Korjaamisen logiikka.

Yhteiskuntia tehdään toimiviksi, ja tätä varten politiikka ja lainsäädäntö ovat olemassa. Tässä säännökset ovat yleisiä. Euroopassa korostetaan laajoja sääntöjä. On ideaaleja, joita seurataan. Vain poikkeustapaukset vaativat tämän vuoksi merkintöjä.

Japanissa tilanne on toinen. Tästä hyvän kuvan saa lukemalla "ylioppilaslehti 11/09" jutun "Kontrollia ja kirsikankukkia", jonka kirjoittaja on Raisa Porrasmaa. Siinä kuvataan kuinka japanissa kaikki paikat koristellaan varoitus ja kehoituskylteillä. Siellä kaikkialla kylttien lisäksi myös kovaäänisiä jotka varoittavat milloin mistäkin mihin liittyy sanat abunai (vaarallinen) tai kiken (vaara).

Jutussa konsultoidaan tietoa Miika Pölkiltä, joka kertoo, että japanin tapa toimia on yksityiskohtiin perustuva. Siellä ei ole yleissääntöjä.

Jutusta tulee selväksi se, miten japanilaista ahdistaa euroopassa, jossa esimerkiksi polkypyörätelineissä ei lue muistutusta valojen sytyttämisestä. Se on kuin "vanhemman ohjauksen" puuttumista. Tämä on selvää, koska tatemaea, kasvojen säilyttäminen on tärkeää. Japanissa kylttejen seuraaminen on sitä että ei näytä typerältä tai kiinnitä muiden huomiota itseensä, häiritse, menetä kasvojaan. Japanissa eurooppalaista taas ahdistaa informaatioähky. Kaikkialla on kylttejä.

Tämä kuvastaa tietyllä tavalla myös kulttuurejen olennaista eroa. Euroopassa ollaan sisäisesti sitouduttuja yhteiskunnan arvomaailmaan, ulkoisesti ollaan vapaampia. (~ Jos ei ole erikseen kielletty, se on laillista.) Japanissa taas japaninlainen elintapa ja käytösmallit sitovat ulkoisesti, mutta vapauttavat ihmiset sisäisesti toimimaan intuitiivisesti "rajatussa, mutta sisäisesti avoimessa ympäristössä." Japanilainen on ulkoiseti sidottu tiettyihin raameihin, joiden rajoissa hän on sisäisesti vapaa.

Tietenkään asia ei ole näin yksinkertaista. Syynä on se, että euroopassakin on korjaavaa logiikkaa. Lakeihin kirjataan esimerkiksi poikkeuksia. Joku tuomitaan jostain teosta johonkin, paitsi jos on vaikkapa tietyllä tavalla mielenvikainen, alaikäinen tai jotain muuta, jolloin hän saa eri tuomion. Tätä kautta länsimaissakaan lainsäädäntö vaatii yksityiskohtienkin opettelua. Tämä vertautuu melko lujasti siihen kun japanilainen läimii varoitus merkin, kuten "hella voi polttaa".

Toisaalta japanissakin korostuu eräänlainen ritualisoitu toiminta. Tästä esimerkkinä Ylioppilaslehdessä oli lakaiseva mummo, joka tiettyyn aikaan joka päivä lakaisi samanlaisilla lakaisuliikkeillä portaansa. "Pohdin kuinka monta vuotta hän on toistanut samaa kaavaa". Japanilainen kulttuuri itse asiassa kananttaa tämänkaltaista toimintaa. Jopa kukkien asetteluun on taito, ikebana, jossa on ritualisoitua kukkakimpun tekemistä. Niihin rituaaleihin liittyy tietyt kulttuuriset liitteet, kuten ZEN -filosofia. Tätä kautta japanilaisellakin on sisäinen elämä, joka peräti on japanissa keskimäärin tietynlaisempi kuin jossain muualla taas ei.

Japanilainen kulttuuri onkin valtavan byrokraattinen. Kirjastoissakin on joku valvomassa että ikkunaverhot ovat sopivasti ja ilmankosteus tietty. Kontaktit on tehtävä tietyn kaavan mukaan. Karaokessa saa sentään joustaa, koska se on maan tapa. Sisäisesti japanilaiselta ei kuitenkaan vaadita tietynlaista ideologiaa. Tosin Markus Kajon "Nousevan auringon Kajo" -dokumentit (monen muun ohella) näyttävät että japanissa on erikoinen tapa rakentaa yhtenäisiä alakulttuureita, joiden sisällä ollaan "yhdessä samalla tavalla erilaisia."

Tietenkin, minäkin olen nähnyt punkkareita. Suomessa. Ja esimerkiksi roolipelaajat kokoontuvat erilaisiin tiloihin olemaan samalla tavalla erilaisia. Suomessa kuitenkin korostetaan enemmän vapautta, ja punkkari on usein punkkari koulussakin. Kuitenkin tiettyjä paineita siihen että tämän punkkarin "tulisi olla" kristitty, on. No, onhan japanissakin vastaavanlaisena hiljaisena perinteenä esimerkiksi samurai -ihanteet. Onhan tatemaeakin ihanne.