Iltalehti uutisoi International Humanist and Ethical Unionin kartoituksesta. "Raportti osoittaa, että ylivoimaisesti suurin osa valtioista ei kunnioita ateisteja tai vapaa-ajattelijoita, vaikka niissä on allekirjoitettu YK:n sopimus siitä, että kaikki kansalaisia tulee kohdella tasavertaisesti." Huomiota herättää kuolemantuomiot "Selvityksen mukaan maailmassa on yhteensä 13 valtiota, joissa ateismin avoin ilmaiseminen tai valtionuskonnon kieltäminen voi tuoda lain puitteissa kuolemantuomion. Ateisti voi saada kuolemantuomion selvityksen mukaan Afganistanissa, Iranissa, Malesiassa, Malediiveillä, Mauritaniassa, Nigeriassa, Pakistanissa, Qatarissa, Somaliassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Jemenissä ja Yhdistyneessä arabiemiirikunnassa.
Maita yhdistää se, että ne ovat kaikki muslimivaltioita."
Nähdäkseni tästä ei voi yllättyä. Islamin suhde apostasiaan, kerettiläisyyteen ja vääräoppisuuteen on jotain, jonka pitäisi olla tuttua jokaiselle uusateismin airut Ayaan Hirsi Alin sanomisiin tutustuneelle. Amerikoissa Sam Harris on ollut vahvasti 9/11 -terrorismikortin kanssa liikenteessä, jopa tätä ylikäyttäen. Ja onpa kotimaassammekin uusateismin parissa näkyvät Jussi K. Niemelä ja Jaakko Wallenius tarttuneet aiheeseen.
1: On hieman vaivaannuttavaa, että liberaaleista ateisteista löytyy oikeasti ihmisiä joille tämänlaisten asioiden esilletuominen olisi yllättävää tai jotenkin rasistista. He ovat yhtä vaivaannuttavia kuin ne ihmiset joiden maailmankuvaa fatwaenvy sävyttää ja jotka siksi näkevät että kaikki kristittyjen kritiikki on harhautunutta. Että pitäisi olla perspektiiviä ja tarttua islamiin ja unohtaa lempeä kristinusko kokonaan.
En kuitenkaan ole puolustamassa kristittyjä, sillä se olisi vähän sama kuin selittäisi että hakkaaminen on oikein heti kun joku muu murhaa samalla motiivilla. Huomiota nimittäin herättää se, että selvityksen mukaan "Parhaimmat oltavat ateisteilla ovat selvityksen mukaan Yhdysvalloissa." Ja se, mitä yhdysvaltojen ja ateismin suhteesta tiedetään, on se, että se on syrjityin vähemmistö. Yhdysvalloissakin vaikutuksia on esimerkiksi työpaikan saamiseen.
On kuitenkin tästä huolimatta karua, että ateismikeskustelua värittää se, että kristityt olisivat reiluja ja että päinvastoin, ateisteilla on asiat hyvin ja kristityt ovat vainottu vähemmistö. Kristityt liioittelevat tällä asialla hyvinkin korkeita tahoja myöten. Ateistille paras paikka olla on kuitenkin paikka, jossa he ovat vihatuin vähemmistö. Kristityt ovat monessa paikassa enemmistössä ja käytännössä sanelevat näkemyksensä politiikkaan. (Suomessakin tähän on vahvaa yritystä eräillä.) Hän voi tavallaan vain valita vainoamisen asteen. Muuttaa maihin jossa kiusaaminen on vähäisempää. ; Tämä kokonaiskuva kertoo hyvin paljon islamista ja sen julmemmuudesta kristinuskoa kohtaan. Ynnä siitä että kristityt eivät ole kovin lempeä tai toimiva konsepti tässä asiassa.
Ateismin kulmalta kokonaiskuva on aika paha. Jossain tapetaan ja paras minkä voi saada on olla vihatuin vähemmistö. Tässä kulmassa on omituista että ateistit eivät ole militantteja, taistelevia, fundamentalistisia ... aktivisteja, joiksi heitä hyvin usein nimetään. ; Jos pahimmillaan vainotaan ja vain kiusatuksi tuleminen on harvinaislaatuinen onni ja onnistuminen, niin on selvää että ideologian kohtelussa on jokin vika.
Mutta lopuksi on pakko ottaa hyviä uutisia.
Kirjoitin eilen, varsin turhautuneena, Jolkkosesta. Nyt näyttää siltä että kristillinen enemmistö ei ole pitänyt tekstiä kovin onnistuneena. Tavallisesti ateistit ja uskonnottomat ja uskontokriitikot moittivat tekstejä keskenään. Mutta Jolkkonen on ylittänyt jonkin sellaisen rajan, jonka ylittämistä normaali urbaani kristittykään ei enää katso sormiensa läpi. On esimerkiksi sanottu että Jolkkonen on omituinen koska hän näyttää pelottelevan väkivalta-ateismilla, joka vainoineen ei näytä pelottavan häntä itseäänkään eikä vaikuttavan häneen itseensä.
Eräs kristitty sanoi että Jolkkosen käyttämät argumentointivirheet ovat liian runsaat edes luetteloitavaksi. Ja eräs hihitteli sille, miten Jolkkonen olisi tyytyväinen vihollisiin jotka olisivat surullisia ja natseja. Että Jolkkonen on tyytymätön kun ateistit eivät ole riittävän julmia. Hän itse taas ei toivoisi että valtiossa olisi enemmän antihumanistisia asenteita ja masentuneita ihmisiä, joten ateismin iloisuus ja humanistisuus olisi positiivinen muutos.
On kieltämättä varsin omituista toivoa että viholliset olisivat pahimpien ja negatiivisimpien stereotypioiden mukaisia! Sellainen on mahdollista vain ihmisillä joita itseään ei ole vainottu, mutta joilla on vihollinen josta he haluaisivat mahdollisimman helposti vastustettavan ja päihitettävän. Ja on erityisen miellyttävää kuulla tämä ääneen uskontokeskustelun "toiselta puolelta". Että uskovainen ei saa sanoa ja tehdä mitä vain koska "tuomio kuuluu Jumalalle eikä toiselle kristitylle". Että uskonveljien välinen solidaarisuus ylittäisi eettisen käytöksen normit lähes poikkeuksetta.
Tämänlaisesta paljastuksesta tulee oikeasti hyvä mieli. Oloni on lähes yhtä mainio kuin aikaisemman jumalanpilkkatestini jälkeen, jolloin kristityt ylittivät reiluudessa odotukseni. Siinä saattaa syntyä toiveita, että vittuilu kantaa hedelmää, tai että pian sille ei enää ole mitään tarvetta. Jolkkosen olemassaolo toki kertoo että vielä on.
Tästä katsoen on outoa, että Suomi ei ole pärjännyt kovin hyvin. Yhtenä selityksenä
ilmiölle on se, että selvitys tutki lainsäädäntöä ja tuomioita. Huomio
selittänee miksi Suomi ei ole paras paikka olla ateisti. Täällä on
käytössä jumalanpilkkalaki, joka on varmasti pudottanut pisteitä enemmän
kuin ateistien elämänlaatua.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ali. Näytä kaikki tekstit
perjantai 13. joulukuuta 2013
lauantai 22. joulukuuta 2012
(Yhteis)vastuusta ja sen pakoilusta ~ Uskonto ilman ateisteja on uskonnonvapautta ilman uskonnonvastuuta
"Takkiraudan" näkemys kouluampujien ja yhteiskuntarakenteiden yhteydestä on erikoinen ; "Syyllisiä tapahtuneeseen eivät ole liian höllät aselait. Syyllisiä eivät ole väkivaltaiset videopelit. Syyllinen ei ole sekularisaatio. Syyllisiä olemme me kaikki - tai siis ne newtownilaiset, jotka ajoivat Adamin siihen pisteeseen, että hän pimahti." Tämän vastapuolella taas on esitys joka on päinvastaista viestiä. Siinä joukkosurmat nähdään nimenomaan yksilön omina rikoksina. "Kyynisenä ja nykymenoon vittuuntuneena ajattelijana luulen, että suurin syyllinen murhaan on tietenkin tuo NILKKI itse , joka painaa liipasinta, vaikka tähtäimessä olisi pikkuinen lapsi. Teon taustoja voisi sitten miettiä nanomillin verran ja todeta, että nyky-yhteiskunnan arvojen murentuessa ja "jumalan kuollessa" jotkut kusipäät nostavat itsensä jumaliksi ja kostavat pahan olonsa viattomille sivullisille ja jopa lapsille."
Molemmat ovat tavallaan ymmärrettäviä. Takkiraudassa korostetaan sitä, miten teoilla on seurauksia. Ja ihmisillä on jonkinlainen vastuu näistä. Toinen puoli taas korostaa yksilön vastuuta omista teoista, eli kuvaa jossa ihmisellä on vapaa tahto tai muuten vastuu omista tekemisistään. ; Pohjimmiltaan tämä näyttäytyykin politiikasta tuttuna vääntönä jossa vasemmisto korostaa yhteiskunnan rakenteita ja oikeisto taas yksilöiden omia tekoja. Niissä molemmissa on omalla tavallaan järkeä. [Takkiraudassa tosin korostetaan yhteisöä, joka ei ole sama kuin yhteiskunta, vaan on enemmän konkreettisempi ihmisen elinpiiri.]
Itse en kuitenkaan näe että yhteisö on syyllinen joukkomurhiin. Sen sijaan kiusaajat ovat syyllisiä kiusaamiseen ja sivustakatsojat ovat syyllisiä "heitteellejättöön" ; Moni ihminen ajattelee että passiivisuus ei ole aktio. Se on kuitenkin aina valinta. Suomen lainsäädäntö tunteekin sen, että jos esimerkiksi jättää ensiavun tekemättä, on syyllinen. Passiivisuus on joskus tuomittavaa, koska valinta aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä on ihmisellä. Ja tästä vastuusta ei voi pestä käsiään. Jokainen sivustakatsoja on syyllinen tähän. Samoin joka ikinen kiusaaja on syyllinen kiusaamiseen. (Sen sijaan vain ne kiusaajat joiden kohde "sattuu pimahtamaan" eivät muutu korostetusti syyllisiksi. Vastuu ei ole lottoa joka riippuu muiden ihmisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.)
Syyseuraussuhteita analysoidessa on hyvä huomata, että vastuu on hyvin omituinen. Suomessa on tilastotietojen mukaan peruskoulussa 522 400 oppilasta. Jos ne jaetaan peruskoulujen määrällä (2719 kpl) saadaan yhteen kouluun pyöreästi 192 oppilasta. Käytännössä jokaisessa koulussa kiusataan, ja yleensä kiusaamisen ytimessä on "pienryhmä", "kourallinen ikäviä tyyppejä". Joukkosurmien kuolonuhrien määrä on toki ikävä, mutta on itse asiassa kahden käden sormilla laskettavissa. Kun vastuu näistä jaetaan kiusaamisiin, ei ole vaikeaa arvioda että kiusaamisen syyseuraus surmaamiseen on joka tapauksessa melko heikko. On selvää että kiusaajaa ei voida saattaa vastuulle muusta kuin kiusaamisesta. Tämä on korostettua myös sivustakatsojille, jotka eivät toimi vaikka voisivat.
Tämä kannanotto korostaa sitä että olen pohjimmiltani individuaalin vastuun ystävä. Vastuu usein delegoidaan ryhmälle. Esimerkiksi sivustakatsoja kiistää syyllisyytensä koska oli vain osa ryhmää eikä auttaminen ole hänestä velvollisuus. (Kun ei ole pakko, niin tekemättä jättäminen ei ole heistä pahuutta. Mielenkiintoinen etiikka heillä ; "Tottelin vain käskyjä" -sanoi se natsivainaakin.) Yhteisö on tekosyy. Yhteisö hakee koheesiota nappaamalla ihmisiä kiinni heidän vastuustaan ja yrittämällä ottaa sen itselleen. Tämän jälkeen etiikka on vain sääntöjen mukaan elämistä. Seurauksena on helposti se, että poikkeavia tylytetään. (Tämä vie minut miltei aika lähelle Takkirautaa, tosin mielestäni olen tässä maltillisempi. Tämä kokemus siitä että ei ole ekstreemi friikki on harvinainen ja hellin sitä sydämessäni.)
Tästä on hyvä mennä ateismiin. "Takkiraudassa" korostetaan että ateisteja vainotaan oikeasti monissa maissa. Hänen reagointinsa on huomauttaa että jos ateisteja kiusataan, niin he makaavat kuin petaavat, koska islam on paha. "Ateistien olisi pitänyt tietää mikä on islamin oikea karva. Heidän olisi pitänyt tietää että islamilaisissa maissa jumalattoman osa on todella tukala. Heidän olisi pitänyt tietää, että uskonto ei ole yksilöä vaan yhteiskuntaa varten ja se on meemipleksi, jolle on oma memeettinen lokeronsa. Heidän olisi pitänyt tietää, että uskonnoton yhteiskunta ei ole mitään muuta kuin memeettinen tyhjiö, joka odottaa vain täyttymistään. Ja heidän myös olisi pitänyt tietää että uskonnonvastainen työ, silloin kun se luo tietä islamisaatiolle, on käytännössä omaan jalkaan ampumista." Tämän suhde kouluampumisiin on tietysti kahtalainen. Voidaan nähdä että Takkirauta antaa uskonnolle synninpäästön ja antaa sen tylyttää yksilöitä. Tässä mielessä hän antaa kouluampujille enemmän sympatiaa kun ateisteille. (Vaikka heidän tekonsa ovat hyvin eritasoisia.) Toisaalta voidaan nähdä että Takkirauta delegoi kaikessa vainossa vastuun uhrille. Eli jos kiusattu kouluampuja ampuu, niin ammuttu on maannut niinkuin on pedannut. Ja jos sivustakatsojan, niin mitäs sivutsakatsoi. Ja jos lapsen, niin mitäs syntyi vanhemmille jotka kuuluvat yhteisöön jonka tapana on tylyttää.
Tässä en voi muuta kun palauttaa muistiin sitä, että sääliö on syyllinen heitteellejättöön ja ampuja on syyllinen (joukko)murhaan. On aivan selvää että molemmat ovat syyllisiä. Mutta aivan yhtä selvää on että toinen on syyllisempi kuin toinen. Ja että mittasuhteet eivät ole enää samalta planeetalta. ; Eli ateisti on kenties syyllinen provokatiiviseen puheeseen, epäkohteliaisuuteen, vittuiluun. Johonkin joka loukkaa esimerkiksi muslimeita syvästi.
Kuitenkin tässä näkyy selvästi että Ruukinmatruuna ei ole katsonut ateismia kovin tarkasti. Hän selittää ateismin aivan suoraan "Ateisteille islam on ollut aina jotain ihqua kun taas kristinusko on ollut se pahapahapaha." En sano muuta kuin että fatwaenvy on naurettavan paska heitto. Sen esittäminen ja kohdistaminen uusateisteihin vie sanojaltaan täyden uskottavuuden.
Uusateismi on nimittäin hyvin vahvasti erilaista kuin se ateismi, joka oli muodissa tuossa 10-20 -vuotta sitten. Sillon ateisteja kuvasi vasemmistolaisuus, joka on sittemmin muuntunut vihervasemistolaisuudeksi. Tässä vähemistöasemassa oli merkitystä. Islamiin suhtauduttiin paremmin koska se oli vähemmistöä. Siinä missä vihervasemmistolainen ateisti on humanisti-postmodernisti, joka ajaa moniäänisyyttä ja suurten kertomusten kuolemaa, on uusateisti sekularisti-skientisti, joka ajaa enemmänkin sitä että uskontojen julkista näkyvyyttä vähennetään ja tehdään siihen osallistumisesta jotain johon ei ole pakko osallistua, eli johon voi halutessaan ottaa osaa. ~ Internet nähdään tässä äärimmäiseksi sananvapauden paikaksi, logiikalla että minnekään ei tarvitse väkisin mennä lukemaan. Tosimaailmassa taas korostuu poliittinen korrektius joka voi olla jopa hieman ylilyövää, sillä uusateistit tekevät Jeesuslauluista symbolin uskonnon vallalle.
Uusateistit ovat nimenomaan olleet hyvinkin kriittisiä islamille. Esimerkiksi uusateismin epävirallinen Suomen keulakuva, Jussi K. Niemelä, on ollut äkäinen islamiin liittyvistä asioista ympärileikkauksista uskonnolliseen vainoamiseen. Sam Harrista taas ei voi jyrkkyydessään edes ymmärtää ilman islamvihaa ; Häneen vaikuttaa ensi sijassa 9/11 -terrori-iskut jotka näyttävät hänestä uskontojen pahuuden. Se, että tätä ei huomaa kertoo siitä että kritisoidaan aihetta jonka ilmiöitä ja virtauksia ei ymmärretä.
1: Jos uusatemissa on jokin kaksoisstandardi ja uskontojen eri tavalla kohtelu, niin se on kyllä hyvin vahvasti idän suuntan kallellaan. Aika monista ateisteista buddhalaisuus, taolaisuus ja muu itämainen ja cool japan ovat ihquja. Itse asiassa en ole lukenut uusateismikirjaa jossa islamia ei olisi jossain paikoissa kritisoitu vahvastikin. Jopa uskontovihaisena ja islamfoobikkona pidetty Pat Condell on kuvastanut buddhalaisuutta miltei ystävällisestä (joskin buddhalaisuuden teologian kannalta hieman väärin) että "Buddhism. Religion with no god. Magnificent. Like religion with no walls." Condellin aggressiotyyppi taas on sen verren huolestuttava, että en usko että hän kykenee tuota kauniimpaan uskovaisen kohteluun. ; Itse asiassa väitän että jos otetaan yhteiskunnallinen merkitsevyys huomioon, islamkritiikin osuus uusateistien uskontokritiikissä on korostettua ; Sitä tehdään enemmän kuin pelkkien islamistejen prosentuaalisesta lukumäärästä voisi arvata. Islam näyttäytyy Harrisin ja muiden kautta helposti itsemurhaterrorismin, kunniamurhien, pippelin ja pimpan silpomisen summana eikä oikein muuna. En tiedä miksi tämä ei ole Takkiraudalle "riittävästi", ja jos ei ole niin mitä pitäisi tehdä että olisi..
Toinen asia joka on huomattavaa on se, että kun vasemmistolaisuus on poliittista, on uusateismi leimallisemmin skientististä. Tämä on johtanut siihen että tärkein syy olla ateisti ei ole se, että kristityt ovat pahoja. Uusateismi on keskittynyt pelkästään siihen onko rationaalista olla ateisti. Tässä evidentialistiset jumalatodistukset ovat se, mihin keskitytään koska vain niillä on relevanssia. Uuateismilla ei ole "pelisilmää" koska he eivät tavoittele poliittista valtaa. Se ei ole teknisesti katsoen edes käännyttämisliike, se on enemmänkin julistusliike. Kauneimmillaan, tosin tilassa joka tapahtuu aivan liian harvoin, se on tiedostamisliike. Uusateistit eivät tavoittele mitään ateistista maailmanjärjestystä.
Se, mitä ateismin arvotyhjiöön sitten kuuluu, niin kysymys onkin seuraava; Jos ateismin syvin ydin on fatwakateudesta johtuva islamin varominen ja kritiikin keskittäminen kristinuskoon, niin miksi islamissa vainotaan ateisteja? Islamilainen julmuus on tässä tietysti syy. Mutta aivan yhtä tärkeää on kysyä, että jos ateismi on "memeettinen tyhjiö", niin miksi meillä on Hirsi Ali? Hän on luopunut islamista ja kritisoi tätä. Uusateisteille Hirsi Ali on hyvin tunnettu ja toistettu hahmo, hän on henkilö jonka tietäminen ja liittäminen uusateismin yhteyteen on relevanttia. ; Syynä on juuri se, että ateistit tietävät. Ateistejen perussanomaan kuuluu se, että uskonnottomia kiusataan, suomessakin. Tämä ei suinkaan hiljennä heitä. Päinvastoin, tämä on heistä syy nousta kapinaan. Ateismin kohdalla skientismi on tuonut nimittäin mukanaan - minun makuuni hieman pömpöösin - Totuuden. Ja tätä he ovat valmiita puolustamaan. Ateistejen koheesioon riittää identiteetti ja vastustaja, ei siihen Jumalaa tarvita. He eivä taistele yhteiskunnallisen vallan vaan . Siksi uusateistien strategiaa ei voikaan ymmärtää manipulaation ja vallantavoittelun keinoin, vaan on katsottava että he puolustavat ihmisen lupaa omaan etiikkaan yhteisön painostuksesta huolimatta - toisin kun esimerkiksi käännytyskristillisten, joiden toimia ei voi oikeastaan edes ymmärtää ilman näitä kahta klikkiä.
1: Tämä on juuri sitä heimohenkisyyttä joka ihmisissä on Takkiraudan mukaan väistämättä, ja jonka kanssa pitäisi vain elää. "Tuo "heimolaisuus" on ihmiselle lajityypillistä käyttäytymistä. Deal with that." Onkin yllättävää että Takkirauta on niin toistetun mutta psykologisesti aivan arvottoman homo religiosus+arvotyhjiö -skeidan pauloissa että ei tajua että koheesio ajaa ateistit puolustamaan toisiaan, sillä ytimessä on vapauden ja totuuden pömpöösit arvot. Takkirauta näkee vain että uskontokritiikki on yhteisöä vastaan käyvää yksilöllistymistä eli pahuutta. Korjaan. "Eikä ainoastaan epäkohteliasta, vaan yhteisön kannalta omaan jalkaan ampumista." ja että "Ateismi ja liberalismi johtavat väistämättä hedonismiin. Ja mitä tyhmemmästä ihmisestä on kyse, sitä varmemmin."
Uusateistit ottavat yhteisvastuuta. Heillä on sisäinen koheesio. Islamkriitikot tekevät hommaa henkensä uhalla. Vainoja tapahtuu koska he eivät suostu "pysymään kaapissa" ja teeskentelemään islaminuskoisia. Onkin ihmeellistä että miksi Takkirauta ei tässä kohden mieti sitä että jos yhteisöllä on vastuu, niin eikö vihainen ateisti täällä kristillisessä yhteiskunnassakin sitten delegoi sitä vastuutaan uskovaisille? Tai että jos ateismi on vain memeettinen tyhjiö, miksi sen Kertomus saa ihmiset ajautumaan marttyyreiksi? Miksi ateistit metelöivät että heitä kiusataan, jos he ovat hedonisteja jotka voisivat hiljentyä ja päästä paremmin rauhaan antamalla yhteisölle periksi?
Nähdäkseni uskovaisuus onkin ryhmäkuria jossa meempileksi ylläpitää yhteisöä. Poikkeavia kiusataan. Suomessakin. Its asiassa näkisin että sekä fundamentalistikristityt, maahanmuuttajaislamistit, homoseksuaalit, ateistit ja vastaavat ovat yhdessä veneessä siinä että yhteisölle he ovat marginaalia ja toinen. (Buddhalaiset vähemmän!) Ateistit luovat kiusattujen yhteisön, joka hoitaa niitä puolustamisn ja auttamisen ja yhteisvastuun henkeä jota kristityt eivät ainakaan minun kokemusteni mukaan harjoita. Kristityt taktikoivat ja alistuvat yhteisölle ja ovat sääliöitä.
Ateistejen kohdalle voidaan sanoa karusti se, että ateistejen itsepuolustus kiusaamista vastaan on uskovaisten toimesat määritelty kiusaamiseksi.
1: Koulukiusattuihin liitetään usein omituinen teema jossa kiusaaja on aggressiota ja kiusattu on pasifisti joka rohkeasti puolustaa ideaaliaan. Se ei valitettavasti mene näin. Itse olin toki aluksi "toisen posken kääntäjä", eli en puolustautunut. Olin oikein tunnettu tästä "pasifistisuudesta". Sittemmin tilanne muuttui, mutta sillä ei ole väliä. Kiusattu on nimittäin enemmänkin puolustuskyvytön. Hän ei voi vaan ruveta supersankariksi ja piestä kolmea tyyppiä kerralla. (Tämä vaatisi useiden vuosien aktiivisen itsepuolustustreenin. Ja jos tämä on, ei yleensä ole enää niin nuori että koulukiusaaminen olisi relevantti osa omaa elämän riskipotentiaalia.) Kiusatun pasifismi ei merkitse, koska hänellä ei ole valtaa vaikuttaa mihinkään. Koulukiusaajat lisäksi tuppaavat valittaa itsepuolustuksesta ; Itsekin kävin kerran jälki-istunnossa kuuntelemassa höpöjä koska purin yhtä kiusaajaa. Ei ollut rangaistus. Kaduttaa lähinnä se, että maistui pahalta ääliö. Sai minkä ansaitsin. Paitsi en saanut mitalia, mutta näin muuten.
2: Ateistejen kohdalla tilanne onkin juuri se, että ensin ateisti haastetaan ja tätä isketään raamatulla ja jumalatodistuksella päähän. Mutta sitten kun hän debatoi jumalatodistuksia vastaan, paikalle saapuu korskea pro-hengellinen joka korostaa että Jumalan olemassaolo ei ole relevanttia vaan se että se tukee yhteisöä koska muuten arvotyhjiö. Kun tätä vastaan puolustetaan sillä tosiasialla, että uskonto ei ole historialtaan mikään etiikan riemuvoitto, tätä nähdään kauheutena ja ilkeytenä. Ja kun näyttää että vainoa tapahtuu, korskeasti ilmoitetaan että ateistit saavat kostoa koska ovat häijyjä. Eli koska ateistit kiusaavat, voittaessaan ärsyttävästi uskovaiset debatissa sekä siitä että voiko ateisti olla rationaalinen että siitä voiko ateisti olla eettinen.
"Tiedemies" lausuu tämän idean "Takkiraudalle" melko tiiviisti;
"Mielekkäintä on lähteä määritelmästä, jonka mukaan ateismi on sitä, että ihminen ei usko jumaliin ja myöntää tämän. Tällaisella määritelmällä ei ole juuri minkäänlaista poliittista ulottuvuutta. Tottakai osa ateisteista on aktiivisia ja haluaa esimerkiksi että yhteiskunnassa ateismin myöntäminen olisi hyväksyttävää ja sallittua.
Näin ei kuitenkaan ole. Edes Suomessa ei ateismin tunnustamista pidetä hyvänä käytöksenä, vaan jos joku sanoo olevansa ateisti julkisesti, tätä pidetään loukkaavana ja epäasiallisena. Niin kauan kun ihmiset suhtautuvat tällä tavalla, niin itku ja poru siitä, että "ateistit kiusaavat yhyy yhyy" on naurettavaa ja lapsellista. Sen suhtautumisen myötäileminen on yksinkertaisesti raukkamaista.
Se on suunnilleen samantasoista kuin taannoin sivusta seuraamani tilanne eräässä naapurustossa Suomessa. Kadun varressa asui pikkuvanha poika, ehkä 6 tai 7 vuotias, joka oli kiinnostunut Pokemoneista ja Star Warsista tms. noin 2-3 vuotta vanhemmat pojat kiusasivat pienempää poikaa ja kun tämä onnistuneesti (ja ikäänsä nähden nokkelasti) aukoi näille päätä, nämä juoksivat kotiin kertomaan vanhemmille että poika kiusaa.
Ateistien haukkuminen on samanlaista. Otetaan valtiovalta, kirkko, armeija jne, jotka ovat täynnä uskonnollisia rituaaleja ja indoktrinaatiota. Yksilö pistää sen verran hanttiin että toteaa että ei oikein näe touhussa mitään järkeä, niin alkaa kauhea silmien pyörittely, käsien vääntely, hiusten harominen ja hammasten kiristely siitä, miten huonotapainen ja hyökkäävä tämä yksilö on."
Suomessa uskonnonvapaus onkin siinä tolalla, että joukkoampujille on helpompi antaa sympatiaa. Autismi on kouluampujille lievennys joka kertoo että yhteisö piinaa vammaista, ja että yhteisöt ovat julmia kiusaamiskoneita jotka tuottavat koululaitosten kaltaisia "lasten vankiloita". Ateistejen "poliittinen pelisilmättömyys" liitetään Takkiraudalla myös aina nimenomaan autistisuuteen. Ateisteille ei kuitenkaan anneta samoja joustoja kuin kouluampujulle. ~ Takkirauta ei ole tässä asenneilmapiirissä yksin ; Valtavalle määrälle ihmisistä murha voidaan antaa anteeksi katumisella. Ateismi taas on vakava rikos. Eikä Pyhän Hengen pilkkaa saa anteeksi edes katumalla.
Mutta tässä sitä pidetään huonona piirteenä, näin siitä huolimatta että esimerkiksi kirkossakäymisestä ja uskonnollisiin juhliin osallistumisesta on tehty yhteisöön kuulumisen kannalta relevantteja, jonne pitää mennä. Tämä ei lopu peruskouluun, vaan jatkuu aikuisiällä tilanteissa joissa on mietittävä kannanottoja vaikkapa häihin ja ystävien kastejuhliin. Usein kysymys on siitä mikä on kohteliasta eikä se, tuhoaako yksi talo ja virsi mielenterveyden. Kysymys on siitä että jos uskontoon vetoaa tämä nähdään toimeksi jossa ihmisestä ei välitetä, eli vastakkain ei ole ideologia ja yhteisö vaan ideologia ja ystävät tai ideologia ja perhe. Näitä valintoja ei ole kiva tehdä.
Ja haluan korostaa peräti sitä että nämä valinnat ovat vaikeita koska niissä on priorisoitava arvostamiensa asioiden väliltä. Ateisti ei siis ole mikään ääri-individualisti joka haistattaa muille ihmisille. (Paitsi uskovaisten märissä fantasioissa. Tosin tämä taitaa olla ainut tapa jolla allekirjoittanut pääsee osaksi kenenkään märkiä unelmia.) Se, miten uskonnottoman ja kristityn eläminen nyky-yhteiskunnassa eroaa onkin juuri tässä. Uskovaiset pääsevät kokemaan tätä lähinnä jos ovat lääkäreitä jotka joutuvat aborttitilanteeseen. He joutuvat valitsemaan työn ja uskon väliltä. Metelistä kuunnellen tämä on aivan kauhiaa. Uskonnottomalle priorisointi on oleellinen osa elämää. Koulun joulukirkossa on valittava "oma vakaumus vai koulun sosiaalinen piiri". Kaverien häissä joutuu miettimään "oma vakaumus vai ystävän rakkauden julkitunnustamisessa läsnäolo". Kaverin lasten kastajaisissakin joutuu miettimään "oma vakaumus vai kunnia olla kummina ja täten merkittäväksi kaveriksi tunnustautuminen". Uskonnoton joutuu valitsemaan. Kristitylle maailma on tehty sellaiseksi että syvä valintaa ei tule vastaan. Uskovaisena sitä joutuu kohtaamaan korkeintaan kiusauksia - ja näistä ei uskonnotonkaan pääse irti.
Kirjoittaja on agnostikko. Peräti fundamentalistiagnostikko. Hän on elänyt kristityn elämää ja huomannut että kristityt eivät oikeasti tue edes omiaan, toisin kuin ateistit. Hän ei ole ateisti koska hän näkee uusateismin ainoan arvon siinä miten he kritisoivat muita. En näe ateismin "pihviä", eli sitä mikä ateismissa on onnistunutta ateismin puolustamista. (Karkeasti ; Ateistit ovat hyviä näyttämään miten eiateistit ovat väärässä, mutta eivät sitä miten ateistit itse ovat oikeassa.) Hän ei ole kohdannut ateistejen kohdalta syrjintää edes kristittynä, tai nykyään agnostikkona. Uskovaisten ns. "kyseenalaistelu-haastaminen-pahana pitäminen" sen sijaan on agnostikon elämässä arkipäivää. (Joka tulee ihmisten ensireaktiona vastaan joka ikinen kerta kun vakaumuksen joko itse ilmituo tai se tulee muuta kautta selväksi.) Samoin kuin se, että jos uskovaisten kyvyt ylittävään perusteluun alkaa ja heidän argumenttinsa päihittää, on reagointina suuttumus siitä miten häijy sitä on. Hän on tehnyt tästä niin karun loppupäätelmän että jos hänet tuomitaan häijyksi joka tapauksessa, voi sitä sitten saman tien olla häijy. Kun tuomio on kerran joka tapauksessa sama, voi siitä sitten edes nauttia niistä pahuuden tuomista hedelmistä.
Molemmat ovat tavallaan ymmärrettäviä. Takkiraudassa korostetaan sitä, miten teoilla on seurauksia. Ja ihmisillä on jonkinlainen vastuu näistä. Toinen puoli taas korostaa yksilön vastuuta omista teoista, eli kuvaa jossa ihmisellä on vapaa tahto tai muuten vastuu omista tekemisistään. ; Pohjimmiltaan tämä näyttäytyykin politiikasta tuttuna vääntönä jossa vasemmisto korostaa yhteiskunnan rakenteita ja oikeisto taas yksilöiden omia tekoja. Niissä molemmissa on omalla tavallaan järkeä. [Takkiraudassa tosin korostetaan yhteisöä, joka ei ole sama kuin yhteiskunta, vaan on enemmän konkreettisempi ihmisen elinpiiri.]
Itse en kuitenkaan näe että yhteisö on syyllinen joukkomurhiin. Sen sijaan kiusaajat ovat syyllisiä kiusaamiseen ja sivustakatsojat ovat syyllisiä "heitteellejättöön" ; Moni ihminen ajattelee että passiivisuus ei ole aktio. Se on kuitenkin aina valinta. Suomen lainsäädäntö tunteekin sen, että jos esimerkiksi jättää ensiavun tekemättä, on syyllinen. Passiivisuus on joskus tuomittavaa, koska valinta aktiivisuuden ja passiivisuuden välillä on ihmisellä. Ja tästä vastuusta ei voi pestä käsiään. Jokainen sivustakatsoja on syyllinen tähän. Samoin joka ikinen kiusaaja on syyllinen kiusaamiseen. (Sen sijaan vain ne kiusaajat joiden kohde "sattuu pimahtamaan" eivät muutu korostetusti syyllisiksi. Vastuu ei ole lottoa joka riippuu muiden ihmisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.)
Syyseuraussuhteita analysoidessa on hyvä huomata, että vastuu on hyvin omituinen. Suomessa on tilastotietojen mukaan peruskoulussa 522 400 oppilasta. Jos ne jaetaan peruskoulujen määrällä (2719 kpl) saadaan yhteen kouluun pyöreästi 192 oppilasta. Käytännössä jokaisessa koulussa kiusataan, ja yleensä kiusaamisen ytimessä on "pienryhmä", "kourallinen ikäviä tyyppejä". Joukkosurmien kuolonuhrien määrä on toki ikävä, mutta on itse asiassa kahden käden sormilla laskettavissa. Kun vastuu näistä jaetaan kiusaamisiin, ei ole vaikeaa arvioda että kiusaamisen syyseuraus surmaamiseen on joka tapauksessa melko heikko. On selvää että kiusaajaa ei voida saattaa vastuulle muusta kuin kiusaamisesta. Tämä on korostettua myös sivustakatsojille, jotka eivät toimi vaikka voisivat.
Tämä kannanotto korostaa sitä että olen pohjimmiltani individuaalin vastuun ystävä. Vastuu usein delegoidaan ryhmälle. Esimerkiksi sivustakatsoja kiistää syyllisyytensä koska oli vain osa ryhmää eikä auttaminen ole hänestä velvollisuus. (Kun ei ole pakko, niin tekemättä jättäminen ei ole heistä pahuutta. Mielenkiintoinen etiikka heillä ; "Tottelin vain käskyjä" -sanoi se natsivainaakin.) Yhteisö on tekosyy. Yhteisö hakee koheesiota nappaamalla ihmisiä kiinni heidän vastuustaan ja yrittämällä ottaa sen itselleen. Tämän jälkeen etiikka on vain sääntöjen mukaan elämistä. Seurauksena on helposti se, että poikkeavia tylytetään. (Tämä vie minut miltei aika lähelle Takkirautaa, tosin mielestäni olen tässä maltillisempi. Tämä kokemus siitä että ei ole ekstreemi friikki on harvinainen ja hellin sitä sydämessäni.)
Tästä on hyvä mennä ateismiin. "Takkiraudassa" korostetaan että ateisteja vainotaan oikeasti monissa maissa. Hänen reagointinsa on huomauttaa että jos ateisteja kiusataan, niin he makaavat kuin petaavat, koska islam on paha. "Ateistien olisi pitänyt tietää mikä on islamin oikea karva. Heidän olisi pitänyt tietää että islamilaisissa maissa jumalattoman osa on todella tukala. Heidän olisi pitänyt tietää, että uskonto ei ole yksilöä vaan yhteiskuntaa varten ja se on meemipleksi, jolle on oma memeettinen lokeronsa. Heidän olisi pitänyt tietää, että uskonnoton yhteiskunta ei ole mitään muuta kuin memeettinen tyhjiö, joka odottaa vain täyttymistään. Ja heidän myös olisi pitänyt tietää että uskonnonvastainen työ, silloin kun se luo tietä islamisaatiolle, on käytännössä omaan jalkaan ampumista." Tämän suhde kouluampumisiin on tietysti kahtalainen. Voidaan nähdä että Takkirauta antaa uskonnolle synninpäästön ja antaa sen tylyttää yksilöitä. Tässä mielessä hän antaa kouluampujille enemmän sympatiaa kun ateisteille. (Vaikka heidän tekonsa ovat hyvin eritasoisia.) Toisaalta voidaan nähdä että Takkirauta delegoi kaikessa vainossa vastuun uhrille. Eli jos kiusattu kouluampuja ampuu, niin ammuttu on maannut niinkuin on pedannut. Ja jos sivustakatsojan, niin mitäs sivutsakatsoi. Ja jos lapsen, niin mitäs syntyi vanhemmille jotka kuuluvat yhteisöön jonka tapana on tylyttää.
Tässä en voi muuta kun palauttaa muistiin sitä, että sääliö on syyllinen heitteellejättöön ja ampuja on syyllinen (joukko)murhaan. On aivan selvää että molemmat ovat syyllisiä. Mutta aivan yhtä selvää on että toinen on syyllisempi kuin toinen. Ja että mittasuhteet eivät ole enää samalta planeetalta. ; Eli ateisti on kenties syyllinen provokatiiviseen puheeseen, epäkohteliaisuuteen, vittuiluun. Johonkin joka loukkaa esimerkiksi muslimeita syvästi.
Kuitenkin tässä näkyy selvästi että Ruukinmatruuna ei ole katsonut ateismia kovin tarkasti. Hän selittää ateismin aivan suoraan "Ateisteille islam on ollut aina jotain ihqua kun taas kristinusko on ollut se pahapahapaha." En sano muuta kuin että fatwaenvy on naurettavan paska heitto. Sen esittäminen ja kohdistaminen uusateisteihin vie sanojaltaan täyden uskottavuuden.
Uusateismi on nimittäin hyvin vahvasti erilaista kuin se ateismi, joka oli muodissa tuossa 10-20 -vuotta sitten. Sillon ateisteja kuvasi vasemmistolaisuus, joka on sittemmin muuntunut vihervasemistolaisuudeksi. Tässä vähemistöasemassa oli merkitystä. Islamiin suhtauduttiin paremmin koska se oli vähemmistöä. Siinä missä vihervasemmistolainen ateisti on humanisti-postmodernisti, joka ajaa moniäänisyyttä ja suurten kertomusten kuolemaa, on uusateisti sekularisti-skientisti, joka ajaa enemmänkin sitä että uskontojen julkista näkyvyyttä vähennetään ja tehdään siihen osallistumisesta jotain johon ei ole pakko osallistua, eli johon voi halutessaan ottaa osaa. ~ Internet nähdään tässä äärimmäiseksi sananvapauden paikaksi, logiikalla että minnekään ei tarvitse väkisin mennä lukemaan. Tosimaailmassa taas korostuu poliittinen korrektius joka voi olla jopa hieman ylilyövää, sillä uusateistit tekevät Jeesuslauluista symbolin uskonnon vallalle.
Uusateistit ovat nimenomaan olleet hyvinkin kriittisiä islamille. Esimerkiksi uusateismin epävirallinen Suomen keulakuva, Jussi K. Niemelä, on ollut äkäinen islamiin liittyvistä asioista ympärileikkauksista uskonnolliseen vainoamiseen. Sam Harrista taas ei voi jyrkkyydessään edes ymmärtää ilman islamvihaa ; Häneen vaikuttaa ensi sijassa 9/11 -terrori-iskut jotka näyttävät hänestä uskontojen pahuuden. Se, että tätä ei huomaa kertoo siitä että kritisoidaan aihetta jonka ilmiöitä ja virtauksia ei ymmärretä.
1: Jos uusatemissa on jokin kaksoisstandardi ja uskontojen eri tavalla kohtelu, niin se on kyllä hyvin vahvasti idän suuntan kallellaan. Aika monista ateisteista buddhalaisuus, taolaisuus ja muu itämainen ja cool japan ovat ihquja. Itse asiassa en ole lukenut uusateismikirjaa jossa islamia ei olisi jossain paikoissa kritisoitu vahvastikin. Jopa uskontovihaisena ja islamfoobikkona pidetty Pat Condell on kuvastanut buddhalaisuutta miltei ystävällisestä (joskin buddhalaisuuden teologian kannalta hieman väärin) että "Buddhism. Religion with no god. Magnificent. Like religion with no walls." Condellin aggressiotyyppi taas on sen verren huolestuttava, että en usko että hän kykenee tuota kauniimpaan uskovaisen kohteluun. ; Itse asiassa väitän että jos otetaan yhteiskunnallinen merkitsevyys huomioon, islamkritiikin osuus uusateistien uskontokritiikissä on korostettua ; Sitä tehdään enemmän kuin pelkkien islamistejen prosentuaalisesta lukumäärästä voisi arvata. Islam näyttäytyy Harrisin ja muiden kautta helposti itsemurhaterrorismin, kunniamurhien, pippelin ja pimpan silpomisen summana eikä oikein muuna. En tiedä miksi tämä ei ole Takkiraudalle "riittävästi", ja jos ei ole niin mitä pitäisi tehdä että olisi..
Toinen asia joka on huomattavaa on se, että kun vasemmistolaisuus on poliittista, on uusateismi leimallisemmin skientististä. Tämä on johtanut siihen että tärkein syy olla ateisti ei ole se, että kristityt ovat pahoja. Uusateismi on keskittynyt pelkästään siihen onko rationaalista olla ateisti. Tässä evidentialistiset jumalatodistukset ovat se, mihin keskitytään koska vain niillä on relevanssia. Uuateismilla ei ole "pelisilmää" koska he eivät tavoittele poliittista valtaa. Se ei ole teknisesti katsoen edes käännyttämisliike, se on enemmänkin julistusliike. Kauneimmillaan, tosin tilassa joka tapahtuu aivan liian harvoin, se on tiedostamisliike. Uusateistit eivät tavoittele mitään ateistista maailmanjärjestystä.
Se, mitä ateismin arvotyhjiöön sitten kuuluu, niin kysymys onkin seuraava; Jos ateismin syvin ydin on fatwakateudesta johtuva islamin varominen ja kritiikin keskittäminen kristinuskoon, niin miksi islamissa vainotaan ateisteja? Islamilainen julmuus on tässä tietysti syy. Mutta aivan yhtä tärkeää on kysyä, että jos ateismi on "memeettinen tyhjiö", niin miksi meillä on Hirsi Ali? Hän on luopunut islamista ja kritisoi tätä. Uusateisteille Hirsi Ali on hyvin tunnettu ja toistettu hahmo, hän on henkilö jonka tietäminen ja liittäminen uusateismin yhteyteen on relevanttia. ; Syynä on juuri se, että ateistit tietävät. Ateistejen perussanomaan kuuluu se, että uskonnottomia kiusataan, suomessakin. Tämä ei suinkaan hiljennä heitä. Päinvastoin, tämä on heistä syy nousta kapinaan. Ateismin kohdalla skientismi on tuonut nimittäin mukanaan - minun makuuni hieman pömpöösin - Totuuden. Ja tätä he ovat valmiita puolustamaan. Ateistejen koheesioon riittää identiteetti ja vastustaja, ei siihen Jumalaa tarvita. He eivä taistele yhteiskunnallisen vallan vaan . Siksi uusateistien strategiaa ei voikaan ymmärtää manipulaation ja vallantavoittelun keinoin, vaan on katsottava että he puolustavat ihmisen lupaa omaan etiikkaan yhteisön painostuksesta huolimatta - toisin kun esimerkiksi käännytyskristillisten, joiden toimia ei voi oikeastaan edes ymmärtää ilman näitä kahta klikkiä.
1: Tämä on juuri sitä heimohenkisyyttä joka ihmisissä on Takkiraudan mukaan väistämättä, ja jonka kanssa pitäisi vain elää. "Tuo "heimolaisuus" on ihmiselle lajityypillistä käyttäytymistä. Deal with that." Onkin yllättävää että Takkirauta on niin toistetun mutta psykologisesti aivan arvottoman homo religiosus+arvotyhjiö -skeidan pauloissa että ei tajua että koheesio ajaa ateistit puolustamaan toisiaan, sillä ytimessä on vapauden ja totuuden pömpöösit arvot. Takkirauta näkee vain että uskontokritiikki on yhteisöä vastaan käyvää yksilöllistymistä eli pahuutta. Korjaan. "Eikä ainoastaan epäkohteliasta, vaan yhteisön kannalta omaan jalkaan ampumista." ja että "Ateismi ja liberalismi johtavat väistämättä hedonismiin. Ja mitä tyhmemmästä ihmisestä on kyse, sitä varmemmin."
Uusateistit ottavat yhteisvastuuta. Heillä on sisäinen koheesio. Islamkriitikot tekevät hommaa henkensä uhalla. Vainoja tapahtuu koska he eivät suostu "pysymään kaapissa" ja teeskentelemään islaminuskoisia. Onkin ihmeellistä että miksi Takkirauta ei tässä kohden mieti sitä että jos yhteisöllä on vastuu, niin eikö vihainen ateisti täällä kristillisessä yhteiskunnassakin sitten delegoi sitä vastuutaan uskovaisille? Tai että jos ateismi on vain memeettinen tyhjiö, miksi sen Kertomus saa ihmiset ajautumaan marttyyreiksi? Miksi ateistit metelöivät että heitä kiusataan, jos he ovat hedonisteja jotka voisivat hiljentyä ja päästä paremmin rauhaan antamalla yhteisölle periksi?
Nähdäkseni uskovaisuus onkin ryhmäkuria jossa meempileksi ylläpitää yhteisöä. Poikkeavia kiusataan. Suomessakin. Its asiassa näkisin että sekä fundamentalistikristityt, maahanmuuttajaislamistit, homoseksuaalit, ateistit ja vastaavat ovat yhdessä veneessä siinä että yhteisölle he ovat marginaalia ja toinen. (Buddhalaiset vähemmän!) Ateistit luovat kiusattujen yhteisön, joka hoitaa niitä puolustamisn ja auttamisen ja yhteisvastuun henkeä jota kristityt eivät ainakaan minun kokemusteni mukaan harjoita. Kristityt taktikoivat ja alistuvat yhteisölle ja ovat sääliöitä.
Ateistejen kohdalle voidaan sanoa karusti se, että ateistejen itsepuolustus kiusaamista vastaan on uskovaisten toimesat määritelty kiusaamiseksi.
1: Koulukiusattuihin liitetään usein omituinen teema jossa kiusaaja on aggressiota ja kiusattu on pasifisti joka rohkeasti puolustaa ideaaliaan. Se ei valitettavasti mene näin. Itse olin toki aluksi "toisen posken kääntäjä", eli en puolustautunut. Olin oikein tunnettu tästä "pasifistisuudesta". Sittemmin tilanne muuttui, mutta sillä ei ole väliä. Kiusattu on nimittäin enemmänkin puolustuskyvytön. Hän ei voi vaan ruveta supersankariksi ja piestä kolmea tyyppiä kerralla. (Tämä vaatisi useiden vuosien aktiivisen itsepuolustustreenin. Ja jos tämä on, ei yleensä ole enää niin nuori että koulukiusaaminen olisi relevantti osa omaa elämän riskipotentiaalia.) Kiusatun pasifismi ei merkitse, koska hänellä ei ole valtaa vaikuttaa mihinkään. Koulukiusaajat lisäksi tuppaavat valittaa itsepuolustuksesta ; Itsekin kävin kerran jälki-istunnossa kuuntelemassa höpöjä koska purin yhtä kiusaajaa. Ei ollut rangaistus. Kaduttaa lähinnä se, että maistui pahalta ääliö. Sai minkä ansaitsin. Paitsi en saanut mitalia, mutta näin muuten.
2: Ateistejen kohdalla tilanne onkin juuri se, että ensin ateisti haastetaan ja tätä isketään raamatulla ja jumalatodistuksella päähän. Mutta sitten kun hän debatoi jumalatodistuksia vastaan, paikalle saapuu korskea pro-hengellinen joka korostaa että Jumalan olemassaolo ei ole relevanttia vaan se että se tukee yhteisöä koska muuten arvotyhjiö. Kun tätä vastaan puolustetaan sillä tosiasialla, että uskonto ei ole historialtaan mikään etiikan riemuvoitto, tätä nähdään kauheutena ja ilkeytenä. Ja kun näyttää että vainoa tapahtuu, korskeasti ilmoitetaan että ateistit saavat kostoa koska ovat häijyjä. Eli koska ateistit kiusaavat, voittaessaan ärsyttävästi uskovaiset debatissa sekä siitä että voiko ateisti olla rationaalinen että siitä voiko ateisti olla eettinen.
"Tiedemies" lausuu tämän idean "Takkiraudalle" melko tiiviisti;
"Mielekkäintä on lähteä määritelmästä, jonka mukaan ateismi on sitä, että ihminen ei usko jumaliin ja myöntää tämän. Tällaisella määritelmällä ei ole juuri minkäänlaista poliittista ulottuvuutta. Tottakai osa ateisteista on aktiivisia ja haluaa esimerkiksi että yhteiskunnassa ateismin myöntäminen olisi hyväksyttävää ja sallittua.
Näin ei kuitenkaan ole. Edes Suomessa ei ateismin tunnustamista pidetä hyvänä käytöksenä, vaan jos joku sanoo olevansa ateisti julkisesti, tätä pidetään loukkaavana ja epäasiallisena. Niin kauan kun ihmiset suhtautuvat tällä tavalla, niin itku ja poru siitä, että "ateistit kiusaavat yhyy yhyy" on naurettavaa ja lapsellista. Sen suhtautumisen myötäileminen on yksinkertaisesti raukkamaista.
Se on suunnilleen samantasoista kuin taannoin sivusta seuraamani tilanne eräässä naapurustossa Suomessa. Kadun varressa asui pikkuvanha poika, ehkä 6 tai 7 vuotias, joka oli kiinnostunut Pokemoneista ja Star Warsista tms. noin 2-3 vuotta vanhemmat pojat kiusasivat pienempää poikaa ja kun tämä onnistuneesti (ja ikäänsä nähden nokkelasti) aukoi näille päätä, nämä juoksivat kotiin kertomaan vanhemmille että poika kiusaa.
Ateistien haukkuminen on samanlaista. Otetaan valtiovalta, kirkko, armeija jne, jotka ovat täynnä uskonnollisia rituaaleja ja indoktrinaatiota. Yksilö pistää sen verran hanttiin että toteaa että ei oikein näe touhussa mitään järkeä, niin alkaa kauhea silmien pyörittely, käsien vääntely, hiusten harominen ja hammasten kiristely siitä, miten huonotapainen ja hyökkäävä tämä yksilö on."
Suomessa uskonnonvapaus onkin siinä tolalla, että joukkoampujille on helpompi antaa sympatiaa. Autismi on kouluampujille lievennys joka kertoo että yhteisö piinaa vammaista, ja että yhteisöt ovat julmia kiusaamiskoneita jotka tuottavat koululaitosten kaltaisia "lasten vankiloita". Ateistejen "poliittinen pelisilmättömyys" liitetään Takkiraudalla myös aina nimenomaan autistisuuteen. Ateisteille ei kuitenkaan anneta samoja joustoja kuin kouluampujulle. ~ Takkirauta ei ole tässä asenneilmapiirissä yksin ; Valtavalle määrälle ihmisistä murha voidaan antaa anteeksi katumisella. Ateismi taas on vakava rikos. Eikä Pyhän Hengen pilkkaa saa anteeksi edes katumalla.
Mutta tässä sitä pidetään huonona piirteenä, näin siitä huolimatta että esimerkiksi kirkossakäymisestä ja uskonnollisiin juhliin osallistumisesta on tehty yhteisöön kuulumisen kannalta relevantteja, jonne pitää mennä. Tämä ei lopu peruskouluun, vaan jatkuu aikuisiällä tilanteissa joissa on mietittävä kannanottoja vaikkapa häihin ja ystävien kastejuhliin. Usein kysymys on siitä mikä on kohteliasta eikä se, tuhoaako yksi talo ja virsi mielenterveyden. Kysymys on siitä että jos uskontoon vetoaa tämä nähdään toimeksi jossa ihmisestä ei välitetä, eli vastakkain ei ole ideologia ja yhteisö vaan ideologia ja ystävät tai ideologia ja perhe. Näitä valintoja ei ole kiva tehdä.
Ja haluan korostaa peräti sitä että nämä valinnat ovat vaikeita koska niissä on priorisoitava arvostamiensa asioiden väliltä. Ateisti ei siis ole mikään ääri-individualisti joka haistattaa muille ihmisille. (Paitsi uskovaisten märissä fantasioissa. Tosin tämä taitaa olla ainut tapa jolla allekirjoittanut pääsee osaksi kenenkään märkiä unelmia.) Se, miten uskonnottoman ja kristityn eläminen nyky-yhteiskunnassa eroaa onkin juuri tässä. Uskovaiset pääsevät kokemaan tätä lähinnä jos ovat lääkäreitä jotka joutuvat aborttitilanteeseen. He joutuvat valitsemaan työn ja uskon väliltä. Metelistä kuunnellen tämä on aivan kauhiaa. Uskonnottomalle priorisointi on oleellinen osa elämää. Koulun joulukirkossa on valittava "oma vakaumus vai koulun sosiaalinen piiri". Kaverien häissä joutuu miettimään "oma vakaumus vai ystävän rakkauden julkitunnustamisessa läsnäolo". Kaverin lasten kastajaisissakin joutuu miettimään "oma vakaumus vai kunnia olla kummina ja täten merkittäväksi kaveriksi tunnustautuminen". Uskonnoton joutuu valitsemaan. Kristitylle maailma on tehty sellaiseksi että syvä valintaa ei tule vastaan. Uskovaisena sitä joutuu kohtaamaan korkeintaan kiusauksia - ja näistä ei uskonnotonkaan pääse irti.
Kirjoittaja on agnostikko. Peräti fundamentalistiagnostikko. Hän on elänyt kristityn elämää ja huomannut että kristityt eivät oikeasti tue edes omiaan, toisin kuin ateistit. Hän ei ole ateisti koska hän näkee uusateismin ainoan arvon siinä miten he kritisoivat muita. En näe ateismin "pihviä", eli sitä mikä ateismissa on onnistunutta ateismin puolustamista. (Karkeasti ; Ateistit ovat hyviä näyttämään miten eiateistit ovat väärässä, mutta eivät sitä miten ateistit itse ovat oikeassa.) Hän ei ole kohdannut ateistejen kohdalta syrjintää edes kristittynä, tai nykyään agnostikkona. Uskovaisten ns. "kyseenalaistelu-haastaminen-pahana pitäminen" sen sijaan on agnostikon elämässä arkipäivää. (Joka tulee ihmisten ensireaktiona vastaan joka ikinen kerta kun vakaumuksen joko itse ilmituo tai se tulee muuta kautta selväksi.) Samoin kuin se, että jos uskovaisten kyvyt ylittävään perusteluun alkaa ja heidän argumenttinsa päihittää, on reagointina suuttumus siitä miten häijy sitä on. Hän on tehnyt tästä niin karun loppupäätelmän että jos hänet tuomitaan häijyksi joka tapauksessa, voi sitä sitten saman tien olla häijy. Kun tuomio on kerran joka tapauksessa sama, voi siitä sitten edes nauttia niistä pahuuden tuomista hedelmistä.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Hirvisaaren huoli - tietynlaisen liberalismin vaarat
"Sikolätissä" oli teksti "Suvaitsevaisuus tappaa musliminaisia". Teksti on muistutus siitä että monissa maissa naisten asema on hyvin huono. Kultuurirelativistisissa näkökulmissa monikulttuurisuus kuitenkin ohittaa merkityksessä helposti ihmisoikeudet. Näin ollen länsimaissa myös puhutaan enemmän uskonnonvapaudesta kuin ihmisoikeuksista. Tästä tulee luonnollisesti ristiriita jos uskonnon käytänteet ja ihmisoikeudet ovat ristiriidassa. Siksi tänne saadaankin lausunto jossa "Euroopassa te kaikki vaikenette liikaa musliminaisten alistamisesta. Me musliminaiset olisimme säästyneet monelta ikävältä asialta, jos asiasta uskallettaisiin keskustella. Eurooppalaisten naiivi näkemys suvaitsevaisuudesta on vahingoittanut meitä. Olen tavannut sanoa, että tapatte meidät suvaitsevaisuudellanne." ... "Ruotsissa puolestaan - ja tämän tiedän omasta kokemuksesta - islamia ja sen piirissä esiintyvää naisten alistamista koskevia kannanottoja kieltäydytään julkaisemasta. Jos yritän kirjoittaa aiheesta, minua haukutaan islamofobiksi - ruotsalaisten miesten toimesta!"
Positiivisia vapauksia ja negatiivisia oikeuksia.
Kyseinen ajattelutapa on yleinen ja jos se siirretään kristinuskoon, joka ikinen uusateistinplanttukin tunnistaa sen. - Kenties siksi, että esimerkiksi Ayaan Hirsi Ali on ollut aktiivinen uusateistinen vaikuttaja, jonka lähtökohta islamista eronnena on ollut ongelmineen hyvin merkittävä osa uusateistista uskontokriittistä kulttuuria. Eli uusateistien kritiikkilinjama on ottanut tähän asiaan kantaa jo kauan. Ja tällä ratkaisulla on ollut negatiivinen vaikutus liikkeen imagoon ja on helpottanut sen "militantiksi" kutsumista tietyissä piireissä.
Ihmisten mielissä kun on helpompaa viitata ns. positiiviseen vapauteen, eli vapauteen tehdä jotain asioita. Kuitenkin aivan yhtä tärkeä on ns. negatiivinen vapaus joka on vapautta jostakin. Näin ollen esimerkiksi lupa harjoittaa uskontoa näyttäytyy vapautena kun taas vapaus olla joutumatta kunniamurhan uhriksi nähdään sensuuriaktiona joka on mielikuvissa "enemmänkin välttämätön paha kuin vapaus". (Karkeasti sanoen onkin joskus helpompaa puhua vapauksista nimenomaan positiivisina vapauksina ja oikeuksista kun puhutaan negatiivisista vapauksista.)
Monia voi tietysti ihmetyttää että miten länsimaissa joissa naisten oikeuksiin tartutaan yleensä hyvinkin tiukasti, sallii islamilaisessa kulttuurissa olevia selvästi "fallosentristä vainoa edustavia patriarkaattisia" erityispiirteitä kuten naisten ympärileikkuuta. Luulisi että feministit olisivat ensimmäisenä puuttumassa asiaan. - Sillä tässä kohden voitaisiin oikeasti ohittaa kaikki mietteet siitä ajaako feminismi sukupuolten välistä tasa-arvoa vai naisten etuja. Sillä tässä kohden molemmat määritelmät kohtaavat.
1: Pahat kielet ehdottelevat tässä kohden ensimmäisenä "fatwakateutta" (fatwaenvy) eli sitä että feministit pelkäävät. Tämä ei ole kovin uskottavaa, koska islamin vaarojen pelkääminen kuuluu muualle ja feministit ovat tunnettuja siitä että kun he tunnustavat että jossain on vaara, he ovat joko aggressiivisia tai sitten vaativat muita olemaan aggressiivisempia - Esimerkiksi raiskauskeskusteluissa feministit ajavat usein itsepuolustuskikoista esimerkiksi valtion hoitamaa kastraatiota. Heidän peruskeinonsa on kapina, ja esimerkiksi "Slut Walk" on tapahtumana rakentunut nimenomaan sen ympärille että raiskaus on aktuaalinen riski. Pään pelkurimaisesti pusikkoon laittaminen ei yksinkertaisesti kuulu tähän kulttuuriin. Ja jos pää pusikkoon meneekin, huuto ja vaatimukset kuuluvat silti. (Piste.)
2: "Takkirauta" taas ehdottaa kognitiivista dissonanssia, joka johtuu siitä että monikulttuurisessa maailmankuvassa syyllisyystaakka on sälytetty eurooppalaisen valkoihoisen päälle. Länsimainen kulttuuripiiri nähdään syyllisenä ja muut uhrina. "teoriat sorrosta ja sorrettuna olemisesta sekä länsimaisen miehen pahuudesta ja hirmuvallasta" johtavat siihen että kun vieras kulttuuri ilmentää väkivaltaa "Tilanne on feministin kannalta kertakaikkiaan niin mahdoton, ettei sellaista pitäisi ollakaan. Niinpä feministi panee päänsä pusikkoon ettei hän näkisi sitä lainkaan." Tämä on hieman parempi teoria.
Vahvin syy on kuitenkin nimenomaan se, että kulttuurissamme liberalismi ja vapaus nähdään filosofin silmiin hyvin typerästi noin yleisesti ottaen. Ihmiset ovat suvaitsevaisuudessaan sellaisia että he pinnallisesti selittävät kannattavansa avomielisyyttä, mutta valitettavasti heidän näkemyksensä avomielisyydestä on "aivan perkeleellisen rajoittunutta".
Näkisin että islamin kritisoiminen nähdään islamofasismina täsmälleen samasta syystä kuin uusateismi nähdään "militanttina". Vika on kulttuurisessa katsomistavassa jossa uskonnon positiiviset vapaudet asetetaan perusarvoksi ja tässä sivussa negatiiviset vapaudet ovat arvottomia. Tässä kohden negatiivinen vapaus nähdään sensuurina joka taas nähdään vainon synonyyminä. Näin ollen uskonnolliseen toimintaan osallistuttaminen on "päivän sana" ; Olipa kysymys sitten ympärileikkauksesta suvivirren pakkolaulantaan, ne nähdään kulttuurin unohtamisena, perinteiden halveksuntana ja arvostuksen puutteena. Sama asenne on molempiin reagoinnin takana. ; Kun syöpää ei suostuta tunnistamaan edes suvivirren kaltaisissa tunteita herättämättömissä pikkuasioissa, on selvää että asia ei tule mieleen "suurissa linjoissa".
Tämä vahvistuu tietysti siitä että islam ja kristinuskokaan ei ole niin yksiselitteinen monoliitti kuin voisi uskoa ; Kun uusateisti tai musliminainen viittaa johonkin piirteeseen, tämä ongelma helposti marginalisoidaan. "Ei kaikki ole tuollaisia". Tällöin korostuu uskonnonvapaus ja se, että kaikki eivät ole tuollaisia ja että monet toimivat asiallisesti ; Asialliset muslimit ja kristityt ottavat asian vain uskontoonsa eivätkä korjaa asiaa. Ongelmat ovat kuitenkin aktuaalisia.
Passiivis-aggressiivinen ja maineeltaan aggressiivinen aktiivinen
Ongelmana on tietysti se, että kulttuurimme näkee van yhdenlaisen liberalismin, ns. passiivisen liberalismin. Passiivinen liberalismi tarkoittaa sitä, että ei oteta kantaa suuntaan eikä toiseen. Käytännössä passiivinen liberalismi ajautuu vääjäämättä ristiriitoihin. Se perustuu arvoneutraaliuteen joka johtaa nihilismiin ; Irrelevantiksi toistuvasti hokemani suvaitsemattomuuden suvaitseminen onkin toteutuneen passiivisen liberalismin perusmuoto. ~ Ongelmana onkin se, että monet ihmiset, jopa muutamat feministit, tunnustavat vain passiivisen liberalismin liberalismiksi. Ja toisaalta esimerkiksi PerusSuomalainen kielenkäyttö on värittynyt kohtelemaan liberalismia niin että esille nousee vain passiivinen liberalismi. Heistä tilanne on se, että jos olet liberaali, sinun on sorruttava suvaitsemattomuuden suvaitsemisen paradoksiin ja siksi siedettävä myös heitä.
On toki totta että passivinen liberalismi johtaa Niiniluodon esittämään relativismin paradoksiin ; Jos relativistille sanoo että "minun maailmassa ei tarvitse välittää relativismista", se pakottaisi ohittamaan kaikki relativistiset argumentaatiot. Samoin on selvää että tässä muodossa liberalismi johtaa anarkiaan joka on pohjimmiltaan vahvimman valtaa. ~ Tämän päälle rakentuu esimerkiksi James Hirvisaaren muutoin kenties omituiselta näyttävä tulevaisuusskenaario jossa homoseksuaalien asioiden ajaminen johtaisi islamilaiseen maailmaan. ; Taustalla on ajatus vaiheittaisuudesta. Ensin maailmasta tehdään passiivisen liberalismin mukainen tila, jonka jälkeen seuraa rajoitteiden poistuminen jonka jälkeen aggressiivisilla näkemyksillä on etulyöntiasema. Näin ollen vaikka islamilaisessa maailmassa homoseksuaalit eivät hengissä pysyisikään homoseksuaalien maailma on Hirvisaaren omassa todellisuudessa askel kohti "islamofasismia".
Tämä on kuitenkin irrelevanttia koska valideimmat liberalismin muodot perustuvat aktiiviseen liberalismiin. Aktiivisessa liberalismissa ei siedetä epäsymmetriaa ; Siinä ei voi toteutua tila jossa moraalittomaksi herjattu homo suvaitsisi herjaajiaan, mutta ei samalla edellytettäisi herjaajilta homon suvaitsemista. Aktiivinen liberaali ei siis näe maailmaa "passiivisen liberalismin tapaan" modulaarisena kokonaisuutena, jossa elettäisiin fragmentaarisissa heimoissa vaan se ymmärtää että kaikilla osapuolilla on näin valta sanoa oma näkemyksensä, ja kaikki manipuloiva höpinä toisten mielipiteiden suvaitsemisesta voidaan heittää mäkeen. Tässä maailmassa homoseksuaalien oikeuksista ei johda slippery slopea islamilaiseen maailmaan.
Kreationistit ja islamofasistit
Itse asiassa kreationistit ovat vallan voimakkaita tässä esitetyn virheellisen ajattelun edustajia. Heidän tärkein vallankäyttöpyrintöstrategiansa on edustaa liberaalisti positiivista uskonnonvapautta. He vaativat suvaitsevaisuutta sortajiksi määrittelemiltään evoluutikoilta. Ja tekevät sen sellaisessa omituisessa tavassa jossa pelkkä tiedeyhteisön erimielisyys tarkoittaa samaa kuin vaino. Ja jos et ole heidän kanssaan samaa mieltä, et ole vapauden ystävä. On selvää että tämä käyttää hyvin monisyisesti juuri tämän blogauksen ydinteemoja "vapauden määrittelemistä pelkäksi positiiviseksi vapaudeksi" ja "liberalismin määrittelemistä pelkästään passiiviseksi liberalismiksi". Tämä strategia on tietysti järkevä koska kreationismi on aggressiivinen suuntaus. Sen toimintaperiaate jossa liberalismin ja vapauden uudelleenmäärittely johtaa perverssiin versioon vääristyneeseen "avoimeen keskusteluun" perustuu juuri siihen että arvoneutraali yhteisö antaa eniten ekstrapotkua nimenomaan aggressiiviselle ja dogmaattiselle huutajalle. (Jos ja vain jos sekä vapaus että liberalismi ovat määritellyt tällä kreationistien retoriikan vaatimalla omintakeisella ja virheellisellä tavalla.)
Positiivisena asiana on se, että yrityksistä huolimatta kreationismi on jäänyt yllättävän marginaaliseksi. Toisin sanoen yhteiskuntamme ei sovella sen määrittelemää liberaaliutta ja vapautta. Se on kuitenkin samanaikaisesti sen verran vaikutusvaltainen, että sen se näyttää myös sen, että sen arvopohja on kuitenkin jossain määrin yhteiskunnassamme yleisempi. ~ Hirvisaarenkin huoli on tältä osin aiheellinen. Mutta vain marginaalisesti ja osaltaan aiheellinen.
Kirjoittaja on eurooppalainen kalpeanaamainen mies, asenteiltaan konservatiivinen luontokeskeinen ihminen, jolla on taipumuksia liberaaleihin mielipiteisiin kuten homomyönteisyyteen, ihonväristä välittämättömyyteen ja uskonnonvastaisuuteen. Hän pitää itseään avomielisenä mutta samanaikaisesti vihaa telaketjufeministejä, islamofasisteja, kristofasisteja, naisten ympärileikkauksia, natseja, rasisteja, uskonfanaatikkoja, miesten ympärileikkauksia, perussuomalaisia, ympäripyöreyksiä, umpisuolenleikkauksissa olemista, itseään - ja likimain kaikkea muutakin.
Positiivisia vapauksia ja negatiivisia oikeuksia.
Kyseinen ajattelutapa on yleinen ja jos se siirretään kristinuskoon, joka ikinen uusateistinplanttukin tunnistaa sen. - Kenties siksi, että esimerkiksi Ayaan Hirsi Ali on ollut aktiivinen uusateistinen vaikuttaja, jonka lähtökohta islamista eronnena on ollut ongelmineen hyvin merkittävä osa uusateistista uskontokriittistä kulttuuria. Eli uusateistien kritiikkilinjama on ottanut tähän asiaan kantaa jo kauan. Ja tällä ratkaisulla on ollut negatiivinen vaikutus liikkeen imagoon ja on helpottanut sen "militantiksi" kutsumista tietyissä piireissä.
Ihmisten mielissä kun on helpompaa viitata ns. positiiviseen vapauteen, eli vapauteen tehdä jotain asioita. Kuitenkin aivan yhtä tärkeä on ns. negatiivinen vapaus joka on vapautta jostakin. Näin ollen esimerkiksi lupa harjoittaa uskontoa näyttäytyy vapautena kun taas vapaus olla joutumatta kunniamurhan uhriksi nähdään sensuuriaktiona joka on mielikuvissa "enemmänkin välttämätön paha kuin vapaus". (Karkeasti sanoen onkin joskus helpompaa puhua vapauksista nimenomaan positiivisina vapauksina ja oikeuksista kun puhutaan negatiivisista vapauksista.)
Monia voi tietysti ihmetyttää että miten länsimaissa joissa naisten oikeuksiin tartutaan yleensä hyvinkin tiukasti, sallii islamilaisessa kulttuurissa olevia selvästi "fallosentristä vainoa edustavia patriarkaattisia" erityispiirteitä kuten naisten ympärileikkuuta. Luulisi että feministit olisivat ensimmäisenä puuttumassa asiaan. - Sillä tässä kohden voitaisiin oikeasti ohittaa kaikki mietteet siitä ajaako feminismi sukupuolten välistä tasa-arvoa vai naisten etuja. Sillä tässä kohden molemmat määritelmät kohtaavat.
1: Pahat kielet ehdottelevat tässä kohden ensimmäisenä "fatwakateutta" (fatwaenvy) eli sitä että feministit pelkäävät. Tämä ei ole kovin uskottavaa, koska islamin vaarojen pelkääminen kuuluu muualle ja feministit ovat tunnettuja siitä että kun he tunnustavat että jossain on vaara, he ovat joko aggressiivisia tai sitten vaativat muita olemaan aggressiivisempia - Esimerkiksi raiskauskeskusteluissa feministit ajavat usein itsepuolustuskikoista esimerkiksi valtion hoitamaa kastraatiota. Heidän peruskeinonsa on kapina, ja esimerkiksi "Slut Walk" on tapahtumana rakentunut nimenomaan sen ympärille että raiskaus on aktuaalinen riski. Pään pelkurimaisesti pusikkoon laittaminen ei yksinkertaisesti kuulu tähän kulttuuriin. Ja jos pää pusikkoon meneekin, huuto ja vaatimukset kuuluvat silti. (Piste.)
2: "Takkirauta" taas ehdottaa kognitiivista dissonanssia, joka johtuu siitä että monikulttuurisessa maailmankuvassa syyllisyystaakka on sälytetty eurooppalaisen valkoihoisen päälle. Länsimainen kulttuuripiiri nähdään syyllisenä ja muut uhrina. "teoriat sorrosta ja sorrettuna olemisesta sekä länsimaisen miehen pahuudesta ja hirmuvallasta" johtavat siihen että kun vieras kulttuuri ilmentää väkivaltaa "Tilanne on feministin kannalta kertakaikkiaan niin mahdoton, ettei sellaista pitäisi ollakaan. Niinpä feministi panee päänsä pusikkoon ettei hän näkisi sitä lainkaan." Tämä on hieman parempi teoria.
Vahvin syy on kuitenkin nimenomaan se, että kulttuurissamme liberalismi ja vapaus nähdään filosofin silmiin hyvin typerästi noin yleisesti ottaen. Ihmiset ovat suvaitsevaisuudessaan sellaisia että he pinnallisesti selittävät kannattavansa avomielisyyttä, mutta valitettavasti heidän näkemyksensä avomielisyydestä on "aivan perkeleellisen rajoittunutta".
Näkisin että islamin kritisoiminen nähdään islamofasismina täsmälleen samasta syystä kuin uusateismi nähdään "militanttina". Vika on kulttuurisessa katsomistavassa jossa uskonnon positiiviset vapaudet asetetaan perusarvoksi ja tässä sivussa negatiiviset vapaudet ovat arvottomia. Tässä kohden negatiivinen vapaus nähdään sensuurina joka taas nähdään vainon synonyyminä. Näin ollen uskonnolliseen toimintaan osallistuttaminen on "päivän sana" ; Olipa kysymys sitten ympärileikkauksesta suvivirren pakkolaulantaan, ne nähdään kulttuurin unohtamisena, perinteiden halveksuntana ja arvostuksen puutteena. Sama asenne on molempiin reagoinnin takana. ; Kun syöpää ei suostuta tunnistamaan edes suvivirren kaltaisissa tunteita herättämättömissä pikkuasioissa, on selvää että asia ei tule mieleen "suurissa linjoissa".
Tämä vahvistuu tietysti siitä että islam ja kristinuskokaan ei ole niin yksiselitteinen monoliitti kuin voisi uskoa ; Kun uusateisti tai musliminainen viittaa johonkin piirteeseen, tämä ongelma helposti marginalisoidaan. "Ei kaikki ole tuollaisia". Tällöin korostuu uskonnonvapaus ja se, että kaikki eivät ole tuollaisia ja että monet toimivat asiallisesti ; Asialliset muslimit ja kristityt ottavat asian vain uskontoonsa eivätkä korjaa asiaa. Ongelmat ovat kuitenkin aktuaalisia.
Passiivis-aggressiivinen ja maineeltaan aggressiivinen aktiivinen
Ongelmana on tietysti se, että kulttuurimme näkee van yhdenlaisen liberalismin, ns. passiivisen liberalismin. Passiivinen liberalismi tarkoittaa sitä, että ei oteta kantaa suuntaan eikä toiseen. Käytännössä passiivinen liberalismi ajautuu vääjäämättä ristiriitoihin. Se perustuu arvoneutraaliuteen joka johtaa nihilismiin ; Irrelevantiksi toistuvasti hokemani suvaitsemattomuuden suvaitseminen onkin toteutuneen passiivisen liberalismin perusmuoto. ~ Ongelmana onkin se, että monet ihmiset, jopa muutamat feministit, tunnustavat vain passiivisen liberalismin liberalismiksi. Ja toisaalta esimerkiksi PerusSuomalainen kielenkäyttö on värittynyt kohtelemaan liberalismia niin että esille nousee vain passiivinen liberalismi. Heistä tilanne on se, että jos olet liberaali, sinun on sorruttava suvaitsemattomuuden suvaitsemisen paradoksiin ja siksi siedettävä myös heitä.
On toki totta että passivinen liberalismi johtaa Niiniluodon esittämään relativismin paradoksiin ; Jos relativistille sanoo että "minun maailmassa ei tarvitse välittää relativismista", se pakottaisi ohittamaan kaikki relativistiset argumentaatiot. Samoin on selvää että tässä muodossa liberalismi johtaa anarkiaan joka on pohjimmiltaan vahvimman valtaa. ~ Tämän päälle rakentuu esimerkiksi James Hirvisaaren muutoin kenties omituiselta näyttävä tulevaisuusskenaario jossa homoseksuaalien asioiden ajaminen johtaisi islamilaiseen maailmaan. ; Taustalla on ajatus vaiheittaisuudesta. Ensin maailmasta tehdään passiivisen liberalismin mukainen tila, jonka jälkeen seuraa rajoitteiden poistuminen jonka jälkeen aggressiivisilla näkemyksillä on etulyöntiasema. Näin ollen vaikka islamilaisessa maailmassa homoseksuaalit eivät hengissä pysyisikään homoseksuaalien maailma on Hirvisaaren omassa todellisuudessa askel kohti "islamofasismia".
Tämä on kuitenkin irrelevanttia koska valideimmat liberalismin muodot perustuvat aktiiviseen liberalismiin. Aktiivisessa liberalismissa ei siedetä epäsymmetriaa ; Siinä ei voi toteutua tila jossa moraalittomaksi herjattu homo suvaitsisi herjaajiaan, mutta ei samalla edellytettäisi herjaajilta homon suvaitsemista. Aktiivinen liberaali ei siis näe maailmaa "passiivisen liberalismin tapaan" modulaarisena kokonaisuutena, jossa elettäisiin fragmentaarisissa heimoissa vaan se ymmärtää että kaikilla osapuolilla on näin valta sanoa oma näkemyksensä, ja kaikki manipuloiva höpinä toisten mielipiteiden suvaitsemisesta voidaan heittää mäkeen. Tässä maailmassa homoseksuaalien oikeuksista ei johda slippery slopea islamilaiseen maailmaan.
Kreationistit ja islamofasistit
Itse asiassa kreationistit ovat vallan voimakkaita tässä esitetyn virheellisen ajattelun edustajia. Heidän tärkein vallankäyttöpyrintöstrategiansa on edustaa liberaalisti positiivista uskonnonvapautta. He vaativat suvaitsevaisuutta sortajiksi määrittelemiltään evoluutikoilta. Ja tekevät sen sellaisessa omituisessa tavassa jossa pelkkä tiedeyhteisön erimielisyys tarkoittaa samaa kuin vaino. Ja jos et ole heidän kanssaan samaa mieltä, et ole vapauden ystävä. On selvää että tämä käyttää hyvin monisyisesti juuri tämän blogauksen ydinteemoja "vapauden määrittelemistä pelkäksi positiiviseksi vapaudeksi" ja "liberalismin määrittelemistä pelkästään passiiviseksi liberalismiksi". Tämä strategia on tietysti järkevä koska kreationismi on aggressiivinen suuntaus. Sen toimintaperiaate jossa liberalismin ja vapauden uudelleenmäärittely johtaa perverssiin versioon vääristyneeseen "avoimeen keskusteluun" perustuu juuri siihen että arvoneutraali yhteisö antaa eniten ekstrapotkua nimenomaan aggressiiviselle ja dogmaattiselle huutajalle. (Jos ja vain jos sekä vapaus että liberalismi ovat määritellyt tällä kreationistien retoriikan vaatimalla omintakeisella ja virheellisellä tavalla.)
Positiivisena asiana on se, että yrityksistä huolimatta kreationismi on jäänyt yllättävän marginaaliseksi. Toisin sanoen yhteiskuntamme ei sovella sen määrittelemää liberaaliutta ja vapautta. Se on kuitenkin samanaikaisesti sen verran vaikutusvaltainen, että sen se näyttää myös sen, että sen arvopohja on kuitenkin jossain määrin yhteiskunnassamme yleisempi. ~ Hirvisaarenkin huoli on tältä osin aiheellinen. Mutta vain marginaalisesti ja osaltaan aiheellinen.
Kirjoittaja on eurooppalainen kalpeanaamainen mies, asenteiltaan konservatiivinen luontokeskeinen ihminen, jolla on taipumuksia liberaaleihin mielipiteisiin kuten homomyönteisyyteen, ihonväristä välittämättömyyteen ja uskonnonvastaisuuteen. Hän pitää itseään avomielisenä mutta samanaikaisesti vihaa telaketjufeministejä, islamofasisteja, kristofasisteja, naisten ympärileikkauksia, natseja, rasisteja, uskonfanaatikkoja, miesten ympärileikkauksia, perussuomalaisia, ympäripyöreyksiä, umpisuolenleikkauksissa olemista, itseään - ja likimain kaikkea muutakin.
lauantai 22. toukokuuta 2010
Jumalan kuva, profeetat ja peiliin katsominen.
Tämän jutun sisältö voi loukata jotakuta jossakin. Siksi suosittelen että "Jos et halua nähdä uskonnollista propagandapaskaa, skippaa seuraavat kaksi (2) sivua."Aamulehti kirjoitti taas uudesta Muhammad -pilapiirroskohusta. Kohu ei todellakaan ollut ensimmäinen (kuten rasittavan hyvin muistamme). Kuvassa on Muhammad psykiatrilla. Kieltoa ajavat tahot esittävät että piirros on loukkaava ja voi synnyttää väkivaltaa.
1: En tiedä onko tämän varoituksen takana pelko siitä että muslimeja aletaan pieksemään pilakuvien takia - vai siitä että muslimit ovat niin väkivaltaisia ja suvaitsemattomia että pikkuinen pilakuvakin saa heidät rynnistämään tapporeissuille.
Internetin ihmeajat ja PZ Myers varmistavat että pilakuvan sisällön voi nähdä. Kuva on sen verran epäaggressiivinen ja länsimaissa on vaikeaa nähdä mitä pahaa se voisi aiheuttaa. Moni muu on nähnyt samoin ja siksi onkin pistetty pystyyn kampanja "Draw a Mohammed Day", jossa kehotetaan piirtämään Mohammadin kuva. Suomalaisistakin löytyy osallistuneita. Ideana ei suinkaan ole vihata ja vastustaa islaminuskoa itsessään, vaan saada islaminuskoiset katsomaan peiliin.
Sinällään kuvakielto on mielenkiintoista, koska seemiläinen kulttuuri tunnistetaan keskittyy monoteismiin ja kieleen ja indoeurooppalainen taas polyteismiin ja kuviin. Seemiläinen uskonto sisältää joskus jopa erityistä kuvankieltoa. Siksi kristinuskossakaan Jumalankuvia ei erityisemmin harrasteta. Mutta rukoukset ja liturgia ovat tärkeitä. Islamin kuvakielto osuu tätä kautta osuvasti sen omaan perinteeseen.
Tuhoamisen ja rakentamisen tematiikka tuo tässä kohden asiaan lisävaloa - tai ainakin lisähuvia.
Kaikkien uskontojen kohdalla tilanteeseen on liittynyt myös kilpailevan uskonnon kuvien ja patsaiden tuhoaminen. Kuvainraasto, snobimmin ikonoklasmi, on uskonnon tunnusmerkkien tuhoamista tai niiden esittämisen kieltämistä. Siksi esimerkiksi hautakiviä potkiva saatananpalvoja on kuvainraastaja. Tätä pidetään erittäin epäkunnioittavana. Tällä kertaa sarjakuvien kohdalla kuitenkaan ei tuhota, vaan piirretään. Uskonnon kuvaston määrää lisätään. Tätä kuitenkin pidetään loukkaavana koska sitä tehdään väärin.
Vaikka perinteet kuvien arvon vähättelyyn onkin, islamin kuvainkielto on kuitenkin varsin uusi asia. Wijdan Ali kirjoitti siitä että Muhammadin kuvan piirtämisen kielto on yllättävän myöhäistä perua. Sitä alettiin rajoittamaan vasta 1500- 1600 -luvuilla. Shiia -alueilla piirroksia on ollut sen jälkeenkin. Ja kiellosta huolimatta kasvojen piirtämättä jättäminen riitti.
Minä ajattelinkin siksi jättää pilakuvan piirtämättä. Laitoin tähän mukaan sen sijaan Mohammadin kuvan. Siinä on kasvot ja kaikki. Kuva on islamilainen, 1300 -luvulla tehty. (Olen laittanut kuvaan kuvankäsittelyllä tarkan viitteen.) Näin osoitan että tavoitteenani ei ole pilkata uskontoa. Sen sijaan islaminuskosta tulee voida keskustella ja olla erimielinen muslimien kanssa.
On hyvä muistaa että uskontoja ja maailmankatsomuksia sallitaan ns. suvaitsevaisuudesta. Mielipiteen sensuuri sen sijaan on asian kieltoa, sitä että maailmankatsomuksia vaiennetaan. Se on suvaitsemattomuutta. Se ironia jossa esitetään että ollaan suvaitsevaisuuden asialla, kun perustapa on suvaitsematon, huvittaa hieman. Minäkin sallin kristittyjen uskovaisten lapunjaon ja he suvaitsevat sen että minä saan ärsyyntyä tuputuksesta ja myös sanoa tämän ääneen. Tämä kohtaamisemme taatusti ärsyttää, mutta vaihtoehto ärsyttäisi enemmän.
tiistai 3. helmikuuta 2009
Paljon melua tyhjästä.
Jesus:"Why are homosexuals always demanding special rights?"
Barmaid: "Aren't they just asking for the same rights as everyone else?"
Mo:"Exactly - what makes them think they are so special that they deserve to be treated like everybody else?"
Jesus:"By demanding equal rights, they deny our right to discriminate against them."
Barmaid:"Why should you have the right to discriminate against them?"
Jesus:"Because we are special."
Mo:"Obviously".
(Jesus and Mo, "equal")
Tässä jutussa käsittelen ateismia (tai tarkemmin sen uutta virtausta, jota kutsutaan epävirallisesti "uusateismiksi" tai kuten minä "Dawkins-Harris-Hitchenismiksi") kulttuurillisena ilmiönä, ja jätän Jumalan totuusarvokysymykset tällä kertaa täysin syrjään.
Niin&Näin 4/08 -lehdessä oli koostettu arvioita ns. "uusateismin" sisällöstä. Muutama tärkeä ateismia käsitellyt kirja käytiin läpi. Otan niistä muutaman pinta -ajatuksen, joita voidaan pitää tärkeinä.
1: Jyrki Siukosen ja Gregorios Nyssalaisen arvio Richard Dawkinsin "Jumalharhasta". Dawkinsin argumentaatio on sitä että hän muistuttaa esimerkkejen kautta että uskonto voi olla vaarallista. Sitten hän rinnastaa tieteen tuomat parhaat puolet uskontojen synkimpiin puoliin. Tämänkaltainenhan on melko teennäistä argumentointia. Kyllähän uskontokin näyttäisi hyvältä tieteen tuloksiin verrattuna jos Turun tuomiokirkon arkkitehtuuri rinnastettaisiin Nagasakin ydinpommiin. Dawkinsin kirjan teologian Jumalakuva on lähinnä fundamentalistisimpien kreationistien käsityksistä saatua. Kirjan tärkeä kulttuurillinen huomio on kuitenkin ansiokas: Siinä on huomio siitä että ateisteja on paljon, mutta he ovat hajallaan ja tämän vuoksi he saavat yhteiskunnassa vähemmän oikeuksia kuin demokraattinen systeemi yhdessä ateistien määrään oikeuttaisi. Vaikka ateisteja olisi kuinka paljon, se, että he ovat hajallaan, antaa järjestäytyneille uskonnoille etuaseman.
2: Tommi Kakko arvioi Daniel Dennettin kirjaa "Lumous murtuu". Tämän sisältö kuvattiin sinällään oikeaksi, mutta hieman jälkijunassa laahaavaksi, ja sen kohdeyleisö on hakusessa. Kirjan tärkein idea on siinä, että uskonto on tabu. Lumous joka kirjan otsikossa on, ei olekaan itse uskonto sinällään, vaan se erityisasema joka uskonnoille annetaan. Tabuasemaa pönkitetään esimerkiksi sillä että uskontoihin vain liitetään jotenkin erityisen hienoksi. Arvo -asetelmat on asetettu siten, että jos on uskovainen, siihen liittyy hartaus, syvällisyys, henkisyys, yhteys ja monet muut hienot asiat ja sen vastustaminen kuvataan kylmänä ja kovana. Tälläinen olisi missä muussa tahansa yhteydessä ad hominemia, paitsi uskontojen läpikäynnissä se on normaali käytäntö, suorastaan standardi jota ei saa rikkoa. Uskonnon kritisointi koetaan uskonnon "lumouksen" vuoksi suoraan moraalittomana ja pahana asiana. Jos vaikka oletkin erimielinen, asiaa ei saisi tuoda esiin vaan vaieta kohteliaasti, vaikka uskonnoille kuitenkin annetaan oikeus näkemyksiensä esiintuomiseen, eikä heitä käsketä kohteliaasti vaikenemaan. Tämä on johtanut siihen että kun tutkiminen kuitenkin vaatii mahdollisuutta kriittiseen asenteeseen, aihe uskon ja sen kohteen yhteydestä on jäänyt tutkimatta. Ja että pelkästään skovaiset eivät ota osaa tähän lumouksen ylläpitoon vaan monet vakaumuksettomatkin ovat sitä mieltä että uskonasiat eivät ole tutkittavissa eikä niitä suorastaan pidä tutkia vaikka se olisi mahdollistakin. Dennettistä uskontojen mysteerisyys on suojaverho, ja että asian tietäminen ei muuta itse asiaa sen kylmemmäksi.
3: Tere Vadén käsitteli Christopher Hitchensin kirjaa "God is not great", jonka henki on siinä, että "uskonto myrkyttää kaiken" : Sillä on vaikutuksia taiteessa, infrastruktuurissa ja yhteiskunnan joka ikisessä osa -alueessa. Kirjan teema on siinä, että politiikka ja yhteiskunta on sellainen että monet päätökset ovat uskonnollistettuja ; niihin kantaa ottaminen on samalla kannanottoa uskonnollisia näkemyksiä vastaan. Jos esimerkiksi olet jotain mieltä abortista tai homoseksuaaleista, eikä se sinusta ole lainkaan uskonnollinen kysymys. Kuitenkin se, että toisilla mielipide näistä asioista on lujasti uskonnolliseen vakaumukseen sidottuna muuttaa tilanteen niin että näkemyksesi otetaan osaksi "uskontojen puolesta tai vastaan" kannanottoja. Tämä mahdollistaa uskovaisille strategian, jossa jos jostain asiasta ei pidetä, erimieltä oleva vain leimataan "uskonnollista vainoa harjoittavaksi", joka ei salli ajattelun ja sanan ja aatteen ja uskonnonvapautta. Tämä suojamekanismi on melko selvä, mutta aivan eri asia sitten onkin, mitä tälläisin perustein kannattaa kieltää. Uskontojen vastustaminen voi jopa lisätä äärimmäisyyksien suosimista. Lähes kaikissa ryhmittymissä on äärimmäisiä yksilöitä, jotka suojautuvat. Mutta minusta voi olla viisaampaa tarttua niihin äärimmäisiin yksilöihin kuin muihin. Näin esimerkiksi muutamien poliittinen ääriliikehdintä ei poistaisi koko poliittista puoluetta. Ainoastaan tälläinen maltillisten taakse suojautumismekanismit tulisi hylätä irrelevanttina ja "rangaista niitä joita rangaista kuuluu".
Yksi tärkeä uusateismiin liittyvä teema onkin sitten Sam Harrisin ja Dennetin esiintuoma asia siitä, että uskontojen ääriliikkeet saavat suojaa maltillisemmista uskonnoista. Siksi juuri ääripäisintä uskontoa edustavat fundamentalistit mielellään puhuvat uskonnonvapaudesta : He niputtavat itsensä retorisesti osaksi laajempaa joukkoa. Maltillisia uskovaisia on suuri enemmistö, eikä heidän oikeuksiaan haluta rajoittaa. Mutta kun ääripäät kertovat että heille olisi annettava aivan sama vapaus kuin muillekin uskonnoille, he saavat suojaa tämän mielikuvan kautta. Aina tämä ei onnistu. Esimerkiksi skientologia kyllä aikanaan haki uskonnon oikeuksia suomessa. Syynä on tietenkin se, että suomessa uskonnoilla on erityisasema. Laista löytyy esimerkiksi jumalanpilkkalaki, jossa jonkun yhteisön pyhänä pitämän jumalan pilkkaamisesta voi saada vankeustuomion. Kritisoinnin ja pilkkaamisen raja taas on tunnetusti häilyvä. Skientologia ei onneksi saanut uskonnon oikeutta.
Kun Dennettin tabun yhdistää Hitchensin kulttuurin kaikenkattavuuteen on selvä huomata, että Jumalaa ei saa kritisoida, ja uskovaisten oikeuksia ja mielipiteitä tulee kunnioittaa. Tämä olisi muutoin hyvä, mutta kun politiikka ja kulttuuri on kristillisyyden läpitunkemaa, koko ajan pakotetaan tekemään valintoja, jotka ottavat jollain tavalla kantaa uskonnollisuuteen ja uskontoon. Tämä johtaa ateistien huonoon asemaan yhteiskunnassa. Jos he ovat avoimesti uskontojen kanssa erimielisiä, he loukkaavat "lumousta". Ja jotta he eivät "loukkaisi" heidän oikeutensa ottaa kantaa moniin asioihin ja päätöksiin heikkenee. Tästä seuraa jännittävä ristiriita: Jumala ei poliittisiin päätöksiin ole juuri osallistunut, mutta uskonnot ovat siellä erittäin vaikutusvaltaisia. Ateistin kannalta tätä kautta selittyy kuinka vaikka Jumala on olematon ja siis sen ruotiminen on turhaa, niin uskonto aiheena on tärkeä kritiikin kohde.
Sinällään sekä "lumous" että kristillinen kulttuurimme on selviöitä:
1: Lauerman "Huijaus" -kirjassa esimerkiksi nostetaan esiin kirja "Taivalvaaran näyttelijä", joka sai raivokasta kritiikkiä Suomessa 1930 -luvulla. Kirja ei edes kritisoinut uskontoa, vaan käsitteli enemmän hyväuskoisuutta. Samoin tietysti Hannu Salaman "Juhannustanssit" voisi kliseisesti mainita tässä yhteydessä. Jos esimerkiksi jossain kirjassa moititaisiin "darwinisteja" vastaavin sanankääntein ja siitä pistettäisiin oikeuteen haastaminen pystyyn, niin kykenen kuvittelemaan sen metelin jossa "sanan- mielipiteen- uskonnonvapautta rikkova" asia olisi. Asiaan liittyy olennaisesti myös se, että Ayaan Hirsi Ali on saanut vakavia ongelmia siitä että hän kritisoi islaminuskoa. Aggressorit edustanevat kuitenkin äärivähemmistöä ääriliikkeistä. Ja yleisesti sääntö menee niin, että "Äärimmäisistä äärimmäisin" ei ole hyvä normittaja keskiarvolla. Silti Dennettin kirjan esittämä epäkunnioitus ja epätasa -arvo on melko helppo huomata. Toisaalta vastaavaa esiintyy myös fundamentalistisia uskovaisia kohtaan. Mutta se, että normiateismia kohdellaan samaan tapaan kuin ääriliikkeitä uskonnoissa kertovat aika paljon.
2: Samoin uskontojen luoma epätasa -arvo aivan tavallisten uskovaistenkin keskuudessa on itse asiassa tutkimuksilla tuettavissa: George Tamarin antoi tuhannelle israelilaislapselle tarinan ja kysyi toimivatko tarinan henkilöt oikein. Tarinat olivat muuten samanlaisia, tapahtumasisällöltään Raamatusta otettu Joosuan Jerikon valloitus. Osa israelilaislapsista saivat kuulla että sankari oli Joosua ja toiset että kyseessä oli kiinalainen valtakunta. Tarinoiden välisenä oli eria vain sankarin nimessä ja hänen uskonnossaan.
___2.1: Joosuan ollessa kyseessä 66% hyväksyi tarinan ja 8% tuomitsi tarinan osittain. 26% vastusti.
___2.2: Kun sankari oli kiinalainen, 7% lapsista hyväksyi 18% hyväksyi osittain ja 75% tuomitsi sen.
Toisin sanoen uskonnon kannattaminen vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme henkilöiden toimet. Jeanna Bryner taas osoitti, että moraalinen ylemmyydentunne johtaa siihen että henkilöt ratinalisoivat huonoa käytöstä. Tämä negatiivinen vaikutus ei kuitenkaan ole erottava tekijä: Käyttäytymistä tutkittaessa ei ole huomattu eroa ateistejen ja kristittyjen välillä, lukuunottamatta sitä että ns. "uudelleensyntyneet kristityt" antavat rahaa vähäosaisille jonkin verran keskivertoa vähemmän. Syynä voi olla ihan sekin, että ateisteillakin on moraalista ylemmyydentunnetta samaan tapaan kuin kristityillä. Tai sitten takana on yksinkertaisesti se, että tosiasiassa "moraalinen kompassi" vain heijastelee ihmisen lajinmukaisia näkemyksiä. Tätä näkemystä tukee vahvasti se, että tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset eivät juurikaan panosta aktiivista mietintöä moraaliasioille. Päin vastoin, pääosan moraalisista kannanotoista tehdään esitietoisesti.
Sen sijaan olen vahvasti sitä mieltä että kulttuurin kristillisyys ei ole mikään manipuloinnin seuraus ja erimielisten vaientaminen. Syy on se, että yhteiskunta ei ole tyhjiössä, ja menneisyys vaikuttaa mm. siihen minkäalainen lakisysteemi maassa on ja minkälaisia rakennuksia ja palveluja siinä tarjotaan. Ja kun eletään demokratiassa, ja ollaan eletty kauan, ja siinä enemmistö on kauan ollut kristittyjä, on luonnollista - ja minusta jopa aivan oikein - että näitä jäämiä on. Tarve muutokseen on melko tuore asia, ja olisi erikoista esittää että yhteiskunta muuttuisi nopeasti. Byrokratian myllyt jauhavat hitaasti.
1: Toisaalta myös tästä seuraa se, että vuoksi uskonto myös esiintyy lähinnä muutosvastavirtavoimana. Kun kulttuuri on likimain kristillinen, lähes kaikki muutokset ovat kristinuskoa vastaan. Kun sitten tälläisessä kulttuurissa elää uskovana, niin varmasti sitä kokee kuinka yhteiskunta on luisumassa pahuuteen. Tämä herättää luonnollisesti vastareaktioita; Uskonnolla ennen suvereenisti ollut valta -asema ja kontrolli ihmisistä on uhattuna, ja arvojensa hellintään tottunut joutuukin elämään sen kanssa että monet ovatkin erimielisiä ja uskaltavat sanoa sen ääneen.
Mutta tämäkin vastustus kuuluu tietysti osana demokratiaan. Ei demokratiassa oteta äänioikeutta pois vaan sen vuoksi että joku sattuu edustamaan "menneisyyden kaikuja". Tai koska edustaa vähemmistöä. Ääniä antaessakaan ei kysytä että "oletko nyt tarpeeksi viisas" tai "oletko ottanut kaikki tieteelliset asiat varmasti huomioon valinnassasi" tai muuta vastaavaa.
Barmaid: "Aren't they just asking for the same rights as everyone else?"
Mo:"Exactly - what makes them think they are so special that they deserve to be treated like everybody else?"
Jesus:"By demanding equal rights, they deny our right to discriminate against them."
Barmaid:"Why should you have the right to discriminate against them?"
Jesus:"Because we are special."
Mo:"Obviously".
(Jesus and Mo, "equal")
Tässä jutussa käsittelen ateismia (tai tarkemmin sen uutta virtausta, jota kutsutaan epävirallisesti "uusateismiksi" tai kuten minä "Dawkins-Harris-Hitchenismiksi") kulttuurillisena ilmiönä, ja jätän Jumalan totuusarvokysymykset tällä kertaa täysin syrjään.
Niin&Näin 4/08 -lehdessä oli koostettu arvioita ns. "uusateismin" sisällöstä. Muutama tärkeä ateismia käsitellyt kirja käytiin läpi. Otan niistä muutaman pinta -ajatuksen, joita voidaan pitää tärkeinä.
1: Jyrki Siukosen ja Gregorios Nyssalaisen arvio Richard Dawkinsin "Jumalharhasta". Dawkinsin argumentaatio on sitä että hän muistuttaa esimerkkejen kautta että uskonto voi olla vaarallista. Sitten hän rinnastaa tieteen tuomat parhaat puolet uskontojen synkimpiin puoliin. Tämänkaltainenhan on melko teennäistä argumentointia. Kyllähän uskontokin näyttäisi hyvältä tieteen tuloksiin verrattuna jos Turun tuomiokirkon arkkitehtuuri rinnastettaisiin Nagasakin ydinpommiin. Dawkinsin kirjan teologian Jumalakuva on lähinnä fundamentalistisimpien kreationistien käsityksistä saatua. Kirjan tärkeä kulttuurillinen huomio on kuitenkin ansiokas: Siinä on huomio siitä että ateisteja on paljon, mutta he ovat hajallaan ja tämän vuoksi he saavat yhteiskunnassa vähemmän oikeuksia kuin demokraattinen systeemi yhdessä ateistien määrään oikeuttaisi. Vaikka ateisteja olisi kuinka paljon, se, että he ovat hajallaan, antaa järjestäytyneille uskonnoille etuaseman.
2: Tommi Kakko arvioi Daniel Dennettin kirjaa "Lumous murtuu". Tämän sisältö kuvattiin sinällään oikeaksi, mutta hieman jälkijunassa laahaavaksi, ja sen kohdeyleisö on hakusessa. Kirjan tärkein idea on siinä, että uskonto on tabu. Lumous joka kirjan otsikossa on, ei olekaan itse uskonto sinällään, vaan se erityisasema joka uskonnoille annetaan. Tabuasemaa pönkitetään esimerkiksi sillä että uskontoihin vain liitetään jotenkin erityisen hienoksi. Arvo -asetelmat on asetettu siten, että jos on uskovainen, siihen liittyy hartaus, syvällisyys, henkisyys, yhteys ja monet muut hienot asiat ja sen vastustaminen kuvataan kylmänä ja kovana. Tälläinen olisi missä muussa tahansa yhteydessä ad hominemia, paitsi uskontojen läpikäynnissä se on normaali käytäntö, suorastaan standardi jota ei saa rikkoa. Uskonnon kritisointi koetaan uskonnon "lumouksen" vuoksi suoraan moraalittomana ja pahana asiana. Jos vaikka oletkin erimielinen, asiaa ei saisi tuoda esiin vaan vaieta kohteliaasti, vaikka uskonnoille kuitenkin annetaan oikeus näkemyksiensä esiintuomiseen, eikä heitä käsketä kohteliaasti vaikenemaan. Tämä on johtanut siihen että kun tutkiminen kuitenkin vaatii mahdollisuutta kriittiseen asenteeseen, aihe uskon ja sen kohteen yhteydestä on jäänyt tutkimatta. Ja että pelkästään skovaiset eivät ota osaa tähän lumouksen ylläpitoon vaan monet vakaumuksettomatkin ovat sitä mieltä että uskonasiat eivät ole tutkittavissa eikä niitä suorastaan pidä tutkia vaikka se olisi mahdollistakin. Dennettistä uskontojen mysteerisyys on suojaverho, ja että asian tietäminen ei muuta itse asiaa sen kylmemmäksi.
3: Tere Vadén käsitteli Christopher Hitchensin kirjaa "God is not great", jonka henki on siinä, että "uskonto myrkyttää kaiken" : Sillä on vaikutuksia taiteessa, infrastruktuurissa ja yhteiskunnan joka ikisessä osa -alueessa. Kirjan teema on siinä, että politiikka ja yhteiskunta on sellainen että monet päätökset ovat uskonnollistettuja ; niihin kantaa ottaminen on samalla kannanottoa uskonnollisia näkemyksiä vastaan. Jos esimerkiksi olet jotain mieltä abortista tai homoseksuaaleista, eikä se sinusta ole lainkaan uskonnollinen kysymys. Kuitenkin se, että toisilla mielipide näistä asioista on lujasti uskonnolliseen vakaumukseen sidottuna muuttaa tilanteen niin että näkemyksesi otetaan osaksi "uskontojen puolesta tai vastaan" kannanottoja. Tämä mahdollistaa uskovaisille strategian, jossa jos jostain asiasta ei pidetä, erimieltä oleva vain leimataan "uskonnollista vainoa harjoittavaksi", joka ei salli ajattelun ja sanan ja aatteen ja uskonnonvapautta. Tämä suojamekanismi on melko selvä, mutta aivan eri asia sitten onkin, mitä tälläisin perustein kannattaa kieltää. Uskontojen vastustaminen voi jopa lisätä äärimmäisyyksien suosimista. Lähes kaikissa ryhmittymissä on äärimmäisiä yksilöitä, jotka suojautuvat. Mutta minusta voi olla viisaampaa tarttua niihin äärimmäisiin yksilöihin kuin muihin. Näin esimerkiksi muutamien poliittinen ääriliikehdintä ei poistaisi koko poliittista puoluetta. Ainoastaan tälläinen maltillisten taakse suojautumismekanismit tulisi hylätä irrelevanttina ja "rangaista niitä joita rangaista kuuluu".
Yksi tärkeä uusateismiin liittyvä teema onkin sitten Sam Harrisin ja Dennetin esiintuoma asia siitä, että uskontojen ääriliikkeet saavat suojaa maltillisemmista uskonnoista. Siksi juuri ääripäisintä uskontoa edustavat fundamentalistit mielellään puhuvat uskonnonvapaudesta : He niputtavat itsensä retorisesti osaksi laajempaa joukkoa. Maltillisia uskovaisia on suuri enemmistö, eikä heidän oikeuksiaan haluta rajoittaa. Mutta kun ääripäät kertovat että heille olisi annettava aivan sama vapaus kuin muillekin uskonnoille, he saavat suojaa tämän mielikuvan kautta. Aina tämä ei onnistu. Esimerkiksi skientologia kyllä aikanaan haki uskonnon oikeuksia suomessa. Syynä on tietenkin se, että suomessa uskonnoilla on erityisasema. Laista löytyy esimerkiksi jumalanpilkkalaki, jossa jonkun yhteisön pyhänä pitämän jumalan pilkkaamisesta voi saada vankeustuomion. Kritisoinnin ja pilkkaamisen raja taas on tunnetusti häilyvä. Skientologia ei onneksi saanut uskonnon oikeutta.
Kun Dennettin tabun yhdistää Hitchensin kulttuurin kaikenkattavuuteen on selvä huomata, että Jumalaa ei saa kritisoida, ja uskovaisten oikeuksia ja mielipiteitä tulee kunnioittaa. Tämä olisi muutoin hyvä, mutta kun politiikka ja kulttuuri on kristillisyyden läpitunkemaa, koko ajan pakotetaan tekemään valintoja, jotka ottavat jollain tavalla kantaa uskonnollisuuteen ja uskontoon. Tämä johtaa ateistien huonoon asemaan yhteiskunnassa. Jos he ovat avoimesti uskontojen kanssa erimielisiä, he loukkaavat "lumousta". Ja jotta he eivät "loukkaisi" heidän oikeutensa ottaa kantaa moniin asioihin ja päätöksiin heikkenee. Tästä seuraa jännittävä ristiriita: Jumala ei poliittisiin päätöksiin ole juuri osallistunut, mutta uskonnot ovat siellä erittäin vaikutusvaltaisia. Ateistin kannalta tätä kautta selittyy kuinka vaikka Jumala on olematon ja siis sen ruotiminen on turhaa, niin uskonto aiheena on tärkeä kritiikin kohde.
Sinällään sekä "lumous" että kristillinen kulttuurimme on selviöitä:
1: Lauerman "Huijaus" -kirjassa esimerkiksi nostetaan esiin kirja "Taivalvaaran näyttelijä", joka sai raivokasta kritiikkiä Suomessa 1930 -luvulla. Kirja ei edes kritisoinut uskontoa, vaan käsitteli enemmän hyväuskoisuutta. Samoin tietysti Hannu Salaman "Juhannustanssit" voisi kliseisesti mainita tässä yhteydessä. Jos esimerkiksi jossain kirjassa moititaisiin "darwinisteja" vastaavin sanankääntein ja siitä pistettäisiin oikeuteen haastaminen pystyyn, niin kykenen kuvittelemaan sen metelin jossa "sanan- mielipiteen- uskonnonvapautta rikkova" asia olisi. Asiaan liittyy olennaisesti myös se, että Ayaan Hirsi Ali on saanut vakavia ongelmia siitä että hän kritisoi islaminuskoa. Aggressorit edustanevat kuitenkin äärivähemmistöä ääriliikkeistä. Ja yleisesti sääntö menee niin, että "Äärimmäisistä äärimmäisin" ei ole hyvä normittaja keskiarvolla. Silti Dennettin kirjan esittämä epäkunnioitus ja epätasa -arvo on melko helppo huomata. Toisaalta vastaavaa esiintyy myös fundamentalistisia uskovaisia kohtaan. Mutta se, että normiateismia kohdellaan samaan tapaan kuin ääriliikkeitä uskonnoissa kertovat aika paljon.
2: Samoin uskontojen luoma epätasa -arvo aivan tavallisten uskovaistenkin keskuudessa on itse asiassa tutkimuksilla tuettavissa: George Tamarin antoi tuhannelle israelilaislapselle tarinan ja kysyi toimivatko tarinan henkilöt oikein. Tarinat olivat muuten samanlaisia, tapahtumasisällöltään Raamatusta otettu Joosuan Jerikon valloitus. Osa israelilaislapsista saivat kuulla että sankari oli Joosua ja toiset että kyseessä oli kiinalainen valtakunta. Tarinoiden välisenä oli eria vain sankarin nimessä ja hänen uskonnossaan.
___2.1: Joosuan ollessa kyseessä 66% hyväksyi tarinan ja 8% tuomitsi tarinan osittain. 26% vastusti.
___2.2: Kun sankari oli kiinalainen, 7% lapsista hyväksyi 18% hyväksyi osittain ja 75% tuomitsi sen.
Toisin sanoen uskonnon kannattaminen vaikuttaa siihen, miten tulkitsemme henkilöiden toimet. Jeanna Bryner taas osoitti, että moraalinen ylemmyydentunne johtaa siihen että henkilöt ratinalisoivat huonoa käytöstä. Tämä negatiivinen vaikutus ei kuitenkaan ole erottava tekijä: Käyttäytymistä tutkittaessa ei ole huomattu eroa ateistejen ja kristittyjen välillä, lukuunottamatta sitä että ns. "uudelleensyntyneet kristityt" antavat rahaa vähäosaisille jonkin verran keskivertoa vähemmän. Syynä voi olla ihan sekin, että ateisteillakin on moraalista ylemmyydentunnetta samaan tapaan kuin kristityillä. Tai sitten takana on yksinkertaisesti se, että tosiasiassa "moraalinen kompassi" vain heijastelee ihmisen lajinmukaisia näkemyksiä. Tätä näkemystä tukee vahvasti se, että tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset eivät juurikaan panosta aktiivista mietintöä moraaliasioille. Päin vastoin, pääosan moraalisista kannanotoista tehdään esitietoisesti.
Sen sijaan olen vahvasti sitä mieltä että kulttuurin kristillisyys ei ole mikään manipuloinnin seuraus ja erimielisten vaientaminen. Syy on se, että yhteiskunta ei ole tyhjiössä, ja menneisyys vaikuttaa mm. siihen minkäalainen lakisysteemi maassa on ja minkälaisia rakennuksia ja palveluja siinä tarjotaan. Ja kun eletään demokratiassa, ja ollaan eletty kauan, ja siinä enemmistö on kauan ollut kristittyjä, on luonnollista - ja minusta jopa aivan oikein - että näitä jäämiä on. Tarve muutokseen on melko tuore asia, ja olisi erikoista esittää että yhteiskunta muuttuisi nopeasti. Byrokratian myllyt jauhavat hitaasti.
1: Toisaalta myös tästä seuraa se, että vuoksi uskonto myös esiintyy lähinnä muutosvastavirtavoimana. Kun kulttuuri on likimain kristillinen, lähes kaikki muutokset ovat kristinuskoa vastaan. Kun sitten tälläisessä kulttuurissa elää uskovana, niin varmasti sitä kokee kuinka yhteiskunta on luisumassa pahuuteen. Tämä herättää luonnollisesti vastareaktioita; Uskonnolla ennen suvereenisti ollut valta -asema ja kontrolli ihmisistä on uhattuna, ja arvojensa hellintään tottunut joutuukin elämään sen kanssa että monet ovatkin erimielisiä ja uskaltavat sanoa sen ääneen.
Mutta tämäkin vastustus kuuluu tietysti osana demokratiaan. Ei demokratiassa oteta äänioikeutta pois vaan sen vuoksi että joku sattuu edustamaan "menneisyyden kaikuja". Tai koska edustaa vähemmistöä. Ääniä antaessakaan ei kysytä että "oletko nyt tarpeeksi viisas" tai "oletko ottanut kaikki tieteelliset asiat varmasti huomioon valinnassasi" tai muuta vastaavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)