Miesnoitajahtia ; eli feminismin vaikeuksista

"Forbesissa" oli kirjoitettu siitä miten Anita Sarkeesian oli analysoinut "Witcher 3" -pelin melko asenteellisesti. Koska Sarkeesianin tärkein tehtävä näyttää olevan se, miten kaikki toteutetut pelit sisältävät sovinismia, hän näkee pelin sovinistisena. Tämä ei luonnollisesti ole uutinen. (Se on yhtä yllättävää kuin se että Intelligent Design -palsta "Uncommon Descentiin" tulee blogikirjoitus jonka mukaan evoluutio on epätiedettä ja natsismia.) On kuitenkin valaisevaa katsoa artikkelin huomioita. Se korostaa että Sarkeesian valikoi yksityiskohdat eikä katso kontekstia. Kuin hänellä olisi ennakkokäsitys siitä että naisia kohdellaan epäreilusti ja tarkoitus on kerätä yhteen kaikki mikä edes jotenkin voidaan nähdä tukevan tätä ratkaisua.
1: Sarkeesian ei ole tyytyväinen heteronormatiivisiin sukupuolirooleihin. Päähenkilö ei ilmentää vääriä tunteita. "Rage and anger are two of the only emotions men are really allowed to express in patriarchy". Ja tosiasiassa pelissä nähdään muitakin reaktioita.
2: Pelissä naishahmoja kohdellaan ilkeästi "The Witcher 3 does to Ciri what Arkham City did to Catwoman. Thugs yell “bitch” and “whore” and sexually harass both women as you play them." ja tässä ei huomioida sitä että hahmoja ei esitetä täydellisinä sankareina ja läpihyvinä hahmoina. Koska seksuaalista häirintää tapahtuu maailmassa, sitä voi olla myös pelimaailmassa, eikä tämä tarkoita samaa kuin se että seksuaalista häirintää pidetään hyvänä asiana. Itse asiassa tässä kyseisessä Witcher -pelissä sankari on hedelmätön mutantti jota rinnastetaan ja kutsutaan pelissä "friikiksi" samalla tavalla kuin miekkaa käyttävää herooista naista pelissä seksualistetaan loukkauksilla. Tätä rinnastusta on vaikeaa nähdä naisen "palkintona" pitämisenä tai vastaavana.

Tausta-asenteeksi voidaankin huomata se, että Sarkeesianin analyysit voidaan kääntää vaatimuksiksi. Hän asettaa ehtoja sisällöistä joiden kaltaiseksi taiteen täytyy tulla ollakseen feminismille soveliasta. Ja tästä poikkeaminen on sitten sovinismia.
1: Pelissä ei saa olla perinteisiä sukupuolirooleja.
2: Sankarien täytyy olla ihanteellisia ja täydellisiä kiiltokuvahahmoja. Antisankarit ovat kiellettyjä.

Tämän loppupäätelmäksi voidaan todellakin todeta että rinnastus propagandaan on osuva. "Art is not supposed to serve a political agenda. That’s what propaganda is for. Art does and should deal with real world issues, make us think, challenge us. What it shouldn’t do is simply confirm our biases. Fortunately, The Witcher 3 does no such thing." Propagandassa on sankarillisia kiiltokuvasankareita. Sankarit ovat kitchiä ja pahat ovat läpipahoja. Siinä taiteella on sanoma ja vain yksi sanoma. Ja ihmisten asenteet halutaan tietyiksi sen sijaan että ihmiset aktivoituisivat miettimään asioita itse. Sarkeesianin vaatimukset ja analyysikriteerit eivät siis oikeastaan mittaa sovinismin määrää tai sitä onko teos kiinnostava taideteoksena tai tätä vähäisempänä kulttuurisena luomuksena. Se katsoo vain sitä miten hyvin se on feminististä propagandaa ajamassa juuri tiettyä feminististä viestiä. Ero on hyvin suuri. Kysymys ei ole tasa-arvosta tai edes siitä kyseenalaistaako teos vaikkapa juuri seksuaalista häirintää. Kysymys on siitä onko tämä lisäksi paketoitu alleviivaavaksi propagandaksi vai ei
1: Witcherissä on vahva herooinen nainen jonka kokeman pilkan kautta voidaan nimenomaan kyseenalaistaa seksuaalista häirintää, mutta Sarkeesian haukkkuu ratkaisun pystyyn. Tämä jos jokin demonstroi että kysymys ei ole tasa-arvosta tai siitä taistellaanko naisten väärää kohtelua vastaan. Itse näen että se, kuka kohtaa väkivaltaa on vähemmän tärkeää kuin se esitetäänkö tämä nautiskelevassa tai oikeudenmukaisututa alleviivaavassa kontekstissa.

En toki ole tältä pohjalta tuomitsemassa kaikkea feminismiä.

Tämä tilanne on vain jotain johon tilanteet usein menevät. Esimerkiksi Bechdelin testi on ollut hyvä nyrkkisääntö, mutta siitä on tullut monille jonkinlainen dogma ; Bechdelin testistä selviää elokuva jossa on enemmän kuin yksi nainen, jotka puhuvat elokuvassa toisilleen jostain muusta kuin miehistä. Tämä on ollut hyvä nyrkkisääntö jolla voidaan tunnistaa helposti maskuliiniset macho bullshit -elokuvat muunlaisista. Mutta jos siitä tulee sääntö, voi näkemys helposti vääristyä. Kun siitä tulee nyrkkisäännön sijasta dogma, ollaan vaikeuksissa. Jos ei muuten niin sen vuoksi että feminismissä usein nähdään että sukupuolten erottamisesta pitäisi luopua, mutta Bechdelin testi on by definition jokin joka erottelee hahmoja asenteiden sijasta heidän sukupuolensa ja kiinnostuksenkohteidensa mukaan. Tämä on hyvin lähellä sukupuolen pohjalta tehtyä moralismia.

"The Guardian" lehdessä olikin kirjoitettu siitä miten feminismissä on mukana piirteitä jotka keskittyvät sukupuolen mukaan tehtyyn syyttelyyn. Tiettyjen asioiden esilletuloa on konkreettisesti estetty. Feminismissä sukupuoli ja uhristatus ovat muutakin kuin huomioita. Ja vaikka hyvin suuri osa feministieistä ajaa oikeasti tasa-arvoa, eli tasa-arvoa myös miehille, tämä ei kaikkien feminististen instituutioiden käytöksestä näy. Paitsi iskulauseissa joita toistetaan kuin niiden toistaminen - toisin kuin käytännön teot - korjaisivat ongelman. (Tämäkään ei ole feministejä syyttävä kommentti koska sanon niin tässä.) ""Gender studies programmes encourage students to acknowledge ... the limitations of a victim-centred understanding of womanhood." Fine words, but a close analysis of the core texts shows all the old, male-blaming biases are still there." (Mikä on siitä ironista että tekstistä löydettyjen asenteiden kaivaminen on jotain joka kuuluu feminsitien omaan metodipakettiin.)

Tämä on itselleni tuttu tilanne teologian puolella.

Feminismi on itse asiassa hieman kuin teologia. On olemassa hyvää teologiaa. Mutta jos puhutaan jumalatodistusteologiasta, ei ole ollenkaan tavatonta törmätä siihen että jumalaa nähdään ties missä. Kysymys on enemmän siitä että tutkija uskoo syvästi Jumalaan joten hän hakee vahvistusta mistä tahansa. Ja näin mikä tahansa tapahtuma voidaan nähdä todisteeksi Jumalasta. Sama tapahtuu jos vahvana ennakkoasenteena on se, että naisia kohdellaan epäreilusti verrattuna miehiin. Jos on varma että media on täynnä naisten sortamista, voi huomata että naisia haukutaan seksistisesti tietokonepelissä. Ja tämä on sitten sama kuin tämän teon hyväksyntä.

Ja itse asiassa fundamentalistien suhde median tulkintaan on usein hyvin samanlainen kuin feministien suhde mediaan. ; Moni kristitty ei pidä antisankareista. Antisankarien käyttö voidaan nähdä jopa haluna tuhota ja turmella koko sankaruuden idea. Samoin esimerkiksi fantasiaa ei katsota siltä kannalta onko se ajatteluaherättävää taidetta vaan sitä kautta että kristillinen ideologia määrää hyvän ja tämän ulkopuolella on paha ja sortava. Mikä muistuttaa feministien tapaa tuomita syrjiviksi ja sovinistisiksi ideologisin normein. Dogmaattisuus yhdistettynä vaatimukseen kiiltokuvamaisista kitch -sankareista on käytännässä väistämättä propagandaa.

Feministit pitävät itseään rationaalisina samaan tapaan kuin monet jumalatodistusteologit pitävät itseään rationaalisina. Kun moni ihmettelee miksi moni vastustaa molempia, sekä postmodernien liberaalien feministien sortokertomuksia että konservatiivien jumalatodistushumppaa ovat ällistyneitä lähinnä siksi että he eivät osaa katsoa ulos poteroistaan ja nähdä että kyseessä ei ole "kulttuurisota liberaalit vs. konservatiivit". Että tämän kiukkuisen poliittisesti motivoidun jakolinjan lisäksi on paljon muutakin. Ellei peräti suurin osa kaikesta.