisthenestä, kun tämä ei tarttunut Diogeneen tarjoamaan tikariin. Diogenes suhtautui itsemurhaan yhtä välinpitämättömästi kuin hautaukseen. Hänen mielestään ei haittaa, jos vaikka pedot syövät kuolleen ruumiin.
1: Stoalaiset hyväksyivät itsemurhan. Tosin tämä oli sallittua vain tiettyjen ehtojen edessä: Jos stoalainen asetetaan tilanteeseen, jossa ulkomaailma ei anna tilaisuutta tehdä hyvettä vaan pakottaa kaikissa tilanteissa pahaan, itsemurha oli suorastaan ihailtavaa. Samoin stoalaiset näkivät että ihmisen terveys oli asia, joka piti hänet onnellisena. Jos stoalainen huomasi että hän on sairas eikä voi mitenkään parantua (esimerkiksi vanhuuteen ei vieläkään tunneta lääkettä) hänen on luvallista tehdä itsemurha. Se ei suinkaan haittaa hänen hyveellisyyttään vaan pikemminkin parantaa sitä.
2: Platon kirjoitti Faidronissa aiheesta dialogia Sokrateen suuhun: Sokrates piti itsemurhaa aina vääränä tekona. Hän viittasi Pythagoralaiseen ajatukseen, että elämä oli rangaistus, jossa jumala oli laittanut sielun ruumiiseemme, ja että itsemurha oli pako tästä rangaistuksesta. Laeissa Platon ilmoitti että itsemurha on häpeällistä, ja että itsemurhaajaa ei saa haudata normaalisti.
3: Aristoteles viittasi Nikomakhoksen etiikassa siihen kuinka itsemurha on huono asia valtiolle, ja että sen vuoksi itsemurhaa yrittänyttä olisi oikein rangaista jotenkin.
4: Roomalaisessa kulttuurissa itsemurha oli joissain tilanteissa kunniallinen teko.
5: Kristinuskossa itsemurhaa on perinteisesti pidetty pahana asiana, koska heidän mukaansa elämä on ikään kuin lahja Jumalalta ja itsemurha on jonkinlainen halveksinta tätä kohtaan. Tässä näkemyksessä ihminen on Jumalan luoma olento ja että Jumala päättää ihmisen elämästä ja kuolemasta, eikä ihmisellä ole oikeutta "ottaa Jumalan roolia". Siksi itsemurhaan suhtauduttiinkin ennen ankarasti. Joko itsemurhaajaa ei haudattu lainkaan tai sitten hänet haudattiin hautausmaan pohjoispuolelle, joka tuon ajan jaon mukaan oli varattu rikollisille. Kenties radikaalein versio kristillisestä suhtautumisesta itsemurhaan on Englannissa, jossa itsemurhan tehnyt haudattiin Dracula -malliin tienristeykseen seiväs sydämen läpi iskettynä. Tällä rituaalilla estettiin kummittelu, joka muutoin siunaamattomaan maahan haudattu ruumis ja teoista seurannut katumus muutoin olisi heistä tuottanut.
6: Thomas More esitti Utopia -kirjassaan että ihmisen on lupa tappaa itsensä, jos hän on todella sairas ja tuskainen.
7: de Montaignen mukaan itsemurha oli yksilön ratkaistava asia. Kirkko tai ulkopuolinen ei voinut sanoa oliko se moraaliton teko. de Montaigne siis salli ihmisen itsensä päättää elämästään. Mutta jos itsemurhan tehnyt koki että teko oli moraaliton ja teki sen silti, teko oli moraaliton.
8: Jean Calvin piti itsemurhaa moraalittomana tekona, mutta piti hyvinkin mahdollisena että Jumala antoi itsemurhaajille erityistä armoa.
9: John Locken mukaan Jumala oli antanut ihmisille valinnanvapauden, mutta itsemurha ei kuulunut niihin.
10: John Donne taas oli sitä mieltä että kristittyjen tulisi korostaa että itsemurha ei välttämättä aina ole synti. Se ei ole vastaan luonnonjärjestystä, eikä välttämättä Jumalan tahtoakaan. Hänestä itsemurha oli joskus, ei aina, teko joka ei ollut syntiä.
11: Immanuel Kantin mukaan itsemurha on ihmisen omista valinnoista seuraava teko, jossa hän pyrkii saavuttamaan ikuisen rauhan. Tämä taas tarkoittaa sitä, että itsemurhan tekijä ei ole päämäärä sinänsä, vaan sen sijaan hän tekee itsestään välineen. Toisin sanoen itsemurhaajan kuolemalla ei ole itseisarvoa, vaan ainoastaan välinearvo. Kantin mukaan tämä oli aivan sama asia kuin se, että käsky sotaan välineellistää miehestä sotilaan, joka Kantin logiikan mukaan tarkoittaa siis sitä, että sodassa ihmisellä ei ole arvoa, vaan sotilaalla on välinearvo. Kantia lainaten: "To annihilate the subject of morality in one's person is to root out the existence of morality itself from the world as far as one can, even though morality is an end in itself. Consequently, disposing of oneself as a mere means to some discretionary end is debasing humanity in one's person" (Kant, Metaphysics of Morals)
Kantin mukaan ihmisen välineistäminen on aina moraalitonta, koska emme voisi toivoa sitä yleiseksi laiksi, ja tämä taas rikkoisi kategorista imperatiivia. Kantin mukaan henkilö, joka harkitsee itsemurhaa, käyttää itseään vain välineenä, ja antaa itselleen valheellisen lupauksen käyttää itseään pelkästään välineenä, vaikka loppujen lopuksi itsemurha kohdistuu myös henkilön persoonaan itseensä. Tämä tarkoittaa sitä että tälläisen valheellisen lupauksen antava ei kunnioita persoonaa tarkoitusperänä ja päämääränä sinänsä. Itsemurha oli Kantista moraalitonta silloinkin henkilö aikoo tehdä sen "saadakseen siedettävän olotilan elämänsä loppuun", hänestä henkilö tuolloinkin käytti persoonaansa "pelkkänä välineenä".
12: Hume kirjoitti itsemurhasta melko kuuluisaksi tulleen jutun, "Essays on Suicide and the Immortality of the Soul". Humen mukaan itsemurha ei riko velvollisuuksiamme muita ihmisiä kohtaan, eikä se riko velvollisuuksiamme itseämme kohtaan. Ja että itsemurhan kieltämiseen liittyy näkemyksiä jotka ovat lähinnä taikauskoisia. Hume korostaa valistusajalle tyypillistä yksilön valinnanvapautta.
13: Johann von Goethe kirjoitti itsemurhasta sallivaan sävyyn. Muun muassa "Nuoren Wertherin kärsimykset" -kirjassa henkilö tekee itsemurhan. Kuvaustapa on ymmärtävä. Kirjan seurauksena seurasi jopa itsemurha -aalto, kun moni lukija päätti päivänsä.
14: Libertarismissa katsotaan ihmisillä on oikeus päättää elämästään. Heillä on oikeus itsemurhaan samoin kuin heillä on oikeus nimeen, uskonnonvapauteen, mielipiteeseen ja omiin ajatuksiin. (Nämä ovat itseisarvoja, joita ei perustella samaan tapaan kuin jos ne olisivat välinearvoja. Näistä ei välttämättä tarvitse seurata hyvää, koska ne itsessään ovat hyvää.) Libertarismin mukaan jokaisella on oikeus tehdä kehollaan ja omaisuudellaan aivan mitä haluaa, kunhan ei niin tehdessään riko muiden vastaavaa oikeutta.
15: Antroposentriset jonkinlaiseen luonnon teleologiaan luottavat taas ajattelevat että ihmiselämä on itsessään niin arvokas, ettei sitä pitäisi lopettaa luonnottomasti. Heille elämän tulee alkaa ja loppua itsekseen.
16: Utilitaristisessa näkemyksessä tyypillisesti vastustetaan itsemurhaa. Tämä tehdään siksi, että itsemurhan tekeminen poistaa yhden ihmisen kärsimyksen, mutta siirtää sen omaisille, joita on yleensä monta. Toisaalta utilitaristisella periaatteella esimerkiksi sairas ihminen voi perustella eutanasiaan esimerkiksi sillä että hänen hoitamisensa tulisi kalliiksi yhteiskunnalle.
17: Itsemurhaa yleisellä tasolla kannattavat taas viittaavat usein siihen, että ihmisellä on itsemääräämisoikeus elämäänsä nähden. Ihmisen pitäisi siis saada itse päättää elämästään. Tämän vuoksi itsemurha pitäisi jopa laillistaa, jotta ihmisellä olisi mahdollisuus arvokkaaseen kuolemaan. He ovat sitä mieltä, ettei ihmisellä ole velvollisuutta elää. Heidän mukaansa itsekkyysperustelu ei ole pätevä, koska jos omaiset vaativat ihmisen kärsimystä, jotta he itse eivät kärsisi, he ovat vain itsekkäitä ; Jos itsemurhan tekeminen on itsekästä kun se tehdään itsen puolesta omaiset unohtaen, tilanne on itse asiassa tasapeli. Itsekkyys ei tällöin käy perustelusta kumpaankaan suuntaan.
Ja lopuksi mennään Japanin ihmemaahan, hakemaan todella erilaista näkökantaa asiaan.
Japanilaisessa kulttuurissa itsemurha on tärkeä elementti. Toki kaikki tuntevat tietyt itsemurhatyypit, joihin yhdistettiin armo: Kun japanilaisessa kulttuurissa keskityttiin häpeään ja kunniaan, rituaali -itsemurhan tekeminen oli keino palauttaa kunnia sen menettämisen jälkeen. (Tämä voi tietysti tuntua ihmeelliseltä -että mitä tekee sillä kunnialla kuolemansa jälkeen- mutta kun kuitenkin puhutaan kulttuurista, jossa hienostunut samuraisoturi laittoi kypäräänsä tuoksuvia aineita jotta hänen irtileikattu päänsä, joita otettiin voitonmerkeiksi, olisi siisti ja tuoksuva ja sitä kautta voittajalle mieluisa.) Mutta heillä on toki monia muita käsitteitä itsemurhalle. (Luettelo on siitä erikoinen, että siinä kuvataan erilaisia tapoja, joita ei tuliso itselle mieleen määrittelytilanteessa. Ja kuitenkin ne opitaan yksiselitteisinä termeinä.)
1: jisatsu on normaali itsemurha, joka ei ole rituaalinen. Japanilaisetkin masentuvat elämässään.
___1.1: inseki jisatsu, syyllisyydestä tehty itsemurha. Tämä on nykyäänkin jonkin verran tavattu ilmiö esimerkiksi japanilaisten epäonnistuneiden liikemiesten puolella.
2: seppuku (epäkunnioittavasti harakiri) on rituaalisesti suoritettu samuraiperinteeseen kuuluva itsemurha, jota myös määrättiin kuolemantuomiona. Tämän suorittaminen oli rituaalinomainen ja siinä oli avustaja, joka lopulta löi samurain pään irti. Tämän suorittaminen toi kunnioituksen itsemurhan uhrille.
___2.1: jumonji-giri, jossa lisäksi viillettiin pystysuora viilto normaalin vaakasuoran lisäksi. Tämän suorittaminen osoitti että olit todella harvinaisen pahoillasi. Mikä tietysti kasvatti anteeksiannon
3: jyunshi, joka tarkoitti herran seuraaminen kuolemaan.
___3.1: oibara, joka tarkoitti sitä että seuraat feodaaliherraasi suorittamalla itsemurhan.
_____3.1.1: maebara, joka taroitti sitä että surmasit itsesi juuri ennen kuin herrasi kuoli
_____3.1.2: sakibara, jossa surmasit itsesi juuri herrasi kuoleman jälkeen.
4: shinju, joka on itsemurha, jossa riistetään myös jonkun toisen henki.
___4.1: joshi, rakastavaisten itsemurha.
___4.2: oyako shinju, vanhemman ja lapsen itsemurha
_____4.2.1: bohsi-shinju, äidin ja lapsen itsemurha
_____4.2.2: fushi shinju, isän ja lapsen itsemurha
___4.3: ikka shinju, jossa koko perhe tekee itsemurhan.
___4.4: goi shinju, jossa kaikki osapuolet ovat halukkaita itsemurhaan.
_____4.4.1: netto jisatsu, joukkoitsemurha, jossa itsemurhan tekijät sopivat tapaamisesta ja itsemurhapaikasta.
___4.5: muri shinju, jossa itsemurhaaja on tappanut toisen osapuolen ilman tämän suostumusta.
5: rokubara, jossa itsemurha tehtiin perheen puolesta.
___5.1: kobara, joka oli itsemurha joka tehtiin lapsen vuoksi
6: kamikaze, jossa itsemurha tehdään sotilaallisena tehtävänä. Lentokone petrooleineen on pommi, jonka lentäjä lentää päin vihollisen tärkeää kohdetta -kuten lentotukikohtaa- päin menettäen tietoisesti ja tarkoituksellisesti henkensä prosessissa.
Tämä kertoo siitä, että itsemurha on japanissa tärkeä asia. Huomattavaa on, että määrittelyt koskevat pääasiallisesti sosiaalista tilannetta, jossa ne tehdään sekä motiiveja joiden vuoksi se on tehty. Japanilaiset eivät sen sijaan ole antaneet yksiselitteisiä termejä sille, että suorittaa "itsemurhan tylsällä voiveitsellä" tai "köydellä" tai muilla tavoilla. Selvästi japanilainen itsemurha on aina jonkinlainen yhteisöllinen suorite, jos ei muuten niin samanlaisuuden kautta. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, mutta länsimaiseen individualismiin tottuneille tämä ajatus on silti jotenkin outo ja vieras. Se jää faktan tasolle, joksikin jonka tietää, mutta jota ei sisäistä. Euroopassa taas käytetään enemmän sellaisia termejä kuin "hirttäytyminen" ja itsemurhaa käsitellessä kohtaa useimmiten mekaniikkaa. Sitä kerrotaan että "nappasi pillereitä", "viilsi auki ranteet", "hyppäsi junan alle". Japanilaiselle yhteisöllisyys korostuu jopa tässä kohden. Eurooppalaisella taas on enemmän Lostista lainattu elämänohje "yhdessä elää, yksin kuolee". (Tosin Lostissa tässä sanomassa on toinenkin merkitys, koska sänkilääkärimme kommentti voidaan käsittää myös siten että ilman yhteistyötä he tulevat kuolemaan ja että selviäminen vaatii sitä että paiskitaan hommia yhdessä.)
Puhutaankin, että japanissa olisi häpeäkulttuuri, ja että länsimaissa on muun muassa kristinuskon vaikutuksen vuoksi enemmänkin armokulttuuri. Toisin eroja voidaan nähdä myös sen kautta, että länsimaissa ollaan oltu yksilökeskeisiä, ja japanissa ryhmähenkisiä. Eurooppalaiset keskittyvät -ainakin sanojen tasolla- enemmän mekanismiin, japanilaiset muuhun tilanteeseen. Tunteita löytyy varmasti molemmilta puolilta maailmaa.
Ja tuska on ainakin yhteistä kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)