Ääliöfunktion romahdus ; Pelaako Jumala autokuskinoppaa

Tarinassa Pandoran lippaasta laatikossa oli kaikki maailman vitsaukset. Pandora ensin päästi muut paitsi toivon vapaaksi. Maailma oli synkkä, ja Pandora vapautti toivon. Tämän tarinan ehkä oleellisin huomio on se, että toivo on vitsaus. Vitsaus jonka kaikki hyvät puolet johtuvat siitä että muitakin vitsauksia on. Tämänlainen selitys sopii tietysti kreikkalaiseen maailmaan hyvin. Zeus kun ei ole sanan varsinaisessa mielessä hyvä jumala. Länsimainen kulttuuri joka taas haluaa selittää kaiken pahan pois, koska sen Jumala(uta) on kaikkihyvä ja kaikkivoipa, ei tietysti ole voinut tehdä muuta kuin nostaa toivon arvostuksen korkealle. Kenties he palvovat vitsausta.

Toivo, tuo paikasta_josta_aurinko_ei_paista peräisin oleva luonnonvara.

Toivon perusluonnetta voi lähestyä aivan yksinkertaisella ajatuskokeella. Sellaisella joka on usealle ihmiselle omasta elämästä tuttu. Otetaan esimerkiksi "pakkien saaminen". Länsimaisessa romanttisessa tarinassakin tunnustetaan se jännitys joka syntyy kun sydän syrjällä kysyy toiselta. Sen tarinaperinne ei sitten osaa oikein käsitellä sitä kun aina ei tule haluttua tulosta. Siksi tarinoissa jännitys johtaa onnistumiseen. Ponnistuksesta seuraa onnellisuus.

Siksi kai romanttista seikkailua suunnittelevalle ollaan rohkaisevia. Ajatuslogiikka on se, että jos nykytila on se, että on yksin, ja jos toinen torjuu, niin on samassa tilassa. Mitään ei voi menettää. Voi vain saavuttaa. Tosiasiassa jos saa pakit, se minkä menettää on toivo. Ennen kysymistä voit teoriassa vuosikymmenen päästä pohtia "mitä jos" -maailmaa ja hakea siitä mahdollisuutta että olet edes jossain määrin pidetty ihminen, kenties ehkä. Kysymisen jälkeen tämä skenaarioiden pähkäily loppuu kuin seinään. ; Toivo tuntuukin olevan jotenki liitoksissa epävarmuuteen. Tietyllä tavalla se muistuttaa kvanttifysiikan "superpositiotilaa". Romantiikkavertausta jatkaakseni ; Ennen kysymistä toinen on samanaikaisesti vastannut sinulle "kyllä" ja "ei". Kysymyksen esittäminen romahduttaa tämän aaltofunktion. (Kysyminen kenties myös muuttaa systeemiä, ihminen on toisien käytökseen reagoiva. Kenties siis saat pakit juuri siksi että kysyt.)

Joku voisi lannistua tästä. Että toivoa ei saisi tappaa vaan pitäisi olla passiivinen. Itse taas korostan epäonnistumisen halaamisen merkitystä. Koko toivon konseptille pitää kenties antaa huutia. Se, että mikään ei muutu, mutta mielentila romahtaa, kertoo karua kieltään siitä miksi Zeus lähetti toivon laatikossa ihmisille rangaistakseen tulen varastaneelle Prometheukselle.

Tämänlaisten mietinnät voivat olla rakentavampia kuin omani.

Huomasin että ennen kuin ylitän tien, katson vasemmalle ja oikealle että tuleeko sieltä autoja. Reaktio tästä refleksinomaisesta suoritteesta oli "mitä väliä". Koko aktio tuntui järjettömältä. Tämä on sinällään mielenkiintoista, että maailmani on jonkin aikaa ollut sellainen, että asioilla ei oikein ole väliä. Kysymys onkin siitä, että katsomisen aktio on jollain tavalla elämää säilyttävä. Sen takana ei kuitenkaan ole mitään varsinaista intentiota. Niin vain käy ja kun niin käy, se on suunnilleen sama kuin jos niin ei olisi käynyt. Jostain erikoisesta minulle tuntemattomasta syystä tämä aktio kuitenkin tapahtuu. Joku on ilmeisesti opettanut minulle miten liikenteessä liikutaan ja sitten liikun sillä tavalla liikenteessä. Ikään kuin tottumuksen voimasta.

Toinen vaihtoehto olisi tietysti vain sulkea silmät ja ikään kuin tehdä uskon hyppy ja antautua kohtalolle. Siinä "ihan sama" tunnustettaisiin syvimmässä määrin. Olisi vaikeaa sanoa olisiko tämä itsemurha sanan aktuaalisessa merkityksessä. Siitä huolimatta, että tälläisen lopputuloksena olisi joka tapauksessa se, että auton alle jäätäisiin. Tällä uskon hypyllä kysymys ei ole siitä tapahtuuko onnettomuus, vaan kysymys on siitä milloin tämä tapahtuu.

Tämänlainen heittäytyminen ei itseäni viehätä. Sen sijaan viehätystä olisi johonkin huomattavasti deterministisempään. Itsetuhoisina aikoinani suurin huoleni ei ollut kuolemanpelko, vaan elämänpelko. Tarkalleen ottaen se, että jos yrityksen jälkeen joutuisikin elämään - pahimmillaan sen verran vammautuneena että uudelleen yrittäminen ei onnistuisi. Kenties tämän vuoksi en pelaa autokuskinoppaa. Ehkä.

Zeus ja yksi Jumala pidemmälle

"God work in mysterious ways. Mysteriously similar to random chanse."
(Advise God)

Richard Dawkins on tunnetusti lausunut ateismista sen, että uskovainen kiistää kaikenlaisia Jumalia ja että ateisti menee vain yhden Jumalan pidemmälle. Hänen tarkat sanansa ovat itse asiassa seuraavat "We are all atheists about most of the gods that societies have ever believed in. Some of us just go one God further." Tässä näkemyksessä ajatellaan ikään kuin niin että Jumalakysymys on empiirisesti pääteltävissä ja perusteluna käytetään esimerkiksi sitä että kreikkalainen jumala Zeus on tieteellisesti käytännöllisesti katsoen kumottu jumala ; Ukkosen synty selittyy luonnontieteellä niin vakuuttavasti että Zeus on selkeästi selittämisen kannalta turha ja ylimääräinen uskomus jonka Okhamin partaveitsi leikkaa pois. Ja että tämä tarkoittaa että koko Jumalakonsepti on tieteellisen tutkimuksen alla. ~ Tämä johtaa usein myös ateistien harjoittamaan "tonttuanalogiaan/joulupukkiargumentaatioon", jossa ytimessä on se, että kun voimme perustellusti sanoa että empiirinen väite "tonttuja on olemassa" on väärä, voimme päätellä myös että Jumalaan olisi hyväksyttävää ottaa suoraan kieltävä kannanotto.

Tämä näkemys rakentuu sen varaan että olisi ikään kuin jonkinlainen yhteinen skeema jonka päällä nojaavat sekä Zeus, tontut että Jumala. Siksi tämän ytimen keikutus ikään kuin kumoaa kaikki ja Zeuksen ja tonttujen antamat tulokset ovat yleistettävissä muihinkin vastaaviin tahoihin.

Uskovaisten klassinen vastaus tähän on esimerkiksi rakentaa jako transsendentin ja immanentin välille. Tässä maailmassa tonttu on immanentti ja Jumala olennaisesti erilainen, transsendentti. Näin ollen uskovaisen ei ole pakko uskoa että tonttuasia tai Zeus olisi tieteen ulkopuolella. Tai että näille uskomuksille tarvitsisi antaa tilaa. Transsendenttia Jumalaa korostava näkemys on siitä erikoinen, että se - paitsi joutuu omituisuuksiin lentävän spagettihirviön kohdalla - myös korostaa NoMa -periaatetta jonka mukaan uskonasiat ja tieteen asiat ovat erillisissä maailmoissaan. Tiede tutkii immanenttia kun taas teologia transsendenttia.

Agnostismin kohdalla tämänlainen monisyisempi tapa määritellä Jumalat on yleensä aika olennainen ; Sillä jos on yhteinen Jumalateema, he joutuisivat seuraamaan tonttulogiikkaa ja sitten he eivät enää olisi agnostikkoja vaan joko "skientistisiä ateisteja" tai "denialistisia uskovia". Esimerkiksi Wilkins puolusti agnostismin järkevyyttä Zeus -argumentaatiota vastaan muistuttamalla siitä että ei oikeastaan ole mitään yhtä Jumalamallia joka voitaisiin laittaa puntariin ja tästä päätellä "Koska Zeus ... niin". Hän esittää asian seuraavasti ; "I do not think there is evidence for a God, as an agnostic. And I certainly think there is evidence against many stories and characterisations of gods. But, and this seems to be the point that strong "skeptics" like Hecht cannot get into their heads, not all. So long as there is a formal possibility that some gods might exist, and no general evidence against it, the rational thing to do is hold off judgement on the (empirically permissible) claims. So Thor doesn't exist, but Leibniz's deity might." Tästä huomataan että (1) "mahdollisuus" ei ole samaa kuin perusteltu uskomus ja (2) yhden määritelmän kanssa pulaaminen ei tarkoita kaikkia määritteitä.Tämä on itse asiassa olennainen asia myös kreationismin kanssa. Sillä "monenlaisten jumalien teema" etenkin NoMa -henkisin värityksin itse asiassa estäisi ja rajoittaa kunnollisen kreationismin tekemistä. Moni uskovainen on valmis ja enemmän kuin halukas ottamaan NoMa -henkisen argumentaation tonttuesimerkissä samalla kun he kuitenkin antavat tilaa sen antiteesille, kreationismille jonka mukaan Jumalatodistus voidaan rakentaa empiirisesti ja että tässä on peräti onnistuttu. ; Kuitenkin tilanne on heille hankala ; Jos tieteen rajat yltävät vain immanenttiin, on transsendentti Jumala tieteen ulkopuolella ja jumalatodistus tieteellä olisi tehtävä jollain tavalla immanentisti aka. naturalistisesti. Mutta jos argumentoija selittääkin että tiede yltää naturalismin ja immanentin ulkopuolelle, katoaa tonttuargumentin suoja ; Ero ei olekaan enää olennainen epäanalogia (mahdottomuusraja ja olennainen ero), vaan merkityksetön epäanalogia (ero joka ei käsittele demarkaatiorajalla olevia kysymyksiä).

Onkin tätä kautta mielenkiintoista huomata että etenkin Intelligent Design selvästi uskoo että olisi jokin yhdenlainen vähentämätön Suunnittelijakuva. Jos olisi jokin yleinen kuvaus johon kaikki Suunnittelu osuisi. Intelligent Designin perusasetelma on yksinkertaisesti se, että "Designistä" ei tarvita yksityiskohtia ; Intentio, Suunnittelijan luonne ja hänen toimintansa metodit ja muut vastaavat ovat irrelevantteja koska niiden takana on yleinen design -konsepti jonka varassa suunnittelu voidaan tunnistaa tästä riippumatta. Tässä asetelmassa kaikki Suunnittelijat, olivatpa ne sitten avaruusolentoja, tonttuja tai Zeus tai kristinuskon Jumala seisovat yhteisen konseptin takana.
1: Tämä johtaa siihen että ID leikkii leikkiä jossa sen ei muka tarvitsisi määritellä olennaisia tutkimuskysymyksiä. Kuten aiemmin kirjoitinkin, tästä heitä onkin moittu, ja syystä. Tosiasia on, että jos tämänlainen yksityiskohdille neutraali design -konsepti on olemassa, se asettaa tämän konseptin tarkastelun oleelliseksi. Näin ollen muiden yksityiskohtien väistämistä ei saisi vetää yleiseen "emme kerro mitään" -tilanteeseen.

Intelligent Designin "yhdenlaisen yleisjumalakäsitteen henki" näkyy tietysti siinäkin että he sekoittavat heidän konseptiensa kritisoimisen yleiseksi dogmaattisuudeksi jossa älyn ja suunnittelun osuus jonkun ilmiön selittämisessä kielletään totaalisesti jossain aihepiirissä. ; Intelligent Designin kannattajat ovat kuitenkin enemmän kuin toistuvasti selittämässä että heidän erilaisten konseptiensa (CSI, RC) moittiminen tarkoittaa sitä että "kieltää biologisen designin" tutkimisen. Samalla he selittävät että jos suunnitelmallisuutta etsitään jossain (arkeologia, SETI, rikostutkinta) olisi heidänkin konseptinsa pakko hyväksyä koska tämä tarkoittaa että aihe on tieteellinen.
1: Tämä kritiikki näyttää omituiselta tavalta esittää "evolutionistien" kanta kun he ovat itse käsitelleet asiaa ja esimerkiksi Shallit ja Elsberry ovat selittäneet että aiheen lisäksi on hyvä katoa sitä metodia, ja että samalla nimellä kulkevaa aihetta lähestytään erilaisilla metodeilla, ja nämä taas ovat toisiinsa verrattuna kaikkea muuta kuin yhtä hyviä ja laadukkaita. "Dembski pleads for more consideration of design as a scientific explanation, but he seems to be of two minds concerning this. On the one hand, he claims "science has largely dispensed with design" and science "repudiates design" on the other hand, just three pages later he cites archaeology as an example of a science that is based in part on inferring design. Contrary to Dembski's assertions, design is not arbitrarily ruled out as anelement of scientific explanation, even in biology. Scientists, however, are reluctant to infer "rarefied" design, a design inference based on ignorance of both the nature of the designer and regularities that might explain the observed phenomenon. But this reluctance is well-grounded. Empirically gained knowledge of designers and the artifacts which they create permit us to recognize regularities of outcomes, leading us to make an "ordinary" design inference in such cases. With an "ordinary" design inference, a designer becomes just another causal regularity. This is not so with a "rarefied" design inference, which Dembski urges us to make in ignorance of the properties of any putative designer and also of other causal regularities which may be operative." Kun kysymykset ovat tämänlaisia, on selvää että Intelligent Designin parissa joudutaan ottamaan lujastikin kantaa demarkaatiokysymyksiin, ja rakentamaan erilaisia testattavia konsepteja.

Ilman tätä on huonoa analyyttisyyttä ja suoranaisia ekvivokaatioita, joissa aivan erilaisia ilmiöitä liitetään yhteen pelkän termien homonymian vuoksi.

Ateismilla ja kreationismilla näyttääkin tässä valossa olevan syvä keskusteluyhteys keskenään ; Tämä johtunee siitä että ilmiöt näyttävät muokkautuvan kulttuurisessa vuorovaikutuksessa toisiinsa ; Debattinenki ja "poteronkaivuu" ovat sen verran olennaisia piirteitä näissä (ala)kulttuureissa että ne rakentuvat vastaankirjoittamisen periaatteella. Tällöin ollaan helposti erimielisiä, mutta ollaan sentään yksimielisiä siitä mistä ollaan erimielisiä. Agnostikkojen ja monien teologienkin näkemykset näyttävät tässä keskustelussa jäävän irrelevanteiksi. Niiden kanssa keskusteluun ei ilmeisesti nähdä kiinnostusta ja siksi konseptit muokkautuvat sellaisiksi että näihin kohdistetaan lähinnä ohipuhumista. Tämä irrelevantisointi tarkoittaa tietysti sitä että nämä konseptit on koherentisoitu "ulos keskustelusta", ja ne ovat omassa ideologiassa lähinnä "tiellä".

USKO Usko usko....

'Se ei varsinaisesti salli itseään kutsuttavaksi nimellä Zeus, sillä tällöin se tulisi alennettua sellaiselle olemassaolon tasolle, jossa se olisi vain yksi läsnä oleva entiteetti muiden ohella - vaikka tämän "ohessa olemisen" katsottaisiinkin olevan luonteeltaan "kaikkien muiden läsnä olevien entiteettien yläpuolella" olemista.'
(Martin Heidegger, kirja "Heidegger - ristiriitojen filosofi"[toim Arto Haapala], sivu 51)

Tässä jutussa olen hieman käyttänyt avukseni Jaakko Hämeen-Anttilan kirjaa "USKO". Kirja on kuitenkin ollut enemmän inspiraation lähde. Kirja on ihan hyvä, ja aiheesta kiinnostuneille suosittelen sen lukemista.

Uskossa Jumala ei ole teoria. Jumala on aksiooma. Uskovainen ei siksi mitenkään voi perustella sitä oikeaksi. Mutta hän ei myöskään voi väittää että muiden tulisi ottaa sama aksiooma. Tälläistä uskoa ei voi perustella, ne on otettava. Tälläinen usko on kuten matematiikan perusaksioomat. Niitä ei voi perustella, ne on vain otettava, tai koko matematiikalla ei tehdä mitään. Uskovainen tekee "uskon hypyn", kuten matemaatikko valitsee aksioomat.

Uskossa Jumala on selkeästi yliluonnollinen; Se vain otetaan. Yliluonnollinen ei ole alisteinen ihmisen logiikalle, joka tarkoittaa sitä että emme voi saada siitä irti logiikkaa: Yliluonnollinen Jumala voi toki olla rationaalinen ihmiselle, mutta jos Hän onnistuu välittämään tämän ihmisille, asia muuttuu määritelmieni mukaan tiedoksi. Jumala ei enää ole yliluonnollinen. Tämän ymmärtäminen on tärkeää; Tiedossa ja päättelysysteemeissä olennaista on rajoittavuus. Karkeasti voisi sanoa, että saamme tietoa jostain asiantilasta karsimalla todennäköisyyksiä, kieltämällä joitain asiantiloja huonommaksi ja toisia paremmaksi. (Kissa on merkityksellinen sana vain jos se käsittelee jotain määriteltyä joukkoa. Määritelmä taas rajaa sisällön tietynlaiseksi.) Uskon Jumala on kuitenkin yliluonnollinen, joten Hän on tälläisen rationalisoinnin ulkopuolella. Tälläisessä näkemyksessä Jumala on rajoittamaton, kun taas tiedon tehtävä on rajoittaa. (Lisäongelmia tuottaa se, että sanojen merkitykset syntyvät meillä olevasta tiedosta ja ominaisuuksista. Joten yliluonnollisesta Jumalasta puhujat ovat hieman ongelmissa, koska he samanaikaisesti väittävät että on jotain josta ei voida tietää, mutta jonka olemassaolosta he voivat kuitenkin tietää jotain, ja jonka sisällöstä heillä voi olla käsityksiä.) Jumalasta ei tiedetä, Jumalausko tunnustetaan (ihmisen kannalta) irrationaaliseksi. Tämä on hyväksyttävää sitä kautta että on todella mahdollista että maailmasta vain osa tai ei yhtään on lainkaan ymmärrettävissämme. (Toki tälläinen näkemys voi johtaa pessimismiin ja tutkimuksen vähenemiseenkin.)

Teologiassa, Jumalaopissa, on nostettu tärkeään asemaan myös rationaaliset todistamiset. Uskossa määrääväksi osaksi on tällöin tullut uskomisen kohteen analyyttinen määrittely. Tälläinen näkemys on siis puhtaasta uskosta irrallaan, koska siinä kokemuksen sijasta asetetaan tavoitteeksi uskontunnustuksen tiedollinen perustelu. Uskon purkaminen joukoksi keskenään ristiriidattomia väitelauseita ei eroa näkemyksestä jonka mukaan usko on alistettu ja alistettavissa järjen alaisuuteen. (Puhtaasti tässä muodossa teologia olisi ristiriidassa edellä mainitun uskon kanssa, koska siinä ikäänkuin puhutaan siitä mistä ei voida lainkaan puhua, ja rationalisoidaan rationalisoimatonta. Tämä taas olisi sisäisesti ristiriitaista.) Tosin se ei ole uskon kanssa ristiriidassa, koska se voi muuttua myös opin korostamiseksi; Tällöin Jumalaa ei välttämättä aseteta rationalisoitavaksi, vaan Hänen kauttaan *maailmaa* rationalisoidaan. Tämä on ikään kuin matematiikassa tapahtuvaa todistamista, jos luotat aksioomiin, luotat lopputulokseen. Muuten, et.

Voit rakentaa tämän luottamuksen näihin aksioomiin esimerkiksi intuition kautta. Toki intuitiokin on tässä tapauksessa todistamaton perustelusysteemi, joka on vain pakko olettaa päteväksi. Ja jos rationaalisuuden luotettavuus nojaa intuitioon ja intuitio perustellaan rationaalisesti, "pyörii pieni piiri". Samoin jos intuitio perustellaan intuitiolla ollaan samassa kehässä. Tässä tapauksessa intuition luotettavuus on siis pakko ottaa vain aksioomana. Se ei siis tavallaan ratkaise ongelmaa. Toki tälläiseen tilanteeseen voidaan lainata Hämeen-Anttilaa

"Minkä tahansa mallin, joka koettaa kuvailla tätä todellisuutta, on vääjäämättä oltava vain redusoitu kuva tästä todellisuudesta."

Uskonnossa taasen kyse on siitä opista, joka jostain lähtökohdista on saatu rakennettua. Tässä mielessä tiede voidaan nähdä eräänlaisena uskontona. Jos luotat esimerkiksi empirian aksioomiin, olet tavallaan tiedeuskovainen. (Tässä kohdassa on tietenkin tärkeää miettiä, että ovatko kaikki uskonnot samanarvoisia. Ilmeisesti enemmistön mielestä eivät, koska monet eri lailla uskontoon suhtautuvat tahot, kuten teologit, kreationistit ja muut vastaavat tahot korostavat tieteellisyyttään ja haluavat kuulua tiedeyhteisöön.) Tästä lähtökohtaisuudesta otan esimerkkinä erään tapaamani fundamentalistin. Kun kysyin häneltä, että mitä hän tekisi, jos Jumala tulisi juttelemaan hänelle ja sanoisi, että Raamattu on väärässä. Vastaukseksi hän kertoi että esittämäni tilanne on yksinkertaisesti aivan absurdi, koska Raamattu on totta. Tästä hän siis tiesi, että jos Jumala tulisi sanomaan jotain tuollaista, kyseessä olisi tietenkin demoni valepuvussa. Hän voisi muutoinkin erottaa tapaamansa yliluonnollisen hahmon luonteen vertaamalla kohtaamista Raamattuun. Jos se on sopusoinnussa Raamatun kanssa, kyseessä on Jumala tai enkeli, jos taas ristiriidassa, kyseessä on demoni tai Saatana. Tämä tarkoittaa tätä, että hänellä oli aksioomissaan se, että Raamattu on Totta™. Raamatun pohjalta hän taas suoritti päätelmiä (mm. sen että Jumala oli olemassa.) Toki hänen näkemyksensä oli sellainen, että Raamattu oikeutettiin olettamalla että on henkiolento, Jumala. jonka vaikutuksesta se on syntynyt. Tässä on kuitenkin huomattava, että Henkiolento Jumala on epämääräisempi kuin pelkkä kristinuskon Jumala. Siksi voidaan sanoa että hänellä oli aksioomissaan epämääräinen henki + Raamattu, jonka pohjalta hän päätteli Juuri Tietynlaisen Hengen. (Alkuperäinen epämääräinen Jumala oli siis hieman erilainen kuin lopputulos. Ero on hieman sama kuin esityksen "tuon ilmiön takana on selvästi jokin luonnonlaki" ja esityksen "tuon takana on gravitaatio" välillä. Tässä tapauksessa uskovaisen kehäisyys on siis näennäistä. Ongelma ratkeaa sillä että "Jumala"(?) ja "Jumala"(יהוה) ovat eri asioita eri konteksteissa.)

Kreationismissa Jumala on tieteellinen teoria, jolloin se ei enää VOI olla aksiooma. (Muutenhan päädyttäisiin kovimman asteen kehäpäättelyyn, jossa premissi=johtopäätös.) Se on VOITAVA perustella nimenomaan tieteellisillä menetelmillä ja aksioomilla. Tällä ei oikeastaan ole yhtään mitään tekemistä alussa mainitun uskon kanssa. Siksi kreationisti ei _voi_ perääntyä uskon Jumalan selityksiin hyväksyttävästi; Hänhän on ensin asettanut että Jumala on "johtopäätös", ja jos hän perääntyy ja sanookin että se on USKOA, hän sanoo että se on premissi. Seurauksena on tietenkin kehäpäätelmään ajautuminen. Ja minusta tälläinen rikkoo koko perustelun logiikan luotettavuuden. Samoin kreationismi ei ole samassa asemassa kuin uskonto, koska se väittää paitsi olevansa rationaalinen, olevansa myös rationaalinen nimenomaan tieteellisellä tavalla. Ero loogisuuden ja tieteellisyyden välillä voi olla monille epäselvä, mutta selvää on se, että ollakseen tieteellinen tulee noudattaa nimenomaan tieteellisen logiikan määritteitä samaan tapaan kuin ollakseen matemaattinen, tulee noudattaa matematiikan sääntöjä, eikä esimerkiksi luoda omaa matematikkasta irrallista järjestelmää, jossa sallitaan asioita joita matematiikassa on kielletty. (Vaikka tieteen kriteeristöistä käydään kinastelua, tämä ei tarkoita sitä että ei voitaisi määritellä mitään pseudotieteiksi : Jopa kreationistit mielellään "kumoilevat" teorioita, väittävät niitä huonoksi, puutteelliseksi tieteeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että he väittävät että heillä on tieteen mittareita. Ilman minkäänlaista demarkaatioanalyysiä mitään "kriittistä analyysiä" siitä onko jokin hyvää tiedettä vai ei, ei voida tehdä. Tieteellisyyttä on siis voitava arvioida jollain tavoin.) Kreationismin erottaakin uskonnosta nimenomaan se, että uskonnossa on tietty perustelusysteemi, ja kreationismissa tämän järjestelmän väitetään olevan juuri tiettyyn loogisten järjestelmien osajoukkoon kuuluva.