"Unkuri" kirjoitti lööpeistä ja niissä esiintyvistä julkkiksista seuraavaa. "lööppi on yhteisen tajuntamme suurin yhteinen nimittäjä." Lööpit ovat pintakulttuuria, ne menestyvät koska ja vain koska ihmiset ostavat sitä. Näin se mukailee "ajan yleistä käsitystä". Tätä kautta lööpit tuovat eräänlaista suomikuvaa. Eivät kulttuuria tai snobismia, vaan sitä samaa suomikuvaa mitä esimerkiksi kapakat tai suosittu popmusiikki edustaa.Lööppi liittyy sanana lööperiin ja mielikuvissa hömppään.
Oma suhtautumiseni lööppeihin tulee (tietysti) modernismin kautta. Julkkikset voidaan eräässä mielessä nähdä henkilökohtaisen julkistajina. He ovat erään modernismin kovimman ristipaineen ytimessä. He ovat vapaita, ja ilmaisevat itseään. Mutta altistuvat samalla julkiselle arvioinnille ja arvostelulle ja haluavat tätä. Julkkis on äärimmäisellä tavaääa Yksilö Yhteisössä ; Massalle hän näyttäytyy erikoisuutena, jontain ekstreeminä. Mutta toisaalta yhteisöllä on valta rakentaa, tuhota, tukea ja tuomita julkkis.
1: Pikkusormikielellä : Peter Wagnerin mukaan modernismissa yksilöt pyrkivät vapauteen ja itsemääräävyyteen ja oikeuteen toteuttaa ja ilmaista itseään. Yhteiskunta lakeineen suojelee tätä, jolloin tulee rajoituksia. Touraine taas esittää että modernismi syntyy rationaalisuuden ja subjektiivisuuden ristipaineessa ; Rationaalinen viittaa yleiseen järkiperäisyyteen ja objektiivisuuteen mutta yksilöllisyys taas omakohtaisuuteen joka ei ole yleisen säännön alla, ja subjektiivisuuteen. Jokainen sääntö rajoittaa subjektiivisuutta.
2: Lapsenomaisesti julkkikset ovat kuten Helsingin seurasaaren oravia. Oravat näyttävät söpöiltä ja tulevat rohkeasti kädestä hakemaan ruokaa. Ne tekevät näin koska niitä on ruokittu aina, ja ne ovat oppineet että ihmistä ei tarvitse pelätä. Seurasaaren oravat voivat jopa kipittää päälle ja penkoa taskuja että onko siellä pähkinäpussi. Oravat näyttävät seurasaaressa käyvälle turistille vain söpöyttään, mutta ne ovat toisaalta myös aika kusipäisiä pikku olentoja jotka esimerkiksi raatelevat ja syövät linnunmunia ja -poikasiakin.
Kun ruvetaan puhumaan lööpeissä näkyvistä hahmoista, ei voi olla tekemättä muutamaa perusjakoa. Karkeasti sanoen henkilöt voidaan jakaa kuuluisuuksiksi ja julkkiksiksi. (1) Kuuluisuudet ovat esimerkiksi oppineita alan erikoisasiantuntijoita. Heidän nähdään ikään kuin ansainneen paikkansa. (2) Julkkikset taas ovat enemmänkin viihdyttäjiä. He eivät anna välttämätöntä panosta yhteiskunnalle, vaan enemmänkin tekevät elämisen sinnittelystä hauskempaa. Julkkiksissa on helposti "hömpän" makua. (2+) Julkkiksista voidaan jakaa esiin vieläpä sellainen luokka kuin "turha julkkis", jolla ei ole ansioita taiteensa tai muiden suoritustensa kautta. Lööpit kirjoittavat heidän toilailuistaan koska he ovat saaneet julkisuutta aikaisemmin. "Turhan julkkiksen" suhde yhteiskuntaan on varsin erikoislaatuinen. He viihdyttävät paljastamalla itsestään asioita. Ja he ovat median itsensä luomuksia.
1: Tosiasia on että yksikään näistä kolmesta luokasta ei ole jotain jota vain saadaan. Sillä asian täytyy myydä. Tätä kautta media kenties luo julkkiksen, mutta median taitoa onkin nostaa esiin sellaisia hahmoja ja elämänkohtaloita - sekä kertoa elämänkohtalot sellaisella tavalla että sen hetkinen yhteiskunta niitä haluaa ostaa.
Jotta voisin selittää nykyisyyttä, hypähdän menneisyyteen. En tee sitä siksi että historia opettaisi meitä, vaan siksi että historiassa ihmiset ovat olleet aivan yhtä hoopoja kuin nykyäänkin. Se, mitä yritän sanoa, tulee esiin paremmin kun puhun jostain muusta, joka taas kenties johtuu ilmaisullisista puutteistani.
Otan kontrastiksi viktoriaanisen maailman.
Viktoriaaninen kulttuuri perustui olennaisesti kodin ympärille. Koti oli linna joka suojasi kaoottiselta maailmalta. Kodin hengettäreksi korotettiin nainen, jonka tehtäväksi nähtiin kodin rauhan ylläpitäminen. Naiset huolehtivat perheestä ja elannosta. Miehiä pidettiin vähemmän hyveellisinä, heidät nähtiin seksuaalisempina olentoina jotka toimivat talon ulkopuolella. Näin "ulkomaailman kaaoskin" tahrasi miehiä, kun he kohtasivat esimerkiksi maailman viettelyksiä ja kovuutta. Miehen oli ikään kuin oltava ritarillinen voidakseen selvitä. Nainen oli viaton ja herkkä ja mies oli viettelevässä maailmassa oleva taistelija. # Naisen jääminen kotiin oli siis perusteltu naisen suojelulla ja korkeammalla sivellisyydellä.
Viktoriaaniseen kulttuuriin liittyikin voimakas yksityisen erottaminen. Tästä seurasi voimakas itsesensuuri. Moraalin totteleminen muodosti erityisen säädyllisyyyden, jossa yläluokkainen ulkona tapahtuva käytös ja julkisuuskuva oli keskeisessä asemassa. Kotona tapahtuvista "paheellisista asioista" vaiettiin. Pahaa ei puhuttu eikä tunnustettu ulkopuolisille. Kodin rikkumattomuus oli tabu, ja kun koti edusti suojaa oli kodin mädännäisyys samaa kuin se, että eli koko elämänsä altistuneena maailman kaaokselle. Tätä kautta korostui jopa naisen sankarillisuus vaikean miehen kanssa eläessä. Moraali rakentui peittelyyn, jossa ulkokultaisuus oli ratkaisevassa tilassa. Status siitä miltä näyttää oli tärkeintä.
Viktorianismin ymmärtäminen syntyy kun tajuaa että sensuuri ja moralismi lyövät kättä siten että vain julkinen on tärkeää. "Julkinen elämä" ja "perhe -elämä" erottuivat toisistaan syvästi. Niiden ikään kuin teeskenneltiin olevan sama asia. Tälläisestä ulkokultaisuudesta eivät kaikki pitäneet. Sitä pidettiin kaksinaismoralistisena.
Huomattiin että aitous ja vapaus rajautuivat sensuurimallissa pois. Alettiin hakemaan sitä "kokonaista ihmistä" pintakiiltoisen julkisuuskuvan sijasta ; Taiteilijat nousivat lehdistön tarkastelun alle. Ajallisesti tämä tapahtui jossain siinä 1800 -luvun taitteessa.
Boheemit taiteilijat olivat vapaan elämän symboli. Heidän touhujaan katseltiin ja niitä jopa kauhisteltiin. Syntyi mielikuva jossa boheemit taiteilijat elivät värikästä ja mielenkiintoista elämää. Juttuihin saatiin aineistoa joka vetosi kaikkiin: Toiset näkivät vapautta ja jännitystä, kun taas toiset voivat katsoa reposteluja ja kauhistella moraalista rappiota ja kokea tätä kautta suuria tunteita ja saada ylenkatseen sävyttämää kokemusta siitä että on itse jotenkin moraalisesti korkeammalla oleva olento.
Rooli tietysti yleistyi ja ajan saatossa yksi ammattiryhmä nousi selvästi taiteilijoita kiinnostavammaksi ; Elokuvien alettua elokuvatähdistä tuli nopeasti suosittuja. Kenties siksi koska heidän kasvonsa näkyivät tarinoissa, ja heidät samastettiin helposti mielenkiintoiseen elämään jota he elokuvan valkokankaalla näyttelivät. Vastaavaa pian myös urheilijat - jotka itse asiassa ovat eräänlaisia esiintyviä taiteilijoita - nousivat tarkastelun kohteeksi.
Tässä vaiheessa boheemista itsessään tuli "median midaksen kosketuksen kautta" pintakiiltoinen julkisuuskuva. Nykyään pyörivät "turhat julkkikset" ovatkin monesti lehdistön kannalta samanlaisia kuin elokuvatähdet - tosin ilman niitä elokuvia.
Nykyisin täytyy tietysti puhua supertähdistä ja megatähdistä.¤ Tähtiä kuvaakin yllättävän hyvin "voittaja saa kaiken" -malli. Tälläistä on kannattanut Stivers, jonka mukaan yhtä alaa alkaa helposti leimaamaan tietty naama. Tällöin yhteiskunnassa ollaan kiinnostuttu vain tähdistä.
1: Kysymyksessä ei ole välttämättä edes paremmuus : Erot parhaiden välillä ovat häviävän pieniä tai olemattomia. Tai tähti ei ole edes alansa huippu. Tähdestä tehdään erikoislaatuinen imagolla, joka on median rakentama ja se on yleinen mielikuva joka ei ole välttämättä edes sidottuna minkäänlaisiin tosiasioihin. Näin ollen julkisuudesta ja tunnettavuudesta tulee helposti menestyksen itsearvoinen mittari.
Kun katselemme lööpeissä vaikkapa Johanna Tukiaista, on selvää että hän paljastaa sellaisia asioita joita viktoriaanisessa ajassa oltaisiin pidetty kauheina. Onkin mielenkiintoista miettiä sitä, että Tukiaisen käsittelyssä on yhä edelleen kauhistelevia sävyjä. Epäeettisyyttä siunaillaan sillä erityiselä tyylillä jossa tekoa ei pidetä siunauksen arvoisena vaan kauhisteltavana.
Moderni maailma näyttääkin ainoastaan muuttaneen retoriikan jolla tälläinen tuomittiin. Moralistille kyseessä oli tabu, kodin pyhyys ja viktoriaaniset (p)erhearvot oli rikottu ; "Tuksu" rikkoo pysyviä (k)arvoja. Nykyisin täsmälleen samat asiat kielletään ja halvennetaan "hömppänä ja turhuutena". Tukiaisen kaltaisille on varattu puhekielinen termi "turha julkkis" joka vihjaa että he ovat pinnalla ikään kuin ilman omia ansioitaan ; He ovat kuitenkin julkisuudessa koska ovat tyrkyttäneet tarinoitaan aktiivisesti ja koska heidän tarinoitaan on ostettu ja ostetaan edelleen. Heillä on jotain tekemistä asian kanssa.
Onkin mielenkiintoista huomata, miten media on tehnyt julkkisten kohdalla erikoisia asioita:
1: Julkkiksissa on rakennettu eräänlainen "uusboheemi", jossa ansioiden ja taiteen sijasta katsotaan värikästä elämää jota "uusboheemi" elää. Tämä on sävyltään hieman kapinallista koska tässä loukataan yksilöllisyyden tabua, joka on modernina aikanakin yllättävän voimakas. Näin he kokeilevat rajoja.
2: Boheemiudesta on tehty pintakiiltoa. Julkkiksissa on vahva "julkinen kuva" ja "todellinen minä" jotka ovat kenties yhtä erilaisia kuin viktoriaanisen ajan kuva. Julkkiksista näytetään vain se, mikä myy ja kiinnostaa.
3: Julkkikset voivat myös tukea ja vahvistaa normeja, koska eräässä mielessä he näyttävät vaihtoehdon. He voivat olla ikään kuin varoitustarinoita, jotka näyttävät vaarallisen ja vaihtoehtoisen. Ihmisillä taas on tälläisessä tilanteessa ikään kuin kovennettu velvollisuus kertoa mielipiteensä.
Näiden yhteistuloksena julkkis voi ajaa asioita mihin tahansa suuntaan. Julkkis on koetinkivi, joiden avulla voidaan nähdä minkälaisia asioita ihmiset sietävät. Sama "roolisuoritus" voi kuitenkin johtaa mihin tahansa suuntaan. Sillä yleinen arvokeskustelu määrää suunnan, sen miten tarina "tulkitaan oikeaoppisesti".
# Miehiä ei kuitenkaan pidetty syyllisinä kaaokseen. Turvattomuus ei siis johtunut miehisyydestä vaan maailmasta ja yhteiskunnassa olevasta pelistä.
¤ Pian kai supernovista. Jossain vaiheessa tähdet ovat niin suosittuja ja rikkaita että pitää alkaa puhumaan mustista aukoista ovat niin voimakkaita että mikään, ei edes heidän valovoimansa, ei kykene pakenemaan sen pinnalta. Sinne mulahtaa meidän kaikkien karisma, tiukkaan singulariteettiin.
