Tom of Finlandin suosion syitä

Tom of Finland on todella suosittu. Hänestä on tullut jonkinlainen symboli. Hänestä tehdään elokuvaa. Hänen piirroksensa kelpaavat kahvipaketteihin, postimerkkeihin ja lakanoihin. Häneen liittyviä mainoksia on valtavan kokoisina Helsingin metroasemalla. Samoin Turussa kävin taidenäyttelyssä jossa oli esillä Tom of Finlandin piirroksia, kirjeitä ja muuta materiaalia. (Tom of Finlandin musiikkipuolikin on kiinnostavaa. Jos ei muuten niin on hauskaa että hän on ollut musiikkiyhtye "Kulkusissa". Olen niitä ihmisiä jotka nauttivat tämänlaisista "yhteensattumista ja sanaleikeistä".)

Tom of Finlandia on niin kaikkialla, että tekisi mieli jopa tarjota joitain vastakuvaa sille kuvalle mitä siitä nyt tarjoillaan aluiisti iloisena ja kivana "suomalaisena menestystarinana". Jo ihan sen vuoksi että hän näyttää saavan ällistyttävän paljon tilaa mediassa ja tuotemyynnissä. (Yleensä kun symboli on markkinavoimallinen muoti-ilmiö on siinä takana jotain jota kannattaa kyseenalaistaa. En sano tätä siksi että vihaisin markkinavoimia. Itse asiassa tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa ja työnkuvani on sen tyylinen että olen tavallaan "pieni Donald Draper"..)

Tässä mielessä kannattaa vähintään vilkaista Hankamäen tuoretta kirjoitusta jossa hän puhuu "uusrenessanssista". ) Hän viittaa tässä mm. siihen että jopa perussuomalaiset ovat ehdottaneet Tom of Finland -patsasta. Hänellä on mielestäni hyvä teoria Tom of Finlandin homoikonisuuden syistä. "Touko Laaksosen piirtämät maskuliiniset hahmot auttoivat räjäyttämään myytin homomiesten ”naismaisuudesta” ja ”neitimäisyydestä”." Mutta hän valitettavasti laajentaa tästä liian pitkälle. Toisin sanoen hänellä rakentuu mielestäni oleellisen väärä kuva nykyajan suosioiden syistä. "Tom of Finlandin kuvat elävät jälleen renessanssia, sillä homot pyrkivät vapautumaan nykyisestä seksuaalivähemmistöliikkeestä. Feministien valtaan ajautunut seksuaalivähemmistöliike on pitkään pyrkinyt kieltämään homoseksuaalisuuteen liittyvän maskuliinisuuden." ... "Tomin kuvat ja heteromiesten halu puolustaa omaa maskuliinisuuttaan liittyvät yhteen – eivät tosin suoraan vaan feminismin kautta välittyneinä ja feminismin ehdoilla. Koska maskuliinisena miehenä olemista pilkataan ja solvataan feministien toimesta niin julkisessa sanassa kuin tieteenä esiintymään pyrkivissä tutkimuksissakin, Tom of Finlandin kuvista on muodostunut heteromiehille poliittisesti korrekti maskuliinisuuden esittämismuoto."

Oma näkemykseni on oleellisesti erilainen.

Hankamäen oma homoseksuaalisuus on kenties saattanut hänet tilaan jossa kaikki tulkitaan vain tästä viitekehyksestä. Teoria laajentuu mielestäni ylipitkälle. Itse näen että Tom of Finlandin suosion takana on oleellisesti nimenomaan se että "olemme hyvin juurettomia". On siis turhaa vetää aatehistoriallista yhteyttä Tom of Finlandin kuvaston alkuperäisen sanoman ja nykyisen suosion välillä.

Mielestäni tämä näkyy hyvin vahvasti siinä (1) minkälaiset ihmiset hyvin usein saavat mediatilaa Tom of FInlandin kannattamisesta ja (2) minkälaiset ihmiset vastustavat tätä. Tässä eteen tulevat jotkut Vesa Linja-ahon tyyliset feministimiehet ja sellaiset hahmot kuin Helsingin mainoskampanjassakin näkyvä Maria Veitola. Minutkin Touko Laaksosnäyttelyyn kutsui nainen joka on aika vahvasti feministi-identiteetillä liikkeellä.

Hankamäki puhuu siitä että Tom of Finland on poliittisesti korrektia kuvastoa. Ja hän viittaa että tästä on hyötyjä joita voidaan sitten soveltaa hänen kuvaamillaan tavoilla homoseksuaalisti tai "maskuliinis-heterollisesti". Mutta nämä ovat seuraus Tom of Finlandin poliittisesta korrektiudesta nykyaikana. Eivät sen syy. Ja nähdäkseni tämä tekee siitä aika huonon selityksen. Tom of FInlandin suosiosta on kasvanut kenties asioita jotka ovat juuri kuten Hankamäki kuvaa. Mutta tosiasiassa Tom of Finlandin suosion takana on enemmänkin se, että mm. feministit ovat hyväksyneet sen aika vahvasti. ; Tom of FInland ei ole noussut valtavirraksi Hankamäen mainitsemista syistä. Itse asiassa suosion takana olevat voimat ovat niitä joita Hankamäki näkee Tom of Finlandin kritiikin kohteiksi.

Tom of Finland on symboli.

Itse näen että on tarpeen irtautua aika monista perinteistä asian parissa. Tom of Finland on tässä mielessä hieman kuin Che Guevara. Häntä painetaan monenlaisiin tuotteisiin, kuten T-paitoihin. Ja näitä kuvia kannetaan vapauden ja kapinallisuuden ja vastaavien symboleina. Ja tässä mielessä kantajat eivät ole liitoksissa esimerkiksi siihen kaikkeen tappamistyöhön jota hän eläessään teki. Ne eivät ikään kuin kuulu kokonaisuuteen. Symboli ei enää ole liitoksissa ns. klassisiin normaaleihin tosiasioihin. Ja nähdäkseni täsmälleen sama on Tom of Finlandissa. Hänen teoksensa saavat suosiota koska ihmisillä on kanta homoseksuaalisuuteen ja hän oli homoseksuaali.

Vastustuspuolella on sama. Tässä mielessä kun joku kristillis-homokriittinen vastustaa vaikka Tom of Finland  -kahvipaketteja, paheksunnassa on kysymys suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen eikä siitä onko teos todella "pornografinen". (Hankamäki näpsäyttikin asiasta melko hienosti "Lasten ”suojeleminen” homoseksuaalisuudelta on tarpeellista vain siinä tapauksessa, että homoseksuaalisuus sinänsä arvotetaan kielteisesti, aivan niin kuin kaikenlaiset moralistit ovat käsi poskellaan tehneet.") Näin ollen Tom of Finlandin kohdalla homoidentiteetti on tärkeämpi kuin se minkälaista homokuvaa hänen teoksensa kysenalaisti tai kyseenalaistaa. ; Jopa se perussuomalaisten Tom of Finland -patsasehdotus oli nivottu verbaalisesti siihen yhteyteen miten se ärsyttäisi islaminuskoisia. Ja se ärsyttäisi islaminuskoisia koska tässä uskonnossa on tietty suhde homoseksuaalisuuteen. ; Tom of Finland -tuotteita on vastustettu tyypillisesti nimenomaan siitä näkökulmasta että ne ovat "etiikan vastaisia". (Joka sanoo että kritiikin mukaan taide esittää väärää mielipidettä väärässä kontekstissa mutta ei halua sanoa tätä ääneen koska haluaa muualla leikkiä sananvapauden sankaria joka sietää ja tukee ja kannattaa poliittista epäkorrektiutta...) Tom of Finlandin tukeminen ei ole hänen teoksiensa pitämistä kuin sekundaarisesti. Ideologiset syyt pikemminkin heijastavat sitä miten hänen kuvansa tulisi kokea. Ja pitäminen tai dissaaminen ovat enemmänkin ideologinen kannanotto kuin jokin joka liityy hänen teoksiensa taiteellisiin ansioihin tai epäansioihin.

Toisin sanoen teoksen tukeminen ja vastustaminen ei ole filosofista vaan sidottu tekijän identiteettiin. Niillä otetaan symbolisesti kantaa homoseksuaalejen kannattamiseen ja vastustamiseen. Ja tässä on itse asiassa aika vähän tekemistä sen kanssa mitä Tom of Finland teki eläessään tai mitä hän yritti taiteellaan sanoa.

Tom of Finland on tylipuhdasta kitchiä.

Tämä ei tosiasiassa riitä. Nähdäkseni Tom of Finlandin identiteetin ja maailmankuvan lisäksi tarvitaan se, että hänen teoksensa eivät ole tosiasiassa mitenkään kovin haasteellisia. Ne ovat visuaalisesti kitchiä. Ne ovat ihan kivoja ja niissä on iloista asennetta. Mutta lasken ne taiteellisesti samantyyliseen luokkaan kuin Rudolf Koivun joulukortit ; Ne ovat kauniita mutta ne eivät ole minulle tyydyttävää taidetta. ; Tässä nähden Tom of Finlandin taiteessa näkyy toki sellaista kuvastoa jota sellaisenaan mielletään rujoksi. Kuvissa on esimerkiksi paljastettuja pippeleitä, erektioita ja spermaa. Mutta näiden kohdalla on käynyt kuten kitchiytyneelle pääkallokuvastolle. Ne on kuvattu sellaisessa muodossa jossa tämä mielletty rujous piilotetaan ja jätetään käsittelemättä. Näin ne eivät haasta käsitystä näihin liitetyistä rujosta mielikuvista. Näen tämän asioiden lakaisuna maton alle.

Ja tässä ei ole takana ristiriitaa.

Moni voi ajatella että ideologia on sanomaa ja että kitchissä ei ole sanomaa. Tämä on ymmärretty puoliksi. Usein kitchissä on jotain sanomaa. Tämä sanoma vaan on yksinkertaistettu, muutettu onelinermuotoon ja levitetty kyseenalaistamattomina väitelauseina, jotka ovat toteavia eivätkä esilletuotuja premissejä sanan perinteisessä ja täydessä merkityksessä.

Tämä on itse asiassa kenties liitoksissa siihen miksi Tom of Finlandista on tullut suosittu ... sanotaanko ... "tietynlaisessa ideologisessa väännössä". ; Sillä propaganda on yleisesti ottaen kitchiä. Kitch mielletään pinnalliseksi ja tässä mielessä siitä helposti riisutaan sanomallisuus. Mutta tosiasiassa eivät ne useimmat ideologiset sanomatkaan ole kovin paljoa muuta kuin kitchiä.

Ideologia valitsee siihen sopivaa kuvastoa ja lopputulos on jonkinlainen "aforismiteksti-jättiperhoskuva" -kombinaatio. Jopa silloin kun kitchin sisältö on astetta synkempää. ; EIlen Yle Teemalta katsomani taidehistoriaohjelma käsitteli kreikkalaista estetiikkaa. Siinä puhuttiin myös siitä miten Natsisaksassa arvostettiin kreikkalaista klassista muotokieltä hyvinkin runsaasti. Tämä oli mielestäni arvokas muistutus. Sillä moni haluaa aina tuomita natsit aivan jokaisessa attribuutissaan. (Sama on toki siinäkin että jos joku sanoo että Che Guevara oli hyvä johtaja niin tämä tarkoittaisi samaa kuin että kannattaisi kansansurmia. Ikään kuin asiat olisivat joko läpihyviä tai että pahuus jotenkin turmelisi aivan kaiken mitä nämä ihmiset tekvät.) Moni pitää natsiutta jotenkin rumana. Asiaa ei tietysti auta se, että natsit vastustivat ns. rappiotaidetta. On kuitenkin nähtävä, että natsien sensuuri johtui juuri siitä että heillä on vahva esteettinen standardi. Natsit rajoittivat muotoa nimenomaan siksi, koska heillä oli mielikuva siitä miltä piti näyttää. Asia on kuten Philippe Lacoue-Labarthen ja Jean-Luc Nancyn kirja "Natsimyytti" esittää ; Natsit olivat esteetikkoja par excellence, hyvin vahvasti symbolejen ja koristelujen varaan koko ideologiamyyttiään rakentavia. Natsit päin vastoin loivat patsastelukulttuurin, jossa symbolit, tervehdykset, paraatit ja vastaavat olivat liikkeen olennaisinta ydintä. Siksi Hitler oli epäonnistunut taiteilija. Siksi tarvittiin Hitlerin arkkitehti Speer luomaan natsipaatosta jolla kannateltiin natsieetosta.

Voisin jopa väittää että taiteen ei pitäisi palvella selvää alleviivattua poliittista agendaa tai tukea katsojan arvoja. Koska tämä tekee siitä propagandistista. Sen sijaan taiteen tulisi käsitellä maailman asioita ja saada meidät haastamaan itsemme. Tässä mielessä voisi kenties oikoa Platonin kautta niin, että perustaksi voidaan laittaa totuus, hyvyys ja kauneus. Kitsch on kauneutta ilman totuutta. Se on falskia, valheellista, teeskenneltyä vaikka se muodollisesti on kaunista ja miellyttävää.

En toki tässä lähde selittämään PeruSuomalaiseen Mika Niikon ja Teuvo Hakkaraisen malliin että Tom of Finland -kuvissa olisi jotain natsisymboliikkaa. (Hankamäki tuntui jostain syystä unohtaneen tämän episodin. Kenties siksi että se ei oikein tue hänen esittämäänsä teoriaa.) Näen että Tom of Finland on samantyylistä kitchiä joka viehättää itseäni vaikkala "L.A.Noire" -playstationpelissä tai "Mad Men" -televisiosarjassa ; Ne ovat toki paikoin syvällisempiä mutta monin paikoin ne ovat enimmäkseen visuaalisesti "nättiä".

Näenkin että on turhaa etsiä Tom of Finlandin suosiosta sen suurempia taustasyitä. En ole optimistinen siinä mielessä että olettaisin että muoti-ilmiöiden takana olisi aina jotain suurempaa kuluttajien ajatteluprosessia, analyyttisyyttä, harkintaa, reflektiota tai muutakaan ymmärrystä. Asioista tulee symboleita ja sitten ne painetaan T-paitoihin. Ja jos joku viittaa siihen asiasisältöön, niin T-paidan kantaja järkyttyy tai närkästyy koska sanottu ei vastaa sitä miksi hän itse sitä T-paitaansa kantaa.

Viisitoistavuotias ja Suomen Moraalin Rappio?

Tuure Boelius on saanut vuoden homo -palkinnon. Palkintoa on ollut antamassa Irja Askola. "QX Gay Gaalassa jaetaan palkinnot lisäksi muun muassa vuoden heterolle, vuoden artistille, vuoden TV-tähdelle sekä vuoden homoklubille."

Facebookissa ja lehtien kommenttien puolella asian puolesta räjähti valitustulva. Mika Niikko esitti, että "Menee vähän liian pitkälle.. Identiteettiään etsivien nuorten seksuaalisuutta ei pitäisi antaa aikuisten sekottaa piirun vertaa, saati hyväksi käytää.." Jari Rinne kyseenalaisti Tuuren voivan tunnistaa identiteettiään, ironisoiden asian että "Tuure tietää kaiken, onhan hän jo 15v.!"

Pirjo Airo vihjasi asiaan joka on moraalisen sijaan juridinen että "Lapsen seksuaalinen suojaikäraja on 16 vuotta, olenko väärässä?" ja Ulla Martikainen jatkoi tällä linjalla korostamalla juridista kannanottoa, jossa "Tämähän on lastensuojeluasia!"

Muutenkin kaiken maailman pseudonyymit saattoivat esilletuoda viestiä siitä että "Eikö tuota Askolaa hävetä mikään??? Alaikäinen poikanen." Heikki Mylly antoi palautetta että tämä on "Lapsipornoa". Marko Ruosteoja antoi palautetta "Tässä kiteytyy hyvin ajan henki: naispiispa jakaa homomitalin alaikäiselle pojanjolpille. Perinteet, säädyllisyys, pidättyväisyys -- kaikki mennyt pois romukoppaan Uuden Uljaan Maailman tieltä." MV -lehdessä esitettiin tilannetta siten että taustalle oli editoitu lapsen seksuaalisen hyväksikäytön pykälä.

Itse olen niitä ihmisiä jotka eivät ole valinneet sitä ovatko homoja tai heteroita. (Kristityissä tätä epävakaata seksuaalisuutta voi tietenkin olla runsaastikin, heillehän seksuaalinen suuntautuminen on jokin arvovalinta. Pelkäänkin mitä he ajattelevat minusta ja takamuksestani julkisissa saunoissa. Että osaavatko pitää synnintuntemuksensa kurissa vai joutuvatko turvautumaan jälkikäteen Jumalan armoon. Taas.)

Mutta mitä ihmeellistä tässä oikeastaan edes tapahtui?

Homoseksuaalisuus on seksuaalinen suuntautuminen. Se ei ole sama asia kuin seksuaalisuuden harrastaminen. Tämä ero on jokaisen fundamentalistisenkin kunnon kristityn tiedossa. Sen verran usein he muistuttavat sitä miten taipumuksen toteutumatta jättäminen on tärkeää ja keskeistä.

Ja tässä mielessä 15 -vuotias tietää. Ironiset ääliöt mukatietävät internetissä ilman mitään koulutuksia tai omakohtaisia kokemuksia heidän puolestaan. (Not.) 15 -vuotiaana itse tiesin kyllä varsin hyvin olevani heteroseksuaali. Lisäksi on huomattava että kun oikeasti pääsin sitten toteuttamaan tätä heteroseksuaalisuutani olin vasta päälle 20 -vuotias. (Yrittäkää tällä naamalla&persoonallisuudella itse!)

Irja Askolan toiminta on lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä aivan yhtä paljon kuin Timo Hännikäisen tahdonvastainen selibaatti josta hän kertoi "Ilman" -kirjassaan oli heteroseksuaalisuudesta luopumista. (Eli ei yhtään.)

Kukaan ei syyttäisi raiskauksesta uskonnollista johtajaa joka haastattelisi seurakunnan edessä teinipoikaa joka kertoisi olevansa heteroseksuaali. Itse asiassa kukaan ei pahastuisi vaikka kyseinen pastori suoraan sanoisi että poika on heteroseksuaali. Häntä ei syytettäisi tämän lapsen panemisesta. Tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Rippikoulussa minunkin aikana oli seksuaalietiikkaa ja heteroseksuaalisuuskin tuli mainittua. Asiasta ei saanut kihertää koska se oli normaali osa elämää. Tätä ei kukaan pitänyt seksuaalisena häirintänä. (Kenties ihan siksi että se ei ollut.)

Muutenkin raivostominen ja provosoituminen oli siitä ihanaa että selvästi Askola ja Boelius onnistuivat olemaan poliittisesti epäkorrekteja. Tämä on nykyään tiettävästi hyve. Koska ihmiset korostavat niin suuresti vapautta ja arvostavat poliittista epäkorrektiutta sanoissa ja teoissa, olisi omituista jos sananvapaus olisi jotain mukasananvapautta ja vapaus mukavapautta jossa toiset saisivat sanoa ja tehdä loukkaavia asioita mutta toisilta se olisi kiellettävä ja rajoitettava.. Toki ymmärrän että moni poliittisen korrektiuden vihollinen kannattaa tämänlaista mukasananvapautta. Sellaista jossa he itse saavat olla ilkeitä ja sanoa mitä tahansa, mutta heidän omat mielipiteensä ovat niin Pyhiä että niitä ei saa loukata lainkaan.

Onkin hauskaa nähdä miten poliittisen epäkorrektiuden tapa- ja moraalikulttuurin hylkäävä rienaushenki jossa uskontokritiikki ja uskontojen pyhien asioiden pilkkaaminen on hyve. (Islamkritiikki on toki minunkin silmissäni hyve.) Mutta sitten heidän omien arvojensa kohdalla tulee kohkaantua ja paheksua tavalla jossa Askolan toiminta olisi riittävää jotta voitaisiin tuomita vankeuteen lapsen seksuaalisesta häirinnästä. (Koska eihän sitä muuten tuollaisia syytöksiä kirjattaisi mihinkään!)

Laki on aika selvä siitä mikä on ja ei ole laillista.

Suojaikäraja on 16 -vuotta. Ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tarkoittaa seksuaalisia tekoja, jotka kohdistuvat suojaikärajaa nuorempaan lapseen tai nuoreen. Tässä puhutaan yhdynnästä tai sukupuolielinten koskettelusta, käytössä pornografiassa. Seksuaalisen suuntauksen mainitsemisesta ei sen sijaan tule tuomioita. Tässä mielessä konteksti 16 -vuotiaasta on iän puolesta oikea, mutta Askolan teko ei täytä rikoslain 6 luvun ehtoja. Laki kun viittaa sukupuoliyhteyteen ja seksuaaliseen tekoon. Joka ei ole suuntautuminen vaan aktio. (Kuten jokainen eheytyshoitoja fanittava fundamentalisti voi kertoa epätietoisille, kuten Mika Niikolle.) "Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan tässä luvussa sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Seksuaalisella teolla tarkoitetaan tässä luvussa sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen." 

Mieleni tekisikin kontrastoida asia uudestaan.

Jari Leino pahoitteli tilannetta seuraavalla tavalla (ironian sävyttämänä kritikoiden) : "Viime itsenäisyyspäivänä Suomen Valkoisen Ruusun komentajamerkin saanut Helsingin piispa Irja Askola jakoi tänään Vuoden homo -palkinnon 15-vuotiaalle pojalle. Tämä on suuri hetki kansakunnan historiassa! On aivan turha puhua kulttuurimarxismista tai mädätyksestä. Tämä on ihanaa leijonat ihanaa! Pasila, soittakaa juhlan kunniaksi Sotilaspoika (säv. Fredrik Pacius san. Johan Ludvig Runeberg, suom. Paavo Cajander): Mun isän' oli sotamies ja nuori, kauniskin, jo viisitoista vuotisna hän astui rivihin..."

Monen mielestä teinin lapsisotilaaksi meneminen olisikin aivan asiallista. Sellainen on hyvä ja hieno asia. Samat ihmiset sitten selittävät että ihmisillä ei saisi olla lupaa kertoa omaa seksuaalista suuntautumistaan ääneen tuossa samassa iässä. ; Koska sitten kun ollaan sotaan menossa niin jotenkin se 15 -vuotias siinä vaiheessa tietää mitä haluaa ja on riittävän kypsä.

"Pervonormatiivinen"

Tapio Puolimatkan kirjoituksessa "Ideologian vaikutus avioliittokulttuuriin" hän esittää termin "pervonormatiivinen ; "Ydinperhemalliin perustuvan avioliittonormin paikalle monet keskustelijat haluavat asettaa suvaitsevampana pitämänsä pervonormatiivisen (queer normative) näkemyksen, jonka mukaan kaikki erilaiset vapaaseen valintaan perustuvat romanttiset ja seksuaaliset kiintymyssuhteet ovat samanarvoisia ja niitä tulisi kohdella samanarvoisina lainsäädännössä, kasvatuksessa ja kulttuurissa yleensä."

Pervonormatiivinen ei ole sanana käytössä. Termi on jännittävä sillä usein suluissa oleva englanninkielinen käsite viittaa käytössä olevaan vakiintuneeseen termiin, jonka suomennokset voivat olla epätäsmällisiä. Queer normativea ei tiedemaailman akateeminen kirjoittelu tunne. (Queer theory on sitten tuttu ja se viittaa tietynlaisiin feministeihin - joita taas homoseksuaalien avioliiton puolustajat eivät läheskään aina ole.) Käsitepari on tuttu lähinnä erilaisten internetajattelijoiden mielipideblogeista. Kun termiä ei löydy englanninkielisestä wikipediasta mutta se löytyy tumbrlista, tietää että tässä ollaan "mielenkiintoisen feminismi-ideologian analyysin ytimessä"...

Miksi Puolimatka kääntää-maahantuo tämänlaisen termin tämänlaisessa muodossa ja juuri tällä tavalla käännettynä juuri nyt? Uusien käsitteiden luominen on monesti tarpeellista. Tässä kohden onkin hyvä miettiä että mitä tässä on tehty. Rehellisesti sanoen pikatiivistykseksi uskallan sanoa heti aluksi että Puolimatka on tehnyt tässä jotain jota hänen ei olisi kannattanut tehdä. Sillä selvästi ideana on tuottaa poliittista materiaalia päätöksiin joita tehdään eduskunnassa pian. (Puolimatka onkin aktivoitunut aina lähinnä kun asiasta on tehty poliittisia päätöksiä. Itse jauhan itselleni arvokkaista asioista jatkuvasti. Puolimatkalle kysymys on ideologiavallasta ja strategiasta joten hän ajoittaa asioita sen mukaisesti. On vaikeaa ellei mahdotonta nähdä hänen toimintaansa ymmärrettävänä ilman että takana olisi demagogisia motiiveja.)

On toki selvää että termillä halutaan luoda mielikuvaa siitä että tämä olisi asiallinen termi jota käytetään rationaalisesti. Tätä vahvistaa se että Puolimatka on rinnastanut termiä heteronormatiivisuuteen "Heteronormatiivisuudella ymmärretään käsitystä, jonka mukaan naisen ja miehen välinen pysyvä ja muut seksuaalisuhteet poissulkeva avioliitto on normi, jonka valossa kaikkea seksuaalielämää tulisi arvioida."

Tämä on melko erikoinen määritelmä koska heteronormatiivisuus käsitetään sanaa viljelevien parissa karkeasti ottaen niin, että nähdään että (1) ihmiset oletetaan heteroseksuaaleiksi (2) tämä usein sidotaan seksuaalisuuden lisäksi siihen että sukupuoli on binaarisesti mies ja-tai nainen ja (3) tämä ero johtaa siihen että ihmisten käyttäytymisten ja mieltymysten ja pukeutumisen ja ties mikä muu vastaava lokeroidaan joko naiselliseksi ja miehekkääksi ja sitten sekin tulee paketissa mukana. (+) Sen sijaan siinä ei tavallisesti ole korostettu kovin vahvaa sidosta ydinperheeseen. Varsinkaan niin että tämä olisi se päällimmäisin ja ensimmäisin asia keskusteluissa. Mutta vastustajiensa argumenttien tunteminen ja niiden huomiointi ei tosin ole koskaan ollut Puolimatkan vahvoja puolia. Hän tykkää enemmän nimetä vihollisensa ja määritellä aatesisällönkin heidän puolestaan. Virhe on tässä mielessä jatkoanalyysin kannalta tarpeeton mutta jatkoanalyysin lopputuloksen kanssa se on oireellinen.

Mutta tämä outous ei ole se mikä eniten pistää silmään.

Puolimatka luo rinnastuksen jossa analogisuus asiallisen sanan kanssa tekisi termistä perustellun. Samaa tukee jo aiemmin mainitsemani sulkurakenne joka on sivistynyt, hienostunut ja hyvien ihmisten käyttämä. (Toisin sanoen : Käytän sitä itse aika usein.) Sillä luodaan muotokieltä joka luo akateemisen ja rationaalisen keskustelun sävyjä.

Mutta se mitä tässä sitten tehdään on hyvin asenteellista. Kun ihminen luo akateemisesti valideja termejä, on tavattu että ne ovat (1) joko sellaisia että kohderyhmä itse käyttää niitä itsestään ja myös määrittelee sen sisällön itse (2) neutraaleja, sellaisia joissa nimeäminen ei itsessään toimi argumenttien sijaan ja muuta mielipiteitä. (+) Ideologisessa mellastelussa ja demagogiassa on sen sijaan suosittua ottaa ei-vihollisten itsestään käyttämiä nimityksiä ja tehdä niistä jollain tavalla loukkaavia. Kun katsoo sanaa "hetero" ja "pervo" voi ymmärtää minkälaisia konnotaatioita keskusteluun otetaan mukaan. "Hetero" ei ole loukkaava. "Homo" on loukkaava ehdoin. Mutta "pervo" on vain hyvin harvassa kontekstissa neutraali.

Konnotaatio on tässä kohden tärkeä sana. Sillä voidaan sanoa että sanoilla on usein sisältömäärittely, denotaatio, joita sitten täydennetään mielikuvia ja tunnelatauksia sisältävillä konnotaatioilla. Assosiatiiviset sivumerkitykset painavat retoriikassa ja siinä kun mielipiteitä halutaan manipuloida johokin suuntaan. Historia tuntee tämänlaisesta nimittelystä monia esimerkkejä ; Äärimmäisin on varmasti se miten Ruandan kansanmurhassa hutut kutsuivat tutseja "torakoiksi". Mutta vastaava ei ryhmän itsensä nimeämä mutta ei sisällöltään neutraali nimitys on yleinen muutenkin. Maahanmuuttokeskustelussa vastaan on tullut esimerkiksi sellaisia ilmiöitä kuin suuren maahanmuuttajamäärän tulemista kutsuttiin ihonväriin ja halveksuntaan liittyen "mutavyöryksi". On selvää että takana voi olla aivan todellinen ilmiö, pakolaisaalto, mutta on selvää että tämä nimitys levittää asian kuvauksen lisäksi asennetta. Maahanmuuttokriitikot ovat toki rehellisiä ja kutsuvat tätä räväkkyydeksi ja asioiden sanomiseksi niiden oikeilla nimillä. Ja tässä mielessä he todella ovat  rehellisiä eivätkä kaksinaamaisia asennevammojensa piilottelevia. Asenteet ja niiden vammat tulevat kyllä kaikille seuraajille hyvin selviksi.

Tässä mielessä Puolimatka tekee jotain joka näyttää olevan hänelle hyvin leimallista. Ja joka tekee hänestä silmissäni huonomman ihmisen kuin "mutavyöry" -sanaa käyttävistä maahanmuuttokritiikistä ehkä tarpeettomalla mittakaavalla innostuneista. Hän näyttää tiedostavan ilkeilynsä mutta sen sijaan että lopettaisi häijyläisyyden hän peittelee sitä sivistyssanoilla. Vastustajaa voidaan leimata ilkeästi kunhan termit ovat sellaisia kuin olisi jokin YK:n ihmisoikeusraportoija joka vain kuvaa hirveää vihollista. Negatiiviset konnotaatiot jäävät siivoamatta.

Puolimatka tietää että pervo -sanaan liittyy mielikuvia jotka ovat harvoin positiivisia. Tämä on sinänsä erikoinen valinta että aiheena on kuitenkin homoseksuaalisuus ja homoseksuaalisuuden suhde avioliittoinstituuttiin. Se on pervoa lähtökohtaisesti vasta jos sen sellaiseksi määrittelee. Tai tavallaan keskustelussa on kyse juuri siitä että ne jotka ovat suopeita homoseksuaalisuudelle eivät yleensä pidä sitä pervona kun taas asian vastustajista se on pervoutta. Itse saattaisin huomauttaa että esimerkiksi itse olen heteroseksuaali mutta olen luultavasti pervo ihan sen takia että olen sadomasokistinen libertiini ja sodomiitti puolison armosta. Perversiot eivät usein ole hetero vs. homoseksuaalisesta suuntautumisesta kiinni. (Katsoo vaan eräidenkin heteroiden puolisoja. Ja peiliin mahdollisesti jos on seksuaaliselta habitukseltaan minun kaltaiseni.)

Kikka on osa Puolimatkan (ala)kulttuuria.

Puolimatka on pitkän linjan Intelligent Design -puolustaja. Tässä piireissä haluttiin esittää että evoluutioteoria on enemmän maailmankuva kuin tiedettä. Ja tässä käytettiin apuna keinoja jotka ovat tuttuja postmodernismista ja siihen liittyvästä relativismista. Robert Pennock onkin kuvannut sitä miten ID -liike oli nimenomaan kreationismia jossa oli tehty postmoderni käännös. (Tämä on kytköksissä Puolimatkan kannattamaan pluralismiin.) ID -liikkeen perustaja Phillip Johnson kuvasikin Intelligent Designiä evoluutioteorian dekonstruoinniksi. Ja tässä ilmiössä ajateltiin että kieli ei vain kuvaa todellisuutta vaan myös luo sitä. Ja siksi evoluutioteorian kannattajia alettiin kutsumaan darvinisteiksi (darwinism) ja evolutionisteiksi. Konnotaatiot olivat vahvoja ja pelkkä ismi -pääte loi mielikuvia siitä että asia oli primaaristi ideologinen ja tiedettä korkeintaan sekundaarisesti. (Tämäkin oli siitä kuvaava termi että siitä tunnisti keskustelun osapuolet hyvinkin todennäköisesti ; Jos joku käytti sanaa darwinismi, hän oli käytännössä (ID)kreationisti. Huomaatteko tässä jonkin kaavan?)

Toki astetta häijymmin kävi kun evoluutiokeskustelu lopahti Doverin oikeudenkäynnissä tulleen tappion jälkeen. (ID lopahteli Dembskin pieruäänivideoihin.) Silloin esiin nousi uusi vihollinen, uudenlaiset ateistit. Nämä ateistit itse välttivät itsensä erilaiseksimäärittämistä, itse asiassa sen kannattajat, kuten Richard Dawkins, yrittivät esittää ateismia kirjoissaan jonain yleisenä ateismina joka oli "kissojen paimentamista" enemmän kuin lokerointia joksikin uudenlaiseksi. Monet kaipasivat että tämä uudenlainen internet-naturalismi kaipaisi uutta nimeä koska se erosi vahvasti perinteisinä pidetyistä kommunistisista ja eksistentialistisista ateismeista. He käyttivät neutraalia termiä uusateismi. ID -puolustava Conservapedia ja muut vastaavat tahot sen sijaan alkoivat puhumaan militantista ateismista. Mikä sai tietenkin koomiset mittasuhteet koska levitetyt konnotaatiot eivät osuneet kuvattuun kohteeseen oikein mitenkään.

Mutta temppu oli sama kuin "pervonormatiivisuudessa". Käytetään termiä jota vihollinen ei käytä itsestään, määritellään tämä sisältö häijysti ja yritetään sitten laventaa tätä tuotosta mahdollisimman monen väärää mieltä olevan ylle. Tätä on vaikeaa nähdä järkevänä tai perusteltuna. Ihan siksi että on paha nähdä viisautta siinä että niputetaan ja tiivistetään yhteen heittoon useita argumenttivirheitä - päällimmäisenä straw man ja ad hominem -argumenttivirheet. Ja se toimi! Äärimmäisen monet kristityt olivat iloissaan ja innoissaan ja pitivät militanttia ateismia relevanttina terminä käyttää keskusteluissa, jopa aivan joka väliin vedettynä.
1: Tosin tämä koskee laajasti uskonnottomuutta ja ateismia. En ole kertaakaan törmännyt kristittyyn joka on yrittänyt saada minut määrittelemään omaa identiteettiäni, kyllä siihen on heitetty lähteettömiä väitelauseita pöytään heti kättelyssä. Uskovaiset pahastuvat jos he eivät saa itse määrittää itseään kristityiksi ja määritellä mitä kristillisyys heistä tarkoittaa. Uskonnottomat ja ateistit kuvataan alisteisena uskonnoille ja jopa pastorit keskusteluissa määrittelevät innokkaasti puolestani mitä kaikkea mieltä minä mistäkin asiasta olenkaan. Toisaalta sävynä on tuntunut olevan se, että ei minua haluta kuulla tai asioista keskustella koska tärkeämpää on että olisin väärässä ja paha ja tämä tehdään tavalla minulle ei anneta mitään mahdollisuutta olemalla, tekemällä tai sanomalla mitä tahansa. Joku voisi hakea tähän selitystä ties mistä.

Puolimatkankin takana on juuri se, että kun hän puhuu vihollisista ideologian vallassa olevina, hänen kannattajansa pitävät asenteellisuutta ei-neutraalina ja huonona tieteenä. Mutta kun tämä ideologia onkin kristillisyys niin totuuden puolustaminen on tietenkin sopusoinnussa tieteen kanssa ja siksi jos asenteellisuuden vuoksi ryhdytään tuomitsemaan Puolimatkaa niin hän onkin vainottu ideologiansa vuoksi. Tämä kaksoisstandardi on se jonka vuoksi Puolimatka voi olla asenteellinen ja syyttää muita asenteellisuudesta niin että hänen kannattajansa ovat aina hänen puolellaan.

Näille ihmisille ei ole taatusti mitään ongelmaa siinä että kannattavat "pervonormatiivusuus" -nimityksiä ja vastustavat sitä että Intelligent Designin kannattajia kutsutaan kreationisteiksi vaikka ID -läiset kovasti kiistävät tätä yhteyttä itse eli kuvausta ei ole hyväksytty aatteen sisällä. Analoginen reagointitapa Puolimatkan tempulle olisi se että heitä kutsuttaisiin "IDiooteiksi" tai "kretiineiksi" (cretins) ja näitä myytäisiin neutraaleina tieteellisinä termeinä. (Olen toki joskus kiukuspäissäni livauttanut näitä sanoja mutta en ole väittänyt niitä rationaalisiksi tai myynyt niitä tieteellisinä termeinä. Minulla ei ole Puolimatkan häijyyttä ja pokkaa.)

Ja luulen että Puolimatka tiedostaa tämän. Hän ei mainitse heteronormatiivisuudessa sitä että heteronormatiiviset ajattelisivat sen olevan suvaitsevaisempi. Sen sijaan hän puhuu "muut mallit poissulkevasta". Toki tässä käy ikävä köpähdys. Jotta queer olisi kunnolla normatiivinen sen tulisi poissulkea heteroseksuaalisuus. Nähdäkseni keskustelun alla ei ole heteroavioliiton kieltäminen vaan homojen avioliiton salliminen. Ja tätä asiaa se Puolimatkakin tietysti haluaa politisoida. Mutta peittää prosessissa omaa maailmankuvallisuuttaan vähintään yhtä suurella innolla kuin kaivelee sitä siivilällä evoluutioteorian kannattajista.

Feminismissä on tilaa transsukupuoliongelmille

"Takkirauta" -blogissa otettiin kantaa transsukupuolisuuteen. Kirjoitus irtautui niistä kaikista lukkiutuneimmista näkemyksistä. Kuten esimerkiksi fundamentalistien suosimaa ajatusta, transsukupuolisuus olisi jokin ideologinen valinta jossa tehdään jotain hyvin naurettavaa ja väärin. Että siitä että sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio.

Takkiraudassa korostettiin näkemystä jonka mukaan koettu sukupuoli on synnynnäinen. "Ihmisellä sukupuoli-identiteetti ei ole syväkoodattu pippeliin eikä pimppaan. Se on syväkoodattu aivoihin, tarkemmin sanottuna aivokurkiaiseen ja siellä BSTc:hen (Bed Nucleus in Stria Terminalis). Tämän yhteyden havaitsivat ensimmäisenä Zhou ja Gooren et al vuonna 1995. Miehillä BSTc on noin tuplasti isompi kuin naisilla. Zhou ja Gooren tutkivat kuolleiden transseksuaalien aivoja ja havaitsivat, että kaikilla tutkituilla vainajilla BSTc oli vastakkaisen sukupuolen kaltainen. Kontrolliryhmässä oli homoja, lesboja, ja syövän tms vuoksi kastroituja tai hormonihoitoa saaneita, ja heillä BSTc oli normaalikokoinen. Tutkimuksen tulokset vahvistettiin Kruijver, Swaab et al tutkimuksesa 2000." ... "...transsukupuolisuus ei ole mikään kiva mutta hiukan eksentrinen elämäntapa. Se on oireyhtymä, joka hoidettuna johtaa pysyvään hedelmättömyyteen ja hoitamatta joko psykoosiin tai itsemurhaan tai molempiin." Ja sellainen että siihen liittyvää asiaa ei voi korjata. "Miksi sitten kosmeettista kirurgiaa, sukupuolenvaihdoksia ja hormoneja harjoitetaan? Siksi, että se on kokemuksen mukaan ainoa tapa hoitaa transseksualismi oireettomaksi. Emme kykene peukaloimaan BSTc:tä "normaalikokoiseksi"; ainoa keino on muuttaa ruumis vastaamaan sukupuoli-identiteettiä."

Tässä ei toki ole minulle mitään hirveän uutta. Pidän Matt Ridleyn kirjoista ja hän on niissä useissakin tuonut esille sitä miten "sukupuoleltaan epämääräisten" sukupuolta on aiemmin valittu jo aivan vauvana. Ikään kuin ihminen oppisi sukupuoleensa kuin rooliin. Ja tässä on ollut ikäviä seurauksia. Ridley korostaa sitä että sukupuolikokemus on jotain jota ei voi muuttaa. Teoksessaan "The Red Queen" hän kertoo "Sex is not about reproduction, gender is not about males and females, courtship is not about persuasion, fashion is not about beauty, and love is not about affection. Below the surface of every banality and cliche there lies irony, cynicism, and profundity." Lausunto vaikuttaa postmodernilta feminismiltä mutta se ei ole. Sillä feminismissä on suuntauksia joissa sukupuoli on enemmänkin rooli. Ridley kannattaa käyttäytymisen, asenteen ja luonteen evoluutiivista pohjaa. Jota monet feministit pitävät rajoittavana ja jonkinlaisena valtaintressinä. Ridley esittää nature-nurture -kiistan siinä muodossa jota pidän "suunnilleen ainoana järkevänä". "There is no nature that exists devoid of nurture; there is no nurture that develops without nature. To say otherwise is like saying that the area of a field is determined by its length but not its width. Every behavior is the product of an instinct trained by experience."

Toki tämä ei koske kaikkea feminismiä. Jos otetaan esimerkiksi Luce Irigaray, hänellä on monia näkemyksiä joita konservatiivi voisi pitää hupsuina ja postmoderneina. Mutta hänen kirjoituksissaan on kuitenkin korostettu sitä että naiset ja miehet ovat erilaisia. Ja että samanlaistaminen on naisten epäautentisoimista. Tässä mielessä on väärin puhua että tässä on kovin laajamittainen ongelma. ; Tämän voi toki huomata jo siitä että moni feministi kannattaa myös homoseksuaalien avioliittoa. Ja tässä keskusteluyhteydessä ei korosteta homoseksuaalisuutta valintana vaan nimenomaan jonain johon synnytään. Feministeistä moni varmasti uskookin että transsukupuolisten sukupuolikokemus on synnynnäinen ja irrottamaton osa heitä itseään. Joten olisi liioiteltua väittää että tämä probleema koskisi feministejä ja kaikkia feministejä. Tai edes enemmistöä.

Kohtuullisuus on tässäkin maltillista.

Ongelmana onkin enemmänkin se, että kun puhutaan aivoista ja sukupuolesta, on olemassa kaksi väärää ajattelumallia jotka ovat sellaisia että niillä on äänekkäitä kannattajia. (1) Ensin ovat ne jotka ajattelevat että mitään sukupuolieroja ei ole ja ne kertovat enemmänkin harjaantumisesta rooleihin ja (2) ne jotka tiivistävät tilastollisuuden samaksi kuin jokin irrottamaton piirre joka kuvaa enemmistöä.

Tähän liittyen en viitsi kuin muistuttaa
1: "Helsingin Sanomien" tiedeartikkelista. Se otsikoitiin, että "Ihmisen aivoilla ei ole sukupuolta". Siinä tutkijat tosin totesivat arkijärkeistyksen jossa sanottiin, että "Aivoissa on sukupuolieroja, mutta aivoilla ei ole sukupuolta." Tutkimus on mielestäni hieno. Se näyttää mitä tilastollisuus tarkoittaa monen muuttujan kohdalla. Tutkittiin miesten ja naisten aivoja. "Kuvista ilmeni joitakin keskimääräisiä eroja sukupuolten välillä." Sitten otettiin sukupuolierot tarkasteluun. "Tutkijat keskittyivät niihin aivoalueisiin, jotka erosivat miehillä ja naisilla eniten toisistaan. Osoittautui, että otoksesta riippuen 23–53 prosentilla koehenkilöistä oli aivoissaan vähintään yksi vastakkaiselle sukupuolelle tyypillisempi rakenne.Toisaalta tietylle sukupuolelle ominaisempia hermosoluryppäitä kasautui harvoin paljon yksiin aivoihin. Vain 0–8 prosentin aivot olivat järjestelmällisesti ”miesmäiset” tai ”naismaiset”." Eli sukupuolisuus on käytännössä jotain joka näkyy vain tilastollisesti. Kuitenkin arjessa analyysiä käytetään kuin se olisi jokin sukupuoleen liittyvä tunnusmerkki jolla voitaisiin lähestyä ihmisiä ja ihmisryhmiä ja ihmisyksilöitä.
2: Toisaalta on huomioitava että oppimistakin tapahtuu. Esimerkiksi kun puhutaan vihasta, on syytä huomata että tilanne on "Psychology Todayn" jutun mukaan se, että vihaiset miehet saavat aikaan tulosta mutta vihainen nainen menettää uskottavuutensa. Vihainen mies on dominantti ja käyttää auktoriteettiaan kun taas nainen on hysteerinen ja tunteilee. Vaikka tosiasiassa viha on vihaa. On selvää että jos aggressiolla saa tuloksia, se toimii kannustimena olla aggressiivinen jatkossakin. Ja toisaalta jos aggressiolla menettää uskottavuuttaan, on syytä lopettaa se. Tämä toisaalta vihjaa että tasa-arvoisuuskysymykset eivät tältä osin ole vielä täysin reiluja. Eli feministiselle keskustelulle on vielä asiallistakin tilaa.

Kuitenkin feminismiin mahtuu transsukupuolisuusongelmaa.

Olen itse blogissani pyrkinyt jakamaan feminismin ja telaketjufeminismin erikseen. Ihan sen vuoksi että feminismiä on niin monenlaista että sen piiriin mahtuu keskenään ristiriitaisia näkemyksiä. Feminismi ei ole mikään tietty ismi vaan sateenvarjotermi. (Jossain mielessä sitä voisi toki kutsua myös sateenkaaritermiksi. Mutta en jatka tästä tämän enempää.)

Tästä mielestäni hyvää demonstraatiota saa "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksesta. Siinä aiheena oli se, miten feministit olivat suuttuneet feministisestä komediasta. Hän nostaa tässä esiin termin joka on sisällöltään samansuuntainen mutta kohteliaampi kuin oma käyttämäni termi. Terminä on "loukkaantumisfeminismi". "Ja niin tämä loukkaantumisfeminismi tulee tuhoamaan itsensä, sen luonne on itsetuhoutuva. Emme koskaan tule löytämään sellaista tilannetta jossa etsimällä etsivä ei voisi keksiä miten jokin asia on loukkaava ja ikävä, joten loukkaantumisia tullaan näkemään jatkossakin, aina. Ihmiset eivät kuitenkaan jaksa sitä loputtomiin. Jo nyt näkyy miten yhä useampi on tietoinen loukkaantumisfeminismin myrkyllisyydestä ja aktiivisesti vastustaakin sitä. Itseasiassa feminismistä on tullut varsin epäsuosittua juuri näistä syistä ja se on karkoittamassa kansan syvät rivit ja vetääkin puoleensa enää sitä radikaalimpaa äärilaitaa." Ihmiset väsyvät puhtaaseen uhriutumispuheeseen. Haasteena onkin se, että esimerkiksi asiallinen kritiikki muistetaan huomioida mutta ohitettaisiin turha väninä. (Tai murhe osattaisiin vähintään priorisoida sen vakavuusasteen mukaan.) Se on tietenkin vaikeaa kaikissa aiheissa. On helppoa vain ohittaa kaikki tai lietsoutua.

Mutta "Tämä Päivä" -blogin kirjoituksen mielenkiintoisin sisältö koskee kuitenkin niitä esimerkkejä. "Feminist Comedy Night with Jamie MacDonald #2-tapahtumassa. Tämä feministinen komediailta tuotti joukon mielensä pahoittajia, joiden mielestä tapahtuma oli seksistinen ja rasistinen ja transmisogyyni." ... "Kommentaattori haukkuu Jamie MacDonaldia transmisogynistiseksi setämieheksi. Mitä ilmeisimmin tämä ei tiedä Jamien olleen aiemmin Johanna. Jos joku saa kertoa trans-aiheisia vitsejä, tässä on koomikko jolla on kyllä paperit siihen. Olen itseasiassa tavannut kyseisen koomikon useaan otteeseen, enkä pysty hänestä kuvittelemaan seksistiä tai transmisogynistiä millään ilveellä." Syynä on varmasti osittain juuri se, että sukupuolenkorjausleikkauksiin ja muihin prosesseihin meneminen on haasteellista ja prosessin läpikäyminen on hirvittävä mylly. Ihminen joka ryhtyy sellaiseen vapaaehtoisesti kokee sen verran paljon haasteita että normaali "loukkaantumisfeministi" saisi siitä vänisemistä seuraavaksi 10 000 vuodeksi. Ja tälläiseen prosessiin mennään lähinnä jos sukupuolen kokemus on niin syvä että sitä ei voi valita. Eli se on biologinen. Tämä asennoituminen varmasti näkyy siinä että sukupuolta pidetään enemmän kuin roolina. Ja tämä heijastuu vitseihin. Ja vitsit taas tulkitaan tätä kautta. Kun niissä on sukupuoli-binäärisyyttä, niin ne tulkitaan heteronormatiiviseksi setämieheilyksi.

Pieni ajatus ; Miksi miehet "iloitsevat" lesboista?

Monet miehet ovat kiinnostuneet lesbopornosta. Syy tähän on luultavasti "biologinen". Heteropornossa on läsnä miehiä. Ja tämä ei välttämättä ole kovin innostavaa heteroseksuaalille miehelle.

"Naisiasiallisesti" asia muotoutuu helposti siten, että lesboseksi on miehelle jonkinlainen ultimaattinen valloitus. Tässä selityksessä miehet haluavat tosiasiassa harrastaa seksiä ennen kaikkea "vaikeasti saatavien saaliiden kanssa". Ja kyseessä olisi ikään kuin mieskunnian täydentäminen. Näin ollen nunnat ja lesbot olisivat "hyviä voittoja" koska kohteet olisivat "vaikeita". Samalla tietenkin syntyy tarinoita joissa miehet "käännyttäisivät" lesboja, ja täten tavallaan kyseenalaistaisivat koko lesboseksuaalisuuden. Tekisivät siitä jonkin elämäntapavalinnan. Lesbon käännyttäminen hyvällä heteroseksillä -myytti täydentäisi tätä valloitustarinaa.

Tätä kautta lesboseksin katsomisessa on vaikeaa nähdä mitään kovin hyvää tai kannustavaa. Mutta kenties on syytä katsoa muitakin "kulttuurisia kyhäelmiä" asiasta. Niitä kautta saadaan toisia tarinoita. Jotka eivät välttämättä ole yhtä loukkaavia. (Miehille tai lesboille.)

Selvää on, että ilmiö ei ole mikään internetajan keksintö. Jopa Sigmund Freud yritti keksiä selityksen ilmiölle. Freudilaisen selitysmallin mukaan syynä oli se, että miehet kuvittelivat alitajuisesti äitinsä neitsyiksi ja muutenkin aseksuaalisiksi olennoiksi. Ja tätä kuvaa liitettiin muihinkin naisiin. Seksistä tehtiin tätä kautta ei-naisellista. Tämä tietenkin sopi yhteen perinteisen heteronormatiivisen näkemyksen kanssa, jossa mies on aktiivinen alati seksiä haluava osapuoli kun taas naiset olivat pikemminkin passiivisia ja vastaanottavia.

Freudista tämä herätti ahdistusta ja syyllisyyttä miehissä ; Seksistä tulee tässä maailmankuvassa yhtä epäeettistä kuin joidenkin penetraatiovastaisten feministien mielessä ; Jos mies on hyväksikäyttäjä ja nainen haluton, kokonaisuus on varsin epäeettinen. Se, että lesbot harrastavat seksiä keskenään olikin Freudin mukaan piristävä sitä kautta, että jos lesbot harrastavat seksiä keskenään, niin se tarkoittaa sitä että naiset haluavat seksiä ihan oikeasti. Ja näin miehen ei tarvitse kokea syyllisyyttä siitä että harrastaa seksiä.

Miesnoitajahtia ; eli feminismin vaikeuksista

"Forbesissa" oli kirjoitettu siitä miten Anita Sarkeesian oli analysoinut "Witcher 3" -pelin melko asenteellisesti. Koska Sarkeesianin tärkein tehtävä näyttää olevan se, miten kaikki toteutetut pelit sisältävät sovinismia, hän näkee pelin sovinistisena. Tämä ei luonnollisesti ole uutinen. (Se on yhtä yllättävää kuin se että Intelligent Design -palsta "Uncommon Descentiin" tulee blogikirjoitus jonka mukaan evoluutio on epätiedettä ja natsismia.) On kuitenkin valaisevaa katsoa artikkelin huomioita. Se korostaa että Sarkeesian valikoi yksityiskohdat eikä katso kontekstia. Kuin hänellä olisi ennakkokäsitys siitä että naisia kohdellaan epäreilusti ja tarkoitus on kerätä yhteen kaikki mikä edes jotenkin voidaan nähdä tukevan tätä ratkaisua.
1: Sarkeesian ei ole tyytyväinen heteronormatiivisiin sukupuolirooleihin. Päähenkilö ei ilmentää vääriä tunteita. "Rage and anger are two of the only emotions men are really allowed to express in patriarchy". Ja tosiasiassa pelissä nähdään muitakin reaktioita.
2: Pelissä naishahmoja kohdellaan ilkeästi "The Witcher 3 does to Ciri what Arkham City did to Catwoman. Thugs yell “bitch” and “whore” and sexually harass both women as you play them." ja tässä ei huomioida sitä että hahmoja ei esitetä täydellisinä sankareina ja läpihyvinä hahmoina. Koska seksuaalista häirintää tapahtuu maailmassa, sitä voi olla myös pelimaailmassa, eikä tämä tarkoita samaa kuin se että seksuaalista häirintää pidetään hyvänä asiana. Itse asiassa tässä kyseisessä Witcher -pelissä sankari on hedelmätön mutantti jota rinnastetaan ja kutsutaan pelissä "friikiksi" samalla tavalla kuin miekkaa käyttävää herooista naista pelissä seksualistetaan loukkauksilla. Tätä rinnastusta on vaikeaa nähdä naisen "palkintona" pitämisenä tai vastaavana.

Tausta-asenteeksi voidaankin huomata se, että Sarkeesianin analyysit voidaan kääntää vaatimuksiksi. Hän asettaa ehtoja sisällöistä joiden kaltaiseksi taiteen täytyy tulla ollakseen feminismille soveliasta. Ja tästä poikkeaminen on sitten sovinismia.
1: Pelissä ei saa olla perinteisiä sukupuolirooleja.
2: Sankarien täytyy olla ihanteellisia ja täydellisiä kiiltokuvahahmoja. Antisankarit ovat kiellettyjä.

Tämän loppupäätelmäksi voidaan todellakin todeta että rinnastus propagandaan on osuva. "Art is not supposed to serve a political agenda. That’s what propaganda is for. Art does and should deal with real world issues, make us think, challenge us. What it shouldn’t do is simply confirm our biases. Fortunately, The Witcher 3 does no such thing." Propagandassa on sankarillisia kiiltokuvasankareita. Sankarit ovat kitchiä ja pahat ovat läpipahoja. Siinä taiteella on sanoma ja vain yksi sanoma. Ja ihmisten asenteet halutaan tietyiksi sen sijaan että ihmiset aktivoituisivat miettimään asioita itse. Sarkeesianin vaatimukset ja analyysikriteerit eivät siis oikeastaan mittaa sovinismin määrää tai sitä onko teos kiinnostava taideteoksena tai tätä vähäisempänä kulttuurisena luomuksena. Se katsoo vain sitä miten hyvin se on feminististä propagandaa ajamassa juuri tiettyä feminististä viestiä. Ero on hyvin suuri. Kysymys ei ole tasa-arvosta tai edes siitä kyseenalaistaako teos vaikkapa juuri seksuaalista häirintää. Kysymys on siitä onko tämä lisäksi paketoitu alleviivaavaksi propagandaksi vai ei
1: Witcherissä on vahva herooinen nainen jonka kokeman pilkan kautta voidaan nimenomaan kyseenalaistaa seksuaalista häirintää, mutta Sarkeesian haukkkuu ratkaisun pystyyn. Tämä jos jokin demonstroi että kysymys ei ole tasa-arvosta tai siitä taistellaanko naisten väärää kohtelua vastaan. Itse näen että se, kuka kohtaa väkivaltaa on vähemmän tärkeää kuin se esitetäänkö tämä nautiskelevassa tai oikeudenmukaisututa alleviivaavassa kontekstissa.

En toki ole tältä pohjalta tuomitsemassa kaikkea feminismiä.

Tämä tilanne on vain jotain johon tilanteet usein menevät. Esimerkiksi Bechdelin testi on ollut hyvä nyrkkisääntö, mutta siitä on tullut monille jonkinlainen dogma ; Bechdelin testistä selviää elokuva jossa on enemmän kuin yksi nainen, jotka puhuvat elokuvassa toisilleen jostain muusta kuin miehistä. Tämä on ollut hyvä nyrkkisääntö jolla voidaan tunnistaa helposti maskuliiniset macho bullshit -elokuvat muunlaisista. Mutta jos siitä tulee sääntö, voi näkemys helposti vääristyä. Kun siitä tulee nyrkkisäännön sijasta dogma, ollaan vaikeuksissa. Jos ei muuten niin sen vuoksi että feminismissä usein nähdään että sukupuolten erottamisesta pitäisi luopua, mutta Bechdelin testi on by definition jokin joka erottelee hahmoja asenteiden sijasta heidän sukupuolensa ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan. Tämä on hyvin lähellä sukupuolen pohjalta tehtyä moralismia.

"The Guardian" lehdessä olikin kirjoitettu siitä miten feminismissä on mukana piirteitä jotka keskittyvät sukupuolen mukaan tehtyyn syyttelyyn. Tiettyjen asioiden esilletuloa on konkreettisesti estetty. Feminismissä sukupuoli ja uhristatus ovat muutakin kuin huomioita. Ja vaikka hyvin suuri osa feministieistä ajaa oikeasti tasa-arvoa, eli tasa-arvoa myös miehille, tämä ei kaikkien feminististen instituutioiden käytöksestä näy. Paitsi iskulauseissa joita toistetaan kuin niiden toistaminen - toisin kuin käytännön teot - korjaisivat ongelman. (Tämäkään ei ole feministejä syyttävä kommentti koska sanon niin tässä.) ""Gender studies programmes encourage students to acknowledge ... the limitations of a victim-centred understanding of womanhood." Fine words, but a close analysis of the core texts shows all the old, male-blaming biases are still there." (Mikä on siitä ironista että tekstistä löydettyjen asenteiden kaivaminen on jotain joka kuuluu feminsitien omaan metodipakettiin.)

Tämä on itselleni tuttu tilanne teologian puolella.

Feminismi on itse asiassa hieman kuin teologia. On olemassa hyvää teologiaa. Mutta jos puhutaan jumalatodistusteologiasta, ei ole ollenkaan tavatonta törmätä siihen että jumalaa nähdään ties missä. Kysymys on enemmän siitä että tutkija uskoo syvästi Jumalaan joten hän hakee vahvistusta mistä tahansa. Ja näin mikä tahansa tapahtuma voidaan nähdä todisteeksi Jumalasta. Sama tapahtuu jos vahvana ennakkoasenteena on se, että naisia kohdellaan epäreilusti verrattuna miehiin. Jos on varma että media on täynnä naisten sortamista, voi huomata että naisia haukutaan seksistisesti tietokonepelissä. Ja tämä on sitten sama kuin tämän teon hyväksyntä.

Ja itse asiassa fundamentalistien suhde median tulkintaan on usein hyvin samanlainen kuin feministien suhde mediaan. ; Moni kristitty ei pidä antisankareista. Antisankarien käyttö voidaan nähdä jopa haluna tuhota ja turmella koko sankaruuden idea. Samoin esimerkiksi fantasiaa ei katsota siltä kannalta onko se ajatteluaherättävää taidetta vaan sitä kautta että kristillinen ideologia määrää hyvän ja tämän ulkopuolella on paha ja sortava. Mikä muistuttaa feministien tapaa tuomita syrjiviksi ja sovinistisiksi ideologisin normein. Dogmaattisuus yhdistettynä vaatimukseen kiiltokuvamaisista kitch -sankareista on käytännässä väistämättä propagandaa.

Feministit pitävät itseään rationaalisina samaan tapaan kuin monet jumalatodistusteologit pitävät itseään rationaalisina. Kun moni ihmettelee miksi moni vastustaa molempia, sekä postmodernien liberaalien feministien sortokertomuksia että konservatiivien jumalatodistushumppaa ovat ällistyneitä lähinnä siksi että he eivät osaa katsoa ulos poteroistaan ja nähdä että kyseessä ei ole "kulttuurisota liberaalit vs. konservatiivit". Että tämän kiukkuisen poliittisesti motivoidun jakolinjan lisäksi on paljon muutakin. Ellei peräti suurin osa kaikesta.

Miten Jussi Halla-aho tarjoaa oivan keinon esitellä feminismiä ja käsitteellistää seksuaalista häirintää?

Toki Dickin löytämisessä
on, aivan kuten Paavo
Lipponen on opettanut:
"Ei tietenkään tarvitse
mennä tyrkyttämään
itseään pimeällä
johonkin pusikoihin."
Tai kaduille, missä
joku mies voi nähdä.

Vietin eilen kesäistä vapaa-aikaa urbaanissa ympäristössä. Tiivistin ensivaikutelmani facebookiini ;  "Perjantaielämää kuunneltuani olen tullut tärkeään tulokseen. Se koskee oppimiskykyä. Kun olemme vauvoja, opimme kommunikoimaan. Alkeellisimmillaan tämä on sitä että huudetaan ja sitten joku työntää tissiä suuhun. Opimme tämän. Ja yllättävän moni aikuinen mies on oppinut tuon ensimmäisen opetuksen niin hyvin että loppuelämä on mennyt sen oppimisessa, että asia ei aina kuitenkaan ole näin."

Tämän mietintä sitten johdatti asian siihen mihin naiset, tissit ja seksi ne johtavat aina. Jotkut asiat vain tapahtuvat aina ; Aivan kuten Godwinin lain mukaan jokainen yksittäinen keskustelu johtaa Hitlerin mainitsemiseen, ja kuten Petken lain mukaan jokainen moderoimaton keskustelupalsta ajautuu säännöllisesti vaiheeseen, jolloin siellä keskustellaan enimmäkseen anaaliseksistä, ja kuten homojen avioliittokriittinen keskustelu tuo väistämättä juuri minun mieleeni mielikuvan Pentti Oinosen raiskaamista koirapoloista, ei keskustelussa voi mainita seksiä, tissejä ja ehdottelua ilman että näkökulma on väistämättä feministinen.

Seksuaalisen häirinnän kohdalla on yksi vähättelyn muoto josta pidän hyvin vähän. Ihan siksi että sovinismi ja telaketjufeminismi näyttävät käyttävän hyvin samanlaatuisia konsepteja. Ja minä vihaan ihmisiä pääasiassa metodin ja sekundaarisesti väärien mielipiteidensä vuoksi. (Ihanne olisi että ei vihaa ihmistä lainkaan ja tuomitsee vain argumentit eikä vääriä johtopäätöksiä, mutta en ole kovin ihanteellinen ihminen.)

Tämä ärsytyksenaiheeni, kuten monet muutkin ärsytyksenaiheeni, perustuvat puolitotuuteen. Jos joku ehdottelee naiselle seksiin liittyviä asioita yli-innokkaasti, tämä on naisen mielestä häirintää. Moni kuitenkin puolustaa ehdottelijaa sillä että iskuyrityksethän ovat mairittelevia. Niissähän kehutaan naista seksuaalisesti haluttavaksi, kauniiksi - ja kenties kiinnostavammiksikin. Ja tästä päädytään melko usein siihen että naisella on yksi ja lähinnä yksi syy tuomita. Se on se että ehdottelija ei ole kaunis tai attraktiivinen. Tämä on luonnollisesti kätevä keino siirtää keskustelu siihen että naiset sortavat ulkonäön pohjalta ja luoneet valtakoneiston hakkaamaan ja latistamaan miehiä. (Joissain yksittäistapauksissa ja telaketjufeministien kohdalla tämä varmasti onkin totta, mutta yleiseksi pääsäännöksi tästä tuskin on.)

Syntyy perustelukehä jossa naisella on kaksoisstandardi jossa haluttava - kenties jopa "eksoottisen värinän" omaava "kultamuna" - mies saa ja ruma alempitasoinen mies kohtaa naisen seksuaalisen vallan eikä yhtään pimppaa - joka tosin torjuttujen ehdottomasti epäkokemusvaraisen arvion mukaan yleensä kuuluu jostain syystä "huoralle" ja on muutenkin tosi kovalla tasolla "hiekkapillu". (Itse olen tosin käsittänyt että "huorat" antavat seksiä juopuneille tyypeille juomia ja rahallisia hyödykkeitä vastaan sen sijaan että torjuisivat seksiehdotukset. Mutta ehkä minä en vain ymmärrä kaikkea ; Kaiken ymmärtäminen on monille yli 15 -vuotiaille liian vaativaa joten joudumme menemään hieman vajaammalla pakalla.)

Onneksi on "Mestari".

Argumentaatio on usein niin solmussa tämän aiheen kohdalla että se ei etene. Siksi onkin kätevää löytää analogia. Onneksi analogia löytyy varsin helposti. Jussi Halla-ahosta. Hän sai varsin kiinnostavaa mediajulkisuutta kirjoitettuaan homoseksuaaleista.

"Yksi nykymaailman ärsyttävimmistä piirteistä on se, että kadulla ei saa olla rauhassa. Varsinkin pysähtyminen on vaarallista, koska silloin joku urpo tulee välittömästi selittämään. Muutama viikko sitten polttelin tupakkaa talomme edessä. Kadun toisella puolella olevasta Tehtaanpuistosta ilmestyi suunnilleen ikäiseni, siististi pukeutunut mies, joka hissukseen käveli kohti. Arvelin hänen tulevan pummimaan tupakkaa. Sen sijaan hän lausui: "Terve! Sinä näytät mieheltä, joka tarvitsee kunnon suihinottoa." "Ei pidä paikkaansa", vastasin. "Voinko näyttää, mitä osaan", hän kysyi. "Et voi", vastasin. "Miksi en", hän kysyi. "Koska en halua", vastasin. "Oletko varma", hän kysyi. "Olen", sanoin. "Harmi", hän sanoi ja käveli pois."

Halla-aho on pahastunut. Häntä häiritsee eihaluttava seksi. Kun nainen kohtaa seksuaalista häirintää, hänen pitäisi olla mairiteltu. Häntähän kehutaan. Seksin ehdottaminen kun on aina mairittelevaa. Halla-aho demonstroi että tämä ei ole niin ilmiselviö. Monelle naiselle tarjotaan seksiä ensin haukkumalla heidän ulkonäköään. ("Ruma akka" on ikää kuin "helpottunut" kun "saa munaa".)

Ehdotus on rehellinen eikä homoseksuaali yrittänyt raiskata Halla-ahoa. Ei oli ei. Naisille kerrotaan että tämänlainen tilanne on vielä sovelias. Ehdotus on ehdotus. Ja että jos kukaan ei koskaan ehdottelisi niin ei syntyisi lapsia. Ja jollain tasolla tämä on totta. Selvästi voidaan nähdä että Halla-ahoa ei raiskattu. Häirintä on kuitenkin tätä laajempi käsite. Ja se on sitä myös naisten kohdalla. Ehdottelussa on asteita. Kohteliaisuus ja ihmisten tunteminen vaikuttavat tyylivalintojen sopivuuteen. Nyrkkisääntönä on se, että jos lause lisää mahdollisuutta saada seksiä se on tilanteenmukainen. Mutta jos lause lisää mahdollisuutta saada korvilleen se on todennäköisesti seksuaalista häirintää. (Kaikki olisi helppoa jos ei olisi lauseita jotka ovat molempia samaniaikaisesti ; Kokeilkaa vaikkapa lausetta "Hankkikaa minulle pensaikko hoidettavaksi, sen jälkeen voit yrittää kaataa metsän mahtavimman puun sillilläsi.")

Kuitenkin jos katsotaan emotionaalisia reaktioita, reaktiot ovat samalla yliampuvia että jollain epäeettisellä tavalla ymmärrettäviä. Jos katsotaan Ketun aiempaa kommenttia jossa ilmeni halu kastroida raiskaajia, ovat tunnelmat hyvin samanlaisia kuin Halla-aholla kun hän kirjoitti edellä lainattuun kertomukseensa siitä että "Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko sitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino."

Olisi helppoa luoda keskustelukenttä jossa Halla-aho on kaksoisstandardissa koska hän sallisi kauniiden naisten tekemät lähentely-yritykset. (Eihän naistenkaan kohdalla tarkastella uhreja yksilönä tai luoteta että he olisivat puolisoilleen uskollisia tai vastaavaa. Se on vain se tarina joka on perimmiltään väitelause joka vain otetaan totena a priori. Joten samaa voi soveltaa Mestariinkin.) Kertomus on tässä mielessä "vajaa" vaikka se on helppo heittää. On helppoa tuomita uhri. Etenkin jos uhria kohtaan on jonkinlaisia antipatioita.

Tärkeää tässä on se että vaikka tämä tarina olisi tosikin, niin siitä huolimatta tilanne olisi seksuaalista häirintää. Syynä on se, että seksuaalisuus koskee oman ruumiin hallintaa ja se priorisoidaan melko korkealle suhteessa muihin vapauksiin ja oikeuksiin. Ihminen joka kieltäytyy seksistä voi tehdä sen vaikka miten pinnallisista syistä - vaikka väärän tukanvärin vuoksi. Haluamista ja haluamattomuutta ei edes tarvitse argumentoida mitenkään.

Homonkin käytöksessä voidaan huomata että hän kysyi ja varmisti ein. Tämä on jo jankkaamista. Itse ole noudattanut sellaista periaatetta että ensimmäiseksi ei kannata kysyä seksiä. Ja jossa kieltäytyminen on kieltäytyminen. Inttämistilanne, tai itse asiassa tilanne jossa seksiä yritetään manipuloida - vaikka "kunniavelalla" siitä että on ostettu drinkit vaikka ei ole erikseen mitään sitovaa sopimusta tehty että "tässä vaihdetaan juoma seksiin" vaan yritetään juuri sanoa että se juoma olisi "tarjottu" eli "ilmainen" - on seksuaalista häirintää.

Tämän ymmärtäminen voi tietenkin ärsyttää monia. Sillä monista homoja pitää vihata ja heteroseksiä rakastaa ja "pojat ovat poikia". Ja toisaalta aika monista on myös niin että homot ovat uhreja eivätkä rikoksen tekijöitä. Ja toisaalta perussuomalainen, etenkään Jussi Halla-ahon kaltainen kelmeä kuminatsi - joka rehellisyyden nimissä näyttää siltä kuin hän todella, siis todella, kaipaisi kunnon suihinottoa - ei voi mitenkään olla uhri, varsinkaan uhri seksuaaliseen häirintään joka on monista lähinnä naisten erityisoikeus.

---

Tässä on hyvä muistuttaa siitä että jos naisia ei suostuta näkemään uhreina niin seksuaalista häirintää kokeneita miehiä ei monissa piireissä oikein pidetä miehinä, etenkään jos seksuaalista häirintää tekee nainen. Koska miestä ei voi raiskata ja miehethän ajattelee seksiä vain aivan koko ajan kaikkien kanssa..

(Wo)mansplaining

Feministit käyttävät joskus "mansplaining" -termiä lähinnä sanoakseen että ovat eri mieltä sellaisella jännittävän dogmaattisella tavalla että se toinen on väärässä. Joskus termi on kuitenkin äärimmäisen osuva. Jos katsotaan vaikka Sedu Koskisen lausuntoa Toimi Kankaanniemen seksiviestikohuun voidaan huomata että jossain on ongelma. Koskisen mielestä miehet tekevät Kankaanniemen tapaisia asioita koko ajan. Tämä on argumentointia jossa "pojat ovat poikia (ja niin ovat monet keski-ikäiset miehetkin)". Selvästi tässä yritetään tehdä tavallisesta eettistä.

Kuitenkin jos katsotaan yhteiskuntakritiikkiä niin jopa vihainen perussuomalainen tietää mitä tarkoittaa "yksittäistapaus josta ei saa yleistää". Toki he usein käyttävät tätä ironisessa mielessä. Mutta rikollisten yli- ja aliedustuksia tarkkaillessaan jokainen Homma -aktiivikin tietää että jos jokin asia on tilastollisesti yleistä se on ongelema. Ja vaikka minulla olisi mitä erimielisyyksiä MV -lehdestä tietonsa saavaien ja samalla "Helsingin Sanomia" "Pravda" -lehdeksi kutsuvien hompanssien kanssa niin tässä heillä on ilmiselvä ajatusten kultajyvä. ~ Feministit puhuvat rakenteista. Jos jokin ärsyttävä ilmiö on "normaalia" jonkin ihmisryhmän parissa kyseessä on relevantti ongelma. Riippumatta siitä onko kyseessä kulttuurinen ja mahdollisesti geneettinen erityispiirre. Ongelmat ratkaistaan ohjaamalla rakenteita. Ja näin feministeiltäkin löydetään ajatuksen kultajyviä. Joka on peräti sama kultajyvä kuin hommafoorumilaisilla.
1: Monet uskonnolliset käytänteet ovat yleisiä ja normaaleita ja niistä ei tahdo päästä eroon. Kristityt näkevät tämän "sinä että ollaan oleellinen osa kulttuuria". Moni uskonto harjoittaa erilaista varsin ikävää toimintaa ja he perustelevat "miksi se on heidän dogmiensa mukaista". Minä näen tämän jonain jossa kuopan pohjalla jumissa oleva pyytää isompaa lapiota jotta voisi kaivautua syvemmälle ja nopeammin. Normalisointi ei ole kovin hyvä strategia kusipäisyyden oikeuttamisessa.

Eli vaikka käsitettä "mansplaining" käytetään usein väärin, on selvää että sillä on joskus merkitystä. Tässä mielessä voi olla relevanttia luoda myös "womansplaining" -ilmiö. Feministit nimittäin toivat tietoisuuteeni uutisen jonka tarkoituksena on parantaa rakenteellista epätasa-arvoa. Ja tämä ei ole sitä materiaalia jota yleensä tulee vastaan. Aiheena oli perheväkivalta jossa miehet ovat uhreina. Uutisena oli juuri se että törkeän väkivallan kohteena on useammin mies kuin nainen. Tätä esitettiin koska heteronormatiivinen sukupuolistereotypia usein on tehnyt miehien kohtaamasta väkivallasta tabun. "Otat sä naiselta pataan" -maskulinismi hätäpuhelimissa on ongelma. Usein tietysti tässä väkivaltakysymyksessä korostetaan sitä että toinen mies sortaa toista miestä ja nainen pelastaa miehen mieheltä. Mutta tässä tapauksessa feministit korostivat naista väkivallantekijänä.

Tämä on tärkeää koska feminismiä on syytetty siitä että se ei tutki perheväkivaltaa kuin naisnäkökulmasta. Ja toiseen suuntaan on ollut valitusta perheväkivallan tutkimisen sukupuolisokeudesta. Tästä saa helposti nostettua tilaa womansplainingille. Jos naisten ongelmiin keskittymistä relevantisoi koristelee argumenteilla siitä että "miesten kokema väkivalta on marginaalista ja vie huomion naisten kokemalta väkivallalta" on kyseessä sellainen womansplaining jolla on merkitystä. Mutta tällä kerralla asia oli tältä osin kunnossa. En törmännyt tälläiseksi tulkittavaan.

Mutta kyllä vastaan silti tuli womansplainingia joka on sitä vain kenties. Siinä missä miesten tekemiä rikoksia kuten raiskauksia tai sukupuolista häirintää, lähestytään yleensä vain valta-analyysillä tuli tällä kertaa vastaan se että ilmiö haluttiin biologisoida. Selitys oli että koska nainen on keskimäärin heikompi kuin mies, niin hän sitten joutuu kompensoimaan tätä fyysistä eroa aseistuksella. Tämä on toki totta. Ja itse asiassa esimerkiksi se että naiset useammin pahoinpitelevät lapsia kuin miehet voidaan selittää vallankäyttötematiikan lisäksi sillä että sukupuolirooleissa naisten tehtäväksi nähdään lasten hoivaaminen.

Tosin. Feministit aikasoisen usein näkevät itsesuojelukeinojen jakamisen uhrin syyllistämiseksi ; Eli jos kerrot että pitää välttää tiettyjä alueita ja pimeitä pusikkoalueita, he kokevat että tässä sanotaan sama kuin "on sinun syysi jos sinut raiskataan". (Yhteys tuossa muodossa toteutuu kuitenkin vain joskus.) Tässä tulkintakulmassa naisten tekemä väkivalta sitten oikeutettaisiin ja tehtäisiin ymmärrettäväksi. Tulkintakulma on toki ymmärrettävä mutta sitä kuitenkin moititaan aika harvoin tuossa itsesuojeluvinkkien kohdalla joten sen täytyy olla feministien sisäisessä logiikassa hyväksyttävä.

Probleema tässä on sitten se, että jos alkaa näkemään tälläisillä kriteereillä womansplainingia niin sittenhän sitä kyllä näkee. Mutta se on luonteeltaan vähän samanlaista kuin  juuri itselle kohdistetut jumaliset viestit maahan pudonneissa lehdissä. Ne kertovat enemmän tulkitsijasta kuin tulkittavasta. Valitettavasti nämä ongelmat näyttävät konkretisoituvan mansplaining -sanan käyttämisen kanssa. Ei ole tavatonta että jos lähtee puhumaan miesten epätasa-arvosta perheasioissa niin feministi kertoo että se on mansplainingia ja red herring joka vie huomion pois naisten palkkaepätasa-arvosta.

Onko Annamari Sipilä feministi?

En tiedä miten Annamari Sipilä oikein pitäisi tiivistää. Hikipedia on, onneksi, tavallaan kertonut hänestä kaiken oleellisen. "Sipilän kirjoitusten keskeisimmät piirteet: tietämättömyyden, trollauksen ja heteronormatiivisten kliseiden käyttämisen jonkun ihmisryhmän nolaamiseen." Sipilä korostaa omaa feministiyttään jota hän tuntuu korostavan sitä kautta että hän on nainen. "Sipilä luulee olevansa jonkinlainen liberaali naisasianainen, vaikka hänen kolumninsa tuovat ilmi lähinnä uuskonservatiivisen sovinistista ajatusmaailmaa."

Varmemman vakuudeksi on syytä ottaa esimerkiksi hänen kirjoituksensa polkupyöräilystä, miesten polkupyöräilystä. Hän korostaa sitä minkä minäkin olen kieltämättä havainnut polkupyöräilijöiden keskuudessa. Soittokelloa ei käytetä ja lujaa ajetaan. (Tosin itse olen huomannut että vaarallisin ihmisryhmä on 30-40 -vuoden tienoilla oleva ruuhkavuosiäiti joka on leikannut polkkatukan ja joka ajaa ties millä puolella tietä ja ilmeisesti tottunut komentelemaan lapsiaan kun olettaa että kaikki väistävät. Myös takaa tulevia polkupyöräilijöitä. Sipilä pitää tätä miesten piirteenä.) "On epämiehekästä pyöräillä kovaa vauhtia pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden yhteisillä väylillä niin, että jalankulkijat joutuvat pelkäämään henkensä edestä. Erityisen epämiehekästä käytöstä tämä on rotevalta ja hyväkuntoiselta aikuiselta ihmiseltä, joka voisi täysin turvallisesti pyöräillä myös autokaistalla." ... "Hyvä Herra Rasvattu Salama, kerronpa teille jotakin. Jalankulkijat nauravat teille. Olette niin epämiehekäs." Sipilän kliseissä toistuu mies joka taitaa olla hirviö suoraan patriarkaattiteorian ytimestä. Tällä luodaan negatiivinen stereotyyppi miessukupuolesta. Jokin asiaton maskuliinisuus. Ja sitten tätä ohjataan sillä että pitää olla miehekäs tai herrasmiehekäs. Hikipedia tiivistää henkeä melko hyvin "Sipilä vaatii miespuolisia pyöräilijöitä polkemaan ajoradalla silloinkin, kun tarjolla olisi pyörätie – mikä on lainvastaista. Vaatimustaan Sipilä perustelee sillä, että mieheltä on sukupuolinormatiivisesti epämiehekästä käyttää soittokelloa, kun Sipilän kaltaiset haahuilijat seilaavat kevyen liikenteen väylää jalan miten sattuu."

Sipilä on kiinnostava koska hän nojaa usein heteronormatiivisiin sukupuolirooleihin. Eikä suinkaan purkaakseen niitä. Vaan ne ovat usein juurikin jotain joilla ohjataan käytöstä kohti näitä sukupuolirooleja. Sipilän feminismi näkyy siinä että hän tunnustaa että eroaisi kirkosta jos se ei hyväksyisi naispappeja. "Itsekin eroaisin heti, jos naisille ei sallittaisi pappeutta" Kuitenkin jostain syystä homojen avioliitto olisi kauhistus. Tai kuten hikipedia asian vinoili "Sen sijaan homoseksuaalien yhdenvertaisuus kirkossa ei ole yhtä merkittävä ja legitiimi syy erota kuin naisten mahdollisuus toimia kirkollisissa viroissa. Näin siksi, että Sipilä ei ole itse homoseksuaali. Sen sijaan hän on nainen, kuten usein mieluusti tuo esille."

Sipilä on erinomainen analyysi feminismin määrittelyyn.

Sipilä on kiinnostava koska hän on feminismi ja ei ole feministi. Se riippuu siitä mikä otetaan feminismin määritelmäksi. Ja moderni feministi on sellainen että hän tavallisesti uskoo näihin molempiin ja kun joku on vain toista hän ajautuu syvään hämmennykseen. Huomasin tämän itsekin kysyessäni Sipilästä feministeiltä tai profeministimiehiltä. ; He tuntuvat kiertävän kysymyksen siitä onko Sipilä feministi vai ei. He kiertävät sen kun kysymys täsmennetäänkin. Kognitiivisen dissonanssin voi miltei kuulla.

Asia löytyy minulle usein suositellusta Meriläisen ja Huhdan "feministin käsikirjasta". Minulla on hieman sellainen teoria että kirjaa tarjotaan minulle siksi että perusoletus siitä että ei ole täysverinen feministi johtuu siitä että ei ole tutustunut kirjan esittämiin konsepteihin. Tuossa teoksessa on selkeästi erotettava että feminismi esiintyy kahden eri teeman kautta. Kirja kuitenkin käsittelee näitä teemoja siten että se ei erittele niitä toisistaan. Vaikuttaakin siltä että kirjoittajat eivät tiedosta tai halua tiedostaa että ne ovat eri asioita.
1: Feminismiä lähestytään sitä kautta että se on aate joka näkee että naisetkin ovat ihmisiä ja jossa hakee tasa-arvoa naisten ja miesten välille.
2: Feminismi on jotain jossa ihminen identifioi itsensä feministiksi. Tämä tulee vastaan etenkin kun katsotaan sitä miten jokaisen miehen pitäisi ilmoittautua profeministiksi koska se toimisi signaalina. Teoksen mukaan feministien näkemykset ovat niin moninaisia ja erilaisia ja feministit ovat niin epädogmaattisia että olipa mielipide mikä tahansa niin jokin feministien näkökanta osuu kuitenkin omalle kohdalle.
3: Kolmas kanta on se, että feminismi nähdään naisnäkökulmana asioihin. Tällöin se ei tietenkään välttämättä tasaa miesten ja naisten arvoja ja oikeuksia eikä aja tasa-arvoa. Se parantaa naisten oikeuksia ja nämä ovat usein mutta eivät välttämättä aina tasa-arvoa miesten ja naisten välillä parantavia.

Sipilä kannustaa miehet ajoradalle, eli miesten tulisi harjoittaa erilaisia oikeuksia. Hänen armeijaa koskeva kirjoituksensa taas kannustaa asevelvollisuuteen mutta ei aja naisia armeijaan. Kun feministit taannoin korostivat minulle että feministit ajavat miesten asiaa armeija-asiassa ja linkittivät minulle feministiseen kirjoitukseen, henki on aivan eri. Siinä feministi nimenomaan ajaa miesten ja naisten välistä samanarvoisuutta jossa miehillä ja naisilla on yhtenevät velvollisuudet. Jos mietitään feminismiä tasa-arvona, on selvää että Sipilä ei ole feministi. Toisaalta Sipilä identifioi itseään tasa-arvoksi ja käyttää naisnäkökulmaa. Joten identeetin kannalta hän on feministi joka ilmituo feminististä signaalia. Hän näkee naiset ihmisinä ja katsoo asioita naisnäkökulmasta.

Sipilä kuitenkin samanaikaisesti noudattaa sukupuolirooleja jotka liitetään heteronormatiiviseen patriarkaattiin. Ja hän kannustaa usein - esimerkiksi juuri tuossa polkupyöräartikkelissaan - siihen että sukupuoliroolit ovat tärkeitä kun ihmisiä ohjataan toimimaan oikein. Hän haikailee sukupuoliroolien ja miehekkyys-epämiehekkyys -trollailunsa kautta herrasmiesten perään kuin uuskonservatiivi. Jos samaa sukupuoliroolijakoa kannattaa ja kannustaa niihin ja ajaa niillä miesten asiaa samalla tavalla kuin Sipilä naisten asiaa on nimityksenä sovinisti.

Karkeasti ottaen Sipilä on naisasianainen, ei tasa-arvoa ajava ihminen, heteronormativisia sukupuolirooleja kannattava, joka identifioituu feministiksi. Nykymallissa hän tuottaa kognitiivista dissonanssia varmasti kaikille feministeille. Sillä usein tasa-arvo ja feminismi ja identifiointi ja heteronormativiisten sukupuoliroolien murtaminen nähdään hyvin vahvasti toistensa synonyymeiksi.

Minä en oikeasti pysty määrittelemään Sipilää ei-feministiksi. Eikä hän sitten toisaalta telaketjufeministiksikään leimaudu. Ja siksi minun onkin mahdotonta nähdä että feministit todella määritelmällisesti ja pakosti olisivat jotain joka ajaisi tasa-arvoa. Tai olisi jotain johon miehen olisi ilo kuulua ja kannattaa. Tai johon kannattaisi identifioitua ihan vaan "tasa-arvon kannattamisen" sijaan.

Kuvitellaan

Kuvitellaan että on henkilö joka on heteroseksuaali. Hän kävelee kadulla toisen heteromiehen kanssa. He tiedostavat että jos he kävelevät käsi kädessä, se ärsyttää ihmisiä. Lisäksi se ärsyttää oikeita ihmisiä, sellaisia jotka ansaitsevat ärsyyntymisen tunteensa.

Kuvitellaan että tämä johtaa oivallukseen siitä että jos ihmiset provosoituvat siksi että näkevät pikkuasioissa syviä ideologisia yhteyksiä, kuten vaikkapa näkevät fedorahatuissa sovinistista viestintää, he todella ansaitsevat ärsyyntymisen tunteensa. Ja että tämä kokemus on hauska provokaattorilla, koska hän ei ota itseensä kun muut tekevät omia tarpeettomia tulkintojaan asioista.

Kuvitellaan että tämä yhdistyy siihen ajatukseen että ihmisiä ei voi monestikaan argumentoida muuttamaan mieltään. Jolloin valistushenkiseen argumentoinnin asenteeseen ei ole tarvetta. Kuvitellaan että tämä toivottomuus yhdistyy periaatteessa joviaaliin asenteeseen jossa vaikka ihmisiä voitaisiinkin argumentoida rationaalisesti niin kenties tämänlaiseen käännyttämiseen ei olisi itse asiassa syytä, tarvetta tai eettistä oikeuttamista.

Lopputuloksena on trolli. Täysverinen katumaton trolli.

Mielikuvitusleikeistä ja muista argumentinkorvikkeista

"Aito Avioliitto" -aloitteen puolesta on luennoitu esimerkiksi yllä olevan kalvon voimalla. Se on analogia, jonka perustalla on liikennesäännöt. Se on sentään onnistuttu kuvaamaan sanalla "mielikuvitusleikki". Ajatuskokeeksi se ei oikein taipuisikaan. Se on enemmän statement kuin argumentti.

Toki sen suurin heikkous on siinä että se on analogia. Vertaus, etenkin tuossa muodossa, on melko heikkoa. Se on enemmän tarinankerrontaa.

Sillä analogia on pätevä jos ja vain jos kohteet ovat relevantisti vertailtavissa. ; Tässä kohden esimerkiksi voidaan nähdä että liikennesääntöjen rikkominen johtaa onnettomuuksiin ja kuolinlukujen kasvamiseen. Tämä taas on epäanalogista homouden kanssa. Voidaankin jopa esittää että harm principle on hyvin oleellinen esiinnostettava. Länsimaisen vapausajattelun jaottelu kun nojaa hyvin laajasti Millin ajatukseen positiivisista ja negatiivisista vapauksista ja siitä että oikeuksia ei pidä rajoittaa muuta kuin vahvoista syistä. On hyvin kyseenalaista onko homoista konkreettista vaaraa.

Mutta vertailua voi kuitenkin ottaa kuvaavana ja jatkaa tästä pohjasta eteenpäin. Tämä tarkastelu kun tuo esiin uusia kulmia vertauksesta.

Itseäni huvitti tietenkin se, että valittu esimerkki on luonteeltaan de jure. Kuitenkin homoutta vastustetaan siksi että se sotii objektiivista moraalia tai jotain muuta vastaavaa vastaan. Tämä kulma vie melko voimakkaasti tehoja. Sillä esimerkiksi briteissä autot ajavat toista puolta tietä kuin täällä. Jossain mielessä on nimenomaan niin että tavat eivät ole perimmiltään tai pohjimmiltaan toisia parempia sanan täydessä mielessä. Kyseessä on enemmän siitä että jos jokin laki on voimassa niin on tärkeää että laki on samanlainen kaikille. Jos analogia on osuva, se on siis myös

Toisaalta voidaan nähdä että laki on siitä mielenkiintoinen että siinä voitaisiin korostaa miten tärkeää on kuitenkin sovittaa liikennesääntöjä ihmisten vammojen mukaan. Jo nykyään autoissa on erilaisia apuvälineitä ja lisälaitteita niille joilla on esimerkiksi amputoitu käsi tai jalka. Kun katsotaan rattia, ohjaustankoa, polkimia ja liikuntarajoitteisten erilaisia käsikaasulaitteita voidaan huomata että liikennevertauksessa on nimenomaan hyvä huomioida että kaikki eivät ole samanlaisia. Tämä vie tehoa vertauksesta. Se nimittäin kertoo etä kenties kaikkia ei tarvitse tunkea heteromuottiin tai homomuottiin.

Näissä vertauksissa minua ihmetyttääkin se miksi näiden kyhäilijöitä pidetään missään määrin älyllisinä ihmisinä. Ymmärrän sen että joku voi olla homoseksuaaleja vastaan monestakin syystä. Sitä minä en ymmärrä että ne syyt näyttävät aina olevan hirvittävän huonoja. Miksi surkeasti todistusvoimaiset argumentit vakuuttavat homoseksuaalejen vastustajia? Siksi että heillä ei ole parempia argumentteja? Toivoisin että näin ei ole.

Heteropäivää - kyrvänvartta

Tänään aamulla herätessäni oli sellainen olo että edessä olisi hieno päivä olla heteroseksuaali mies. Tämä ei ole yleistä, sillä niin vaikeaksi on heteroidentiteetti tehty nykyään. Onhan se syrjivää että homoseksuaalit näkyvät katukuvassa ja pääsevät avioonkin. Nuo asiat kun kuuluisivat vain heteroille. Mutta tänään en miettinyt tämänlaisia. Poikkeustilaan on ymmärrettävät syyt. Aurinko paistoi ja huoneessani ei näkynyt ainoaakaan homoa. Olin siellä täysin yksin, omassa heteroseksuaalissa uljaudessani. Yksin onkin heteromiehen parasta olla. Naisen eli feministin läsnäolokin olisi vain ärsyttänyt ja pilannut tämän kauniin hetken nalkuttamisellaan ja telaketjuillaan.

Tämä iloinen hetki oli tarpeen. Sillä monet ihmiset ovat kyllästyneet siihen että juttuni rämpivät alapäähuumorin liejussa ja uhrimentaliteetin syvänteistä. Tämä ilo takasi minulle mahdollisuuden käsitellä jotain ylevää, kauniista ja puhdasta. Heteroutta. Jossa ollaan ensisijassa heteroita ja homoja ja vasta toissijaisesti vaikka kristittyjä ja putkimiehiä. Heteroismia ja siihen liittyvää heterosaatiota täytyy kunnioittaa, koska se on kaunis, tosi ja luonnollinen asia! Kuten itse olen asian pukenut ; On hienoa olla Hetero Pride, huonoa olla joku homo -bride..

Nousin ja katsoin alastonta vartaloani kokovartalopeilistä. "Hyvää huomenta, hetero", toivotin peilikuvalleni. Kelpaisin taatusti alusvaatemalliksi, jos sen kaltaisiin homoseksuelleihin leikkeihin voisi heterokin lähteä mukaan. Peilin kanssa tarkistaminen on tärkeää. Sillä niiden avulla sain tarkistettua kätevästi kaksi merkittävää elämäntapavalintaani. Pystyin tarkistamaan että olen valinnut olevani mies. Aivan kuten olin valinnut olevani heteroseksuaalikin. Katsoessani omaa ruumistani, tunsin sisälläni jo hieman sopimattomia värähdyksiä. Häpeä meni kuitenkin nopeasti ohi, sillä tiesin aidosti valinneeni jälleen heteroseksuaalisuuden ja siihen liittyvän elämäntavan. Viime hämmennyksissäni yritin etsiä peilikuvasta visuaalisia vihjeitä naisten rinnoista, jotta olisin voinut suhtautua niihin heteroseksuaalisti, eli tuijottamalla niitä pitkään, pahastuneena siitä miten ne edustaisivat kammottavaa liberaalia yliseksualisoivaa valtaa. Peilikuvassa olivat kuitenkin vain omat tutut miestissini, joten päätin poistua tavanomaisemman kevyen esinärkästyksen vallitessa.

Valmistauduin aamutoimeni ja menin kadulle. Vastaantulijat näyttivät heteroseksuaaleilta. Kadulla oli turvallista ja miellyttävää kulkea. Samoin näin uskonnollisen lapunjakajan, jonka arvasin vakaumuksen johdosta heteroseksuaaliksi. Mutta osa heistä on tietysti niitä epäilyttäviä eheytyshomoja. Katselin lehdestä miten maamme ensimmäinen heteroseksuaali presidentti Sauli Niinistö oli heterovaimonsa kanssa vieraillut jossain. Olin tyytyväinen sillä aiemmat presidentit ovat vain sattuneet olemaan heteroseksuaaleja. Sauli Niinistö on sen sijaan ilon ja ylpeyden aihe koska suurin osa hänen menestyksestään johtuu niistä äänistä jotka annettiin hänen sukupuolisen suhtautumisensa vuoksi. Parasta on, että heidän koiransa lennukin on mitä ilmeisemmin kunnollinen hetero!

Sitten kun satuin tönäisemään ihmistä, jonka sukupuolisesta suuntautumita en ollut ehtinyt analysoida gaydarillani, hän äyskähti minulle "hiton homo". Se oli kyllä pahinta. Hyvin alkanut päivä meni välittömästi pilalle.

Voi CISsus ; Eli transsukupuolisen torjumisesta

Otan esille hyvin erikoisen asian. Itselleni asia on tullut esiin vain muutaman kerran internetin syövereissä. Joten näkemys ei varmasti ole valtavirtaa. Se on kuitenkin hyvin erikoinen ja omituinen.

Kaiken paha alkoi tumblrista: Kommentista joka on mitä ilmeisemmin trollaus. "Just because you are straight doesn’t give you the right to refuse a transwomen sex after bringing her home just because she wasn’t born a girl." Kuitenkin toisaalta vakavastiotettavamman kaltainen sivusto otti siihen kantaa . (Kyllä, nimenomaan tuohon tuossa edellä lainaamassani sanamuodossa olevaan lausuntoon.) ; "Ask a Trans Woman" -blogissa otettiin kantaa asiaan tarkemmin; "if you’re a straight man, you’re attracted women, and since trans women are women then you’re straight if you like trans women, REGARDLESS of their body." ... "You’re not an asshole if you’re not into specific genitalia. Absolutely not. Trans women are women, but if you’re not into penis then you’re not into penis. But a vaginoplasty is something that a percentage of cis women have to have. It’s not something that’s trans specific. It’s not a “fake vagina,” it’s a vagina. Period. Lets say you are looking at a naked woman. You’re turned on. You enjoy what you are seeing. Later on, she mentions that she has a transgender medical history. Suddenly, you’re turned off. It had nothing to do with her body - you liked that. It was the medical history that turned you off. That’s not you failing to be attracted to a human being because of who they are, that’s your transphobia reeling it’s ugly head."

Kysymys on eettis-filosofisesti kiinnostava. Se tuskin on niin relevantti että se koskettaa suurta osaa ihmisiä ; Harva ihminen joutunee edes pornografisen pilailukameran uhriksi, sellaisen jossa sukupuoltaan vaihtava "vielä killuttimilla varustettu nainen" / "mies prosessissa" iskee miehiä ja kuvaa näiden ilmeitä kun pöksyt putoavat. Se on kuitenkin muutoin kiinnostava. Koska siinä tiivistyy itse asiassa kaksi hyvin keskeistä seksuaalisuuden teemaa. Siinä otetaan kantaa sekä heteroseksuaalisuuteen että seksin harjoittamiseen samanaikaisesti. Moni pitää näitä kahta samana asiana, mutta näin ei ole. Ja tavallaan tämä on se miksi tälle blogaukselle on ylipäätään tarvetta. On tarve määritellä se onko teko heteroseksuaalisuutta vai homoseksuaalisuutta. Ja lisäksi on tarve määritellä mikä on raiskaus ja mikä ei.

Mitä on heteroseksuaalisuus

Aloitetaan siitä minkä pystyn ymmärtämään jo tuosta lainaamastani materiaalista. Torjutuksi tuleminen on aina ikävää. Ja on hyvin ikävää jos se tehdään jonkin sellaisen vuoksi mitä et voi muuttaa. Transsukupuolinen haluaa olla tiettyä sukupuolta ja käy valtavia ponnistuksia tämän eteen. Ja sitten häntä ei hyväksytä tämän vuoksi. Tämä on ymmärrettävää.

Toisaalta voidaan nähdä että tässä on kysymys sukupuolen määrittelystä. Ja mikä erikoisinta, tässä sukupuoli määritellään sellaisella tavalla jota melko moni feministinen suuntaus pitää hirvittävän vääränä. Tässä sukupuoli nähdään binaarisena ominaisuutena. Transsukupuolinen vaihtaa sukupuolta ja koska sukupuoli on binaarinen ja sukupuolielinsidonnainen, niin tästä seuraa se, että nainen on nainen ja mies on mies. Kun vastaaja kirjoittaa siitä että leikkauksen jälkeen kyseessä on oikea vagina eikä tekovagina, hän ei argumentoi vaan määrittelee. Ja tässä prosessissa määritelmä on enemmänkin väite ja statement kuin jonkinlainen johtopäätös. Joka tekee siitä argumenttina melko heikon. (Toki on mielenkiintoista miettiä onko esimerkiksi silikonien tunkeminen tisseihin sitä että kyseessä eivät ole rinnat vaan hujausrinnat. Ja vastauksia tähän on useita.) On helppoa olla erimielinen tämänlaisen väitteen kanssa. Vaikka sillä tavalla, että määrittelisi sukupuolen joksikin joka napataan kromosomitestillä.

Kykenen kuitenkin hyväksymään ja ymmärtämään sen, että muutosprosessin jälkeen voi olla jossain määrin hyväksyttävää olla heteroseksuaali että harrastaa seksiä tämänlaisen sukupuolenvaihdosleikkauksen läpikäyneen kanssa. Käsitän että tästä voidaan olla myös erimielinen. Mutta olen siitä joustavamielinen että ymmärrän sen ilmapiirin jossa tämä argumentti tehdään. Ja osa heteroseksuaalisista miehistä varmaankin hyväksyy sen. Joten heitä ei olisi reilua kutsua homoseksuaaleiksi. (Joskin näen tässä tilaa "House MD" -sarjan "skin deep" -jaksossa olleeseen onelineriin jossa ulkoisesti erittäin naisellinen malli paljastuikin genetiikaltaan miehiseksi. Potilaan isä, joka oli harrastanut seksiä alaikäisen tyttärensä kanssa, piti tilannetta vitsinä. House heitti että "No. A joke would be calling you a homo".) Homon ja transsukupuolisen välillä on ero. Leikkauksen kokoinen ero. Tässä mielessä transfobia -sanaa käyttäneellä on kuitenkin jonkinlainen pointti. Se on kenties absurdi mutta ei kuitenkaan täysin olematon.

Toinen ongelma onkin siinä että mikä on raiskaus.

On hyvä havaita että heteronormatiivisuus on lausunnossa itse asiassa vielä vahvempana. Siinähän sanotaan että mies rakastaa ruumista ja sitä miltä se näyttää. Itse olen, näin miehenä, toivonut että seksuaalisuuteni olisi hieman mutkikkaampaa kuin tämä. Tuo lausunnon kuvaama seksuaalisuus tuntuu olevan peräisin maailmasta jossa mies panee mitä tahansa missä on reikä, ja jossa miehen raiskaaminen on mahdotonta. (Johon nähden Crackedissa on mielenkiintoinen kuvaus millaista on kuulua siihen pieneen prosenttiin miehiä jotka ovat tulleet naisen raiskaamiksi.)

Itse näkisin että perinteisesti on nähty että jos seksi ei ole vapaaehtoista, kyseessä on raiskaus. Tästä ollaan yleensä hyvin perillä. Jopa absurdiuteen asti. Voidaan esimerkiksi kuvitella että minä jonain iltana nappaan kotiini sievän intiaaniprinsessan joka sitten paljastuukin natsiksi jolla on vatsassaan markkina-arvoa alentava jättimäinen Heil Hitler -tatuointi. Se on turnoff ja vaikka torjuntani tämän jälkeen voi olla loukkaava, se sallitaan minulle siitä huolimatta että olen mies jonka melko yleisten stereotyyppien mukaan pitäisi olla kyntömies joka ei vakoaan valitse. Itse asiassa mitään noin yliampuvaa ei tarvita. Kenties tunnelma latistuu uudessa ympäristössä. Kenties kondomit ovat loppuneet. Kenties tukka ei olekaan sitä oikeaa ruskean sävyä. Kenties humalatila laskee sen promillen murto-osan ja et olekaan emootioiden heitettävänä. Tai humalatila nousee niin korkeaksi että sammut.

Yleisenä näkemyksenä on että kotiin kutsuminen ei ole mikään lupa seksiin. Itse asiassa tämänlaiset "kaikkihan sen tietää että kotiin kutsuminen tarkoittaa seksilupausta" ovat vähän samaa luokkaa kuin "koska hän pukeutui paljastavasti, hänen täytyi haluta tulla raiskatuksi" -lausuntoja joita raiskauksen parissa muutoin saatetaan valitettavan usein kuulla. Samaa sarjaa on myös vanhoillinen ajatustapa jossa aviopuolisoa ei voisi raiskata.

Toisin sanoen transgenderblogi vihjaa että jos ei anna seksiä vain sen takia että toisella on lääkinnällinen historia, niin sitä vaan täytyisi antaa itsensä raiskattavaksi. Että kannustamme vain parempaan tarkkuuteen tämän jälkeen. Väitän että kaikilla ihmisillä on lupa kieltäytyä seksistä. Ihan mistä syystä hyvänsä. Itse asiassa syytä ei edes tarvita.

Pitääkö rakastajalle avata muutakin kuin haaransa?

Tähän raiskausasiaan voikin ottaa sitten lisäkulman. Sitä voi olla kenties vaikea kuvata muutoin kuin aloittamalla ylilyövällä analogialla. Kuvitellaan että harrastat seksiä jonkun kanssa. Kaikki on oikein innostavaa. Ja sitten seksin jälkeen toinen kertoo että hänellä on tippuri. Se on sitten aika vakava turn off. Joku saattaa toki haluta seksiä tippurisenkin kanssa, mutta varovaisemmin ja huolellisemmin. Mutta tämänlainen on tärkeää tietoa joka pitäisi ikään kuin ymmärtää kertoa ennen seksin harjoittamista. ~ En toki väitä että sukupuolenkorjausleikkaus olisi jokin kammottava syöpäinen HI -virus. Se ei ole tauti eikä se kontaminoi. Mutta se on kuitenkin hyvin tärkeä osa ihmistä. Se on ehdottomasti hyvin suuri ja tärkeä asia. Ja ne pitäisi kertoa, rehellisyyden nimissä.

Vilpittömän mielen periaatteen mukaan ihminen tietää tai hänen tulisi tietää että transsukupuolisuus on tärkeä asia. Sillä joku voi haluta perustaa perheen transsukupuolisen kanssa. Ja toiveisiin voi kuulua myös lapset. Tämänlaisilla asioilla voi olla syvä merkitys päätöksientekoon. (Olen siinä iässä että olen huomannut että vaimoni ikäluokan naisissa on sinkkuja jotka etsivät nimenomaan halukasta isämateriaalia, kun biologinen kello tikittää. Luulen että moni mieskin haluaa isäksi. Itselleni ajatus jälkikasvusta on turn off.)

Se on samantapainen strateginen tieto kuin vaikkapa se että joku nai huolettomasti ja deittailee eikä kerro että hänellä on kotona lapsia. Niitä ei yleensä kerrota sen vuoksi että tämä ihminen tietää että vastapuoli ei tämän tiedon kanssa luultavasti haluaisi seksiä. Ja juuri siksi tietoa pantataan ja kerrotaan vasta seksin tai muun sitoutumisen jälkeen. Itse pidän tämänlaista syvästi petollisena. Ja syynä ei ole se, että minulla olisi transfobia vaan siitä että en voi sietää tämänlaista vaikenemisella valehtelemista. Miksi minä viihtyisin ihmisen kanssa joka ei avaudu ja jaa asioitaan. Jos minua pidetään pinnallisena eikä luottamuksen arvoisena vaan sen sijaan sulkeudutaan, tämä on loukkaus minua kohtaan että vaikenijalta hyveetöntä. No, kenties minä todella olen epäluotettava, pinnallinen ja pikkumainen. Mutta haluaisin sentään olla se ihminen joka päättää tämän.

Ja tuskinpa on transsukupuolisellekaan edullista että hän panostaa suhteeseen joka perustuu siihen että ei kerrota toiselle itsestä. Sillä pantatun tiedon paljastuminen johtaa suuriin sydänsuruihin jos suhde purkautuu. Jos aloittaa rehellisyydellä, toinen kenties torjuu mutta toisaalta tämä torjunta itsessään kertoo että tämä ei ollut tarpeeksi vahva tämänlaiseen hieman harvinaisempaan tilanteeseen. Joka tarkoittaa transsukupuolisen kannalta sitä että toinen ei ollut sinun arvoisesi.

Prétender

Olen katsonut itselleni tuntemattomasta syystä "Prétear" -nimisen animesarjan. Se edustaa ns. taikatyttöanimea. Olen toki muutoinkin katsonut hyvin omituisia animeja^?/animeita^?. Eikä niidenkään katsomselle ole ollut oikein mitään järkeviä selityksiä, ei edes viihtyminen. Merkittävää on että dokumentaatio ja todistajat kertovat minun katsoneen "Descendants of Darkness" -animesarjan mutta se on ollut niin kauhea että mieleni aktiivisesti torjuu kaikki muistot tästä. Se on niin kauhea että en edes muista miten kauhea se on! "Prétearin" muistan kuitenkin jopa häiritsevissä määrin. Ja se on kaiken kaikkiaan sellainen että saan sitä katsellessani liian vähän nenäverenvuotoja mutta sen sijaan minua uhkaa aivoverenvuoto. Mutta olen rohkea! (Tai suisidaalinen...)
1: Tosin keksin miten sarjasta saisi mielenkiintoisen. Sarjassa on kaljuuntuva alamittainen komediallinen kevennys nimeltä Mr. Tanaka. Kaikki kohtelevat häntä eri tavalla häijysti. Kun Himenon koko perhe koostuu vastenmielisistä koomisista stereotyypeistä, tästä saisi tragikoomisen sarjan jonka ytimessä on suunnilleen se, että "todellisuudesta vieraantunut rikkaisto kohdentaa mielivaltansa köyhään proletaariin". Tästä itse asiassa saisi hauskan sarjan, keksin tähän niin paljon materiaalia ja juonia joissa tapahtumat voitaisiin katsoa ikään kuin täysin sivusta. Sarjan keskusjuoni voitaisiin pitää ennallaan, taustana eikä päänäyttämönä. Seuraisin! 

"Prétear" on hyvin klassista taikatyttöanimea. Siinä on joka ikinen tyylilajin konventio. Siinä on taikatyttö joka tekee jonkinlaisen maagisen transformaation erityiseen taikamuotoon. Muuttumisen aikana hän vilauttaa paljasta pintaa tavalla joka paljastaa fyysiset avut. Mutta tekee tämän tavalla joka ei kelpaa maskuliiniseen fan serviceen. Muuttumisen jälkeen hänellä on jonkinlainen uusi asuste joka sitten tekee tästä jotenkin tyttöjen asian.

Himeno Awayuki on tämän sarjan taikatyttö. Hänen maaginen voimansa tulee sitä kautta että hän fuusioituu "Leafe Knightsien" kanssa. Nämä ovat miespuoleisia ritareita. Himenon (jota kutsutaan sarjassa etunimeltä joten niin teen minäkin) maailma muistuttaa siis jossain määrin "Kapteeni Planeettaa", tosin sillä erotuksella että "Kapteeni Planeetassa" elementtejä on vähemmän ja taiat tehdään sormusten avulla. Ja Himenolla ei ole "kaikki fuusioituu" -tyylistä supermuotoa. Ja Himenon transformaatio on enemmän tai vähemmän seksualistettu. On vaikeaa sanoa miten siihen pitäisi suhtautua, mielipiteet ovat monenlaisia.

Merkittäväksi tämän tekee se, että sarja on hyvin vaikea luokitella totuttujen feminististen konventioiden kautta.
1: Naisasiaa ajaa tietenkin se, että sankari on ylipäätään nainen. Kun tässä päihitetään erilaisia demoneita varsin fyysisesti - ja Himeno on arjessaankin karateka - tämä korostuu.
2: Toisaalta sarjassa naiseus sidotaan hyvin normatiiviseen mekkojen ja pukujen maailmaan jossa naissankari täyttää ulkonäöltään ja mieltymyksiltään tietyt kawaii-tyttömäiset piirteet. Joka vieraannuttaa monia feministejä koska se korostaa heteronormatiivista mallia jossa sukupuolten välillä on olennaisia eroja. (Mikä ei tosin tee siitä ei-feminististä.)
3: Kolmanneksi se korostaa että nainen jotenkin täydentyy miehellä. Että nainen jotenkin essentiaalisesti tarvitsee miehen saavuttaakseen potentiaalinsa. Tämä on jokseenkin häiritsevä asia. Parisuhdefiksoitumista ei tietenkään auta se, että transformaatio on symboliikaltaan ja muutenkin varsin seksualisoitu. Ja se, että sarjassa on seitsemän komeaa ritaria - joista pari on peräti alaikäistä - nostaa tämän tematiikan hyvin häiritsevälle tasolle tavoilla joka ei taatusti viehätä konservatiivia eikä liberaalia. Toki monogamisuuteen painotetaan siinä mielessä että erityistä romantiikkaa kohdistetaan Hayate -nimiseen tuulen ritariin. Joka on hyvin Laasasen ihanteisiin osuva hahmo. Ärtyisä, häijy ja aggressiivisesti suojeleva. (Siis vähän kuin minä. Mikä tekee sarjan seuraamisesta saatanan ärsyttävää!) Tätä viestiä toki laimennetaan sillä että sarjassa nähdään myös "itsensä kanssa transformaatio", jonka seksuaaliseettiset tulkinnat ja siihen liittyvät kysymykset jätän lukijalle. Nähdäkseni se kuitenkin tarkoittaa tässä yhteydessä enemmän sitä että kenties miestä ei tarvita niin paljoa mihinkään kuin siihen että tässä oltaisiin jotenkin tasa-arvoisesti liikenteessä. Sillä seuraava kohta.
4: Neljänneksi se on jossain määrin hyvin telaketjufeministinen. Se on vähän kuin käänteistä sovinismia ; Jos katsotaan ritarien roolia voidaan huomata että he ovat pelkästään välineitä. "Prétearissa" transformaatiota voidaan tehdä kenen kanssa vain. Oleellista on myös tiedostaa että ritarit muuttuvat konkreettisesti välineiksi. Heidän metafyysinen essenssinsä on sitä että Himeno saa esimerkiksi miekan, kilpiä tai voi ampua ritarin elementin mukaisia taikaiskuja. Ja kun hän esimerkiksi torjuu iskuja kilvellä, ritari vahingoittuu hieman prosessissa. Miehen tehtävä on siis vain antaa naiselle resurssit jotta nainen voi toteuttaa omaa potentiaaliaan. He ovat pelkästään välineitä. Jotka voidaan kenties korvata itsekseenkin, toisella tavalla, joten he eivät ole korvaamattomia välineitä siinä mielessä että heidät voidaan (a) vaihtaa toiseen mieheen (b) ratkaista ilman ketään miestä.

Tätä tulkintaa ei toki kannata ottaa liian tiukasti. Sillä minun tulkintamaailmassani Disneyn piirretytkin näyttävät omituiselta. "Lumikki" kertoo siitä miten puumanainen kohtaa iän ja yhteiskunnan ulkonäkövaatimukset ja alkaa kilpailemaan ulkonäkökysymyksissä nuoren naisen kanssa. Ja tämän ulkonäkökiistan pyörteisiin vedetään sitten paljon miehiä, erityisesti ne seitsemän kehitykseltään poikkeavaa tyyppiä jotka nuorempi nainen friendzonettaa, ilmeisesti päteäkseen omilla avuillaan. Ja "Pieni merenneito" kertoo taas siitä että nuori hölmö tyttö ensin myy oman itseilmaisuvälineensä, äänensä, saadakseen korvaukseksi fyysisyyttä korostavat jalat. Eikä tämän jälkeen ymmärrä mitä "sopimusrikkomus" tarkoittaa.

Mutta tästä huolimatta esitän että "Prétearin" maailmassa 16 vuotias naiseksi kasvava tyttö on ytimessä. Ja tässä tytöstä naiseksi kasvamisessa on tärkeintä tiedostaa että miehet ovat välineitä jotka voidaan vaihtaa toiseen lennosta tarvittaessa. Ja ritarien valinnassa tärkeää on se, että heistä saadaan piirrettyä söpöjä chibikerubeja joilla on pylly. (No, pylly on minunkin kehutuin ruumiinosani, joten pyllyn tärkeyttä ei kannata väheksyä.)